malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

6 toukokuun, 2024 By Mikael Collan

Aika ei odota ketään (eng. ”time waits for no man”)… tämä ikiaikainen totuus on tullut iholle rankasti ja sen vaikutukset ovat blogin kirjoittamisen kannalta sen kaltaiset, että maailmalla tapahtuu, mutta ukkeli ei ehdi dokumentoida. Taas on tapahtunut ja tärkeimpänä epäilemättä Joensuussa järjestetty JOEX24 kansallinen näyttely – aloitan siitä!

Näyttelyn tyylikäs muistomitali

JOEX24 näyttely siis järjestettiin Joensuussa ja paikkana oli Hotelli Kimmel. Käytännössä kuvio oli siis näytteilleasettajalle ja vieraalle helpoin mahdollinen, nukkua sai samassa paikkassa missä näyttely järjestettiin. Myös Palmares oli Kimmelissä. Mitä olen saanut kuulla, oli valaistus tapetilla ollut asia – olemme ennenkin nähneet, että näyttelyissä valaistuksen kanssa on haasteita, joten sinänsä tyypillisesti kongressi tai kokouskäyttöön tarkoitetut tilat eivät valaistuksensa puolesta välttämättä aina täydellisesti näyttelylle sovi. Näkemättä en kuitenkaan ryhdy asiaa sen enempää pohtimaan, toteanpahan vain, että viimeisten useamman vuoden aikana olen ollut vain kahdessa näyttelyssä, joissa valaistus ei ole ollut lainkaan ”asia”. Toisaalta kuulin, että Joensuussa oli aivan erinomainen tunnelma ja osallistujat ja vieraat olivat hyvällä mielellä ja järjestelyt pelasivat erinomaisesti. Kaiken kaikkiaan on mennyt hyvin! Hieno veto Joensuulaisilta, kiitokset järjestäjille! Grillitietona sain kuulla myös sellaisen jutun, että Joensuun kerho sponsoroi Palmares illallista puhtaalla rahalla, sillä Kimmel ei ollut suostunut alentamaan hintaa olennaisesti vaikka kyse oli isommasta ryhmästä. Tämä heittäytyminen Joensuun kerholta on jotakin sellaista mitä vain vieraanvarainen ja ylväästi toimiva organisaatio tekee, nostan hattua!

Malli 1930 keräilyn kannalta JOEX24 tarjosi sitä kovinta M30 näyttelyfilatelian ydintä, eli valtakunnan ykköskokoelma Hannu Kaupin M30 filateelinen kokoelma ”The 1930 Definitive Issue” oli näytillä kilpailuluokassa. Hannu esittelee äärettömän kovan kattauksen niin filatelian kuin postihistoriankin osalta ja kokoelmassa erityistä on juuri se, että postihistoriakohteiden vaikeus on suurin mahdollinen. Tämä ei ole aina filateelisissa kokoelmissa tilanne, vaan useinkin joudutaan toteamaan, että vaikka merkkimateriaali on parasta A-ryhmää jää postihistoriapuolella toivomisen varaa. Hannun kokoelma sai 96 pistettä ja suuren kultamitalin ollen kilpailuluokkien korkeimmat pisteet saanut kokoelma.

M30 ehiöfilateliaa oli näytillä myös mestariluokassa, jossa saatiin nähdä Jussi Tuorin ”Finland Postal Stationery Cards 1930 –1953”, alan paras esitys joka sisältää niin korttien ehdotepainoksia kuin erinomaisen kovia käyttöjäkin. Tällä kertaa Grand Prix ei kuitenkaan napsahtanut Jussi Tuori vaan sen vei Jussi Murtosaari M1875 filateelisella kokoelmallaan. Palmares illassa oli kuulemma ollut tiukka vääntö suuresta palkinnosta, sillä Murtosaaren ja Jukka Mäkisen kokoelmat olivat kumpikin saaneet viisi tuomariääntä ja jouduttiin menemään tuomariston puheenjohtajan äänen sisältävän kuoren kautta. Erittäin tasainen kisa siis, joka tällä kertaa kääntyi yhdellä äänellä Murtosaaren eduksi. Osallistujalista löytyy alapuolelta.

NäyttelyluetteloLataa

Olisi ollut kiva nähdä M30 kokoelmia myös muilta kuin kahdelta huippukokoelmia esitelleeltä herralta, varmasti monellakin on kokoelmia mapissa – reippaasti näyttämään! Vain osallistumalla saa palautetta ja kokoelmaa kehitettyä eteenpäin!

Omalta osaltani hommassa kävi siten, että en päässyt Joensuuhun paikalle ja syy oli samaan aikaan ikävä ja vähemmän ikävä, nimittäin olin LUT-yliopiston yli 2500 henkeä vetäneessä alumni-tapahtumassa Lappeenrannassa ja vetäisin siellä nykysanastoa käyttäen hieman hyperbolisen eli liioittelevan keynote-luennon. Niille teistä joita mahdollisesti kyseinen kolmen vartin luento liittyen joihinkin ajatuksiin siitä mitä meidän pitäisi opiskelijoille opettaa ja mitä muuta tarvitaan, jotta saadaan maa nousuun, kiinnostaa – sen voi katsoa tästä linkistä.

Omasta puolestani minua jäi harmittamaan erityisesti se, että en nähnyt Jukka Mäkisen Unkari-kokoelmaa ja Esa Kärkäksen Venäjä kokoelmaa. Kuulin näyttelyssä käyneiltä, että kumpikin oli erinomainen. Myös Risto Jämsän ehiökokoelma jäi kiinnostamaan. Kaiken kaikkiaan nähtävää olisi ollut taas valtavasti.

Turun Kevät tapahtuma järjestettiin ties kuinka monetta kertaa ja tällä kertaa jo tutuksi tulleessa paikassa Tuomiokirkkosillan kupeessa seurakuntayhtymän juhlasalissa. Salon kerholaisten ryhmä lähti autolla Salon keskustasta ja vaikka elettiin huhtikuun loppua oli sakea lumisade täyttänyt ajoradat lumella. Motarilla tiet olivat hyvässä kunnossa aikaisin alkaneen sulamisen takia, mutta kesäkumeilla hitaastiajelevat kanssa-autoilijat täytyi ohittaa varovaisesti. Kuten tavallista paikalla oli joukko myyjiä, myös Ruotsista asti saapuneita ja useamman kymmenen kehyksen näyttely. Näytillä ei ollut ihmeitä, mutta kaikenlaista pientä mukavaa. Tällä kertaa myös onni oli myöden, sillä löysin joitakin kivoja kohteita, jotka päädyin ostamaan.

Näistä löydöistä ensimmäinen oli aika tavallinen lentopostikortti Helsingistä Tukholmaan vuodelta 1940, tarkemmin sanottuna toukokuulta. Kyseessä on 1,25mk keltainen M30 ehiökortti, joka oli taksan mukainen Pohjoismaihin lähettämisen aikaan ja jolle oli laitettu 50p vihreä M30 leijonamerkki postikortin lentolisän maksamiseksi. Leimaukset Helsingistä ja Tukholmasta sekä suomalainen sensuurileima. Kortti on lentänyt lentovuorolla 1631 reitillä Tallinna-Helsinki-Turku-Tukholma. Kivan siitä tekee se, että 50p merkissä on selvä tilapäisyys, eli roskan aiheuttama valkoinen läiskä siinä paikassa missä roska on painolevyllä ollut. Ei arvokas, mutta kiva huomio.

Toinen kohde jonka löysin oli 7mk postitalo-merkillä maksettu lentokirje 15.3.1945 Helsingistä Lontooseen. Kirje oli sensuroitu sekä Suomessa, että Englannissa. Lähettämisen aikaan ulkomaan kirjeen maksu oli 4½mk ja lentolisä Englantiin 2½mk. Kortilla lukee ”lentotaksan 1. pv”, mutta kyseessä on ns. vanha tieto, sillä nykyään tiedämme, että 2½mk lentotaksa Englantiin (ja Englannin kautta muuallekin Eurooppaan) alkoi 28.2.1945. Kyseessä on kuitenkin mukava yksittäispostite, joka kelpasi minulle vallan mainiosti. Muiden kohteiden muassa nämä kaksi löytöä saivat suuni niin messingille, että tyytyväisyyden ylitti vain se, että pääsi taas näkemään turkulaisia keräilijäkavereita heidän luontaisessa ympäristössään, eli Turussa!

Kävin pitämässä esitelmän Tampereen kerhossa huhtikuun loppupuolella. Tampereella on aina mukavaa, kun vastaanotto on niin ystävällinen. Pitkän linjan postikorttimies Kari Salonen oli minut kutsunut jo pitkän aikaa etukäteen ja Kari olikin vastassa kun saavuin Suomalaiselle Klubille. Puheenjohtaja Kylliäinen alusti Joensuun näyttelystä ja kuulimme muutamia havaintoja, sitten pääsin lauteille. Kerroin sekalaisia tarinoita liittyen omaan Joensuussa nähtyyn yhden kehyksen hupailukokoelmaani, sekä näyttelyeksperttien toimintaan. Paikalla oli noin kolmekymmentä innokasta ja netin kauttakin muutama kuuntelija. Illan kruunasi huutokauppa johon joku ystävällinen sielu oli tuonut muutamia M30 kohteitakin ostettavaksi. Näiden kimppuun kävin kuin sika limppuun ja suosiollisten tamperelaisten avustuksella, eli ilman vastahuutoja pystyin hankkimaan kohteet kohtalaisin hinnoin. Tampereen kerhohuutokaupassa ei mikään ole hinnoiteltu väärin, vaan kaikkien nähtävillä olleiden kohteiden lähtöhinta oli asetettu siten, että keräilijällä on mahdollisuus tehdä investointeja. Meklarina toimi Tero Sisto, joka on tunnettu herrasmies – tarkoitan tällä sitä, että silloin tällöin ihminen kohtaa toisia, jotka esiintyvät jatkuvasti vain edukseen.

Ensimmäinen löytö oli Saviolta 15.4.1939 Flemmestadiin, Norjaan lähetetty kirjattu kirje. Norja on parempi Pohjoismaa osoitemaana, mutta minua tässä kohteessa ilahdutti sen taustapuolelle laitettu sinetti, johon oli painettu ”1898 NOKIA S.G.T.O.Y” teksti – kyseessä tietysti on kuoren etupuolella näkyvä Suomen gummitehdas osakeyhtiö. Teollisuushistoria lämmittää sydäntä. Myös Oslon kauttakulkuleima on erittäin siisti. Toinen kohde, jonka sain oli vakuutettu pakettikortti, jonka mukaan oli laitettu kyseisen paketin valtakirja. Valtakirjoja tietysti käytettiin useinkin, mutta yleensä ne ovat hukkuneet matkalle – tässä kortissa valtakirja oli yhä kiinni. Kerhoillan päätteeksi käväisimme Kuopiosta asti tulleen kerhon ja kahden paikallisemman jäsenen kanssa varmistamassa, että Tampereella ei myydä laimennettua olutta. Tällainen tarkistus on syytä silloin tällöin, pyytämättä ja yllätyksenä, suorittaa – muuten baarit saattavat luulla, että voivat tehdä aivan mitä tahansa.

Tänään käväisin Upseerifilatelistien kokouksessa puheenjohtaja Kai Varsion kutsumana ja pidin käytännössä saman esitelmän kuin Tampereella. Jokainen esitelmä on kuitenkin oma yksilönsä ja Helsingissä keskustelimme aika paljon esityksen aikana. Interaktio on mukava juttu, kun yleisö ei ole valtavan suuri – hommat etenevät mukavasti ja kaikilla säilyy mielenkiinto. Kun esityksessäni otin kantaa taksoihin ja taksakeräilyyn, pohdimme kerholaisten kanssa esityksen jälkeen myös sitä, että minkälaisia taksoja on nyt käytössä ja mikä olisi mielenkiintoinen kaikkein modernimman filatelian keräilytapa. Ensimmäinen huomiomme oli, että taksoista ei ainakaan meistä kukaan tiennyt juuri mitään muuta kuin mitä kulloinkin on nähtävissä Postin verkkosivuilla. Pohdimme, että toivottavasti asiaa on dokumentoitu.

Järvenpään Filateliapalvelun huutokauppa päättyi toukokuun alkupuolella. Myytävänä oli yli kaksikymmentä M30 filateliakohdetta ja noin 130 postihistoriakohdetta! Postihistoriapuolella oli selvästi menossa kokoelman myynti, sillä suurin osa kohteista oli kokoelmalehdillä tai lehtien kappaleilla. Mukana oli muutamia ihan kiinnostavia kohteita. Kauppa kävi vaihtelevasti ja yleisimmät kohteet eivät myyneet, niiden osalta hinnat olivat rahtusen verran liian korkealla – selvästi. Myyntihinnaltaan korkeimmaksi nousi tiedustelulomake Skotlantiin, jolla etsittiin asiakirjoja sisältänyttä pakettia. Mielenkiintoisen kohteesta teki se, että tiedustelumaksun (maksettu 35mk Olavinlinna-merkillä) lisäksi tiedustelulomakkeelle oli laitettu myös 3mk M54 merkki lentomaksun maksamiseksi. On vaikeaa löytää tiedustelulomakkeita, joille lentomaksu olisi maksettu – on ilmeisesti ollut niin, että sellaiset tiedustelulomakkeet, jotka on lähetetty lentona ovat kulkeneet kuorissa ja lentomaksu on frankeerattu kuoren päälle. Olen nimittäin nähnyt lomakkeita, joilla on jopa lentopostilipuke, mutta ei merkkiä. En ole vastaavia nähnyt kuin yhden. Lähtöhinnaksi oli asetettu 50 euroa ja kohde myytiin 60 eurolla. Ostaja sai hyvän lentopostikohteen, nimittäin lentopostikokoelmiin on hyvin vaikeaa löytä lomakekohteita.

Vaikea lentopostissa lähetetty tiedustelu

Muitakin kiinnostavia kohteita oli myytävänä, mm. kaksi ulkomaan pakettikorttia, joista toinen oli lähetetty Belgiaan ja maksettu kahdella 100mk Helsinki M30 kuva-merkillä. Tämä pakettikortti myytiin 30 euron hinnalla mitä en pidä erityisen kalliina. Pakettikortti Ruotsiin, joka oli lunastettu ruotsalaisilla merkeillä myytiin 17 euron hintaan, eli edullinen oli sekin. Kirjepostikohteista jännittävimpiä olivat Intiaan lähetetty lentopostikortti ja kuvioleimalla Kotka 26b lähetetty kotimaan kirje. Intia on parempi kohdemaa, mutta 1950-luvulla, jolloin myyty kortti oli lähetetty postia sinne kulki jo jonkin verran. Kuvioleimakohde myytiin 50 eurolla ja Intian ihme meni hintaan 29 euroa.

Meklari oli hereillä ja kun myytäväksi oli laitettu kansainvälinen postiosoitus, eli harvinainen lähetyslaji, oli ymmärretty katsoa kyseisen kohteen taustapuolelle ja havaittu, että kohde ei ole koskaan kulkenut. Kyseessä oli ns. Turun versio asiasta, eli mahdollisesti postitoimistosta parempaan käyttöön otettu tai muuten lähettämättä jäänyt kv. postiosoitus. Lähtöhinnaksi tälle kokoelmaan kelpaamattomalle kohteelle oli laitettu 10 euroa ja myytäessä siitä saatiin 46 euroa. Arvostan meklarin rehellisyyttä. Oikea asia, eli varmasti kulkenut vastaava on arvoltaan ainakin nelinkertaisissa lukemissa.

SF:n huutokauppakin päättyi ja käynnissä on ainakin kaksi huutokauppaa. En tällä kertaa ennätä mennä näihin sen syvemmälle – toteanpahan vain, että postiennakko-osoituksen ajan pidennyksiä oli taas myytävänä, eli kohteen harvinaisuus tippui taas. Hinnat sitä vastoin eivät tippuneet. Kuljemme yhä 150 euroa plus hinnoissa näiden kohteiden osalta.

Filatelistiliiton liittokokous järjestettiin Helsingissä viime viikonloppuna lauantaina. Asialistalla olivat tavanomaiset asiat kuten menneen vuoden läpikäynti toiminnan ja talouden osalta. Kuten jo etukäteen tiedettiin Liitto teki taloudellista tappiota. Budjetoitu tappio oli luokkaa 16 tuhatta euroa, mutta toteuma oli ”vain” luokkaa 11 tuhatta. Tässä auttoi erään lopettaneen kerhon lahjoitus Liitolle, mutta joka tapauksessa hallitus oli onnistunut laskemaan kuluja suunniteltuakin enemmän. Vuoden 2024, eli kuluvan vuoden osalta tilanne on sen kaltainen, että odotetaan positiivista toimintavuotta rahatilanteen osalta ja Liitto siirtyy voitolliseksi jälleen. Tämä onkin muutaman huonon vuoden jälkeen hyvä asia. Asian, eli positiivisen taloustilanteen myös vuodelle 2025 sinetöi se, että liittokokous hyväksyi hallituksen esityksen jäsenmaksujen pitämisestä samoina myös ensi vuodelle. Asia sai kuitenkin kilpailevan ehdotuksen, kun Paraisten kerhon verkon kautta kokoukseen osallistunut delegaatti ehdotti kerhojäsenmaksun laskemista viidestä eurosta kolmeen euroon per jäsen. Sama herra ehdotti samaa asiaa vuoden 2023 liittokokouksessa. Ehdotus sai tukea Lapin Postimerkkeilijöiltä. Asiasta äänestettiin – vain kaksi ääntä oli jäsenmaksujen laskemisen kannalla, muut kannattivat maksujen pitämistä samoina kuin tälle vuodelle oli sovittu.

Etukäteen kiinnostavin liittokokouksen asialistalla ollut asia olivat henkilövalinnat. Näin siksi, että puheenjohtajana toiminut Petteri Hannula oli jo hyvissä ajoin ilmaissut halukkuutensa siirtyä entisten puheenjohtajien joukkoon ja näin puheenjohtajan paikka oli avoinna. Puheenjohtajaksi oli suostumuksensa antanut ja tukea useammalta kuin yhdeltä jäsenyhdistykseltä saanut Lohjan Postimerkkikerhon puheenjohtaja Vesa Hirsmäki. Vesa oli ainoa ehdokas ja hänet valittiin uudeksi puheenjohtajaksi ilman äänestystä. Ennen valintaansa Vesa esittäytyi liittokokoukselle ja kertoi omasta keräilystään ja taustoistaan lyhyesti. Onneksi olkoon valinnasta ja tervetuloa uudeksi puheenjohtajaksi Vesa. Puheenjohtajan valinnan jälkeen vuoroon tuli kolmen vapaan hallituspaikan osalta hallituksen jäsenten valinta. Vaalinvaliokunta oli tehnyt jo etukäteen ehdotuksen kolmesta henkilöstä (Berg, Blomster ja Dunkel) ja kokouksessa neljäs henkilö, Jukka Mäkipää ilmaisi halukkuutensa jatkaa hallituksessa ja hän sai jäsenyhdistyksen kannatuksen. Näin kolmeen paikkaan oli neljä halukasta ja suoritettiin äänestys. Äänestys suoritettiin suljettuna lippuäänestyksenä paikalla olevien delegaattien osalta ja nettiäänestyksenä verkon kautta mukana olevien delegaattien osalta. Äänestykseen varattiin noin 20 minuuttia aikaa, jonka jälkeen äänestysaika loppui. Ilmeisesti verkkoäänestys ei kaikkien etänä olleiden delegaattien osalta onnistunut tämän ajan puitteissa, koska Paraisten kerhoa edustanut delegaatti haistatti verkon kautta ”paskat” liittokokoukselle niin sanotusti suorassa lähetyksessä ja ilmoitti poistuvansa kokouksesta. Lieneekö aiemmin koettu rökäletappio kerhojäsenmaksuunkin liittyen kuumentanut tunteita jo valmiiksi sellaisiin lukemiin, että homma ns. paloi kiinni.

Kun hieman myöhemmin saatiin ääntenlaskijoilta tulokset voitiin todeta, että vaalivaliokunnan ehdottamat kolme henkilöä olivat tulleet valituksi hallitukseen. Jukka Mäkipääkin sai runsaasti luottamusta, 21 ääntä, joka oli kuitenkin kolme ääntä vähemmän kuin kolmanneksi eniten ääniä saanut hallitukseen valittu. Valintojen jälkeen tehtiin muutamia muutoksia liiton sääntöihin ja kokous saatiin vietyä loppuun alle kolmessa tunnissa, mikä oli helpotus edellisen kerran lähes viiden tunnin maratoonin kokeneille.

Järjestöfilatelia on hienoa, tunteet käyvät kuumina ja ”tehdään ja saadaan ystäviä”. Aikuiset ihmiset ovat aivan tosissaan, mikä kuvastaa intohimoja, joita harrastukseemme liittyy – välillä käytöstavatkin unohtuvat. Siitäkin huolimatta ja ehkä juuri siksi päätimme muutaman kokousdelegaatin kanssa katsoa asiota suurpiirteisesti ja keräsimme kolehdin kymmenjäseniselle Paraisten kerholle. Lähetän kolehdin annin, 20 euroa tällä viikolla postitse kerhon osoitteeseen ja näin varmistamme, että Paraisilla kerhojäsenmaksu on vuonna 2025 kolme euroa per jäsen, ellei kerho jäsenmaksun tasosta johtuen nyt päätä erota liitosta. Siinäkään tapauksessa emme halua lahjoitusta takaisin, vaan tällöin toivomme, että Paraisilla käytetään raha johonkin hyvään tarkoitukseen, esimerkiksi Clint Eastwoodin ”Vain muutaman dollarin tähden” elokuvan hankinta ja kerhon sisäinen elokuvailta voisi saada saariasukit paremmalle tuulelle, kukaties liittymään liittoon uudelleen.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: JOEX24, lentoposti, Liittokokous, nokia, parainen, postiosoitus, tiedustelu, Turun Kevät, Upseerifilatelistit

M30 Blog

Juhannus tulee…

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan