Suomen Filateliapalvelun marraskuun huutokaupassa oli muutamia kiinnostavia M30 kohteita tarjolla, niin filateliaa kuin postihistoriaakin. Suomen Filateliapalvelu Oy:n luvalla saan käyttää myös kohdekuvia blogissa, mikä on omiaan parantamaan lukueleämystä. Osittain vaikutti siltä, että M30 kohteista oltiin hieman enenevässä määrin kiinnostuneita, mikä tietysti lämmittää sydäntä. Parista kohteesta oli jopa pientä kahinaa. Mitään samanlaista sutinaa kuin M17 puolella ei kuitenkaan M30 osalta ole havaittavissa. M30 leijonamerkkien osastolla oli myytävänä useita loistoleimattuja merkkejä ja muutamia siirtyneitä hammastuksia. Loistojen lähdöt olivat mielestäni järkevällä tasolla, alkaen vitosesta – monessa muussa huutokaupassa lähdöt ovat kympissä ja mielestäni hieman liian korkealla. Muutamia nousujakin loistojen osalta nähtiin, mm. 3½mk sinisen nappiloiston merkki nousi aina yli 25 euroon saakka, ja 8/5mk päällepainaman loisto myytiin yli 40 eurolla. Muuten pysyteltiin lähtöhinnan tuntumassa.
Yllä: Kulmalaskoksella oleva 5mk keltainen leijonamerkki. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Lisäksi myytävänä oli kohtalaisen vaikea 5mk keltainen merkki kulmalaskoksella. Tämän vaikeuden tiesi ilmeisesti myös myyjä, koska limitti oli asetettu 75€:n kohdalle. Merkin myyntihinta oli yli 100 euroa. Myytävänä oli myös yksi hammastamaton 6mk punainen merkki arkin reunasta, merkki myytiin n.20 eurolla. Näitä liimoitettuja hammastamattomia merkkejähän ei ole olemassakaan kuin 200 kappaletta ja näin ollen ne eivät ole mitenkään erityisen yleisiä.
Yllä: Levyllinen kuvamerkkien loistoja, lähtöhinta 10€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Kohdenumerolla 2413 oli myytävänä levyllinen loistoleimattuja M30 kuvamerkkejä. Kerrankin oli niin, että kuvaus piti paikkansa. Lähes jokainen merkki oli erinomaisen hyvä loisto, vaikka jossakin merkeistä olikin hieman paksua leimapainantaa. Eli aivan erinomainen satsi sitä tarvitsevalle. Lähtöhinta oli kymmenen euroa, joka oli mielestäni alhainen. Usein tällaisia oikeasti loistoleimaisia on myyty vitosen tai kympin lähtöhinnoilla kappaleelta, levyllä oli kolmetoista merkkiä. 300mk lentokone-merkki loistoleimattuna myytiin n. 20 eurolla.
Yllä: Hieno laskos 100mk Helsinki merkillä. Näyttävä. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Myytävänä oli myös laskoksella ”varustettu” 30mk postibussi merkki ja 35mk Olavinlinna pari laskoksella, joista kumpikin jäi myymättä huutokaupan aikana. Laskoksella oleva kohde oli myös myytävänä ollut 100mk Helsinki merkki. Tällainen 100mk Helsinki ei ole kovin helppo kohde laskoksella ja se näkyi myös 50€ lähtöhinnasta – merkki oli kuitenkin erityisen hieno, sillä laskos oli leveä ja koko merkin ”halkaiseva”. Myyntihinta n. 80€.
Yllä: Ulkomaan postikortti kahdella 60p harmaalla merkillä rautatieleimaus 1931 Heerelsdorfiin Saksaan. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.1.1922 – 30.11.1931) 1,20mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Myytävänä oli myös 60p harmaan yksi parhaista käytöistä, eli kahdella 60 pennin merkillä rakennettu postikortin taksa ulkomaille. Kysymyksessä oli junaleimalla leimattu Heerelsdorfiin Saksaan lähettetty mainospostikortti vuodelta 1931. Kortin lähtöhinta oli 25€ ja se nousi mielestäni kohtalaisen korkealle, aina yli 80 euroon. (Lisäys 11.12.2015: Lieneekö ollut kahvimainos, joka hintaa nosti?). Toinen mielestäni kohtalaisen paljon noussut postikortti oli 9mk oranssin leijonamerkin tuplalla varusteltu lentopostikortti Hampuriin Saksaan vuodelta 1954, tämän kortin lähtöhinta oli 15€ ja myyntihinnaksi muodostui yli 40€. Tällainen postikortin taksa Eurooppaan ei ole mitenkään erityisen harvinainen, ehkä kisaa käytiin 9mk merkin käytöstä.
Yllä: Lentopainotuote 15mk punaisella leijonamerkillä 23.12.1953 Duisburgiin Saksaan. Kohtalaisen vaikea single. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.1.1952-31.7.1958) 10,00mk + painotuotteen (per 20g) lentolisä Eurooppaan (1.7.1953-30.9.1957) 5,00mk, yhteensä 15mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Harvinaisempi myyty kohde, joka kuitenkaan ”ei näytä paljon miltään” oli 15mk punainen leijona yksin painotuotteen lentotaksalla. Tämä kohde oli lähtöhintansa osalta jo hinnoiteltu siten, että myyjä tiesi kohteen olevan vähän paremman; lähtöhinta oli 30€. Kohde myytiin yli 105€ hintaan.
Yllä: Aerogrammi, joka on maksettu 20km postitalo merkillä. Taksa: Aerogrammi (1.11.1949 – 31.12.1951) 20,00mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Toinen vähän parempi kohde oli aerogrammi, jolle oli postimaksun maksamiseksi laitettu M30 20mk postitalo merkki yksin. Kysymyksessä oli tilanne, jossa ensimmäinen aerogrammi, jonka PLH toi markkinoille oli ilman postimaksuleimaa (ehiöleimaa) ja jolle täytyi aerogrammin postimaksu frankeerata merkein. Taksa oli juuri kyseinen 20mk. Aerogrammi oli postite, jolla pystyi kiinteään hintaan lähettämään yhden arkin mittaisen lentopostikirjeen mihin tahansa maahan. Postitteen yhteyteen ei kuitenkaan saanut lisätä mitään. Myyty aerogrammi on kulkenut Espanjaan ja sen lähtöhinta oli 20 euroa, se myytiin yli 50 eurolla, joka mielestäni oli aika sopiva hinta.
Yllä: Kohde numero 2910: ”1908 – 44 erä leimoja korteilla (9)”. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Kohdenumerolla 2910 oli myytävänä erä postilähetyksiä ”kiehtovia leimoja” osastossa. Yksi erän kohteista oli vuonna 1944 leimattu postikortti Unkariin, jolla oli Suomen, Saksan (Wienissä) ja Unkarin sensuurileimaus. Merkille oli mitätöity kaksi kahden markan merkkiä, eli yhteensä neljä markkaa ja siihen oli liimattu lentopostilipuke. Unkarin lentopostitaksa oli kuitenkin postikortilta 4 markkaa, joten kysymyksessä on väärätaksainen kohde. Mattilan luettelossa lukee 2mk mutta tämä tieto on väärin. Tämä on nähtävissä myös siitä asiasta, että lentopostilipuke on mitätöity ruksaamalla sen yli kosmoskynällä; joku saattoi ajatella, että näin oli tehty Unkarissa, sillä kortti on palautettu – näin ei kuitenkaan ole, vaan tuo mitätöinti on suurella todennäköisyydellä tehty jo Suomessa ja kortti on kulkenut väärätaksaisena lentopostiin kelpaamattomana ”maapostina”. Vaikkakin väärätaksainen on kohde kiinnostava, sillä Unkarihan kuului kortin lähettämisen aikaan omaan taksaryhmäänsä, sillä Suomen ja Unkarin välillä oli voimassa bilateraalinen postisopimus, joka käsitti postikortin perustaksan. Lentotaksoja tämä sopimus ei koskenut ja näin ollen pätevä lentotaksa oli 4mk, eli postikortin lentolisä Eurooppaan. Kysymyksessä on joka tapauksessa ”kiva” postihistoriallinen kohde. Kohteen lähtöhinta oli 20€ ja itsekin laitoin siihen pienen ”lämmittelypainon”, mutta sen hinta nousi oman ”ajatukseni” yli ja putosin kelkasta. Loppuhinnaksi muodostui yli 80 euroa.
Ensipäiväkuoriakin taas myytiin, mielestäni hurjiin hintoihin! 1,75mk keltainen leijona saavutti yli 650 euron hinnan ja 1½mk harmaakin nousi yli kuuden sadan. 7 ja 9mk postitalot pääsivät yli 160 euron. Kovia hintoja. Lisäksi 3mk punainen, 4mk oliivi ja 5mk sinisen FDC kuori nousi yli 380 euron.
[11.12.2015 – tehty joitakin kirjoitusvirheiden korjauksia]