malli1930.fi

Matkailu avartaa ja lämmittää

By

Filatelia ei ole vain sadepäivän nyhjäämistä omassa kellarissa, vaikka se sitäkin usein on (kuten tätä kirjoitettaessa), vaan myös kokonaisvaltainen osa elämää, joka luo tarkoituksellisuutta myös matkustamiseen. Tällä tarkoitan sitä, että kun ollaan ”jossain”, niin paikallinen filateelinen tarjontahan tulee luonnollisesti selvittää ja mahdollisuuksien mukaan katsastaa. Tällä kertaa ja juuri ennen lomille lähtemistä työelämä on heittänyt kulkijaa ensin Italiaan, Anconan satamakaupunkiin ja vähän myöhemmin Ranskaan, Lyonin suureen teollisuuskaupunkiin.

Ancona on yksi Adrianmeren rantakaupungeista keskisessä Italiassa. Suomesta kulkee Münchenin kautta reitti suoraan kaupunkia lähimmälle Falconaran lentokentälle ja perille pääsee muutamassa tunnissa. Ancona on kohtalaisen tuntematon kaupunki, koska se on suuresta satamastaan ja Kroatian sekä Kreikan liikenteestään huolimatta unelias Le Marchen maakunnan pääkaupunki. Anconassa on yksi Italian hyvistä ylipistoista Universitá Politechnica delle Marche, eli maakunnan tekninen yliopisto, jonka tarjontaan kuuluu myös kauppatieteellinen tiedekunta. Tämän tiedekunnan toimiessa paikallisena järjestäjänä oli eräs pidempään toiminut kongressisarja löytänyt tiensä Anconaan. Tiedekunnan tilat ovat entisessä Italian Armeijan kasarmissa Anconan keskustassa ja mukavalla tavalla tuvat (selvästi) on muunnettu luentosaleiksi. Roomalaisen perinteen mukaisesti kokonaisuus on rakennettu neliön muotoon, jonka sisällä on iso sisäpiha. Sisäpihalla on nykyään ruohokenttä – aikoinaan lienee ollut hiekkapohjainen harjoituskenttä.

Kaupungin keskusta on kuin kuvakirjasta.
Merellinen Ancona on mahtava kohde. Turismia ei käytännössä ole. Nähtävää sitäkin enemmän.

Siinä missä Italian suurissa kaupungeissa Roomassa, Milanossa ja mm. Bolognassa on kuhinaa ja paljonkin ”kansainvälistä värinää” saa Anconassa tallustella rauhaksiin ja jopa verkkaisesti. Meri ympäröi kaupunkia kahdelta puolelta ja keskusta on kävelykatuineen ja vanhoine kortteleineen peri-italialainen. Satama ja telakka (Fincantieri) ovat suuria työllistäjiä. Sataman yläpuolelle nousee San Ciriacon katedraali, josta aukeaa hieno näköala merelle ja koko kaupungin yli. Jos tietää minne mennä (tietäjät tietävät) voi kävellä aallonmurtajan kärkeen, josta voi katsoa ”taaksepäin kapunkia kohti” samalla kun on 350 astetta meren ympäröimä. Lämpimänä päivänä tämä on tosin hieman ”kuumaa tekemistä”. Lämpötilat kieppuivat +30 nurkilla. Matkalla aallonmurtajan kärkeen voi nähdä kaksi riemukaarta ja kuljetaan ohi telakan… suosittelen kaupunkia lämpimästi kaikille rauhaksiin matkaansa taittaville. Ainoastaan rautatieaseman seutu on ”rumaa”. Eniten saa irti, jos käytössä on auto ja pystyy tutustumaan myös lähialueisiin ja ajelemaan maaseudulla, joka alkaa käytännössä välittömästi kaupungin rajojen ulkopuolella.

Hieman yllättäen Anconasta löytyy myös postimerkkiliike, joka sijaitsee kävelymatkan päässä ytimestä. Liikettä pyörittää eläkeikäinen italialainen herrasmies, joka kertoi kysyttäessä, että hänellä ei ole mitään suomalaista filateliaa. Postihistoriaa ei kuulemma ole lainkaan. Mies kertoo, että on vuosikymmenten aikana nähnyt vain hyvin vähän Keski-Italiaan tullutta postia Suomesta ja merkitkin ovat alueella ”kiven alla”. Tämä on ymmärrettävää – jonkinlaisesta kuolleesta kirjaimesta onkin kysymys. Vasta kohtalaisen lähellä sijaitsevien Riminin ja Riccionen, sekä pienempien Cattolican ja Senigallian matkailun myötä Ancona on auennut suomalaisille.

Jos ei tiedä, että tässä myydään merkkejä on helppo kävellä ohi
Tyypillinen filateelinen tilanne – selvittämätöntä tekemistä

Herra kertoi, että venäläisiä on ajoittain käynyt ja heillä on ollut millä mällätä. Kuulemma kaikki venäläinen filatelia ja kaikki venäläiset rahat, joita hänellä on ollut ovat menneet koviin hintoihin kaupaksi. Hän kertoi myyneensä aina kaiken hintapyyntöjen mukaan. Sama on käynyt kiinalaisten kanssa – tavara on mennyt kuin kuumille kiville. Omistaja antoi ottaa kuvan myös liikkeen sisältä, kuitenkaan suostumatta itse kuvaan. Ikävä kyllä viesti oli sama kuin minkä olemme kuulleet monta kertaa aiemminkin – liike on lopettamassa, kuulemma vuoden loppuun sinnitellään ja siihen mennessä pitäisi liiketila saada tyhjennettyä. Ilmeisesti liikkeen omistaja omistaa myös tilan, joten kiirettä hänellä tuskin on. Kuten arvata saattaa – käteen jäi tyhjä arpa, mutta yhtä kohtaamista ja tarinaa rikkaampana matka jatkui!

Viikon tauko edellisestä ja oli lähdettävä Ranskaan, Lyoniin. Lyon on Ranskan kolmanneksi suurin kaupunki, jonkinlainen metropoli. Lennot Lyoniinkin löytyvät edullisimmin Saksan kautta, mutta kone Müncheniin oli myöhässä, kuten edelliselläkin kerralla. Tämä aiheuttaa tarpeetonta painetta siirtymissä… Pientä painetta aiheutti myös lämpötila, joka oli saavuttaessa Lyoniin tasan 40 astetta. Iltaa kohti tilanne rauhoittui ja illallisen aikoihin ”kellossa” paistoi lukema 33. Saapumista seuraavana päivänä, keskiviikkona oli vuorossa itsensä sivistäminen heti aamusta, eli vierailu paikalliseen Musée de Confluences museoon, jonka näyttelyt keskittyvät ihmiskunnan historiaan ja kehitykseen. Museo on erittäin hieno, niin arkkitehtuuriltaan kuin näyttelyidensä osalta. Erityisesti mieleen jäi Afrikkalaisten eläinaiheisten kansantanssinaamioiden ja puvustojen näyttely sekä Pohjois-Koreassa käyneen ranskalaisen valokuuvaajan valokuvanäyttely, joka oli aivan huikea.

Museon katolta (4. krs.) on hieno näköala Rhone joelle. Lämpötila kuvaa otettaessa 41 astetta.

Lyonissa on erinomainen julkinen liikenne, joka toimii mahtavasti. Metrolinjoja on useita ja ne liittyvät hienosti raitiovaunulinjoihin. Päivälippu maksaa n. 7 euroa ja sillä saa huristella 24 tunnin ajan niin paljon kuin sielu sietää. Verkostoon kuuluvat myös kaksi funikulaaria, joilla pääsee katsomaan kaupungin hienoja nähtävyyksiä roomalaisia amfiteattereja ja Fourvieren katedraalia ja pääseepä toisella näistä myös St. Jeanin pikkukaupunkiin, joka sijaitsee ”Lyonin yläpuolella” ja josta näköalat ovat mahtavat. Funikulaarit lähtevät metrolinjalta suoraan asemalta, vanhan kaupungin laidalta. Lisäksi löytyy yksi jokipaatti, jolla pääsee pätkän ylöspäin Saonne joella. Kaupunkihan sijaitsee Saonne ja Rhone jokien yhtymäkohdassa ja siksi se on aikoinaan saanut merkittävän aseman. Roomalaiset kutsuivat Lyonia nimellä Lugdunum.

Näköala Fourvieren katedraalin takaa
Aurinko laskee Ranskassakin, Bellecourtin aukio

Mainitsin jo lämpötilan… se näytteli matkalla isoa osaa ja kävi parhaimmillaan Lyonissa 42,5 asteessa – samana päivänä mitattiin Ranskan mittaushistorian kuumin lämpötila 44 astetta. Totuus on se, että suorassa auringonpaisteessa ei ollut ihmisen erityisen hyvä olla, mutta varjossa ei ollut suurempia ongelmia. Tärkeää toki oli pitää huoli juomisesta ja keventää vaatetusta. Olin ollut kaukaa viisas ja valinnut hotellin, jossa oli erittäin hyvin toimiva ilmastointi.

Lyonista on paljon hyvää sanottavaa, sillä kaupunki tunnetaan myös Ranskan gastronomisena pääkaupunkina. Eli ruoka on hyvää! Löytyy useita Michelin tähtiravintoloita ja muita hyviä ranskalaisen ruoan nautintopaikkoja. Itse satuin muutamaan paikkaan, jotka veivät kielen mukanaan. Erityisesti jäi mieleen ravintola nimeltä ”Georges”, joka ruoan lisäksi erikoistuu olueen – Georges merkillä on olutta myyty Lyonissa yli sata vuotta. Ajankohtaan sopiva pirteä kevyesti mintun ja basilikan makuinen kesäinen vehnäolut maistui erinomaisesti ravintolan menun kanssa. Viitetietona kerrottakoon, että Brasserie Georgesin kolmen ruokalajin menu maksaa 25 tai 28 euroa, erikoisolut lähtee kyytipojaksi seitsemällä eurolla. Aina elämä ei ole…

Paikka korvan taakse – ehdoton suositus. Ei turisteja (pl. allekirjoittanut)
Metro on moitteeton ja edullinen
Toisin kuin Turussa, Lyonissa Funikulaari toimii

Kun kerran on Lyoniin päästy, on toki tehtävä selvitystyötä ja katseltava mistä mahdollisesti voisi löytää filateliaa. Google auttaa kulkijaa ja ei kovin kaukana funikulaariasemalta näytti olevan postikorttikeräilyä ja filateliaa edistävä liike. Pienen kävelyn jälkeen matkalainen löysi perille – ennen lähtöä kuitenkin 1,5 litran pullollinen vettä hupeni noin kolmessa minuutissa, sen verran oli lämpötila kuivattanut tunnelmaa. Heti ensiksi ”kirmasin” kysymään, että olisiko mitään suomalaista filateliaa ja sille asialle tuli välitön tyrmäys. Myös postihistoriaa kuulemma on vain hintsusti – pari laatikollista kuitenkin, pääasiassa Ranskaa ja ranskan siirtomaista Ranskaan lähetettyä postia, kaikki Lyonin alueelle. Hetken kävi mielessä, että olisinko ottanut kantoon Vietnamista 1950-60 luvuilla tullutta hyvän näköistä postia, mutta päätin sitten, että en… niin sateista kesää ei tule, että lähtisin koskaan tekemään Vietnam kokoelmaa.

Postikortteihin erikoistunut keräilyliike
Hyvän näköistä meininkiä ja myyjä / omistaja iloisena kaupoista

Liikkeessä oli kuitenkin runsaasti materiaalia ja vaikka ilma oli kuuma, oli pienimuotoista ilmastointiakin… päätin katsoa korttien taustapuolet… ja avot – toiseksi viimeinen katsomani kortti (tietysti) osoittautui M30 kohteeksi. Myyjällä oli ehkä 5 sentin nippu suomalaisia ja pohjoismaalaisia kortteja ja niiden joukossa joitakin kymmeniä suomalaisia kortteja. Suurin osa M01-M17 aikaisia – ehkä korttikeräilijälle sopivia. Hinnat oli selvästi ”arvottu omasta päästä” ja yläkanttiin. Toki en tunne korttien tämän hetkisiä hintoja, mutta siltä minusta vähän tuntui. Löytämäni kortti on hailukalla leimalla ja aikamoisen ruma, kuitenkin selvästi Sortavalasta Coursiin Ranskaan lähetetty postikortti 1930-luvulta. Taksa on ollut kaksi markkaa. Koska kortti oli Valamon luostarista, ajatelin, että pystyn maksamaan pyydetyn seitsemän euroa. Postihistoriallisena kohteena tämä 2mk karmiini yksin ulkomaan postikortilla Ranskaan on kauniina kohteena noin kympin hintainen nykyään.

Tärkeämpää kuin ”tiukka hinta” oli tällä kertaa saada jotakin kotiin vietävää. Tämä onnistui! Ja lisäksi tuli vähän tietoa – myyjä kertoi, että kaupungissa on lisääkin postimerkkiliikkeitä ja niitä on Aperen aukion lähellä – metron varrella tuokin. Lähdin kohti näitä liikkeitä. Löysin kolme liikettä, joiden joukossa yksi suomalaisillekin tunnettu nimi ”Yvert & Tellier” eli liike, joka julkaisee Ranska luetteloa. Kyseessä oli Lyonin filiaali. Missään kolmesta liikkeestä ei ollut mitään suomalaista filateliaa. Sinänsä ymmärrettävää, että ei ole mitään… mutta harmillista!

Mutta, tulipahan nähtyä Lyonin filateliskeneä. Arvatenkin paikallisissa kerhoissa on aktiivisuutta, kun liikkeitäkin on paikkakunnalla useita – sieltä olisi keräilytapahtumista mahdollista löytää asioita, joita ei koskaan liikkeistä ole tietoakaan… eli sitä suomalaista postihistoriaa… Nämä jäivät tällä kertaa kokematta!

Internetin ihmeellisessä maailmassa on ollut myytävänä joitakin kiinnostavia M30 kohteita. Nostan näistä yhden ja pohdiskelen vähän, että mistä voisi olla kysymys. Kohde oli myynnissä systeemi.net:issä ja myytiin 75 euron hinnalla, eli kyse ei ollut aivan halvasta jutusta…. Mutta lähdetään perkaamaan. Kyseessä on 9mk + 9mk M30 kaksoisehiökortti, joka on lähetetty marraskuussa 1948 Rigaan, Neuvostoliittoon. Kortilla on kirjauslipuke ja lentopostilipuke. Teksti on kirjoitettu mustekynällä, poislukien lyijykynällä kirjoitettu teksti ”saantitodistuksella” ja alleviivattu ”Riga” osoitteen alapuolella. R lipukkeen yläpuolelle on kirjoitettu kyrilisellä kaunolla ”Gelsinki”. Lähtökohta on kiinnostava, kirjattu lentopostikortti, vieläpä kaksoiskortti, Neuvostoliittoon tuohon aikaan on kanuunakohde. Saantitodistuksella extra-kova kanuuna. Kortille on laitettu postimaksua yhteensä 27 markkaa.

Myyjä oli kirjoittanut selostetekstin kohteesta, jossa oli kaikenlaista värikästä kerrontaa ja siitä käy ilmi lähetyspäiväkin väärin… syyskuu on kirjoitettu, mutta kortilla lukee 14.11.1948 ja leiman päiväys on 15.11.1948, lisäksi mukana on spekulaatiota koskien taksaa. Lähdetäänpä katselemaan miten taksan pitäisi mennä… Lähettämisen aikaan postikortin taksa ulkomaille oli 9 markkaa (1.7.1948 – 31.10.1949) tämä osuu hyvin käytettyyn ehiöön. Toisekseen, kirjaaminen ulkomaille maksoi 15 markkaa (1.7.1948 – 31.10.1949). Lentolisä Neuvostoliittoon oli (15.1.1947 – 30.11.1948) 2 markkaa. Tämä Neuvostoliiton lentolisä erosi Euroopan lentolisästä, joka oli kolme markkaa… ja syy tähän oli Suomen ja Neuvostoliiton välisessä sopimuksessa, jonka mukaan lentolisä Neuvostoliittoon olisi alhaisempi. Saantitodistuksen taksa lähettämisen aikaan oli 15 markkaa. Lentolipuke on lyijykynällä yliviivattu.

Minulle jäi tästä kohtesta sellainen olo, että on lähetetty kirjattu lentopostikortti Neuvostoliittoon, mutta lentolisä on mennyt markalla pieleen – eli on maksettu markka liikaa, kun ei ole tiedetty taksaa. Sitten tämä kortti on jonkun henkilön toimesta joutunut manipuloiduksi lyijykynällä. On lähdetty keksimään asioita ja tekemään paranteluja… Kortille on kirjoitettu saantitodistus ja vedetty lentolipuke yli… syitä voi jokainen spekuloida ja pohtia. Kortti on mennyt perille Rigaan – siitä kertoo saapumisleima. Sitä ei ilmeisesti ole koskaan lähetetty takaisin Suomeen. Kortin palautuspuoli on oikein leimattu Helsingissä.

Kohde on oivallinen ”on se niin väärin” kohde, sillä kirjattuja lentopostikortteja Neuvostoliittoon oikealla taksalla tunnetaan lähetyksen aikakaudelta nolla kappaletta. Ylipäätään postikortit lentona Neuvostoliittoon sopimuslentolisällä ovat hyvin harvinaisia. Jos taksa olisi ollut oikein, ei kortin hinta olisi jäänyt seitsemäänkymmeneen viiteen euroon, vaan se olisi noussut potentiaalisesti hyvinkin korkealle. Mutta… kun on vääriin, niin on se niin väärin! Pidetään silmät auki ja ”käsi taksakirjalla” – säästyy sekä rahaa, että sydämen tykytyksiä! Lopputulema spekulatiivisen kohdetekstin osalta on se, että kun spekulaation ottaa siitä pois ei jää mitään jäljelle…

Mutta nyt… valmistautumaan jalkapallo-otteluun.

SF, HTO ja Forssan kerho Tammelassa

By

Suomen Filatelistiseuran huutokauppa numero 69 piti sisällään kaikenlaista tarjontaa, tällä kertaa tarkoituksena oli Nordia näyttelyn ”tiimoilta” pitää rimaa hieman korkeammalla ja tarjota ns. parempia kohteita. Tässä onnistuttiinkin ja yleisesti ottaen mukana oli hyviä kohteita. Myös M30 puolella oli myytävää, joskin vain vähän. Filateliapuolella oli mahdollista huutaa loistoleimatuista merkeistä, joista 10p loisto vuodelta 1933 myytiin 18 eurolla ja 10mk Saimaa I merkki, myöskin loistona, nousi aina 58 euroon saakka. Keltaisen 5mk merkin hammastamaton pari myytiin 24 eurolla ja 35mk Olavinlinna hyvällä laskoksella 36 eurolla. Lähetyksiä myytävänä oli vain kaksi! Toinen oli 1,25mk/50p keltainen päällepainamamerkki, päällepainaman siirtymällä, joka vaihtoi omistajaa viidentoista euron pohjillaan ja toinen oli marsalkka Mannerheimille lähetetty lentokirje Intiaan. Tämän lentokirjeen pohjaksi oli laitettu 250 euroa, mikä ei ole vähän. Oli taas laitettu ”Marski-lisää”… myyjän peli onnistui, sillä kohde meni pohjillaan kaupaksi.

Marskilisää: 250 euron lähtö ei ole vähän. Kohde on lentänyt vuonna 1937 Intiaan ja tullut siellä eteenpäin lähetetyksi. Suomesta on lennetty Ruotsiin, josta menty junakyydillä Berliiniin saakka. Italiasta lennetty aina Intiaan saakka. Taksa on oikein: Kirje (21-40g) 5,50mk + lentolisä 6,00mk per 5g seitsemään kertaan 42,00mk = 47,50mk.

Kohde on siis toisen painoluokan lentokirje seitsemällä viiden gramman lentolisällä. Leimat ovat hyviä ja se mikä oli erittäin ilahduttavaa oli, että kohde oli kuvattu sekä kokonaisena, että kumpikin puoli vielä erikseen. Ostaja ei joutunut hankkimaan sikaa säkissä.

HTO huutokauppojen viimeisin kierros, numero 75, päättyi jokin aika sitten. Malli 1930 osastoissa oli kohtalaisen runsaasti myytävää tarjolla. Filateliapuolella kohteita oli viitisentoista ja postihistoriapuolella nelisenkymmentä kohdetta. Filateliapuolella ei ollut ihmeitä tarjolla – aika tavallista tavaraa, mutta muutamia kokoelmia ja monen merkin kohteita. Nämä menivät hyvin kaupaksi ja filapuolenkin myyntiprosentti oli korkea. Postihistoriapuolella oli muutamia kiinnostavia kohteita.

Kotimaassa kulkeneista kohdista nostan kaksi – Nurmeksesta 1939 lähetetyn kirjeen, joka oli maksettu puolitetulla 50p merkillä yhteensä 2,75mk taksalla ja kirjatun lentokirjeen kotimaassa. Merkkien puolittaminen ei ollut posti ja telehallituksen sanktioima toimenpide ja kaikki puolitetuilla merkeillä lähetetyt lähetykset ovat sellaisia, jotka olisi pitänyt laittaa lunastukseen. Näin ei kuitenkaan ole aina toimittu, varsinkaan silloin kun puolituksia ovat tehneet postinhoitajat (jos joku postinhoitaja näin on tehnyt) – omia tekosiaan kukaan on tuskin lunastukseen laittanut. Tämä on ensimmäinen Nurmes leimattu puolitus, jonka muistan nähneeni.

Kirje Nurmeksesta Lahteen talvisodan kynnyksellä. Sensuroitu. Puolitettu merkki.

Olisiko käynyt niin, että Nurmeksessa jollakulla lähettäjällä tai postitoimistossa on puuttunut 2mk merkki ja taksa on pitänyt rakentaa muilla merkeillä, mutta tasarahaa ei ole löytynyt. On otettu sakset käteen. Kohteen hinta nousi kympin pohjasta vähän yli viidentoista euron.

Toinen kotimaan kirjekohde oli Maarianhaminasta elokuussa 1946 Helsinkiin lähetetty lentokirje. Lähettäjä on varatuomari B.J. Palme. Palme oli tunnettu mies Ahvenanmaalla. Palme toimi Ahvenanmaalaisen 1938 perustetun vakuutusyhtiö Alandian (perustettaessa RÖF) toimitusjohtajana vuodesta 1939. Joku saattaa ajatella, että Ahvenanmaalla vakuutusyhtiöllä ei ollut suurtakaan markkinaa, mutta olisi ainakin osittain väärässä, sillä suuri osa suomalaisesta meriliikenteestä on kautta aikain ollut Ahvenanmaalaisten käsissä ja yhtiö perustettiin juuri ahvenanmaalaisia laivanvarustajia varten. Perustamassa yhtiötä oli myös Gustaf Eriksson, tunnettu purjelaivaston omistaja. Juuri Eriksonin omistama parkki Olivebank oli perustetun yhtiön ensimmäinen täysin tuhoutunut vakuutuskohde jo perustamisvuonna 1938.

Palme siis aloitti vuonna 1939, joka alkoi yhtiön kannalta hyvissä merkeissä, mutta sodan uhka ja talvisota muuttivat kaiken. 6.12.1939 pidetyssä kansalaiskokouksessa juuri tämä samainen Palme ehdotti Ahvenanmaalaisen kodinturvajoukon perustamista. Mies toimi Alandian johdossa 34 vuotta, aina vuoteen 1972, jolloin hän jäi eläkkeelle. Hän kirjoitti myös kotiseutunsa historiaa käsittelevän kirjan.

Parempi kirjattu lentokirje kotimaassa. Taksa: Kirje (-20g) 8mk + kirjaaminen kotimaassa 8mk + kirjeen lentolisä kotimaassa per 20g 2mk = 18mk.

Lähetyksenä ajateltuna kotimaan kirjattu lentokirje on hyvä kohde. Kotimaan lentoposti alkoi toimia uudelleen elokuussa 1945 ja kirjattu lentoposti on tuolta ajalta vaikeahkoa löytää, jos kohta mikään kotimaan lentoposti samalta ajalta ei ole erityisen helppoa. Lentolinja on kulkenut reittiä Maarianhamina-Turku-Helsinki tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Kohteella oli arkistointireijät vasemmalla, jotka eivät ole erityisen häiritseviä. Tällä kertaa kannatusta kohteelle tuli pohjahinnan verran, eli viisitoista euroa.

Ulkomaille menneitäkin kohteita oli myytävänä. Niistä mielestäni hyvän näköien oli vuonna 1949 joulukuussa Saksan lähetetty kirjattu lentokirje. Pohjahinta oli 15 euroa ja kohde myytiin alle 17 eurolla. Taksa on kirjeen osalta 20mk + pikalisä ulkomaille 25mk ja lentolisä 3mk per viisi grammaa. Kirje on painanut ilmeisesti 10g ja lentolisiä on tullut kaksi. Kuorella pitäisi olla 51 markkaa tai 54 markkaa, mutta sillä on 52 markkaa, eli kyseessä on väärätaksainen kohde… Ilmeisesti Saksassa on leimattu leima ”10” joka saattaa tarkoittaa lunastusta, mutta mitään merkintää lunastuksesta kohteella ei ole. Taas olisi pitänyt olla tarkkana taksakirjan kanssa.

Lentokirje Yhdysvaltohin maaliskuulta 1941 meni kaupaksi viidellätoista eurolla. Kirje oli lähetetty 3.3. mikä tarkoittaa, että se on kulkenut ns. eteläistä reittiä Atlantin yli – Lissabonista on lennetty Bolamaan ja sieltä Trinidadiin, josta Bermudan kautta New Yorkiin. Firmakuori Filippiineille vuodelta 1952 myytiin 30 eurolla ja lentokirje sekapostite M54 mallin merkin kanssa Egyptiin kahdella kympillä. Postihistorian osastolla ei kauppa käynyt erityisen hyvin, melkein puolet kohteista jäi myymättä.

Forssan kerhon kesätapahtuma järjestettiin 4.6. Tammelassa. Ilma oli mitä parhain kesäkeli, mutta päivä oli tuulinen. Se ei kuitenkaan haitannut saunontaa tai uintia, jotka kumpikin onnistuivat loistavasti – vesikin oli lämmintä. Paikalla Tammelan Opiston mökillä oli taas useita kymmeniä filatelisteja Etelä-Suomesta. Illan esitelmästä vastasi Esa Kärkäs, joka kertoi isoharkkoisten, eli mallien 1860 ja 1866 hammastuksista, papereista ja väreistä.

Esa Kärkäs esitelmöi isoharkkoisista

Kauppiaita paikalla oli kaksi, joten mahdollisuuksia löytää jotakin oli. Lisäksi yhdellä sun toisella oli jotain myytävää mukana. Huutokauppaan oli tullut suuri määrä kohteita, arvaan niitä olleen noin 150! Huutokauppa kestikin pitkälti toista tuntia. Joitakin M30 kohteitakin oli tarjolla, mm. 300mk lentokone-merkin numerokuusiloita kahdesta painoerästä. Nämä myytiin pohjahintaansa 20 euroa, mikä tietysti luettelohintaa ajatellen on edullinen hinta, mutta se oli markkinahinta tuossa huutokaupassa.

Itse ehdin jo arvella, että kävisikö niin, että mitään M30 kohdetta ei löytyisi minulle, mutta sitten vastaan suorastaan käveli tai oikeammin, eteeni asetettiin myyntikansio, joka kiersi opiston mökin tuvassa… sieltä löysin itselleni Turusta 1946 Ruotsiin lähetetyn paketin kortin, joka oli merkitty ”Lösen 30 öre” eli lunastus 30 äyriä, mikä viittaa tullauksen hintaan Ruotsissa. Ruotsalaisia merkkejä ei kohteella kuitenkaan ole. Itse asiassa on vaikea löytää 1940-luvulta Ruotsiin mennyttä pakettia, jossa tullaus ruotsalaisilla merkeillä on kohteelle maksettu, vaikka jopa lunastuslapussa lukee, että näin pitäisi tehdä. Tulin oikein iloiseksi kun löysin kohteen.

Oli taas mukava jutella keräilijöiden kanssa ja vaihtaa ajatuksia maailman menosta. Muutamia kohteitakin sain eteenpäin. Tammelan sauna on ihan oma asiansa, ja muutamat ensikertalaiset olivat ihmeissään, että miten se niin hyvä olikin…

Nordia 2026 Dipolissa

By

Helsingin kerhot SF ja HFF järjestivät kuluneena viikonloppuna yhteistyössä Nordia 2026 näyttelyn Espoon Dipolissa. Dipoli on Aalto yliopiston tiloja ja aikoinaan rakennettu ilmeisesti juurikin tapahtuma, näyttely ja kongressitoimintaa varten yliopiston opiskelijoitakin silmällä pitäen. Tila on arvokas ja hyvin sopiva postimerkkinäyttelylle. Kehykset, noin kuusi sataa kehystä, mahtuivat tilaan hyvin ja valaistuskin oli suurimmassa osassa kehyksiä hyvä. Joissakin kohdissa hallia, on pakko todeta, oli kuitenkin pientä valaistusongelmaa ja asian johdosta paikalle oli hankittu lisävalaistusta. Asia ei kuitenkaan kokonaisuutta häirinnyt, sen verran hieno tila on kyseessä. Lisäksi restoraatio, eli ruokailu onnistui suoraan näyttelyhallista ravintolatiloihin siirtymällä – huippuhomma tämäkin.

Näyttelytilan tunnelmaa
Dipoli ulkoa ”takaovelta”
Portaat näyttelyyn

Järjestelyt toimivat erinomaisesti ja paikalle oli järjestetty muutakin kuin aivan tavanomaista – Seppo Salonen veti kiertokävelyitä vieraille ja näihin osallistui arvioni mukaan kymmeniä ihmisiä, moni heistä ”ei-filatelisti” matkallaan filatelistiksi. Muutenkin vaikutti siltä, että kehysten välissä oli ”elämää”. Aina voisi olla enemmän, mutta halli ei ollut millään mittarilla tyhjä.

Näytillä olivat kaikki tyypilliset näyttelyluokat ja Nordian hengen mukaisesti kokoelmia kaikista Pohjoismaista ja Balttiasta. Kehysmäärä oli kuutisen sataa ja kilpailuluokissa oli yli sata kokoelmaa. Lisäksi kutsuttujen ja kunnialuokien kokoelmat. Näytillä oli myös muutamia M30 kiinnostavia kokoelmia. Minulle täysin uusi M30 kokoelma, jonka sain kuulla olevan näytillä ensimmäistä kertaa (eli ei niin yllättävästi minullekin uusi), esittäjänään Jouko Järvinen. Kokoelma esitettiin perinteisen filatelian luokassa ja käsitteli siis M30 merkit ja lähetykset. Se sai 68 pistettä ja hopeoidun pronssimitalin.

Kirje kenttäpostiin, palautettu lähettäjälle, koska ei ole käytetty kenttäpostimerkkiä (Jouko Järvisen kokoelmasta)

Kuten saaduista pisteistä saattaa arvata, oli kokoelmassa vielä jäljellä tekemistä, mutta kuten Joukon kanssa keskustelin, on tärkeintä näyttää kokoelma, ei olla kiinnostunut pistemääristä. Kun kertaalleen on saatu tavara kehyksiin, voidaan sitä lähteä parantamaan vaihtamalla heikompia kohteita parempiin, korjaamalla virheitä ja pohtimalla esitystapaa.

Muutoksia on helppoa lähteä tekemään – Järvisellä oli mm. näytillä useita samanlaisia painotuotepostikortteja Madacascariin, eli erinomainen kohdemaa, mutta kolmea samanlaista kohdetta ei kannata kokoelmissa ”koskaan” näyttää. Toinen merkittävä ja ehkäpä tuomarienkin huomaama asia oli, että mukaan oli laitettu joitakin vääräätaksaisia lähetyksiä – tämä on aina vähemmän hyvä idea näyttelykokoelmassa. Itse en suosittele koskaan väärätaksaisten lähetysten esittämistä postihistoriakokoelmassa, koska taksa on osa postihistoriaa ja sitä kautta kohde on ”väärin”. Periaatteessa leimoja esiteltäessä ei kohteen taksalla pitäisi olla merkitystä, mutta silloinkin väärätaksaisuus saattaa häiritä. Kyseessä on kuitenkin ensikertalainen näyttö ja sitä kautta nämä asiat ovat ymmärrettäviä – ensi kerralla, kun on kertaalleen saanut kaiken sivuille, voi helposti parantaa. Haavoja ei kannata jäädä nuolemaan, vaan on mentävä eteenpäin.

Jussi Tuori esitti M30 ”Olympiaehiöitä” yhden kehyksen kokoelmallaan ”M30 maisemakortit”. Kokoelmassa ei ollut mukana aiemmin nähtyä ”parasta mahdollista” materiaalia liittyen näihin kortteihin, mutta se oli mukava läpikäynti näistä ehiökorteista. Tuomaristo jakoi kokoelmalle 72 pistettä ja hopeamitalin.

Harri Valkosen ”Finnish Airmail Services 1924-1952” piti sisällään muutamia hyviä M30 kohteita. Valkonen sai 87 pistettä ja suuren vermeilin. Valkonen on löytänyt uusia erinomaisia M30 kohteita mukaan kokoelmaansa, jotka nostavat kokoelman kokonaisvaikeuttakin. Tärkeimpinä uusina kohteina on mainittava OAT-kuori Lounais-Afrikkaan ja lentopostikortti Neuvostoliittoon Suomen ja Neuvostoliiton välisellä sopimuslentolisällä 2mk. Kumpikin kohde on erinomaisen harvinainen – neuvostoliittoon lentänyt postikortti jopa harvinaisempi kuin vaikea OAT kuori. Kyseessä on siis merkittävien ”kanuunoiden” lisääminen kokoelmaan.

Valkosen kokoelman tärkein voima on vahva kerronta lentopostitoiminnan kehityksestä ja tarinan hyvä sopivuus kohteiden kanssa. Kun kohteiden vaikeus kasvaa ja tarina pysyy koossa on tästä kehittymässä erittäin kova kokoelma, ajan kanssa.

Itse esitin kutsuttujen luokassa ja siis ilman arvostelua yhden uuden kohteen saattelemana yhden kehyksen kokoelman ”Suomen ja Saksan välinen postisopimus 1942-1944” – kuten arvata saattaa oli mukana oleva Suomi-materiaali M30 merkein lähetettyä. Uusi kohde oli lentotavaranäyte pikana protektoraattiin – kohteella oleva lentolisä oli ajalta, jolloin painotuotteiden ja tavaranäytteiden lentolisä muuttui siten, että Saksa siirtyi Pohjoismaiden kanssa samaan lentotaksaryhmään vuosiksi 1942 – 1944. Kaiken kaikkiaan tämän ajan lentona kulkenut AO posti Saksaan on kohtalaisen vaikeaa löytää.

Näyttelyn kunniakirja ja mitali. Mitalina toimi lasitaideteos, ”kristallipallo”, jossa on ”Nordian logo” taiteellisessa muodossa ja pohjassa kaiverrus.

Malli 1917 keräilijöille kyseessä oli jonkinlainen kokoontumisajo, nimittäin mallin kokoelmia näytillä oli kuusi kappaletta! Viisi perinteisen filatelian luokassa ja yksi postihistorialuokassa. Mukana oli aloittelevia kokoelmia ja erittäin pitkälle viety kokoelma, jonka pisteetkin olivat yli yhdeksänkymmenen ”maagisen” kultamitalirajan. M54 osalta näytillä oli yksi kokoelma, tuloksenaan 86 pistettä, joka ei ole huono pistemäärä Pohjoismaisesta näyttelystä ”uudemmalle” vain 70-vuotiaalle filatelialle.

Näyttelyn palkintojenjakoillallinen järjestettiin lähellä sijaitsevan hotelli Kalastajatorpan pyöreässä salissa. Oma lapsuudenmuistoni pyöreästä salista liittyy komisario Palmu elokuvaan ”Vodkaa komisario Palmu”, jonka juoni vie komisarion saliin ja tutkimaan toimittajan murhaa. Illallisella pääsin ensimmäistä kertaa omin päin tutustumaan paikkaan – mukava muistohan siitä tuli. Illallisellakin näkyi järjestäneiden seurojen kova satsaus. Tilaisuuden juonsi ammattilainen, kuvat otti ammattilainen ja paikalla esiintyi taikuri. Mikäli jollakulla kansainvälisellä näytteille asettajalla oli jotakin valittamista illallisjärjestelyistä… niin kyseessä on täysin keksitty juttu – sen verran hyvät olivat järjestelyt. Kun FEPA:n presidentin Bill Hedleyn puheen kesto oli kolme minuuttia ja Suomen Filatelistiseuran pj. Lempiäinen puhui vain järkeviä… ei mikään häirinnyt illan positiivista tunnelmaa. Tavallisten kilpailuluokkien kovimmat pisteet, 95 ja voiton ainoalla suurella kultamitalilla vei Atte Moilanen varhaisfilateelisella kokoelmallaan, joka on kehittynyt vuosien saatossa ”täyteen loistoonsa”.

Illan jännittävin hetki oli tietysti mestariluokan kokoelmien finaali, jossa kolme kokoelmaa ”taisteli” voitosta. Pyttyhän eli Postiljonen kauppahuoneen lahjoittama kiertopalkinto ”silver postiljonen” – hopeinen postiratsastajapatsas, oli Suomessa… kun Kai Nieminen oli sen Malmöstä erinomaisella klassisen Suomen kokoelmallaan voittanut. Hopeista ratsastajapatsasta ei Suomessa ole paljon näkynyt – Erkki Toivakka ja Nieminen lienevät ainoat sen Suomeen kotiuttaneet kautta aikain.

Tällä kertaa kävi heti kättelyssä selväksi, että patsas ei jää Suomeen, nimittäin kolme finaaliin päässyttä kokoelmaa olivat kaikki Suomen ulkopuolelta. Hessu Virtanen oli neljäntenä mukana mestariluokassa Suomen Presidentit kokoelmallaan. Tuomarien äänten laskemisen jälkeen voitiin todeta, että hopeista ratsastajaa seuraavaksi vuodeksi pääsee tiirailemaan Tanskan Länsi-Intiaa käsittelevän kokoelman isäntä Erik Benny Winther. Todettakoon, että kalkkiviivoilla oli mukana brittiläinen Jeffrey Stone M1875 kokoelmallaan, joten suomalainen filatelia oli mukana myös finaalissa.

Tälläkin kertaa (kuten yleensä) jäi käpälään muutakin kuin lämmintä kättä, nimittäin kun ekspertin tehtävät oli saatu valmiiksi oli minunkin mahdollisuus mennä tutustumaan myyntipöytien antiin. Paikalla olivat Vesa Järvistö, Ruotsista paikalle tullut Aspbäck (ajamassa alas liiketoimintaansa) ja Englannista Bill Burrell. Lisäksi paikalla olivat Merkki-Albert, HTO-huutokaupat ja Hellman-Huutokaupat, sekä SF omalla standillaan. Ilman kohteita paikalla olivat myös Corinphila ja Postiljonen. Oma mielenkiintoni kohdistui kohteita mukanaan tuoneisiin ja ehdin kansioiden lisäksi ”plärätä” myös laatikkoja. Kaksi mielestäni säädyllistä kotimaan kohdetta löytyi euron laatikoista sorminäppäryyden tuloksena. Toinen kohteista on kotimaan kirje syyskuulta 1942, jolloin taksat vaihtuivat ja hetken aikaa (kuukauden) kirje kotimaassa, kirje Pohjoismaihin ja kirje ulkomaille maksoivat kaikki 3½ markkaa. Lisäksi 3½mk beessi merkki ei ollut vielä ilmestynyt… ilmestymistä lienee tahallaan myöhästytetyn, sillä 2:75mk violetteja merkkejä oli varastossa runsaasti ja niiden käyttöä tukeakseen posti oli julkaissut 75p oranssin merkin kaveriksi violetille, täydentämään ”kasaan” voimaan tulleen 3½mk:n taksan. Aiemmin ilmestynyt 3½mk sinine merkki tietysti kävi myös taksalle. Juuri tällaisen 3½mk sinisen merkin yksittäiskäytön löysin syyskuulta 1942. Kyseessä ei todellakaan ole mikään ihme, mutta kuukauden pituinen knoppi silti.

Kirjattu postiennakkoasiakirja Ulvilasta
3½mk sininen, ainoa syyskuussa 1942 taksalle sopiva merkki

Toinen kohde, jonka päätin kotiuttaa oli Postiennakkona lähetetty kirjattu asiakirja vuodelta 1948, joka oli maksettu kahdella 20mk postitalo merkillä Ulvilasta Poriin. Kohteen taksa muodostuu kirjeenä lähetetyn asiakirjan, kirjauksen ja postiennakon taksoista. Kirjaus maksoi 12mk (1.1.1948-30.11.1948) ja postiennakko 2220 markalle 8mk (1.1.1948-30.11.1948) ja toisen painoluokan kirje (asiakirja= (21-125g) 20mk = yhteensä 40mk. Olisi minun mielestäni ollut mukavampaa, että olisi käytetty asiakirjan taksaa, mutta näin tällä kertaa ja näin eurolla…. joten en saanut kyynelkanavaani yhtään tavanomaista enempää likviditeettiä vaikka kirjeen taksalla olikin menty!

Muutakin löytyi ja kuten lukija on saattanut huomata, olen ottanut kaikenlaista lentopostia ja taksakombinaatioita ”sivuun” vaikka ne eivät mitään ihmeellisiä olisikaan olleet. Näin tälläkin kertaa….

Nappasin sopivaan hintaan Helsingistä Tukholmaan 4.3.1940 lähetetyn kirjatun lentokirjeen, joka oli mukavan näköinen firmakuorineen ja sensuureineen. Taksa oli ensimmäisen painoluokan kirjeen perustaksa 2mk + kirjaus Pohjoismaihin 2mk ja kirjeen lentolisä Pohjoismaihin 1mk = yhteensä 5mk. Talvisodan sotasensuurin numero on 103 (Leima #2, Keturin kirjan mukaan). Kirje on kulkenut lentolinjalla 1631 Helsinki – Turku – Tukholma. Muistamme, että talvisota päättyi vasta 13.3.1940, eli lähetettäessä taistelut riehuivat.

Toinen, hieman kalliimpi kohde oli mielestäni kiinnostava lentokirje Yhdysvaltoihin heinäkuulta 1945. Kirje on lähetetty S. Parviainen Oy:stä 7.7.1945 Fitchburgiin, Massachusetsiin, Yhdysvaltoihin. Postiyhteys USA:in aukesi jo maaliskuussa 1945 ja taksakin oli ehtinyt nousta 4½ markasta viiteen markkaan. Viiden markan taksa-aika on lyhyt, vain kaksi kuukautta ja kesti 1.7.-31.8.1945, eli heinä ja elokuun. Posti lensi Englannin kautta. Taksan pohjalla on siis 5mk kirjeen perustaksa ja tämän lisäksi lentolisä, joka oli tullut voimaan postiyhteyden auetessa ja päättyi 9.8.1945 ja oli 9mk jokaiselta viideltä grammalta = yhteensä 14 mk. Kohde on siis alle viisigrammainen lentokirje Yhdysvaltoihin ja taksa-aika on 40 päivää (1.7. – 9.8.1945).

Kyseinen kohde, vaikka ei erityisemmän näköinen, on kohtalaisen haastava löytää lyhyen taksa-aikansa takia ja mukava esimerkki sodanjälkeisen taksakehityksen nopeudesta. Kohde on myös todiste siitä, että myös Yhdysvaltoihin mennyttä postia kannattaa tarkastella… löydettävää on.

Näyttelyn yhteydessä järjestettiin myös Filatelistiliiton Liittokokous. Agendalla oli kaikenlaista, mutta ehkä tärkeimmät asiat olivat Liiton käyttötalous (joka on kohtalaisessa kunnossa) ja jäsenmaksut (on-line jäsenten maksu laskee entisestä), henkilövalinnat (aiemmat hallituksen jäsenet valittiin uudelle kaudelle) ja Liiton Postimuseolta saanut lahjoitus ja siihen liittyvät toimet (asia meni eteenpäin – jäämme odottamaan tarkempaa suunnitelmaa, jonka Liittokokous voi ”siunata”). Asioita oli tarkoitus puida parisen tuntia, mutta mentiin noin vartti pitkäksi.

Vuoden 2026 talousarvio ja 2025 toteuma. Mennään ihan selvillä vesillä.

Eniten keskustelua herätti Liiton saama lahjoitus ja sen ”käsittely”. Kyseessä on siis arvokas filateelinen materiaali, jolla liitto saa lahjoituksen mukaan tehdä haluamallaan tavalla. Keskustelussa kävi ilmi, että Liittokokouksen tahto olisi sen suuntainen, että alle viiden vuoden aikana lahjoituksesta realisoidaan markkinoilla se mitä päätetään realisoida ja jotakin materiaalia voidaan jättää Liitolle käyttöön. Lisäksi Liitto voisi näyttää materiaalia näyttelyiden yhteydessä – se sisältää mm. ehdotteita / näytteitä eri postihallintojen uusista merkeistä, joita Suomen postihallinto on saanut käyttöönsä ja näin olleen mahdollisesti hyvinkin kiinnostavaa materiaalia. ”Raha-asiat” olivat arvatenkin kaikkein kiinnostavimpia ja niiden parissa hurahtikin kolme varttia – erityisesti ”kenen kautta myydään”, mitä myydään, milloin myydään ja Liiton tase-arvo merkeille… nämä kiinnostivat ja keskusteluttivat. Lisäksi oltiin sitä mieltä, että rahoja ei pidä käyttää harkitsemattomasti vaan moni oli sitä mieltä, että myyntitulot, jotka voivat olla huomattavat, tulisi sijoittaa ja näin turvata Liiton toiminnan tulevaisuutta entisen noin sadan viidenkymmenen tuhannen euron pörssisalkun lisäksi. Eli pitkäjänteistä ajattelua filatelian parhaaksi, pikemminkin kuin pikavoittoja nyt aktiivisille keräilijöille – hyvän maun ja järjenkäytön puitteissa.

Vaikka keskustelua käytiin, ei ollut mitään isompaa ”matsia” tai riitelyä. Oli siis hyvä käydä keskustelua, sillä nyt ollaan viisaampia asioiden osalta ja Liittokokouksen tahtotilan suhteen. Myös äänestyksiltä vältyttiin – vaikka hieman täpärästi.

Turun ruotsinkielinen postimerkkikerho Åbo Frimärkssamlarförening, eli ÅFF, kokoontuu aivan Turun ytimessä Aurakadulla Gillesgårdenin kiinteistössä Luckanin tiloissa. Kävin pitämässä esityksen kerhon kokouksessa ja totesimme porukalla, että edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo yli kymmenen vuotta.

Tiloissa on asiallinen suuri televisio näyttönä ja se toimi ”kertalaakista”. Tämä on mukava juttu, nimittäin yhden sun toisen tapaista säätöä tulee erilaisten näyttöjen ja projektorien kanssa usein vastaan. Paikalla oli kymmenen henkeä ja esitykseni jälkeen tarjolla kahvia ja pullaa. Lisäksi eräs kerholainen oli leiponut kakkua, se oli suussasulavaa.

Kuulin, että ÅFF järjestää yhteistyössä Paraisten kerhon kanssa ruotsinkielisten filatelistien ”kokoontumisajon” eli stora svenskträffen nimisen tapahtuman lokakuussa Paraisilla. Suomenkielisetkin ovat tervetulleita! Lisätietoja kerhon sivuilta.

Kiitokseksi esityksestä sain ÅFF:lta kerhon postikortin ja postimerkin, joiden aiheena on Posankka – Turun Ylioppilaskylän lähellä ja nykyisen Helsingin pääväylän varressa ohikulkijoita katseleva taiteilija Alvar Gullichsenin luomus. Kuulin kerran erään tamperelaisen keräilijän toteavan Posankasta, että ”jos Turussa pitäisi suunnitella uusi eläin, niin juuri sellainen siitä varmasti tulisi”. Sain kuulla, että Posankka on turkulaisille kaikkein rakkain taideteos – tutkitusti! Olen iltaisin miettinyt, että miten aikoinaan mainetta niittänyt ”syökää kanaa!” hampurilaismainos suhtautuisi posankka-eläimeen…. uni ei ole tullut.

Hurja huhtikuu!

By

Huhtikuu on ollut erittäin kiireinen filateliakuukausi, nimittäin kokonaiset neljä isompaa huutokauppaa päättyi huhtikuun aikana ja lisäksi oli muutakin aktiviteettia. Aloitetaan tästä muusta, eli Turun Postimerkkikerhon järjestämästä hyvin perinteikkäästä Turun Kevät postimerkki ja postikorttitapahtumasta.

Keli Turun Kevään aikana oli keväinen, kuten toivoa saattoi.

Muutamana viime vuonna Turun Kevät on järjestetty Turun Tuomiokirkkoseurakunnan tiloissa aivan Kirkkosillan kupeessa Aurajoen rannalla, mutta tällä kertaa järjestämispaikkana toimi aiemminkin käytetty Puolalan koulu. Koulun toisessa kerroksessa, ruokalan alueella ja ruokailusalissa oli laitettu filateliaa ja postihistoriaa näytille sekä kauppiaat levittäneet runsaat myyntipöytänsä keräilijöille tutustuttaviksi. Saavuin paikalle aikaisemmi kuin mitä järjestäjät olivat aukioloajoiksi asettaneet, nimittäin minulla oli iltapäivällä vielä toinen meno ja oli tarvetta päästä lähtemään Turusta tavallista aikaisemmin.

Tullessani paikalle 11.4. hieman klo. 09 jälkeen huomasin, että paikalla oli jo kohtalainen joukko keräilijöitä ja tietysti järjestävä kerhon porukkaa ja kauppiaita täyttä häkää harrastamassa. Myyntipöytiä oli useita ja paikalla oli suomalaisten myyjien lisäksi kaksi ruotsalaistakin kauppiasta. Heillä on usein kiinnostavaa ”Suomi-tavaraa”, joka ei ole välttämättä sellaista, jota olisin aiemmin nähnyt. Lisäksi herrat ovat mukavia veikkoja, eivätkä äärettömän ahneita, sillä hinnat oli asetettu sellaisiksi, että ostoja saattoi tehdä. Kotimaisista myyjistä paikalla olivat ainakin Harri Kuusisto ja Vesa Järvistö oli edustettuna – paikallisia kauppiaita muutamia ja tietysti myös Juhani Pietilä kiinnostavien kansioiden kera.

Tällä kertaa ehdin katsella läpi vain muutamia tiskejä oikein ”tarkkaan” sillä aikatauluni oli tiukka – se ei kuitenkaan estänyt tekemästä ostoksia, vaan käpälään jäi useita kohteita. Vaikka kaikki mukaan tullut ei ollutkaan Mallin 1930 kohteita ja vaikka yksi kohde löysi uuden paremman kodin vain viisi minuuttia oston jälkeen, oli silti lohileivän ja kahvin jälkeen yhä kotiinkin vietävää.

Toisen Ruotsalaisen kauppiaan laatikosta ostin kohtalaisen sopivasti vuonna 1933 kesäkuussa Helsingistä Dalaröhön lähetetyn kirjatun lentokirjeen. Muistamme, että 1930-luvulla lennot toimivat yhä lentosatamasta ja koneet eivät siksi läpi talven lentäneet. Kesäkuussa liikennöitiin päivittäin. Kirjatut lentokirjeet ovat pikkuisen parempia kuin ”vain” tavalliset lentäneet, mutta eivät harvinaisuuksia. Tämän kohteen hinta oli viitisen euroa – se kertoo kaiken mitä sen vaikeudesta tulee tietää. Lähettämisen aikaan voimassa ollut taksa oli kirjeeltä 2,00mk, lentolisä kirjeelle (per 20g) 1,00mk ja kirjaaminen Pohjoismaihin 2,00mk – yhteensä siis vitosen. Toinen kohde, jonka ostin, ja jonka hinta oli asetettu ”taivaisiin”, mutta joka loppujen lopuksi yhteiskauppana muutaman muun kohteen kanssa asettui siedettävälle tasolle oli vuoden 1939 Vapun aattona Tukholman Bromman kentällä Aeron Junkers koneesta otettu valokuva. Kuvassa koneella on kumirenkaat, jotka käytiin Aeron koneisiin Saksassa vaihdattamassa vuonna 1937, kun maalentokentät alkoivat palvelemaan lentotoimintaa ympärivuotisesti. Muutakin mukavaa löytyi, mutta ei varsinaisesti mitään M30 ihmeellistä.

Ensimmäisenä neljästä huutokaupasta päättyi Forssan kerhon pitämä Huutokortti-huutokauppa. Myytävänä ei ollut erikoisempia juttuja M30 puolelle. Itse en huutanut ainuttakaan suomalaista kohdetta, mutta yhtä Saksan 1900-luvun alun kohdetta kiekaisin voiton arvoisesti. Kyseessä oli kolmen paketin ulkomaan pakettikortti. Eli yhdelle pakettikortille oli ”laitettu” kolme kollia. Paketti oli lähetetty Hampurista Suomeen 1908. Saman tyyppisiä on ollut aiemminkin myynnissä, eikä kyseessä taida olla mikään ”ihmeiden ihme”, mutta uskallan väittää, että ihan joka päivä ei kolmen paketin pakettikortti tule vastaan. M30 kohteilla useamman paketin pakettikortteja tunnetaan aniharvoja. Olen itse nähnyt 2-3 kpl kotimaassa lähetettyinä. Ne eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota osakseen, sillä kyseessä on vaikeasti löydettävä asia. Huutokortin kohde siunaantui minulle pohjahinnalla – sama pätee siis saksalaiseen useamman paketin korttiin.

Toisena neljästä päättyi Suomen Filatelistiseuran, eli SF:n huutokauppa numero 128. Huutokaupassa oli tarjolla M30 filateliaa ja postihistoriaa yhteensä noin viisikymmentä kohdetta. Paljon loistoleimaisia merkkejä ja joitakin erikoisuuksia. Loistoista todettakoon, että 8mk vihreän IISALMI loisto myytiin 36 eurolla, 10mk ruskean Severo-loisto 35 eurolla ja 6mk vihreä Pietarsaari-loisto 33 eurolla. Kauppa kävi kohtalaisen hyvin ja suurin osa kohteista myytiin. Osa eurollakin, mutta myytiin mikä myytiin! Myytävänä oli yksi ”Killinenkin”, eli apteekkari Killisen suojaleimaama M30 merkki.

Tällä kertaa kaikkein ”kovin kohde” jonkinlaisen kokoisella marginaalilla seuraavaan oli vuonna 1941 Lempäälästä Cambridgeen Englantiin lähetetty lentokirje. Kohde on siis kulkenut Suomesta lentona Tukholmaan (jossa se oli leimattu 2.4.1941). Tukholmasta se on kulkenut Rigan kautta lentona Moskovaan, jossa kohde on laitettu Siperian kautta junalla Vladivostokiin. Vladivostokista on lähdetty laivalla Japaniin, josta jatkettu laivalla Tyynen Valtameren yli San Pedroon Kaliforniaan. USAn läpi on kuljettu junakyydillä todennäköisesti New Yorkiin, josta laivalla yli Englantiin. Kohde on siis ”Via Siperia” ja erittäin kiinnostava ja vaikea lentokohde. Vastaavia tunnetaan vain muutamia.

Kohde taksoitettiin Euroopan lentojen mukaan, eli lento maksettiin vain Moskovaan saakka. Kirjeen taksa oli 3½ mk ja lentolisä 2 mk. Reittiä käytetiin, koska Saksa ei sallinnut postia vihollismaihinsa oman valtapiirinsä kautta. Kohteelta löytyy sekä Suomen, että Englannin sensuurin liuska. Lähtöhinnaksi oli asetettu kaksitoista euroa, mikä oli tietysti hyvin matala. Asia ei ollut kuitenkaan kaikille tuntematon ja kohde nousi aina 62 euroon saakka. Ostaja sai edullisesti erinomaisen kohteen. Näitä on joskus myyty huomattavasti kalliimmallakin.

Ruotsiin 1947 lähetetty pakettikortti, jolle oli mitätöity kolmenkymmenen äyrin edestä ruotsalaisia merkkejä myytiin viiden euron hinnalla. Tämä oli mielestäni hyvin halpa, koska ei ole tavallista löytää pakettikorttia, jossa tullaus Ruotsissa on maksettu merkeillä.

Kolmantena päättyi Merkki-Albertin huutokauppa. Lieneekö ilmassa ollut jo jonkinlaista turnausväsymystä, vai mistä johtunee hienoinen havaittavissa ollut alakulo. Tavaraa oli myytävänä jälleen hurjia määriä, mutta se ei tehnyt erityisen hyvin kauppaansa. M30 osastolla oli viitisen kymmentä kohdetta myytävänä, mutta ei varsinaisesti mitään ihmeellistä ja lähtöhinnat oli asetettu korkeammalle kuin mm. SF:n huutokaupassa.

Ehkä kiinnostavin M30 kohde ei ollut myytävänä M30 osastolla, vaan kenttäpostin joukossa. Kyseessä oli kenttäpostissa lähetetty paketin osoitekortti saksalaiseen kenttäpostiosoitteeseen (Suomessa). Kortti oli maksettu 7mk Postitalo-merkillä. Kohde kiinnosti selvästi keräilijöitä ja nousi 25 euron lähdöstään aina 175 euroon saakka.

Muitakin kiinnostavia kohteita oli myynnissä. Kanadaan 1940 joulukuussa lähetetty ”maaposti” kirje myytiin 22 eurolla. Tämäkin kohde oli kulkenut Siperian kautta. Kohde oli edelleen lähetetty Kanadasta Yhdysvaltoihin, mikä tarkoitti, että jos lähettäjä olisi tiennyt asian, olisi kirje voitu lähettää ”suoraan” Yhdysvaltoihin ja matka-aika olisi pudonnut puoleen. Kaikki Siperian kautta kulkeneet kohteet eivät siis saavuta huippuhintoja.

Kotkan kuvioleima 26b kokokohteella jäi myymättä 50 euron lähtöhinnalla. Kyseessä on Suursaaren valtaukseen liittyvän operaation valmisteluihin liittyvä salailu ja kohde on sinänsä hyvin kiinnostava. Näyttää siltä, että näitä kuviolemakohteita on tullut myyntiin vuosien saatossa jo niin monta, että kaikki halukkaat ovat omansa saaneet. Viisikymmentä euroa osoittautui siis liian kovaksi hinnaksi.

Viimeisenä neljästä päättyi HTO-huutokauppojen järjestämä Arto Helsing erikoishuutokauppa. Vaasalainen jo edesmennyt Arto Helsing oli keräilijä isolla K:lla ja hänen kokoelmansa myynnistä on kysymys. Myytävänä oli klassisen suomen kohteista lähtien kaikenlaista, yleisesti ottaen parempaa filateliaa ja postihistoriaa, suuria määriä. Tarjolla oli lisäksi paljon laadukkaita raha ja kunniamerkkikohteita. Lähtöhinnat oli asetettu verrattaen korkealle, mutta ei taivaisiin – koska suuri osa kohteista oli parempaa tavaraa on normaalia, että hinnat asetetaan ”kohdilleen” eikä haluta lähteä matalimmalta mahdolliselta tasolta liikenteeseen.

M30 osalta huutokaupassa ei ollut ikävä kyllä mitään ihmeellisyyksiä tarjolla, vaikka muutamia erikoisuuksia olikin. Näistä mainittakoon korkean hinnan saavuttanut 10mk Saimaa merkin ehdote, joka nousi 50 euron lähtöhinnastaan aina 685 euroon saakka. Tämä oli jonkinlainen ”nostattelu” minun mielestäni, sillä vaikka kohde hyvä onkin… on 685 euroa paljon rahaa. Tässä tietysti puhuu vähemmän äveriäs keräilijä, jota suuren maailman isot ihmeet jopa hieman jännittävät.

Ehdote: Hinta 685€

Filateliapuolella myytiin myös levyvirhekokoelma, joka oli erittäin siististi monteerattu. Toiseksi korkeinta filatelian hintaa kantoi 10p automaattirullan palanen ilman numerointia, joka saavutti 171 euron hinnan. Tälle kohteelle oli Kaupin atesti, joka varmisti kyseessä olevan ”aitoa asiaa”. M30 lähetysten osastossa oli vain kaksi kohdetta, joista toinen oli neljä kaukomaan kohdetta sisältävä kahden näyttelylehden kokonaisuus – Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa oli tarjolla. Nämä myytiin 50 euron pohjallaan.

Huomattavan monta Zeppelin kohdetta oli myytävänä. Ehkä siksi osa kohteista jäi pohjahintoihinsa. Mm. Kanadaan lähetetty Zeppelin kortti meni 150 euron pohjillaan. Euroopan ulkopuolelle kulkeneet Zeppelinit ovat parempia ja mielestäni hinta oli kovin maltillinen. Erissä saattoi olla mitä tahansa – ikävä kyllä en pystynyt lähtemään niitä tarkistamaan. Jatkosotaa ”kuvaava” usean kansion kokoinen kokoelma saatoi sisältää hyviä M30 kohteitakin… myös muutama muu juttu jäi hiukan mietityttämään. M17 ehiökorttien osalta täytyy sanoa, että Tuorin kokoelman kohteet, joita siis myynnissä oli… menivät osittain erittäinkin edullisesti eteenpäin.

Huh huh… olipa kova huhtikuu filatelian ja postihistorian harrastajalle. Seuraava pinnistys ja ponnistus lienee Nordia näyttely Espoossa, jota varten jo tuomarit ja ekspertit tekevät työtään. Näyttelytoimikunta on tehnyt hommia jo pidemmän aikaa!!

Aprillia ja pääsiäistä

By

Aprillipäivänä, eli huhtikuun ensimmäisenä oli kaunis kuulas ilma ja taivas sinisenä… oli erinomainen matkapäivä Tampereelle viettämään iltaa mainioiden Tampereen Filatelistiseuran jäsenten vieraana ja esitelmöitsijänä. Seuran kerhoillat vietetään Suomalaisella Klubilla, jonka ravintoloitsija on vaihtunut. Vaihtoa ei huomannut ainakaan negatiivisesti, sillä tarjottu ruoka oli maittavaa ja kaikki tuntui toimivan totutun sujuvasti. Saavuin jo hyvissä ajoin, koska aikatauluni antoi sen myöden junan saavuttua perille hyvissä ajoin. Ehdin kaikessa rauhassa ruokailemaan ja juttelemaan tuttujen kerholaisten kanssa ennen illan ohjelmaa.

Ensimmäiset kerholaiset saapuvat paikalle jo hieman viiden jälkeen ja huutokauppapöytään tutustumiseen jää parahultaisesti aikaa. Kun lähestyttiin puolta seitsemää huomasin, että penkit olivat täyttyneet lähes viimeistä paikkaa myöten, eli viitisenkymmentä henkeä oli paikalla. Aikamoisen hienoa osallistumista nykypäivänä. Pj. Valtonen kävi läpi uutiset ja paikallisen postimerkkiliikkeen omistaja Hannu Vetola kertoi tehneensä kerholle lahjoituksen – kaikki varastossa ollut keräilytuotemateriaali, ilmeisesti noin pari kuutiota keräilytarvikkeita oli vaihtanut omistajaa. Kiitettävää ja arvokasta tukea filateliaharrastajille! Nousin lauteille noin varttia vaille seitsemän ja jälkikäteen kuulin, että verkossakin oli ollut kymmenkunta etäosallistujaa.

Ennen esitelmää ehdin jo tehdä löytöjä erään kerholaisen kansiosta, johon ilmeisesti minua silmällä pitäenkin oli laitettu M30 kohteita – arvostan! Tällä kertaa mukaan tarttui lentokirje Raumalta Norjaan vuodelta 1943. Kuori on lähetetty M/S Helmi nimiselle alukselle, keittäjättärelle. Kuori on ensin lähetetty norjalaiseen yhteysosoitteeseen, josta se on lähetetty eteenpäin laivan tunnettuun osoitteeseen. Suomalainen ja Norjan sensuuri ”Ao” eli Oslo. Kuudessa päivässä on päästy Osloon asti.

Kohde on kokeneen näköinen, mutta ”sympaattinen” kaikessa karuudessaan. Varmasti aito lähetys, jossa on oikea taksa – kirje Pohjoismaihin maksoi lähettämisen aikaan 3½mk ja lentolisä kirjeelle oli 2mk per 20 grammaa. Sodanaikainen posti on kiinnostavaa ja vaikka taksa on tavallinen ja lähetyksessä ei ole mitään erikoista, niin siinä on kuitenkin juuri sopivasti elementtejä ollakseen hyvän näköinen postihistoriakohde. Hinta oli alle kymmenen euroa, mikä oli sopiva Norjaan lähetetystä kirjeestä.

Toinen kohde, jonka hankin oli kesäkuussa 1944 Sveitsiin lähetetty lentokirje, joka oli alitaksan takia mennyt lunastukseen ja lunastus oli maksettu Sveitsissä kahdella 20 rappenin lunastusmerkillä. Kuorelle oli laitettu kahdeksan markan edestä merkkejä oikean taksan ollessa 4,50mk kirjeelle ja 4,00mk lentolisän osalta – 50 penniä oli jäänyt puuttumaan. Lähetys on leimattu postivaunussa ja Suomessa on lyöty myös ”T” leimaus. Tieto väärästä taksasta löytyi myös kirjeen takaa kirjoitettuna – tämän havaitsin vasta kotona, katselin paikan päällä vain etusivua tarkasti. Kohteella oli myös kirjoitus ”75€ / 04” joka viittaa ilmeisesti hankintavuoteen ja kalliiseen hankintahintaan.

Perille Sveitsiin Zürihiin on saavuttu 24.6.1944 ja toinen lunastusmerkki on leimattu postileimalla, toinen ”ungültig” (mitätön) leimalla. Lähetys on kiinnostava sodan aikainen lentopostilähetys ja siinä on paljon hyvää. Markkinahinta tänäpäivänä ei ole sama kuin kuorelle merkitty enkä sitä joutunut kohteesta maksamaan… euron kohteesta ei kuitenkaan ole kyse. Muistan nähneeni muutamia vähän vastaavia ja silloin milloin kilpailua on ollut, on kohteen hinta saattanut nousta yllättävästikin – nyt kävi sopivasti.

Lisäys: Tutkin kohdetta hieman lisää, kun joku ”ääni” piipitti korvassa yöllä, että tämä juttu ei mennyt ihan putkeen. Totta tosiaankin… kohteella on osoitteeksi merkitty Zürich ja kun katselin leimoja tarkemmin huomasin, että ensimmäinen 20 rappenin lunastusmerkki on leimattu Zürichissa, mutta ilmeisesti se on laitettu kuorelle ennen kuin kuoren vastaanottaja on löytynyt, eli vastaanottaja ei ole Zürichiin maksanut tuota rahaa vaan kuori on lähetetty Veveniin eteenpäin ja lunastusmerkki on leimattu mitättömäksi. Vevenissä on sitten laitettu uusi lunastusmerkki ja sen vastaanottaja on maksanut. Etiäinen tiesi asiansa… kohteessa oli ylimääräinen mutka matkassa.

Esitelmän jälkeen pidettiin pienen tauon jälkeen huutokauppa. Myytävänä oli ehkäpä viisikymmentä kohdetta, joista ”oli laputetettu” ja meklattiin yli puolet. Yleisesti ottaen lähtöhinnat olivat edullisia ja muutamiin kohteisiin tuli huomattaviakin nousuja huutokaupan aikana. Hyvin kaunis S/S Suursaari leimattu M30 kohde nousi aina 60 euron hintaan saakka. Zeppelin myytiin alle 40 eurolla ja muutamia eriä meni mielestäni kovinkin halvalla. Kaiken kaikkiaan tavara oli hyvälaatuista. Tampereella on hyvä huutokauppameininki.

Pääsiäislauantaina, jo perinteisesti, järjestää Forssan Postimerkkikerho keräilytapahtuman Kuhalankadun kerhotilassa. Näin tapahtui tälläkin kertaa! Lieneekö johtunut kiivaasta tapahtuman odotuksesta vai mistä, mutta olin nukkunut tavallista huonommin ja lähdin matkaan harmaaseen ajoittain vihmaisen sateiseen aamuun unisena. Onneksi tiellä ei ollut paljon liikkujia ja matka eteni jo suurimmaksi osaksi kesäisin nopeusrajoituksin. Saavuin perille hieman ennen yhdeksää ja kuulin heti kättelyssä, että ensimmäiset ostoksille haluavat olivat olleet paikalla jo seitsemältä, ennen suurinta osaa kauppiaita. Voiko lintu olla paikalla liian aikaisin? Joka tapauksessa koko järjestöjen talo oli taas täynnä kuhinaa ja myyntipöytiä seinästä seinään.

Paikalla oli paljon porukkaa Tampereen ja Helsingin suunnasta, muutamia salolaisia ja turkulaisia. Hämeen kerhoista paljonkin. Oli taas mukava nähdä tuttuja ja jutella uusista löydöistä sekä ihmetellä maailman menoa. Tälläkin kertaa mukaan jäi vähän kotiin tuotavia. Löysin postiennakolla 1947 lähetetyn asiakirjan, joka oli maksettu 16 markan linja-automerkillä. Vaikka merkin kulma oli leikkaantunut pidän tätä 16mk merkin yksittäiskäyttöä ihan kivana kohteena. Yleensä 16mk merkkiä tavataan yksin vain kirjatulla kirjeellä kotimaassa tai Pohjoismaihin, lentokirjeillä ja toisen painoluokan ulkomaan kirjeellä. Olen nähnyt yhden kirjatun postikortinkin ulkomaille. Taksa tässä kohteessa on Asiakirja (-200g) 10,00mk ja postiennakko (-5000mk) 6,00mk eli yhteensä 16,00 markkaa – eli oikein.

Toinen kohde oli jonkinlainen erikoisuus tai filunki, miten sen nyt ottaa. Tarina kertoo, että Raippaluodon saaressa Södra Vallgrundissa puolitettiin postimerkkejä oikean painotuotetaksan saamiseksi kelirikon aikaan. Asiasta on tässä blogissa kirjoitettu aiemminkin ja tuolloin, yli kymmenen vuotta sitten, esillä oli kymmenen markan merkin puolituksia vuodelta 1948. Tässä tapauksessa kyseessä on puolitettu markan merkki, joka on mitätöity Södra Vallgrund rivileimalla ja päiväystä ei ole tältä painotuotteena kulkeneelta kortilta mahdollista havaita. Kyseessä on joulukortti. Siinä missä 2013 tarina kertoi, että vastaava kohde kuin tämä Forssasta hankkimani olisi olemassa, niin tässä tämä tarina nyt muuttui ”lihaksi”. Ei ole ensimmäinen kerta, kun postihistoriassa totuus on tarun mukaista. Kun kortti on vieläpä kahden Raippaluodon saaren osan välistä postia ja ilmeisesti naispuolisten tuttujen välistä… voi tämä olla aiemman kertomuksen kortti, tai voi olla olematta. Tässä kohtaa painotuotteen taksa on ollut siis 50 penniä ja tuon taksan pituus oli huomattava 1.12.1931–30.11.1944 eli yli kymmenen vuotta – tämä kohde lienee tullut luoduksi juuri tuona aikana. Posti ja lennätinhallitus ei koskaan sanktioinut merkkien puolittamista ja kyseessä on korkeintaan ollut ns. ”postinhoitajan erikoinen”. On ehkä haluttu miellyttää asiakkaita luomalla mahdollisuuksia. Tämä jäisi todennäköisesti paikallisten tietoon, eikä postinhoitajalle koituisi asiasta muuta kuin korkeintaan nuhteet. Toiminta on jatkunut ainakin kahden eri taksa-ajan puitteissa, joten sinänsä saattaa olla kyseessä ihan ”aitokin” juttu, mutta tätä tuskin tullaan koskaan saamaan selville. Kyseessä siis voi olla myös filatelistien kikka kolmonen.

Mukava yksittäiskäyttö 16mk linja-auto merkille.

Tapahtui myös erikoinen juttu, nimittäin erään keräilijätutun kanssa tutkimme taksoja erään myyntipöydän äärellä taksakirjasta ja tuttu oli ilmeisesti jättänyt taksakirjansa pöydälle. Kun hän huomasi, että kirja oli jäänyt sinne ja palasi sitä etsimään ei sitä löytynyt enää mistään. Taksakirja vetäisi Copperfieldit! Kirja oli päällystetty kontaktimuovilla ja lähes iskemätön – mikäli joku tunnistaa löytäneensä, toivotaan taksakirja palautettavan esimerkiksi Forssan kerhon puheenjohtajalle Kari Tapolalle tai esimerkiksi minulle. Tässä oli mystiikkaa tarpeeksi yhdelle päivälle ja lähdin tarkistamaan oliko autoni vielä paikalla. Olihan se ja pääsin onnellisesti takaisin kotiin. Kotona huomasin, että rahani olivat tehneet katoamistempun – mutta se oli tapahtunut omasta (epä)vakaasta tahdostani ja vaihdon välineen tultua käytetyksi käyttötarkoituksensa mukaisesti.

Filateelinen matkailu on mukavaa ajanvietettä. Voi tehdä löytöjä ja aina on paikalla samanhenkistä porukkaa, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia. Selkeästi kuninkaallinen harrastus!

Maaliskuu ja kevät tulee

By

Tein kirjallisuushankinnan ja ostin Paul-Jürgen Hueske nimisen saksalaisen postihistoriamiehen kirjan, joka käsittelee saksalaisia pakettitaksoja Eurooppaan vuosina 1933-1945. Näitä julkaisee pieni filateeliseen kirjallisuuteen keskittyvä julkaisutalo, joka on julkaissut noin sata erilaista nimikettä Saksan pikkuvaltioiden postimerkeistä Hollannin Uuden-Guinean filateliaan saakka… eli ns. laajalla repertuaarilla. Olisin halunnut saada ulkomaan pakettitaksat aina 1900-luvun alusta asti, mutta sellaista opusta ei myytävänä ollut. Tällainen erikoisalan taksakirja on kohtalaisen käsittämätön juttu, jos asiaa lähtee pohtimaan. Nimittäin herra Hueske on käyttänyt lukemattomia tunteja ensin selvittääkseen taksat ja sen jälkeen kootakseen ne kirjaseksi (kirjassa on 224 sivua). Tätä tehdessään hänellä tuskin on ollut ainakaan isot euron kuvat silmissään, sillä vaikka kirjoja myytäisiin tuhat, olisi hänen saamansa myyntihinta todennäköisesti asiaan käytettyä tuntia kohti vaivainen, jopa loukkaava. Kuitenkin tällainen kirja on olemassa ja ne (harvat), jotka asiasta ovat kiinnostuneet saavat siitä tietoa käytettäväkseen ja ovat tiedosta kiitollisia. Filateelisen hyväntekeväisyyden ja solidaarisuuden nimissä kerrottakoon, että mikäli jollakulla lukijalla on saksalaisia pakettikortteja tuolta ajalta (1933-1945) Eurooppaan, niin ne kiinnostavat allekirjoittanutta ja mielelläni, opuksen haltijana, annan myös taksatietoja niitä kysyville.

Pakettipostikirja Saksasta

Ikävääkin henkilökohtaisella filateliarintamalla tapahtuu. Olin nimittäin autoilemassa kohti Tammisaarta osallistuakseni V-NF:n kokoukseen tässä iltana eräänä, kun auton moottori alkoi hallitsemattomasti nykimään. Tunsin ns. kylmän ringin muodostuvan tavalliseen paikkaan ja mietin mielessäni, että kuinka kauan kestää kävellä kotiin tienviertä pitkin (sateessa). Olin päässyt noin kolmasosamatkaan… Käännyin takaisin, riskien minimioimiseksi. Kotipihassa tarkistin ensimmäiseksi öljyt, öljyä oli. Sen jälkeen lähdin katsomaan tulppia – avattuani auton moottoria suojaavan muovikannen havaitsin, että sen alla oli noin kilon verran vaahteransiementä ja muuta sen sellaista… hiiri tai joku muu eläväinen oli ilmeisesti päättänyt jossakin kohtaa tehdä autoni moottoriin, sytytystulppien päälle, pesänsä. Nakertaja on toimillaan todennäköisesti aiheuttanut kosteuden kertymisen tulppiin ja tai jopa suuressa jyrsijyydessään luonut sähkövian. Hermojen kiristymistä oli havaittavissa. Auto menee nyt huoltoon ja annan ammattilaisten vaihtaa tulpat (moottoria pitää jonkin verran avata, jotta tämä operaatio onnistuu). Kenguruauto toivottavasti paranee tavalliseksi vetojuhdaksi ja samaa vauhtia otan siihen öljynvaihdon. Rahalla taas selvittiin…. onneksi. Mikähän auttaisi hermoihin… ehkä konjakki.

Pj. Kauppi ja ex-pj. Rapi pelikorttiarpajaisten ”tiimellyksessä”

Vaikka Tammisaari jäi väliin, niin pääsin kuitenkin osallistumaan Lappeenrannan postimerkkikerhon kokoukseen ”Kuutinkulmassa” eli Etelä-Karjalan yhdistyksille tarkoitetussa Lappeenrannan keskustassa olevassa kerhotilassa. On fiksua tarjota yhdistyksille pieni kerhotila siten, että kaikki voivat käyttää samaa tilaa. Ovessa on koodilukko ja tila toimii samanlaisella periaatteella kuin urheilutilat yleensä – varaukset sovitaan kaudelle kerrallaan ja asiat hoituvat ”omatoimisesti”. Kokouksessa oli paikalla yhdeksän innokasta kerholaista ja vaihdettiin ajatuksia filateliasta ja maailman menosta. Tietokilpailussa sain 5/5, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä!

Veli-Heikki Nieminen, Zeppelin aitouttajamme, oli tuonut kerholle jakoon uusia Feldmanin huutokauppahuoneen luetteloita, joissa käsiteltiin auki olevan huutokaupan Sisilian ja klassisen Englannin erikoisuuksia. Feldmanin luettelot ovat valtavan hienon näköisiä kirjoja ja tekemisen laatu on huikea. Arvuuttelimme kirjojen valmistamisen hintaa… lopputulos kuitenkin on sen verran laadukas, että oli hinta mikä tahansa, se todellakin nostaa firman arvostusta… puhumattakaan siitä, että kohteet, joita myydään ovat parhaimmillaan satojen tuhansien eurojen lähtöhintaisia. Vierailusta jäi jälleen kerran mieleen, ttä keräilijäkolleegoita on kyllä mukava tavata.

Kevään Hellman huutokauppa päättyi eilen. Kohteita lähti maailmalle kovalla myyntiprosentilla. On pakko todeta, että vaikka kohteita oli tarjolla yli kolme tuhatta, ei mallin 1930 osalta ollut tarjolla paljoakaan kohteita. Itse asiassa M30 osastossa oli myytävänä vain kahdeksan kohdetta. Positiivista asiassa oli se, että kaikki myytiin. Filateliapuolella loistot tekivät kauppansa ja hammastamattomat esittelyarkeista tulleet palaset löysivät uuden kodin.

Kaikki M30 osaston kohteet loppuhintoineen

Osastolla oli vain kaksi postihistoriakohdetta, toinen hyvä automaattimerkin käyttö ja toinen kiinnostava sodan aikainen Sveitsiin Punaisen Ristin sotavankitoimistoon lähtetetty painava lentokirje. Sveitsin kautta suomalaisetkin sotavankien ja internoitujen henkilöiden omaiset pystyivät käymään hidasta kirjeenvaihtoa läheistensä kanssa. Kirje oli lähetetty 7.4.1943 Helsingistä Geneveen ja postimaksua oli maksettu yhteensä 78 markkaa. Lentokirje oli myös kirjattu. Sveitsiin oli voimassa kansainvälinen kirjetaksa, kirjaus- ja lentolisä. Kirjeelle on merkattu numero 210, joka viitanneen painoon. Taksa muodostuu seuraavasti: Kirje (201-220g) 29,50mk + kirjaus ulkomaille 4,50mk + lentolisä ulkomaille 11*4,00mk = 78,00mk.

Korkeamman painoluokan lentokirjeet sodan ajalta ovat kiven alla. Tällä kertaa myyntihinta 260€ yllätti minut.

Kyseessä on siis yhdennentoista painoluokan kirje, kuten myynti-ilmoituksessa olikin aivan oikein ilmoitettu. Suomalaiset sensuuriliuskat takana näyttävät kirjeen tulleen avatuksi sensuurissa. Sveitsiläinen tuloleima on mukava bonus. Painavampi lentolähetys sai runsaasti kannatusta – hinta nousi. Ilmeisesti jankutukseni siitä, että lentoposti ei tarkoita vain ensimmäisen painoluokan kuoria ja kohteita yleisestikin on tuottanut jonkinlaista tulosta. Hinta kipusi 260 euroon saakka, mitä voidaan pitää myyjän kannalta erinomaisena tuloksena. Kohde nähtäneen jossain lentopostia tai sodan aikaista postia käsittelevässä kokoelmassa joskus tulevaisuudessa – kokoelmaan sopivan hyvä se onkin!

Muuta M30 kiinnostavaa löyti sotilaspostin osastolta. Siellä oli myytävänä kokonaiset kaksi kuriirilla Suomeen tullutta ja Insinööritoimisto Rataksen kotimaassa suomalaisella M30 merkillä eteenpäin lähettämää SS-postitetta. Tämä on kohtalaisen hauska juttu siksi, että edellinen vastaava myytiin noin kymmenen vuotta sitten ja sitä edellistä en muista. Limitiksi näihin oli asetettu muutama kymmentä euroa. Ensimmäisessä kohteessa kävi sama kuin kymmenen vuotta sitten – hinnaksi muodostui viisikymmentä euroa. Toinen kohde sai enemmän vetoa ja nousi 85 euroon saakka. Kumpikin hinta on halpa. M30 kuriirikohteet eivät ole tavallisia ja näitä SS-miesten kuriirilähetyksiä tunnetaan vain muutamia. Kohteiden ostajat saivat hyvää edullisesti.

Toinen kuorista kuvattuna takaa. Kohteet ovat sotahistoriallisia sekä hyviä M30 kohteita.

Ehiöosastolla oli myytävänä mielenkiintoinen M30 ehiökortin erikoisuus. Kahteen kulmaan painettu 1,25mk keltainen ehiökortti. Tällaisen olen nähnyt aiemminkin, muistaakseni ainakin Rahialan kokoelmassa ja myöhemmin sen pohjalta rakennetussa Jussi Tuorin kokoelmassa. Kohde sai kannatusta 38 euron edestä, mikä ei erikoisuudesta ole valtava hinta. Hyvä kuhafile maksaa ravintolassa saman verran, ainakin jos ottaa Rieslingin kaveriksi. Eikä ole edes kalavale.

Huutokauppoja tuntuu riittävän. Tälläkin hetkellä on ainakin kolme huutokauppaa auki. Tavaraa riittää – ja näyttää riittävän rahaakin… kauppa nimittäin käy! Tästä täytyy nyt siirtyä muihin askareisiin – filateliaa on tullut seurattua runsaasti kuluneen viikonlopun aikana.

Postimerkin päivä Salossa ja HTO

By

Salon 1947 perustettu filatelistikerho järjesti helmikuun viimeisenä sunnuntaina pienimuotoisen postimerkin päivä ajatukseen pohjautuneen keräilytapahtuman kauppakeskus Plazan toisessa kerroksessa. Edellisenä iltana oli käyty kasaamassa A-kehys, johon saatiin neljä kertaa viidentoista sivun mikronäyttely filateliaa ja postikortteja. Tällä kertaa näytillä oli kerhon sihteerin Matti Bothin laivakortteja, Simo Vainion kuorma-autokortteja, Jari Laakson Montenegron merkkejä esittelevästä kokoelmasta 15 sivua ja Ensio Huldenin Salo-aiheisia postikortteja, tällä kertaa ilmakuvia Salosta 1930-1960 luvuilta.

Kokoelmia laitetaan näytille
Myynti käynnistynyt
Montenegro – vähemmän tunnettu

Myyntipaikoja oli noin kymmenen ja niistä käytössä kuusi. Kerholaisilla oli ylimääräistä nurkissaan ja sitä tuotiin myytäväksi. Vuosi vuodelta kerhon väki on vähentynyt, mutta yritämme järjestää pieniä tapahtumia ja pitää yllä toimintaa. Tällä kertaa ei ollut myöskään markkinointi paikallisissa lehdissä unohtunut ja sillä lienee ollut positiivinen vaikutus, sillä ihmisiä oli aamusta asti katselemassa näyttelyä ja sekin ihme tapahtui, että joku sai jotakin myydyksi!

Itsekin osallistuin myyntipöydällä ja tietysti järjestelyihin. Omalta kantiltani katselin asioita sillä silmällä, että eipä tarvitse pohtia löytävänsä mitään M30 kohteita tästä tapahtumasta, mutta taas sain pettyä – positiivisesti…. jos se on ylipäätään mahdollista. Olin hetken aikaa oman elämäni ”Väyrynen”, kun hetken aikaa lähes luulin olevani väärässä ja erehdyin. Nimittäin eräältä myyntipöydältä minulle tuotiin näytille M30 merkkiin perustuva kirjoituslehtiö, jossa vihreä 2mk leijonamerkki komeilee lehtiösivujen keskellä. Tällaista mahdollisuutta ei tietenkään voinut jättää väliin ja ”pakollinen” M30 kohde oli hankittu!

HTO huutokauppa järjesti järjestysnumerolla 73 huutokaupan, joka päättyi helmikuun lopussa. Tällä kertaa myytävänä oli jokunen erittäin hyvä M30 kohde. Filateliapuolella ei ollut ihmeitä myytävänä – parasta antia oli 50p vihreän merkin hammastamaton kulmapala, joka myytiin hieman yli 30 euron hintaan, Karjalan väreissä oleva koepainosmerkkipari nousi yli viiden kympin ja parhaat loistot nousivat hieman. Myynti filateliapuolella oli n. 50 prosenttia (8/15).

Postihistoriapuolella tarjolla oli nelisenkymmentä kohdetta. Kotimaan postista ”kovin kohde” oli selvällä marginaalilla seuraavaan 2mk keltaisella merkillä elokuussa 1945 maksettu postin taksataulu. Taksatalulut ovat kaiken kaikkiaan harvinaisia, koska niitä on säilynyt vain vähän, enkä usko niitä erityisen paljon myydyn posteista. Yritykset, jotka kävivät erityisesti ulkomaan kirjeenvaihtoa ostivat tauluja pystyäkseen frankeeraamaan kirjeet konttorilla oikein. Kahden markan taksaa tunnetaan vain kaksi kappaletta, toinen vihreällä 2mk merkillä ja toinen, nyt myyty kappale, keltaisella vastaavalla.

Harvinainen 2mk taksainen taksataulu. Ilmeisesti ainoa tunnettu 2mk keltaisella merkillä. Toinen kappale tunnetaan 2mk vihreällä merkillä.

Kohteen vaikeus oli tiedossa enemmän kuin yhdellä huutajalla, koska sen hinta nousi 20 euron limitistä aina yli 140 euroon saakka, mikä teki siitä kalleimman myydyn M30 kohteen. Muita kotimaan kohteita olivat mm. Kiinnostava tiedustelulomake, joka oli maksettu kahdella 5mk keltaisella merkillä myytiin 36 eurolla ja painotuotekortti, jolla kaksi 50p merkkiä maksoi markan taksan ja jolla oli leimaus ”internointileiri 1. Lempäälä” myytiin 22 eurolla. Kirje, joka oli maksettu kahdella vihkomerkillä, joissa kummassakin oli jatkokappale myytiin 50 euron pohjallaan. Kyseinen kohde ei ole helppo ja jatkokappaleiset merkit lähetyksillä eivät ole helppoja löytää. Rautatiepostin osastolla oli myytävänä 50p vihreällä merkillä maksettu painotuote, joka oli leimattu harvinaisella Postilj.v. V-K. (89.01 R5) leimalla 22.12.1942 kun leimaa käytettiin rataosuudella Viipuri – Ino. Kortin hinta nousi kuluineen yli 70 euron.

Pohjoismaihin lähetettyjä kohteita oli vain muutama, näistä kiinnostava oli 16mk merkillä yksin lähetetty kirjattu kirje, jonka taksa-aika oli lyhyehkö. Toinen kohde Pohjoismaihin oli jonkinlainen postin ”tupellus” nimittäin Degerby, Nyland eli Suomen Uudenmaan Degerbyhyn tarkoitettu kirje, joka oli jostakin syystä lähetetty Ruotsiin Nyland nimiselle paikkakunnalle kääntymään ja sieltä lähetetty takaisin Suomeen ja epäilemättä vihdoin Uudenmaan Degerbyhyn. Vastaanottaja lienee ihmetellyt ruotsalaisia leimoja kirjeen takana.

Väärä ”Uusimaa” Ruotsissa.

Ruotsin Nyland sijaitsee Kramforsin kunnassa Västernorrlandin maakunnassa (Vaasan korkeudella) Itä-Ruotsissa käytännössä meren rannalla – pitkän polveilevan lahden rannalla. Asukkaita on nykyään alle tuhat. Kirje on mukavan näköinen kiertolainen sensuureineen päivineen. Sensuurinumero on 217, josta Keturin kirja kertoo, että leima oli käytössä Helsingin postintarkastustoimistossa. Kirjeeltä löytyy myös sensuurileima numero 81, joka on ollut käytössä Turussa. Taitaa olla leimattu mennen tullen. Hyvä sodanaikainen lähetys, jolle tuli hintaa kaksitoista euroa.

Ulkomaille menneistä lähetyksistä ehkäpä kiinnostavin oli vuonna 3.6.1941 Helsingistä Vancouveriin, Brittiläiseen Columbiaan, Kanadaan lähetetty kirje. Kanada kuului Saksan vihollismaihin ja posti Kanadaan kulki lähettämisen aikaan Siperian kautta. Taksa oli alle 20 gramman kirjeeltä 3½mk, mikä on maksettu seitsemällä 50p vihreällä M30 leijonamerkillä. Saapumisleimasta Kanadassa löytyy päivämäärä 22.7.1941, jolloin Operaatio Barbarossa oli jo alkanut ja Suomi ja Neuvostoliittokin olivat jo uudelleen sodassa keskenään. Vastaanottajaa ei ole löytynyt ja kirje on leimattu palautettavaksi. Koska postiyhteys Kanadaan katkesi 22.6.1941 sodan takia, on kirje lähetetty Kanadassa Ottawaan (pääkaupunkiin), jossa toimi yksi Kanadan postin tarkastuspaikoista – leimassa lukee ”inspection division” ja kirje on Kanadassa sensuurin tarkastama. Postiyhteys Kanadasta Suomeen aukesi vasta maaliskuussa 1945 ja sodan aikana ”varastoon jäänyt” posti lähetettiin perille asti vasta tämän jälkeen. Kuorella on leimaus Kanadassa kesäkuussa 1945, mahdollisesti kuori on sensuroitu jopa kahteen kertaan Kanadassa. Suomalainenkin sensuurin leima löytyy.

Palautukseen liittyvää suomalaista leimaa ei nähdäkseni löydy. Kohde on kiinnostava ”aikansa lapsi” jossa ovat mukana niin postiyhteys Siperian kautta kuin yhteyksien katkeaminenkin, sekä vahvasti myös sotasensuuri. Se sai kannatusta kuluineen noin 60 euron edestä.

Viimeisten muutaman kuukauden aikana on filatelistisessa lehdistössä ollut aitoutustoiminnasta parikin artikkelia. Keräilyuutisissa käytiin läpi aitouttajien leimauksia ja Suomen Filatelistiliiton aitoutustoimikunnan leimausperiaatteita ja ohjeita, jotka löytyvät myös Liiton verkkosivuilta. Uusimmassa Filatelistissa yksi klassisen Suomen aitouttajistamme, Cyril Schwenson, kertoo mm. leimaamistaan isohampaisista merkeistä. Näiden artikkelien taustalta löytyvä asia on ollut halu lisätä ymmärrystä aitouttajien leimaamista merkeistä ja leimojen tarkoituksesta ja merkityksestä, eli siitä mitä leima merkin takana tarkoittaa.

Yleisesti ottaen Suomessa ei merkkien leimaaminen niiden taakse aitouttajan leimalla ole ollut yhtä vilkkaasti käytössä kuin aikoinaan Keski-Euroopassa. Viime aikoina aitous leimauksia on tehty oikeastaan vain ja poikkeusjärjestelynä Aunuksen myyntihinnaltaan edullisempien ehjien merkkien osalta, jotta markkinoilla olevat aidot edullisetkin merkit olisi helppoa tunnistaa (leimaajana Aunuksen aitouttajamme Lehtonen). Lisäksi ”uutena asiana” nyttemmin Schwensonin leimaamat isohampaiset, jotka on leimattu tavalla ja merkityksellä, jonka Schwenson Filatelistissa avaa. Isossa kuvassa Suomessa aitouttajat eivät tee merkkien aidoksi leimausta asiakkaiden merkkeihin vaihtoehtona atestille.

Lisäksi on syytä huomata, että väärenteiksi tai leimaväärenteiksi leimattuja merkkejä on liikenteessä. Näissä ei ole käytetty yksistään aitouttajan nimileimaa, vaan leimoja, joiden painanteet kertovat väärenteestä (mm. Falsificat, Falsch tai Stempel falsch), joiden kanssa on ristiin leimattu aitouttajan nimileimasin. Merkkejä, joista on useita eri tyyppejä ei yleensä leimata aidoiksi varsinkaan, jos joku tyypeistä on huomattavasti muita tyyppejä arvokkaampi. Arvokkaille kohteille tehdään niitä aitoutettaessa aina aitoutustodistus.

Aitouttajia on tällä hetkellä kaksitoista, kukin oman aitoutusalansa asiantuntija ja tasa-arvoisia keskenään. He tekevät vuositasolla joitakin satoja aitoutustodistuksia, pyrkivät informoimaan huutokauppoja väärenteistä, toimivat näyttelyissä ekspertteinä ja tarvittaessa tuomarien apuna sekä leimaavat vääriä kohteita väärenteiksi.

Tätä kirjoittaessani huomaan, että auki on ainakin kolme huutokauppaa, joista seuraavat päättyvät ensi viikolla – filatelia on harrastus, joka ei nuku koskaan.

Kerhovierailu VNF ja SF 127.

By

Vierailin Västra-Nylands Filatelister rf:n eli Länsi-Uudenmaan Filatelistien kokouksessa Tammisaaressa männäviikolla. Paikalla oli viitisentoista aktiivista filatelistia Hangon ja Raaseporin alueilta, joku ehkä hiukan kauempaakin. Salosta Tammisaareen talvikelillä ja reippaalla n. 20 asteen pakkasella ajeli alle tunnin ja kokoontumispaikkakaan ei ollut erityisen vaikea löytää. Esitelmän jälkeen pidettiin huutokauppa, jossa oli myös huutokaupan tunnelmaa. Pöytä oli täynnä kohteita, jotka meklari nakutteli maailmalle ja suurin osa kohteista nousi jonkin verran – kiinnostavimmat saivat useita huutoja ja lähtöhinnat jopa viisinkertaistuivat.

VNF:n kerho kokoontuu salissa, jonka seinillä komeilevat Tammisaaren kaupungin hallituksen ja valtuuston puheenjohtajien potretit aina 1800-luvulta saakka. Huutokauppakohteita tutkitaan.

Suurin osa kerhon jäsenistä puhuu ruotsia äidinkielenään, mutta kaikki taitavat myös suomea. Kokoontumiset ovat kerran kuussa ja mieleeni tulee, että koska Tammisaari on kaunis kesäkaupunki, voisin harkita kesäisempänä ajankohtana uutta visiittiä kerhoonkin! Samalla voisin tutustua vähän kaupunkiinkin. Kerhon puheenjohtajana toimii Kim Adolfsson, joka vaikuttaa myös Liiton hallituksessa.

Suomen Filatelistiseura järjestää huutokauppoja nopeaan tahtiin. Kun edellinen 126. oli saatu taputeltua alkoi välittömästi uusi järjestysnumeroltaan seuraava 127. huutokauppa. Filateliapuolella ei ollut ihmeitä myytävänä, mutta sitäkin enemmän ”pikkukivaa” mm. loistoleimaisia merkkejä ja siirtymiä. Kallemmaksi loistoleimaiseksi tällä kertaa huudettiin 12mk/10mk Pyynikki-loistoleimattu merkki, jonka hinta oli 80 euroa. 12mk sinisen leijonamerkin osatarttuma myytiin 111 eurolla. Hinta oli aika kova. Kohteesta tekee hyvän se, että se on käytetty, eli leimattu merkki, joka on lietettu. Näin ollen se ei ole tekele.

Kallein M30 kohde oli tällä kertaa myöskin filateliaa, nimittäin 10mk sinisen merkin loistoleimaus myytiin 451 eurolla mikä oli mielestäni aivan hurja hinta. Toki 10mk voi olla vaikea loistona, mutta epätäydellinen Mikkeli-loisto, jossa ei voi olla varma päivämäärästäkään… köyhä ei aina ymmärrä mitä maailmassa tapahtuu. Se on varma, että on olemassa pankkitilejä, joissa on painetta runsaasti enemmän kuin allekirjoittaneella.

Muuten filateliapuolella mentiin rauhallisemmissa merkeissä… mutta tavara teki kauppansa – kaikki M30 kohdeluokan n. 40 kohdetta myytiin!

Postihistoriakohteista mainittakoon kirje, jolla oli Helsinkiin liittyvä rivileima – ilmeisesti lennätinkonttorin. Kuori vaihtoi omistajaa yhdeksällä eurolla. Kiinaan 2½mk sinisellä merkillä taksan mukaisesti lähetetty kirje myytiin kahdellatoista eurolla ja pika lentokirje Tsekkoslovakiaan kolmellatoista eurolla. Hinnat eivät positihistoriapuolella päätä huimanneet… eikä kohteita montaa ollut myynnissäkään. Postilähetysten osastossa myytiin 2mk karmiinilla maksettu kirje, joka oli sotasensuurin tarkastama ja sensuurin ketjuleimalla leimattu. Myyntihinnaksi tuli 63 euroa, mutta hinnannousun syy jäi minulle arvoitukseksi. Lentopostin osastossa myytiin Saksan erikoistaksainen kahdella 2mk keltaisella merkillä maksettu lentopostikortti 21:llä eurolla ja pikalentokuori Vaasasta Berliiiniin 1939 kuudellatoista eurolla. Kaiken kaikkiaan M30 osalta tämä oli ”välimallin” huutokauppa, jossa ei ollut ihmeitä – mutta myyntiprosentti oli erittäin kova, se on hienoa.

Muuallakin kuin huutokaupoissa on kohteita tarjolla. Tällä kertaa kiinnitän huomiota eBayssa myynnissä olleeseen kohteeseen, josta ei vaikeutta puutu. Kyseessä on vuonna 27.4.1936 Helsingistä Buenos Airesiin Argentinaan lähetetty lentotavaranäytepussukka.

Kohteella on taustapuolella myös Pariisin ”Paris R.P. – Avion” leima joka kertoo sen, että se on lentänyt Air Francen kyydissä Etelä-Amerikkaan. Muita leimoja kohteelta myös löytyy… etupuolella on Buenos Airesin saapumisleima. Leimojensa osalta kohde on siis ”täydellinen”, mikä on aina mukava juttu, kun puhutaan postihistoriasta. Ei jää epäselväksi mitä kautta on kuljettu ja onko kohde mennyt perille asti.

Tavaranäytteet ulkomaille ovat kohtalaisen vaikeita kohteita, eikä niitä tule vastaan joka viikko. Lentona kaikki AO lähetykset (painotuotteet, tavaranäytteet, asiakirjat) ovat huomattavasti vaikeampia kuin kirjeposti (LC lähetykset). Kun puhutaan vielä siitä, että määränpää on merten takana Etelä-Amerikassa, ollaan vaikeuden osalta siellä minne jokainen näyttelykokoelman rakentaja haluaa päästä. Kohteessa on taksakin oikein. Etupuolella on merkintä 28g ja tavaranäytteen taksa oli 1936 lähettämisen aikaan sataan grammaan saakka yksi markka. Kaikki loppu, eli kuusi kertaa viiden gramman osalta maksettava kahdeksan markan lentolisä on yhteensä 48 markkaa. Kohteelta löytyy 25mk + 2*10mk + 2*2mk merkit, eli juuri oikea 49 markkaa yhteensä.

Tavaranäyte on lentänyt Helsingistä Tukholmaan, josta junalla se on kulkenut Malmöseen. Malmöstä matka on jatkanut lentona reittiä Kööpenhamina – Hampuri – Bryssel – Pariisi. Pariisista on lennetty Air Francella Dakariin Senegaliin, josta laivalla Nataliin ja lentäen Buenos Airesiin. Samaa reittiä kulkenut kirje on näytillä mm. Keturin ja Pokelan lentopostikirjassa. Argentinalainen myyjä oli laittanut lähtöhinnaksi 149,99 dollaria. Hinta on aika kova, mutta niin on kohdekin. Minua itseäni aina vähän jännittää ostaa kaukomailta, koska on vaikea tietää tuleeko kohde koskaan perille. Toisaalta juuri perjantaina noin viikon matkalla ollut kohde saapui täysin virheettömänä perille Uudesta Seelannista…. Tätä kirjoitettaessa kohde on yhä myymättä ja huutokauppa ”auki”… nähtäväksi jää meneekö kohde kaupaksi. Se on varma asia, että kaikilla ei tällaista kohdetta vielä ole.

Tavaranäytteen on lähettänyt ”Suomen rullatehdasyhdistys”, joka promovoi eli teki ”pee ärrää” suomalaiselle lankarullateollisuudelle. Joku saattaa ajatella, että kyseessä on jos mikä tahansa nyplääminen, mutta olisi väärässä, sillä lankarullateollisuutta oli maassamme noin sadan vuoden ajan, vuodesta 1873 aina vuoteen 1972. Kulta-aikaa elettiin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, jolloin mm. v. 1913 suomessa valmistettiin ja myytiin 1,3 miljardia (1300000000) lankarullaa. Rullia valmistettiin yhteensä 22:ssa tehtaassa ympäri maan. Kysymys on siitä, että kova suomalainen koivu sopii erinomaisesti lankarullaksi ja tälle tuotteelle on ollut maailmalla kysyntää. Vaikka lankarullat ovat aina jääneet paperin ja sahatavaran ”katveeseen” vientiartikkelina, on niiden merkitys ollut silti kohtalaisen suuri, nimittäin 1-1,8% Suomen kokonaisviennistä on aikoinaan ollut lankarullia ja moni metsäteollisuusyritys on saanut alkunsa juuri lankarullien valmistuksesta. Viimeinen ja yksi suurimmista lankarullatehtaista oli Kaukaalla Lappeenrannassa – kun siellä laitettiin ovet kiinni 1972, loppui lankarullien valmistaminen Suomessa. Lankarullatehtaita oli mm. Kuopiossa, Lappeenrannassa, Imatralla, Viipurissa, Hollolassa jne. Lista on pitkä. Nykyään rullat tehdään muovista.

LISÄYS: Kohde meni juuri kaupaksi. Hinta nousi reippaasti yli neljän sadan taalan. Ei ollut ”halpaa kuin saippua” mutta puhdasta jälkeä tuli siitä huolimatta.

Toivottavasti hirmupakkaset ovat jo kohta ohi. Kotirintamalla olen taistellut jätevesikaivon kanssa – ajattelin, että olisivatkohan kylmät kelit aiheuttaneet jäätymisen, kun tarkastaessani pulputuksen perusteella kaivoon näin sen olevan ”piri pinnassa” sitä itseään. Kun en saanut ”normaalikonstein” asiaa valumaan eteenpäin, soitin paikalliselle imuautoyrittäjälle, joka tuli paikalle. Hän totesi, että kaupungin runkoviemäri on tukossa ja jäätynyt tukoksen takia. Onneksi laitteistot olivat parasta laatua ja nopeahkosti saatiin tukos auki ja siinä kävi sillä tavalla, että kaivo tyhjeni yhtä vauhdikkaasti kuin kuppa lähti Töölöstä – onneksi ilman sen suurempaa roiskuntaa. Parasta omalta kannaltani asiassa tietysti oli se, että ongelma ratkesi ja lasku meni muualle – kaupunki vastaa omista viemäreistään ja niiden toimivuudesta. Toki veron maksajana sain tuntea saavani vastiketta maksamalleni.

Uusi vuosi 2026 ja SF 126.

By

Uusi vuosi ja uudet kujeet on sanonta, joka kestää aikaa. Aina on jotain uutta mitä odottaa ja pohtia. Tätä kirjoitettaessa on käynnissä ainakin yksi isompi sota, yksi vallankumousta enteilevä kansannousu ja monta muutakin asiaa on menossa. Koska maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, onkin hyvä muistaa, että on myös jonkinlaisia vakioita. Filatelia on yksi niistä. Sen parissa ei tarvitse olla huolestunut isoista asioista, vaan voi keskittyä suhteettoman harmittomaan tekemiseen, jolla kuitenkin voi olla itse kullekin itselleen suhteellisen suuri merkitys ja hyvinvointivaikutus. Onneksi asiat eivät kuitenkaan ole niin, että filatelia makaisi vain paikallaan, vaan harrastuksenkin parissa tapahtuu. Vuonna 2026 odotettavissa on pohjoismainen Nordia 2026 näyttely Espoossa 8.-10.5. Tapahtumapaikkana on Dipoli, joka on tänään osa Aalto Yliopistoa ja toimii mm. opiskelijaruokalana. Aikoinaan vuonna 1966 Dipoli rakennettiin teekkareiden yliopistotaloksi. Tämän jälkeen se toimi kongressikeskuksena. Koko rakennus peruskorjattiin toiseen kertaan 2017 ja on yhä hyvässä kunnossa. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, voi Nordiaan yhä ilmoittautua ja odotettavissa on tietysti isohko näyttely.

Uutena tietona lähipäivinä on tullut, että Postihistoriallinen yhdistys ja Korson Filatelistit järjestävät yhteistyössä 2028 CentEx näyttelyn, joka juhlii satavuotista suomalaista postimerkkinäyttelyperinnettä. Näyttelypaikkana on Kaapelitehdas Helsingissä. Näyttely järjestetään helmikuun lopussa.

Huutokaupat jatkuvat ”normaaliin” totuttuun tahtiinsa ja vuoden ensimmäisenä päättyvä isompi kotimainen verkkohuutokauppakin on jo päättynyt. Tällä(kin) kertaa asialla oli Suomen Filatelistiseura 126. suurhuutokaupallaan. Suurhuutokaupan ero ”tavalliseen” on se, että kohteiden laatu on hieman tavallista korkeampi ja mukana on ainakin joitakin kovempia kohteita – tämä on ainakin tarkoitus. Näillä luonnehdinnoilla pohjustettuna tämänkertainen suurhuutokauppa täytti ”lupauksensa”.

Filateliapuolella oli myytävänä suurhuutokaupan lupauksen mukaista parempaakin M30 tavaraa. Myytävänä oli esittelyarkeista leikattuja hammastamattomia ja liimoittamattomia pareja kolmesta arvosta, kaikki tekivät kauppansa. Lisäksi oli myytävänä 5mk hammastamaton liimoitettu pari, joka on myöskin ”aitoa asiaa” vaikka ei esittelyarkista olekaan. Nämä hyvät kokoelmakelpoiset kohteet menivät maailmalle edullisesti, alle kolmella kympillä ja yksi kohde noin viidellä kympillä. Aikoinaan Jussi Tuori näytti M30 kokoelmassaan kokonaisia arkkeja näitä suomalaisen M30 filatelian erikoisuuksia.

Hyvä siirtymä, parilla vielä parempi kuin yksin – 235€

Leijonamallin 10mk merkistä oli myytävänä valtavaksi haukuttu sivuttaissuuntainen siirtymäpari, joka onkin kelpo filateliakohde. Lähtöhinnaksi oli asetettu maltillinen 35 euroa, mutta kohteesta kilpailtiin aina 235 euroon saakka. Tämäkään ei riittänyt M30 filateliapuolen ykköstilaan hinnan osalta, sillä 10mk Saimaa-merkin numerokuusilo nousi 270 euroon, vieden M30 filateliapuolen hintakruunun.

Postihistoriapuoli oli tällä kertaa myöskin kiinnostava. Lähetyksiä oli monenlaisia ja mukana vaikeampiakin. Kotimaisia hyviä lähetyksiä oli muutamia. Pikana lähetetty ehiökortti myytiin 23 eurolla, mikä oli edullinen hinta ostajalle. Kotimaan lentokirjeitä oli myytävänä kaksin kappalein. Toinen näistä oli vuodelta 1940 ja lähetetty Oulusta Liinahamariin, Petsamoon. Lennot Petsamoon tapahtuivat vain kesäkaudella ja parin vuoden ajan, eli postia ei ehtinyt kulkea lainkaan samassa laajuudessa kuin Eteläisemmän Suomen reiteillä. Kirje on Cyklop rakennusosakeyhtiön postia, jota suuri osa tunnetusta Petsamon lentopostista on. Vastaava kuori oli myytävänä juuri edellisessä Merkki-Albertin huutokaupassa ja tämä on saattanut luoda jonkinlaisen illuusion siitä, että ”näitähän” nyt riittää… saas nähdä milloin seuraava Petsamon lentokohde tulee tarjolle. Lähtöhinnaksi oli laitettu 50 euroa, jolla kohde meni kaupaksi. Ei erityisen helppo kohde, vaan pikemminkin vaikea. Kokoelmakelpoinen lentopostikokoelmaan. Moni ei sitä oivalla, että juuri kotimaan lentoposti on sitä vaikeinta lentopostia M30 aikakaudella, jos alueittain katsotaan.

Petsamon lentoposti on vaikeampaa. Tällä kertaa myyntihinta limitti, 50 euroa.

Toinen kotimaan lentokohde oli Ahoniuksen (armoitettu filatelisti) lähettämä kirje lentona Rovaniemeltä kotiin Lohjalle. Kirje oli lähetetty 23.8.1945, eli vain 10 päivää sen jälkeen kun kotimaan lentoposti ”aukesi” sodan jälkeen. Hyvä ja oikeataksainen kohde. Myyntihinta 37 euroa ei tee täyttä oikeutta kohteelle, oli lähettäjä filatelisti tai ei.

Saksaan lähetetty postikortti, joka oli maksettu 1,75mk keltaisella merkillä oli myytävänä 100 euron lähtöhinnalla. Kohdetekstissä luki: ”1.75 mk Saksan taksa, sensuroitu kuvallinen sotilaspostikortti Saksaan, Tornio 15.6.1941, harvinainen kohde!” – tämä oli harhaanjohtavaa, sillä leiman päivämäärä on 1942, mikä tarkoittaa, että kyseessä on postikortti Suomen ja Saksan välisellä erikoistaksalla ja sen ensimmäiseltä taksa-ajalta 1.4. – 30.8.1942. Yksittäispostitteet tällä 1,75mk keltaisella merkillä tällä taksalla ovat harvinaisia, kohteita tunnetaan alle 10 kappaletta tällä hetkellä.

Itse en innostunut kortista erityisen paljon siitä syystä, että siinä oli ”painotuotemaisen vähän” kirjoitettua tekstiä. Sanoja taitaa olla kuitenkin enemmän kuin viisi… kuusi tai seitsemän. Eli ihan oikeasta asiasta taitaa olla kysymys. Kohde myytiin 244 eurolla, mikä ei ole erityisen kova hinta harvinaisesta kohteesta.

Myytävänä oli myös lento-onnettomuuspostia, joista yksi oli M30 kohde vuodelta 1934 Ruotsissa tapahtuneesta lento-onnettomuudesta, jossa ”Småland” niminen kone putosi Etelä-Ruotsissa aiheuttaen postisäkinkin vaurioitumisen (kone syttyi tuleen). Tekstein varustettu kohde, joka oli laitettu sivuille, myytiin hintaan 220 euroa (lähtö 200). Kohde on hyvä ja kuuluu vakavaan M30 tai lentopostikokoelmaan. Hinta oli markkinahinta – näitä on myyty viimeisten vuosien aikana edullisemmin ja kalliimmalla.

Neljännen painoluokan lentokirje Saksaan maksoi tällä kertaa ostajalle 38 euroa plus lisät. Kylmä tosiasia on, että kaikissa näkemissäni kultamitalin saaneissa lentopostikokoelmissa yksi suurimmista puutteista on juuri painavien lähetysten lähes täydellinen unohdus. Siksi ihmettelenkin kerta toisensa jälkeen sitä, että korkeamman painoluokan lentolähetykset eivät saa suosiota osakseen. Tällä kertaa myytävänä ollut kirje vaikutti isokokoiselta ja sellaiselta, joka vie yhden kokonaisen A4 sivun. Asia on mielestäni kuitenkin sillä tavalla, että kokoelma, joka näyttää vain ensimmäisen painoluokan lentolähetyksiä on torso – muutakin kulki ja sitäkin pitäisi näyttää. Korkeamman painoluokan lähetyksissä on vaikeuskin aivan eri luokassa. Toki lentopostiluokan säännöillä pelattaessa ei tällaisilla postihistoria-asioilla ole yhtä suurta painoarvoa, mutta ehkäpä minulla on oikeus omaan mielipiteeseeni (naureskelen sisäänpäin).

Ehkä kaikkein vaikein M30 kohde tällä kertaa oli pikalentopaketti Belgiaan, joka ei ehkä ensinäkemältä vaikuta kovin erikoiselta, mutta on ”joidenkin kymmenien vuosien kokemuksella” hyvinkin vaikea M30 kohde. Kyse on siitä, että ulkomaille lähetetyillä paketeilla on vaikea löytää lisämaksuja M30 aikakaudelta ja tämän paketin osalta erityisesti pikamaksu on sen vaikeaksi tekevä asia. Lentopaketti 1950-luvun loppupuolelta ei sinänsä ole enää erityisen vaikea, mutta pikalisä millä tahansa M30 ulkomaan paketilla on vaikea. Pakettikortilla on viisi 300mk merkkiä ja kaksi M54 merkkiä – kortilla on yhteensä 1562 mk:n edestä merkkejä. Ulkomaan pakettien tarkat taksat eivät ikävä kyllä ole yleisesti tiedossa – tässä on aukko ”sivistyksessä”. Asiasta löytyy kuitenkin apuja – Hannula on yrittänyt ja kirjassaan listaa osan taksoista, mutta kirjan taustamateriaalina ei ole ollut täydellinen postin taksahistoria ja siksi työ on suuntaa antava. Mattilan luettelosta löytyy joihinkin maihin tietoja pakettien hinnoista… tässä on vielä koko filateliayhteisöllä työnsarkaa, kunhan tieto ei häviäisi….

Kisan vaikein M30 kohde, ulkomaanpaketti pikamaksulla lentolisän lisäksi. Tällä kertaa 32 euroa.

Kohteen lähtöhinnaksi oli laitettu 30 euroa, joka oli markkinoita ajatellen sopiva hinta. Kohteen hinnaksi jäi 32 euroa, joka on erittäin edullinen ostajalle. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että kohde oli myytävänä M54 alueella. M54 lentopaketit eivät ole erityisen harvinaisia ja tultaessa 1960-luvulle niiden yleisyys kasvaa – lisämaksulliset ovat kuitenkin M54 osaltakin kiven alla.

Kanadaan lähetetty ehiöpostikortti vuodelta 1940 (päivätty kortti 9.8.1940) oli kiinnostava. Elettiin välirauhan aikaa ja Kanada oli Saksan vihollismaa osana brittiläistä kansanyhteistöä (dominion), jonne ei Saksan kautta postia voinut lähettää. Petsamon reitti suomalaiselle postille oli jo kiinni – ainoa reitti Kanadaan oli Siperian kautta. Sieltä tämäkin kohde on kulkenut. Ongelmana tässä M30 ehiökortissa on ilmeinen postileiman puuttuminen, vaikka sensuurileima löytyy ja lisäksi kanadalainen sensuurileima, joka varmistaa kohteen kulkeneen perille saakka. Tämä ei haitannut huutajia, vaan kohde sai kannatusta 38 euron edestä.

Kaksi muutakin M30 ehiökohdetta teki kauppansa hinnan nousten limitistä. Laivalle s/s Länsi-Teisko lähetetty 2mk punainen paluukortti myytiin 84 euron hinnalla, jota voidaan pitää aika korkeana hintana. Lieneekö juuri laiva-osoite ollut hintaa nostava tekijä?

4½mk sinisen leijonamerkin yksittäispostite Yhdysvaltoihin jäi myymättä 50 euron pohjallaan, joka vielä laski viidellä eurolla jälkimyyntiin tultaessa… on halpaa, nimittäin ei näitäkään puissa kasva. Aikoinaan näistä pulitettiin hunajaisia hintoja – mutta ajat ovat muuttuneet. Kohteessa ei ole mitään vikaa. Jos omistaja myy sen minulle suoraan 40 eurolla, niin maksan sen heti! Saa olla yhteydessä.

Kaiken kaikkiaan kiinnostava huutokauppa ja itsekin tein ostoksen. Muilla keräilyalueillakin oli ns. ”kovat pippalot”, huomasin monen kohteen lähtevän kovaankin nousuun ja toisaalta muutamat mielestäni hyvätkin kohteet jäivät edullisesti ostajille. Tätä on huutokauppa – kiehtovaa markkinahinnan muodostamista juuri kauppahetken hintaan. Yksi filatelian isoista asioista ja niistä jutuista, jotka pitävät veren kiertämässä ja välillä verenpaineen nousussakin… sanotaan mitä sanotaan, on filatelia aivan kuningaslaji.

Myös kansainvälisesti tapahtuu. eBay ja Delcampe, kaksi filateliaa myyvää suurempaa alustaa pullauttavat aika-ajoin mielenkiintoisia M30 kohteita myyntiin. Tällä kertaa vastaan tuli eBayssa lentokirje Yhdysvaltoihin vuodelta 1940. Tarkemmin sanottuna kyseessä on kirjattu toisen painoluokan lentokirje Övermarkista 27.4.1940 Portlandiin, Oregonin osavaltioon Länsirannikolle Yhdysvaltoihin.

Kirjattu lentokirje Oregoniin, toinen painoluokka

Kuorelle on merkitty paino, 23g, ja ohjeen mukaisesti kirjoitettu ”Par service aerien transatlantique Europe – Etats Unies”. Nämä merkinnät on tehty Suomessa. Lisäksi kuorella on Par Avion laatikkoleima, että sininen lentolipuke. Ruotsissa kirjeelle on lyöty leima ”By air over the Atlantic and from New York” – leima kuvaa sitä asiaa, että kirjeelle on maksettu lentomaksu koko matkalle, eli myös Yhdysvaltain sisällä tapahtuvalle kuljetukselle. Käytännössä Atlantin ylittävien lentojen alkamisen jälkeen tämä oli käytäntö kaikelle sille postille, jolle ylilento oli maksettu. Ennen vuotta 1939 tilanne olikin erilainen ja lento maksettiin useinmiten vain ”Euroopan satamiin” eli eurooppalaisen lentotaksan mukaan. Jos haluttiin, että lähetys kuljetettiin lentona myös Pohjois-Amerikassa tuli maksaa eri taksan mukainen lentomaksu. Tällaiset kohtee, joille tämä Pohjois-Amerikan lento on maksettu (siis ennen vuotta 1939) ovat vähemmän yleisiä. Kohde on siis lentänyt Atlantin yli – todennäköisesti lennolla numero 118 (kyllä, lennot on järjestysnumeroitu), joka lähti Lissabonista 4. toukokuuta koneella ”Atlantic Clipper”, jota liikennöi Pan American Airlines. Perille New Yorkiin kone saapui 10.5. ja se oli kulkenut Azorien (Horta) kautta. Kone ei pysähtynyt lainkaan Bermudalla, mistä kertoo myös se, että kuorella ei ole brittiläistä sensuuria. Hifistelijä haluaa kuoria myös lennoilta, jotka eivät pysähtynyt Bermudalla, ostaja sai sellaisen.

Kohteen takana on ruotsalainen (Tukholma 30.4.1940) kauttakulkuleima ja tuloleima New Yorkiin (5.11.) sekä Portlandiin (12.5.) sekä toinen leima Portlandissa (13.5.). Kirje on liikahtanut New Yorkista Portlandiin päivässä, mikä kertoo lentokuljetuksesta. Avattu ja sensuurin tarkastama Suomessa. Tälle ihmeelle, no pienelle sellaiselle, tuli hintaa alle 30 euroa ja ostaja sai hyvän kohteen kohtalaisen edullisesti. Atlantin ylittänyt posti ei ole tältä aikakaudelta harvinaista, mutta hyvät leimat ja ruotsalainen lentoleima tekevät kohteesta paremman – korkeampi painoluokkakaan ei varsinaisesti haittaa.

Juuri tällä hetkellä ei ole kotimaisia huutokauppoja auki, mikä sekin on mainitsemisen arvoinen asia. Mutta eiköhän kohtapuoliin taas jo joku tavaralähde verkossa ”aina ja ikuisesti” toimivien lisäksi aukene!

Niille, joiden sormet suorastaan syyhyävät päästä ostamaan ja etsimään uutta… kerrottakoon, että Salon Filatelistikerho järjestää 22.2.2026 pienimuotoisen keräilytapahtuman Salon keskustassa, kauppakeskus Plazassa. Karkelot alkavat n. klo 10.30 (Plaza aukeaa klo 10) kauppakeskuksen toisessa kerroksessa. Alakerrassa on lämmin ilmainen parkkihalli ja myyjinä paikalle tulevat Salon kerhon kantapeikot, mukaanlukien allekirjoittanut. Otan mukaan myös kympin löytölaatikkoja, joiden kanssa voi olla vaikeaa tehdä isoa ”tappiota”. Suosittelen myös visiittiä Salon oikein hyvään taidemuseoon ”Veturitalliin” joka on aivan lähellä – Veturitallissa on armoitetun Lintukuvaaja Hannu Hautalan näyttely ”Poika, joka rakasti lintuja”, jonka arvaan olevan ”kovaa kamaa”. Ravintola Antonio avaa klo 12 aivan tapahtuman vieressä klo 12, eli ruokaakin saa. Kasaamme yhden kehyksen mikronäyttelyn, jossa näytillä ainakin wanhoja Salokortteja ja kukaties mitä muuta hienoa! Tervetuloa kauempaakin!

HTO 72 ja Joulukuulumisia

By

Nykyään Philabid alustalla majaileva HTO huutokauppa numerolla 72 päättyi viime viikolla. Myytävänä oli jälleen kerran myös M30 filateliaa. Filateliakohteita tai oikeammin sanottuna merkkikohteita parisen kymmentä ja postihistoriapuolen kohteita kolmisen kymmentä. Filateliapuolella oli myytävänä mm. hammastamattomia merkkejä – tällä kertaa ei esittelyarkeista, vaan ”jakeluun menneitä”, joissa on liima takana. 5mk keltaisen merkin hammastamaton pari meni kaupaksi 20 euron pohjillaan ja hyvän näköinen hammastamaton 5mk violetin leijonamerkin arkinkulmapala maksoi 27,50 mikä on aika vähän. Muuta myynnissä ollutta olivat loistoleimaiset merkit ja filateliapuolella korkeimman hinnan saavuttanut ”Karjalan väreissä” painettu 1,25mk kaksivärinen koepainamamerkki, jonka myyntihinta kipusi yli 45 euron.

Hammastamaton 5mk violetti arkin kulmasta.

Postihistoriapuolella oli myytävänä muutamia hyviä kohteita. Kotimaan postista paras kohde oli vuonna 1940 kesällä Petsamosta Helsinkiin lähetetty lentokirje. Muistamme, että maamme lentoverkosto kehittyi 30-luvulla ja tultaessa 40-luvulle verkosto ylettyi jo Petsamoon saakka, joskin vain kesäisin. Petsamosta kulkenut posti on kohtalaisen vaikeaa, kuten kotimaan lentoposti yleensäkin ennen 40-luvun puoliväliä. Kuori on siisti, lähetetty 22.7.1940 Petsamosta. Taksa on oikein, ensimmäisen luokan kirjeen lähettäminen maksoi 2:75mk ja lentolisä kotimaassa kirjeelle oli 1mk per 20g. Lähtöhinnaksi oli laitettu viisikymmentä euroa, joka oli mielestäni aivan oikea lähtöhinta. Ihmettelin, kun kohde myytiin 55 eurolla – ostaja sai halvalla hyvän.

Vaikea kotimaan lentopostikirje Petsamosta vuonna 1940 Helsinkiin.

Muuta myytävää kotimaan postia oli mm. 3mk keltainen postikortilla lyhyen n. 2kk taksa-ajan puitteissa. Kortti oli kokoelmasivulta tai ainakin sivulta, jolle se oli määritelty. Jostain syystä 25 euron lähtöhinta oli kortille liikaa – kaikilla oli jo tämä lyhyt taksa! Helsinki-keräilijälle sopiva kirjattu paikalliskirje, joka oli mitätöity hieman erikoisemmalla Helsingin ”rivileimalla” ja jolla oli ”Helsinki L” R-lipuke, oli laitettu myyntiin hieman riehakkaalla 120 euron lähtöhinnalla. Joku maksoi tämän hinnan. Värikäs ja aika siisti kotimaan kirjattu pikakirje vuodelta 1935 myytiin 12 euron pohjillaan.

Pohjoismaista postia oli myytävänä vain muutama kohde, näistä ehkä kiinnostavin oli vuonna 1941 elokuussa Ruotsiin pikana lähetetty lentokirje. Kiinnostavan kohteesta tekee sen lähetysaika ja se, että 25.6. – 31.8.1941 lentopostia Suomesta ulkomaille kuljetettiin linjalla 1631, joka kulki Porista Tukholmaan. Liikennöinti aloitettiin 6.8.1941 myös linjalla Rovaniemi – Tukholma – Oslo. Helsingistä lähetetty lentopika on kulkenut ensin Poriin, josta sitten Tukholmaan.

Pikalentokirje Ruotsiin 25.8.1941. Taksa: Kirje (-20g) Pohjoismaihin (16.6.1940-31.8.1942) 2,75mk + pikalisä Pohjoismaihin (1.1.1935-31.8.1942) 4,00mk + lentolisä (per 20g) Pohjoismaihin (30.4.1928-31.8.1942) 1,00mk = 7,75mk.

Kyseessä on siis ”mukava pikku knoppi”, joka tällä kertaa jäi huutokaupan aikana myymättä ja joku kävi sen noukkimassa 15 euron limitillä jälkimyynnistä. Pohjoismaihin lähetetty posti on usein aika tavallista, mutta erikoisempiakin kohteita löytyy, täytyy vain pitää silmät auki.

Ulkomaantaksaisia kohteita oli myytävänä muutamia. Näiden joukossa oli myös kiinnostavia. Postikortteja ulkomaille oli myytävänä punaisten 1,20mk merkkien yksittäispostitteina kaksin kappalein, Ranskaan ja Itävaltaan. Ranskan kortti oli laitettu kympin lähdöllä ja Itävaltaan 1930 lähetetty aikainen (tammikuu 1930) kolmella kympillä – kumpikaan ei mennyt kaupaksi. Aikanaan 1:20mk yksittäispostitteet myytiin kohtalaisen kovillakin hinnoilla, nyt ei kympilläkään kelvannut. Gibraltariin lähetetty lentopostikortti vuodelta 1938, jolle oli laitettu 5mk Olavinlinna-merkki ei mennyt kaupaksi 20 euron lähtöhinnallaan ja hyvä niin, sillä vaikka Gibraltar hyvä kohdemaa olisikin, ei väärätaksainen postikorttikohde ole 20 euron arvoinen. Vuonna 1938 postikortin taksa ulkomaille oli 2mk ja postikortin lentolisä Eurooppaan 1mk – oikein olisi siis ollut 3mk. Lentopainotuote 10mk painotuotteen pohjataksalla ja 5mk lentolisällä Saksaan ei mennyt kympin pohjillaan kaupaksi. Lentopaintuotteet ovat vaikeampia kuin samoina aikoina lähetetyt lentokirjeet. Ehkä kiinnostavin ulkomaan kohde oli vuonna 1950 Kanarialle lähetetty pikalentokirje.

Pikalentokirje Kanarialle 1950, yritetty tavoitella laivan henkilökuntaa

Kohteen taksa on mielenkiintoinen, sillä Kanarian saarille käytettiin Afrikan lentotaksaa, eikä Espanjan mannermaahan käytettävää Euroopan lentotaksaa. Kirjeen taksa lähettämisen aikaan 7.8.1950 oli (-20g) 20,00mk, pikalisä ulkomaille 25,00mk ja lentolisä Kanarian saarille taksakirjan Afrikka 3 taksan mukaisesti 11,00mk per 5 grammaa – näin ollen kuorella oleva 56,00mk on oikein alle viiden gramman kevyelle kirjeelle. Kirje on otettu vastaan Kanarialla ja postitoimistossa (leima P.T.O. = post telegraph office) ja lähetetty takaisin, koska ylikonemestari Suominen oli jo poistunut ehkäpä Elviksen tapaan paikalta. Tästä merkkinä leima ”Return to sender” ja espanjaksi ”Devuelvase”. Pohjahintaansa 20 euroa myyty kohde on M/S Anjan postia, jota tunnetaan muutakin. Kanarian saarten osalta siirryttiin Euroopan lentotaksaan vasta vuonna 1959 huhtikuun alusta.

M17 puolella on aina kovaa kahinaa. Tällä kertaa paikallisasiakirjakuori nousi yli 345 euroon ja erään merkin vesileimavariantti aina 1600 euroon saakka. Se mikä jäi ihmetyttämään oli Helsingistä Moskovaan kuriirin mukana kuljetettu, ensin Suomessa postissa M17 merkillä kulkenut kirje. Nimittäin kirje myytiin pohjahinnalla 15 euroa, vaikka se on hyvinkin vaikea – kuriiripostia ei ole usein saatavilla ja kohteet ovat harvinaisia erikoisuuksia. Ehkä kaikilla M17 keräilijöillä oli jo kuriiripostia Moskovaan. Toinen jännempi M17 juttu oli 90p ”Bernin” malliehiökortti, joka myytiin alle 40 eurolla. Nämä ovat harvinaisia ja vaikeita – tällä kertaa myös halpoja.

Posti ei ole mitä se ennen oli ja Tanskassa Posti ei ole enää posti, vaan PostNord – pohjoismainen konserni, joka toimii yrityksen tavoin ja kuljettaa pääasiassa pakettipostia, silloin kun kuljettaa. Nimittäin kun ei kuljeta, niin paketti ei kulje ja joskus (kuinka usein?) käy siten, että paketti saattaa kadota kokonaan. Näin minullekin ja eräälle tanskalaiselle filatelistille kävi. Tanskalainen lähetti paketin Suomeen, sisältönä filateliaa – suomalaista sellaista. Paketti, jonka lähetyshinta oli useita kymmeniä euroja, satoja Tanskan kruunuja, katosi seurannan mukaan marraskuun loppuolella kesken kuljetuksen. Tapahtumapaikkana Kööpenhaminan Eteläpuolella sijaitseva Köge niminen paikkakunta, jossa ilmeisesti sijaitsee PostNordin logistiikkakeskus. Paketti oli löytänyt tiensä jo muutaman etapin jälkeen Kögeen, jossa se oli lastattu autosta ja jossa se oli kadonnut. Mitä sitten lieneekin tapahtunut – sitä ei tarina vielä kerro, mutta se on varma, että PostNordin huostassa ollut paketti on hukassa.

Seurannan karua kieltä

Lähetyksessä oli sisällä kuusi kansiota filateliaa, merkki ja postihistoriakohteita aikaväliltä 1900-1980, noin viisisataa kokoelmasivua – keräilijän kokoelma, jota oli kerätty nelisenkymmentä vuotta. Jokainen joka ymmärtää mistä on kysymys, kun tuollainen lähetys ”katoaa” kuin tuhka tuuleen tietää, että raha on kakkosasia, vaikka sekin on tässä kyseessä. Kyseessä on siis enemmän kuin sen kiinalaisen verkkokaupan muutaman euron härvelin häviäminen, suurella todennäköisyydellä myös rikos. Se miten ärsyttävästä asiasta on kysymys, on tietysti oma lukunsa, sen vain filatelisti voi ymmärtää – henkilökohtaisesti olen aamulla yrittänyt katsoa peilistä, että minkä kokoinen tatti otsassa itse kulloinkin mahtaa olla, harmitus on ollut erittäin suurta.

Tekstinäyte kokoelmasivujen kuvauksista – kohteet on tällä käsialalla merkitty ja määritelty

Kirjoitin Tanskan filatelistiliitolle ja muutamille tuntemilleni tanskalaisille kauppiaille asiasta ja laitoin mukaan saman tekstinäytteen, jonka näette yllä. Joku teistä on saattanut nähdä tarinan jo Facebookissa. Kohdeselosteet on kirjoitettu kuvassa näkyvällä käsialalla tanskaksi. Mikäli teillä tulee tällaisia kohteita (yleensä korkealaatuisia ja jopa erittäin vaikeita) vastaan, on todennäköistä, että mikäli myyjä on joku muu kuin allekirjoittanut, on kyseessä filunkipeli – pyydän siinä tapauksessa ottamaan minuun yhteyttä ja pyrkimään selvittämään kuka myyjä on.

Filateelinen lehdistö kertoo mielenkiintoisia asioita ihmisluonnosta ja filateliasta. Tällä kertaa hieman komediallisenkin vireen lukemisen yhteyteen loi takautuma, eli muistikuva menneestä, jonka sain lukiessani uusimmasta Filatelistista tarinaa Paraisten kerhon 70 vuotisjuhlista. Juhlan yhteydessä oli jaettu Filatelistiliiton myöntämiä uudehkoja Pro Sodalitas ansiomerkkejä Paraisten kerhon kuudelle jäsenelle. Onnittelut kerholle ja merkin saaneille. Takautuma itsessään ei kuitenkaan Paraisten kerhoa mairittele, nimittäin kaksi ja puoli vuotta sitten tarkalleen sanottuna 9.5.2023 Filatelistiliiton liittokokouksessa kuultiin Paraisten kerhon tuolloisen delegaatin suusta verhottuja uhkauksia Liitosta eroamisesta ja sama levy oli päällä myös puolitoista vuotta sitten vuoden 2024 vastaavassa kokouksessa, sillä kertaa kirosanojen saattelemana, kun päätettiin nostaa kerholaisten Liitolle maksamaa maksua kahdella eurolla per henkilö. Onneksi tuolloin kokouksessa Paraislaisille kerätty 20 euron kolehti taisi pelastaa tilanteen ja he jatkoivatkin Liitossa. Nyt Liiton eduista sitten päästiinkin nauttimaan runsain mitoin, kun vastaanotettiin Liiton myöntämiä ansiomerkkejä. Mikäli muistini pelaa, on Paraisten kerhossa kymmenen liittomaksun maksanutta jäsentä – kun merkin saajia oli kuusi, pelattiin siis hyvillä ”todennäköisyyksillä”. Kolmen sivun jutussa, joka Liiton lehdessä oli kerhon toiminnasta julkaistu toivottavasti on sen verran potkua, että kerhosta ei erota tänäkään vuonna, toki vuotta on tätä kirjoitettaessa jäljellä vain kolmisen viikkoa, joten todennäköisyydet ovat tässä spekuloijan puolella… Mieleen kuitenkin juolahtaa jälleen kerran, että joskus se suhteellisuuden taju olisi arvokas asia ja vanha kasku muistin hyvyydestä mutta lyhyydestä pitänee tässäkin kohtaa täysin paikkaansa. Toivottavasti joku Paraisten herroista on tajunnut juhlahumussaan myös asiaan liittyvän tökeryyden.

Muuta filateeliseen lehdistöön liittyvää on se, että Filatelistin entinen päätoimittaja Nina Jääskeläinen, jonka viimeinen lehti on nyt julkaistu, on uusi englantilaisen ”royal” kerhon lehden toimittaja. Onnea Ninalle uuteen tehtävään.

Ennen Joulua pitää saada maailma valmiiksi. Minullakin on ollut aivan hurja kiire, enkä ole ehtinyt varsinaisesti keskittymään, kun on pitänyt vain ”toteuttaa”. On pakko kuitenkin todeta, että viikonloppuisin olen saanut täydellisen irtipäästön työasioista muutamina hetkinä, kun olen lähtenyt monteeraamaan kokoelmasivuja aiemmin hankituista kohteista. Se on mukava juttu, että filatelia se vaan jaksaa kiinnostaa.

Varmuuden varalta toivotan kaikille lukijoille jo tässä vaiheessa erinomaista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2026!