”Kantapääkikkaileva” 1mk vihreä leijona.
Palailen hieman ”myöhässä” Merkki-Albertin viidennen kymmenennen huutokaupan tunnelmiin. Kiitosta meklarille luvasta käyttää huutokaupan kuvia. Jälleen oli myytävänä myös paljon M30 keräilijää kiinnostavia kohteita. Paljon filateliaa ja jonkin verran postihistoriaakin. Muutama vähän parempikin kohde. Kauppa kävi kohtalaisesti, arvioltani noin puolet M30 kohteista meni kaupaksi. Myynnissä oli paljon loistoleimattuja M30 leijonamerkkejä, joille oli lähtöhinnaksi laitettu kaikille kymppi; useat menivät tällä hinnalla kaupaksi, joten voidaan todeta, että keräilijät ovat valmiita maksamaan noin kympin puuttuvasta loistoleimaisesta M30 merkistä. Yllättäjiäkin näissä oli, nimittäin muuten mielestäni aika tavallinen 50p keltaisen merkin loisto ”Kurkijoki” leimalla nousi aina 52 euroon. Kyseessä lienee ollut Kurkijoki-leimaa etsivien kaksintaistelu, eikä niinkään M30 keräilyyn liittyvä asia.
Siirtynyt 35mk Olavinlinna. Myyntihinta 87 euroa.
Muutamia leimattuja rullamerkkejäkin oli myynnissä, nämä eivät kaikki menneet kaupaksi, mutta 1mk oranssi pystypari (eli myydystä rullasta myöhemmin irroitettuja merkkejä leimattuna) meni kaupaksi kympillä. Joku maksoi 1mk vihreästä ”kantapääkikka” leijonasta kympin – eli kyseessä oli suurikokoinen pallomainen ilmeisesti roskan aiheuttama kuvakevirhe. Albertilla on ennenkin ollut myynnissä 20mk postitalo merkin erikoisuuksia, ja oli tälläkin kertaa kolme kappaletta – ”matala merkki” myytiin hintaan 75 euroa. Kaksi muuta siirtymäerikoisuutta jäi huutokaupan aikana myymättä. Myös merkkiparilla oleva laskos jäi myymättä. Laskos oli mielestäni asiallinen. Siirtynyt 35mk Olavinlinna-merkki myytiin pienen kisailun jälkeen hintaan 87 euroa.
Postikortti Petsamon kautta laivalla Yhdysvaltoihin. Helsingistä 2 tai 12.7.1940 New Yorkiin, USAan. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1936 – 30.9.1942) 2,00mk. Kulkenut Petsamon kautta. Suomen sensuuri.
Mielenkiintoinen ja mielestäni vähän parempi postihistoriakohde, joka myytii 42 eurolla oli 2mk karmiini single postikortilla Yhdysvaltoihin 1940. Kortti ei näyttänyt juuri miltään ja itse asiassa tarkasti katsoen huomasin merkinkin olevan risan… mutta silti kyseessä on hyvä kohde. Nimittäin kortti on kulkenut Petsamon kautta laivalla suoraan Yhdysvaltoihin. Laiva on ollut toinen tai kolmas Petsamon kautta kulkenut Thorden varustamon laiva nimeltään joko S/S Marisa Thorden (2. laiva, joka lähti 9.7.) tai S/S Karin Thorden (3. laiva, joka lähti 20.7.). Kortti viittaisi S/S Karin Thordeniin, koska siinä ei ole Englannin sensuurin leimoja. S/S Marisa Thorden ohjattiin Englantiin, jossa posti sensuroitiin ja laiva sai sen jälkeen jatkaa matkaansa. Lisää tietoa näistä laivoista ja postin kulusta Petsamon kautta saa Hannu Kaupin kirjasta tai Esko Seitsosen Filatelistiss ajulkaistusta artikkelisarjasta. Kortilla olevassa leimassa on mykkä neliö, joka on ilmeisesti ”nolla”.
Kirje Helsingistä 2.1.1943 Zürichiin Sveitsiin. 4½mk sininen leijona single. Suomen sensuuri. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.10.1942 – 30.6.1945) 4,50mk.
Parempana yksittäispostitteena oli myytävänä 4½mk sininen singlenä Sveitsiin vuodelta 1943. Tässä lähtöhinta oli laitettu 90 euroon. Kohde ei ole tätä kirjoitettaessa mennyt kaupaksi. Nämä 4½mk singlekohteet eivät sittenkään ole mitään kovin helppoja, vaikka niitä on lähiaikoina jonkin verran tullutkin markkinoille myyntiin. ”Vaikeus” on toki vuosien saatossa vähentynyt, mutta nämä pesevät mennen tullen sellaiset kohteet kuin esimerkiksi Duudson virhepainama-arkit ja muut vastaavat modernin filatelian kohteet.
Postihistoriakohteista mainittakoon, että 1,25mk / 50p keltaisen päällepainamamerkin kakkosladelman merkki yksin postikortilla meni kaupaksi 42:lla eurolla. Kysymyksessä oli mielestäni ”siisti” kohde, jolla oli asiallinen Sorsakoski-leimaus. Sensuroitu Talvisodan aikainen kirje Etelä-Afrikkaan myytiin kahdellatoista eurolla ja 10mk sininen single USA:n oli vielä tätä kirjoitettasessa jäänyt kympillä myymättä.
Ehiökortin vastausosa Malojaroslavetsistä 26.4.1936 Leningradin kautta Tammisaareen. 1,20mk punainen ehiökortti ja 10p harmaa sekä 20p vihreä M30 lisämerkit, yhteensä 1½mk. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.12.1931 – 31.10.1936) 1,50mk. Malojaroslavets on kuuluisa Napoleonin sotien (1812) taistelupaikka.
Ehiö-osastossa oli myytävänä muutamia ehiökorttien vastausosia, joihin oli laitettu M30 merkkejä lisämerkeiksi. Näistä mielestäni kiinnostavimmat olivat Neuvostoliitosta lähetettyjä. Vaikein tällainen ehiökortti oli 1,20mk punainen ehiökortti 10p ja 20p M30 lisämerkein täydennettynä vuodelta 1936. Toinen kortti oli 1½mk punainen ehiö täydennettynä 50p vihreällä vuodelta 1938. Kumpikin myytiin hieman yli 30 eurolla. Ehiöiden vastauspuoliskot ovat yleisesti hyviä kohteita ja Neuvostoliitto on vähän parempi kohdemaa.
Lentopostikortti Turusta 2.10.1951 Alexandriaan, Egyptiin. 20mk sininen single. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1949 – 31.12.1951) 12,00mk, postikortin lentolisä (1.12.1950 – 30.6.1953) vyöhyke 1 8,00mk, yhteensä 20,00mk. Hyvä kohdemaa.
Lentopostia osastossa oli myöskin muutama kiinnostava kohde, nimittäin 20mk sininen leijona yksin lentopostikortilla Egyptiin. Kympin lähtöhinnasta hinta kipusi viiteen kymppiin. Kohde onkin ihan ”hieno”. Toinen samassa osastossa myytävänä ollut M30 kohde oli lentokuori Englantiin vuodelta 1945 toukokuulta. Kuori oli Englannissa sensuroitu ja taksana oli 4½mk kirjetaksa ja kymmeneltä grammalta yhteensä 5mk lentolisiä (2*2,5mk). Tämä taksa oli aika lyhytaikainen, sillä 5mk kirjetaksa tuli voimaan 1.7. 1945 ja 4,00mk lentolisä loppui helmikuun 27. päivä. Mattilan taksakirjassa kerrotaan, että 2,50mk /5g lentotaksa Englantiin alkaisi 15.3.1945 – jos taksa lasketaan tästä oli sen pituus 3½ kuukautta; todellisuudessa lähempänä totuutta lienee noin neljä kuukautta. Kympin lähdöllä tämä kohde on vielä tätä kirjoitettaessa myymättä.
Tätä kirjoitettaessa eivät kohteet ole vielä Postin lakon takia saapuneet, vaikka huutokauppa loppui jo muutamia päiviä sitten. Saas nähdä milloin tulevat.