Kahden koronakesän jälkeen oli jälleen vihdoin mahdollista järjestää perinteinen, ainakin vuosituhannen alun vuosista asti järjestetty Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelan Opiston mökillä Tammelassa, Pyhäjärven rannalla. Ensimmäiset innokkaat olivat saapuneet paikalle kuulemma jo ennen kolmea, kun aloitusajaksi oli virallisesti ilmoitettu kello kuusi. Ihan tavallista keräilijäpiireissä, kuten tiedämme… Forssalaisittain tarjolla oli leipiä ja juotavaa sekä myöhemmin illalla kahvia ja pullaa sekä makkaroita. Ja tietysti opiston pehmeät tasaiset löylyt tarjoava sauna, josta on mahdollista käydä pulahtamassa Pyhäjärvessä. Kattaus oli siis kaikilta osiltaan vallan mainio. Helsingistä oli saavuttu omalla bussilla.
Ohjelmassa oli myös Tero Siston esitelmä ja Petri Janssonin meklaama huutokauppa, arpajaiset sekä myynnissä tietysti kaikenlaista tavaraa, merkittävimmän myyntipöydän ainakin kohteiden lukumäärän osalta oli paikalle tuonut Vesa Järvistö, jolla oli viitisen metriä pöytätilaa ja parikymmentä laatikollista täynnä pääasiassa lähetyksiä. Huutokaupassa oli myytävänä kaikenlaista tavaraa ja korkeasta myyntiprosentista päätellen kohtasivat hinta ja laatu hyvinkin toisensa.
Sää ei tällä kertaa suosinut – kun saavuin paikalle n. klo 18 satoi hiljaksiin ja oli hiukan harmaan näköistä ja pilvistä. Kylmä ei kuitenkaan ollut. Minulla oli hiukan myytäviä mukanani, mutta nopeasti kävi selväksi, että ”ostokset oli osteltu” jo aiemmin – eli myyntiä haluavan pitäisi tulla aikaisin paikalle. Eli koska lintu on aikaiseen paikalla, pitää madonkin olla aikaiseen paikalla… aikainen lintu ei nappaa myöhäistä matoa!
Myöhäinen lintu kuitenkin pystyi nappaamaan muutamia matoja ja lannistumatta omasta ”tilanteestani” keskityin tutkimaan tarjolla olevia kohteita ja muutamia mielenkiintoisia löysinkin – tällä kertaa Vesa Järvistön euron laatikoista, jossa tavara kiertää tehokkaasti ja kohteet olivat minulle kaikki ”ennen näkemättömiä” tai ainakaan laatikoissa loputtomasti kiertäneitä. Vesa kertoi, että kyseinen tavara oli systeemissä kiertänyt kertaalleen ja hänellä sitten laatikkoon jäänyt – nyt laatikot saivat ”huutia” ja kyseessä oli siis jonkinlainen tyhjennys pois uuden tavaran tieltä. Tämä varmasti sopi kaikille osapuolille, koska hinnat olivat kohdallaan. Nostan muutamia löytyneitä kohteita ja katsotaan mikä niissä kiinnosti.
Saarisen mallin 1mk ehiö postikortti, jolle oli laitettu 50p M30 merkki ”lisämerkiksi” oli mennyt vuonna 1938 lunastukseen, koska M17 merkkien ja ehiöiden käypäisyys loppui 31.12.1931. Näin ollen kortilla oli postimaksua maksettu vain 50p aikana, jolloin kotimaan postikortin taksa oli 1,25mk. Lunastuksen määrä oli kaksi kertaa puuttuvan postimaksun määrä, eli 2 x 75 penniä. Kyseessä on tietysti ns. ”hyvä yritys” mutta koulupojat Ilmo ja Helge eivät liene lähettäjää kiitelleet, kun taskurahat ovat palaneet karamellien sijaan lunastusmaksuihin.
Laatikosta löytyi myös M30 cinderellaa, eli Kustannusosakeyhtiö Unionin mainoskortti, jonka etupuolelle on painettu jonkinlainen M30 merkin näköinen humpuuki-arvoke. Tällainen erikoisuus piti tietysti kotiuttaa ja ottaa talteen M30 kokoelman oheistuotteeksi. Mielenkiintoista kortissa oli se, että sen saattoi laittaa postilaatikkoon ja lähettää vastaanottajan laskuun kustannusosakeyhtiölle – tämä tarkoittanee sitä, että kustannusosakeyhtiöllä oli postin kanssa sopimus, jossa se lunasti lähetetyt tilauskortit postista ja tällöin käytettiin ns. alennettua vastauslähetysten (sopimus) lunastusmaksua, joka on kiinnostava kuriositeetti lunastusmaksujen määräytymisen kirjossa. Nämä vastauslähetysten sopimuslunastukset maksettiin postimerkeillä, jotka parhaassa tapauksessa mitätöitiin kohteille. Lunastusmaksut olivat siis sovitusti halvempia kuin ”normaali” kaksi kertaa puuttuvan postimaksun määrä ja ne maksettiin kuljetusmaksun maksamisen lisäksi. Voidaan oikeastaan ajatella, että kyseessä oli jonkinlainen palvelumaksu. Nämä maksut eri aikoina selviävät luonnollisesti taksakirjasta.
Kolmas mukaan napattu kohde ei sinänsä ole mitenkään erikoinen, nimittäin kyseessä on 15.10.1940 Saksaan lähetetty lentokirje. Lähetyksen aikaan postimaksu oli 3½mk ja lentolisämaksu 2mk, joten kirje on oikeataksainen. Se on sensuroitu Suomessa ja Saksassa. Saksassa sensuurin käyttämän kirjeen avaamisen jälkeiseen sulkemiseen käytetyn liuskan lisäksi kuorelle on lyöty ”C” leimaus. Olen kuullut muutamia kertoja keräilijöiden arvelevan tämän tarkoittavan, että lähetys olisi sensuroitu Kölnissä – tämä ajatus johtuu varmasti siitä, että pyöreissä saksalaisissa sensuurileimoissa, joissa on kirjainyhdistelmä ”Ac” tarkoittaa c-kirjain juurkin Kölniä, vastaavasti Ab-leimoissa ”b” tarkoittaa Berliniä. Tässä tällä kirjeellä nähtävässä ”C” leimassa c-kirjain kuitenkaan ei tarkoita Kölniä, eli korjataan tämä käsitys tässä ja nyt. Kirje on sensuroitu Berliinissä ja tämä C-leima on Berliinissä käytetty tarkastajan leima tyyppiä BK1.1 (Landsmannin kirjan mukaan) ja sen käyttöaika on syyskuusta 1940 – tammikuu 1941. Ilmeisesti sitä on käytetty myös tammikuussa 1944.
Kirjeellä lentopostilipukkeen alla oleva lyijykynällä kirjoitettu teksti, sekä alhaalla vasemmalla oleva lyijykynämerkintä ovat kumpikin postin tai sensuurin tekemiä.
Saksalaisista siviilipostin sensuurimerkinnöistä kaikkinensa saa tietoa Horst Landsmannin kirjasta ”Die Zensur von Zivilpost in Deutschland im 2. Weltkrieg” jonka toista painosta voi tilata netin kautta, eikä sen hintakaan ole mitenkään järkyttävä (muistaakseni alle 25 euroa + pk). Järkyttävää on vain tietomäärä, joka kirjasta löytyy. Jos haluaa hifistellä, voi kohteista määritellä sensuurimerkinnät kaikkinensa ja huomaa, että esimerkiksi näyttelysivuille saa kirjoittaa aika paljon asiaa jokaisen Saksassa sensuroidun kohteen kohdalle lisää. Suomessa sensuurileima numero 32 oli käytössä Helsingissä.
Nopeasti valitsemalla tulee aina virheitä – jälkikäteen huomasin ostaneeni joitakin väärätaksaisia kohteita, tätä sattuu, kun ei tarkista taksoja taksakirjasta. Näin en kuitenkaan yleensä euron laatikkojen edessä lähde tekemään. Kalliiden kohteiden osalta on välttämätöntä selvittää taksat kunnolla.
Huutokaupassa voi tapahtua melkein mitä tahansa. Tällä kertaa kuuntelin sitä ”sivukorvalla” ja kun meinasi käydä niin, että käypää rahaa, eli eurokolikoita oltiin myymässä alle nominaaliarvon – päätin osallistua ja ihmeellistä kyllä sain ostaa rahaa alle sen nimellisarvon. Kyseessä on siis deflaatio, kun raha maksaa vähemmän kuin rahan arvon ja samaan aikaan inflaatio kun rahan arvo on laskenut. Kaikkea sitä näkee kun wanhaksi elää. Kun vielä huutokaupassa ei ollut huutorahaa kilisi voitto lyhentämättömänä taskuuni. Mukana ollut poikani pudisteli päätään ja mietti, että olisinko voinut maksaa huutoni huudollani…. mikä tietysti olisi ollut jonkinlainen ennätys varmasti sekin.