Tein kirjallisuushankinnan ja ostin Paul-Jürgen Hueske nimisen saksalaisen postihistoriamiehen kirjan, joka käsittelee saksalaisia pakettitaksoja Eurooppaan vuosina 1933-1945. Näitä julkaisee pieni filateeliseen kirjallisuuteen keskittyvä julkaisutalo, joka on julkaissut noin sata erilaista nimikettä Saksan pikkuvaltioiden postimerkeistä Hollannin Uuden-Guinean filateliaan saakka… eli ns. laajalla repertuaarilla. Olisin halunnut saada ulkomaan pakettitaksat aina 1900-luvun alusta asti, mutta sellaista opusta ei myytävänä ollut. Tällainen erikoisalan taksakirja on kohtalaisen käsittämätön juttu, jos asiaa lähtee pohtimaan. Nimittäin herra Hueske on käyttänyt lukemattomia tunteja ensin selvittääkseen taksat ja sen jälkeen kootakseen ne kirjaseksi (kirjassa on 224 sivua). Tätä tehdessään hänellä tuskin on ollut ainakaan isot euron kuvat silmissään, sillä vaikka kirjoja myytäisiin tuhat, olisi hänen saamansa myyntihinta todennäköisesti asiaan käytettyä tuntia kohti vaivainen, jopa loukkaava. Kuitenkin tällainen kirja on olemassa ja ne (harvat), jotka asiasta ovat kiinnostuneet saavat siitä tietoa käytettäväkseen ja ovat tiedosta kiitollisia. Filateelisen hyväntekeväisyyden ja solidaarisuuden nimissä kerrottakoon, että mikäli jollakulla lukijalla on saksalaisia pakettikortteja tuolta ajalta (1933-1945) Eurooppaan, niin ne kiinnostavat allekirjoittanutta ja mielelläni, opuksen haltijana, annan myös taksatietoja niitä kysyville.
Ikävääkin henkilökohtaisella filateliarintamalla tapahtuu. Olin nimittäin autoilemassa kohti Tammisaarta osallistuakseni V-NF:n kokoukseen tässä iltana eräänä, kun auton moottori alkoi hallitsemattomasti nykimään. Tunsin ns. kylmän ringin muodostuvan tavalliseen paikkaan ja mietin mielessäni, että kuinka kauan kestää kävellä kotiin tienviertä pitkin (sateessa). Olin päässyt noin kolmasosamatkaan… Käännyin takaisin, riskien minimioimiseksi. Kotipihassa tarkistin ensimmäiseksi öljyt, öljyä oli. Sen jälkeen lähdin katsomaan tulppia – avattuani auton moottoria suojaavan muovikannen havaitsin, että sen alla oli noin kilon verran vaahteransiementä ja muuta sen sellaista… hiiri tai joku muu eläväinen oli ilmeisesti päättänyt jossakin kohtaa tehdä autoni moottoriin, sytytystulppien päälle, pesänsä. Nakertaja on toimillaan todennäköisesti aiheuttanut kosteuden kertymisen tulppiin ja tai jopa suuressa jyrsijyydessään luonut sähkövian. Hermojen kiristymistä oli havaittavissa. Auto menee nyt huoltoon ja annan ammattilaisten vaihtaa tulpat (moottoria pitää jonkin verran avata, jotta tämä operaatio onnistuu). Kenguruauto toivottavasti paranee tavalliseksi vetojuhdaksi ja samaa vauhtia otan siihen öljynvaihdon. Rahalla taas selvittiin…. onneksi. Mikähän auttaisi hermoihin… ehkä konjakki.
Vaikka Tammisaari jäi väliin, niin pääsin kuitenkin osallistumaan Lappeenrannan postimerkkikerhon kokoukseen ”Kuutinkulmassa” eli Etelä-Karjalan yhdistyksille tarkoitetussa Lappeenrannan keskustassa olevassa kerhotilassa. On fiksua tarjota yhdistyksille pieni kerhotila siten, että kaikki voivat käyttää samaa tilaa. Ovessa on koodilukko ja tila toimii samanlaisella periaatteella kuin urheilutilat yleensä – varaukset sovitaan kaudelle kerrallaan ja asiat hoituvat ”omatoimisesti”. Kokouksessa oli paikalla yhdeksän innokasta kerholaista ja vaihdettiin ajatuksia filateliasta ja maailman menosta. Tietokilpailussa sain 5/5, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä!
Veli-Heikki Nieminen, Zeppelin aitouttajamme, oli tuonut kerholle jakoon uusia Feldmanin huutokauppahuoneen luetteloita, joissa käsiteltiin auki olevan huutokaupan Sisilian ja klassisen Englannin erikoisuuksia. Feldmanin luettelot ovat valtavan hienon näköisiä kirjoja ja tekemisen laatu on huikea. Arvuuttelimme kirjojen valmistamisen hintaa… lopputulos kuitenkin on sen verran laadukas, että oli hinta mikä tahansa, se todellakin nostaa firman arvostusta… puhumattakaan siitä, että kohteet, joita myydään ovat parhaimmillaan satojen tuhansien eurojen lähtöhintaisia. Vierailusta jäi jälleen kerran mieleen, ttä keräilijäkolleegoita on kyllä mukava tavata.
Kevään Hellman huutokauppa päättyi eilen. Kohteita lähti maailmalle kovalla myyntiprosentilla. On pakko todeta, että vaikka kohteita oli tarjolla yli kolme tuhatta, ei mallin 1930 osalta ollut tarjolla paljoakaan kohteita. Itse asiassa M30 osastossa oli myytävänä vain kahdeksan kohdetta. Positiivista asiassa oli se, että kaikki myytiin. Filateliapuolella loistot tekivät kauppansa ja hammastamattomat esittelyarkeista tulleet palaset löysivät uuden kodin.
Osastolla oli vain kaksi postihistoriakohdetta, toinen hyvä automaattimerkin käyttö ja toinen kiinnostava sodan aikainen Sveitsiin Punaisen Ristin sotavankitoimistoon lähtetetty painava lentokirje. Sveitsin kautta suomalaisetkin sotavankien ja internoitujen henkilöiden omaiset pystyivät käymään hidasta kirjeenvaihtoa läheistensä kanssa. Kirje oli lähetetty 7.4.1943 Helsingistä Geneveen ja postimaksua oli maksettu yhteensä 78 markkaa. Lentokirje oli myös kirjattu. Sveitsiin oli voimassa kansainvälinen kirjetaksa, kirjaus- ja lentolisä. Kirjeelle on merkattu numero 210, joka viitanneen painoon. Taksa muodostuu seuraavasti: Kirje (201-220g) 29,50mk + kirjaus ulkomaille 4,50mk + lentolisä ulkomaille 11*4,00mk = 78,00mk.
Kyseessä on siis yhdennentoista painoluokan kirje, kuten myynti-ilmoituksessa olikin aivan oikein ilmoitettu. Suomalaiset sensuuriliuskat takana näyttävät kirjeen tulleen avatuksi sensuurissa. Sveitsiläinen tuloleima on mukava bonus. Painavampi lentolähetys sai runsaasti kannatusta – hinta nousi. Ilmeisesti jankutukseni siitä, että lentoposti ei tarkoita vain ensimmäisen painoluokan kuoria ja kohteita yleisestikin on tuottanut jonkinlaista tulosta. Hinta kipusi 260 euroon saakka, mitä voidaan pitää myyjän kannalta erinomaisena tuloksena. Kohde nähtäneen jossain lentopostia tai sodan aikaista postia käsittelevässä kokoelmassa joskus tulevaisuudessa – kokoelmaan sopivan hyvä se onkin!
Muuta M30 kiinnostavaa löyti sotilaspostin osastolta. Siellä oli myytävänä kokonaiset kaksi kuriirilla Suomeen tullutta ja Insinööritoimisto Rataksen kotimaassa suomalaisella M30 merkillä eteenpäin lähettämää SS-postitetta. Tämä on kohtalaisen hauska juttu siksi, että edellinen vastaava myytiin noin kymmenen vuotta sitten ja sitä edellistä en muista. Limitiksi näihin oli asetettu muutama kymmentä euroa. Ensimmäisessä kohteessa kävi sama kuin kymmenen vuotta sitten – hinnaksi muodostui viisikymmentä euroa. Toinen kohde sai enemmän vetoa ja nousi 85 euroon saakka. Kumpikin hinta on halpa. M30 kuriirikohteet eivät ole tavallisia ja näitä SS-miesten kuriirilähetyksiä tunnetaan vain muutamia. Kohteiden ostajat saivat hyvää edullisesti.
Ehiöosastolla oli myytävänä mielenkiintoinen M30 ehiökortin erikoisuus. Kahteen kulmaan painettu 1,25mk keltainen ehiökortti. Tällaisen olen nähnyt aiemminkin, muistaakseni ainakin Rahialan kokoelmassa ja myöhemmin sen pohjalta rakennetussa Jussi Tuorin kokoelmassa. Kohde sai kannatusta 38 euron edestä, mikä ei erikoisuudesta ole valtava hinta. Hyvä kuhafile maksaa ravintolassa saman verran, ainakin jos ottaa Rieslingin kaveriksi. Eikä ole edes kalavale.
Huutokauppoja tuntuu riittävän. Tälläkin hetkellä on ainakin kolme huutokauppaa auki. Tavaraa riittää – ja näyttää riittävän rahaakin… kauppa nimittäin käy! Tästä täytyy nyt siirtyä muihin askareisiin – filateliaa on tullut seurattua runsaasti kuluneen viikonlopun aikana.