malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

SP-Lehden suurhuutokauppa

19 tammikuun, 2023 By Mikael Collan

SP-Lehden huutokauppa, joka oli tituleerattu itse lehdessäkin ”suurhuutokaupaksi” päättyi 11.1.2023 ja oli näin ollen vuoden ensimmäinen ”isompi” filateliaan keskittyvä huutokauppa Suomessa. Suurhuutokauppa-nimityksen takeeksi olivat SF:n meklarit keränneet paljon kohteita ja siten, että laatu oli keskimäärin hyvä. Eli ns. parin euron tavara oli kategorisesti pyritty jättämää huutokaupan ulkopuolelle ja tässä oli nähdäkseni onnistuttukin aika hyvin.

M30 keräilijän osalta mukana oli mielenkiintoisia kohteita, niin M30 alueella kuin muuallakin huutokaupan osastoissa. On erikseen mainittava, että M30 osaston kohteista jäi myymättä ainoastaan yksi kohde, eli myynti oli aivan erinomainen. Hinnatkin nousivat suuressa osassa kohteita, joten M30 asia kiinnostaa!

Filatelian puolella myytävänä oli loistoleimaisia merkkejä ja tällä kertaa paljon numerokuusiloeriä. Mielenkiintoista kyllä nousivat numerokuusilojen hinnat joidenkin kohteiden osalla huomatavastikin. Päällepainama merkin 1,25mk/50p loistoa hyvin lähellä oleva merkki nousi yli sataan euroon ja 2½mk sinisen Taalintehtaalla leimattu merkki myytiin 75 eurolla. Nämä ovat kohtalaisen korkeita hintoja. 3½mk sinisen leijonamerkin kuusiloerä keräsi 241 euron myyntihinnan (luetteloarvon mainittiin olevan 900€) ja kuvamerkkien kuusiloeriä myytiin reippaasti yli 50 euron hinnoilla. Vaikka nämä saattavat tuntua korkeilta hinnoilta, on vastaavia myyty kalliimmallakin. Luettelohinnat ovat tiettyjen kuusiloiden osalta kohtalaisen korkeita ja kuvastavat sitä, että aikoinaan merkit ovat maksaneet oikeaa rahaa ja siksi kuusiloitakaan ei ole pilvin pimein tarjolla.

15mk punainen leijona, jolla laskos. Kuva SP-Lehden huutokaupasta.

Myytävänä olleista filateelisista erikoisuuksista nostan esimerkiksi 15mk punaisen leijonamerkin, jolla on koko merkin läpi kulkeva laskos. Kohde myytiin 60 eurolla lähtöhinnan oltua 40 euroa. Kohde on hyvä ja näyttelykokoelmaan sopiva. Mitään filateelisia M30 suurharvinaisuuksia ei tällä kertaa ollut myytävänä yksittäisten merkkikohteiden joukossa. Lilan 2,75mk M30 leijonamerkin iso siirtymä postilähetyksellä myytiin 40 euron pohjallaan. Suojaleimatut TKT (Teknokonsult) ja N (Notraco) merkit postilähetyksillä kiinnostivat – TKT reijitetty merkki lähetyksellä nousi 15 euron lähtöhinnata 131 euroon ja N reijitetty 20 euron lähdöstä 109 euroon. Tämä kertoo siitä, että suojareijitykset lähetyksillä ovat vaikeampia kohteita ja niitä tavoitellaan.

”pankkileimattuja” – kuva SP-Lehden huutokaupasta

Myytävänä oli kohdenumerolla 297 ja kohdetekstillä ”1930. Leijonamerkeillä pankkileimoja, harvinaisia, sopivat näyttelykokoelmaan” levyllinen M30 leijonia, joihin oli osunut pankin leimaus. Kyseessä on siis tapaus, kun Pankkiin on tullut postia tai lomakkeita, ja lomakkeilla olleille merkeille on osunut pankin leimasimella tehty merkintä. Kyseessä siis _ei_ ole postin kulkuun tai postin lähettämiseen liittyvä leimaus, vaan ns. sattumanlaukaus. Oma näkemykseni on, että tällaisia ei näyttelykokoelmaan voi laittaa – vastaavia ovat mm. kauppaliikkeiden saapumispäivämääräleimojen osuminen merkeille jne., eli vaikka ”jännittää” niin ei kuulu varsinaisesti filateliaan. Ehkäpä tämä ymmärrettiin ja levy myytiin 20 euron pohjahinnallaan, vaikka kohdetekstissä reviteltiinkin.

M30 osaston postihistorialliset kohteet olivat aika vähissä. Niistä paras oli ”postiyhteys keskeytynyt” kohde vuoden 1944 syyskuulta, kun postiyhteys Suomesta Saksaan keskeytyi. Kohde oli siisti 5.9.1944 Koski As.:lta lähetetty lentokuori, jossa postimaksu on maksettu taksan mukaisesti 3½mk kirjeeltä ja 2mk lentolisä Saksaan ja Pohjoismaihin. Kyseessä on itse asiassa postiyhteyden keskeytymisen lisäksi tämän lentotaksan loppumispäivä Saksan osalta, nimittäin tätä ennen ja tämän jälkeen Saksa oli mukana Euroopan lentotaksoissa, eikä samassa taksaryhmässä Pohjoismaiden kanssa. Muutoshan oli tapahtunut vuonna 1942 syksyllä ja liittyi Suomen ja Saksan välisiä postiyhteyksiä koskeviin uudistettuihin sopimuksiin, ei niihin sopimuksiin, joilla solmittiin ns. ”Saksan erikoistaksa”.

Siisti ”postiyhteys keskeytynyt” kuori Saksaan 1944. Kuva SP-Lehden huutokaupasta.

Kuoren lähtöhinnaksi oli laitettu 20 euroa, joka käytännössä tarkoitti sitä, että se menisi varmasti kaupaksi. Hinta nousikin heti alkumetreillä jo yli sadan euron. Loppuhinnaksi tuli 185 euroa, joka on linjassa viimeaikoina vastaavista maksettujen kanssa. Itse asiasa hiukan suttuisemmalla leimalla varustettu vastaava kohde myytiin aiemmin 180 eurolla, joten suhteutettuna siihen, ostaja sai kohteen edullisemmin. Erityisen harvinaisesta kohteesta ei ole kysymys, sillä vastaavia tunnetaan erään Vaasalaisen firman kirjeenvaihtoa joitakin kappaleita (ehkäpä jopa 10kpl) ja näiden lisäksi toinen mokoma muilta lähettäjiltä. Nämä siis lentokirjeitä. Myös maapostia samalla leimalla tunnetaan, mutta oman kokemukseni mukaan hieman vähemmän. Yhteensä näitä tätä postiyhteyden keskeytymistä hyvin kuvaavia kohteita lienee kuitenkin ainakin joitakin kymmeniä olemassa.

Postilähetyseriä oli myytävänä sekä M30 osastolla, että muissa osastoissa. Hämmentävin M30 erä myytiin kenttäpostin osastossa, nimittäin erässä oli toki sotasensuroituja lähetyksiä, joukossa mm. Slovakiaan lähetetty sekapostite juhlamerkin kanssa vuodelta 1944, mutta kenttäpostin kanssa sillä oli kovin vähän tekemistä – ilmeisesti myyntiosaston takia kyseinen aika hyvännäköinen erä myytiin 30 euron pohjilla. Loppujen lopuksi yllä esitelty ”postiyhteys keskeytetty” kuori oli yksittäinen paras M30 postihistoriakohde tällä kertaa. Eli vaikka myytävä oli kasattu paremmiksi eriksi ja keskimäärin kohteiden laatu oli hyvä, mitään uskomattomia kanuunoita ei myytävänä ollut – mutta harvoinhan niitä on muutenkaan.

Mainittakoon, että M54 osastossa oli myytävänä hyvä LA-radiolupa, jonka hinta nousi aina yli 350 euron ja tämän huutokaupan mielestäni kovin keulinta nähtiin M63 osaston kahden loistoleimasen merkin osalta, joiden hinta nousi 245 euroon. Pidin myös punaisen kenttäpostilipukkeen loistoleimatun kappaleen hinnan nousua 160 euroon aikamoisena… toki minulla ei rehellisesti sanottuna ole tästä ”aistihavaintoa”, eli en osaa arvioida miten homma meni, mutta vaikuttaa aika tiukalta hinnalta.

SP-Lehden huutokauppa kuulemma varautuu ja valmistautuu jo seuraavan kisan alkuun ja pian on aukeamassa seuraava huutokauppa. Muutenkin keväällä on tulossa useita huutokauppoja – vielä siis ehtii täydentää kokoelmia ennen Riihimäen näyttelyä ja Turussa ollaan järjestämässä huhtikuussa Turun Kevät näyttely – pidetään sekin mielessä!

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 15mk punainen, kuusilo, pankkileimaus, Postiyhteys keskeytynyt

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

3 lokakuun, 2021 By Mikael Collan

Järvenpään Filateliapalvelun 22. nettihuutokauppa päättyi 26.9. Myytävänä oli nelisenkymmentä M30 kohdetta, joista vain kolme postihistorian osastossa. Kaiken kaikkiaan mieleen jäi se, että mitään sen erikoisempaa ei ollut myytävänä tällä kertaa. Kuitenkin taas jotakin, nimittäin kolmen ”korkean” M30 merkin kohde oli kohtalaisen mielenkiintoinen, sillä se sisälsi korkeat 1½mk harmaan ja 1,75mk keltaisen merkin selvästi korkeat merkit sekä 5mk sinisen merkin korkean merkin – näistä kaikki ovat vaikeita ja kaksi harvinaisia (alla oikealla). Kohde ei saanut suurta ”kannatusta” osakseen, vaan myytiin 15 euron pohjahinnallaan. Olin yllättynyt, sillä hammaste-erikoisuuksia kerääville tämä kohde oli erinomainen.

JFP huutokaupan kiinnostavat filateliakohteet

Toinen kiinnostava kohde oli 8mk violettien sokkohampaisten merkkien erä, jossa oli mukana muutamia erilaisia sokkohammas ”asentoja” kyseiselle merkille (yllä vasemmalla). Myöskään tämä kohde ei herättänyt innostusta ja myytiin kympin pohjilla. Kumpikin näistä kohteista oli mielestäni erinomaisen edullinen ostajalleen. Kolmas maininnan arvoinen oli kolmen M30 kuvamerkin loistoleimattu erä (ylhäällä keskellä), jossa yhdessä merkeistä, 7mk postitalo-merkissä oli ilmeisesti vasemmalla ylhäällä sokkohammas. Kyseinen sokkohammas ei ole yleinen, ja mikäli kyseessä ei ole ns. reikään jäänyt paperi, on kohde kohtalaisen hyvä. Loistot kiinnostivat 15 euron edestä. Nämä kolme kohdetta olivat ainoat, jotka minulle jäivät huutokaupan M30 osuudesta mieleen. Muuten myytävänä oli joitakin kiinnostavia kohteita, joista ehkä kiinnostavin oli M17 merkeillä vuonna 1923 Petsamosta Rovaniemelle ilmavoimien koneella lentänyt kirje. Kyseessä on varhainen epävirallinen kotimaan postilento. Tämä kuori huomattiin ja sen hinta kipusi yli 1200 euron.

Suomen Postimerkkilehden 53. huutokauppa oli myöskin aika ”hiljainen” M30 osuutensa kohteiden lukumäärän osalta. Kaiken kaikkiaan ”Käyttösarjat 1930-”-osastossa oli kohteita vain noin kolmekymmentä ja näistä noin puolet oli M30 kohteita. Filateliapuolella myytävänä oli numerokuusiloita ja tunnettu 1,25/50p keltaisen M30 leijonamerkin toisen ladelman merkkejä. Kakkosladelman leimaamaton nelilö myytiin 16 eurolla ja leimatun ja leimaamattoman merkin samasta sisältänyt kohde 27 eurolla. Violetin 2mk leijonamerkin numerokuusilo numerolla 312 myytiin kohtalaisen kovalla 65 eurolla ja 15mk punainen virheellisen vuosiluvun sisältänyt numerokuusilo 85 eurolla. Kohtalaisen kova hinta tuokin, mutta kohde puuttui enemmältä kuin yhdeltä ostajalta. Kaikki myytävänä olleet M30 filateliakohteet myytiin. Toivottavasti M30 filateliaa harastetaan ja näemme jatkossa uusia alan kokoelmia myös näyttelyssä asti.

Virheellinen vuosiluku 1591, oikean 1951 sijaan 15mk punaisen leijonamerkin numerokuusilolla. Tällä kertaa 85 euroa. Kuva SP-Lehden huutokaupasta.

Postihistoriapuolella myytävänä oli sekalaista seurakuntaa – mukana myös parempia kohteita. Kotimaan saantitodistus karmiinilla M30 2mk merkillä, joka on huomattavasti ulkomaista verrokkiaan tavallisempi, myytiin kympin pohjillla. Kakkosladelman 1,25/50p keltaisella merkillä yksittäispostitteena lähetetty postikortti meni 25 eurolla ja Helsingistä 1950 Hartolaan lähetetty postiosoitus 15mk violetilla M30 leijonamerkillä 58 eurolla. Postiosoituskohteen lähtö oli 10 euroa, joten kyseessä oli lähes hinnan kuusinkertaistuminen. Postiosoitukset 50-luvulta ovat vaikeita, koska Posti pyrki ne visusti keräämään pois ”markkinoilta”. Kohteella oli hyvä leimaus ja lisäksi myytävänä ollut kohde oli palautettu – palautettuja tuon ajan postiosoituksia ei tule vastaan usein. Kohteen hyvyys ymmärrettiin ja hinta nousi.

Palautettu postiosoitus 15mk violetin merkin yksittäiskäytöllä. Parempi M30 kohde. Kuva SP-Lehden huutokaupasta.

Huutokaupan paras kohde M30 keräilijän kannalta oli samalla huutokaupan ”eniten väärin ilmoitettu”. Kyseessä oli kohdenumerolla 95 ja kohdetekstillä: ”1930. Sekapostite kirjattu pakettikortti Kuopiosta 20 V 30 Kajaaniin. Tuloleima takana.” varustettu kohde, joka ei ollut pakettikortti ollenkaan. Kyseessä nimittäin on ”arvoton näyte” eli tavaranäyte – kohteellakin tämä asia näkyy, jos sen osaa löytää. Teksti ”Arvoton näyte” lukee R-lipukkeen ja 1,5mk postimerkin takana keskellä pussukkaa. Se mikä kohteesta tekee erinomaisen on tieto siitä, että arvottomia näytteitä, jotka oli kirjattu tunnetaan M30 postihistorian puolella aniharvoja. Toisekseen kohteella oli sekapostitus M17 merkin kanssa ja kyseinen merkki saattoi olla valkoista paperia, joka tietysti on M17 keräilijöille vaikeampaa löytää hyvillä postilähetyksillä. Kolmanneksi kyseessä oli firman (Oy H. Saastamoinen Ltd., Kuopio) lähettämä näyte, joka saattaa sopia kotiseutu- tai aihekeräilijälle.

Kirjattu tavaranäyte kotimaassa. Kuopiosta 20.5.1930 Kajaaniin 21.5.1930. Painomerkintä 115g. Taksa: Tavaranäyte (101-150g) kotimaassa (15.1.1926-30.11.1931) 1,20mk + kirjaaminen kotimaassa (15.1.1926-30.11.1931) 1,50mk = 2,70mk. Harvinainen. 1930. Kuva SP-lehden huutokaupasta.

No, joka tapauksessa ja oli miten oli, tämä kohde osoittautui erinomaisen mielenkiintoiseksi ja sen ympärille kasaantui paljon mielenkiintoa. Olin itsekin kohteesta kiinnostunut sen M30 harvinaisuuden takia. Kiinnostukseni kuitenkin hiipui, kun kohteen hinta alkoi voimakkaasti nousta. Loppuhinnaksi tuli 501 euroa, mitä pidän erittäin kovana hintana, vaikka kohde vaikea onkin. Tällä kertaa kotimaan kohde oli selkeä M30 hintakuningas.

Muuta mainittavaa olivat 1,20 merkinnällä painettu ja Ruotsiin lisämerkeillä lähetetty M30 ehiökortti (myyntihinta 36 euroa) ja Ruotsiin 1939 lähetetty vakuutettu kirje (lopulta 38 euroa). Olen pohtinut tämän 1,20mk ehiökortin harvinaisuutta käytettynä – laitan korvan taakse tämän myynnin ja yritän pitää kirjaa siitä paljonko tavaraa liikkuu. M30 ehiökorttien ja niiden eri varianttien ”oikea” harvinaisuus on nimittäin omalta kohdaltani vielä hiukan hakusessa.

Ruotsalainen Postiljonen on yksi Skandinavian tunnettuja huutokauppataloja ja tällä kertaa 1.10. päättyneessä huutokaupassa mukana oli myös kiinnostavia suomalaisia kohteita – siis M30 keräilijää kiinnostavia. Tämän kertaisessa huutokaupassa kiinnostavaa oli M30 postitusarvoltaan 10mk Saimaa merkin liimoitettu ehdote / koepainama. Tietääkseni näitä koepainamia valmistettiin muutamilla eri väreillä ja niitä tunnetaan jokusia kappaleita. Ruotsalaiset olivat hinnoitelleet kohteen lähtöhinnaksi 160 euroa.

10mk Saimaa merkin ehdote liimoitetulla paperilla. Kuva Postiljonen huutokaupasta.

Koepainamat ovat erinomainen lisä filateeliseen kokoelmaan, sillä kovan luokan näyttelykokoelmissa on tärkeää esittää myös merkkien syntyvaiheita, mukaan lukien siirtymä edellisestä käyttösarjasta, merkkien suunnittelu, valmistus ja kokoelman lopussa vastaavasti siirtyminen seuraavaan käyttösarjaan. Tällainen kohde siis sopii, sen lisäksi, että se on erinomainen M30 filateelisessa kokoelmassa, myös M17 käyttösarjan kokoelmaan nimen omaan seuraavaan käyttösarjaan siirtymistä esittelevään osaan. Eli ”tarinallisuudellisen lisäarvonsa” vuoksi ehdotteet ovat joskus harvinaisuuttaan parempia kohteita. Lieneekö tällainen ajattelu ollut takana kohteen hinnanmuodostuksessa, sillä hintaa tosiaan tälle kohteelle muodostui – myyntihinnaksi tuli 650 euroa (+ Postiljonenin vaatimattomat kulut). Kuten uuninpankon aikamiespoika joskus totesi, on elämä kallista huvia, mutta toisaalta elämä on ihmisen parasta aikaa, kuten eräs aikamme suurista filosofeista totesi (RIP). Veikkaan, että myyty kohde tullaan tulevaisuudessa näkemään M17 filateliaa esittelevässä kokoelmassa.

Tätä kirjoitettaessa ovat auki ainakin Merkki Albertin ja Hellmanin isot huutokaupat. Nähtäväksi jää mitä niissä tapahtuu – yksi asia on ainakin varmaa, tavaraa on myynnissä runsaasti.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 1:75mk oranssi, 10mk Saimaa, 1½ harmaa, 1591 vuosilukuvirhe, 15mk punainen, 15mk violetti, 20p valkoinen paperi, 5mk sininen, 7mk postitalo, 8mk violetti, ehdote, kakkosladelma, kirjattu tavaranäyte, korkea merkki, Päällepainama, Postiljonen, postiosoitus, sokkohammas

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

4 marraskuun, 2017 By Mikael Collan

Vaasan Filatelistikerhon huutokauppa numero 77 päättyi 2.11. ja kuten tavallista tämän huutokaupan osalta oli M30 tarjonta kohtalaisen rajallista. Kohteita oli M30 osastolla myynnissä kolmisen kymmentä. Tällä kertaa mukaan oli kuitenkin ”eksynyt” muutama kiinnostavakin kohde – postihistoriapuolelta. Vaasan Filatelistien huutokauppa on yksi niitä huutokauppoja, jotka vielä jonkin aikaa sitten toimivat paperisen luettelon kautta, mutta Vaasassakin on nyttemmin siirrytty Philabid alustalle, jolla on erittäin vahva asema suomalaisessa postimerkkihuutokauppakentässä. Toinen kiinnostavista lähetyksistä oli Tampereelta 1947 Saksaan lähetetty kirje, jonka tulli oli avannut ja tarkistanut. Kirje oli toistamiseen avattu Saksassa brittiliäisellä vyöhykkeellä sensuurin toimesta, joka yhä toimi Saksassa. Kirjeen limittihinta oli 10 euroa ja sillä se myytiin.

Yllä: Ilmeisesti 19.12.1947 Tampereelta Twistingeniin, brittiläiselle vyöhykkeelle Saksaan lähetetty kirje. M30 2mk vihreä ja 10mk violetti, yhteensä 12mk. Tullin avaama ja hyväksymä. Englantilaisen sensuurin tarkastama. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1947 – 30.6.1948) 12,00mk. Tullauksen alainen posti on mielestäni ”vähän parempaa”. Kuva Vaasan Filatelistien huutokaupasta.

Olen laittanut sivuun, aina vastaan tullessa, kohteita, jotka osuvat kansainvälisten taksojen ja vihreiden, punaisten ja sinisten leijonamerkkien julkaisun väliin jäävään aikaan, eli tarkoitan sitä, että kun ulkomaan taksa vaihtui ei UPU:n värisuosituksen mukainen taksalle tarkoitettu merkki suinkaan aina ilmestynyt samana päivänä taksan vaihtumisen kanssa. Taksan vaihtumisen ja merkin julkaisun välissä on siis aika, jolloin ko. taksalla oleva ulkomaan painotuote, kirje tai postikortti piti lähettää käyttämällä muita merkkejä. Minun kiinnostukseni tietysti osuu muihin M30 merkkeihin näiden aukkojen kohdalla.

Yllä: Kirje 4.1.1952 Helsingistä Pariisiin, M30 25mk puunhakkaaja single. Vuoden 1951 Joulumerkki. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1952 – 31.5.1956) 25,00mk. M30 25mk sininen leijonamerkki julkaistiin 18.1.1952, joten 17 päivän ajan ulkomaan ensimmäisen luokan kirje oli lähetettävä muita merkkejä käyttäen. 25mk puunhakkaajamerkki oli ainoa M30 merkki, joka yksin sopi tälle taksalle. Kuva Vaasan Filatelistien huutokaupasta.

Tällä kertaa myytävänä oli tällaisten jippojen keräilijälle ns. herkkupala, ennen 25mk sinisen ilmestymistä lähetetty kirje. Kysymyksessä on kirjeiden osalta kaikkein lyhin ”aukko” M30 käyttöajan puitteissa, vain 17 päivää. Muita kiinnostavia kohteita edusti kolmen kirjeen erä, jossa oli Sierra Leoneen Vladi Marmolle lähetetty lentokirje ja Intiaan mennyt kirje. Tämä erä lähti kympin lähtöhinnasta ja päätyi 33 euron myyntihintaan.

Forssassa perinteisesti pyhäinmiestenpäivänä järjestettävä keräilytapahtuma osui tällä kertaa päivämäärälle 4.11. Lähdin ajelemaan kohti Forssaa yhdeksältä ja teiden ollessa täysin jäästä vapaat kesti matkani Salosta vain noin 50 minuuttia. Ajaessani Kuhalankadulle ihmettelin, että matkan varrella oli ”Keräilytapahtuma” viittoja, jotka osoittivat ”väärään suuntaan”. Ajoin kuitenkin itsepäisesti eteenpäin ja tulin perille havaitakseni, että keräilytapahtuma oli käynnissä täysillä. Kun asiasta tiedustelin Forssan kerhon väeltä kertoivat he, että totta tosiaan, toinenkin porukka järjestää samana päivänä keräilytapahtumaa Forssassa. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen tarkoitushakuinen ”apinointi”, sillä kun Forssaan kerran tulee muutenkin keräilyporukkaa, niin osa näistä saattaa käydä katsomassa toisenkin tapahtuman tavarat. Forssalaiset kertoivat, että toiseen tapahtumaan on kymmenen euron sisäänpääsymaksu ja eräs jäsen luonnehti tapahtumaa sanoin: ”ei kai siäl mittä muut ole ku jottai emalikippoi”. En lähtenyt selvittämään tämän toisen tapahtuman syvintä olemusta, koska olin varannut koko keikkaan vain muutaman tunnin aikaa.

Yllä: Postikortti 26.6.1937 Kuopiosta Viljandiin Viroon. M30 1,25mk keltainen single. Taksa: Postikortti Viroon (1.12.1931-15.6.1940) 1,25mk. Siisti leimaus!

Löysin järjestöjen talon aulassa olevalta myyntipöydältä, jossa useat kerholaiset myyvät kohteitaan ”samasta pisteestä” Viroon lähetetyn postikortin tyypillisellä 1,25mk taksalla ja yhtä tyypillisellä keltaisella M30 leijonamerkillä. Se mikä miellytti silmää oli leiman siisteys. Minulla on näitä vastaavia tapauksia muutamia jo hankittuna, mutta tällä kertaa leimaus oli sen verran kaunis, että päätin ottaa tämän ja nyt näitä on muutama +1 kappaletta… Toisaalta, kun hinta ei huimannut päätä olisi ollut ehkäpä hieman tyhmää jättää tämä hyväleimainen kohde laatikkoon. Kukaties tätäkin joskus tarvitaan johonkin.

Lauri Poroputaan ”Eturivin filatelistit” kirjassakin esiintyvä Juhani Pietilä oli myymässä tavaraa – Juhanin kanssa on mukava käydä kauppaa, koska hän osaa pitää odotukset ja hinnat tarpeeksi matalalla. Viimeiset neljä kertaa Forssassa on käyty lähes sama keskustelu: ”Onk sul mul mittä?” – ”Ei tietenkä, mitä mul sul olis?”. Käyttämämme salakieli on siis Lounais-Suomen murretta, tuleehan Juhani Turusta. Kertaakaan en ole Juhanin kansioita läpikäytyäni kuitenkaan ilman ostettua kohdetta Forssasta lähtenyt. Enkä lähtenyt tälläkään kertaa. Juhanin tiskiltä sain tällä kertaa nipun firmakuoria ja tietäen mitä myy, Juhani oli laittanut päällimmäiseksi tavaranäytekuoren.

Yllä: Tavaranäyte Lahdesta 31.10.1936 Uuteenkaupunkiin. M30 1mk leijonamerkki single. Taksa: Tavaranäyte (-100g) kotimaassa (1.12.1931 – 31.8.1942) 1,00mk. Tavallista ”värikkäämpi” tavaranäytekuori, joskin hieman isokokoinen.

Mielenkiintoista kuoressa mielestäni oli, että siinä ei lukenut tavalliseen tapaan ”tavaranäyte” vaan ”sisältää hinnaston ja tavaranäytteitä”. Hinnasto lienee ollut ns. painotuote ja lisäksi mukana on kulkenut tavaranäytteitä… en oikein ollut varma miten tätä pitäisi tulkita ja otinkin esiin postisännön (vuodelta 1942, mutta ”toivon”, että vuonna 1936 postisäännössä olisi sama meininki) ja siellä sanotaan tavaranäytteestä seuraavaa (12§, 3 mom.): ”Tavaranäytteen päällykseen tai sisällykseen, … saa käsin tai koneella merkitä… ,hinnan ja kaikki muut hintaan kuuluvat ilmoitukset sekä painoa, mittaa, kokoa ja saatavissa olevaa määrää koskevia ilmoituksia…”. Eli käytännössä hinnasto sai olla luvallisesti mukana tavaranäytelähetyksessä. Näin lienee usein ollutkin, pitihän näytteen lisäksi olla selvitys siitä, että mistä on kysymys, hinnasta ja siitä tieto, että miten tavaraa voi tilata.

Juhanin vieressä Kaj Hellmanin tytär myi isänsä jäämistöstä tavaraa, ostin häneltä vielä Filateliamessuilta hankkimieni lisäksi pari kirjaa sekä yhden postikortin. Ilmeisesti kirjaston ”hävittäminen” on onnistunut hyvin, sillä jäljellä on enää ilmeisen rajatusti kirjallisuutta – arvaan, että tavaraa on ollut valtavasti ja varmasti suuri osa on mennyt suoraan eteenpäin. Ostamani postikortti oli ns. punainen postikortti, jonka postimaksu oli maksettu käyttötarkoitusta varta vasten painetulla UPU:n värisuosituksen mukaisella punaisella M30 merkillä – tässä tapauksessa 15mk markan merkillä.

Yllä: Postikortti 4.7.1953 Pieksämäeltä Hamdeniin, Connecticutiin, USAan. M30 15mk punainen single. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.1.1952-31.12.1956) 15,00mk.

Postikortti on lähetetty Hamdeniin Connecticutiin Yhdysvaltoihin. Hamden on New Havenin kaupungin esikaupunki ja sitä kutsutaan myös nimellä ”The land of the sleeping giant” eli suomeksi ”nukkuvan jättiläisen maa”. Tähän on olemassa mielestäni hyvä selitys – kaupunki nimittäin sijaitsee ”sleeping giant” vuoren lähellä. Mikä tämä nukkuva jätti sitten on ja miksi vuoren nimi on tämän kaltainen? Se selviää katsomalla alla olevaa kuvaa.

Yllä: Sleeping giant vuori – kun katsotaan kuvaa huomataan, että vuori tosiaan muistuttaa selällään makavaa hahmoa, jonka pää on vasemmalla. Kuva: Morrowlong – Own work, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=49285963

Ruotsalaisten kauppiaiden anti oli tällä kertaa keskittynyt vahvasti postikortteihin – en löytänyt heidän pöydiltään yhtään mitään. Tyhjän arvan vedin myös monelta muulta pöydältä – toisaalta sain sentään jotakin, eli ei ihan turha reissu. Sitäpaitsi tapasin monta tuttua keräilijää ja sitä asiaa ei saa koskaan arvottomaksi laskea – yksinäisyys vaivaa kuulemma yhteiskuntaamme, syrjäytyminen riivaa nuoria… kumpikaan näistä ei osu keräilijöihin, sillä meillä on kerhoja ja tapahtumia. Samanmielisiä ihmisiä on keräilijöiden keskuudessa paljon ja omituisuutta ja omaperäisyyttä sallitaan erittäin pitkälle, vaikka kuppikuntia toki on olemassa. Hölmöily tietysti harmittaa porukassa kuin porukassa. Tämä filosofoinnista tällä kertaa.

 

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 15mk punainen, Forssa, tavaranäyte, Vaasan Filatelistit, Viro

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

19 elokuun, 2017 By Mikael Collan

Kesän jälkeen saatiin huutokauppasyksylle startti Suomen Filateliapalvelun huutokaupasta 104, Tällä kertaa myytävää oli M30 osastossa noin kolmekymmentä kohdetta, joista pääosa filateliakohteita. Postihistoriaa ei siis myytävänä juurikaan ollut. Toki postilähetyserissä oli mukana M30 tavaraakin, mutta tällä kertaa ei mitään erikoista. Filateliapuolella myytävien kohteiden taso oli mielestäni kohtalaisen hyvä ja olin hyvin iloinen nähdessäni, että limittiä ei kohteiden osalta oltu asetettu liian korkealle. Muutaman kohteen osalta hinta nousi huomattavasti ja minulle jäi suorastaan sellainen olo, että M30 keräily on saanut jonkinlaista puhtia.

Yllä: Myynnissä ollut levyllinen loisto ja lähes loistoleimaisia M30 merkkejä. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Loistoleimaisia merkkejä oli myytävänä levyllä kohdenumerolla 1435. Tämän levyn osalta ensiksi silmään sattui kolme kappaletta Ahvenanmaalla Getassa postin varaleimalla lähes loistona leimattua M30 kuvamerkkiä. Näistä hieman ensiksi innostuin, erityisesti 10mk saimaan vaaleanvioletista… pienen pohtimisen jälkeen aloin kuitenkin epäillä asiaa – nimittäin on liian hyvää ollakseen totta, että samalla postitoimipaikalla on leimattu kolme yläarvoa aivan samanlaisilla leimoilla lähes loistoina. Lisäksi vielä, kun eräs keräilijäkolleega huomautti, että Ahvenanmaa-osastolla oli kaksi vastaavaa leimausta lisää, joissa M30 merkkien pareille oli käytetty samaa leimaa… tuli selkeästi kitkerä maku suuhuni näistä näennäisen hienoista kohteista. Olenkin siis valmis väittämään, että kyseessä on tarkoituksellisesti tehty leimaus näille merkeille eikä suinkaan tarvekäyttö – eli melkein vetäisin esiin ns. humpuukikortin. Leijonamerkkien osalta minulla ei ole ”valittamista” ne ovat selvästi ihan käypää tavaraa, mutta Getan leimaukset ovat suspekteja. Limitti oli 20€ ja kohde meni kaupaksi 23 eurolla, ostaja ei siis ota tässä suurta iskemää, vaikka Getan kohteet ovatkin mitä ovat.

Yllä: Myynnissä ollut kohde 1437, levyllinen siirtymiä. Näistä parhaat ovat 2mk lilan merkin siirtymä ja 10mk violetin siirtymärivi. Myös 1½mk lilan merkin siirtymä on hyvä. Kohde nousi 20 euron limitistä aina lähes 130 euroon saakka. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Myytävänä oli useita levyllisiä siirtymiä, joista osa sisälsi parempiakin eli vaikeampia siirtymiä. Korkeimmalle nousi erä, jossa oli myytävänä kuuden merkin vaakarivi 10mk violetin merkin siirtymiä ja 2mk lilan merkin pystysiirtymä – kohde nousi aina 130 euron tuntumaan. Itsekin olin tästä kiinnostunut, mutta hinta karkasi minulta (onnellinen ostaja voi tietysti tuosta kuuden merkin rivistä myydä minulle puolet, halpaan hintaan tietenkin!!). Kohteen hinnan nousu näin korkeaksi oli minulle yllätys, vaikka levyllä kolme hiukan parempaa siirtymää onkin. Muitakin parempia siirtymiä oli myynnissä – yksittäiskohteena myyty 6mk oranssin nelilö, jolla oli pystysuuntainen siirtymä myytiin hintaan 102 euroa, joka oli tästä kohteesta mielestäni ihan sopiva hinta. Kyseessä on hyvä kohde – aiemmin tämän merkin erikoisuuksia on myyty korkeilla hinnoilla.

Yllä: 6mk oranssin merkin siirtymä nelilö. Hyvä filateliakohde tälle merkille. Myyntihinta 102 euroa. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Muitakin siirtymiä oli myynnissä, 1½mk harmaan siisti siirtymäpari myytiin alle neljällä kympillä ja 50p vihreän siirtymä kolmirivilö hiukan alle seitsemällä kympillä. Kaikki siirtymät menivät kaupaksi – tällä kertaa sai, jos halusi luopua rahasta, kerättyä hyviä siirtymiä kokoelmaansa. Myytävänä oli kolmesta M30 merkkien arvosta liimoittamattomia esittelyarkin palasia. Kysymyksessä ovat siis ehdotearkeista leikatut hammastamattomat merkit. Kyseessä on M30 filatelistille ”tarpeellinen” kohde, sillä kokoelmassa tulisi esitellä myös ehdotteita – nämä esittelyarkin palaset ajavat tätä asiaa. Kohteen lähtöhinta oli 20 euroa ja se nousi neljään kymppiin. Yhden palasen hinnaksi tuli siis alle 15 euroa – edullisesti meni. Nämä ovat kuitenkin harvinaista herkkua, noin 50 kertaa harvinaisempaa kuin esimerkiksi Duudson-arkit. Muitakin hammastamattomia M30 kohteita oli myytävänä – eli liimoitettuja hammastamattomia kolmesta arvosta näitäkin. Kyseessä on kohtalaisen harvinainen asia, eli vahingossa hammastamattomia M30 merkkejä. Kaupin M30 käsikirjasta jokainen voi lukea itse kunkin merkkiarvon osalta painettujen hammastamattomien merkkien määrän ja huomata, että näiden liimoittamattomien lukumäärä on kokonaisuudessaan hyvin matala, puhutaan sadoista kappaleista. Jälleen aivan eri luokkaa harvinaisuudeltaan kuin esimerkiksi jo edellä mainittu Duudson tavara. Hinnat pysyivät mielestäni alhaisina, kolmen kympin kinttaalla ja helpoin 5mk keltaisen hammastamaton pystypari meni limitillä 20 euroa – halpaa kuin saippua.

Yllä: 15mk punaisen painoserä numero 929, jolle painettu vuosiluku 1951 väärin. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Suomalaisen M30 filatelian yksi tunnettu erikoisuus on, että vuonna 1951 painetuissa arkeissa on reunassa olevan numeroinnin yhteydessä oleva vosiluku mennyt väärin. Näitä virheitä tunnetaan ainakin 10mk vihreän, 10mk ruskeanvioletin, 15mk punaisen ja 25mk sinisen merkin osalta. Näistä 10mk vihreän vuosivirhe lienee yleisin. Tällä kertaa myytävänä oli virheellisellä vuosiluvulla varustettuja numerokuusiloita 10mk vihreästä ja 15mk punaisesta merkistä – kummankin limitti oli laitettu 20 euroon. Näistä huudettiin noin 30 euroa kummastakin. Mukana huutokaupassa oli myös pari M30 kuvamerkkiä laskoksilla – 5mk Olavinlinna ja 20mk postitalo – kumpikin meni kaupaksi, toinen limitillä 20€ ja toinen lähemmäs kolmella kympillä.

Yllä: Helsingistä Berliiniin, Saksaan 15.10.1942 lähetetty lentopostikortti, jolla sekä Suomen, että Saksan sensuurit. M30 4mk postitalo single. Taksa: Saksan erikoistaksan postikorttitaksa Saksaan (1.10.1942 – syyskuu 1944) 2,00mk + postikortin erikoislentotaksa Saksaan (1.10.1942 – syyskuu 1944) 2,00mk = 4,00mk. Hyvä ja vaikeahko yksittäispostite, kokoelmakelpoinen. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Postihistoriapuolella oli hiljaista, mukana oli seitsemän postihistoriakohdetta, joista kaksi Zeppelinin Etelä-Amerkikalentokohteita. Muista kohteista mielenkiintoisin oli Saksaan lokakuussa 1942 lähetetty lentopostikortti, joka oli lähetetty 4mk postitalomerkillä. Kuten suurin osa lukijoista muistanee, oli Suomen ja Saksan välillä sovittu siitä, että monen lähetyslajin osalta maidemme välillä käytettäisiin kotimaan postitaksaa 1.4.1942 alkaen. Tämän lisäksi oli sovittu, että Suomesta Saksaan kulkevan kirjepostin lentotaksa olisi sama kuin kotimaassa alkaen 1.10.1942. Vastaava taksajärjestely oli voimassa myös Saksan valtakuntaan liitettyihin alueisiin kuuluvan postin osalta ja käsitti mm. Itävallan, Puolan ja Ukrainan. Yksittäispostitteena tämä on mainio kohde 4mk postitalomerkille – 2*2mk merkein vastaavia postikortteja tunnetaan huomattavasti paljon enemmän. Kohteen limitti oli 20 euroa ja myyntihinta noin 40 euroa, mikä kohteesta on mielestäni ihan ok hinta. Summa summarum tämän huutokaupan osalta on se, että vaikka kohteita ei ollutkaan myytävänä kovinkaan monia oli mukana hyviä filateliakohteita – postihistorian osalta ei ollut yhtä kohdetta lukuunottamatta mitään erikoista tarjolla.

Yllä: SFP:n uusien toimitilojen aula sisältää pienen myyntinurkan. Tatu Untinen keskustelee kutsuvieraiden kanssa.

Suomen Filateliapalvelu järjesti 15.8. illalla tutustumistilaisuuden uusiin tiloihinsa Naantalissa. Liikkeen muutosta uusiin tiloihin on keskusteltu keräilijöiden keskuudessa jonkin verran, sillä on arveltu tällä muutolla olevan negatiivista vaikutusta mm. Hellman huutokauppoihin. Ajatellaan, että Naantaliin on vaikeaa mennä. Itse olin liikenteessä autolla ja ajelu tähän tutustumistilaisuuteen sujui helposti – uudelta Helsingin moottiritieltä käännytään Turun ohikulkutielle, joka vie käytännössä Raision läpi suoraan Naantalin pikatielle, josta käännytään samalle rampille, kuin mentäessä Aurinko Golfin kentälle (suuret vihreät golf-kentän viitat). Rampilta ajomatkaa on arviolta kilometri. Helsingistä ajoaikaa tullee noin tunti ja kolme varttia, kun vastaavasti Turun toimipisteeseen kesti noin puolitoista tuntia.

Tutustumistilaisuuteen oli saapunut arviolta nelisenkymmentä henkeä, mukana valtakunnan eturivin filatelisteja – paikalla oli vahva edustus Turun kerhosta, mutta myös kauempaa oli porukkaa paikalla. Samassa yhteydessä oli mahdollista tutustua myös tulevan 104. huutokaupan kohteisiin ja tätä mahdollisuutta vieraat käyttivät ahkerasti hyväkseen. Tiloissa on aulatilojen ja ”tiskin” lisäksi myös hyvät tilat huutokauppakohteiden säilyttämistä ja näyttöä varten. Yksi kolmasosa tiloista on varattu huutokauppasalille. Tilat on rakennettu täysin nollasta, eli kaikki on uutta – tällainen liiketilainvestointi on firmalle kuin firmalle iso satsaus, mutta tässä tapauksessa on oltu fiksuja, sillä sijainti on Naantalin näkökulmasta ajateltuna aivan erinomainen ja tilat ovat monikäyttöiset.

Yllä: uusissa tiloissa on satsattu valaistukseen, mikä tarkoittaa sitä, että kohteisiin tutustuminen onnistuu hyvin. Kuvassa Jukka Mäkipää ja taustalla mm. Asko Haahtela tutustumassa kohteisiin.

Itse uskon, että kun huutokaupat jatkuvasti ovat siirtyneet enenevässä määrin verkkoon tulee sijainti merkittävästi menettämään merkitystään. Kalliiden kohteiden osalta on oltava jatkossakin joku paikka missä niihin voi tutustua, mutta Keski-Eurooppalaiseen tapaan tulee huutokauppameininki menemään enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että paikan päälle tullee henkilöitä, jotka edustavat itsensä lisäksi myös muita ja huutavat isomman porukan tarpeisiin. Kansainvälisesti ajatellen Suomi on täysin sivussa, joten on kohtalaisen merkityksetöntä, että onko huutokauppa Helsingissä vai Naantalissa, jos kohteita tullaan huutamaan isolla rahalla. Uskon, että liikkeen johto osaa rakentaa tarvittavat yhteistyösopimukset mm. paikallisten hotellien kanssa majoituksesta huutokauppavieraille ja järjestämään esimerkiksi Turkuun huutokauppapäivän aamulla tulevilta junilta pari pikkubussia sopuhintaan ”ovelta ovelle”. Huutokauppapäivän aikana tapahtuvaa ruokailua jne. voisi myös harkita – sopuhintaan, tällöin ihmiset olisivat tyytyväisiä. Joka tapauksessa oli hyvin ystävällistä kutsua keräilijät tutustumaan uusiin tiloihin ”informaaleissa merkeissä”.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10mk violetti, 15mk punainen, 2mk lila, 6mk oranssi, esittelyarkki, Geta, Hammastamaton, siirtymä, suomen filateliapalvelu, vuosiluku väärin

M30 Blog

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

Eräs malli 1930 käyttöajan lyhimpiä taksoja – 9 päivän taksa Englantiin 1945

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan