Sinettipostin huutokilpailu päättyi helmikuun puolen välin jälkeen. Filateliapuolen kohteista ei kerrottavaa löydy, mutta postihistoriapuolella kohteita oli myytävänä valtava määrä, yli sata kohdetta. Tämä määrä ei kuitenkaan tarkoittanut, että kaikki kohteet olisivat olleet erinomaisen kiinnostavia ja ”hyviä” vaan mukana oli paljon kohteita, joiden kiinnostavuus ei ollut sitä aivan parasta A ryhmää. Tästä huolimatta kohteita meni runsaasti kaupaksi – likimääräinen arvioni on, että M30 kohteista myytiin hiukan yli puolet. Vaikka on hienoa, että myytävänä oli paljon M30 kohteita, on myönnettävä, että oli jonkin verran raskasta käydä ne kaikki läpi.
Mielenkiintoisimmat kohteet olivat tällä kertaa suurimmaksi osaksi kotimaan lähetyksiä. Aloitetaan raskaalla sarjalla ja todetaan, että kahteen kertaan eteenpäin lähetetty postiennakkopaketti, jolla oli 10mk vaaleanvioletin Saimaa-merkin, eli Saimaa-merkin ykköstyypin käyttö, myytiin noin kolmella kympillä. Kohteella oli postihistoriallisesti ajatellen paljon hyvää, koska siinä ei ollut vain yksi, vaan kaksi edelleen lähetystä maksettuna ja lisäksi se oli vielä palautettu lähettäjälleen. Kun paketti lähetettiin edelleen, posti ei tehnyt sitä sydämensä hyvyydestä, vaan maksua vastaan. Nimittäin postimaksua, tässä tapauksessa paketin kuljetusmaksua, joka siis piti maksaa kahdesta edelleen lähetyksestä kaksi kertaa. Postiennakosta perittyä maksua ei peritty kahteen kertaan. Mielenkiintoinen ja tätä postisääntöä hyvin esille tuova kohde.
Pikkupakettileike 40mk merkillä myytiin viiden euron pohjilla alle seitsemällä eurolla. Halpuuteen oli syynä se, että kyseessä oli leike ja se, että leimaus oli eritttäin huono. Hyvää kohteessa oli se, että merkin yläpuolelle oli leimattu teksti ”pikkupaketti”. Oma näkemykseni on, että leikkeenä oleminen ei tee pikkupaketista välttämättä huonoa, sillä merkit piti kiinnittää suoraan pikkupakettiin, jonka käärepaperiin ne siis kiinnitettiin. Olisikin ja on harvinaista, että pikkupakettitaksoja on muuten kuin leikkeenä saatavilla. Kun pikkupaketti kaiken kaikkiaan ei ole aivan triviaali lähetysmuoto, niin pidän myyntihintaa halpana, vaikka leimaus jättää paljon toivomisen varaa.
Kotimaan lentopainotuotteita on myyty Sinetti huutokaupoissa ennenkin ja niin myytiin nytkin. Myytävänä oli niin M30 merkeillä, M30 ja M54 sekakäytöillä ja vain M54 merkeillä lähetettyjä kohteita, joissa useissa oli enemmän kuin yksi kuori myynnissä kerrallaan. Paras ja vaikein yksittäinen kotimaan lentopainotuotekohde oli yksin 9mk oranssilla merkillä Rovaniemeltä Porvooseen 7mk + 2mk taksalla lähetetty lentopainotuote. Taksa on hieman vaikeampi kuin 8mk + 2mk taksa, joita myytävänä oli useita, mutta kohteesta erinomaisen tekee se, että se on samaan aikaan vaikea postihistoriallisesti, että siinä on 9mk oranssin merkin hyvä single käyttö. Nimittäin 9mk oranssille M30 merkille on vaikeaa löytää hyviä yksittäiskäyttöjä. Tämä huomattiin ja kohteen hinta nousi aina 44 euroon saakka, mikä ei kohteen vaikeuden huomioon ottaen ollut erikoisen korkea hinta. Tällaiset ”mikä merkki on vaikea yksittäispostitteena”-asiat avautuvat M30 keräilijöille tyypillisesti vasta vuosien keräilemisen jälkeen, ellei kokeneempi keräilijä auta asiaa ymmärtämään. Tällä kertaa siis oli herkkua tarjolla.
Muiden painotuotteiden erät menivät n. 20 euron hinnalla maailmalle. On todettava, että ennen Sinetti huutokaupoissa myytyjä eriä oli kotimaan lentopainotuotteen harvinaisuus napsua tai paria parempi, nyt ollaan sarjassa ”alle 50 tunnetaan” ja näistä vielä todettava, että suurin osa tunnettuja on 8mk perustaksaisia. Vanhemmat kuin 1940-luvun lopun kotimaan lentopainotuotteet 7mk tai 8mk pohjataksoilla ovat huomattavasti vaikeampia kohteita.
SP-Lehden 50. on-line huutokauppa tarjosi kahdeksan M30 kohdetta. Mitään sen ihmeellisempää ei myytävänä ollut. Todettakoon hintaseurannan takia, että 1,25/50p keltainen ensimmäisen ladelman (tyyppi I) päällepainamamerkin numerokuusilo myytiin 31 eurolla, mikä ei varsinaisesti kuullosta erityisen kalliilta. Tällä kertaa ei siis ollut M30 keräilijän päivä tämän huutokaupan osalta. Kuitenkin on todettava, että huutokaupassa myytävä tavara oli valikoitu siten, että aivan tauhkaa ei myytävänä ollut lainkaan.
Itävaltalainen, Suomessa epäilemättä hieman tuntemattomampi huutokauppa H.D. Rauch päätti 175. huutokauppansa helmikuun 18. päivä. Myytävänä oli erittäin mielenkiintoinen ja harvinainen suomalainen lento-onnettomuuskuori vuodelta 1942. Kyseienen kirjattu lentokirje oli lähetetty 15.12.1942 Helsingistä Wieniin ja se oli oikeataksainen ja maksettu kahdella M30 5mk Olavinlinna merkillä. Suomalaiselle postille tyypillisesti kirje oli kulkenut lentona Ruotsin kautta Berliiniin, jossa se oli sensuroitu – sensuurin merkkinä Ab Berlinin sensuurin kauttakulkuleima. Berliinistä kuori oli 18.12.1942 laitettu tanskalaisen Det Danske Luftfartselskabin Junkers Ju-52/3m ”Selandia” (OY-DAL) koneeseen, jonka reitin oli tarkoitus kulkea Wieniin. Yleensä reittiä lensi saman yhtiön Focke Wulf Fw 200 Condor kone, joka kuitenkin 18.12.1942 oli huollossa ja siksi pienempi Junkersin kone oli laitettu korvaamaan huollettavaa konetta.
Lähestyttäessä Wienin Aspernin kenttää Junkers kohtasi huonon sään, matalalla makaavat pilvet ja sankan sumun ja klo. 16.53 lentäjä ilmeisesti menetti koneen hallinnan ja se syöksyi maahan noin kilometrin päässä kiitotien päästä, kaksi kilometriä Wienin lentoasemarakennuksista. Kone tuhoutui korjauskelvottomaksi ja mukana olleista kuudestatoista matkustajasta kaksi menehtyi, lentohenkilöstö jäi henkiin – asiasta on kuitenkin ristiriitaista tietoa, enkä ole varma pitääkö tieto kahdesta menehtyneestä paikkaansa. Mukana ollut posti vahingoittui mm. koneen sytyttyä tuleen. Muutamia tästä onnettomuudesta säilyneitä kohteita tunnetaan, mm. Norjasta lähetetty kirje sekä Sveitsistä lähetettyjä postikortteja. Kyseinen kohde on ensimmäinen ja ainoa tunnettu suomalainen kohde tästä onnettomuudesta.
Kohteelle on lyöty Itävallassa 77x18mm kokoinen violetti käsileima ”Durch Flugzeugunfall beschädigt” eli ”vahingoittunut lento-onnettomuudessa” ja lisäksi kuori on leimattu Wienin lentopostikonttorissa. Kaiken kaikkiaan kyseessä on ns. uniikki kohde, joka sopii monenlaisiin postihistoriakokoelmiin – tämä ei jäänyt huutavalta yleisöltä huomaamatta ja kohteen hinta nousi sadan euron lähtöhinnasta aina 750 euroon saakka. Kun tämä suhteutetaan Barkov ja Doodson merkkien hintoihin, niin halavalla meni. Rehellisesti sanottuna kohteen myyntihinta ei ollut halpa, mutta onnettomuusposti yleensä hakee hintansa ja hyvät onnettomuuspostikohteet myös pitävät hintansa peruskohteita paremmin.
