Helsingin kerhot SF ja HFF järjestivät kuluneena viikonloppuna yhteistyössä Nordia 2026 näyttelyn Espoon Dipolissa. Dipoli on Aalto yliopiston tiloja ja aikoinaan rakennettu ilmeisesti juurikin tapahtuma, näyttely ja kongressitoimintaa varten yliopiston opiskelijoitakin silmällä pitäen. Tila on arvokas ja hyvin sopiva postimerkkinäyttelylle. Kehykset, noin kuusi sataa kehystä, mahtuivat tilaan hyvin ja valaistuskin oli suurimmassa osassa kehyksiä hyvä. Joissakin kohdissa hallia, on pakko todeta, oli kuitenkin pientä valaistusongelmaa ja asian johdosta paikalle oli hankittu lisävalaistusta. Asia ei kuitenkaan kokonaisuutta häirinnyt, sen verran hieno tila on kyseessä. Lisäksi restoraatio, eli ruokailu onnistui suoraan näyttelyhallista ravintolatiloihin siirtymällä – huippuhomma tämäkin.
Järjestelyt toimivat erinomaisesti ja paikalle oli järjestetty muutakin kuin aivan tavanomaista – Seppo Salonen veti kiertokävelyitä vieraille ja näihin osallistui arvioni mukaan kymmeniä ihmisiä, moni heistä ”ei-filatelisti” matkallaan filatelistiksi. Muutenkin vaikutti siltä, että kehysten välissä oli ”elämää”. Aina voisi olla enemmän, mutta halli ei ollut millään mittarilla tyhjä.
Näytillä olivat kaikki tyypilliset näyttelyluokat ja Nordian hengen mukaisesti kokoelmia kaikista Pohjoismaista ja Balttiasta. Kehysmäärä oli kuutisen sataa ja kilpailuluokissa oli yli sata kokoelmaa. Lisäksi kutsuttujen ja kunnialuokien kokoelmat. Näytillä oli myös muutamia M30 kiinnostavia kokoelmia. Minulle täysin uusi M30 kokoelma, jonka sain kuulla olevan näytillä ensimmäistä kertaa (eli ei niin yllättävästi minullekin uusi), esittäjänään Jouko Järvinen. Kokoelma esitettiin perinteisen filatelian luokassa ja käsitteli siis M30 merkit ja lähetykset. Se sai 68 pistettä ja hopeoidun pronssimitalin.
Kuten saaduista pisteistä saattaa arvata, oli kokoelmassa vielä jäljellä tekemistä, mutta kuten Joukon kanssa keskustelin, on tärkeintä näyttää kokoelma, ei olla kiinnostunut pistemääristä. Kun kertaalleen on saatu tavara kehyksiin, voidaan sitä lähteä parantamaan vaihtamalla heikompia kohteita parempiin, korjaamalla virheitä ja pohtimalla esitystapaa.
Muutoksia on helppoa lähteä tekemään – Järvisellä oli mm. näytillä useita samanlaisia painotuotepostikortteja Madacascariin, eli erinomainen kohdemaa, mutta kolmea samanlaista kohdetta ei kannata kokoelmissa ”koskaan” näyttää. Toinen merkittävä ja ehkäpä tuomarienkin huomaama asia oli, että mukaan oli laitettu joitakin vääräätaksaisia lähetyksiä – tämä on aina vähemmän hyvä idea näyttelykokoelmassa. Itse en suosittele koskaan väärätaksaisten lähetysten esittämistä postihistoriakokoelmassa, koska taksa on osa postihistoriaa ja sitä kautta kohde on ”väärin”. Periaatteessa leimoja esiteltäessä ei kohteen taksalla pitäisi olla merkitystä, mutta silloinkin väärätaksaisuus saattaa häiritä. Kyseessä on kuitenkin ensikertalainen näyttö ja sitä kautta nämä asiat ovat ymmärrettäviä – ensi kerralla, kun on kertaalleen saanut kaiken sivuille, voi helposti parantaa. Haavoja ei kannata jäädä nuolemaan, vaan on mentävä eteenpäin.
Jussi Tuori esitti M30 ”Olympiaehiöitä” yhden kehyksen kokoelmallaan ”M30 maisemakortit”. Kokoelmassa ei ollut mukana aiemmin nähtyä ”parasta mahdollista” materiaalia liittyen näihin kortteihin, mutta se oli mukava läpikäynti näistä ehiökorteista. Tuomaristo jakoi kokoelmalle 72 pistettä ja hopeamitalin.
Harri Valkosen ”Finnish Airmail Services 1924-1952” piti sisällään muutamia hyviä M30 kohteita. Valkonen sai 87 pistettä ja suuren vermeilin. Valkonen on löytänyt uusia erinomaisia M30 kohteita mukaan kokoelmaansa, jotka nostavat kokoelman kokonaisvaikeuttakin. Tärkeimpinä uusina kohteina on mainittava OAT-kuori Lounais-Afrikkaan ja lentopostikortti Neuvostoliittoon Suomen ja Neuvostoliiton välisellä sopimuslentolisällä 2mk. Kumpikin kohde on erinomaisen harvinainen – neuvostoliittoon lentänyt postikortti jopa harvinaisempi kuin vaikea OAT kuori. Kyseessä on siis merkittävien ”kanuunoiden” lisääminen kokoelmaan.
Valkosen kokoelman tärkein voima on vahva kerronta lentopostitoiminnan kehityksestä ja tarinan hyvä sopivuus kohteiden kanssa. Kun kohteiden vaikeus kasvaa ja tarina pysyy koossa on tästä kehittymässä erittäin kova kokoelma, ajan kanssa.
Itse esitin kutsuttujen luokassa ja siis ilman arvostelua yhden uuden kohteen saattelemana yhden kehyksen kokoelman ”Suomen ja Saksan välinen postisopimus 1942-1944” – kuten arvata saattaa oli mukana oleva Suomi-materiaali M30 merkein lähetettyä. Uusi kohde oli lentotavaranäyte pikana protektoraattiin – kohteella oleva lentolisä oli ajalta, jolloin painotuotteiden ja tavaranäytteiden lentolisä muuttui siten, että Saksa siirtyi Pohjoismaiden kanssa samaan lentotaksaryhmään vuosiksi 1942 – 1944. Kaiken kaikkiaan tämän ajan lentona kulkenut AO posti Saksaan on kohtalaisen vaikeaa löytää.
Malli 1917 keräilijöille kyseessä oli jonkinlainen kokoontumisajo, nimittäin mallin kokoelmia näytillä oli kuusi kappaletta! Viisi perinteisen filatelian luokassa ja yksi postihistorialuokassa. Mukana oli aloittelevia kokoelmia ja erittäin pitkälle viety kokoelma, jonka pisteetkin olivat yli yhdeksänkymmenen ”maagisen” kultamitalirajan. M54 osalta näytillä oli yksi kokoelma, tuloksenaan 86 pistettä, joka ei ole huono pistemäärä Pohjoismaisesta näyttelystä ”uudemmalle” vain 70-vuotiaalle filatelialle.
Näyttelyn palkintojenjakoillallinen järjestettiin lähellä sijaitsevan hotelli Kalastajatorpan pyöreässä salissa. Oma lapsuudenmuistoni pyöreästä salista liittyy komisario Palmu elokuvaan ”Vodkaa komisario Palmu”, jonka juoni vie komisarion saliin ja tutkimaan toimittajan murhaa. Illallisella pääsin ensimmäistä kertaa omin päin tutustumaan paikkaan – mukava muistohan siitä tuli. Illallisellakin näkyi järjestäneiden seurojen kova satsaus. Tilaisuuden juonsi ammattilainen, kuvat otti ammattilainen ja paikalla esiintyi taikuri. Mikäli jollakulla kansainvälisellä näytteille asettajalla oli jotakin valittamista illallisjärjestelyistä… niin kyseessä on täysin keksitty juttu – sen verran hyvät olivat järjestelyt. Kun FEPA:n presidentin Bill Hedleyn puheen kesto oli kolme minuuttia ja Suomen Filatelistiseuran pj. Lempiäinen puhui vain järkeviä… ei mikään häirinnyt illan positiivista tunnelmaa. Tavallisten kilpailuluokkien kovimmat pisteet, 95 ja voiton ainoalla suurella kultamitalilla vei Atte Moilanen varhaisfilateelisella kokoelmallaan, joka on kehittynyt vuosien saatossa ”täyteen loistoonsa”.
Illan jännittävin hetki oli tietysti mestariluokan kokoelmien finaali, jossa kolme kokoelmaa ”taisteli” voitosta. Pyttyhän eli Postiljonen kauppahuoneen lahjoittama kiertopalkinto ”silver postiljonen” – hopeinen postiratsastajapatsas, oli Suomessa… kun Kai Nieminen oli sen Malmöstä erinomaisella klassisen Suomen kokoelmallaan voittanut. Hopeista ratsastajapatsasta ei Suomessa ole paljon näkynyt – Erkki Toivakka ja Nieminen lienevät ainoat sen Suomeen kotiuttaneet kautta aikain.
Tällä kertaa kävi heti kättelyssä selväksi, että patsas ei jää Suomeen, nimittäin kolme finaaliin päässyttä kokoelmaa olivat kaikki Suomen ulkopuolelta. Hessu Virtanen oli neljäntenä mukana mestariluokassa Suomen Presidentit kokoelmallaan. Tuomarien äänten laskemisen jälkeen voitiin todeta, että hopeista ratsastajaa seuraavaksi vuodeksi pääsee tiirailemaan Tanskan Länsi-Intiaa käsittelevän kokoelman isäntä Erik Benny Winther. Todettakoon, että kalkkiviivoilla oli mukana brittiläinen Jeffrey Stone M1875 kokoelmallaan, joten suomalainen filatelia oli mukana myös finaalissa.
Tälläkin kertaa (kuten yleensä) jäi käpälään muutakin kuin lämmintä kättä, nimittäin kun ekspertin tehtävät oli saatu valmiiksi oli minunkin mahdollisuus mennä tutustumaan myyntipöytien antiin. Paikalla olivat Vesa Järvistö, Ruotsista paikalle tullut Aspbäck (ajamassa alas liiketoimintaansa) ja Englannista Bill Burrell. Lisäksi paikalla olivat Merkki-Albert, HTO-huutokaupat ja Hellman-Huutokaupat, sekä SF omalla standillaan. Ilman kohteita paikalla olivat myös Corinphila ja Postiljonen. Oma mielenkiintoni kohdistui kohteita mukanaan tuoneisiin ja ehdin kansioiden lisäksi ”plärätä” myös laatikkoja. Kaksi mielestäni säädyllistä kotimaan kohdetta löytyi euron laatikoista sorminäppäryyden tuloksena. Toinen kohteista on kotimaan kirje syyskuulta 1942, jolloin taksat vaihtuivat ja hetken aikaa (kuukauden) kirje kotimaassa, kirje Pohjoismaihin ja kirje ulkomaille maksoivat kaikki 3½ markkaa. Lisäksi 3½mk beessi merkki ei ollut vielä ilmestynyt… ilmestymistä lienee tahallaan myöhästytetyn, sillä 2:75mk violetteja merkkejä oli varastossa runsaasti ja niiden käyttöä tukeakseen posti oli julkaissut 75p oranssin merkin kaveriksi violetille, täydentämään ”kasaan” voimaan tulleen 3½mk:n taksan. Aiemmin ilmestynyt 3½mk sinine merkki tietysti kävi myös taksalle. Juuri tällaisen 3½mk sinisen merkin yksittäiskäytön löysin syyskuulta 1942. Kyseessä ei todellakaan ole mikään ihme, mutta kuukauden pituinen knoppi silti.
Toinen kohde, jonka päätin kotiuttaa oli Postiennakkona lähetetty kirjattu asiakirja vuodelta 1948, joka oli maksettu kahdella 20mk postitalo merkillä Ulvilasta Poriin. Kohteen taksa muodostuu kirjeenä lähetetyn asiakirjan, kirjauksen ja postiennakon taksoista. Kirjaus maksoi 12mk (1.1.1948-30.11.1948) ja postiennakko 2220 markalle 8mk (1.1.1948-30.11.1948) ja toisen painoluokan kirje (asiakirja= (21-125g) 20mk = yhteensä 40mk. Olisi minun mielestäni ollut mukavampaa, että olisi käytetty asiakirjan taksaa, mutta näin tällä kertaa ja näin eurolla…. joten en saanut kyynelkanavaani yhtään tavanomaista enempää likviditeettiä vaikka kirjeen taksalla olikin menty!
Muutakin löytyi ja kuten lukija on saattanut huomata, olen ottanut kaikenlaista lentopostia ja taksakombinaatioita ”sivuun” vaikka ne eivät mitään ihmeellisiä olisikaan olleet. Näin tälläkin kertaa….
Nappasin sopivaan hintaan Helsingistä Tukholmaan 4.3.1940 lähetetyn kirjatun lentokirjeen, joka oli mukavan näköinen firmakuorineen ja sensuureineen. Taksa oli ensimmäisen painoluokan kirjeen perustaksa 2mk + kirjaus Pohjoismaihin 2mk ja kirjeen lentolisä Pohjoismaihin 1mk = yhteensä 5mk. Talvisodan sotasensuurin numero on 103 (Leima #2, Keturin kirjan mukaan). Kirje on kulkenut lentolinjalla 1631 Helsinki – Turku – Tukholma. Muistamme, että talvisota päättyi vasta 13.3.1940, eli lähetettäessä taistelut riehuivat.
Toinen, hieman kalliimpi kohde oli mielestäni kiinnostava lentokirje Yhdysvaltoihin heinäkuulta 1945. Kirje on lähetetty S. Parviainen Oy:stä 7.7.1945 Fitchburgiin, Massachusetsiin, Yhdysvaltoihin. Postiyhteys USA:in aukesi jo maaliskuussa 1945 ja taksakin oli ehtinyt nousta 4½ markasta viiteen markkaan. Viiden markan taksa-aika on lyhyt, vain kaksi kuukautta ja kesti 1.7.-31.8.1945, eli heinä ja elokuun. Posti lensi Englannin kautta. Taksan pohjalla on siis 5mk kirjeen perustaksa ja tämän lisäksi lentolisä, joka oli tullut voimaan postiyhteyden auetessa ja päättyi 9.8.1945 ja oli 9mk jokaiselta viideltä grammalta = yhteensä 14 mk. Kohde on siis alle viisigrammainen lentokirje Yhdysvaltoihin ja taksa-aika on 40 päivää (1.7. – 9.8.1945).
Kyseinen kohde, vaikka ei erityisemmän näköinen, on kohtalaisen haastava löytää lyhyen taksa-aikansa takia ja mukava esimerkki sodanjälkeisen taksakehityksen nopeudesta. Kohde on myös todiste siitä, että myös Yhdysvaltoihin mennyttä postia kannattaa tarkastella… löydettävää on.
Näyttelyn yhteydessä järjestettiin myös Filatelistiliiton Liittokokous. Agendalla oli kaikenlaista, mutta ehkä tärkeimmät asiat olivat Liiton käyttötalous (joka on kohtalaisessa kunnossa) ja jäsenmaksut (on-line jäsenten maksu laskee entisestä), henkilövalinnat (aiemmat hallituksen jäsenet valittiin uudelle kaudelle) ja Liiton Postimuseolta saanut lahjoitus ja siihen liittyvät toimet (asia meni eteenpäin – jäämme odottamaan tarkempaa suunnitelmaa, jonka Liittokokous voi ”siunata”). Asioita oli tarkoitus puida parisen tuntia, mutta mentiin noin vartti pitkäksi.
Eniten keskustelua herätti Liiton saama lahjoitus ja sen ”käsittely”. Kyseessä on siis arvokas filateelinen materiaali, jolla liitto saa lahjoituksen mukaan tehdä haluamallaan tavalla. Keskustelussa kävi ilmi, että Liittokokouksen tahto olisi sen suuntainen, että alle viiden vuoden aikana lahjoituksesta realisoidaan markkinoilla se mitä päätetään realisoida ja jotakin materiaalia voidaan jättää Liitolle käyttöön. Lisäksi Liitto voisi näyttää materiaalia näyttelyiden yhteydessä – se sisältää mm. ehdotteita / näytteitä eri postihallintojen uusista merkeistä, joita Suomen postihallinto on saanut käyttöönsä ja näin olleen mahdollisesti hyvinkin kiinnostavaa materiaalia. ”Raha-asiat” olivat arvatenkin kaikkein kiinnostavimpia ja niiden parissa hurahtikin kolme varttia – erityisesti ”kenen kautta myydään”, mitä myydään, milloin myydään ja Liiton tase-arvo merkeille… nämä kiinnostivat ja keskusteluttivat. Lisäksi oltiin sitä mieltä, että rahoja ei pidä käyttää harkitsemattomasti vaan moni oli sitä mieltä, että myyntitulot, jotka voivat olla huomattavat, tulisi sijoittaa ja näin turvata Liiton toiminnan tulevaisuutta entisen noin sadan viidenkymmenen tuhannen euron pörssisalkun lisäksi. Eli pitkäjänteistä ajattelua filatelian parhaaksi, pikemminkin kuin pikavoittoja nyt aktiivisille keräilijöille – hyvän maun ja järjenkäytön puitteissa.
Vaikka keskustelua käytiin, ei ollut mitään isompaa ”matsia” tai riitelyä. Oli siis hyvä käydä keskustelua, sillä nyt ollaan viisaampia asioiden osalta ja Liittokokouksen tahtotilan suhteen. Myös äänestyksiltä vältyttiin – vaikka hieman täpärästi.
Turun ruotsinkielinen postimerkkikerho Åbo Frimärkssamlarförening, eli ÅFF, kokoontuu aivan Turun ytimessä Aurakadulla Gillesgårdenin kiinteistössä Luckanin tiloissa. Kävin pitämässä esityksen kerhon kokouksessa ja totesimme porukalla, että edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo yli kymmenen vuotta.
Tiloissa on asiallinen suuri televisio näyttönä ja se toimi ”kertalaakista”. Tämä on mukava juttu, nimittäin yhden sun toisen tapaista säätöä tulee erilaisten näyttöjen ja projektorien kanssa usein vastaan. Paikalla oli kymmenen henkeä ja esitykseni jälkeen tarjolla kahvia ja pullaa. Lisäksi eräs kerholainen oli leiponut kakkua, se oli suussasulavaa.
Kuulin, että ÅFF järjestää yhteistyössä Paraisten kerhon kanssa ruotsinkielisten filatelistien ”kokoontumisajon” eli stora svenskträffen nimisen tapahtuman lokakuussa Paraisilla. Suomenkielisetkin ovat tervetulleita! Lisätietoja kerhon sivuilta.
Kiitokseksi esityksestä sain ÅFF:lta kerhon postikortin ja postimerkin, joiden aiheena on Posankka. Turun Ylioppilaskylän lähellä ja nykyisen Helsingin pääväylän varressa ohikulkijoita katselevan taiteilija Alvar Gullichsenin luomuksen. Kuulin kerran erään tamperelaisen keräilijän toteavan Posankasta, että ”jos Turussa pitäisi suunnitella uusi eläin, niin juuri sellainen siitä varmasti tulisi”. Sain kuulla, että Posankka on turkulaisille kaikkein rakkain taideteos – tutkitusti! Olen iltaisin miettinyt, että miten aikoinaan mainetta niittänyt ”syökää kanaa!” hampurilaismainos suhtautuisi posankka-eläimeen…. uni ei ole tullut.