Tässä kirjoituksessa pureudutaan hiukan M30 ehiökokoelmaan, joka oli esillä SAVOFILA 2021 näyttelyssä – kokoelma oli Jussi Tuorin käsialaa ja sen virallinen nimi on: ”Issue 1930 postal stationary cards”. M30 ehiöitä ei ole kovin usein ollut nähtävänä ja olikin mukavaa nähdä pelkästään tähän kohtalaisen haastavaan alueeseen pureutuva kokoelman näytillä. Kuten SAVOFILAsta kertovassa ensimmäisessä kirjoituksessa totesin, on kyseisen kokoelman runko edesmenneen Kari Rahialan keräämää materiaalia. Rahialahan tunnettiin muun muassa ehiökeräilijänä ja aikanaan hänen kokoelmansa oli M30 ehiökeräilyssä etevin kokoelma. Rahialan M30 ehiökokoelma on nähtävissä Filatelistiliiton sivuilla jäsenille sellaisena kuin se vuonna 2011 oli kuvattu.

Se, että filatelia ja postihistoriakeräilyssä ostetaan ja myydään kokoelmia ei ole uutta tai edes yllättävää, on nimittäin aivan selvä, että huippukokoelmien takana on usein aiempi kokoelma, jonka pohjalta on lähdetty rakentamaan. Kokoelmien esittämiseen näyttelyssä kuitenkin liittyy joitakin ehtoja, kuten se, että kokoelma tulee olla ollut ”uuden omistajan” omistuksessa vähintään kaksi vuotta ennen kuin se saa uudelleen osallistua näyttelyyn (kts. esim. FIP näyttelyiden GREX, kohta 17.1.). Tämän osalta ei ollut mitään naputtamista, sillä pohjakokoelma myytiin Naantalissa maaliskuussa 2018 ja siitä tässäkin blogissa tuolloin kirjoitettiin. No, joka tapauksessa suuri osa Kuopiossa nähdystä materiaalista tulee tästä aiemmasta kokoelmasta.

Hieman tietoa M30 ehiökorteista ja niiden historiasta löytyy mm. LaPe luettelosta, jossa kerrotaan, että kun kortit otettiin käyttöön vuoden 1930 alussa muutettiin tuolloin, samoin kuin M30 käyttömerkkien, kokoa aiemmin käytetystä ehiökorttien koosta. Eli käyttöön otettiin M17 ehiöitä suurempi A6-koko, eli 149*105mm. Painotalona toimi Suomen Setelipaino. Arkeissa oli 25 korttia (5X5). Korttien ”päälajeja” julkaistiin yhteensä 52, joista 21 oli kaksois-, eli vastauskortteja. Ulkomaan korttien värinä käytettiin UPU:n ehdottamaa punaista ja näin tehtiin aina 1940-luvun puoleen väliin saakka, jonka jälkeen myös kotimaan käyttöön julkaistiin punaisia kortteja. Kotimaan käyttöön tarkoitetut kortit olivat keltaisia ja oransseja. LaPessa M30 ehiökorttien numerointi alkaa numerosta 58 (1mk oranssi kortti) ja päättyy numeroon 111, jonka alta löytyy kuusi kuvallista 15mk punaista ehiökorttia, joissa jokaisessa on eri kuva-aihe. Nämä julkaistiin käsittääkseni Olympialaisia varten vuonna 1952.

Nähdyssä kokoelmassa on tehty työtä sen eteen, että on tutkittu ehiökorteissa käytettyjä kartonkeja ja havaittu / dokumentoitu muutamia erilaisia käytettyjä kartonkityyppejä. Rahiala totesi oman kokoelmansa etulehdellä, että hän ei ole lähtenyt näitä omasta mielestään pieniä eroavaisuuksia esittelemään. Kuopiossa nähdyssä kokoelmassa on kuitenkin näin tehty ja esitellään ainakin kahdenlaista kartonkia, valkoista ja säämiskän väristä (chamois). Säämiskä on siis kellertävä väri. LaPessa todetaan, että kartonki voidaan jakaa valkoiseen sileään ja huokoiseen harmahtavaan tai kellertävään.

M30 ehiöt siis ”alkoivat” 1mk oranssista ehiökortista ja vastaavasta oranssista vastauskortista 2.1.1930. Kokoelmassa esitellään yksi ensipäiväleimaus tästä kortista, joka lienee vaikeahko kohde (kuva yllä). Seuraavana julkaistiin helmikuussa 1930 (6.2.1930 LaPen mukaan) ulkomaan postikorttiliikenteeseent tarkoitettu punainen 1:20mk ehiökortti. Nyt on kiinnitettävä huomiota siihen, että arvoleimassa käytetään nimen omaan ilmaisua ”1:20mk” eli kaksoispistettä markkojen ja pennien erottimena. Vastaava kaksoiskortti julkaistiin 12.2.1930 (LaPe). Kortista tunnetaan myös toinen arvoleimatyyppi, jossa arvoleimassa käytetään muotoa ”1,20mk”. Tämän kortin historia on minulle tuntematon, eikä sitä myöskään Rahialan tai Kuopiossa nähdyn Tuorin esittelemän kokoelman sivuilla sen syvemmin avata. Rahiala kuitenkin kirjoittaa ”Kieliriitojen takia jälkimmäinen (viittaa ”1:20” korttiin) tuli yleisesti käyttöön. Edellisestä (so. ”1,20” korteista) esiintyy vain kaksoiskortti, jota posti myi myöhemmin lisämerkein varustettuna puolentoista markan taksan aikana. Kuopiossa nähdyssä Tuori kertoo, että ”Viisi käytettyä korttia tunnetaan” ja esittelee yhden ylitaksaisen kotimaankäytön ja kaksi ulkomaan paluukortin puolikasta. Näillä korteilla on siis ilmeisesti aina lisämerkit mukana ja ne lienee lisätty postin toimesta. Näin ollen ”puhtaita” kortteja ilman lisämerkkejä ei ”pitäisi” olla löydettävissä tai ei ainakaan vielä ole löydetty. Ulkomaille tarkoitetuissa korteissa oli painanta ”Carte Postale” eli sana ”postikortti” ranskaksi, koska tämä oli kansainvälinen käytäntö ulkomaille tarkoitettujen korttien osalta. Kaksoiskortin (1:20) painos lienee ollut 25000 kpl.

Käsikirjan osa V (Suomen Postimerkkien Käsikirja) vuodelta 1970 kertoo korttien harvinaisuudesta asioita, jotka tuskin ovat enää kurantteja. Monen ulkomaankortin kohdalla puhutaan suuresta harvinaisuudesta – fakta on kuitenkin se, että kortteja on tullut ”esiin” suuriakin määriä sitten käsikirjan kirjoittamisen ja näin ollen sen sisältämiä tietoja ei voi pitää enää nykyään täysin paikkaansapitävinä.

Postitaksojen nousu aiheutti myös ehiökortteihin muutoksia, tuli tarve tehdä käyttämättömistä 1mk oransseista korteista käypäisiä ja niitä päällepainettiin 1,25mk päällepainamin (ensipäivä ilmeisesti 7.12.1931) ja vuoden 1932 helmikuussa (9.2.1932) tuli käyttöön 1,25mk keltainen kotimaan ehiökortti ja kaksoiskortti (ep tuntematon). Ulkomaan käyttöön julkaistiin 1932 1½mk punainen ehiökortti ja vastaava kaksoiskortti. Tuori kertoo kokoelmassaan käsikirjan tieton siitä, että ”1½ kortti on erittäin harvinainen” ja toteaa kortin olevan koko M30 ehiökorttien osalta harvinaisimpien joukossa. Tästä voidaan olla montaa mieltä – oma kokemukseni ei ehkä täysin tue tätä ajattelua. Kokoelmassa on mukana tällä kortilla muutama kiinnostava kohde, mm. Saksasta lähetetty vastauskortti, jolle on maksettu saksalaisella merkillä lentolisä (ikävä kyllä kortti on alitaksainen) sekä myöhäisempi käyttö lisämerkein Saksan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisella 1,75mk postikortin taksalla paluukortilla kenraalikuvernementista.

Taksat muuttuivat uudelleen 1936 ja ulkomaan 2mk taksaa varten julkaistiin asiaan kuuluva uusi kortti ja kaksoiskortti. Kotimaan taksa nousi 1940 postikortin osalta 1,75 markkaan ja tästä syystä päällepainettiin olemassa olevia 1,25mk keltaisia kortteja 1:75mk päällepainamalla. Myös 1,75mk keltainen kortti julkaistiin 1940. Julkaisupäivät ovat hämärän peitossa, mutta julkaiseminen tapahtui loppukesästä / alkusyksystä. Nämä kortit kävivät myös Suomen ja Viron sekä Suomen ja Latvian välisen sopimuksen mukaisina ilman lisämerkkejä – nämä ovatkin käyttöajan alun parhaita käyttöjä. Ne ovat myös erittäin vaikeita, koska 1940 Baltia joutui Neuvostoliiton ikeen alle ja postia Baltian maihin tunnetaan tuolta ajalta vain vähän. Tuori esittelee päällepainamakortista ilman lisämerkkejä yhden käytön Ruotsiin kotimaankäyttöjen lisäksi. 1,75mk kortista tunnetaan kuvakevirhe ”1,76”, jossa numeroarvon vitonen näyttää kutoselta. Myöhemmin Suomen ja Saksan välisen postisopimuksen mukaisissa taksoissa (alkaen 1.4.1942) oli mahdollista käyttää 1:75mk päällepainama ja 1,75mk keltaista ehiökorttia Saksaan ja sen valloitusalueille ilman lisämerkkejä viiden kuukauden ajan. Myös nämä käytöt ovat erittäin harvinaisia.

Postikorttien taksat nousivat jälleen 1942 ja korttejakin tuli uusia. Huomattavaa on, että ulkomaan postikortin taksa nousi 2½ markkaan ja julkaistiin tälle arvolle tavallinen ja vastauskortti. Nämä 2½mk ehiökortit käytettynä oikeataksaisina ja ilman lisämerkkejä ulkomaille ovat harvinaisia. Vaikka 2½mk postikorttitaksa oli voimassa useita vuosia (aina vuoden 1945 kesäkuun loppuun) ei ollut kovin monia maita joihin kortti olisi käynyt ja joihin oli aktiivista postinvaihtoa. Samasta syystä postikortit 2½mk punaisella M30 merkillä ulkomaille ovat vaikeita kohteita. Kokoelmassa näytetään kaksi 2½mk punaista korttia, toinen Sveitsiin lentona (Englannin kautta) ja toinen ”puhtaana” käyttönä Kiinaan – kortti on palautettu, koska vuonna 1943 postiyhteys oli keskeytynyt jatkosodan takia.

Kokoelmassa on mukana myös Sveitsiin lähetetty 2½mk kaksoiskortti, joka sekin on erittäin vaikea. Samaan aikaan 2½mk ulkomaan taksan kanssa voimassa oli 2mk kotimaan taksa ja tätä varten julkaistiin ensin päällepainamakortti 2mk / 1,75mk ja myöhemmin 2mk keltainen sekä 2mk keltainen vastauskortti. Näiden korttien parhaat käytöt ovat Saksan sopimuksen mukaisia sekä Euroopan Posti ja Teleunionin käyttöjä. Kortit oli toki tarkoitettu kotimaan käyttöön.

Kun postikorttien taksat muuttuivat ensimmäisen kerran vuonna 1945 heinäkuun alussa, vaihtui ulkomaan postitaksaksi 3mk. Maita, joihin kolmen markan taksaisia ulkomaan postikortteja saattoi lähettää oli vain muutamia ja postin kuljetusreitti oli Neuvostoliiton kautta kulkeva reitti. Voimassa oli myös rajoituksia – mm. se, että korttien tuli olla kuvattomia. Näin ollen kuvattomat postikorttikäyttöön tarkoitetut ehiöt olivat hyvä tapa lähettää ulkomaan kortteja sinne minne se mahdollista oli ja ehkäpä juuri tästä syystä siinä missä 3mk taksaisia single postikortteja M30 merkein tunnetaan vain yksi ainoa kappale tunnetaan suurempi lukumäärä, kuitenkin vain muutamia tällä taksalla kulkeneita M30 ehiökortteja. Taksahan oli voimassa vain kaksi kuukautta ja kuten todettua, pääasiallinen postireitti Englannin ja Ranskan kautta tuohon aikaan toimi vain lentopostina. Kokoelmassa on näytillä tietääkseni paras 3mk taksalla kulkenut punainen ehiökortti, Neuvostoliittoon 20.8.1945 lähetetty kortti. Kortilla on suomalaisen sensuurin lisäksi myös Neuvostoliittolainen, ilmeisesti ei kovin yleinen Moskovan KGB:n sensuuri sekä kaksi muuta neuvostoliittolaista leimaa. Hitaasti on kusti polkenut, nimittäin perille kortti lienee ehtinyt vasta lokakuun lopussa 1945. 3mk kortin ilmestymispäivää ei tunneta, mutta sen on täytynyt olla vasta elokuussa 1945 – taksan mukainen käyttöaika lienee siis ollut vain muutaman viikon. Näytillä on myös kaksoiskortti Sveitsiin – tämä on aidosti kulkenut, mutta filatelistien välistä postia. Filatelistien välinen posti ei tee kohteesta huonoa, vaikka toiveunessaan keräilijä asettaa etusijalle muun kuin keräilijöiden postin, nimittäin näitä kortteja tunnetaan niin vähän, että mikä tahansa käyttö on parempi kuin ei mitään.

Mielenkiintoista kyllä myös kotimaassa käytössä olleet 3mk keltaiset kortit ovat kohtalaisen vaikeita, nimittäin kotimaankin kolmen markan postikortin taksakin oli näiden lokakuussa 1945 julkaistujen korttien osalta lyhytaikainen, vain noin kolme kuukautta. Päällepainamalla kolmeksi markaksi muunnetut vanhemmat kortit olivat mahdollisia noin puoli vuotta. Näiden 3mk keltaisten vastauskorttien löytäminen ei ole erityisen helppoa, erityisesti Pohjoismaihin kulkeneita ei tahdo oikein löytyä. Syyskuun alusta 1945 ulkomaan korttitaksat muuttuivat toisen kerran ja taksaksi tuli 6 mk. Punaiset kuuden markan kortit kuitenkin ilmeisesti ilmestyivät vasta marraskuussa 1945. Kuten 6mk taksaiset merkein maksetut postikortitkin, ovat myös ehiöt vaikeita kohteita ulkomaille. Itse asiassa ne ovat jopa vaikeampia kuin postimerkein maksetut vastaavat kohteet. Tämä on hieman yllättävää ja siksi olikin kiva nähdä kaksi kulkenutta kohdetta – tosin kumpikin samaan osoitteeseen Sveitsiin lähetettyjä (tavallinen ja vastauskortti). On kuitenkin todettava, että näihin pätee sama tosiasia kuin 3mk punaisiin M30 ehiöihin – kaikki mitä on kelpaa, koska ei tunneta muuta / parempaa. Näytillä olleet kaksi kohdetta ovat Rahialan kokoelmasta peräisin nekin.

Näiden punaisten sodan jälkeisten korttien jälkeen asiat helpottuvat huomattavasti – postinkulku alkoi normalisoitua ja ehiöiden käyttökin lisääntyi. Kotimaan taksaiset 5 ja 6 markan ehiöt sekä punaiset ulkomaan ehiöt vuodesta 1947 eteenpäin ovat helpommin löydettäviä kohteita, jos kohta hyvät kohdemaat, eli punaisilla kaukomaat ja keltaisilla vaikeammat Pohjoismaat kuten Norja ja Islanti ovat hyvinkin vaikeita. Siinä missä tavara ”helpottuu” tulevat paremmat käytöt arvoonsa – näiltä osin kokoelmassa on aika perus materiaalia. Se mikä kuitenkin on sanottava on, että kaikista korteista on esimerkkikappaleet mukana ja sitä kautta kokoelma on täydellinen. Työtä kuitenkin vielä on. 12mk punaisesta vastauskortista painettiin versio, jossa ei lue sanoja ”Carte Postale”. Tämän kortin käytöt ovat vaikeita ja niitä tunnetaan ulkomaille vain harvoja. Tuori esittelee niitä kaksi sekä kaksi kotimaan käyttöä. 15mk punaisista korteista on näytillä muutamia hyviä käyttöjä.

Tuori kertoo kokoelmassaan, että matkailun edistämistä oli ajateltu jo pitkään ja niinkin aikaisin kuin 1930 oli ollut pinnalla ajatus siitä, että julkaistaisiin kuvallisia ehiökortteja. Tästä on näytillä myös dokumentti Suomen Pankin Setelipainosta, jossa keskustellaan kyseisenlaisten korttien painamisesta ja niiden tekemisen hinnoista.

Vasta Olympialaiset kilpailut Helsingissä 1952 saivat asian nytkähtämään eteenpäin ja Olympialaisia varten suunniteltiin kuuden kuvallisen ehiökortin sarja. Tämän sarjan hyväksymis ja suunnitteluvaiheista tunnetaan niin kuvia koskevia vedoksia kuin myös korttiehdotteita. Tämä osuus kokoelmasta on vahva ja se käsittää suuren osan tunnetuista ehdotteista. Lopullisissa korteissahan oli 15mk punainen leijona-arvoleima, erityisesti puunhakkaaja-aiheisella arvoleimalla olevat ehdotteet ovat kiinnostavia.

Siinä missä ehdotteiden puolelta kuvallisten korttien esittely on parasta mitä löytyy, on itse valmiiden korttien käyttöjen esittelyn osa vähän kesken – osa korteista ei ole erityisen hyvälaatuisia ja kohdemaat ovat tavallisia. Näidenkin korttien hyvät käytöt ovat vaikeita, vaikka kyse on ”tuoreemmasta” tavarasta.

Mikään kokoelma ei ole täydellinen, tämänkin kokoelman kohdemäärittelyihin on osunut muutamia virheitä mm. Suomen ja Viron väliseen postisopimukseen liittyen. Kohdekuvauksissa nimittäin todetaan, että Viro olisi liittynyt Pohjoismaiseen postisopimukseen 20.8.1928, vaikka näin ei käynyt – Viro solmi kahdenvälisen postisopimuksen Suomen kanssa, jonka taksat olivat suurelta osin samansuuruiset kuin Pohjoismaisessa postisopimuksessa ja Suomessa kotimaan postissa käytetyt taksat, mutta kyse on siis eri sopimuksesta. Vastaava virhe toistuu Unkariin lähetetyn postikortin osalta, sillä Unkari ei, kuten kokoelmassa määritellään, kuulunut ”Saksan sopimuksen” piiriin, vaan Suomen ja Unkarin välillä oli kahdenkeskinen postisopimus. Unkari liittyi myöhemmin Euroopan Posti ja Teleunioniin, johon Suomi ja Saksakin liittyivät. Seuraavalla kerralla, kun kokoelma nähdään on virheet varmasti jo korjattu.

Mitä tuomarit sitten pitivät? Vaikuttivat pitävän paljonkin, sillä kokoelma sai kokonaiset 90 pistettä ja suuren kultamitalin. Sinänsä ollaan jäljillä, että kokoelmassa on päälajien osalta täydellinen kattaus kortteja ja mukana on paljon erittäin vaikeaa tavaraa, sellaista joita ei tunneta kuin ani harvoja. Päälajien osalta nähtävän täydellisyytensä osalta kokoelma lienee ainoa lajiansa tällä hetkellä. Mitä tulee tavallisempien korttien kohteisiin, niin niissä on yhä tekemistä laadun osalta ja kohteiden esittely voi saavuttaa nähdäkseni ns. korkeamman asteen – silloin esittäjän filateeliset tiedot ja taidot tulevat myös esiin, kun kohteiden analyysi on muutakin kuin taksan ja kortin itsestäänselvän nimellisarvon siteeraaminen. Mitä paperien tutkimukseen tulee, niin nähdäkseni erityisen paljon uutta ei etulehdellä lukevasta huolimatta käy ilmi. Voisi olla ajatusta ottaa väärätaksaiset kohteet pois kokoelmasta, ne eivät luo lisäarvoa, vaan päin vastoin tuhoavat uskottavuutta. Arvostelu taisi mennä hieman yläkanttiin, mutta näitä sattuu silloin tällöin …