malli1930.fi

Forssan keräilytapahtuma ja Merkki-Albertin 70. huutokauppa.

By

Forssassa oli Pyhäinmiesten päivänä jälleen keräilytapahtuma. Kuten meistä suurin osa tietääkin, järjestävät Forssalaiset kaksi kertaa vuodessa tapahtuman tavallisen kerhotoiminnan lisäksi. Toiminta on ihailtavan aktiivista ja kerhosta löytyy ”voimia” muutamien nokkamiestenkin lisäksi. Grillitietona kuulin, että tällä kertaa keräilytapahtuma oli pistetty kasaan siitäkin huolimatta, että useampikin aiempina kertoina järjestelyistä vastannut oli hyvällä syyllä pois rivistä – osa oli jopa paennut ulkomaille!

Lähdin jo wanhalla tottumuksella aamutuimaan kahdeksan aikoihin Salosta polkemaan kohti Forssaa. Salon kerhosta paikalle tultiin kahdella autolla epäsynkronisen tehokkaasti. Ilma oli marraskuisen kuulas, mutta pakkasta ei havaittu ja tiet olivat suhteellisen kuivat. Paikallisen Serbia, Bosnia-Hertzegovina ja Montenegro keräilijämme luotettavassa kyydissä matka Varsinaisesta Suomesta Hämeeseen taittui alle tunnissa.

Pertti Hurmerinta myy ”laajalla rintamalla” filateliaa edullisin lähtöhinnoin

Tapahtuma avataan virallisesti klo 09 ilman sen suurempia seremoniallisuuksia, mutta paikalla ollaan tyypillisesti jo aikaisemmin. Osa porukasta nimittäin ajattelee, että jos tulee heti ”kärppänä” paikalle, kun myyjät tulevat paikalle, on mahdollisuus saada jotain hienoa ja ihmeellistä edullisesti. Näin oli käynyt tälläkin kertaa ja eräskin myyjä kertoi, että ensimmäisen vartin aikana oli myyty suuri osa hänen tuomistaan laatikoista ja muista ”isommista” kohteista. Toinen totesi, että paikalla ollut tilanne vastasi jonkinlaista suomalaisittain sanottuna ”ilmaisten ämpärien jakoa”. Vaikka paljon oli mennyt kaupaksi, on pakko todeta, että paljon oli yhä myytävänä kun yhdeksältä saavuin paikalle.

Paikalla oli myyjiä mm. Turusta kuin Tampereeltakin ja tietysti Hämeen kerhojen joukosta runsaasti – Forssan kerhohan kuuluu hämäläisten postimerkkikerhojen joukkoon, joka julkaisee myös Tavastforum lehteä. Paikalla vilisi filatelisteja ja viimeksi Kuopion näyttelyssä tavattua porukkaa oli mukava moikata Forssassakin.

Tero Siston myyntipöytä kahvihuoneesta nähtynä. Sistolla hinnat ovat kohdallaan ja tavara siistiä.

Vaikka Forssassa ei tapahdu mitään ”ihmeellistä” on se salolaiselle filatelistille perinteinen matkakohde, sillä se on lähellä ja yleensä löytyy jotakin kiinnostavaakin ja on mukava nähdä tuttuja naamoja. Filateliahan on myös sosiaalinen harrastus, vaikka tästä aspektista ei juurikaan puhuta. Toki ykkösasia on kuitenkin filatelia ja se, että omiin kokoelmiin pääsee etsimään ja löytämään täydennystä. Tälläkin kerralla joitakin kiinnostavia kohteitakin tuli vastaan, tässä niistä muutamia makupaloja.

Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.12.1931–15.6.1940) 2,00mk + kirjaus (1.12.1931-30.8.1942) 2,00mk = 4,00mk. Seinäjoen sensuuri.

Kukkakauppa Viola Seinäjoelta on lähettänyt kukanvälitysyhdistykseen Helsinkiin kirjatun kirjeen vuonna 1940. Taksa on ollut kirjeen osalta 2mk ja kirjaus saman verran päälle, yhteensä 4mk. Maksu on tapahtunut M30 4mk postitalo merkillä. Itse postitalo valmistui 1938. Kirje on joutunut sotasensuuriin Seinäjoella – tästä merkkinä sotasensuurin laatikkoleimassa ovat kirjaimet VS ja sensorin nimikirjaimet SY. Seinäjoella talvisodan postisensuuri alkoi 20.12.1939 ja toimiston päällikkönä toimi Toivo Kaukoranta. Kuka tämä sensori SY oli, sitä en tiedä – hän ei ole Keturin sensuurikirjassa nimettyjen henkilöiden joukossa. Enimmillään Seinäjoen sensuuritoimiston vahvuus oli 27 henkilöä. Lähetys on aika tavanomainen, mutta se on ulkonäöltään tasapainoinen ja ”kiva” – siksi sen päädyin ostamaan. Lisäksi se on hyvä esimerkki aikansa lähetyksestä. Hintakin oli sopiva.

Lentokirje Yhdysvaltoihin. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) + lentolisä (koko matka lentäen, per 5g) Yhdysvaltoihin (24.10.1945 – 14.1.1947) 22,00mk = 29,00mk. Lentolisä yli kaksi kertaa kalliimpi kuin kirjeen taksa.

Toinen mukaan tarttunut kohde on Korpivaara & Halla Oy:n Helsingistä 1946 Yhdysvaltoihin lentopostissa lähettämä kirje. Sodan jälkeen nähtiin aikamoisen korkeita lentolisämaksuja ja kirjeen lähettämisen aikoihin oli lentolisä jokaiselta viideltä grammalta 22 markkaa. Ulkomaan kirjeen lähettäminen maksoi kympin. Lentotaksat laskivat radikaalisti vuonna 1947 ja putosivat kahteentoista markkaan, mutta hetken ajan ”oli kallista”. Kirje on lähetetty autonrenkaita vievään yritykseen, jonka pääomaja on sijainnut Rockefeller Centerissä New Yorkin keskustassa. Center on valtava 19 rakennusta käsittävä liikerakennuskokonaisuus, joiden keskellä on torimainen Rockefeller Plaza. Rockefeller Centerin rakennutti John D. Rockefeller, tuolloin todennäköisesti maailman rikkain, öljyllä rikastunut teollisuusmies. Rakentaminen aloitettiin 1931 ja valmistui 1939. Muistamme, että rakentamisen alkuaikoina elettiin suurta lamakautta, vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkimaininkeja ja Rockefeller Center onkin yksi merkittävimmistä Amerikassa tuona aikana rakennetuista rakennusprojekteista. Yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista valokuvista on kuvattu juuri Rockefeller Centerin rakennustyömaalta.

”Lunch atop a skyscraper” eli lounas pilvenpiirtäjällä, on kuvattu 30 Rockefeller Plazan rakennuksilla. Kuvan ottajaa ei varmuudella tiedetä.

Rakennusmiehet istuvat lounaslaatikoineen 800 jalan korkeudessa Rockefeller Centerin korkeimman ”päärakennuksen” rakennuksilla syyskuussa 1932. Rockefeller Centerissä on vuosikymmenten saatossa pitänyt toimistojaan suuri osa maailman tunnetuimmista yrityksistä. Nykyään suurimman osan tiloista omistaa Tischman Speyer, joka osti tilat vuonna 2000 noin 1,85 miljardilla dollarilla. Itse lähetyshän ei ole mikään ”kaunokki”, mutta sopivalla hinnalla (lue yhdellä eurolla) siitä sain yli euron verran iloa ja se kaiketi on hyvä kauppa. Saiko Korpivaara & Halla Amerikasta auton renkaita, sitä tarina ei kerro.

Korpivaara & Halla oli vuonna 1917 perustettu suomalainen autoja maahantuova yritys. Sen perustivat Juhani Korpivaara ja Veikko Halla. Halla kuoli onnettomuudessa vuonna 1920, ollessaan autonostomatkalla Porvoossa. Firma edusti amerikkalaisia General Motorsia (GM) ja Fordia, mutta edusti myös Studebakeria sekä muutamia kuorma-automerkkejä. Yhtiö edusti mm. Skodaa ennen sotaa. Vuonna 1947 firman nimi muutettiin Korpivaara Oy:ksi. 50-luvulla Korpivaara maahantoi Massey Ferguson traktoreita sekä mm. Citroen pakettiautoja. 60-luvulla maahantuotiin Toyotaa. Parhaimmillaan yhtiössä toimi lähes kuusi ja puolisataa henkeä. Amer osti Korpivaaran vuonna 1984. Kuorelta suorastaan hehkuu bisneksen ja teollisuuden historia, kun sitä vähän ”raaputtaa”.

Kohti Saloa nostimme kytkimen muutaman tunnin ja pullakahvien jälkeen. Mukana oli nippu ostoksia, hyvä mieli ja kun ei edes satanut, niin elämä hymyili.

Merkki-Albertin 70. huutokauppa päättyi eilen illalla (tätä kirjoitettaessa ”eilen”). Malli 1930 keräilijälle huutokauppa näyttäytyi aika ”tavallisena”, sillä super-kanuunoja ei ollut tarjolla. Filateliapuolella oli kuitenkin kaikenlaista saatavilla.

Ilmeisesti Itä-Karjalaa varten suunniteltu kaksivärinen M30 leijonamerkki (ehdote) myytiin 27 eurolla (lähtö oli 20). Automaattimerkkirulla 10p merkistä jäi myymättä 300 euron lähtöhinnallaan. Vaikka kokonaiset rullat ovat harvinaisia, ei niillä oikein ”tee” mitään – nimittäin rullan laittaminen kokoelmasivulle on lähestulkoon mahdotonta ja mikäli ei oteta huomioon mahdollisia tutkimuksellisia näkökohtia, on rulla aikalailla vaikea kohde. Keltaisen 1,25mk/50p päällepainamamerkin kakkostyypin kolmen käyttämättömän arkin erää yritettiin myöskin myydä 300 euron lähdöllä – tämäkin jäi myymättä. En tiedä mikä ajatus oli taustalla myydä kolme arkkia yhdellä kertaa.

Ehkä kiinnostavin M30 filateliakohde oli 50p keltaisen merkin arkki, jossa hammastukset olivat arkin yläreunassa menneet ns. pahasti pieleen. Arkin lähtöhinta oli 80 euroa ja sillä se meni kaupaksi. Erikoinen ja harvinainen kohde – jos hammaste-erikoisuus olisi ollut merkkien päällä, olisi hinta noussut varmasti aivan eri tavalla. Loistoleimaiset merkit tekivät kauppansa vaihtelevasti. 15mk Olavinlinna-merkin näyttävä laskos myytiin 60 eurolla. Laskos oli ”leveä” ja kyseessä on hyvä kokoelmakohde.

M30 osastolla oli postihistoriaa tarjolla vähänlaisesti. TKT-suojareijitetty painotuotelähetys myytiin 75 eurolla, ollen kalleimpia M30 postihistoriakohteita tällä kertaa. Istanbuliin lähetetty postikortti 2mk punaisella leijonamerkillä myytiin 20 euron pohjallaan – Turkki on parempi kohdemaa. Japaniin lähetetty postikortti välirauhan ajalta Siperian kautta kulkeneena meni kaupaksi 35 eurolla, mikä ei ole erityisen kova hinta.

Toisen painoluokan kirjattu lentokirje 25.8.1937 Joensuusta Melbourneen Australiaan. Taksa: Kirje (21-40g) ulkomaille (1.11.1936–30.9.1942) 5,50mk + kirjaaminen ulkomaille (1.12.1931-31.9.1942) 2,50mk + lentolisä (per 5g) Australiaan (15.4.1935 – 31.3.1938) 5*12,00mk = 68,00mk.

Erien ja lentopostin osastoissa oli muutamia M30 kohteita. Nostan näistä Australiaan 1937 menneen painavamman kirjatun lentokirjeen, joka on hyvä lentopostikohde 30-luvulta. Kohde oli mukana erässä, jonka lähtöhinnaksi oli laitettu 300 euroa ja joka myytiin 420 euroa. Kun tietoa muista mahdollisista hyvistä M30 kohteista tuossa erässä ei ollut oli vaikea huutaa yhden kohteen perusteella ja en uskaltautunut leikkimään tulella. Ostaja sai kuitenkin kaksi mapillista tavaraa ja toivottavasti koko rahan edestä. Mukana oli näytön perusteella mm. SPR tavaraa ja jonkin verran klassisen Suomen lähetyksiä, joihin erän rahallinen arvo keskittyy.

Tänään päättyy Huutokortti-huutokauppa ja ennen Joulua on vielä tulossa huutokauppoja. Saas nähdä mitä niistä löytyy ja löytyykö mitään, tällä kertaa saanto jäi minun osaltani kovin vähäiseksi.

Kuopio 250

By

Kuopion kerho päätti repäistä ja järjestää alueellisen postimerkkinäyttelyn juhlistamaan kaupungin 250 vuotista taivalta. Alueellisessa näyttelyssä on mukana hieman yli kaksisataa kehystä ja ideana oli se, että mukaan tulisi kokoelmia, jotka eivät ole aiemmin saaneet 90 pistettä näyttelyssä ja toiveena oli, että nähtäisiin myös aivan uusia kokoelmia. Tämä toive toteutui, sillä paikalla oli useita ensiesityksiä, myös M30 keräilijää ilahduttavia ja kiinnostavia! Näyttelypaikkana oli Kuopion musiikkitalo, kaupungin keskustassa, kävelymatkan päässä keskustan hotelleista.

Musiikkitalon halli oli hieno, mutta valaistus ei optimaalinen

Malli 1930 keräilijälle näyttelyssä oli nähtävää – tärkeimpänä Matti Lehtisen kokoelma ”Suomen postitaksat M-1930 yleismerkein vuosina 1930-1953”, joka oli ensimmäistä kertaa esillä ja on nimensä mukaisesti M30 postitaksakokoelma. Lehtinen sai kokoelmallaan 78 pistettä (LV). Kokoelmassa esiteltiin kattavasti postitaksoja lähetyslaji kerrallaan. Toinen tapa esittää taksoja on mennä taksakirjan mukaisesti ja esittää esimerkiksi pikalisä irrallaan lähetyslajista. Itse preferoin lähetyslaji kerrallaan etenemistä, koska mielestäni lisäpalvelut ovat aina kiinteästi lähetyksessä ”kiinni” ja näin ollen niiden esittäminen irrallisena olisi epäjohdonmukaista. Tämä on toki henkilökohtainen preferenssini ja jokainen saa esittää miten itse parhaaksi katsoo. Lehtisen kokoelma on kuusi kehyksinen ja siinä kotimaan lähetysten paino on kohtalaisen suuri, yli kaksi kehystä. Toki kotimaan osalta on esitelty kaikki lähetyslajit. Yksi parhaista esitetyistä kotimaan kohteista oli 9mk Postitalo-merkin yksittäiskäytöllä lähetetty 9. painoluokan painotuote. Toinen huippukohde oli lentopostina lähetetty pika-asiakirjalähetys, joka on erittäin harvinainen. Kolmas hyvä kohde oli kotimaan tavaranäyte pikana.

Lehtisen mielestäni kovin kotimaankohde, lentoasiakirja pikana Helsingistä Kuopioon

Lehtinen näyttää myös mm. postikortin lentona Islantiin ja kirjatun kirjeen Viron erikoistaksalla vuonna 1930 3mk merkin yksittäiskäytöllä. Kumpikin on hyvä kohde. Mukana on myös joitakin parempia lentokohteita Euroopan ulkopuolelle. Kaiken kaikkiaan piristävä esitys.

Muita M30 kohteita kokoelmissaan esittäviä olivat mm. Keijo Savelainen, joka esitteli painotuotetaksoja kotimaassa ja ulkomailla (72p); Pauli Salminen, 1917-1930 postitaksoja esittelevässä kokoelmassaan (81p); Mikko Kylliäinen, joka esitteli vaikeasti yksittäispostitteina löytyviä 100mk ja 1mk M30, M54 ja M63 merkkejä (76p); sekä ehiöluokassa Jussi Tuori M30 vuoden 1952 maisemaehiöitä esittelevällä kahden kehyksen kokoelmallaan (76p). Mainittakoon erikseen, että näyttely oli sen verran kompaktin kokoinen, että ehdin katsoa melkein kaikki kokoelmat läpi ja ajatuksella kaikki kiinnostavat. Yksi nuorisoluokan kokoelmakin oli mukana! Koko palkintoluettelo löytyy TÄSTÄ.

Musiikkitalon toisen kerroksen aulatiloissa, näyttelytilojen välittömässä läheisyydessä olivat Kuopion kerhon, sekä Filatelistiliiton pöydät

Muutamia kohteita ”jäi haaviin”, mikä tietysti on aina keräilijälle mukavaa. Kauppiaitakin siis paikalla oli! Erillisessä huoneessa, ”bunkkerissaan” kauppiaat olivat verrattaen pienessä tilassa tavaroineen – pöytiä oli viidellä myyjällä Järvistöllä, Juhani Kemillä, Merkki-Albertilla, Hellman huutokaupoilla sekä Philealla. Esittelen kaksi tekemääni hankintaa:

Sveitsiin Grencheniin sodan aikana lähetetty lentokirje kulki kirjeen postimaksun osalta kansainvälisellä 4½mk per 20g taksalla ja lentolisä oli 4 markkaa, yhteensä 8 markkaa, eli huomattavasti enemmän kuin sopimustaksaiseen Saksaan olisi maksanut (5½mk). Kirjeellä on leima ”660” joka lienee junaleima (tästä en ole varma). Kuori on sensuurilemattu Suomessa (Helsinki, #49) ja saksalaisen sensuurin Berlinissä tarkastama. Kaikkea Sveitsiin lähetettyä postia ei sensuroitu. Leiman päiväys on vaikeasti luettavissa, mutta arvelen sen olevan 29.11.1944 eli ajalta, jolloin Suomen ja Saksan välinen postiyhteys oli keskeytynyt, mutta posti Sveitsiin kulki yhä Saksan kautta. Lento on tapahtunut Ruotsiin ja sieltä Berliiniin, josta ehkäpä junalla Sveitsiin. Tästä maiden välisen postiyhteyden keskeytymisestä ja käytännön sotatilasta (Lapissahan sodittiin) johtuen suomalainen Sveitsiin osoitettu posti sensuroitiin Saksassa.

Lentokirje Sveitsiin vuodelta 1944 (ilm. marraskuu)
Berliinin sensuurin avaama ja sulkema (BV3.4 liuska)

Kirjeen takana oleva sensuuriliuska on BV3.4 (käytössä 2/1944 – 4/1945) ja sensuurileima on BP6.2 (käytössä 10/1944 – 2/1945), mikä vahvistaa ajatusta siitä, että kyseessä on juuri 1944 loppuvuodesta lähetetty kirje. Sveitsiin lähetetty sodanaikainen posti ei ole erityisen harvinaista, eikä myöskään taksa ole mitenkään erikoisen vaikea. Kohde on kuitenkin kokonaisuutena ihan ”kiva” ja sen kotiuttaminen sopivalla rahalla tuntui järkevältä.

Ruotsiin Helsingborgiin 7.5.1941 lähetetty lentokirje on tavanomainen aikansa edustaja. Kirjeen postimaksu oli lähettämisen aikaan 2:75mk ja lentolisä 1 markkaa, ja kirjeeltä tämä 3:75mk löytyykin. Elettiin välirauhan aikaa ja lentotoiminta Ruotsiin oli lähes normaalia. Kirje on lähetetty Helsingistä ja se on kulkenut lentolinjalla 1631 (Helsinki-Turku-Tukholma) ja todennäköisesti Tukholmasta Malmöön jatkolentona. Sensuurin tarkistama Helsingissä (#17) ja avattu (liuska). Ostin koska eurolla sain – ei vie kokoelmaani eteenpäin.

Palmares järjestettiin Kuopion Klubilla, keskustassa, jossa arviolta 80 filatelistia ja muuta asiasta innostunutta kokoontui juhlimaan sekä näyttelyä, että Kuopion juhlavuotta. Alkumaljojen jälkeen Kuopion kerhon puheenjohtaja Risto Pitkänen kertoi savolaisen ajanlaskun erikoisuuksista ja siitä, että Kuopio lienee perustettu erilaisten laskutapojen mukaan vähintäänkin kolme kertaa ja mahdollisia merkkivuosia voisi olla jopa neljä erilaista. Tämä on yhden ajanlaskun mukainen 250 vuotta. Muistamme 1982 julkaistun 200-vuotiasta Kuopiota juhlivan postimerkin, sen julkaisustahan on vuosia kulunut 43… Ehkä Kuopiossa juhlitaan 7 vuoden kuluttua uudelleen 250 vuotisjuhlaa. Voi kuullostaa naurettavalta, mutta savolainen on jälleen ymmärtänyt yhden elämän tärkeimmistä asioista, nimittäin sen, että ”on juhlittava silloin kun pystyy”. Ja se joka juhlii useammin on todennäköisesti onnellisempi kuin se, joka juhlii vähemmän. Toki tämä spekulaatio voi olla totta tai voi olla olematta, mutta tämä olikin savolainen spekulaatio. Kuten tässä blogissa muutenkin, vastuu sen sisällön uskomisesta on lukijalla. No joka tapauksessa, puhe oli asiapitoinen ja riittävän lyhyt juhlapuheeksi. Ruoka oli erinomaista ja filatelistit iloisia.

Kuopion Klubi, pisimpään samassa rakennuksessa toiminut suomalainen klubi

Liiton puheenjohtaja Hirsmäki piti pienen kiitospuheen ja jaettiin palkintoja. Tuomariston puheenjohtaja Jukka Mäkinen kertoi arvostelijoiden terveiset – varsinaista GP:tä ei jaettu, mutta korkeimmat pisteet sai tällä kertaa Jussi Murtosaari (92p). Pisterajat olivat kohtalaisen alhaalla ja mitalit painottuivat kultamitaleihin ja vermeileihin. En nähnyt suuria pettymyksiä ja kaikki kokoelmat saivat tavallista enemmän kommentteja tuomareilta. Eli eteenpäin menemiseen tuli vinkkejä jokaiselle.

Tuomariston puheenjohtaja Jukka Mäkinen luki tuomariraportin

Lauantaina ovet avautuivat yhdeksältä ja aamutuimaan paikalla oli jo jonkin verran filatelisteja. Kokoelmiin tutustuttiin ja saatiin tuomaripalautteita. Tilaisuus päättyi kello 14, jolloin itse olin jo asemalla odottelemassa junaa. Kuopioon on pitkä matka – kotimatkan ajallinen kesto oli noin seitsemän tuntia.

Syksyn Hellman ja Turun Kerho

By

Syksyn 2025 Hellman on taputeltu. Kohteita huutokaupassa oli vintage, militaria, raha ja filateliakohteet mukaanlukien neljä tuhatta ja jonkinlaisena puoli-uutuutena suomalaisessa keräilyhuutokauppakentässä oli myynnissä kokonaisia lavoja filateliaa. Vastaavaahan on toki nähty aiemminkin ja tästä ”genrestä” tunnetuin esimerkki on aikoinaan myyty International Youth Service (eli IYS)- nimisen kirjeenvaihtovälitysfirman varasto, jonka veroista kokonaisuutta on hyvin harvoin nähty.

Tuo ”junavaunullinen” tavaraa myytiin kertapamauksella yrityksen lopettaessa toimitilansa Turun ydinkeskustassa. Jos joku muistaa missä Pizzeria Dennis Turussa sijaitsee, niin IYS sijaitsi tuon korttelin sisäpihalla. Tässä kohtaa voitaneen jo ilman huonoa omatuntoa kertoa, että ostaja oli nyt jo edesmennyt pirkanmaalainen suurfilatelisti Juha Kauppinen. Juhahan oli mailman parhaan Etiopian postihistoriakokoelman kasaaja ja armoitettu Etiopian tuntija. Ehkä ainoana suomalaisena hän sekä puhui, ymmärsi ja kirjoitti Etiopian kieltä amharaa. Juhan kokoelmassa oli n. 25% kaikesta tunnetusta etiopialaisesta postista ennen vuotta 1900 ja kokoelma voitti kansainvälisen Grand Prixin ja on jäänyt minulle muistiin hyvin, koska mies itse kävi sen kanssani läpi Tampereella 2019. Myöhemmin Juha kertoi, että IYS tavaran osto oli hänen elämänsä paras liiketoimi. Oli kestänyt aikansa löytää sopivat ostajat, mutta tavara meni kuin menikin kaupaksi. Kun valtavia määriä laitetaan pienemmiksi eriksi ja myydään vähintään sopivaan hintaan, on melkein mahdotonta tehdä tappiota.

Mutta palataan tähän aikaan… kävin Naantalissa Hellmanin tiloissa katsomassa kohteita, koska myytävänä oli sellaista mikä M30 keräilijää potentiaalisesti kiinnostaa. Erityisesti minua kiinnostivat kaksi erää sekä yksi yksittäiskohde – samalla tuli toki katsottua myös muutamia muita kohteita. Paikan päällä oli saapuessani, maanantaina iltapäivällä, vahva Tamperelaisedustus – samalla asialla tietysti hekin, ja muutamia muita tuttuja filatelisteja. Firman toimitusjohtaja Untinen kertoi tiloja laajennetun ja yllättäen käyneen niin, että laajennus tuli heti käyttöön, koska myytävää tavaraa oli niin paljon. Huomasin, että viereiselle tontillekin oli alettu rakentaa – Naantali on vakavarainen kaupunki ja yhteydet mm. Turun Satamaan hyvät… hienoa nähdä, että toimintaa on ja sitä tulee lisää.

Kohde 2613

Kohteet jotka halusin nähdä olivat numerot 2613 ja 3424 sekä lisäksi yksittäiskohde numero 2940. Kohde 2613 oli kohdeselosteeltaan yksinkertaisesti:”Suomen meriasiamies H Gröndahlille Lontooseen 1935 – 1941 osoitettua postia eri maista erä vajaa 20 lähetystä” ja siitä oli otettu kuvia siten, että kohteen kaikista lähetyksistä oli näytillä etupuoli. Kyseessä oli siis erä, jossa samalle vastaanottajalle 18kpl lähinnä postikortteja, niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Ensi silmäyksellä ei mitään erikoista. Huomasin kuitenkin yhden kirjeen, joka minua alkoi kiinnostaa. Käytännössä tilanne kiinnostavan kirjekuoren osalta oli se, että halusin nähdä sen kääntöpuolen ja sen, että olisiko siellä leimoja tai merkintöjä. Itse ”asia” sinänsä vaikutti mielestäni kuvankin perusteella jo aika selkeältä… jaa, että mikä asia? No se, että yksi kohteista oli Suomesta Englantiin lähetetty lentokirje ajanjaksolta ”kesä 1941”, jolloin Englantiin ei ollut Suomesta muuta yhteyttä kuin Neuvostoliiton kautta. Tämä yhteys oli auki vain siihen asti kunnes saksalaiset hyökkäsivät Neuvostoliittoon 23.6.1941 ja vetivät Suomen mukaan jatkosotaan. Postiyhteys, kuten tunnettua katkesi kahden toisiaan vastaan sotivan maan välillä.

Kiinnostava kirje

Kiinnostava kohde oli siis ensimmäisessä kuvassa ylhäällä oikealla näkyvä lentokirje. Kirjeen ulkomaantaksa oli 3½mk per 20g ja lentolisä Englantiin, koko matka lentäen, 12mk per 5g eli tässä tapauksessa yhteensä 15,50mk. Juuri tuo 15,50 kirjeeltä löytyy ja siksi tuntosarvi värähti. Taksakirja kertoo meille, että postireitti kulki Tukholman ja Moskovan kautta Bagdadiin, josta eteenpäin Etelään ja Afrikan halki Atlantin rannikolle ja sieltä Englantiin saakka. Taksakirjasta löytyy vastaavasta lähetyksestä myös kuva. Taksakirjassa kuvattu lähetys on lähetetty 21.4.41 ja sille on lyöty Bagdadissa kauttakulkuleima. Kohteessa 2613 olevalla kirjeellä ei vastaavaa leimaa löydy. Tämä saattaa tarkoittaa jotakin, tai olla tarkoittamatta. Minun pitää kaivaa alkuperäiset lähteet, eli Posti- ja Lennätinhallituksen kiertokirjeet vuodelta 1941 esille ja tutustua niihin sekä muihin lähteisiin, jotta pääsen perille siitä, että miten kirje olisi voinut muuten kulkeutua Englantiin. Ensiksi tulee mieleen vaihtoehtona se, että kirje olisi kulkenut Venäjän läpi Japaniin ja sieltä laivalla Tyynen meren yli Yhdysvaltoihin, jossa se olisi lentänyt New Yorkiin, josta se olisi kulkenut lentoveneellä Bermudan kautta Espanjaan, josta lentona Englantiin. Selvittämällä missä sensori numero 7534 työskenteli tämä kysymys aukeaa. Sensorin numero on englantilaisessa PC90 sensuuriliuskassa näkyvissä (jokaisella sensorilla oli oma numeronsa, jonka perusteella hänen työtään pystyttiin kontrolloimaan). On kuitenkin varmaa, että kirje on päässyt perille ainakin englantilaiseen sensoriin asti, koska siinä on Englannin sensuuriliuska. Kuten kuvasta näkyy takana ei, ikävä kyllä, ole mitään kauttakulku tai saapumisleimoja. Kynällä kirjoitettu teksti ”anl. 11/8/41” kertoo siitä, että se on ilmeisesti saapunut tuona päivänä ja se on ollut pakko tulla lähetetyksi ennen 23.6.1941. Oli reitti mikä tahansa, on käytetty 12mk/5g lentolisä vaikea ja kuori siksi erittäin kiinnostava.

Kohde 3423 oli laatikossa oleva M30 filateelinen näyttelykokoelma, jossa oli siis merkkimateriaalia sekä postilähetyksiä. Mukana oli myös numerokuusiloita kohtalaisen runsaasti. Kohdeselosteessa luki: ”m/30 näyttelykokoelma, johon lisätty runsaasti lisämateriaalia sivujen väliin! Mukana runsas postilähetyspuoli, ryhmiä, erikoisuuksia kuten tarttumia, laskoksia, hammatamattomia jne. Erinomainen tilaisuus jatkaa tämän kokoleman rakentamaista!”. On pakko todeta, että kohdeseloste oli aivan oikeassa. Kyseessä oli näyttelykokoelma, joka oli monteeratuilla sivuilla ja mukaan oli vuosien varrella hankittu paljon uutta. Se mikä oli tässä kuviossa parasta oli, että mukaan ei suinkaan ollut kertynyt vain tauhkaa, vaan kokoelman kerääjä oli ollut tietoinen siitä mitä pitää hankkia

3424 M30 filateelinen kokoelma lehdillä ja lisämateriaalia

Tällainen kokoelma on tietysti ”pakko” käydä katsomassa – jos joukossa olisi muutamakin sellainen kohde, joka toisi paljon hyvää omaan kokoelmaan, sen hankkiminen saattaisi olla perusteltua. Aivan kylmäksi kokoelma ei tosiaankaan jättänyt – sivuilla oli hyväleimaista hyvälaatuista materiaalia, erikoisuuksia kuten hammastamattomia merkkejä (esittelyarkeista), joitakin laskoksia ja siirtymiä, sekä useiden merkkien kuusiloita. Lähetykset olivat suurelta osin tavallisempaa tasoa, mutta joukossa oli myös muutamia helmiä. Näistä ylivoimaisesti kovimpana erittäin harvinainen sokeainkirje 30 pennin taksalla, joka oli maksettu kolmella kymmenen pennin merkillä. Lisäksi havaitsin kirjatun postikortin ulkomaille, joka on hyvin harvinainen kohde. Silmään sattui vielä kirjattu paikalliskirje saantitodistuksella, joka sekään ei ole erityisen huono kohde. Sen perusteella mitä aiemmin toteutuneita hintoja muistelin, pidin lähtöhintaa 400 euroa vähintäänkin asiallisena.

Mainitut kolme ”kanuunaa”

Kohde 2940 oli mielenkiintoinen dokumentti, jolle oli mitätöity M30 merkkejä 12 markan edestä. Taksa sopii kirjatun kirjeen sisällön todistamisen taksalle lähettämisen aikana. Tällaista taksaa en ole aiemmin nähnyt ”luonnossa” ja siksi kohde olikin erittäin kiinnostava. Mielenkiintoista oli se, että kyseessä oli kirje, jonka sisällössä ei kuitenkaan mainita mitään siitä, että postivirkailija olisi tällaisen todistuksen dokumentilla jotenkin antanut. Hiukan siis häiritsevää. Kun oli kuvattu vain etupuoli, piti tarkistaa, että josko siellä olisi jotain tähän viittaavia merkintöjä. Kohteen lähtöhinnaksi oli laitettu 20 euroa, mikä oli sellainen, että sen huutamalla, vaikka tulisi hasardi, ei päähän kohdistuva kipu osoittautuisi ylitsepääsemättömäksi. Ollessaan todennettavissa tällaiseksi taksaerikoisuudeksi kohde olisi kelpo parempaankin kokoelmaan ja harvinainen. Ikävä kyllä kirjeen takana ei ole mitään merkintöjä ja sen luonteen todentaminen täysin aukottomasti on hieman vaikeaa. Mutta jos se kävelee kuin ankka, ääntelee kuin ankka, niin onko se silti ankka? Mitäs jos se on esimerkiksi Jope Ruonasuun ankkaa esittävä haamu? Tässäpä aitouttajien kiirastuli paljastuu samaa vauhtia. Ihan pöllö tämä kohde nyt ei ole, vaikka ehkä ei ankkakaan. Samalla korostuu usein ja aiemminkin todettu tosiasia siitä, että postihistoriakohteet pitäisi ehdottomasti kuvat akummaltakin puoleltaan.

Kohde 2940 erikoinen, potentiaalisesti erittäin harvinainen

Näiden salapoliisitoimien jälkeen lähdin kotiin päin. Kotimatkalla Naantalista päätin pysähtyä Turkuun, jossa oli sopivasti Turun Postimerkkikerhon kokous, perinteiseen tapaan Kupittaan Paviljongissa, jossa nykyään toimii ravintola Pegasus. Pegasus on kuulemma päivisin lounasaikaan täyteen ammuttu, mikä tietysti on yrittäjälle hyvä asia. Jos ruoka on hyvää ja paikka sopiva – Kupittaa on rakennettu täyteen kaikenlaisia toimistoja ja asuntoja (liiallisuuksiinkin asti, sanoivat turkulaiset ystäväni) – käy kauppa joskus kuin siima. Illalla tila on Postimerkkikerhon kokouksen käytössä ja istumapaikkoja on kuitenkin hyvinkin riittävästi. Turkulaiset ottavat vierailijat hyvin vastaan ja huippufilatelisteja istui tälläkin kertaa paikalla useita.

Illan ohjelmassa oli helsinkiläisen, vai pitäisikö sanoa helsinkiläistyneen, Jukka Mäkisen esitelmä 1860-luvun leimamerkeistä. Jukka on pitkän linjan filatelisti ja hänellä on kokemusta kovien näyttelykokoelmien rakentamisesta. Aiheina miehellä ovat olleet mm. juuri leimamerkit, klassinen Kreikka ja klassinen Unkari. Kaikki näkemäni Jukan kokoelmat ovat pitkälle vietyjä ja hyvällä maulla (ja tarpeellisella rahalla) rakennettuja. Tällä hetkellä Jukan suomalaisten leimamerkkien kokoelma lienee paras koskaan nähty esitys aiheesta. Hän on myös mukana Filatelistiliiton toiminnassa ja on filateelisen toimikunnan puheenjohtaja. Esitys oli täyttä asiaa ja siinä käytiin läpi nopeasti, mutta rauhallisesti ”tärkeimmät” liittyen 1860-luvun suomalaisiin leimamerkeihin. Itsellenikin tuli (taas) paljon uutta tietoa mm. se, että korkeimmat leimamerkkiarvot ovat äärettömän harvinaisia ”kokokohteilla” ja, että venäjän kieltä ei suomalaisissa leimamerkeissä ajanjaksosta huolimatta ole käytetty lainkaan. Syynä ilmeisesti se, että niitä käytettiin vain Suomessa evätkä ne olleet käypäisiä Venäjällä koskaan.

Juhani Pietilä päivittää tilannetta, prof. Vaihekoski ja M17 mies Rannikko tarkkaavaisina taka-alalla
Useilla pöydillä oli parahultaisesti huutokohteita

Kokouksen ja esityksen jälkeen pidettiin kerhohuutokauppa. Turkulaisittain huudettavaa oli kymmeniä kohteita ja limitit vaihtelevia. Kohteiden päälle laitetaan lappu ja vain ”laputetut” menevät meklarille. Huutokauppa eteni nopeasti ja laputettujen loppu tuli vastaan vartin kohdalla. Meklari ei jäänyt haistelemaan kukkasia, vaan asia tapahtui tarpeellisella sähäkkyydellä.

Saman viikon tiistain huutokauppa jo alkoi, ensin myytiin vintagea, eli ns. vanhaa ”merkkikamaa” – kelloista kellopeleihin, appelsiineja ei ollut. Hetkellisessä mielenhäiriössä ostin 90kpl Aku Ankan taskukirjoja… koska ne olivat menossa liian halvalla. Tulivat sitten minulle. Noh… siitä onkin jokunen tovi, kun olen näihin viimeksi perehtynyt. Onneksi lähipiirissä on paljon lapsia! M30 kohteita oli myytävänä tällä kertaa tietysti etenkin M30 alueella, mutta myös erissä ja ”kenttä- ja sotilasposti”n joukossa. Filateliapuolella oli useampia kiinnostavia kohteita. Mainitsen vain mielestäni kiinnostavimpia. Ehdote 5mk Olavinlinna-merkistä oli hieno ja suurireunainen. Hieno se oli muidenkin mielestä, myyntihinta oli 580 euroa. W eli Waldhof reijitetty 25mk mottimies M30 merkki on harvinainen ja tämä Käkisalmelainen paperitehdas on reijitteellään kaikkein harivinaisimpia, ellei se harvinaisin. Hintaa tällä kertaa 540 euroa.

Myytävänä olleista postihistoriakohteista osa oli edesmenneen M30 eminenssin Hannu Kaupin kokoelmalehtiä kaikenlaisista erikoisuuksista. Näiden hinnat eivät nousseet erityisen korkealle. Sodan aikainen 3½mk diplomaattipostilähetys jäi aluksi myymättä, mutta meni satasen pohjallaan jälkimyynnistä. Kohde on postihistoriallinen erikoisuus ja satanen on siitä edullinen hinta ostajalle. Näitä saattaa joutua odottamaan kauan – siis seuraavaa, eivät ole tavallisia, ostajalle erinomainen kauppa.

Kohteen 2613, jonka kävin katsastamassa (kts. yllä) lähtöhinnaksi oli laitettu 20 euroa, mikä oli sellainen,että kohde menisi ”varmasti” kaupaksi. Huutokaupan päättyessä kohteen osalta, oli kelloon kertynyt lukema 60 ja erä vaihtoi omistajaa. Tietäen mistä oli kysymys, ei hinta vaikuta erityisen kovalta. Mikäli kohteessa ei olisi ollut ”mitään” olisi n. 3€ per sekalainen 1930-luvun lähetys Englantiin ollut nykymarkkinoilla huonohko kauppa. Kuten arvata saattaa, kohde tuli minulle – tässä kohtaa olisi lapsellista esittää muuta. Olin valmis maksamaan enemmän, mutta tällä kertaa kävi näin. Kuinka mukavaa onkaan saada omasta mielestään edullisesti jotakin (vaikka se voisi osoittautua harhalaukaukseksi myöhemmin)! Kokoelmaan mahtuva kohde on mukava saada, tätähän tapahtuu luvattoman harvoin.

Kuten niin monta kertaa aiemminkin muiden katsastamieni kohteiden kanssa kävi kuten köyhän usein käy, eli käteen jää huutokaupassa tyhjää, kun rahamiehet ”karauttavat” paikalle. Huusin kahta muuta kohdetta mielestäni korkealle, mutta kissan viikset – kumpikin meni muualle. Lomakemainen kirje vaihtoi omistajaa 380 eurolla ja kokoelmakohde nousi aina 1550 euroon saakka. On rehellisesti todettava, että tuo puolitoista tonnia ei ollut edes paha hinta, koska kohteessa oli niin paljon hyvää materiaalia! Mutta tällaista tämä leikki on… jos haluaa hyvää, niin on usein maksettava hyvän hinta. Paljon muutakin kiinnostavaa oli myytävänä, mutta kaikesta ei ehdi raportoida – on pakko levätäkin!

Kirjoittelen tätä junassa, matkalla Kuopio 250 alueelliseen näyttelyyn. Nähtäväksi jää mitä Itä-Suomessa on saatu aikaan, ennusmerkit ovat positiivisia! Mutta… Pikku-Aasin kaltaisesti totean… siitä kuulette ensi kerralla.

Lohjan tapahtuma ja HTO

By

Etenen tässä hieman epäsynkronisesti aikajanaan verrattuna, mutta kerrankos sitä ihminen virheitä tekee. Palaan tässä ja nyt syyskuun alkuun, jolloin lauantaina 6.9. Lohjan Postimerkkikerho järjesti pitkästä aikaa keräilytapahtuman. Paikkana oli Åsvalla ja käytännössä käytössä oli suuren puurakenteisen huvilan kokonainen kerros. Oma saapumiseni paikalle tapahtui vasta ”sähinän” hiljennyttyä, noin kello 15 nurkilla… tulin suoraan Kuopiosta, josta olin lähtenyt autoilemaan aamulla. Eräskin kauppias totesi, että tulit aika myöhään – kaikki meni jo! Sama kauppias kertoi, että kun ovet oli avattu oli tunnelma ollut kuin pankissa avaamisen hetkellä – suorastaan jonotusta ja kova kaupankäynti heti kättelyssä. Paras tavara oli nopeasti vaihtanut omistajaa ja tyytyväisyys paistoi kauppiaiden naamalta vielä iltapäivälläkin.

Åsvalla, jossa tapahtuma järjestettiin. Paikoitus oli vieressä ja riittävän suuri.
Eteisessä kerhon pöytä ja salissa kauppiaat.

Pöytiä Lohjalla oli ammattilaisilla Harri Kuusisto ja Vesa Järvistö, sekä Tampereelta aamutuimaan ajelleella Tero Sistolla sekä paikallisemmalla Kim Adolfssonilla. Taisi olla parilla muullakin ja tietysti Lohjan kerholla. Tarjolla oli myös kahvion tuotteita. Vaikka olin vasta ”myöhään” paikalla oli Lohjan kerhon pj. Filatelistiliiton puheenjohtaja Vesa Hirsmäki yhä paikalla, myös muutamia muita tuttuja tuli vastaan – kuten aina.

Tällä kertaa minulle kävi sillä tavalla vanhanaikaisesti, että en löytänyt juuri mitään mallin 1930 ostettavaa. Muutamalla myyjällä oli joitakin parempiakin kohteita, mm. Saksaan erikoistaksalla lähetetty 1,75mk taksainen postikortti, joka on ”aikoinaan” maksanut maltaita. Tämän kortin hinta oli alle 300 euroa, mikä ei ollut harvinaisuuteen verrattuna käsittämätön. Olen kuitenkin ollut onnekas ja minulla tällainen kohde jo oli, joten jäi ostamatta. Ostin erään erikoisen näköisen kohteen, dokumentin jolle oli leimattu venäläinen 7 ruplan merkki. Tiesin ottavani ison riskin, sillä en tutkinut kohdetta erityisen hyvin paikan päällä, esim. en suurentanut leimoja jne. Erinäisten tutkimusten jälkeen, joissa kysyin ja sain apua Tanskalaiselta tutulta ja venäläiseltä keräilijältä, on todettava, että tämä ostos meni ”ketun pesille”, sillä kyseessä on keräilijöiden vahingoittamiseksi tehty väärennös eli filunki. Leiman päiväys ei vastaa dokumentissa esitettyjä, vaan on selvästi väärä. Tämä hasardi maksoi pitkän pennin ja vaikkei se Lohjalla kauniissa syksyisessä ilmassa mieltä painanutkaan, niin jälkikäteen se hieman harmittaa. Niin ikävää kuin se onkin, uskon ettei tule jäämään viimeiseksi kerraksi kun kätöseen jää musta pekka. Keräilyssä ajoittain voittaa ja ajoittain häviää.

Vuoden kolmas HTO huutokauppa, numeroltaan 71, päättyi syyskuun loppupuolella. Tällä kertaa M30 filateliapuolella ei ollut ihmeitä tarjolla. Yksi kiinnostavimmista kohteista oli mielenkiintoinen 25p merkin siirtynyt painatus arkin reunasta. Arkin reunassa siirtymä näyttää paremmalta, vaikka kyseessä ei olekaan ”ihme”. Kohte myytiin 60 eurolla. Toinen kiinnostava oli 50/40p päällepainamamerkin päällepainaman siirtymä nelilöllä – myyntihinta ja lähtöhinta kumpikin 15 euroa.

Myytävänä oli myös laaja kuvaketunnuskokoelma, jossa oli erittäin hienosti nostettu M30 kuvakevirheet suurennoksineen esille. Kokoelma oli yli 40 sivulla ja myyntihinta alle 90 euroa oli lähinnä naurettava. Meinasin ostaa, koska oli niin halpa, mutta koska vastaava löytyy omasta hyllystä jätin väliin… mutta sormi kävi liipasimella.

Postilähetyspuolella myytiin paljon pikkuhyviä. Mielenkiintoinen oli 2mk punaisella merkillä lähetetty postikortti Egyptiin. Lähetyspaikkakunta oli Petsamo. Tämä keräsi kannatusta 16½ euron verran, ehkä siksi, että leimaus ei ollut erikoinen, vaikka päivämäärä näkyikin. Harva kohde nousi yli kolmen kympin, näistä kiinnostavin oli vuonna 1945 Yhdysvaltoihin lähetetty lentokirje, joka oli lähetetty 11.10.1945 aikana, jolloin käytössä ollut taksakombinaatio oli voimassa vain alle kaksi kuukautta. Kohde myytiin 36½ eurolla.

Kirjeen taksa 10mk ja lentotaksa USAan 18mk per 5g. Kevyt kirje on oikeataksainen. Taksa-aika 1kk 23pv.

Sodan loppuvaiheen ja heti sodan jälkeen lähetetty lentoposti ulkomaille on kiinnostavaa ja ajalta löytyy lyhyitä taksakombinaatioita. Tässä kohteessa kirjeen taksa oli 20 grammalta 10mk (1.9.1945–31.12.1946) ja suhteellisen korkea lentotaksa viideltä grammalta 18mk (1.8.1945-24.10.1945), yhteensä 28mk. Kirje on Suomessa sensuroitu vaikka sota Euroopassa olikin jo loppunut. Mitään isompia ihmeitä ei myytävänä ollut – suurempi lähetyserä meni kaupaksi 88 eurolla. On vaikea ostaa näitä, jos ei käy tutustumassa kohteisiin etukäteen.

Lopuksi pieni henkilökohtainen paljastus. Ilmoittauduin M30 postihistoriakokoelmalla Nordia 2026 näyttelyyn, joka järjestetään Espoossa toukokuussa. Viime kerrasta onkin vierähtänyt jo useita vuosia – tarkalleen ottaen viime kerta oli 2019! Kun on mukavaa aika lentää ja näköjään se menee nopeasti muutenkin!

Loppukesän huutokauppoja ja Nordia 2025 Malmössä

By

Elokuussa alkavat yleensä kesän jälkeiset nettihuutokaupat, näin tälläkin kertaa. Ensimmäisenä asialla oli SF:n huutokauppa, eli Suomen Filatelistiseuran järjestämä nettihuutokauppa. SF on yksi aktiivisimmista huutokauppojen järjestäjistä ja syynä tähän lienevät kaksi asiaa: perinne, joka on muodostunut, sekä tarve rahoittaa yhdistyksen toimintaa ja varmistaa talouden tasapaino. Erityisesti tätä toiseksi mainittua painotti jo edesmennyt entinen puheenjohtaja Jouko Mattila. Huutokauppa oli numerolla 124, mikä sekin kertoo, että aktiviteettia on ollut. Kerho järjestää myös maanantaisia kerhoiltoja, joissa on live-huutokauppa… kuulin eräältä jäseneltä, että esitelmät ovat ilmeisesti jääneet huutokauppojen jalkoihin, mutta ei kai sentään… netistä huomaan, että ainakin kaksi esitelmää on tulossa vielä syyskuussa. Mutta itse asiaan…

Tällä kertaa huutokaupassa ei ollut tarjolla ihmeitä… filateliapuolella oli myytävänä kohtalaisen tavanomaista materiaalia, mutta 1mk oranssi automaatista ostettu leimattu merkki numerolla oli kuitenkin hieman tavallista parempi kohde. Toinen kiinnostava kohde oli 16mk linja-auto merkin laskos, joka ei ole aivan helppo. Laskos ei ollut mikään ylisanoja herättävä leveä ”haitarimainen” laskos, mutta laskos mikä laskos… 16mk merkille on vaikeaa löytää hyviä kohteita, ja kaikenlaiset erikoisuudet tälle merkille ovat siis haluttuja. Siihen nähden ostaja sai kohteen edullisesti, kahdeksalla erolla, mikä oli kohteen pohjahinta.

16mk linja-auto merkin laskos, ei aivan tavallinen.

Postihistoriapuolella myytävänä oli myöskin kohtalaisen tavallisia kohteita, nostan niistä pari. Toinen kiinnostava oli sodan aikainen lentokirje Ruotsiin vuodelta 1944, joka oli maksettu yksin 10mk Saimaa-merkillä. Kyseessä oli siis toisen painoluokan lentokirje. Kohde oli käynyt sensuurissa, kuten sodan aikainen ulkomaanposti yleensäkin. En pannut merkille mihin hintaan kohde myytiin, mutta muistikuvani on, että hinta ei erityisesti noussut. Toinen kelpo kohde oli 6mk oranssilla leijonamerkillä 1948 lähetetty painotuotekirjekuori Geneveen, Sveitsiin. Painotuotteet ulkomaille eivät ole erityisen harvinaisia, mutta kohde oli ihan siisti. Jos ollaan aivan tarkkoja, ei 6mk oranssi ole ”oikea” merkki painotuotteelle, vaan se on 6mk vihreä, joka oli UPU:n värimääräysten mukainen merkki ulkomaan ensimmäisen painoluokan painotuotteelle. Tämän ajan 6mk taksaiset painotuotteet eivät ole aivan huonoja kohteita, erityisesti vihreillä merkeillä – oranssikin kuitenkin kelpaa, jos hinta on edullinen.

Tällä kertaa SF ei siis tarjonnut ihmeitä. Tarjonta on kuitenkin laajaa ja myynti hyvä. On merkillepantavaa, että M30 kohteetkin käyvät hyvin kaupaksi!

Toinen Elokuussa alkanut ja syyskuun puolella päättynyt huutokauppa oli Järvenpään Filateliapalvelun 37. huutokauppa. Filateliapuolella kohteita oli myytävänä parisen kymmentä, mukana ei ollut suuria erikoisuuksia. Automaattimerkkejä oli kuitenkin JFP:lläkin myytävänä. Kauppa kävi hiukan nihkeästi, vain kuusi kohdetta meni kaupaksi. M30 postihistorian osastolla oli myytävänä muutamia kiinnostavia kohteita, näistä minua kiinnosti eniten sodan aikainen vakuutettu lähetys, joka oli sensuurin tarkastama. Talvisodan sensuurit vakuutetuilla lähetyksillä eivät ole erityisen yleisiä. Parhaita kohteita ovat sellaiset, jotka sensuuri on uudelleen sinetöinyt. Myytävänä ollut kohde oli sensuurin avaama ja liuskalla sulkema. Limitti oli 15 euroa ja kaupat tehtiin 17 eurolla. Kohteessa oli kaksi kuorta, toinen myöhäisempi vakuutettu kotimaan lähetys. Ei ollut kallis, jos kerää kotimaan sota-ajan postioloja tai sotasensuuria toisen maailmansodan ajalta.

Toinen kiinnostava lähetys oli vuonna 1947 Yhdysvaltoihin lähetetty kirje, joka oli avattu tullin toimesta ja hyväksytty lähetettäväksi. Sodan jälkeen oli voimassa vientikieltoja mm. valuutan vientikielto, jonka takia kirjeitä avattiin ja sisältöjä tarkistettiin. Tullin avaamat kuoret eivät ole erityisen harvinaisia, mutta ne ovat osa sodanjälkeistä ”tilannetta” ja sopivat postihistorialliseen kokoelmaan kertomaan aikansa käytänteistä. Kuori on tullin / postin uudelleen sinetöimä ja sen etusivulle oli leimattu tieto siitä, että kirje on saanut jatkaa matkaansa. Tällä kertaa kohde irtosi pohjahinnallaan viidellätoista eurolla – ei erityisen kallis hinta ihan kelpo kohteesta. JFP:ssä on toimittu hyvin ja kohteesta oli kolme kuvaa. Tärkeimmät asia oli kuvattu ”suurennettuna”, eli leima ja uudelleensinetöinti.

Huutokaupassa oli myytävänä vain kolme M30 postihistoriakohdetta ja ne kaikki myytiin. Kolmas kohde oli nippu aiemmin myymättömiä kokoelmalehdillä olevia kohteita, jotka myytiin 67 eurolla limitin ollessa 45 euroa.

Kaikkia hyviä M30 kohteita ei suinkaan myydä Suomessa. Tästä hyvä esimerkki on Ruotsissa Traderassa, huuto.netiä vastaavassa myyntipalvelussa myyty painava Suomesta Ruotsiin lähetetty vakuutettu kirje, joka oli lähetetty kangaspussissa. Kyseessä on Volvon Suomen liikkeen rahatilitys, ja säkissä lienee ollut sisällä käteistä riihikuivaa. Vakuutusarvokin on ollut huima, yli miljoona markkaa. Vastaavia säkkejä on nähty aiemminkin ja niistä on saanut maksaa 200-300 euroa. Näitä lienee olemassa kymmenkunta. Se mikä asiasta tekee erikoisen ja postihistoriallisesti merkittävän on tämän lähetyksen paino. Vakuutettu kirje Ruotsiin on tietysti hyvä ja korkealla vakuutusarvolla kiinnostava, mutta kun kirjeen paino ylitti 500g käsiteltiin sitä kansainvälisen postin taksoilla, eli ei käytetty pohjoismaisen postisopimuksen taksoja. Vakuutus ja kirjausmaksu sitävastoin tuli maksaa pohjoismaisen sopimuksen taksojen mukaisesti. Kyseessä siis on juurikin tuon 500g painorajan ylittävä kirje ja siis sekasikiö, mitä tulee taksaregiimeihin.

Kirjeelle olikin kirjoitettu 674g painoksi ja vakuutusarvo selvästi. Taakse on laitettu sinettejä ”riittävästi”. Asia ei jäänyt keräilijöiltä huomaamatta, vaan kyseinen kohde vaihtoi omistajaa 3758 kruunun hinnalla, joka vastaa noin 350 euroa. Ostaja sai erinomaisen hyvän postihistoriakohteen, jos kohta sen esittäminen vaatii A3 lehden, kohde ei mahdu A4 lehdelle. Sain taksan täsmäämään, joten erinomainen kohde… kirvelee yhäkin, että rankasta itseruoskinnasta huolimatta en pystynyt kotiuttamaan tätä kohdetta. Hinta se vain jatkoi nousuaan, vaikka kaikkeni tein – jonkun toisen kaikki oli jälleen enemmän.

Nordia on vuosittain järjestettävä pohjoismainen postimerkkinäyttely ja järjestämisvastuu kiertää maasta toiseen. Tänä vuonna oli ruotsalaisten vuoro ja näyttely järjestettiin Malmössä, Etelä-Ruotsissa. Malmö on suuri kaupunki ja sillä on oma lentokenttänsä Sturup. Sitä kuitenkaan eivät kaikki tai oikeastaan juuri kukaan yleensä käytä, sillä Kööpenhaminan kenttä on kätevämmän yhteyden, nimittäin junayhteyden päässä Malmöstä. Tämä on sinänsä kiinnostavaa, että Kööpenhaminan ja Malmön välissä on 10 kilometriä vettä. Mutta kuten tiedämme on tähän väliin rakennettu silta, joka toimii erittäin vilkkaan juna ja autoliikenteen mahtollistajana. Suoraan Kastrupista (Kööpenhaminan kenttä) voi hypätä junaan ja olla perillä Malmön keskustassa, tai Nordian järjestämispaikalla Hyllien esikaupungissa alle viidessätoista minuutissa. Kun Suomesta lennetään suoraan Kööpenhaminaan ja vain vaihdon kautta Malmön kentälle on asia ”sitä myöten selvä”. Näin minäkin tein, lensin Helsingistä Kastrupiin. Filatelia alkoi jo menomatkalla, nimittäin minulla kävi tuuri – tuttu oululainen näyttelyfilatelisti istui viereisellä paikalla ja ehdimme vaihtaa kuulumiset ja keskustella filateliaa runsaasti. Laskeutumisen jälkeen kiisimme ripeästi junalle ja valehtelematta alle 20 minuuttia siitä kun koneen renkaat olivat koskettaneet Tanskan maaperää olimme jo junassa matkalla Ruotsin puolelle. Asemalla näimme ”tyrintää” pyytämättä ja yllätyksenä, nimittäin ulkomailta (selvästi) tullut pariskunta kantoi kassejaan junaan hitaalla intensiteetillä. Junan ovet menivät kiinni ja osa matkatavaroista jäi laiturille. En ole vastaavaa hölmöilyä ennen yhtä läheltä päässyt seurailemaan. Olin äärettömän hämmästynyt, että kyseiset henkilöt eivät päästäneet juurikaan älämölöä asiasta, itselläni olisi ollut varmasti rankasti tatti otsassa.

Nordia 2025 järjestettiin Malmö Mässan messukeskuksessa Hyllien kaupunginosassa

Asemalta Malmön messukeskukseen oli kävellen noin 200 metriä matkaa, joka taittui samaan reippaaseen tahtiin kuin junallekin siirtyminen. Pohjoismaiden ja Nordian liput olivat rivissä toivottamassa kävijät tervetulleiksi. Päivä oli puolipilvinen ja lämmin, Malmössä oli yhä kesä, siinä missä kotisuomessa jo syksy on niskan päällä. Ollaan kuitenkin merellisessä ympäristössä ja eteläisen Ruotsin suurimmassa kaupungissa. Messukeskuksen aulassa oli järjestäjien pöytiä ja myös nuorisofilatelistien pöytä. En nähnyt ainuttakaan nuorisofilatelistia koko matkan aikana. Kyseessä oli siis toivotaan toivotaan koju, jota kuitenkin jatkuvasti miehittivät alan ruotsalaiset harrastajat.

Sisään näyttelyalueelle tultaessa olivat kauppiaat ensin esillä kohtalaisen suurella alueella, mukana oli myös useita muita toimijoita – huutokauppahuoneita ja palveluntarjoajia. Ohjelmalehdykän mukaan kauppiaita ja muita tarjoajia oli paikalla kokonaiset 24 kappaletta. Näistä kauppiaita ehkä kymmenisen ”kojua”. Myytävänä oli paljon filateelista materiaalia, erityisesti Ruotsin ja Tanskan filateliaa ja postihistoriaa, mutta hyvin myös suomalaista merkkimateriaalia ja postihistoriaa. Tämä oli tietysti mukava asia, koska se herätti toiveen siitä, että mukaan saattaisi tarttua jotakin, jos ei peräti kokoelmakelpoista, niin ainakin kiinnostavaa. Eri myyjien hinnoittelu oli toisistaan poikeavaa. Tämän olin jo havainnut Hafnia 2024 näyttelyssä Kööpenhaminassa. Myyjä, joka Hafniassa oli seonnut hinnoittelussaan yläkanttiin kertoimella viisi ei ollut saanut lääkitystään kuntoon. Tarkistin asian ja siirryin takavasemmalle. Muilla ei ollut sama meininki. Ainakin kolmella myyjällä oli runsaasti suomalaista materiaalia ja myös n. penkolaatikkotyyppistä materiaalia hintaa 10 kruunua per kuori tai 30 kruunua per kuori. Eräällä pöydällä oli tarjous 12 kuorta sadalla kruunulla. Nämä ovat edullisia hintoja ja vastaavaa tarjoaa kotimaassa mm. Järvistö ja muutama muu myyjä yleisesti. Kun kaikki kohteet eivät olleet aivan huonoja hankin minäkin näiltä pöydiltä nippuja tavaraa, joista toki ajattelen osan jäävän itselleni ja osa saattaa löytää tiensä jonkun toisen kotimaisen keräilijän kokoelmiin. Parempia tai ”parempia” eli paremmiksi arveltuja ei niin ihmeellisiä kohteita oli hinnoiteltu hyvinkin sekavasti ja erikoisesti – ruotsalaisten ja tanskalaisten kauppiaiden ymmärrys suomalaisten kohteiden ”päivän hinnasta” vaihtelee kovasti, tai oikeastaan ei vaihtele, vaan kukaan ei tuntunut olevan ajan tasalla. Osa kohteista siis oli edullisia ja osa sikamaisen kalliita, en jäänyt neuvottelemaan kalliista ja saatoin ottaa jonkun edullisen pois pyörimästä. Rahaa kuitenkin kului vähemmän kuin mitä olin etukäteen ajatellut, eli sinänsä tämä ei ollut mikään erityinen onnistuminen.

Itse näyttely oli lähes 600 kehyksen kokoinen, mutta ei tuntunut erityisen suurelta. Joukossa oli paljon tyhjiä kehyksiä ja tilaa selvästi olisi ollut enemmällekin. Näyttelytila valaistus häikäisi jonkin verran kehyksiä, ainakin valokuvia otettaessa. Erikoisuutena kehysten järjestys oli tehty tavalla, josta en koskaan päässyt perille. Joko järjestys oli annettu jonkun asiaa ymmärtämättömän hoitoon tai se oli tehty rapuillallisella liian monen akvaviitin nauttimisen jälkeen. Jonkinlainen tietäjä Akvavitix tosiaan täytyi olla, että ylipäätään löysi etsimänsä kokoelmat – järjestys siis ei ollut esimerkiksi ”perinteinen filatelia”, ”postihistoria” jne. luokittain, vaan jotain mitä en ymmärrä tänäkään päivänä. Kyseessä lienee ollut ”Malmön erikoinen”. Näytteilleasettajia oli suuri määrä ja suomalaiset olivat erittäin hyvin edustettuina. Laskin ainakin seitsemän suomalaista näytteilleasettajaa ja lisäksi on huomioitava Jon Iversen, joka oli mukana suomen sotasensuuria 1914-1918 esittelevällä kokoelmallaan. M30 kokoelmia ei ollut mukana eikä M30 kohteita ollut juurikaan näytillä esitetyissä kokoelmissa. Kaiken kaikkiaan vastaan tuli vain yksi M30 kohde, joka kuitenkin oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Kyseessä oli Leif Ruudin ruotsalaista keskeytettyä postia esittelevässä kahdeksan kehyksen kokoelmassa esillä ollut Boren toisen haverin katastrofipostiin kuuluva lentolähetys Australiaan vuodelta 1950.

Ruudin kokoelma on aivan erinomainen ja se käsittelee laajasti kaikenlaisia postin keskeytyksiä ruotsalaisittain – Ruotsissa, Ruotsista ja Ruotsiin kulkeneilla lähetyksillä. Nämä Boren toisen haverin kohteet ovat vaikeita ja kuvassa esitetyllä kokoelmasivulla näytillä oleva kohde kelpaisi minullekin. Näyttelyn palmares-lehdykkä kertoo, että kokoelma sai 88 pistettä ja suuren vermeilin. Mielestäni kokoelma oli ensiluokkainen.

Kohde on mielenkiintoinen, sillä Bore on laiva ja kohde on lähetetty lentona Australiaan. Miksi ihmeessä se on ylipäätään kulkenut laivalla Suomesta Ruotsiin? Tätä tarina ei kerro, mutta näin asia nyt vain on. Selitys asiaan löytynee siitä, että kirje on lähetetty 3.4.1950 Pietarsaaresta, josta se lienee kulkenut junalla Turkuun. Turusta se on laitettu 5.4. postilaivaan (Bore) joka joutui 6.4. onnettomuuteen. Syynä onnettomuuteen oli sankka sumu. Sumu oli syynä saman laivan aiempaan uppoamiseen viisikymmentä vuotta aiemmin (1899). Kirje on ollut matkalla Australiaan ja jäljellä ovat kaksi 4½mk sinistä merkkiä. Leiman kaarista päätellen merkkejä on ollut useita, mikä onkin selvä, sillä lentotaksat Australiaan vaativat kohtalaisen paljon maksettavaa. On huomattava seliteleima, englannin kielisenä, jossa kerrotaan onnettomuudesta. Sivulla on toinenkin kohde, mutta sen merkeistä ei ole jälkeäkään.

Miten kilpailut suomalaisilta menivät? Sanonpa näin: Katsottuani kaikki suomalaiset ja suomalaista filateliaa esittelevät kokoelmat läpi, jäi minulle sellainen olo, että pisteitä ei jaettu ehkä aivan niin paljon kuin mitä olisin odottanut. Tämähän ei suinkaan ole mikään uusi asia, että suomalaisille kokoelmille ei Pohjoismaissa jaeta erityisen korkeita pisteitä. Jonkinlainen kotiinpäin veto on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus ja olen kuullut eräiden näyttelyfilatelistien vannovan, että he eivät enää Nordia näyttelyihin ulkomailla osallistu. En lähde arvostelemaan kokoelmia, jokainen voi katsoa tulokset alla näkyvästä palmarés-lehdykästä.

b632afbb-5f5e-4eaf-bbc4-0ca78df84f18Lataa

Jorma Saarikoski sai 90p ja kultamitalin ollen paras perinteisen filatelian suomalaisen kokoelman esittäjä, Esa Kärkäs sai klassisella Venäjä / Puola kokoelmallaan 88p ja suuren vermeilin ja Pauli Salminen 86p M11 kotkamerkeillä. Postihistorialuokassa Jon Iversen sai 88p sensuurikokoelmallaan, Pekka Nuikki 86p Philadelphia – Ranska kokoelmallaan, Harry Svanljung 83p Fiji-kokoelmallaan ja Kaarlo Hirvikoski 74p Itä-Karjala kokoelmallaan, jossa oli varhaista Itä-Karjalan leimastoa mukana, jota ei aivan joka päivä näe (tai en ollut itse koskaan ennen nähnyt). Kovin suomalainen kilpailuluokan kokoelma oli tällä kertaa Heikki Virtasen avoimessa luokassa esitetty presidenttikokoelma, joka keräsi 95 pistettä ja suuren kultamitalin sekä erikoispalkinnon. Samassa luokassa Nuikki sai toisella kokoelmallaan 83p.

Viimeisenä on todettava, että Kai Nieminen voitti Nordia 2025 Grand Prixin klassisen suomen kokoelmallaan ollen ”kukkulan kunkku” Malmössä. Näin, vaikka kaikki suomalaiset eivät menestyneet ehkä aivan odotetulla tavalla.

Matkailu avartaa, näin tälläkin kertaa. Olin varannut hotellin Malmön keskustasta ja ehdinkin käydä hieman kävelemässä ja katselemassa maisemia. Malmö on merellinen suuri kaupunki ja vanha kaupunki on miellyttävä. Olemme kuulleet mm. maahan muuttoon liittyvistä ongelmista alueella, mutta näistä ei ollut merkkejä oman vierailuni aikana. Kuin niin usein ja muuallakin, lienee kysymys siitä, että ikävät asia keskittyvät tietyille alueille, jos kohta olemalla väärässä paikassa väärään aikaan niistä voi päästä osalliseksi missä tahansa. Minulle jäi positiivinen kuva kaupungista.

Satunnainen kuva Maljön rautatieaseman läheltä, matkaltani kohti hotellia suurtorin varrella.

Heinäkuu lipuu kohti loppuaan…

By

Ettei vain kävisi niin, että virallinen kesä olisi kohta ohi… no näinhän se on, eikä työssäkäyvän auta pyristellä vastaan vaan on aika ryhtyä hakemaan työmoodia… Huomaan, että minulle on vuosi vuodelta vaikeampaa saada kova tohina päälle kesäloman jälkeen, sillä sen verran mukavaa on tehdä vain sitä mitä haluaa, eli harrastaa yhtä sun toista. Rehellisyyden nimissä on pakko kuitenkin todeta, että töitäkin on tullut tehtyä ”lorvailun” ohessa, sillä maailma ei koskaan nuku ja kun kesäkurssit pyörivät taustalla ja väitöskirjaopiskelijoista aktiivisimmat tekevät töitä kesälläkin, on sähköpostien vastaaminen ja kaikenlaisten pienten kiireellisten töiden tekeminen ollut pakonkin sanelemaa. Isossa kuvassa on ollut sekä sadepäivinä, että erityisesti kauniina kesäpäivinä tekemistä, myös filateliaa.

Sadepäivinä, joita alkukesästä oli riittävästi, sain tehtyä iltaisin loppuun Kuopio 250 näyttelyyn lokakuussa menevän kokoelman, joka tullee siellä näytille ensimmäistä kertaa. Käytän konditionaalia, koska vielä ei hyväksymisiä näyttelyyn ole tullut. Toisaalta olen löytänyt uutta virtaa myös oman pisimmälle edenneen kokoelmani, eli M30 postihistoriakokoelman uudelleen monteeraamiseen ja uudelleenjärjestelemiseen. Kokoelma on kahdeksan kehystä ja mikä tahansa muutos, joka täytyy ulottaa läpi kokoelman on aimoinen työrupeama. Näin tälläkin kertaa, sillä uusia kohteita olen ottamassa mukaan joitakin kymmeniä, mikä käytännössä tarkoittaa kaiken uudelleen monteeraamista ja tekemistä. Mukavaa ajanvietettä. Tähtään ehkäpä vuoden 2026 Nordia näyttelyyn Espoossa. Edellisestä kerrasta onkin kulunut jo useita vuosia.

Salon iltatorin kirppariosasto kirjaston viereisellä parkkipaikalla, vasemmalla Kärjen talo, josta Salon Filatelistikerho on kerran julkaissut omakuvamerkin.

Kesän aikana on mahdollista käydä myös kaikenlaisissa tapahtumissa, joista osa sisältää keräilyelementin, näin on myös Salossa, jossa joka torstai ilta järjestetään iltatori. Iltatorilla on musiikkia, torimyyntiä ja kirpparitoimintaa. Kirpparitoiminnan yhteydessä on aina myös jonkin verran filateliaa saatavilla ja kun muutaman kerran vuodessa käyn iltatorilla kuljen näiden pöytien ohi (tietysti)… näin tein myös viime viikolla. Taustalla soi Jore Marjaranta, kun pläräsin laatikoita ja lämpötila oli suomalaisittain erittäin mukava, lähemmäs 25 astetta. Eräällä kauppiaalla oli runsaasti lähetyksiä ja niiden joukosta löysin postiosoituksen, joka oli lähetetty 1930 Paanajärveltä. Muistin, että Paanajärvi oli juuri se maisema, jonka Akseli Gallen-Kallela ikuisti muutamiin maalauksiinsa matkoillaan Vienan Karjalaan ruotsalaisen opiskelukaverinsa Louis Sparren kanssa. Sparre oli mielenkiintoinen 20. vuosisadan alun kosmopoliitti. Hän syntyi Italiassa, opiskeli Ranskassa ja Ruotsissa, kilpaili mm. 1912 olympialaisissa miekkailussa jne jne. Naimisissa Sparre oli G.E. Mannerheimin siskon Eva Mannerheimin kanssa. Mies mm. ohjasi ensimmäisen suomessa kuvatun fiktioelokuvan ”Salaviinanpoltajat”… Kuollessaan Tukholmassa 1964, kellossa oli 101 vuotta. Sparre oli mukana suomalaisessa kansallisromanttisessa taitelijaliikkeessä ja Gallen-Kallelan tavoin maalasi ja piirsi kuvia mm. Karjalasta. Noh… kauas päästiin Paanajärveltä… kohteella on Paanajärven leima ja tämähän kuuluu nykyään ”menetettyjen alueiden” leimastoon. Otin pois pyörimästä, ettei tyhjin käsin tarvitsisi kotiin lähteä. Niille, jotka ovat kiinnostuneita menetetyn alueen leimastosta suosittelen erittäin lämpimästi sivustoa postileimat.com , joka tarjoaa erittäin kattavat tiedot tunnetuista leimoista ja määrittelee ne kaikki – sivusto on helppokäyttöinen. Paanajärven leiman osalta kerrotaan seuraavaa: ”He2, siltaleima 25mm 1pt 6lv x, 15.02.1935-16.04.1939, m, R3” eli mittoja ja käyttöaikoja sekä harvinaisuustietoa. Välittömästi tästä huomaan, että ostamani kohde on leimattu aiemmin kuin mitä sivustolla sen havaitut käyttöajat antavat ymmärtää… kokonaiset neljä vuotta ja rapiat aikaisemmin!! Harvinaisuus R3 on hyvä, ei aivan tavallinen. Sivuilta näkyy, että postiasema olisi perustettu 1930 ja silloin ehkä tämä leima on tullut käyttöön?… tietäjät tietävät enemmän kuin minä. Kuitenkin… jotain erikoista tässäkin… ehkä, aikaisuuden osalta.

Tällaisia pikkumukavia löytöjä voi tehdä kirpparipöydiltä, mutta mitä tuli seuraavaksi, sitä en osannut odottaa. Nimittäin selaillessani postikorttikasan ”toisia puolia” huomasin hämmästyksekseni, että yksi korteista oli leimattu kuvioleimalla… kun kyseessä oli M30 kohde oli yllätys mukava. Pystyin pidättelemään hihkaisun, jotta myyjä ei villiintyisi ja jatkoin rauhaksiin kasan tutkintaa. Samaan kasaan kasasin muutaman muunkin kortin ja kysyin hintaa. Vaikka nauratti jo etukäteen tein myös asiaankuuluvan tinginnän, jotta rituaali olisi mahdollisimman täydellinen.

Turun viestillisellä leimalla 1931 lähetetty postikortti on leimattu sillä viisiin heikostai, että merkille on tullut kovin vähän leimasinmustetta. Näin Vaasan postikonttori? on leimannut merkin vielä erikseen kuvioleimalla ”saapuneeksi”. Postikortin taksa lähettämisen aikaan oli juurikin 1mk, joten siltä(kin) osin asia on kunnossa. Sanoja viestissä on sen verran, että postikorttina tämä pitikin lähettää – rajahan on viisi, tässä on kuusi. Pääpaino kuitenkin on kuvioleimassa, joita harvemmin M30 merkeillä näkee. Viimeinen havaintoni on myydystä 2:75mk merkistä muistaakseni SP-lehden huutokaupassa, jokin aikaa sitten. Tuolloin kyseessä oli erilainen leima. Tällaisen vastaavan olen ehkä kerran aiemmin nähnyt. Kun kohteen hinnaksi tuli noin euro ei voi olla kuin erittäin ilahtunut siitä, että Salon iltatori on näköjään myös filateelisesti hyvä paikka. Ei ihme, että sitä pidetään ainakin koko Etelä-Suomen parhaana iltatorina. Pakko sanoa tästä kohteesta, että enpä olisi uskonut ja taas!

Melkein on pakko mennä iltatorille tulevana perjantaina, sen verran jäi kutkuttamaan – nyt toki ”sauma” löytää mitään on vähäisempi, sillä myyjät eivät olennaisesti vaihdu ja tavarakaan ei kesäisin ehkäpä valtavasti kierrä…. mutta saas nähdä miten äijän käy!

Juhannus tulee…

By

Juhannus tulee ja töissä käyville se tarkoittaa sitä, että taas kerran täytyy saada maailma valmiiksi. Tämä kaksi kertaa vuodessa, ennen Juhannusta ja ennen Joulua tapahtuva valmistuminen on toistuva piina ja tehokkaasti häiritsee kaikenlaista harrastamista. Jos ei muuten, niin ainakin henkisesti. Tehdäkö se melkein viimeinen juttu loppuun vai ottaako filatelia framille… siinäpä pähkittävää riittää.

Touko-kesäkuuhun kuuluu kuitenkin muutakin kuin työpaineita, nimittäin tällä kertaa siihen kuului myös työmatka, joka suuntautui Pohjois-Italiaan Trentino-Alto Adigen alueella sijaitsevaan Trenton kaupunkiin. Trento on Italian ja koko Euroopan rikkainta aluetta bruttokansantuotteen muodostuksensa osalta. Tämä asia johtuu voimakkaasta yrittäjyyden hengestä alueella ja suuresta määrästä pieniä ja keskisuuria yrityksiä, sekä vahvasta maataloudesta, joka erityisesti keskittyy viinin ja hedelmien viljelyyn. Moni ajattelee, että Italian suurin viinintuotanto olisi Piemontessa tai jossakin Etelä-Italiassa ja olisi väärässä, sillä (ainakin paikallisten mukaan) ykkönen on Trentino, jossa kymmeniä kilometrejä pitkissä laaksoissa kasvatetaan viiniä. Paikallinen viinilaji, erikoisuus ehkä suomalaisittain ajatellen, on Teroldego – vahva, uunilihan ja ”raskaan” ruoan kanssa äärettömän hyvin sopiva voimakas viini. Pullo tätä eliksiiriä maksaa paikallisessa ruokakaupassa 3-5 euroa ja maku on erinomainen. Alko ei myy Teroldegoa kuin tilausluettelossaan, silloin tällöin. Trenton tori, jonka laidalla ovat tuomiokirkko ja sen ”linnamainen” kellotorni on tullut valituksi enemmän kuin kerran Italian kauneimmaksi. Kaupungin halki tai ohi virtaa Alpeilta alkunsa saava Adige joki. Aikoinaan, 1800-luvulla joki teki Trenton kohdalla mutkan kaupungin halki – tältä ajalta olevat rakennukset paljastavat asian – kaduilla on paikoittain mm. veneen sidontapaikoiksi tarkoitettuja metallirenkaita.

Trentosta löytyy vielä yksi keräilykauppa, rahoja ja postimerkkejä myyvä pieni myymälä sijaitsee aivan keskustassa. Kauppaa pyörittää pariskunta, jotka lienevät perineet sen edelliseltä sukupolvelta. Olen käynyt kaupassa aiemminkin. Tällä kertaa, kuten ei edelliselläkään kerralla kaupassa ollut minulle juuri mitään… pieni keskustelu paljasti saman mitä olen kuullut muualla: Filatelian keräily keskittyy kerhoihin ja tapahtumiin, liikkeillä ei ole mahdollisuuksia elää filateliasta. Tämäkin liike keskittyy rahoihin, vaikka filateliaa (italialaista) onkin yhä tarjolla. Lisäksi paikallisia postikortteja oli pari laatikollista. Postihistoriaa ei ollut lainkaan… muuta kuin italialaista siis. Trentossa järjestetään lauantaisin markkinat, joiden yhteydessä olen aiemmin törmannyt yhteen kauppiaaseen, jolla oli filateliaa myytävänä – lisäksi kaupungissa on jonkinlainen postimerkkikerho. Ei kuitenkaan mikään keräilijän mekka, jos näin asian voisi ilmaista.

Tanskalaisessa huutokaupassa oli tarjolla useita suomalaisen filatelian kohteita ja olipa mukana myös postihistoriaeriä. Katselin eriä läpi ja silmääni osui postikortti, joka (kuten yleensä…) näytti hyvin tavalliselta, mutta tarkemman perehtymisen jälkeen totesin, että kohde kiinnostaa minua. Syykin oli aikamoisen selvä, nimittäin kortti oli lähetetty 12.5.1945 aikana, jolloin postiyhteys Tanskaan oli 11 päivän ajan auki 18.5. saakka, jonka jälkeen se oli keskeytynyt postikorttipostin osalta virallisesti aina 9.7.1945 asti. Tämä on siis virallisesti. Korttiin on kirjoitettu päivämäärä 30.6., joka saattaa viitata siihen, että se olisi saapunut vastaanottajalle, taidemaalari Viggo Hansenille vasta tuolloin, mikä tarkoittaisi, että vaikka virallisesti yhteys on ollut auki, ei posti ole ainakaan perille asti Tanskassa mennyt vaikka lienee Suomesta eteenpäin lähtenyt aina 18.5. asti. Tanskassa sensuuri on leimannut kortin pyöreällä postikorteille tarkoitetulla sensuurileimalla. Samassa erässä oli tarjolla myös pieni painotuotekortti. Erä irtosi kohtalaisen edullisesti, vaikka siihen päälle tuli huutoraha ja kuljetuskustannus, joka ei ollut suhteellisesti pieni.

Forssan kerho se jaksaa järjestää mukavaa filatelisteille – näin tänäkin kesänä. Perinteinen jo ainakin 25 vuotta jatkunut Tammelan opistolla järjestettävä filatelistien kesäpäivä-traditio jatkui tänäkin vuonna. Tarjolla oli lämmin sauna ja uintimahdollisuus, filateliaa, esitelmä, huutokauppa ja makkaraa sekä voileipiä. Aikamoinen kattaus osallistujan kannalta katsottuna. Hinta / laatu suhdekin on äärettömän hyvä, sillä osallistumismaksu on nolla euroa ja kuten joukossamme piileskelevät matemaatikot tietävät, mikä tahansa jaettuna nollalla on… äärettömän hyvä.

Vesa Järvistöllä oli pitkässä jonossa pöytiä täynnä tavaraa kiinnostuneille ja sisällä Tammelan opiston huvilalla oli kaksi muutakin myyjää. Kaikilta saattoi löytöjä tehdä, sopuisiin hintoihin. Vesan kansiosta tehty löytö tyhjensi kukkaroni, mutta en ole pahoillani sillä sain hyvän kohteen kokoelmaani. Kyseessä on kotimainen lähetys, postiennakkona lähetetty paketti, jonka sisältönä on ollut keittolevyjä. Se mikä kohteesta tekee erinomaisen on se, että siitä on maksettu saantitodistus. Paketeissa vaikempia lisämaksuja ovat kotiinkannot ja kotiinkannot lisäpalveluilla, kuten pikamaksulla tai kirjauksella, saantitodistus on äärettömän harvinaista herkkua. Nyt tällainen mahdollisuus tuli vastaan ja päätin tarttua siihen.

Taksakin näyttäisi olevan oikein. Lähetysaika on 24.1.1946 Lohjalta. Paketin paino on ollut 8 kiloa ja postiennakkomaksu 1900mk. Kirjauskin on pitänyt maksaa… ja tietysti saantitodistus. Näistä syntyy seuraavasti kokonaisuus: paketti (7-8kg) kotimaassa (16.1.1946–31.12.1946) 40,00mk + kirjaaminen (16.1.1946-31.12.1946) 8,00mk + postiennakko 5000mk saakka (16.1.1946–31.12.1947) 6,00mk + saantitodistus (16.1.1946–31.12.1947) 8,00mk = 62,00mk. Vesa tietysti tiesi asian ja hinta ei ollut ilmainen, mutta hinnasta päästiin sopuun ja asia oli sitä myöten selvä. Kun tätä pohdin jälkikäteen, niin olipas harvinaisen mukava sattuma, nimittäin en aivan joka päivä löydä uusia kokoelmaan sopivia kohteita.

Juha Valtonen esitelmöi

Illan esitelmän piti Juha Valtonen ja aiheena oli SS-posti, eli suomalaisten Waffen SS joukkoihin lähteneiden lähettämä ja vastaanottama posti sillä tulokulmalla, että Valtonen esittelee kokoelmassaan tämän postin mahdollistanutta postijärjestelmää kokonaisuudessaan ja organisaationa. Kokoelmassa läpikäydään järjestelmän osia kohteilla havainnollistaen ja kaikenlaista mielenkiintoista Valtonen kertoikin – erityisesti tämän ”operaation” historia avautuu uudella tavalla, kun kohteilla esitetään erilaiset komennukset ja myös se, miten tehdyt lupaukset eivät pitäneet ja yhtenäisenä taistelujoukkona lähtenyt ja sellaisena rintamalle lähtemään ajateltu suomalaisporukka ripoteltiin saksalaisiin Waffen SS yksiköihin pitkin itärintamaa. Valtonen kertoi lukeneensa myös jäljellä olevia sisältöjä so. kirjeitä ja todenneensa, että porukassa oli mukana tavallisia miehiä ja varsinaisia kansallissosialistiselle aatteelle paloa tunteneita vain harvoja – toki niitäkin. Valtonen kertoi myös järjestelmän kautta kulkeneesta mm. suomalaisten sairaanhoitajien sekä yhteystoimiston postista. Minulle jäi sellainen olo, että olisin jaksanut kuunnella pidempäänkin esitelmää…. mutta huutokauppa painoi päälle.

Kohteita huutokaupassa oli ennätysmäisen paljon, arvaan, että kolmatta sataa. Kuvassakin näkyy, että pirtin pöydät olivat huutokauppakohteita täynnä. Lähes kaikki meklattiin maailmalle kohtalaisen sopiviin hintoihin. Kukaan tuskin jäi ostoksistaan ”tappiolle”. Olin matkassa erään Salon kerhon jäsenen kanssa ja illan päätteeksi kannoimme kaksi pahvilaatikollista huudettuja kohteita auton perään. Kesäksi löytyi siis hiukan tutkittavaa – toivottavasti on niin hyvät kelit, että jää syksylle!

Syksyllä pidetään Kuopio 250 näyttely lokakuussa – ilmoittautuminen onkin jo avautunut. Kehyksiä on tarjolla sen verran vähän, että kannattaa ilmoittautua mahdollisimman nopeasti. Toinen syksyn kohokohta lienee Malmössä pidettävä Nordia näyttely – jo syyskuussa. Nyt lentolippuja saa vielä n. satasen per suunta hintaan. Malmön keskustassa oli hotellejakin vielä alle satasen yö saatavilla. Vinkkinä totean, että lento Kööpenhaminaan on parempi kuin Malmön Sturrupin kentälle, sillä Köpiksestä suoraan kentältä pääsee junalla hyvin helposti ja nopeasti näyttelypaikalle – yllättävää kyllä paljon yksinkertaisemmin kuin Malmön omalta kentältä.

Eli syksyllä tekemistä riittää! Pidetään kesällä lippu korkealla!

HTO Huutokauppa 70.

By

HTO huutokaupassa on ajoittain hyviä M30 kohteita ja näin oli tälläkin kertaa. Merkkipuolella oli myynnissä noin parikymmentä kohdetta, joista mainittakoon avatut automaattimerkkirullat 10p ja 50p merkeistä, jotka menivät kaupaksi n. 50 eurolla. 10mk Saimaa-merkin hammastamaton pari esittelyarkista nousi 40 euron pohjistaan aina 71 euron hintaan. Myynti oli merkkipuolella 75% luokkaa.

Postihistoriapuolella oli mukana hyviä kohteita, kotimaan kohteista harvinaisin oli 1mk oranssilla merkillä maksettu taksataulu, joka myytiin 120 euron pohjallaan. Näitä tunnetaan käsittääkseni vain muutama kappale. 3mk punaisella merkillä tauluja tiedetään n. 5kpl, 3mk keltaisella 2-3 ja 2mk vihreällä yksi. Kokoelmakelpoisesta harvinaisuudesta on siis kyse. Lyhyen taksan 3mk keltainen kotimaan postikortilla myytiin 25 eurolla. Tämä oli edullinen hinta – ehkäpä ostajat eivät olleet erityisen hereillä. Muistan vastaavista maksetun enemmänkin. Merkki julkaistiin sen verran myöhään, että se ehti tällä taksalla ”toimia” vain pari kuukautta.

3mk keltainen kotimaan postikortilla. Taksa vaihtui pian 1946 alussa. Painotuotteen taksalla tätä merkkiä tunnetaan enemmän kuin vaikeammalla postikortin taksalla.

Neljännen painoluokan kirjattu paketti (12kg) nousi 10 euron pohjistaan 65 euroon. Tämä oli hiukan yllätys, koska kyse ei ollut erityisen harvinaisesta kohteesta, joskin korkeampia painoluokkia pitää vähän metsästää, jos niitä kokoelmaansa haluaa. Kotimaan pikalentokirje vuodelta 1956 maksoi tällä kertaa 15 euroa, minkä voi todeta olevan edullinen hinta. Yleensä kotimaan lentoposti on vaikeahkoa ja lisämaksullisena hyvinkin vaikeaa. Vaikka lentopostia alkaa kotimaassa olla ”helpommin” saatavissa 1950-luvulla ja sen jälkeen, ei voi sanoa, että hyviä kohteita kasvaisi puissa.

Sodan aikana 1943 Sveitsiin lähetetty pikalentokirje myytiin 15 euron pohjallaan. Hinta oli mielestäni erittäin alhainen, koska kaikki lentoposti sodan aikana lisämaksuilla on parempaa. Sveitsiin oli voimassa 4½mk pohjataksa. Ostaja sai halpaan hintaan kokoelmakelpoista tavaraa. Toinen Sveitsiin sodan aikana kulkenut kirjetaksainen kohde ei mennyt kaupaksi.

Tällä kertaa korkeimpaan hintaan nousi Etelä-Afrikkaan Johannesburgiin 1954 lentona lähetetty pakettikortti. Kortin hinta lähti sadasta eurosta nousemaan ja nousi aina 215 euroon asti. Hyvän näköisestä kohteesta on kyse, arvaankohan väärin, kun epäilen tämän kohteen tulevan vastaan jossakin lentopostikokoelmassa tulevissa näyttelyissä.

Lentopakettikortti Etelä-Afrikkaan. Merkkejä yhteensä 2376 markan edestä. Enso-Gutseitin postia, lentänyt Kööpenhaminan kautta.

Kesän tuloa odotellaan jo… kun lumisade kiihtyy, on kesä Suomessa usein lähellä. Raekuuroja viime viikolla Salossakin koettiin. Pian juhlitaan kesää Tammelassa Forssan kerhon kesätapahtumassa ja Kuopio 250 alueellisen näyttelyn ilmoittautuminen aukeaa. Kuopiolaiset ovat laittaneet näyttelyyn pääsyyn pisterajan – vain alle 89 pistettä aiemmin saaneet kokoelmat saavat osallistua. Kehysmaksu on huokea, 25 euroa kehykseltä.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

By

Filateliassa tapahtuu jatkuvasti, niin paljon, ettei perässä meinaa pysyä!

Aloitetaan tällä kertaa huutokaupoista ja viimeisimmästä päättyneestä huutokaupasta, eli Järvenpään Filateliapalvelun huutokaupasta. Järvenpäässä ei ole usein ihmeempiä, mutta joskus jotakin. Postihistoriapuolella oli myytävänä määriteltyjä kohteita erinä, ei mitään erikoista. Filateliapuolella oli kohteita tarjolla viitisentoista… eli ei kovin monta. Tällä kerralla nostan yhden kohteen, joka on saavuttanut ainakin jonkinlaista kuuluisuutta aiemmin, eli se on päässyt lehteenkin.

Kohde oli myynnissä numerolla 97 ja sen kohdeseloste kuului seuraavasti: ”No.289 9 mk Postitalo Viipuri 22.III.43. Erittäin harvinainen korkea merkki, muutama tunnetaan ! Vastaavanlaisesta merkistä kuva Abophil 1991 nr 7 lehdessä. Hammaste reijät puuttuvat yläkulmista.” Lähtöhinnaksi oli asetettu M30 markkinatilannetta ajatellen korkea 100 euroa. Se mikä on varmaa on, että kohdetta osattiin ”mehustaa” ja kehua – hyvin epä-Suomalainen tapa toimia! Meillä on totuttu siihen, että vain autokaupassa kohdetta kehutaan ja sen sanotaan olevan ”hyvä” tai luotettava. Noh… tämä markkinointipuhe ilmeisesti tehosi tehokkaasti ja ehkäpä kohdekaan ei aivan huono ollut, nimittäin myyntihinta kipusi aina 326 euroon saakka. Tätä voidaan pitää erittäin kovana hintana. Tästä saattavat tämän blogin aktiiviset lukijat olla samaa mieltä, sillä ”aikojen saatossa” on kaikenlaista jännittävää 9mk postitalomerkkiin liittyvää filatelia-ihmeellistä tullut raportoitua. Toki tällainen hinta herättää positiivisia tuntemuksia, sillä ainakin kaksi henkilöä on valmis maksamaan hyvästä kohteesta ja se on jo jotain!

Muuta raportoitavaa ei Järvenpään huutokaupasta tällä kertaa olekaan. Jätän jokaiselle itse päätettäväksi oliko mopo keula pystyssä vai mikä pärinän aste tällä kertaa todistettiin. Oli miten oli, kaksitahtinen huutokauppameininki on sitä parasta filatelian penkkiurheilun suolaa…

Tampereen Filatelistiseura kokoontuu säännöllisesti kaupungin keskustassa hyvissä ja tarkoitukseen hyvin sopivissa tiloissa Suomalaisella Klubilla. Tarjolla on ”lounas” tai siis buffet-pöydästä ruokailu sekä elämän eliksiiriä sen eri muodoissa. Olen käynyt monta kertaa TFS:n kokouksissa, enkä koskaan ole pahalla mielellä kotiin lähtenyt – tarjolla on nimittäin hyvää seuraa, usein esitelmä ja huutokauppa, jossa lähtöhinnat eivät päätä huimaa. Mikä mukavinta, myöskään myyntihinnat tai loppuhinnat eivät päätä huimaa. Tamperelaiset ovat sen lisäksi tai ehkä juuri tämän ”rutiininsa” kautta erittäin tehokkaita huutokaupassa, mitään ylimääräistä jaarittelua tai muuta hidastelua ei ole, vaaan kaikki tapahtuu tehokkaasti… ei kuitenkaan mennä asioiden edelle…

Olin käymässä kokouksessa keskiviikkona 16.4. heti Tamcollect näyttelyn jälkeisellä viikolla. Kuten arvata saattaa kerho jakoi mitaleja ja huomionosoituksia jäsenilleen järjestetyn ja erittäin onnistuneen Tamcollect näyttelyn jäljiltä. Useat aktiiviset Tampereen Filatelistiseuran jäsenet huomioitiin. Ilman mitään ennakkovaroitusta turvamiehen näköinen herra kävelee tilaan… sitten Tampereen pormestari Kale Kummola tassutelee rauhallisin askelin tilan ”tapahtumapäätyyn”, jossa puheenjohtaja Kylliäinen ja näyttelystä vastannut ex-puheenjohtaja Valtonen jo tietäväisin ilmein odottelevatkin herraa isoherraa. On mukavaa, että ”edustushenkilöt” noteeraavat filateliaa. Kale kertoo kuulumisia ja Valtonen nyökkäilee. Tapahtuu seremoniallisia asioita, lausutaan kauniita sanoja. Kale poistuu. Monella on mielessä, että mahtaako bile-Ilmari olla yhtä kiinnostunut frama-lipukkeista, kuin Kale koulupoika-filateliasta. Joskus proosa jalostaa sielua.

Tampereen pormestari Kale Kummola kävi tervehtimässä Filatelistiseuran jäseniä ja vastaanottamassa Tamcollect tapahtuman kultaisen muistomitalin. Kummola toimi näyttelyn suojelijana. Miehelle annettiin mukaan myös Barkov-merkki, joka tapahtumassa julkaistiin – jääkiekkomiehenä Kummola selvästi arvosti tätä elettä.

Jääkiekkoeminenssin poistumisen jälkeen tapahtui illan kohokohta eli se, että Kari Saloselle jaettiin ennen hänen poismenoaan myönnetty kultainen Pro Filatelia mitali. Kuten tiedämme, kultainen Pro Filatelia on korkein Filatelistiliiton myöntämä ansiomerkki, joka vaatii erittäin suuria ansioita filatelian ja sen tukemisen alalta. Lunttaan ja kertaan suoraan Liiton sivuilta mitä kultaiseen Pro Filatelia mitaliin vaaditaan: ”annetaan erittäin ansiokkaasta toiminnasta filatelian hyväksi. Lisäksi edellytetään erityisen merkittäviä, mielellään kansainvälisiä, filateelisia ansioita, kuten näyttely-, tuomari-, tutkimus- tai julkaisutoimintaa”. Kun pohditaan, että Tampereella järjestettiin 2017 Finlandia näyttely ja sitä, että Kari osallistui useilla kokoelmilla näyttelyihin sekä se, että hän oli pitkään Tampereen Filatelistiseuran kantavia voimia, ei ole yllätys, että liittohallitus on päätynyt myöntämään mitalin.

Viimeisin, ehkä viimeiseksi jäävä Karin esiintyminen näyttelyssä on postuumisti Lempäälässä esitetty hieno esitys Tampereen taisteluista (1918) postikortein sekä Tampereen postimestari Rosenbröijerin kynämitätöintejä esittelevä kokoelma. Nostan hattua Tampereen Filatelistiseuralle siitä, että ymmärrettiin pyytää nämä kokoelmat näytille ja tehtiin asiaankuuluva kissan nosto pöydälle. Jokaineen taaplaa omalla tyylillään, tässä oltiin oikealla asialla.

Pro Filatelia mitalin vastaanotti Karin leski, joka oli tilaisuuden kunniaksi varannut kuohuviinitarjoilun koko yleisölle! Tämäkin asia siis tapahtui sillä korkealla laadulla ja tyylillä millä Karikin eläessään toimi. Uskon, että mies olis ollut valtavan ylpeä mitalista ja siitä tavasta miten se vastaanotettiin. Meni vähän ylisanoiksi, mutta Kari oli oikea herrasmies ja se herättää ihailua.

Itse olin Tampereella, koska olin tullut pitämään esitelmää. Tällä kertaa esitelmä aika myöhään tavalliseen verrattuna, mutta ilmeisesti siitäkin huolimatta kukaan ei nukahtanut ja Internetinkin kautta joku sitkeä sissi oli jaksanut odotella linjoilla. Esitelmäni käsitteli erästä postikorttia ja siihen liittyviä kommervenkkejä. Asiaan saattoi liittyä Sibelius. MUTTA… Kuten joskus käy… tekniikka voi pettää. Klubin projektorin lamppu oli palanut… kuvaa ei saatu. Mutta yhtä nopeasti kuin viehkeästi toi klubin toimintaa tuona iltana pyörittänyt lady varaprojektorin ”jostain” ja asia oli viidessä minuutissa kunnossa ja esitys saattoi alkaa. Rehellisesti sanon, kun totean, että käsittämättömällä ammattilaisuudella homma hoidettiin uuteen kukkaan täydellisen mahalaskumahdollisuuden nostettua päätään. On nähty huonompaakin. Tampere rokkasi tuona iltana järjestelyjen osalta.

Esityksen jälkeen pidettiin perinteiseen tapaan pieni tauko huutokauppakohteisiin tutustumiseksi, jonka jälkeen kohteet huudettiin maailmalle. Jotain saattoi jäädä tahmaiseen salolaiseenkin käpälään. Joku, varmasti tulostani tietoinen, oli jättänyt täsmäkohteen myyntiin. Näistä ei voi olla kuin kiitollinen.

Forssan kerho järjestää sveitsiläisen arvokellon luotettavuudella keräilytapahtuman kaksi kertaa vuodessa. Tämänkin vuoden pääsiäisenä oli auton nokka suunnattava kohti Pohjoista heti aamutuimaan, jotta pääsisin näkemään miltä Kuhalankadun kuhinassa tällä kertaa näyttää. Jälleen kerran tila oli täynnä myyjiä ja välillä oli jopa hieman vaikeaa liikkua pöytien välissä, sillä tunkua oli sen verran. Kuulin eräältä myyjältä, että aivan aamulla, tilaisuuden alkaessa oli suorastaan ryntäys sisään ja tavaraa meni hetken aikaa liukuhihnalta kaupaksi. Kyseessä oli erään myyjän tuoma kasa edullisia löytölaatikkoja, jotka hävisivät vauhdikkaasti autojen takabokseihin.

Forssan keräilytapahtumassa on paljon myyjiä ja porukkaa.

Mukaan tarttui muutama kohde, ei kuitenkaan mitään järisyttävää. Olin jostain syystä nukkunut huonon yön alle ja väsytti – keskittyminen ei ollut paras mahdollinen ja haittasi sitä, että olisin pystynyt istahtamaan tutkimaan ja pläräämään kohteita täydellä ajatuksella. Noh… sitä sattuu. Kotiutuksia siis muutaman kohteen osalta kuitenkin tapahtui. Yhteensä rahaa kului vähän… sekin on tietysti mukava juttu. Yksi mukaan tulleista kohteista on Tanskaan lähetetty painotuote vuodelta 1941. Tuohon aikaan painotuotteen taksa oli 50 penniä ja kohde oli lähetetty kaikkein yleisimmällä M30 merkillä, eli 50p vihreällä merkillä Helsingistä 4.11.1941. Suomalaisen sensuurin leima on hailakka, numero lienee 22. Kyseessä on mainoskortti, jossa tuonti-vienti agentuuri Waldemar Tefke tekee tiettäväksi yhteystietoja tanskalaiselle vastaanottajalle.

Tanskaan mennyt painotuote vuodelta 1941. Sensuroitu Kööpenhaminan saksalaisessa sensuurissa ”Ak” leima.

Tässä painotuotekortissa ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä, mutta johtuen Ak leimasta se on silti mukavan näköinen aikansa edustaja. Ennen kuin Kööpenhaminaan ”avattiin” saksalainen sensuuri, kulki posti Tanskaan Saksan kautta ja se sensuroitiin Berliinissä. Tätä jatkui 9.4.1940 alkaneen postiyhteyden keskeytymisen ja sen lopun 24.4.1940 jälkeen parisen kuukautta, lähetyksiltä löytyy tyypillisesti Berliinin sensuurileimaus ja joskus lisäksi sensuurin liuskat. Landesmannin kirja kertoo, että leiman tyyppi on KD1.1 ja se on ollut käytössä 11/1940 – 9/1942. Leimaa tunnetaan violettina, mustana ja punaisena. Läpimitta on 21mm. Kun lisäksi löysin muutaman ulkolaisen kohteen, oli päivän annos täynnä. Ajelin takaisin kotiin alle tunnissa.

Turun Kevät tapahtuma järjestyi viikonloppuna 25.-26.4. jälleen Turun Tuomiokirkkoseurakunnan tiloissa aivan Aurajoen rannalla Tuomiokirkkosillan kupeessa, mahtavien Turun Tuomiokirkkonäkymien parhaassa katselupaikassa. Autolle löytyy paikka läheltä ja vaikka se maksullinen onkin, niin nykymaailman kaikenlaiset paikoitusaplikaatiot auttavat jaksamaan… Turkulaiset olivat jälleen laittaneet kerhonäyttelyä näytille ja näyttelyä kiersivät myyntipöydät. Paikalla oli myös ilmeisesti ainakin yksi ruotsalainenkin myyjä. Paikalla oli kymmenittäin keräilijöitä ja tunnelma oli sopivan leppoisa.

Vaikka Turun Postimerkkikerhon sillileipä ei ole se edullisin eines, on se sitä itseään, eli postimerkkeilyn tukemista omalta osaltaan. Lisäksi kun tätä herkkua pääsin purimaan Turkulaisten huippufilatelistien, itseäni menestyneempien herrojen seuraan, oli riski siitä, että pala olisi juuttunut kurkkuun sen verran pieni, että minkäänlainen pelkotilakaan ei päässyt muodostumaan. Maailman parantaminen asiaa itseä paremmin ymmärtävien kanssa on kaunista tekemistä ja siihen voisi käyttää aikaa useamminkin. Hetkessä ehdimme ruotimaan viimeisimmän kansallisen näyttelyn menemiset, tulemiset ja tulematta jättämiset, jatkosuunnitelmat tilaisuuksiin ja näyttelyihin osallistumisista, sääennusteet ja kohteiden hinnat. Vappupläjäyksenä Turusta jäi käteen se tieto, että vaikka turkulaisen miehen saa siirtymään pois turusta, niin Turkua ei saa irti miehestä enää millään. Sillä tavalla filatelia ja turkulaisuus ovat samanlaisia: ”kun se on kerran päässyt käymään, se ei lähde millään pois”. Tulipa taas filosofoitua!

Vesa Järvistön tiskiltä löysin taas muutamia mukaan otettavia, ei mitään ihmeitä… toisaalta euron laatikosta voi odottaa ihmeitä, mutta voi myös jäädä ilman. Tällä kertaa ruma on kaunista, nimittäin kätöseeni tarttui M30 palautusehiökortti 15 markan punaisella arvoleimalla, johon oli laitettu M54 3mk merkillä lentolisä mukaan. Kortti oli palautunut Suomeen Eisenachista Itä-Saksasta. Jostain syystä niin osoite kuin teksti kummaltakin puolelta on ruksatu yli. Sottaakin korttiin on tullut ja se on aikamoisen kokeneen näköinen. Silti, ihan kelpo kohde ja ”varmasti ei filateeelinen kulkenut postite”.

Ne meistä, jotka tietävät jotain saksalaisista autoista tietävät, että BMW on kohtalaisen laadukkaita ja sporttisia autoja valmistava baijerilainen autotehdas, jonka pääkallon paikka löytyy nykyään Münchenista. Lyhenne BMW tulee sanoista Bayerische Motoren Werke ag, eli baijerilainen moottoritehdas oy. Se mitä kuitenkaan aivan kaikki eivät tiedä on, että BMW:n toiminta ja autotehdas oli aikoinaan juuri Eisenachissa ja siellä valmistettiin kaikki BMW merkkiset autot aina vuoteen 1952 saakka. Tämän jälkeen tehtaassa tuotettiin EMW nimistä autoa, ja lyhenne tarkoittaa Eisenacher Motoren Werke. Kyseessä oli itä-saksalainen tässä Eisenachissa sijainneessa BMW:n autotehtaassa tapahtunut autojen valmistus. Vuoteen 1952 asti autoja valmistettiin ilman lupaa venäläisen valvontakomission siunaamana BMW merkillä, mutta Länsi-Saksassa toiminut BMW ei voinut asialle mitään, vaikkei halunnutkaan, että autoja valmistettaisiin ilman lupaa Itä-Saksassa samalla merkillä.

EMW:n logo (kuva Wikipediasta)

Länsi-Saksaan BMW sai tehtaan pystyyn vasta 1952 ja Eisenachin tehtaan siirrytyä DDR:n omaan hallintoon sai BMW tahtonsa läpi ja lopputuloksena merkki vaihtui EMW:ksi. Mielenkiintoista kyllä, EMW merkkinen auto osallistui aikoinaan jopa Formula 1 osakilpailuun vuonna 1953. Auto kesti 12 kierrosta, jonka jälkeen se keskeytti. Huomataan, että EMW:n logo on punavalkoinen siinä missä BMW:n logo on sinivalkoinen. Päästiin tai jouduttiin taas aika kauaksi filateliasta.

Kun vielä kävi niin, että Juhani Pietilä, turkulainen arkki-filatelisti löi kouraani Abophilin huutokaupasta voittamani M30 kohteen, niin eihän siinä voinut sitten kuin taas todeta, että eihän se ihan huonosti se Turun reissu mennyt. Olen alkanut kehittämään jonkinlaista taikauskoa siihen, että kun Juhani on jossakin paikalla, niin minun ei tarvitse lähteä tyhjin käsin kotiin. Sen verran monta kertaa on näin käynyt.

Seuraavaksi odotetaan Wappua, joka onkin jo ensi viikolla. Voi käydä niin, että tämän filatelistin vappu on aika rauhallinen.

Tamcollect 2025

By

Lempäälän Ideaparkissa järjestettiin 11.-13.4. vuoden 2025 kansallinen postimerkkinäyttely Tamcollect, jonka järjestelyistä vastasi Tampereen Filatelistiseura. Mukana oli yli sata näytteille asettajaa useassa kilpailuluokassa, joista kolme kokoelmaa mestariluokassa. Lauantai-iltana Hämeenpuiston varrella olevassa Puistotornissa järjestetyssä Palmares juhlassa kuulimme tulokset.

Minulle jäi sellainen kuva, että tuomarit vetivät kohtalaisen tiukkaa linjaa pisteiden suhteen. Tarkoitan tällä sitä, että ainakin niissä kilpailuluokissa, joiden säännöt parhaiten ymmärrän, eli perinteisen filatelian ja postihistorian luokissa vaadittiin erinomaisuutta erinomaisiin pisteisiin. Tämä tietysti osittain ”murskaa toiveita” mutta pitkässä juoksussa on pitkäjänteisille tie suureen kultaan ja maailmanluokan kokoelmiin. Suuria kultamitaleita jaettiin seitsemän kappaletta ja korkeimman pistemäärän kilpailuluokista (sekä tuomariston onnittelut) sai tanskalainen Jon Iversen kahdeksan kehyksen kokoelmallaan, joka esittelee venäläistä sotasensuuria Suomessa vuosina 1914-1918. Kokoelma on häkellyttävän hyvä ja sisältää käytännössä lähes kaikki kaikkein vaikeimmat sensuurikohteet, joita tunnetaan. Iversen on tehnyt valtavasti työtä ja julkaissut koko valtavan tutkimuksensa avoimesti verkkosivuillaan. Aikoinaan mm. Jorma Keturin aloittamaa työtä jatkamalla Iversen on täydellisesti päivittänyt ja ajanmukaistanut sensuuria käsittelevät luettelot PDF muotoisiksi luettaviksi kataloogeiksi verkkoon. Asian tai ”ilmiön” kokoa kuvastaa se, että mikäli Iversenin sensuuritutkimus tulostettaisiin A4 sivuille tulisi opukseen ehkä noin tuhat sivua! Iversenin pistemäärä oli 92 ja kyseessä on ensimmäinen hänen saamansa suuri kultamitali. Hafnia näyttelyssä mies sai 87 pistettä viidellä kehyksellä. Nyt kahdeksalla ei taso ollut laskenut.

Muita suuren kullan kokoelmia olivat kaksi Janne Nikkasen kokoelmaa, Pekka Lempiäisen ja Pauli Salmisen M17 kokoelmat, Hannulan Lontoon postia kuvaava kokoelma ja Virtasen ensiesitys poliisi-aiheesta. Virtanen tuli sisään ”ovet paukkuen”, harvemmin debyytti tehdään suureen kultaan. Mahdollisesti tuomarit pelästyivät kokoelmassa mukana olevia käsirautoja ja antautuivat virkavallan edessä välittömästi. Kultamitaleja jaettiin 25 kappaletta, mikä on aika paljon. Mutta taso oli kova, vaikka pisteet kultamitalien yläpäässä olivat tiukassa. Kullan kokoelmissa taisi käydä muutaman näytteilleasettajan osalta siten, että kokoelmiin oli lisätty uusia kehyksiä ja samaan aikaan kriittisesti tarkasteltuna keskimääräinen laatu ja ”kovuus” laskivat. Erityisesti kokoelmat, joihin oli laitettu enemmän kuin yksi uusi kehys kerralla lisää ovat vaarassa kokea tällaisen ilmiön. Tunnistan tämän myös omassa tekemisessäni. On kuitenkin raskasta odottaa ja kerätä kärsivällisesti uutta materiaalia, sitä tekee mieli kokeilla siipiään. Joskus liian rohkea lento liian lähelle suurta kultaa voi johtaa vahasiipien sulamiseen. Onneksi asiaan auttaa jokapaikan linimentti, jota palmareksen baarissa oli tarjolla kalliiseen hintaan!

Kehysten välissä oli runsaasti tilaa ja valo oli ok. Ideapark ei ole hassumpi näyttelyn järjestämispaikka.

Malli 1930 kannalta kiinnostavia kokoelmia olivat ainakin Ari Muhosen ja Harri Valkosen erinomaiset lentopostikokoelmat sekä Jussi Tuorin M30 ehiökokoelma, joka ei siis ollut sama kokoelma, joka hajoitettiin viimeisessä Hellman huutokaupassa, vaan huomattavasti vaatimattomammasta materiaalista kerätty ”jokamiesmäisempi” ehiökokoelma. Muhonen ja ensiesittelyssä oleva Valkosen kokoelma saivat kumpikin kultaa. Valkosen tarinallinen kerronta on ensiluokkaista ja kokoelmasta näkee, että aikaa on laitettu paljon asioiden sisäistämiseen ja ymmärtämiseen – on hienoa nähdä, että uusia korkealaatuisia kokoelmia tulee mukaan ”kisoihin”. Muhonen jyrää tiukalla laadulla ja hyvillä kohteilla – konkari ei tee aloittelijan virheitä esittämisessään ja osaa mehustaa kohteista pisteet irti.

Muhonen mm. esittää useita hyviä 1930-luvulla kaukomaihin kulkeneita M30 lentokirjeitä, vaikean lentokirjeen Latviaan kahdenväliseltä taksa-ajalta 1939, Hollannin Intiaan kulkeneen lentopainotuotteen vuodelta 1937 ja erinomaisen vuodelta 1941 olevan lentokirjeen Englantiin, joka on kulkenut Moskovan ja Bagdadin kautta Afrikkaan, josta kiertäen Lissabonin kautta Englantiin. Tämä reititys on harvinainen ja yksi sodanaikaisen lentopostin helmistä. Euroopan sodanaikaisista kohteista vaikea lentotavaranäyte vuodelta 1943 Prahaan ja Euroopan Pikatiedotusliiton taksainen lentokirje Kroatiaan ovat kokoelman ehdotonta M30 aatelia. Pohjoismaisten yhteyksien osalta paras M30 kohde on Maarianhaminasta sodan aikana Ruotsiin lähetetty lentokirje. Reittiä lensivät ruotsalaiset ja kyse siis ei ole Suomen mantereen ja Ruotsin välisellä lentolinjalla kulkeneesta postista vaan Ahvenanmaa – Ruotsi lennosta. Sodanjälkeisen ajan M30 kohteista erittäin hyvä on aikainen Saksaan lähetetty lentopostikirje toukokuun alusta 1947, joka on kulkenut vieläpä 15mk Olavinlinna-merkin yksittäispostitteena.

Valkonen näyttää mm. 3mk tummanoliivin yksittäiskäytön kotimaan lentopostikirjeellä vuodelta 1935, muutamia hyviä 1930-luvun kaukomaihin suuntautuneita kohteita ja kivan Norjaan menneen lentopostikortin lyhyen aikaa käytössä olleella saksalaisella Norjassa käytetyllä sensuurileimalla vuodelta 1941. Sodan jälkeiseltä ajalta näytetään Sveitsiin 1945 lähetetty lentokirje, jossa on käytössä vaikea 3½mk per 5g taksa. Valkosella on paljon M30 merkkejä sekapostitteina juhlamerkkien kanssa. Tämä ei lentopostin esittelyn kannalta ole ongelma, tässä kuitenkin kerron vain ”puhtaista” M30 merkeillä kulkeneista lähetyksistä. Kumpikin kokoelma voittaisi paljon hankkimalla leveyttä näyttämällä korkeamman painoluokan kohteita ja lähetyslajeja laajemmin.

Tuorin ehiökokoelma sai 78 pistettä ja kullatun hopeamitalin. Tässä kohtaa tuomarit eivät olleet erityisen tiukkana pisteiden kanssa. Kokoelmassa oli muutamia ”kovempia” kohteita, mutta yleisilme oli se, että näytettiin kaikki päälajit peruskohteilla. Kokoelman ”täydellisyys” oli hyvä, mutta kohteet olivat tavallisia. Muutamia valopilkkuja huolimatta tarjolla ei ollut isoja elämyksiä.

Muita kiinnostavia M30 kohteita esittäneitä kokoelmia olivat mm. ”Ultima Thule” eli Peräpohjolan postihistoriaa esitellyt Markku Lehmuskallion kultaa pokannut kokoelma. Mukana oli ainakin yksi kova ”Petsamon lento”-kohde. Pekka Lempiäinen esittää hyvän M30 ehdotteen M17 kokoelmansa viimeisellä sivulla. Kaikki tulokset löytyvät tulosluettelosta.

Aluksi ajattelin, että mitenkähän mahtaa kauppakeskus soveltua postimerkkinäyttelyn pitopaikaksi, mutta kun jo torstaina iltapäivällä saavuin Lempäälään huomasin, että soveltuuhan se. Tämä oli miellyttävä yllätys ja omat ennakkoluulot vääräksi osoittava tosiasia. Tilan puolesta näyttely oli ilmava, ja valoisuuden puolesta riittävä. Kun näyttely järjestettiin kauppakeskuksen ”keskusaukealla” kulki sen ohi satoja ja satoja ihmisiä ja muutamia ennakkoluulottomia nähtiin välillä kehysten välissäkin. Vaikka filatelia ei ole erityisen vetovoimainen laji jokamiehelle, niin ainakin aiheluokan kokoelmia oltiin katsomassa paljonkin.

Kun vielä Palmares juhlassa Juha Valtosen pitämä puhe oli monella tapaa yksi parhaista juhlapuheista pitkään aikaan, voidaan todeta, että näyttely oli menestys. Tästä kiitos kuuluu Tampereen ”joukoille”, jotka hoitivat järjestelyt mallikkaasti.

Näyttelyn yhteydessä järjestettiin Filatelistiliiton liittokokous. Paikaksi oli valikoitunut Ravintola Coyote ja sen noin 30 henkeä vetävä neuvotteluhuone, joka tulikin aivan täyteen kokousdelegaatteja. Kokouksen aluksi suoritettiin Filatelistiliiton suuren ansiomitalin jako. Mitali meni postuumisti Hannu Kaupille. Liiton hallituksen puheenjohtaja Vesa Hirsmäki kertoi liiton kokouksen päättäneen mitalin myöntämisestä Hannulle samana päivänä kun Hannu lähti. Suruviesti saavutti hallituksen vasta muutamaa päivää myöhemmin. Mitalin vastaanotti Oulun postimerkkikerhon puheenjohtaja Ilkka Salonen.

Itse kokouksen agendalla oli monta asiaa, joista suuri osa ns. perusjuttuja – toimintakertomuksen läpikäyntiä, tulos ja tase, tilintarkastajien lausunto ja tilintarkastajien valinta. Näiden ”peruskaura”-asioiden lisäksi oli aina kiinnostava uusien hallituksen jäsenten valinta. Nyt oltiin siinä onnellisessa tilanteessa, että avoimia paikkoja oli yhtä monta kuin suostumuksensa tehtävään ilmoittaneita henkilöitä. Ensinäkemältä voisi siis vaikuttaa, että asiat ovat sitä myöten selviä, mutta tälläkään kertaa ei säästytty ilman pientä kikkailun tunnelmaa, nimittäin yksi suostumuksensa esittäneistä henkilöistä oli liittynyt Liiton jäseneksi vasta vuoden 2024 alussa. Liiton säännöt toteavat, että liittohallitukseen voidaan valita henkilö, joka on ollut liiton jäsen kahtena kokousta edeltävänä vuotena. Toisaalta säännöissä sanotaan, että puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuuluu kuusi jäsentä.

Tämä tarkoittanee sitä, että jäsenenä olisi tullut olla vuosina 2023 ja 2024, jotta ehto täyttyisi. Toki vuotta 2025 oli jo ehtinyt ennen kokousta kulua nelisen kuukautta. Onko 2025 kokousta edeltävä vuosi? Ehkäpä ei. Joka tapauksessa asia otettiin kokouksessa avoimesti esiin ja kokouksen delegaateilta kysyttiin suoraan, että vastustaako joku henkilön valintaa hallitukseen. Kukaan delegaateista ei vastustanut. Lisäksi käytettiin puheenvuoroja, joiden sanoma oli, että mikäli pitää tehdä valinta sen välillä, että saako liittohallitus tarpeeksi aktiivisia ”käsipareja” vai ei, niin mielummin rikottaisiin pykälää hallituskelpoisuudesta kuin pykälää hallitusten jäsenen lukumäärästä. Kun kaksi hallituksen jäsenistä oli erovuoroisia ja vapaana oli kaksivuotisia kausia ja yksi jättänyt paikkansa kesken kautensa ja jäljellä oli yksi vuosi, toimittiin siten, että kaksi valintakelpoista henkilöä valittiin kahden vuoden ”pitkillä” mandaateilla liittohallitukseen ja yksi henkilö yhdeksi vuodeksi, eronneen tilalle. Vaikka jälleen Filatelistiliiton hallitusvalinnat olivat omansa näköisiä, saatiin hallitukseen kuusi henkilöä puheenjohtajan lisäksi ja vieläpä ilman minkäänlaista riitelyä! Ensimmäinen kerta niiden viiden kerran puitteissa, joina olen toiminut Liiton vuosikokouksen puheenjohtajana. Jonkinlaisen rastin ajattelin kaivertaa seinään!

Muita päätöksiä olivat raha-asioihin kiinteästi liittyvät viestintäasiat, erityisesti Filatelisti-lehden numeroiden lukumäärä ja Liiton muu viestintä. Päätettiin, että Filatelisti ilmestyy jatkossa neljä kertaa vuodessa alkaen vuodesta 2026 ja lisäksi Liitto lähettää n. kerran kuussa sähköisen uutiskirjeen jäsenilleen. Tätä ns. nopean ja hitaan viestinnän komboa pidettiin hyvänä. Ensimmäiset Liiton uutiskirjeet on jo lähetetty. Toinen uutinen oli, että Liitto ei enää osallistu Helsingin Messukeskuksessa järjestettävien kirjamessujen yhteydessä tapahtumaan ”postimerkkimessujen” muodossa. Katsottiin, että tapahtuman ”tuotto” Liitolle oli liian vähäinen niin julkisuuden kuin yleisön suuntaan menneen tietoisuuden lisäyksen osalta suhteessa kustannuksiin, jotka ovat olleet kertaluokkaa kymppitonni per kerta. Toki Liitto on saanut Säätiöltä (Filatelian edistämissäätiö) tukea tämän tapahtuman järjestämiseen ja sitä kautta tappiota ei ole tehty kuin jonkin verran, monena vuotena ei lainkaan. Katsottiin kuitenkin, että kokeillaan jatkossa jotain muuta ja Liitto tukeekin paikallisia kerhoja niiden osallistumisessa mm. messuille tai tapahtumien järjestämisessä. Tämän toiminnan muodot tullaan tarkalleen päättämään myöhemmin.

Kaikki yllämainittu tarkoittaa sitä, että on mahdollista laskea liiton jäsenmaksua nykyisestä 75 eurosta 66 euroon, eli 9€ tai yli 10%. Tämä on jollakin tapaa historiallista. Kolme delegaattia vastusti jäsenmaksun laskua, joka tavallaan oli erittäin ymmärrettävää, sillä rahasta on liitossa puhuttu vuosien varrella aikamoisen paljon. Heidän tekemänsä hyvä pointti oli, että nyt olisi mahdollisuus rakentaa bufferia liiton talouteen. Tämä näkemys on mielestäni aivan validi. Vasta-argumenttina voidaan käyttää sitä, että liiton on mahdollista yhä saada avustusta hyviin tarkoituksiin säätiöltä ja toisaalta liitolla on yli sadan tuhannen euron osakesalkku, josta tavallaan löytyy bufferia pahan päivän varalle. Alennettu jäsenyyden hinta kohdistetaan niille jäsenille, jotka maksavat nykyään 75 euroa tai enemmän (ulkomaiset jäsenet). eJäsenet, eli ei paperilehteä vastaanottavat jäsenet maksavat saman kuin ennenkin.

Kokous kesti parisen tuntia, mikä liittokokousten historiassa ei ole pisimmästä päästä. Kokouksen jälkeen pidettiin markkinointipuheenvuoroja KOLMESTA tulevasta jo sovitusta näyttelystä, joista lähimpänä on lokakuussa Kuopiossa järjestettävä ”puoli-kansallinen” näyttely, toisena Nordia 2026, joka järjestetään Espoossa ja kolmantena HyReX 2027 vuoden Hyvinkäällä järjestettävä kansallinen näyttely. On selvää, että puheet suomalaisen filatelian kuolemasta ovat ennenaikaisia ja pahasti liioiteltuja!

No mitä M30 rintamalla jäi ”keräilijän” käteen? Onneksi sentään jotakin. Muutamalla kauppiaalla oli M30 tavaraa ja yhdellä kauppiaista uutta hyvälaatuista tavaraa aika paljon, mikä on positiivinen asia. Itse en ehtinyt käyttää aikaa kohteiden etsimiseen kuin vasta lauantaina iltapäivän lopuksi ja muutamaan lyhyeen otteeseen perjantaina. Siitä huolimatta onnistuin löytämään muutaman itseäni kiinnostavan kohteen. Parilla eurolla ostin eräältä kauppiaalta Tanskaan menneen 2mk/1:75mk päällepainamaehiökortin keltaisella arvoleimalla. Ehiö oli käytetty vuonna 1943, jollon pohjoismainen taksa oli postikortille kaksi markkaa. Leima on erittäin terävä ja siisti. Kohteella on myös Suomen sensuuri numero 36 (Helsingin postintarkastustoimisto) ja tanskalainnen sensuurileima. Lisäksi kohde on käynyt läpi kemiallisen sensuurin. Kyse on kirjoituskoneella kirjoitetusta viestistä Tanskalaiselle harastuskaverille. Ei erikoista, mutta ihan siisti ehiökortti.

Toinen löytynyt kohde on lentokirje lokakuulta 1946 Yhdysvaltoihin 16mk postiauto-merkin yksittäiskäytöllä. Kirjeelle on kirjoitettu koneella teksti ”BY AIR TO THE UNITED KINGDOM”, eli lentona Yhdistyneisiin Kuningaskuntiin saakka viitaten siihen, että UK:sta eteenpäin kohde kulkee Atlantin yli laivalla. Tämä tarkoittaa, että lentotaksa oli 3,00mk jokaiselta viideltä grammalta (24.10.1945-30.11.1948) ja kirjeen taksa 10,00mk (-20g) ajalla 1.9.1945–31.12.1946 – yhteensä siis 16,00 markkaa. Kohden on kohtalaisen hyvä, koska näitä 16mk linja-auton yksitäiskäyttöjä ei kasva puissa. Koska kuorelle on maksettu lentomaksu vain osan matkasta on kuorelle kirjoitettu ”Air Mail” vedetty yli punaisella yliviivausleimalla, tämä on tapahtunut Englannissa. Kohde maksoi 30 euroa, mikä ei ole erityisen vähän, mutta toisaalta aika (ja Siperia) ovat opettaneet, että jos vastaan tulee hyvä 16mk yksittäispostite, se kannattaa yleensä ottaa pois pyörimästä.

Kolmas löytö on vuonna 1941 huhtikuussa Yhdysvaltoihin lähetetty postikortti. Kortti on ensi lähetetty Lapinlahdelta 5.3.1941 1:75mk merkillä, joka ei ole ollut kortille riittävä postimaksu. Tämän on postivirkailija ”Haukansilmä” havainnut ja kortti on mennyt jälkitaksoitukseen ja sille on lisätty 25p merkki 8.3.1941 luomaan oikea 2,00mk taksa, joka oli voimassa postikortille ulkomaille. LISÄYS: Esa Mattila, armoitettu postihistorian tuntija, kommentoi tätä ja totesi, että koska kumpikin leimaus on Lapinlahti, ei taida olla niin, että kyseessä on ainakaan virallinen jälkitaksoitus, nimittäin jälkitaksoitushan oli postitoimistojen välinen toimenpide – tässä ”kaikki” on tapahtunut yhden toimiston puitteissa. Silti kyseessä on selvästi postimaksun täydentäminen myöhemmin kuin alkuperäisen kortin lähettämis / postittamispäivänä.

Kortti on mennyt Yhdysvaltoihin Saksan kautta ja todennäköisesti Lissabonista laivalla. Suomalainen sensuuri on sen tarkistanut (numero 94, Turun postintarkastustoimisto). Kortilla on amerikkalaisittain erikoisuus, eli selkeä leimaus saapumisen ja Yhdysvalloissa eteenpäinlähetyksen varmuudeksi. Lakewood, New Jersey on vastaanottanut kortin 13.4.1941. Matka-aika on siis ollut rapiat kuukauden verran. Tästä maksoin vähän liikaa, mutta ehkä kestän senkin…

Lakewood on käytännössä Atlantin rannalla sijaitseva yli 130 tuhannen hengen ”kylä”, englanniksi ”township”. Amerikassa kaikki on suurempaa, kyläkin voi olla suurempi kuin suurin osa Suomen kaupungeista! Mielenkiintoista kyllä yli puolet kylän asukkaista on juutalaisia ja ilmeisesti mukana paljon ortodoksijuutalaisia. Sodan jälkeen Lakewoodissa oli suuri eestiläinen yhdyskunta.

Eiköhän tämä juttu ala olla tässä ja ryhdyn odottelemaan seuraavia seikkailuja…. Pääsiäisena on odotettavissa Forssan kerhon keräilytapahtuma ja sitä seuraavan viikonlopun ohjelmassa on Turkulaisten kevät-tapahtuma.