malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

26 syyskuun, 2019 By Mikael Collan

Syyskuu vaikuttaa olevan vuoden tiukin huutokauppakuukausi filateliarintamalla – huutokauppoja on useita eritasoisia ja erikokoisia. 25. ja 26. päivinä päätökseensä tuli yhteensä kolme on-line huutokauppa, joista ensimmäisenä päättyi Järvenpään Filateliapalvelun 14. on-line huutokauppa. Aiemmin JFP:n huutokaupoissa on ollut tarjolla sekalaista M30 seurakuntaan ja tämä asiantila ei varsinaisesti ole muuttunut.

Järvenpään Filateliapalvelun huutokaupassa filatelian puolella oli yli kolmekymmentä kohdetta myytävänä, näistä muutama oli ns. pikkumukava – esimerkiksi ”virheellisiä” numerokuusiloita oli myytävänä kaksikin kappaletta. Antinumeron 181 kuusilo, jossa kahdeksikko oli kääntynyt väärin päin ja 15mk punaisen kuusilo vuodelta 1951, jossa vuosiluvun keskimmäiset numerot vaihtaneet paikkaa ja vuosiluvun tilalla lukee 1591. Nämä erikoisuudet menivät kumpikin kaupaksi, kuusilo 181 hintaan 33 euroa ja 1591 kolmella kympillä.

Kohde 159, siirtyminä myytyjä, mutta todellisuudessa moni merkki ei ole siirtymää sanan filateelisessa merkityksessä nähnytkään. Kuvan oikeudet omistaa Järvenpään Filateliapalvelu.

Kohdenumerolla 159 kohdeselosteenaan: ”Erä 11 eri hammastesiirtymää leimatuilla leijona merkeillä. 11 diff. misplaced perforations on Lion type stamps.” oli tosiaan myytävänä yksitoista M30 leijonamerkkiä. Surullinen tosiasia näiden suhteen on se, että hyviä siirtymiä ei erässä ollut ainoatakaan. Muutamalla merkillä näkyy toisen merkin merkkikuva hieman, mutta kaikilla ei sitäkään – vaikka merkit, joissa ei näy toista merkkikuvaa ovatkin heikosti keskitettyjä ei niitä voi kutsua siirtymiksi hyvällä tahdollakaan. Kunnollisessa siirtymässä nimittäin näkyy kahden tai useamma merkin kuva ”paljon” – erässä olevat kohteet ovat rankimman määrittelyn mukaan kaikki huonoja keskityksiä. Viime aikoina ja oikeastaan jo kauankin on moni kauppias ja myyjä yrittänyt myydä huonosti keskitettyjä merkkejä siirtyminä. On tärkeää havaita ja ymmärtää tämä ero! Kahden kympin pohjilla tämä levyllinen ei mennyt kaupaksi ja hyvä niin.

Postihistoriapuolella kohteita oli myytävänä viitisentoista. Mielenkiintoisimpia näistä olivat tiedustelulomakkeelle tehty paketin palautuspyyntö vuodelta 1956 ja Chileen lähetetty palautettu lentokirje.

Tavallisen tiedustelun sijaan lähetetyn postin palautuspyynnöt ovat harvinaisempia ja niitä näkee harvoin. Tässä tapauksessa oli palautuspyyntö erikseen kirjoitettu tiedustelulomakkeelle ruotsiksi ”Paketet bedes returnera till avsändaren”. Taksakirjasta voidaan lukea, että erilaisille anomuksille ja pyynnöille oli asetettu maailmanpostisopimuksessa maksu, joka vastasi alimman painoluokan kirjeen postimaksua. Erilaisia mahdollisia anomuksia ja pyyntöjä olivat osoitteenmuutos, lähetyksen palauttaminen ja jälkeenlähettäminen, postietuantimäärän vähentäminen, korottaminen tai peruuttaminen. Näistä määrättiin useissa eri kiertokirjeissä vuosien varrella. Myytävänä ollut kohde oli oikeataksainen ja kohtalaisen ”selkeä tapaus”… sille joka osaa ruotsia ja ymmärsi katsoa mitä kohtalaisen tavallisen näköisellä lomakkeella lukee. Limitistään 10 euroa kohteen hinta ei liikahtanut piiruakaan.

  • Taustapuolella olevat seitsemän leimaa kertovat kohteen tarinaa tehokkaasti.
  • Kokeneen näköinen ”julkisivu”. Kuvien oikeudet omistaa Järvenpään Filateliapalvelu.

Chileen Suomesta lähetetty posti ei ole sitä kaikkein yleisintä – yleisin Etelä-Amerikan maa, jonne postia on Suomesta lähetetty lienee Argentina. Myytävänä ollut kohde oli lähetetty vuonna 1938 Santiagoon lentopostina. Kohteen taksa oli oikein, kirjeen postimaksu ulkomaille 3½mk ja lentolisä Chileen 22 markkaa viideltä grammalta, yhteensä 25,50mk. Huomataan, että lentolisä oli huomattavan korkea suhteessa kirjeen perustaksaan.

Tässä kohtaa täytyy kehua JFP:n meklaria, sillä kohteesta oli kuvattu kumpikin puoli eikä potentiaalisten tarjoajien tarvinnut arvailla, että olisiko kohteen kääntöpuolella merkintöjä tai leimauksia. Lentopostin kannalta on merkityksellistä ymmärtää kohteen kulkenut reitti ja se tyypillisimmin selviää varmasti vain kauttakulkuleimojen perusteella. Kohteessa oli taustapuolella kokonaiset seitsemän leimaa, joiden perusteella oli mahdollista päätellä ensinnäkin, että kohde oli varmasti käynyt Chilessä ja, että se oli kulkenut sinne ranskalaista lentopostiyhteyttä käyttämällä Pariisin kautta. Etelä-Amerikkaan kulkevia lentopostireittejä ylläpitivät 1930-luvun alkupuolelta alkaen ranskalaiset ja saksalaiset. Kohteen lähtöhinta oli asetettu viitentoista euroon ja se nousi aina noin 75 euroon euroon saakka. Lentopostikeräilijät ilmeisesti innostuivat kohteesta.

HTO huutokauppojen 47. huutokauppa päättyi 26.9. kello 20. Vaikka filateliapuolen tarjonta oli kohtalaisen ohutta, niin mukana oli kaikenlaista pikkukivaa. Oli esittelyarkista leikattuja liimattomia hammastamattomia pareja, liimalla oleva 5mk violetin hammastamattoman merkin pari ja ehkäpä mielenkiintoisimpana kohteena 25mk puunhakkaajamerkki ”W” suojareijityksellä. Tämä W tarkoittaa ilmeisesti Waldhof:ia, eli Waldhofin sulfiittiselluloosatehdasta, joka rakennettiin Käkisalmeen vuonna 1931. Kuten tiedämme jäi Käkisalmi ja kyseinen tehdas Neuvostoliitolle sodassa, mutta tehtaan toiminta ei kuitenkaan loppunut – venäläiset jatkoivat tehtaan käyttöä aina yli 1980-luvun puolenvälin ja sulkivat sen vasta 1987 liian ympäristöä likaavana. Arvatenkin koneet oli ajatettu täysin loppuun. Tiloissa toimii tällä hetkellä lämpövoimalaitos. No joka tapauksessa, kyseinen tehdas ja sen omistanut saksalainen Zellstoff-fabrik Waldhof AG ilmeisesti suojareijitti käyttämiään merkkejä. Näitä reijitteitä tunnetaan kuitenkin vain vähän, mikä tekee niistä harvinaisia. Niin harvinaisia, että joku uskalias myyjä oli päättänyt jättää W reijitteellä olevan merkin myyntiin hulppealla 500 euron lähtöhinnalla.

Waldhof suojareijite – harvinainen. Limitti 500 euroa. Oikeudet kuvaan omistaa HTO huutokaupat.

Kohteessa on mukana atesti, mikä tuo uskottavuutta – oma kompetenssini suojareijitteiden osalta on puutteellinen, yritän oppia lisää… Kohde myytiin 500 euron hinnalla, mikä teki siitä huutokaupan kalleimman M30 kohteen.

Postihistorian puolella huutokaupassa oli yli kolmekymmentä kohdetta tarjolla, mukana muutavia pikkuhyviä. Kotimaan kohteista maininnan arvoinen oli kirjattu painotuote, joka 25 euron lähdöstä n. 29 euroon. Yhden kohteen kohdalla nähtiin aikamoinen ylilyönti. Kyseessä oli Norjaan vuonna marraskuussa 1942 lähetetty kirjattu kirje, jolle oli maksuksi laitettu neljä erilaista M30 leijonamerkkiä yhteensä 11 markan edestä. Kuori oli sensuroitu Suomessa ja saksalaisen sensuurin toimesta Oslossa ja sille oli kirjoitettu ruotsiksi ajatuksia siitä mitä postimaksu voisi olla. Nämä ajatukset eivät ole linjassa sen kanssa mitä posti oikeasti postimaksuna veloitti.

Kirjattu kirje Äänekoskelta Osloon 27.11.1942. Taksa: Kirje (-20g) Pohjoismaihin (1.9.1942–30.6.1945) 3,50mk + Kirjaaminen Pohjoismaihin (1.9.1942–30.6.1945) 3,50mk = 7,00mk. Ylitaksa. Oikeudet kuvaan omistaa HTO huutokauppa.

Oikea taksa on helppoa tarkistaa uudesta taksakirjasta, mutta siitä huolimatta kohde lähti kympin pohjista nousuun jo monta päivää ennen huutokaupan loppukahinoita ja oli saavuttanut 250 euroa jo päivää ennen päätöstä. Loppuhinnaksi muodostui 271 euroa.

Saksaan 2mk/1½mk punaisella M30 päällepainamamerkillä lähetetty postikortti myytiin 50 eurolla, lähtöhinta oli laitettu viiteen kymppiin. Kyseinen kohde oli mielestäni aika kallis – toisaalta jos oli puutos juuri tämän merkin hyvälle singlelle, niin aukon sai täyteen. Se mitä en ymmärtänyt on, että edellinen kohde oli samalla merkillä Englantiin lähetetty postikortti, jonka lähtöhinta oli 30 euroa, itse olisin kilpaillut Englantiin menneestä ensin 50 euroon asti ja vasta sen jälkeen lähtenyt hakemaan Saksan kohdetta… varsinkin kun kumpikin oli muuta kuin aivan juhlaliputuksen arvoinen leimoiltaan. Englantiin mennyt kohde myytiin lopulta 30 euron hintaan.

Muitakin mielenkiintoisia postihistoriallisia kohteita oli tarjolla, mutta niissä oli mukana juhlamerkkejä, jotka tekivät niistä minulle vähemmän kiinnostavia – olen puristi sen asian suhteen, että haluan kohteeni vain M30 merkein, enkä ”sulata” sekapostitteita juhlamerkkien kanssa. Tämä on tietysti omaa hulluuttani, sekapostitteissa ei ole mitään vikaa – mutta meillä jokaisella on omat ajatuksemme…

Kenttäpostiosoitteesta 16.9.1942 Ruotsiin lähetetty lentopostikortti. Taksa: Postikortti Pohjoismaihin (1.9.1942-30.6.1945) 2,00mk + Postikortin lentolisä Pohjoismaihin (30.4.1928-30.9.1942) 0,50mk = 2,50mk. Harvinainen. Oikeudet kuvaan omistaa HTO huutokaupat.

Huutokaupan ehkäpä parhaat M30 kohteet oli tällä kertaa myytävänä sotilaspostin osastossa, jossa myytävänä oli harvinainen postikortti syyskuulta 1942 Ruotsiin. Harvinaisen kortista tekee se, että taksa oli mahdollinen vain yhden kuukauden ajan, kun uusi postikorttitaksa oli jo voimassa ja vanha lentopostitaksa ei vielä väistynyt. Ulkonäöllä kohdetta ei oltu pilattu, vaan se on kaikin puolin muotopuoli – sotilaspostin osastossa se oli siksi, että se oli lähetetty kenttäpostiosoitteesta. Kun kenttäpostia lähetettiin lentona tuli maksaa koko postimaksu. Kohteen lähtöhinta oli 20 euroa ja se ei siitä noussut.

Toinen kiinnostava M30 kohde sotilaspostin osastossa oli painotuotelähetys vuodelta 1944, joka oli ensin lähetetty painotuotteen taksalla sitten eteenpäinlähetetty kenttäpostiosoitteeseen. Koska kenttäpostiin ei saanut lähettää postia ilman kenttäpostilipuketta tai kenttäpostimerkkejä oli lähetykseen, asianmukaisesti, lisätty kenttäpostilipuke. Kyseessä on kiinnostava sekapostitelähetys. Tällaisia kenttäpostiin edelleen lähetettyjä kohteita tunnetaan jonkin verran, ne ovat mielenkiintoisia ja sopivat sekä kenttäpostin, että postihistoriakokoelmiin kotimaan lähetysten kohdalle hyvin. Kohteen lähtöhinta oli 20 euroa ja sillä se myytiin.

Juuri ennen huutokaupan aikataulunmukaista sulkeutumista n. 19.57 Philabid järjestelmä, eli on-line kauppapaikka päätti tehdä niin kutsutun wanhan liiton jysähdyksen ja päätti kaatua. Näin ollen saatiin odottaa ja ihmetellä, että mitä huutokaupassa oikein tapahtuu. Kun 20.22 sain avattua Philabid sivut oli HTO huutokauppa mennyt jo jälkimyyntiin ja kaikki kohteet päättyneet. Sen jälkeen tilanne muuttui ja ilmeisesti tilanne palautettiin siihen hetkeen, kun systemi oli mennyt tilttiin ja huutoaikaa jatkeettiin klo. 22 asti, vaikka huutokauppa oli jo kertaalleen päättynyt…. Nämä tekniset ongelmat ovat erittäin ikäviä juttuja, koska ne aiheuttavat epävarmuutta. Ongelmat jatkuivat myös noin kello 22, kun uusi sulkeutumisaika oli käsillä – järjestelmä ei ottanut huutoja normaalisti vastaan.

Huutokortti huutokauppa numero 20 päättyi tuntia HTO huutokaupan alkuperäisen päättymisajan jälkeen, kello 21. M30 osastossa oli myytävänä yhteensä hiukan alle kolmekymmentä kohdetta, kuten yleensä filatelia ja postihistoria olisivat sekaisin, mutta tällä kertaa myytävänä oli yhtä kohdetta lukuunottamatta pelkästään postihistoriaa. Kun filateliakohteesta, eli 1,25mk/50p merkin I tyypin loistosta ei tehty kauppoja normaalin myyntiajan puitteissa, oli filateliapuolen myyntiprosentti nolla.

Jäniskosken voimalaitokselta 1949 Helsinkiin lähetetty kirjattu kirje. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.12.1948-30.6.1950) 15,00mk + kirjaaminen kotimaassa (1.12.1948-30.6.1950) 15,00mk = 30,00mk. Suomalaista postia lähetettynä Neuvostoliitosta. Oikeudet kuvaan omistaa Huutokortti huutokaupat.

Postihistoriapuolella oli myytävänä muutamia ulkomaan postikortteja asianmukaisilla punaisilla M30 merkeillä ja mm. paikalliskirjealueen sisällä eteenpäinlähetetty paikalliskirje. Mitään erikoisuuksia ei myynnissä ollut. Tältä osin tästä siis tuli lyhyt juttu – onneksi sentään ”Luovutettu alue” osastossa oli M30 ”kivaa” – myytävänä oli nimittäin kaksikin Jäniskosen Voimalaitokselta sodan jälkeen lähetettyä lähetystä, joista toinen oli kirjattu kirje. Kysymyshän on yhdestä suomalaisilla voimalatyömailla Neuvostoliiton puolella toimineista postikonttoreista, joista saattoi lähettää postia suomalaisilla merkeillä. Nämä ovat mielestäni kivoja kohteita – muita mahdollisuuksia, jolloin suomalaisia merkkejä sai käyttää ulkomailla olivat laivaposti sekä YK-posti. Kirjattu kirje nousi 10 euron lähtöhinnastaan n. 15 euroon saakka.

Kaikenlaista näissä kolmessa huutokaupassa oli myytävänä, ei kuitenkaan mitään varsinaisia kanuunoita, ehkäpä kuukauden lentotaksaista postikorttia lukuunottamatta. Kohtalaisen ”normaali” M30 kattaus siis.


Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 1591, kenttäposti, Neuvostoliitto, numerokuusilo, painotuote, syyskuu 1942

M30 Blog

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

Eräs malli 1930 käyttöajan lyhimpiä taksoja – 9 päivän taksa Englantiin 1945

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan