Filatelia ei ole vain sadepäivän nyhjäämistä omassa kellarissa, vaikka se sitäkin usein on (kuten tätä kirjoitettaessa), vaan myös kokonaisvaltainen osa elämää, joka luo tarkoituksellisuutta myös matkustamiseen. Tällä tarkoitan sitä, että kun ollaan ”jossain”, niin paikallinen filateelinen tarjontahan tulee luonnollisesti selvittää ja mahdollisuuksien mukaan katsastaa. Tällä kertaa ja juuri ennen lomille lähtemistä työelämä on heittänyt kulkijaa ensin Italiaan, Anconan satamakaupunkiin ja vähän myöhemmin Ranskaan, Lyonin suureen teollisuuskaupunkiin.
Ancona on yksi Adrianmeren rantakaupungeista keskisessä Italiassa. Suomesta kulkee Münchenin kautta reitti suoraan kaupunkia lähimmälle Falconaran lentokentälle ja perille pääsee muutamassa tunnissa. Ancona on kohtalaisen tuntematon kaupunki, koska se on suuresta satamastaan ja Kroatian sekä Kreikan liikenteestään huolimatta unelias Le Marchen maakunnan pääkaupunki. Anconassa on yksi Italian hyvistä ylipistoista Universitá Politechnica delle Marche, eli maakunnan tekninen yliopisto, jonka tarjontaan kuuluu myös kauppatieteellinen tiedekunta. Tämän tiedekunnan toimiessa paikallisena järjestäjänä oli eräs pidempään toiminut kongressisarja löytänyt tiensä Anconaan. Tiedekunnan tilat ovat entisessä Italian Armeijan kasarmissa Anconan keskustassa ja mukavalla tavalla tuvat (selvästi) on muunnettu luentosaleiksi. Roomalaisen perinteen mukaisesti kokonaisuus on rakennettu neliön muotoon, jonka sisällä on iso sisäpiha. Sisäpihalla on nykyään ruohokenttä – aikoinaan lienee ollut hiekkapohjainen harjoituskenttä.
Siinä missä Italian suurissa kaupungeissa Roomassa, Milanossa ja mm. Bolognassa on kuhinaa ja paljonkin ”kansainvälistä värinää” saa Anconassa tallustella rauhaksiin ja jopa verkkaisesti. Meri ympäröi kaupunkia kahdelta puolelta ja keskusta on kävelykatuineen ja vanhoine kortteleineen peri-italialainen. Satama ja telakka (Fincantieri) ovat suuria työllistäjiä. Sataman yläpuolelle nousee San Ciriacon katedraali, josta aukeaa hieno näköala merelle ja koko kaupungin yli. Jos tietää minne mennä (tietäjät tietävät) voi kävellä aallonmurtajan kärkeen, josta voi katsoa ”taaksepäin kapunkia kohti” samalla kun on 350 astetta meren ympäröimä. Lämpimänä päivänä tämä on tosin hieman ”kuumaa tekemistä”. Lämpötilat kieppuivat +30 nurkilla. Matkalla aallonmurtajan kärkeen voi nähdä kaksi riemukaarta ja kuljetaan ohi telakan… suosittelen kaupunkia lämpimästi kaikille rauhaksiin matkaansa taittaville. Ainoastaan rautatieaseman seutu on ”rumaa”. Eniten saa irti, jos käytössä on auto ja pystyy tutustumaan myös lähialueisiin ja ajelemaan maaseudulla, joka alkaa käytännössä välittömästi kaupungin rajojen ulkopuolella.
Hieman yllättäen Anconasta löytyy myös postimerkkiliike, joka sijaitsee kävelymatkan päässä ytimestä. Liikettä pyörittää eläkeikäinen italialainen herrasmies, joka kertoi kysyttäessä, että hänellä ei ole mitään suomalaista filateliaa. Postihistoriaa ei kuulemma ole lainkaan. Mies kertoo, että on vuosikymmenten aikana nähnyt vain hyvin vähän Keski-Italiaan tullutta postia Suomesta ja merkitkin ovat alueella ”kiven alla”. Tämä on ymmärrettävää – jonkinlaisesta kuolleesta kirjaimesta onkin kysymys. Vasta kohtalaisen lähellä sijaitsevien Riminin ja Riccionen, sekä pienempien Cattolican ja Senigallian matkailun myötä Ancona on auennut suomalaisille.
Herra kertoi, että venäläisiä on ajoittain käynyt ja heillä on ollut millä mällätä. Kuulemma kaikki venäläinen filatelia ja kaikki venäläiset rahat, joita hänellä on ollut ovat menneet koviin hintoihin kaupaksi. Hän kertoi myyneensä aina kaiken hintapyyntöjen mukaan. Sama on käynyt kiinalaisten kanssa – tavara on mennyt kuin kuumille kiville. Omistaja antoi ottaa kuvan myös liikkeen sisältä, kuitenkaan suostumatta itse kuvaan. Ikävä kyllä viesti oli sama kuin minkä olemme kuulleet monta kertaa aiemminkin – liike on lopettamassa, kuulemma vuoden loppuun sinnitellään ja siihen mennessä pitäisi liiketila saada tyhjennettyä. Ilmeisesti liikkeen omistaja omistaa myös tilan, joten kiirettä hänellä tuskin on. Kuten arvata saattaa – käteen jäi tyhjä arpa, mutta yhtä kohtaamista ja tarinaa rikkaampana matka jatkui!
Viikon tauko edellisestä ja oli lähdettävä Ranskaan, Lyoniin. Lyon on Ranskan kolmanneksi suurin kaupunki, jonkinlainen metropoli. Lennot Lyoniinkin löytyvät edullisimmin Saksan kautta, mutta kone Müncheniin oli myöhässä, kuten edelliselläkin kerralla. Tämä aiheuttaa tarpeetonta painetta siirtymissä… Pientä painetta aiheutti myös lämpötila, joka oli saavuttaessa Lyoniin tasan 40 astetta. Iltaa kohti tilanne rauhoittui ja illallisen aikoihin ”kellossa” paistoi lukema 33. Saapumista seuraavana päivänä, keskiviikkona oli vuorossa itsensä sivistäminen heti aamusta, eli vierailu paikalliseen Musée de Confluences museoon, jonka näyttelyt keskittyvät ihmiskunnan historiaan ja kehitykseen. Museo on erittäin hieno, niin arkkitehtuuriltaan kuin näyttelyidensä osalta. Erityisesti mieleen jäi Afrikkalaisten eläinaiheisten kansantanssinaamioiden ja puvustojen näyttely sekä Pohjois-Koreassa käyneen ranskalaisen valokuuvaajan valokuvanäyttely, joka oli aivan huikea.
Lyonissa on erinomainen julkinen liikenne, joka toimii mahtavasti. Metrolinjoja on useita ja ne liittyvät hienosti raitiovaunulinjoihin. Päivälippu maksaa n. 7 euroa ja sillä saa huristella 24 tunnin ajan niin paljon kuin sielu sietää. Verkostoon kuuluvat myös kaksi funikulaaria, joilla pääsee katsomaan kaupungin hienoja nähtävyyksiä roomalaisia amfiteattereja ja Fourvieren katedraalia ja pääseepä toisella näistä myös St. Jeanin pikkukaupunkiin, joka sijaitsee ”Lyonin yläpuolella” ja josta näköalat ovat mahtavat. Funikulaarit lähtevät metrolinjalta suoraan asemalta, vanhan kaupungin laidalta. Lisäksi löytyy yksi jokipaatti, jolla pääsee pätkän ylöspäin Saonne joella. Kaupunkihan sijaitsee Saonne ja Rhone jokien yhtymäkohdassa ja siksi se on aikoinaan saanut merkittävän aseman. Roomalaiset kutsuivat Lyonia nimellä Lugdunum.
Mainitsin jo lämpötilan… se näytteli matkalla isoa osaa ja kävi parhaimmillaan Lyonissa 42,5 asteessa – samana päivänä mitattiin Ranskan mittaushistorian kuumin lämpötila 44 astetta. Totuus on se, että suorassa auringonpaisteessa ei ollut ihmisen erityisen hyvä olla, mutta varjossa ei ollut suurempia ongelmia. Tärkeää toki oli pitää huoli juomisesta ja keventää vaatetusta. Olin ollut kaukaa viisas ja valinnut hotellin, jossa oli erittäin hyvin toimiva ilmastointi.
Lyonista on paljon hyvää sanottavaa, sillä kaupunki tunnetaan myös Ranskan gastronomisena pääkaupunkina. Eli ruoka on hyvää! Löytyy useita Michelin tähtiravintoloita ja muita hyviä ranskalaisen ruoan nautintopaikkoja. Itse satuin muutamaan paikkaan, jotka veivät kielen mukanaan. Erityisesti jäi mieleen ravintola nimeltä ”Georges”, joka ruoan lisäksi erikoistuu olueen – Georges merkillä on olutta myyty Lyonissa yli sata vuotta. Ajankohtaan sopiva pirteä kevyesti mintun ja basilikan makuinen kesäinen vehnäolut maistui erinomaisesti ravintolan menun kanssa. Viitetietona kerrottakoon, että Brasserie Georgesin kolmen ruokalajin menu maksaa 25 tai 28 euroa, erikoisolut lähtee kyytipojaksi seitsemällä eurolla. Aina elämä ei ole…
Kun kerran on Lyoniin päästy, on toki tehtävä selvitystyötä ja katseltava mistä mahdollisesti voisi löytää filateliaa. Google auttaa kulkijaa ja ei kovin kaukana funikulaariasemalta näytti olevan postikorttikeräilyä ja filateliaa edistävä liike. Pienen kävelyn jälkeen matkalainen löysi perille – ennen lähtöä kuitenkin 1,5 litran pullollinen vettä hupeni noin kolmessa minuutissa, sen verran oli lämpötila kuivattanut tunnelmaa. Heti ensiksi ”kirmasin” kysymään, että olisiko mitään suomalaista filateliaa ja sille asialle tuli välitön tyrmäys. Myös postihistoriaa kuulemma on vain hintsusti – pari laatikollista kuitenkin, pääasiassa Ranskaa ja ranskan siirtomaista Ranskaan lähetettyä postia, kaikki Lyonin alueelle. Hetken kävi mielessä, että olisinko ottanut kantoon Vietnamista 1950-60 luvuilla tullutta hyvän näköistä postia, mutta päätin sitten, että en… niin sateista kesää ei tule, että lähtisin koskaan tekemään Vietnam kokoelmaa.
Liikkeessä oli kuitenkin runsaasti materiaalia ja vaikka ilma oli kuuma, oli pienimuotoista ilmastointiakin… päätin katsoa korttien taustapuolet… ja avot – toiseksi viimeinen katsomani kortti (tietysti) osoittautui M30 kohteeksi. Myyjällä oli ehkä 5 sentin nippu suomalaisia ja pohjoismaalaisia kortteja ja niiden joukossa joitakin kymmeniä suomalaisia kortteja. Suurin osa M01-M17 aikaisia – ehkä korttikeräilijälle sopivia. Hinnat oli selvästi ”arvottu omasta päästä” ja yläkanttiin. Toki en tunne korttien tämän hetkisiä hintoja, mutta siltä minusta vähän tuntui. Löytämäni kortti on hailukalla leimalla ja aikamoisen ruma, kuitenkin selvästi Sortavalasta Coursiin Ranskaan lähetetty postikortti 1930-luvulta. Taksa on ollut kaksi markkaa. Koska kortti oli Valamon luostarista, ajatelin, että pystyn maksamaan pyydetyn seitsemän euroa. Postihistoriallisena kohteena tämä 2mk karmiini yksin ulkomaan postikortilla Ranskaan on kauniina kohteena noin kympin hintainen nykyään.
Tärkeämpää kuin ”tiukka hinta” oli tällä kertaa saada jotakin kotiin vietävää. Tämä onnistui! Ja lisäksi tuli vähän tietoa – myyjä kertoi, että kaupungissa on lisääkin postimerkkiliikkeitä ja niitä on Aperen aukion lähellä – metron varrella tuokin. Lähdin kohti näitä liikkeitä. Löysin kolme liikettä, joiden joukossa yksi suomalaisillekin tunnettu nimi ”Yvert & Tellier” eli liike, joka julkaisee Ranska luetteloa. Kyseessä oli Lyonin filiaali. Missään kolmesta liikkeestä ei ollut mitään suomalaista filateliaa. Sinänsä ymmärrettävää, että ei ole mitään… mutta harmillista!
Mutta, tulipahan nähtyä Lyonin filateliskeneä. Arvatenkin paikallisissa kerhoissa on aktiivisuutta, kun liikkeitäkin on paikkakunnalla useita – sieltä olisi keräilytapahtumista mahdollista löytää asioita, joita ei koskaan liikkeistä ole tietoakaan… eli sitä suomalaista postihistoriaa… Nämä jäivät tällä kertaa kokematta!
Internetin ihmeellisessä maailmassa on ollut myytävänä joitakin kiinnostavia M30 kohteita. Nostan näistä yhden ja pohdiskelen vähän, että mistä voisi olla kysymys. Kohde oli myynnissä systeemi.net:issä ja myytiin 75 euron hinnalla, eli kyse ei ollut aivan halvasta jutusta…. Mutta lähdetään perkaamaan. Kyseessä on 9mk + 9mk M30 kaksoisehiökortti, joka on lähetetty marraskuussa 1948 Rigaan, Neuvostoliittoon. Kortilla on kirjauslipuke ja lentopostilipuke. Teksti on kirjoitettu mustekynällä, poislukien lyijykynällä kirjoitettu teksti ”saantitodistuksella” ja alleviivattu ”Riga” osoitteen alapuolella. R lipukkeen yläpuolelle on kirjoitettu kyrilisellä kaunolla ”Gelsinki”. Lähtökohta on kiinnostava, kirjattu lentopostikortti, vieläpä kaksoiskortti, Neuvostoliittoon tuohon aikaan on kanuunakohde. Saantitodistuksella extra-kova kanuuna. Kortille on laitettu postimaksua yhteensä 27 markkaa.
Myyjä oli kirjoittanut selostetekstin kohteesta, jossa oli kaikenlaista värikästä kerrontaa ja siitä käy ilmi lähetyspäiväkin väärin… syyskuu on kirjoitettu, mutta kortilla lukee 14.11.1948 ja leiman päiväys on 15.11.1948, lisäksi mukana on spekulaatiota koskien taksaa. Lähdetäänpä katselemaan miten taksan pitäisi mennä… Lähettämisen aikaan postikortin taksa ulkomaille oli 9 markkaa (1.7.1948 – 31.10.1949) tämä osuu hyvin käytettyyn ehiöön. Toisekseen, kirjaaminen ulkomaille maksoi 15 markkaa (1.7.1948 – 31.10.1949). Lentolisä Neuvostoliittoon oli (15.1.1947 – 30.11.1948) 2 markkaa. Tämä Neuvostoliiton lentolisä erosi Euroopan lentolisästä, joka oli kolme markkaa… ja syy tähän oli Suomen ja Neuvostoliiton välisessä sopimuksessa, jonka mukaan lentolisä Neuvostoliittoon olisi alhaisempi. Saantitodistuksen taksa lähettämisen aikaan oli 15 markkaa. Lentolipuke on lyijykynällä yliviivattu.
Minulle jäi tästä kohtesta sellainen olo, että on lähetetty kirjattu lentopostikortti Neuvostoliittoon, mutta lentolisä on mennyt markalla pieleen – eli on maksettu markka liikaa, kun ei ole tiedetty taksaa. Sitten tämä kortti on jonkun henkilön toimesta joutunut manipuloiduksi lyijykynällä. On lähdetty keksimään asioita ja tekemään paranteluja… Kortille on kirjoitettu saantitodistus ja vedetty lentolipuke yli… syitä voi jokainen spekuloida ja pohtia. Kortti on mennyt perille Rigaan – siitä kertoo saapumisleima. Sitä ei ilmeisesti ole koskaan lähetetty takaisin Suomeen. Kortin palautuspuoli on oikein leimattu Helsingissä.
Kohde on oivallinen ”on se niin väärin” kohde, sillä kirjattuja lentopostikortteja Neuvostoliittoon oikealla taksalla tunnetaan lähetyksen aikakaudelta nolla kappaletta. Ylipäätään postikortit lentona Neuvostoliittoon sopimuslentolisällä ovat hyvin harvinaisia. Jos taksa olisi ollut oikein, ei kortin hinta olisi jäänyt seitsemäänkymmeneen viiteen euroon, vaan se olisi noussut potentiaalisesti hyvinkin korkealle. Mutta… kun on vääriin, niin on se niin väärin! Pidetään silmät auki ja ”käsi taksakirjalla” – säästyy sekä rahaa, että sydämen tykytyksiä! Lopputulema spekulatiivisen kohdetekstin osalta on se, että kun spekulaation ottaa siitä pois ei jää mitään jäljelle…
Mutta nyt… valmistautumaan jalkapallo-otteluun.