Esitin Jyväskylässä järjestetyssä KESFILA näyttelyssä yhden kehyksen kokoelman ulkomaan taksaisista painotuotteista. Kuten aiemmassa KESFILAa käsittelevässä kirjoituksessa mainitsin, ajattelin käydä kokoelman läpi yksityiskohtaisesti, kun aikaa tulee – nyt lomat ovat alkaneet ja aikaa on sen verran, että ehdin käydä kokoelman läpi. Kokoelman ideana on esitellä Malli 1930 merkeillä ulkomaan painotuotetaksoja merkkimallin käyttöajalta. Erityisesti halusin esitellä kaikki UPU:n värisuositusten mukaiset vihreät M30 merkit, jotka oli painettu nimen omaan ulkomaan ensimmäisen painoluokan painotuotteita varten.
Kokoelman etusivulla kerrotaan yleisluontoisesti ulkomaan painotuotteista ja todetaan, että painotuotteet ovat usein aliarvostettuja lähetysmuotona, vaikka erityisesti ulkomaan painotuotteista löytyy hyvinkin vaikeita kohteita. Erityisen vaikeita ovat painavammat painotuotteet ja lentopainotuotteet 30- ja 40-luvuilta. Etusivulla todetaan, että mukana ei ole muita kuin vaikeita kohteita, eli aivan tavallinen tavara on jätetty ”armotta” pois. Näyttelykokoelmiin yleensä tehdään lyhyt, parin sivun pituinen, kokoelmaa paremmin selittävä synopsis. Synopsiksessa voi esittää asioita, joita ei kokoelman etusivulle mahdu ja mahdollisesti ”kouluttaa” kokoelman katselijoita etusivuakin enemmän. Kokoelman synopsiksen voi ladata tästä linkistä.
Yllä: Video, jolla kokoelmaa käydään läpi – loppuu kesken lauseen, jatkuu osassa 2
Yllä: Videon toinen osa, jolla käydään läpi kokoelma loppuun, sekä kokoelman saama arvostelu lyhyesti
Yllä olevilla videoilla kokoelma käydään läpi alusta loppuun – videon katsomalla pääsee kohtalaisen hyvin perille vihreistä M30 leijonamerkeistä ja erilaisista ulkokomaan painotuotteista ja niiden harvinaisuudesta. Video loppuu kesken, koska ohjelma jota käytin ns. ”crashasi” eli luhistui omaan mahdottomuuteensa. Onneksi pystyin pelastamaan nauhoitteen, ja säästin aikaa siinä, ettei tarvinnut aloittaa uusiksi nollasta.