malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

SFP huutokauppa 11/2015

1 joulukuun, 2015 By Mikael Collan

Suomen Filateliapalvelun marraskuun huutokaupassa oli muutamia kiinnostavia M30 kohteita tarjolla, niin filateliaa kuin postihistoriaakin. Suomen Filateliapalvelu Oy:n luvalla saan käyttää myös kohdekuvia blogissa, mikä on omiaan parantamaan lukueleämystä. Osittain vaikutti siltä, että M30 kohteista oltiin hieman enenevässä määrin kiinnostuneita, mikä tietysti lämmittää sydäntä. Parista kohteesta oli jopa pientä kahinaa. Mitään samanlaista sutinaa kuin M17 puolella ei kuitenkaan M30 osalta ole havaittavissa. M30 leijonamerkkien osastolla oli myytävänä useita loistoleimattuja merkkejä ja muutamia siirtyneitä hammastuksia. Loistojen lähdöt olivat mielestäni järkevällä tasolla, alkaen vitosesta – monessa muussa huutokaupassa lähdöt ovat kympissä ja mielestäni hieman liian korkealla. Muutamia nousujakin loistojen osalta nähtiin, mm. 3½mk sinisen nappiloiston merkki nousi aina yli 25 euroon saakka, ja 8/5mk päällepainaman loisto myytiin yli 40 eurolla. Muuten pysyteltiin lähtöhinnan tuntumassa.

150309Yllä: Kulmalaskoksella oleva 5mk keltainen leijonamerkki. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Lisäksi myytävänä oli kohtalaisen vaikea 5mk keltainen merkki kulmalaskoksella. Tämän vaikeuden tiesi ilmeisesti myös myyjä, koska limitti oli asetettu 75€:n kohdalle. Merkin myyntihinta oli yli 100 euroa. Myytävänä oli myös yksi hammastamaton 6mk punainen merkki arkin reunasta, merkki myytiin n.20 eurolla. Näitä liimoitettuja hammastamattomia merkkejähän ei ole olemassakaan kuin 200 kappaletta ja näin ollen ne eivät ole mitenkään erityisen yleisiä.

150070Yllä: Levyllinen kuvamerkkien loistoja, lähtöhinta 10€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Kohdenumerolla 2413 oli myytävänä levyllinen loistoleimattuja M30 kuvamerkkejä. Kerrankin oli niin, että kuvaus piti paikkansa. Lähes jokainen merkki oli erinomaisen hyvä loisto, vaikka jossakin merkeistä olikin hieman paksua leimapainantaa. Eli aivan erinomainen satsi sitä tarvitsevalle. Lähtöhinta oli kymmenen euroa, joka oli mielestäni alhainen. Usein tällaisia oikeasti loistoleimaisia on myyty vitosen tai kympin lähtöhinnoilla kappaleelta, levyllä oli kolmetoista merkkiä. 300mk lentokone-merkki loistoleimattuna myytiin n. 20 eurolla.

150321Yllä: Hieno laskos 100mk Helsinki merkillä. Näyttävä. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Myytävänä oli myös laskoksella ”varustettu” 30mk postibussi merkki ja 35mk Olavinlinna pari laskoksella, joista kumpikin jäi myymättä huutokaupan aikana. Laskoksella oleva kohde oli myös myytävänä ollut 100mk Helsinki merkki. Tällainen 100mk Helsinki ei ole kovin helppo kohde laskoksella ja se näkyi myös 50€ lähtöhinnasta – merkki oli kuitenkin erityisen hieno, sillä laskos oli leveä ja koko merkin ”halkaiseva”. Myyntihinta n. 80€.

150081Yllä: Ulkomaan postikortti kahdella 60p harmaalla merkillä rautatieleimaus 1931 Heerelsdorfiin Saksaan. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.1.1922 – 30.11.1931) 1,20mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Myytävänä oli myös 60p harmaan yksi parhaista käytöistä, eli kahdella 60 pennin merkillä rakennettu postikortin taksa ulkomaille. Kysymyksessä oli junaleimalla leimattu Heerelsdorfiin Saksaan lähettetty mainospostikortti vuodelta 1931. Kortin lähtöhinta oli 25€ ja se nousi mielestäni kohtalaisen korkealle, aina yli 80 euroon. (Lisäys 11.12.2015: Lieneekö ollut kahvimainos, joka hintaa nosti?). Toinen mielestäni kohtalaisen paljon noussut postikortti oli 9mk oranssin leijonamerkin tuplalla varusteltu lentopostikortti Hampuriin Saksaan vuodelta 1954, tämän kortin lähtöhinta oli 15€ ja myyntihinnaksi muodostui yli 40€. Tällainen postikortin taksa Eurooppaan ei ole mitenkään erityisen harvinainen, ehkä kisaa käytiin 9mk merkin käytöstä.

150089Yllä: Lentopainotuote 15mk punaisella leijonamerkillä 23.12.1953 Duisburgiin Saksaan. Kohtalaisen vaikea single. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.1.1952-31.7.1958) 10,00mk + painotuotteen (per 20g) lentolisä Eurooppaan (1.7.1953-30.9.1957) 5,00mk, yhteensä 15mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Harvinaisempi myyty kohde, joka kuitenkaan ”ei näytä paljon miltään” oli 15mk punainen leijona yksin painotuotteen lentotaksalla. Tämä kohde oli lähtöhintansa osalta jo hinnoiteltu siten, että myyjä tiesi kohteen olevan vähän paremman; lähtöhinta oli 30€. Kohde myytiin yli 105€ hintaan.

150085Yllä: Aerogrammi, joka on maksettu 20km postitalo merkillä. Taksa: Aerogrammi (1.11.1949 – 31.12.1951) 20,00mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Toinen vähän parempi kohde oli aerogrammi, jolle oli postimaksun maksamiseksi laitettu M30 20mk postitalo merkki yksin. Kysymyksessä oli tilanne, jossa ensimmäinen aerogrammi, jonka PLH toi markkinoille oli ilman postimaksuleimaa (ehiöleimaa) ja jolle täytyi aerogrammin postimaksu frankeerata merkein. Taksa oli juuri kyseinen 20mk. Aerogrammi oli postite, jolla pystyi kiinteään hintaan lähettämään yhden arkin mittaisen lentopostikirjeen mihin tahansa maahan. Postitteen yhteyteen ei kuitenkaan saanut lisätä mitään. Myyty aerogrammi on kulkenut Espanjaan ja sen lähtöhinta oli 20 euroa, se myytiin yli 50 eurolla, joka mielestäni oli aika sopiva hinta.

149454Yllä: Kohde numero 2910: ”1908 – 44 erä leimoja korteilla (9)”. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Kohdenumerolla 2910 oli myytävänä erä postilähetyksiä ”kiehtovia leimoja” osastossa. Yksi erän kohteista oli vuonna 1944 leimattu postikortti Unkariin, jolla oli Suomen, Saksan (Wienissä) ja Unkarin sensuurileimaus. Merkille oli mitätöity kaksi kahden markan merkkiä, eli yhteensä neljä markkaa ja siihen oli liimattu lentopostilipuke. Unkarin lentopostitaksa oli kuitenkin postikortilta 4 markkaa, joten kysymyksessä on väärätaksainen kohde. Mattilan luettelossa lukee 2mk mutta tämä tieto on väärin. Tämä on nähtävissä myös siitä asiasta, että lentopostilipuke on mitätöity ruksaamalla sen yli kosmoskynällä; joku saattoi ajatella, että näin oli tehty Unkarissa, sillä kortti on palautettu – näin ei kuitenkaan ole, vaan tuo mitätöinti on suurella todennäköisyydellä tehty jo Suomessa ja kortti on kulkenut väärätaksaisena lentopostiin kelpaamattomana ”maapostina”. Vaikkakin väärätaksainen on kohde kiinnostava, sillä Unkarihan kuului kortin lähettämisen aikaan omaan taksaryhmäänsä, sillä Suomen ja Unkarin välillä oli voimassa bilateraalinen postisopimus, joka käsitti postikortin perustaksan. Lentotaksoja tämä sopimus ei koskenut ja näin ollen pätevä lentotaksa oli 4mk, eli postikortin lentolisä Eurooppaan. Kysymyksessä on joka tapauksessa ”kiva” postihistoriallinen kohde. Kohteen lähtöhinta oli 20€ ja itsekin laitoin siihen pienen ”lämmittelypainon”, mutta sen hinta nousi oman ”ajatukseni” yli ja putosin kelkasta. Loppuhinnaksi muodostui yli 80 euroa.

Ensipäiväkuoriakin taas myytiin, mielestäni hurjiin hintoihin! 1,75mk keltainen leijona saavutti yli 650 euron hinnan ja 1½mk harmaakin nousi yli kuuden sadan. 7 ja 9mk postitalot pääsivät yli 160 euron. Kovia hintoja. Lisäksi 3mk punainen, 4mk oliivi ja 5mk sinisen FDC kuori nousi yli 380 euron.

[11.12.2015 – tehty joitakin kirjoitusvirheiden korjauksia]

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 100mk Helsinki, 5mk keltainen, 60p harmaa, aerogrammi, laskos, lentopainotuote, loisto, unkari

Merkki Albertin 50. HK

22 marraskuun, 2015 By Mikael Collan

50_18890”Kantapääkikkaileva” 1mk vihreä leijona.

Palailen hieman ”myöhässä” Merkki-Albertin viidennen kymmenennen huutokaupan tunnelmiin. Kiitosta meklarille luvasta käyttää huutokaupan kuvia.  Jälleen oli myytävänä myös paljon M30 keräilijää kiinnostavia kohteita. Paljon filateliaa ja jonkin verran postihistoriaakin. Muutama vähän parempikin kohde. Kauppa kävi kohtalaisesti, arvioltani noin puolet M30 kohteista meni kaupaksi. Myynnissä oli paljon loistoleimattuja M30 leijonamerkkejä, joille oli lähtöhinnaksi laitettu kaikille kymppi; useat menivät tällä hinnalla kaupaksi, joten voidaan todeta, että keräilijät ovat valmiita maksamaan noin kympin puuttuvasta loistoleimaisesta M30 merkistä. Yllättäjiäkin näissä oli, nimittäin muuten mielestäni aika tavallinen 50p keltaisen merkin loisto ”Kurkijoki” leimalla nousi aina 52 euroon. Kyseessä lienee ollut Kurkijoki-leimaa etsivien kaksintaistelu, eikä niinkään M30 keräilyyn liittyvä asia.

50_18893Siirtynyt 35mk Olavinlinna. Myyntihinta 87 euroa.

Muutamia leimattuja rullamerkkejäkin oli myynnissä, nämä eivät kaikki menneet kaupaksi, mutta 1mk oranssi pystypari (eli myydystä rullasta myöhemmin irroitettuja merkkejä leimattuna) meni kaupaksi kympillä. Joku maksoi 1mk vihreästä ”kantapääkikka” leijonasta kympin – eli kyseessä oli suurikokoinen pallomainen ilmeisesti roskan aiheuttama kuvakevirhe. Albertilla on ennenkin ollut myynnissä 20mk postitalo merkin erikoisuuksia, ja oli tälläkin kertaa kolme kappaletta – ”matala merkki” myytiin hintaan 75 euroa. Kaksi muuta siirtymäerikoisuutta jäi huutokaupan aikana myymättä. Myös merkkiparilla oleva laskos jäi myymättä. Laskos oli mielestäni asiallinen. Siirtynyt 35mk Olavinlinna-merkki myytiin pienen kisailun jälkeen hintaan 87 euroa.

50_19350Postikortti Petsamon kautta laivalla Yhdysvaltoihin. Helsingistä 2 tai 12.7.1940 New Yorkiin, USAan. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1936 – 30.9.1942) 2,00mk. Kulkenut Petsamon kautta. Suomen sensuuri.

Mielenkiintoinen ja mielestäni vähän parempi postihistoriakohde, joka myytii 42 eurolla oli 2mk karmiini single postikortilla Yhdysvaltoihin 1940. Kortti ei näyttänyt juuri miltään ja itse asiassa tarkasti katsoen huomasin merkinkin olevan risan… mutta silti kyseessä on hyvä kohde. Nimittäin kortti on kulkenut Petsamon kautta laivalla suoraan Yhdysvaltoihin. Laiva on ollut toinen tai kolmas Petsamon kautta kulkenut Thorden varustamon laiva nimeltään joko S/S Marisa Thorden (2. laiva, joka lähti 9.7.) tai S/S Karin Thorden (3. laiva, joka lähti 20.7.). Kortti viittaisi S/S Karin Thordeniin, koska siinä ei ole Englannin sensuurin leimoja. S/S Marisa Thorden ohjattiin Englantiin, jossa posti sensuroitiin ja laiva sai sen jälkeen jatkaa matkaansa. Lisää tietoa näistä laivoista ja postin kulusta Petsamon kautta saa Hannu Kaupin kirjasta tai Esko Seitsosen Filatelistiss ajulkaistusta artikkelisarjasta. Kortilla olevassa leimassa on mykkä neliö, joka on ilmeisesti ”nolla”.

50_20194Kirje Helsingistä 2.1.1943 Zürichiin Sveitsiin. 4½mk sininen leijona single. Suomen sensuuri. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.10.1942 – 30.6.1945) 4,50mk.

Parempana yksittäispostitteena oli myytävänä 4½mk sininen singlenä Sveitsiin vuodelta 1943. Tässä lähtöhinta oli laitettu 90 euroon. Kohde ei ole tätä kirjoitettaessa mennyt kaupaksi. Nämä 4½mk singlekohteet eivät sittenkään ole mitään kovin helppoja, vaikka niitä on lähiaikoina jonkin verran tullutkin markkinoille myyntiin. ”Vaikeus” on toki vuosien saatossa vähentynyt, mutta nämä pesevät mennen tullen sellaiset kohteet kuin esimerkiksi Duudson virhepainama-arkit ja muut vastaavat modernin filatelian kohteet.

Postihistoriakohteista mainittakoon, että 1,25mk / 50p keltaisen päällepainamamerkin kakkosladelman merkki yksin postikortilla meni kaupaksi 42:lla eurolla. Kysymyksessä oli mielestäni ”siisti” kohde, jolla oli asiallinen Sorsakoski-leimaus. Sensuroitu Talvisodan aikainen kirje Etelä-Afrikkaan myytiin kahdellatoista eurolla ja 10mk sininen single USA:n oli vielä tätä kirjoitettasessa jäänyt kympillä myymättä.

50_19779Ehiökortin vastausosa Malojaroslavetsistä 26.4.1936 Leningradin kautta Tammisaareen. 1,20mk punainen ehiökortti ja 10p harmaa sekä 20p vihreä M30 lisämerkit, yhteensä 1½mk. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.12.1931 – 31.10.1936) 1,50mk. Malojaroslavets on kuuluisa Napoleonin sotien (1812) taistelupaikka.

Ehiö-osastossa oli myytävänä muutamia ehiökorttien vastausosia, joihin oli laitettu M30 merkkejä lisämerkeiksi. Näistä mielestäni kiinnostavimmat olivat Neuvostoliitosta lähetettyjä. Vaikein tällainen ehiökortti oli 1,20mk punainen ehiökortti 10p ja 20p M30 lisämerkein täydennettynä vuodelta 1936. Toinen kortti oli 1½mk punainen ehiö täydennettynä 50p vihreällä vuodelta 1938. Kumpikin myytiin hieman yli 30 eurolla. Ehiöiden vastauspuoliskot ovat yleisesti hyviä kohteita ja Neuvostoliitto on vähän parempi kohdemaa.

50_17798Lentopostikortti Turusta 2.10.1951 Alexandriaan, Egyptiin. 20mk sininen single. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1949 – 31.12.1951) 12,00mk, postikortin lentolisä (1.12.1950 – 30.6.1953) vyöhyke 1 8,00mk, yhteensä  20,00mk. Hyvä kohdemaa.

Lentopostia osastossa oli myöskin muutama kiinnostava kohde, nimittäin 20mk sininen leijona yksin lentopostikortilla Egyptiin. Kympin lähtöhinnasta hinta kipusi viiteen kymppiin. Kohde onkin ihan ”hieno”. Toinen samassa osastossa myytävänä ollut M30 kohde oli lentokuori Englantiin vuodelta 1945 toukokuulta. Kuori oli Englannissa sensuroitu ja taksana oli 4½mk kirjetaksa ja kymmeneltä grammalta yhteensä 5mk lentolisiä (2*2,5mk). Tämä taksa oli aika lyhytaikainen, sillä 5mk kirjetaksa tuli voimaan 1.7. 1945 ja 4,00mk lentolisä loppui helmikuun 27. päivä. Mattilan taksakirjassa kerrotaan, että 2,50mk /5g lentotaksa Englantiin alkaisi 15.3.1945 – jos taksa lasketaan tästä oli sen pituus 3½ kuukautta; todellisuudessa lähempänä totuutta lienee noin neljä kuukautta. Kympin lähdöllä tämä kohde on vielä tätä kirjoitettaessa myymättä.

Tätä kirjoitettaessa eivät kohteet ole vielä Postin lakon takia saapuneet, vaikka huutokauppa loppui jo muutamia päiviä sitten. Saas nähdä milloin tulevat.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 4½mk sininen, Egypti, ehiökortin vastausosa, Neuvostoliitto, Petsamo, siirtymä

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

1 marraskuun, 2015 By Mikael Collan

WP_20151031_11_15_22_Pro  Yllä: Forssan tapahtuman meininkiä kuvattuna näyttämöltä ”saliin” päin.

Forssassa järjestettiin taas perinteinen keräilytapahtuma, jossa olen ”pruukannut” pistäytyä. Tällä kertaa tulin paikalle kahden Salon kerhon kolleegan kanssa heti aamutuimaan. Nykyään en enää odota mitään ihmeellisiä löytöjä keräilytapahtumista, mutta aina olen jotain pientä mukaani saanut – kivaakin. Parasta antia on tietysti tavata keräilijäkolleegoita muilta paikkakunnilta. Forssassa paikalla oli mm. kovia M54 miehiä Haahtela ja Tapola.

uusmyy0001Yllä: Ehiöleikkeellä lähetetty kirje Enonkoskelta 15.4.1950 Helsinkiin. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.12.1948 – 30.6.1950) 15,00mk. Ostin tämän Hämeenlinnan kerhon laatikosta vitosella. Hauska mutta erittäin epävirallinen.

Kävin läpi lähes kaikki pöydät, joilla oli myytävänä M30 ”näköistä” tavaraa – eräällä, ilmeisesti virolaisen myyjän pöydällä oli laatikko toisen maailmansodan aikaista sensuuripostia. Kuoret olivat hyvän näköisiä, oli mm. Hollantiin mennyttä sodan aikaista tavaraa, Italiasta Eurooppaan lähetettyä ynnä muuta, mutta kaikki suomalaiset ns. erikoistaksaiset oli noukittu pois ja jäljellä oli vain väärätaksaisia tai muuten vähemmän kiinnostavia suomalaisia kohteita. Olo oli kuin hyeenalla, joka saapui vanhalle haaskalle.

iso_puolikasYllä: Toisen painoluokan kirje Helsingistä 24.4.1940 Toijalaan. 4mk Postitalo single. Taksa: Kirje (21-125g) kotimaassa (1.12.1931 – 15.6.1940) 4,00mk.

Juttelin eräänkin myyjän kanssa, joka kertoi, että hänellä on ”sata laatikkoa kellarissa” tavaraa odottamassa myyntiä, kun kysyin, että vaihtaako hän koskaan mukaan otettavia laatikkoja oli vastaus, että ”pitäisi varmaan” – no niin pitäisi. Koska samat myyjät kiertävät tapahtumia ja samat ostajat kiertävät tapahtumia, niin ainakin tavaran pitäisi vaihtua, muuten kiinnostus tulla tapahtumiin stoppaa tykkänään. Salossa järjestettävässä iltatori-tapahtumassa on tehty kaupungin puolelta sellainen päätös, että ”antiikkitavaran” myyntipaikkoja myydään ”vuosilipulla”, jolloin sementoidaan myyjät aina vuodeksi kerrallaan – tämä tarkoittaa sitä, että sama tavara on aina näytillä – keräilijän kannalta tämä on murhaavaa, koska ei ole mitään intoa käydä kuin kerran vuodessa katsomassa tavara läpi. Aiemmin myyjät vaihtuivat usein ja uutta tavaraa oli tarjolla joka viikko. Aina se järjestäjälle helpoin tapa ei ole oikea tapa toimia – se pitäisi muistaa, kun laitetaan kasaan erilaisia tapahtumia. Kun asiakas unohtuu tulee pää pian vetävään käteen.

uusmyyYllä: Postikortti Lieksasta 27.5.1943 Helsinkiin. Koska osoitekenttään on kirjoitettu ”tarinaa” on kortille suoraan laitettu 3½mk:n oliivi kirjemaksua vastaava merkki. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk.

Mitään kanuunoita ei tällä kertaa löytynyt, mutta muutamia ihan kivoja kohteita kyllä – etsiminen palkittiin. Ostin vitosella ehiöleikkeellä postitetun kirjeen, nämä ovat postin kannalta ”laittomia” lähetyksiä, mutta usein silti kulkeneita, kuten ostamani. Löysin myös penkolaatikoista yhden toisen painoluokan kirjeen 4mk Postitalo merkillä, kohde ei ole mitenkään ihmeellinen tai edes harvinainen, mutta olen usein noukkinut toisen ja ylempien painoluokkien kirjeitä talteen – kaikkia kohteitahan pitää olla vähintää kuusi kappaletta tallessa… Paras postihistoriakohde, jonka löysin oli postikortti, jolle oli ”suoraan” laitettu kirjetaksaa vastaava merkki, koska kortin osoitekenttään oli kirjoitettu tekstiä. Postikortin osoitekenttään kirjoittaminen oli postin sääntöjen mukaan kielletty ja johti siihen, että postikortti tulkittiin kirjeeksi. Lähetys on siis oikeataksainen ja ns. ”pikkumukava”. Jos esimerkiksi esitetään kotimaan postitaksoja mahtuu yksi tällainen lähetys varmasti mukaan kokoelmaan.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: ehiöleike, Forssa, Haahtela, kirjeen postimaksu

Stamp Forum 2015

24 lokakuun, 2015 By Mikael Collan

WP_20151022_10_07_51_Pro Yllä: Stamp Forum 2015 aluetta Helsingin Messukeskuksessa

Stamp Forum 2015 tai toiselta nimeltään Postimerkkimessut järjestettiin (ja järjestetään yhä tätä kirjoitettaessa) Helsingin Messukeskuksessa 22.-25.10. torstaista sunnuntaihin. Sisäänpääsymaksu oli 16 euroa, onneksi olin onnistunut hankkimaan Filatelistiliiton kautta alennetunhintaisen lipun. Vierailin paikalla torstai aamuna, heti tapahtuman auettua. Messutapahtuma järjestettiin kirjamessujen yhteydessä ja saman katon alla oli myös viini ja ruokamessut, nähtävää siis riitti. Kuten totesin jo Lapoex 2015 kirjoitukseni kohdalla ei yksi päivä kuitenkaan riitä isomman tapahtuman ”perkaamiseen”, itse keskityin vain postimerkkiosastoon ja filatelistien kanssa keskustelemiseen, enkä ehtinyt sen enempää tutustua lihapatoihin tai kirjallisuuteen. Torstaina aamupäivällä huomasin paikalla olevan mm. Zeppelin-keräilijä Niemisen Lappeenrannasta ja Zeppelin-kenttätunnuksia kokoelmallaan esitelleen Ratisen. Paikalla olivat myös Liiton pj. Juvas ja äskettäin Singaporessa kansainvälistä mainetta niittänyt Jukka Mäkipää, jonka mielestäni ”asiallinen” Suomen päälajikokoelma oli esillä. M30 keräilyn ”grand old man” Hannu Kauppi oli myös paikalla – Hannun kanssa keskustelimme maailman menosta, kokoelman rakentamisesta ja pohdimme A4 / A3 lehtien käytöstä kokoelman esittämisessä.

WP_20151022_11_05_26_ProYllä: Näyttelykehyksiä Stamp Forum 2015 tapahtumassa. Kokoelmiin tutustujia oli torstai aamuna aika vähäisesti.

Kehyksiä oli pystytetty messuhallin takaseinälle ja kokoelmia oli näytillä lähes seitsemänkymmentä. Pääosin kokoelmat olivat 1-2 kehyksen kokoisia. M30 kohteita oli näytillä muutamissa kokoelmissa, kiinnostavimpina M30 kohteita sisältäneinä kokoelmina esiintyivät mielestäni Ala-Honkolan kaksi kokoelmaa ja jo edesmenneen Juhani Kerppolan ”On se niin väärin” kokoelma.

Ala-Honkolan postihistorialuokassa esitelty ”Postiyhteys keskeytynyt” ja  lentopostiluokassa esillä ollut ”Kotimaan kirjelentoposti” kumpikin sisälsivät muutamia hienoja M30 lähetyksiä. Kirjelentoposti-kokoelmassa oli mm. 3mk oliivi single kotimaan lentokirjeellä vuodelta 1933 ja pari lentopostikorttia 30-luvulta. Yleisesti voidaan todeta, että 30-luvun lentoposti on vaikeampaa kuin myöhempi, koska lentopostitoiminta oli enemmän alkutekijöissään niin kuljetusten kuin yleisön asiaa kohtaa tunteman ”osaamisen” osalta. Näytillä oli myös hieno 9mk postitalo single-kohde yksin kotimaan lentopostikortilla vuodelta 1948. Ala-Honkola esittelee myös kotimaan lentopainotuotteita, jotka ovat vaikeita. Kokoelmassa on myös näytillä vuodelta 1956 oleva toisen painoluokan lentopainotuote. Kuoreen on kirjoitettu ”arvoton näyte” mutta kyseessä ei kuitenkaan ole tavaranäytteen vaan painotuotteen taksa, sillä tavaranäyte omana lähetyslajinaan oli jo poistunut. Postiyhteys keskeytynyt-kokoelmassa oli näytillä muutama hieno M30 postihistoriakohde. Eestiin 1941 kesällä lähetetty lähetys ei ollut mennyt perille postiyhteyden ollessa keskeytettynä Saksalaisen miehityksen takia, vuonna 1942 postiyhteys Eestiin oli auki liikepostille, mutta yksityisposti ei kulkenut, Ala-Honkola esittelee yksityisen painotuotteen, jonka kulku oli keskeytynyt. Kumpikin näistä on hieno Suomen ja Eestin väliseen sodanaikaiseen postinkulkuun liittyvä kohde. Postiyhteys Suomesta Saksaan katkesi virallisesti 2.9.1944, tähän liittyen oli näytillä postiyhteyden keskeytyksen jälkeen lähetetty lentopostikortti. Sodan jälkeisen postin säännöt kielsivät kuvallisten postikorttien lähettämisen, tällainen ”kielletty” kuvallinen postikortti Belgiaan oli yksi Ala-Honkolan kokoelman M30 helmistä. Näytillä oli myös M30 merkein frankeerattu pakettikortti, jonka kulun tulli oli keskeyttänyt.

Kerppolan ”On se niin väärin” kokoelma oli näytillä viimeistä kertaa. Tässä kokoelmassa Kerppola oli kerännyt näytille pääasiallisesti erilaisia taksavirheitä ja vääriä taksoja postilähetyksillä. Suurin osa kohteista on M30 merkein. Kokoelma on tätä kirjoitettaessa kokonaisuudessaan myynnissä systeemi.net palvelussa.

Lisäys 25.10.2015: Kokoelma meni kaupaksi siitä pyydetyllä 400€:n hinnalla. Postihistoriallisesti kokoelma on mielestäni erittäinkin hauska.

Mielestäni erinomainen asia oli Filatelistiliiton sivuilla oleva tapahtuman ”tuki” ja erityisesti eri kokoelmien listaus ja se, että osa kokoelmista on nähtävänä myös verkossa. Toivottavasti tästä tulee tapa näyttelyihimme, sillä se mahdollistaa kokoelmiin tutustumisen myös myöhemmin. Varsinaisten näyttelyjen kohdalla saattaisi olla asiallista, että kokoelmat tulisivat näkyviin vasta itse tapahtuman jälkeen ja siten, että mukaan on laitettu myös ”tulos” eli kokoelman saama pistemäärä ja mahdollinen mitali – luonnollisesti kokoeman omistajan luvalla. Mielestäni olisi myös hienoa, jos nähtäville saataisiin kokoelman synopsis. Toinen hieno homma oli, että useampi kerho oli yhdistänyt voimansa ja järjestänyt tapahtuman kehykset – kiitos kuuluu näiden kerhojen aktiiveille.

viroYllä: Tallinnasta Eestistä 12.7.1931 Turkuun lähetetty postikortti. Lähetetty ilmeisesti kokonaan ilman postimaksua, ehkäpä jättämällä postilaatikkoon. Leimattu Tallinnassa pyöreällä ”T” leimalla ja kirjoitettu kosmos-kynällä ”25 snt”. Kortille on kynämitätöity 1mk oranssi M30 leijonamerkki. Taksa: Eestin postin määrittelemä lunastustaksa  25 sentiä – joka on vastannut ilmeisesti Suomessa yhtä markkaa. Samaan aikaan (1.1.1930 – 31.11.1931) postikortin taksa Suomesta Eestiin oli maiden välisen postisopimuksen nojalla 1,00mk, joten tätä taksaa käyttäen olisi lunastus ollut kaksinkertainen postimaksu eli kaksi markkaa – kun Eestin posti oli kuitenkin määritellyt lunastushinnan pääsi vastaanottaja ”puolet vähemmällä”.

Paikalla oli myös muutamia liikkeitä, edustamassa. Myytävänä oli mielestäni aika hyvinkin messualennuksin keräilyn oheistavaraa. Itsekin päädyin ostamaan tarpeistoa. Kävin myös läpi muutamia lähetyslaatikoita ja löysin yhden M30 kohteen Käpylän Merkin laatikoista, joita en ollut koskaan ennen käynyt läpi. Löysin yhden kiinnostavan kohteen, lunastetun Tallinnasta lähetetyn postikortin, josta kuva ja vähän keskustelua yllä.

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: Ala-Honkola, Eesti, Kerppola, lentoposti, lunastus, Postiyhteys keskeytynyt, Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

19 lokakuun, 2015 By Mikael Collan

Hellman huutokaupoilla oli taas myytävänä M30 keräilijää kiinnostavia kohteita, tällä kertaa erityisesti kiinnostavaa oli erään M30 automaattimerkkejä käsittelevän kokoelman myynti. Mukana oli filateliapuolelta erittäinkin harvinaisia automaattimerkkikohteita ja postihistoriapuoleltakin useita automaattimerkkejä kulkeneilla kirjeillä. Henkilökohtaisesti kiinnostusta herätti myös muutama erä, joissa oli kiinnostavaa sisältöä. Kävin katsomassa kohteet etukäteen ja tämä osoittautui jälleen hyväksi strategiaksi, olenkin lähes kokonaan lopettanut erien ostamisen sokkona vain huutokauppakuvien perusteella. Aloitan kohteiden läpikäynnin filateliapuolelta ja sitten etenen postihistoriassa läheltä kauaksi. Sain luvan käyttää kohdekuvia, joten kirjoituksesta tuli mielenkiintoisempi.

Myytävänä oli 10p harmaan automaattimerkin kohteita kolmekin kappaletta. Kohdenumerolla 2106 myytiin leimattu kuusirivilö aitoutuksella, myyntihinnaksi tuli sata euroa. Näitä leimattuja pätkiä on voinut tulla siitä, että kun automaattien käyttö lopetettiin myytiin olemassa olevat merkkirullat eteenpäin ja niitä saattoi käyttää postitukseen ”normaalisti” – itse automaattihan leikkasi yhden merkin kerrallaan, joten tällainen rullan pätkä leimattuna ei ole automaatista tullut. Kohde 2107 sisälsi yhden leimatun ja yhden numeroidun 10p harmaan automaattimerkkiparin. Kohde myytiin lähtöhinnalla 30 euroa, joka mielestäni oli edullinen. Numerolla 2108 myytiin postituore numeroimaton automaattimerkkirulla ”ajalta ennen kuin tajuttiin, että kannattaa numeroida”. Näitä tunnetaan vain muutamia ja kysymyksessä on erittäin vaikea M30 kohde. Lähtöhinta oli sen mukainen 190€ ja myyntihinnaksi tuli 250€.

146153Yllä: 10p harmaan automaattimerkin leimaamaton ja numeroimaton 10 rivilö. Harvinainen kohde. Myyntihinta 250€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Toinen filateelinen harvinaisuus oli 1mk oranssin automaattimerkin kymmenrivilö. Harvinaisen tästä tekee se, että 1mk merkki oli erittäin ”helppokäyttöinen” lähes kaikilla postitteilla. Ilmeisesti kaikki jäljelle jääneet 1mk oranssin automaattimerkin rullat myytiin ja niitä käytettiin ahkerasti postituksessa. Näin ollen postituoreita 1mk oransseja automaattimerkkejä jäi jäljelle vain hyvin vähän. Pitää muistaa, että näitä ei alun perinkään ollut mitenkään valtavan paljon, vaan automaattimerkkirullia tehtiin yhteensä 340kpl ja 1mk oransseja automaattimerkkejä siis 340 tuhatta kappaletta. Kohteen lähtöhinta oli 200€ ja myyntihinta 210€ – tämä olisi voinut nousta korkeammallekin.

146177Yllä: 1mk oranssin automaattimerkin postituore kymmenrivilö. Harvinainen kohde. Myyntihinta 210€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Yllämainittujen lisäksi myytiin 50p keltaisen merkin leimattuja ja 1mk oranssin merkin leimattuja kappaleita. Näiden hinnat eivät nousseet erityisen koviksi, vaan kohteet vaihtoivat omistajaa kympeillä pikemminkin kuin satasilla. Tällä kertaa oli ”sauma” kasata saman tien M30 automaattimerkkien osasto kuntoon. Allekirjoittanut teki minkä pystyi mahdollisuuksiensa rajoissa. Minusta tuntui, että hiukan hämärtyi se, että kuinka harvinaisista kohteista oli kysymys, sillä mukana oli niin monta harvinaista kohdetta.

146429Yllä: Lentokirje Kemistä 30.8.1945 Helsinkiin. M30 7mk postitalo single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.7.1945 – 15.1.1946) 5,00mk, lentolisä (jokaiselta 20g:lta) kotimaassa (1.10.1942 – 31.12.1962) 2,00mk, yhteensä 7,00mk. Vaikeahko singlekohde, myyntihinta 60€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Mielenkiintoista oli nähdä, että kirjattu lentokuori kotimaassa jäi varsinaisen huutokaupan aikana myymättä ja myytiin vasta jälkimyynnissä. Lentokuoret M30 merkeillä ovat kohtalaisen vaikeita kohteita ja kirjattuna ne ovat suorastaan hyviä. M30 7mk postitalo merkki singlenä kotimaan lentokirjeellä myytiin pohjahinnalla 60€ – tämä on vaikeahko 7mk postitalon yksittäiskäyttö, vaikka saman kaltaisia muutamia tunnetaankin.

146434Yllä: Kirjattu toisen painoluokan lentopikakirje Helsingistä 4.10.1940 Tukholmaan, Ruotsiin. Mukana 10p harmaa automaattimerkki. 10mk saimaa, 2mk violetti, 40p vihreä, 25p ruskea ja 10p harmaa, yhteensä 12,75mk. Taksa: Kirje (21-125g) Pohjoismaihin (16.6.1940 – 31.8.1942) 4,75mk, kirjaaminen Pohjoismaihin (1.12.1931 – 31.8.1942) 2,00mk, pikalisä Pohjoismaihin (1.1.1935 – 31.8.1942) 4,00mk, lentolisä (21-125g) 1.4.1928 – 30.9.1942) 2,00mk, yhteensä 12,75mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Mielenkiintoinen automaattimerkkien postihistoriakohde oli postimerkkikeskuksessa Helsingissä 1940 leimattu kirje, jolle oli sattunut mukaan 10p harmaa automaattimerkki. 10p harmaiden automaattimerkkien postitteet ovat erityisen harvinaisia ja niitä tunnetaan vain muutamia. Kohteen lähtöhinta oli 150€ ja se myytiin 260€:lla. Hintaan saattoi vaikuttaa juurikin se, että lähetys oli lähetetty postimerkkikeskuksessa ja oli näin ollen ns. filateelinen postite, kyseessä oli kirjattu pikalentokirje Ruotsiin. Mainitsen erikseen, että kohde on kuvattuna myös Hannu Kaupin malli 1930 merkkejä käsittelevässä kirjassa.

146176Yllä: 1mk oransseilla automaattimerkeillä Helsingistä 26.12.1930 Sveitsiin lähetetty kirje. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1930 – 31.11.1931) 2,00mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Toinen mielestäni kiinnostava automaattimerkkikohde oli Sveitsiin lähetetty kirje, jolle oli mitätöity 2kpl 1mk oranssia automaattimerkkiä. Automaattimerkein ulkomaille lähetetyt kohteet ovat vaikeita. Kohteen lähtöhinta oli 30 euroa ja myyntihinnaksi muodostui 85 euroa. Kirjeen merkit oli ostettu automaatista, tästä kertoo se asia, että ne eivät ole toisissaan kiinni ja lähetyksen päivämäärä on juuri ajalta, jolloin automaatit olivat käytössä.

146432Yllä: Painotuotekuori Helsingistä 14.10.1943 Saksaan, 1mk oranssi single. Suomen ja Saksan sensuurit. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.10.1942 – 31.8.1945) 1,00mk. Kohtalaisen harvinainen single kohde. Tällaiset painotuotteet Pohjoismaiden ulkopuolelle ovat haastavia kohteita. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

Kohdenumerolla 2121 myytiin sodanaikainen painotuotekuori 1mk oranssilla leijonamerkillä singlenä. Nämä markan ulkomaan painotuotetaksan kohteet ulkomaille, Pohjoismaiden ulkopuolelle, ovat haastavia. Paras tällainen kohde on 1mk vihreällä, taksalle tarkoitetulle merkillä singlenä kulkenut painotuote, mutta tällaiset 1mk oranssilla kulkeneetkaan eivät ole huonoja kohteita, päin vastoin. Tällä kertaa kohteen lähtöhinta oli 120 euroa ja se myytiin hintaan 130 euroa. Mielestäni kyseessä ei ollut kovinkaan kova hinta! Ehkäpä ”kaikilla” on tämä kohde jo tai kaikki eivät ymmärtäneet miten hyvästä kohteesta oli kysymys.

Ns. ”Saksan erikoistaksainen” kirje 3½mk/2,75mk violetilla merkillä singlenä myytiin32 eurolla ja 9 päivän lentotaksainen merkki jäi myymättä sadan euron limitillä. Näitä 9 päivän taksaisia on lähiaikoina ollut myytävänä jonkin verran ja niitä tunnetaan parisen kymmentä. Lentopainotuote USAan vuodelta 1948 myytiin hintaan 55 euroa – tämän kohteen tekee paremmaksi se, että lentopainotuotteet eivät ole erityisen yleisiä ja lisäksi se, että painotuotteiden lähettäminen vapautui vasta vuoden 1947 loppupuolella. Malesiaan lähetetty kolmannen painoluokan kirje myytiin lähtöhinnallaan 40 euroa.

145070 145070a Yllä: Erä M30 ulkomaanlähetyksiä. Myyntihinta 220€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.

”Suomen postilähetyskokoelmat” osastossa oli myytävänä mielenkiintoinen postilähetyserä numerolla 1793.Kohdeseloste luki: ”m/30 erä 1930 – 47 lähetyksiä ulkomaille 8 kpl mm 5 mk sininen leijona parina lentokuorella 22.7.45”. Erästä oli tarjolla kaksi kuvaa, joissa kaikki erän kohteet oli esillä. Katsomalla tarkasti pystyi näkemään, että selosteen mukaisesti erässä oli myytävänä erinomainen kohde, 5mk sinisen parilla lentokuorella Sveitsiin. Kuori oli, kuten pitääkin, kulkenut lentona Englantiin, josta se oli jatkanut matkaansa Sveitsiin. Kysymyksessä on 5mk sinisen ”oikea-aikainen” käyttö. Nämä ovat hyviä kohteita. Erässä oli lisäksi pikakirje Sveitsiin 30-luvulta ja painotuotepostikortti 1mk oranssilla singlellä Sveitsiin joulukuulta 1942. Kysymyksessä on siis sama taksa kuin erikseen myydyssä 1mk oranssin painotuotteen kohteessa, joka myytiin hintaan 130 euroa. Erässä oli lisäksi ulkomaan pakettikortti, ilmeisesti Sveitsiin, kirjattu kirje Liechtensteiniin, pari 2mk punaista singleä postikortilla ja 2½mk vihreä single painotuotekuorella ulkomaille. Kaiken kaikkiaan kohtalaisen hyvä kokonaisuus. Lähtöhinta 100 euroa, myytiin hintaan 220 euroa.

M30 kohteita on lähiaikoina ollut markkinoilla saatavissa runsaasti, parempiakin! Tämä on selvästi painanut kohteiden hintoja ja hyvää tavaraa saa aiempaa edullisemmin. Onko kyseessä lama, filatelian ja postihistoriakeräilyn jatkuva laskusuunta, vai sattuman kauppa – vaiko ehkä kaikkien näiden yhdistelmä. Sitä pohtikaamme kylminä tulevan talven iltoina!

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10p harmaa, 1mk oranssi, 5mk sininen, 7mk postitalo, 9 päivän taksa, automaattimerkit, Hellman, lentokirje kotimaassa, painotuote

Filatelian perässä Gdanskissa

19 lokakuun, 2015 By Mikael Collan

WP_20151016_10_57_50_ProYllä: Gdanskin vanhassa kaupungissa sijaitseva postimerkkiliike osoitteessa Ulitsa Pivna 7/8

Pyytämättä ja yllätyksenä tapahtuu joskus mielenkiintoisia asioita, tällä kertaa kävi niin, että ex-tempore päätin lähteä ystäväni pyytämänä Gdanskiin. Aikataulu oli sellainen, että en pääsisi Hellman huutokauppaan paikalle, mutta pohdittuani asiaa totesin, että elämässä ehkä on muutakin kuin filateliaa! Toki filateliamiehenä selvitin, että löytyykö kaupungista postimerkkiliike ja löytyyhän sieltä. Liike sijaitsee aivan Gdanskin vanhan kaupungin keskellä, lähellä pääaukiota. Arvatenkin pääpaino merkeissä ja postihistoriassa on Danzigin merkeissä ja Puolassa, oikeastaan muuta oli hyvin vähän. Suomalaisia merkkejä oli muutama postituore – ei ainuttakaan kuorta. Vaikutti myös siltä, että tämänkin liikkeen toiminnasta suuri osa oli numismatiikkaan liittyvää.

Näiltä osin Gdanskin matka siis oli floppi, mutta odotuksetkaan eivät korkealla olleet, joten fiilikset eivät laskeneet. Ostin kuitenkin heräteostoksena Fischerin Puola postimerkkiluettelon, joka oli kyseisen luettelon ”kakkos osa”, joka julkaistaan vain noin viiden vuoden välein – tässä on listattuna Puolan alueiden posti ja saksalaisen miehitysajan postimerkit, ehiöt ja muu filatelia tarkasti. Täytyy muistaa, että vuosien 1940-1945 välisenä aikana Puola ei julkaissut omia postimerkkejään, vaan se oli osa suur-Saksaa ja kulki nimellä Generalgouvernement. Tälle alueelle siis posti kulki vuoden 1942 huhtikuun jälkeen ns. erikoistaksalla aina vuoden 1944 syyskuun alkupäiviin saakka.

Totesin, että hintataso Gdanskissa ei ole mitenkään erityisen matala – toki ravintolat ja elintarvikkeet ovat edullisempia kuin Suomessa, mutta tuontitavara ja merkkituotteet vaikuttivat olevan lähes samoissa hinnoissa.  Oma ”matkailuni” keskittyi vain wanhaan kaupunkiin ja Gdanskin keskustaan, lähialueilla on ainakin laivaharrastajille paljon nähtävää suuren telakan muodossa, sekä toki itämeren ranta lienee kiinnostava.

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: Danzig, Gdansk

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

12 lokakuun, 2015 By Mikael Collan

WP_20151010_10_22_16_ProYllä: Näkymä Salon tapahtuman myyntipöydistä

Salon Filatelistikerho järjestää vuosittain yksi tai kaksi keräilytapahtumaa, yleensä Hermannin koululla Salon keskustassa. Tapahtumissa on silloin tällöin ollut näytillä myös muutama kehys ”näyttelyfilateliaa” – tällä kertaa näytillä oli Taisto Hilkun LAPOEX-15 näyttelyssäkin näytillä ollut parin kehyksen ehiökokoelma.

Vedin omalta osaltani tyhjän arvan Salon tapahtumasta, ehkäpä juuri siksi, että olen itsekin salolainen ja nähnyt ne kohteet, jotka minua saattaisivat kiinnostaa – ostin kuitenkin muutamia levyllisiä merkkejä ja joitakin ulkolaisia postihistoriakohteita – sopivasti… Myyjiä oli paikalla parisen kymmentä, mukana useita Salon kerhon jäseniä. Vaikka tapahtuma alkoi virallisesti yhdeksältä oli tohina jo päällä ennen yhdeksää.

WP_20151010_10_22_20_ProYllä: Salon tapahtuma, näkyvillä Hilkun ehiökorttikokoelma

Turun Postimerkkikerho järjestää käsittääkseni pari kertaa vuodessa keräilytapahtuman – ainakin muistan viime keväänä käyneeni Turussa. Kupittaan paviljongissa oli parisen kymmentä myyntipöytää ja myytävänä kaikenlaista tavaraa. Yksi myyjistä oli Esa Mattila, ehkä tunnetuimman suomalaisen Postitaksaluettelon tehnyt pitkän linjan filatelisti ja postihistoriamies. Esalla ei ollut mukana mitään M30 erikoisuuksia, mutta kaivoin hänen penkolaatikostaan muutaman ulkomailta tulleen kuoren.

WP_20151011_13_50_05_ProYllä: Reposaaresta 27.11.1954 Helsinkiin lähetetty postikortti. Leimattu lennättimen leimalla, 15mk punainen M30 leijona single. Taksa: Postikortti kotimaassa (1.1.1952 – 31.5.1956) 15,00mk.

Löysin pari vähän tavallisempaa M30 kohdetta, jotka kuitenkin ovat ns. pikkukivoja. Toinen on Reposaaresta lähetetty postikortti, jolla oleva leimaus oli erittäin selkeä ja hieno – mielenkiintoiseksi, joskaan ei tässä tapauksessa harvinaiseksi tämän tekee se, että Reposaaressa oli käytössä tavallisen postin leimauksessa lennätin leima.

WP_20151011_13_50_14_ProYllä: Helsingistä 12.1.1948 Loviisaan lähetetty painotuote. M30 3mk harmaa single. Taksa: Painotuote (-50g) kotimaassa (1.1.1948 – 30.11.1948) 3,00mk.

Toinen kohde oli ”ihan tavallinen” 3mk harmaalla merkillä kulkenut painotuotepostikortti kotimaassa. Noukin tämän pois, koska se oli leimattu ennen painotuotteelle tarkoitetun 3mk vihreän merkin ilmestymistä. 3mk painotuotteen taksa alkoi 1.1.1948, mutta taksalle tarkoitettu 3mk vihreä merkki ilmestyi ”vasta” 9.2.1948. M30 ostokseni maksoivat yhteensä kuusikymmentä senttiä.

WP_20151011_10_18_58_ProYllä: Kupittaan Paviljongin tapahtumanäkymä

Paikalla oli myös muita maamme eturivin filatelisteja ja juuri tähän ”kaverien” tapaamiseen keräilytapahtumat ovatkin omiaan. Keskustelin erään näyttelyfilatelistin kanssa ja pohdimme sitä, että vuoden 2016 aikana ei ole yhtäkään kansallista näyttelyä, jossa kokoelma voisi meritoitua Finlandia 2017 näyttelyyn – jonkin asteinen töppi on tapahtunut tämän asian suhteen. Ainoa kotimaassa oleva isompi näyttely on Jyväskylässä järjestettävä Pohjoismaihen näyttely, jonne sinnekään ei voi osallistua kokoelmalla, joka ei ole jo etukäteen kansallisessa näyttelyssä saavuttanut tarvittavaa pisterajaa.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 3mk harmaa, Reposaari, Salo, Turku

TamCollect 2015

3 lokakuun, 2015 By Mikael Collan

WP_20151003_10_04_16_ProYllä: Tamperetalo syksyisessä aamussa

TamCollect 2015 keräilytapahtuma järjestettiin Tampereella 3.-4.10.2015 – tätä kirjoitettaessa Tamperetalolla on ensimmäisen päivän osalta juuri tapahtuma hiljennyt. Tapahtuma järjestettiin talon pohjakerroksessa olevissa kahdessa suurehkossa näyttely / kokoustilassa.Paikalla oli arvioltani parisen kymmentä kauppiasta, joilla oli myytävänä filatelian ja korttien lisäksi myös jonkin verran muuta keräilytavaraa.

WP_20151003_11_48_35_ProWP_20151003_10_46_34_ProYllä: Tapahtuman myyntipöytiä kahdessa kuvassa

Tapahtumassa oli esillä myös näyttely, jossa oli runsaasti kehyksiä – näyttelyohjelmassa kerrotaan niitä olleen tarkaleen ottaen 140. Näyttelyssä oli filatelian ja postihistorian lisäksi esillä mm. kortteja ja osakekirjoja. Mukana oli myös Jukka Mäkisen hieno leimamerkkikokoelma. Mieleeni jäi myös Jouko Kaartisen euroaikaisten merkkien virheitä esittelevä yhden kehyksen kokoelma.

TRE_tapahtuma0001Yllä: Painotuote onnittelukortti Helsingistä 8.12.1943 kenttäpostiosoitteeseen. M30 50p vihreä leijona single. Taksa: Joulun ja uudenvuoden onnittelukorttien erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin (10.12.1943 – 10.1.1944) 0,50mk. 1kk taksa.

Yksi ainoita kokoelmia, joissa M30 merkkejä esiteltiin oli Jukka Kaivannon 30-luvun merkkejä esittelevä yhden kehyksen kokoelma. Muuten M30 oli satunnaisesti mukana muuhun aiheeseen liittyen. Olisi hienoa, jos M30 kaltaisesta laajasta keräilyalueesta olisi mukana vaikkapa sitten yhden kehyksen kokoelma, jostakin pienemmästä kokonaisuudesta – ehdotanko kenties itselleni tätä… jäänee nähtäväksi.

TRE_tapahtumaYllä: Painotuote pääsiäiskortti Helsingistä? 4.4.1944 kenttäpostiosoitteeseen. M30 50p vihreä leijona single. Taksa: Pääsiäisen 1944 erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin (1.4.1944 – 10.4.1944) 0,50mk. 10 päivän taksa!

Mitä sitten jäi käpälään tällä kertaa – myyjiähän paikalla oli useita. No jotakin sentään, löysin aikamoisen pläräämisen jälkeen kolme korttia, yhden Yhdysvaltoihin menneen, jonka ostin sillä oletuksella, että se oli lentopainotuote, mutta joka osoittautui väärätaksaiseksi. Menetys tällä kertaa kolme euroa. Lisäksi löysin kaksi rintamille lähetettyä onnittelukorttia, jotka kumpikin ovat lyhyillä kenttäpostin onnittelutaksoilla lähetettyjä. Huomasin kummankin kortin olevan lähetetty samalle henkilölle. Mitään uskomatonta saalista ei siis tällä kertaa verkkoihin jäänyt, mutta sentään jotakin.

Erityistä kiinnostusta minussa herätti itse Tamperetalo, jossa vuoden 2017 Finlandia suurnäyttely tullaan järjestämään. En muistaakseni ollut koskaan ennen Tamperetalossa sisällä käynyt, joten kerta se oli ensimmäinenkin. Puitteet vaikuttavat hienoilta, vaikka en päässytkään näkemään kuin hieman aulatiloja ja tapahtumalle varatut kellaritilat.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: joulun erikoistaksa 1943, pääsiäisen erikoistaksa 1944, TamCollect, Tamperetalo

HTO huutokauppa 31

30 syyskuun, 2015 By Mikael Collan

Edellinen HTO huutokauppa oli M30 keräilijän kannalta erittäin kiinnostava, niin kiinnostava, että siitä riitti kerrottavaa kahden artikkelin verran. Tämänkertainenkin huutokauppa sisälsi useita kiinnostavia M30 kohteita, myös sellaisia, joita harvemmin näkee. Huomattavaa on, että lähtöhinnat HTO huutokaupoissa ovat mielestäni järkeviä, mikä mahdollistaa kohteista huutamisen – huomattavaa siksi, että näin suinkaan ei aina ole huutokauppakentässämme tai ulkomaisissa huutokaupoissa ollut. Sain jälleen meklarilta luvan käyttää huutokaupan kuvia blogissani!

Tällä kertaa tekninen vika sotki huutokaupan loppukahinoita, nimittäin Philabid serveri lopetti toimimisensa noin kolmisen minuuttia ennen huutokaupan päättymistä. Itse, varmasti monen muun joukossa, jouduin tyytymään katseluoppilaan rooliin, kun huutokauppakello kävi ja siirtyi jälkimyynnin puolelle ilman, että pystyin asettamaan haluamiani huutoja järjestelmään. Siitä ei jäänyt epäselvyyttä, että Philabid järjestelmässä on vielä luotettavuuspuolella kehittämisen varaa. En lähde arviomaan vian syitä, koska spekulaatio asian suhteen ei tuota kenellekään lisäarvoa, voin vain todeta, että tällaiset episodit ovat harmillisia. En pidä tätä kuitenkaan HTO huutokaupan järjestäjän vikana, vaan virhe on palveluntarjoajan.  Huutokaupan väki lähetti asiaan liittyen mielestäni asiallisen kirjeen pian ongelmien jälkeen ja uudelleen vielä seuraavana päivänä. Koska kerta ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, vahvistui Philabidin tekniseen luotettavuuteen liittyvä negatiivinen muistijälki mielessäni. Noh, siirrytäänpä itse asiaan…

31_sl0574Yllä: Turussa 17.8.1954 leimattu 8mk vihreä loistoleimattu M30 merkki. Myyntihinta 73 euroa.

Filateliapuolella myytävänä ei ollut mitään uskomattomia kohteita, mutta muutamia kiinnostavia sielläkin. Loistoja oli myytävänä useampiakin. Mielestäni tiettyjen yleisempien merkkien loistojen hinnoittelussa kymmenen euron limitti on aika kova – näitä loistoja myydään nimittäin mm. systeemi.net palvelussa usein euron lähtöhinnoilla, joskus alemmillakin. Kauppa kuitenkin kävi. Alla olevasta taulukosta voidaan nähdä toteutuneita hintoja kootusti.

Merkki LO / Läh. LO hinta muuta
20p vihreä LO 10
50p keltainen LO 10 harv. Paikkakunta
50p keltainen LO –
60p harmaa LO 14
5mk sininen lähes 10
8mk vihreä LO 73
8mk violetti lähes 12
15mk lila LO 17
16mk linja-auto LO 29 roso
25mk sininen LO 10
35mk Olavinlinna lähes 22

Erikoisuuksiakin oli myytävänä jonkin verran, mm. hammastamaton 5mk keltaisen merkin liimoitettu pari arkin reunasta oli myytävänä kahden kympin lähtöhinnalla ja myytiin hintaan 28 euroa. Tarttumia oli tarjolla 50p vihreästä (mh. 15€)  ja 5mk keltaisesta (mh. 12€) leijonasta. Hammastesiirtymiäkin oli tarjolla muutamia: 1mk vihreä siirtymä meni kaupaksi kympillä, 4mk oliivin sivuttainen siirtymä jäi myymättä huutokaupan aikana, ja 5mk sinisistä siirtymistä myytiin toinen limitillä. ”Avattu” automaattimerkkirulla 10 pennin merkkejä myytiin hintaan 24 euroa; näitä rullia on ollut viime vuosina myytävänä myös avaamattomina useampaan otteeseen ja taitaa olla tälläkin hetkellä Hellmanin seuraavassa huutokaupassa.

31_sl0572Yllä: Reikäleipä kuvioleima M30 2,75mk violetilla leijonamerkillä. Myyntihinta 22 euroa.

Niin sanottu ”reikäleipä” kuvioleimaus, ilmeisesti postitoimiston tuloleimauksena käytetty epävirallinen, mutta todellinen, oli myytävänä leikkeellä – M30 merkkejä on mitätöity hyvin vähän kuvioleimoilla, joten tällainenkin ehkä mahtuisi kokoelmaan. Lähtöhinta oli 20 euroa ja kauppa tehtiin 22 eurolla.

Postihistoriapuolella oli myytävänä kaikenlaista kiinnostavaa, osa kohteista on erään tunnetun keräilijän kokoelmista. Tapani mukaan ”liikutaan” kotimaasta ulkomaille, läheltä kauaksi.

Harvemmin tavattavia M30 merkkejä ns. tabseilla, eli tässä tapauksessa arkin reunaan yksityisesti tehdyin mainospainatuksin – oli myytävänä. Harmillista kyllä kuori oli sekapostite ja näin ollen vähemmän kiinnostava M30 kokoelmaan. Tämä kirjekuori jäi myymättä huutokaupan aikana, lähtöhinta oli 40€. Myynnissä oli myös kohtalaisen vaikea kirjattu painotuotekuori – siisti sellainen. Kohde oli 1934 Helsingistä Hankoon lähetetty Philipsin firmakuorella. Muistaakseni olen nähnyt aikoinaan tämän kohteen eräässä näyttelykokoelmassakin. Limitti oli 50€ ja osoittautui tällä kertaa liian kovaksi.

Notraco Oy:n kuorella oleva 2mk karmiini M30 leijonamerkki ”N” suojareijittein myytiin limitillä hintaan 50 euroa. Suojareijitteet lähetyksillä ovat kohtalaisen vaikeita kohteita. Kysymyksessä oli ns. ”ikkunakuori” ja sen takia en itse innostunut. Hyvä kohde kuitenkin ja sopiva suojareijitteiden keräilijälle.

31_sl0723 31_sl0724Yllä: Raumalta ?.2.1943 Helsinkiin lähetetty vakuutettu kirje. Vakuutusarvo 10000 mk. Takana Vakka-Suomen Suojeluskuntapiirin sinetti ja tuloleima Helsinkiin 2.2.1943. M30 10mk Saimaa single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk, kirjaaminen (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk, vakuuttaminen jokaiselta 1000mk:lta (1.1.1935 – 30.6.1945) 0,30mk*10=3,00mk, yhteensä 10,00mk. 

M30 10mk Saimaa merkeillä oli tarjolla singlekohteita: Näistä ensimmäinen, oikeataksainen vakuutettu kirje kotimaassa vuodelta 1943 myytiin limitillä 15 euroa – nämä useamman taksan yhdistelmät eivät sittenkään ole mitään erityisen helppoja kohteita singlenä. Toinen kohde oli myöskin oikeataksainen toisen painoluokan kotimaan lentokirje, joka oli Helsingistä lähetetty Turkuun vuonna 1945. Kotimaan lentokirjeet ovat vaikeampia kohteita ja tämäkin olisi erinomainen kohde, mutta se oli mielestäni vähän ”liian kaunis ollakseen totta” – eli mielestäni kohde haiskahti aika filateeliselta ja tähän viittasi myös lähettäjä. Jätin tästä syystä huutamatta tätä kohdetta – olinko typerä, se selviää ehkä joskus, yleensä virheet löytää edestään… myyntihinta oli 36 euroa. Kolmas 10mk Saimaa single kohde oli Helsingistä 31.12.1945 Sveitsiin lähetetty ulkomaan kirje (mh. 10€). Neljänteen 10mk Saimaan singleen palaan alempana…

31_sl0717Yllä: Mikkelissä 26.2.1949 leimattu Lahteen lähetetty Sähköpostiosoitus. M30 12mk sininen leijona single. Taksa: Postiosoitus (-10000mk) kotimaassa (1.12.1948 – 30.6.1950) 12,00mk. 

Vaikein myytävänä ollut lähetyslaji tällä kertaa oli sähköpostiosoitus, joka oli lähetetty Mikkelistä 1949 Lahteen. Kortilla oli myös Mikkeli Kontr. leimaus. Kohteella oli 12mk sininen leijonamerkki yksinään, eli kohtalaisen hyvä single kohde tälle ulkomaan kirjeen taksalle tarkoitetulle merkille. Kohde oli pitkään ilman huutoja ja siinä kohtaa kun tekninen häiriö keskeytti kaupankäynnin oli se minun nähdäkseni yhä myymättä. Myytiin ilmeisesti jälkimyynnissä pohjahinnalla 120€. Kyseessä oli kohtalaisen hyvä M30 kohde, vaikka kortti olikin vasemmasta yläkulmastaan hieman nuhjuinen.

Kiinnostava oli myös radioamatööriluvasta leikattu leike, jolla oli lupamaksun maksamiseksi mitätöityjen leimamerkkien lisäksi postimaksun maksamiseksi käytetty M30 100mk Helsinki merkki. M30 merkkikin oli mitätöity ”Mitätön” leimalla.  Kysymyksessä on mukavahko ”kommervenkki”, vaikkei kyseessä olekaan erillinen lähetyslaji tai ilmeisesti edes taksa. Näitä on nähty joissakin postihistoriallisissa kokoelmissa. Myyntihinta oli 55 euroa.

31_st0156Yllä: Postikortti pikana Helsinki-Töölö 20.4.1951 Storängeniin Ruotsiin. M30 35mk Olavinlinna ja 2mk vihreä, yhteensä 37mk. Vaikeahko kohde. Taksa: Postikortti Pohjoismaihin (1.7.1950 – 31.12.1951) 12,00mk, pikalisä (1.1.1948 – 31.12.1951) 25,00mk, yhteensä 37,00mk. Myyntihinta 16 euroa.

Kiinnostava pikapostikortti Ruotsiin myytiin 16 eurolla – postikortit lentona ovat tavallisia, mutta pikalisä postikortilla yksin on, ehkä yllättävääkin kyllä, vaikeahko kohde. Huutelin tätä kohdetta, mutta teknisen vian takia siitä jäi minun osaltani viimeinen sana sanomatta, pystyin kuitenkin nukkumaan yöni! Kyseinen kohde oli vuodelta 1951 ja sillä oli 35mk Olavinlinna ja 2mk vihreä M30 leijona.

Toinen kiva Pohjoismaihin mennyt kohde oli lentopainotuotteena lähetetty Aeron aikataulu. Lentopainotuotteet ovat mukavia ”pikku-nättejä” kohteita, jotka eivät mielestäni ole lainkaan saaneet ansaitsemaansa arvostusta. Myytiin pohjahinnalla 12€. Myytävänä oli myös pakettikortti Ruotsiin. Kyseessä oleva kortti oli Rovaniemeltä lähetetty ja kulkenut jo leimojensakin perusteella Haaparannan kautta. Harvat tietävät, että pakettipostille Ruotsiin oli useita taksoja riippuen siitä mitä reittiä ne kulkivat, yksi reitti kulki Haaparannan kautta (junalla) ja toinen laivalla Turusta. Pakettikortin lähtöhinta oli kymmenen euroa, mutta kortin hinta lähti varhaisessa vaiheessa nousuun ja päätyi 72 euroon. Mielestäni tämä oli aika kova hinta ja tavoittelee 8mk vihreän loistoleimaisen loppuhinnan kanssa tämän huutokaupan ”kalleimman” M30 kohteen titteliä.

31_st0153Yllä: Kristiinankaupungista 7.7.1944 Bautzeniin lähetetty kirjattu lentokirje. M30 10mk Saimaa single. Taksa: Kirje (-20g) Saksaan (1.9.1942 – 4.9.1944) 3,50mk, kirjaaminen ulkomaille (1.10.1942 – 30.6.1945) 4,50mk, lentolisä (jokaiselta 5g) Saksaan (1.10.1942 – 4.9.1944) 2,00mk, yhteensä 10,00mk. Myyntihinta 22mk. 

Ulkomaille, Pohjoismaiden ulkopuolelle kulkeneita kohteita oli myytävänä useita ja näiden mukana myös monta kiinnostavaa. Mukana oli myös ns. ”Saksan erikoistaksaisia” eli Euroopan Posti- ja Pikatiedotusliiton taksalla lähetettyjä lähetyksiä. Ensimmäinen kohteista oli 3½/2,75mk päällepainamamerkki singlenä kirjeellä Saksaan vuonna 1943. Tälle merkille on aika vaikea löytää hyvää single kohdetta ja tällainen erikoistaksainen ajaa asian. Myyntihinta oli 25 euroa, joka samalla oli kohteen limitti – mielestäni edullinen. Toinen kohde oli 10mk Saimaa single erikoistaksaisella kirjatulla lentokuorella vuodelta 1944, joka myytiin hintaan 22 euroa. Vaikka kohdeselosteessakin mainostettiin ”ajan patinaa” niin siitäkin huolimatta kohde oli mielestäni halpa. Olen nähnyt vastaavia vain pari kertaa.

31_st0152Yllä: Helsingistä 27.2.1945 Lontooseen lähetetty lentokirje. M30 10mk Saimaa ja 2½mk punainen, yhteensä 12½mk. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.10.1942 – 30.6.1945) 4,50mk, lentolisä jokaiselta 5 grammalta Englantiin (19.2.1945 – 27.2.1945) 4,00mk*2=8,00mk, yhteensä 12,50mk. Lyhyt taksa-aika heti yhteyksien auettua. Taksa-ajan viimeisen päivän lähetys.

Lyhyimmän taksa-ajan myytävänä ollut M30 kohde tällä kertaa oli 9 päivän taksainen lentokirje Englantiin 27.2.1945 postiyhteyksien auettua. Näitä yhdeksän päivän taksaisia tunnetaan parisen kymmentä ja niitä on myyty useampia viimeisten parin vuoden aikana. Hinnat ovat pyörineet satasen kummallakin puolen. Tähän hintatasoon verraten oli myydyn kohteen hinta alakanttiin, se nimittäin myytiin 65 eurolla. Limitti oli niinkin alhainen kuin 25 euroa. Edullisesti meni – vaikka näitä on ollutkin myytävänä verraten usein, ei kohde ole kovin helppo. Muista myytävänä olleista Eurooppaan kulkeneista kohteista mainitsen välirauhan aikaisen lähetyksen Italiaan, jolla oli Italian sensuuri ja lentopostikortin Liechtensteiniin.

31_sl0728Yllä: Helsingistä 5.9.1955 Vizogapatamiin Intiaan lähetetty lentokirje. M30 50mk Tampere ja M54 15mk punainen, yhteensä 65mk. Mennyt laivalle S/S Renata. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1952 – 31.5.1956) 25,00mk, lentolisä jokaiselta 5 grammalta (1.7.1953 – 30.9.1957) vyöhyke 6 20,00mk, yhteensä 45,00mk. Ylitaksa. Harvinainen kohdemaa.

Kaukomaihin kulkeneita kohteita oli myynnissä mm. painotuotekirje Iraniin, kirje Tunisiaan, kirje Egyptiin, toisen painoluokan kirje Belgian Kongoon ja lentokirje Intiaan. Huutokaupassa oli myös myytävänä ”arvoton näyte” kuori Portugalin Intiaan. Kuori oli vuodelta 1937 ja sille oli laitettu 50 pennin edestä postimerkkejä, mikä oli liian vähän ja kuorelle oli lyöty ”T” leimaus. Olin aluksi kiinnostunut tästä kohteesta, koska se oli kohdemaansa ja lähetyslajinsa puolesta harvinainen, tarkemmin asiaa pohdittuani ja asiaa pähkittyäni tulin siihen tulokseen, että kuori oli liian paljon ”liian hyvää ollakseen totta” osastoa, nimittäin kaikki tavaranäytteet, jotka minulla on ovat pääsääntöisesti firmojen kuorilla ja enemmänkin näytepusseja eivätkä tavallisia kirjekuoria. Kohdetta ei oltu mitenkään suosioleimattu, vaan siinä oli aivan tavallinen Tampereen ketjuleimaus. Joka tapauksessa en lähtenyt kilpahippasille tämän kohteen osalta, vaikka se kiinnostavalta aluksi vaikuttikin. Kohde myytiin 66 eurolla limitin ollessa 60 euroa.

31_sl0291Yllä: Lahdesta 20.2.1940 Viipuriin lähetetty kirje, M30 2mk karmiini single. Leimattu ”Postitoimisto ei toimi – Postanstalten fungerar ej”, sotasensuurin tarkastama. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.12.1931 – 15.6.1940) 2,00mk. Harvinainen ja erittäin mielenkiintoinen.

Mielenkiintoisia kohteita oli myös muissa osastoissa, erityisesti nostan tässä esiin ”muut sekalaiset leimat / postilähetykset” osaston, jossa oli ainakin kaksi jännittävää kohdetta. Toinen näistä oli Postisäästöpankin (PSP) leimaama M30 20mk postitalo-merkillä oleva kirje ja toinen erittäin mielenkiintoinen Talvisodan postihistoriakohde, nimittäin Viipuriin osoitettu ”tavallinen” M30 2mk karmiinilla merkillä oleva kuori, leimattu 20.2.1940 eli juuri Viipurin kovien pommitusten aikaan. Kuorella oli sotasensuurin leimaus ja erillinen ja minun mielestäni erittäin kiinnostava ja harvinainen leimaus ”Postitoimisto ei toimi – Postanstalten fungerar ej” rivileimaus. Yritin selvitellä erinäisistä lähteistä, että milloin Viipurin postitoimisto evakuoitiin, mutta tarkkaa päivää en pystynyt selvittämään (ehkä joku osaa auttaa, laitan sitten tiedon tänne, sikäli kuin mikäli sen jostain saan), mutta juuri näihin aikoihin on tämän täytynyt tapahtua. Välirauhahan julistettiin 12.3.1940 ja Viipurista vetäydyttiin 13.3.1940. Tämän kohteen hinta oli 120€ eikä se mennyt kaupaksi huutokaupan ”normaalin” kaupankäynnin aikana – oli mennyt kuitenkin kaupaksi jälkimyynnissä. Minulla ”ei ollut varaa” ostaa tätä kohdetta, vaikka kovasti tekikin mieli.

31_sl0285Yllä: PSP leimalla mitätöity kuori, takana saapumisleima 14.8.1950. M30 20mk Postitalo single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.7.1950 – 30.6.1950) 20,00mk. Mielenkiintoinen.

Yllä olevat kaksi leimakohdetta kertovat meille, että on syytä pitää silmät auki myös ”muissa osastoissa” myytävien kohteiden suhteen, sillä M30 kohteita voi löytyä lähes mistä tahansa osastosta.

Lisäksi voidaan huomata, että sotilaspostin osastossa oli myytävänä vuoden 1944 pääsiäistaksainen painotuotepostikortti rintamille. Kohteen lähtöhinta oli 10 euroa ja se myytiin 25 eurolla. Kortti oli päivätty 5.4.1944. M30 postihistorian eriä oli myöskin useita myytävänä, en uskaltautunut niitä mitenkään erityisesti huutelemaan, sillä minulla ei ollut mahdollisuutta käydä katsomassa kohteita.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10mk Saimaa single, 9 päivän lentotaksa, HTO, Notraco, pääsiäistaksa 1944, Postitoimisto ei käytössä, PSP leimaus, radioamatöörilupa, sähköpostiosoitus, Viipuri

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

24 syyskuun, 2015 By Mikael Collan

Filatelia ja postihistoria on kaupankäynnin kohteena jatkuvasti netissä ja kauppaa käydään – ajattelin kirjoittaa muutaman sanan lähiaikoina päättyneistä internet-huutokaupoista, joissa myytiin muutamia kiinnostavia kohteita.

Vähän aikaa sitten päättyi Sinetti Postin huutokauppa numero 116, jossa oli myytävänä muutamia kiinnostavia M30 kohteita. Mainittakoon näistä 1,25mk/50p päällepainamalla oleva keltainen leijonamerkki postikortilla Eestiin vuodelta 1932. Kohteen selitteessä mainittiin, että kyseessä olisi vaikeamman kakkosladelman merkki, mutta erittäin epäselvästä, suorastaan suttuisesta, kuvasta ei varsinaisesti pystynyt asiaa varmistamaan. Itse asiassa suurentamalla kuvaa niin paljon kuin pystyi saattoi tehdä mittauksia ja todeta, että kyseessä saattaa olla ykkösladelma. Joka tapauksessa kohde myytiin 72,60 euron hintaan lähtöhinnan ollessa 30€. Jos kyseessä oli oikeasti kakkosladelma on kohde hyvä – itse asiassa erinomainen merkin postihistoriallinen kohde, sillä kysehän on Suomen ja Eestin välisen postisopimuksen taksasta, jonka mukaan postikortin taksa oli sama kuin taksa Pohjoismaihin. Näissä tarkkuutta vaativissa kohteissa tulisi aina olla mukana suurennettu kuva itse merkistä, jotta jokainen voisi tehdä paremmin päätelmiä kohteen oikeellisuudesta. Itse en lähtenyt huutamaan lainkaan, koska epäilys kalvoi mieltäni.

LISÄYS: Katselin vielä uudestaan kohdetta erään keräilijän kanssa käydyn keskustelun pohjalta ja havaitsin, että kyseinen postikortti olisi kulkenut painotuotteen taksalla, koska sanoja on vain viisi. Tämäkin asia olisi pitänyt heti tajuta, mutta sekään ei paranna kohdetta.

2mkpunpäälleYllä: Tampereelta 21.4.1937 Nummelle lähetetty vapaapaketti postiennakolla. 2mk/1½mk punainen single. Postiennakkomäärä 50mk. Vain postiennakkomaksu maksettu. Taksa: Postiennakko (-50mk) kotimaassa (1.1.1935 – 31.5.1937) 2,00mk.

Toinen Sinetti Postin huutokaupassa ollut kiinnostava kohde oli 2/1,5mk punainen leijona päällepainamamerkki vapaapaketin postiennakkomaksuna. Nämä pelkän postirahavapauden / vapaakirjeoikeuden ulkopuolelle jäävien maksujen maksuksi käytetyt frankeeraukset ovat kiinnostavia ja tällä merkillä näitä ei joka päivä tule vastaan. Kohde myytiin 8 euron lähdöllä ja päätyi hintaan 17,60€.

eBayssa myytiin liuta kiinnostavia sodanaikaisia M30 kohteita erään Ukrainassa majaansa pitävän myyjän toimesta.

Mukana oli mm. 1940 kesällä Yhdysvaltoihin lähetettyjä kirjeitä, joista parempi, selkeäleimainen, myytiin alle 30€:lla – kohde oli M30 leijonilla maksettu 3½mk taksainen 7.7.1940 leimattu ja ilmeisesti Petsamon kautta kulkenut – toinen oli erittäin rumilla tärähtäneillä leimoilla leimattu kuori, jolla oli singlen 2:75/2mk punainen päällepainama leijonamerkki ”T” leimoin – ilmeisesti kuitenkin vuodelta 1940, tämä myytiin alle vitosella.

Myytävänä oli useita Sveitsiin kulkeneita kuoria alkaen vuodesta 1941, nämä kuoret myytiin yleensä 20-25 eurolla, lisäksi oli 4½mk taksaisia kirjeitä, joista kaksi oli 4½mk sinisellä singlellä – toinen oli lähetetty ensin Helsinkiin, josta edelleen lähetetty Sveitsiin. Tälle edelleen lähetetylle kuorelle oli  alunperin jo laitettu tuo 4½mk sininen leijonamerkki, siis Suomen sisäselle osuudelle – kuori oli näin ollen väärätaksainen, myyntihinta oli 56 dollaria, eli himpun verran yli 50 euroa. Toinen 4½mk sininen leijonasingle myytiin hinnalla 78 dollaria eli n. 70 euroa, tämä oli kulkenut 12.1.1943 Helsingistä Zurichiin.

Vaikeimmat eBayssa myydyt kohteet olivat kaksi 9mk postitalomerkin singlekohdetta vuosina 1943 ja 1944 Sveitsiin kirjatulla kirjeellä. Näitä 9mk singlekohteita kirjatuilla kirjeillä ulkomaille 4½mk (kirje -20g) + 4½mk (kirjaaminen ulkomaille) taksalla tunnetaan alle kymmenen. Kyseessä on siis ns. ”kova” kohde. Kohteet eivät olleet menneet ohi myöskään suomalaisilta alan harrastajilta ja niistä käytiinkin jännittävä huutokilpa synkkenevässä syyskuun illassa.

Ensimmäiseksi päättynyt Helsingistä 4.9.1944 Geneveen lähetetty ja Vandiin Sveitsissä edelleen lähetetty kirje (takana Geneven leimaus 9.9.1944) myytiin hintaan 612 dollaria eli noin 550 euroa. Kohde oli kulkenut juuri niihin aikoihin, kun postin kulku Suomesta Saksaan keskeytyi. Tämä voi tarkoittaa, että kohde olisi voinut kulkea jopa Ruotsin kautta Ranskaan, josta Sveitsiin, sillä kuorella ei ole Saksan sensuuria, joka yleensä löytyy kohteilta, jotka ovat Saksaan menevän postin keskeytyksen jälkeen Saksan kautta kolmansiin maihin kulkeneet. Luonnollisesti kohde oli Suomessa sensuroitu.

Toinen 9mk postitalo singlekohde oli 9.2.1943 Helsingissä leimattu ja Baseliin lähetetty. Leimaus on erinomaisen selkeä. Lähettäjä on tunnettu filatelisti A. Rami ja kuoren takana on Suomen postimerkkeilijäyhdistyksen valtuuskunnan filateelinen sensuurileimaus, jossa allekirjoittajana aikansa kovia filatelisteja Lundmark ja Walli. Kuori on myös Suomessa sensuurin tarkastama. Takapuolella on Baselin tuloleimaus 12.2.1943. Kaiken kaikkian hieno kohde tämäkin. Kohde myytiin hintaan 721 dollaria eli noin 650 euroa.

Jälleen voidaan todeta, että M30 huippufilatelia ja postihistoria maksaa ”ihan oikeata rahaa”, vaikka tavallisten kohteiden hinta tuntuukin olevan laskusuhdanteessa. Edellinen 9mk postitalo single meni julkisessa kaupassa kaupaksi joitakin aikoja sitten SFP:n huutokaupassa erään kokoelmaerän mukana – näitä kohteita näkyy verrattaen harvoin.

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 4½mk sininen, 9mk postitalo single, Eesti, erikoistaksa, kakkosladelma, Petsamo, postiennakko, vaapapaketti

« Edellinen sivu
Seuraava sivu »

M30 Blog

HTO, SF ja Hellman – alkusyksyn huutokauppasuma

SF:n & Järvenpään FP:n huutokaupat ja kerhovierailu

Riihimäen kerhon kesäkokous

Matkailu avartaa ja lämmittää

SF, HTO ja Forssan kerho Tammelassa

Nordia 2026 Dipolissa

Hurja huhtikuu!

Aprillia ja pääsiäistä

Maaliskuu ja kevät tulee

Postimerkin päivä Salossa ja HTO

Kerhovierailu VNF ja SF 127.

Uusi vuosi 2026 ja SF 126.

HTO 72 ja Joulukuulumisia

Forssan keräilytapahtuma ja Merkki-Albertin 70. huutokauppa.

Kuopio 250

Syksyn Hellman ja Turun Kerho

Lohjan tapahtuma ja HTO

Loppukesän huutokauppoja ja Nordia 2025 Malmössä

Heinäkuu lipuu kohti loppuaan…

Juhannus tulee…

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan