malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

Juhannus tulee…

18 kesäkuun, 2025 By Mikael Collan

Juhannus tulee ja töissä käyville se tarkoittaa sitä, että taas kerran täytyy saada maailma valmiiksi. Tämä kaksi kertaa vuodessa, ennen Juhannusta ja ennen Joulua tapahtuva valmistuminen on toistuva piina ja tehokkaasti häiritsee kaikenlaista harrastamista. Jos ei muuten, niin ainakin henkisesti. Tehdäkö se melkein viimeinen juttu loppuun vai ottaako filatelia framille… siinäpä pähkittävää riittää.

Touko-kesäkuuhun kuuluu kuitenkin muutakin kuin työpaineita, nimittäin tällä kertaa siihen kuului myös työmatka, joka suuntautui Pohjois-Italiaan Trentino-Alto Adigen alueella sijaitsevaan Trenton kaupunkiin. Trento on Italian ja koko Euroopan rikkainta aluetta bruttokansantuotteen muodostuksensa osalta. Tämä asia johtuu voimakkaasta yrittäjyyden hengestä alueella ja suuresta määrästä pieniä ja keskisuuria yrityksiä, sekä vahvasta maataloudesta, joka erityisesti keskittyy viinin ja hedelmien viljelyyn. Moni ajattelee, että Italian suurin viinintuotanto olisi Piemontessa tai jossakin Etelä-Italiassa ja olisi väärässä, sillä (ainakin paikallisten mukaan) ykkönen on Trentino, jossa kymmeniä kilometrejä pitkissä laaksoissa kasvatetaan viiniä. Paikallinen viinilaji, erikoisuus ehkä suomalaisittain ajatellen, on Teroldego – vahva, uunilihan ja ”raskaan” ruoan kanssa äärettömän hyvin sopiva voimakas viini. Pullo tätä eliksiiriä maksaa paikallisessa ruokakaupassa 3-5 euroa ja maku on erinomainen. Alko ei myy Teroldegoa kuin tilausluettelossaan, silloin tällöin. Trenton tori, jonka laidalla ovat tuomiokirkko ja sen ”linnamainen” kellotorni on tullut valituksi enemmän kuin kerran Italian kauneimmaksi. Kaupungin halki tai ohi virtaa Alpeilta alkunsa saava Adige joki. Aikoinaan, 1800-luvulla joki teki Trenton kohdalla mutkan kaupungin halki – tältä ajalta olevat rakennukset paljastavat asian – kaduilla on paikoittain mm. veneen sidontapaikoiksi tarkoitettuja metallirenkaita.

Trentosta löytyy vielä yksi keräilykauppa, rahoja ja postimerkkejä myyvä pieni myymälä sijaitsee aivan keskustassa. Kauppaa pyörittää pariskunta, jotka lienevät perineet sen edelliseltä sukupolvelta. Olen käynyt kaupassa aiemminkin. Tällä kertaa, kuten ei edelliselläkään kerralla kaupassa ollut minulle juuri mitään… pieni keskustelu paljasti saman mitä olen kuullut muualla: Filatelian keräily keskittyy kerhoihin ja tapahtumiin, liikkeillä ei ole mahdollisuuksia elää filateliasta. Tämäkin liike keskittyy rahoihin, vaikka filateliaa (italialaista) onkin yhä tarjolla. Lisäksi paikallisia postikortteja oli pari laatikollista. Postihistoriaa ei ollut lainkaan… muuta kuin italialaista siis. Trentossa järjestetään lauantaisin markkinat, joiden yhteydessä olen aiemmin törmannyt yhteen kauppiaaseen, jolla oli filateliaa myytävänä – lisäksi kaupungissa on jonkinlainen postimerkkikerho. Ei kuitenkaan mikään keräilijän mekka, jos näin asian voisi ilmaista.

Tanskalaisessa huutokaupassa oli tarjolla useita suomalaisen filatelian kohteita ja olipa mukana myös postihistoriaeriä. Katselin eriä läpi ja silmääni osui postikortti, joka (kuten yleensä…) näytti hyvin tavalliselta, mutta tarkemman perehtymisen jälkeen totesin, että kohde kiinnostaa minua. Syykin oli aikamoisen selvä, nimittäin kortti oli lähetetty 12.5.1945 aikana, jolloin postiyhteys Tanskaan oli 11 päivän ajan auki 18.5. saakka, jonka jälkeen se oli keskeytynyt postikorttipostin osalta virallisesti aina 9.7.1945 asti. Tämä on siis virallisesti. Korttiin on kirjoitettu päivämäärä 30.6., joka saattaa viitata siihen, että se olisi saapunut vastaanottajalle, taidemaalari Viggo Hansenille vasta tuolloin, mikä tarkoittaisi, että vaikka virallisesti yhteys on ollut auki, ei posti ole ainakaan perille asti Tanskassa mennyt vaikka lienee Suomesta eteenpäin lähtenyt aina 18.5. asti. Tanskassa sensuuri on leimannut kortin pyöreällä postikorteille tarkoitetulla sensuurileimalla. Samassa erässä oli tarjolla myös pieni painotuotekortti. Erä irtosi kohtalaisen edullisesti, vaikka siihen päälle tuli huutoraha ja kuljetuskustannus, joka ei ollut suhteellisesti pieni.

Forssan kerho se jaksaa järjestää mukavaa filatelisteille – näin tänäkin kesänä. Perinteinen jo ainakin 25 vuotta jatkunut Tammelan opistolla järjestettävä filatelistien kesäpäivä-traditio jatkui tänäkin vuonna. Tarjolla oli lämmin sauna ja uintimahdollisuus, filateliaa, esitelmä, huutokauppa ja makkaraa sekä voileipiä. Aikamoinen kattaus osallistujan kannalta katsottuna. Hinta / laatu suhdekin on äärettömän hyvä, sillä osallistumismaksu on nolla euroa ja kuten joukossamme piileskelevät matemaatikot tietävät, mikä tahansa jaettuna nollalla on… äärettömän hyvä.

Vesa Järvistöllä oli pitkässä jonossa pöytiä täynnä tavaraa kiinnostuneille ja sisällä Tammelan opiston huvilalla oli kaksi muutakin myyjää. Kaikilta saattoi löytöjä tehdä, sopuisiin hintoihin. Vesan kansiosta tehty löytö tyhjensi kukkaroni, mutta en ole pahoillani sillä sain hyvän kohteen kokoelmaani. Kyseessä on kotimainen lähetys, postiennakkona lähetetty paketti, jonka sisältönä on ollut keittolevyjä. Se mikä kohteesta tekee erinomaisen on se, että siitä on maksettu saantitodistus. Paketeissa vaikempia lisämaksuja ovat kotiinkannot ja kotiinkannot lisäpalveluilla, kuten pikamaksulla tai kirjauksella, saantitodistus on äärettömän harvinaista herkkua. Nyt tällainen mahdollisuus tuli vastaan ja päätin tarttua siihen.

Taksakin näyttäisi olevan oikein. Lähetysaika on 24.1.1946 Lohjalta. Paketin paino on ollut 8 kiloa ja postiennakkomaksu 1900mk. Kirjauskin on pitänyt maksaa… ja tietysti saantitodistus. Näistä syntyy seuraavasti kokonaisuus: paketti (7-8kg) kotimaassa (16.1.1946–31.12.1946) 40,00mk + kirjaaminen (16.1.1946-31.12.1946) 8,00mk + postiennakko 5000mk saakka (16.1.1946–31.12.1947) 6,00mk + saantitodistus (16.1.1946–31.12.1947) 8,00mk = 62,00mk. Vesa tietysti tiesi asian ja hinta ei ollut ilmainen, mutta hinnasta päästiin sopuun ja asia oli sitä myöten selvä. Kun tätä pohdin jälkikäteen, niin olipas harvinaisen mukava sattuma, nimittäin en aivan joka päivä löydä uusia kokoelmaan sopivia kohteita.

Juha Valtonen esitelmöi

Illan esitelmän piti Juha Valtonen ja aiheena oli SS-posti, eli suomalaisten Waffen SS joukkoihin lähteneiden lähettämä ja vastaanottama posti sillä tulokulmalla, että Valtonen esittelee kokoelmassaan tämän postin mahdollistanutta postijärjestelmää kokonaisuudessaan ja organisaationa. Kokoelmassa läpikäydään järjestelmän osia kohteilla havainnollistaen ja kaikenlaista mielenkiintoista Valtonen kertoikin – erityisesti tämän ”operaation” historia avautuu uudella tavalla, kun kohteilla esitetään erilaiset komennukset ja myös se, miten tehdyt lupaukset eivät pitäneet ja yhtenäisenä taistelujoukkona lähtenyt ja sellaisena rintamalle lähtemään ajateltu suomalaisporukka ripoteltiin saksalaisiin Waffen SS yksiköihin pitkin itärintamaa. Valtonen kertoi lukeneensa myös jäljellä olevia sisältöjä so. kirjeitä ja todenneensa, että porukassa oli mukana tavallisia miehiä ja varsinaisia kansallissosialistiselle aatteelle paloa tunteneita vain harvoja – toki niitäkin. Valtonen kertoi myös järjestelmän kautta kulkeneesta mm. suomalaisten sairaanhoitajien sekä yhteystoimiston postista. Minulle jäi sellainen olo, että olisin jaksanut kuunnella pidempäänkin esitelmää…. mutta huutokauppa painoi päälle.

Kohteita huutokaupassa oli ennätysmäisen paljon, arvaan, että kolmatta sataa. Kuvassakin näkyy, että pirtin pöydät olivat huutokauppakohteita täynnä. Lähes kaikki meklattiin maailmalle kohtalaisen sopiviin hintoihin. Kukaan tuskin jäi ostoksistaan ”tappiolle”. Olin matkassa erään Salon kerhon jäsenen kanssa ja illan päätteeksi kannoimme kaksi pahvilaatikollista huudettuja kohteita auton perään. Kesäksi löytyi siis hiukan tutkittavaa – toivottavasti on niin hyvät kelit, että jää syksylle!

Syksyllä pidetään Kuopio 250 näyttely lokakuussa – ilmoittautuminen onkin jo avautunut. Kehyksiä on tarjolla sen verran vähän, että kannattaa ilmoittautua mahdollisimman nopeasti. Toinen syksyn kohokohta lienee Malmössä pidettävä Nordia näyttely – jo syyskuussa. Nyt lentolippuja saa vielä n. satasen per suunta hintaan. Malmön keskustassa oli hotellejakin vielä alle satasen yö saatavilla. Vinkkinä totean, että lento Kööpenhaminaan on parempi kuin Malmön Sturrupin kentälle, sillä Köpiksestä suoraan kentältä pääsee junalla hyvin helposti ja nopeasti näyttelypaikalle – yllättävää kyllä paljon yksinkertaisemmin kuin Malmön omalta kentältä.

Eli syksyllä tekemistä riittää! Pidetään kesällä lippu korkealla!

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: Forssan kerho, Italia, Järvistö, Juha Valtonen, paketti, saantitodistus, SS posti, Tammela, Trento

M30 Blog

Juhannus tulee…

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan