Vuosi 2021 alkaa erikoislaatuisilla eläimillä, tällä kertaa kolmijalkaisella leijonalla. M30 kalenterin mukaan tulossa lienee siis jellonan vuosi? Viittaan tällä erikoisella vuoden alulla Systeemi.netissä myynnissä olleeseen ja vuoden ensimmäisenä päivänä myytyyn M30 3mk tummanoliivin leijonamerkin erikoisuuteen, jossa tilapäisyys, eli käytännössä painolaatalle osunut roska, on saanut vaakunaleijonan näyttämään siltä kuin sillä olisi kolme jalkaa.
Kohteen myyjä, binäärinen nimimerkki ”101010” oli fiksusti laittanut mukaan kopion Abophilin artikkelista (ilmeisesti vuodelta 1985), jossa vastaavaa kohdetta kuvaillaan ja siitä kerrotaan. Artikkelissa esitetään arvio kohteen arvosta mm. kerrotaan siitä, että ”menneinä aikoina” kyseinen erikoisuus on luettelossa hinnoiteltu jopa yli 10 tuhannen markan arvoiseksi ja vertaillaan hintaa Zeppelinin nelirivilöön. Muinaisista hinta-arvioista huolimatta kohde oli laitettu myytäväksi viiden euron lähtöhinnalla, mikä epäilemättä nykytilanteessa on aivan sopiva lähtöhinta.
Kolmijalkaisesta leijonasta ei suinkaan kirjoitettu Abophilissa 1985 ensimmäistä kertaa, vaan asia oli ollut esillä jo paljon aikaisemminkin. Suomen Postimerkkilehti kertoi erikoisuudesta jo ainakin vuonna 1947, jolloin erikoisuuden arvioitiin sijaitsevan arkilla asemassa 50, eli arkin viidennellä rivillä oikeanpuolimmaisin merkki. Hannu Kauppi kertoo M30 merkkejä käsittelevässä (käsi)kirjassaan, että tämä ei voi pitää paikkaansa, koska tunnetaan merkkipari, jonka vasemmanpuoleisessa merkissä kolmijalkainen leijona esiintyy. Tilauserä jolla erikoisuutta esiintyy lienee kuitenkin 1-1931 numero 210, joka SP:n artikkelissakin mainittiin. Arkkien keräilijät, joilla tämän merkin kokonainen arkki tuosta tilauserästä on, voivat katsoa missä ko. arkilla tämä kolmijalkainen nisäkäs esiintyy. Nykyhinnoilla kyseinen arkki, jos jollakulla sellainen varastossaan on, on ainakin leimaamattomana kohtalaisen arvokas kohde.
3mk tummanoliiville merkille tunnetaan vain muutamia erikoisuuksia, joista tämä kolmijalkainen leijona on yksi, muita ovat mm. pystysuuntainen hammastesiirtymä ja ylämarginaalin kaksoishammaste. Myytävänä ollut kohde on siis filateeliseen M30 kokoelmaan hyvinkin sopiva tämän merkin kohdalle. Muistan Jussi Tuorin aikoinaan esitelleen kolmijalkaista leijonaa kuorella omassa M30 kokoelmassaan.
Muitakin tilapäisyyksiä tälle merkille tunnetaan, mm. roskan aiheuttama ”seiväs” leijonan takana – kyseessä siis lienee jonkinlainen leijonanmetsästys! Tämä seiväskään ei siis ole ns. kuvakevirhe, jossa virhe on kaiverrettu painolaattaan, vaan kyseessä on tilapäisyys.
Kolmijalkainen jellona löysi uuden kodin 112 euron hintaan. Tunnettu, harvoin saatavilla oleva erikoisuus näköjään kiinnostaa! Toivottavasti kyseessä on myös signaali siitä, että M30 keräily on saanut uutta puhtia!