Yllä: Tamperetalo syksyisessä aamussa
TamCollect 2015 keräilytapahtuma järjestettiin Tampereella 3.-4.10.2015 – tätä kirjoitettaessa Tamperetalolla on ensimmäisen päivän osalta juuri tapahtuma hiljennyt. Tapahtuma järjestettiin talon pohjakerroksessa olevissa kahdessa suurehkossa näyttely / kokoustilassa.Paikalla oli arvioltani parisen kymmentä kauppiasta, joilla oli myytävänä filatelian ja korttien lisäksi myös jonkin verran muuta keräilytavaraa.
Yllä: Tapahtuman myyntipöytiä kahdessa kuvassa
Tapahtumassa oli esillä myös näyttely, jossa oli runsaasti kehyksiä – näyttelyohjelmassa kerrotaan niitä olleen tarkaleen ottaen 140. Näyttelyssä oli filatelian ja postihistorian lisäksi esillä mm. kortteja ja osakekirjoja. Mukana oli myös Jukka Mäkisen hieno leimamerkkikokoelma. Mieleeni jäi myös Jouko Kaartisen euroaikaisten merkkien virheitä esittelevä yhden kehyksen kokoelma.
Yllä: Painotuote onnittelukortti Helsingistä 8.12.1943 kenttäpostiosoitteeseen. M30 50p vihreä leijona single. Taksa: Joulun ja uudenvuoden onnittelukorttien erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin (10.12.1943 – 10.1.1944) 0,50mk. 1kk taksa.
Yksi ainoita kokoelmia, joissa M30 merkkejä esiteltiin oli Jukka Kaivannon 30-luvun merkkejä esittelevä yhden kehyksen kokoelma. Muuten M30 oli satunnaisesti mukana muuhun aiheeseen liittyen. Olisi hienoa, jos M30 kaltaisesta laajasta keräilyalueesta olisi mukana vaikkapa sitten yhden kehyksen kokoelma, jostakin pienemmästä kokonaisuudesta – ehdotanko kenties itselleni tätä… jäänee nähtäväksi.
Yllä: Painotuote pääsiäiskortti Helsingistä? 4.4.1944 kenttäpostiosoitteeseen. M30 50p vihreä leijona single. Taksa: Pääsiäisen 1944 erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin (1.4.1944 – 10.4.1944) 0,50mk. 10 päivän taksa!
Mitä sitten jäi käpälään tällä kertaa – myyjiähän paikalla oli useita. No jotakin sentään, löysin aikamoisen pläräämisen jälkeen kolme korttia, yhden Yhdysvaltoihin menneen, jonka ostin sillä oletuksella, että se oli lentopainotuote, mutta joka osoittautui väärätaksaiseksi. Menetys tällä kertaa kolme euroa. Lisäksi löysin kaksi rintamille lähetettyä onnittelukorttia, jotka kumpikin ovat lyhyillä kenttäpostin onnittelutaksoilla lähetettyjä. Huomasin kummankin kortin olevan lähetetty samalle henkilölle. Mitään uskomatonta saalista ei siis tällä kertaa verkkoihin jäänyt, mutta sentään jotakin.
Erityistä kiinnostusta minussa herätti itse Tamperetalo, jossa vuoden 2017 Finlandia suurnäyttely tullaan järjestämään. En muistaakseni ollut koskaan ennen Tamperetalossa sisällä käynyt, joten kerta se oli ensimmäinenkin. Puitteet vaikuttavat hienoilta, vaikka en päässytkään näkemään kuin hieman aulatiloja ja tapahtumalle varatut kellaritilat.