Forssan filatelistikerho on järjestänyt vuosittain kesän alussa tapahtuman, johon on tyypillisesti ollut avoin kutsu kaikille filatelisteille ja keräilyharrastajille yleensä. Forssan kerhon puheenjohtajana toimii Kari Tapola, M54 keräilijänä tunnetu mies. Paikalle oli tällä kertaa saapunut arvioltani noin seitsemänkymmentä henkeä ja paikalla oli myös kauppiaita, mm. Hämeenlinnan kerhon kohteita parin pöydän verran. Paikkana on ollut Tammelan Opiston huvila ja sauna Pyhäjärven rannalla ja näin oli tälläkin kertaa. Mikäli oikein ymmärsin kuulemani, on Tammelan opisto alunperin paikallisen apteekkarin entinen kesämökki, jonka hän lahjoitti Tammelan työväenyhdistykselle ja joka nyttemmin on Forssan kansalaisopiston omaisuutta ja siitä huolehtii oppilaskunta.
Yllä: Myyntipöytiä opiston huvilan alueella
Tämä tapahtuma on mielestäni yksi miellyttävimpiä keräilyyn liittyvistä tapahtumista, sillä kaikki ovat hyvällä mielellä paikalla ja Forssan kerho on tyypillisesti järjestänyt niin syötävää, kuin ajanviettettäkin. Tällä kertaa tapahtuman yhteydessä Lohjan kerhon puheenjohtaja kertoi aineesta, jolla voidaan irroittaa tarramerkkejä vahingoittamatta niitä ja tarjolla oli maukkaita voileipiä ja grillistä makkaraa, sekä erinomainen sauna. Illalla oli järjestetty pieni huutokauppa, jossa kohteita myytiin ilman lähtöhintaa tai erittäin edullisilla lähtöhinnoilla. Paikalla oli myös Filatelistiliiton hallituksen jäseniä, ml. allekirjoittanut. Keli oli mitä parhain, aurinkoinen ja lämmin.
Yllä: Kirje 28.10.1945 Hämeen läänin Kuusankoskelta Tukholmaan Ruotsiin. 5mk violetti single, ruotsalainen valuuttasensuuri. Taksa: Kirje (-20g) Pohjoismaihin (1.7.1945 – 15.1.1946) 5,00mk. 6½ kk:n taksa-aika, mutta mahdollinen tällä merkillä vain 2½ kuukautta, koska merkki julkaistiin 29.10.1945.
Jälleen kerran voin todeta, että kannatti tulla, nimittäin jäi erittäin hyvä mieli ja sen lisäksi löysin muutamia M30 kohteita, mm. 5mk violetin yksin kirjeellä Ruotsiin lyhyellä taksalla, 2mk violetin yksin postikortilla Saksaan ja 20mk postitalon singlenä kirjeellä Englantiin. Olin ensin iloinen tästä postikortista, mutta, kun katsoin leimausta mikroskoopilla paljastui rujo totuus – kortti on väärätaksainen. Näitä sattuu. Kortissa on kuitenkin hieno kolmen laivan kuva Marianhaminan satamasta, kukaties joku korttikeräilijä maksaa minulle siitä sen verran, että en jää tappiolle.
Yllä: Postikortti Jenaan Saksaan, leimattu Stockholm 15.7.1932 ja Från Finland leima. 2mk violetti leijona single. Laivapostina kulkenut, ehkäpä Ahvenanmaalta lähetetty, sillä kyseessä on Mariehamns Bokhandelin painama kortti. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.12.1932 – 31.10.1936) 1,50mk. Väärä taksa!
Yllä: Kirje 14.12.1949 Helsingistä Englantiin, 20mk postitalo single. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.11.1949 – 31.12.1951) 20,00mk.
Tässä 20mk postitalo singlekohteessa ei ole mitään erikoista, mutta eurolla se oli mielestäni ihan ok ostos. 40-luvun lopussa lentoposti alkoi olla jo sen verran yleistä, että muut kuin lentopostikohteet ovat itse asiassa hieman ”parempia”. Tässä tapauksessa kuitenkaan ei voi mitenkään erityisenä tätä kohdetta pitää, sillä samaan aikaan oli jo käytössä 20mk sininen leijonamerkki, joka oli erityisesti tarkoitettu ulkomaan ensimmäisen luokan kirjeelle ja oli myös UPU:n värisuositusten mukainen merkki tähän tarkoitukseen.