Vierailin Tampereen Filatelistiseuran kokouksessa kuluneella viikolla. Kerho kokoontuu Tampereen Suomalaisella Klubilla aivan kaupungin keskustassa Puutarhakadulla. Kerho katsoo itse tulleensa perustetuksi vuonna 1919, eli kohta puoliin sata vuotta tulee täyteen. Kerhon historiaan voi tutustua tästä. Jäsenmäärältään Tampereen kerho on Suomen suurimpia ja kokouksissa on aktiivinen osanotto, paikalla oli oman arvioni mukaan yli 50 jäsentä. Lyhyen virallisen, kerhon puheenjohtajan Juha Valtosen vetämän, osuuden jälkeen astuin lauteille pitämään esitelmäni aiheesta ”postiyhteys keskeytynyt”, jossa käydään läpi postihistoriallisia kohteita toisen maailmansodan ajalta sidottuna sodan tapahtumiin. Kerhon aktiivi Kari Salonen oli pyytänyt minua Stamp Forumin yhteydessä pitämään esitelmän myös Tampereella. Olin kiitollinen siitä, että Tamperelaisyleisö otti esityksen positiivisesti vastaan ja esitti hyviä kysymyksiä. Tästä linkistä pääsee Tampereen kerhon ”päiväkirjaan” jossa esitys mainitaan.
Yllä: Tampereen Suomalaisen Klubin Marskinsali, jossa TFK kokoontuu. Kuva klubin www sivuilta.
Illan päätteeksi järjestettiin arpajaiset ja huutokauppa. Huomioin, että arpajaisten palkinnot olivat erinomaisia ja, että huutokaupassa oleva tavara oli edullisilla lähtöhinnoilla ja laadukasta. Tässä nähdään vireän kerhotoiminnan yksi etu – vireä jäsenistö tuottaa paikalle myytävää ja ostaa aktiivisesti. Kerhossa vierailee paljon muidenkin kerhojen jäseniä, joista osa tulee paikalle pidemmänkin matkan takaa. Jälleen tutustuin uusiin keräilijäkolleegoihin, joita on mukava jatkossa nähdä mm. tulevassa Finlandia 2017 suurnäyttelyssä Tampereella.
Kerhoillan aikana keli muuttui erittäin huonoksi, jo saapuessani hiukan ennen kuutta oli ollut kovin tuulista, mutta illemmalla alkoi kovasti pyryttää ja teiden pinta oli muuttunut aikamoiseksi luistinradaksi. Pääsin yhdellä eräässä rampissa tapahtuneella pyörähdyksellä perille päämäärääni, onneksi auto ei osunut mihinkään, niin säästyin ilman suurempia vahinkoja.