malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

Merkki-Albertin 65

7 huhtikuun, 2023 By Mikael Collan

Merkki-Albertin 65. huutokauppa päättyi tätä kirjoitettaessa edellisenä iltana yhdeksän aikoihin. Kohteiden jälkimyynti on yhä käynnissä. Tällä kertaa M30 osastolla oli hurja määrä kohteita myynnissä, lähes sata. Lisäksi M30 kiinnostavaa oli myös ainakin lentopostin osastolla.

Filatelian puolella oli erilaisia pikkukiinnostavia kohteita, joista mainittakoon Raumalaisen postimerkkiliikkeen A. Marttilan arkinreunapainannalla varustettu 20p vihreä merkki. Näitä arkinreunapainantaisia M30 leijonamerkkejä tunnetaan muutamia arvoja ja painantoja pariltakin liikkeeltä. Limitiksi oli asetettu 20 euroa ja sillä kohde myytiin. 50p keltainen rullamerkki hyvällä leikkausvirheellä myytiin myöskin pohjilla, jotka oli asetettu kolmeen kymppiin. 6mk oranssin merkin sokkohammas meni 40 eurolla ja 2mk vihreän merkin numeropalalle osunut kohtalaisen voimakas hammastesiirtymä ei liikahtanut satasella. Markan oranssin merkin kolmen merkin käytetty ryhmä leikkeellä, jossa oli hammastesiirtymä nousi 76 euroon, joka oli hiukan yllättävänkin kova nousu. Laskoksia ja pieniä siirtymiä oli myynnissä useita, kuvaksi otin kahden merkin yli menneen 5mk Olavinlinna-merkin laskoksen, joka on tätä kirjoitettaessa yhä myytävänä 20 euron limitillään. Kaiken kaikkiaan ns. pikkuhyviä filateelisia merkkierikoisuuksia oli myytävänä tällä kertaa runsaasti. Mukana oli muutama parempikin kohde.

Postihistoriapuolella ei M30 osastossa ollut ihmeitä. Kirjattu paikalliskirje yksin 24mk M30 leijonamerkillä teki kauppansa viidentoista euron pohjahinnalla. Yksittäispostitteena lähetetty 3mk harmaa merkki painotuotteella Englantiin ennen 3mk vihreän merkin julkaisua meni ”vain” 30 euron pohjilla. Ehkäpä kaikilla on jo tämä? Kyse ei ole helpoimmasta kohteesta ja 3mk harmaalle merkille kohde on kelpo käyttö. Hiukan jäin tässä raapimaan päätäni. Mielestäni ehkä kiinnostavin postihistoriakohde osastossa oli Etelä-Afrikkaan lähetetty paketti, joka oli maksettu M30 300mk lentokone-merkillä ja M54 mallin merkeillä. Postimaksua oli kortille kiinnitetty yhteensä 364 markan edestä. Kohde myytiin parin kympin pohjillaan, mikä mielestäni ei ole kaukomaiden pakettikortista kovinkaan korkea hinta. Kortilla oli kiinni myös Ahvenanmaalaisen postikonttorin tulliluettelo – paketissa oli lähetetty makeisia, kukaties salmiakkia Etelä-Afrikkaan.

Lentopostin osastossa oli muutamia kiinnostavia M30 kohteita. Vuoden 1940 kesällä Petsamoon Liinahamariin lähetetty lentokirje, joka oli ”aitoa asiaa” lähti parin kympin matalista pohjista ja päätyi vain 52 euron hintaan. Kyseinen lähetys on mielestäni aika vaikea kotimaan lentopostilähetys. Sodan aikainen kotimaan lentoposti on vaikeaa. Ostaja sai halvalla hyvää. Toinen erinomainen lentokohde oli 1941 Helsingistä Englantiin lentopostina lähetetty kirje. Kirjeelle oli maksettu Euroopan lentopostilisä 2mk pohjataksan ollessa ulkomaille lähettämisen aikaan 3½mk. Koska Saksa ei antanut Englantiin menevälle postille kauttakulkua oli kirje kulkenut lentona ensin Moskovaan, josta Siperian rataa pitkin Vladivostokiin, mistä se on laivalla kulkenut luutavasti Yokohamaan ja sieltä eteenpäin Yhdysvaltain Länsi-rannikolle. USA:n läpi kirje on kulkenut junalla, koska lentolisä oli maksettu vain Moskovaan asti. Saavuttuaan USA:n Itä-rannikolle kirje on matkustanut laivalla Englantiin. Kaiken kaikkiaan kuljettu matka on noin 29000 kilometriä. Kohteen hinta nousi 50 euron lähdöstä aina 143 euroon saakka. Kohde kiinnosti minuakin, mutta olin tehnyt itse itselleni myyräntyötä aiemmissa kirjoituksissa mainitun Via Siberia kokoelman ja asiaan liittyvien esitysten muodossa, nimittäin markkinoinut juuri näitä Siperian kautta kulkeneita kohteita. Tietoisuus oli herännyt ja kohde meni ns. parempiin suihin – ehdottomasti kokoelmakelpoinen kohde postihistorialliseen tai lentopostikokoelmaan.

Useita Etelä-Amerikkaan lähetettyjä lentokirjeitä 1930-luvulta oli myytävänä, lähdöt vaihtelivat 20 ja 40 euron välillä. Kaikki taisivat mennä kaupaksi ja hinnatkin nousivat jonkin verran. Uruguayhin 1941 mennyt lentona menemään tarkoitettu kuori, jossa oli yliviivattu lentolipuke nousi yli sadan euron. Kiinnostavin lentopostiosaston M30 kohde oli vuonna 1940 talvisodan aikana Iraniin lähetetty kirje. Kohteen kuvassa näkyivät reittitiedot ja tieto siitä, että kohteen taustapuolella olisi Teheranin tuloleima. Tuloleima on näissä postihistoriakohteissa aina tärkeä tieto. Sodan aikainen lentokirje kaukomaihin on aina hyvä kohde, Iran on vaikeahko kohdemaa, joten se tekee kohteesta tavallista paremman.

Kohteen hyvyydestä tiesivät muutkin, sillä 30 euron pohjista se nousi aina 145 euron hintaan saakka. Hinta ei ole mitenkään uskomaton, koska kohde on vaikea, mutta sitä voi selittää se, että leimaus ei mm. kuorella olevan 50p merkin osalta ole aivan priimaa vaikka leiman päiväys hyvin muilla merkeillä näkyykin. En pidä maksettua hintaa erityisenä ylihintana. Kohde jäi kalleimmaksi myydyksi M30 kohteeksi tässä huutokaupassa.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 20p vihreä, 2mk vihreä, 5mk olavinlinna, 6mk oranssi, arkinreuna mainos, Iran, lentoposti, Via Siberia

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

30 lokakuun, 2021 By Mikael Collan

Tänä vuonna, suurelta osin pandemian takia, oli Filatelistiliitto jättänyt postimerkkimessujen järjestämisen väliin ja näin ollen Helsingin Kirjamessuilla ei nähty (eikä tätä kirjoitettaessa) nähdä filatelistiliiton järjestämää tapahtumaa ständeineen, esityksineen ja muine aktiviteetteineen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö paikalla olisi ollut filateliaa myytävänä, nimittäin ainakin kolmen rohkean kauppiaan trio oli ständeineen Messukeskuksessa paikalla odottamassa innokkaita ostajia. Paikalla olivat Vesa Järvistö, Merkki Albert ja A. Aspbäck (Ruotsista) – kaikilla pöydät täynnä tavaraa. Ensimmäinen havainto messuilta oli, että siellä oli tavallista väljempää. En nyt puhu vain ihmismäärästä vaan siitä, että ständien välinen etäisyys oli ”tavallista” suurempi – tämä siis tarkoittaa, että tilaan oli ilmoittautunut vähemmän osallistujia kuin aiempina vuosina. Tämäkin pandemian tekosia. Kävin torstaina iltapäivällä työpäivän jälkeen ja tuolloin porukkaa oli liikenteessä, ei paljon, mutta ei vähänkään. Keskustelin kauppiaden kanssa ja he kertoivat, että ostolaidalla olevaa porukkaa oli ja oli ollut liikenteessä yllättävän paljon ja suuri osa täysin entuudestaan tuntemattomia naamoja. On selvästi ilmassa pandemian aiheuttamaa kiinnostusta kotona tehtäviin harrastuksiin, ja niiden kuningashan on postimerkkeily! Tämä ikävä kokemus, joka meidän kaikkien osaksemme on osunut on kasvattanut keräilijäkuntaa ja saattanut koitua postimerkkeilyn onneksi. Ilmeisesti jokaisella pilvellä tosiaan on hopeareunus.

Kirjamessut messukeskuksessa 28.-31.10.2021 – kuvassa vasemmalla puolella Vesa Järvistön ständi ja oikealla Aspbäck. Suoraan kuvaajan takana toisella puolella ”aukeaa” Merkki Albert.

Rajatusta aikataulustani johtuen en ehtinyt paljoakaan kaivaa, mutta muutamia laatikoita kävin läpi. Euron laatikosta käteen jäi muutamia kohteita, tällä kertaa M30 löydös oli Saksa-painotteinen. Yhteensä tunnin ”plärääminen” johti yli 20 kohteen kokonaisostoon, jota voi pitää ihan kivana juttuna – toki euron laatikosta ei mitään kanuunoita yleensä löydy… Tällä kertaa nappasin mukaani Saksaan 1931 lähetetyn kirjeen, joka oli lähetetty 2mk tummansinisellä merkillä, eli merkin käyttötarkoituksen mukaisesti. Kyseessä ei ole mitään erikoista, mutta ei-filateelinen tarvekäyttö tälle ensimmäistä M30 käyttöajan ulkomaan kirjetaksaa varten julkaistulle merkille. Toinen kohde, jonka bongasin ja nappasin mukaani on hieman parempi, se nimittäin on neljännen painoluokan (61-80g) kirje, myöskin Saksaan, vuodelta 1937. Kuori on hieman ruttuinen, mikä vahvistaa näkemystä siitä, että sisällä on ollut jotain ”kovaa” ja painavaa, eikä vain pelkkää kirjepaperia.

Vasemmalla: Kirje Saksaan 21.1.1931. Taksa: kirje (-20g) ulkomaille (1.10.1925-30.11.1931) 2,00mk. Oikealla: Neljännen painoluokan kirje 5.8.1937 Saksaan. Taksa: Kirje (61-80g) ulkomaille (1.11.1936-30.9.1942) 9,50mk. Parempi taksa.

On todettava, että korkeamman painoluokan kirjeet ovat aina vaikeampia kuin ensimmäisen painoluokan – mielenkiintoista kyllä postihistoriakokoelmissakin yleensä näkee lähes ainoastaan ensimmäisen painoluokan kohteita. Erityisesti näin tuntuu olevan lentopostin osalta – kohteet ovat nähdyissä kokoelmissa olleet voittopuolisesti ensimmäistä painoluokkkaa. Toki on selvää, että pyrittiin lähettämään mahdollisimman kevyttä, koska painon lisääntyessä lentolisä kasvoi kiivaseen tahtiin. Itse arvostan korkeampia painoluokkia juuri niiden vaikeuden takia.

Messukeskuskeikan parasta antia oli, että ystäväni jo yli 30 vuoden takaa sattumalta bongasi minut tiskiltä ja tuli juttelemaan – vaihdoimme kuulumisia pitkälta aikaa ja muistelimme menneitä. Lähdin hyvillä mielin Pasilan asemalle ja kotiin päin.

SP-Lehden 104 huutokauppa päättyi 27.10. ja sen osalta totean, että myytävänä oli jonkin verran pikkukivaa ja jokunen ihan kiinnostavakin lähetys. ”M30 ja eteenpäin” käyttösarjojen osastolla olivat eri käyttösarjat sopuisasti sekaisin, mikä ei ollut ehkä paras tapa laittaa kohteita myyntiin, mutta ehkäpä tämä ei haitannutkaan massiivisesti. M30 osalta myyntiprosentti oli korkea, myymättä taisi jäädä vain yksi kohde, jossa oli tavallista tavaraa.

M30 rullamerkkierä myytiin 32 eurolla ja FORD ja ASEA rei´itteelliset merkit menivät kaupaksi pienillä nousuilla. Tavallisempi tavara meni lähtöhinnoilla tai pienillä nousuilla maailmalle. Postihistoriapuolella ainoa enemmän kiinnostava kohde oli vuonna 1934 Australiaan lähetetty ja selvästi kovia kokenut lentokirje. Kirje on kiinnostava, koska siinä oli leimoin hyvin dokumentoitu kuljettu reitti ja mukana oli myös ohjausleimoja. Vuonna 1934 aukesi lentoreitti Lontoon Croydonin kentältä Karachiin (Imperial Airways), josta Singaporeen (Indian Trans-Continental) ja sieltä Brisbaneen (Quantas). Eli koko matka lentäen Lontoosta Australiaan. Tätä ennen, vuodesta 1929 alkaen, osa matkasta Euroopassa ja Intiassa kuljettu junalla ja Ceylonilta eteenpäin laivalla, reitit ja kuljetustavat vaihdelleen vuodesta toiseen (enemmän lentona ajan edetessä). Suomesta lähetetty, tälle linjalle ”yhdistyvä” posti kulki meiltä Ruotsin kautta Saksaan, josta tyypillisesti junalla Imperial Airwaysin linjan solmukohtaan, joka saattoi olla Brindisissä tai Ateenassa.

Kiinnostava lentokirje Australiaan vuodelta 1934. Kuvat SP-Lehden huutokaupasta. Taksa: Kirje (21-40g) ulkomaille (1.12.1931-31.10.1936) 4,00mk + lentolisä ”Australian lentolinjoilla” per 10g (20.6.1933-15.4.1935) 3*7,00mk = 25,00mk. Kiinnostava kohde.

Myydyn kirjeen takana on leimoja Helsingistä (24.2.1934), josta kirje lähti laivalla Tukholmaan, jossa se on leimattu 27.2. ja laitettu Malmön kautta Trelleborgiin kulkevaan junaan. Juna jatkoi lautalla matkaansa Sassnitziin, josta se matkasi Berliiniin (leimaus 1.3. sekä juna, että Berlin C). Berliinistä kirje on jatkanut luultavasti junalla Ateenaan, jossa se on leimattu 2.3. lentoaseman postileimalla (AEROPORIKOS), joka kertoo kirjeen liittyvän Imperial Airwaysin reitille, jolla sitä kuljetti lentovene aina Samakhiin asti (Genesaretin järven Etelä-päässä). Siellä lentoreitti jatkui maakoneella Karachiin. Ohjausleima kertoo matkan jatkuneen Madrasin kautta eteepäin, mutta kirje on käynyt Bombayssa (leima 9.3.), joka oli myös lentoreitin yksi asema ja aikansa merkittävä kaupunki brittiläisessä Intiassa. Lieneekö lentolipuke leimattu juuri Bombayssa (tai Karachissa?) ”Cancelled” sen merkiksi, että taksa on maksettu ns. halvemman lentotaksan mukaan, joka käsitti vain osittaisen lentokuljetuksen. Uskon, että Intiasta kirje on kulkenut laivalla Australiaan. Koko matka lentona olisi maksanut huomattavasti enemmän. Edullisemman taksan idea oli, että lentona kuljettaisiin vain Australiassa, mutta tämä kohde lienee lentänyt Euroopasta Karachiin – tähän viittaa Ateenan lentokentän leima. Mielenkiintoinen juttu.

Kirje on saapunut Adelaideen Etelä-Australiaan huhtikuussa. Australian mantereelle se on saapunut luultavasti jo jonkin verran aiemmin, sillä laivareitti tuskin on suoraan Adelaideen kulkenut. Puhuttu Australiaan lentänyt lentoreitti kulki Brisbaneen, joka on toisella puolella maata. Matka-aika on ollut joka tapauksessa yli kuukauden.

Kirje sai huomiota osakseen ja kammottavasta kunnostaan huolimatta sen hinta nousi aina 110 euroon saakka. Australiaan suuntautuvat lentokohteet 1930-luvulta ovat kiinnostavia ja tämä selvästi oli muidenkin mielipide. Kirje oli toisen painoluokan kirje ja etupuolella lukee merkintä 30g. Tässä kohtaa myyntiin laittajat ovat ymmärtäneet dokumentoinnin arvon – jos kirjeen taustapuolta ei olisi kuvattu olisi sen hyvyys voinut jäädä ymmärtämättä.

Vaasan kerhon 86. huutokauppa päättyi 29.10. M30 osastossa oli myytävää noin kahdeksankymmentä kohdetta. Tällä kertaa myytävänä oli useita numerokuusiloita ja kuusiloeriä. Hinnat nousivat jonkin verran lähdöistä, lähes 80 euroa maksettiin 1,25/50p keltaisen päällepainamamerkin kakkosladelman kuusilon sisältäneestä erästä. Sierra Leoneen 50-luvulla ja Lounais-Afrikkaan 30-luvulla lähetetyt kirje ja kortti myytiin pohjillaan. Uuteen Seelantiin lähetetty painotuotekuori nousi pohjistaan yli kolmeen kymppiin. Kyseinen lähetys oli vuodelta 1947, jolloin taksa oli 2½mk ja kohde olikin hyvä siksi, että sen postimaksu oli maksettu juuri 2½mk vihreällä, tälle tarkoitukselle julkaistulla merkillä.

Painotuote Uuteen Seelantiin, parempi kohdemaa. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.1.1947 – 31.12.1947) 2,50mk.

Kyseessä oli K.O.Virtasen kuori – firma lähetti mainoksia ympäri maailmaa ja siksi vastaavia kuoria löytyy muihinkin eksoottisiin maihin.

Isokokoista vakuutettua pikakirjettä myytiin kohdenumerolla 402 ja tekstillä ”R-Pikakirje paikallispostina -56” mikä tietysti olisikin ollut aivan jotain muuta, sillä kirje oli lähetetty Helsingistä Vaasaan, eli kyseessä ei ollut mikään paikallispostite – eikä myöskään kirjattu kirje vaan vakuutettu. Kun kohdeselosteessa on kolme sanaa ja niistä kaksi on pielessä, niin jäljelle jäi vain vuosiluku, joka oli saatu kuitenkin oikein… en pidä tätä kuitenkaan maailmanluokan suorituksena meklarilta.

Kaiken kaikkiaan kohtalaisen aktiivinen merkkeilyviikko – kanuunat eivät kuitenkaan kajahdelleet. Mainittakoon, että Forssan kerho järjestää perinteisen vaihtopäivän Pyhäinmiesten päivänä, joka tällä kertaa ajoittuu ensi viikonloppuun (lauantai on 6.11.). Pitkän tapahtumaköyhän pandemian aikana tämä on mukava asia.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 2½mk vihreä, 2mk sininen, 5mk olavinlinna, Australia, Järvistö, Kirjamessut, lentokirje, neljäs painoluokka, saksa, SP-Lehti, Uusi Seelanti, Vaasan Filatelistit

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

14 toukokuun, 2021 By Mikael Collan

5mk Olavinlinna-merkki jossa laskoksen aiheuttama hammastuksen siirtymä. Myytiin SP-Lehden 103 huutokaupassa.

Toukokuuta mennään ja kesä tekee tuloaan, pitkän koronatalven ja lyhyen koronakevään jälkeen lämpö on tervetullutta vaihtelua. Siinä missä lämpö mahdollistaa ulkoilun ja siihen liittyvät aktiviteetit, tekee se filatelian harrastamisesta hieman vähemmän innostavaa. Tämän ei kuitenkaa pidä antaa vaikuttaa negatiivisesti mm. Savofila 2021 näyttelyyn valmistautumista, joka korvaa peruutetun Nordia näyttelyn Kuopiossa. Odotettavissa on monenlaista, nimittäin Savofilassa on jätetty mestariluokka pois ja tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki mukana olevat kokoelmat arvostellaan. Tärkeintä on, että tämä tarkoittaa sitä, että mestariluokan kokoelmat, joita ei ole arvosteluluokissa vuosikausiin voitu sääntöjen puitteissa nähdä voivat osallistua. Järjestelmähän toimii siten, että jos joku kokoelma saavuttaa riittävän monta suurta kultamitalia ei sitä voi arvosteluluokissa näyttää useiden vuosien karenssin aikana. Tämä voi johtaa ja on jo johtanut siihen, että tiettyjen keräilyalojen parhaita kokoelmia ei ole nähty vuosikausiin. Kun ei päästä näkemään ”mitä on olemassa” voi keräilijäyhteisölle jäädä vääristynyt kuva siitä minkälainen alan paras kokoelma on. Helposti saattaa käydä niin, että kokoelman rakentaja, jolla on ”kaikki pikkuhyvät” ajattelee, että nyt ollaan kultakannassa, kun ei ole vuosikausiin parempaa nähty – todellisuudessa kanuunat ovat pressujen alla huippukokoelmissa näkymättömissä. No eiköhän filosofointi taas riitä, muistetaan ilmoittautua ajoissa, ennen toukokuun loppua!

Huutokauppatoiminta on jatkunut aktiivisena, toukokuussa ovat jo päättyneet SP-lehden 103 huutokauppa noin viidelläkymmenellä M30 kohteellaan ja Järvenpään Filateliapalvelun huutokauppa noin neljälläkymmenellä M30 kohteellaan. Aloitetaan SP-lehden huutokaupan lyhyellä katsauksella ja todetaan heti alkuun, että pääosa myytävistä kohteista oli filateliaa. Mukana oli muutamia mielenkiintoisia kohteita, joista mainittakoon ainakin 5mk Olavinlinna merkki, jonka kulmaan osunut laskos oli aiheuttanut hammastuksen siirtymän. Mielestäni kohde oli sen verran kivan näköinen, että se mahtuu kokoelmaan hyvin. Limitistään 10 euroa kohteen hinta nousi yli kolmen kympin. M30 1½mk punainen leijona Notraco reijitteeellä myytiin 18 eurolla ja nousi reippaasti neljän euron limitistään. Filateliakohteet tekivät hyvin kauppansa ja myymättä jäi vain vähän kohteita.

Posthistorian osalta myytävänä oli kohtalaisen tavallista tavaraa, mutta jokunen mielenkiintoinenkin kohde joukossa oli. Lunastukseen mennyt 10mk vihreällä M30 leijonamerkillä maksettu painotuote oli postissa tulkittu ilmeisesti asiakirjaksi, merkitty kosmos-kynällä ”a” ja laitettu lunastukseen merkitsemällä se ”T” laatikkoleimalla ja kiinnittämällä kuoreen lunastuslipuke. Lunastuksena maksettiin kaksinkertainen puuttuvan postimaksun määrä. Vuonna 1954, kohteen lähettämisen aikoihin (leimaus Kitee 11.2.1954) asiakirjan postimaksu (-250g) oli 25 markkaa. Näin ollen puuttuva postimaksu oli 15mk ja se kertaa kaksi oli 30mk, joka on lipukkeeseen merkitty ja Keskusmetsäseura Tapion frankeerauskoneella maksettu. Kohde myytiin kuudella eurolla, mikä oli mielestäni sopiva hinta.

Toinen kohde, joka vaikutti kiinnostavalta oli vuonna 1941 USAan lähetetty lentokirje, jonka leimaus näytti siltä kuin siitä olisi paikkakunta otettu pois. Kohdeselosteessa luki ”leimauspaikkakunta sensuroitu”. Kohdekuva oli sen verran sotkuinen, että siitä ei käynyt asian selvittäminen täydellisesti päinsä. Leima kuitenkin näytti mykältä, syystä tai toisesta. Ihan mielenkiintoinen juttu. Kuori oli tyypillinen USAan lähetetty lentokirje, joka oli sensuroitu Bermudalla brittien toimesta ennen toimitusta New Yorkiin. Hintaa kohteelle kertyi 24 euroa, mikäli kyseessä tosiaan oli leimasensuuri, oli hinta mielestäni halpa. Kirjallisuuden puolella myytävänä oli Hannu Kaupin kirjoittama M30 käsikirja, joka myytiin 37 euron hintaan. Joku teki hyvät kaupat, sillä ”lukeminen kannattaa aina” ja mikäs sen parempaa luettavaa kuin M30 asia!

24mk single lentokirjeellä ulkomaille ei ole yhtä harvinainen kuin sama merkki singlenä kirjatulla kirjeellä ulkomailla – ei sinne päinkään.

Järvenpään Filateliapalvelun 21 huutokauppa tarjosi sekä M30 filateliaa, että postihistoriaa – filateliapuolella myytävänä muun muassa 10p automaattirullamerkkien kokonainen rulla, joka myytiin 61 eurolla (limitti 50 euroa). Kuten tiedetään, posti myi käyttämättömät rullat halukkaille, nehän olivat käypiä postitukseen. Joitakin kokonaisia rullia jäi keräilijöiden haltuun ja niitä tulee ajoittain huutokaupoissa vastaan. Hammastamaton 6mk punainen merkki arkin alareunasta myytiin 20 eurolla ja 16mk linja-auto jolle leimaus oli osunut hyvin meni 24 eurolla. Myytävänä oli useita kohteita jo edesmenneen Jorma Lindebladin M30 kokoelman lehtiä, joilta oltiin käyty ensin tyhjentämässä herkut pois – pariinkin kertaan. Lindeblad oli tunnettu ainakin maan parhaasta kotimaan lentopostikokoelmastaan sekä erittäin vahvasta sodanaikaista lentopostia esittelevästä lentopostikokoelmastaan. Miehellä oli myös hieno Venäjän postihistoriaa taksoin keskittyen esittelevä kokoelma, joka on näytillä Liiton sivuilla. Kaikki kokoelmasivut menivät kaupaksi – hyvästä kokoelmasta voidaan ammentaa moneen kertaan!

Postihistoriapuolella oli noin kymmenen kohdetta myytävänä. Erikoisempaa ei ollut tarjolla, mutta tarjonnasta jäi hiukan karvas maku suuhun, sillä kohteen 149, jonka seliteteksti kuului seuraavasti ”1948 24 mk lentokirje Helsinki 25.5.48 > USA. Lienee yhtä harvinainen kuin kirjattu kirje ulkomaille 24 mk:n merkillä.” osalta on pakko todeta, että tässä nyt tahallisesti tai tahattomasti ”lienee kustun ostajaa silmään”. Kyseisen kohteen harvinaisuus ei ole samalta planeetalta kuin 24mk ruskeanvioletin merkin kirjatun ulkomaankirjeen tarvekäytön harvinaisuus. Siinä missä kirjattuja tarvekäyttöjä tälle merkille tunnetaan alle viisi, tunnetaan vastaavia lentokirjeitä useita kymmeniä. Kirjattuja ja lentokirjeitä tunnetaan lisäksi ensipäiväkuorilla runsaasti nimen omaan filatelistisina lähetyksinä – niiden arvo pyörii kympin nurkilla. Tässä tuli tiedon merkitys esiin, joku ilmeisesti ilman parempaa tietoa pisti 80 euroa tähän miinaan.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10mk vihreä, 24mk violetinruskea, 5mk olavinlinna, asiakirja, leimasensuuri, lunastus

Syyskuun alun huutokaupat

26 syyskuun, 2018 By Mikael Collan

Syyskuu on jälleen kerran huutokaupoiltaan rikas – ainakin neljä huutokauppaa on ollut auki ja niissä tietysti mukana jonkin verran M30 keräilijää kiinnostavaa materiaalia – rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että mitään ihmeellistä ilotulitusta ei ole kuitenkaan nähty, vaan kohteet, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ovat olleet sitä tavallisempaa materiaalia. Huutokauppoja pitivät auki SP-Lehti ja Sinettiposti sekä Järvenpään Filateliapalvelu – lisäksi tällä hetkellä auki on HTO:n huutokauppa.

SP-Lehden huutokaupassa oli M30 osastossa, tai tarkemmin sanottuna ”käyttösarjat M30 ja eteenpäin” osastossa myytävänä alle viisitoista M30 kohdetta. Kysymyksessä on mielestäni vähäinen kohdemäärä. Myytävänä oli pääasiallisesti filateliaa, siirtymiä ja tarttumia, mutta myös ns. ehdotearkista leikattu 2½mk sinisen merkin hammastamaton pari. Pari meni kaupaksi 10 euron limitillä – ovat hinnat näiden osalta laskeneet! Syynä lienee se, että M30 filateliakeräilijöitä on kohtalaisen vähän ja toisaalta se, että ehdotearkkien merkkejä on ollut kohtalaisen usein myytävänä – niitä on saanut jatkuvasti ja tämä tyypillisesti laskee hintoja. 35mk Olavinlinnamerkin loisto Kemi leimalla myytiin 28 eurolla, joka oli minulle pieni yllätys – ostaja sai haluamansa ja myyjä varmasti enemmän kuin mitä odotti.

Yllä: Valmiin M54 merkin ehdote Suomen Pankin Setelipainon leimalla leimatulla pahvilla. Oikeudet kuvaan omistaa SP-lehden huutokauppa.

Mielenkiintoisin kohde osastossa oli valmiin M54 merkin ehdote setelipainon pahvilla. Tällainen ehdote voidaan laittaa näytille myös M30 filateliakokoelman viimeisille lehdille, joissa käydään läpi siirtymistä seuraavaan merkkimalliin. Samoilla sivuilla olisi tyypillisesti näytillä myös muita M54 ehdotteita ja vedoksia. Tämän kohteen harvinaisuus ja vaikeus ei jäänyt huutajilta huomaamatta ja kohteen hinta nousi 50€ lähtöhinnasta aina noin 350 euroon saakka. Kyseessähän on hyvinkin samanlainen tapaus kuin tuo myös myyty M30 2½mk sininen ehdote – tämä oli erikseen pahville laitettu. Hintaero on kohtalaisen huomattava, mutta tällaisia M54 merkeillä ei tunnetakaan käsittääkseni juuri muita.

Yllä: Harvinainen M30 ehiökortin sommitelma. Oikeudet kuvaan omistaa SP-lehden huutokauppa.

Myytävänä postihistoriapuolella oli valtavan vähän kiinnostavaa, postikortti Yhdysvaltoihin 1½mk violetilla merkillä ei mennyt vitosella kaupaksi, vaikka kyseessä on mielestäni aika hyvä väliinputoajasingle. Muuta mainittavaa ei oikeastaan olekaan – eli ”hiljaista”. Ehiöpuolella oli myytävänä muutama kiinnostava ja harvinainen M30 ehiökortti, nimittäin 15mk Olympialaisia varten painetuista kuvallisista ehiökorteista oli myytävänä kaksi Setelipainon ”mitätön” leimattua ”harjoituskappaletta”. Kumpikin meni kaupaksi 115€ hintaan, mikä ei nyt varsinaisen kova hinta ole, sillä kohteet olivat harvinaisia. Mukana oli myös ehiötietäjämme Juhani Pietilän atestit, joten aidosta tavarasta oli kysymys. Paras myytävänä ollut ehiöharvinaisuus oli 25mk puunhakkaajaehiön luonnos, jollaista ei koskaan julkaistu. Kyseessä lienee jonkinlainen ”sommitelma” jolla on havainnollistettu miltä ehiökortti voisi näyttää. En ole nähnyt aiemmin toista juuri tällaista – puunhakkaajan arvomerkintä oli tuotettu liimaamalla hammastamaton 25mk puunhakkaaja-merkki pahvikortille. Ostajat ymmärsivät harvinaisuuden ja kohteen hinta nousi aina 375 euroon saakka.

Sinetti-Postin huutokaupassa oli merkkipuolella myytävänä vain kaksi kohdetta, joista kumpikin oli tätä kirjoitettaessa myymättä. Voidaan siis todeta, että kiinnostavia filateliakohteita M30 osastolla oli nolla kappaletta! Postihistoriapuolella myytävänä oli yli 30 kohdetta, eli paremmalta näytti. Mukana oli muutamia pikkuhyviä, kuten vuonna 1964 M30 merkillä kulkenut tilauskortti – muistamme, että M30 käypäisyys loppui vuoden 1963 alkuun. Kohde ei mennyt vitosell kaupaksi. Mielenkiintoinen vakuutettu kirje 10mk Saimaa merkin singlenä myytiin hieman alle 18 eurolla ja 1939 M17 merkeillä lähetetty, lunastukseen mennyt kirje, jolla lunastus oli maksettu kahdella M30 2mk karmiinilla leijonamerkillä kiinnosti kympin verran. Muutakin pikkuhyvää oli tarjolla – suurin osa myytiin pohjahinnalla.

Yllä: Lentopostikortti 14.10.1937 Helsingistä Turkkiin. Varsovan ja Sofian kauttakulkuleimat ja Istanbulin saapumisleima. M30 3mk tummanoliivi ja 2mk punainen leijonamerkki, yhteensä 5mk. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1936 – 30.9.1942) 2,00mk + postikortin lentolisä (15.4.1935 – 31.3.1938) Vähä-Aasiaan (sis. Turkki) 3,00mk = 5,00mk. Vaikea. Oikeudet kuvaan omistaa Sinetti-Posti HK.

Mielenkiintoinen myytävänä ollut M30 kohde oli Turkkiin 1937 lentona kulkenut postikortti. Turkki kuului taksajärjestelmässä tuona aikana ns. Vähä-Aasiaan ja näin ollen sinne ei Euroopan lentotaksalla voitu lentopostia lähettää. Kohde on mielenkiintoinen siksi, että Euroopan ulkopuolelle 1930-luvulla kulkeneet lentopostikortit eivät ole yleisiä. Tämän oli ainakin kaksi keräilijää huomannut, sillä kohteen hinta nousi viiden euron lähdöstä lähes sataan euroon. Mielestäni hinta kipusi ainakin jonkinlaisen kipurajan yli, mutta joskus ihminen kestää ihmeellisiä asioita.

Yllä: Cinderellaosaston ylläri – Postin henkilökortti 5mk Olavinlinna merkillä. Taksa: Postin henkilökortti, ilmeisesti vuodelta 1945 (1.12.1931 – 31.6.1945) 5,00mk. Alle 10 tunnetaan. Oikeudet kuvaan omistaa Sinetti-Posti HK.

Osastossa ”Cinderella” eli Tuhkimo oli tällä kertaa kohtalaisen kiinnostava Tuhkimo-kohde. Nimittäin mahdollisesti koko huutokaupan kiinnostavin M30 kohde – postin henkilökortti, joka oli maksettu M30 5mk Olavinlinna merkillä. Kuvasta (joka oli huonolaatuinen) pystyi näkemään, että merkki on keskeltä haljennut kuvan reunan mukaan. Kohde on silti kiinnostava, ja kun tiedetään, että Postin henkilökortteja M30 merkein tunnetaan alle 10 kappaletta havaitaan, että ainakin 6€ lähtöhinnalla kohde oli todellinen Tuhkimo. Illan pimentyessä ja huutokaupan käydessä kohti loppuaan saapuivat vaunut ja veivät tämän tuhkimon aina yli 130 euron hintaan saakka. Ainoasta rikkinäisestä kohteesta tuli tämän huutokaupan kallein M30 kohde.

Järvenpään Filateliapalvelun huutokaupassa ei tällä kertaa ollut mitään mainittavaa M30 keräilijälle, kohteita oli myytävänä vain vähän ja nekin tavallisia. Huutokaupan hinnat alkavat kympistä, joka on tavalliselle tavaralle aika paljon.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 5mk olavinlinna, ehdote, ehiö, Lentopostikortti, M54, Postin henkilökortti, Turkki, Vähä-Aasia

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

9 huhtikuun, 2017 By Mikael Collan

Jälleen on myyty tavaraa, tällä ketaa Merkki Albertin ja Vaasan Filatelistien toimesta. Olin jättänyt muutamia huutoja, mutta munasin loppukahinat niinkin yksinkertaisesta syystä, että väsyneenä unohdin. Tällaista sattuu, onneksi myytävänä ei ollut minua henkilökohtaisesti niin paljon kuumotavia kohteita, että olisi tapahtunut unohduksen jälkeistä sulamista. Aloitan Merkki Albertin annista ja sitten siirryn Vaasan Filatelistien huutokaupan ruotimiseen. Merkki Albertin huutokaupassa oli satayksi kohdetta myytävänä malli 1930 osastossa. Mukana oli filateliaa ja postihistoriaa.

Yllä: Harvinainen ehdote M30 5mk Olavinlinna-merkistä. Suuresta osasta olemassaolevista ehdotteista on leikattu reunat pois.

Filatelian puolella oli kaupan huomattava määrä arkkeja ja tyypillisesti loistoja, Loistojen lähtöhinnat vaihtelivat kympistä viiteentoista euroon ja niistä meni alle puolet kaupaksi. Mielestäni 15 euroa yleisemmästä M30 loistosta on tänä päivänä aika paljon pyydetty, toisaalta huutokaupoista voi rahalla napsia pois puuttuvia loistoleimattuja ilman työtä – siitähän näissä osittain maksetaan. Jälleen myytävänä oli myös merkkimallin ehdote, tällä kertaa 5mk Olavinlinna-merkin ehdote, josta oli leikattu ns. ”isot reunat” pois. Näitä leikattuja ehdotteita tunnetaan jonkin verran. Lähtöhinta oli 75 euroa ja tällä hinnalla ehdote menikin kaupaksi. Muitakin ehdotteita tai ”koevedoksia” oli myytävänä – nimittäin levyllinen liimattomia hammastamattomia M30 leijonamerkkejä seitsemästä arvosta myytiin 30 eurolla, joka mielestäni oli erittäin alhainen hinta. Kohdeselosteessa luki ”epävirallisia hammastamattomia M30 pareja 6 kpl ja irtomerkki” – nämä kuitenkin, kuten aiemminkin olen kirjoittanut ja kuten Hannu Kauppi kirjassaan toteaa, eivät ole epävirallisia. Myynnissä levyllinen oli osastossa ”kokoelmat ja erät” mikä saattoi olla hieman huono paikka. Hammastamattomia liimoitettuja merkkejä myytiin 5mk arvoista – keltainen hammastamaton pari meni kaupaksi limitillä 20 euroa ja hammastamaton 5mk violetti pari (jossa näkyy arkkinumero) hintaan 27 euroa. Täytyy sanoa, että kaiken kaikkian M30 filatelian hinnat ovat erittäin alhaalla. Muutama tarttuma ja siirtymäkin oli myynnissä, nämä jäivät joko myymättä tai menivät limitillä. 9mk punaisen M30 leijonamerkin yläoikea sokkohammas oli myytävänä 15 eurolla ja jäi myymättä – muistan, että tällainen on ollut myytävänä aiemmin ja meni tuolloin kympin pohjahinnalla.

Yllä: Stettinissä 1938 leimattu M30 5mk olavinlinnamerkki. Kyseessä on laivalta lähetetty posti.

Myytävänä oli myös Stettinissä leimattu 5mk Olavinlinna, joka myytiin jälkimyynnissä pohjahinnalla, sekä joitakin siirtymiä M30 leijonamerkeistä – näiden myynti oli nihkeää. Stettin leimaus on kokoelmaan sopiva ja kertoo höyrylaivapostin historiasta – S/S Ariadne kulki reittiä Helsinki – Tallinna – Stettin ja kuljetti matkustajia, postia ja tavaraa Suomen, Viron ja Saksan välillä. Nykyään Stettin on osa Puolaa ja kaupungin nimi on Szczecin – neljä perättäistä konsonanttia siis kaupungin nykynimessä. Tästä oli muistaakseni juttua uusimmassa Suomen Postimerkkilehdessä. Muutama suojareitteinen merkkikin oli kaupan, sekä joitakin kohtalaisen hyviä tilapäisyyksiä (roskien aiheuttamia kuvakevirheitä).

Yllä: Sokeainlähetys Rauman sisällä 21.12.1942. M30 25p ruskea, 5p ruskea ja 10p harmaa leijona, yhteensä 40 penniä. Kirjoitettu joulutervehdys sokeainkirjoituskoneella selkokielisenä. Merkkien yläreunat rispaantuneet. Taksa: Sokeainkirje (1.9.1942 – 30.6.1945) 0,40mk.

Postihistoriapuolella oli myytävänä vain vähän kohteita. Myytävänä oli kaksi sokeainkirjettä, joista kumpikin hiukan heikonlaisia. Nimittäin toinen sokeainkirjeistä oli väärätaksainen ja toisen, 40 pennin taksaisen, merkit kiinnitetty aivan kuoren yläreunaan ja siksi merkkien yläreunojen hammastukset olivat menneet ”pieleen”. Lähtöhintaa kummallekin sokeainkirjeelle oli näistä ongelmista huolimatta laitettu runsaanlaisesti – kokonaiset kaksisataa euroa. Sokeainkirjeitä on ollut M30 merkein neljällä eri taksalla eri aikoina, 30p, 40p, 50p, ja 1mk. Kaikki taksat (ja sokeainlähetykset yleensä) ovat vaikeita ja harvinaisia.

Yllä: Myytävänä olleen sokeainlähetyksen aitoutustodistus, josta kohteen yhteydessä ei mainittu sanallakaan.

Tämä myytävänä ollut 40p oikeataksainen kohde oli siis yläreunastaan risa, muutakin ”jännää” siihen liittyy – nimittäin aluksi kohteen selosteessa ei mainittu rikkinäisyydestä mitään. Lisääkin jännää löytyy, nimittäin tähän kohteeseen on tehty aitoutustodistus, mutta siitä ei mainita halaistua sanaa. Kun kohde myytiin edellisellä kerralla oli aitoutustodistus mukana. Ei mennyt kaupaksi kahdella sadalla. Toinen aitoustodistus mukanaan kulkenut kohde oli 10p sellupaperisella merkillä varusteltu M30 kuori – lähtöhinta oli 75 euroa ja tällä kohde myytiin; sellupaperiset 5 ja 10 pennin merkit ovat harvinaisia ja vaikeita.

Eestiin Pärnuun lähetetty, taikaisin lähetetty ja ilmeisesti postin avaama kirje, jolla oli 2mk punainen M30 leijonamerkki singlenä myytiin 15 eurolla. Tämä oli mielestäni hyvännäköinen postihistoriakohde ja ostaja saa olla tyytyväinen. Avaaminen postin toimesta on hyvä juttu tälle kohteelle. Myytävänä oli myös Englantiin kulkenut vakuutettu kirje, jonka kunto oli ainakin kuvan perusteella kammottaava. Ulkomaan vakuutetut lähetykset ovat hyviä kohteita, mutta tämä oli kuntonsa puolesta aika mahdoton ja tästä syystä jäi myymättä 20 euron limitillä. Lentopostin osastossa oli myytävänä muutamia hyvän näköisiä M30 kohteita, mukana myös kaukomaihin lentäneitä.

Yllä: Nikkilästä 4.12.1940 Gold-roadziin Arizonaan Yhdysvaltoihin lähetetty lentokirje. Sensuurin leimaus, merkkejä yhteensä 19,50mk edestä. Leimattu ”Par service aerien trans-Atlantique Europe-Etats Unies” eli lentopostilla Atlantin yli. Leimattu USAssa ”Not in air mail – insufficient postage”, joka kertoo amerikkalaisen postinhoitajan inkompetenssista enemmän kuin mistään muusta. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.11.1936 – 30.9.1942) 3,50mk + kirjeen lentolisä ( per 5g) Yhdysvaltoihin (1.4.1938 – 30.9.1942) 8,00mk*2 = 19,50mk. Eli oikea taksa on kyseessä!

Yhdysvaltoihin 4½+9mk lentopostitaksalla vuonna 1944 lentänyt tuplasensuroitu kuori jäi myymättä 15 euron limitillä (ainakin tätä kirjoitettaessa on myymättä) ja vuonna 1941 lentänyt parilla kiinnostavalla leimalla leimattu lentokuori myöskin yhdysvaltoihin myytiin hintaan 50 euroa limitin oltua 30 euroa. Venezuelaan 1951 lentänyt kuori myytiin 26 eurolla ja Chileen vuonna 1935 lentänyt 50 eurolla. Näistä tuo Chileen lentänyt oli mielestäni hyvä kuori ja varmasti lentopostia harrastaville hyvä kohde.

Yllä: M30 3mk punainen ehiökortti Helsingistä 31.8.1945 Seattleen Washingtoniin USAn. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.7.1945-31.8.1945) 3,00mk.

Ehiöiden puolella myytiin yksi kiinnostava M30 ehiö, nimittäin 3mk punainen ehiökortti, joka on kulkenut Yhdysvaltoihin vuonna 1945 elokuussa. Kyseessä on ns. hyvännäköinen kortti, mutta  kirjoitusta on alle 5 sanaa, eli kyseessä on oikeastaan painotuote. Kortin etupuolella, joka oli näkyvissä ei ole yhtäkään sanaa, joten on tärkeää nähdä takapuoli. Pyysinkin takapuolesta kuvaa ja se on yllä nähtävissä – ”neljän sanan toivotus ja yours truly Harry Walli” – Harry Walli oli tunnettu postimerkkeilijä. Jos kyseessä olisi selkeä postikortti ”normaaleine” postikortin sisältöineen olisi tämä ollut huippukohde, mutta nyt kun kyseessä on tunnettu filatelisti ja tekstiä vähänlaisesti en voinut itse lähteä hippasille tämän kohteen suhteen. Näitä 31.8. leimattuja kohteita tunnetaan muutama ja myös ainakin yksi 5mk sininen 31.8. leimattuna – jos oli tullut tieto, että taksa vaihtuu seuraavana päivänä osasi Wallin kaltainen filatelisti laskea, että taksa-aika on vain 2kk ja siis erittäin lyhyt – tämä on tietysti ollut sitten mahdollisuus käyttää tilaisuutta hyväksi. Kohde on kuitenkin uskottavasti kulkenut, joten siltä osin ongelmaa ei mielestäni ole.

Vaasan filatelistien huutokauppa päättyi samaan aikaan Merkki Albertin huutokaupan kanssa – mielestäni vähän pöhkö juttu sinänsä, koska on paljon vaikeampaa valvoa kahta kuin yhtä huutokauppaa. Ostajien ja myyjien kannalta huutokauppojen päättyminen kannattaisi ajoittaa eri aikoihin – varsinkin kun sama philabid järjestelmä on käytössä. Huutokaupan puolella myytävänä oli jonkin verran filateliapuolen M30 kohteita, loistoleimattuja merkkejä, joiden lähtöhinnat olivat kautta linjan edullisempia kuin Merkki Albertin huutokaupassa… toisaalta osa loistoista oli mielestäni hiukan heikohkoja ollakseen loisto-nimeen oikeutettuja. Muuta filateliaa oli M30 osastossa heikosti tarjolla.”Erikoisuuksien” osastossa oli myytävänä M30 automaattimerkkejä, joista yhdessä kone oli leikannut merkin alalaidan hammasteet kokonaan pois. Myytävänä oli myös FORD lävisteinen 5mk Olavinlinna-merkki.

Postihistoriakohteita M30 ajalta oli myynnissä M30 osastossa sen verran, että kohteiden kokonaismäärä osastossa oli noin seitsemänkymmentä. Ehkäpä paras M30 postihistoriakohde löytyi kuitenkin kenttäpostin osastosta, jossa oli myynnissä siisti kenttäpostipakettikortti joukkoihin kolmen markan taksalla, joka oli maksettu kahdella M30 1½mk harmaalla merkillä. Kortin hyvyyden huomasivat muutkin ja sen hinta nousikin kuuden euron lähdöstä yli seitsemään kymppiin, eli yli noin kaksitoistakertaiseksi.

Yllä: Kenttäpostipakettikortti Laihialta 20.7.1941 joukkoihin (KPK 8). Kaksi M30 1½mk harmaata leijonamerkkiä. Paino 1kg 700g. Taksa: Kenttäpostipaketti (1-3 kg) joukkoihin (28.6.1941 – 30.9.1942) 3,00mk. Aikainen lähetys tällä taksalla.

On muistettava näiden kenttäpostipakettikorttien kanssa sellainen tosiasia, että joukoista lähetetyt kenttäpostipaketit ovat yleisempiä kuin joukkoihin lähetetyt. Tämä johtuu siitä, että kenttäpostitoimistot keräsivät kortit pois ja niistä tehtiin leikettä. Kun sotilaille sanotaan, että tehkää näin, he tekevät näin ja näin ollen joukkoihin lähetettyjä kokonaisia kortteja on olemassa vähemmän kuin joukoista lähetettyjä. Muuta kotimaassa kulkenutta ”merkittävämpää” ei myytävänä mielestäni ollut. Pohjoismaihinkin mennyt myytävänä ollut tavara ei oikein inspiroinut – ainoa kiinnostavan näköinen kohde oli Tanskaan lähetetty lentokuori 3mk tummanoliivilla merkillä, joka oli takaisinlähetetty. Tätä kirjoitettaessa sekin oli vielä myymättä. Eurooppaan Pohjoismaiden ulkopuolelle kulkenutta postia oli hieman paremmin myytävänä. Maininnan arvoisia ovat kaksi kirjattua lentokirjettä Hollantiin ja Englantiin, joiden lähtöhinnat olivat viisi ja kuusi euroa ja näillä kuoret menivätkin kaupaksi, painotuote 6mk oranssilla merkillä singlenä 35 euron lähdöllä jäi myymättä ja Romaniaan lähetetty kirje 2mk mustansinisellä singlenä meni myöskin kaupaksi. Romania on aika hyvä kohdemaa ja tällä kirjeellä oli takana tuloleima, sekä etupuolella postitorvileima, ilmeisesti romanialaisten leimaamana.

M30 kohteita oli myytävänä useilla alueilla, mm. lentoposti ja laivaposti sekä ”lähetyksiä” alueilla. Kokonaisuutena M30 kohteita oli tämän takia myynnissä yli sata. Kauemmaksikin menneitä postihistoriakohteita oli kaupan. Erityisesti USAan mennyttä postia oli paljon.

Yllä: Lentopostikortti 22.7.1957 Helsingistä Mexicoon, 40mk puunhakkaaja single. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.6.1956 – 31.3.1959) 20mk + postikortin lentolisä (vyöhyke 6) Mexicoon (1.7.1953 – 30.9.1957) 20,00mk = 40,00mk.

Ehkä paras ulkomaille mennyt postihistoriakohde oli mielestäni Mexicoon lähetetty lentopostikortti 40mk puunhakkaaja merkin singlenä. Kortin lähtöhinta oli kymppi ja se nousi hieman yli 40 euron. Merkin leima on aivan huippuluokkaa. Hieno lentokortti, joka sopii 40mk puunhakkaajamerkin kokoelmakohteeksi. Huomioitavaa on, että Vaasan kerhon meklari oli kuvannut kortin kummatkin puolet, tapa jota arvostan suuresti. Toinen hyvä ”kaukokohde” oli Australiaan vuonna 1957 lähetetty lentokirje, jolla oli M30 300mk lentokone ja 50mk M54 kuvamerkki. Kohteen hinta nousi limitistään euron 31 euroon.

Huomattavaa on, että ns. ”kaupallisessa” huutokaupassa lähtöhinnat ovat selkeästi kalliimmat. Tällä kertaa, muutamaa ehdotetta lukuunottamatta, tavaran laatu oli kohtalaisen samanlaista – ainakin postihistoriapuolella.

Lisäys: 13.4. korjattu muutamia kirjoitusvirheitä

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 3mk punainen, 40mk puunhakkaaja, 5mk olavinlinna, 9mk punainen, aitoutus, ehdote, ehiö, Mexico, sokeainlähetys, sokkohammas, Stettin

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

9 joulukuun, 2016 By Mikael Collan

Jälleen on ollut tavaraa myynnissä, tässä postissa raportoin paristakin huutokaupasta. Vaikuttaa siltä, että Philabid-alustan käyttö on ”kiihdyttänyt” huutokauppakenttää ja ainakin itsestäni tuntuu, että lähes jatkuvasti on joku huutokauppa päättymässä. Tämä on mielestäni positiivista, sillä se tarkoittaa, että tavaraa on myynnissä hyvin helposti lähestyttävissä paikoissa. Toisaalta tämä muutos Internet-pohjaisiin huutokauppoihin on tarkoittanut sitä, että painettujen luettelojen aika on lopussa ja tämä aiheuttaa kustannuspaineita myös filateelisille julkaisuille, kuten Liiton Filatelisti-lehdelle. Itse en jää painettuja luetteloja kaipaamaan, sillä nettipohjaiset huutokaupat ja niissä näkyvät luettelot ovat parempia kuin painetut. Huutokauppakohteiden ”fyysisen” läpikäymisen tarvetta eivät nettihuutokaupatkaan ole kuitenkaan lopettaneet – kalliimpia kohteita ja eriä on mielestäni ”vähän pakko” mennä katsomaan, muuten niistä en uskalla juurikaan huutaa. Mutta, se näistä aforismeista tekniikkaan liittyen…

Turussa päämajaansa pitävä Suomen Filateliapalvelu järjesti sadannen huutokauppansa joulukuun alussa, sadan pidetyn huutokaupan virstanpylväs on hieno merkki pitkäaikaisesta toiminnasta, onnittelut yhtiölle tästä. Tuskin merkkipaalun kunniaksi, mutta kumminkin, mukana oli tällä kertaa pieni, mutta kohtalaisen hyvä kattaus M30 kohteita niin filatelia kuin postihistoriapuolellakin.

166206Yllä: Huomattava 50p/40p vihreän merkin lisäpainaman siirtymä. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Filateliapuolella oli myytävänä hammastamattomia M30 merkkejä, yksi 50p vihreän merkin pari ja toisessa kohteessa 5mk violetti ja 6mk punainen yksittäinen merkki. Oman näkemykseni on, että hammastamattomia pitäisi aina myydä pareissa tai isommissa ryhmissä – yksittäisten merkkien kohdalla nimittäin ”idea” hammastuksen puutteesta ei mielestäni tule riittävän hyvin esiin. Toki myyjä saa arkista tällöin vähintään kaksinkertaisen määrän kohteita, mutta se ei ostajaa juurikaan lämmitä. 50p vihreän parin myyntihinta kohosi kympin limitistä 44 euroon ja harvinaisemmat hammastamattomat merkit, mutta yksittäiskappaleina myytiin hintaan 34,10 euroa. Automaattimerkkien ”rimpsut” menivät kaupaksi 15 eurolla ja 50p keltaisen automaattimerkin pari paperijatkoksella ja numerolla kympillä.

Kuvioleimalla (Lahti 102) leimattu 1mk oranssi M30 leijona myytiin parilla kympillä. Tämä kohde on mielestäni ollut aiemminkin myynnissä viimeisten parin vuoden aikana. Lisäpainaman siirtymiä oli myynnissä kaksin kappalein 50p/40p vihreästä merkistä – leimaamaton huomattavasti siirtynyt painama myytiin 12,10 eurolla ja leimattu II ladelman vastaava jäi myymättä kympin limitillä.  Huomattava lisäpainaman siirtymä 1,25mk/50p II ladelman keltaisesta merkistä nousi aina hintaan 37 euroa. Mielestäni nämä huomattavat siirtymät olivat filateliapuolen parhaat kohteet tällä kertaa.

169036Yllä: Tämä loistoleimainen 2½mk sininen maksoi yli 170€. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Tämän huutokaupan ylilyönti oli 2½mk sinisen M30 leijonamerkin loistoleimattu merkki, jonka hinta nousi viiden euron limitistä aina hintaan 170,50 euroa. En tätä nousua pysty mitenkään selittämään. Voin vain todeta, että tuntemattomat ovat filatelian tiet.

168191Yllä: Kahden paketin lähettämiseen käytetty pakettikortti, ns. monipakettilähetys. Lähetetty Puumalasta 20.2.1935 Kuusankoskelle. M30 10mk Saimaa ja 2kpl 2mk violetti leijona, yhteensä 14mk. Taksa: Kahden paketin 14,00mk taksa (1.7.1924 – 31.8.1942) muodostuu joko yhdestä I painoluokan (5,00mk) ja yhdestä III (9,00mk) painoluokan tai kahdesta II (7,00mk) painoluokan paketista.  Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Postihistoriapuolella oli myytävänä muutama vähän parempikin kohde, sanoisin kokoelmakelpoinen. Kotimaassa kulkeneista kohteista mielenkiintoinen oli kahden paketin lähettämisessä käytetty pakettikortti. Tällaiset monipakettilähetysten kortit eivät ole tavallisia ja yllätyin, kun myyntihinta ei noussut limitistä ylöspäin – ehkä pakettikorttien / pakettitaksojen keräily ei ole sitä kaikkein ”seksikkäintä” postihistoriaa, mutta kohteena tämä oli kuitenkin aika mielenkiintoinen, eikä vastaavia joka päivä vastaan tule. Kotimaan lentokirje vuodelta 1945 nousi hintaan 32 euroa.

Pohjoismaihin lähetettyjen kohteiden joukossa oli useita mielenkiintoisia kohteita. Myytävänä oli mm. kaksi lentokuorta Ruotsiin vuosilta 1945 ja 1946, siis valvontakomission asettaman lentokiellon aikaan. Lentokielto ei kuitenkaan ollut ehdoton, sillä valvontakomissio salli joitakin ns. koelentoja Suomeen ja Suomesta. Näillä on luultavasti kulkenut postia. Asiaa valotetaan mm. uudessa Keturin ja Pokelan lentopostia käsittelevässä kirjassa ja lentokiellon aikaiset lennot on ko. kirjassa myös listattu. Kummassakin kohteessa on postin käyttämä lentoleima (Huom! Ei siis lipuke), jota arvellaan käytetyn nimen omaan koelennoilla kulkeneissa lähetyksissä. Päivämäärät eivät aivan kuitenkaan stemmaa näiden lentojen kanssa, joten itse en uskaltanut lähteä ”hippasille” näiden kohteiden kanssa. Hinnat asettuivat 23 euroon ja toinen kohde jäi myymättä. Näiden kulkeneiden lentokiellon aikaisten kohteiden mielenkiintoisuus on selkeästi mennyt suurelta osalta lentopostikeräilijöitämme ohi, kun kauppa ei lainkaan käynyt ja hinnat pysyivät ”pohjissa”.

167078Yllä: Kirjattu postiennakkopostikortti 31.8.1937 Helsingistä Tukholmaan Ruotsiin, M30 merkkejä yhteensä 8,75 markan edestä. Osa merkeistä leimattu Tukholmassa 18.9.1937.  Postiennakkomäärä 82,75kr. Taksa: Postikortti Pohjoismaihin (1.12.1931-15.6.1940) 1,25mk + kirjaaminen Pohjoismaihin ja kotimaassa (1.12.1931-31.8.1942) 2,00mk  + postiennakko 51-500mk Pohjoismaihin (1.1.1935 – 30.6.1945) 5,50mk, yhteensä 8,75mk. Harvinainen. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Tanskaan sodan aikana vuonna 1942 kulkenut painotuote lehtikääre, jolla oli harvinainen Tanskalainen tulli-sensuurileimaus myytiin hintaan 33 euroa. Kohteella oli myös Ak Saksalainen sensuuri Kööpenhaminassa ja se oli 1mk oranssin merkin singlekohde. Jos kohde olisi ollut himpun verran pienempikokoinen olisi ollut tästä innoissani. Hieno kohde joka tapauksessa. Paras Pohjoismaihin kulkenut kohde tässä huutokaupassa oli mielestäni kohdenumerolla 2444 myynnissä ollut kirjattu postiennakkopostikortti Ruotsiin. Kyseessä oli (valtion) obligaatiolainarahaston Ruotsiin lähettämä obligaatiolainan maksukuitti. Obligaatio oli tarkoitus maksaa postiennakolla ja kortti olisi jäänyt maksusta kuitiksi ostajalle. Kyseinen vastaanottaja on ilmoituksestaan ostaa obligaatiolainaa huolimatta tullut toisiin ajatuksiin ja jättänyt lunastamatta obligaatiolainan ja näin se on palautettu Suomeen. Vastaavia kohteita tunnetaan kulkeneina ja palautuneina Tanskasta. Tällaiset postiennakkopostikortit eivät ole yleisiä. Kun pohditaan kortin taksaa huomataan, että uusi postitaksakirja hyvine tietoineen tulee asiassa suureksi avuksi – taksa ei jää epäselväksi ja saadaan myös lisätietoa liittyen eri Pohjoismaihin liittyviin detaljeihin. Kohteen hinta päätyi 89.10 euroon, kokoelmalaatuisesta kohteesta mielestäni hyväksyttävä hinta ja näin tämäkin kohde tullaan näkemään Tampereella toukokuussa…

Myynnissä oli yksi ns. Saksan erikoistaksainen lähetys – tällä kertaa kirjattu kirje. Tälle hintaa saatiin 20 euroa. Sveitsiin kulkenut pakettikortti myytiin 25 eurolla ja Englantiin lähetetty kirjattu lentokirje M30 30mk linja-auto merkin singlellä jäi yllättäen myymättä 10 euron lähtöhinnalla. Turkkiin lähetetty lentopostikortti 20mk sinisellä singlellä nousi kympin lähdöstä aina 28 euroon. Turkki on kohtalainen kohdemaa ja kohde on ns. ”ok” kohde 20mk siniselle merkille. Euroopan ulkopuolelle lähetettyjä lähetyksiä oli M30 postihistoria osastossa myytävänä tasan yksi kappale. Kysymyksessä oli Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan 1936 lähetetty kohdemaassa lunastettu lentokirje. Muuten kiinnostavasta kohteesta minulle epäkiinnostavan teki se, että mukana oli yksi juhlamerkki. Kyseinen kohde oli hyvä esimerkki Afrikan varhaisilla postilentoreiteillä kulkeneesta kirjeestä ja sopii varmasti hyvin lentopostikokoelmaan.

Myytävänä oli lisäksi muutamia eriä, joissa oli M30 kohteita – katsoin nämä läpi Turussa, mutta en inspiroitunut. Ehiökorttien osastossa oli myytävänä nippu M30 ehiökortteja, joiden joukossa oli muutama kiinnostava – ongelmana oli, että lähtöhinta oli valmiiksi asetettu siihen mitä nipusta olisin maksimissaan voinut maksaa huutorahoineen. Kohteiden osalta nippu oli ehkäpä 50€ lähtöhintansa arvoinen, mutta kun olen tässä M30 ehiöiden hintaa seuraillut, niin olen huomannut, että jos kohta M30 merkkien postihistorian hinnat ovat alhaalla, niin ehiöiden osalta hinnat ovat vieläkin alempana.

36_cm896ktvdn_sd0004Yllä: Loistoleimattu 1mk oranssi automaattimerkki. Myyntihinta yli 95 euroa. Takana numerointi, mikä ”parantaa” kohdetta.

HTO:n 36. huutokauppa päättyi 8.12. Tällä kertaa M30 osastoilla ei ollut varsinaisesti mitään erityisen merkittävää kohdetta, joka olisi nostanut ainakaan allekirjoittaneen verenpainetta. Muutama kohde oli kuitenkin mielenkiintoisen näköinen, vaikka sitten osoittautuikin vähän vähemmän jännäksi. Filateliapuolella oli myytävänä useita lävisteitä, joista suurin osa jäi myymättä, myös loistoleimaisia oli myynnissä ja ne menivät kaupaksi vaihtelevalla menestyksellä. Loistoleimattu 1mk oranssi rullamerkki myytiin hinnalla yli 95 euroa. Myytävänä oli yksi vuoden 1931 päällepainamamerkkien kokoelmasivu, jolla oli hyvin esitelty kyseiset merkit. Tämä sivu myytiin yli 85 eurolla. Joku sai tämän ”asian kuntoon” mielestäni kohtalaisen edullisesti, sillä merkeistä oli yksittäiskappaleiden lisäksi myös nelilöt mukana. Mielestäni ihan hyvän näköinen 2mk punaisen merkin arkkitarttuma vaihtoi omistajaa kympillä. Muutama laskos myytiin suurin piirtein limiteillä. Tällä kertaa ei mielestäni ollut myynnissä mitään ihmeitä filateliapuolella.

Postihistoriapuolella kohteita oli myytävänä kohtalaisen runsaasti. Kotimaan lentopostikortti vuodelta 1952 meni kaupaksi parilla kympillä ja vakuutettu kullan kuljetuksessa käytetty pakettikortti myytiin viidellä kympillä. Pakettikortilla oli merkkejä kokonaisten 2885 markan edestä, vakuutusarvo oli ollut n. 1,4 miljoonaa markkaa. Pohjoismaihin kulkenutta postiakin oli myytävänä, näistä mielestäni paras oli hieno Tanskaan 4.7.1945 lähetetty 5mk Olavinlinna singlellä varustettu kirje, joka oli Tanskassa sensuroitu ja takaisin lähetetty. Tämän kuoren hinta oli 60 euroa, mutta sillä se ei mennyt kaupaksi. Nämä 5mk taksaiset lähetykset vuoden 1945 heinä-elokuussa ovat kohtalaisen vaikeita muihin maihin kuin Ruotsiin, puhumattakaan Pohjoismaiden ulkopuolelle menneistä lähetyksistä.

36_z6q17f34hn_sh0139Yllä: Tammisaaresta 4.7.1945 Krussaan Tanskaan lähetetty kirje, 5mk Olavinlinna single. Taksa: Kirje (-20g) Pohjoismaihin (1.7.1945 – 15.1.1946 ) 5,00mk. 6,5kk taksa, kohtalaisen vaikea.

Turusta 22.12.1942 Saksaan lähetetty painotuote postikortti 1mk oranssilla singlellä myytiin hintaan yli 50 euroa. Kortti oli siisti ja hyväleimainen. Suomen ja Saksan sensuuritkin asianmukaisesti leimattuna. Nämä sodan aikaiset painotuotteet ovat hyviä kohteita, 1mk taksa on vaikea. Oranssilla merkillä näitä tunnetaan jonkin verran, mutta vihreällä 1mk merkillä hyvinkin vähän. Hinta asettui mielestäni sille tasolle, kuin kohteelta saattoi odottaakin. Jonkinlainen yllätys minulle oli Petsamosta 23.8.1941 Saksaan lähetetyn postikortin myyntihinta yli 45 euroa. Kortti oli siisti ja sille oli leimattu yksi 2mk punainen M30 merkki. Leima oli siisti, mutta silti hinta oli mielestäni kova – lieneekö Petsamo-asia ollut kiinnostuksen kohteena. Erikoistaksainen 2,75mk violetti single kirje myytiin hintaan 30 euroa, kirje oli isokokoinen, silti ihan hyvä kohde.

Englantiin lähetetty Englannissa ja Suomessa sensuroitu kirjattu kirje vuodelta 1939 myytiin yli 34 eurolla, kirjeellä oli Englantilaisille tyypillinen sininen ristaus, joka tarkoittaa kirjattua kirjettä. Toinen Englantiin lähetetty kirje, nimittäin 2,5kk taksa-aikainen sodan jälkeen lähetetty lentokirje ei mennyt kaupaksi 30 euron lähtöhinnalla.

36_cntvzbmfhd_sh0130Yllä: Loviisasta 27.12.1949 Zaandamiin, Hollantiin lähetetty painotuote. 8mk violetti M30 single. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.11.1949 – 31.12.1951) 8,00mk. Single lähetys ennen taksalle tarkoitetun 8mk virheän merkin ilmestymistä.

Hollantiin 8mk violetilla merkillä lähetetty painotuote myytiin lähtöhinnallaan 15 euroa. Tämän kohteen kohdalla oli kysymys eräänlaisesta kommervenkistä, nimittäin painotuotteille tarkoitettu 8mk vihreä merkki ilmestyi vasta 9.1.1950 ja näin ollen 8mk violetti oli ainoa taksalle yksin sopiva M30 merkki. Taksahan alkoi 1.11.1949 ja tämä ”väliaika” siis kesti hieman kolmatta kuukautta. Ihan hauska pikku-kiva kohde siis.

36_c4txkd0sf8_sn0193Yllä: Huutokaupan keuliva mopo. Turusta 29.3.1947 Japaniin lähetetty palautettu postikortti. Paljon leimoja ja japanilainen lipuke. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.1.1947 – 30.6.1948) 7,00mk. Yksi merkki irronnut! Myyntihinta yli 160 euroa.

Tämän huutokaupan överit tehtiin 1947 Japaniin lähetetyn postikortin huutokilpailun yhteydessä. Tämä kiinnostavan näköinen, japanilaisin merkinnöin ja lipukkein varustettu kohde on kieltämättä ulkokuoreltaan aika jännittävä. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että kortille laitetut kaksi 2½mk vihreää merkkiä eivät viiden markan kokonaisarvollaan riitä tarvittavan taksan täyttymiseen. Tuona aikana taksan nimittäin ulkomaan postikortille oli 7mk. Se, joka kävi katsomassa kohdetta liikkeessä näki, että siltä oli selvästi irronnut yksi merkki – arvatenkin arvoltaan 2mk. Tiukan ja pitkään venyneen huutokilpailun päätös saavutettiin yli 161 euron kohdalla – hinta, mikä saa minut väkisinkin pohtimaan, että kannattaisi investoida se noin 40 euroa, jonka uusi taksakirja postikuluineen maksaa, niin selviäisi huomattavasti edullisemmin. Kuten tässäkin blogissa on useita kertoja todettu: Tarkkana kuin porkkana!

Muitakin kauas menneitä kohteita oli myytävänä, mm. kauas asti laivan perään lähetetty kirje, joka oli lähetetty Helsingissä syyskuussa 1939 laivayhtiön konttoriin käyttämällä 3½mk sinistä M30 leijonamerkkiä ilmeisesti tietäen, että laiva on jo seilannut ja siksi laittaen kuorelle valmiiksi ulkomaantaksan verran postimaksua. Laivayhtiö onkin lähettänyt kirjeen edelleen laivan perässä New Yorkiin, Yhdysvaltoihin, josta se on matkannut laivan perässä Louisburgiin, Nova Scotiaan (N.S.) Kanadaan. Kanadassa kuori on sensuroitu ja sille on laitettu sensurointiliuska (C. 55). Laiva on kuitenkin jo seilannut eteenpäin, kun kuori on saapunut ja se on palautetu Helsinkiin. Tällaisista kohteista pitäisi AINA olla näkyvissä myös taustapuoli. Kohdeselosteessa kerrottiin kuoren palautuneen Suomeen 25.2.1940. Kuori myytiin noin kolmen kympin hintaan. Ihan kiinnostava tarinahan siihen liittyikin.

36_pbxq08cyd7_sn0047Yllä: Sidorowin Helsingistä 2.12.1930 Intiaan lähettämä, kuitenkin varmasti kulkenut, 1:20mk ehiökortti. Lähetetty takaisin, useita Intialaisia leimoja. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.1.1922-30.11.1931) 1,20mk. Sidorow on tunnettu filatelisti, jolta tunnetaan jos jonkinmoisia lähetyksiä ympäri maailmaa. Ollaan varovaisina näiden kanssa.

Ehiöosastolla myytävänä oli mm. Unkariin Vesannolta 1943 lähetetty ehiökortti, jolle oli jostain syystä Turussa laitettu 1mk lisämerkki ja yritetty postittaa se lentona, vaikka lentolisä Unkariin oli kansainvälinen postikortin lentolisä 4mk (ja 1mk ei ollut lentolisä tuona aikana mihinkään) myytiin. Kyseessä siis selkeästi väärätaksainen kohde, joka kuitenkin myytiin 60 euron hintaan. Toinen ehiöosaston kiinnostava kohde oli Helsingistä 1930 Intiaan lähetetty 1:20mk punainen ehiökortti – lähettäjänä G. Sidorow, tunnettu filatelisti. Sidorowin postia tunnetaan paljon ja on ilmeistä, että herra on lähettänyt myös tarkoituksella lähetyksiä kaukomaihin osoitteisiin tai ihmisille, joita ei ole ollut olemassakaan, jotta kyseiset postitteet tulisivat hänelle paluupostissa. Tällainen filunkipeli ei kaikissa tapauksissa pilaa kohteita, mutta asettaa ne kuitenkin huonoon valoon. Erityisesti kohteet, joissa ei ole mitään kohdemaan leimoja ovat hyvinkin suuren epäilyksen alaisia – tässä myytävänä olleessa Intiaan menneessä kohteessa on sentään leimoja vaikka muille jakaa, vaikka se muuten onkin ”ehtaa Sidorowia”.

kusetus_etuYllä: Heikkolaatuinen Zeppelin väärenne – leimasta näkee selvästi, että väärentäjän painomenetelmä on ollut ala-arvoinen ja leima on vääränlainen. Taustamerkki on väärä… 

Lopuksi vielä manaamista: Kyllä minä taas niin paljon mieleni pahoitin, kun katsoin Systeemi.net:issä myynnissä olevaa aivan selvää Zeppelin 1830 väärennettä. Kohde on mukamas pari, jossa alemmassa merkissä on väärinpainama 1830 ja yllä 1930. Väärennös on tökerö – taustamerkin väri on selkeästi väärä – lienee painettu kokonaan pohjamerkkikin väärenteenä tai painettu lisäpainamat ja leima ”väärän värisen” 10mk Saimaa merkin päälle. Painatus lienee tehty printterillä tai jonkinlaisella mulla huonolaatuisella painomenetelmällä, koska rasteri näkyy selvästi esimerkiksi postileimassa, joka sekin on vääränlainen. Tästä on joku jo kiekaissut yli 130 euroa ja huutoja on yhteensä tässä kohtaa jo yli 20. Voi voi voi… järki käteen! Tällaisen väärenteen ”arvo” on viihteellinen ja rahallisesti esimerkiksi 5 euroa on vielä maksimi, koska sen verran voi maksaa siitä, että saa kavereita huvittaa.

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 2½mk sininen, 5mk olavinlinna, 8mk violetti, japani, kahden paketin lähetys, lisäpainaman siirtymä, postiennakkopostikortti, Zeppelin väärenne

M30 Blog

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

Eräs malli 1930 käyttöajan lyhimpiä taksoja – 9 päivän taksa Englantiin 1945

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan