malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

Syyskuun alun huutokaupat

26 syyskuun, 2018 By Mikael Collan

Syyskuu on jälleen kerran huutokaupoiltaan rikas – ainakin neljä huutokauppaa on ollut auki ja niissä tietysti mukana jonkin verran M30 keräilijää kiinnostavaa materiaalia – rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että mitään ihmeellistä ilotulitusta ei ole kuitenkaan nähty, vaan kohteet, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ovat olleet sitä tavallisempaa materiaalia. Huutokauppoja pitivät auki SP-Lehti ja Sinettiposti sekä Järvenpään Filateliapalvelu – lisäksi tällä hetkellä auki on HTO:n huutokauppa.

SP-Lehden huutokaupassa oli M30 osastossa, tai tarkemmin sanottuna ”käyttösarjat M30 ja eteenpäin” osastossa myytävänä alle viisitoista M30 kohdetta. Kysymyksessä on mielestäni vähäinen kohdemäärä. Myytävänä oli pääasiallisesti filateliaa, siirtymiä ja tarttumia, mutta myös ns. ehdotearkista leikattu 2½mk sinisen merkin hammastamaton pari. Pari meni kaupaksi 10 euron limitillä – ovat hinnat näiden osalta laskeneet! Syynä lienee se, että M30 filateliakeräilijöitä on kohtalaisen vähän ja toisaalta se, että ehdotearkkien merkkejä on ollut kohtalaisen usein myytävänä – niitä on saanut jatkuvasti ja tämä tyypillisesti laskee hintoja. 35mk Olavinlinnamerkin loisto Kemi leimalla myytiin 28 eurolla, joka oli minulle pieni yllätys – ostaja sai haluamansa ja myyjä varmasti enemmän kuin mitä odotti.

Yllä: Valmiin M54 merkin ehdote Suomen Pankin Setelipainon leimalla leimatulla pahvilla. Oikeudet kuvaan omistaa SP-lehden huutokauppa.

Mielenkiintoisin kohde osastossa oli valmiin M54 merkin ehdote setelipainon pahvilla. Tällainen ehdote voidaan laittaa näytille myös M30 filateliakokoelman viimeisille lehdille, joissa käydään läpi siirtymistä seuraavaan merkkimalliin. Samoilla sivuilla olisi tyypillisesti näytillä myös muita M54 ehdotteita ja vedoksia. Tämän kohteen harvinaisuus ja vaikeus ei jäänyt huutajilta huomaamatta ja kohteen hinta nousi 50€ lähtöhinnasta aina noin 350 euroon saakka. Kyseessähän on hyvinkin samanlainen tapaus kuin tuo myös myyty M30 2½mk sininen ehdote – tämä oli erikseen pahville laitettu. Hintaero on kohtalaisen huomattava, mutta tällaisia M54 merkeillä ei tunnetakaan käsittääkseni juuri muita.

Yllä: Harvinainen M30 ehiökortin sommitelma. Oikeudet kuvaan omistaa SP-lehden huutokauppa.

Myytävänä postihistoriapuolella oli valtavan vähän kiinnostavaa, postikortti Yhdysvaltoihin 1½mk violetilla merkillä ei mennyt vitosella kaupaksi, vaikka kyseessä on mielestäni aika hyvä väliinputoajasingle. Muuta mainittavaa ei oikeastaan olekaan – eli ”hiljaista”. Ehiöpuolella oli myytävänä muutama kiinnostava ja harvinainen M30 ehiökortti, nimittäin 15mk Olympialaisia varten painetuista kuvallisista ehiökorteista oli myytävänä kaksi Setelipainon ”mitätön” leimattua ”harjoituskappaletta”. Kumpikin meni kaupaksi 115€ hintaan, mikä ei nyt varsinaisen kova hinta ole, sillä kohteet olivat harvinaisia. Mukana oli myös ehiötietäjämme Juhani Pietilän atestit, joten aidosta tavarasta oli kysymys. Paras myytävänä ollut ehiöharvinaisuus oli 25mk puunhakkaajaehiön luonnos, jollaista ei koskaan julkaistu. Kyseessä lienee jonkinlainen ”sommitelma” jolla on havainnollistettu miltä ehiökortti voisi näyttää. En ole nähnyt aiemmin toista juuri tällaista – puunhakkaajan arvomerkintä oli tuotettu liimaamalla hammastamaton 25mk puunhakkaaja-merkki pahvikortille. Ostajat ymmärsivät harvinaisuuden ja kohteen hinta nousi aina 375 euroon saakka.

Sinetti-Postin huutokaupassa oli merkkipuolella myytävänä vain kaksi kohdetta, joista kumpikin oli tätä kirjoitettaessa myymättä. Voidaan siis todeta, että kiinnostavia filateliakohteita M30 osastolla oli nolla kappaletta! Postihistoriapuolella myytävänä oli yli 30 kohdetta, eli paremmalta näytti. Mukana oli muutamia pikkuhyviä, kuten vuonna 1964 M30 merkillä kulkenut tilauskortti – muistamme, että M30 käypäisyys loppui vuoden 1963 alkuun. Kohde ei mennyt vitosell kaupaksi. Mielenkiintoinen vakuutettu kirje 10mk Saimaa merkin singlenä myytiin hieman alle 18 eurolla ja 1939 M17 merkeillä lähetetty, lunastukseen mennyt kirje, jolla lunastus oli maksettu kahdella M30 2mk karmiinilla leijonamerkillä kiinnosti kympin verran. Muutakin pikkuhyvää oli tarjolla – suurin osa myytiin pohjahinnalla.

Yllä: Lentopostikortti 14.10.1937 Helsingistä Turkkiin. Varsovan ja Sofian kauttakulkuleimat ja Istanbulin saapumisleima. M30 3mk tummanoliivi ja 2mk punainen leijonamerkki, yhteensä 5mk. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1936 – 30.9.1942) 2,00mk + postikortin lentolisä (15.4.1935 – 31.3.1938) Vähä-Aasiaan (sis. Turkki) 3,00mk = 5,00mk. Vaikea. Oikeudet kuvaan omistaa Sinetti-Posti HK.

Mielenkiintoinen myytävänä ollut M30 kohde oli Turkkiin 1937 lentona kulkenut postikortti. Turkki kuului taksajärjestelmässä tuona aikana ns. Vähä-Aasiaan ja näin ollen sinne ei Euroopan lentotaksalla voitu lentopostia lähettää. Kohde on mielenkiintoinen siksi, että Euroopan ulkopuolelle 1930-luvulla kulkeneet lentopostikortit eivät ole yleisiä. Tämän oli ainakin kaksi keräilijää huomannut, sillä kohteen hinta nousi viiden euron lähdöstä lähes sataan euroon. Mielestäni hinta kipusi ainakin jonkinlaisen kipurajan yli, mutta joskus ihminen kestää ihmeellisiä asioita.

Yllä: Cinderellaosaston ylläri – Postin henkilökortti 5mk Olavinlinna merkillä. Taksa: Postin henkilökortti, ilmeisesti vuodelta 1945 (1.12.1931 – 31.6.1945) 5,00mk. Alle 10 tunnetaan. Oikeudet kuvaan omistaa Sinetti-Posti HK.

Osastossa ”Cinderella” eli Tuhkimo oli tällä kertaa kohtalaisen kiinnostava Tuhkimo-kohde. Nimittäin mahdollisesti koko huutokaupan kiinnostavin M30 kohde – postin henkilökortti, joka oli maksettu M30 5mk Olavinlinna merkillä. Kuvasta (joka oli huonolaatuinen) pystyi näkemään, että merkki on keskeltä haljennut kuvan reunan mukaan. Kohde on silti kiinnostava, ja kun tiedetään, että Postin henkilökortteja M30 merkein tunnetaan alle 10 kappaletta havaitaan, että ainakin 6€ lähtöhinnalla kohde oli todellinen Tuhkimo. Illan pimentyessä ja huutokaupan käydessä kohti loppuaan saapuivat vaunut ja veivät tämän tuhkimon aina yli 130 euron hintaan saakka. Ainoasta rikkinäisestä kohteesta tuli tämän huutokaupan kallein M30 kohde.

Järvenpään Filateliapalvelun huutokaupassa ei tällä kertaa ollut mitään mainittavaa M30 keräilijälle, kohteita oli myytävänä vain vähän ja nekin tavallisia. Huutokaupan hinnat alkavat kympistä, joka on tavalliselle tavaralle aika paljon.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 5mk olavinlinna, ehdote, ehiö, Lentopostikortti, M54, Postin henkilökortti, Turkki, Vähä-Aasia

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

17 elokuun, 2018 By Mikael Collan

Suomen Filateliapalvelun on-line huutokauppa 110 avasi vuoden 2018 syyskauden huutokaupparumban. Tällä kertaa mukana oli jonkin verran mielenkiintoista M30 tavaraa M30 osastossa, vaikka oman kiinnostukseni kärki kohdistui tällä kertaa erissä myytäviin kohteisiin. M30 osastossa oli parisenkymmentä kohdetta myytävänä ja lisäksi erien kohteet – lukumääräisesti ei kyseessä siis ollut mikään M30 bonanza.

Yllä: 50p vihreän merkin hammastesiirtymäkuusilo. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Myytävänä oli 50p vihreän merkin kuusilo, jolla oli selvä hammastesiirtymä – tällaiset siirtymät ovat filateelisessa kokoelmassa tarvittavia erikoisuuksia ja kohtalaisen näyttäviä. Kuusilo on parempi kuin yksittäinen merkki, koska siinä ei jää epäselväksi mistä on kysymys. Tarjolla oli lisäksi 50p vihreä merkki, jolla oli hammastesiirtymä, ja jolta oli leikattu hammaste yläreunasta pois – näin lienee yritetty saada luotua illuusio kahdelta reunalta hammastamattomasta merkistä. Illuusioksi tämä jäikin, sillä ostajat eivät innostuneet.

Tälläkin kertaa myytävänä oli ns. esittelyarkki M30 merkeistä – lähtöhinta oli jälleen 450 euroa, sama kuin viimeisessä vastaavassa huutokaupassa, jolloin arkki myytiin jälkimyynnissä. Näitä on olemassa n. kymmenen kappaletta markkinoilla ja ne ovat peräisin eräästä tunnetusta M30 filateelisesta kokoelmasta, jota on hajoitettu jo muutaman vuoden ajan. Kyseessä oli tällä kertaa 2mk/1½mk punaisen päällepainamamerkin ehdotearkki. Näitä lienee tulossa vielä ainakin puolen kymmentä. Ei ole mennyt kaupaksi tätä kirjoitettaessa. Virheellinen ”vuosilukuerikoisuus” 15mk punaisen M30 leijonamerkin kuusilossa, eli vuosi ”1591” meni kaupaksi n. 20 eurolla – lähtöhinta oli 20 euroa. 30mk linja-auto merkki, jolla oli laskoksen aiheuttama hammaste-erikoisuus nousi 30 euron limitistä n. 40 euroon – kohde oli mielestäni hyvän näköinen.

Yllä: Paketin osoitekorttina käytetty ehiökortti. Riistavedeltä 28.2.1938 Helsinkiin. Postinkantajan numeroleima 3365. Taksa: Paketti (3-5kg) kotimaassa (15.1.1926-31.8.1942) 9,00mk. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Kotimaan postihistoriakohteista jännittävin taisi olla ehiöpostikortti, jota oli käytetty paketin osoitekorttina. Kortille oli mitätöity paketin lähettämistä varten taksan mukaisesti M30 postimerkkejä ja se oli leimattu ”pakettikortiksi”. Takapuolella oli asianmukaisesti merkinnät koskien paketin luovuttamista. Kyseessä lienee ollut tilanne, jossa pakettikortit ovat lähettävästä postitoimistosta väliaikaisesti loppuneet ja ehiökortista on löydetty asiaan ratkaisu. Tämä on mielenkiintoinen, joskaan ei Postin sääntöjen mukainen tapa hoitaa pakettikortin virkaa ehiöllä – oikeastaan aika kiva postihistoriallinen tapaus. Samaa mieltä olivat ostajat – 20 euron lähtöhinnasta kortin hinta kipusi aina yli 120 euron. Toinen kiinnostava kotimaan postihistoriakohde oli vapaakirje, jolle oli maksettu vain pikalisä. Kyseessä oli kahdella viiden markan sinisellä leijonamerkillä maksettu 10mk pikalisä vuodelta 1945. Tämän kohteen sai ostaa hiukan yli kolmella kympillä.

Yllä: Keltainen 3mk merkki singlenä postikortilla Ruotsiin. Taksa: Postikortti Pohjoismaihin (1.7.1945 – 15.1.1946) 3,00mk. 6½ kuukauden taksa ja mahdollinen 3mk keltaisella vain kaksi kuukautta. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Pohjoismaihin menneitä lähetyksiä oli M30 osastolla myytävänä kaksi kappaletta. Näistä toinen oli mielestäni aika tavallisen oloinen 50p vihreällä M30 leijonamerkillä maksettu lehtikääre Tanskaan. Lehtikääret ovat tietysti ihan kivoja, mutta tällainen ensimmäisen painoluokan painotuotteen taksalla kulkenut ei herättänyt minussa juuri minkäänlaista verenpaineen nousua. Toinen Pohjoismaihin kulkenut kohde oli Ruotsiin vuonna 1945 mennyt postikortti, joka oli maksettu yksin 3mk keltaisella M30 leijonalla. Kyseessä on mielestäni mielenkiintoinen ja hyvä kohde, vaikkei se juuri miltää näytäkään. Kuten asiasta ymmärtävät tietävät, julkaistiin 3mk keltainen kotimaan postikortin taksalle tarkoitettu merkki vasta 16.11.1945, mikä tarkoitti sitä, että tarkoituksenmukainen käyttö rajoittui vain kahteen kuukauteen. Kun taksa Pohjoismaihin oli sama kuin kotimaahan, on tämä hyvä taksakohde, sillä taksa-aika on tosiaan vain tuo kaksi kuukautta. Olen nähnyt alle viisi tällaista 3mk keltaista sinkkua Pohjoismaihin, joten mistään valtavan yleisestä kohteesta ei ole kysymys, vaikka epäilemättä postikortteja etenkin Ruotsiin lähetettiin tällä taksalla suuria määriä.  Vielä minulle ei ole tullut vastaan muualle kuin Ruotsiin 3mk keltaisella singlellä lähetettyä Pohjoismaista postikorttia. Halvalla meni, hinta ei kahden kympin limitistä noussut – veikkaan, että kohteen vaikeus oli jäänyt ymmärtämättä.

Yllä: Postikortti 3.7.1942 Tervakoskelta Berliiniin, Saksaan. M30 1,75mk keltainen ehiökortti ja kaksi 50p vihreää M30 lieijonamerkkiä, yhteensä 2,75mk. Suomen ja Saksan sensuuri. Hyvän näköinen postikortti, Saksan erikoistaksan ensimmäisen taksa-ajan puitteissa. Taksa: Postikortti Saksaan (1.4.1942 – 30.8.1942)  1,75mk + postikortin lentolisä Eurooppaan (30.4.1928-30.9.1942) 1,00mk = 2,75mk. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Erikoistaksaisia lähetyksiä tällä hetkellä edustivat Latviaan 1939 lähetetty 1,25mk keltaisella merkillä maksettu postikortti ja vuoden 1942 heinäkuussa lentona Saksaan lähetetty postikortti. Näistä on todettava, että Latviaan mennyt kortti on ”oman erikoistaksansa” yleisin ja helpoin edustaja. Saksaan mennyt 1,75 perustaksainen postikortti on hyvin harvinainen, lentopostissa 2,75mk taksalla kulkeneita tunnetaan enemmänkin. 2,75mk violetilla merkillä kulkeneita sinkkuja lienee havaittu kymmenisen kappaletta ja muita tällä taksalla kulkeneita lentopostikortteja toiset mokomat. Siitä huolimatta kyseessä on hyvä taksa ja kohde on itsessään hyvän näköinen – lentoposti on ilmaistu leimalla ja kortti on sensuroitu sekä Suomessa, että Saksassa. Kohde oli ensimmäinen M30 luokan kohteista, joihin tuli huuto – 50 euron limitti ei siis keräilijöitä pelottanut ja myyntihinta paukahti yli satasen.

Jälleen myytävänä oli myös 6mk punainen postikortilla – tällä kertaa kyseessä oli sama Neuvosto-Eestiin vuonna 1946 mennyt kohde, joka oli jo aiemmin myytävänä SFP:n huutokaupassa 109 keväällä. Hintaa oli pudotettu sataseen sen jälkeen, kun kohde oli jäänyt myymättä korkeammalla lähdöllä aiemmin. Satanen alkaa tästä kohteesta mielestäni olla jo ns. mahdollisuuksien rajoissa, sillä kohde on M30 postihistoriakeräilijälle ns. parempi singlekohde ja kyseinen kappale on siistin näköinen ja kohdemaakin kiinnostava. Limitillä kohde tekikin kauppansa, hyvä ostos mielestäni ostajalle. Hyvä postikorttikohde oli myös 10mk violetin M30 leijonamerkin single lentopostikortilla vuodelta 1947 Englantiin. Vaikka kysymyksessä ei ole mikään järisyttävä kohde, on se kuitenkin hyvä taksakohde ja ihan ”ok” kohde 10mk violetille merkille. Limitin ollessa 20 euroa meni kohde kaupaksi.

Yllä: Painotuotepostikortti Valkeakoskelta 22.11.1945 Tartumaahan, Eestiin, Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton sensuuri. M30 2mk keltainen single. Kulkenut Leningradin kautta. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 2,00mk. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Mielestäni mielenkiintoinen kohde oli 2mk keltaisella merkillä maksettu postikortti Eestiin, Neuvostoliittoon vuodelta 1945. Kortilla oli kirjoitusta enemmän kuin viisi sanaa, oikeastaan seitsemän sanaa, mutta kyseessä oli luonteeltaan selvästi ”lyhyt tervehdys”, joka mielestäni vastaa painotuotepostikortin tarkoitusta. Vaikka kirjaimellisesti sanojen määrä ylittää painotuotteelle sallitun ollaan sillä pienellä harmaalla alueella, jossa olen valmis kallistumaan siihen suuntaan, että kyseessä on painotuotteeksi ”kelpaava” kohde. Neuvostoliitto ei sodan jälkeen ole ”helppo” kohdemaa – kortilla on myös Neuvostoliiton sensuuri. Lähtöhinta kohteella oli 20 euroa  – kyseessä on hyvä kohde 2mk keltaiselle merkille, suurella todennäköisyydellä merkki on sellupaperia ja parhassa tapauksessa jopa viimeistä kellanoranssia tilauserää 650; kuvan perusteella en osaa itse sanoa onko näin. Kohteen hinta jäi alle neljän kympin, mikä mielestäni ei ollut kallis hinta näin mielenkiintoisesta kohteesta.

Lentopainotuote 15mk punaisen merkin singlellä Ranskaan oli myytävänä 20 euron lähdöllä. Tällainen 50-luvun lentopainotuote M30 merkin singlellä saattaa vaikuttaa höpö höpöltä, mutta kuten monta kertaa aiemminkin olen todennut ovat lentopainotuotteet yksi kaikkein aliarvostetuimmista lähetyksistä, joita kentällä liikkuu. Lentopainotuotteet nimittäin eivät sittenkään ole kovin helppoja ja kaikki erikoisuudet, kuten tässä tapauksessa yhden merkin single, ovat heti hieman parempia lähetyksiä. Näitä 15mk punaisen leijonamerkin singlellä kulkeneita lentopainotuotteita olen nähnyt alle kymmenen – tässä on luultavasti kulkenut painotuotteena onnittelukortti avonaisen kirjekuoren sisällä. Mielestäni mielenkiintoista lentopainotuotteissa on se, että ne eivät jostain syystä ole löytäneet tietään lentopostikokoelmiin, joissa tyypillisesti on näytillä lähes pelkästään kirjepostia (kirjeitä ja postikortteja) – tämä asia on tullut selväksi Godfreyn lentopostikokoelmaa katsoneille ja sama asia oli myös nähtävissä Pokelan EstExissä nähdyssä kokoelmassa.

Yllä: Kohteesta 1234 erikseen pyydetyn yksittäisen kohteen kuvat – Lentolipukkeella varustettu postiennakkopaketin osoitekortti. Leimattu Turussa 1.8.1930 ja Maarianhaminassa samana päivänä kello 16 (tai klo. 18). Postiennakon määrä 167,50 markkaa ja paino 0,5kg. M30 5mk Olavinlinna, 1½mk violetti ja 1mk oranssi, yhteensä 7,50mk sekä 2kpl M17 2mk sininen, yhteensä 11,50mk.Taksa: Paketti (-1kg) kotimaassa (15.1.1926 – 31.8.1942) 5,00mk + postiennakko (101-500mk) kotimaassa (15.1.1926 – 30.11.1931) 2,50mk = 7,50mk. Paketin lentolisä kotimaassa per 1kg (1.4.1928 – 30.9.1942) 3,00mk. Yhteensä taksa lentona 10,50mk. Maksettu liikaa tai jotain muuta…

Erissä oli muutamia kiinnostavia M30 kohteita myytävänä, itse asiassa useammassakin erässä, mutta keskityn tässä vain yhteen kohteeseen, joka on kohtalaisen mielenkiintoinen ja herättää keskustelua. Kohde löytyi erästä, joka oli myytävänä numerolla 1234. Kyseessä on vuonna 1930 leimattu mallien M17 ja M30 sekapostite paketin postiennakko-osoitekortti, jolle on lisätty lentolipuke.Kuten aiemminkin tässä blogissa on todettu, ovat kotimaan lentopaketit äärimmäisen harvinaisia ja aina kun niitä tulee vastaan tulee olla varpaisillaan, sillä kuten hyvin tiedetään kaikenlaisia vedätyksiä on liikenteessä. Tämä kyseinen osoitekortti on kirjoitettu ja lähetetty Turussa 1.8.1930 ja sille on kiinnitetty M30 merkkejä yhteensä 7½ markan edestä, joka vastaa paketin ja postiennakon taksaa. Lisäksi kortille on mitätöity M17 merkein 4mk, joka ei kuitenkaan vastaa paketin tuonaikaista lentolisää, joka oli 3 markkaa. On kuitenkin huomattava, että 4mk oli paketin lähettämisen aikaan pikalisän hinta. Toisaalta, että paketin lähettäminen kiireellisenä maksoi kaksinkertaisesti paketin hinnan (KK 43 / 1925), eli tässä tapauksessa 5mk. Olen kuitenkin nähnyt paljon pakettikortteja, jotka on varusteltu pikalisällä ja ”pikalisän” mukaisella maksulla. En ole täysin perillä siitä mitä tuo kiireellisyys vs. pikalisä merkitsi paketin käsittelyssä käytännössä. Tämän lisäksi kun katsotaan tarkasti leimojen kaaria kortilla olevilla merkeillä, huomataan, että M17 merkeistä vasemman puolimmaisessa on leiman kaari, joka ei jatku merkin ulkopuolella kortille. Tämä asia on mielestäni erittäin suspekti!!

Turun ja Maarianhaminan välisistä lennoista sen verran, että paketin lähettämisen aikaan elokuussa 1930 ja paketin lähettämisen päivänä (joka oli perjantai) kulki lento, joka lähti Turusta kello 16 ja oli arvatenkin perillä Maarianhaminassa noin kello 17. Näin ollen on mielestäni mahdotonta, että tällä lennolla kulkenut lähetys olisi voitu aidosti leimata Maarianhaminassa kello 16. Lento jatko Maarianhaminasta Tukholmaan. Jos Maarianhaminan leimaus onkin 18 muuttuu tämä asia erilaiseksi ja voin uskoa, että paketti olisi ehtinyt Maarianhaminan kentältä postiin iltakuudeksi ja tullut siellä leimatuksi. Kuvasta ei voi 100% varmuudella sanoa Maarianhaminan kellonaikaa, mutta se näyttää kovasti olevan 16.

Optimisti voi spekuloida, että kortille on Turussa maksettu pikalisä, jonka tilalle postissa on laitettu lentolisä ja paketti olisi lentänyt Turusta Maarianhaminaan. Tällaisena kortti olisi hieno kohde – ongelma on se, että asiasta ei ole mitään todisteita ja lisäksi se, että M17 merkkien leiman kaari on äärettömän onneton juttu. Eli jälleen kerran löytyi aikamoisen vaikea purtava ja vaikka tällaisen kivan tarinan tähän saisi väkisin väännettyä, niin enpä itse tätä kohdetta lähtenyt vakavasti havittelemaan. On hyvinkin mahdollista, että M17 merkkien alta löytyy Turku-leima, joka jatkuu kortilla ja kyseiset kaksi merkkiä on lisätty kortille filunkimielessä samaan aikaan kun lentolipuke on lisätty. Pitäisi saada kohde lähempään tarkasteluun, jotta voisi tehdä tämän parempia arvioita siitä, että mistä oikeastaan on kysymys. Joka tapauksessa kiinnostava kohde, vaikka todennäköisesti onkin filunki. Erän hinnaksi saatiin hieman yli 110 euroa.

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 2mk keltainen, 50p vihreä, ehdotearkki, Ehiökortti, lentopaketti, Lindeblad, Neuvostoliitto, Saksan erikoistaksa, sekapostite

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

17 heinäkuun, 2018 By Mikael Collan

Esitin Jyväskylässä järjestetyssä KESFILA näyttelyssä yhden kehyksen kokoelman ulkomaan taksaisista painotuotteista. Kuten aiemmassa KESFILAa käsittelevässä kirjoituksessa mainitsin, ajattelin käydä kokoelman läpi yksityiskohtaisesti, kun aikaa tulee – nyt lomat ovat alkaneet ja aikaa on sen verran, että ehdin käydä kokoelman läpi. Kokoelman ideana on esitellä Malli 1930 merkeillä ulkomaan painotuotetaksoja merkkimallin käyttöajalta. Erityisesti halusin esitellä kaikki UPU:n värisuositusten mukaiset vihreät M30 merkit, jotka oli painettu nimen omaan ulkomaan ensimmäisen painoluokan painotuotteita varten.

Yllä: Kokoelman etusivu

Kokoelman etusivulla kerrotaan yleisluontoisesti ulkomaan painotuotteista ja todetaan, että painotuotteet ovat usein aliarvostettuja lähetysmuotona, vaikka erityisesti ulkomaan painotuotteista löytyy hyvinkin vaikeita kohteita. Erityisen vaikeita ovat painavammat painotuotteet ja lentopainotuotteet 30- ja 40-luvuilta. Etusivulla todetaan, että mukana ei ole muita kuin vaikeita kohteita, eli aivan tavallinen tavara on jätetty ”armotta” pois. Näyttelykokoelmiin yleensä tehdään lyhyt, parin sivun pituinen, kokoelmaa paremmin selittävä synopsis. Synopsiksessa voi esittää asioita, joita ei kokoelman etusivulle mahdu ja mahdollisesti ”kouluttaa” kokoelman katselijoita etusivuakin enemmän. Kokoelman synopsiksen voi ladata tästä linkistä.


Yllä: Video, jolla kokoelmaa käydään läpi – loppuu kesken lauseen, jatkuu osassa 2

Yllä: Videon toinen osa, jolla käydään läpi kokoelma loppuun, sekä kokoelman saama arvostelu lyhyesti

Yllä olevilla videoilla kokoelma käydään läpi alusta loppuun – videon katsomalla pääsee kohtalaisen hyvin perille vihreistä M30 leijonamerkeistä ja erilaisista ulkokomaan painotuotteista ja niiden harvinaisuudesta. Video loppuu kesken, koska ohjelma jota käytin ns. ”crashasi” eli luhistui omaan mahdottomuuteensa. Onneksi pystyin pelastamaan nauhoitteen, ja säästin aikaa siinä, ettei tarvinnut aloittaa uusiksi nollasta.

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 2018, arvostelu, Kesfila, Keski-Suomen Filatelistit, painotuote, video

EstEx 2018 Tallinna

14 heinäkuun, 2018 By Mikael Collan

Eteläisen naapurivaltiomme Eestin tai Viron satavuotisen taipaleen juhlistamiseksi järjestetty EstEx 2018 näyttely on yhä auki ja voimissaan tätä kirjoitettaessa Tallinnassa. Näyttelypaikkana on Eestin messukeskus Piritan kaupunginosassa, ei kovin kaukana Moskovan Olympialaisten purjehduskilpailujen näyttämöstä. Messukeskuksesta on näyttelyä varten varattu yksi halli, joka on täynnä kehyksiä – kaiken kaikkiaan viidettä sataa. Mukana on suuri määrä suomalaisia kokoelmia, yli neljäsosa koko kehysmäärästä. Luonnollisesti Eestiläiset ja muut Itämeren valtiot, jostain syystä Latviaa lukuunottamatta, ovat hyvin esillä. Lisäksi Romaniasta oli käsittääkseni yksi kokoelma. Hallissa ei ole ilmastointia ja tästä johtuen fiilis oli kohtalaisen lämpöinen. Aamulla suoritettu lattioiden vesipesu ei vähentänyt ”safari-meininkiä”. Ilmeisesti siivoojille ei oltu kerrottu, että vesihöyry ja postihistoria eivät sovellu kovin hyvin yhteen…

Itse lähdin matkaan jo näyttelyn avajaispäivää edellisenä iltapäivänä, ensin linja-autolla Helsinkiin, josta nousin laivaan. Huomasin, että laivalla voi huokeasti yöpyä ja nousta maihin Tallinnassa vasta aamulla. Näin säästin hottelin kustannukset. Matka-aika Helsingistä Tallinnaan on vain kaksi tuntia, joten hyvin helppo ja näppärä yhteys on kysymyksessä. Aamiaisella huomasin, että mukana on Forssan kerholaisia ja Hämeenlinnasta Esa Kärkäs. Söimme yhdessä aamiaisen ja siirryimme sen jälkeen forssalaisten autolla messukeskukselle. Kiitokset vielä kyydistä! Olimme sen verran etuajassa, että ”jouduimme” odottelemaan kauniissa aamusäässä ja juttelemaan muiden paikalle hyvissä ajoin saapuneiden kanssa mieliaheestamme. Hieman ennen yhdeksää joukko kommissaareja ja tuomareita tuli paikalle, ja tämän jälkeen pääsimme kaikki sisälle näyttelyyn, vaikka sen virallinen avautuminen tapahtuisikin vasta kymmeneltä. Tunnelmaa ei siis pilannut liiallinen niuhoittaminen.

Yllä: Heti näyttelypaikalle saavuttuamme otettu video.

Näyttelyssä oli lähes kaikki kehykset saatu jo täytettyä ja ennen virallista alkamisaikaa loputkin oli täytetty. Oli mukava huomata, että Suomesta Viroon 1930-1945 M30 merkein lähetettyjä kohteita käsittelevä yhteiskokoelmamme (Kauppi, Seitsonen, Nieminen, Collan) oli hienosti esillä heti sisäänkäynnin edessä ja kehysnumerolla 001. Valaistus oli paikassa parhain mitä koko hallista löytyi ja toivottavasti kokoelma kiinnostaa katsojia. Yleensähän yhdessä tehtyjä kokoelmia ei näyttelyissä ole nähty ja näyttelysäännöt tyypillisesti estävät kokoelmien yhdessä kokoamisen. Tämä on tietysti hieman ristiriidassa sen kanssa, että tulos ja mitalit annetaan aina kokoelmalle eikä näytteilleasettajalle… mutta tällaiset ovat säännöt. Tällä kertaa homma onnistui siten, että Suomen komissaarina toiminut Jukka Mäkinen hoiti homman kotiin ja sai kokoelmamme mukaan kutsuttujen luokkaan. Kokoelma oli suunniteltu ja tehty vain tätä näyttelyä varten, eikä sitä suurella todennäköisyydellä tulla enää missään tämän jälkeen näyttämään, joten tavallaan kutsuttujen luokka sille oikea paikka onkin.

Kauppiaita paikalla oli kohtalaisen nihkeästi – olin tästä hieman yllättynyt, mutta ehkäpä järjestäjiltä oli hinnoittelun suhteen mopo karannut. On kuitenkin kaikkien etu, että kauppiaita olisi paikalla maksimaalisesti, koska tällöin keräilijöitä tulee paikalle maksimaalisesti – itse näyttely on yksi asia, mutta harrastukseen kuuluu vahvasti uuden tavaran hankkiminen ja jos se ei onnistu on yksi vetovoimainen elementti pois pelistä. Paikalla oli siis alle kymmenen myyjää, joista suomalaisia edusti Vesa Järvistö. Toinen ”iso” myyjä oli tanskalainen JF-Stamps, jonka hintataso on tunnetusti sieltä korkeammasta päästä. Kohde kuin kohde on tyypillisesti kaksin, jollei kolminkertaisesti hinnoiteltu verrattuna ns. normaaliin. Itse en tästä johtuen ole ostanut JF:ltä tyypillisesti kuin hyvin vaikeita kohteita, silloin harvoin, kun niitä on ollut saatavilla. Kun hinnat huitelevat yli satasessa alkaa moninkertaisten hintojen pyytämienen olla vaikeampaa, joten paremmissa kohteissa ei hinta ehkä sittenkään ole niin huikea, kuin edullisemmissa. Ja toki hinta on aina neuvotteluasia… Paikallisilla kauppiailla tavara oli tyypillisesti painottunut akselille Eesti-Venäjä-Saksa ja suomalaista filateliaa oli myytävänä vähän, jos lainkaan.  Sekä Järvistöllä että JF:llä oli M30 postihistoriaa myytävänä ja kaikenlaista pikkukivaa oli näkyvissä. JF:llä oli muutamia kohteita, joita olisin voinut ostaa, mikäli niiden hinta olisi ollut matalampi – päädyin kuitenkin olemaan ostamatta, sillä tuplakohteiden ostaminen kallilla on aika hurjaa toimintaa.

Yllä: M30 kortti Odd Arve Kvinneslandin kokoelmasta ”Postal history of the sea service East Prussia 1935-1944”. Pahoittelut huonolaatuisesta kuvasta.

Mallin 1930 kohteita oli näytillä muutamissa kokoelmissa, oman kokoelmamme lisäksi. Eräällä norjalaisella oli omassa laivaleimauksia ja laivapostia esittelevässä kokoelmassaan mukana yksi M30 merkeillä lähetetty Saksassa, Itä Preussissa laivaleimattu postikortti. Kortti on leimattu M/S Hansestadt nimisen aluksen laivaleimalla. Muut M30 kohteet löytyivät kahden suomalaisen kokoelmista – Harri Ala-Honkolalla oli lento-onnettomuuspostia käsittelevässä yhden kehyksen kokoelmassaan muutamia M30 kohteita, jotka tietysti ovat erinomaisia, koska lento-onnettomuuskohteet ovat tyypillisesti harvinaisia. Harrilla oli näytillä mm. Småland lentokoneen maahansyöksyssä käristynyttä M30 postia. Samaisessa kokoelmassa oli mukana kaksi kolmesta tunnetusta matkustajakone Kalevan alasampumisesta säilynyttä kirjettä. Aero Oy:n siviililentoa suorittava matkustajakone Kaleva oli 14.6.1940 lentoreitillä Tallinna-Helsinki ja kuljetti postia, kun Neuvostoliittolaiset pommikoneet ampuivat sen varoittamatta alas. Neuvostoliittolaisten tähtäimessä oli koneessa kuljetettu 227kg diplomaattipostierä Amerikkalaista ja Ranskalaista diplomaattipostia, jonka sisällön he halusivat nähdä – tätä varten he kaikkien kansainvälisten sopimusten vastaisesti hyökkäsivät matkustajakoneen kimppuun, tappaen sen miehistön ja kaikki matkustajat, sekä varastivat postin. Kone syöksyi mereen ja syöksupaikalle ehätti ensimmäisenä troolari – pian neuvostoliittolainen sukellusvene kuitenkin nousi pintaan lähellä ja tykillä uhaten takavarikoi kaiken postin, jota troolari oli ehtinyt nostaa. Suomen sodanjohto pääsi heti tietoiseksi asiasta, sillä sukellusvene sähkötti Pietariin, että pommikoneet olivat ampuneet Kalevan alas – suomalaiset osasivat avata Venäläisen koodatun lähetyksen. Asiaa ei kuitenkaan päästetty julkisuuteen, eikä se tullutkaan julkiseksi, vaikka Viron puolella alasampumisella oli silminnäkijöitä – Neuvostoliitto nimittäin sulki yhteydet Eestiin heti alasampumisen jälkeen ja miehitti koko Baltian kaksi päivää myöhemmin. Tämä tapahtui siis välirauhan aikana! Kun Suomen ja Neuvostoliiton välillä virallisesti oli rauha – Suomen sodanjohto ilmeisesti katsoi, että asia salataan, jotta asian tiimoilta vältettäisiin sodan uudelleensyttyminen.

Toisen teorian mukaan diplomaattipostilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, vaan kysymys oli pikemminkin Neuvostoliiton sotavoimien epäselvistä ohjeista Viron eristämiseen liittyen – pommikoneiden miehistöt eivät ymmärtäneet ampuvansa Suomalaista konetta, niille oli annettu ohjeet estää Virolaisten koneiden lähteminen maasta. Kyseessä olisi ollut siis ns. ”rankemman kertaluokan tyrintä”. Voin kuvitella tämän teorian paikkaansa pitäessä herrojen pommittajalentäjien saaneen Neuvostoliittolaiseen tapaan ohjeistuksen toimia seuraavat vuodet suolakaivoksessa jossain jumalan selän takana. Oli miten oli tämä onnettomuuden piikkiin kirjattu mereensyöksy oli siis kylmän rauhallinen siviilikoneen alasampuminen Neuvostoliiton taholta. Asia tuli julkiseksi vasta 1990-luvulla ja kuolleiden perheille mm. ei oltu asiasta kerrottu. Harrin kokoelmaan kannattaa siis tutustua – historiallisia kohteita löytyy.

Toinen M30 kohteita sisältänyt kokoelma oli sekin lentopostiluokassa – kyseessä on Timo Pokelan, toisen lentopostia käsittelevän kirjan kirjoittajista, Suomen lentopostia käsittelevä viiden kehyksen kokoelma ”Airmail of Finland 1913-1952”. Kokoelmassa käsitellään lentopostin alkuaikoja Suomessa ja mukana on niin Suomesta ulkomaille kuin ulkomailta Suomeenkin tulevaa postia. Pokela on laittanut kokoelmansa täysin uusiksi ja yleisilme on mielestäni pirteä. Jokaisella sivulla on pitkälti kerrottu aiheesta kohdeselosteiden lisäksi. Mukana on muutamia mielestäni hyviä M30 kohteita, mm. raskas lentopainotuote (lehtikääre) ja sota-aikainen kotimaan lentopostikirje, Vaikka en aivan jokaisesta kokoelman teksteissä kirjoitetusta asiasta ole Timon kanssa samaa mieltä on hienoa, että kokoelma oli taas näytillä.

Yllä: Käteen jäänyt kohde, kirje Helsingistä 28.11.1940 Reichenbergiin, Sudeettialueelle. M30 3½mk sininen leijona. Suomnen ja Saksan (Köln) sensuurit. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.11.1936-30.8.1942)) 3,50mk.

Tällä kertaa käpälään jäi vain pari kohdetta, joista yksi on mielenkiintoinen kirje Sudeettialueelle, Reichenbergiin. Reichenberg oli Sudeettialueen administratiivinen pääkaupunki ja nykyään kaupungin nimi on Liberec. Sudeettialueet liitettiin Saksaan vuonna 1938 ja käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Tsekkoslovakian puolustusmahdollisuudet Saksaa vastaan katosivat, jos kohta ne eivät hyviä olleet olleet liitosta ennenkään. Vieraan vallan tapa hamuta toisten alueita ei siis ole mitenkään uusi asia – Sudeettialueiden osalta tilanne kuitenkin oli siitä mielenkiintoinen, että liitos tapahtui ulkovaltojen mm. Englanti, hyväksynnällä. Kun puhutaan siitä, että Venäjä valtasi Krimin Ukrainalta, ei tarvitse siis mennä kuin aikaan ennen toista maailmansotaa, kun aivan vastaavaa tapahtui Keski-Euroopassa. Jopa argumentit väestön etnisestä kuuluvuudesta ”emämaahan” ovat erittäin samankaltaisia. No se maailman politiikasta – alue on mielenkiintoinen postihistoriallisesti, sillä Sudeettialueelle lähetettyä postia ei tunneta valtavasti ja niille, jotka keräävät toisen maailmansodan postia ovat alueelle lähetetyt kohteet kiinnostava osa sodan alkutahtien kuvaamista.

Vaikka uusia kohteita ei taskuun jäänytkään nippukaupalla oli reissu tekemisen arvoinen – harrastuksen parissa vietetty päivä sujui nopeasti ja kotimatkakin jutellessa keräilijäkavereiden kanssa meni viihdyttävästi. Vaikka Yhdysvaltain ja Venäjä presidenttien tapaamisen takia oli ilmoitettu maahantulomuodollisuuksien mahdollisista kiristyksistä, ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa ollut havaittavissa Länsisatamassa.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: Ala-Honkola, ExtEx 2018, Jukka Mäkinen, Kaleva, Pokela

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

8 kesäkuun, 2018 By Mikael Collan

Varma merkki kesästä, paljon varmempi kuin muuttolinnut tai kelit, on Forssan kerhon kesätapahtuma, joka paikalla olleiden arvion mukaan oli noin ”pariskymmenes”. Paikalle oli saapunut yli viisikymmentä filatelistia ympäri maata – ja tunnelma oli mukava. Pihalla oli kolme isompaa myyntipöytää täynnä kohteita, joista saattoi etsiä itselleen sopivia. Itsekin löysin yhden kohteen – mikä oli pieni yllätys; en odottanut mitään…. mutta näinpä taas kävi…

Yllä: Tammelan opiston mökki, Tammelan Pyhäjärven rannalla

Juha Valtonen piti tapahtumassa erinomaisen esityksen koskien Viron postimerkkien ja postin historiaa. Juha aloitti tarinansa Viron postin alkutaipaleelta, 1600-luvulta, eli samoilta ajoilta kuin Suomen postinkuljetuksen historia sai alkunsa ja lopetti uusimman itsenäisyyden alkuun. Saimme kuulla Virolaisten kovista kokemuksista milloin minkäkin maata hallinneen valloittajan käsissä ja senkin ihmeen kuulimme, että Ruotsalaisten satavuotista kautta Viron ruorissa muistellaan pääosittain positiivisena, jopa kultaisena, aikana maan historiassa. Juha mehusti historian tapahtumiin nivoutuvaa esitystään kiinnostavilla postilähetyksillä ja kertoi myös Viron merkkien väärenteistä. Postihistoriakeräilijälle antoi tämä esitys paljon ajateltavaa – varmasti EstEx´18 näyttelyssä, tutkiessani Viron postihistoriallisia kokoelmia, saan ammennettua Juhan kertomuksesta.

Yllä: Juha Valtonen valmistautuu esitykseensä Tammelan Opiston mökillä

Esityksen jälkeen järjestettiin perinteiset arpajaiset, joissa palkintoja oli runsaasti ja voittajiakin oli runsaasti. Arpajaisten tuotolla käytännössä kustannetaan pippalot – eli Forssan kerhon tarjoamat voileivät, kahvit, kakut ja makkarat. Pääpalkinto meni tällä kertaa Helsinkiläiselle vieraalle. Arpajaisten jälkeen pidettiin huutokauppa – viitisenkymmentä kohdetta nuijittiin maailmalle – paljon jäi myös myymättä; lähtöhinnat eivät päätä huimanneet. Tällä kertaa mukana ei ollut M30 herkkuja, joten siirryinkin saunan lauteille kesken huutokaupan. Sauna oli jälleen erinomainen; pehmeät löylyt ja hyvä happi, pistämätön yhdistelmä. Järven vesi oli kuitenkin aikamoisen vilakkaa – kesti kuitenkin kastautumisen ja jonkinlaisen talviturkin päältäheittämisen.

Yllä: Kesätapahtumasta tehty löytö. Kirjattu kirje 30.10.1946 Kannuksesta Tampereelle. M30 16mk linja-auto single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (16.1.1946 – 31.12.1946) 8,00mk + Kirjaaminen kotimaassa (16.1.1946 – 31.12.1947) 8,00mk = 16,00mk. Kyseinen merkki julkaistiin 16.10.1946 – eli tällä taksalla merkin käyttö oli mahdollista vain kaksi ja puoli kuukautta.

Ja tosiaan, käteen jäi yksi kohde – parilla eurolla laatikosta löytynyt kirjattu kirje kotimaassa 16mk posti-bussi merkin singlekäyttönä. Kyseessä ei ole minkäänlainen kanuuna, mutta kohteen taksa-aika on kohtalaisen lyhyt, vain kaksi ja puoli kuukautta. Tämä johtuu 16mk posti-bussi merkin julkaisuajankohdasta. Parhaita kohteita tälle merkille ovat ulkomaan toisen painoluokan kirjeet, hyvänä kakkosena tulevat ulkomaan lentokirjeet ja tätä kohdetta vastaava kirjattu kirje Pohjoismaihin.

Kotimatkalla Saloon oli ilta hämärtymässä ja peurat vilkkaasti liikenteessä. Niin vilkkaasti, että eräskin peura yritti kaikkensa päästäkseen tutustumaan autooni lähemmin. Tällä kertaa onnistuminen jäi metrin päähän n. 80 kilometrin tuntinopeudessa. En ehtinyt oikeastaan reagoida lainkaan, kun tämä luontokappale ryntäsi kurvissa vasemmalta puuntakaa tielle ja ohitti autoni takaa metrin päästä. Onneksi en ryhtynyt peura-keräilijäksi – toivottavasti muutkin pääsivät turvallisesti kotiin.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 16mk linja-auto, Forssa, Juha Valtonen, Tallinna, Viro, Viron postihistoria

SFP huutokauppa 109

26 toukokuun, 2018 By Mikael Collan

Suomen Filateliapalvelun 109. huutokauppa päättyi eilen illalla kahdeksan nurkilla. Tämä huutokauppa oli ns. nettihuutokauppa, jossa myytävät kohteet huudettiin verkon kautta – Hellman huutokauppojen kaltaista live-huutomahdollisuutta ei ollut (toki puhelin ja kirjalliset huudot saattoi toimittaa etukäteen. Minun tapani suhtautua huutokauppaluetteloihin on katsoa niitä läpi kokonaisvaltaisesti, jotta saan käsityksen siitä mitä tavaraa on myynnissä – myös oman keräilyalueeni ulkopuolella. Tällä kertaa huomasin, että myynnissä oli yhä jonkin verran laiva-aiheista tavaraa, sekä mukana oli myös muissa huutokaupoissa myytävänä ollutta parempaa itsenäisyydenajan lähetyspuolta, erään hiljattain poistuneen keräilijän jäämistöstä. Malli 1930 osaston osalta myynnissä oli vain vähän tavaraa – kaiken kaikkiaan osastossa oli vain kaksitoista kohdetta. Eli anti oli niin sanotusti ”hintsua” –  onneksi mukana oli muutamia parempiakin kohteita, joten toteamus, että ei se määrä vaan se laatu ratkaisee, piti paikkansa tälläkin kertaa. Kiinnostavia M30 kohteita oli myytävänä myös lähetyserissä, ja itse asiassa niistä löytyikin eniten allekirjoittanutta kiinnostava kohde. Koska erien osalta on ilmassa aina tiettyä epävarmuutta ja usein, kuten tälläkin kertaa, valokuvat eivät ole riittävän hyviä täydellisen ymmärryksen saamiseen, päätin ajella Naantaliin tutkimaan kohteita henkilökohtaisesti, jottei sitten jäisi mitään hampaan koloon. Mutta katsotaan mitä myytävänä oli – tapani mukaan filatelia edellä, läheltä kauas.

Yllä: Karjalan väreissä painettu 1,25mk merkin ehdotevedos – 24 merkin ryhmä. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Kahdestatoista listatusta M30 kohteesta ei-lähetyskohteita oli vain neljä. Näistä kaksi oli tavallisia, 10mk Saimaa merkin ykkösvärin postituore nelilö myytiin hiukan yli 50 eurolla ja 1,25 / 50p keltainen päällepainamamerkki kakkos ladelman leimattu vaakapari noin 35 euron hintaan. Kahden markan violetin M30 leijonamerkin kokonainen esittelyarkki jäi myymättä 450 euron lähtöhinnalla – näitä arkkeja on ollut myynnissä aiemminkin ja niiden lähtöhinnoittelu ei ole muuttunut siitä huolimatta, että myymättä ovat jääneet – myyntiin jättäjä on ilmeisesti kohtalaisen itsepäistä sorttia. Kieltämättä kyseessä ovat harvinaiset kohteet, mutta tänä päivänä kohteiden hintataso on ehkäpä puolet alempana. Mielenkiintoinen myytävänä ollut kohde oli 1,25mk leijonamerkin ”Karjalan värein” painettu liimaton 24-merkin ryhmä. Kysymyksessä on ilmeisesti (en ole varma) Viipurin uudelleen valloitusta 1941 juhlimaan tai Itä-Karjalaa varten suunniteltu merkki, jota ei koskaan julkaistu. Eräässä aiemmin esillä olleessa M30 kokoelmassa on kirjoitettu, että tästä olisi tehty yksi arkki 100 merkkiä, mutta tuntien M30 painotavan, on luontevaa ajatella, että ainakin yksi painoarkki, eli 200 merkkiä olisi painettu. Tuossa kokoelmassa oli esillä 16 merkin kokoinen arkin reunakappale ja siinä mainittiin kappaleen olevan suurin tunnettu ryhmä – viimeistään nyt voimme todeta, että näin ei ole, koska tämä myytävänä ollut oli kahdeksan merkkiä suurempi. Tämä erikoisuus meni edullisesti ja nousi 20 euron lähtöhinnasta vain noin 40 euron hintaan, eli per merkki hinnaksi jäi alle 2 euroa. Tämä on mielenkiintoinen juttu M30 filateliakeräilijälle ja mielestäni arkinpalanen oli edullinen.

Yllä: Helsingistä 14.11.1936 Reykjavikiin, Islantiin lähetetty postikortti. M30 1mk oranssi ja 25p ruskea, yhteensä 1,25mk. Taksa: Postikortti Pohjoismaihin (1.12.1931 – 15.6.1940) 1,25mk. Harvinainen postikortti Islantiin. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Kotimaan postia ei tällä kertaa ollut myynnissä M30 osastolla, Pohjoismaihin mennyttä kuitenkin oli. Erityisesti kiinnostavaksi osoittautui 1936 Islantiin lähetetty postikortti, joka nousi 20 euron lähdöstä aina 170 euron tuolle puolen. Kuten monet tietävät, on Islanti Pohjoismaista Norjan kanssa paras kohdemaa. Islantiin mennyttä postia tunnetaan yhteensäkin kohtalaisen vähän ja postikortit Islantiin ovat aina hyviä – tällainen 30-luvun postikortti on erittäin hyvä kohde ja niitä ei suinkaan puissa kasva. Erityisen hyvää tässä kortissa on vielä se, että se on firmapostia, eli ei missään tapauksessa tekele. Hyvyydestään huolimatta tämän kortin saavuttama hinta oli minulle yllätys. Painotuotteena Viroon 1944 lähetetty postikortti, jolle oli leimattu kaksi 25p merkkiä (yhteensä 50 penniä) myytiin 20 euron pohjahinnalla. Suurin osa ostajista ilmeisesti katsoi korttia ja huomasi useita kiinnostavia asioita mm. sen, että painotuotteen taksa vuonna 1944 oli 1mk eikä 50 penniä ja, että kenttäpostissa kortti olisi kulkenut ilmaiseksi. Näistäkin asioista huolimatta kohde on jotenkin mielenkiintoinen, sillä sikäli kuin mikäli se on kulkenut Viroon. Ajankohta on mielenkiintoinen – juuri noihin aikoihin Virossa käytiin kovia taisteluja Neuvostoliittolaisia joukkoja vastaan. Epäselvyyksien takia en kuitenkaan lähtenyt tätä kohdetta huutelemaan.

Yllä: Helsingistä 6.7.1946 Bielaja Halonitzaan, Neuvostoliittoon lähetetty kirjattu postikortti. M30 5mk keltainen ehiö ja lisämerkkeinä 10mk sininen ja 1mk vihreä, yhteensä 16mk. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 6,00mk + kirjaaminen ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 10,00mk = 16,00mk. Harvinainen. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Neuvostoliittoon lähetetty vakuutettu kirje, hieman kokeneen näköinen, myytiin noin 35 eurolla. Näitä ulkomaan vakuutettuja tulee harvemmin vastaan ja tällainenkin, hiukan rospuutto kohde on hyvä lisä kokoelmaan – kun uudessa taksakirjassa on dokumentoitu myös kultafrangin vasta-arvot ei näiden ulkomaiden vakuutettujen kirjeiden taksan laskeminenkaan tuota enää ongelmia. Tämä kohde, kuten niin monet Neuvostoliittoon lähetetyt on palautettu. Neuvostoliiton miehittämään Viroon 1946 lähetetty 6mk punaisella singellä maksettu postikortti jäi 150 euron lähtöhinnallaan seinäkukkaseksi – näistä 6mk punaisista singleistä on tässäkin blogissa kirjoitettu useampia kertoja. Kohteiden hinnat ovat vaihdelleet viimeaikoina 40-100 euron välillä, joten 150 euron lähtöhinta on ylimitoitettu, vaikka hyvästä kohteesta on kysymys. Näitä tunnetaan tänäpäivänä n. 15 kappaletta. Tämä myytävänä oleva kohde ei suinkaan ole ns. uusi tuttavuus, vaan se on kotoisin eräästä tunnetusta M30 kokoelmasta. Kolmas Neuvostoliittoon lähetetty ja myytävänä ollut kohde oli kirjattu postikortti Bielaja Halonitzaan. Missä tällainen paikka on tai on ollut ei minulle avaudu, mutta mahdollisesti jossakin Kazanin Pohjois-puolella. Kortilla on Leningradin ja Moskovan kauttakulkuleimat ja se, kuten niin monet muutkin Neuvostoliittoon lähetetyt postitteet on palautettu. Kortilla on pitkät pätkät kertomusta ja se ei vaikuta tekeleeltä. Kirjatut postikortit ulkomaille ovat vaikeita, koska lomaltahan kortteja yleensä lähetettiin ja tuolloin kirjaus ei ollut tarpeellinen. Neuvostoliittoon postia lähettäneet kuitenkin tiesivät, että jos ei lähetyksiä kirjattu, oli suuri todennäköisyys siitä, että posti ei koskaan mennyt perille tai vaihtoehtoisesti, jos ei mennyt perille, niin perille menemättömyydestä ei tullut mitään tietoa (lähetykset katosivat), kirjattuja kuitenkin käsiteltiin paremmin ja lähetettiin takaisin, mikäli niitä ei voitu toimittaa perille. Tämäkin tieto oli sodan jälkeisessä Neuvostoliitossa jotakin – tieto nimittäin oli silloin siinä yhteiskunnassa kortilla. Kohteen hinta nousi 20 euron limitistä aina n. 95 euroon. Kohde saavutti siis kohtalaisen hintatason, joka kertoo kirjattujen postikorttien harvinaisuudesta.

Yllä: Myynnistä poistettu Latviaan 1940 lähetetty lähetys. Kun vertaillaan vasemmassa yläkulmassa olevaa kirjoituskoneella kirjoitettua tekstiä muuhun kirjoituskoneen tekstiin huomataan, että se on kirjoitettu erilaisella fontilla eli kirjasimella. Itse asiassa sellaisella, joka tuli käyttöön vasta paljon 1940-lukua myöhemmin. Teksti ”asiakirja” on siis lisätty myöhemmin – ilmeisessä väärennöstarkoituksessa. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Sensuroitu ja ”hyvän näköinen” postikortti vuodelta 1943 Ranskaan, yksin M30 2mk merkillä myytiin n. 25 eurolla. Kortti oli hienon näköinen, mutta surkeaa kyllä väärätaksainen, sillä Ranska ei kuulunut erikoistaksojen piiriin, vaan sinne oli voimassa kansainvälinen postitaksa, joka postikortille kortin lähettämisen aikaan oli 2½ markkaa. Vaikutti kuitenkin siltä, että kortti olisi kulkenut normaalisti. Kolmannen painoluokan lentokirje Ranskaan vuodelta 1954, jonka sisältönä oli kehitettävä filmirulla, myytiin parilla kympillä jälkimyynnissä – totean, että kolmannen painoluokan kirjeet ovat kohtalaisen mukavia kohteita. Myynnistä poistettiin yksi kohde, numerolla 1675 myytävänä ollut lähetys Rigaan, Latviaan vuodelta 1940. Tämä lähetys oli maksettu kolmella M30 leijonamerkillä taksan ollessa yhteensä 3½mk. Kuten tässäkin blogissa on useaan kertaan käyty läpi, oli Suomen ja Latvian välillä voimassa kahdenvälinen postisopimus vuodesta 1937 alkaen, joka oli voimassa aina Neuvostoliiton miehitykseen 1940 saakka. Tämän sopimuksen alaiset lähetykset ovat hyvää tavaraa ja vaikeita kohteita. Tässä tapauksessa kysymyksessä on suurella todennäköisyydellä tilanne, jossa kyseinen lähetys on alun perin lähetetty Latviaan väärätaksaisena, eli on maksettu kansainvälisen kirjeen postimaksu (3½mk), vaikka Latviaan olisi riittänyt sopimuksen-mukainen alempi maksu (2mk). No tämä ei ole ”kelvannut” jollekulle, vaan kirjeen yläkulmaan vasemmalle on kirjoitettu kirjoituskoneella ”asiakirjoja”. Homman juoni lienee ollut se, että tämä ”kaunistelija” on tiennyt sen, että ulkomaille lähetetyt asiakirjalähetykset ovat erittäin harvinaisia ja kohteesta on haluttu tehdä kanuuna. Homma on kuitenkin mennyt pieleen, sillä tarkkasilmäinen havainnoitsija voi nähdä, että kirjoituskoneen kirjasin on ollut erilainen kuin se, jolla osoite on kirjoitettu. Itse asiassa tämä kirjasintyyppi tuli käyttöön vasta paljon myöhemmin kuin 1940-luvulla. Lisäksi, kaunistelu on mennyt pieleen siinäkin, että vaikka on tiedetty ulkomaan asiakirjalähetyksen harvinaisuus, ei ole otettu huomioon, että Latviaan tosiaan oli oma taksansa, joka käsitti asiakirjalähetykset! Kun asiakirja ulkomaille oli taksoitettu siten, että lähetykselle laitettu 3,50mk oli ”minimimaksu” ja käsitti asiakirjat 350g saakka, oli Latvian taksan mukainen asiakirjalähetyksen hinta 200g saakka 2mk ja siitä aina 50p per 50g ylöspäin. Näin ollen 3½mk:lla olisi lähetetty 300-350 grammainen asiakirjalähetys. Kun tilanne on se, että kyseessä on tavallinen pieni kirjekuori, joka ei ole edes kulmistaan hajonnut ja levinnyt, on käytännössä mahdotonta, että kirjekuoressa olisi ollut yli 300g edestä asiakirjoja. Homma siis kaatuu omaan mahdottomuuteensa! Asiasta ilmoitettiin Suomen Filateliapalveluun, joka heti poisti lähetyksen myynnistä – suoraselkäistä toimintaa. Jos kohde olisi ollut aito, se olisi ollut erittäin kova juttu ja olisin ollut siitä erittäin kiinnostunut.

Yllä: Toinen kohteen 1508 kuvista. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Muutamissa postilähetyserissä oli M30 kohteita. Erässä 1505 myytiin kansiollinen M30 ulkomaanlähetyksiä – selostetekstissä hehkutettiin Kiinaa ja Intiaa, mutta Kiinaan mennyt kirje oli väärätaksainen ja Intiaan mennyt väärätaksainen ja lunastukseen mennyt. Erä myytiin kuitenkin n. 90 eurolla. Mukana oli nimittäin kuitenkin yksi Viroon 1941 lähetetty lähetys, joka oli postiyhteyden keskeytyksen takia lähetetty takaisin. Kohde 1508 oli noin viidentoista kohteen lentopostierä kokoelmalehdillä. Mukana oli mielenkiintoista M30 materiaalia, nimittäin kasassa oli yksi vuonna 1943 Italiaan lähetetty lentokirje. Koska kohdekuvista oli vaikeaa nähdä päivämääriä ja kohteiden leimoja lähdin oikeastaan tämän kohteen takia Naantaliin katsomaan tarkemmin, että mistä on kysymys. Kysymys oli oikeasta asiasta, eli erikoistaksaisesta lentokuoresta Italiaan vuodelta 1943. Näitä Italiaan menneitä lähetyksiä tunnetaan oikeataksaisena vain muutamia – itse olen nähnyt alle viisi. Tämä nyt myyty kohde oli yksi näistä viidestä ja olin sen nähnyt aiemmin Jorma Lindebladin kokoelmassa, jonka lehdistä tässäkin on kysymys. Se mitä meni tarkistamaan oli, että lähetys on kulkenut 1.4.1943 jälkeen, kun Italia oli tullut mukaan Euroopan Posti ja Pikatiedotusliittoon ja kirjetaksa laski kotimaan taksan tasolle. Lisäksi, koska kuorella on erilaisia leimoja halusin nähdä, että mistä on kysymys – leimoissa kerrotaan, että kirje on italialaisen sensuurin takaisinlähettämä – samalla, kirjettä tutkiessani, totesin, että kyseessä on aito asia, eikä humpuuki tai muu filunki. Kohde nousi 80 euron lähdöstä n. 120 euron hintaan. Kohteessa 1509 myytiin erä isokokoisia resuisia pääasiallisesti USAan kulkeneita sodanaikaisia kuoria. Tällainen erä herätti heti mielenkiintoni. Kun sitä katselin huomasin, että mukana oli ihan hyvännäköistä tavaraa. Hiukan ihmettelin, kun kasa myytiin alle neljällä kympillä. Kohde 1510 sisälsi kasan kiinnostavia lentolähetyksiä sodan ajalta. Kuvia kohteesta oli 2 kpl ja niistä ei oikein saanut käsitystä siitä, että mitä kohde sisälsi. Kun tätä asiaa perkasin Naantalissa, huomasin, että mukana oli neljä kappaletta vaikeita vuoden 1942 alun lentolähetyksiä USAan, ”par serviSe aerien…” leimalla – eli tässäkin blogissa keskustellulla ”uudistetulla” Turun vaihtopostitoimiston ohjausleimalla leimattuja kohteita. Tämä nostaakin näillä leimoilla tunnettujen lähetysten lukumäärän noin kymmeneen. Erä on siis erinomainen postihistoriallinen kasa lähetyksiä. Kuvien laatu on ratkaisevassa asemassa, kun tällaisia yrittää ymmärtää – myytiin 110 eurolla, eli nousi 30 euroa lähtöhinnasta. Kohteessa 1511 oli mukana muutamia, itse asiassa kolme, Egyptistä Siinailta lähetettyä YK-pakettikorttia, jotka oli maksettu M30 ja M54 merkein, sekapostitteina. Nämä olivat erittäin kuumottavia, mutta ne oli selvästi lähetetty filatelistin toimesta ja vieläpä postitoimiston ensipäivänä. Jätin näistä syistä huutelematta tätä kohdetta loppuun asti – silti aikamoisen mielenkiintoinen tällainen Egyptissä toiminut suomalainen postitoimisto on…

Kaikenlaista jännää siis oli taas myytävänä – saas katsoa mitä kesän aikana tapahtuu, ainakin EstEx 2018 näyttely pidetään Tallinnassa ja sinne on osallistumassa suuri määrä suomalaisia keräilijöitä – olen vasta 90% varma, että lähden Eestiin, ehkä sataprosenttinen varmuus vielä tulee. Siinä tapauksessa raportoin mitä rapakon takana tapahtuu.

 

 

 

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 1, 25mk, 2mk violetti, ehdote, Islanti, Itä-Karjala, Italian erikoistaksa, karjalan väri, Latvia, ranska, väärennös

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

11 toukokuun, 2018 By Mikael Collan

HTO huutokaupan 42. kilpailu loppui 10.5.2018 – tällä kertaa HTO ei pystynyt samaan kuin joskus aikaisemmin, eli erinomaiseen M30 tarjontaan. Itse asiassa M30 tarjonta oli tällä kertaa mielestäni kohtalaisen laimeaa. Tämä kertoo siitä tosiasiasta, että hyviä M30 kohteita ei suinkaan riitä jokaiseen huutokauppaan niputtain, vaikka joskus siltä ehkä saattaisikin vaikuttaa. Ne, jotka ovat asiaa vasta vast´ikään alkaneet seurata ovat saattaneet saada väärän kuvan, sillä muutamien M30 aluetta keränneiden keräilijöiden kokoelmien hajoittamisen yhteydessä on hyvää tavaraa ollut viimeaikoina ”tavallista” enemmän myynnissä. Vaikka trendi on sen suuntainen, että tavara ”lisääntyy”, koska verkon kautta sitä on hyvin helppoa myydä ja ostaa, ei kovimpien kohteiden lukumäärä ole tästä aivan fundamentaalisesta muutoksesta huolimatta lähtenyt mitenkään räjähdysmäiseen nousuun. Filosofiasta sen verran… nyt itse asiaan…. Myytävänä siis oli noin parikymmentä M30 filateliakohdetta ja noin 25 postihistoriakohdetta. Myytävänä oli M30 rullamerkkejä isompina kohteina – tarkoitan, että ei yksittäisinä merkkeinä, vaan kohteina, jotka sisälsivät useita rullamerkkejä ja rullamerkkien ”rimpsuja”. Toinen kohteista meni kaupaksi ja nousi kympin lähdöstä aina 28 euroon. Useita loistoja myytiin kympin pohjahinnalla ja parhaimmillaan loistojen hinnat nousivat jonkin verran, 50mk Tammerkoski-merkin loisto Oulussa 1955 leimattuna myytiin 46 eurolla. Mielestäni hinta oli aika kova, sillä 50mk merkkien vaikeat loistot ajoittuvat huomattavasti aiempaan aikaan. Mitään erikoista ei filateliapuolella myytävänä ollut.

Yllä: Lentopikakirje 24.7.1934 Helsingistä Tukholmaan Ruotsiin. M30 5mk olavinlinna, 2mk violetti ja 1mk oranssi leijonamerkki, yhteensä 8 mk. Taksa: Kirje (-20g) Pohjoismaihin (1.12.1931 – 15.6.1940) 2,00mk + pikalisä Pohjoismaihin (1.12.1931-31.12.1934) 5,00mk + lentolisä Pohjoismaihin (30.4.1928-31.9.1942) 1,00mk = 8,00mk. Parasta kohteessa on se, että kaikki maksut = perustaksa ja lisät on maksettu ”omilla merkeillään”. Oikeudet kuvaan omistaa HTO huutokaupat.

Postihistoriapuolellakin oli hiljaista, perustavaraa myytiin ja kaupaksi se meni kohtalaisen keskinkertaisesti. Nousuja nähtiin vain muutamien kohteiden osalta. Nostan myytävistä esiin vain pari kohdetta – pikana lähetetty lentokirje vuodelta 1934 Ruotsiin ja kolmen Saksaan lähetetyn kirjeen erä. Pikalentokuori on aina parempi kuin tavallinen lento ja 1930-luvulta tällaiset eivät ole kovin harvinaisia, mutta kuitenkin ihan hyviä kohteita. Kyseinen kohde oli myymättä huutokaupan päättyessä, mutta joku osti kohteen jälkimyynnistä kympin pohjalla. Mielestäni ihan ok kohde postihistorialliseen M30 kokoelmaan. Saksaan menneiden kolmen kirjeen erä myytiin myöskin pohjahinnalla 12 euroa. Tämä erä oli kiinnostava, sillä mukana oli Saksaan 1943 lähetetty kirje, siis erikoistaksainen, joka oli maksettu 3½/2,75mk päällepainama-merkillä. Nämä päällepainamamerkit erikoistaksalla singlenä eivät suinkaan ole jokapäiväisiä kohteita, vaan kohtalaisen vaikeita tapauksia – niitä tunnetaan erikoistaksoilla (siis Saksaan ja muihin Euroopan Posti ja Pikatiedotusliiton sopimusmaihin) vain kymmenen – viitisentoista kappaletta. Erässä oli toinenkin kiinnostava kirje, nimittäin vuonna 1941 Düsseldorfiin lähetetty lentokirje, jolle oli maksuksi laitettu yhteensä 9½mk edestä M30 merkkejä. Kun taksa lasketaan, huomataan, että kyseessähän ei tosiaan ole erikoistaksa-aika, joka alkoi vasta tämän kirjeen lähettämisen jälkeen vuonna 1942, mutta samalla huomataan, että kyseessä on toisen painoluokan lentokirje. Toisen painoluokan kirjeet ovat huomattavasti parempia kohteita kuin ensimmäisen painoluokan ”tavalliset” kirjeet. Vaikka kyseessä ei ollut erikoistaksainen kirje, erikoistaksaisia toisen painoluokan kirjeitä tunnetaan aniharvoja kappaleita, on tämä mielestäni hyvä kohde. Ostaja taisi ymmärtää asian ja muut jättivät kohteen omaan arvoonsa.

Yllä: Kenttäpostipaketti joukkoihin 16.8.1944 Kemistä. Paketti 2kg, joka oli maksimipaino. Pieni vihreä kenttäpostilipuke ja 5mk Olavinlinna M30 merkki. Kenttäpostilipukkeen vasta-arvo (1.10.1942 – 4.12.1944) 4,00mk. On huomattava, että pieni vihreä lipuke tuli käyttöön vasta 15.7.1944, ja sen käyttöaika on ollut joukkoihin lähetettäessa 15.7.1944 – 26.11.1944, eli noin neljä ja puoli kuukautta. Kenttäpostipaketin (1-3kg; maksimi lähetyksen päivänä 2kg) alennettu taksa (1.10.1942 – 4.12.1944) 5,00mk. Oikeudet kuvaan omistaa HTO huutokaupat.

Kenttäpostin osastossa oli myytävänä muutamia kenttäpostipakettien kortteja – näistä kirjoitin juuri viimeisessä blogissani, joten ehkäpä jollakulla lukijalla on mielessä miten ”juonikkaita” kenttäpostipakettien taksat voivat olla. Tällä kertaa ei tarjonta yltänyt juonikkuudessaan aivan merstarillisiin sfääreihin, mutta pari hyvää ja siistiä kenttäpostipakettikohdetta oli kuitenkin tarjolla. Siisteys ei ole tässä tapauksessa mikään ”yleinen asiantila”, sillä kenttäpostipakettien kortit ovat usein nuhruisia. Myytävänä oli vuoden 1942 helmikuulta yksikköön lähetetty pakettikortti, jolle oli laitettu maksuksi punainen kenttäpostilipuke ja 1mk oranssi M30 leijonamerkki. Vuoden 1942 helmikuussa lipukkeen vasta-arvo oli neljä markkaa ja (vain) sitä käyttämällä sai käyttää alennettua kenttäpostin pakettitaksaa, joka kortin tapauksessa oli yksi markka. Toinen kiinnostava kenttäpostipakettikohde oli vuonna 1944 joukko-osastoon lähetetty KP-pakettikortti, joka oli maksettu pienellä vihreällä kenttäpostilipukkeella ja 5mk Olavinlinna M30 merkillä. Lipukkeen arvo oli lähettämisen aikaan 4mk ja taksa siis yhteensä 9mk. Kohteen kuvasta saattoi nähdä, että kohde oli ollut kokoelmassa ja sen selosteessa kerrottiin, että Puolanka, jonka kauttakulkuleima paketilla oli, oli toiminut väliaikaisena kenttäpostin konttorina. Ihan mielenkiintoinen detalji, joka varmasti kiinnostaa kenttäpostin erikoiskeräilijöitä. Kohteen hinta ei kuitenkaan noussut 15 euron limitistä. Myytävänä oli myös vuoden 1944 Pääsiäisen kortti kenttäpostiin, eli aikana, jolloin kenttäpostiin sai erikseen lähettää pääsiäistoivotuksen 50 pennillä kymmenen päivän ajan. Näitä kenttäpostin pääsiäisen erikoistaksaisia tulee tasaisin väliaijoin esiin ja niitä on myyty erilaisin hinnoin – nyt kortti myytiin 12 euron limitillä.

Tänään minulle saapuneessa Keräilyuutiset-lehdessä oli Hannu Kaupin artikkeli M30 postilähetysten harvinaisuudesta. Hannu oli artikkelissaan ”päivittänyt” harvinaisuustiedon juttuun mukaan otettujen kohteiden osalta. On virkistävää nähdä päivitettyä tietoa ja monelle varmasti ylipäätään nähdä, että miten harvinaisia M30 kohteet oikeastaan ovat – saattaa tulla yllätyksenä. Erityisen osuva kommentti on mielestäni Hannun huomio siitä, että Zeppelin virhepainamakuori, joita tunnetaan noin 20 kpl maksaa huutokaupassa lähes kymppitonnin, kun vastaavalla harvinaisuudella ”siunattu” M30 on huomattavasti halvempi. Kyse onkin siitä, että kysyntä määrää hinnan – Zeppelin on kansainvälinen keräilykohde ja virhepainamakuoret ovat kansainvälisestikin katsottuna Zeppelinkeräilyn aatelia, kaikki alaa keräävät haluavat sellaisen – M30 erikoisuuksia halajavat vain M30 erikoiskeräilijät ja tietyissä tapauksissa sota-ajan postin erikoiskeräilijät… viimeksimainittujen ryhmien nuppiluku jää rankasti jälkeen Zeppelinkeräilijöiden lukumäärästä ja ”taistelua” ei kohteista samalla tavalla synny. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö harvinaisuutta olisi, vaan se tarkoittaa, että harvinaisiin kohteisiin pääsee M30 keräilyssä järkevillä summilla kiinni. Tämä oli aikanaan yksi niistä asioista, jotka saivat allekirjoittaneenkin päätymään M30 postihistoriakeräilyyn, omalle kohdalleni kun ei vielä ole Lottopottiakaan siunaantunut. Mutta mutta… juuri saapuneen sähköpostin perusteella on Lahden Kerhon huutokauppa avautunut… täytyypä mennä tutkimaan. Toivotan kaikille äideille tässä kohtaa erinomaista äitien päiväsunnuntaita!

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 3½ päällepainama, erikoistaksa, Hannu Kauppi, HTO, kenttäposti, pikalentokirje, toinen painoluokka

Huhtikuun huutokilpailut

26 huhtikuun, 2018 By Mikael Collan

Huhtikuusta kehkeytyi useiden auki olleiden huutokauppojensa takia mielenkiintoinen keräilykuukausi. Auki olivat yhtä aikaa Sinetti-Postin, Vaasan Filatelistien, Kouvolan ”Halvan tavaran” huutokaupat, ja Forssan kerhon Huutokortti huutokaupat. Kun Nokian huutokauppa päättyy vielä 30.4. on huhtikuussa säpinää kerrakseen. Minulla oli vaikeuksia pysyä intensiivisen työrupeaman takia mukana kuvioissa ja muutama kiinnostava kohde menikin sen sileän tien ohi suun tai oikeastaan parempiin suihin. Ei auta itku markkinoilla ja onneksi kohteita tulee jatkuvalla syötöllä myyntiin.

Sinettipostin 136. huutokauppa sulkeutui 18.4. ja M30 filatelian osastossa oli myytävänä yhteensä alle viisi kohdetta, eli erittäin hiljaista. Onneksi sentään postihistoriapuolella oli kolmisenkymmentä kohdetta tarjolla. Mielenkiintoista kyllä yksikään myytävänä ollut filateliakohde ei mennyt kaupaksi. Postihistoriapuolella menestys oli parempaa, joskin myymättäkin kohteita jäi jonkin verran. Myytävänä ei ollut ihmeitä, mutta muutamia maininnan arvoisia kohteita kuitenkin – Kirjattu paikalliskirje vuodelta 1949 ei kiinnostanut kiviäkään ja jäi vitosella myymättä. Paikalliskirjeistä ei usein ymmärretä, että kirjaaminen ja muut lisämaksut ovat vaikeahkoja, koska usein ajateltiin, että kirje menee niin nopeasti ja turvallisesti perille, että ei ole tarpeellista käyttää lisämaksuja. Tästä johtuen kirjatut paikalliskirjeet eivät ole huonoja kohteita. M30 3mk punainen yksin postikortilla Ruotsiin myytiin 24 eurolla, mikä mielestäni oli kohtalaisen paljon. Kortti oli kulkenut elokuussa 1945, eli samaan aikaan kun kansainvälinen postikortin taksa oli myöskin 3mk ja hyvin vaikea. Näitä 3mk punaisia Ruotsiin tunnetaan kuitenkin sen verran monta, että kysymys ei ole kanuunasta, korkeintaan pienestä tussahduksesta. Silti parempi samanaikainen, kuin myöhäisempi käyttö ulkomaan taksan kanssa.

Yllä: Unkarista Hodmezovasarhelystä 8.6.1948 Helsinkiin lähetetty kirjattu kirje. Ilmeisesti avattu ja lähetetty eteenpäin Ruotsiin. Taksa: Kirje (-20g) Pohjoismaihin (1.1.1948 – 30.11.1948) 12,00mk + kirjaaminen Pohjoismaihin (1.1.1948 – 30.11.1948) 12,00mk = 24,00mk. Mielenkiintoinen kohde.

Myytävänä oli myös Unkarista Suomeen lähetetty kirjattu kirje, joka oli edelleen lähetetty Ruotsiin – kuorelle oli maksettu kirjatun kirjeen maksu uudelleen; ilmeisesti kuori oli avattu ja sinne oli mahdollisesti lisätty tietoa / kirje suomalaisen avaajan toimesta. Näin olleen se on täytynyt maksaa uudelleen. Tällaiset kahden maan merkeillä lähetetyt kuoret ovat eksoottisen näköisiä ja joskus niihin liittyy taksaerikoisuuksia. Tällä kertaa erikoisuus ei ollut niin kovin suurta, mutta siitä huolimatta kyseessä on mielenkiintoisen näköinen kuori ja jonkinlainen kohde 12/10mk violetille merkille. Jos kuorta ei olisi avattu välissä olisi sen saanut lähettää sellaisenaan, ilman postimaksun maksamista eteenpäin – tähän antoi mahdollisuuden kansainvälinen postisopimus.

Yllä: Fiji saarille Helsingistä ??.9.1947 lähetetty painotuote. Kaksi 1,25mk keltaista leijonamerkkiä, yhteensä 2½mk. Leimattu Suva, Fiji saarilla ja lähetetty takaisin. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.1.1947 – 31.12.1947) 2,50mk. Eksoottinen ja harvinainen kohdemaa.

Ehkä mielenkiintoisin Sinetti-Postin huutokaupassa myyty kohde oli Fiji saarille lähetetty painotuotekirje. Kysymyksessä on ehkä Olympiakomitean lähtettämä lähetys, joka on palautunut osoitteen paikkaansapitämättömyyden takia. Kyseessä siis ei välttämättä ole tekele – toisaalta miksi Fiji saarille on pitänyt lähettää Suurkisojen kuorella yhtikäs mitään… haiskahtaa silti, vaikka kauniita ajatuksia päässäni pyörii. Fiji on vaikea kohdemaa ja kun kuorelle on leimattu leima ”Suva”, joka on Fiji saarten pääkaupunki, on varmaa, että siellä kaukana tämä lähetys on käynyt kääntymässä. Tällaiset eksoottiset paikat ovat ”kivoja” ja kohde on ainakin pitkän matkan kokoelmaa tekevälle hyvä, nimittäin kauas on pitkä matka ja kun kohde on lähetetty vielä takaisin, niin kaksinkertaisesti pitkä.

Yllä: Tarttumanelilö 5mk violetista merkistä. Näyttävä.

Vaasan Filatelistien huutokauppa numero 78 päättyi 19.4. ja myytävänä M30 osastolla oli alle 25 kohdetta. Vaasassa ei viimeaikoina ole ollut myytävänä mitään M30 helmiä, eikä näin ollut tälläkään kertaa. Jotain kuitenkin sellaista, jota on helppoa nostaa esiin. Kiinnostavin filateliakohde oli 5mk violetin merkin tarttumanelilö, jossa ”mukavasti” näkyi tarttuman raja selvästi. Tällaiset helposti ymmärrettävät visuaaliset tapaukset ovat mukavia, sillä ne herättävät kokoelmassa huomiota. Kohde oli siis tosiaan hyvän näköinen ja nousikin kuuden euron alhaisesta lähtöhinnastaan aina yli 38 euron.

Yllä: Vaasan huutokaupan ylilyönti. Suttuisin leimoin varustettu 3mk punainen postikortilla Tukholmaan heinäkuussa 1945 – Pohjoismaan taksalla. Lähtöhinta 100 euroa, jonka joku maksoi. 

Huutokaupan häpeäpilkku oli myyntiin laitettu Ruotsiin kulkenut 3mk punaisen M30 merkiln singlellä maksettu postikortti vuodelta 1945. Häpeäpilkku siksi, että kohdeseloste luki: ”L. 296 yksin kortilla Ruotsiin. Hki 14.7.45 Erittäin lyhyt taksa.” ja kohteen lähtöhinta oli 100 euroa. Kyseessä on siis aivan samanlainen kohde, joka oli myytävänä Sinetti-Postin huutokaupassa edellisenä päivänä. Tämä kohde oli leimattu heinäkuussa, eli myöskin samaan aikaan, kun aidosti erittäin lyhyt taksa-aikainen ulkomaan postikorttitaksa oli myöskin kolme markkaa. Kysymyksessä tässä on siis Pohjoismaihin lähetetty postikortti, joka ei suinkaan ole sama kuin ulkomaille lähetetty. Tämä Pohjoismaiden taksa oli voimassa 1.7.1945 alkaen aina vuoden 1946 tammikuun puoleen väliin, eli yli kuusi kuukautta. Onko kuusi kuukautta ”erittäin lyhyt” taksa-aika, siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta kun kysymys on M30 kohteesta, niin sanoisin, että ei ole erittäin lyhyestä taksasta kysymys. Tästä jäi pieni ”fuulauksen” maku, nimittäin kortin käypä hinta on mielestäni selvästi alle kympin tällaisilla huonoilla leimoilla. Vastaavan sai osta Jyväskylästä Aspbäckin laatikosta kolmella eurolla – jätin ostamatta sellaisen silloin. Mielestäni tällainen on meklarin osalta asiakkaiden pettämistä, vaikka onkin totta, että kun hulluja pyydetään, ei hulluja tarvitse maksaa. Sata euroa kohteesta maksanutta saattaa harmittaa kun asia tulee ilmi. Amerikkaan lähetetty pakettikortti maksoi vitosen ja oli mielestäni halpa.

Yllä: Vaikea 6mk oranssin merkin alareunan sokkohammas. Vaikea M30 filateliakohde. Kympillä meni.

Kouvolan ”Halvan tavaran” huutokauppa 42 päättyi 20.4. ja myytävänä oli aika paljon halpaa tavaraa – oliko hyvää… siitä voidaan olla montaa mieltä. Filateliakohteita oli myytävänä kohtalaisen runsaasti, mm. sokkohampaita 8mk violetille merkille ja muutamia muitakin erikoisuuksia – pääasiassa aika yleistä tavaraa. 2mk violetti merkki, jolla oli jonkinlainen valkoinen viiva – ilmeisesti roskan aiheuttama tilapäisyys oli myytävänä kympin lähtöhinnalla, jolla kohde myytiin. Paras myytävänä ollut filateliakohde oli mielestäni vaikea ja harvinainen 6mk oranssin merkin hammasteneulan katkeamisesta johtunut sokkohammastus merkin alareunassa. Nämähän eivät tunnetusti näytä eivätkä tunnu normaalin kaduntallaajan mielestä yhtikäs miltään, mitä lienee krämmälettä kiinni siellä merkin alareunassa – mutta filatelistille tällainen kohde on hyvä ja harvinainen löytö. Näitä ei ole näkynyt ja kympin lähdöllä kysymyksessä oli halpa kohde. Kympillä tämä myytiinkin, sillä M30 filateliasta pitää ymmärtää ”jonkin verran”, että tajuaa tämän olevan pirullisen vaikea kohde. En suinkaan tässä kehuskele omilla tiedoillani, sillä minä tajusin tämän asian vasta sen jälkeen, kun minua viisaammat katsoivat parhaaksi valistaa tyhmempäänsä! Niin tyhmä en kuitenkaan ollut, etten olisi valistuksesta ollut kiitollinen. Huomioitavaa on, että vastaava sokko voi löytyä 6mk oranssin yläkerran hammastuksesta, koska kysymys on kahden merkin välissä olevasta sokkohampaasta – sattuma määrittelee merkkien irroituksen yhteydessä kummalle puolelle sokkohammas jää kiinni. Nyt arkkikeräilijät katsomaan mistä tilauserästä on kysymys.

Postilähetysten osalta Kouvolan anti oli kohtalaisen tympeä – ei oikein mitään sävähdyttävää. Norjaan 12mk singlellä mennyt kirje jäi myymättä vitosen lähdöllä, samaten 7mk punaisen merkin singlellä lähetetty postikortti Sveitsiin kympin pohjalla. Lunastukseen mennyt lentokuori Ruotsiin 1930 luvulta ei kelvannut kenellekään kuuden euron hinnalla. Kirjattu paikalliskirje vuodelta 39 meni pohjilla kaupaksi. Hiljaista oli kuin huopatossutehtaassa. Minä en löytänyt oikeastaan mitään.

Forssan kerhon 13. huutokorti huutokauppa päättyi 23.4. ja sisälsi muutamia pikkunäppäriä kohteita. Tullipostiosoitus myytiin noin yhdeksällä eurolla ja joukkoihin joulun 1943 painotuotteen erikoistaksalla lähetetty painotuotepostikortti jäi myymättä viidellä eurolla. Joko kaikilla on jo näitä, tai asia jäi tajuamatta kaikilta. Veikkaan, että ne, jotka tajuavat ovat jo tällaisen jostain saaneet, koska kyseessä ei sittenkään ole valtavan harvinainen asia ja ne, jotka eivät ymmärtäneet, että kyse on erikoisuudesta eivät halunneet maksaa tavallisesta joulukortista tavallisimmalla mahdollisella M30 merkillä vitosta. Oli miten oli, myymättä jäi.

Yllä: Kenttäpostipaketti 30.9.1941 Jämsänkoskelta Kenttäpostikonttori kolmoseen. Taksa: Kenttäpostipaketin (1-3kg) alennettu taksa (28.6.1941 – 30.9.1942). Mahdollinen kenttäpostipakettikortilla ilman kenttäpostilipuketta 19.7.1941 – 31.10.1941 – alle kolme ja puoli kuukautta.

Joukkoihin vuonna 1941 lokakuussa lähetetty kenttäpostipaketin pakettikortti, jolle oli leimattu kaksi 1½mk harmaata M30 leijonamerkkiä myytiin seitsemän euron pohjilla. Nämä kenttäpostipakettien taksat ovat aiheuttaneet useille päänvaivaa ja tulevat jatkossakin aiheuttamaan, sillä niihin liittyy monia kommervenkkejä. Tämän pakettikortin osalta kommervenkkejä löytyy riittämiin. Kun lähdetään tutkimaan asiaa tarkemmin, niin ensimmäisenä silmään iskee M30 filatelistina se, että 1½mk harmaalle merkille hyvien kohteiden löytäminen on vaikeaa – noh… rehellisesti sanottuna tällä pakettikortilla leimaus on sen verran kammottava, että sitä ei kannata edes ajatella. Juuri ja juuri siitä selviää, lähetyspaikkakunta sen jälkeen, kun kortilta sen on ensin osannut lukea. Päivämäärästä näkyy vain huonosti mitään, mutta sen voi selvittää katsomalla kortin takapuolen kuittausta 1.10.1941 ja lähtemällä itsesuggestion voimalla vääntämään mielessään tummalla pohjalla olevaan mustan värin sekamelskaan merkityksiä. Itse päädyin syyskuun kolmanteenkymmenenteen päivään. No mitä sitten… sitä sitten, että kenttäpostipakettien pakettikorteista ja niiden käytöstä tuli määräys 19.7.1941 kiertokirjeellä 135/1941. Ilmoitus kenttäpostipakettien alennetun taksan käyttämisen edellytyksistä tuli 1.11.1941 alkaen, eli ilmoitus siitä, että paketin alennetun taksan sai vain silloin, kun pakettikortille oli laitettu kenttäpostilipuke (joka 1941 oli punainen suorakulmainen lipuke), muuten piti maksaa normaalin paketin kuljetusmaksu. Näin olleen kenttäpostipakettikortilla ilman lipuketta, alennetulla kenttäpostipakettitaksalla saattoi lähettää lähetyksiä vain 19.7.1941 – 31.10.1941, eli kokonaiset kolme kuukautta ja 11 päivää. Tällainen asia siis on kyseessä. Kun kysymys on alle kolmen ja puolen kuukauden ajanjaksosta, hiipii väkisin mieleen ajatus siitä, että kuinkahan monta tällaista mahtaa olla jäljellä ja onkohan kohde vaikea tai peräti harvinainen. Harvinaiseksi en uskalla julistaa, mutta sen tiedän, että ei näitä puissa ole viimeaikoina kasvanut – vaikka, rehellisyyden nimissä, muutamissa viimeaikojen huutokaupoissä vastaavanlaista tavaraa onkin ollut muutamaan otteeseen myytävänä.

Yllä: Helsingistä 2.6.1930 Berniin Sveitsiin lähetetty kirje. Kaksi M30 1mk oranssia merkkiä, yhteensä 2mk. Leimattu ”Praha 82 Letiste”, eli Prahan lentokenttä. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.10.1925 – 30.11.1931) 2,00mk. Kulkenut ilmeisesti lentona. Mielenkiintoinen.

Mielenkiintoinen oli vuonna 1930 Sveitsiin lähetetty kirje, joka oli maksettu kahdella 1mk oranssilla M30 merkillä. Kuorelle oli Prahassa lyöty leima, joka kohdeselosteessakin oli huomioitu. Se mitä ei oltu huomioitu oli, että ”Praha 82 Letiste” leima tarkoittaa Prahan lentoasemaa ja kyseessä on siis käytännössä lentopostia tarkoittava asia. Kuori on siis kulkenut lentoreitillä Prahan kautta, vaikka sille ei ole maksettu lentomaksua. Tämä on minun mielestäni mielenkiintoinen asia, sillä en ole ennen nähnyt tällaista lentona kulkemisesta indikoivaa tsekkiläistä leimaa. Saksalaiset ”mit luftpost befördert” leimathan tunnetaan laajasti. Kuvittelisin, että Prahan kauta ei kuljetettu Sveitsiin menevää postia yleisesti, voin toki olla täysin väärässäkin, mikäli esimerkiksi Königsbergin kautta kulkenut lentoreitti on jatkunut suoraan Pohjoiseen ja esimerkiksi Munchenin kautta on koukattu Länteen vaikuttaa reitti aivan järkevältä.

Kävin eilen Forssassa Forssan Filatelistikerhon kokouksesa Lehmuskadulla pitämässä esityksen katkenneista postiyhteyksistä toisen maailmansodan ajalta ja ”postiyhteys keskeytynyt” leimatuista M30 kohteista. Forssassa on kerhoilloissa mukava meininki, on huutokauppaa ja tietokilpailua ja tällä kertaa tietysti oli myös esitykseni. Noin viisitoistahenkinen Forssan kerhon porukka kuunteli ja kyseli ahkerasti kysymyksiä – tunnin verran käytimme aikaa postiyhteyksien keskeytyksiin. Vaikka huutokauppa oli vielä edessä ja esitys kesti, eivät vieraanvaraiset Forssalaiset heittäneet minua pihalle!

Forssan kerhon puheenjohtajana toimii Kari Tapola, joka on tunnettu M54 mies ja maailman toinen kultamitalin M54 kokoelmalla saavuttanut keräilijä; mitä sitä turhaan vaatimattomaksi ryhtymään. Kerhossa on useita aktiivisia jäseniä ja keräilyalueina on monenlaista. Forssalaiset ovat aktiivisia myös tapahtuman järjestäjinä, vuosittain järjestetään kaksi keräilytapahtumaa ja lisäksi kerhon kesäjuhlat, jossa filatelian, postihistorian ja korttien lisäksi on tarjolla sauna ja tyypillisesti myös esitelmä. Kerhossa käydään kauempaakin, tällä kertaa mukana oli mm. Helsingistä varta vasten kerhoiltaa varten tullut keräilijä. Kari näytti minulle kohteen, jolla oli yksirenkainen Forssa Kontr. leima syyskuulta 1942, kuulemma ainoa, jonka hän on nähnyt. Nyt slimät auki – löytyykö muita! Kerhon huutokaupassa oli noin sata kohdetta, jokaiselle jotakin. Suosittelen joskus käymään Forssan kerhossa ja erityisesti kesätapahtumassa. Itse menen aina jos vain suinkin pääsen.

 

 

 

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 3mk punainen, 5mk violetti, 6mk oranssi, alennettu taksa, Fiji saaret, Forssan kerho, Kenttäpostipaketti, Kouvola, lentoleima, Praha, Sinetti Posti, tarttuma, tilapäisyys, unkari, Vaasan Filatelistit

Turun Kevät 2018

26 huhtikuun, 2018 By Mikael Collan

Turussa järjestettiiin toissaviikonloppuna Turun Kevät postimerkki ja postikorttitapahtuma. Järjestäjänä totutusti Turun Postimerkkikerho (TPK). Paikkana oli jälleen Puolalan koulu aivan Turun kauppatorin läheisyydessä Kauppiaskadulla. Tällä kertaa keli oli mitä parhain, noin kahdentoista asteen aurinkoinen kevätsää kiidätti Salon kerhon jäseniä kohti Turkua. Salon kerholaiset olivat lähteneet prameasti isolla bussilla liikenteeseen – mikä toki ei riippunut kerhosta, vaan oli liikennöitsijän valinta. Mukana oli, harvinaista kyllä, myös kaksi alle kymmenvuotiasta vierailijaa – Salon kerhon epävirallinen nuoriso-osasto! Kun saavuimme Turkuun näimme toisen bussilastillisen ihmisiä, ilmeisesti Porvoosta juuri saapuneen samaan tapahtumaan – tämä kertoo siitä, että tapahtumiin tullaan kaukaakin, joten kiinnostusta riittää. Uskon päivän aikana porukkaa käyneen kolmatta sataa.

Yllä: Salolaisten ”pikkubussi” ja ryntäys bussilta tapahtumaan Kauppiaskadun aamuauringossa

Postikorttiyhdistys Apollon pj. Nina Vainio ja Turun Postimerkkikerhon pj. Matti Lempiäinen avasivat tapahtuman lyhyellä tervetuliaispuheella ja homma lähti sen jälkeen ”virallisesti” käyntiin. Heti aamusta oli paikalla useita kymmeniä innokkaita keräilijöitä. Myyjiä oli parisen kymmentä ja tarjontaa kaikenlaista. Ruotsista asti oli saavuttu myymään postikortteja ja merkkejä – eräällä myyjällä oli edullisia kansioitakin myytävänä. Näyttelykehykset oli laitettu pystyyn Puolalan koulun jumppasaliin ja näytillä oli pääasiallisesti postikortteja ja aihekokoelmia, mukana oli toki muutama postimerkkikokoelmakin. Perinteisesti oli järjestetty parhaan kokoelman valinta äänestyksellä – lauantaina, kun kävimme ei ollut tietenkään tiedossa voittajaa.

Yllä: Kuva tapahtumasta – paljeovien takana on jumppasali, jossa kehykset olivat pystyssä – etualalla myyntipöytiä

Kävin läpi muutamia laatikoita M30 kohteita etsien, en odottanut löytäväni mitään erikoista, mutta kun sitä ei koskaan tiedä mitä mistäkin löytyy. Löysin kuitenkin kaksi kohdetta, jotka päätin kummatkin kotiuttaa euron kappalehintaan. Toinen kohteista on Olympiavuonna 1952 Ranskaan lähetetty kirje, M30 25mk sinisen merkin singlenä, eli tarkoituksen mukaisena käyttönä. Kuori on kokeneen näköinen, mutta silti mielestäni euron arvoinen. Näitä 25mk merkkejä on kahden värisiä, vaalean sinisiä ja sinisiä – tämä kyseinen merkki on tavallinen sininen. Kyseessä oleva merkki oli viimeinen M30 julkaisu, yhdessä kolmen muun merkin kanssa.

Yllä: Kirje Kotkasta 31.3.1952 Pariisiin Ranskaan. M30 25mk sininen single. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1952 – 31.5.1956) 25,00mk. Käyttötarkoituksen mukainen käyttö.

Toinen noukkimani kohde on 15mk / 12mk punainen ”Carte Postale” Ruotsiin lähetetty päällepainamaehiökortti. Punainen väri kertoo siitä, että kortti oli tarkoitettu kansainväliselle postikorttitaksalle, joten kyseessä ei ole tälle kortille optimaalisen hyvä käyttö – Ruotsia ei lasketa ”ulkomaaksi” vaan se tulee postikorttien taksa-asioissa käsittää Pohjoismaana, jolle oli oma ”ulkomaista” eriävä taksansa. On kuitenkin sen verran ”armahdettava”, että todetaan Pohjoismaiden ja ulkomaiden postikorttitaksan olleen kortin lähetysaikana saman suuruisen! Otin tämän kuitenkin ”pois kuleksimasta”, koska minulla ei tälle ehiölle ole mitään erityisen hyvää käyttöä. Kohteen leimat ovat lähinnä ”kauhufilmitasoa”, onneksi sentään leiman päivämäärä ja paikkakunta on mahdollista saada selville. Olen alkanut hieman opetella näitä M30 ehiöitä ja yritän laittaa niitäkin sivuun – tietoa on kuitenkin saatavissa huomattavasti paljon vähemmän kuin M30 filateliasta, tässä onkin mahdollisuuksia tehdä tutkimusta ja selvittää erilaisia asioita M30 ehiöihin liittyen. Kuten tässäkin blogissa on uutisoitu, myytiin maan ehkä paras M30 ehiökokoelma Hellman huutokaupoissa tänä keväänä – toivottavasti tuo kokoelma nähdään kolmen vuoden karenssin jälkeen entistä ehompana näytillä jossakin näyttelyssä.

Yllä: Punainen 15mk / 12mk ehiökortti 8.5.1952 Helsingistä Uppsalaan Ruotsiin. Taksa: Postikortti Pohjoismaihin (1.1.1952 – 31.5.1956) 15,00mk.

Vaikka M30 rintamalla oli tällä kertaa hiukan köyhää, löysin tapahtumasta yhden kiinnostavan M11 / M17 sekapostitteen, vakuutetun kirjeen Ruotsiin toukokuulta 1918. Kyseessä on varsinainen reuhake, revennyt ja ruma, mutta postihistoriallisesti kohde on sitäkin parempi. Nimittäin toukokuussa 1918 oli maata repinyt sisällissota juuri päättynyt ja olot olivat normalisoitumassa. Elettiin vielä Venäjän valta vahvasti muistaen, osa postitaksoistakin oli vielä ruplamääräisiä (tässä tapauksessa ulkomaan vakuuttamisen taksat) vaikka suurin osa oli toki jo muuttunut markkamääräisiksi. Lisäksi oli voimassa määräys, että kotkamallisia merkkejä ei saa enää käyttää. No yhdistelmä oli vaikea ulkomaan vakuutusten takia, sillä ruplamääräiset taksat piti jollakin tapaa kääntää markkamääräisiksi ja käännöksen tulos saattoi olla viidellä jakamaton pennimäärä – juuri näin oli tällä ostamallani kirjeellä. Kuorelle oli laitettu yhteensä 1,62mk merkkejä, joista tuo 2 penniä M11 keltaisella 2p merkillä. Taksa vakuutukselle oli ruplamääräinen 12 kopeekka per 300 kultafrangia. Kun kirjeen vakuutusarvo oli yli 400 kultafrangia tarkoitti tämä 24 kopeekan maksua. Nyt heräsi kysymys siitä, että mitä tuo 24 kopeekka oli toukokuun lopulla 1918 markoissa. Tiedetään postin kiertokirjeistä, että hieman aiemmin oli vaihdettu ruplamääräisiä merkkejä hintaan 0,9 ruplaa per markka, ruplan kurssi oli kuitenkin kovassa pudotuksessa vallankumouksen mullistaessa Venäjää. Mikäli vaihtokurssi oli 0,5 ruplaa per markka olisi taksa oikein, mikäli ei, niin ei… en kuitenkaan ole saanut käsiini dokumenttia, jonka avulla voisin ratkaista tämän ongelma. Siitäkin huolimatta olen pystynyt nukkumaan yöni rauhassa, sillä kohde on käsittääkseni ensimmäisiä ulkomaille lähetettyjä vakuutettuja sisällissodan lopun jälkeen. Koska taksoitus on tehty Turun postitoimistossa on se ainakin ollut ”virallinen” näkemys oikeasta kuljetuksen hinnasta, näin ollen taksan maksanut on joka tapauksessa joutunut luottamaan postitoimiston arvioon asiasta. Kuori on kulkenut laivalla reittiä Turku – Saaristo – Maarianhamina – Tukholma ja saapumisleimat kertovat matkan kestäneen n. kaksi päivää. Tämän jälkeen kuljetus tapahtui Tornion kautta junalla. Mutta ei enempää tästä. Lähinnä tämä kertoo sen asian, että mielenkiintoista voi löytyä mistä tahansa tapahtumasta milloin vain. Tämä lieneenkin yksi harrastuksemme suola. Hienoa, että Turkulaiset järjestävät tapahtumaa vuodesta toiseen!

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 25mk sininen, ehiö, TPK, Turun Kevät, Turun Postimerkkikerho

Merkki Albertin 55. huutokauppa

18 huhtikuun, 2018 By Mikael Collan

Merkki Albertin 55. huutokauppa loppui perjantaina illalla 13.4. Tarjolla oli paljon mielenkiintoisia kohteita M30 keräilijöille, niin filatelian kuin postihistoriankin puolelta, kuitenkin siten, että postihistoria oli tällä kertaa leijonanosassa. Myytävänä oli kaikenlaista filateliaa, mm. ehdotteita ja hammastamattomia merkkejä, loistoja, rei´itteitä ja siirtymiä. Kaiken kaikkiaan kuva oli se, että tavara meni kaupaksi limitillä, jos silloinkaan. Vain harva M30 filateliakohde nousi voimakkaasti. Useita rullamerkkikohteita jäi myymättä, hinnat eivät yksittäisellä merkillä kymppiä tänä päivänä kestä ja ns. ”rimpsuja” on myynnissä ollut jo sen verran, että parilla kympillä eivät nekään näköjään enää myy. Postihistorian osalta tilanne oli erilainen – kohteet menivät kaupaksi ja hinnat nousivat. Vaikuttaa siltä, että filatelian puoli M30 keräilystä on alamaissa, mutta postihistoriassa on hiukan paremmin imua. Perinteinen filatelia on M30 osalta ehkäpä astetta vaikeampi keräilyalue, sillä tulee tuntea merkkierikoisuudet ja tärkeäksi tulee paperilaatujen tunnistus. Onneksi sekään ei M30 merkkien osalta ole aivan mahdotonta. Siirryn suoraan kertomaan myytävänä olleista postihistoriakohteista.

Yllä: Sokeainkirje 5.3.1940 Karttulasta Helsinkiin. Kolme M30 10p harmaata leijonamerkkiä. Taksa: Sokeainlähetys (-1kg) kotimaassa (1.1.1935 – 31.8.1942) 0,30mk. Harvinainen.

Sokeainkirje kolmella 10p harmaalla, siis yhteensä 30 pennin taksalla nousi 80 euron lähdöstä aina 230 euroon saakka. Tämä oli mielestäni yhä täyden järjen rajoissa, sillä sokeainlähetykset ovat vaikeita. Kyseessä on myös erinomainen kohde 10 pennin harmaalle merkille, jolle hyvien kohteiden löytäminen voi olla haastavaa. Hyvän kohteesta tekee selvästi näkyvä sokeainkirjoitus – pistekirjoitus kuoren etusivulla.

Myytävänä oli rullamerkeillä kotimaassa kulkenut tavallinen kirje – 80 euron lähtöhinta oli liikaa, kohde ei mennyt kaupaksi. Vastaavia on ollut aiemmin kaupan 30 euron kummankin puolen ja silloin kauppa on tyypillisesti käynyt. Myöskään 1mk rullamerkki paperijatkoksella postikortilla ei tehnyt kauppaansa 60 euron hinnalla. Markkinat ovat ohuet ja korkeita hintoja ei rullamerkeistä tässä kohtaa saa. Myytyä sitä vastoin tuli 1mk oranssilla leijonamerkillä maksettu postitaksataulu, jonka lähtöhinta oli 50 euroa. Taksataulun hinta nousi 165 euroon. Ei ole pitkääkään aikaa siitä, kun vastaava myytiin Filateliapalvelun huutokaupassa 150 euron lähtöhinnalla. Nämä ovatkin kaksi tunnettua kappaletta tästä taksataulun taksasta. Toinen myytävänä ollut 3mk punaisella maksettu taksataulu, joita tunnetaan noin viisi kappaletta, myytiin samalla 165 euron hinnalla. Hyvistä kohteista on kysymys.

Myytävänä oli myös sähköpostiosoitus vuodelta 1930 – tälle osoitukselle oli maksettu myös pikalisä, mikä oli M30 merkkien ensimmäisen taksa-ajan aikaan tavanomaista. Se mikä ei ole tässä kohteessa tavanomaista on, että sille oli liimattu yksi 50p keltainen merkki, jota ei oltu mitätöity, vaikka lomakkeelle oli muuten lyöty ”riittävästi” leimoja. Ilmeisesti taksa ei ole täsmännyt ja voi olla käynyt niin, että keräilijä on ”hoitanut asian kuntoon”. Tutkimatta kohdetta tarkkaan on vaikea sanoa miten on käynyt, mutta haiskahtaa… Vakuutettu kirje kotiinkannolla meni kaupaksi kahdeksalla kympillä – kohdeselosteeseen oli merkitty ”ainoa tunnettu” mikä saattaa olla ollut totta silloin, kun kohteen omistanut keräilijä on sen selosteen kirjoittanut. Totta tämä asia ei tänä päivänä ole, vaan kotiinkannettuja vakuutettuja kirjeitä tunnetaan muutamia – kohde on kuitenkin vaikea ja kokoelmakelpoinen, eli ei todellakaan huono.

Yllä: Sanomalehden osoitteen muutosilmoitus 9.6.1949 Hyvinkäällä. M30 6mk vihreä single. Taksa: Sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus (1.1.1947 – 31.12.1957) 6,00mk. Harvinainen.

Sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus 6mk vihreällä merkillä singlenä oli myytävänä kohdenumerolla 1178. Kysymyksessä on yksi harvinaisista lähetyslajeista, joita tunnetaan alle kymmenen. Erinomainen kohde 6mk vihreälle merkille. Edellinen vastaava, jonka olen nähnyt myynnissä meni muistaakseni parilla sadalla, joten kuuden kympin hintaan tämä kohde meni mielestäni erittäin edullisesti. Ilmeisesti lomakkeen ulkonäkö ei herättänyt ostajissa tarpeellista luottamusta kohteen vaikeuteen – eihän se juuri miltään näytäkään, mutta erittäin harvinaisesta kohteesta on kysymys.

Kenttäpostipaketti vuodelta 1941 lyhyenä aikana ennen kuin kenttäpostipaketteja sai lähettää pelkästään postimerkeillä ilman kenttäpostilipuketta myytiin 80 eurolla. Kyseesä on hyvä knoppi ja hyvä kohde 1½ markan merkille, joita kohteelle oli mitätöity kaksi kappaletta. Mukana oli jonkinlainen A4 kokoinen selitys paketin seikkailuista, mutta kun tuohon tutustuin, en ollut lainkaan varma, että kuuluiko dokumentti juuri tähän pakettikorttiin mitenkään… se ei vähennä kohteen hyvyyttä. Ostaja sai joka tapauksessa mielestäni hyvän kohteen. Sota-ajan postin osastossa myytiin eteenpäin kenttäpostimerkillä lähetetty toisen painoluokan kirje, joka oli alunperin lähetetty M30 merkein hintaan 32 euroa ja Lempäälän Internointileiri 1 leimattu postikortti painotuotetaksalla hintaan 42 euroa. Kumpikin ihan kelpo postihistoriakohteita.

Pohjoismaihin menneitäkin kohteita oli tällä kertaa tarjolla, mutta kaikki ei näiden kohdalla ollut kunnossa. Kohdenumerolla 1099 myyty painotuote postikortti Norjaan vuodelta 1944 oli saanut seuraavan kohdeselosteen: ”50p painotuotteella Norjaan, Saksan sensuuri, erityissopimuksen mukainen taksa”. Homma oli muuten hyvä ja kohdekin siisti, mutta painotuotteen taksa vuonna 1944 ulkomaille oli 1 markka. Norjan kanssa ei ollut mitään painotuotteita koskevaa erityissopimusta voimassa vuonna 1944. Joku meni ja osti kohteen 33 eurolla. Nämä tällaiset virheelliset tiedot ovat harmittavia. Islantiin lähetetty postikortti 6mk oranssin merkin singlellä meni kaupaksi 25 euron pohjilla. Kyseessä on mielestäni hyvä kohde ja hyvä kohdemaa. Tässä oli rahalla hyvää vastinetta – postihistoriakeräilijä sai hyvän kohteen Pohjoismaan postikorttitaksalle.

Yllä: Michelspiltomista 22.12?.194?? Kuressaareen, Viroon lähetetty postikortti. M30 1,75/1,25mk päällepainamamerkki yksin. Taksa: Postikortti Viroon (16.6.1940 – 30.11.1940) 1,75mk. Vaikea yksittäiskäyttö, harvinainen.

Suomen ja Viron välisen postisopimuksen taksalla lähetettyjä lähetyksiä oli tarjolla kaksi kappaletta, toinen oli harvinainen 1,75/1,25mk keltaisen M30 leijonamerkin singlekäyttö postikortilla Viroon. Tämä on mielestäni yksi tämän merkin parhaita käyttöjä yhdessä Saksan postisopimuksen taksalla lähetetyn vastaavan kohteen kanssa. Kortti oli siisti leimoiltaan ja muutenkin hyvän näköinen. Olin erittäin yllättynyt, kun sitä ei huudettu korkeammalle kuin 18 euroon kympin lähdöstä. Kortin leiman päivämäärästä en saanut selvää, mutta lienee myöhäissyksyllä 1940. Toinen Viron erikoistaksalla kulkenut kohde oli 4mk postitalon singlellä maksettu kirjattu kirje vuodelta 1939. Tämäkin taksan mukainen ja hyvä kohde. Olen nähnyt toisenkin vastaavan. Yllättävää kyllä kohteen limitti oli asetettu korkeammalle kuin postikortin, joka mielestäni oli vaikeampi – eli oli mennyt väärin päin. Kirjattu kirje myytiin limitillä. Ilmeisesti näitä Viron sopimustaksaisia lähetyksiä ei oikein ymmärretä, ainakaan niille ei selvästi anneta niille kuuluvaa arvostusta tällä hetkellä. Muistetaan, että 2018 on Viron itsenäisyyden 100-vuotis juhlavuosi, ehkä sen kunniaksi on alennusmyynti (heko heko).

Saksan erikoistaksainen ns. Liebesgaber postikortti myytiin kympin pohjilla, nämä Liebesgaber kortit ovat eräänlaisia epävirallisia saantitodistuksia, joita pyydettiin lähettämään, kun oli vastaanotettu avustus paketti Saksasta. Lentopostin osastossa oli myytävänä hyvä Saksan erikoistaksainen singlekäyttö, nimittäin 2,75mk taksainen 2,75mk violetin merkin singlellä lähetetty lentopostikortti. Kyseessä on yksi harvinaisista lentopostisingleistä, joka on vaikeudeltaan kokoelmakelpoinen. Näitä 2,75mk singlejä Saksan erikoistaksaisia lentopostikortteja tunnetaan kymmenkunta. Tämän myydyn kortin eduksi täytyy sanoa, että se on kyseisen taksan ensimmäisenä päivänä lähetetty ja, että kortti on jännittävän näköinen takaisinlähetyksineen kaikkineen. Keräilijät havaitsivat tämän asian ja kortin hinta nousi 20 euron limitistä aina 210 euroon saakka, eli yli kymmenkertainen nousu limitistä. Tämä 210 euroa oli mielestäni aika kova hinta ja myyjän pitää olla tyytyväinen saamaansa hintaan. Kortti kuitenkin kelpaa niin lentopostikeräilijöille, kuin M30 filatelia ja postihistoriakeräilijöillekin – eli kysyntää oli selvästi ”tavallista” M30 kohdetta enemmän.

Yllä: Postikortti 20.5.1943 Helsingistä Rotterdamiin, Hollantiin. M30 2mk keltainen single. Saksan ja Suomen sensuuri. Taksa: Postikortti Hollantiin (1.4.1943 – 5.9.1944) 2,00mk. Erikoistaksainen ja vaikea.

Unkariin lähetetty erikoistaksainen 3½mk kirje ei mennyt kympillä kaupaksi – ilmeisesti kaikilla on jo näitä pilvin pimein. Olen hieman yllättynyt, sillä kyseessä ei sittenkään ole aivan yleinen kohde. Hollantiin mennyt 2mk taksainen erikoistaksa-aikainen postikortti myytiin 20 euron pohjilla vasta jälkimyynnissä. Tämän olin merkannut omiin kiinnostukseni kohteisiin, mutta jostain syystä se jäi huutamatta, hiukan harmittaa. Kohde on nimittäin aikamoisen hyvä – näitä postikortteja ei erikoistaksaisina Hollantiin tunneta kuin aniharva. Tyypillinen kohde on 3½mk taksainen kirje ja niitäkin tunnetaan alle kymmenen. Halvalla meni hyvä kohde.

Harmaan 60p leijonamerkin pari postikortilla Latviaan myytiin 37 eurolla – kyseessä oli ennen Latvian erikoistaksa-aikaa lähetetty kansainvälisen taksan postikortti. Tällainen postikorttikohde on 60 pennin harmaalle kohtalaisen hyvä kohde, ja Latvia on parempi kohdemaa. Kuuden markan punaisen merkin singlenä lähetetty postikortti Eestiin vuodelta 1946, jolle oli mukana atesti myytiin 88 euron hintaan. Kyseessä on yksi vaikeammista postikortin punaisista singlekäytöistä ja hyvä kohdemaa. Atesti tietysti auttaa ymmärtämään kohteen aitouden, sekä sen, että kyseessä ei ole ns. pilipali. Näitä 6mk punaisia single postikortteja tunnetaan ehkäpä noin viisitoista kappaletta, joten aivan super harvinaisia ne eivät enää ole, mutta sanoisin silti, että vielä näitä harvinaisiksi voi kutsua, ainakin parempiin kohdemaihin lähetettyinä. Sinkkuna lähetetty 7mk punainen postikortti Prahaan myytiin kympin pohjilla, halvalla meni. Kortti oli siisti. Samaten siisti oli 9mk Englantiin lähetetty postikortti – sekin singlellä. Kyllä nyt postikorttitaksojen keräilijöitä hellittiin! Myytävänä oli useiden taksojen osalta parempia lähetyksiä ja halvalla!

Yllä: New Yorkiin 1.5.1939 Helsingistä lähetetty lentopostikortti. M30 3mk tummanoliivi single. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1936 – 31.9.1942) 2,00mk + lentolisä (20.6.1933 – 24.7.1939) 1,00mk = 3,00mk. Hyvä yksittäiskäyttö, vaikeampi lentotaksa Yhdysvaltoihin.

Hyviä ulkomaan postikorttikohteita oli myytävänä myös lentopostin osastossa, jossa oli myytävänä mm. kaksi kolmen markan taksaista postikorttia – toinen Königsgräziin, Böömiin ja Määriin vuodelta 1941 ja toinen New Yorkiin vuodelta 1939. Böömiin ja määriin mennyt kortti oli lähetetty käyttämällä kahta 1½mk harmaata M30 leijonamerkkiä ja oli mielenkiintoinsen näköinen hyvine leimoineen ja firmatunnuksineen. Kortti ei kuitenkaan mennyt 30 euron pohjilla kaupaksi. New Yorkin kortti sitävastoin meni kaupaksi 38 euron hinnalla – lentomaksu New Yorkiin siten, että lentona kuljetus loppui ”Euroopan-puolen satamaan” oli postikortille vuonna 1939 markan verran, kysymyksessä on hyvä taksa ja kun kyseinen kortti oli vielä M30 3mk tummanoliivilla merkillä yksin maksettu on kyseessä mielestäni hyvä kohde. Hinta ei ollut paha, se täytyy todeta!

Yllä: Saksaan takaisin lähetetyn paketin lähetysmaksu suoritettu paketin kuitille 22.9.1955 Turussa. Merkit yhteensä 305 euroa, kuitilla takaisinlähetyksen yhteismaksu 2,96 kultafrangia, joka on tarkoittanut tuolloin 305 euroa. Erikoinen.

Kanadaan 1930-luvulla lähetetty pakettikortti, jolla oli neljä vaaleanviolettia 10mk Saimaa-merkkiä myytiin 34 eurolla – kohtalainen kohde näille merkeille, joskaan ei mikään ”täysimittainen kanuuna”. Toinen ulkomaan pakettikohde oli takaisinlähetetty Saksasta tullut paketti, jonka kuitille oli maksettu paketin takaisinlähetys M30 ja M54 merkein – tarkemmin sanottuna M30 300mk lentokonemerkkiä ja M54 5mk sinistä oli käytetty sekapostitteena. Tällainen takaisinlähetys on mielenkiintoinen ja erikoinan, eli sitä kautta jopa kelvollinen kokoelmaan. Tiedän toisenkin vastaavan kohteen, mutta muita en sitten tunnekaan. Vaikea sanoa miten harvinainen tällainen on, mutta ei siis tosiaan ole useita vastaan tullut. Tätä mieltä olivat muutkin ja palautuksen hinta nousi 40 euron pohjasta 65 euroon saakka. Muutamia muitakin kiinnostavia kohteita oli myytävänä, mutta kaikkea ei voi käydä läpi – kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen huutokauppa, jossa varmasti oli kokoelmaansa kartuttaville ostomahdollisuuksia.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 2, 60p harmaa, 6mk punainen, 75mk, erikoistaksa, hollanti, Kenttäpostipaketti, Lempäälän internointileiri 1, paketin takaisinlähetys, sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus, taksataulu, unkari

« Edellinen sivu
Seuraava sivu »

M30 Blog

SF:n & Järvenpään FP:n huutokaupat ja kerhovierailu

Riihimäen kerhon kesäkokous

Matkailu avartaa ja lämmittää

SF, HTO ja Forssan kerho Tammelassa

Nordia 2026 Dipolissa

Hurja huhtikuu!

Aprillia ja pääsiäistä

Maaliskuu ja kevät tulee

Postimerkin päivä Salossa ja HTO

Kerhovierailu VNF ja SF 127.

Uusi vuosi 2026 ja SF 126.

HTO 72 ja Joulukuulumisia

Forssan keräilytapahtuma ja Merkki-Albertin 70. huutokauppa.

Kuopio 250

Syksyn Hellman ja Turun Kerho

Lohjan tapahtuma ja HTO

Loppukesän huutokauppoja ja Nordia 2025 Malmössä

Heinäkuu lipuu kohti loppuaan…

Juhannus tulee…

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan