malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

3 lokakuun, 2021 By Mikael Collan

Järvenpään Filateliapalvelun 22. nettihuutokauppa päättyi 26.9. Myytävänä oli nelisenkymmentä M30 kohdetta, joista vain kolme postihistorian osastossa. Kaiken kaikkiaan mieleen jäi se, että mitään sen erikoisempaa ei ollut myytävänä tällä kertaa. Kuitenkin taas jotakin, nimittäin kolmen ”korkean” M30 merkin kohde oli kohtalaisen mielenkiintoinen, sillä se sisälsi korkeat 1½mk harmaan ja 1,75mk keltaisen merkin selvästi korkeat merkit sekä 5mk sinisen merkin korkean merkin – näistä kaikki ovat vaikeita ja kaksi harvinaisia (alla oikealla). Kohde ei saanut suurta ”kannatusta” osakseen, vaan myytiin 15 euron pohjahinnallaan. Olin yllättynyt, sillä hammaste-erikoisuuksia kerääville tämä kohde oli erinomainen.

JFP huutokaupan kiinnostavat filateliakohteet

Toinen kiinnostava kohde oli 8mk violettien sokkohampaisten merkkien erä, jossa oli mukana muutamia erilaisia sokkohammas ”asentoja” kyseiselle merkille (yllä vasemmalla). Myöskään tämä kohde ei herättänyt innostusta ja myytiin kympin pohjilla. Kumpikin näistä kohteista oli mielestäni erinomaisen edullinen ostajalleen. Kolmas maininnan arvoinen oli kolmen M30 kuvamerkin loistoleimattu erä (ylhäällä keskellä), jossa yhdessä merkeistä, 7mk postitalo-merkissä oli ilmeisesti vasemmalla ylhäällä sokkohammas. Kyseinen sokkohammas ei ole yleinen, ja mikäli kyseessä ei ole ns. reikään jäänyt paperi, on kohde kohtalaisen hyvä. Loistot kiinnostivat 15 euron edestä. Nämä kolme kohdetta olivat ainoat, jotka minulle jäivät huutokaupan M30 osuudesta mieleen. Muuten myytävänä oli joitakin kiinnostavia kohteita, joista ehkä kiinnostavin oli M17 merkeillä vuonna 1923 Petsamosta Rovaniemelle ilmavoimien koneella lentänyt kirje. Kyseessä on varhainen epävirallinen kotimaan postilento. Tämä kuori huomattiin ja sen hinta kipusi yli 1200 euron.

Suomen Postimerkkilehden 53. huutokauppa oli myöskin aika ”hiljainen” M30 osuutensa kohteiden lukumäärän osalta. Kaiken kaikkiaan ”Käyttösarjat 1930-”-osastossa oli kohteita vain noin kolmekymmentä ja näistä noin puolet oli M30 kohteita. Filateliapuolella myytävänä oli numerokuusiloita ja tunnettu 1,25/50p keltaisen M30 leijonamerkin toisen ladelman merkkejä. Kakkosladelman leimaamaton nelilö myytiin 16 eurolla ja leimatun ja leimaamattoman merkin samasta sisältänyt kohde 27 eurolla. Violetin 2mk leijonamerkin numerokuusilo numerolla 312 myytiin kohtalaisen kovalla 65 eurolla ja 15mk punainen virheellisen vuosiluvun sisältänyt numerokuusilo 85 eurolla. Kohtalaisen kova hinta tuokin, mutta kohde puuttui enemmältä kuin yhdeltä ostajalta. Kaikki myytävänä olleet M30 filateliakohteet myytiin. Toivottavasti M30 filateliaa harastetaan ja näemme jatkossa uusia alan kokoelmia myös näyttelyssä asti.

Virheellinen vuosiluku 1591, oikean 1951 sijaan 15mk punaisen leijonamerkin numerokuusilolla. Tällä kertaa 85 euroa. Kuva SP-Lehden huutokaupasta.

Postihistoriapuolella myytävänä oli sekalaista seurakuntaa – mukana myös parempia kohteita. Kotimaan saantitodistus karmiinilla M30 2mk merkillä, joka on huomattavasti ulkomaista verrokkiaan tavallisempi, myytiin kympin pohjillla. Kakkosladelman 1,25/50p keltaisella merkillä yksittäispostitteena lähetetty postikortti meni 25 eurolla ja Helsingistä 1950 Hartolaan lähetetty postiosoitus 15mk violetilla M30 leijonamerkillä 58 eurolla. Postiosoituskohteen lähtö oli 10 euroa, joten kyseessä oli lähes hinnan kuusinkertaistuminen. Postiosoitukset 50-luvulta ovat vaikeita, koska Posti pyrki ne visusti keräämään pois ”markkinoilta”. Kohteella oli hyvä leimaus ja lisäksi myytävänä ollut kohde oli palautettu – palautettuja tuon ajan postiosoituksia ei tule vastaan usein. Kohteen hyvyys ymmärrettiin ja hinta nousi.

Palautettu postiosoitus 15mk violetin merkin yksittäiskäytöllä. Parempi M30 kohde. Kuva SP-Lehden huutokaupasta.

Huutokaupan paras kohde M30 keräilijän kannalta oli samalla huutokaupan ”eniten väärin ilmoitettu”. Kyseessä oli kohdenumerolla 95 ja kohdetekstillä: ”1930. Sekapostite kirjattu pakettikortti Kuopiosta 20 V 30 Kajaaniin. Tuloleima takana.” varustettu kohde, joka ei ollut pakettikortti ollenkaan. Kyseessä nimittäin on ”arvoton näyte” eli tavaranäyte – kohteellakin tämä asia näkyy, jos sen osaa löytää. Teksti ”Arvoton näyte” lukee R-lipukkeen ja 1,5mk postimerkin takana keskellä pussukkaa. Se mikä kohteesta tekee erinomaisen on tieto siitä, että arvottomia näytteitä, jotka oli kirjattu tunnetaan M30 postihistorian puolella aniharvoja. Toisekseen kohteella oli sekapostitus M17 merkin kanssa ja kyseinen merkki saattoi olla valkoista paperia, joka tietysti on M17 keräilijöille vaikeampaa löytää hyvillä postilähetyksillä. Kolmanneksi kyseessä oli firman (Oy H. Saastamoinen Ltd., Kuopio) lähettämä näyte, joka saattaa sopia kotiseutu- tai aihekeräilijälle.

Kirjattu tavaranäyte kotimaassa. Kuopiosta 20.5.1930 Kajaaniin 21.5.1930. Painomerkintä 115g. Taksa: Tavaranäyte (101-150g) kotimaassa (15.1.1926-30.11.1931) 1,20mk + kirjaaminen kotimaassa (15.1.1926-30.11.1931) 1,50mk = 2,70mk. Harvinainen. 1930. Kuva SP-lehden huutokaupasta.

No, joka tapauksessa ja oli miten oli, tämä kohde osoittautui erinomaisen mielenkiintoiseksi ja sen ympärille kasaantui paljon mielenkiintoa. Olin itsekin kohteesta kiinnostunut sen M30 harvinaisuuden takia. Kiinnostukseni kuitenkin hiipui, kun kohteen hinta alkoi voimakkaasti nousta. Loppuhinnaksi tuli 501 euroa, mitä pidän erittäin kovana hintana, vaikka kohde vaikea onkin. Tällä kertaa kotimaan kohde oli selkeä M30 hintakuningas.

Muuta mainittavaa olivat 1,20 merkinnällä painettu ja Ruotsiin lisämerkeillä lähetetty M30 ehiökortti (myyntihinta 36 euroa) ja Ruotsiin 1939 lähetetty vakuutettu kirje (lopulta 38 euroa). Olen pohtinut tämän 1,20mk ehiökortin harvinaisuutta käytettynä – laitan korvan taakse tämän myynnin ja yritän pitää kirjaa siitä paljonko tavaraa liikkuu. M30 ehiökorttien ja niiden eri varianttien ”oikea” harvinaisuus on nimittäin omalta kohdaltani vielä hiukan hakusessa.

Ruotsalainen Postiljonen on yksi Skandinavian tunnettuja huutokauppataloja ja tällä kertaa 1.10. päättyneessä huutokaupassa mukana oli myös kiinnostavia suomalaisia kohteita – siis M30 keräilijää kiinnostavia. Tämän kertaisessa huutokaupassa kiinnostavaa oli M30 postitusarvoltaan 10mk Saimaa merkin liimoitettu ehdote / koepainama. Tietääkseni näitä koepainamia valmistettiin muutamilla eri väreillä ja niitä tunnetaan jokusia kappaleita. Ruotsalaiset olivat hinnoitelleet kohteen lähtöhinnaksi 160 euroa.

10mk Saimaa merkin ehdote liimoitetulla paperilla. Kuva Postiljonen huutokaupasta.

Koepainamat ovat erinomainen lisä filateeliseen kokoelmaan, sillä kovan luokan näyttelykokoelmissa on tärkeää esittää myös merkkien syntyvaiheita, mukaan lukien siirtymä edellisestä käyttösarjasta, merkkien suunnittelu, valmistus ja kokoelman lopussa vastaavasti siirtyminen seuraavaan käyttösarjaan. Tällainen kohde siis sopii, sen lisäksi, että se on erinomainen M30 filateelisessa kokoelmassa, myös M17 käyttösarjan kokoelmaan nimen omaan seuraavaan käyttösarjaan siirtymistä esittelevään osaan. Eli ”tarinallisuudellisen lisäarvonsa” vuoksi ehdotteet ovat joskus harvinaisuuttaan parempia kohteita. Lieneekö tällainen ajattelu ollut takana kohteen hinnanmuodostuksessa, sillä hintaa tosiaan tälle kohteelle muodostui – myyntihinnaksi tuli 650 euroa (+ Postiljonenin vaatimattomat kulut). Kuten uuninpankon aikamiespoika joskus totesi, on elämä kallista huvia, mutta toisaalta elämä on ihmisen parasta aikaa, kuten eräs aikamme suurista filosofeista totesi (RIP). Veikkaan, että myyty kohde tullaan tulevaisuudessa näkemään M17 filateliaa esittelevässä kokoelmassa.

Tätä kirjoitettaessa ovat auki ainakin Merkki Albertin ja Hellmanin isot huutokaupat. Nähtäväksi jää mitä niissä tapahtuu – yksi asia on ainakin varmaa, tavaraa on myynnissä runsaasti.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 1:75mk oranssi, 10mk Saimaa, 1½ harmaa, 1591 vuosilukuvirhe, 15mk punainen, 15mk violetti, 20p valkoinen paperi, 5mk sininen, 7mk postitalo, 8mk violetti, ehdote, kakkosladelma, kirjattu tavaranäyte, korkea merkki, Päällepainama, Postiljonen, postiosoitus, sokkohammas

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

3 joulukuun, 2018 By Mikael Collan

Alkoi hieman hirvittämään, kun huomasin ainakin viiden huutokaupan olevan päättymässä viikolla 48. Juuri kun Albertin isomman huutokaupan tohinoista oli päästy, tuli vastaan tällainen pläjäys. Auki olivat yhtä aikaa ainakin Forssan kerhon Huutokortti, HTO, Vaasan kerhon HK, Lahden kerhon huutokauppa ja Suomen Filateliapalvelun huutokaupat. Rahatilannettani tutkaillessani pohdin mielessäni, että toivottavasti tarjonta ei ylitä tavanomaista määrää M30 kiinnostavaa, sillä muutoin voi jäädä tarjoukset tekemättä. Kuunteliko kosminen keräilijöiden suojeluspyhimys pohdintaani vai mistä mahtoi johtua, mutta tarjonta näissä viidessä huutokaupassa ei tosiaankaan ollut mitenkään loistava – M30 keräilijän näkövinkkelistä katsottuna. Muuta tavaraa, kuten M17 kohteita, oli paljon ja hyviä myytävänä. Niistä ei kuitenkaan sen enenpää, sillä keskitymme tässä, kuten aina ennenkin, M30 asiaan.

Yllä: Postikortti 11.3.1940 Raumalta Sheffieldiin Englantiin. M30 2mk karmiini single. Suomen ja Englannin sensuurit. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1936 – 1.10.1942) 2,00mk. Oikeudet kuvaan omistaa Huutokortti HK.

Forssan kerhon Huutokortti no. 16 päättyi näistä ensimmäisenä. M30 kohteita oli tällä kertaa tarjolla noin viisikymmentä kappaletta. Filateliapuolella muutama loistoleimainen merkki ja pari leimaamatonta, ei siis mitään erikoista. Postihistoriapuolella tilanne oli se, että tavara oli kohtalaisen tavallista – muutamia pikkuhyviä mahtui mukaan, mutta ei siis mitään sen kummempaa. Tein pari huutoa, joista toinen jäi kiinni – ostin tieten tahtoen väärätaksaisen postikortin Viroon vuodelta 1940 helmikuulta, kortille oli laitettu 2mk karmiini merkki, vaikka se olisi kulkenut 1,75mk merkillä perille, koska maidemme välillä oli postisopimus, joka takasi Viroon lähetettävälle kirjepostille kotimaan perustaksan. En tiedä miksi tämän ostin… ehkä siksi, että olen tätä Viro-asiaa nyt lähiaikoina tutkaillut ja se kiinnostaa. Toinen samalla 2mk karmiinilla lähetetty postikortti, Englantiin vuodelta 1940, näytti mielenkiintoiselta – kortti oli Englannissa sensuroitu ja sen merkiksi leimattu; se oli lähetetty maaliskuussa 1940, talvisodan vielä ollessa kesken. Kortti on kulkenut laivalla Ruotsiin, josta joko Ruotsin Länsirannikolta tai Norjasta laivalla Englantiin. Lähtöhintana oli seitsemän euroa ja kolmellatoista se myytiin.

Yllä: Kallein 44. HTO huutokaupassa myyty M30 loisto, 5mk sininen Helsinki 9.8.1945. Oikeudet kuvaan omistaa HTO huutokaupat.

HTO huutokaupassa oli M30 postihistoriapuolella vain muutama kohde myytävänä ja filateliapuolella suurempi määrä, pääasiassa loistoleimattuja merkkejä. Loistot tekivät kauppansa mielestäni erittäin hyvin – olen hieman yllättynyt. Kympin lähdöllä myytiin suurin osa loistokohteista ja kalleimpaan hintaan nousi 5mk sininen loisto vuodelta 1945, joka saavutti 34 euron myyntihinnan. Tällä kertaa HTO:n anti minulle oli hyvin vähäinen. Postihistoriapuolella kohteet olivat aika tavallisia, jos kohta ”roskaa” ei ollut myytävänä.

Yllä: M17 osastossa myytävänä ollut sekapostite, kirjattu paikalliskirje Helsingissä 21.10.1930. M17 1mk oranssi valkoinen paperi ja 2mk mustansininen M30 leijona,yhteensä 3mk. Taksa: Paikalliskirje (15.1.1926 – 30.11.1931) 1,00mk + kirjaaminen kotimaassa (15.1.1926-30.11.1931) 1,50mk = 2,50mk. Ylitaksa 0,50mk. Oikeudet kuvaan omistaa Vaasan Filatelistien huutokauppa.

Vaasan Filatelistien 79. huutokaupassa oli M30 osastolla yhteensä noin kuutisenkymmentä kohdetta. Erikoisuuksia ei tällä kerralla ollut tarjolla. Myytävänä oli paljon tavallisempaa M30 filateliaa, joka teki vaihtelevasti kauppansa – pääasiallisesti limitillä silloin kun teki. Postihistorian osalta ei voi myöskään käyttää ylisanoja. Kohteita oli jonkin verran, mutta tavallisia. Mielenkiintoinen oli paikalliskirje Utsjoella – paikkakunta on paikalliskirjeelle erinomainen – kohde menikin kaupaksi 8€ limitillään. M17 osastossa oli myytävänä kirjattu paikalliskirje, jolla M17 1mk oranssi valkoiselle paperille painettu merkki oli käytetty maksuna yhdessä M30 2mk mustansinisen kanssa. Tämä on mielenkiintoinen kuori monestakin syystä, mutta pohditaan ensin postihistoriallisia syitä. Paikalliskirjeet ovat kirjattuna ihan kivoja kohteita ja tämä on ensimmäiseltä M30 taksa-ajalta, joka oli kohtalaisen lyhyt – tuota asiaa ajatellen ns. pikkuhyvä, sekapostitteena hiukan parempi. Filatelian puolelta huomataan, että 1mk oranssi valkoisella paperilla on vaikea löytää lähetyksellä ja juuri tämä asia tekee tästä kohteesta hyvän. Lähtöhinta kohteelle oli laitettu 500 euroon. Kohteessa ei kuitenkaan kaikki ole kuten pitää. Itse ihmettelin ensimmäiseksi leimoja – vasemmalla puolella olevassa leimassa on päivämäärä vinossa suhteessa siltaleiman kehikkoon, tämä toki näyttäisi olevan tilanne myös oikean puoleisessa, merkkien päällä olevassa leimassa. Leimasimen keskusta lienee ollut jotenkin irrallaan? Minua hämäsi kuitenkin tätäkin enemmän se, että 1mk oranssin merkin päällä oleva osa leimaa on muuta leimaa paljon tummempi ja suttuinen. Lisäksi on aivan kuin M17 merkin päällä oleva siltaleiman kehikon viiva ei yhdistyisi suoraan M30 merkin päällä olevan leimanosan kehikon suoraan viivaan. Onko leimaa jotenkin tohtoroitu? Kuva on sen verran huono, että siitä ei voi vetää tarkempia johtopäätöksiä, mutta erittäin suspektilta näyttää. Kohteella on kuitenkin Kari Lehtosen atesti ja Kari on yleensä tarkka mies näissä asioissa, joten ilmeisesti kohde on parempi kuin mitä kuvasta voi nähdä.

Atestin mukaan kohde on oikeataksainen, mutta kun ei ole – nimittäin kyseessä on paikalliskirje eikä kotimaan kirje ja näin ollen taksa on paikalliskirjeen taksa, joka lähettämisen aikaan oli markan. Toisen painoluokan paikalliskirje oli kaksi markkaa maksava lähetys. Kirjaaminen kotimaassa maksoi puolitoista markkaa. Näin ollen tästä ei mitenkään saa kolmea markkaa kasaan, vaan on pakko todeta, että joku on lähettänyt kirjeen Helsingin sisällä kotimaan kirjeen taksalla, eli maksanut yli tarvittavan taksan, eli lähetys on ylitaksainen. Myyntihinta 693 euroa, mikä on mielestäni paljon ylitaksaisesta kohteesta, jossa on outo leimaus.

Yllä: Paketti kenttäpostiin alennetuin maksuin Kortesjärveltä 21.7.1941. Paino 1900g maksettu M30 2mk karmiinilla ja 2kpl 50p vihreällä leijonamerkillä, eli yhteensä 3 markkaa. Taksa: Paketti kenttäpostiin alennetuin maksuin (1-3kg) ilman kenttäpostilipuketta (28.6.1941 – 31.10.1941) 3,00mk. Oikeudet kuvaan omistaa  Suomen Filateliapalvelu Oy.

Suomen Filateliapalvelun 112. huutokauppa esitteli kokonaiset kaksi M30 kohdetta alueelle varatulla osastollaan. Näistäkin toinen jäi myymättä, myyty kohde oli 5kk pitkällä Saksan erikoistaksan ensimmäisen taksa-ajan puitteissa lähetetty siisti lentokirje Saksaan. Kohde nousi 20 euron lähdöstä 25 euroon. En voi kuin todeta, että tämä on heikoin M30 tarjonta tässä huutokaupassa pitkään aikaan. Kenttäpostin osastossa oli myytävänä yksi ”varhainen” kenttäpostipakettikortti vuodelta 1941 – kysymyksessä on siis pakettikortti, jonka sai lähettää rintamille ns. alennetuin maksuin. Kyseinen pakettikortti oli leimattu postipysäkillä ”Rintala” ja Kortesjärvi. Pakettikortilla ei ollut kenttäpostilipuketta, koska punainen kenttäpostilipuke tuli käyttöön vasta 1.11.1941, jonka jälkeen sellainen täytyi kiinnittää mukaan pakettikorttiin alennetun maksun saamiseksi. Ilman lipuketta paketista piti maksaa täysi maksu. Tämä tarkoittaa sitä, että kun kenttäpostiin lähetettyjen paketien osalta käyttöön tulivat alennetut maksut 28.6.1941 oli ilman lipuketta alennetuin maksuin mahdollista lähettä paketteja kenttäpostiin vain noin neljän kuukauden ajan.

Yllä: Helsingistä (Helsingin Lentosatama) 8.5.1931 Englantiin Lontooseen lähetetty lentopostikirje. Kolmirivinen Lento-Postitse leimaus. M30 leijonia yhteensä 4mk edestä. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.10.1925 – 30.11.1931) 2,00mk + kirjeen (per 20g) lentolisä Eurooppaan (30.4.1928 – 30.9.1942) 2,00 = 4,00mk. Lentopostikeräilijöitä kiinnostava. Oikeudet kuvaan omistaa Lahden Postimerkkikerhon Huutokauppa.

Lahden kerhon huutokaupassa oli M30 osastolla noin 45 kohdetta myytävänä. Filateliapuolella oli myytävänä vain muutama kohde, mm. 8mk violetin sokkohampaisia merkkejä ja loistoja. Sokkohampainen pari meni kaupaksi 22 eurolla. Postihistoriaa oli myytävänä runsaammin. Kiinnostusta huutajissa herätti lentokirje Englantiin, joka oli lähetetty toukokuussa 1931. Kuorella oli hiukan epätavallisempi kolmirivinen ”Lento-Postitse” leima ja merkit oli mitätöity Helsinki – Lentosatama leimalla. Kuten hyvin tiedämme, 1930-luvun alussa ei maassamme ollut maakenttiä siviilikäytössä, vaan lentoposti kulki ponttoonikoneilla Helsingin ja Turun lentosatamista maailmalle. Kyseessä ei ole mitenkään erityisen ihmeellinen kohde, mutta lentopostikeräilijöitä kiinnostava se varmasti on. Kohteen hinta nousikin kymmenen euron lähdöstä aina 55 euroon saakka.

Muuta mielenkiintoista Lahden kerhossa edusti mm. Honoluluun kulkenut kirje 3½mk:n perustaksalla. Hawaiille mennyttä postia ei aivan valtavasti ole liikkeellä. Myytiin 20 euron limitillä.  Kuuden markan pohjataksalla USAan lähetetty lentopostikortti (ehiö), jolle oli laitettu 6mk pohjataksan lisäksi kolme markkaa lentolisää ei mennyt 80 euron lähdöllä kaupaksi. Kyseinen kohde on hyvä kolmen markan lentolisän kohde postikortilla, mutta lähtöhinta taisi olla liian kova. Lentopainotuote Yhdysvaltoihin vuodelta 1952 meni kaupaksi kuuden euron pohjalla. Tarkkasilmäiselle tarjolla oli vuoden 1940 alussa Vaasan kautta Sundsvalliin ja sieltä eteenpäin lentänyt kirjattu pikalentokirje. Vaasan lentoreitti oli käytössä vain alle neljä kuukautta sodan aikana, mikä tekee kohteesta mielenkiintoisen – en ole tällä taksakombinaatiolla tuota reittiä kulkenutta lähetystä ennen nähnyt.

Kaiken kaikkiaan viidestä huutokaupasta, jotka olivat auki oli Lahden kerhon huutokaupassa tällä kertaa eniten M30 nähtävää. Toivotaan, että jatkossa kiinnostavia kohteita tulee myyntiin – tämä tilanne, joka vallitsi näissä viidessä huutokaupassa lienee jonkinlainen ”normaali”, kun puhutaan M30 kohteista. Ei ole lupa odottaa joka kerta ihmeellisiä herkkuja. Nähtäväksi jää miten huutokauppavuoden viimeiset huutokaupat vetävät.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 2mk karmiini, 5mk sininen, 6mk postikorttitaksa, alennettu maksu, kenttäpostilipuke, Kenttäpostipaketti, lentoposti, M17 1mk oranssi valkoinen paperi, paikalliskrije, Talvisota

Merkki Albertin 54. HK

18 marraskuun, 2017 By Mikael Collan

Merkki Albertin 54. huutokaupan voidaan sanoa olleen erittäin kiinnostava huutokauppa M30 keräilijän kannalta. Itse asiassa ilmassa oli suorastaan urheiluhenkeä, kun puolta tuntia ennen huutokaupan loppua istuuduin tietokoneeni eteen ja lähdin katsomaan missä jamassa maaima makaa. Jo tätä ennen oli alkanut kisastudio, eli puhelin oli pärissyt pitkin iltaa ja huutokaupasta oli keskusteltu useammankin filatelistin kanssa. Juonia oli juonittu ja pohdittu eri kohteiden hyvyyttä ja huonoutta. Kun ilta alkoi lähenemään kahdeksaa alkoi tunnelma tiivistyä ja kuten yleensä silloin, kun liipasimella on oma kukkaro, pientä jännitystäkin alkoi kehittyä. Miksi näin? Yksinkertaisesti siksi, että tällä kertaa huutokaupassa oli M30 keräilijäin osalta useita parempia kohteita myynnissä ja näistä tietysti jokainen kiinnostunut halusi itselleen mieleisensä. Tapani mukaan aloitan kohteiden läpikäynnin filateliapuolelta ja siirryn sitten postihistorian kautta kotimaasta ulkomaille.

Filateliapuolella ja tässä tapauksessa huutokaupan osastossa ”1930 yleismerkit” oli myytävänä yhteensä yli sata kohdetta. Näistä useimmat filateliaa, merkkikohteita. Kaikenlaista pikkuhyvää oli myytävänä ja mukana joitakin hyviäkin kohteita.

Yllä: Ehdotearkista leikattu 1,25mk/50p keltaisen merkin päällepainamamerkin ehdotemerkkipari. Limitti ja myyntihinta 50€. Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

Myytävänä oli tälläkin kertaa ehdotearkista hammastamaton pari, merkki kuitenkin oli vähemmän nähty 1,25mk/50p keltainen päällepainamamerkki. Tämän merkin ehdotteita ei ole viime vuosina näkynyt myytävänä, lieneekö jostain tullut markkinoille enemmänkin tällaista materiaalia. Meni kaupaksi 50€ limitillään. Rullamerkkieriä ja rullamerkkejä yksittäin oli myytävänä useampia, menivät vaihtelevasti kaupaksi – lähdöt olivat tyypillisesti kympin. Loistoleimatut eivät näyttäneet tekevän kauppaansa ja samoin myymättä jäi huutokaupan loppuessa paljon arkkeja. Hammastamattomat liimoitetut 5mk violetit merkit, joita oli myytävänä kaksi pystyparia menivät ”puoliksi” kaupaksi. Heikompilaatuinen, kympin limitillä listattu pari myytiin limitillä, mutta kolmen kympin limitillä oleva postituore vastaava jäi myymättä. Tarttumiakin oli kaupan ja myytiin, mielestäni aika näyttävä 5mk sinisen merkin koko ja osatarttuma (2 merkkiä) myytiin neljällä kympillä. Osatarttumat ovat näyttäviä, sillä ”homma tulee selväksi” helposti. Olivatko nämä liiman päällä vai alla, sitä en tutkinut, vaikka Albertilla katselemassa käväisinkin.

Yllä: Kohde 1011 5mk sinisen merkin koko- ja osatarttuma. Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

Sokkohammaskohteita oli myytävänä useampiakin. Tunnetusta 8mk violetista oli kolmen kohteen verran sokkohampaita myytävänä. Olin yllättynyt, kun postituoreen arkin reunasta irroitetun merkin, jolla on neljä sokkohammasta, hinta nousi 87 euroon kympin limitistä. Tämä oli mielestäni tämän huutokaupan oudoin tapahtuma. Nimittäin aivan vastaava neljän sokkohampaan kohde oli myytävänä yhdessä yhdellä sokkohampaalla olevan kohteen kanssa 30 euron limitillä – ja on vieläkin. Ei ehkä yhtä näyttävänä, mutta mielestäni aivan saman asian ajaen. Yhdellä sokkohampaalla oleva kolmas kohde ei mennyt kympillä kaupaksi. Yhdeksän markan punaisen leinojanerkin oikean yläkulman sokkohammas jäi kympillä myymättä. Mielestäni vaikein sokkohammasmerkki, joka myytiin oli 4mk oliivin merkin sokkohammas oikealla alhaalla. Vaikein tämä minun mielestäni oli siksi, että en sellaista ole koskaan ennen nähnyt. Ilmeisesti tästä oli tietoa myös muilla, sillä hinta kipusi kympin limitistä aina 58 euroon.

Yllä: Sokkohampainen 4mk oliivi leijonamerkki. Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

Myytävänä olleet laskokset jäivät lähes kaikki myymättä, yhden kohteen osalta tämä hiukan ihmetytti, nimittäin kohteen 1031 laskos 10mk Saimaa on näyttävänä näköinen. Toki tälle merkille laskoksia tunnetaan paljon. Kaiken kaikkiaan ihan kohtalaista filateliatarjontaa merkkien osalta, vaikkei mitään super kanuunoita mukana tällä kertaa ollutkaan.

Postihistoriapuolella sitä vastoin olikin paljonkin ihmeteltävää, tällä kertaa erityisesti kotimaan postilähetysten osalta. Usein tuntuu siltä, että postihistorian osalta kotimainen osasto on sitä tylsempää, sillä kotimaan kirje ja postikorttilähetykset ovat huomattavasti yleisempiä kuin ulkomaille lähetetyt. Siksipä tämä huutokauppa tullaan muistamaan nimen omaan kotimaan postihistorian osalta pitkään, nimittäin kotimaassa lähetetyt kohteet olivat tämän huutokaupan M30 keräilijälle tarjoama suola ja ehdoton ykkösjuttu. Mainitsen M30 kohdeluokassa myynnissä olleen FORD reijitetyin merkein lähetetyn pakettikortin, jonka hinta nousi kympin limitistä aina 173 euroon saakka. Olen aiemminkin todennut, että ymmärrän rei´itteistä todella vähän, mutta olen alkanut ymmärtää, että hyvät postilähetykset suojareijitetyillä merkeillä ovat hyviä kohteita.

Yllä: FORD reijitetyin merkein 29.12.1930 lähetetty pakettikortti Helsingistä Viipuriin. M30 5mk Olavinlinna ja 2mk mustansininen, yhteensä 12mk. Taksa: Paketti (5-6kg) kotimaassa (15.1.1926 – 31.8.1942) 12,00mk. Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

Huomasin myytävänä ainakin kaksi kohdetta, jotka ovat aiemminkin olleet myynnissä – muistaakseni Merkki Albertilla; toinen oli kammottavassa kunnossa oleva ulkomaan vakuutettu kirje Englantiin ja toinen numerolla 947 myytävänä ollut kohde ”10p ja 25p harvinaisella sokeainlähetyksellä, tahaton 5p ylimaksu”. Tämä vakuutettu kirje oli mennyt englantiin ja viimeksi jäi myymättä muistaakseni 20 euron lähdöllä, nyt se meni kaupaksi 14 euron pohjalla. Vakuutetut kirjeet ulkomaille ovat vaikeita kohteita, mutta tämän kunto on huono – eheämpänä sen hinta olisikin noussut. Tämä toinen kohde, sokeainkirje, on siis väärätaksainen – oli syy mikä hyvänsä, tahaton tai ei. Näin ollen 100 euron lähtöhinta oli sille liikaa. Homman nimi on se, että nykyään ei oikein väärätaksaisia voi näyttelykokoelmaan laittaa ja muut kuin näyttelyyn tähtäävät tai muuten vain aika vakavasti asioita ottavat keräilijät eivät yli sataa euroa väärätaksaisista kohteista maksa. Ymmärrän tämän hyvin. ”Oikea hinta” tällaisen väärätaksaisen vaikean lähetyslajin edustajalle lienee jossain kolmen kympin kinttaalla ja ostajana sellainen henkilö, jolla ei tätä lähetyslajia vielä ole – aukontäyttäjäksihän näitä ostellaan, jos sittenkään. Rehellistä oli kuitenkin se, että väärätaksaisuus oli mainittu kohdeselosteessa – aina näin ei suinkaan ole, pidetään se nyt kuitenkin mielessä.

Yllä: Lentopostikortti 2.8.1937 Helsingistä Viipuriin. M30 1,25mk keltainen ja 50p vihreä leijonamerkki, yhteensä 1,75mk. Taksa: postikortti kotimaassa (1.12.1931 – 15.6.1940) 1,25mk + postikortin lentolisä kotimaassa (30.4.1928 – 30.9.1942) 0,50mk = 1,75mk. Erittäin vaikea. Limitti 10 euroa, myyntihinta 36 euroa. Mielestäni edullinen. Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

Kovimpia M30 kohteita ei suinkaan oltu listattu M30 kategoriaan, vaan kysymys oli tällä kertaa lentopostista ja siksi kohteet löytyivätkin lentopostin myyntiluokasta. Kun puhutaan lentopostista yhdessä kotimaan lähetysten kansa M30 merkeillä ollaan kohtalaisen kiinnostavassa puheenaiheessa, sillä kotimaan lentoposti on sitä parempaa M30 postihistoriamateriaalia kautta linjan. Tämä saattaa tuntua yllättävältä, mutta kotimainen lentoposti 1930-1940 luvuilla on huomattavasti vaikeampaa kuin ulkomaille mennyt lentoposti samaan aikaan. Vasta 1950-luvun puolesta välistä eteenpäin alkaa löytyä kotimaan lentopostia runsaammin. Erityisesti täytyy todeta, että 1930-luvun lentopostikortit ovat kiven alla, sota-aikaista lentopostia kulki vuosina 1941-1944 yhteensä 3kg ja kaikenlaiset muut kuin kirjeet ja postikortit lentona kotimaassa ovat kaikki vähintään erittäin vaikeita kohteita. 1930-luvun lentokirjeetkin ovat vaikeita… tai sanotaanko näin: silloin, kun sellaista alkaa etsiä, niin mistään ei löydy. Eli 1930-luvun kotimaan lentokirjeitä näkyy aina ajoittain ja hinnat vaihtelevat hurjasti, koska on sattuman kauppaa ovatko ”oikeat ostajat” hereillä.

Yllä: Lentokirje 27.6.1935 Turusta Helsinkiin. M30 3mk tummanvioletti single. Taksa: kirje (-20g) kotimaassa (1.12.1931-15.6.1940) 2,00mk + kirjeen lentolisä (per 20g) kotimaassa (30.4.1928 – 30.9.1942) 1,00mk = 3,00mk. Hyvä single kohde. Erittäin vaikea. Limitti 10 euroa, myyntihinta 32 euroa. Mielestäni edullinen. Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

Tämän ”alustuksen” jälkeen, koskien kotimaan lentopostin harvinaisuutta, en voi muuta kuin todeta, että tässä huutokaupassa oli millä mällätä, eli kotimaan lentokohteita oli myynnissä huomattava määrä.  Ehkäpä juuri siksi osan kohteista hinnat jäivät mielestäni alhaisiksi – osittain jopa niin alhaisiksi, että itseäni suorastaan hirvitti. Toisaalta parhaiden kohteiden hinnat kyllä kipusivat ylös. Niille, jotka eivät tiedä mistä nämä kohteet ovat tulleet voin avata kuviota – kyseessä on kesällä edesmenneen kotimaan lentopostin ykkösnimen ja pitkän linjan postihistoriakeräilyn erikoismiehen Jorma Lindebladin kokoelman kohteiden myynti. Jorma oli kerännyt kokoelmaansa vuosikymmeniä ja hänellä oli kovan luokan asiantuntemus mm. kotimaan lentopostista, kohteissa näkyvät vielä kokoelmassa olleet tekstit JF55, eli Järvenpään Filatelistien 55 vuotis näyttelystä, jossa Jorma viimeistä kertaa kokoelmaan esitteli. Kirjoitin tuon näyttelyn osalta tässä blogissani, että minulla meni jauhot suuhun katsoessani Jorman kokoelmaa. Pysyn näiden sanojeni takana, sillä kyseessä on huikea kokonaisuus. Viimeisessä Filatelistissa on Jorman muistokirjoitus. Muita keräilyalueita, joita hän keräsi olivat mm. Viron postihistoria ja kansalaissodan posti – näitäkin kohteita tässä huutokaupassa oli myytävänä.

Yllä: Yksi huutokaupan kovimmista kohteista, Helsingistä 10.8.1941 Maarianhaminaan lähetetty lentokirje. M30 2,75mk violetti ja 1mk oranssi, yhteensä 3,75mk. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (16.6.1940 – 31.8.1942) 2,75mk + kirjeen lentolisä (per 20g) kotimaassa (30.4.1928 – 30.9.1942) 1,00mk = 3,75mk. Sota-aikainen lentoposti on harvinaista. Uskoakseni tällä taksalla olevaa sota-aikaista kotimaan lentopostia tunnetaan vain aniharva kappale. Limitti 100 euroa, myyntihinta 410 euroa. Onnea ostajalle! Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

On vaikea kootusti kuvailla eri kohteiden myyntihintoja, sillä ne vaihtelivat niin kovasti – kympin lähdöstä osa huippukohteista nousi vain alle viiteen kymppiin, toisaalta osa kohteista nousi useiden satojen eurojen hintaan. Olen valinnut kuvia mielestäni parhaista kohteista, vaikka myytävänä olleista useampikin olisi ansainnut tulla kuvan kanssa mukaan. Sota-aikaisesta lentopostista mukana oli kaksi tai oikeastaan kolme kohdetta. Näistä parempi 3,75mk kokonaistaksalla ollut lentokuori nousi aina 410 euroon saakka ja toinen sota-aikaiseksi mainostettu vuodelta 1943 oleva lentokuori myytiin 145 eurolla, joka mielestäni oli halpa hinta. Kolmas, Petsamosta 1940 lentänyt kuori myytiin 121 eurolla, ja tämäkin oli mielestäni edullinen ostajalleen. Harvinaisuus näissä on kovaa luokkaa. 1930-luvun lentolähetykset menivät mielestäni erittäin halvalla – useampia 3mk taksaisia lähetyksiä alle neljällä kympillä!

Yllä: Lentopostikortti 16.10.1945 Vaasasta Helsinkiin. M30 5mk sininen single. Taksa: Postikortti kotimaassa (1.7.1945 – 15.6.1946) 3,00mk + postikortin lentolisä kotimaassa (1.10.1942 – 31.12.1962) 2,00mk = 5,00mk. Erinomainen singlekohde, harvinainen. Limitti 10 euroa, myyntihinta 37 euroa. Edullinen. Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

Kiven kovia sodan jälkeisiä lentolähetyksiä myytiin muutamia. Näistä vaikein oli mielestäni 5mk sinisellä merkillä yksin lähetetty lentopostikortti Vaasasta Helsinkiin. En ole toista tällaista koskaan nähnyt muualla. Kyseessä on mielestäni aivan huippu 5mk sinisen käyttö ja harvinainen, jos ei erittäin harvinainen kohde. Ensinnäkin kyseessä on 6 kuukauden pituinen taksa sodan jälkeen, ei kovin varhainen lentotoiminnan uudellenavaamisen jälkeen, mutta on otettava huomioon, että kun lentotoiminta avautui vasta 13.8. jää tuosta kuuden kuukauden taksasta vain 4½kk jäljelle mahdolliseksi lentona. Myyntihinta jäi mielestäni alas, ottaen huomioon kohteen vaikeuden. Lisäksi… henkilökohtaisesti totean, että koska vastaanottajana on kaukainen sukulaiseni, olisin ollut valmis laittamaan kohteen saadakseni ”kampoihin” kohtalaisen pitkään toteutuneen myyntihinnan jälkeenkin mikäli se ei olisi muuten minulle lohjennut. Tällä kertaa kävi tuuri ja sain haluamani kohteen sopivasti.

Yllä: Lentokirje 13.11.1946 Kemistä Helsinkiin. M30 10mk sininen leijona single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (16.1.1946 – 31.12.1946) 8,00mk + kirjeen lentolisä (per 20g) kotimaassa (1.10.1942 – 31.12.1962) 2,00mk = 10,00mk. Erinomainen singlekohde. Erittäin vaikea tai harvinainen. Limitti 10 euroa, myyntihinta 161 euroa. Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

Yllä mainitun 5mk sinisen lentopostikorttikohteen ”kolleega” oli 10mk sininen single lentokirjeellä Kemistä Helsinkiin, eli toinen erinomainen single kohde. Tästä kohteesta käytiin pitkään kisaa ja itse asiassa se taisi olla viimeisiä M30 kohteita, jotka päättyivät usean lisäajan jälkeen. Näitä loppukahinoita on aina mukava sivusta seurata ja joskus niihin myös osallistua itsekin. Ilmeisesti kaksi huutajaa nokitteli toisiaan aina 161 euroon saakka. Silläkin hinnalla tämä kohde on vielä ihan järkevän hintainen, nimittäin singlekohteena se on aivan erinomainen. Saman perustaksan ajalta oli myytävänä myös muutama muu kohde, ja tämä 10mk kokonaistaksa oli kolmessa myytävässä kohteessa.

Yllä: Kirjattu pikalentokirje 23.4.1946 Helsingistä Muurolaan. M30 15mk Olavinlinna pari ja 3mk keltainen leijona, yhteensä 33mk. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (16.1.1946 – 31.12.1946) 8,00mk + kirjaaminen kotimaassa (16.1.1946 – 31.12.1946) 8,00mk + pikalisä kotimaassa (16.1.1946 – 31.12.1946) 15,00mk + kirjeen (per 20g) lentolisä kotimaassa (1.10.1942 – 31.12.1962) 2,00mk = 33,00mk. Erittäin vaikea taksakombinaatio. Lähtöhinta 10 euroa, myyntihinta 83 euroa (kuitenkin siten, että mukana oli toinenkin lentokirje). Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

Värikkäin taksayhdistelmä saatiin ehkäpä kasaan kirjatulla pikalentokirjeellä vuodelta 1946, eli 8mk kirjeen perustaksaisella kotimaan lentolähetyksellä. Näitä erikoisia taksayhdistelmiä on kiva metsästää ja monipuolisuutensa takia tällaiset ovat yleensä kohtalaisen vaikeita. Kohteen postimaksu oli tässä tapauksessa yli nelinkertainen pelkän perustaksaisen kirjeen postimaksuun verrattuna. Kohteen huomasi ainakin kaksi huutajaa, sillä sen hinta nousi aina 83 euroon saakka. Tämäkään ei minusta tunnu kovin pahalta, sillä jälleen kerran on sanottava, että en ole toista vastaavaa nähnyt. Oli tällainen taksayhdistelmä mihin tahansa – kotimaassa tai ulkomaille, niin se on aina vaikea löytää. Ulkomaille olen vastaavan nähnyt, mutta en siis koskaan toista kotimaassa kulkenutta vastaavaa.

Yllä: Kotimaan lentopakettikortti särkyvänä ja kotiinkuljetuksella 26.2.1956 Lauttasaaresta Maarianhaminaan. M30 50mk Tampere 3kpl ja M54 2mk vihreä  ja 15mk punainen, yhteensä 167 mk. Tarkan taksan laskemiseen ei minun taitoni riitä, tämä on kuitenkin postitoimistosta lähetetty ja sitä kautta on syytä olettaa taksan olevan oikein. 167 markalla paketti on ainakin toimitettu perille.  Limitti 10 euroa, myyntihinta 454 euroa. Erittäin harvinainen. Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

Huutokaupan ennalta ajatellen jännittävin kohde oli kotimaan lentopakettikortti särkyvänä ja kotiinkuljetuksella vuodelta 1956. Tämä on aivan huikea kohde. Lähdetään siitä liikenteeseen, että kotimaan lentopakettikortteja tunnetaan ylipäätään käsittääkseni kaksi kappaletta kokonaisina. Se on tässä pelkkä lähtökohta. Mikä tahansa paketti, joka on lähetetty särkyvänä on paljon vaikeampi kuin tavallinen paketti. Kotiinkuljetuksella lähetettyjä paketteja M30 merkeillä tunnetaan alle 20 kappaletta. Tässä on suurin piirtein kaikki kohdallaan mitä kohdallaan voi M30 postihistoriakohteessa olla. Suoraan sanottuna olen ihmeissäni, että kohteen hinta ei tästä korkeammalle noussut, se nimittäin olisi voinut nousta vielä paljonkin korkeammalle. Syynä ei voi olla se, että kaikilla on tämä, sillä tämä on ainoa tunnettu vastaava kohde. Myytävänä oli myös kaksi kotimaan lentopainotuotetta, joiden taksa oli maksettu M30 ja M54 merkkien sekakäytöllä – lentopainotuotteet ovat vaikeita kohteita. Niitä ei joko hoksattu tai niiden päälle ei ymmärretty. Olen viimeisten 10 vuoden aikana nähnyt M30 merkein alle viisi lentopainotuotetta kotimaassa.

Yllä: Viroon lähetetty lentokirje vuonna 1944. Mikäli aito, on kyseessä hieno kohde. Myyntihinta 192 euroa. Kuva: Merkki Albert huutokauppa.

Pohjoismaihin menneitä maininnan arvoisia lähetyksiä ei tällä kertaa ollut myytävänä. Viroon lentänyt ja takaisin lähetetty lentokirje myytiin 23 eurolla, joka oli mielestäni kohtalaisen edullinen hinta. Viroon lähetetyistä M30 kohteista kiinnostavin oli vuonna 1944 Viroon osoitettu kenttäpostikirje lentona, joka oli myytävänä osastossa ”sota-ajan postia”. Tämän lähetyksen mukana oli pitkä selitys lähettäjästä, joka oli Virolainen vapaaehtoinen, joka sodan jälkeen palattuaan kotimaahansa sai kokea mitä tarkoittaa joutua Neuvostoliiton väkivaltakoneiston uhriksi. Mies kuoli vankilassa pian paluunsa jälkeen. Noh… takaisin kohteeseen. Kohde oli siis lähetetty Turusta vuoden 1944 helmikuussa Tallinnaan, joka tuolloin oli Saksan miehittämänä ja kuului ns. Reichskomissariat Ostlandiin. Mielenkiintoiseksi kohteen tekee se, että se on kenttäpostikirje ja sellaisena se olisi kulkenut ilmaiseksi Suomesta Viroon. Kuorelle on kuitenkin liimattu yhteensä 5,50mk:n edestä M30 merkkejä ja lentolipuke. Mekit on leimattu Turussa ja kuorella on sensuurileima.

Yllä: Lounais-Afrikkaan 16.6.1945 Vöyristä lähetetty lentokirje. M30 5mk Olavinlinna pari ja 2mk keltainen leijonamerkki, yhteensä 12mk. Suomen ja Etelä-Afrikan sensuurit. Lentänyt Englantiin asti. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.9.1942 – 30.6.1945) 4,50mk + lentolisä (per 5g*3) Englantiin (5.3.1945 – 31.3.1946) 7,50mk = 12,00mk. Vaikea sodanjälkeinen lentopostilähetys Kaukomaille. Myyntihinta 166 euroa.

Minua hämäsi tämä Viron kenttäpostikohde suuresti, sillä en käsitä miksi tähän olisi laitettu postimaksu ja miksi on kuviteltu, että se olisi voinut lentona kulkea. Ihmettelin myös käytettyä sensuurileimaa, joka on tyyppiä, jota yleisesti käytettiin talvisodan aikana – mutta tämä pohdinta saattaa olla kuvitelmaa, sillä en ole sodanaikaisen sensuurin asiantuntija. Yleensä vastaavana aikana kulkeneet on sensuroitu pyöreällä sensuurileimalla. Lisäksi pohdin, että mitä tarkoittaa kuoren oikeassa reunassa 2½mk merkin alla oleva lyijykynämerkintä ”3.03.44” ja lisäksi miksi näyttää siltä, että Åbo-leiman kaari katkeaa ja ketjuleiman viivat katkeavat oikean puolimmaisen 2½mk merkin alapuolella… ikään kuin kohdassa olisi merkin mentävä aukko? Käsittääkseni kirjeen takana ei ole mitään merkintöjä, joten varmuutta siitä, että onko kirje koskaan Viroon asti kulkenut ei näin voida saada. En osaa oikein selittää miksi, mutta tässä ei mielestäni kaikki ollut ihan kunnossa. Jos kyseessä on ”aito asia” on kohde aivan huippu ja mahdollisesti siinä tapauksessa ainoita tunnettuja Reichskomissariat Ostlandiin kulkeneita lähetyksiä M30 merkein vuoden 1942 jälkeen. En kuitenkaan uskaltautunut lähtemään hippasille tämän kohteen osalta. Toivotaan, että tälle kohteelle löytyy ”hyvä selitys” ja ostaja sai hyvän kohteen.

Eurooppaan ja kauemmaksi oli myytävänä pari kiinnostavaa lähetystä, joista kiinnostavin oli Lounais-Afrikkaan lähetyssaarnaajille lähetetty lentokirje. Suomalaisillahan oli ollut jo pitkään lähetystoimintaa nykyisen Namibian alueella ja siellä oli lähetystyöntekijöitä sodankin aikana. Koska alue oli brittiläisessä komennossa oli posti käytännössä koko sodan ajan poikki näiltä alueilta Suomeen ja toisin päin. Tällaisista kaukomaiden lähetyksistä olisi aina hyvä saada kuva myös toisesta puolesta, jotta voisi nähdä onko siellä tuloleimaa. Tässä tapauksessa tiedetään, että kuori on mennyt ainakin Etelä-Afrikkaan saakka, sillä oikeassa reunassa on etelä-afrikkalainen sensuuriliuska. Toinen samoille seuduille mennyt lentolähetys vuodelta 1946 myytiin 18 eurolla.

Huh huh… aika pitkä juttu tästä tuli, mutta hyviä kohteita oli tällä kertaa mukana niin monta, että ehkäpä pitkälliseen selitykseen riitti syytä. Mielenkiintoinen huutokauppa ja paljon hyviä kohteita.

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10mk Saimaa, 10mk sininen, 1930-luvun kotimaan lentoposti, 25/50 keltainen, 3mk tummanoliivi, 4mk oliivi, 5mk sininen, 5mk violetti, 8mk violetti, ehdote, FORD, Jorma Lindeblad, laskos, lentopainotuote, lentopaketti, lentoposti, reijite, sokeainkirje, sokkohammas, tarttuma

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

14 lokakuun, 2017 By Mikael Collan

Yllä: Huutokauppasalissa myynti meneillään

Kuten jo aiemmassa artikkelissa kerroin, on Suomen Filateliapalvelu siirtänyt toimintansa Naantaliin ja pitää mm. kansainväliset Hellman huutokauppansa jatkossa siellä. Eilen ja tänään päästiin näkemään miten homma Naantalissa toimii. Ja hyvinhän se toimii. Itse asiassa homma toimii paremmin kuin ennen, nimittäin huutokaupassa oli mm. tarjolla usean erilaista pientä purtavaa ja juotavaa kävijöille, makkaraa ulkona teltassa suoraan grillistä ja Rymättylän saarelta Röölästä kotoisin oleva omenakuohuviinituottaja esitteli tuotteitaan kävijöille ja tarjosi maistiaisia. Filateliaan liittymätön huomioni tarjotusta tuotteesta eli Brinkhalls Sparkling omenakuohuviinistä oli, että kyseessä on ehkäpä paras kotimainen kuohuviini, jota itse olen maistanut.  Kun sanon ”tarjolla” tarkoitan ”ilmaiseksi tarjolla” – eli jokseenkin ennennäkemätön juttu suomalaisessa postimerkkihuutokauppaskenessä. En halua kuulostaa siltä, että liikaa ”ylistäisin” toimintaa, mutta en voi olla pahoillani siitä, että pystyin paikkaamaan lounaan väliin jäämisen syömällä pari makkaraa suoraan grillistä ja valmiin voilevän pitopöydästä sekä huuhtomaan jälkiruoaksi kurkkuni omenakuohuviinillä.

Yllä: Filateliapalvelun tilojen pihalla ollut teltta, jossa oli grilli kuumana

Paikalla oli runsaasti huutajia, ei ehkä ihan yhtä runsaasti, kuin aikoinaan Helsingissä parhaimmillaan muistan olleen, mutta ajoittain huutosalissa olivat kaikki penkit täynnä. Oli jälleen kerran mukava tavata tuttuja keräilijöitä yhteisen harrastuksen parissa. Se mikä tulee mieleen on, että jos seuraava Hellman huutokauppa on maaliskuussa, niin keli ei ole ainakaan ulkona järjestettävien oheisaktiviteettien kannalta optimaalinen. Aikataulullisesti paras aika olisi ehkä toukokuu, jolloin Suomessa on joskus ollut (enkä suinkaan viittaa tähän kesään) kaunis keli – tällöin varsinaisen huutokaupan kylkeen voisi jopa järjestää vaikka pienimuotoisen keräilytapahtuman ”ulos telttoihin” tai mitä tahansa mihin tilat antavat myöden.

Mitä sitten oli tällä kertaa tarjolla M30 keräilijälle? M30 osastossa oli tarjolla noin kolmisen kymmentä kohdetta ja erissä muutamia. Eli lukumäärällisesti tarjonta ei tällä kertaa ollut kovinkaan kummoista. Mukana oli kuitenkin laadultaan hyvää tavaraa. Aloitan taas filateliasta ja siirryn postihistoriaan.

Yllä: Tummanoliivi 3mk leijonamerkin voimakas laskoksen aiheuttama hammastesiirtymä. Vaikea kohde. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Myytävänä oli muutamia hammaste-erikoisuuksia, joista ehkä parhaana 3mk tummanvioletti nelilö, jossa oli huomattava hammastesiirtymä, joka johtui laskoksesta – arkki on mennyt laskokselle ja hammastus on siirtynyt arkin yläosan osalta väärään paikkaan. Kohde on harvinainen ja käsittääkseni näitä on olemassa vain yhden arkin yläreunan osalta. Kohteen limitti oli laitettu mielestäni aika korkeaksi, 350 euroon ja se jäi huutokaupassa myymättä. Kohde on kyllä vaikea, mutta keräilijöitä ei näille spesialiteeteille ilmeisesti sittenkään ole monia tai hinta oli liian kova. Kun äsken katsoin oli kohde mennyt kaupaksi jälkimyynnissä.

Neljän markan oliivista merkistä oli myynnissä kuusilo, jossa hammaste oli siirtynyt ja 50p vihreän merkin osalta myytiin merkki, jonka hammastus oli mennyt vinoon ja merkistä tullut osittain ylipitkä. Kuusilo myytiin yli kuudella kympillä ja 50p vihreä merkki salissa parilla kympillä. Vaikka 50p vihreä merkki on erittäin yleinen oli tämä hammaste-erikoisuus mielestäni aika hyvä ja sen myyntihinta ei ollut mielestäni korkea. 20mk postitalomerkin osalta oli myytävänä kolmen merkin sarja, jossa näkyy ”matalan merkin synty” – tämän kolmikon lähtöhinta oli laitettu 350 euroon, jolla se meni kaupaksi. Kyseessä on näyttävä kokonaisuus.

Yllä: Kolmen 20mk postitalo-merkin sarja – ”matalan merkin synty”. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Myytävänä oli levyllinen vähän tavallisempia siirtymiä, 5mk Olavinlinna-merkin tarttumakahdeksilo ja 100mk Helsinki-merkin neljä loistoleimaista kappaletta, joista yksi oli vaikeinta lumppusellupaperia vuodelta 1946. Lisäksi oli levyllinen 1,25/50p keltaisen merkin kakkosladelmamerkkejä. Saman merkin postihistoriakohteita oli myytävänä kaksi – kotimaan postikortteja kumpikin – myyntihinta hieman yli 40 euroa kummallakin.

Kotimaan postihistoriakohteiden mielestäni paras tapaus oli 1mk oranssi merkki postin seinätaksan maksuna. Posti siis julkaisi seinätaksoja, joita myös yleisö sai ostaa postista. Kuittina maksusta mitätöitiin seinätaksalle maksun mukainen postimerkki – tässä tapauksessa 1mk oranssi. Seinätaksat ovat harvinaisia ja tämä 1mk oranssi seinätaksalla on ensimmäinen, jonka olen nähnyt. Kohteen lähtöhinta oli 150mk, joka mielestäni oli sopiva – pidän kohdetta harvinaisena. Olinkin harvinaisen hämmästynyt, kun kohde myytiin lähtöhinnallaan. Näitä seinätaksoja tunnetaan yleensäkin vain alle kymmenen kappaletta, joten tällä kertaa meni edullisesti.

Yllä: Postin seinätaksa vuodelta 1941. 1mk oranssi M30 leijonamerkki single. Harvinainen. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Toinen hyvä kotimaan lähetys oli kotimaan lentokirje M30 3mk tummanoliivilla singlellä. Kolmekymmentäluvulla alkoi kotimaan lentotoiminta saada jalansijaa ja ensimmäiset lentoreitit alkoivat toimia säännöllisesti, kumipyöräisiä koneita alettiin käyttää, kun lentokenttiä valmistui. Tällaisia 3mk tummanoliiveja singlejä kotimaan lentokirjeillä tunnetaan muutamia ja kohteiden hinnat ovat vuosien saatoissa vaihdelleet. Tänään kaupat tehtiin 140 eurolla, kohteen lähdön oltua 20 euroa. Kotimaan lentoposti on tyypillisesti ns. pikkuisen parempaa tavaraa. Tämä kyseinen kuori oli lentänyt Turusta Helsinkiin vuonna 1933.

Pohjoismaihin menneitä kohteita oli myytävänä muutamia, tanskaan mennyt sodanaikainen lentopostikortti myytiin alle kolmella kympillä ja Tanskaan heinäkuussa 1945 mennyt sensuroitu kirje 5mk sinisen merkin singlellä parilla kympillä. Hiukan ihmettelin tämän 5mk sinisen singlen hintaa, sillä kohde oli ns. paremmalta ajalta eli samalta ajalta, kun kotimaan, Pohjoismaiden ja ulkomaiden ensimmäisen luokan kirjeiden hinta oli 5mk – tätä aikaa kesti vain 2kk. Tiedetään, että 5mk sinisen merkin singlekäyttöjä ulkomaille Pohjoismaiden ulkopuolelle tunnetaan viisi kappaletta, joten tämä on sille kuudennelle keräilijälle paras mahdollinen kirje-kohde tälle merkille. Kaikilla ilmeisesti jo kuitenkin on tämäkin…

Yllä: Kansainvälinen postiosoitus 2.10.1939 Helsingistä Narvaan, Viroon. 3½mk sininen ja 1mk oranssi M30 leijonamerkki. Toisella puolella virolaiset 5 ja 10 sentin Päts merkit. Taksa: Postiosoitus (201-400mk) ulkomaille (1.12.1931 – 12.10.1939) 4,50mk. Harvinainen lähetyslaji. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Yksi tämän huutokaupan huippukohteista oli Viroon lähetetty ulkomaan postiosoitus. Postiosoituksia ulkomaille ei tunneta kovin monia ja ne ovatkin harvinaisia. Kun näistä ulkomaan tai kansainvälisistä postiosoituksista puhutaan pitää huomata, että on tärkeää, että on varmuus siitä, että kohteet ovat aitoja. Nimittäin tiedetään markkinoilla olevan joitakin Turussa leimattuja kansainvälisiä postiosoituksia, joiden takapuolella ei ole tuloleimoja ja näin ollen on syytä arvella, että ne eivät ole koskaan lähteneet eteenpäin Turusta. On vaikeaa sanoa, että ovatko kyseiset, kuitenkin leimatut kansainväliset postiosoitukset huijausta vai mitä, mutta ei ole vaikea sanoa, että ne eivät missään tapauksessa ole yhtä asiallisia kuin tässä huutokaupassa myynnissä ollut ”aito asia”. Postiosoituksen limitti oli 350 euroa ja se jäi yllätyksekseni myymättä. Kyseessä on aidosti harvinainen ja vaikea kohde. Harkitsin tätä pitkään itsekin, mutta koska minulla on jo vastaava kohde, niin tällä kertaa päädyin säästölinjalle. Kaksi tällaista samalla kokoelmasivulla olisi tietysti kohtalaisen ”kovaa kamaa”, mutta rajansa kaikella (tai ainakin minun rahoillani on, ikävä kyllä, rajansa…).

Ulkomaan lähetyksiä oli myynnissä muutamia, mm. Englantiin 21.2.1945 lähetetty lentokirje, joka oli siis taksa-ajaltaan lyhyen yhdeksän päivän lentotaksan aikaan ajoittuva. Tällä taksalla kulkeneita lähetyksiä tunnetaan ehkäpä parikymmentä ja kyseessä on ainakin lentopostikeräilijälle ns. pakollinen kohde. Limitti oli 50 euroa ja kohde myytiin sillä.

Yllä: Hämeenlinnasta 21.10.1952 Auclandiin Uuteen Seelantiin lähetetty kirje. M30 25mk sininen single. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1952 – 31.5.1956) 25,00mk. Käyttötarkoituksenmukainen käyttö. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Vuonna 1945 elokuussa Yhdysvaltoihin lähetetty pikalentokirje oli hyvä kohde, koska sen lähetysaika osui siihen kahden kuukauden väliin, jolloin ulkomaan kirjeen perustaksa oli viisi markkaa. Lähetyksestä erityisen hyvän tekee se, että sodan jälkeen pikaposti alkoi vasta vuonna 1945 ja tämä lähetys on aikainen pikalähetys sodan jälkeen. Eli monta asiaa oli tässä lähetyksessä hyvin. Sen tajusi enemmän kuin yksi huutaja, sillä 20 euron lähdöstä kohteen hinta nousi tuplaksi asti, eli neljään kymppiin.

Mielenkiintoinen kaukomaahan, aina Uuteen Seelantiin lähetetty single kirje 25mk sinisellä merkillä, oli myytävänä 20 euron lähdöllä. Kyseessä on merkin käyttötarkoituksenmukainen singlekäyttö ja Uusi Seelanti ei ole yleinen kohdemaa. Kyseessä on siis tälle merkille hyvä kohde. Hieman ihmettelin, että miksi tämä kohde meni pohjahinnalla, eikä huutajia ”napannut” – ilmeisesti ei ole tajuttu sitä tosiasiaa, että 50-luvulla, kun tämä merkki julkaistiin oli lentoposti yleistynyt aivan hurjasti verrattuna 40-lukuun ja kaukomaille kirjeet tyypillisesti lähetettiin jo lentopostina. Tästä syystä tällaiset kaukomaille ei-lentopostina lähetetyt lähetykset ovat harvinaisempia kuin samoihin maihin lentona menneet. No turha minun on valittaa, kohde tuli nimittäin minulle. En siis jäänyt minäkään osattomaksi tästä huutokaupasta.

 

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 3mk tummanoliivi, 5mk sininen, 9 päivän taksa, Hellman, kotimaan lento, pikakirje, suomen filateliapalvelu, taksataulu, Tanska, ulkomaan postiosoitus

Hellman Huutokauppa 102

18 maaliskuun, 2017 By Mikael Collan

Järjestyksessä sadas toinen Suomen Filateliapalvelun järjestämä huutokauppa päättyi tänään Helsingissä. Mukana myytävänä oli kolmisen kymmentä M30 kohdetta, joiden mukana muutamia kiinnostavia. Kuten voidaan huomata, ei kohteiden määrä ollut kovin korkea. Tavoilleni uskollisena aloitan filateliasta ja etenen postihistoriaan.

Yllä: Neljä M30 ehdotetta kokoelmalehdellä sisältänyt kohde. Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Merkkimallin ehdotteita kokoelmalehdellä sisältänyt kohde oli myynnissä tuhannen euron limitillä. Kyseiset ehdotteet ovat merkkimallin ”helpoimmat” ja näin ollen pidin limittiä korkeana. Muut eivät ajatelleet samoin, sillä myyntihinta nousi aina 1200 euroon. Per ehdote hintaa siis tuli kolme sataa. Tällaiset ehdotteet ovat erinomaisia filateeliseen kokoelmaan ja nykyään tuomarit niitä lähes tulkoon vaativatkin, jos halajaa saada korkeampia pisteitä filateelisesta kokoelmasta. Tähän on liittynyt tiettyjä ongelmia nimen omaan suomalaisiin kokoelmiin liittyen, sillä Suomessa ei ehdotteita myyty julkisesti yleisölle samalla tavalla kuin monessa muussa maassa – tämä taas on johtanut siihen, että ulkolaiset tuomarit, jotka ovat tästä asiasta olleet tietämättömiä ovat saattaneet sakottaa ”enemmän kuin olisi ollut oikein”, vaikka käytännössä suomalaisiin filateelisiin kokoelmiin on aina ollut vaikeaa saada ehdotteita.

Yllä: Keltaisen 1,25mk M30 leijonamerkin ehdotearkki. Alareunassa käsin kirjoitettu hyväksyntä. Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Pitkästä aikaa tai oikeammin sanottuna ensimmäistä kertaa niin pitkän ajan kuluessa kuin minä muistan oli julkisesti myytävänä kokonainen M30 merkin esittelyarkki, jonka alareunaan oli käsin kirjoitettu hyväksyntä. Näitä esittelymerkkien arkkeja on postimuseon lisäksi muutamien filatelistien hallussa ja käsittääkseni ”vapailla markkinoilla” niitä on ehjinä yhteensä kymmenkunta, joista siis jokainen eri M30 arvosta. Kohde on näin ajatellen erittäin harvinainen ja se sopii erinomaisesti filateelisen M30 kokoelman sellaiseen kohtaan, jossa esitellään merkkimallin ehdotteita. Myyty arkki oli 1,25mk keltaisen M30 leijonamerkin ehdote. Esittelyarkin lähtöhinnaksi oli laitettu 450 euroa ja sillä arkki myös myytiin. On hyvin mahdollista, että muitakin ehdotearkkeja tulee myyntiin jatkossa, sillä samalla keräilijällä, jonka kokoelmasta tämä arkki on lähtöisin on useita vastaavia.

Esittelyarkkeihin liittyi myös toinen myytävänä ollut kohde, joka sisälsi reunaneliöt kuudesta eri M30 arvon esittelyarkista. Tällaisia esittelyarkin palasia on myyty viime aikoina muutamissakin eri yhteyksissä ja vaikuttaa siltä, että niitäkin voi markkinoille olla tulossa jatkossakin. Tällaisella kohteella pääsee helpommin kiinni usean merkkiarvon ehdotteisiin. Lähtöhinta oli 50 euroa ja myyntihinta 111 euroa, joka mielestäni ei ollut kovin korkea. Ehdotteiden lisäksi filateliapuolella oli myytävänä muutamia siirtymiä, yhdesä kohteessa kuvamerkkien laskoksia ja useampi kohde numerokuusiloita. Suoraan sanoen ei mitään erikoista ehdotteiden lisäksi.

Postihistoriapuolella oli myytävänä muutamia laadukkaita kohteita, joiden lähtöhinnat oli kuitenkin asetettu erittäin korkeiksi. Arvaan, että kohteiden jättäjä on vaatinut juuri näitä hintoja ja huutokauppahuoneen on ollut vaikeaa kieltäytyä, kun kohteita on samalta jättäjältä tullut useampia hyviä. On kuitenkin huutokaupan järjestäjän kannalta ikävää, kun kohteita ylihinnoitellaan heti kättelyssä ja niitä jää myymättä. M30 kohteiden hinnat, aivan kuten monenkin muun keräilyalueen kohteiden hinnat ovat tulleet alas huippuvuosista ja limittien pitäisi seurata yleistä hintatasoa.

Yllä: Postin henkilökortti 5mk Olavinlinna single. Taksa: Postin henkilökortti (1.12.1931 – 30.6.1945) 5,00mk. Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Myytävänä oli Postin henkilökortti, joka oli maksettu viiden markan Olavinlinna-merkillä. Kohteen limitiksi oli laitettu korkea 700 euroa, jolla kohde kuitenkin meni kaupaksi. Mielestäni hinta oli loppuhinnaksi sopiva, mutta limittinä kohtalaisen korkea. Näitä postin henkilökortteja tunnetaan M30 merkeillä yhteensä alle kymmenen kappaletta, ja useimmat näistä ovat 5mk Olavinlinna-merkillä. Kaksi henkilökorttia tunnetaan 20mk Postitalo-merkillä. Kyseessä siis on harvinainen kohde. Postiviiri 25mk sinisen leijonamerkin singlenä myytiin 20 euron limitillä ja 24mk single kirjatulla paikalliskirjeellä jäi myymättä 60 euron limitillä – mielestäni limitti oli aivan liian korkea, vastaavia on myyty kympin lähdöillä viime aikoina. Automaattimerkein lähetetty kuori (kolme yhden markan merkkiä) myytiin hintaan 65 euroa. Ainoa Pohjoismaihin lähetetty myytävänä ollut kohde oli 5mk sininen leijonamerkki singlenä kirjeellä Tanskaan 27.7.1945. Kuoren oli Tanskan sensuuri avannut. Kooltaan se vaikutti olevan ”isompi pitkulainen” mikä ehkä pelotti ostajat pois, sillä yhtäkään tarjousta ei kohde saanut. Lähtöhinta 30 euroa ei mielestäni ollut erityisen kova.

Yllä: Haminasta 27.3.1942 Sofiaan Bulgariaan lähetetty postikortti. M30 2½mk punainen single. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.10.1942 – 30.6.1945) 2,50mk. Erittäin harvinainen. Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.  

Ulkomaille lähetettyjen lähetysten osalta mukana oli muutamia kiinnostavia ja harvinaisia lähetyksiä. Näistä yksi oli Bulgariaan lähetetty postikortti 2½mk punaisella M30 leijonamerkillä. Nämä 2½mk punaisen merkin singlelähetykset ovat vaikeita ja harvinaisia ja niitä on ollut myynnissä harvoin. Kortin limitiksi oli laitettu 850 euroa, joka oli liian korkea ja kortti ei mennyt kaupaksi. Myynnissä oli toinenkin hyvä M30 punainen postikortti, nimittäin 6mk punaisella merkillä Vaasasta Englantiin lähetetty kortti. Tämän lähtöhinnaksi oli laitettu 150 euroa, joka sekin on nykyisen hintatason mukaisesti liian korkea ja kortti ei mennyt kaupaksi. Viimeaikoina on 6mk punaisia tullut markkinoille useita – niitä tunnetaan tällä hetkellä alle viisitoista kappaletta, joten mikään yleinen kohde ei kuitenkaan ole kyseessä.

Myytävänä oli myös kirjattu kirje vuodelta 1946 Sveitsiin, joka oli maksettu 20mk postitalo-merkillä. Kyseessä on vaikea ja harvinainen single kohde. Kohdeselosteeseen kirjoitettu ”Vain kolme tunnetaan” mikä ei kuitenkaan ole vuosikymmeniin ollut enää totta. Vastaavia tunnetaan kymmenkunta. Limitiksi kohteelle oli laitettu hulppeat 900 euroa, joka oli ehkäpä viisinkertaisesti sen mitä limitin olisi pitänyt olla, eli tässä mentiin rankasti metsään. Kuori jäikin myymättä.

Yllä: Kirje 21.7.1945 Turusta Lontooseen, Englantiin. Alunperin 5mk sininen single, jolle kuitenkin lisätty toinen 5mk sininen lentolisän maksamiseksi. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.7.1945 – 31.8.1945) 5,00mk + lentolisä (2,50mk per 5g) Englantiin (28.2.1945 – 24.10.1945) 5,00mk = 10,00mk. Harvinainen, kiinnostava. Lyhyt 2kk taksa. Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Postihistoriallisesti kiinnostavana pidin kohdetta numero 1907, joka oli lähetetty Turusta 21.7.1945 Englantiin 5mk sinisellä merkillä singlenä frankeerattuna. Kohde oli leimattu ”Palautetaan lähettäjälle – Postimaksu puuttuu”, koska heinäkuun 1945 aikana posti Englantiin kulki vain lentona. Leima on vedetty yli ja kirjeelle on lisätty toinen 5mk sininen merkki maksamaan lentomaksu ja se on postitettu uudelleen lentokirjeenä. Kirje oli Englannin sensuurin avaama. Kohde kertoo hyvin sodan jälkeisen postin avautumisen erikoisuuksia – kohdeselosteessa luki ensin ”uniikki”, joka myöhemmin muutettiin muotoon ”harvinainen”. Limitti oli asetettu 900 euroon, joka mielestäni oli korkea, sillä kohde kuitenkin meni kaupaksi.

Yllä: Painotuotekortti 22.12.1943 Turusta Geneveen Sveitsiin. M30 1mk vihreä single. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.10.1942-31.8.1945) 1,00mk. Erittäin harvinainen. Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Kiinnostavia painotuotteitakin oli myytävänä kokonaiset kolme kappaletta. Näistä harvinaisin 1mk taksa-aikainen yksin 1mk vihreällä M30 leijonamerkillä oli limitiltään asetettu 900 euroon. Tämä oli mielestäni aikamoinen yliarviointi ja kohde jäikin myymättä. Mikäli limitti olisi ollut esimerkiksi 500 euroa olisi luultavasti syntynyt kilpailua ja hinta olisi siitä noussut ”päivän hintaan”. Kohde on erittäin harvinainen. Kohdeselitykseen oli kirjoitettu optimistisesti: ”Vain kolme tunnetaan”, mikä ei pidä paikkaansa, oikea tunnetujen määrä lienee viisi.

Muita hyviä painotuotteita olivat Bulgariaan lähetetty 2½mk vihreällä singlellä maksettu postikorttimuotoinen painotuote, jonka limitti oli 30 euroa ja myyntihinta 32 euroa. Mielestäni ei ollut kovin paha hinta, sillä kohteessa oli mielestäni luonnetta… ja saapumisleima. Myytävänä oli myös 3mk vihreällä singlellä maksettu painotuotepostikortti Bulgariaan, jonka lähtöhinta oli laitettu 70 euroon ja joka myytiin hintaan 110 euroa. Olen aiemminkin ollut sitä mieltä, että nämä 3mk vihreät single painotuotteet ovat vaikeita, vaikka niitä viime vuosina onkin tullut markkinoille lisää. Arvioin tunnettuja kappaleita olevan noin kymmenkunta. Myyntihinta vastasi sitä tasoa, jolla vastaavia on lähiaikoina myyty.

Erien osalta kävin katsomassa muutaman erän ja vaikka joissakin erissä oli kiinnostavia ns. pikkukivoja M30 kohteita, en pystynyt itselleni mitenkään perustelemaan miksi olisin lähtenyt leikkiin mukaan. Myytävänä oli puolitteita sisältävä erä, jossa oli mukana myös muutama M30 kohde, joista kiinnostavimpana ns. Niinisalon puolite kuorella. Tarinahan kertoo, että Niinisalon sotaharjoitusten aikana (1939) merkit loppuivat Niinisalon postista ja 4mk Postitalo-merkkejä leikattiin kahtia sotilasvirkamiehen ”käskystä”, jotta kirjeitä saatiin lähetettyä. Nämä kohteet ovat kohtalaisen harvoin vastaan tulevaa sorttia. En ole pystynyt muodostamaan mitään erityisen johdonmukaista mielipidettä siitä, että ovatko kyseiset kohteet tekeleitä vai ”aitoa asiaa”.

Huutokaupasta jäi vähän kaksitahoinen olo – toisaalta myytävänä oli hienoja kohteita, mutta lähtöhintojen liian korkealle asettaminen ihmetytti.

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 1mk vihreä, 20mk postitalo, 2½mk punainen, 2½mk vihreä, 3mk vihreä, 5mk sininen, 6mk punainen, ehdote, ehdotearkki, Henkilötodistus

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

21 tammikuun, 2017 By Mikael Collan

Vuosi 2017 on itsenäisen Suomen juhlavuosi ja tähän liittyvä FINLANDIA 2017 kansainvälinen postimerkkinäyttely Tampereella kruunaa filatelistien juhlavuoden. Tähän liittyen näyttelyyn osallistuvat keräilijät virittelevät kokoelmiaan maksimikuntoon ja on tietysti odotettavissa, että tämä vaikuttaa myös alkuvuoden huutokauppoihin. Nähtäväksi jää minkälaisia hintatasoja saavutetaan, se on ainakin varma-asia, että mallin 1917 keräilijät eivät tule halvalla pääsemään – siitä on osviittaa jo aiemmilta huutokauppakierroksilta hurjan kovien loppuhintojen ja hintanousujen osalta. Malli 1930 osalta huutokauppahinnat ovat olleet mielestäni kohtuullisella tasolla, mitään vastaavaa, jopa hieman hurmosmaista hintojen karkaamista ei ole tapahtunut, kuin mitä mm. juuri M17 osalta on nähty. Jostakin olen saanut päähäni, että M30 keräilykin on pienessä nosteessa, sillä en ole aivan samalla tavalla saanut kohteita noukittua kuin vielä vuosi sitten, eli ”apajilla” on myös muita ja tämä on minun mielestäni pelkästään positiivinen asia.

Yllä: 2mk violetin merkin ehdote arkin reunasta. Hammastamaton ilman liimaa. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Eilen päättynyt Suomen Filateliapalvelun 101 huutokauppa oli oikeastaan vuoden 2017 huutokauppakevään avaus, tällä kertaa myytävänä oli jonkin verran M30 kohteita, joista osa hyvinkin kiinnostavia. Jälleen nähtiin ihmeellisiä hintoja suuntaan ja toiseen sekä pienimuotoisia huutokilpailuja hyvien kohteiden osalta. M30 filateliaosastossa oli tällä kertaa jonkin verran kohteita myytävänä, niin ”leijona” kuin ”kuvamerkki” puolellakin.  Myytävänä oli mm. 2mk violetin leijonamerkin ehdotearkista leikattu hammastamaton ja liimoittamaton merkki. Näistä ehdotteista on tässäkin blogissa ollut aiemmin puhetta. Kysymyksessä on siis postimerkkien hyväksymiseen liittyvä muodollisuus, jonka yhteydessä tehtiin siis päättäjille näytiksi ilmeisesti yksi painoarkki (kaksi arkkia) merkkejä, joita ei hammastettu eikä liimoitettu. Näiden perusteella päättäjät hyväksyivät merkit painatukseen. Nämä ovat tulleet markkinoille ns. keittiön kautta, huhu kertoo, että sodan aikana kun postin arkistot siirrettiin pommituksia pakoon ”katosi” suuri osa materiaalia mystisesti. Nämä tulivat sitten myöhemmin markkinoille kuolinpesästä ja sitä kautta ovat löytäneet tiensä kokoelmiin. Se mikä on tärkeää ymmärtää on, että kysymyksessä ei ole humpuuki, vaan aito asia – eli kyseessä on ns. ehdotemerkki ja tämä kelpaa M30 filateeliseen kokoelmaan kyseisen merkin kohdalle hyvinkin tuomaan ns. ”kovuutta”. Lähtöhinta 20 euroa, myyntihinta 42 euroa.

Yllä: Virhevuosiluvulla 1591 painettu 10mk ruskean leijonan numerokuusilo. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Huutokaupan mielestäni kovin M30 ylilyönti oli leimaamattoman 5mk sinisen merkin arkin reunasta olevan siirtymän hinta, joka oli kokonaiset 180 euroa. Kysymyksessä oli kyllä kohtalaisen näyttävä pystysuuntainen siirtymä ja juuri tällaisista siirtymistä on aikoinaan leikkaamalla ”kehitetty”, silloin tällöin esiin tuleva ”muka-muka” yläreunastaan hammastamaton 5mk sininen merkki, jota siis ei oikeasti ole olemassakaan. Silti,  vaikka tähän liittyy tarina, on 180€ mielestäni aika kova hinta tästä kohteesta – tosin jälleen nähtiin, että ”kerjäläisten” viuhtominen ei rahamiehiä hidasta! Mielestäni mielenkiintoinen kohde oli 10mk ruskean leijonan virhevuosiluvulla 1591 painettu numerokuusilo – näitä on aina ajoittain myytävänä ja tällaiset virheellisyydet ovat ”hauskoja” kohteita. Kohteen myyntihinta oli karvan verran alle 50 euroa – itsekin huusin tätä kohdetta, mutta ei jäänyt tällä kertaa minulle.

Yllä: N reijitetyillä merkeillä frankeerattu postiennako-osoitekortti. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Kuvamerkkien osastossa myytävänä oli mm. 5mk olavinlinna-merkin ja 300mk lentokone-merkin erikoisuuksia. Ainoa mikä jäi mieleen oli 300mk merkin reunavesileiman siirtymä, joka myytiin pohjahinnalla 20 euroa. Tämä oli ostajalleen löytö, sillä siirtyneet reunavesileimat eivät merkillä sittenkään ole kovin yleisiä. Muistettava on, että M30 merkeillä reunavesileima voi olla merkillä vain arkin alimmalla tai ylimmällä rivillä ja näin ollen mahdollisuuksia per arkki on 20kpl. Näiden reunavesileimojen asentoja voi olla neljä. M30 postihistoria tai ”lähetykset” osastossa oli tällä kertaa myytävänä muutamia suojareijitettyjä merkkejä lähetyksillä, näistä ”N” reijitetyillä merkeillä frankeerattu postiennakkopaketin osoitekortti myytiin 166 eurolla. N tarkoittaa Notraco. Olen näistä reijitetyistä kohtalaisen tietämätön, enkä osaa sanoa, että mikä oli yksittäinen syy miksi tämän kohteen hinta lähti nousuun. Joku kortilla olleista merkeistä saattoi olla vaikea lähetyksellä tai reijityksen asento oli harvinainen. Ehkäpä joku valistaa minua tässä asiassa. Toinen ASEA reijitetty osoitekortti myytiin 25:llä eurolla.

Yllä: Lentokirje 13.5.1947 Vaasasta Tornioon. M30 12mk sininen leijona single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.1.1947 – 31.12.1947) 10,00mk, lentolisä (-20g) kotimaassa (1.10.1942 – 31.12.1962) 2,00mk, yhteensä 12,00mk.  Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Kotimaassa pikana lähetetty ehiökortti lisämerkillä vuodelta 1930 myytiin hinnalla 42 euroa. Kohteeseen oli laitettu maninta ”harvinainen” – tämä on mielestäni puolitotuus, vaikka näitä pikapostikortteja ei kasva puissa, eivät ne ole erityisen harvinaisia. Tästä kertoo sekin tosiasia, että samassa huutokaupassa oli myytävänä ”ehiökortit” osastossa M30 ehiökortti pikana lisämerkin kanssa. Hyvä kohde silti, express lipuke oli ”wanhan” mallinen ja se tietystikään ei haittaa. Kotimaassa oli kulkenut myös vakuutettu kirje, jolla oli maksuna käytetty mm. M30 300mk lentokone-merkkiä. Tämä oli sinänsä hyvä kohde, että 300mk merkin löytäminen pienikokoisella kuorella voi olla haastavaa – tällainen pienempikokoinen kuori, jolla merkkiä on käytetty on hyvä kokoelmaa varten, koska sen lisäksi sivulle mahtuu myös muuta. Myyntihinta oli 20 euroa, joka oli limitti. Hyvä kotimaan lentokirjekohde oli myytäänä kohdenumerolla 1842, kyseessä oli 12mk sinisen merkin single. Kirje oli lähetetty Vaasasta Tornion vuonna 1947. Hinta nousi aina yli 60 euron. Kotimaan saantitodistuskirje jäi myymättä 20 euron lähtöhinnalla, syynä varmaankin kohteen suuri koko.

Yllä: Kirje Tanskaan ilmeisesti Turusta 31.7.1945 lähetetty kirje, Tanskan sensuurin tarkastama. 5mk sininen single. Taksa: Kirje (-20g) Pohjoismaihin (1.7.1945 – 15.1.1946) 5,00mk. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Pohjoismaihin kulkeneita kohteita oli myytävänä vain yksi, 5mk sininen leijonamerkki yksin kirjeellä Tanskaan vuonna 1945 heinäkuussa ja se myytiin hintaan 41 euroa. Kohteen arvoa nostaa se, että 5mk sininen single kirjeellä ulkomaille on yksi harvinaisimmista M30 kohteista ja niitä tunnetaan vain kourallinen – keräilijät, joilla ei ole tätä harvinaisuutta voivat käyttää tällaista Tanskaan mennyttä aukontäyttäjänä. Vaikka kysymyksessä on Pohjoismaihin lähetetty kohde on Tanskan ja Ruotsin ero kohdemana näiden välillä kuin yö ja päivä. Siihen nähden, että vastaavista on aiemmin maksettu paljon enemmänkin oli hinta mielestäni, suttuisesta leimauksesta huolimatta, kohtalaisen edullinen.

Yllä: Lentopainotuote 13.5.1948 Helsingistä Englantiin, m30 6mk oranssi single. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.1.1948 – 30.6.1948) 3,00mk, painotuotteen lentolisä (per 5g) ulkomaille (24.19.1945 – 30.6.1953) 3,00mk, yhteensä 6,00mk. Vaikea. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Ulkomaille lähetettyjä kohteita oli myytävänä muutamia, näistä mielestäni paras oli lentopainotuote yksin 6mk oranssilla merkillä vuodelta 1948. Kohde on aidosti erittäin vaikea, sillä 3mk ulkomaanpainotuotteen taksa-aika oli vain kuusi kuukautta ja tähän taksa-aikaan ei sisältynyt joulu, mikä varmasti olisi lisännyt myös ulkomaille lähetettyjen painotuotteiden määrää. Lähtöhinta oli 30 euroa ja kohde myytiin 55 eurolla. Myytävänä oli myös Saksaan lähetetty postikortti 15mk punaisella leijonamerkillä, joka oli leimattu laivalla ”paquebot” ja merkki leimattu Ruotsissa Tukholmassa. Tällä kortilla oli lyhyt tervehdys ja minusta se olisi voinut kulkea yhtä hyvin painotuotteena. Myytiin 35€ hintaan.

Yllä: Lentokirje 21.12.1949 Haminasta Zürichiin Sveitsiin, 24mk ruskeanvioletti single. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.7.1948-31.10.1949) 15,00mk, lentolisä (per 5g) ulkomaille (24.10.1945 – 30.9.1957) 3,00mk*3=9,00mk, yhteensä 24,00mk. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Sveitsiin M30 24mk ruskeanvioletilla singlellä lähetetty lentokirje myytiin hintaan 20 euroa, tämä oli ehkä pieni yllätys, sillä kohtalaisen hyviä 24mk singlejä ei sitten kuitenkaan kasva puissa. Toki vaihtoehtoja on aika monia, mutta silti vaikuttaa edulliselta. Tämä on mielestäni ihan siisti kohde tämän merkin kohdalle, vaikka toinen leima onkin osunut kuoren ylälaitaan. Sodan aikainen Turkkiin Neuvostoliiton kautta kulkenut kirje myytiin 22 eurolla. Kohde oli postinkulkureittinsä takia hyvä sodanaikaista postia keräävälle. Kiinaan lähetetty kirje 30-luvulta jäi myymättä 20 euron limitillä. Kanadaan 1946 lähetetty aikainen sodan jälkeinen paketti(kortti) myytiin 33 euron hintaan – tämä kohde on parempi kuin miltä ensi silmäyksellä näyttää, nimittäin pakettiposti aukesi sodan jälkeen verattaen myöhään ja ne, jotka ovat kiinnostunut postin avautumisesta ja ”normalisoitumisesta” sodan jälkeen olivat tästä varmasti kiinnostuneita (tai olisi pitänyt olla). Argentinaan mennyt pikalentokuori M30 100mk Helsinki-merkillä ja 15mk M54 merkillä jäi myymättä.

Yllä: Sveitsiin  27.7.1945 Helsingistä lähetetty 3mk punainen ehiökortti. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.7.1945 – 31.8.1945) 3,00mk. Erittäin harvinainen. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Ehiökorttien osastossa oli myytävänä yksi kanuunakohde M30 harrastajalle, nimittäin Sveitsiin lähetetty 3mk punainen ehiökortti. Esittelytekstissä oli kirjoitettu, että näitä tunnetaan vain kaksi kappaletta ”oikein käytettynä”. Oikea lukumäärä lienee kolme ja mahdollisesti lisäksi joku suspekti kappale, josta tuskin kukaan voi mennä takuuseen. Joka tapauksessa kiven kova kohde. Jälleen kerran huomataan, että Filateliapalvelun sivuilla oli näkyvissä vain kortin etupuoli. Kun sitä katsotaan, niin vaikuttaa siltä, että kyseessä on tilanne, jossa kortilla ei ole mitään tekstiä…. eli kyseessä olisi painotuote. Tästä johtuen pitäisi AINA olla vastaavissa kohteissa kumpikin puoli kuvattuna. Tämän kortin osalta tilanne on se, että toisella puolella on asianmukainen ”kirje” kirjoitettuna ja kortti on näiltä osin aivan OK. Lähtöhinta oli 300 euroa ja kortti myytiin 544 eurolla. Hinta oli edullisempi kuin mitä vastaavasta kortista on aiemmin maksettu, toki huutomaksuineen mennään noin kuuteen ja puoleen sataan. Tämä olisi mahtunut minullekin, mutta rahkeet eivät riittäneet tällä(kään) kertaa.

Lisäys 27.1.2017: Märehdittyäni tätä korttia muutaman päivän ja soiteltuani itseäni viisaammille siihen liittyen olen tullut siihen lopputulokseen, että se on liian kaunis ollakseen totta, nimittäin kortin lähettämisen aikaan 27.8.1945 lisämaksuton pintapostiyhteys Suomen ja Sveitsin välillä oli vielä kiinni. Kyseinen yhteys aukesi vasta 25.9.1945. Tätä ennen posti toki kulki maidemme välillä, mutta vain lentopostina. 18.8.1945 postia kuljettanut lentolinja siirtyi kulkemaan Tukholman ja Pariisin kautta ja tätä aiemmin se kulki Englannin kautta. Näin ollen uskaltaudun sanomaan, että kortti tuskin on kulkenut lainkaan.

 

 

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 12mk sininen, 1591 vuosilukuvirhe, 24mk, 2mk violetti ehdote, 3mk punainen, 5mk sininen, 6mk oranssi, ASEA, ehiö, N, Notraco

Hellman huutokauppa 10/2015

19 lokakuun, 2015 By Mikael Collan

Hellman huutokaupoilla oli taas myytävänä M30 keräilijää kiinnostavia kohteita, tällä kertaa erityisesti kiinnostavaa oli erään M30 automaattimerkkejä käsittelevän kokoelman myynti. Mukana oli filateliapuolelta erittäinkin harvinaisia automaattimerkkikohteita ja postihistoriapuoleltakin useita automaattimerkkejä kulkeneilla kirjeillä. Henkilökohtaisesti kiinnostusta herätti myös muutama erä, joissa oli kiinnostavaa sisältöä. Kävin katsomassa kohteet etukäteen ja tämä osoittautui jälleen hyväksi strategiaksi, olenkin lähes kokonaan lopettanut erien ostamisen sokkona vain huutokauppakuvien perusteella. Aloitan kohteiden läpikäynnin filateliapuolelta ja sitten etenen postihistoriassa läheltä kauaksi. Sain luvan käyttää kohdekuvia, joten kirjoituksesta tuli mielenkiintoisempi.

Myytävänä oli 10p harmaan automaattimerkin kohteita kolmekin kappaletta. Kohdenumerolla 2106 myytiin leimattu kuusirivilö aitoutuksella, myyntihinnaksi tuli sata euroa. Näitä leimattuja pätkiä on voinut tulla siitä, että kun automaattien käyttö lopetettiin myytiin olemassa olevat merkkirullat eteenpäin ja niitä saattoi käyttää postitukseen ”normaalisti” – itse automaattihan leikkasi yhden merkin kerrallaan, joten tällainen rullan pätkä leimattuna ei ole automaatista tullut. Kohde 2107 sisälsi yhden leimatun ja yhden numeroidun 10p harmaan automaattimerkkiparin. Kohde myytiin lähtöhinnalla 30 euroa, joka mielestäni oli edullinen. Numerolla 2108 myytiin postituore numeroimaton automaattimerkkirulla ”ajalta ennen kuin tajuttiin, että kannattaa numeroida”. Näitä tunnetaan vain muutamia ja kysymyksessä on erittäin vaikea M30 kohde. Lähtöhinta oli sen mukainen 190€ ja myyntihinnaksi tuli 250€.

146153Yllä: 10p harmaan automaattimerkin leimaamaton ja numeroimaton 10 rivilö. Harvinainen kohde. Myyntihinta 250€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Toinen filateelinen harvinaisuus oli 1mk oranssin automaattimerkin kymmenrivilö. Harvinaisen tästä tekee se, että 1mk merkki oli erittäin ”helppokäyttöinen” lähes kaikilla postitteilla. Ilmeisesti kaikki jäljelle jääneet 1mk oranssin automaattimerkin rullat myytiin ja niitä käytettiin ahkerasti postituksessa. Näin ollen postituoreita 1mk oransseja automaattimerkkejä jäi jäljelle vain hyvin vähän. Pitää muistaa, että näitä ei alun perinkään ollut mitenkään valtavan paljon, vaan automaattimerkkirullia tehtiin yhteensä 340kpl ja 1mk oransseja automaattimerkkejä siis 340 tuhatta kappaletta. Kohteen lähtöhinta oli 200€ ja myyntihinta 210€ – tämä olisi voinut nousta korkeammallekin.

146177Yllä: 1mk oranssin automaattimerkin postituore kymmenrivilö. Harvinainen kohde. Myyntihinta 210€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Yllämainittujen lisäksi myytiin 50p keltaisen merkin leimattuja ja 1mk oranssin merkin leimattuja kappaleita. Näiden hinnat eivät nousseet erityisen koviksi, vaan kohteet vaihtoivat omistajaa kympeillä pikemminkin kuin satasilla. Tällä kertaa oli ”sauma” kasata saman tien M30 automaattimerkkien osasto kuntoon. Allekirjoittanut teki minkä pystyi mahdollisuuksiensa rajoissa. Minusta tuntui, että hiukan hämärtyi se, että kuinka harvinaisista kohteista oli kysymys, sillä mukana oli niin monta harvinaista kohdetta.

146429Yllä: Lentokirje Kemistä 30.8.1945 Helsinkiin. M30 7mk postitalo single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.7.1945 – 15.1.1946) 5,00mk, lentolisä (jokaiselta 20g:lta) kotimaassa (1.10.1942 – 31.12.1962) 2,00mk, yhteensä 7,00mk. Vaikeahko singlekohde, myyntihinta 60€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Mielenkiintoista oli nähdä, että kirjattu lentokuori kotimaassa jäi varsinaisen huutokaupan aikana myymättä ja myytiin vasta jälkimyynnissä. Lentokuoret M30 merkeillä ovat kohtalaisen vaikeita kohteita ja kirjattuna ne ovat suorastaan hyviä. M30 7mk postitalo merkki singlenä kotimaan lentokirjeellä myytiin pohjahinnalla 60€ – tämä on vaikeahko 7mk postitalon yksittäiskäyttö, vaikka saman kaltaisia muutamia tunnetaankin.

146434Yllä: Kirjattu toisen painoluokan lentopikakirje Helsingistä 4.10.1940 Tukholmaan, Ruotsiin. Mukana 10p harmaa automaattimerkki. 10mk saimaa, 2mk violetti, 40p vihreä, 25p ruskea ja 10p harmaa, yhteensä 12,75mk. Taksa: Kirje (21-125g) Pohjoismaihin (16.6.1940 – 31.8.1942) 4,75mk, kirjaaminen Pohjoismaihin (1.12.1931 – 31.8.1942) 2,00mk, pikalisä Pohjoismaihin (1.1.1935 – 31.8.1942) 4,00mk, lentolisä (21-125g) 1.4.1928 – 30.9.1942) 2,00mk, yhteensä 12,75mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Mielenkiintoinen automaattimerkkien postihistoriakohde oli postimerkkikeskuksessa Helsingissä 1940 leimattu kirje, jolle oli sattunut mukaan 10p harmaa automaattimerkki. 10p harmaiden automaattimerkkien postitteet ovat erityisen harvinaisia ja niitä tunnetaan vain muutamia. Kohteen lähtöhinta oli 150€ ja se myytiin 260€:lla. Hintaan saattoi vaikuttaa juurikin se, että lähetys oli lähetetty postimerkkikeskuksessa ja oli näin ollen ns. filateelinen postite, kyseessä oli kirjattu pikalentokirje Ruotsiin. Mainitsen erikseen, että kohde on kuvattuna myös Hannu Kaupin malli 1930 merkkejä käsittelevässä kirjassa.

146176Yllä: 1mk oransseilla automaattimerkeillä Helsingistä 26.12.1930 Sveitsiin lähetetty kirje. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1930 – 31.11.1931) 2,00mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Toinen mielestäni kiinnostava automaattimerkkikohde oli Sveitsiin lähetetty kirje, jolle oli mitätöity 2kpl 1mk oranssia automaattimerkkiä. Automaattimerkein ulkomaille lähetetyt kohteet ovat vaikeita. Kohteen lähtöhinta oli 30 euroa ja myyntihinnaksi muodostui 85 euroa. Kirjeen merkit oli ostettu automaatista, tästä kertoo se asia, että ne eivät ole toisissaan kiinni ja lähetyksen päivämäärä on juuri ajalta, jolloin automaatit olivat käytössä.

146432Yllä: Painotuotekuori Helsingistä 14.10.1943 Saksaan, 1mk oranssi single. Suomen ja Saksan sensuurit. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.10.1942 – 31.8.1945) 1,00mk. Kohtalaisen harvinainen single kohde. Tällaiset painotuotteet Pohjoismaiden ulkopuolelle ovat haastavia kohteita. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Kohdenumerolla 2121 myytiin sodanaikainen painotuotekuori 1mk oranssilla leijonamerkillä singlenä. Nämä markan ulkomaan painotuotetaksan kohteet ulkomaille, Pohjoismaiden ulkopuolelle, ovat haastavia. Paras tällainen kohde on 1mk vihreällä, taksalle tarkoitetulle merkillä singlenä kulkenut painotuote, mutta tällaiset 1mk oranssilla kulkeneetkaan eivät ole huonoja kohteita, päin vastoin. Tällä kertaa kohteen lähtöhinta oli 120 euroa ja se myytiin hintaan 130 euroa. Mielestäni kyseessä ei ollut kovinkaan kova hinta! Ehkäpä ”kaikilla” on tämä kohde jo tai kaikki eivät ymmärtäneet miten hyvästä kohteesta oli kysymys.

Ns. ”Saksan erikoistaksainen” kirje 3½mk/2,75mk violetilla merkillä singlenä myytiin32 eurolla ja 9 päivän lentotaksainen merkki jäi myymättä sadan euron limitillä. Näitä 9 päivän taksaisia on lähiaikoina ollut myytävänä jonkin verran ja niitä tunnetaan parisen kymmentä. Lentopainotuote USAan vuodelta 1948 myytiin hintaan 55 euroa – tämän kohteen tekee paremmaksi se, että lentopainotuotteet eivät ole erityisen yleisiä ja lisäksi se, että painotuotteiden lähettäminen vapautui vasta vuoden 1947 loppupuolella. Malesiaan lähetetty kolmannen painoluokan kirje myytiin lähtöhinnallaan 40 euroa.

145070 145070a Yllä: Erä M30 ulkomaanlähetyksiä. Myyntihinta 220€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

”Suomen postilähetyskokoelmat” osastossa oli myytävänä mielenkiintoinen postilähetyserä numerolla 1793.Kohdeseloste luki: ”m/30 erä 1930 – 47 lähetyksiä ulkomaille 8 kpl mm 5 mk sininen leijona parina lentokuorella 22.7.45”. Erästä oli tarjolla kaksi kuvaa, joissa kaikki erän kohteet oli esillä. Katsomalla tarkasti pystyi näkemään, että selosteen mukaisesti erässä oli myytävänä erinomainen kohde, 5mk sinisen parilla lentokuorella Sveitsiin. Kuori oli, kuten pitääkin, kulkenut lentona Englantiin, josta se oli jatkanut matkaansa Sveitsiin. Kysymyksessä on 5mk sinisen ”oikea-aikainen” käyttö. Nämä ovat hyviä kohteita. Erässä oli lisäksi pikakirje Sveitsiin 30-luvulta ja painotuotepostikortti 1mk oranssilla singlellä Sveitsiin joulukuulta 1942. Kysymyksessä on siis sama taksa kuin erikseen myydyssä 1mk oranssin painotuotteen kohteessa, joka myytiin hintaan 130 euroa. Erässä oli lisäksi ulkomaan pakettikortti, ilmeisesti Sveitsiin, kirjattu kirje Liechtensteiniin, pari 2mk punaista singleä postikortilla ja 2½mk vihreä single painotuotekuorella ulkomaille. Kaiken kaikkiaan kohtalaisen hyvä kokonaisuus. Lähtöhinta 100 euroa, myytiin hintaan 220 euroa.

M30 kohteita on lähiaikoina ollut markkinoilla saatavissa runsaasti, parempiakin! Tämä on selvästi painanut kohteiden hintoja ja hyvää tavaraa saa aiempaa edullisemmin. Onko kyseessä lama, filatelian ja postihistoriakeräilyn jatkuva laskusuunta, vai sattuman kauppa – vaiko ehkä kaikkien näiden yhdistelmä. Sitä pohtikaamme kylminä tulevan talven iltoina!

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10p harmaa, 1mk oranssi, 5mk sininen, 7mk postitalo, 9 päivän taksa, automaattimerkit, Hellman, lentokirje kotimaassa, painotuote

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

21 maaliskuun, 2015 By Mikael Collan

hki_smallYllä: Kuva tuulisesta, mutta erittäin kauniista kevätpäivästä 21.3.2015 Helsingissä, Töölön kisahallin takana sijaitsevalta parkkipaikalta, jolta oli lyhyt kävelymatka Crown Plaza hotelliin, jossa huutokauppa järjestettiin.

Tällä kertaa Suomen Filateliapalvelu järjesti kevään Hellman huutokaupan Helsingissä hotelli Crown Plazassa, Mannerheimintiellä. Myynnissä oli useita hienoja M30 kohteita, merkkimallin ehdotteita ja koepainoksia ja  myös M30 postihistorian harvinaisuuksia, joita on harvemmin myytävänä. Osa kohteista luultavasti oli edesmenneen Porilaisen filatelistin Alpo Lehtosen jäämistöstä ja osa ilmeisesti erään merkittävän M30 keräilijän hajoitetusta kokoelmasta. Huutokauppapaikalla oli useita suomalaisen filatelian kärkinimiä ja tunnelma saapuessani oli perinteinen suuren huutokaupan odottava hieman jännittynyt tunnelma. Tällä kertaa oli Filateliapalvelun verkkosivuilla ilmoitettu jo etukäteen, että suomalaisen filatelian kohteiden meklaus alkaa kello 14 alkaen, tämä oli aivan erinomaisen hyvä juttu, sillä se teki mahdolliseksi aamupäivän hyötykäytön. Meklareina toimivat perinteisesti ainakin Kaj Hellman sekä Tatu Untinen. Esittelen muutamia valitsemiani myynnissä olleita M30 kohteita. Sain Suomen Filateliapalvelulta luvan käyttää heidän sivuillaan olleita kohdekuvia, tämä helpottaa raportointia.

135409Yllä: Signe Hammarsten-Janssonin M30 merkkimallia varten tekemä leijonamerkkiehdote vuodelta 1929. Vihreän väriset 2mk ja 3mk – ehdotteita on käsittääkseni painettu eri väreillä. Nämä ehdotteet eivät ole yleisiä. Lähtöhinta 500€, vasarahinta 720€.
132826Yllä: 10mk Saimaa-merkin sininen laakavedos, eli merkin luonnos. Tämä on M30 kuvamerkeistä ehkä yleisin luonnos. Vedoksia tehtiin eri värisiä. Lähtöhinta 150€, hinta nousi aina 230€:n asti.135411 Yllä: 16mk linja-auto merkin kaiverrusvedos. Reunoilla näkyvät ohjausviivat. Lähtöhinta 800€. Mielestäni lähtöhinta oli korkea vaikka vedos on harvinainen, ehkä ainoa tämän merkin tunnettu? Vedos jäi jälkimyyntiin.

Ehdotteet, luonnokset ja vedokset ovat sinänsä vaikeita kohteita, että niitä on alun perinkin ollut lukumäärältään vain muutamia olemassa ja näin ollen niitä on nyt, 85 vuotta malli 1930 merkkien painamisen aloittamisen jälkeen olemassa luultavasti vieläkin vähemmän. Toisaalta ehdotteita, luonnoksia ja vedoksia eivät ns. peruskeräilijät pahemmin kaipaile, vaan ne kiinnostavat lähtökohtaisesti vain kilpailutasoista kokoelmaa rakentavia filatelisteja. Kuten tiedämme on filatelistien lukumäärä yleensä ja M30 filatelistien samassa yhteydessä vähentynyt, joten kysyntä myös näille erikoisuuksille on entistä vähäisempää. Miten sitten ehdotteita luonnoksia ja vedoksia tulisi kokoelmassa esitellä – yleensä ehdotteita tulisi olla näytillä kokoelman alussa, kun esimerkein kuvaillaan merkkimallin syntyä. ”Klassisesti” esiteltäessä myös luonnoksia ja vedoksia esitellään samassa yhteydessä – minun mielestäni on kuitenkin niin, että tietyn merkin vedoksia tulisi esitellä merkin esittelyn yhteydessä eikä koko merkkimallin esittelyn yhteydessä. Usein ulkolaiset tuomarit eivät ymmärrä, että Suomessa ehdotteita ja vedoksia ei ole paljoakaan liikenteessä – tilannehan on useiden ulkomaiden kohdalla hyvin erilainen, ehdotteita ja vedoksia on myyty postilaitosten taholta filatelisteille, Suomessa näin ei ole koskaan ollut.

135438Yllä: Yksi M30 postihistorian harvinaisimmista kohteista, 5mk sininen leijonamerkki yksin ulkomaan kirjeellä. Vastaavia kohteita tunnetaan tätä kirjoitettaessa yllä näkyvän kohteen lisäksi neljä, eli yhteensä viisi. Hannu Kaupin kirjassa voi kiinnostunut nähdä toisen vastaavan kohteen. Tämä nyt myynnissä ollut lienee kaikkein edustavin viidestä tunnetusta. Leimattu Kuusankoskella 2.8.1945 lähes loistoleimaus, kulkenut Oaklandiin, Californiaan USA:n. Sensuurin avaama. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.7.1945 – 31.8.1945) 5,00mk. Kahden kuukauden pituinen taksa. Lähtöhinta 2000€, vasarahinta 3200€ – olin paikalla todistamassa tämän M30 huippukohteen vaihtavan omistajaa.

135434Yllä: Harvinainen 6mk punainen yksin postikortilla Lauttasaaresta 8.7.1946 Tallinnaan Eestiin, Neuvostoliittoon. Sotasensuurin tarkastama.Taksa: Postikortti ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 6,00mk. Lähtöhinta 800€, joka mielestäni oli ylimitoitettu. Selitetekstiin oli kirjoitettu tieto ”tunnetaan 6 kappaletta” mikä saattaa pitää paikkaansa, tai saattaa olla pitämättä paikkaansa. Oma arvioni on, että näitä on ainakin kymmen kunta, mutta se on tietysti allekirjoittaneen oma näkemys. Jäi jälkimyyntiin.

135431Yllä: Painotuotekuori Vaasasta 5.1.1948 Rozdelov u Kladnaan Tsekkoslovakiaan, 3mk harmaa single. Lähetetty ennen 3mk vihreän ilmestymistä. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.1.1948 – 30.6.1948) 3,00mk. Kohtalaisen harvinainen, mutta näitä kyllä löytyy – tämän kohteen tekee paremmaksi se, että käyttö on ennen 3mk vihreän julkaisemista. Lähtöhinta 400€ oli mielestäni kuitenkin korkea. Jäi jälkimyyntiin.

Ottamatta sen enempää kantaa toteutuneisiin hintoihin totean, että yllä esitellyt kolme ulkomaan postilähetystä olivat aika kova kolmikko, toki 5mk sininen single on näistä ylivoimaisesti kovin kohde ja sen lähtöhinta ei mielestäni ollut liian kova. Kohteeseen tehtiinkin ”netti-huuto” jo ennen varsinaisen huutokaupan alkua ja huutokaupassa kohdetta huusi kolme huutajaa.

135417  Yllä: 1:20mk punaisen merkin osittainen tarttuma. Tällä merkillä tarttumat ovat harvinaisia ja kysymyksessä on hyvä kohde. Allekirjoittanutkin huusi tätä kohdetta omaan kipurajaansa saakka, mutta jäi tällä kertaa saamatta. Lähtöhinta 50€, vasarahinta 210€.135429Yllä: Tarttuma 50mk Tammerkosken silta sellupaperisella merkillä. Mielestäni tämä on tyylikäs kohde. Lähtöhinta 70€, vasarahinta 120€.

135419Yllä: 9mk oranssi nelirivilö arkin yläreunasta, toinen hammastus osunut jostain syystä arkin yläreunaan. Lähtöhinta 120€, vasarahinta 400€. Mielestäni tämän kohteen myyntihinta nousi korkealle.

133531 133531aYllä: Postin henkilöllisyyskortti, jolla M30 20mk postitalo leimattuna Porissa 11.5.1949. Nämä Postin henkilökortit ovat kohtalaisen harvinaisia. Lähtöhinta 100€, vasarahinta 540€.

Myynnissä oli myös mm.M30  laskoksia ja yksi puolitettu 12mk lisäpainamalla oleva 10mk violetti leijonamerkki pakettikortin leikkeellä, lisäksi myytiin ”W” suojareitetty M30 25mk puunhakkaajamerkki. Käsittääkseni tämä reijitys on kohtalaisen harvinainen, eri sarjassa kuin kohtalaisen tavalliset ASEA ja S. (Sampo) reijitykset. Näyttää siltä, että hyvät M30 kohteet menevät hyvällä hinnalla kaupaksi.

hkYllä: Crown Plazan kabinetti jossa huutokauppa pidettiin, teknisesti järjestelyt sujuivat mielestäni moitteettomasti. Huutokauppa sali oli noin 80% täynnä suomalaisia kohteita meklattaessa. Osa porukasta poistui M17 osuuden loputtua.

Muutenkin, kuin M30 osalta Hellman Huutokauppa oli kiinnostava, nimittäin nähtiin mm. M17 kohteiden osalta useita tiukkoja huutokilpailuja, jotka ”kruunasi” M17 viimeinen myyty kohde, 10mk valkoisen paperin merkki yhdessä M30 50p keltaisen kanssa, joka saavutti 11600€:n hinnan. M17 osastossa myytiin myös postin henkilöllisyyskortti, hintaan 2100€. M17 osalta vaikutti siltä, että keräilijöitä on useita, näin ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan esim. soikiomerkkien kohdalla, joiden hintojen nousut eivät olleet huutokauppatilaisuudessa suuria (vai oliko jo ennakkotarjouksilla saavutettu kipuraja).

Summa summarum: Taas kävi ilmi, että filateelisten huippukohteiden ostelu ei ole persaukisten harrastus.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 1, 20mk punainen, 3mk harmaa, 50mk Tammerkosken silta, 5mk sininen, 6mk punainen, 9mk oranssi, ehdote, hammaste, Hellman, huutokauppa, postin henkilöllisyystodistus, tarttuma, vedos

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

7 huhtikuun, 2014 By Mikael Collan

5mk_sininen_6lotYllä: 5mk sininen: Kaikkien kolmen tilauserän numerokuusilot

Malli 1930 5mk sininen leijonamerkki ilmestyi 1.7.1945 ja sitä painettiin yhteensä 30 miljoonaa kappaletta kolmessa tilauserässä, 657 (5-1945), 661 (6-1945) ja 667 (8-1945). Paperina käytettiin sellupaperia (SP). Tilauseräkohtaiset painosmäärät löytyvät Käsikirjasta*: 657 (20,0 miljoonaa), 661 (5,0 miljoonaa) ja 667 (5,0 miljoonaa). Värinsä mukaisesti kysymyksessä oli ulkomaan ensimmäisen luokan kirjeen postimaksuksi tarkoitettu merkki; 5,00mk:n taksa ulkomaille alkoi merkin ilmestymispäivänä 1.7.1945. Merkin väri on sininen, mutta siitä voidaan erottaa a ja b värit – a väri on ”tummahkon sininen” ja sen värisiä ovat tilauserän 657 merkit; b väri ”sininen” on kahden muun tilauserän väri. Värejä ei ole harjaantumatta helppoa erottaa toisistaan ilman vertailukappaleita. 5mk_sininen_6lot

Yllä: Tilauserän 657 eri liimat (lm4 oikealla ja vasemmalla kellertävä lm5)

5mk sinisten merkkien liimoitukseen on käytetty kahdenlaista liimaa, liimoja numero 4 (liisteriliima) ja numero 5 (pigmenttiliima, ruskehtavan keltainen ja kiiltävä) siten, että tilauserässä 657 on käytetty kumpaakin liimaa ja muissa kahdessa tilauserissä vain liimaa 5.

5mk_sininen_siirtymäYllä: Siirtymä 5mk sinisellä merkillä. Merkki on tavallista matalampi.

Erikoisuuksia tunnetaan monenlaisia: siirtymiä (joista suuret siirtymät ovat harvinaisia, mutta pienet yleisiä – löytyy sekä kuvake, että hammastesiirtymiä), roskien aiheuttamia painannan virheitä (yleensä ”pyöreitä” pallomaisia), reunavesileimoja (eli vesileimoja itse merkin päällä – vesileimojen paikkahan oli arkkien reunoilla), kaksoishammasteita, rosohammasteita, tarttumia ja paperin paksuuseroja (mm. kartonkimaista paksua paperia).

5mk_sininen_palloroskatYllä: Roskien aiheuttamia painannan pallomaisia virheitä

Fellmanin* levyvirheluetteloss (kirjan takaosassa s. 245) Fellman listaa liimoitetut hammastamattomat merkit ja lista onkin Hannu Kaupin* kirjasta luettavasta poikkeava siten, että Fellman listaa myös 5mk sininisen (vuodelta 1945 tilausnumerolla 317 => Fellmanin kirjassa virhe tilausnumerossa) ja toteaa, että tästä tilauserästä löytyy merkkejä, joiden yläreuna on hammastamaton. Eli kysymys olisi tällöin ”osittain hammastamattomista” merkeistä. Samasta asiasta puhutaan myös Käsikirjassa. En ole tällaisia kappaleita koskaan nähnyt, mutta ne voidaan selvästi laskea erikoisuuksiksi. Kauppi kertoo kirjassaan, että tällaisia merkkejä ei olisi olemassakaan vaan, että kysymys olisi siitä, että joku suuren siirtymän löytänyt olisi leikannut merkistä hammastuksen pois ja näin tehnyt itse ylhäältä hammastamattoman merkin.

5mk_a_ja_b_RHYllä: Rosohammasteita kummallakin värillä (a ja b).

Yksi vaikeimmista M30 postihistoriakohteista on 5mk sininen yksin ulkomaille taksanmukaisella lähetyksellä. Kohde on niin vaikea, että minulla ei sellaista ole näytille laittaa, eikä kohteita paljoa myöskään liiku. Viimeisin näkemäni on Filatelistin* numerossa 1/2014 sivulla 57 kuvattu kirje Hinnerjoelta 1.8.1945 New Yorkiin USA:n; kuori on kuvattu Esko Seitsosen artikkelissa. Toinen vastaava kohde löytyy kuvattuna Hannu Kaupin kirjasta sivulta 204;  kirje on kulkenut Vanhakylästä Minnesotaan, USA:n.Lisäksi ainakin Jussi Kerppolan kokoelmassa Kuopion näyttelyssä oli USA:n mennyt kuori. Varmuudella siis ainakin kolme löytyy, luultavasti useampiakin; se mitä voidaan todeta on, että nyt olisi tilaus esimerkiksi Sveitsiin tai Neuvostoliittoon kulkeneelle 😉

3½mk_usaan0001Yllä: Merkin julkaisupäivänä 1.7.1945 Nickbystä Helsinkiin lähetetty toisen painoluokan kirje. Taksa: Kirje (21-125g) 1.7.1945 – 15.1.1946 8,00mk.  Tämä oli myös 3mk punaisen ensipäivä. (Lisätty 9.4.2014)

malli30Yllä: 5mk sininen tupla ulkomaan kirjeellä Helsingistä 15.10.1945 Zurichiin Sveitsiin. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.9.1945 – 31.12.1946 10,00mk. Taksan vaihduttua 45 päivän ajan ei ollut taksalle yksin sopivaa käyttötarkoituksen mukaista merkkiä ja taksa piti rakentaa muita merkkejä käyttämällä. Mielestäni tämä on myös kohtalaisen hyvä ”5mk sininen” kohde. [lisäys: Tämän kohteen ”hyvyyttä” lisää se, että pintaposti Sveitsiin avautui sodan jälkeen 25.9.1945 ja se on näin ollen ”varhainen” postin kulun uudelleen aloittamisen jälkeen lähetetty lähetys (Lisätty 22.5.2015)]

malli300003 malli300004Yllä: 5mk sininen tupla ulkomaan kirjeellä Töjbystä 2.10.1945 Brooklyniin New Yorkiin USA:n, edelleen lähetetty Harrisburgiin Pennsylvaniaan, josta vielä edelleen Mechanicsburgiin Pennsylvaniaan. Suomalainen sensuuri ja takana edelleen lähetyksen leimoja. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.9.1945 – 31.12.1946 10,00mk. Taksan vaihduttua 45 päivän ajan ei ollut taksalle yksin sopivaa käyttötarkoituksen mukaista merkkiä ja taksa piti rakentaa muita merkkejä käyttämällä. Mielestäni tämä on myös kohtalaisen hyvä ”5mk sininen” kohde.

Ilmestyessään 5mk sininen merkki kävi ulkomaan ensimmäisen luokan kirjeen lisäksi myös yksin ensimmäisen luokan (-20g) kirjeelle Pohjoismaihin sekä kotimaan ensimmäisen luokan kirjeelle. Ilmeisesti juuri tästä monikäyttöisyydestään julkaisuhetkellä johtuen merkin painosmäärä oli niin suuri – pelkälle ulkomaan taksalle tarkoitettua merkkiä olisi tuskin tilattu heti ensimmäisessä tilauserässään 20 miljoonaa kappaletta.

virkakirje0004Yllä: Lielaks (Lielahti) 28.8.1945 Kööpenhaminaan Tanskaan lähetetty kirje. Tanskan sensuuri liuska ja leima ”351”. Edelleen lähetetty Tanskassa 3.9.1945. Taksa: Kirje (<20g) Pohjoismaissa 1.7.1945 – 31.8.45 5,00mk. (Lisätty 24.4.2014)

poste restante5mk_sininen_siirtymä0006Yllä: Ruotsiin Bodeniin Poste Restante osoitteeseen 17.8.1945 Helsingistä lähetetty kirje. Sotasensuurin tarkastama. Eteenpäin lähetetty. Taksa: Kirje (<20g) Pohjoismaissa 1.7.1945 – 31.8.45 5,00mk. Kahden kuukauden taksa-aika. 5,00mk taksa alle 20 gramman lähetyksille, kuten I-III painoluokan lähetyksille, kuitenkin jatkui 15.1.1946 asti, eli oikeastaan 6,5kk taksa.

5mk_sininen_siirtymä00025mk_sininen_ 5mk_sininen_0001Yllä: Kolme lähetystä, jotka ovat joutuneet valuuttakontrollin avaamiksi Ruotsissa; Ruotsissa seurattiin sodan loppuvaiheissa ja sodan jälkeen ulkomaan valuutan liikkeitä ja niitä kontrolloitiin.Ylinnä Paimiosta 2.11.45 Lidköpingiin kulkenut kirje, keskellä Helsingistä 19.10.1945 Tukholmaan kulkenut kirje ja alinna 28.12.1945 Helsingistä Tukholmaan kulkenut. Huomataan, että kirjeissä on kaikissa ”rivileimaus” jossa ensimmäisenä päivämäärä ja sen jälkee nelinumeroinen koodi, joka osoittaa ilmeisesti sensuroijan. Taksa: Kirje (<20g) Pohjoismaissa 1.7.1945 – 15.1.46 5,00mk. [Näitä valuuttasensuroituja kuoria liikkuu aika yleisesti, hinnoittelu on yleensä alle 10€; kuoria löytyy niin Ruotsista lähetettyjä kuin Ruotsiin menneitäkin].

5mksin0001Yllä: Kirje 5.1.1946 Porista Helsinkiin. Taksa: Kirje kotimaassa (-20g) 1.7.1945 – 15.1.1946 5,00mk.

5mk_sininen_6lot0002Yllä: Kirje  Por… (leima epäselvä) 18.7.1945 Pitäjänmäkeen (vai kuuluuko sanoa Pitäjänmäelle); lennättimen leimalla leimattu. Taksa: Kirje kotimaassa (-20g) 1.7.1945 – 15.1.1946 5,00mk.

5mk_sininen_uud_lähYllä: Uudelleen käytetty M30 5mk sininen merkki kirjeellä Karstulasta 14.1.1946 Valkeakoskelle.  Taksa: Kirje kotimaassa (-20g) 1.7.1945 – 15.1.1946 5,00mk. Leimaamattomana kulkeneet lähetykset olivat M30 aikakaudella huomattavasti paljon harvinaisempia kuin nykyään – nykyäänhän tuntuu siltä, että pääsääntö on, että lähetyksiä ei leimata!

5mk_sininen_siirtymä0007Yllä: Vaasasta 16.1.1946 Helsinkiin lähetetty kirje, joka on mennyt lunastukseen. Taksa vaihtui juuri tänä päivänä 8 markkaan ja näin ollen kirje on ollut lähetettäessä 3mk alitaksainen. Lunastus kaksinkertainen puuttuva taksa eli 6mk. Taksa: Kirje (-20g) kotimassa 16.1.1946 – 31.12.1946 8,00mk.5mk_sininen_siirtymä0004Yllä: Painotuottekirje postiennakolla 7.1.1946 Oulusta Puolangalle. Postiennakon määrä 90mk. Taksa: Painotuote kotimaassa (-50g) 1.12.1944 – 15.1.1946 1,00mk, postiennakko (-500mk) 1.7.1945 – 15.1.1946 4,00mk, yhteensä 5,00mk.

5mk_saantitod 5mk_saantitod0001Yllä: Oulusta 23.8.1945 Ylitornioon lähetetty kirjattu virkakirje saantitodistuksella. M30 5mk sininen leijona single. Oulun läänin liikevaihtoverotoimistolla on ollut vapaakirjeoikeus ja sen ei tarvinnut maksaa kirjeen postimaksua tai kirjaamista. Saantitodistuksesta tuli kuitenkin maksaa. Taksa: Saantitodistus lähetystä jätettäessä 1.7.1945 – 15.1.1946 5,00mk. 6½kk taksa-aika. (Lisätty 18.2.2015)

5mk_sininen_siirtymä0012Yllä: Kirjattu kirje 11.1.1946 Loimaalta Turkuun. 5mk sininen tupla, yhteensä 10mk. Taksa: Kirje kotimaassa (-20g) 1.7.1945 – 15.1.1946 5,00mk, kirjaaminen 1.7.1945 – 15.1.1946 5,00mk, yhteensä 10mk.

5mk_sininen_siirtymä0003 Yllä: I painoluokan paketti 26.10.1945 Tampereelta Nummelle. 5mk sininen tupla, yhteensä 10mk. Taksa: Paketti (-1kg) 1.7.1945 – 15.1.1946 10,00mk.

5mk_sininen_siirtymä0009Yllä: Nummelasta 9.9.1945 Nummelle lähetetty II painoluokan paketti. 5mk sininen tripla, yhteensä 15mk. Taksa: Paketti (1-3kg) 1.7.1945 – 15.1.1946 15,00mk.5mk_sininen_siirtymä0010Yllä: Lappvikista 2.1.1946 Nummi kirkolle lähetetty kirjattu I painoluokan paketti. 5mk sininen tripla, yhteensä 15mk. Taksa: Paketti (-1 kg) 1.7.1945 – 15.1.1946 10,00mk, kirjaaminen 1.7.1945 – 15.1.1946 5,00mk, yhteensä 15,00mk.

paikalliskirje_II

Yllä: Toisen painoluokan paikalliskirje 10.12.1945 Helsingissä. M30 2kpl 1mk vihreä ja 5mk sininen, yhteensä 7mk. Taksa (21-125g) 7,00mk

5mk sinisen merkin käyttötarkoituksenmukaisen käyttöajan voidaan katsoa loppuvan ulkomaan kirjetaksan osalta 31.8.1945 sen muuttuessa, ja 15.1.1946 Pohjoismaiden ja kotimaan kirjetaksojen osalta, joita varten merkki epäilemättä myöskin oli suunniteltu. Tämän ajan jälkeenkin löytyy tietysti käyttöjä.

5mk_sininen_siirtymä0017Yllä: Postikortti 27.6.1946 Turusta Uppsalaan Ruotsiin. Taksa: Postikortti Pohjoismaihin (sama taksa kuin kotimaassa) 16.1.1946 – 31.12.1946 5,00mk.

5mk_sininen_6lot0003Yllä: Postikortti Ikaalisista 5.7.1946 Poriin. Taksa: Postikortti  kotimaassa 16.1.1946 – 31.12.1946 5,00mk.

5mk_sininen_siirtymä0008Yllä: I painoluokan paketti Melalahdelta 19.10.1946 Puolangalle. 5mk sininen tripla, yhteensä 15mk. Taksa: Paketti (-1 kg) 16.1.1946 – 31.12.1946 15,00mk

5mk_sininen_siirtymä0015

Yllä: Helsingistä 27.12.1945 Rotterdamiin Hollantiin lähetetty . Neljä 5mk sinistä yhteensä 20mk, lisäksi vuoden 1945 joulumerkki leiman alla. Taksa: Kirje ulkomaille 1.9.1945 – 31.12.1946 10,00mk. Ylitaksa 10mk. Onko tällä kirjeellä mahdollisesti ollut joskus kirjauslipuke? – silloin taksa täsmäisi.

5mksin0003Yllä: Oriveden asemalta 8.8.1946 Helsinkiin lähetetty toisen painoluokan kirjattu kirje. Neljä 5mk sinistä, yhteensä 20mk. Käytetty väliaikaista kirjauslipuketta. Taksa: Kirje (21 – 125g) 16.1.1946 – 31.12.1946 12,00mk, kirjaaminen 16.1.1946 – 31.12.1946 8,00mk, yhteensä 20,00mk.

myyntiin0018Yllä: Postivaunuleimattu (Postilj. V. H-I) kirje 20.1.1946 Seinäjoelle. M30 5mk sininen ja 3mk punainen, yhteensä 8mk.  Taksa: Kirje (-20g) 16.1.1946 – 31.12.1946 8,00mk. Ajalle tyypillinen kombinaatio. Ei vaikuta mitenkään ihmeelliseltä, ennen kuin huomataan, että 8mk kotimaan kirjetaksalle tarkoitettu 8mk violetti merkki julkaistiin vasta 24.1.1946. Kahdeksan päivän ajan 16.1.1946 – 23.1.1946 ei ollut taksalle yksin sopivaa M30 merkkiä, vaan ensimmäisen luokan kirjeen taksa täytyi rakentaa käyttämällä muita M30 merkkejä. (Lisätty 10.4.2014)

5mk_sininen_siirtymä0022Yllä: Pikakirje 27.2.1946 Peipohjalta Porvooseen. 2kpl 5mk sininen, 10mk sininen ja 3mk punainen, yhteensä 23mk. Vastaanottaja ei ole löytynyt Porvoosta edelleen lähetetty ja samalla pikalipukeyliviivattu (peli menetetty), edelleen lähetetty helsinkiin. Taksa: Kirje (-20g) 16.1.1946 – 31.12.1946 8,00mk, pikalisä kotimaassa 16.1.1946 – 31.12.1946 15,00mk, yhteensä 23,00mk.

5mk_sininen_siirtymä0014Yllä: Lentokirje 17.9.1945 Helsingistä Pariisiin Ranskaan. 3kpl 5mk sininen ja 2½mk punainen, yhteensä 17½mk. Sensuurin tarkistama. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.9.1945 – 31.12.1946 10,00mk, lentolisä Ranskaan (2,50mk/5g) 10.8.1945 – 23.10.1945 <15g 7,50mk, yhteensä 17,50mk. 53 päivän taksa (1kk 23 päivää).

5mk_sininen_siirtymä0016Yllä: Lento pikakirje Helsingistä 18.2.1946 (Helsinki Avion) Leideniin Hollantiin. 2kpl 5mk sininen, 15mk olavinlinna ja 3mk punainen, yhteensä 28mk. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.9.1945 – 31.12.1946 10,00mk, pikalisä ulkomaille 1.7.1945 – 31.12.1946 10,00mk, lentolisä Eurooppaan 3mk/5g => grammamäärää ei kirjeeseen ole kirjoitettu ja kirjetaksan ja pikalisän jälkeen jäävä maksettu osuus ei ole kolmella jaollinen; ilmeisesti väärin laskettu lentotaksa. Jos alle 10g kirje tällöin taksa yhteensä 26,00mk ja 2mk ylitaksa. Joka tapauksessa varhainen pikakirje sodan jälkeen Hollantiin.

5mk_sininen_siirtymä0021Yllä: Lentokirje Helsingistä 25.9.1946 Minneapolisiin Minnesotaan USA:n, 5mk sininen, 2mk vihreä ja 25mk puunhakkaaja, yhteensä 32mk. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.9.1945 – 31.12.1946 10,00mk, lentolisä (22mk/5g) 5g:lle 22,00mk, yhteensä 32,00mk. Himmeä ja ruma leimaus.

* Hannu Kauppi, Yleismerkit 1930, Oy Finlandia 88 Ab, 2012 Helsinki

* Suomen postimerkkien käsikirja, osa IV, Suomen Filatelistiliitto ry, Helsinki 1969

* Mauri B. Fellman, Malli 1930 Jalopeuramerkit, Suomen Filatelistiseuran kustannus Oy, Lehtikarin kirjapaino, 1984

* Esko Seitsonen, Toisen maailmansodan vaikutus Suomen ja Ison-Britannian imperiumin väliseen sekä kauttakulkevaan kirjepostiin, Filatelisti, 1/2014, s. 57

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 5mk sininen, kuusilo, liima, lyhyt taksa, rosohammaste, saamistodistus, siirtymä, valuuttasensuuri

M30 Blog

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

Eräs malli 1930 käyttöajan lyhimpiä taksoja – 9 päivän taksa Englantiin 1945

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan