Yllä: Näkymä Salon tapahtuman myyntipöydistä
Salon Filatelistikerho järjestää vuosittain yksi tai kaksi keräilytapahtumaa, yleensä Hermannin koululla Salon keskustassa. Tapahtumissa on silloin tällöin ollut näytillä myös muutama kehys ”näyttelyfilateliaa” – tällä kertaa näytillä oli Taisto Hilkun LAPOEX-15 näyttelyssäkin näytillä ollut parin kehyksen ehiökokoelma.
Vedin omalta osaltani tyhjän arvan Salon tapahtumasta, ehkäpä juuri siksi, että olen itsekin salolainen ja nähnyt ne kohteet, jotka minua saattaisivat kiinnostaa – ostin kuitenkin muutamia levyllisiä merkkejä ja joitakin ulkolaisia postihistoriakohteita – sopivasti… Myyjiä oli paikalla parisen kymmentä, mukana useita Salon kerhon jäseniä. Vaikka tapahtuma alkoi virallisesti yhdeksältä oli tohina jo päällä ennen yhdeksää.
Yllä: Salon tapahtuma, näkyvillä Hilkun ehiökorttikokoelma
Turun Postimerkkikerho järjestää käsittääkseni pari kertaa vuodessa keräilytapahtuman – ainakin muistan viime keväänä käyneeni Turussa. Kupittaan paviljongissa oli parisen kymmentä myyntipöytää ja myytävänä kaikenlaista tavaraa. Yksi myyjistä oli Esa Mattila, ehkä tunnetuimman suomalaisen Postitaksaluettelon tehnyt pitkän linjan filatelisti ja postihistoriamies. Esalla ei ollut mukana mitään M30 erikoisuuksia, mutta kaivoin hänen penkolaatikostaan muutaman ulkomailta tulleen kuoren.
Yllä: Reposaaresta 27.11.1954 Helsinkiin lähetetty postikortti. Leimattu lennättimen leimalla, 15mk punainen M30 leijona single. Taksa: Postikortti kotimaassa (1.1.1952 – 31.5.1956) 15,00mk.
Löysin pari vähän tavallisempaa M30 kohdetta, jotka kuitenkin ovat ns. pikkukivoja. Toinen on Reposaaresta lähetetty postikortti, jolla oleva leimaus oli erittäin selkeä ja hieno – mielenkiintoiseksi, joskaan ei tässä tapauksessa harvinaiseksi tämän tekee se, että Reposaaressa oli käytössä tavallisen postin leimauksessa lennätin leima.
Yllä: Helsingistä 12.1.1948 Loviisaan lähetetty painotuote. M30 3mk harmaa single. Taksa: Painotuote (-50g) kotimaassa (1.1.1948 – 30.11.1948) 3,00mk.
Toinen kohde oli ”ihan tavallinen” 3mk harmaalla merkillä kulkenut painotuotepostikortti kotimaassa. Noukin tämän pois, koska se oli leimattu ennen painotuotteelle tarkoitetun 3mk vihreän merkin ilmestymistä. 3mk painotuotteen taksa alkoi 1.1.1948, mutta taksalle tarkoitettu 3mk vihreä merkki ilmestyi ”vasta” 9.2.1948. M30 ostokseni maksoivat yhteensä kuusikymmentä senttiä.
Yllä: Kupittaan Paviljongin tapahtumanäkymä
Paikalla oli myös muita maamme eturivin filatelisteja ja juuri tähän ”kaverien” tapaamiseen keräilytapahtumat ovatkin omiaan. Keskustelin erään näyttelyfilatelistin kanssa ja pohdimme sitä, että vuoden 2016 aikana ei ole yhtäkään kansallista näyttelyä, jossa kokoelma voisi meritoitua Finlandia 2017 näyttelyyn – jonkin asteinen töppi on tapahtunut tämän asian suhteen. Ainoa kotimaassa oleva isompi näyttely on Jyväskylässä järjestettävä Pohjoismaihen näyttely, jonne sinnekään ei voi osallistua kokoelmalla, joka ei ole jo etukäteen kansallisessa näyttelyssä saavuttanut tarvittavaa pisterajaa.