malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

2025 ensimmäiset huutokaupat

12 tammikuun, 2025 By Mikael Collan

On jälleen siirrytty uuden vuoden puolelle, aika se vaan rientää – nyt siis kellossa vuosi 2025. Blogikin on ollut pystyssä jo yksitoista vuotta ja kymmenen vuoden rajapyykki jäi täysin juhlimatta – on suorastaan säälittävää havaita tällainen asia jälkikäteen! No tuskin mitään on menetetty, tähdätään sitäkin kiivaammin unohtamaan 20-vuotisjuhlakin! Todetaan blogista vielä sen verran, että 2024 postauksia tuli 12 kappaletta, eli yksi per kuukausi vauhtia. Sanoja näissä yhteensä noin 15000. Blogia katsottiin yhteensä 9400 kertaa, joista Suomesta yli 8000.

Aika tuo myös muutosta mukanaan… aiemmin vuoden vaihde oli aina suuri ongelmatapaus, sillä piti muistaa kirjoittaa päivämääriin aina uusi vuosiluku oikein. Nykyään tämä ongelma on lähestulkoon kadonnut, sillä käsin tulee kirjoitettua enää kovin harvoin vuosilukuja. Se mitä pitää kirjoittaa tapahtuu ”netissä” ja tietokoneella… kaikenlainen (tieto)koneistuminen on korvannut suuren osan ihmisen tarpeesta muistaa asioita. Siinä missä elämä on helpottunut on kuitenkin kuvioon tullut mukaan uusi riski, nimittäin muistamisen tarpeen vähenemisen mukanaan tuoma tyhmistymisen riski. Tämä ei ehkä uhkaa niinkään meitä filatelisteja, sillä me joudumme pitämään mielessämme suuria määriä omaan harrastukseemme liittyviä asioita pystyäksemme navigoimaan ajoittain karikkoisiakin tilanteita, mm. pyrkiessämme ymmärtämään kohteita ja niillä löytyviä merkkejä, leimoja ja muita merkintöjä. Ostoksia tehtäessä pitää ajoittain epätoivoisestikin yrittää muistaa, että ei kai vain vastaavaa kohdetta tai herra paratkoon parempaa ole jo kotiutunut aiempina aikoina. Lisäksi on pakko todeta, että ainakin oma sukupolveni on selvästi erilainen kuin nykyinen teini-ikäisten sukupolvi sen suhteen miten asioita omaksutaan ja erityisesti mitä kautta niitä omaksutaan. Paljon asioita ei vuoden vaihdoksen 2024 – 2025 johdosta muutu miksikään, mutta nähtäväksi jää mitä muuttuu vuonna 2025. Kuten ”pikku-aasi” sarjassa aina lopuksi todettiin, sen me kuulemme ensi kerralla, joka lienee vuoden 2026 alussa, tässä tapauksessa.

Vuoden huutokauppakausi alkoikin jo kahden huutokaupan ”vahvuudella”, nimittäin ensimmäisenä huutokauppansa valmiiksi sai Järvenpään Filateliapalvelu huutokaupallaan numero 34. Huutokaupasta ei mitenkään erityisen paljon ole kerrottavaa, joten todetaan, että merkkikohteita oli myytävänä n. kymmenen kappaletta ja näistä myytiin n. 40%. Postihistoriapuolen kohteita oli tarjolla lähes 60 ja kauppa kävi samaa tahtia. Ihmeitä ei oltu myymässä – tavara oli aika tavanomaista, mutta mukana kuitenkin joitakin ihan ”kivojakin” kohteita. Myytävänä oli kokoelmalehdille koottu kokoelma paloissa. Näitä meni kaupaksi vaihtelevasti. Lähtöhinnat olivat hieman yli sen mikä olisi minun nähdäkseni saanut kaupan käymään – kympin lähdöt aika tavallisesta tavarasta ovat hiukan liikaa. Muutamia M30 kohteita nostaakseni totean, että saantitodistus kotimaassa 1½mk merkillä myytiin 29 eurolla – kohde oli hiukan kärsinyt, mutta ajaa asiansa. Pakettikorttikohteita myytiin muutamia, näillä oli mm. korotuksia maksussa ja toisessa erässä kohteita oli lähetetty mm. KPK osoitteeseen. Aiemmassa huutokaupassa myymättömiä kohteita oli niputettu muutaman kymmenen kohteen eriksi ja ne menivät käytännössä kaikki edullisemmilla lähtöhinnoilla kaupaksi. Kuten totesin, mitään erikoisempaa yksittäistä kohdetta ei myytävänä M30 osalta tässä huutokaupassa ollut.

Toinen jo päättynyt huutokauppa oli SF:n suurhuutokauppa 121. Huutokaupassa oli mukana myös kovia kohteita, mutta ikävä kyllä M30 puolella niitä ei montaa ollut, oli kuitenkin jotakin.

Filateliapuolen M30 merkkejä oli myytävänä kahdeksa kohdetta. Näistä kiinnostavia olivat FORD lävistetty 10mk Saimaa merkki, joka nousi aina 41 euron hintaan. 2½mk punaisen merkin huomattava siirtymä myytiin kovalla 85 euron hinnalla. Hyvä 35mk Olavinlinna-merkin laskos meni 56 eurolla.

Laskos 56€
Pystysuuntainen siirtymä 85€

Filateliapuolelle oikeastaan kuuluu myös 5mk hammastamattoman violetin parin käyttö kuorella. Kohteen hinnaksi oli laitettu 250 euroa ja sillä se myytiin. Kyseessä on tunnettu Kouvolan käyttö tästä merkistä, jota voi lähinnä luonnehtia filateeliseksi. Mutta kulkenut kohde kuitenkin lienee.

Sveitsiin punaiselle ristille lähetetty lentokuori vuodelta 1943 nousi 30 euron pohjistaan 37 euroon. Sota-aikainen posti Sveitsiin on parempaa. Kuuden markan vihreä yksin painotuotteella on kohtalaisen hyvä kohde, tällä kertaa Belgiaan lähetettynä se maksoi 46 euroa. Kalliimmallakin vastaavia on myyty. Kallein M30 kohde tällä kertaa oli marsalkka Mannerheimille osoitettu lentokirje. Mannerheim on ollut metsästelemässä Intiassa ja kuori on häntä siellä tavoitellut. Kuori on lähtenyt Helsingistä tammikuussa 1937 ja sille on laitettu 35,50mk postimaksua. Lentolipukekin on leiman alla. Bombayhin kuori on ehtinyt 5.2.1937 kuuden päivän matkan jälkeen. Huomaamme, että kirjeen kuljetusnopeus on parantunut sitten 1930-luvun alun lentotekniikan kehittyessä. Merkintänä kuorella on 22g, mikä tarkoittaa toista painoluokkaa. Taustapuolella on runsaasti leimoja, Tukholman ja saksalainen kauttakulkuleima sekä kolme leimaa Intian suunnalla. Taksoitus menee seuraavasti: Kirje (21-40g) ulkomaille (1.11.1936–30.9.1942) 5,50mk + lentolisä (per 20g) Etu-Intiaan (15.4.1935 – 14.3.1941) 13,00mk*2 = 31,50mk. En saa taksaa täsmäämään. Kohde on kuitenkin historiallinen tosite Mannerheimin matkusteluista ja sellaisena hieno. Hinta tällä kertaa 330 euroa, missä on Mannerheim-lisää kohtalaisen paljon.

M30 osastossa oli myytävänä kirjattu postikortti Unkariin. Kortilla oli ikävä kyllä myös juhlamerkki, mikä teki siitä sopimattoman minun kokoelmaani. Kirjatut postikortit ulkomaille ovat vaikeita kohteita ja Unkari ei ole huono kohdemaa, varsinkin kun kyseessä oli Unkarin erikoistaksainen kohde. Taksana kysymyksessä on todella harvinainen kohde. Kohteen limitiksi oli laitettu 25 euroa ja sillä se meni kaupaksi. Hinta oli lähinnä naurettava verrattuna kohteen harvinaisuuteen. Kun vielä otamme huomioon, että kohteella oli ”postiyhteys keskeytynyt” leimaus, niin on pakko todeta, että huh huh. Oli helmeä tarjolla ja helmen joku sai – kukaan ei voi väittää, että huipputavaraa ei voi saada edullisesti. Mikäli kohde olisi ollut pelkillä M30 merkeillä sen hinta olisi varmasti ponnahtanut paljon korkeammalle, olisi takuuvarmasti ylitetty satasen raja ehkä toisenkin.

Muista osastoista todettakoon, että kovia hintoja maksettiin mm. M17 puolella, jossa Venäjälle lähetetty postikortti, jonka matka oli keskeytynyt nousi aina 460 euron hintaan saakka. Kiinnostavalla kohteella oli kiinnostava hinta. Myös M63 puolella myytävänä ollut henkilökortti 3mk merkillä keräsi kiitettävästi hintaa, nimittäin kortti myytiin 770 eurolla. M1975 osastossa 3mk sukkula-merkillä maksettu henkilökortti keräsi 688 euroa. Ei tarvitse olla Donner todetakseen, että ”henkilöllisyys kannattaa aina”.

Toiselta puolelta katsottuna.. ihmettelin, että M1975 vaikea tilauserän 84002a-01-1998 atrainkuusilo myytiin 22 eurolla…. tasan ei käy onnen lahjat tai huutokauppamyynnit. Tieto on valtaa, vaikka välillä olisi parempi selkeästi jäädä tietämättömäksi maailman menosta, sen verran tieto lisää tuskaa.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 1944, 6mk vihreä, Belgia, Intia, kirjattu postikortti, mannerheim, painotuote, siirtymä, unkarin erikoistaksa

Hellman 133.

20 lokakuun, 2024 By Mikael Collan

Hellman huutokaupat järjestää vuosittain kaksi kansainvälistä huutokauppaa ja syksyn huutokauppa päättyi suhteessa tämän blogin kirjoittamiseen ”viime viikolla”. Huutokaupan numero taisi olla 133. Kuten tavallista huutokauppa oli useamman päivän pituinen rupeama, näin vaikka se on siirtynyt täysin Internetiin. Malli 1930 keräilijälle tarjolla oli tälläkin kertaa mielenkiintoisia ja vaikeita kohteita niin filateeliseen kuin postihistorialliseen kokoelmaan, vaikka M30 osastossa kohteita oli yhteensä vain noin kaksikymmentä.

Filateliapuolella myytävänä oli erä siirtymiä, joka myytiin 55 eurolla. Hinta oli ostajalle edullinen, sillä oli mahdollista saada useampia M30 leijonamerkkien kohtalaisen hyviä siirtymiä samalla kertaa. 10p automaattimerkkien kokonainen rulla myytiin satasella ja 50p vihreän merkin siirtymänelilö arkin kulmasta 80 eurolla. Isompi erä hyviä leimauksia, mukana hyviä loistoja meni kaupaksi 45 eurolla, mikä teki kohteesta mielestäni hyvin edullisen. Super kovia merkkikohteita ei tällä kertaa ollut tarjolla.

Erä siirtymiä, mh. 55 euroa
Siirtymäneliö arkin reunasta, mh. 80 euroa

Postihistoriapuolella oli kertaluokkaa parempaa tarjontaa kuin merkkipuolella. Erittäin vaikea lomakekäyttö, postiosoituksen pidennyspyyntö oli myytävänä sadan euron pohjahinnalla ja se myytiin 140 eurolla. Tämä oli hieman erikoinen tapaus, sillä vastaavia kohteita on myyty pitkin viimeistä vuotta SF:n huutokaupoissa ja ne ovat saavuttaneet korkeampia hintoja. Nyt kävi niin, että vastaavan kohteen (taisi olla jopa kertaalleen SF:llä myyty kohde) sai ostaa edullisemmin Hellmanilta. Ihmeelliset ovat filatelian tiet! Kohteessahan ei ollut mitään vikaa, vaan se oli siisti esimerkki kolmen markan taksaisesta postiosoituksen voimassaoloajan pidennyspyynnöstä. Ostaja sai suhteellisella halpuudella hyvää.

3mk taksainen postiosoituksen voimassaoloajan pidennyspyyntö. Tällä kertaa 140 euroa.

Erittäin vaikea ei-filateelinen ja hyvin asiallinen M30 vihkomerkkien (V2) postikorttikäyttö Tanskaan vuodelta 1941 sai 50 euron lähtöhinnastaan nousua aina 120 euroon saakka. Kohde oli aitoutettu ja mielestäni erittäin hyvä. Hinta ei ollut erityisen korkea, nimittäin vihkomerkkien ulkomaan käytöt eivät ole helppoja. Olisi voinut maksaa enemmänkin, koska kysymyksessä on hyvä kohde M30 filateeliseen kokoelmaan.

Vaikea V2 merkkien käyttö lentokohteella Tanskaan 1941

M30 postihistorian ”pakollisiin tykkikohteisiin” kuuluva 2½mk punainen leijonamerkki käyttötarkoituksen mukaisella sodan ajan postikorttitaksalla ulkomaille oli myytävänä 200 euron lähtöhinnalla. Näitä vaikeita postikorttien yksittäiskäyttöjä tällä merkillä tunnetaan alle kymmenen kappaletta. Sama kohde oli aiemmin myytävänä 250 euron lähtöhinnalla ja jäi tuolloin myymättä, nyt se meni 200 euron pohjalla kaupaksi. On hämmästyttävää, että näin vaikea kohde vaihtaa omistajaa näin edullisesti. Ihmettelen erityisesti siksi, että olen nähnyt useampia M30 kokoelmia ja muitakin postihistoriakokoelmia, joihin kyseinen kortti olisi mahtunut ja joissa tätä kohdetta ei ole.

Vaikea M30 kanuuna, 2½mk yksittäiskäyttö postikortilla Ranskaan 1943

Muuta mielenkiintoista olivat vaikeahko lentokirje Sveitsiin vuodelta 1945, joka meni kaupaksi 40 eurolla. Hyvä kohde lentopostin keräilijälle. Hollantiin Euroopan Posti- ja Pikatiedotusliiton erikoistaksalla lähetetty kirje, joka oli maksettu 3½mk oliviilla merkillä, ei mennyt kaupaksi 40 euron pohjallaan. Kaikilla ilmeisesti omasta mielestään oli jo tämä kohde… veikkaan, että asiassa ei ymmärretty kohteen vaikeutta – ulkonäkö ei auttanut asiaa, sillä kuori näyttää hyvin tavalliselta, olematta sitä.

Huutokaupassa oli muutamia muitakin M30 kohteita myytävänä muissa osastoissa, mutta ei mitään sellaista, joka olisi saanut M30 keräilijän verenpaineen nousemaan uhkaavasti. Isossa kuvassa M17 veti tavalliseen malliin ja oli kiinnostavaa havaita, että M17 postihistoriakohteita oli tarjolla perin harvoja – myynnissä oli pääasiallisesti vain merkkimateriaalia. Erissä oli mm. M30 lentopostikohteita sisältävä erä. Hinnat eivät kaikissa kohdeluokissa nousseet juurikaan, mutta koviakin nousuja nähtiin – on selvää, että eri keräilyalueiden suhdanteet eivät seuraa toisiaan. Erityisen mielenkiintoinen havainto oli, että Venäjän keisarikunnan merkkien ja postihistorian tarjonta oli jonkinlaisessa aallonpohjassa – myytävänä ei ollut juuri mitään. Postihistoriaa vain muutama kohde. Kaukana ovat ne ajat, kun myytiin jopa satoja kohteita per huutokauppa ja hinnat olivat pilvissä. Sic transit gloria mundii sanoisi muinainen roomalainen, eli katoavaa on mainen kunnia.

Vaikuttaa myös siltä, että elämme hetkeä, jolloin M30 kokoelman rakentamista kannattaa aloittaa, sillä merkkimallin huippukohteita on mahdollista ostaa edullisesti verrattuna muutamien vuosien takaiseen aikaan. Kun vielä huomataan, että merkkimallista löytyy erinomainen käsikirja ja aikakauden taksat on erittäin hyvin dokumentoitu uudessa taksakirjassa, ei tiedon puute ainakaan voi olla esteenä! Pää täytyy pitää kylmänä ja pohtia mitä haluaa tehdä… pohdin, että esittäytyykö M30 pelottavana laajuteensa vuoksi? Voi olla – siksi keräilyn voi aloittaa esimerkiksi jostakin lähetyslajista. Tein kerran kokoelman vain painotuotteista M30 merkeillä, se oli varsin opettavaista ja kivaa puuhaa. Painotuotteet ovat erityisen aliarvostettu lähetyslaji ja materiaalia on silloin tällöin saatavilla hyvin edullisesti. Yhden kehyksen kokoelman voi esimerkiksi rakentaa ilman suurta omaisuutta. Minulle M30 tarjoama laajuus on ollut pelastus, nimittäin siinä missä moni muu on joutunut toteamaan, että ”kaikki on valmista” en itse ole koskaan joutunut näin sanomaan, vaan saan puuskuttaa eteenpäin!

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10p harmaa, 2½mk punainen, 50p vihreä, automaattimerkki, Postiosoituksen voimassaoloajan pidennys, siirtymä, Tanska

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

30 syyskuun, 2023 By Mikael Collan

Syksy on käynnistynyt monellakin tapaa, kerhot tapaavat taas normaalijärjestyksessä ja näin tekee myös Salon kerho, joka tosin tänä syksynä aloitti kokoukset jo elokuun puolella. Yleensä ensimmäinen kokous kesän jälkeen on ollut syyskuussa, mutta nyt totesimme, että ”mikä ettei?”. Myös Oulun kerhossa toiminta on pyörähtänyt käyntiin ja minulla oli mahdollisuus työmatkan yhteydessä käydä pyörähtämässä sopivasti osuneessa kokouksessa, jossa pidin myös esitelmän. Huomaan, että ajatukseni ovat olleet jossain aivan muualla kuin missä pitäisi, sillä ainuttakaan kuvaa en ymmärtänyt Oulusta ottaa! Se mikä jäi mieleen oli, että kokoontumisen yhteydessä kerhoon otettiin uusi jäsen, alle 40-vuotias keräilijä! Lisäksi se, että kerhohuutokaupan myyntiprosentti oli tasan sata – toki kohteita ei montaa ollut, mutta kaikki meni!

Oulun kerhon puheenjohtajana toimii Ilkka Salonen ja kerholaisten joukossa oli muutama tuttu naama näyttelyistä, toki erityisesti M30 keräilyn grand old man Hannu Kauppi etunenässä. Hannulta sain kyydin kerholle ja kerholta illaksi kentälle, josta pääsin sinivalkoisin siivin illaksi kotiin…. vai miten se mainos nyt menikään.

Liiton sivuille on laitettu luettava ja PDF versio edesmenneen postihistoriakeräilijä Jorma Keturin kirjasta ”Kirjesalaisuus murtui”. Kirja on vuodelta 2012, mutta syystä tai toisesta se jäi julkaisematta. Kyseessä on laajasti suomalaista postisensuuria käsittelevä helppolukuinen teos, jossa on valtava tietosisältö kaikille postihistorian keräilijöille. Myös M30 keräilijät hyötyvät, sillä kirja käsittelee toisen maailmansodan ajan sotasensuuria laajasti. Suosittelen, sillä materiaali on Liiton jäsenille vapaasti saatavissa.

Huutokauppoja on järjestetty jo jonkin verran ja tässä ajattelin avata vähän aikaa sitten päättyneitä Järvenpään Filateliapalvelun, HTO ja Suomen Filatelistiseuran huutokauppoja.

JFP:n huutokauppa 23 päättyi 23.9. M30 filateliaosastolla oli myytävänä pääasiallisesti loistoleimattuja merkkejä ja aika tavanomaista tavaraa. Kaupaksi meni arviolta puolet kohteista. Ainoa ”silmään osunut” filateliakohde oli 8mk violetin merkin pystysuuntainen hammastesiirtymä, joka oli leikattu hampaatomaksi ylälaidastaan. Kohde on aika hyvän näköinen ja 20 euron hinnallaan se oli mielestäni ostajalleen edullinen.

Postihistoriapuolella myytävänä oli vain viisi kohdetta! Eli ei paljon mitään. Näiden joukossa kiinnostava oli pika-pikkupaketti vuodelta 1951, tai oikeammin leike pikkupaketin paperista. Joka tapauksessa mielenkiintoinen ja aika harvinainen pikkupakettilähetys lisämaksulla. Kohteen hyvyys ei jäänyt huomaamatta ja se meni kaupaksi 90 euron hinnalla. Huutokaupan mopomiitti ja keulinta-osasto suoritettiin verolippuja sisältäneen kohteen ympärillä – neljä verolippua sisältänyt kohde myytiin 60 euron hinnalla. Itse en saanut ynnäiltyä miksi nämä saivat niin paljon intoa osakseen. Lieneekö liittynyt vastaanottajiin tai johonkin muuhun ehkäpä ei-filateeliseen syyhyn. Mainittakoon, että kohde, jossa oli useita ulkomaille lähetettyjä lähetyksiä oli niin huonolla resoluutiolla kuvattu, että oli mahdotonta päätellä mistä oli kysymys. Tästä syystä jätin mahdollsiet huudot huutamatta – olisi tärkeää, että kuvista saa selvää, muuten on turha olla kuvia.

HTO #63 päättyi 24.9. M30 filateliaosastolla oli parisen kymmentä kohdetta tarjolla ja postihistoriaosastolla kolmisen kymmentä. Kaiken kaikkiaan noin puolet myytäväksi laitetusta teki kauppansa. Filateliapuolella myytävänä oli pääasiallisesti loistoleimattuja merkkejä, jotka eivät kympin pohjilla erityisen hyvin liikahtaneet – tavara myytiin pääasiallisesti pohjahinnalla. Postihistoriapuolella oli kaupan kiinnostaviakin kohteita. Kotimaan postissa kulkenut pakettikortti, jolla oli Notraco Oy:n suojaleimatut M30 merkit nousi 20 euron pohjistaan lähes 120 euron hintaan. Mielestäni kohde on hyvä, koska siinä on Notraco Oy:n leima ja lähetys kuvastaa hyvin firman bisnestä kuin tietysti itse pääasiaa, eli suojareijitystä. Toinen kotimaassa kulkenut kiinnostavampi kohti oli kirjattu paikalliskirje Helsingissä, joka oli maksettu yksin 35mk Olavinlinna-merkillä. Kohde nousi noin 25 euroon, vitosen pohjistaan.

Kaksi sodan aikaista lentopikakuorta Ruotsiin (eri kohdenumeroilla) myytiin n. 15 euron hintaan. Nämä olivat kiinnostavia, sillä lentoreitit Ruotsiin vaihtelivat sodan aikana. Kun näitä reittejä haluaa esitellä on mukavaa, kun kohteissa on lisämaksuja mukana.

Vuoden 1933 Zeppelinin Etelä-Amerikan lennolla kulkenut kirje myytiin noin sadalla kahdella kympillä ja voitti Notraco suojareijitekortin vain pienellä marginaalilla, korkeimman myyntihinnan keränneenä M30 postihistoriakohteena. Zeppelinlentojahan oli muutamia ja näistä tunnetaan Suomestakin lähetettyjä kohteita. Osa kohteista on väärätaksaisia, mutta tällä kertaa myyty oli taksaltaan ok. On pakko todeta, että mitään ihmeellisyyksiä ei M30 osastoilla tällä kertaa ollut tarjolla.

Siksi olikin sitäkin ihmeellisempää, kun vastaan tuli koko huutokaupan ylivoimaisesti kovin M30 kohde osastosta ”Viro”. Siellä oli myytävänä ulkomaan postiosoitus vuodelta 1939, joka oli lähetetty Suomesta ja jolle oli asiaan kuuluvasti Virossa maksettu kotiinkantomaksu virolaisilla Merkeillä. Ulkomaan postiosoitukset ovat vaikeita ja niitä käsittääkseni tunnetaan M30 merkein alle kymmenen kappaletta. Kohteen hinta kuitenkin nousi 10 euron lähtöhinnastaan aina n. 180 euron hintaan saakka. Lieneekö myyjä ymmärtänyt mitä myy, kun lähtöhinta oli asetettu niin alas.

Taksa on oikein, nimittäin postiosoituksen määrä on ollut 504 markkaa, ja taksakirja kertoo meille, että taksa on tällöin lomakkeelta löytyvä 5,50mk. Kun näitä kansainvälisiä postiosoituksia tulee vastaan, on syytä olla varovainen, sillä tiedetään Turusta kappaleita, jotka lienevät tulleiksi pihistetyksi postitoimistosta tai tarkoituksella tehtyjä filunkia varten. Näissä filunkikappaleissa ei ole vastaanottajamaan leimoja eikä asiaan kuuluvia kotiinkantomaksuja jne. Tarkkana näiden kanssa, sillä harvinaisuutensa vuoksi huijauksistakin pyydetään usein korkeita hintoja.

SF:n huutokauppa 114 päättyi 27.9. ja se meni minulta töiden takia aikamoisen ohi. En ehtinyt katsomaan tarjontaa läpi. Myytävää oli M30 osastossa jonkin verran. Kiinnostava ”väliinputoaja” oli ennen 1,25mk merkin julkaisua lähetetty 1,25mk taksainen postikortti, joka meni kaupaksi n. 17 eurolla. Muuta mielenkiintoista oli 4½mk merkin ja 9mk merkin yhteiskäyttö lentokirjeellä USA:han huhtikuussa 1945. Kumpikin merkki puolusti paikkaansa, kun kirjeen taksa oli 4½mk ja lentolisä juurikin 9mk. Lentopostin osastossa oli myytävänä kotimaan lentokirje Ivaloon vuodelta 1951. Se myytiin 22 eurolla, eli ei kovin kovaan hintaan.

Pian edessä ovat Postimerkkimessut. Tarkalleen sanottuna 26.-29.10. Helsingin messukeskuksessa. Perinteiseen tapaan mukana on tietysti Filatelistiliitto omalla osastollaan, jossa esitellään myös mukana olevia kokoelmia. Kauppiasosasoja on mukana totutusti. Oma panokseni tällä kertaa on kaksi kehystä Saksan vuosien 1922-1923 inflaatio-aikaa käsittelevä pieni kokoelma, joka on esillä 100 vuotta sitten tapahtuneen hyperinflaation ”kunniaksi”. Juuri vuoden 1923 lopussa, messujen aikoihin, oli inflaatio hurjimmillaan! Jorma Keturi, jonka mainitsin yllä keräsi myös Venäjän postihistoriaa – Postimerkkimessuille on tulossa näytille postuumisti Jorman keräämä venäläisen kirjatun postin kokoelma yhdessä kehyksessä. Lisäksi Jorman kultaa voittaneen Suomessa tapahtunutta sensuuria kuvaavan kokoelman ja tämän yhden kehyksen kokoelman dokumentoiva, Liiton kustantama kirja on tilattavissa Postimerkkimessuilta. Kirjaa painetaan paperiversiona vain tilattu määrä ja uusia painoksia ei liene tulossa myöhemmin.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 8mk violetti, Hannu Kauppi, HTO, inflaatio, Jorma Keturi, Kotiinkantomaksu, Notraco, Oulun Postimerkkikerho, sensuuri, siirtymä, ulkomaan postiosoitus, Viro

JFP, Hellman ja Riihex etkot

19 maaliskuun, 2023 By Mikael Collan

Järvenpään Filateliapalvelun 28. nettihuutokauppa päättyi menneellä viikolla ja jälkimyynti 18.3. Rehellisyyden nimissä on todettava, että M30 keräilijälle ei huutokaupassa ollut kovinkaan paljoa kiinnostavaa ja ehkä juuri siksi ”se yksi hyvä kohde” paistoi sitäkin kirkkaammin. Myytävänä nimittäin oli Saksaan 21.9.1944 lähetetty postikortti, joka ei ollut päässyt vaihtopostitoimistoa pidemmälle, koska se oli leimattu ”postiyhteys keskeytetty” ja palautettu lähettäjälle. Kuten muistamme, loppuivat vihollisuudet Neuvostoliiton kanssa 4.9.1944 ja samana päivänä alkoi velvoite häätää Saksan armeija Suomen maaperältä. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että Suomi ja Saksa joutuivat eri leireihin pitkän aseveljeyden jälkeen ja toisaalta sitä, että mm. postiyhteydet maiden välillä katkesivat. Tämä tieto ei ollut vielä saavuttanut lähettäjän tajuntaa 21.9. ja kortti oli lähtenyt vanhasta muistista.

Kortti Saksaan tai oikeastaan Itävaltaan 21.9.1944. Palautettu lähettäjälle, postiyhteyden katkettua. Kuva JFP:n huutokaupasta. Taksasta voidaan keskustella – tuohon aikaan voimassa oli postikortin taksa 2½mk ulkomaille, mutta Suomen ja Saksan välisen sopimuksen taksa oli 2mk, jota tässä on lähdetty hakemaan.

Kyseinen kohde on hyvä postihistoriakohde, joskin vastaavalla merkinnällä palautettuja kirjeitä ja kortteja tunnetaan ehkä joitakin kymmeniä. Postikortit ovat silti vaikeampia kuin erityisesti lentokirjeet, joita tunnetuista kohteista on suurin osa. Tällä kertaa kohde myytiin 109 euron hintaan, joka ei mielestäni ole kovin korkea. Muuta kiinnostavaa huutokaupassa oli lähinnä kirjattu asiakirja vuodelta 1952, joka ei mennyt kaupaksi. ”Lähimaaston” kohteista todettava, että M54 osastolla myytiin saantitodistuskirje hintaan 175€.

Hellman huutokaupat, joita Naantalista käsin toimiva Suomen Filateliapalvelu pyörittää, pitää nykyään kaksi huutokauppaa vuosittain. Toiminta on toteutettu oman verkon kautta toimivan reaaliaikaisen huutokauppaohjelmiston kautta. Viimeisin, neljä-päiväinen kansainvälinen huutokauppa päättyi eilen 18.3. Kolmena päivänä neljästä myytiin filateliaa, yhteensä tuhansia kohteita. Mukana oli monenlaista ja huomattavina nostoina voidaan todeta yleisellä tasolla, että ainakin yksi grand prixin voittanut kokoelma oli kaikkine herkkuineen laitettu myyntiin. Kyseessä ei ollut M30 kokoelma, mutta M30 osastollekin oli kyseisestä kokoelmasta ilmeisesti jotakin valunut. Yleishavaintona on todettava, että myyntiprosentti oli erittäin hyvä ja hinnat nousivat.

M30 osalta on mukava todeta, että myytävien kohteiden joukossa oli kiinnostavia kohteita niin filatelian kuin postihistoriankin puolella. Filateliapuolella myytävänä oli erikoisesti näyttäviä hammastesiirtymiä, jotka lienevät juurikin mainitusta GP kokoelmasta peräisin. 9mk postitalon valtava siirtymä myytiin 75 eurolla, 20mk postitalon näyttävä siirtymä arkin reunasta 80 eurolla ja 25mk puunhakkaaja 85 eurolla. Kaikki nämä hinnat olivat aika edullisia, koska kohteiden laatu oli parasta mitä rahalla saa. Ainoa ”vielä parempi” olisi, jos kyseessä olisi merkkiryhmä. Näin ajatellen kohteet eivät olleet kalliita.

Paras siirtymäkohde oli 6mk oranssin merkin siirtymäryhmä, jonka hinta nousi 150 euroon saakka, mikä ei mielestäni ollut järisyttävä, kohteen ollessa parasta A ryhmää. Isompia ryhmiä sisältänyt M54 merkkien koevedoskohde meni 36 eurolla – mainitsen tämän tässä, koska jos rakennetaan käyttösarjan merkkimallin filateelista kokoelmaa, on syytä näyttää siirtymä edellisestä käyttösarjasta ja siirtymä seuraavaan käyttösarjaan kohteiden avulla. Koevedoskohteet sopivat tämän siirtymän demonstroimiseen vallan mainiosti. Nyt demonstrointia saattaa tehdä halvalla, mikäli osti kyseisen kohteen.

Näyttävä siirtymä arkin reunasta numerolla. Myyntihinta 150 euroa. Kuva Hellman Huutokaupoista.

Eräästä aikoinaan kultamitalin saaneesta M30 kokoelmasto olivat ”rippeet” myytävänä ja mikäli huutokauppaa katsoessa tuli mieleen, että ”nämä on nähty ennenkin”, niin ihan väärässä ei etiäinen ollut. Nimittäin kolme kovempaa M30 postihistoriakohdetta, 1mk vihreä painotuotteella Sveitsiin, 2½mk punainen postikortilla Bulgariaan ja 20mk kirjattu kirje Sveitsiin olivat kaikki olleet kokonaista kaksi kertaa aiemmin myytävänä. Ensimmäisen kierroksen lähtöhinnoista oli tultu alas 75% ja tällä kertaa kauppa kävi. Kauppa kävi, vaikka 1mk vihreä painotuote sekä 20mk kirjattu kirje myytiin kumpikin pohjahinnoillaan, eli 200€.

20mk R-kirjeellä Sveitsiin
1mk vihreä painotuotteella Sveitsiin

Kohdeselosteessa kerrottiin 1mk painotuotteen osalta, että vain kolme tunnetaan. Tämä on saattanut olla totta silloin, kun kyseinen kortti on ollut kokoelmassa näytillä. Nykyään tiedämme, että 1mk vihreä yksi painotuotteella on kohde, joita tunnetaan n. 10 kappaletta. Kun näitä myytiin yli 500 eurolla vielä 5-6 vuotta sitten, on hinta nyt jossain 150 euron tuntumassa ja kohdemaasta riippuen vaihtelee vähän. 20mk postitalo yksin kirjatulla kirjeellä on vaikea kohde ja niitä tunnetaan muutamia. Myyty kohde on hyvä ja siinä ovat asia ok, vaikka käsiala viittaa erääseen Arif Ramiin, joka vaikutti filateelisissa piireissä Helsingissä 1940-luvulla. Hänellä kuitenkin tiedetään olleen kirjeenvaihtoa Sveitsiin, joten sinänsä asiassa ei ole mitään naputtamista. Kohde oli mielestäni 200 euron arvoinen ja näitäkin on kalliimmalla myyty.

Kovin postihistoriatykki, joka oli myynnissä oli 2½mk punainen leijonamerkki yksin postikortilla Bulgariaan vuodelta 1943. Näitä 2½mk punaisia postikortteja tunnetaan 5-6kpl ja niitä ei ole arkistoista viimeisen 10 vuoden aikana pullahdellut lisää näyttämölle. Harvinaisesta kohteesta siis on kysymys. Harvinaiseksi kohteen tekee se, että 2½mk postikorttitaksaa käytettiin vain maihin, jotka eivät kuuluneet eurooppalaisten postisopimusten piiriin (joissa oli alennettu taksa) ja joihin postia pystyi lähettämään (ei-Saksan vihollismaat). Näitä olivat Sveitsin lisäksi muutamat muut maat, kuten Espanja ja Portugal, sekä mm. Bulgaria (joka liittyi postisopimukseen vasta myöhemmin).

Harvinainen 2½mk punainen yksin postikortilla Bulgariaan vuodelta 1943. Taksa postikortille siis 2½mk. Hyvä kohdemaa. Kuva Hellman Huutokaupoista.

Nämä asiat eivät olleet menneet huutajilta ohi, koska kohteen hinta nousi 200 euron pohjistaan 340 euroon, jolla se myytiin. Tämä hinta ei ollut oman näkemykseni mukaan lähellä maksimia, eli ostaja sai kohteen ns. sopivasti – mopo ei keulinut, vaikka hinta nousikin.

Muita kiinnostavia M30 kohteita mainitakseni, 15mk Olavinlinna-merkillä maksettu tavaranäyte myytiin 45 eurolla, 3mk punaisella maksettu postin taksataulu meni 80 euron pohjahinnallaan, ja kahdella markan rullamerkillä Kiinaan lähetetty kirje nousi 230 euroon (hyvä kohde!). Muissa osastoissa oli jonkin verran M30 kohteita myytävänä. Ehiökorttien osastossa silloisesta Puolasta, nykyisestä Ukrainasta Suomeen lähetetty paluupostikortti, jolle oli maksettu lentolisä nousi 180 euroon.

M30 pohjamerkille painettu Zeppelin 1830 virhepainama-merkki kortilla myytiin hulppeaan 10800 euron hintaan ja nelilö, jossa yhdessä merkissä sama virhepainama teki kauppansa 2400 eurolla. M30 puolella nähdään harvoin näin kovia hintoja, mutta Zeppelin kohteissa on kansainvälinen markkina, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki huutajat eivät ehkäpä ole samanlaisten rajoitteiden alaisia kuin katajaisen kansan keräilijät.

Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että tällä kertaa Hellman ei jättänyt kylmäksi, koska mukana oli laadukkaita filatelia, että postihistoriakohteita, jotka olivat aivan sitä parasta kärkeä. Hintojen ”uskomattomin” nousu tapahtui muualla kuin M30 osastolla, mutta limiteistä noustiin reippaasti M30:kin osalta.

Riihex 2023 näyttely aukeaa alle viikon kuluttua perjantaina. Kannattaa jo etukäteen käydä tutustumassa näyttelyn antiin verkkosivuilla, joille on ilmestynyt myös osanottajaluettelo. Luettelosta selviää, että nähtävää on myös M30 silmille. Kutsuttujen luokassa allekirjoittanut esittää yhdessä herrojen Kauppi ja Seitsonen kanssa yhden kehyksen verran Siperian kautta sodan aikana kulkenutta postia. Olemme pyytäneet järjestäjiä toimittamaan näyttelyn jälkeen kuvat kokoelmasta myös Liiton ylläpitämille sivuille, jonne ne saavat jäädä näytille. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kokoelmaa kannata mennä katsomaan. Mikäli olen itse paikalla kehyksen etumaastossa lupaan vastata kysymyksiin ja kertoa kohteista halukkaille. Filatelian luokassa Anssi Forsblom esittelee M30 kuvamerkkejä. Tämä on minulle uusi kokoelma ja innolla sitä menen katsomaan. Ehiöluokassa Jussi Tuori esittää M30 ehiökortteja ja on mukavaa nähdä mitä uutta Jussi on kokoelmaan löytänyt. Postihistorialuokassa esitän yhden kehyksen verran Suomen ja Saksan välisen postisopimuksen mukaisia lähetyksiä. Mukana on siis suomalaisilla merkeillä Saksaan lähetettyä postisopimuksen taksoilla lähetettyä postia ja Saksasta Suomeen vastaavilla taksoilla tulleita lähetyksiä.

Lentopostiluokassa Ari Muhonen näyttää lentopostia vuoteen 1948 ja arvelen mukana olevan joitakin M30 kohteitakin. Koska Ari on näyttelyssä eksperttinä on kokoelma arvostelun ulkopuolella. Näiden perusteella pitäisi M30 osastollakin siis olla jonkin verran nähtävää. Hienoa on se, että mukana on yksi täysiverinen ”vain” M30 asiaan keskittyvä kokoelmakin!

Muita kiinnostavia minulle ovat mm. M11 spesialistimme Markku Koivuniemen neljän kehyksen avaus postihistorian luokassa sekä Näyttelyn primus motorin Heikki Virtasen ensiesiintyminen M17 postitaksakokoelmalla. Myös Raimo Hämäläisen Itä-Karjala on kiinnostava ja harvoin nähtävää herkkua. Esko Seitsonen esittelee Englannin sensuuria toisen maailmansodan ajalta ja tässä kokoelmassa on mukana muutamia kiinnostavia M30 kohteitakin.

Innolla jo odotan Riihimäen näyttelyä! Nähdään siellä!

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 1mk vihreä, 20mk postitalo, 25mk puunhakkaaja, 6mk oranssi, 9mk postitalo, Bulgaria, Postiyhteys keskeytynyt, Riihex 2023, siirtymä

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

17 lokakuun, 2020 By Mikael Collan

Tänään päättyi 119. Hellman huutokauppa Naantalissa. Tarkoituksena oli, että huutokauppa olisi järjestetty normaalina julkisena huutokauppana, mutta korona puuttui peliin ja turvallisuussyistä huutokauppa siirtyi kokonaan nettiin. Oli kuitenkin mahdollista käydä tutustumassa kohteisiin etukäteen Suomen Filateliapalvelun tiloissa Naantalissa ja näin päätin minäkin tehdä. Talven ensimmäiset oireet olivat aamulla ilmassa, kun kävin laittamassa autoni lämmittimen päälle ennen aamupalaa, nimittäin ikkunat olivat jäässä ja ilma viileä, suorastaan kylmä. Teiden pieni liukkaus ei kuitenkaan haitannut matkantekoa ja saavuin Naantaliin ennen aamukymmentä.

Paikalla oli kymmenkunta filatelistia tutkimassa kohteita, kaikki maskit naamallaan ja kädet käsidesillä desinfioituina. Joukossa minullekin tuttuja keräilijöitä ympäri Suomea – mikään näemmä ei voi estää filatelistia pääsemästä kohteen luo! Pienestä näyttöön tulleiden keräilijöiden määrästä johtuen sain kohteita eteeni ennätysvauhtua, eli vielä totuttuakin nopeammin. M30 osastossa oli myytävänä yhteensä viitisentoista kohdetta, eli tarjonta ei sen osalta ollut kovin vahvaa. Huutokaupassa oli toki muitakin M30 kohteita, mutta ne piti löytää muista osastoista.

Erä rosohampaisia ja siirtymiä. Käytännössä kaikkien kuvamerkkien osalta on sanottava, että ne eivät ole siirtymiä. Oikeudet kuvaan omistaa Hellman Huutokaupat.

M30 filateliaa oli tällä kertaa myytävänä hyvin rajoitetusti, kohteita oli vain kolme. Kolmen markan punaisen leijonamerkin lähes loistoleimattu siirtymä myytiin 20 euron pohjillaan, 3mk tummanoliivin merkin numerokuusilo teki kauppansa 60 eurolla ja erä siirtymiä ja rosohammasteita keräsi peräti yli 85 euron edestä kannatusta. On huomattava, että kaikki erässä myydyt siirtymät eivät suinkaan olleet varsinaisia siirtymiä vaan huonosti kohdistettuja merkkejä. Erässä oli kuitenkin hyvä 2½mk punaisen leijonamerkin siirtymä, jopa kahtena kappaleena.

Postihistorian osalta M30 osastossa oli tarjolla kaikenlaista, myös hyviä kohteita. Kotimaan kohteista mielenkiintoinen oli kaksi postiosoitusta, vuosilta 1945 ja 1950 sisältänyt kohde. Sodan jälkeiset postiosoitukset ovat vaikeita ja hyviä kohteita – ostaja sai edullisesti hyvää tavaraa, kun myyntihinta jäi viiteen kymppiin. Toinen kiinnostava kotimaan kohde oli vuonna 1942 Niinisalosta Tampereelle lähetetty kirje, johon oli Tampereella lisätty pikalisän maksuksi merkkejä ja se oli lähetetty eteenpäin Helsinkiin. Tällaiset ”lisien lisäykset” kesken matkan ovat herkullisia juttuja ja tällainen kohde on mielestäni sopiva postihistorialliseen kokoelmaan. Asia ei mennyt keräilijöitä ohi, vaan parin kympin pohjista kohde ponnisti yli kolmen kympin. Olisi hinta voinut korkeammallekin ponnistaa, minun mielestäni – kohde ei ollut kuitenkaan aivan pilipali.

Niinisalosta 24.11.1942 Tampereelle lähetetty kirje, joka on eteenpäin lähetetty Helsinkiin pikana. Maksettu Niinisalossa kotimaan kirjetaksa 3,50mk ja Tampereella kotimaan pikalisä 6,00mk. Hyvä postihistoriallinen kotimaankohde. OIkeudet kuvaan omistaa Hellman Huutokaupat.

Paras kotimaan taksainen M30 lähetys löytyi kuitenkin kenttä- ja sotilaspostin osastosta, jossa oli myytävänä Insinööritoimisto Ratakseen Saksasta kuriirin toimesta toimitettu kirje, joka oli Helsingissä postitettu eteenpäin Tampereelle. Asiaan kuuluen, kohteessa ei ollut takana lähettäjän osoitetta, eli SS joukoissa palvelevan suomalaisen osoitetta, koska lähettämisen aikaan elokuussa 1941 oli pataljoonan olemassaolo vielä pimennossa pidettävä asia. Tämä harvinainen kuriiripostin lähetys meni kaupaksi 32 eurolla, eli sen hyvyys pysyi salassa samalla tavoin kuin sen SS sisältö oli aikoinaan pysynyt.

Siinä missä kuriiripostilla kulkenut kirje ei saavuttanut kovaa hintaa, teki toinen M30 merkeillä SS-miehelle Saksaan 1941 (myöskin asian virallista paljastamista ennen) lähetetty kirje selvää jälkeä hinnan suhteen – kirjeen hinta nousi 30 euron lähdöstä aina yli 300 euron. Kirjeessä huomattavaa on se, että kun se on lähetetty vuoden 1941 elokuussa oli kotimaan postitaksa 2,75mk. Kirje on osoitettu Saksaan Insinööritoimisto Rataksen kautta, jossa sille leimattiin kenttäpostin leima (Feldpost) ja, josta se jatkoi saksalaisessa kenttäpostissa eteenpäin. Tällainen järjestely oli SS-miesten kirjeille sovittu, eli posti lähetettiin ensin Insinööritoimisto Ratakseen SS-miehen nimellä, joko suljettuna toiseen kuoreen tai siten, että kuorella ilmaistiin miehen osoite Saksassa (Wienissä, Itävaltahan oli vuonna 1938 liittynyt Saksaan). Kuorelle ei merkitty sotilasarvoa tai muuta erityisen paljastavaa, vaikka lienee ollut kohtalaisen vähäisen mielikuvituksenkin avulla mahdollista yhdistää pisteet, jos tiesi suomalaisten lähteneen Saksaan taistelukoulutukseen ja taistelemaan.

Taksa kirjeelle Saksaan (ensimmäisen luokan kirjeen taksa ulkomaille) oli samaan aikaan 3½mk, mikä kirjeelle siis oli laitettu M30 merkein. Lähettäjällä on ilmeisesti ollut epäselvyyttä siitä, että kuinka paljon merkkejä kirjeen perillesaattamiseksi tarvitaan – sehän on itse asiassa Saksaan lähetetty, vaikka kotimaassa vain Helsinkiin asti. Tässä tapauksessa olen sitä mieltä, että tiukka tulkinta siitä, että kohde on väärätaksainen, koska kotimaan taksa olisi riittänyt on liian kapea huomioimaan kaiken sen historian ja tarinan, joka kohdetta ympäröi. Oikea-taksaiseksi kirjettä kuitenkin on vaikea kutsua. On ehkäpä viisainta jättää asia sikseen ja todeta, että vaikuttaa siltä, että sotahistorialliset kohteet ovat kuumaa tavaraa markkinoilla tällä hetkellä.

Kirje Kenttäpostikonttori 1:stä Insinööritoimisto Rataksen kautta SS-miehelle Wieniin. Leimattu Rataksessa ”Fedlpost” ja jatkanut kulkuaan Saksan kenttäpostissa. Kotimaan taksa oli 2,75mk, mutta kirjetaksa Saksaan 3,50mk. Kenttäposti Saksaan oli Suomen ja Saksan välisen kenttäpostisopimuksen mukaan maksutonta, mutta tämä sopimus tuli voimaan vasta 1.4.1943. Taksan osalta jää silti tulkittavaa. Hinta ei kuitenkaan jätä tulkinnanvaraa. Oikeudet kuvaan omistaa Hellman huutokaupat.

Pohjoismaihin ei tällä kertaa ollut ainuttakaan myytäväää yksittäiskohdetta, mutta Eurooppaan kulkenutta postia edusti muutama kohde. Näistä kiinnostava oli pikapostikortti lentona Saksaan vuodelta 1940. Postikortit, joille on maksettu kirjauksia tai pikalisiä ovat parempia ja yleensä vaikeita kohteita – tämän kohteen hinta nousi 50 euron lähdöstä aina yli 115 euron, eli asia oli keräilijöillä hyvin tiedossa. Toinen maininnan arvoinen kohde oli lentona lähetetty tavaranäyte Sveitsiin. Kohteen ongelma oli se, että siinä olevat leimat eivät aivan suoraan anna vastausta kysymykseen ”milloin kohde on lähetetty?”. M30 1½mk violetin merkin käyttö viittaa jonnekin 1930-luvun puolenvälin tienoille. Mikäli asia on näin, osuisi taksa hyvin toisen painoluokan tavaranäytteelle ja lentolisälle. Lentona lähetetyt ulkomaan tavaranäytteet ovat parempia kohteita ja vaikka päivämäärän kanssa on epäselvyyksiä, ei kyseessä ole aivan turha kohde.

Toisen painoluokan arvoton näyte lentona Schaffhauseniin Sveitsiin. Lähettämisen aika sijoittunee 1930-luvun puoleen väliin, jolloin taksa olisi tavaranäyte (101-150g) ulkomaille (1.12.1931-30.9.1942) 1,50mk + AO lähetyksen (per 50g) lentolisä (30.4.1928-30.9.1942) 4,00mk*3 = 13,50mk. Hyvä kohde. Oikeudet kuvaan omistaa Hellman Huutokaupat.

Kohteen lähtöhinta oli laitettu mielestäni laatuun nähden hiukan korkealle viiteen kymppiin, mutta se kuitenkin tuplasi hintansa. Osasyynä saattoi olla kohdetta entisestään parantava tullin ”hyväksytty” leimaus.

Kauemmaksi mennyttä postia M30 osastossa edusti M30 20mk postitalomerkin singlellä Argentinaan lähetetty kirje, joka myytiin 20 euron pohjalla – pidän tätä edullisena hintana tälle singlelle. Toinen Euroopan ulkopuolelle lähetetty kohde oli Yhdysvaltoihin vuonna 1934 lähetetty 3. painoluokan kirje, joka oli kokeneen oloinen, mutta juuri siksi viehättävä. Korkeamman painoluokan kirjeet ovat hyviä kohteita postihistorialliseen kokoelmaan, nimittäin jos pitää verrata tavallista ensimmäisen painoluokan kirjettä Yhdysvaltoihin vuodelta 1934 nyt myytyyn 3. painoluokan kirjeeseen on niillä eroa kuin yöllä ja päivällä. Usein unohdetaan, että painavammat kirjeet ovat paljon harvinaisempia ja, että jokaista sataa ensimmäisen painoluokan säilynyttä kirjettä kohti ei välttämättä edes löydy korkeamman painoluokan kirjettä. Ostaja sai hyvä kohteen noin kolmella kympillä.

Kovimman hinnan Euroopan ulkopuolelle lähetetystä M30 kohteesta joutui maksamaan kohteen #205 ostaja. Kohde oli Tove Janssonin lähettämä lentokirje Yhdysvaltoihin vuodelta 1945 ajalta, jolloin kirjeen perustaksa oli 5mk. Eli sattumalta ns. paremmalta ja aika lyhyeltä taksa-ajalta. Tämä asia ei kuitenkaan selitä 150 euron myyntihintaa, vaan sen salaisuus kätkeytyy tietysti lähettäjän henkilöllisyyteen. Ostajalla taisi nimen omaan olla kaikki muumit laaksossa. Ilman tätä ”merkkihenkilöasiaa” kohteen hinta olisi luultavasti pysytellyt 20 euron tuntumassa.

Myytyjen erien joukossa oli useita M30 keräilijää kiinnostavaa erää. Myytävänä oli sekä pienempiä, että suurempia eriä ja joissakin erissä oli parempiakin kohteita myytävänä. Kaiken kaikkiaan erien hinnat nousivat kohtalaisen korkealle ja osa niistä myytiin mielestäni hyvinkin korkeilla hinnoilla. Mm. ulkomaille menneitä tiedustelulomakkeita sisältäny erä (17kpl) myytiin yli 250 euron hinnalla (lähtö 50€) ja M30 materiaalia sisältänyt useampia kansioita sisältänyt erä yli tuhannella eurolla (lim 400€). Moni erä meni pohjahinnallaan vaikka erissä oli hyviäkin kohteita mukana. Tuntuu siltä, että M30 markkina on yhä aika ohut, jos kohta kiinnostusta M30 keräilyyn on.

On todettava, että huutokaupan myynti oli suomalaisten kohteiden osalta erinomainen – paljon mitään ei jäänyt myymättä. Tiukka myyntiprosentti kertoo mielestäni siitä, että korona-aika antaa keräilijöille hyvän mahdollisuuden (ja jopa tekosyyn) keskittyä keräilyyn ja sitä kautta kokoelmiensa parantamiseen. Ostetaan tekemistä ja odotellaan parempia aikoja, että päästään näyttämään keräilyn tuloksia. Viimeisessä SFEX näyttelyssä oli parasta antia se, että mukana oli useita uusia kokoelmia – toivottavasti saamme myös uusia M30 pohjaisia kokoelmia näytille.

P.S. päivitin tekstiä hieman, huomasin nukutun yön jälkeen kirjoittaneeni ns. epäselvää potaskaa eli kaliumkarbonaattia. Potaskahan on mm. lasin valmistuksessa ja elintarvikkeiden happamuudensäätelyssä käytettävä suola. Nimensä potaska saa suoraan alkuperäisen valmistustapansa perusteella germaanisista kielistä (ruotsi, saksa, englanti) ja tarkoittaa ruukkutuhkaa: pott=ruukku, aska=tuhka. On enää kaksi ja puoli kuukautta Jouluun, jolloin lipeäkala kuuluu monen joulupöytään – hämäläisen ja satakuntalaisen lipeäkalan valmistuksessa on perinteisesti käytetty koivuntuhkasta saatua potaskaa.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 2½mk punainen, Feldpost, Insinööritoimisto Ratas, kenttäposti, pikalisä, siirtymä, SS-miehet, tavaranäyte

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

10 toukokuun, 2019 By Mikael Collan

Toukokuun huutokauppasuma alkoi purkaantua ja ensimmäisenä asialla oli Järvenpään Filateliapalvelun huutokauppa. Tyypillisesti en ole osannut tältä huutokaupalta odottaa ihmeitä, enkä odottanut tälläkään kertaa. Ihmeitä ei M30 rintamalla ollut myöskään tarjolla. Myytävää kuitenkin M30 osastoilla oli yhteensä noin 35 kohdetta, joista pääosa filateliaa. Kympin alimmalla lähdöllä myytävänä löytyi loistoleimattuja merkkejä ja postituoretta. Mukana oli myös 10p merkin horisontaalinen siirtymä, joka myytiin kympillä. Postihistoriaosastolla oli tarjolla vain neljä kohdetta, joista yksi meni kaupaksi – tämä yksi oli automaattimerkkejä ja automaattimerkeillä lähetetyn kirjeen sisältänyt erä, joka myytiin 50 euron limitillä.

10p harmaa siirtymä. Myytiin kympillä. Oikeudet kuvaan omistaa Järvenpään Filateliapalvelu Oy.

Järvenpään Filateliapalvelun huutokaupasta ei sen enenpää kerrottavaa olekaan, mutta ei hätää, sillä voimme siirtyä ruotimaan 18. Forssan Kerhon Huutokortti-huutokauppaa. Huutokortissa oli tällä kertaa yli seitsemänkymmentä M30 kohdetta kaupan. Pääpaino oli voimakkaasti postihistorian puolella, jos kohta muutamia filateliakohteitakin myytävänä oli – pääasiassa numerokuusiloita. Postihistoriatavara oli aika tavallista, mutta joukossa oli mukana muutamia hiukan kiinnostavampiakin lähetyksiä. Kotimaassa kulkenut vakuutettu toisen painoluokan kirje, joka oli maksettu yksin 30mk linja-auto merkillä nousi limitistään aina n. 25 euron hintaan saakka – kohde oli lähestulkoon ainoa, jonka hinta lähti nousuun. Kyseessä on hiukan parempi yksittäiskohde.

Postikortti, johon lähettäjä on piirtänyt kuvan. Helsingistä 12.12.1942 Tukholmaan, Ruotsiin. M30 2mk keltainen ja 1mk vihreä, yhteensä 3mk. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.10.1942 – 31.8.1945) 1,00 + painotuotteen (per ) lentolisä Pohjoismaihin (per 20g) 2,00mk = 3,00mk. Hyvä taksa. Oikeudet kuvaan omistaa Huutokortti huutokaupat.

Ruotsiin lentopostissa vuonna 1942 lähetetty postikortti, jolla ei ole kirjoitusta, eli painotuote myytiin neljän euron limitillä. Kortti oli Suomessa sotasensuurin tarkastama ja siihen oli lähettäjä piirtänyt mielestäni kohtalaisen taidokkaasti kuvan. Lentopainotuotteet ulkomaille vuonna 1942 ovat kohtalaisen vaikeita kohteita ja kyseinen taksa, vaikkakin lähetettynä Ruotsiin, ei ole yleinen. Neljällä eurolla kyseessä on hyvä kauppa – veikkaan, että kortti ja kuva hämäsivät lentopostikeräilijöitä sen verran, että taksan tarkistus jäi puolitiehen. Kaiken kaikkiaan aika kiva kohde!

Päivitys: MUTTA SITTEN… ostin tämän kohteen ja odottelin sitä innolla, kohde saapuikin ja kurkistin heti sen kääntöpuolen. Surkea tosiasia on, että kohteen toinen puoli sisältää viestin, joka tekee siitä postikortin ja sitä kautta väärätaksaisen. Tässä näemme, että kohdeselosteessa pitäisi vähintäänkin lukea, että onko korteilla tekstiä tai mielellään olla kummastakin puolesta kuva. Tämä on erityisen tärkeää postihistoriakohteiden osalta, sillä taksojen määrittäminen tarkasti on mahdotonta ilman, että kohteen kaikki atribuutit ovat näkyvissä. Kohteen hinta oli 4 euroa ja en jaksa sitä lähteä takaisin lähettämään ja kinuamaan rahojani Forssasta takaisin, mutta hiukan kismittää. Olisi taas kerran pitänyt kysyä kuva toisesta puolesta.

Postikortti Helsingistä 6.12.1940 Poseniin, Reichsgau Wartherlandiin, Saksaan. Suomen sensuuri, M30 2mk karmiini single. Taksa: Postikortti ulkomaille, Saksaan (1.11.1936 – 31.3.1942) 2,00mk. Oikeudet kuvaan omistaa Huutokortti huutokaupat.

Muutakin mukavaa oli tarjolla, nimittäin erityisesti postihistorialliselta kannalta kiinnostavaa ja muodoltaan tämä kiinnostava oli Saksaan, Puolalta valloitettuun osaan, Posenin kaupunkiin lähetetty postikortti vuodelta 1940. Kun asiaa hiukan tarkemmin mietitään huomataan, että Posen on nykyään ja oli ennen miehitystä nimeltään Poznan ja oli siis osa 1939 miehitettyä Puolaa. Posen toimi saksalaisen hallintoalueen ”Reichsgau Wartherland” pääkaupunkina – Wartherland tulee Warta-joen nimestä – Poznan on tämän joen länsirannalla. Tämä postikortti ei muuten olekaan mitenkään erikoinen, sillä se on maksettu tavallisella 2mk karmiinilla M30 merkillä ja kyseinen postikortin taksa on yleinen. Mutta, kun kyseessä on hiukan yli vuosi aikaisemmin Saksaan liitetty alue on tämä postihistoriallisesti hiukan parempi kohde.

Kuva: Lonio17 – Own work, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=31996938

Yllä olevasta kartasta voidaan nähdä Posenin sijainti suhteessa Saksan vuoden 1939 valtakunnanrajaan ja suhteessa muuhun miehitettyyn Puolaan. Mielestäni juuri tällaiset asiat ovat postihistoriassa mielenkiintoisia ja näihin liittyvä hyvä puoli on se, että tekemällä hiukan töitä voi löytää edullisesti kiinnostavia ”johonkin tarinaan” sopivia kohteita. Kohteen lähtöhinta oli viisi euroa ja sillä se myytiin.

Suomen Filateliapalvelun 114 huutokauppa täydensi tämän kolmen huutokaupan triplan kahteen päivään. Tällä kertaa myytävänä oli viitisenkymmentä kohdetta M30 osastolla. Näistä suuri määrä filateliakohteita, joiden joukossa paljon numerokuusiloita. Suurin osa tavarasta meni kaupaksi, mikä on tietysti mukava asia. Pitkästä aikaa useamman numerokuusilon hinta lähti nousuun ja tavara ei mennyt pelkästään lähtöhinnoilla kaupaksi. Filateliapuolella mielestäni kaikkein kiinnostavin kohde oli 6mk oranssin merkin hyvä siirtymäpari.

6mk oranssin merkin siirtymänelilö. Vaikea kohde. Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Kohteessa oli arkin reunassa olevassa ilmeisesti ollut liimake, jonka jälki oli kohtalaisen selvästi nähtävissä, mutta se ei mielestäni pilaa kohdetta. Näitä 6mk oranssin siirtymiä tunnetaan vain muutamia, joten kyseessä on hyvä filateliakohde. Limitti oli asetettu 40 euroon, josta kohde nousi 55 euroon – hinta oli mielestäni halpa. Päällepainamamerkin 1,25mk/50p lähes loisto sai kiinnostusta ja huutoja osakseen, merkin hinta kipusi parin kympin pohjista aina 79 euroon saakka. Tämän merkin loistot ovat niitä hiukan vaikeampia kohteita.

Lähetyksiä oli tällä hetkellä myytävänä vähän hintsummin, vain kuusi kohdetta. Kotimaan kohteista kiinnostavin oli vakuutetun paketin kortti, jolla maksu oli suoritettu käyttämällä 10p harmaata lumppusellupaperin merkkiä. Kuten Kaupin M30 raamatusta voidaan lukea (tai LaPen luettelosta) painettiin LSP paperille vain puoli miljoonaa 10p merkkiä ja näin ollen kyseessä on ”laskennallisesti” ihan hyvä kohde. Sellupaperiset merkit ovat kuitenkin vielä astetta vaikeampia – lähtöhinta 20 euroa oli paperia ja kohde nousi 27 euroon saakka. Viroon menneet kaksi postikorttia, toinen laivalla ja toinen lentona, jotka myytiin samassa erässä eivät nousseet parin kympin pohjista, lentopostikortit Viroon ovat parempia lähetyksiä.

Kolmen ”sinisen” lähetyksen erä, joista yksi oli 4½mk merkin singlenä lähetetty kirje Sveitsiin myytiin 56 eurolla, tämä on aika lähellä halvinta 4½mk singleä, minkä olen nähnyt, ja vielä pari muuta lähetystä samaan hintaan! Olen jo jankuttamiseen asti kertonut siitä, että 4½mk singlejä tunnetaan se noin 40 kappaletta, mutta se ei tarkoita, että kyseessä on trivialiteetti. Asian voi laittaa mielessään järjestykseen, kun miettii sitä, että 500 kpl painettu ja takuulla kaikki kappaleet tallessa oleva Barkov merkki myytiin tässä huutokaupassa hintaan 525 euroa + huutoraha. Sillä summalla olisi saanut noin 9 kappaletta näitä pikkukivoja lähteyksiä…. voi voi kun sattuu päähän… taas.

Kolmen sodanaikaisen lähetyksen erä Lounais-Afrikkaan. Myyntihinta 44 euroa. Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Paremmat kolme sodan aikaista Lounais-Afrikkaan lähetettyä maapostikuorta myytiin vähän yli neljällä kympillä. Kuorissa oli Etelä-Afrikan sensuurit ja ne olivat kulkeneet Moskovan kautta Kairoon, josta eteenpäin Itä-Afrikan reittiä Etelään. Erittäin hyviä sodanaikaisen postin keräilijöille, mutta kilpailua ei varsinaisesti syntynyt – hieman yllätti, hyviähän nuo ovat ja halvalla meni.

Suomen Lasten Posti leikkilaatikko, myytiin 20 eurolla. Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Lopuksi huomoin oikean M30 erikoisuuden, nimittäin myytävänä olleen Suomen Lasten Posti leikkilaatikon, jossa oli ”aitoja” M30-leikkimerkkejä ja ehiöitä. Pohdin kauan tämän ostamista, mutta mielessäni soivat vaimoni sanat ”älä vaan osta lisää mitään tauhkaa”. Yleensä olen saanut vaiennettua nämä skitsofreeniset äänet, jotka ovat useata keräilijää valvottaneet, mutta ei tällä kertaa…. laatikko jäi ostamatta, toivotan onnea ostajalle.

Tässä ei ehdi nyt levätä laakereillaan, kun huomenna päättyy Lahden kerhon huutokauppa. Kesää kohti kuitenkin mennään…

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10p harmaa, lentopainotuote, Posen, Reichsgau Wartherland, siirtymä, Suomen Lasten Posti

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

19 elokuun, 2017 By Mikael Collan

Kesän jälkeen saatiin huutokauppasyksylle startti Suomen Filateliapalvelun huutokaupasta 104, Tällä kertaa myytävää oli M30 osastossa noin kolmekymmentä kohdetta, joista pääosa filateliakohteita. Postihistoriaa ei siis myytävänä juurikaan ollut. Toki postilähetyserissä oli mukana M30 tavaraakin, mutta tällä kertaa ei mitään erikoista. Filateliapuolella myytävien kohteiden taso oli mielestäni kohtalaisen hyvä ja olin hyvin iloinen nähdessäni, että limittiä ei kohteiden osalta oltu asetettu liian korkealle. Muutaman kohteen osalta hinta nousi huomattavasti ja minulle jäi suorastaan sellainen olo, että M30 keräily on saanut jonkinlaista puhtia.

Yllä: Myynnissä ollut levyllinen loisto ja lähes loistoleimaisia M30 merkkejä. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Loistoleimaisia merkkejä oli myytävänä levyllä kohdenumerolla 1435. Tämän levyn osalta ensiksi silmään sattui kolme kappaletta Ahvenanmaalla Getassa postin varaleimalla lähes loistona leimattua M30 kuvamerkkiä. Näistä hieman ensiksi innostuin, erityisesti 10mk saimaan vaaleanvioletista… pienen pohtimisen jälkeen aloin kuitenkin epäillä asiaa – nimittäin on liian hyvää ollakseen totta, että samalla postitoimipaikalla on leimattu kolme yläarvoa aivan samanlaisilla leimoilla lähes loistoina. Lisäksi vielä, kun eräs keräilijäkolleega huomautti, että Ahvenanmaa-osastolla oli kaksi vastaavaa leimausta lisää, joissa M30 merkkien pareille oli käytetty samaa leimaa… tuli selkeästi kitkerä maku suuhuni näistä näennäisen hienoista kohteista. Olenkin siis valmis väittämään, että kyseessä on tarkoituksellisesti tehty leimaus näille merkeille eikä suinkaan tarvekäyttö – eli melkein vetäisin esiin ns. humpuukikortin. Leijonamerkkien osalta minulla ei ole ”valittamista” ne ovat selvästi ihan käypää tavaraa, mutta Getan leimaukset ovat suspekteja. Limitti oli 20€ ja kohde meni kaupaksi 23 eurolla, ostaja ei siis ota tässä suurta iskemää, vaikka Getan kohteet ovatkin mitä ovat.

Yllä: Myynnissä ollut kohde 1437, levyllinen siirtymiä. Näistä parhaat ovat 2mk lilan merkin siirtymä ja 10mk violetin siirtymärivi. Myös 1½mk lilan merkin siirtymä on hyvä. Kohde nousi 20 euron limitistä aina lähes 130 euroon saakka. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Myytävänä oli useita levyllisiä siirtymiä, joista osa sisälsi parempiakin eli vaikeampia siirtymiä. Korkeimmalle nousi erä, jossa oli myytävänä kuuden merkin vaakarivi 10mk violetin merkin siirtymiä ja 2mk lilan merkin pystysiirtymä – kohde nousi aina 130 euron tuntumaan. Itsekin olin tästä kiinnostunut, mutta hinta karkasi minulta (onnellinen ostaja voi tietysti tuosta kuuden merkin rivistä myydä minulle puolet, halpaan hintaan tietenkin!!). Kohteen hinnan nousu näin korkeaksi oli minulle yllätys, vaikka levyllä kolme hiukan parempaa siirtymää onkin. Muitakin parempia siirtymiä oli myynnissä – yksittäiskohteena myyty 6mk oranssin nelilö, jolla oli pystysuuntainen siirtymä myytiin hintaan 102 euroa, joka oli tästä kohteesta mielestäni ihan sopiva hinta. Kyseessä on hyvä kohde – aiemmin tämän merkin erikoisuuksia on myyty korkeilla hinnoilla.

Yllä: 6mk oranssin merkin siirtymä nelilö. Hyvä filateliakohde tälle merkille. Myyntihinta 102 euroa. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Muitakin siirtymiä oli myynnissä, 1½mk harmaan siisti siirtymäpari myytiin alle neljällä kympillä ja 50p vihreän siirtymä kolmirivilö hiukan alle seitsemällä kympillä. Kaikki siirtymät menivät kaupaksi – tällä kertaa sai, jos halusi luopua rahasta, kerättyä hyviä siirtymiä kokoelmaansa. Myytävänä oli kolmesta M30 merkkien arvosta liimoittamattomia esittelyarkin palasia. Kysymyksessä ovat siis ehdotearkeista leikatut hammastamattomat merkit. Kyseessä on M30 filatelistille ”tarpeellinen” kohde, sillä kokoelmassa tulisi esitellä myös ehdotteita – nämä esittelyarkin palaset ajavat tätä asiaa. Kohteen lähtöhinta oli 20 euroa ja se nousi neljään kymppiin. Yhden palasen hinnaksi tuli siis alle 15 euroa – edullisesti meni. Nämä ovat kuitenkin harvinaista herkkua, noin 50 kertaa harvinaisempaa kuin esimerkiksi Duudson-arkit. Muitakin hammastamattomia M30 kohteita oli myytävänä – eli liimoitettuja hammastamattomia kolmesta arvosta näitäkin. Kyseessä on kohtalaisen harvinainen asia, eli vahingossa hammastamattomia M30 merkkejä. Kaupin M30 käsikirjasta jokainen voi lukea itse kunkin merkkiarvon osalta painettujen hammastamattomien merkkien määrän ja huomata, että näiden liimoittamattomien lukumäärä on kokonaisuudessaan hyvin matala, puhutaan sadoista kappaleista. Jälleen aivan eri luokkaa harvinaisuudeltaan kuin esimerkiksi jo edellä mainittu Duudson tavara. Hinnat pysyivät mielestäni alhaisina, kolmen kympin kinttaalla ja helpoin 5mk keltaisen hammastamaton pystypari meni limitillä 20 euroa – halpaa kuin saippua.

Yllä: 15mk punaisen painoserä numero 929, jolle painettu vuosiluku 1951 väärin. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Suomalaisen M30 filatelian yksi tunnettu erikoisuus on, että vuonna 1951 painetuissa arkeissa on reunassa olevan numeroinnin yhteydessä oleva vosiluku mennyt väärin. Näitä virheitä tunnetaan ainakin 10mk vihreän, 10mk ruskeanvioletin, 15mk punaisen ja 25mk sinisen merkin osalta. Näistä 10mk vihreän vuosivirhe lienee yleisin. Tällä kertaa myytävänä oli virheellisellä vuosiluvulla varustettuja numerokuusiloita 10mk vihreästä ja 15mk punaisesta merkistä – kummankin limitti oli laitettu 20 euroon. Näistä huudettiin noin 30 euroa kummastakin. Mukana huutokaupassa oli myös pari M30 kuvamerkkiä laskoksilla – 5mk Olavinlinna ja 20mk postitalo – kumpikin meni kaupaksi, toinen limitillä 20€ ja toinen lähemmäs kolmella kympillä.

Yllä: Helsingistä Berliiniin, Saksaan 15.10.1942 lähetetty lentopostikortti, jolla sekä Suomen, että Saksan sensuurit. M30 4mk postitalo single. Taksa: Saksan erikoistaksan postikorttitaksa Saksaan (1.10.1942 – syyskuu 1944) 2,00mk + postikortin erikoislentotaksa Saksaan (1.10.1942 – syyskuu 1944) 2,00mk = 4,00mk. Hyvä ja vaikeahko yksittäispostite, kokoelmakelpoinen. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Postihistoriapuolella oli hiljaista, mukana oli seitsemän postihistoriakohdetta, joista kaksi Zeppelinin Etelä-Amerkikalentokohteita. Muista kohteista mielenkiintoisin oli Saksaan lokakuussa 1942 lähetetty lentopostikortti, joka oli lähetetty 4mk postitalomerkillä. Kuten suurin osa lukijoista muistanee, oli Suomen ja Saksan välillä sovittu siitä, että monen lähetyslajin osalta maidemme välillä käytettäisiin kotimaan postitaksaa 1.4.1942 alkaen. Tämän lisäksi oli sovittu, että Suomesta Saksaan kulkevan kirjepostin lentotaksa olisi sama kuin kotimaassa alkaen 1.10.1942. Vastaava taksajärjestely oli voimassa myös Saksan valtakuntaan liitettyihin alueisiin kuuluvan postin osalta ja käsitti mm. Itävallan, Puolan ja Ukrainan. Yksittäispostitteena tämä on mainio kohde 4mk postitalomerkille – 2*2mk merkein vastaavia postikortteja tunnetaan huomattavasti paljon enemmän. Kohteen limitti oli 20 euroa ja myyntihinta noin 40 euroa, mikä kohteesta on mielestäni ihan ok hinta. Summa summarum tämän huutokaupan osalta on se, että vaikka kohteita ei ollutkaan myytävänä kovinkaan monia oli mukana hyviä filateliakohteita – postihistorian osalta ei ollut yhtä kohdetta lukuunottamatta mitään erikoista tarjolla.

Yllä: SFP:n uusien toimitilojen aula sisältää pienen myyntinurkan. Tatu Untinen keskustelee kutsuvieraiden kanssa.

Suomen Filateliapalvelu järjesti 15.8. illalla tutustumistilaisuuden uusiin tiloihinsa Naantalissa. Liikkeen muutosta uusiin tiloihin on keskusteltu keräilijöiden keskuudessa jonkin verran, sillä on arveltu tällä muutolla olevan negatiivista vaikutusta mm. Hellman huutokauppoihin. Ajatellaan, että Naantaliin on vaikeaa mennä. Itse olin liikenteessä autolla ja ajelu tähän tutustumistilaisuuteen sujui helposti – uudelta Helsingin moottiritieltä käännytään Turun ohikulkutielle, joka vie käytännössä Raision läpi suoraan Naantalin pikatielle, josta käännytään samalle rampille, kuin mentäessä Aurinko Golfin kentälle (suuret vihreät golf-kentän viitat). Rampilta ajomatkaa on arviolta kilometri. Helsingistä ajoaikaa tullee noin tunti ja kolme varttia, kun vastaavasti Turun toimipisteeseen kesti noin puolitoista tuntia.

Tutustumistilaisuuteen oli saapunut arviolta nelisenkymmentä henkeä, mukana valtakunnan eturivin filatelisteja – paikalla oli vahva edustus Turun kerhosta, mutta myös kauempaa oli porukkaa paikalla. Samassa yhteydessä oli mahdollista tutustua myös tulevan 104. huutokaupan kohteisiin ja tätä mahdollisuutta vieraat käyttivät ahkerasti hyväkseen. Tiloissa on aulatilojen ja ”tiskin” lisäksi myös hyvät tilat huutokauppakohteiden säilyttämistä ja näyttöä varten. Yksi kolmasosa tiloista on varattu huutokauppasalille. Tilat on rakennettu täysin nollasta, eli kaikki on uutta – tällainen liiketilainvestointi on firmalle kuin firmalle iso satsaus, mutta tässä tapauksessa on oltu fiksuja, sillä sijainti on Naantalin näkökulmasta ajateltuna aivan erinomainen ja tilat ovat monikäyttöiset.

Yllä: uusissa tiloissa on satsattu valaistukseen, mikä tarkoittaa sitä, että kohteisiin tutustuminen onnistuu hyvin. Kuvassa Jukka Mäkipää ja taustalla mm. Asko Haahtela tutustumassa kohteisiin.

Itse uskon, että kun huutokaupat jatkuvasti ovat siirtyneet enenevässä määrin verkkoon tulee sijainti merkittävästi menettämään merkitystään. Kalliiden kohteiden osalta on oltava jatkossakin joku paikka missä niihin voi tutustua, mutta Keski-Eurooppalaiseen tapaan tulee huutokauppameininki menemään enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että paikan päälle tullee henkilöitä, jotka edustavat itsensä lisäksi myös muita ja huutavat isomman porukan tarpeisiin. Kansainvälisesti ajatellen Suomi on täysin sivussa, joten on kohtalaisen merkityksetöntä, että onko huutokauppa Helsingissä vai Naantalissa, jos kohteita tullaan huutamaan isolla rahalla. Uskon, että liikkeen johto osaa rakentaa tarvittavat yhteistyösopimukset mm. paikallisten hotellien kanssa majoituksesta huutokauppavieraille ja järjestämään esimerkiksi Turkuun huutokauppapäivän aamulla tulevilta junilta pari pikkubussia sopuhintaan ”ovelta ovelle”. Huutokauppapäivän aikana tapahtuvaa ruokailua jne. voisi myös harkita – sopuhintaan, tällöin ihmiset olisivat tyytyväisiä. Joka tapauksessa oli hyvin ystävällistä kutsua keräilijät tutustumaan uusiin tiloihin ”informaaleissa merkeissä”.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10mk violetti, 15mk punainen, 2mk lila, 6mk oranssi, esittelyarkki, Geta, Hammastamaton, siirtymä, suomen filateliapalvelu, vuosiluku väärin

Merkki Albertin 50. HK

22 marraskuun, 2015 By Mikael Collan

50_18890”Kantapääkikkaileva” 1mk vihreä leijona.

Palailen hieman ”myöhässä” Merkki-Albertin viidennen kymmenennen huutokaupan tunnelmiin. Kiitosta meklarille luvasta käyttää huutokaupan kuvia.  Jälleen oli myytävänä myös paljon M30 keräilijää kiinnostavia kohteita. Paljon filateliaa ja jonkin verran postihistoriaakin. Muutama vähän parempikin kohde. Kauppa kävi kohtalaisesti, arvioltani noin puolet M30 kohteista meni kaupaksi. Myynnissä oli paljon loistoleimattuja M30 leijonamerkkejä, joille oli lähtöhinnaksi laitettu kaikille kymppi; useat menivät tällä hinnalla kaupaksi, joten voidaan todeta, että keräilijät ovat valmiita maksamaan noin kympin puuttuvasta loistoleimaisesta M30 merkistä. Yllättäjiäkin näissä oli, nimittäin muuten mielestäni aika tavallinen 50p keltaisen merkin loisto ”Kurkijoki” leimalla nousi aina 52 euroon. Kyseessä lienee ollut Kurkijoki-leimaa etsivien kaksintaistelu, eikä niinkään M30 keräilyyn liittyvä asia.

50_18893Siirtynyt 35mk Olavinlinna. Myyntihinta 87 euroa.

Muutamia leimattuja rullamerkkejäkin oli myynnissä, nämä eivät kaikki menneet kaupaksi, mutta 1mk oranssi pystypari (eli myydystä rullasta myöhemmin irroitettuja merkkejä leimattuna) meni kaupaksi kympillä. Joku maksoi 1mk vihreästä ”kantapääkikka” leijonasta kympin – eli kyseessä oli suurikokoinen pallomainen ilmeisesti roskan aiheuttama kuvakevirhe. Albertilla on ennenkin ollut myynnissä 20mk postitalo merkin erikoisuuksia, ja oli tälläkin kertaa kolme kappaletta – ”matala merkki” myytiin hintaan 75 euroa. Kaksi muuta siirtymäerikoisuutta jäi huutokaupan aikana myymättä. Myös merkkiparilla oleva laskos jäi myymättä. Laskos oli mielestäni asiallinen. Siirtynyt 35mk Olavinlinna-merkki myytiin pienen kisailun jälkeen hintaan 87 euroa.

50_19350Postikortti Petsamon kautta laivalla Yhdysvaltoihin. Helsingistä 2 tai 12.7.1940 New Yorkiin, USAan. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1936 – 30.9.1942) 2,00mk. Kulkenut Petsamon kautta. Suomen sensuuri.

Mielenkiintoinen ja mielestäni vähän parempi postihistoriakohde, joka myytii 42 eurolla oli 2mk karmiini single postikortilla Yhdysvaltoihin 1940. Kortti ei näyttänyt juuri miltään ja itse asiassa tarkasti katsoen huomasin merkinkin olevan risan… mutta silti kyseessä on hyvä kohde. Nimittäin kortti on kulkenut Petsamon kautta laivalla suoraan Yhdysvaltoihin. Laiva on ollut toinen tai kolmas Petsamon kautta kulkenut Thorden varustamon laiva nimeltään joko S/S Marisa Thorden (2. laiva, joka lähti 9.7.) tai S/S Karin Thorden (3. laiva, joka lähti 20.7.). Kortti viittaisi S/S Karin Thordeniin, koska siinä ei ole Englannin sensuurin leimoja. S/S Marisa Thorden ohjattiin Englantiin, jossa posti sensuroitiin ja laiva sai sen jälkeen jatkaa matkaansa. Lisää tietoa näistä laivoista ja postin kulusta Petsamon kautta saa Hannu Kaupin kirjasta tai Esko Seitsosen Filatelistiss ajulkaistusta artikkelisarjasta. Kortilla olevassa leimassa on mykkä neliö, joka on ilmeisesti ”nolla”.

50_20194Kirje Helsingistä 2.1.1943 Zürichiin Sveitsiin. 4½mk sininen leijona single. Suomen sensuuri. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.10.1942 – 30.6.1945) 4,50mk.

Parempana yksittäispostitteena oli myytävänä 4½mk sininen singlenä Sveitsiin vuodelta 1943. Tässä lähtöhinta oli laitettu 90 euroon. Kohde ei ole tätä kirjoitettaessa mennyt kaupaksi. Nämä 4½mk singlekohteet eivät sittenkään ole mitään kovin helppoja, vaikka niitä on lähiaikoina jonkin verran tullutkin markkinoille myyntiin. ”Vaikeus” on toki vuosien saatossa vähentynyt, mutta nämä pesevät mennen tullen sellaiset kohteet kuin esimerkiksi Duudson virhepainama-arkit ja muut vastaavat modernin filatelian kohteet.

Postihistoriakohteista mainittakoon, että 1,25mk / 50p keltaisen päällepainamamerkin kakkosladelman merkki yksin postikortilla meni kaupaksi 42:lla eurolla. Kysymyksessä oli mielestäni ”siisti” kohde, jolla oli asiallinen Sorsakoski-leimaus. Sensuroitu Talvisodan aikainen kirje Etelä-Afrikkaan myytiin kahdellatoista eurolla ja 10mk sininen single USA:n oli vielä tätä kirjoitettasessa jäänyt kympillä myymättä.

50_19779Ehiökortin vastausosa Malojaroslavetsistä 26.4.1936 Leningradin kautta Tammisaareen. 1,20mk punainen ehiökortti ja 10p harmaa sekä 20p vihreä M30 lisämerkit, yhteensä 1½mk. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.12.1931 – 31.10.1936) 1,50mk. Malojaroslavets on kuuluisa Napoleonin sotien (1812) taistelupaikka.

Ehiö-osastossa oli myytävänä muutamia ehiökorttien vastausosia, joihin oli laitettu M30 merkkejä lisämerkeiksi. Näistä mielestäni kiinnostavimmat olivat Neuvostoliitosta lähetettyjä. Vaikein tällainen ehiökortti oli 1,20mk punainen ehiökortti 10p ja 20p M30 lisämerkein täydennettynä vuodelta 1936. Toinen kortti oli 1½mk punainen ehiö täydennettynä 50p vihreällä vuodelta 1938. Kumpikin myytiin hieman yli 30 eurolla. Ehiöiden vastauspuoliskot ovat yleisesti hyviä kohteita ja Neuvostoliitto on vähän parempi kohdemaa.

50_17798Lentopostikortti Turusta 2.10.1951 Alexandriaan, Egyptiin. 20mk sininen single. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1949 – 31.12.1951) 12,00mk, postikortin lentolisä (1.12.1950 – 30.6.1953) vyöhyke 1 8,00mk, yhteensä  20,00mk. Hyvä kohdemaa.

Lentopostia osastossa oli myöskin muutama kiinnostava kohde, nimittäin 20mk sininen leijona yksin lentopostikortilla Egyptiin. Kympin lähtöhinnasta hinta kipusi viiteen kymppiin. Kohde onkin ihan ”hieno”. Toinen samassa osastossa myytävänä ollut M30 kohde oli lentokuori Englantiin vuodelta 1945 toukokuulta. Kuori oli Englannissa sensuroitu ja taksana oli 4½mk kirjetaksa ja kymmeneltä grammalta yhteensä 5mk lentolisiä (2*2,5mk). Tämä taksa oli aika lyhytaikainen, sillä 5mk kirjetaksa tuli voimaan 1.7. 1945 ja 4,00mk lentolisä loppui helmikuun 27. päivä. Mattilan taksakirjassa kerrotaan, että 2,50mk /5g lentotaksa Englantiin alkaisi 15.3.1945 – jos taksa lasketaan tästä oli sen pituus 3½ kuukautta; todellisuudessa lähempänä totuutta lienee noin neljä kuukautta. Kympin lähdöllä tämä kohde on vielä tätä kirjoitettaessa myymättä.

Tätä kirjoitettaessa eivät kohteet ole vielä Postin lakon takia saapuneet, vaikka huutokauppa loppui jo muutamia päiviä sitten. Saas nähdä milloin tulevat.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 4½mk sininen, Egypti, ehiökortin vastausosa, Neuvostoliitto, Petsamo, siirtymä

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

24 toukokuun, 2015 By Mikael Collan

3mk punainen0010Yllä: Kaunisleimainen 3mk punainen, Turku 20.1.1948

3mk punainen leijonamerkki oli viides ulkomaan postikortin taksalle julkaistu M30 leijonamerkki. Merkin ilmestymispäivä on  1.7.1945. Tilauseriä on vain kaksi 656 (5-1945) ja 660 (6-1945) ja merkin painosmäärä oli yhteensä 20 miljoonaa kappaletta. Merkkiä painettiin vain sellupaperille (SP) ja sitä liimoitettiin kahdella eri liimalla siten, että tilauserää 660 liimoitettiin vain liimalla lm5 ja tilauserää 656 liimoilla lm4 ja lm5. Liima 5 on ruskean keltaista ja liima 4 vaaleaa. Ei ole vaikea erottaa postituoreista merkeistä näitä liimoja toisistaan.

3mk punainen0013 3mk punainen0014Yllä: Kumpikin 3mk punaisen tilauserä numerokuusilona, 656 kummallakin liimalla. Liimojen väritys näkyy selvästi kun katsotaan kuusiloiden liimapuolta.

Merkistä tunnetaan paljon erikoisuuksia, kuten juuri sodan jälkeisistä tilauseristä muutenkin. Tarttumia, niin konetarttumia (TAk) ja arkkitarttumia (TA) tunnetaan, erikoisuuden erikoisuutena tunnetaan arkkitarttumia, joiden ”päällä” on vielä konetarttuma. Lievästi siirtynyt hammaste on yleinen – löytyy niin pitkiä kuin lyhyitäkin merkkejä, kaksoishammasteita tunnetaan. On rosoisia hammasteita ja jonkinlaisia laskoksiakin. Vastaan tulee myös paksulla paperilla olevia merkkejä (Py) ja ohuella (Py) paperilla olevia merkkejä.

3mk punainen0009Yllä: Merkki, jolla on pieni siirtymä ja jonkinlainen laskos – epätavallista, että yhdelle merkille osuu kaksi erikoisuutta.

3mk punainen0011Yllä: Tarttuma 3mk punaisella merkillä.

Postihistoriallisesti 3mk punainen on kiinnostava merkki siksi, että sen käyttötarkoituksen mukaisia lähetyksiä tunnetaan vain yksi kappale. Tämä tekee 3mk punaisen singlen postikortilla ulkomaille harvinaisimmaksi M30 postitteeksi. Kyseinen postikortti on nähtävissä Hannu Kaupin kirjassa sivulla 185. Kohteen tekee harvinaiseksi lyhyt taksa-aika, vain kaksi kuukautta sekä sodan jälkeiset kattavat rajoitukset pintapostin lähettämiselle ulkomaille Pohjoismaiden ulkopuolelle. On huomattava, että mikä tahansa kolmen markan ulkomaan postikorttitaksalla kulkenut postikortti on hyvä kohde.

3mk punainen0002Yllä: Skaftungista 13.12.1945 Falbyhyn Ruotsiin mennyt postikortti single 3mk punaisella merkillä. Vuoden 1945 joulumerkki. Taksa: Postikortti Pohjoismaihin (1.7.1945 – 15.1.1946) 3,00mk. Sama taksa kuin kotimaassa. Näistä korteista tekee kohtalaisen yleisen se, että Joulu osui 6½ kuukauden pituiseen taksa-aikaan. 

Postikortteja Pohjoismaihin, erityisesti Ruotsiin löytyy verrattaen helposti 3mk punaisella singlellä, Tanskaan menneitäkin tunnetaan, mutta ne ovat harvinaisempia. Pohjoismaihin menneissä kohteissa on kuitenkin huomattava, että taksa oli omansa ja taksa-aika pidempi. Tanskaan menneet 3mk punaisella olevat single postikortit ovat haluttuja ja niistä on maksettu lähiaikoina (kts. HTO 5/2015) 50 – 100€. Ruotsiin kulkeneiden postikorttien hinnat ovat huomattavasti alempia ja pyörivät hintaluokassa alle 10€.

3mk punainen0017Yllä: Paimiosta 13.11.1945 Helsinkiin lähetetty postikortti. 3mk punainen single. Paimion internoimisleirin leimaus. Taksa: Postikortti kotimaassa (1.7.1945 – 15.1.1946) 3,00mk. 6½ kuukauden taksa-aika. Internoimisleirien leimoilla varustettu posti ei ole kovin yleistä.

Ilmestyessään merkki kävi yksin ulkomaan, Pohjoismaiden ja kotimaan taksaisen postikortin lisäksi mm. tiedustelun taksalle, postiosoitukseen, sanomalehden osoitteenmuutokselle. Sanomalehden osoitteenmuutos on sen verran harvinainen, että niitäkään ei kovin montaa tunneta. Itse asiassa Kaupin kirjan sivu 185 on kohtalaisen jäätävä, koska aiemmin mainitun 3mk punaisen single postikortin lisäksi siinä esitellään myös 3mk punainen single sanomalehden osoitteenmuutos.

 3mk punainen0006Yllä: 3mk punainen ja 5mk sininen julkaistiin samana päivänä 1.7.1945, taksan mukaisella toisen painoluokan kirjeellä, joka on lähetetty kummankin merkin ilmestymispäivänä Nickbystä Helsinkiin. Taksa: Kirje (21-40g) kotimaassa (1.7.1945 – 15.1.1946) 8,00mk. 

Tarkoituksenmukaisen käyttöaikansa jälkeen 3mk punaista merkkiä toki käytettiin. Merkkiähän oli painettu 20 miljoonaa kappaletta ja kuten yllä todettiin tunnetaan vain yksi käyttötarkoituksen mukainen lähetys, joten merkkejä oli vähintäänkin runsaasti jäljellä muihin tarkoituksiin. Toki voidaan ajatella merkin käyttötarkoituksen sisältäneen myös pohjoismaisen ja kotimaisen postikortinkin, sillä näille ei ollut varsinaisti käyttötarkoitukselle tarkoitettua merkkiä ennen 16.11.1945 ilmestynyttä 3mk keltaista merkkiä.

3mk punainen0001Yllä: Kumilasta 24.3.1948 Kalakoskelle lähetetty painotuotepostikortti. M30 3mk punainen single. Taksa: Painotuote (-50g) kotimaassa (1.1.1948 – 31.11.1948) 3,00mk.

3mk punainen0008Yllä: Vojakkalasta 20.10.1945 Kemiin lähetetty kirje. M30 3mk punainen single. Mennyt lunastukseen. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.7.1945 – 15.1.1946) 5,00mk. Lunastuksen määrä 4mk eli kaksi kertaa puuttuvan postimaksun määrä. 

3mk punainen0005Yllä: Tammisaaressa 30.6.1946 lähetetty paikalliskirje. 3mk punainen tupla. Taksa: Paikalliskirje (-20g) (16.1.1946 – 31.12.1947) 6,00mk.

3mk punainen0004Yllä: Sorsakoskelta 17.5.1947 Tohmajärvi Asemalle lähetetty postikortti. 3mk punainen tupla, merkkien hammate on hieman siirtynyt. Taksa: Postikortti kotimaassa (1.1.1947 – 31.12.1947) 6,00mk.

3mk punainen0007Yllä: Alapihlajasta 21.10.1945 Puolangalle lähetetty 1,6kg painava paketti. 5kpl 3mk punaista merkkiä, yhteensä 15mk. Taksa: Paketti (1-3kg) kotimaassa (1.7.1945 – 15.1.1946) 15,00mk. 6½ kuukauden taksa-aika.

Merkki kävi tietysti yhdessä muiden merkkien kanssa täydentämään postimaksuja millä tahansa lähetyksillä. Alla muutamia esimerkkejä.

3mk punainen0018Yllä: Lapväärtistä 13.12.1945 New Yorkiin New Yorkiin USA:n lähetetty lentokirje, jolla M30 10mk Saimaa ja 3mk punainen leijona, yhteensä 13mk. 3mk punaista on käytetty lentolisän maksamiseen. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 10,00mk, lentolisä ulkomaille, Englantiin asti (24.10.1945 – 30.9.1957) 3,00mk, yhteensä 13,00mk. Tätä taksaa Yhdysvaltoihin, eli lentona Englantiin asti, josta laivalla Atlantin yli ja USA:ssa maapostina, voitiin käyttää vain 15.1.1947 asti, jonka jälkeen tuli maksaa lento koko matkalta. Näihin lähetyksiin tuli kirjoittaa / leimata ”by air to the United Kingdom” merkiksi tästä. Englannissa lentolipuke usein yliviivattiin tai ylileimattiin, kuten on käynyt tämänkin lähetyksen osalta. On käytetty tyypillistä englantilaista tähän tarkoitukseen käytettyä leimasinta ja punaista mustetta.  3mk punainen0015 Yllä: 20.1.1946 postivaunuleimattu Seinäjoelle lähetetty kirje. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (16.1.1946 – 31.12.1947) 8,00mk. Ensi silmäykseltä ”ei juuri mikään”, mutta kun tarkemmin katsotaan huomataan, että kotimaan kirjettä varten tarkoitettu 8mk violetti merkki ilmestyi vasta 24.1.1946 eikä taksalle ollut mitään yksin sopivaa M30 merkkiä. Näin ollen kahdeksan päivän ajan täytyi käyttää muiden merkkien yhdistelmää, tämä lähetys osuus juuri tuohon lyhyeen väliin.

On todettava tosiasiat ja huomattava, että minulla ei ole näyttää mitään 3mk punaisen merkin kanuunakohteita! Tältä osin kokoelmassa on vielä tekemistä.

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 3mk punainen, 3mk punainen leijona, by air to the united kingdom, internomisleiri, laskos, liima 4, liima 5, postikortti, siirtymä

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

21 toukokuun, 2015 By Mikael Collan

19.5.2015 päättynyt HTO huutokauppa tarjosi M30 keräilijälle harvinaisen paljon ihmeteltävää. Myytävänä oli niin hyviä filateliapuolen kuin M30 postihistoriakohteitakin. Osa kohteista oli erittäin hyviä. Käyn tässä kirjoituksessa läpi valitsemiani filateliakohteita ja seuraavassa kirjoituksessa postihistoriallisia kohteita. On aika harvinaista, että huutokaupassa on yhtä monta hyvää M30 kohdetta myytävänä kuin tässä viimeisessä HTO huutokaupassa oli. Kiitokset meklarille, että saan käyttää kohdekuvia.

30_sa0103Yllä: 40p vihreä hammaste-erikoisuus arkin kulmasta, kaksin kerroin mennyt arkki on hammastettu ja luonut erikoisuuden

Kohdenumerolla 256 myytiin 40 pennin vihreän merkin kulmapari, jolla oli erikoinen hammastus. Arkki on ilmeisesti mennyt kaksinkerroin hammastuskoneeseen ja sitä kautta hammasteesta on tullut ”ihmeellinen”. Kysymyksessä on hyvä erikoishammastus. Lähtöhinta 20€, myyntihinta 128€. Ei halpa, mutta ei ihan mahdotonkaan hinta.

30_sa0047Yllä: Kolminkertainen hammastus 1:20mk punaisen merkin arkin yläreunasta.

Toinen hammaste-erikoisuus oli 1:20mk punaisen merkin kolminkertainen hammastus arkin yläreunapalalla. Merkin arkeilta löytyy usein yksi ylimääräiseksi luonnehdittava hammaste, mutta kolme hammastetta on erikoisuus. Kyseessä ei ole yhtä hyvä kohde kuin 40p vihreän hammaste-erikoisuus, mutta ei kuitenkaan mikään aivan pilipalikohde. Lähtöhinta 10€, toteutunut 50€.

30_sk0162Yllä: kaksoishammaste 5mk sinisen merkin päällä. Vaikea kohde.

Kolmas hammaste-erikoisuus, jonka otan esiin on 5mk sinisen leijonamerkin kaksoishammastus, joka myytiin lähtöhinnallaan 80€. Kohde on mielestäni hyvin vaikea. Myynnissä oli myös ns. hypännyt hammastus 5mk sinisellä leijonamerkillä, eli ”korkea merkki”, myytiinpä myös 8mk sokkohampaisia merkkejäkin useampia. Myynnissä oli myös 8mk sokkohampainen merkki lähetyksellä – nämä ovat yllättävän vaikeita, tällä kertaa limitti 15€ riitti, mielestäni hinta oli edullinen kohteen vaikeuteen nähden. Lähetyskin oli lentopainotuote (Ruotsiin), mikä itsessään on jo jonkin verran kiinnostava kohde.

30_ss0121Yllä: 50p vihreän merkin käyttö puolitettuna. ”Laiton” käyttö – ”ei virallinen mutta torellinen” sanoisi turkulainen.

Kohde 260 oli leikkele, jolla on puolitettu 50p vihreä merkki, rivileimattu postipysäkkileimalla ”Mantila”. Leikkeellä olevien merkkien yhteisarvo on 3mk, jos puolikas lasketaan 25 pennin ”arvoiseksi”. Kohteen lähtöhinta oli 50 € eikä se ole mennyt tätä kirjoitettaessa kaupaksi. Puolitteet eivät missään vaiheessa ole olleet postin hyväksymiä ja ne ovatkin ns. harmaan alueen postitteita. Kun kysymyksessä on leike oli lähtö mielestäni liian kallis, kympillä, joku olisi tämän luultavasti noukkinut kokoelmaansa. Otin tämän kohteen mukaan ”filateliapuolelle”, vaikka se jonkun keräilijän mielestä saattaisi löytää paremman kodin postihistoriapuolelta.

30_sa0081Yllä: Parhaan myydyn hammastesiirtymän kruunusta taisteli tämä 25mk puunhakkaajamerkillä oleva hieno siirtymä.

Huutokaupassa oli tällä kertaa myytävänä useita hammastesiirtymiä, osa leimattuina yksittäisillä merkeillä ja osa postituoreilla ryhmillä. On selvä asia, että postituoreilla ryhmillä olevat hammastesiirtymät ovat parempia kohteita. Toinen siirtymissä huomioitava asia on, että kysymyksessä pitää ”oikeasti” olla siirtymä. Usein näkee sellaisia kohteita, joissa ei edes näy seuraavan merkin kuvaa lainkaan myytävän siirtyminä, nämä kuitenkin ovat vain ns. ”huonoja keskityksiä”. Kunnollisessa siirtymässä näkyy huomattavan paljon seuraavaa merkkikuvaa. Koska kohteita oli paljon myytävänä voidaan saada / tehdä jonkinlainen minikartoitus siitä minkälaisissa hinnoissa liikutaan.

Merkki jolla siirtymä Myyntihinta Kommentti
50p/40p päällepainama 28 Verrattaen pieni siirtymä, aika vaikea
50p vihreä – Hyvä siirtymä, nro. 6:lo, myymättä pohjalla 80€
60p harmaa 20 Hyvä siirtymä, pohjahinta
1mk vihreä – Yleinen, jäi myymättä limitillä 10€
2mk karmiini 65 postituore, siisti kuusilo
3mk keltainen 20 Verrattaen pieni siirtymä, pohjahinta
3mk punainen, LO 20 Yleinen, loisto toi lisäarvoa, pohjahinta
4mk oliivi – Sivuttainen siirtymä, ei myyty limitti 12€
4½mk sininen 10 Pohjahinta
5mk sininen – Yleinen, ei myyty limitti 15e
6mk oranssi 12 Pohjahinta, pieni siirtymä
8mk violetti 20 Hyvä siirtymä, ei aivan helppo, pohjahinta
12mk sininen 10 Pohjahinta
15mk olavinlinna – Juuri ja juuri edes siirtymä!, pohjat 10€
25mk halonhakkaaja 57 Hieno siirtymä, vaikeampi

Siirtymät siis menevät jotenkin kaupaksi, mutta vain vaikeammista saa enemmän kuin limitin. Suuret siirtymät yleisesti ottaen ovat aina olennaisesti parempia kuin pienet siirtymät. Eli koolla on väliä!

30_sa0076Yllä: 10mk vihreä kokotarttuma postituoreella merkillä.

Tarttumiakin oli myynnissä muutamia, 50p vihreä ja 5mk keltainen postituoreet hienoilla, mutta kohtalaisen yleiseillä kokotarttumilla jäivät myymättä 10€ limitillä, harvinaisempi 10mk vihreä kokotarttuma meni kaupaksi 20€ limitillä, 12/10mk päällepainama perusmerkin täystarttumalla myytiin 15€ limitillä  ja 24mk leijona osittaisella ja kokotarttumalla meni kaupaksi 10€ limitillä. Tuntuu vähän siltä, että M30 filateliapuolta harrastetaan kovin vähän nykyään tai sitten on niin, että ”kaikilla on jo kaikki”.

30_sa0056Yllä: Laskos 10mk Saimaa merkillä. Tämä oli ehkä kaikkein näyttävin tällä kertaa myydyistä laskoksista. Siitä voidaan keskustella mikä myydyistä oli se vaikein.

Laskoksia oli myytävänä epätavallisen paljon, koska ne ovat yleisesti ottaen kohtalaisen haastavia. Tällä kertaa myytiin kuusi laskosta, joista lähes kaikki olivat kohtalaisen hyviä ja selkeitä. Parhaat laskokset ovat ”paksuja” ja kulkevat koko merkin lävitse.

Merkki jolla laskos Myyntihinta Kommentti
7mk postitalo 65 Vaikea, silti aika hintava
10mk saimaa 31 Hieno laskos
15mk olavinlinna 26 Puolittainen laskos, kuitenkin selvä
20mk postitalo 35 Ohuempi laskos
30mk postiauto 28 Kulman laskos, ei kovin näyttävä
50mk tampere 55 Täyslaskos, hyvä ja vaikea

30_sc0016Yllä: Kallein myyty loistoleimattu merkki oli 4½mk sininen loisto, joka on ”ihan oikeasti vaikea”. Hyvä Oulu 27.1.1946. Kuitenkin hieman parempi olisi lähempänä ilmestymispäivää leimattu (jos pitää etsimällä jotain valittamisen aihetta etsiä – suomalainen perusluonto istuu sitkeässä)

Loistojakin myytiin niin monta, että päätin tehdä niistäkin taulukon, jotta ”pysytään perillä” siitä mikä menee kaupaksi ja mihin hintaan.

Loistoleimattu merkki Myyntihinta Kommentti
5p ruskea ja 10p harmaa 23 kumpikin ”oikeita” loistoja, ei niin helppoja kuin luulisi
50p keltainen 10 nappiloisto, pohjahinta – ei kovin vaikea
50p vihreä 10 ”Viipuri auttoi”? Hieman vinossa, helppo
1:20mk punainen 14 Ivalo, hieman vino
1,25mk keltainen – limitti 10€, helppo
1,25/50p keltainen 10 limitti 10€, ei kovin helppo
1½mk punainen 10 limitti 10€, aika helppo
1,75mk keltainen RH – limitti 10€, ei yhtä helppo rosolla
1,75/1,25mk keltainen 18 Jkylä, siisti, ei aivan helppo
1,75/1,25mk keltainen 15 Lpr, hiukan suttua, ei aivan helppo
2mk lila 18 siisti, mielestäni ei kovin vaikea
2/1½mk punainen 11 Viipuri, ei kovin helppo
2/1½mk punainen 10 Hki, ei kovin helppo, hyvä leima, pohjahinta
3½mk oliivi 10 nappiloisto, pohjahinta – ei kovin vaikea
3½/2,75mk violetti 10 pohjahinta, ei kovin helppo
4mk postitalo 13 hieno leima, ei kovin helppo
4½mk sininen 46 Oulu, ihan oikeasti vaikea
5mk keltainen – nappiloisto, limitti 10€, helppo
5mk sininen 10 Lähes loisto, ei kovin helppo loistona
6mk oranssi 15 ei kovin helppo
10mk ruskeanvioletti 11 ei kovin helppo
20mk sininen 20 ei kovin helppo
25mk sininen 10 limitti, ilmeisesti HSP, vaikeampi
25mk sininen – ilmeisesti SP, limitti 10€, helppo

Muuta filateliaa oli myytävänä mm. TKT suojareijitetty 40p vihreä leijonamerkki, joka mielestäni oli 30€ limitillä myytynäkin hintava, toisaalta en ole suojareijitteiden erikostuntija. 1,25/0,50mk kakkosladelman nelilö hyvällä keskelle osuneella leimauksella myytiin 45€:lla, mikä mielestäni oli kohtalaisen edullinen hinta. Postituoretta oli myytävänä 3mk oliivi, jonka joku osti 10€ limitillä.

Eli kaikenlaista filateliaa oli myytävänä – muutama aika vaikeakin kohde vaihtoi omistajaa – viittaan tässä mm. 40p vihreään hammaste-erikoisuuteen ja muutamaan vaikeaan siirtymään ja laskokseen. Panin merkille, että tällä kertaa ei tullut mitään omituisia ylilyöntejä filateliakohteiden osalta, tarkoitan lähinnä sitä, että jonkin kohteen hinta olisi käsittämättömällä tavalla karannut lapasesta.

Huutokaupan alkuperäinen luettelo on ladattavissa TÄSTÄ linkistä.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 40p vihreä, hammaste-erikoisuus, HTO, kaksoishammaste, laskos, loisto, puolite, siirtymä, sokkohammas, tarttuma

Seuraava sivu »

M30 Blog

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

Eräs malli 1930 käyttöajan lyhimpiä taksoja – 9 päivän taksa Englantiin 1945

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan