Aiemmin tässä blogissa on puhuttu sinisistä leijonista, eli UPU:n ”värikoodin” mukaan ulkomaan kirjeitä varten suunnitelluista merkeistä. Jatkossa on tarkoitus kirjoittaa artikkelisarja punaisista leijonista, eli saman värikoodin mukaan ulkomaan postikortille tarkoitetuista punaisista leijonamerkeistä. Vaikka asiaa tässä lähdetäänkin ”ruotimaan” merkkien postihistoriallisen käyttötarkoituksen kautta, on tarkoitus myös käydä läpi punaisten leijonamerkkien filateliapuolta.
Yllä: Kaikki M30 punaiset leijonat leimaamattomina
Kuten sinisiäkin leijonia, myös punaisia leijonia julkaistiin kymmenen kappaletta ja julkaiseminen loppui malli 1954:n merkkien alkaessa korvata M30 merkit. Näin kaikille M30 virallisen käyttöajan aikaisille ulkomaan postikorttitaksoille ei julkaistu omia punaisia merkkejään, vaan osa taksoista kuuluu ”M54-aikaan”. Ulkomaan korttitaksat vaihtuivat samoina päivinä kuin ulkomaan kirjetaksat, näin ollen taksa-ajat ovat aivan saman pituiset. Punaiset merkit ovat 40-luvun loppuun saakka kaikki ”saman värisiä” ja tummuuseroja ei ole juurikaan havaittavissa. 50-luvun merkeissä väriaineen laatu on ehkä tasaisempaa ja väri siksi kuultavampi hieman kirkkaamman punainen. Itse asiassa LaPen mukaan 1,20mk – 2,50mk punaiset merkit ovat väriltään karmiinin punaisia ja 3mk merkistä eteenpäin merkit ovat punaisia. Itse näkisin, että ero tulee esiin vasta 9mk ja 12mk merkin välillä. Jokainen päätelköön itsekseen oman mielipiteensä.
Ulkomaan postikortin taksa-ajat, taksat ja näille tarkoitetut M30 merkit | |||
Taksa-aika (m30 käyttöaikana) | Taksa | Merkki | Ilmestymispäivä |
1.1.1930 – 30.11.1931 | 1,20mk | 1,20mk punainen | 2.1.1930 |
1.12.1931 – 31.10.1936 | 1,50mk | 1,50mk punainen | 31.3.1932? |
1.11.1936 – 30.9.1942 | 2,00mk | 2mk karmiini | 11.12.1936? |
1.10.1942 – 30.6.1945 | 2,50mk | 2,50mk punainen | 1.10.1942 |
1.7.1945 – 31.8.1945 | 3,00mk | 3mk punainen | 1.7.1945 |
1.9.1945 – 31.12.1946 | 6,00mk | 6mk punainen | 29.10.1945 |
1.1.1947 – 30.6.1948 | 7,00mk | 7mk punainen | 10.2.1947 |
1.7.1948 – 31.10.1949 | 9,00mk | 9mk punainen | 13.9.1948 |
1.11.1949 – 31.12.1951 | 12,00mk | 12mk punainen | 9.1.1950 |
1.1.1952 – 31.5.1956 | 15,00mk | 15mk punainen | 18.1.1952 |
1.6.1956 – 31.3.1959 | 20,00mk | ||
1.4.1959 – 31.12.1962 | 25,00mk |
Postihistoriallisesti koko malli 1930:n vaikein kohde on punainen kolmen markan merkki yksin postikortilla ulkomaille, Pohjoismaiden ulkopuolelle. Tällaisia kohteita tunnetaan vain yksi kappale ja se on M30 johtavan keräilijän ja tuntijan Hannu Kaupin kokoelmassa. Muita harvinaisia punaisia leijonia ovat 2½mk punainen yksin kortilla ja 6mk punainen singlenä postikortilla. Kohteiden harvinaisuudesta ja muistakin mielenkiintoisista postihistoria-asioista lisää yksittäisiä merkkejä käsittelevissä artikkeleissa.
Punaisista leijonista on kirjoitettu jonkin verran artikkeleja filatelisessa lehdistössämme, hyviä artikkeleja ovat mm. Carl Appelbergin kirjoittama ”Punaiset kortit” Filatelistissa 2/2003.