Salon 1947 perustettu filatelistikerho järjesti helmikuun viimeisenä sunnuntaina pienimuotoisen postimerkin päivä ajatukseen pohjautuneen keräilytapahtuman kauppakeskus Plazan toisessa kerroksessa. Edellisenä iltana oli käyty kasaamassa A-kehys, johon saatiin neljä kertaa viidentoista sivun mikronäyttely filateliaa ja postikortteja. Tällä kertaa näytillä oli kerhon sihteerin Matti Bothin laivakortteja, Simo Vainion kuorma-autokortteja, Jari Laakson Montenegron merkkejä esittelevästä kokoelmasta 15 sivua ja Ensio Huldenin Salo-aiheisia postikortteja, tällä kertaa ilmakuvia Salosta 1930-1960 luvuilta.
Myyntipaikoja oli noin kymmenen ja niistä käytössä kuusi. Kerholaisilla oli ylimääräistä nurkissaan ja sitä tuotiin myytäväksi. Vuosi vuodelta kerhon väki on vähentynyt, mutta yritämme järjestää pieniä tapahtumia ja pitää yllä toimintaa. Tällä kertaa ei ollut myöskään markkinointi paikallisissa lehdissä unohtunut ja sillä lienee ollut positiivinen vaikutus, sillä ihmisiä oli aamusta asti katselemassa näyttelyä ja sekin ihme tapahtui, että joku sai jotakin myydyksi!
Itsekin osallistuin myyntipöydällä ja tietysti järjestelyihin. Omalta kantiltani katselin asioita sillä silmällä, että eipä tarvitse pohtia löytävänsä mitään M30 kohteita tästä tapahtumasta, mutta taas sain pettyä – positiivisesti…. jos se on ylipäätään mahdollista. Olin hetken aikaa oman elämäni ”Väyrynen”, kun hetken aikaa lähes luulin olevani väärässä ja erehdyin. Nimittäin eräältä myyntipöydältä minulle tuotiin näytille M30 merkkiin perustuva kirjoituslehtiö, jossa vihreä 2mk leijonamerkki komeilee lehtiösivujen keskellä. Tällaista mahdollisuutta ei tietenkään voinut jättää väliin ja ”pakollinen” M30 kohde oli hankittu!
HTO huutokauppa järjesti järjestysnumerolla 73 huutokaupan, joka päättyi helmikuun lopussa. Tällä kertaa myytävänä oli jokunen erittäin hyvä M30 kohde. Filateliapuolella ei ollut ihmeitä myytävänä – parasta antia oli 50p vihreän merkin hammastamaton kulmapala, joka myytiin hieman yli 30 euron hintaan, Karjalan väreissä oleva koepainosmerkkipari nousi yli viiden kympin ja parhaat loistot nousivat hieman. Myynti filateliapuolella oli n. 50 prosenttia (8/15).
Postihistoriapuolella tarjolla oli nelisenkymmentä kohdetta. Kotimaan postista ”kovin kohde” oli selvällä marginaalilla seuraavaan 2mk keltaisella merkillä elokuussa 1945 maksettu postin taksataulu. Taksatalulut ovat kaiken kaikkiaan harvinaisia, koska niitä on säilynyt vain vähän, enkä usko niitä erityisen paljon myydyn posteista. Yritykset, jotka kävivät erityisesti ulkomaan kirjeenvaihtoa ostivat tauluja pystyäkseen frankeeraamaan kirjeet konttorilla oikein. Kahden markan taksaa tunnetaan vain kaksi kappaletta, toinen vihreällä 2mk merkillä ja toinen, nyt myyty kappale, keltaisella vastaavalla.
Kohteen vaikeus oli tiedossa enemmän kuin yhdellä huutajalla, koska sen hinta nousi 20 euron limitistä aina yli 140 euroon saakka, mikä teki siitä kalleimman myydyn M30 kohteen. Muita kotimaan kohteita olivat mm. Kiinnostava tiedustelulomake, joka oli maksettu kahdella 5mk keltaisella merkillä myytiin 36 eurolla ja painotuotekortti, jolla kaksi 50p merkkiä maksoi markan taksan ja jolla oli leimaus ”internointileiri 1. Lempäälä” myytiin 22 eurolla. Kirje, joka oli maksettu kahdella vihkomerkillä, joissa kummassakin oli jatkokappale myytiin 50 euron pohjallaan. Kyseinen kohde ei ole helppo ja jatkokappaleiset merkit lähetyksillä eivät ole helppoja löytää. Rautatiepostin osastolla oli myytävänä 50p vihreällä merkillä maksettu painotuote, joka oli leimattu harvinaisella Postilj.v. V-K. (89.01 R5) leimalla 22.12.1942 kun leimaa käytettiin rataosuudella Viipuri – Ino. Kortin hinta nousi kuluineen yli 70 euron.
Pohjoismaihin lähetettyjä kohteita oli vain muutama, näistä kiinnostava oli 16mk merkillä yksin lähetetty kirjattu kirje, jonka taksa-aika oli lyhyehkö. Toinen kohde Pohjoismaihin oli jonkinlainen postin ”tupellus” nimittäin Degerby, Nyland eli Suomen Uudenmaan Degerbyhyn tarkoitettu kirje, joka oli jostakin syystä lähetetty Ruotsiin Nyland nimiselle paikkakunnalle kääntymään ja sieltä lähetetty takaisin Suomeen ja epäilemättä vihdoin Uudenmaan Degerbyhyn. Vastaanottaja lienee ihmetellyt ruotsalaisia leimoja kirjeen takana.
Ruotsin Nyland sijaitsee Kramforsin kunnassa Västernorrlandin maakunnassa (Vaasan korkeudella) Itä-Ruotsissa käytännössä meren rannalla – pitkän polveilevan lahden rannalla. Asukkaita on nykyään alle tuhat. Kirje on mukavan näköinen kiertolainen sensuureineen päivineen. Sensuurinumero on 217, josta Keturin kirja kertoo, että leima oli käytössä Helsingin postintarkastustoimistossa. Kirjeeltä löytyy myös sensuurileima numero 81, joka on ollut käytössä Turussa. Taitaa olla leimattu mennen tullen. Hyvä sodanaikainen lähetys, jolle tuli hintaa kaksitoista euroa.
Ulkomaille menneistä lähetyksistä ehkäpä kiinnostavin oli vuonna 3.6.1941 Helsingistä Vancouveriin, Brittiläiseen Columbiaan, Kanadaan lähetetty kirje. Kanada kuului Saksan vihollismaihin ja posti Kanadaan kulki lähettämisen aikaan Siperian kautta. Taksa oli alle 20 gramman kirjeeltä 3½mk, mikä on maksettu seitsemällä 50p vihreällä M30 leijonamerkillä. Saapumisleimasta Kanadassa löytyy päivämäärä 22.7.1941, jolloin Operaatio Barbarossa oli jo alkanut ja Suomi ja Neuvostoliittokin olivat jo uudelleen sodassa keskenään. Vastaanottajaa ei ole löytynyt ja kirje on leimattu palautettavaksi. Koska postiyhteys Kanadaan katkesi 22.6.1941 sodan takia, on kirje lähetetty Kanadassa Ottawaan (pääkaupunkiin), jossa toimi yksi Kanadan postin tarkastuspaikoista – leimassa lukee ”inspection division” ja kirje on Kanadassa sensuurin tarkastama. Postiyhteys Kanadasta Suomeen aukesi vasta maaliskuussa 1945 ja sodan aikana ”varastoon jäänyt” posti lähetettiin perille asti vasta tämän jälkeen. Kuorella on leimaus Kanadassa kesäkuussa 1945, mahdollisesti kuori on sensuroitu jopa kahteen kertaan Kanadassa. Suomalainenkin sensuurin leima löytyy.
Palautukseen liittyvää suomalaista leimaa ei nähdäkseni löydy. Kohde on kiinnostava ”aikansa lapsi” jossa ovat mukana niin postiyhteys Siperian kautta kuin yhteyksien katkeaminenkin, sekä vahvasti myös sotasensuuri. Se sai kannatusta kuluineen noin 60 euron edestä.
Viimeisten muutaman kuukauden aikana on filatelistisessa lehdistössä ollut aitoutustoiminnasta parikin artikkelia. Keräilyuutisissa käytiin läpi aitouttajien leimauksia ja Suomen Filatelistiliiton aitoutustoimikunnan leimausperiaatteita ja ohjeita, jotka löytyvät myös Liiton verkkosivuilta. Uusimmassa Filatelistissa yksi klassisen Suomen aitouttajistamme, Cyril Schwenson, kertoo mm. leimaamistaan isohampaisista merkeistä. Näiden artikkelien taustalta löytyvä asia on ollut halu lisätä ymmärrystä aitouttajien leimaamista merkeistä ja leimojen tarkoituksesta ja merkityksestä, eli siitä mitä leima merkin takana tarkoittaa.
Yleisesti ottaen Suomessa ei merkkien leimaaminen niiden taakse aitouttajan leimalla ole ollut yhtä vilkkaasti käytössä kuin aikoinaan Keski-Euroopassa. Viime aikoina aitous leimauksia on tehty oikeastaan vain ja poikkeusjärjestelynä Aunuksen myyntihinnaltaan edullisempien ehjien merkkien osalta, jotta markkinoilla olevat aidot edullisetkin merkit olisi helppoa tunnistaa (leimaajana Aunuksen aitouttajamme Lehtonen). Lisäksi ”uutena asiana” nyttemmin Schwensonin leimaamat isohampaiset, jotka on leimattu tavalla ja merkityksellä, jonka Schwenson Filatelistissa avaa. Isossa kuvassa Suomessa aitouttajat eivät tee merkkien aidoksi leimausta asiakkaiden merkkeihin vaihtoehtona atestille.
Lisäksi on syytä huomata, että väärenteiksi tai leimaväärenteiksi leimattuja merkkejä on liikenteessä. Näissä ei ole käytetty yksistään aitouttajan nimileimaa, vaan leimoja, joiden painanteet kertovat väärenteestä (mm. Falsificat, Falsch tai Stempel falsch), joiden kanssa on ristiin leimattu aitouttajan nimileimasin. Merkkejä, joista on useita eri tyyppejä ei yleensä leimata aidoiksi varsinkaan, jos joku tyypeistä on huomattavasti muita tyyppejä arvokkaampi. Arvokkaille kohteille tehdään niitä aitoutettaessa aina aitoutustodistus.
Aitouttajia on tällä hetkellä kaksitoista, kukin oman aitoutusalansa asiantuntija ja tasa-arvoisia keskenään. He tekevät vuositasolla joitakin satoja aitoutustodistuksia, pyrkivät informoimaan huutokauppoja väärenteistä, toimivat näyttelyissä ekspertteinä ja tarvittaessa tuomarien apuna sekä leimaavat vääriä kohteita väärenteiksi.
Tätä kirjoittaessani huomaan, että auki on ainakin kolme huutokauppaa, joista seuraavat päättyvät ensi viikolla – filatelia on harrastus, joka ei nuku koskaan.