malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

Huutokauppoja!

5 maaliskuun, 2022 By Mikael Collan

Huutokauppoja on tätä kirjoitettaessa käynnissä useita ja ainakin kolme päättynytkin sitten edellisen blogin kirjoittamisen. Kaikessa kiireessä en ole ehtinyt raportoimaan ja toisaalta raportoitavaa ei ole valtavasti ollut, joten ehkä on parempi käydä kaikki kolme läpi kerralla yhdessä kirjoituksessa.

Vaasan Filatelistien huutokauppa päättyi jo helmikuun puolella. On ollut joitakin kertoja, kun vaasalaisten huutokaupassa on ollut M30 kiinnostavaa – tämä ei ollut yksi niistä. On pakko todeta, että ”ei raportoitavaa”… tarjolla olleiden kohteiden vaikeus oli tällä kertaa Hippo-kisojen tasoa ja hinta ei kohdannut laatua. Raakaa mutta rehellistä. Onneksi Vaasan veri ei vapise.

HTO huutokaupassa, joka päättyi maaliskuun alussa oli hiukan enemmän yritystä. Toki tämä oli odotettavissakin, tehdäänhän HTO:ta kaupallisin perustein, siinä missä Vaasan kerhohuutokauppa on juurikin kerhohuutokauppa. Myytävänä oli sekä filateliaa, että postihistoriaa. Kiinnostava oli 5mk keltainen hammastamaton leijonamerkki, joka oli leimattu. Oma käsitykseniä asiasta on se, että kaikki 5mk keltaiset leijonamerkit, jotka on käytetty on filatelistien käyttämiä / leimauttamia kappaleita. Käsitys ei kuitenkaan ole fakta ja näin ollen en pysty aukottomasti osoittamaan, etteikö myytävänä ollut merkki olisi ”oikeaa asiaa”. Varsinkin kun leimaus on ruma kuin rotta ja siten ei viittaa filatelistiseen tekeleeseen. Itse asiassa on mielenkiintoista heittää ilmoille ajatus siitä, että tekeleen liottaminen kuoreelta voi nostaa tekeleen arvoa irtomerkkinä… koska tekelemäisyys vähenee. Tosin kun tämä kyseinen merkki myytiin 10 euron pohjahintaansa ei kannattane nähdä vaivaa…

Hammastamaton keltainen 5mk leijonamerkki. Leimattu. Kuva HTO huutokaupasta.

Muutakin kiinnostavaa filateliaa oli tarjolla, nimittäin harvinainen 2mk karmiinin leijonamerkin korkea merkki. Parhaan tietoni mukaan vastaavia tunnetaan vain kaksi ja tämä nyt myyty on toinen kohde näistä tunnetuista. Eli parasta A harvinaisuusryhmää. 25€ lähtöhinta viittasi siihen, että myyjä tiesi, että ihan pilipalia ei olla myymässä. Markkina löysi myyntihinnaksi 77 euroa, joka tietysti oli yli kolminkertaisesti limitti ja hyvä kohde ei mennyt halvalla.

Harvinainen 2mk karmiini korkea merkki. Kuva HTO huutokaupasta.

Postihistoriapuolella oli myytävänä lähes 70 kohdetta. Pääasiallisesti myytävä tavara oli kohtalaisen tavallista, mukana oli mm. kotimaan pakettikortteja lisämaksuin kympin pohjilla ja kotimaan KP pakettikortteja parin kympin pohjilla… viimeaikainen hintataso on näyttänyt, että näillä pohjilla pitäisi lähes tulkoon saada kaksi korttia tuollaisella pohjahinnalla. Kotimaan kohteista kiinnostava oli kirjattu painotuote 35mk Olavinlinna-merkillä, se oli 30 euron lähtöhinnalla kuitenkin pelattu pois pelistä jo ennen pelin alkamista ja jäi myymättä.

Ranskaan poste restante osoitteeseen lähetetty kuori vuodelta 1930 nousi 15 euron pohjistaan aina 27 euroon saakka. Kuorella oli ranskalainen lunastusmerkki poste restante maksun maksamisen todisteena. Näitä kohteita on myyty vuosien saatossa erilaisiin hintoihin, nyt maksettu hinta on kohtalaisen kova. Mutta tällaiset erikoisuudet ovat mukavia lisiä postihistorialliseen kokoelmaan ja sopivat lehdelle, jolla selitetään poste restantekäytäntöjä eri maissa. Suomessahan ei poste restante maksua merkillä maksettu.

SP Lehden huutokauppa päättyi 4.3. perjantaina illalla. Mitään sen erikoisempaa M30 myytävää ei huutokaupassa ollut. Kohtalaisen siisti 7mk punaisen merkin yksittäiskäyttö taksan ja käyttötarkoituksenmukaisella ulkomaan postikortilla jäi myymättä 15 euron lähtöhinnalla. Tämä oli ehkä huutokaupan paras M30 kohde. Filateliakohteet menivät mukavasti kaupaksi. Jos Jörn Donner olisi vielä elossa ja olisi nähnyt tämän huutokaupan olisi hän saattanut lähteä pohtimaan suuhunsa laitettua ”lukeminen kannattaa aina” lausahdusta ja sen totuusarvoa uudempaan kertaan. Nimittäin kohdenumerolla 387 myyty kahden Esa Mattilan kirjoittaman kirjan sisältänyt kohde meni kaupaksi 121 eurolla. Esalla on ollut paljon tietoa laittaa näihin kirjoihin, mutta silti mielessäni kävi, että jossain keulii mopo.

Kirjakohde, jossa hinta lähti laukalle.

Kun HTO:ssa myytiin uusi taksakirja (kovakantinen) hintaan 25 euroa ja kun on kiistämätön tosiasia, että Mattilan uraa uurtavaan taksakirjaan nähden uusi on parempi laitos, voidaan ajatella, että 96 euroa maksettiin toisesta kirjasta, Suomen postimaksut kotimaassa 1810 – 1875, joka on saatavilla aika monesta kirjastosta lainaan ilmaiseksi… niin… Jörnin lausahdusta voidaan hieman muuttaa… Lukeminen kannattaa melkein aina. Hirtehinen huumori sikseen, tieto on valtaa ja taksateosten ostaminen on aina fiksua. Tässä kohtaa kuitenkin hinta oli kova.

Kuten yltä voi huomata olivat mainitut kolme huutokauppaa M30-köyhiä, eikä tämä eroa mitenkään siitä mitä on nähty jo jonkin aikaa. Olen jo pidemmän aikaa voivotellut kuivaa kautta hyvien kohteiden löytämisen vaikeuden suhteen ja tämä voivottelu sen kuin jatkuu. Onneksi kohteita kuitenkin on jonkin verran liikenteessä perinteisten huutokauppojen lisäksi, niin systeemi.net:issä kuin muuallakin Internetissä. Lisäksi muut keräilyalueet kuin M30 kohteet pitävät into yllä niinäkin hetkinä, jolloin M30 rintamalla on hiljaisempaa. Rintamista puheen ollen, on syytä todeta, että Ukrainan sota on vetänyt mieliä matalaksi ja monelle on tullut suorastaan paha olo. Tämä saattaa heijastua myös keräilyyn, sillä loppujen lopuksi keräily on luksusta, joka ei ihmisen tarvehierarkiassa ole sittenkään siellä aivan kärkipaikoilla. Kun keräily kuitenkin on mahdollisuus paeta pahaa maailmaa, oli se sitten yltäkylläisyyden tuomaa tympeää pinnallisuutta tai sodan tuomaa ahdistusta, en usko, että harrastuksemme tästä asiasta häiriintyy.

Löysin ja huusin itselleni systeemistä Suomen Kuvalehden julkaiseman kalenterin vuodelta 1945. Kalenteri oli siis painettu kirjanen, jossa on kalenterin tapaan listattu vuoden päivät ja nimipäivät, sekä kaikenlaista muuta, enemmän tai vähemmän kiinnostavaa tietoa. Kiinnitin tähän huomioni, koska muistini sokkeloista tuli mieleeni, että aikoinaan eräs Jussi Tuori esitteli omassa M30 filateliakokoelmassaan vastaavaa kohdetta – Suomen kuvalehden kalenteria, joka oli sodan aikana lähetetty painotuotteena tilaajalle markan vihreällä merkillä – yksittäispostitteena. Painotuote sinänsä ei ole mitenkään erikoinen asia, eikä 1mk vihreän yksittäispostite kotimaassa, mutta kalenteri on erikoisempi tuote painotuotteiden kirjossa. Mitä ihmeellisempi sitä parempi sanoi filatelisti, kun kohdetta monteerasi.

Kohde maksoi postikuluineen alle 12 euroa, sopiva hinta, mutta enempään en olisi lähtenyt. Kohde on merkin osalta ns. maailmaa nähnyt ja huutokauppaterminologiaa käyttääkseni ”ajan patinaa” saanut. Postihistoriapuolellakin on tärkeää, että kohteet ovat ehjiä, joten priimaksi tätä ei voi haukkua. Mutta paremman puutteessa ja parempaa odotellessa… lueskelen kalenteria vuodelta 1945.

Saas nähdä mitä nyt auki olevissa huutokaupoissa on… ja mihin hinnat nousevat.

Grillitietona sain kuulla, että Liiton lehteen tehtävät muutokset ovat johtamassa siihen, että lehden tekemiseen voi tulla yksi sun toinenkin kanto kaskeen… katsotaan miten tämäkin asia taas selviää. Sanonpahan vain sen, että mikäli Liitto ei toimita korkealaatuista paperilehteä jäsenetuna jäsenilleen, niin hyvin suuri osuus jäsenistä nostaa kytkintä. Jää nähtäväksi… ”pikku aasin” tavoin todettakoon, ”mitä sitten tapahtui, sen näemme ensi kerralla”….

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 2mk karmiini, 5mk keltainen, Hammastamaton, HTO, Mattila, SP-Lehti, Vaasan Filatelistit

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

30 lokakuun, 2021 By Mikael Collan

Tänä vuonna, suurelta osin pandemian takia, oli Filatelistiliitto jättänyt postimerkkimessujen järjestämisen väliin ja näin ollen Helsingin Kirjamessuilla ei nähty (eikä tätä kirjoitettaessa) nähdä filatelistiliiton järjestämää tapahtumaa ständeineen, esityksineen ja muine aktiviteetteineen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö paikalla olisi ollut filateliaa myytävänä, nimittäin ainakin kolmen rohkean kauppiaan trio oli ständeineen Messukeskuksessa paikalla odottamassa innokkaita ostajia. Paikalla olivat Vesa Järvistö, Merkki Albert ja A. Aspbäck (Ruotsista) – kaikilla pöydät täynnä tavaraa. Ensimmäinen havainto messuilta oli, että siellä oli tavallista väljempää. En nyt puhu vain ihmismäärästä vaan siitä, että ständien välinen etäisyys oli ”tavallista” suurempi – tämä siis tarkoittaa, että tilaan oli ilmoittautunut vähemmän osallistujia kuin aiempina vuosina. Tämäkin pandemian tekosia. Kävin torstaina iltapäivällä työpäivän jälkeen ja tuolloin porukkaa oli liikenteessä, ei paljon, mutta ei vähänkään. Keskustelin kauppiaden kanssa ja he kertoivat, että ostolaidalla olevaa porukkaa oli ja oli ollut liikenteessä yllättävän paljon ja suuri osa täysin entuudestaan tuntemattomia naamoja. On selvästi ilmassa pandemian aiheuttamaa kiinnostusta kotona tehtäviin harrastuksiin, ja niiden kuningashan on postimerkkeily! Tämä ikävä kokemus, joka meidän kaikkien osaksemme on osunut on kasvattanut keräilijäkuntaa ja saattanut koitua postimerkkeilyn onneksi. Ilmeisesti jokaisella pilvellä tosiaan on hopeareunus.

Kirjamessut messukeskuksessa 28.-31.10.2021 – kuvassa vasemmalla puolella Vesa Järvistön ständi ja oikealla Aspbäck. Suoraan kuvaajan takana toisella puolella ”aukeaa” Merkki Albert.

Rajatusta aikataulustani johtuen en ehtinyt paljoakaan kaivaa, mutta muutamia laatikoita kävin läpi. Euron laatikosta käteen jäi muutamia kohteita, tällä kertaa M30 löydös oli Saksa-painotteinen. Yhteensä tunnin ”plärääminen” johti yli 20 kohteen kokonaisostoon, jota voi pitää ihan kivana juttuna – toki euron laatikosta ei mitään kanuunoita yleensä löydy… Tällä kertaa nappasin mukaani Saksaan 1931 lähetetyn kirjeen, joka oli lähetetty 2mk tummansinisellä merkillä, eli merkin käyttötarkoituksen mukaisesti. Kyseessä ei ole mitään erikoista, mutta ei-filateelinen tarvekäyttö tälle ensimmäistä M30 käyttöajan ulkomaan kirjetaksaa varten julkaistulle merkille. Toinen kohde, jonka bongasin ja nappasin mukaani on hieman parempi, se nimittäin on neljännen painoluokan (61-80g) kirje, myöskin Saksaan, vuodelta 1937. Kuori on hieman ruttuinen, mikä vahvistaa näkemystä siitä, että sisällä on ollut jotain ”kovaa” ja painavaa, eikä vain pelkkää kirjepaperia.

Vasemmalla: Kirje Saksaan 21.1.1931. Taksa: kirje (-20g) ulkomaille (1.10.1925-30.11.1931) 2,00mk. Oikealla: Neljännen painoluokan kirje 5.8.1937 Saksaan. Taksa: Kirje (61-80g) ulkomaille (1.11.1936-30.9.1942) 9,50mk. Parempi taksa.

On todettava, että korkeamman painoluokan kirjeet ovat aina vaikeampia kuin ensimmäisen painoluokan – mielenkiintoista kyllä postihistoriakokoelmissakin yleensä näkee lähes ainoastaan ensimmäisen painoluokan kohteita. Erityisesti näin tuntuu olevan lentopostin osalta – kohteet ovat nähdyissä kokoelmissa olleet voittopuolisesti ensimmäistä painoluokkkaa. Toki on selvää, että pyrittiin lähettämään mahdollisimman kevyttä, koska painon lisääntyessä lentolisä kasvoi kiivaseen tahtiin. Itse arvostan korkeampia painoluokkia juuri niiden vaikeuden takia.

Messukeskuskeikan parasta antia oli, että ystäväni jo yli 30 vuoden takaa sattumalta bongasi minut tiskiltä ja tuli juttelemaan – vaihdoimme kuulumisia pitkälta aikaa ja muistelimme menneitä. Lähdin hyvillä mielin Pasilan asemalle ja kotiin päin.

SP-Lehden 104 huutokauppa päättyi 27.10. ja sen osalta totean, että myytävänä oli jonkin verran pikkukivaa ja jokunen ihan kiinnostavakin lähetys. ”M30 ja eteenpäin” käyttösarjojen osastolla olivat eri käyttösarjat sopuisasti sekaisin, mikä ei ollut ehkä paras tapa laittaa kohteita myyntiin, mutta ehkäpä tämä ei haitannutkaan massiivisesti. M30 osalta myyntiprosentti oli korkea, myymättä taisi jäädä vain yksi kohde, jossa oli tavallista tavaraa.

M30 rullamerkkierä myytiin 32 eurolla ja FORD ja ASEA rei´itteelliset merkit menivät kaupaksi pienillä nousuilla. Tavallisempi tavara meni lähtöhinnoilla tai pienillä nousuilla maailmalle. Postihistoriapuolella ainoa enemmän kiinnostava kohde oli vuonna 1934 Australiaan lähetetty ja selvästi kovia kokenut lentokirje. Kirje on kiinnostava, koska siinä oli leimoin hyvin dokumentoitu kuljettu reitti ja mukana oli myös ohjausleimoja. Vuonna 1934 aukesi lentoreitti Lontoon Croydonin kentältä Karachiin (Imperial Airways), josta Singaporeen (Indian Trans-Continental) ja sieltä Brisbaneen (Quantas). Eli koko matka lentäen Lontoosta Australiaan. Tätä ennen, vuodesta 1929 alkaen, osa matkasta Euroopassa ja Intiassa kuljettu junalla ja Ceylonilta eteenpäin laivalla, reitit ja kuljetustavat vaihdelleen vuodesta toiseen (enemmän lentona ajan edetessä). Suomesta lähetetty, tälle linjalle ”yhdistyvä” posti kulki meiltä Ruotsin kautta Saksaan, josta tyypillisesti junalla Imperial Airwaysin linjan solmukohtaan, joka saattoi olla Brindisissä tai Ateenassa.

Kiinnostava lentokirje Australiaan vuodelta 1934. Kuvat SP-Lehden huutokaupasta. Taksa: Kirje (21-40g) ulkomaille (1.12.1931-31.10.1936) 4,00mk + lentolisä ”Australian lentolinjoilla” per 10g (20.6.1933-15.4.1935) 3*7,00mk = 25,00mk. Kiinnostava kohde.

Myydyn kirjeen takana on leimoja Helsingistä (24.2.1934), josta kirje lähti laivalla Tukholmaan, jossa se on leimattu 27.2. ja laitettu Malmön kautta Trelleborgiin kulkevaan junaan. Juna jatkoi lautalla matkaansa Sassnitziin, josta se matkasi Berliiniin (leimaus 1.3. sekä juna, että Berlin C). Berliinistä kirje on jatkanut luultavasti junalla Ateenaan, jossa se on leimattu 2.3. lentoaseman postileimalla (AEROPORIKOS), joka kertoo kirjeen liittyvän Imperial Airwaysin reitille, jolla sitä kuljetti lentovene aina Samakhiin asti (Genesaretin järven Etelä-päässä). Siellä lentoreitti jatkui maakoneella Karachiin. Ohjausleima kertoo matkan jatkuneen Madrasin kautta eteepäin, mutta kirje on käynyt Bombayssa (leima 9.3.), joka oli myös lentoreitin yksi asema ja aikansa merkittävä kaupunki brittiläisessä Intiassa. Lieneekö lentolipuke leimattu juuri Bombayssa (tai Karachissa?) ”Cancelled” sen merkiksi, että taksa on maksettu ns. halvemman lentotaksan mukaan, joka käsitti vain osittaisen lentokuljetuksen. Uskon, että Intiasta kirje on kulkenut laivalla Australiaan. Koko matka lentona olisi maksanut huomattavasti enemmän. Edullisemman taksan idea oli, että lentona kuljettaisiin vain Australiassa, mutta tämä kohde lienee lentänyt Euroopasta Karachiin – tähän viittaa Ateenan lentokentän leima. Mielenkiintoinen juttu.

Kirje on saapunut Adelaideen Etelä-Australiaan huhtikuussa. Australian mantereelle se on saapunut luultavasti jo jonkin verran aiemmin, sillä laivareitti tuskin on suoraan Adelaideen kulkenut. Puhuttu Australiaan lentänyt lentoreitti kulki Brisbaneen, joka on toisella puolella maata. Matka-aika on ollut joka tapauksessa yli kuukauden.

Kirje sai huomiota osakseen ja kammottavasta kunnostaan huolimatta sen hinta nousi aina 110 euroon saakka. Australiaan suuntautuvat lentokohteet 1930-luvulta ovat kiinnostavia ja tämä selvästi oli muidenkin mielipide. Kirje oli toisen painoluokan kirje ja etupuolella lukee merkintä 30g. Tässä kohtaa myyntiin laittajat ovat ymmärtäneet dokumentoinnin arvon – jos kirjeen taustapuolta ei olisi kuvattu olisi sen hyvyys voinut jäädä ymmärtämättä.

Vaasan kerhon 86. huutokauppa päättyi 29.10. M30 osastossa oli myytävää noin kahdeksankymmentä kohdetta. Tällä kertaa myytävänä oli useita numerokuusiloita ja kuusiloeriä. Hinnat nousivat jonkin verran lähdöistä, lähes 80 euroa maksettiin 1,25/50p keltaisen päällepainamamerkin kakkosladelman kuusilon sisältäneestä erästä. Sierra Leoneen 50-luvulla ja Lounais-Afrikkaan 30-luvulla lähetetyt kirje ja kortti myytiin pohjillaan. Uuteen Seelantiin lähetetty painotuotekuori nousi pohjistaan yli kolmeen kymppiin. Kyseinen lähetys oli vuodelta 1947, jolloin taksa oli 2½mk ja kohde olikin hyvä siksi, että sen postimaksu oli maksettu juuri 2½mk vihreällä, tälle tarkoitukselle julkaistulla merkillä.

Painotuote Uuteen Seelantiin, parempi kohdemaa. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.1.1947 – 31.12.1947) 2,50mk.

Kyseessä oli K.O.Virtasen kuori – firma lähetti mainoksia ympäri maailmaa ja siksi vastaavia kuoria löytyy muihinkin eksoottisiin maihin.

Isokokoista vakuutettua pikakirjettä myytiin kohdenumerolla 402 ja tekstillä ”R-Pikakirje paikallispostina -56” mikä tietysti olisikin ollut aivan jotain muuta, sillä kirje oli lähetetty Helsingistä Vaasaan, eli kyseessä ei ollut mikään paikallispostite – eikä myöskään kirjattu kirje vaan vakuutettu. Kun kohdeselosteessa on kolme sanaa ja niistä kaksi on pielessä, niin jäljelle jäi vain vuosiluku, joka oli saatu kuitenkin oikein… en pidä tätä kuitenkaan maailmanluokan suorituksena meklarilta.

Kaiken kaikkiaan kohtalaisen aktiivinen merkkeilyviikko – kanuunat eivät kuitenkaan kajahdelleet. Mainittakoon, että Forssan kerho järjestää perinteisen vaihtopäivän Pyhäinmiesten päivänä, joka tällä kertaa ajoittuu ensi viikonloppuun (lauantai on 6.11.). Pitkän tapahtumaköyhän pandemian aikana tämä on mukava asia.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 2½mk vihreä, 2mk sininen, 5mk olavinlinna, Australia, Järvistö, Kirjamessut, lentokirje, neljäs painoluokka, saksa, SP-Lehti, Uusi Seelanti, Vaasan Filatelistit

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

20 joulukuun, 2019 By Mikael Collan

Huutokauppoja on viimeaikoina päättynyt muutamia, olen niitä hiukan ehtinyt katsella, mutta työ ja joulukiireet ovat tehokkaasti estäneet kaiken muun aktiivisen harrastamisen. Pian täytyy taas aktivoitua postihistorian parissa, sillä seuraava näyttelykoitoskin on huhtikuussa edessä – tunnetusti kannattaa olla ”homma hanskassa” jo hyvissä ajoin, muuten pukkaa päälle ahdistus.

Vaasan Filatelistikerhon huutokauppa päättyi 13.12. ja M30 osastossa oli noin viisikymmentä kohdetta myytävänä. Hyvin nopeasti totesin, että kanuunoja ei ole tarjolla, vaan pikemminkin tavallista tavaraa. Kiinnostavimpia filateliakohteita olivat kaksi suojareijitteitä sisältänyttä erää, joiden kummankin myyntihinta nousi kahden kympin kieppeille. Muutamia ulkomaille menneitä kirjeitä ja lentokirjeitä myytiin lähelle limittiä sijoittuvilla hinnoilla, mutta suurin osa kohteista jäi myymättä kokonaan.

Tiedustelu 12.11.1953 Ruotsiin, 25mk sininen M30 merkki single. Taksa: Tiedustelu Pohjoismaihin (1.1.1952 – 31.1.1953) 25,00mk. Oikeudet kuvaan omistaa VaFi huutokaupat.

Allekirjoittanutta kiinnosti erityisesti muista kuin filateelisista syistä Ruotsiin lähetetty tiedustelulomake. Tiedustelu oli nimittäin lähetetty NKI-Skolan nimiseen kirjekouluun / kirjeopistoon, eli Nordisk KorrespondensInstitutiin. Kyseessä on alunperin 1910 Malmöön perustettu ”Norénin kirjeopisto”, joka yhdistettiin 1922 Osbyn kirjeopiston kanssa. Vuodesta 1940 alkaen instituutista saattoi valmistua myös insinööriksi. NKI yhdistyi Hermodsin kanssa, joka on Ruotsin vanhin kirjeopisto ja jolla on yhä liiketoimintaa. Tässä tiedustelulomakkeessa minua kiinnosti vastaanottajan lisäksi myös tiedusteltu lähetyslaji, eli tässä tapauksessa asiakirja tai ruotsiksi ”affärshandlingar” – nimittäin Postimerkkimessuilta ostin harvinaisen Ruotsiin lähtetetyn asiakirjan, joka mielestäni näytti kovasti ihan tavalliselta kirjeeltä ja minulla tuli epävarma olo sen suhteen, että uskaltaisinko laittaa kohteen kokoelmaani näytille. Tuo asiakirjalähetys oli lähetetty juuri tähän kyseiseen NKI-skolaniin. Mielestäni tämä tiedustelu samalle vastaanottajalle, nimenomaan asiakirjalähetyksestä aukottomasti osoittaa, että NKI-skolaniin lähetettiin juurikin asiakirjapostia. Kun / jos laitan asiakirjalähetyksen omalle kokoelmasivullene voin liittää tämän tiedustelun ”kylkeen” ja saadaan aikaiseksi mielestäni mukava kokonaisuus. Kyseinen kohde irtosi limitillään 5 euroa ja minulle tuli hyvä mieli.

Taksataulu vuodelta 1947, leimattu Koskenkorva. 3mk punainen M30 leijona Single. Oikeudet kuvaan omistaa VaFi huutokaupat.

Toinen mielenkiintoinen, postihistoriallisesti mielenkiintoisin M30 kohde Vaasan kerhon huutokaupassa oli ”viimehetken kohteet”-osastossa myynnissä ollut postitaksataulu 3mk punaisella merkillä. Kohteen ulkonäkö oli sellainen, että se viittasi paperia käytetyn erään tyypillistä ruumiintoimintoa usein seuraavaan pyyhkäisevän liikkeen yhteydessä. Kuitenkin viiden euron limitillä pieni jarrujälki ei kamalasti haittaa – vai haittaako? – Nimittäin kohde myytiin limitillään. Vaikka taksatauluja on viimeisten kymmenen vuoden aikana myyty noin 20 kappaletta (kaikki eri hintaiset taksataulut yhteensä) on kysymyksessä vaikeudeltaan kohtalaisen hyvä kohde. Näitä 3mk punaisilla maksettuja tauluja tunnetaan eniten, noin 10 kappaletta. Joka tapauksessa tässä on taas testamentti siitä yksinkertaisesta asiasta, että huutokaupassa helmi voi olla missä tahansa osastossa.

Abophilin tarjoushuutokauppa nro. 68 pättyi marraskuun 29. päivä, josta tätä kirjoitettaessa on vierähtänyt melkeinpä kuukausi, mutta parempi ruotia asiaa myöhään kuin ei millloinkaan. Abophil on tietysti Turun Postimerkkikerhon lehti, jonka järjestämä huutokauppaa pyörittävät kerhon aktiiviset jäsenet, etunenässä lehden päätoimittaja Juhani Pietilä, Jarmo Lampi ja M17-keräilijänä tunnettu Pekka Rannikko. Huutokaupassa on usein mielenkiintoisiakin kohteita ja hintataso on mielestäni asetettu sellaiselle tasolle, että siinä on ns. järki mukana. Tarkoitus on siis suorittaa aidosti huutoKAUPPAA eikä pelkästään huutokauppakohteiden listaamista.

Malli 1930 osastossa oli tällä kertaa neljä kohdetta, joista kaksi oli merkattu kuvatuiksi. Kaikki kohteet olivat filateliakohteita. Mielenkiintoisin näistä oli mielestäni 10p leijonamerkin ”LaPe marginaalilla” varustettu leimattu pari leikkeellä. Kohde oli merkattu kuvatuksi, mutta kuvaa en lehdestä löytänyt, miessä lienee ollut. Huippuleimainen I värin 10mk Saimaa-merkkikin oli edustava. Kummankin näistä kohteista limitti oli 10 euroa. Saimaa-loisto myytiinkin kympillä, mikä oli mielestäni halpa hinta, kun merkki oli sitä ”parempaa” laatua. Myös LaPe merkattu 10p merkkipari myytiin limitillään. Postilakon takia huutokauppa oli laitettu myös nettiin näkyville – nimittäin lehden postitus myöhästyi ikävästi, mikä lyhensi huutokauppa-aikaa.

Lentokirje Helsingistä 25.7.1945 Wintherthuriin, Sveitsiin. Lentänyt Englannin kautta (sensuuri). Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.7.1945-30.8.1945) 5,00mk + kirjeen lentolisä (per 5g) Eurooppaan (24.4.1945 – 23.9.1945) 2,50mk = Yhteensä 7,50mk. Lentoyhteys Sveitsiin Englannin kautta jatkui vain 17.8.1945 asti, joten kyseinen taksa oli voimassa vain 1.7.-17.8.1945. Leimattu ”By air to the United Kingdom”.

Muita M30 kohteita löytyi mm. lentopostin osastosta, jossa oli myytävänä Helsingistä Sveitsiin 1945 kesällä lähetetty ja Englannin kautta kulkenut lentokirje. Kuten ainakin lentopostista kiinnostuneet tietävät, aukesi lentoposti Suomesta sodan jälkeen keskiseen Eurooppaan siten, että vasta elokuussa 1945 lentoja reititettiin muuta kuin Englannin kautta. Pintapostia ei Keski-Eurooppaan käytännössä kulkenut lainkaan, vaikka postia Yhdysvaltoihin saatiinkin pintapostina kulkemaan Neuvostoliiton kautta. Lentopostiyhteys Sveitsiin oli poikki maalis-huhtikuussa 1945 ja aukesi uudelleen 24.4.1945. Myytävänä ollut lähetys oli lähetetty heinäkuussa 1945, jolloin ulkomaan kirjeen perustaksa oli 5mk. Kyseessä on lyhin M30 käyttöajan ulkomaan kirjeen perustaksa-aika, vain kaksi kuukautta. Kun tästä ajasta vain osan ajasta kuljetettiin lentoposti Sveitsiin Englannin kautta, on tämä kohde ihan mukava lentopostikohde. Kohteen limitti oli 10 euroa ja se myytiin 18 eurolla.

Abophilista kiinnostuneille mainittakoon, että Turun Postimerkkikerhon verkkosivut ovat saaneet viimeisen vuoden aikana uuden freesin ilmeen ja, että Abophil lehti on kerhon jäsenetu.

Toivotan tässä kohtaa kaikille lukijoille erinomaista Joulun aikaa ja vielä parempaa Uutta Merkkeilyvuotta 2020!

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: asiakirja, lentoposti, NKI-koulu, Postitaksataulu, Sveitsi, tiedustelu, Turun Postimerkkikerho, Vaasan Filatelistit

Huhtikuun huutokilpailut

26 huhtikuun, 2018 By Mikael Collan

Huhtikuusta kehkeytyi useiden auki olleiden huutokauppojensa takia mielenkiintoinen keräilykuukausi. Auki olivat yhtä aikaa Sinetti-Postin, Vaasan Filatelistien, Kouvolan ”Halvan tavaran” huutokaupat, ja Forssan kerhon Huutokortti huutokaupat. Kun Nokian huutokauppa päättyy vielä 30.4. on huhtikuussa säpinää kerrakseen. Minulla oli vaikeuksia pysyä intensiivisen työrupeaman takia mukana kuvioissa ja muutama kiinnostava kohde menikin sen sileän tien ohi suun tai oikeastaan parempiin suihin. Ei auta itku markkinoilla ja onneksi kohteita tulee jatkuvalla syötöllä myyntiin.

Sinettipostin 136. huutokauppa sulkeutui 18.4. ja M30 filatelian osastossa oli myytävänä yhteensä alle viisi kohdetta, eli erittäin hiljaista. Onneksi sentään postihistoriapuolella oli kolmisenkymmentä kohdetta tarjolla. Mielenkiintoista kyllä yksikään myytävänä ollut filateliakohde ei mennyt kaupaksi. Postihistoriapuolella menestys oli parempaa, joskin myymättäkin kohteita jäi jonkin verran. Myytävänä ei ollut ihmeitä, mutta muutamia maininnan arvoisia kohteita kuitenkin – Kirjattu paikalliskirje vuodelta 1949 ei kiinnostanut kiviäkään ja jäi vitosella myymättä. Paikalliskirjeistä ei usein ymmärretä, että kirjaaminen ja muut lisämaksut ovat vaikeahkoja, koska usein ajateltiin, että kirje menee niin nopeasti ja turvallisesti perille, että ei ole tarpeellista käyttää lisämaksuja. Tästä johtuen kirjatut paikalliskirjeet eivät ole huonoja kohteita. M30 3mk punainen yksin postikortilla Ruotsiin myytiin 24 eurolla, mikä mielestäni oli kohtalaisen paljon. Kortti oli kulkenut elokuussa 1945, eli samaan aikaan kun kansainvälinen postikortin taksa oli myöskin 3mk ja hyvin vaikea. Näitä 3mk punaisia Ruotsiin tunnetaan kuitenkin sen verran monta, että kysymys ei ole kanuunasta, korkeintaan pienestä tussahduksesta. Silti parempi samanaikainen, kuin myöhäisempi käyttö ulkomaan taksan kanssa.

Yllä: Unkarista Hodmezovasarhelystä 8.6.1948 Helsinkiin lähetetty kirjattu kirje. Ilmeisesti avattu ja lähetetty eteenpäin Ruotsiin. Taksa: Kirje (-20g) Pohjoismaihin (1.1.1948 – 30.11.1948) 12,00mk + kirjaaminen Pohjoismaihin (1.1.1948 – 30.11.1948) 12,00mk = 24,00mk. Mielenkiintoinen kohde.

Myytävänä oli myös Unkarista Suomeen lähetetty kirjattu kirje, joka oli edelleen lähetetty Ruotsiin – kuorelle oli maksettu kirjatun kirjeen maksu uudelleen; ilmeisesti kuori oli avattu ja sinne oli mahdollisesti lisätty tietoa / kirje suomalaisen avaajan toimesta. Näin olleen se on täytynyt maksaa uudelleen. Tällaiset kahden maan merkeillä lähetetyt kuoret ovat eksoottisen näköisiä ja joskus niihin liittyy taksaerikoisuuksia. Tällä kertaa erikoisuus ei ollut niin kovin suurta, mutta siitä huolimatta kyseessä on mielenkiintoisen näköinen kuori ja jonkinlainen kohde 12/10mk violetille merkille. Jos kuorta ei olisi avattu välissä olisi sen saanut lähettää sellaisenaan, ilman postimaksun maksamista eteenpäin – tähän antoi mahdollisuuden kansainvälinen postisopimus.

Yllä: Fiji saarille Helsingistä ??.9.1947 lähetetty painotuote. Kaksi 1,25mk keltaista leijonamerkkiä, yhteensä 2½mk. Leimattu Suva, Fiji saarilla ja lähetetty takaisin. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.1.1947 – 31.12.1947) 2,50mk. Eksoottinen ja harvinainen kohdemaa.

Ehkä mielenkiintoisin Sinetti-Postin huutokaupassa myyty kohde oli Fiji saarille lähetetty painotuotekirje. Kysymyksessä on ehkä Olympiakomitean lähtettämä lähetys, joka on palautunut osoitteen paikkaansapitämättömyyden takia. Kyseessä siis ei välttämättä ole tekele – toisaalta miksi Fiji saarille on pitänyt lähettää Suurkisojen kuorella yhtikäs mitään… haiskahtaa silti, vaikka kauniita ajatuksia päässäni pyörii. Fiji on vaikea kohdemaa ja kun kuorelle on leimattu leima ”Suva”, joka on Fiji saarten pääkaupunki, on varmaa, että siellä kaukana tämä lähetys on käynyt kääntymässä. Tällaiset eksoottiset paikat ovat ”kivoja” ja kohde on ainakin pitkän matkan kokoelmaa tekevälle hyvä, nimittäin kauas on pitkä matka ja kun kohde on lähetetty vielä takaisin, niin kaksinkertaisesti pitkä.

Yllä: Tarttumanelilö 5mk violetista merkistä. Näyttävä.

Vaasan Filatelistien huutokauppa numero 78 päättyi 19.4. ja myytävänä M30 osastolla oli alle 25 kohdetta. Vaasassa ei viimeaikoina ole ollut myytävänä mitään M30 helmiä, eikä näin ollut tälläkään kertaa. Jotain kuitenkin sellaista, jota on helppoa nostaa esiin. Kiinnostavin filateliakohde oli 5mk violetin merkin tarttumanelilö, jossa ”mukavasti” näkyi tarttuman raja selvästi. Tällaiset helposti ymmärrettävät visuaaliset tapaukset ovat mukavia, sillä ne herättävät kokoelmassa huomiota. Kohde oli siis tosiaan hyvän näköinen ja nousikin kuuden euron alhaisesta lähtöhinnastaan aina yli 38 euron.

Yllä: Vaasan huutokaupan ylilyönti. Suttuisin leimoin varustettu 3mk punainen postikortilla Tukholmaan heinäkuussa 1945 – Pohjoismaan taksalla. Lähtöhinta 100 euroa, jonka joku maksoi. 

Huutokaupan häpeäpilkku oli myyntiin laitettu Ruotsiin kulkenut 3mk punaisen M30 merkiln singlellä maksettu postikortti vuodelta 1945. Häpeäpilkku siksi, että kohdeseloste luki: ”L. 296 yksin kortilla Ruotsiin. Hki 14.7.45 Erittäin lyhyt taksa.” ja kohteen lähtöhinta oli 100 euroa. Kyseessä on siis aivan samanlainen kohde, joka oli myytävänä Sinetti-Postin huutokaupassa edellisenä päivänä. Tämä kohde oli leimattu heinäkuussa, eli myöskin samaan aikaan, kun aidosti erittäin lyhyt taksa-aikainen ulkomaan postikorttitaksa oli myöskin kolme markkaa. Kysymyksessä tässä on siis Pohjoismaihin lähetetty postikortti, joka ei suinkaan ole sama kuin ulkomaille lähetetty. Tämä Pohjoismaiden taksa oli voimassa 1.7.1945 alkaen aina vuoden 1946 tammikuun puoleen väliin, eli yli kuusi kuukautta. Onko kuusi kuukautta ”erittäin lyhyt” taksa-aika, siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta kun kysymys on M30 kohteesta, niin sanoisin, että ei ole erittäin lyhyestä taksasta kysymys. Tästä jäi pieni ”fuulauksen” maku, nimittäin kortin käypä hinta on mielestäni selvästi alle kympin tällaisilla huonoilla leimoilla. Vastaavan sai osta Jyväskylästä Aspbäckin laatikosta kolmella eurolla – jätin ostamatta sellaisen silloin. Mielestäni tällainen on meklarin osalta asiakkaiden pettämistä, vaikka onkin totta, että kun hulluja pyydetään, ei hulluja tarvitse maksaa. Sata euroa kohteesta maksanutta saattaa harmittaa kun asia tulee ilmi. Amerikkaan lähetetty pakettikortti maksoi vitosen ja oli mielestäni halpa.

Yllä: Vaikea 6mk oranssin merkin alareunan sokkohammas. Vaikea M30 filateliakohde. Kympillä meni.

Kouvolan ”Halvan tavaran” huutokauppa 42 päättyi 20.4. ja myytävänä oli aika paljon halpaa tavaraa – oliko hyvää… siitä voidaan olla montaa mieltä. Filateliakohteita oli myytävänä kohtalaisen runsaasti, mm. sokkohampaita 8mk violetille merkille ja muutamia muitakin erikoisuuksia – pääasiassa aika yleistä tavaraa. 2mk violetti merkki, jolla oli jonkinlainen valkoinen viiva – ilmeisesti roskan aiheuttama tilapäisyys oli myytävänä kympin lähtöhinnalla, jolla kohde myytiin. Paras myytävänä ollut filateliakohde oli mielestäni vaikea ja harvinainen 6mk oranssin merkin hammasteneulan katkeamisesta johtunut sokkohammastus merkin alareunassa. Nämähän eivät tunnetusti näytä eivätkä tunnu normaalin kaduntallaajan mielestä yhtikäs miltään, mitä lienee krämmälettä kiinni siellä merkin alareunassa – mutta filatelistille tällainen kohde on hyvä ja harvinainen löytö. Näitä ei ole näkynyt ja kympin lähdöllä kysymyksessä oli halpa kohde. Kympillä tämä myytiinkin, sillä M30 filateliasta pitää ymmärtää ”jonkin verran”, että tajuaa tämän olevan pirullisen vaikea kohde. En suinkaan tässä kehuskele omilla tiedoillani, sillä minä tajusin tämän asian vasta sen jälkeen, kun minua viisaammat katsoivat parhaaksi valistaa tyhmempäänsä! Niin tyhmä en kuitenkaan ollut, etten olisi valistuksesta ollut kiitollinen. Huomioitavaa on, että vastaava sokko voi löytyä 6mk oranssin yläkerran hammastuksesta, koska kysymys on kahden merkin välissä olevasta sokkohampaasta – sattuma määrittelee merkkien irroituksen yhteydessä kummalle puolelle sokkohammas jää kiinni. Nyt arkkikeräilijät katsomaan mistä tilauserästä on kysymys.

Postilähetysten osalta Kouvolan anti oli kohtalaisen tympeä – ei oikein mitään sävähdyttävää. Norjaan 12mk singlellä mennyt kirje jäi myymättä vitosen lähdöllä, samaten 7mk punaisen merkin singlellä lähetetty postikortti Sveitsiin kympin pohjalla. Lunastukseen mennyt lentokuori Ruotsiin 1930 luvulta ei kelvannut kenellekään kuuden euron hinnalla. Kirjattu paikalliskirje vuodelta 39 meni pohjilla kaupaksi. Hiljaista oli kuin huopatossutehtaassa. Minä en löytänyt oikeastaan mitään.

Forssan kerhon 13. huutokorti huutokauppa päättyi 23.4. ja sisälsi muutamia pikkunäppäriä kohteita. Tullipostiosoitus myytiin noin yhdeksällä eurolla ja joukkoihin joulun 1943 painotuotteen erikoistaksalla lähetetty painotuotepostikortti jäi myymättä viidellä eurolla. Joko kaikilla on jo näitä, tai asia jäi tajuamatta kaikilta. Veikkaan, että ne, jotka tajuavat ovat jo tällaisen jostain saaneet, koska kyseessä ei sittenkään ole valtavan harvinainen asia ja ne, jotka eivät ymmärtäneet, että kyse on erikoisuudesta eivät halunneet maksaa tavallisesta joulukortista tavallisimmalla mahdollisella M30 merkillä vitosta. Oli miten oli, myymättä jäi.

Yllä: Kenttäpostipaketti 30.9.1941 Jämsänkoskelta Kenttäpostikonttori kolmoseen. Taksa: Kenttäpostipaketin (1-3kg) alennettu taksa (28.6.1941 – 30.9.1942). Mahdollinen kenttäpostipakettikortilla ilman kenttäpostilipuketta 19.7.1941 – 31.10.1941 – alle kolme ja puoli kuukautta.

Joukkoihin vuonna 1941 lokakuussa lähetetty kenttäpostipaketin pakettikortti, jolle oli leimattu kaksi 1½mk harmaata M30 leijonamerkkiä myytiin seitsemän euron pohjilla. Nämä kenttäpostipakettien taksat ovat aiheuttaneet useille päänvaivaa ja tulevat jatkossakin aiheuttamaan, sillä niihin liittyy monia kommervenkkejä. Tämän pakettikortin osalta kommervenkkejä löytyy riittämiin. Kun lähdetään tutkimaan asiaa tarkemmin, niin ensimmäisenä silmään iskee M30 filatelistina se, että 1½mk harmaalle merkille hyvien kohteiden löytäminen on vaikeaa – noh… rehellisesti sanottuna tällä pakettikortilla leimaus on sen verran kammottava, että sitä ei kannata edes ajatella. Juuri ja juuri siitä selviää, lähetyspaikkakunta sen jälkeen, kun kortilta sen on ensin osannut lukea. Päivämäärästä näkyy vain huonosti mitään, mutta sen voi selvittää katsomalla kortin takapuolen kuittausta 1.10.1941 ja lähtemällä itsesuggestion voimalla vääntämään mielessään tummalla pohjalla olevaan mustan värin sekamelskaan merkityksiä. Itse päädyin syyskuun kolmanteenkymmenenteen päivään. No mitä sitten… sitä sitten, että kenttäpostipakettien pakettikorteista ja niiden käytöstä tuli määräys 19.7.1941 kiertokirjeellä 135/1941. Ilmoitus kenttäpostipakettien alennetun taksan käyttämisen edellytyksistä tuli 1.11.1941 alkaen, eli ilmoitus siitä, että paketin alennetun taksan sai vain silloin, kun pakettikortille oli laitettu kenttäpostilipuke (joka 1941 oli punainen suorakulmainen lipuke), muuten piti maksaa normaalin paketin kuljetusmaksu. Näin olleen kenttäpostipakettikortilla ilman lipuketta, alennetulla kenttäpostipakettitaksalla saattoi lähettää lähetyksiä vain 19.7.1941 – 31.10.1941, eli kokonaiset kolme kuukautta ja 11 päivää. Tällainen asia siis on kyseessä. Kun kysymys on alle kolmen ja puolen kuukauden ajanjaksosta, hiipii väkisin mieleen ajatus siitä, että kuinkahan monta tällaista mahtaa olla jäljellä ja onkohan kohde vaikea tai peräti harvinainen. Harvinaiseksi en uskalla julistaa, mutta sen tiedän, että ei näitä puissa ole viimeaikoina kasvanut – vaikka, rehellisyyden nimissä, muutamissa viimeaikojen huutokaupoissä vastaavanlaista tavaraa onkin ollut muutamaan otteeseen myytävänä.

Yllä: Helsingistä 2.6.1930 Berniin Sveitsiin lähetetty kirje. Kaksi M30 1mk oranssia merkkiä, yhteensä 2mk. Leimattu ”Praha 82 Letiste”, eli Prahan lentokenttä. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.10.1925 – 30.11.1931) 2,00mk. Kulkenut ilmeisesti lentona. Mielenkiintoinen.

Mielenkiintoinen oli vuonna 1930 Sveitsiin lähetetty kirje, joka oli maksettu kahdella 1mk oranssilla M30 merkillä. Kuorelle oli Prahassa lyöty leima, joka kohdeselosteessakin oli huomioitu. Se mitä ei oltu huomioitu oli, että ”Praha 82 Letiste” leima tarkoittaa Prahan lentoasemaa ja kyseessä on siis käytännössä lentopostia tarkoittava asia. Kuori on siis kulkenut lentoreitillä Prahan kautta, vaikka sille ei ole maksettu lentomaksua. Tämä on minun mielestäni mielenkiintoinen asia, sillä en ole ennen nähnyt tällaista lentona kulkemisesta indikoivaa tsekkiläistä leimaa. Saksalaiset ”mit luftpost befördert” leimathan tunnetaan laajasti. Kuvittelisin, että Prahan kauta ei kuljetettu Sveitsiin menevää postia yleisesti, voin toki olla täysin väärässäkin, mikäli esimerkiksi Königsbergin kautta kulkenut lentoreitti on jatkunut suoraan Pohjoiseen ja esimerkiksi Munchenin kautta on koukattu Länteen vaikuttaa reitti aivan järkevältä.

Kävin eilen Forssassa Forssan Filatelistikerhon kokouksesa Lehmuskadulla pitämässä esityksen katkenneista postiyhteyksistä toisen maailmansodan ajalta ja ”postiyhteys keskeytynyt” leimatuista M30 kohteista. Forssassa on kerhoilloissa mukava meininki, on huutokauppaa ja tietokilpailua ja tällä kertaa tietysti oli myös esitykseni. Noin viisitoistahenkinen Forssan kerhon porukka kuunteli ja kyseli ahkerasti kysymyksiä – tunnin verran käytimme aikaa postiyhteyksien keskeytyksiin. Vaikka huutokauppa oli vielä edessä ja esitys kesti, eivät vieraanvaraiset Forssalaiset heittäneet minua pihalle!

Forssan kerhon puheenjohtajana toimii Kari Tapola, joka on tunnettu M54 mies ja maailman toinen kultamitalin M54 kokoelmalla saavuttanut keräilijä; mitä sitä turhaan vaatimattomaksi ryhtymään. Kerhossa on useita aktiivisia jäseniä ja keräilyalueina on monenlaista. Forssalaiset ovat aktiivisia myös tapahtuman järjestäjinä, vuosittain järjestetään kaksi keräilytapahtumaa ja lisäksi kerhon kesäjuhlat, jossa filatelian, postihistorian ja korttien lisäksi on tarjolla sauna ja tyypillisesti myös esitelmä. Kerhossa käydään kauempaakin, tällä kertaa mukana oli mm. Helsingistä varta vasten kerhoiltaa varten tullut keräilijä. Kari näytti minulle kohteen, jolla oli yksirenkainen Forssa Kontr. leima syyskuulta 1942, kuulemma ainoa, jonka hän on nähnyt. Nyt slimät auki – löytyykö muita! Kerhon huutokaupassa oli noin sata kohdetta, jokaiselle jotakin. Suosittelen joskus käymään Forssan kerhossa ja erityisesti kesätapahtumassa. Itse menen aina jos vain suinkin pääsen.

 

 

 

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 3mk punainen, 5mk violetti, 6mk oranssi, alennettu taksa, Fiji saaret, Forssan kerho, Kenttäpostipaketti, Kouvola, lentoleima, Praha, Sinetti Posti, tarttuma, tilapäisyys, unkari, Vaasan Filatelistit

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

4 marraskuun, 2017 By Mikael Collan

Vaasan Filatelistikerhon huutokauppa numero 77 päättyi 2.11. ja kuten tavallista tämän huutokaupan osalta oli M30 tarjonta kohtalaisen rajallista. Kohteita oli M30 osastolla myynnissä kolmisen kymmentä. Tällä kertaa mukaan oli kuitenkin ”eksynyt” muutama kiinnostavakin kohde – postihistoriapuolelta. Vaasan Filatelistien huutokauppa on yksi niitä huutokauppoja, jotka vielä jonkin aikaa sitten toimivat paperisen luettelon kautta, mutta Vaasassakin on nyttemmin siirrytty Philabid alustalle, jolla on erittäin vahva asema suomalaisessa postimerkkihuutokauppakentässä. Toinen kiinnostavista lähetyksistä oli Tampereelta 1947 Saksaan lähetetty kirje, jonka tulli oli avannut ja tarkistanut. Kirje oli toistamiseen avattu Saksassa brittiliäisellä vyöhykkeellä sensuurin toimesta, joka yhä toimi Saksassa. Kirjeen limittihinta oli 10 euroa ja sillä se myytiin.

Yllä: Ilmeisesti 19.12.1947 Tampereelta Twistingeniin, brittiläiselle vyöhykkeelle Saksaan lähetetty kirje. M30 2mk vihreä ja 10mk violetti, yhteensä 12mk. Tullin avaama ja hyväksymä. Englantilaisen sensuurin tarkastama. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1947 – 30.6.1948) 12,00mk. Tullauksen alainen posti on mielestäni ”vähän parempaa”. Kuva Vaasan Filatelistien huutokaupasta.

Olen laittanut sivuun, aina vastaan tullessa, kohteita, jotka osuvat kansainvälisten taksojen ja vihreiden, punaisten ja sinisten leijonamerkkien julkaisun väliin jäävään aikaan, eli tarkoitan sitä, että kun ulkomaan taksa vaihtui ei UPU:n värisuosituksen mukainen taksalle tarkoitettu merkki suinkaan aina ilmestynyt samana päivänä taksan vaihtumisen kanssa. Taksan vaihtumisen ja merkin julkaisun välissä on siis aika, jolloin ko. taksalla oleva ulkomaan painotuote, kirje tai postikortti piti lähettää käyttämällä muita merkkejä. Minun kiinnostukseni tietysti osuu muihin M30 merkkeihin näiden aukkojen kohdalla.

Yllä: Kirje 4.1.1952 Helsingistä Pariisiin, M30 25mk puunhakkaaja single. Vuoden 1951 Joulumerkki. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1952 – 31.5.1956) 25,00mk. M30 25mk sininen leijonamerkki julkaistiin 18.1.1952, joten 17 päivän ajan ulkomaan ensimmäisen luokan kirje oli lähetettävä muita merkkejä käyttäen. 25mk puunhakkaajamerkki oli ainoa M30 merkki, joka yksin sopi tälle taksalle. Kuva Vaasan Filatelistien huutokaupasta.

Tällä kertaa myytävänä oli tällaisten jippojen keräilijälle ns. herkkupala, ennen 25mk sinisen ilmestymistä lähetetty kirje. Kysymyksessä on kirjeiden osalta kaikkein lyhin ”aukko” M30 käyttöajan puitteissa, vain 17 päivää. Muita kiinnostavia kohteita edusti kolmen kirjeen erä, jossa oli Sierra Leoneen Vladi Marmolle lähetetty lentokirje ja Intiaan mennyt kirje. Tämä erä lähti kympin lähtöhinnasta ja päätyi 33 euron myyntihintaan.

Forssassa perinteisesti pyhäinmiestenpäivänä järjestettävä keräilytapahtuma osui tällä kertaa päivämäärälle 4.11. Lähdin ajelemaan kohti Forssaa yhdeksältä ja teiden ollessa täysin jäästä vapaat kesti matkani Salosta vain noin 50 minuuttia. Ajaessani Kuhalankadulle ihmettelin, että matkan varrella oli ”Keräilytapahtuma” viittoja, jotka osoittivat ”väärään suuntaan”. Ajoin kuitenkin itsepäisesti eteenpäin ja tulin perille havaitakseni, että keräilytapahtuma oli käynnissä täysillä. Kun asiasta tiedustelin Forssan kerhon väeltä kertoivat he, että totta tosiaan, toinenkin porukka järjestää samana päivänä keräilytapahtumaa Forssassa. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen tarkoitushakuinen ”apinointi”, sillä kun Forssaan kerran tulee muutenkin keräilyporukkaa, niin osa näistä saattaa käydä katsomassa toisenkin tapahtuman tavarat. Forssalaiset kertoivat, että toiseen tapahtumaan on kymmenen euron sisäänpääsymaksu ja eräs jäsen luonnehti tapahtumaa sanoin: ”ei kai siäl mittä muut ole ku jottai emalikippoi”. En lähtenyt selvittämään tämän toisen tapahtuman syvintä olemusta, koska olin varannut koko keikkaan vain muutaman tunnin aikaa.

Yllä: Postikortti 26.6.1937 Kuopiosta Viljandiin Viroon. M30 1,25mk keltainen single. Taksa: Postikortti Viroon (1.12.1931-15.6.1940) 1,25mk. Siisti leimaus!

Löysin järjestöjen talon aulassa olevalta myyntipöydältä, jossa useat kerholaiset myyvät kohteitaan ”samasta pisteestä” Viroon lähetetyn postikortin tyypillisellä 1,25mk taksalla ja yhtä tyypillisellä keltaisella M30 leijonamerkillä. Se mikä miellytti silmää oli leiman siisteys. Minulla on näitä vastaavia tapauksia muutamia jo hankittuna, mutta tällä kertaa leimaus oli sen verran kaunis, että päätin ottaa tämän ja nyt näitä on muutama +1 kappaletta… Toisaalta, kun hinta ei huimannut päätä olisi ollut ehkäpä hieman tyhmää jättää tämä hyväleimainen kohde laatikkoon. Kukaties tätäkin joskus tarvitaan johonkin.

Lauri Poroputaan ”Eturivin filatelistit” kirjassakin esiintyvä Juhani Pietilä oli myymässä tavaraa – Juhanin kanssa on mukava käydä kauppaa, koska hän osaa pitää odotukset ja hinnat tarpeeksi matalalla. Viimeiset neljä kertaa Forssassa on käyty lähes sama keskustelu: ”Onk sul mul mittä?” – ”Ei tietenkä, mitä mul sul olis?”. Käyttämämme salakieli on siis Lounais-Suomen murretta, tuleehan Juhani Turusta. Kertaakaan en ole Juhanin kansioita läpikäytyäni kuitenkaan ilman ostettua kohdetta Forssasta lähtenyt. Enkä lähtenyt tälläkään kertaa. Juhanin tiskiltä sain tällä kertaa nipun firmakuoria ja tietäen mitä myy, Juhani oli laittanut päällimmäiseksi tavaranäytekuoren.

Yllä: Tavaranäyte Lahdesta 31.10.1936 Uuteenkaupunkiin. M30 1mk leijonamerkki single. Taksa: Tavaranäyte (-100g) kotimaassa (1.12.1931 – 31.8.1942) 1,00mk. Tavallista ”värikkäämpi” tavaranäytekuori, joskin hieman isokokoinen.

Mielenkiintoista kuoressa mielestäni oli, että siinä ei lukenut tavalliseen tapaan ”tavaranäyte” vaan ”sisältää hinnaston ja tavaranäytteitä”. Hinnasto lienee ollut ns. painotuote ja lisäksi mukana on kulkenut tavaranäytteitä… en oikein ollut varma miten tätä pitäisi tulkita ja otinkin esiin postisännön (vuodelta 1942, mutta ”toivon”, että vuonna 1936 postisäännössä olisi sama meininki) ja siellä sanotaan tavaranäytteestä seuraavaa (12§, 3 mom.): ”Tavaranäytteen päällykseen tai sisällykseen, … saa käsin tai koneella merkitä… ,hinnan ja kaikki muut hintaan kuuluvat ilmoitukset sekä painoa, mittaa, kokoa ja saatavissa olevaa määrää koskevia ilmoituksia…”. Eli käytännössä hinnasto sai olla luvallisesti mukana tavaranäytelähetyksessä. Näin lienee usein ollutkin, pitihän näytteen lisäksi olla selvitys siitä, että mistä on kysymys, hinnasta ja siitä tieto, että miten tavaraa voi tilata.

Juhanin vieressä Kaj Hellmanin tytär myi isänsä jäämistöstä tavaraa, ostin häneltä vielä Filateliamessuilta hankkimieni lisäksi pari kirjaa sekä yhden postikortin. Ilmeisesti kirjaston ”hävittäminen” on onnistunut hyvin, sillä jäljellä on enää ilmeisen rajatusti kirjallisuutta – arvaan, että tavaraa on ollut valtavasti ja varmasti suuri osa on mennyt suoraan eteenpäin. Ostamani postikortti oli ns. punainen postikortti, jonka postimaksu oli maksettu käyttötarkoitusta varta vasten painetulla UPU:n värisuosituksen mukaisella punaisella M30 merkillä – tässä tapauksessa 15mk markan merkillä.

Yllä: Postikortti 4.7.1953 Pieksämäeltä Hamdeniin, Connecticutiin, USAan. M30 15mk punainen single. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.1.1952-31.12.1956) 15,00mk.

Postikortti on lähetetty Hamdeniin Connecticutiin Yhdysvaltoihin. Hamden on New Havenin kaupungin esikaupunki ja sitä kutsutaan myös nimellä ”The land of the sleeping giant” eli suomeksi ”nukkuvan jättiläisen maa”. Tähän on olemassa mielestäni hyvä selitys – kaupunki nimittäin sijaitsee ”sleeping giant” vuoren lähellä. Mikä tämä nukkuva jätti sitten on ja miksi vuoren nimi on tämän kaltainen? Se selviää katsomalla alla olevaa kuvaa.

Yllä: Sleeping giant vuori – kun katsotaan kuvaa huomataan, että vuori tosiaan muistuttaa selällään makavaa hahmoa, jonka pää on vasemmalla. Kuva: Morrowlong – Own work, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=49285963

Ruotsalaisten kauppiaiden anti oli tällä kertaa keskittynyt vahvasti postikortteihin – en löytänyt heidän pöydiltään yhtään mitään. Tyhjän arvan vedin myös monelta muulta pöydältä – toisaalta sain sentään jotakin, eli ei ihan turha reissu. Sitäpaitsi tapasin monta tuttua keräilijää ja sitä asiaa ei saa koskaan arvottomaksi laskea – yksinäisyys vaivaa kuulemma yhteiskuntaamme, syrjäytyminen riivaa nuoria… kumpikaan näistä ei osu keräilijöihin, sillä meillä on kerhoja ja tapahtumia. Samanmielisiä ihmisiä on keräilijöiden keskuudessa paljon ja omituisuutta ja omaperäisyyttä sallitaan erittäin pitkälle, vaikka kuppikuntia toki on olemassa. Hölmöily tietysti harmittaa porukassa kuin porukassa. Tämä filosofoinnista tällä kertaa.

 

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 15mk punainen, Forssa, tavaranäyte, Vaasan Filatelistit, Viro

M30 Blog

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

Eräs malli 1930 käyttöajan lyhimpiä taksoja – 9 päivän taksa Englantiin 1945

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan