Syksyn 2025 Hellman on taputeltu. Kohteita huutokaupassa oli vintage, militaria, raha ja filateliakohteet mukaanlukien neljä tuhatta ja jonkinlaisena puoli-uutuutena suomalaisessa keräilyhuutokauppakentässä oli myynnissä kokonaisia lavoja filateliaa. Vastaavaahan on toki nähty aiemminkin ja tästä ”genrestä” tunnetuin esimerkki on aikoinaan myyty International Youth Service (eli IYS)- nimisen kirjeenvaihtovälitysfirman varasto, jonka veroista kokonaisuutta on hyvin harvoin nähty.
Tuo ”junavaunullinen” tavaraa myytiin kertapamauksella yrityksen lopettaessa toimitilansa Turun ydinkeskustassa. Jos joku muistaa missä Pizzeria Dennis Turussa sijaitsee, niin IYS sijaitsi tuon korttelin sisäpihalla. Tässä kohtaa voitaneen jo ilman huonoa omatuntoa kertoa, että ostaja oli nyt jo edesmennyt pirkanmaalainen suurfilatelisti Juha Kauppinen. Juhahan oli mailman parhaan Etiopian postihistoriakokoelman kasaaja ja armoitettu Etiopian tuntija. Ehkä ainoana suomalaisena hän sekä puhui, ymmärsi ja kirjoitti Etiopian kieltä amharaa. Juhan kokoelmassa oli n. 25% kaikesta tunnetusta etiopialaisesta postista ennen vuotta 1900 ja kokoelma voitti kansainvälisen Grand Prixin ja on jäänyt minulle muistiin hyvin, koska mies itse kävi sen kanssani läpi Tampereella 2019. Myöhemmin Juha kertoi, että IYS tavaran osto oli hänen elämänsä paras liiketoimi. Oli kestänyt aikansa löytää sopivat ostajat, mutta tavara meni kuin menikin kaupaksi. Kun valtavia määriä laitetaan pienemmiksi eriksi ja myydään vähintään sopivaan hintaan, on melkein mahdotonta tehdä tappiota.
Mutta palataan tähän aikaan… kävin Naantalissa Hellmanin tiloissa katsomassa kohteita, koska myytävänä oli sellaista mikä M30 keräilijää potentiaalisesti kiinnostaa. Erityisesti minua kiinnostivat kaksi erää sekä yksi yksittäiskohde – samalla tuli toki katsottua myös muutamia muita kohteita. Paikan päällä oli saapuessani, maanantaina iltapäivällä, vahva Tamperelaisedustus – samalla asialla tietysti hekin, ja muutamia muita tuttuja filatelisteja. Firman toimitusjohtaja Untinen kertoi tiloja laajennetun ja yllättäen käyneen niin, että laajennus tuli heti käyttöön, koska myytävää tavaraa oli niin paljon. Huomasin, että viereiselle tontillekin oli alettu rakentaa – Naantali on vakavarainen kaupunki ja yhteydet mm. Turun Satamaan hyvät… hienoa nähdä, että toimintaa on ja sitä tulee lisää.
Kohteet jotka halusin nähdä olivat numerot 2613 ja 3424 sekä lisäksi yksittäiskohde numero 2940. Kohde 2613 oli kohdeselosteeltaan yksinkertaisesti:”Suomen meriasiamies H Gröndahlille Lontooseen 1935 – 1941 osoitettua postia eri maista erä vajaa 20 lähetystä” ja siitä oli otettu kuvia siten, että kohteen kaikista lähetyksistä oli näytillä etupuoli. Kyseessä oli siis erä, jossa samalle vastaanottajalle 18kpl lähinnä postikortteja, niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Ensi silmäyksellä ei mitään erikoista. Huomasin kuitenkin yhden kirjeen, joka minua alkoi kiinnostaa. Käytännössä tilanne kiinnostavan kirjekuoren osalta oli se, että halusin nähdä sen kääntöpuolen ja sen, että olisiko siellä leimoja tai merkintöjä. Itse ”asia” sinänsä vaikutti mielestäni kuvankin perusteella jo aika selkeältä… jaa, että mikä asia? No se, että yksi kohteista oli Suomesta Englantiin lähetetty lentokirje ajanjaksolta ”kesä 1941”, jolloin Englantiin ei ollut Suomesta muuta yhteyttä kuin Neuvostoliiton kautta. Tämä yhteys oli auki vain siihen asti kunnes saksalaiset hyökkäsivät Neuvostoliittoon 23.6.1941 ja vetivät Suomen mukaan jatkosotaan. Postiyhteys, kuten tunnettua katkesi kahden toisiaan vastaan sotivan maan välillä.
Kiinnostava kohde oli siis ensimmäisessä kuvassa ylhäällä oikealla näkyvä lentokirje. Kirjeen ulkomaantaksa oli 3½mk per 20g ja lentolisä Englantiin, koko matka lentäen, 12mk per 5g eli tässä tapauksessa yhteensä 15,50mk. Juuri tuo 15,50 kirjeeltä löytyy ja siksi tuntosarvi värähti. Taksakirja kertoo meille, että postireitti kulki Tukholman ja Moskovan kautta Bagdadiin, josta eteenpäin Etelään ja Afrikan halki Atlantin rannikolle ja sieltä Englantiin saakka. Taksakirjasta löytyy vastaavasta lähetyksestä myös kuva. Taksakirjassa kuvattu lähetys on lähetetty 21.4.41 ja sille on lyöty Bagdadissa kauttakulkuleima. Kohteessa 2613 olevalla kirjeellä ei vastaavaa leimaa löydy. Tämä saattaa tarkoittaa jotakin, tai olla tarkoittamatta. Minun pitää kaivaa alkuperäiset lähteet, eli Posti- ja Lennätinhallituksen kiertokirjeet vuodelta 1941 esille ja tutustua niihin sekä muihin lähteisiin, jotta pääsen perille siitä, että miten kirje olisi voinut muuten kulkeutua Englantiin. Ensiksi tulee mieleen vaihtoehtona se, että kirje olisi kulkenut Venäjän läpi Japaniin ja sieltä laivalla Tyynen meren yli Yhdysvaltoihin, jossa se olisi lentänyt New Yorkiin, josta se olisi kulkenut lentoveneellä Bermudan kautta Espanjaan, josta lentona Englantiin. Selvittämällä missä sensori numero 7534 työskenteli tämä kysymys aukeaa. Sensorin numero on englantilaisessa PC90 sensuuriliuskassa näkyvissä (jokaisella sensorilla oli oma numeronsa, jonka perusteella hänen työtään pystyttiin kontrolloimaan). On kuitenkin varmaa, että kirje on päässyt perille ainakin englantilaiseen sensoriin asti, koska siinä on Englannin sensuuriliuska. Kuten kuvasta näkyy takana ei, ikävä kyllä, ole mitään kauttakulku tai saapumisleimoja. Kynällä kirjoitettu teksti ”anl. 11/8/41” kertoo siitä, että se on ilmeisesti saapunut tuona päivänä ja se on ollut pakko tulla lähetetyksi ennen 23.6.1941. Oli reitti mikä tahansa, on käytetty 12mk/5g lentolisä vaikea ja kuori siksi erittäin kiinnostava.
Kohde 3423 oli laatikossa oleva M30 filateelinen näyttelykokoelma, jossa oli siis merkkimateriaalia sekä postilähetyksiä. Mukana oli myös numerokuusiloita kohtalaisen runsaasti. Kohdeselosteessa luki: ”m/30 näyttelykokoelma, johon lisätty runsaasti lisämateriaalia sivujen väliin! Mukana runsas postilähetyspuoli, ryhmiä, erikoisuuksia kuten tarttumia, laskoksia, hammatamattomia jne. Erinomainen tilaisuus jatkaa tämän kokoleman rakentamaista!”. On pakko todeta, että kohdeseloste oli aivan oikeassa. Kyseessä oli näyttelykokoelma, joka oli monteeratuilla sivuilla ja mukaan oli vuosien varrella hankittu paljon uutta. Se mikä oli tässä kuviossa parasta oli, että mukaan ei suinkaan ollut kertynyt vain tauhkaa, vaan kokoelman kerääjä oli ollut tietoinen siitä mitä pitää hankkia
Tällainen kokoelma on tietysti ”pakko” käydä katsomassa – jos joukossa olisi muutamakin sellainen kohde, joka toisi paljon hyvää omaan kokoelmaan, sen hankkiminen saattaisi olla perusteltua. Aivan kylmäksi kokoelma ei tosiaankaan jättänyt – sivuilla oli hyväleimaista hyvälaatuista materiaalia, erikoisuuksia kuten hammastamattomia merkkejä (esittelyarkeista), joitakin laskoksia ja siirtymiä, sekä useiden merkkien kuusiloita. Lähetykset olivat suurelta osin tavallisempaa tasoa, mutta joukossa oli myös muutamia helmiä. Näistä ylivoimaisesti kovimpana erittäin harvinainen sokeainkirje 30 pennin taksalla, joka oli maksettu kolmella kymmenen pennin merkillä. Lisäksi havaitsin kirjatun postikortin ulkomaille, joka on hyvin harvinainen kohde. Silmään sattui vielä kirjattu paikalliskirje saantitodistuksella, joka sekään ei ole erityisen huono kohde. Sen perusteella mitä aiemmin toteutuneita hintoja muistelin, pidin lähtöhintaa 400 euroa vähintäänkin asiallisena.
Kohde 2940 oli mielenkiintoinen dokumentti, jolle oli mitätöity M30 merkkejä 12 markan edestä. Taksa sopii kirjatun kirjeen sisällön todistamisen taksalle lähettämisen aikana. Tällaista taksaa en ole aiemmin nähnyt ”luonnossa” ja siksi kohde olikin erittäin kiinnostava. Mielenkiintoista oli se, että kyseessä oli kirje, jonka sisällössä ei kuitenkaan mainita mitään siitä, että postivirkailija olisi tällaisen todistuksen dokumentilla jotenkin antanut. Hiukan siis häiritsevää. Kun oli kuvattu vain etupuoli, piti tarkistaa, että josko siellä olisi jotain tähän viittaavia merkintöjä. Kohteen lähtöhinnaksi oli laitettu 20 euroa, mikä oli sellainen, että sen huutamalla, vaikka tulisi hasardi, ei päähän kohdistuva kipu osoittautuisi ylitsepääsemättömäksi. Ollessaan todennettavissa tällaiseksi taksaerikoisuudeksi kohde olisi kelpo parempaankin kokoelmaan ja harvinainen. Ikävä kyllä kirjeen takana ei ole mitään merkintöjä ja sen luonteen todentaminen täysin aukottomasti on hieman vaikeaa. Mutta jos se kävelee kuin ankka, ääntelee kuin ankka, niin onko se silti ankka? Mitäs jos se on esimerkiksi Jope Ruonasuun ankkaa esittävä haamu? Tässäpä aitouttajien kiirastuli paljastuu samaa vauhtia. Ihan pöllö tämä kohde nyt ei ole, vaikka ehkä ei ankkakaan. Samalla korostuu usein ja aiemminkin todettu tosiasia siitä, että postihistoriakohteet pitäisi ehdottomasti kuvat akummaltakin puoleltaan.
Näiden salapoliisitoimien jälkeen lähdin kotiin päin. Kotimatkalla Naantalista päätin pysähtyä Turkuun, jossa oli sopivasti Turun Postimerkkikerhon kokous, perinteiseen tapaan Kupittaan Paviljongissa, jossa nykyään toimii ravintola Pegasus. Pegasus on kuulemma päivisin lounasaikaan täyteen ammuttu, mikä tietysti on yrittäjälle hyvä asia. Jos ruoka on hyvää ja paikka sopiva – Kupittaa on rakennettu täyteen kaikenlaisia toimistoja ja asuntoja (liiallisuuksiinkin asti, sanoivat turkulaiset ystäväni) – käy kauppa joskus kuin siima. Illalla tila on Postimerkkikerhon kokouksen käytössä ja istumapaikkoja on kuitenkin hyvinkin riittävästi. Turkulaiset ottavat vierailijat hyvin vastaan ja huippufilatelisteja istui tälläkin kertaa paikalla useita.
Illan ohjelmassa oli helsinkiläisen, vai pitäisikö sanoa helsinkiläistyneen, Jukka Mäkisen esitelmä 1860-luvun leimamerkeistä. Jukka on pitkän linjan filatelisti ja hänellä on kokemusta kovien näyttelykokoelmien rakentamisesta. Aiheina miehellä ovat olleet mm. juuri leimamerkit, klassinen Kreikka ja klassinen Unkari. Kaikki näkemäni Jukan kokoelmat ovat pitkälle vietyjä ja hyvällä maulla (ja tarpeellisella rahalla) rakennettuja. Tällä hetkellä Jukan suomalaisten leimamerkkien kokoelma lienee paras koskaan nähty esitys aiheesta. Hän on myös mukana Filatelistiliiton toiminnassa ja on filateelisen toimikunnan puheenjohtaja. Esitys oli täyttä asiaa ja siinä käytiin läpi nopeasti, mutta rauhallisesti ”tärkeimmät” liittyen 1860-luvun suomalaisiin leimamerkeihin. Itsellenikin tuli (taas) paljon uutta tietoa mm. se, että korkeimmat leimamerkkiarvot ovat äärettömän harvinaisia ”kokokohteilla” ja, että venäjän kieltä ei suomalaisissa leimamerkeissä ajanjaksosta huolimatta ole käytetty lainkaan. Syynä ilmeisesti se, että niitä käytettiin vain Suomessa evätkä ne olleet käypäisiä Venäjällä koskaan.
Kokouksen ja esityksen jälkeen pidettiin kerhohuutokauppa. Turkulaisittain huudettavaa oli kymmeniä kohteita ja limitit vaihtelevia. Kohteiden päälle laitetaan lappu ja vain ”laputetut” menevät meklarille. Huutokauppa eteni nopeasti ja laputettujen loppu tuli vastaan vartin kohdalla. Meklari ei jäänyt haistelemaan kukkasia, vaan asia tapahtui tarpeellisella sähäkkyydellä.
Saman viikon tiistain huutokauppa jo alkoi, ensin myytiin vintagea, eli ns. vanhaa ”merkkikamaa” – kelloista kellopeleihin, appelsiineja ei ollut. Hetkellisessä mielenhäiriössä ostin 90kpl Aku Ankan taskukirjoja… koska ne olivat menossa liian halvalla. Tulivat sitten minulle. Noh… siitä onkin jokunen tovi, kun olen näihin viimeksi perehtynyt. Onneksi lähipiirissä on paljon lapsia! M30 kohteita oli myytävänä tällä kertaa tietysti etenkin M30 alueella, mutta myös erissä ja ”kenttä- ja sotilasposti”n joukossa. Filateliapuolella oli useampia kiinnostavia kohteita. Mainitsen vain mielestäni kiinnostavimpia. Ehdote 5mk Olavinlinna-merkistä oli hieno ja suurireunainen. Hieno se oli muidenkin mielestä, myyntihinta oli 580 euroa. W eli Waldhof reijitetty 25mk mottimies M30 merkki on harvinainen ja tämä Käkisalmelainen paperitehdas on reijitteellään kaikkein harivinaisimpia, ellei se harvinaisin. Hintaa tällä kertaa 540 euroa.
Myytävänä olleista postihistoriakohteista osa oli edesmenneen M30 eminenssin Hannu Kaupin kokoelmalehtiä kaikenlaisista erikoisuuksista. Näiden hinnat eivät nousseet erityisen korkealle. Sodan aikainen 3½mk diplomaattipostilähetys jäi aluksi myymättä, mutta meni satasen pohjallaan jälkimyynnistä. Kohde on postihistoriallinen erikoisuus ja satanen on siitä edullinen hinta ostajalle. Näitä saattaa joutua odottamaan kauan – siis seuraavaa, eivät ole tavallisia, ostajalle erinomainen kauppa.
Kohteen 2613, jonka kävin katsastamassa (kts. yllä) lähtöhinnaksi oli laitettu 20 euroa, mikä oli sellainen,että kohde menisi ”varmasti” kaupaksi. Huutokaupan päättyessä kohteen osalta, oli kelloon kertynyt lukema 60 ja erä vaihtoi omistajaa. Tietäen mistä oli kysymys, ei hinta vaikuta erityisen kovalta. Mikäli kohteessa ei olisi ollut ”mitään” olisi n. 3€ per sekalainen 1930-luvun lähetys Englantiin ollut nykymarkkinoilla huonohko kauppa. Kuten arvata saattaa, kohde tuli minulle – tässä kohtaa olisi lapsellista esittää muuta. Olin valmis maksamaan enemmän, mutta tällä kertaa kävi näin. Kuinka mukavaa onkaan saada omasta mielestään edullisesti jotakin (vaikka se voisi osoittautua harhalaukaukseksi myöhemmin)! Kokoelmaan mahtuva kohde on mukava saada, tätähän tapahtuu luvattoman harvoin.
Kuten niin monta kertaa aiemminkin muiden katsastamieni kohteiden kanssa kävi kuten köyhän usein käy, eli käteen jää huutokaupassa tyhjää, kun rahamiehet ”karauttavat” paikalle. Huusin kahta muuta kohdetta mielestäni korkealle, mutta kissan viikset – kumpikin meni muualle. Lomakemainen kirje vaihtoi omistajaa 380 eurolla ja kokoelmakohde nousi aina 1550 euroon saakka. On rehellisesti todettava, että tuo puolitoista tonnia ei ollut edes paha hinta, koska kohteessa oli niin paljon hyvää materiaalia! Mutta tällaista tämä leikki on… jos haluaa hyvää, niin on usein maksettava hyvän hinta. Paljon muutakin kiinnostavaa oli myytävänä, mutta kaikesta ei ehdi raportoida – on pakko levätäkin!
Kirjoittelen tätä junassa, matkalla Kuopio 250 alueelliseen näyttelyyn. Nähtäväksi jää mitä Itä-Suomessa on saatu aikaan, ennusmerkit ovat positiivisia! Mutta… Pikku-Aasin kaltaisesti totean… siitä kuulette ensi kerralla.