Aina välillä tulee vastaan M30 merkkejä, joiden väri on jollakin tavalla erikoinen tai ainakin poikkeaa voimakkaasti kyseisen merkin normaalista välistä. Ajoittain tällaisia ”värierikoisuuksia” näkee myös huutokaupoissa myytävän erikoisuuksina ja joskus niistä pyydetään koviakin hintoja. Lähes aina kyseessä ei ole erikoisuus, vaan jonkinlainen kommervenkki, esimerkiksi pitkäksi aikaa aurinkoon joutunut merkki tai muuta vastaavaa. Erilaiset kemialliset aineet saattava myös muuttaa merkkien värejä oudoiksi.
Yllä: Systeemi.net:issä myynnissä ollut merkki selitetekstillä ”harvinainen ruskea väri ”koevedos”?”. Kysymyksessä on 1mk oranssin leijonamerkin erikoisen värinen yksilö. Jokainen meistä voi luoda tällaisen ruskean merkin ottamalla leimatun 1mk oranssin merkin massasta, laittamalla sen pahvin päälle ja pitämällä kuumaa silitysrautaa sen päällä jonkin aikaa. Kieli poskessa voidaan sanoa, että merkin hinta 30 kertaistuu hetkessä, kun siitä syntyy lähes koevedosmainen erikoisuus!
M30 koevedoksia ei ole hammastettu ja niitä ei ole koskaan käytetty postituksessa. Lisäksi on huomattava, että vain muutamista merkeistä tunnetaan koevedoksia muilla kuin lopullisella värillä. Koevedoksiin ei pidä sekoittaa niitä muutamia liimoitettuja ja hammastamattomia M30 leijonamerkkejä, jotka ovat syystä tai toisesta aikoinaan päässeet postikonttoreihin asti. Niistä on kerrottu tämänkin blogin sivuilla aiemmin. On siis syytä lausua varoituksen sana kaikista M30 ”värierikoisuuksista”, sillä ne ovat erittäin suurella todennäköisyydellä humpuukia.
Yllä: 24mk ruskeanvioletti merkki, josta kaksi väriä – jälleen jonkinlainen ehkä valon tai lämmön aiheuttama värimuutos kysymyksessä
Yllä: 50p vihreä merkki kuorella, jonka väri on lähes sininen. Ehkä jotain kemiallista reaktiota tapahtunut?
M30 merkkien värierot on erinomaisen hyvin märitelty jopa yleisesti käytetyissä postimerkkiluetteloissa, ja käytännössä värierot ovat useinkin hyvin pieniä ja jopa vaikeasti havaittavia. Poikkeuksena mainittakoon 8mk violetin merkin vaalea ja tumma merkki, joiden osalta väriero on hyvin helppoa havaita. Toinen helposti havaittava värisävyero on 25mk sinisen leijonamerkin sinisen ja vaaleansinisen värisävyn ero. Lisäksi joskus löytyy ns. vähävärisiä merkkejä, joiden kohdalla painoväriä on jostain syystä tullut tavallista vähemmän ja tällöin merkki saattaa olla hieman hailukka.
Yllä: 1mk vihreä ”vähävärinen” merkki, jonka kaltaisia löytyy aina ajoittain ja jotka eivät ilmeisesti ole tekeleitä
Itse olen laittanut syrjään erilaisia värihumpuukimerkkejä, kun niitä on tullut vastaan, joskus ostanutkin, mutta vain erittäin halvalla. Keräilijäluonteeseenhan tällaiset aina vetoavat, mutta todellisuudessa ne eivät ole vakavasti otettavaa filateliaa, eivätkä siis kokoelmakelpoisia, paitsi siinä tapauksessa, että on näyttää jonkinlainen dokumentti siitä, että kysymyksessä on ”aito” erikoisuus. Sellaisia dokumentteja ei vain taida olla olemassakaan.
[Lisätty 1.9.2015] erikoisuuksia sen kuin pukkaa lisää – systeemi.net:issä oli myytävänä tällainen erikoisuus. Kokemattomaan silmääni, kyseinen ”ihme” vaikuttaa kertaalleen teipatulta auringosa maanneelta yksilöltä.
Yllä: ”väriharvinaisuus” joka lienee niin sanotusti teipattu kasaan
Tätä kirjoitettaessa, kohteesta oli tarjottu jo yli 5 euroa. Roomalaiset sanoivat: ”Vae Victis” eli ”Voi Voitettuja”, minä sanon ”Vae Victor”.