Suomen Filateliapalvelun on-line huutokauppa 110 avasi vuoden 2018 syyskauden huutokaupparumban. Tällä kertaa mukana oli jonkin verran mielenkiintoista M30 tavaraa M30 osastossa, vaikka oman kiinnostukseni kärki kohdistui tällä kertaa erissä myytäviin kohteisiin. M30 osastossa oli parisenkymmentä kohdetta myytävänä ja lisäksi erien kohteet – lukumääräisesti ei kyseessä siis ollut mikään M30 bonanza.
Yllä: 50p vihreän merkin hammastesiirtymäkuusilo. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Myytävänä oli 50p vihreän merkin kuusilo, jolla oli selvä hammastesiirtymä – tällaiset siirtymät ovat filateelisessa kokoelmassa tarvittavia erikoisuuksia ja kohtalaisen näyttäviä. Kuusilo on parempi kuin yksittäinen merkki, koska siinä ei jää epäselväksi mistä on kysymys. Tarjolla oli lisäksi 50p vihreä merkki, jolla oli hammastesiirtymä, ja jolta oli leikattu hammaste yläreunasta pois – näin lienee yritetty saada luotua illuusio kahdelta reunalta hammastamattomasta merkistä. Illuusioksi tämä jäikin, sillä ostajat eivät innostuneet.
Tälläkin kertaa myytävänä oli ns. esittelyarkki M30 merkeistä – lähtöhinta oli jälleen 450 euroa, sama kuin viimeisessä vastaavassa huutokaupassa, jolloin arkki myytiin jälkimyynnissä. Näitä on olemassa n. kymmenen kappaletta markkinoilla ja ne ovat peräisin eräästä tunnetusta M30 filateelisesta kokoelmasta, jota on hajoitettu jo muutaman vuoden ajan. Kyseessä oli tällä kertaa 2mk/1½mk punaisen päällepainamamerkin ehdotearkki. Näitä lienee tulossa vielä ainakin puolen kymmentä. Ei ole mennyt kaupaksi tätä kirjoitettaessa. Virheellinen ”vuosilukuerikoisuus” 15mk punaisen M30 leijonamerkin kuusilossa, eli vuosi ”1591” meni kaupaksi n. 20 eurolla – lähtöhinta oli 20 euroa. 30mk linja-auto merkki, jolla oli laskoksen aiheuttama hammaste-erikoisuus nousi 30 euron limitistä n. 40 euroon – kohde oli mielestäni hyvän näköinen.
Yllä: Paketin osoitekorttina käytetty ehiökortti. Riistavedeltä 28.2.1938 Helsinkiin. Postinkantajan numeroleima 3365. Taksa: Paketti (3-5kg) kotimaassa (15.1.1926-31.8.1942) 9,00mk. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Kotimaan postihistoriakohteista jännittävin taisi olla ehiöpostikortti, jota oli käytetty paketin osoitekorttina. Kortille oli mitätöity paketin lähettämistä varten taksan mukaisesti M30 postimerkkejä ja se oli leimattu ”pakettikortiksi”. Takapuolella oli asianmukaisesti merkinnät koskien paketin luovuttamista. Kyseessä lienee ollut tilanne, jossa pakettikortit ovat lähettävästä postitoimistosta väliaikaisesti loppuneet ja ehiökortista on löydetty asiaan ratkaisu. Tämä on mielenkiintoinen, joskaan ei Postin sääntöjen mukainen tapa hoitaa pakettikortin virkaa ehiöllä – oikeastaan aika kiva postihistoriallinen tapaus. Samaa mieltä olivat ostajat – 20 euron lähtöhinnasta kortin hinta kipusi aina yli 120 euron. Toinen kiinnostava kotimaan postihistoriakohde oli vapaakirje, jolle oli maksettu vain pikalisä. Kyseessä oli kahdella viiden markan sinisellä leijonamerkillä maksettu 10mk pikalisä vuodelta 1945. Tämän kohteen sai ostaa hiukan yli kolmella kympillä.
Yllä: Keltainen 3mk merkki singlenä postikortilla Ruotsiin. Taksa: Postikortti Pohjoismaihin (1.7.1945 – 15.1.1946) 3,00mk. 6½ kuukauden taksa ja mahdollinen 3mk keltaisella vain kaksi kuukautta. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Pohjoismaihin menneitä lähetyksiä oli M30 osastolla myytävänä kaksi kappaletta. Näistä toinen oli mielestäni aika tavallisen oloinen 50p vihreällä M30 leijonamerkillä maksettu lehtikääre Tanskaan. Lehtikääret ovat tietysti ihan kivoja, mutta tällainen ensimmäisen painoluokan painotuotteen taksalla kulkenut ei herättänyt minussa juuri minkäänlaista verenpaineen nousua. Toinen Pohjoismaihin kulkenut kohde oli Ruotsiin vuonna 1945 mennyt postikortti, joka oli maksettu yksin 3mk keltaisella M30 leijonalla. Kyseessä on mielestäni mielenkiintoinen ja hyvä kohde, vaikkei se juuri miltää näytäkään. Kuten asiasta ymmärtävät tietävät, julkaistiin 3mk keltainen kotimaan postikortin taksalle tarkoitettu merkki vasta 16.11.1945, mikä tarkoitti sitä, että tarkoituksenmukainen käyttö rajoittui vain kahteen kuukauteen. Kun taksa Pohjoismaihin oli sama kuin kotimaahan, on tämä hyvä taksakohde, sillä taksa-aika on tosiaan vain tuo kaksi kuukautta. Olen nähnyt alle viisi tällaista 3mk keltaista sinkkua Pohjoismaihin, joten mistään valtavan yleisestä kohteesta ei ole kysymys, vaikka epäilemättä postikortteja etenkin Ruotsiin lähetettiin tällä taksalla suuria määriä. Vielä minulle ei ole tullut vastaan muualle kuin Ruotsiin 3mk keltaisella singlellä lähetettyä Pohjoismaista postikorttia. Halvalla meni, hinta ei kahden kympin limitistä noussut – veikkaan, että kohteen vaikeus oli jäänyt ymmärtämättä.
Yllä: Postikortti 3.7.1942 Tervakoskelta Berliiniin, Saksaan. M30 1,75mk keltainen ehiökortti ja kaksi 50p vihreää M30 lieijonamerkkiä, yhteensä 2,75mk. Suomen ja Saksan sensuuri. Hyvän näköinen postikortti, Saksan erikoistaksan ensimmäisen taksa-ajan puitteissa. Taksa: Postikortti Saksaan (1.4.1942 – 30.8.1942) 1,75mk + postikortin lentolisä Eurooppaan (30.4.1928-30.9.1942) 1,00mk = 2,75mk. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Erikoistaksaisia lähetyksiä tällä hetkellä edustivat Latviaan 1939 lähetetty 1,25mk keltaisella merkillä maksettu postikortti ja vuoden 1942 heinäkuussa lentona Saksaan lähetetty postikortti. Näistä on todettava, että Latviaan mennyt kortti on ”oman erikoistaksansa” yleisin ja helpoin edustaja. Saksaan mennyt 1,75 perustaksainen postikortti on hyvin harvinainen, lentopostissa 2,75mk taksalla kulkeneita tunnetaan enemmänkin. 2,75mk violetilla merkillä kulkeneita sinkkuja lienee havaittu kymmenisen kappaletta ja muita tällä taksalla kulkeneita lentopostikortteja toiset mokomat. Siitä huolimatta kyseessä on hyvä taksa ja kohde on itsessään hyvän näköinen – lentoposti on ilmaistu leimalla ja kortti on sensuroitu sekä Suomessa, että Saksassa. Kohde oli ensimmäinen M30 luokan kohteista, joihin tuli huuto – 50 euron limitti ei siis keräilijöitä pelottanut ja myyntihinta paukahti yli satasen.
Jälleen myytävänä oli myös 6mk punainen postikortilla – tällä kertaa kyseessä oli sama Neuvosto-Eestiin vuonna 1946 mennyt kohde, joka oli jo aiemmin myytävänä SFP:n huutokaupassa 109 keväällä. Hintaa oli pudotettu sataseen sen jälkeen, kun kohde oli jäänyt myymättä korkeammalla lähdöllä aiemmin. Satanen alkaa tästä kohteesta mielestäni olla jo ns. mahdollisuuksien rajoissa, sillä kohde on M30 postihistoriakeräilijälle ns. parempi singlekohde ja kyseinen kappale on siistin näköinen ja kohdemaakin kiinnostava. Limitillä kohde tekikin kauppansa, hyvä ostos mielestäni ostajalle. Hyvä postikorttikohde oli myös 10mk violetin M30 leijonamerkin single lentopostikortilla vuodelta 1947 Englantiin. Vaikka kysymyksessä ei ole mikään järisyttävä kohde, on se kuitenkin hyvä taksakohde ja ihan ”ok” kohde 10mk violetille merkille. Limitin ollessa 20 euroa meni kohde kaupaksi.
Yllä: Painotuotepostikortti Valkeakoskelta 22.11.1945 Tartumaahan, Eestiin, Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton sensuuri. M30 2mk keltainen single. Kulkenut Leningradin kautta. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 2,00mk. Oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Mielestäni mielenkiintoinen kohde oli 2mk keltaisella merkillä maksettu postikortti Eestiin, Neuvostoliittoon vuodelta 1945. Kortilla oli kirjoitusta enemmän kuin viisi sanaa, oikeastaan seitsemän sanaa, mutta kyseessä oli luonteeltaan selvästi ”lyhyt tervehdys”, joka mielestäni vastaa painotuotepostikortin tarkoitusta. Vaikka kirjaimellisesti sanojen määrä ylittää painotuotteelle sallitun ollaan sillä pienellä harmaalla alueella, jossa olen valmis kallistumaan siihen suuntaan, että kyseessä on painotuotteeksi ”kelpaava” kohde. Neuvostoliitto ei sodan jälkeen ole ”helppo” kohdemaa – kortilla on myös Neuvostoliiton sensuuri. Lähtöhinta kohteella oli 20 euroa – kyseessä on hyvä kohde 2mk keltaiselle merkille, suurella todennäköisyydellä merkki on sellupaperia ja parhassa tapauksessa jopa viimeistä kellanoranssia tilauserää 650; kuvan perusteella en osaa itse sanoa onko näin. Kohteen hinta jäi alle neljän kympin, mikä mielestäni ei ollut kallis hinta näin mielenkiintoisesta kohteesta.
Lentopainotuote 15mk punaisen merkin singlellä Ranskaan oli myytävänä 20 euron lähdöllä. Tällainen 50-luvun lentopainotuote M30 merkin singlellä saattaa vaikuttaa höpö höpöltä, mutta kuten monta kertaa aiemminkin olen todennut ovat lentopainotuotteet yksi kaikkein aliarvostetuimmista lähetyksistä, joita kentällä liikkuu. Lentopainotuotteet nimittäin eivät sittenkään ole kovin helppoja ja kaikki erikoisuudet, kuten tässä tapauksessa yhden merkin single, ovat heti hieman parempia lähetyksiä. Näitä 15mk punaisen leijonamerkin singlellä kulkeneita lentopainotuotteita olen nähnyt alle kymmenen – tässä on luultavasti kulkenut painotuotteena onnittelukortti avonaisen kirjekuoren sisällä. Mielestäni mielenkiintoista lentopainotuotteissa on se, että ne eivät jostain syystä ole löytäneet tietään lentopostikokoelmiin, joissa tyypillisesti on näytillä lähes pelkästään kirjepostia (kirjeitä ja postikortteja) – tämä asia on tullut selväksi Godfreyn lentopostikokoelmaa katsoneille ja sama asia oli myös nähtävissä Pokelan EstExissä nähdyssä kokoelmassa.
Yllä: Kohteesta 1234 erikseen pyydetyn yksittäisen kohteen kuvat – Lentolipukkeella varustettu postiennakkopaketin osoitekortti. Leimattu Turussa 1.8.1930 ja Maarianhaminassa samana päivänä kello 16 (tai klo. 18). Postiennakon määrä 167,50 markkaa ja paino 0,5kg. M30 5mk Olavinlinna, 1½mk violetti ja 1mk oranssi, yhteensä 7,50mk sekä 2kpl M17 2mk sininen, yhteensä 11,50mk.Taksa: Paketti (-1kg) kotimaassa (15.1.1926 – 31.8.1942) 5,00mk + postiennakko (101-500mk) kotimaassa (15.1.1926 – 30.11.1931) 2,50mk = 7,50mk. Paketin lentolisä kotimaassa per 1kg (1.4.1928 – 30.9.1942) 3,00mk. Yhteensä taksa lentona 10,50mk. Maksettu liikaa tai jotain muuta…
Erissä oli muutamia kiinnostavia M30 kohteita myytävänä, itse asiassa useammassakin erässä, mutta keskityn tässä vain yhteen kohteeseen, joka on kohtalaisen mielenkiintoinen ja herättää keskustelua. Kohde löytyi erästä, joka oli myytävänä numerolla 1234. Kyseessä on vuonna 1930 leimattu mallien M17 ja M30 sekapostite paketin postiennakko-osoitekortti, jolle on lisätty lentolipuke.Kuten aiemminkin tässä blogissa on todettu, ovat kotimaan lentopaketit äärimmäisen harvinaisia ja aina kun niitä tulee vastaan tulee olla varpaisillaan, sillä kuten hyvin tiedetään kaikenlaisia vedätyksiä on liikenteessä. Tämä kyseinen osoitekortti on kirjoitettu ja lähetetty Turussa 1.8.1930 ja sille on kiinnitetty M30 merkkejä yhteensä 7½ markan edestä, joka vastaa paketin ja postiennakon taksaa. Lisäksi kortille on mitätöity M17 merkein 4mk, joka ei kuitenkaan vastaa paketin tuonaikaista lentolisää, joka oli 3 markkaa. On kuitenkin huomattava, että 4mk oli paketin lähettämisen aikaan pikalisän hinta. Toisaalta, että paketin lähettäminen kiireellisenä maksoi kaksinkertaisesti paketin hinnan (KK 43 / 1925), eli tässä tapauksessa 5mk. Olen kuitenkin nähnyt paljon pakettikortteja, jotka on varusteltu pikalisällä ja ”pikalisän” mukaisella maksulla. En ole täysin perillä siitä mitä tuo kiireellisyys vs. pikalisä merkitsi paketin käsittelyssä käytännössä. Tämän lisäksi kun katsotaan tarkasti leimojen kaaria kortilla olevilla merkeillä, huomataan, että M17 merkeistä vasemman puolimmaisessa on leiman kaari, joka ei jatku merkin ulkopuolella kortille. Tämä asia on mielestäni erittäin suspekti!!
Turun ja Maarianhaminan välisistä lennoista sen verran, että paketin lähettämisen aikaan elokuussa 1930 ja paketin lähettämisen päivänä (joka oli perjantai) kulki lento, joka lähti Turusta kello 16 ja oli arvatenkin perillä Maarianhaminassa noin kello 17. Näin ollen on mielestäni mahdotonta, että tällä lennolla kulkenut lähetys olisi voitu aidosti leimata Maarianhaminassa kello 16. Lento jatko Maarianhaminasta Tukholmaan. Jos Maarianhaminan leimaus onkin 18 muuttuu tämä asia erilaiseksi ja voin uskoa, että paketti olisi ehtinyt Maarianhaminan kentältä postiin iltakuudeksi ja tullut siellä leimatuksi. Kuvasta ei voi 100% varmuudella sanoa Maarianhaminan kellonaikaa, mutta se näyttää kovasti olevan 16.
Optimisti voi spekuloida, että kortille on Turussa maksettu pikalisä, jonka tilalle postissa on laitettu lentolisä ja paketti olisi lentänyt Turusta Maarianhaminaan. Tällaisena kortti olisi hieno kohde – ongelma on se, että asiasta ei ole mitään todisteita ja lisäksi se, että M17 merkkien leiman kaari on äärettömän onneton juttu. Eli jälleen kerran löytyi aikamoisen vaikea purtava ja vaikka tällaisen kivan tarinan tähän saisi väkisin väännettyä, niin enpä itse tätä kohdetta lähtenyt vakavasti havittelemaan. On hyvinkin mahdollista, että M17 merkkien alta löytyy Turku-leima, joka jatkuu kortilla ja kyseiset kaksi merkkiä on lisätty kortille filunkimielessä samaan aikaan kun lentolipuke on lisätty. Pitäisi saada kohde lähempään tarkasteluun, jotta voisi tehdä tämän parempia arvioita siitä, että mistä oikeastaan on kysymys. Joka tapauksessa kiinnostava kohde, vaikka todennäköisesti onkin filunki. Erän hinnaksi saatiin hieman yli 110 euroa.