malli1930.fi

Loppukesän huutokauppoja ja Nordia 2025 Malmössä

By

Elokuussa alkavat yleensä kesän jälkeiset nettihuutokaupat, näin tälläkin kertaa. Ensimmäisenä asialla oli SF:n huutokauppa, eli Suomen Filatelistiseuran järjestämä nettihuutokauppa. SF on yksi aktiivisimmista huutokauppojen järjestäjistä ja syynä tähän lienevät kaksi asiaa: perinne, joka on muodostunut, sekä tarve rahoittaa yhdistyksen toimintaa ja varmistaa talouden tasapaino. Erityisesti tätä toiseksi mainittua painotti jo edesmennyt entinen puheenjohtaja Jouko Mattila. Huutokauppa oli numerolla 124, mikä sekin kertoo, että aktiviteettia on ollut. Kerho järjestää myös maanantaisia kerhoiltoja, joissa on live-huutokauppa… kuulin eräältä jäseneltä, että esitelmät ovat ilmeisesti jääneet huutokauppojen jalkoihin, mutta ei kai sentään… netistä huomaan, että ainakin kaksi esitelmää on tulossa vielä syyskuussa. Mutta itse asiaan…

Tällä kertaa huutokaupassa ei ollut tarjolla ihmeitä… filateliapuolella oli myytävänä kohtalaisen tavanomaista materiaalia, mutta 1mk oranssi automaatista ostettu leimattu merkki numerolla oli kuitenkin hieman tavallista parempi kohde. Toinen kiinnostava kohde oli 16mk linja-auto merkin laskos, joka ei ole aivan helppo. Laskos ei ollut mikään ylisanoja herättävä leveä ”haitarimainen” laskos, mutta laskos mikä laskos… 16mk merkille on vaikeaa löytää hyviä kohteita, ja kaikenlaiset erikoisuudet tälle merkille ovat siis haluttuja. Siihen nähden ostaja sai kohteen edullisesti, kahdeksalla erolla, mikä oli kohteen pohjahinta.

16mk linja-auto merkin laskos, ei aivan tavallinen.

Postihistoriapuolella myytävänä oli myöskin kohtalaisen tavallisia kohteita, nostan niistä pari. Toinen kiinnostava oli sodan aikainen lentokirje Ruotsiin vuodelta 1944, joka oli maksettu yksin 10mk Saimaa-merkillä. Kyseessä oli siis toisen painoluokan lentokirje. Kohde oli käynyt sensuurissa, kuten sodan aikainen ulkomaanposti yleensäkin. En pannut merkille mihin hintaan kohde myytiin, mutta muistikuvani on, että hinta ei erityisesti noussut. Toinen kelpo kohde oli 6mk oranssilla leijonamerkillä 1948 lähetetty painotuotekirjekuori Geneveen, Sveitsiin. Painotuotteet ulkomaille eivät ole erityisen harvinaisia, mutta kohde oli ihan siisti. Jos ollaan aivan tarkkoja, ei 6mk oranssi ole ”oikea” merkki painotuotteelle, vaan se on 6mk vihreä, joka oli UPU:n värimääräysten mukainen merkki ulkomaan ensimmäisen painoluokan painotuotteelle. Tämän ajan 6mk taksaiset painotuotteet eivät ole aivan huonoja kohteita, erityisesti vihreillä merkeillä – oranssikin kuitenkin kelpaa, jos hinta on edullinen.

Tällä kertaa SF ei siis tarjonnut ihmeitä. Tarjonta on kuitenkin laajaa ja myynti hyvä. On merkillepantavaa, että M30 kohteetkin käyvät hyvin kaupaksi!

Toinen Elokuussa alkanut ja syyskuun puolella päättynyt huutokauppa oli Järvenpään Filateliapalvelun 37. huutokauppa. Filateliapuolella kohteita oli myytävänä parisen kymmentä, mukana ei ollut suuria erikoisuuksia. Automaattimerkkejä oli kuitenkin JFP:lläkin myytävänä. Kauppa kävi hiukan nihkeästi, vain kuusi kohdetta meni kaupaksi. M30 postihistorian osastolla oli myytävänä muutamia kiinnostavia kohteita, näistä minua kiinnosti eniten sodan aikainen vakuutettu lähetys, joka oli sensuurin tarkastama. Talvisodan sensuurit vakuutetuilla lähetyksillä eivät ole erityisen yleisiä. Parhaita kohteita ovat sellaiset, jotka sensuuri on uudelleen sinetöinyt. Myytävänä ollut kohde oli sensuurin avaama ja liuskalla sulkema. Limitti oli 15 euroa ja kaupat tehtiin 17 eurolla. Kohteessa oli kaksi kuorta, toinen myöhäisempi vakuutettu kotimaan lähetys. Ei ollut kallis, jos kerää kotimaan sota-ajan postioloja tai sotasensuuria toisen maailmansodan ajalta.

Toinen kiinnostava lähetys oli vuonna 1947 Yhdysvaltoihin lähetetty kirje, joka oli avattu tullin toimesta ja hyväksytty lähetettäväksi. Sodan jälkeen oli voimassa vientikieltoja mm. valuutan vientikielto, jonka takia kirjeitä avattiin ja sisältöjä tarkistettiin. Tullin avaamat kuoret eivät ole erityisen harvinaisia, mutta ne ovat osa sodanjälkeistä ”tilannetta” ja sopivat postihistorialliseen kokoelmaan kertomaan aikansa käytänteistä. Kuori on tullin / postin uudelleen sinetöimä ja sen etusivulle oli leimattu tieto siitä, että kirje on saanut jatkaa matkaansa. Tällä kertaa kohde irtosi pohjahinnallaan viidellätoista eurolla – ei erityisen kallis hinta ihan kelpo kohteesta. JFP:ssä on toimittu hyvin ja kohteesta oli kolme kuvaa. Tärkeimmät asia oli kuvattu ”suurennettuna”, eli leima ja uudelleensinetöinti.

Huutokaupassa oli myytävänä vain kolme M30 postihistoriakohdetta ja ne kaikki myytiin. Kolmas kohde oli nippu aiemmin myymättömiä kokoelmalehdillä olevia kohteita, jotka myytiin 67 eurolla limitin ollessa 45 euroa.

Kaikkia hyviä M30 kohteita ei suinkaan myydä Suomessa. Tästä hyvä esimerkki on Ruotsissa Traderassa, huuto.netiä vastaavassa myyntipalvelussa myyty painava Suomesta Ruotsiin lähetetty vakuutettu kirje, joka oli lähetetty kangaspussissa. Kyseessä on Volvon Suomen liikkeen rahatilitys, ja säkissä lienee ollut sisällä käteistä riihikuivaa. Vakuutusarvokin on ollut huima, yli miljoona markkaa. Vastaavia säkkejä on nähty aiemminkin ja niistä on saanut maksaa 200-300 euroa. Näitä lienee olemassa kymmenkunta. Se mikä asiasta tekee erikoisen ja postihistoriallisesti merkittävän on tämän lähetyksen paino. Vakuutettu kirje Ruotsiin on tietysti hyvä ja korkealla vakuutusarvolla kiinnostava, mutta kun kirjeen paino ylitti 500g käsiteltiin sitä kansainvälisen postin taksoilla, eli ei käytetty pohjoismaisen postisopimuksen taksoja. Vakuutus ja kirjausmaksu sitävastoin tuli maksaa pohjoismaisen sopimuksen taksojen mukaisesti. Kyseessä siis on juurikin tuon 500g painorajan ylittävä kirje ja siis sekasikiö, mitä tulee taksaregiimeihin.

Kirjeelle olikin kirjoitettu 674g painoksi ja vakuutusarvo selvästi. Taakse on laitettu sinettejä ”riittävästi”. Asia ei jäänyt keräilijöiltä huomaamatta, vaan kyseinen kohde vaihtoi omistajaa 3758 kruunun hinnalla, joka vastaa noin 350 euroa. Ostaja sai erinomaisen hyvän postihistoriakohteen, jos kohta sen esittäminen vaatii A3 lehden, kohde ei mahdu A4 lehdelle. Sain taksan täsmäämään, joten erinomainen kohde… kirvelee yhäkin, että rankasta itseruoskinnasta huolimatta en pystynyt kotiuttamaan tätä kohdetta. Hinta se vain jatkoi nousuaan, vaikka kaikkeni tein – jonkun toisen kaikki oli jälleen enemmän.

Nordia on vuosittain järjestettävä pohjoismainen postimerkkinäyttely ja järjestämisvastuu kiertää maasta toiseen. Tänä vuonna oli ruotsalaisten vuoro ja näyttely järjestettiin Malmössä, Etelä-Ruotsissa. Malmö on suuri kaupunki ja sillä on oma lentokenttänsä Sturup. Sitä kuitenkaan eivät kaikki tai oikeastaan juuri kukaan yleensä käytä, sillä Kööpenhaminan kenttä on kätevämmän yhteyden, nimittäin junayhteyden päässä Malmöstä. Tämä on sinänsä kiinnostavaa, että Kööpenhaminan ja Malmön välissä on 10 kilometriä vettä. Mutta kuten tiedämme on tähän väliin rakennettu silta, joka toimii erittäin vilkkaan juna ja autoliikenteen mahtollistajana. Suoraan Kastrupista (Kööpenhaminan kenttä) voi hypätä junaan ja olla perillä Malmön keskustassa, tai Nordian järjestämispaikalla Hyllien esikaupungissa alle viidessätoista minuutissa. Kun Suomesta lennetään suoraan Kööpenhaminaan ja vain vaihdon kautta Malmön kentälle on asia ”sitä myöten selvä”. Näin minäkin tein, lensin Helsingistä Kastrupiin. Filatelia alkoi jo menomatkalla, nimittäin minulla kävi tuuri – tuttu oululainen näyttelyfilatelisti istui viereisellä paikalla ja ehdimme vaihtaa kuulumiset ja keskustella filateliaa runsaasti. Laskeutumisen jälkeen kiisimme ripeästi junalle ja valehtelematta alle 20 minuuttia siitä kun koneen renkaat olivat koskettaneet Tanskan maaperää olimme jo junassa matkalla Ruotsin puolelle. Asemalla näimme ”tyrintää” pyytämättä ja yllätyksenä, nimittäin ulkomailta (selvästi) tullut pariskunta kantoi kassejaan junaan hitaalla intensiteetillä. Junan ovet menivät kiinni ja osa matkatavaroista jäi laiturille. En ole vastaavaa hölmöilyä ennen yhtä läheltä päässyt seurailemaan. Olin äärettömän hämmästynyt, että kyseiset henkilöt eivät päästäneet juurikaan älämölöä asiasta, itselläni olisi ollut varmasti rankasti tatti otsassa.

Nordia 2025 järjestettiin Malmö Mässan messukeskuksessa Hyllien kaupunginosassa

Asemalta Malmön messukeskukseen oli kävellen noin 200 metriä matkaa, joka taittui samaan reippaaseen tahtiin kuin junallekin siirtyminen. Pohjoismaiden ja Nordian liput olivat rivissä toivottamassa kävijät tervetulleiksi. Päivä oli puolipilvinen ja lämmin, Malmössä oli yhä kesä, siinä missä kotisuomessa jo syksy on niskan päällä. Ollaan kuitenkin merellisessä ympäristössä ja eteläisen Ruotsin suurimmassa kaupungissa. Messukeskuksen aulassa oli järjestäjien pöytiä ja myös nuorisofilatelistien pöytä. En nähnyt ainuttakaan nuorisofilatelistia koko matkan aikana. Kyseessä oli siis toivotaan toivotaan koju, jota kuitenkin jatkuvasti miehittivät alan ruotsalaiset harrastajat.

Sisään näyttelyalueelle tultaessa olivat kauppiaat ensin esillä kohtalaisen suurella alueella, mukana oli myös useita muita toimijoita – huutokauppahuoneita ja palveluntarjoajia. Ohjelmalehdykän mukaan kauppiaita ja muita tarjoajia oli paikalla kokonaiset 24 kappaletta. Näistä kauppiaita ehkä kymmenisen ”kojua”. Myytävänä oli paljon filateelista materiaalia, erityisesti Ruotsin ja Tanskan filateliaa ja postihistoriaa, mutta hyvin myös suomalaista merkkimateriaalia ja postihistoriaa. Tämä oli tietysti mukava asia, koska se herätti toiveen siitä, että mukaan saattaisi tarttua jotakin, jos ei peräti kokoelmakelpoista, niin ainakin kiinnostavaa. Eri myyjien hinnoittelu oli toisistaan poikeavaa. Tämän olin jo havainnut Hafnia 2024 näyttelyssä Kööpenhaminassa. Myyjä, joka Hafniassa oli seonnut hinnoittelussaan yläkanttiin kertoimella viisi ei ollut saanut lääkitystään kuntoon. Tarkistin asian ja siirryin takavasemmalle. Muilla ei ollut sama meininki. Ainakin kolmella myyjällä oli runsaasti suomalaista materiaalia ja myös n. penkolaatikkotyyppistä materiaalia hintaa 10 kruunua per kuori tai 30 kruunua per kuori. Eräällä pöydällä oli tarjous 12 kuorta sadalla kruunulla. Nämä ovat edullisia hintoja ja vastaavaa tarjoaa kotimaassa mm. Järvistö ja muutama muu myyjä yleisesti. Kun kaikki kohteet eivät olleet aivan huonoja hankin minäkin näiltä pöydiltä nippuja tavaraa, joista toki ajattelen osan jäävän itselleni ja osa saattaa löytää tiensä jonkun toisen kotimaisen keräilijän kokoelmiin. Parempia tai ”parempia” eli paremmiksi arveltuja ei niin ihmeellisiä kohteita oli hinnoiteltu hyvinkin sekavasti ja erikoisesti – ruotsalaisten ja tanskalaisten kauppiaiden ymmärrys suomalaisten kohteiden ”päivän hinnasta” vaihtelee kovasti, tai oikeastaan ei vaihtele, vaan kukaan ei tuntunut olevan ajan tasalla. Osa kohteista siis oli edullisia ja osa sikamaisen kalliita, en jäänyt neuvottelemaan kalliista ja saatoin ottaa jonkun edullisen pois pyörimästä. Rahaa kuitenkin kului vähemmän kuin mitä olin etukäteen ajatellut, eli sinänsä tämä ei ollut mikään erityinen onnistuminen.

Itse näyttely oli lähes 600 kehyksen kokoinen, mutta ei tuntunut erityisen suurelta. Joukossa oli paljon tyhjiä kehyksiä ja tilaa selvästi olisi ollut enemmällekin. Näyttelytila valaistus häikäisi jonkin verran kehyksiä, ainakin valokuvia otettaessa. Erikoisuutena kehysten järjestys oli tehty tavalla, josta en koskaan päässyt perille. Joko järjestys oli annettu jonkun asiaa ymmärtämättömän hoitoon tai se oli tehty rapuillallisella liian monen akvaviitin nauttimisen jälkeen. Jonkinlainen tietäjä Akvavitix tosiaan täytyi olla, että ylipäätään löysi etsimänsä kokoelmat – järjestys siis ei ollut esimerkiksi ”perinteinen filatelia”, ”postihistoria” jne. luokittain, vaan jotain mitä en ymmärrä tänäkään päivänä. Kyseessä lienee ollut ”Malmön erikoinen”. Näytteilleasettajia oli suuri määrä ja suomalaiset olivat erittäin hyvin edustettuina. Laskin ainakin seitsemän suomalaista näytteilleasettajaa ja lisäksi on huomioitava Jon Iversen, joka oli mukana suomen sotasensuuria 1914-1918 esittelevällä kokoelmallaan. M30 kokoelmia ei ollut mukana eikä M30 kohteita ollut juurikaan näytillä esitetyissä kokoelmissa. Kaiken kaikkiaan vastaan tuli vain yksi M30 kohde, joka kuitenkin oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Kyseessä oli Leif Ruudin ruotsalaista keskeytettyä postia esittelevässä kahdeksan kehyksen kokoelmassa esillä ollut Boren toisen haverin katastrofipostiin kuuluva lentolähetys Australiaan vuodelta 1950.

Ruudin kokoelma on aivan erinomainen ja se käsittelee laajasti kaikenlaisia postin keskeytyksiä ruotsalaisittain – Ruotsissa, Ruotsista ja Ruotsiin kulkeneilla lähetyksillä. Nämä Boren toisen haverin kohteet ovat vaikeita ja kuvassa esitetyllä kokoelmasivulla näytillä oleva kohde kelpaisi minullekin. Näyttelyn palmares-lehdykkä kertoo, että kokoelma sai 88 pistettä ja suuren vermeilin. Mielestäni kokoelma oli ensiluokkainen.

Kohde on mielenkiintoinen, sillä Bore on laiva ja kohde on lähetetty lentona Australiaan. Miksi ihmeessä se on ylipäätään kulkenut laivalla Suomesta Ruotsiin? Tätä tarina ei kerro, mutta näin asia nyt vain on. Selitys asiaan löytynee siitä, että kirje on lähetetty 3.4.1950 Pietarsaaresta, josta se lienee kulkenut junalla Turkuun. Turusta se on laitettu 5.4. postilaivaan (Bore) joka joutui 6.4. onnettomuuteen. Syynä onnettomuuteen oli sankka sumu. Sumu oli syynä saman laivan aiempaan uppoamiseen viisikymmentä vuotta aiemmin (1899). Kirje on ollut matkalla Australiaan ja jäljellä ovat kaksi 4½mk sinistä merkkiä. Leiman kaarista päätellen merkkejä on ollut useita, mikä onkin selvä, sillä lentotaksat Australiaan vaativat kohtalaisen paljon maksettavaa. On huomattava seliteleima, englannin kielisenä, jossa kerrotaan onnettomuudesta. Sivulla on toinenkin kohde, mutta sen merkeistä ei ole jälkeäkään.

Miten kilpailut suomalaisilta menivät? Sanonpa näin: Katsottuani kaikki suomalaiset ja suomalaista filateliaa esittelevät kokoelmat läpi, jäi minulle sellainen olo, että pisteitä ei jaettu ehkä aivan niin paljon kuin mitä olisin odottanut. Tämähän ei suinkaan ole mikään uusi asia, että suomalaisille kokoelmille ei Pohjoismaissa jaeta erityisen korkeita pisteitä. Jonkinlainen kotiinpäin veto on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus ja olen kuullut eräiden näyttelyfilatelistien vannovan, että he eivät enää Nordia näyttelyihin ulkomailla osallistu. En lähde arvostelemaan kokoelmia, jokainen voi katsoa tulokset alla näkyvästä palmarés-lehdykästä.

b632afbb-5f5e-4eaf-bbc4-0ca78df84f18Lataa

Jorma Saarikoski sai 90p ja kultamitalin ollen paras perinteisen filatelian suomalaisen kokoelman esittäjä, Esa Kärkäs sai klassisella Venäjä / Puola kokoelmallaan 88p ja suuren vermeilin ja Pauli Salminen 86p M11 kotkamerkeillä. Postihistorialuokassa Jon Iversen sai 88p sensuurikokoelmallaan, Pekka Nuikki 86p Philadelphia – Ranska kokoelmallaan, Harry Svanljung 83p Fiji-kokoelmallaan ja Kaarlo Hirvikoski 74p Itä-Karjala kokoelmallaan, jossa oli varhaista Itä-Karjalan leimastoa mukana, jota ei aivan joka päivä näe (tai en ollut itse koskaan ennen nähnyt). Kovin suomalainen kilpailuluokan kokoelma oli tällä kertaa Heikki Virtasen avoimessa luokassa esitetty presidenttikokoelma, joka keräsi 95 pistettä ja suuren kultamitalin sekä erikoispalkinnon. Samassa luokassa Nuikki sai toisella kokoelmallaan 83p.

Viimeisenä on todettava, että Kai Nieminen voitti Nordia 2025 Grand Prixin klassisen suomen kokoelmallaan ollen ”kukkulan kunkku” Malmössä. Näin, vaikka kaikki suomalaiset eivät menestyneet ehkä aivan odotetulla tavalla.

Matkailu avartaa, näin tälläkin kertaa. Olin varannut hotellin Malmön keskustasta ja ehdinkin käydä hieman kävelemässä ja katselemassa maisemia. Malmö on merellinen suuri kaupunki ja vanha kaupunki on miellyttävä. Olemme kuulleet mm. maahan muuttoon liittyvistä ongelmista alueella, mutta näistä ei ollut merkkejä oman vierailuni aikana. Kuin niin usein ja muuallakin, lienee kysymys siitä, että ikävät asia keskittyvät tietyille alueille, jos kohta olemalla väärässä paikassa väärään aikaan niistä voi päästä osalliseksi missä tahansa. Minulle jäi positiivinen kuva kaupungista.

Satunnainen kuva Maljön rautatieaseman läheltä, matkaltani kohti hotellia suurtorin varrella.

Tamcollect 2025

By

Lempäälän Ideaparkissa järjestettiin 11.-13.4. vuoden 2025 kansallinen postimerkkinäyttely Tamcollect, jonka järjestelyistä vastasi Tampereen Filatelistiseura. Mukana oli yli sata näytteille asettajaa useassa kilpailuluokassa, joista kolme kokoelmaa mestariluokassa. Lauantai-iltana Hämeenpuiston varrella olevassa Puistotornissa järjestetyssä Palmares juhlassa kuulimme tulokset.

Minulle jäi sellainen kuva, että tuomarit vetivät kohtalaisen tiukkaa linjaa pisteiden suhteen. Tarkoitan tällä sitä, että ainakin niissä kilpailuluokissa, joiden säännöt parhaiten ymmärrän, eli perinteisen filatelian ja postihistorian luokissa vaadittiin erinomaisuutta erinomaisiin pisteisiin. Tämä tietysti osittain ”murskaa toiveita” mutta pitkässä juoksussa on pitkäjänteisille tie suureen kultaan ja maailmanluokan kokoelmiin. Suuria kultamitaleita jaettiin seitsemän kappaletta ja korkeimman pistemäärän kilpailuluokista (sekä tuomariston onnittelut) sai tanskalainen Jon Iversen kahdeksan kehyksen kokoelmallaan, joka esittelee venäläistä sotasensuuria Suomessa vuosina 1914-1918. Kokoelma on häkellyttävän hyvä ja sisältää käytännössä lähes kaikki kaikkein vaikeimmat sensuurikohteet, joita tunnetaan. Iversen on tehnyt valtavasti työtä ja julkaissut koko valtavan tutkimuksensa avoimesti verkkosivuillaan. Aikoinaan mm. Jorma Keturin aloittamaa työtä jatkamalla Iversen on täydellisesti päivittänyt ja ajanmukaistanut sensuuria käsittelevät luettelot PDF muotoisiksi luettaviksi kataloogeiksi verkkoon. Asian tai ”ilmiön” kokoa kuvastaa se, että mikäli Iversenin sensuuritutkimus tulostettaisiin A4 sivuille tulisi opukseen ehkä noin tuhat sivua! Iversenin pistemäärä oli 92 ja kyseessä on ensimmäinen hänen saamansa suuri kultamitali. Hafnia näyttelyssä mies sai 87 pistettä viidellä kehyksellä. Nyt kahdeksalla ei taso ollut laskenut.

Muita suuren kullan kokoelmia olivat kaksi Janne Nikkasen kokoelmaa, Pekka Lempiäisen ja Pauli Salmisen M17 kokoelmat, Hannulan Lontoon postia kuvaava kokoelma ja Virtasen ensiesitys poliisi-aiheesta. Virtanen tuli sisään ”ovet paukkuen”, harvemmin debyytti tehdään suureen kultaan. Mahdollisesti tuomarit pelästyivät kokoelmassa mukana olevia käsirautoja ja antautuivat virkavallan edessä välittömästi. Kultamitaleja jaettiin 25 kappaletta, mikä on aika paljon. Mutta taso oli kova, vaikka pisteet kultamitalien yläpäässä olivat tiukassa. Kullan kokoelmissa taisi käydä muutaman näytteilleasettajan osalta siten, että kokoelmiin oli lisätty uusia kehyksiä ja samaan aikaan kriittisesti tarkasteltuna keskimääräinen laatu ja ”kovuus” laskivat. Erityisesti kokoelmat, joihin oli laitettu enemmän kuin yksi uusi kehys kerralla lisää ovat vaarassa kokea tällaisen ilmiön. Tunnistan tämän myös omassa tekemisessäni. On kuitenkin raskasta odottaa ja kerätä kärsivällisesti uutta materiaalia, sitä tekee mieli kokeilla siipiään. Joskus liian rohkea lento liian lähelle suurta kultaa voi johtaa vahasiipien sulamiseen. Onneksi asiaan auttaa jokapaikan linimentti, jota palmareksen baarissa oli tarjolla kalliiseen hintaan!

Kehysten välissä oli runsaasti tilaa ja valo oli ok. Ideapark ei ole hassumpi näyttelyn järjestämispaikka.

Malli 1930 kannalta kiinnostavia kokoelmia olivat ainakin Ari Muhosen ja Harri Valkosen erinomaiset lentopostikokoelmat sekä Jussi Tuorin M30 ehiökokoelma, joka ei siis ollut sama kokoelma, joka hajoitettiin viimeisessä Hellman huutokaupassa, vaan huomattavasti vaatimattomammasta materiaalista kerätty ”jokamiesmäisempi” ehiökokoelma. Muhonen ja ensiesittelyssä oleva Valkosen kokoelma saivat kumpikin kultaa. Valkosen tarinallinen kerronta on ensiluokkaista ja kokoelmasta näkee, että aikaa on laitettu paljon asioiden sisäistämiseen ja ymmärtämiseen – on hienoa nähdä, että uusia korkealaatuisia kokoelmia tulee mukaan ”kisoihin”. Muhonen jyrää tiukalla laadulla ja hyvillä kohteilla – konkari ei tee aloittelijan virheitä esittämisessään ja osaa mehustaa kohteista pisteet irti.

Muhonen mm. esittää useita hyviä 1930-luvulla kaukomaihin kulkeneita M30 lentokirjeitä, vaikean lentokirjeen Latviaan kahdenväliseltä taksa-ajalta 1939, Hollannin Intiaan kulkeneen lentopainotuotteen vuodelta 1937 ja erinomaisen vuodelta 1941 olevan lentokirjeen Englantiin, joka on kulkenut Moskovan ja Bagdadin kautta Afrikkaan, josta kiertäen Lissabonin kautta Englantiin. Tämä reititys on harvinainen ja yksi sodanaikaisen lentopostin helmistä. Euroopan sodanaikaisista kohteista vaikea lentotavaranäyte vuodelta 1943 Prahaan ja Euroopan Pikatiedotusliiton taksainen lentokirje Kroatiaan ovat kokoelman ehdotonta M30 aatelia. Pohjoismaisten yhteyksien osalta paras M30 kohde on Maarianhaminasta sodan aikana Ruotsiin lähetetty lentokirje. Reittiä lensivät ruotsalaiset ja kyse siis ei ole Suomen mantereen ja Ruotsin välisellä lentolinjalla kulkeneesta postista vaan Ahvenanmaa – Ruotsi lennosta. Sodanjälkeisen ajan M30 kohteista erittäin hyvä on aikainen Saksaan lähetetty lentopostikirje toukokuun alusta 1947, joka on kulkenut vieläpä 15mk Olavinlinna-merkin yksittäispostitteena.

Valkonen näyttää mm. 3mk tummanoliivin yksittäiskäytön kotimaan lentopostikirjeellä vuodelta 1935, muutamia hyviä 1930-luvun kaukomaihin suuntautuneita kohteita ja kivan Norjaan menneen lentopostikortin lyhyen aikaa käytössä olleella saksalaisella Norjassa käytetyllä sensuurileimalla vuodelta 1941. Sodan jälkeiseltä ajalta näytetään Sveitsiin 1945 lähetetty lentokirje, jossa on käytössä vaikea 3½mk per 5g taksa. Valkosella on paljon M30 merkkejä sekapostitteina juhlamerkkien kanssa. Tämä ei lentopostin esittelyn kannalta ole ongelma, tässä kuitenkin kerron vain ”puhtaista” M30 merkeillä kulkeneista lähetyksistä. Kumpikin kokoelma voittaisi paljon hankkimalla leveyttä näyttämällä korkeamman painoluokan kohteita ja lähetyslajeja laajemmin.

Tuorin ehiökokoelma sai 78 pistettä ja kullatun hopeamitalin. Tässä kohtaa tuomarit eivät olleet erityisen tiukkana pisteiden kanssa. Kokoelmassa oli muutamia ”kovempia” kohteita, mutta yleisilme oli se, että näytettiin kaikki päälajit peruskohteilla. Kokoelman ”täydellisyys” oli hyvä, mutta kohteet olivat tavallisia. Muutamia valopilkkuja huolimatta tarjolla ei ollut isoja elämyksiä.

Muita kiinnostavia M30 kohteita esittäneitä kokoelmia olivat mm. ”Ultima Thule” eli Peräpohjolan postihistoriaa esitellyt Markku Lehmuskallion kultaa pokannut kokoelma. Mukana oli ainakin yksi kova ”Petsamon lento”-kohde. Pekka Lempiäinen esittää hyvän M30 ehdotteen M17 kokoelmansa viimeisellä sivulla. Kaikki tulokset löytyvät tulosluettelosta.

Aluksi ajattelin, että mitenkähän mahtaa kauppakeskus soveltua postimerkkinäyttelyn pitopaikaksi, mutta kun jo torstaina iltapäivällä saavuin Lempäälään huomasin, että soveltuuhan se. Tämä oli miellyttävä yllätys ja omat ennakkoluulot vääräksi osoittava tosiasia. Tilan puolesta näyttely oli ilmava, ja valoisuuden puolesta riittävä. Kun näyttely järjestettiin kauppakeskuksen ”keskusaukealla” kulki sen ohi satoja ja satoja ihmisiä ja muutamia ennakkoluulottomia nähtiin välillä kehysten välissäkin. Vaikka filatelia ei ole erityisen vetovoimainen laji jokamiehelle, niin ainakin aiheluokan kokoelmia oltiin katsomassa paljonkin.

Kun vielä Palmares juhlassa Juha Valtosen pitämä puhe oli monella tapaa yksi parhaista juhlapuheista pitkään aikaan, voidaan todeta, että näyttely oli menestys. Tästä kiitos kuuluu Tampereen ”joukoille”, jotka hoitivat järjestelyt mallikkaasti.

Näyttelyn yhteydessä järjestettiin Filatelistiliiton liittokokous. Paikaksi oli valikoitunut Ravintola Coyote ja sen noin 30 henkeä vetävä neuvotteluhuone, joka tulikin aivan täyteen kokousdelegaatteja. Kokouksen aluksi suoritettiin Filatelistiliiton suuren ansiomitalin jako. Mitali meni postuumisti Hannu Kaupille. Liiton hallituksen puheenjohtaja Vesa Hirsmäki kertoi liiton kokouksen päättäneen mitalin myöntämisestä Hannulle samana päivänä kun Hannu lähti. Suruviesti saavutti hallituksen vasta muutamaa päivää myöhemmin. Mitalin vastaanotti Oulun postimerkkikerhon puheenjohtaja Ilkka Salonen.

Itse kokouksen agendalla oli monta asiaa, joista suuri osa ns. perusjuttuja – toimintakertomuksen läpikäyntiä, tulos ja tase, tilintarkastajien lausunto ja tilintarkastajien valinta. Näiden ”peruskaura”-asioiden lisäksi oli aina kiinnostava uusien hallituksen jäsenten valinta. Nyt oltiin siinä onnellisessa tilanteessa, että avoimia paikkoja oli yhtä monta kuin suostumuksensa tehtävään ilmoittaneita henkilöitä. Ensinäkemältä voisi siis vaikuttaa, että asiat ovat sitä myöten selviä, mutta tälläkään kertaa ei säästytty ilman pientä kikkailun tunnelmaa, nimittäin yksi suostumuksensa esittäneistä henkilöistä oli liittynyt Liiton jäseneksi vasta vuoden 2024 alussa. Liiton säännöt toteavat, että liittohallitukseen voidaan valita henkilö, joka on ollut liiton jäsen kahtena kokousta edeltävänä vuotena. Toisaalta säännöissä sanotaan, että puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuuluu kuusi jäsentä.

Tämä tarkoittanee sitä, että jäsenenä olisi tullut olla vuosina 2023 ja 2024, jotta ehto täyttyisi. Toki vuotta 2025 oli jo ehtinyt ennen kokousta kulua nelisen kuukautta. Onko 2025 kokousta edeltävä vuosi? Ehkäpä ei. Joka tapauksessa asia otettiin kokouksessa avoimesti esiin ja kokouksen delegaateilta kysyttiin suoraan, että vastustaako joku henkilön valintaa hallitukseen. Kukaan delegaateista ei vastustanut. Lisäksi käytettiin puheenvuoroja, joiden sanoma oli, että mikäli pitää tehdä valinta sen välillä, että saako liittohallitus tarpeeksi aktiivisia ”käsipareja” vai ei, niin mielummin rikottaisiin pykälää hallituskelpoisuudesta kuin pykälää hallitusten jäsenen lukumäärästä. Kun kaksi hallituksen jäsenistä oli erovuoroisia ja vapaana oli kaksivuotisia kausia ja yksi jättänyt paikkansa kesken kautensa ja jäljellä oli yksi vuosi, toimittiin siten, että kaksi valintakelpoista henkilöä valittiin kahden vuoden ”pitkillä” mandaateilla liittohallitukseen ja yksi henkilö yhdeksi vuodeksi, eronneen tilalle. Vaikka jälleen Filatelistiliiton hallitusvalinnat olivat omansa näköisiä, saatiin hallitukseen kuusi henkilöä puheenjohtajan lisäksi ja vieläpä ilman minkäänlaista riitelyä! Ensimmäinen kerta niiden viiden kerran puitteissa, joina olen toiminut Liiton vuosikokouksen puheenjohtajana. Jonkinlaisen rastin ajattelin kaivertaa seinään!

Muita päätöksiä olivat raha-asioihin kiinteästi liittyvät viestintäasiat, erityisesti Filatelisti-lehden numeroiden lukumäärä ja Liiton muu viestintä. Päätettiin, että Filatelisti ilmestyy jatkossa neljä kertaa vuodessa alkaen vuodesta 2026 ja lisäksi Liitto lähettää n. kerran kuussa sähköisen uutiskirjeen jäsenilleen. Tätä ns. nopean ja hitaan viestinnän komboa pidettiin hyvänä. Ensimmäiset Liiton uutiskirjeet on jo lähetetty. Toinen uutinen oli, että Liitto ei enää osallistu Helsingin Messukeskuksessa järjestettävien kirjamessujen yhteydessä tapahtumaan ”postimerkkimessujen” muodossa. Katsottiin, että tapahtuman ”tuotto” Liitolle oli liian vähäinen niin julkisuuden kuin yleisön suuntaan menneen tietoisuuden lisäyksen osalta suhteessa kustannuksiin, jotka ovat olleet kertaluokkaa kymppitonni per kerta. Toki Liitto on saanut Säätiöltä (Filatelian edistämissäätiö) tukea tämän tapahtuman järjestämiseen ja sitä kautta tappiota ei ole tehty kuin jonkin verran, monena vuotena ei lainkaan. Katsottiin kuitenkin, että kokeillaan jatkossa jotain muuta ja Liitto tukeekin paikallisia kerhoja niiden osallistumisessa mm. messuille tai tapahtumien järjestämisessä. Tämän toiminnan muodot tullaan tarkalleen päättämään myöhemmin.

Kaikki yllämainittu tarkoittaa sitä, että on mahdollista laskea liiton jäsenmaksua nykyisestä 75 eurosta 66 euroon, eli 9€ tai yli 10%. Tämä on jollakin tapaa historiallista. Kolme delegaattia vastusti jäsenmaksun laskua, joka tavallaan oli erittäin ymmärrettävää, sillä rahasta on liitossa puhuttu vuosien varrella aikamoisen paljon. Heidän tekemänsä hyvä pointti oli, että nyt olisi mahdollisuus rakentaa bufferia liiton talouteen. Tämä näkemys on mielestäni aivan validi. Vasta-argumenttina voidaan käyttää sitä, että liiton on mahdollista yhä saada avustusta hyviin tarkoituksiin säätiöltä ja toisaalta liitolla on yli sadan tuhannen euron osakesalkku, josta tavallaan löytyy bufferia pahan päivän varalle. Alennettu jäsenyyden hinta kohdistetaan niille jäsenille, jotka maksavat nykyään 75 euroa tai enemmän (ulkomaiset jäsenet). eJäsenet, eli ei paperilehteä vastaanottavat jäsenet maksavat saman kuin ennenkin.

Kokous kesti parisen tuntia, mikä liittokokousten historiassa ei ole pisimmästä päästä. Kokouksen jälkeen pidettiin markkinointipuheenvuoroja KOLMESTA tulevasta jo sovitusta näyttelystä, joista lähimpänä on lokakuussa Kuopiossa järjestettävä ”puoli-kansallinen” näyttely, toisena Nordia 2026, joka järjestetään Espoossa ja kolmantena HyReX 2027 vuoden Hyvinkäällä järjestettävä kansallinen näyttely. On selvää, että puheet suomalaisen filatelian kuolemasta ovat ennenaikaisia ja pahasti liioiteltuja!

No mitä M30 rintamalla jäi ”keräilijän” käteen? Onneksi sentään jotakin. Muutamalla kauppiaalla oli M30 tavaraa ja yhdellä kauppiaista uutta hyvälaatuista tavaraa aika paljon, mikä on positiivinen asia. Itse en ehtinyt käyttää aikaa kohteiden etsimiseen kuin vasta lauantaina iltapäivän lopuksi ja muutamaan lyhyeen otteeseen perjantaina. Siitä huolimatta onnistuin löytämään muutaman itseäni kiinnostavan kohteen. Parilla eurolla ostin eräältä kauppiaalta Tanskaan menneen 2mk/1:75mk päällepainamaehiökortin keltaisella arvoleimalla. Ehiö oli käytetty vuonna 1943, jollon pohjoismainen taksa oli postikortille kaksi markkaa. Leima on erittäin terävä ja siisti. Kohteella on myös Suomen sensuuri numero 36 (Helsingin postintarkastustoimisto) ja tanskalainnen sensuurileima. Lisäksi kohde on käynyt läpi kemiallisen sensuurin. Kyse on kirjoituskoneella kirjoitetusta viestistä Tanskalaiselle harastuskaverille. Ei erikoista, mutta ihan siisti ehiökortti.

Toinen löytynyt kohde on lentokirje lokakuulta 1946 Yhdysvaltoihin 16mk postiauto-merkin yksittäiskäytöllä. Kirjeelle on kirjoitettu koneella teksti ”BY AIR TO THE UNITED KINGDOM”, eli lentona Yhdistyneisiin Kuningaskuntiin saakka viitaten siihen, että UK:sta eteenpäin kohde kulkee Atlantin yli laivalla. Tämä tarkoittaa, että lentotaksa oli 3,00mk jokaiselta viideltä grammalta (24.10.1945-30.11.1948) ja kirjeen taksa 10,00mk (-20g) ajalla 1.9.1945–31.12.1946 – yhteensä siis 16,00 markkaa. Kohden on kohtalaisen hyvä, koska näitä 16mk linja-auton yksitäiskäyttöjä ei kasva puissa. Koska kuorelle on maksettu lentomaksu vain osan matkasta on kuorelle kirjoitettu ”Air Mail” vedetty yli punaisella yliviivausleimalla, tämä on tapahtunut Englannissa. Kohde maksoi 30 euroa, mikä ei ole erityisen vähän, mutta toisaalta aika (ja Siperia) ovat opettaneet, että jos vastaan tulee hyvä 16mk yksittäispostite, se kannattaa yleensä ottaa pois pyörimästä.

Kolmas löytö on vuonna 1941 huhtikuussa Yhdysvaltoihin lähetetty postikortti. Kortti on ensi lähetetty Lapinlahdelta 5.3.1941 1:75mk merkillä, joka ei ole ollut kortille riittävä postimaksu. Tämän on postivirkailija ”Haukansilmä” havainnut ja kortti on mennyt jälkitaksoitukseen ja sille on lisätty 25p merkki 8.3.1941 luomaan oikea 2,00mk taksa, joka oli voimassa postikortille ulkomaille. LISÄYS: Esa Mattila, armoitettu postihistorian tuntija, kommentoi tätä ja totesi, että koska kumpikin leimaus on Lapinlahti, ei taida olla niin, että kyseessä on ainakaan virallinen jälkitaksoitus, nimittäin jälkitaksoitushan oli postitoimistojen välinen toimenpide – tässä ”kaikki” on tapahtunut yhden toimiston puitteissa. Silti kyseessä on selvästi postimaksun täydentäminen myöhemmin kuin alkuperäisen kortin lähettämis / postittamispäivänä.

Kortti on mennyt Yhdysvaltoihin Saksan kautta ja todennäköisesti Lissabonista laivalla. Suomalainen sensuuri on sen tarkistanut (numero 94, Turun postintarkastustoimisto). Kortilla on amerikkalaisittain erikoisuus, eli selkeä leimaus saapumisen ja Yhdysvalloissa eteenpäinlähetyksen varmuudeksi. Lakewood, New Jersey on vastaanottanut kortin 13.4.1941. Matka-aika on siis ollut rapiat kuukauden verran. Tästä maksoin vähän liikaa, mutta ehkä kestän senkin…

Lakewood on käytännössä Atlantin rannalla sijaitseva yli 130 tuhannen hengen ”kylä”, englanniksi ”township”. Amerikassa kaikki on suurempaa, kyläkin voi olla suurempi kuin suurin osa Suomen kaupungeista! Mielenkiintoista kyllä yli puolet kylän asukkaista on juutalaisia ja ilmeisesti mukana paljon ortodoksijuutalaisia. Sodan jälkeen Lakewoodissa oli suuri eestiläinen yhdyskunta.

Eiköhän tämä juttu ala olla tässä ja ryhdyn odottelemaan seuraavia seikkailuja…. Pääsiäisena on odotettavissa Forssan kerhon keräilytapahtuma ja sitä seuraavan viikonlopun ohjelmassa on Turkulaisten kevät-tapahtuma.

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

By

Varma merkki kesästä, paljon varmempi kuin muuttolinnut tai kelit, on Forssan kerhon kesätapahtuma, joka paikalla olleiden arvion mukaan oli noin ”pariskymmenes”. Paikalle oli saapunut yli viisikymmentä filatelistia ympäri maata – ja tunnelma oli mukava. Pihalla oli kolme isompaa myyntipöytää täynnä kohteita, joista saattoi etsiä itselleen sopivia. Itsekin löysin yhden kohteen – mikä oli pieni yllätys; en odottanut mitään…. mutta näinpä taas kävi…

Yllä: Tammelan opiston mökki, Tammelan Pyhäjärven rannalla

Juha Valtonen piti tapahtumassa erinomaisen esityksen koskien Viron postimerkkien ja postin historiaa. Juha aloitti tarinansa Viron postin alkutaipaleelta, 1600-luvulta, eli samoilta ajoilta kuin Suomen postinkuljetuksen historia sai alkunsa ja lopetti uusimman itsenäisyyden alkuun. Saimme kuulla Virolaisten kovista kokemuksista milloin minkäkin maata hallinneen valloittajan käsissä ja senkin ihmeen kuulimme, että Ruotsalaisten satavuotista kautta Viron ruorissa muistellaan pääosittain positiivisena, jopa kultaisena, aikana maan historiassa. Juha mehusti historian tapahtumiin nivoutuvaa esitystään kiinnostavilla postilähetyksillä ja kertoi myös Viron merkkien väärenteistä. Postihistoriakeräilijälle antoi tämä esitys paljon ajateltavaa – varmasti EstEx´18 näyttelyssä, tutkiessani Viron postihistoriallisia kokoelmia, saan ammennettua Juhan kertomuksesta.

Yllä: Juha Valtonen valmistautuu esitykseensä Tammelan Opiston mökillä

Esityksen jälkeen järjestettiin perinteiset arpajaiset, joissa palkintoja oli runsaasti ja voittajiakin oli runsaasti. Arpajaisten tuotolla käytännössä kustannetaan pippalot – eli Forssan kerhon tarjoamat voileivät, kahvit, kakut ja makkarat. Pääpalkinto meni tällä kertaa Helsinkiläiselle vieraalle. Arpajaisten jälkeen pidettiin huutokauppa – viitisenkymmentä kohdetta nuijittiin maailmalle – paljon jäi myös myymättä; lähtöhinnat eivät päätä huimanneet. Tällä kertaa mukana ei ollut M30 herkkuja, joten siirryinkin saunan lauteille kesken huutokaupan. Sauna oli jälleen erinomainen; pehmeät löylyt ja hyvä happi, pistämätön yhdistelmä. Järven vesi oli kuitenkin aikamoisen vilakkaa – kesti kuitenkin kastautumisen ja jonkinlaisen talviturkin päältäheittämisen.

Yllä: Kesätapahtumasta tehty löytö. Kirjattu kirje 30.10.1946 Kannuksesta Tampereelle. M30 16mk linja-auto single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (16.1.1946 – 31.12.1946) 8,00mk + Kirjaaminen kotimaassa (16.1.1946 – 31.12.1947) 8,00mk = 16,00mk. Kyseinen merkki julkaistiin 16.10.1946 – eli tällä taksalla merkin käyttö oli mahdollista vain kaksi ja puoli kuukautta.

Ja tosiaan, käteen jäi yksi kohde – parilla eurolla laatikosta löytynyt kirjattu kirje kotimaassa 16mk posti-bussi merkin singlekäyttönä. Kyseessä ei ole minkäänlainen kanuuna, mutta kohteen taksa-aika on kohtalaisen lyhyt, vain kaksi ja puoli kuukautta. Tämä johtuu 16mk posti-bussi merkin julkaisuajankohdasta. Parhaita kohteita tälle merkille ovat ulkomaan toisen painoluokan kirjeet, hyvänä kakkosena tulevat ulkomaan lentokirjeet ja tätä kohdetta vastaava kirjattu kirje Pohjoismaihin.

Kotimatkalla Saloon oli ilta hämärtymässä ja peurat vilkkaasti liikenteessä. Niin vilkkaasti, että eräskin peura yritti kaikkensa päästäkseen tutustumaan autooni lähemmin. Tällä kertaa onnistuminen jäi metrin päähän n. 80 kilometrin tuntinopeudessa. En ehtinyt oikeastaan reagoida lainkaan, kun tämä luontokappale ryntäsi kurvissa vasemmalta puuntakaa tielle ja ohitti autoni takaa metrin päästä. Onneksi en ryhtynyt peura-keräilijäksi – toivottavasti muutkin pääsivät turvallisesti kotiin.