Filateliassa tapahtuu jatkuvasti, niin paljon, ettei perässä meinaa pysyä!
Aloitetaan tällä kertaa huutokaupoista ja viimeisimmästä päättyneestä huutokaupasta, eli Järvenpään Filateliapalvelun huutokaupasta. Järvenpäässä ei ole usein ihmeempiä, mutta joskus jotakin. Postihistoriapuolella oli myytävänä määriteltyjä kohteita erinä, ei mitään erikoista. Filateliapuolella oli kohteita tarjolla viitisentoista… eli ei kovin monta. Tällä kerralla nostan yhden kohteen, joka on saavuttanut ainakin jonkinlaista kuuluisuutta aiemmin, eli se on päässyt lehteenkin.
Kohde oli myynnissä numerolla 97 ja sen kohdeseloste kuului seuraavasti: ”No.289 9 mk Postitalo Viipuri 22.III.43. Erittäin harvinainen korkea merkki, muutama tunnetaan ! Vastaavanlaisesta merkistä kuva Abophil 1991 nr 7 lehdessä. Hammaste reijät puuttuvat yläkulmista.” Lähtöhinnaksi oli asetettu M30 markkinatilannetta ajatellen korkea 100 euroa. Se mikä on varmaa on, että kohdetta osattiin ”mehustaa” ja kehua – hyvin epä-Suomalainen tapa toimia! Meillä on totuttu siihen, että vain autokaupassa kohdetta kehutaan ja sen sanotaan olevan ”hyvä” tai luotettava. Noh… tämä markkinointipuhe ilmeisesti tehosi tehokkaasti ja ehkäpä kohdekaan ei aivan huono ollut, nimittäin myyntihinta kipusi aina 326 euroon saakka. Tätä voidaan pitää erittäin kovana hintana. Tästä saattavat tämän blogin aktiiviset lukijat olla samaa mieltä, sillä ”aikojen saatossa” on kaikenlaista jännittävää 9mk postitalomerkkiin liittyvää filatelia-ihmeellistä tullut raportoitua. Toki tällainen hinta herättää positiivisia tuntemuksia, sillä ainakin kaksi henkilöä on valmis maksamaan hyvästä kohteesta ja se on jo jotain!
Muuta raportoitavaa ei Järvenpään huutokaupasta tällä kertaa olekaan. Jätän jokaiselle itse päätettäväksi oliko mopo keula pystyssä vai mikä pärinän aste tällä kertaa todistettiin. Oli miten oli, kaksitahtinen huutokauppameininki on sitä parasta filatelian penkkiurheilun suolaa…
Tampereen Filatelistiseura kokoontuu säännöllisesti kaupungin keskustassa hyvissä ja tarkoitukseen hyvin sopivissa tiloissa Suomalaisella Klubilla. Tarjolla on ”lounas” tai siis buffet-pöydästä ruokailu sekä elämän eliksiiriä sen eri muodoissa. Olen käynyt monta kertaa TFS:n kokouksissa, enkä koskaan ole pahalla mielellä kotiin lähtenyt – tarjolla on nimittäin hyvää seuraa, usein esitelmä ja huutokauppa, jossa lähtöhinnat eivät päätä huimaa. Mikä mukavinta, myöskään myyntihinnat tai loppuhinnat eivät päätä huimaa. Tamperelaiset ovat sen lisäksi tai ehkä juuri tämän ”rutiininsa” kautta erittäin tehokkaita huutokaupassa, mitään ylimääräistä jaarittelua tai muuta hidastelua ei ole, vaaan kaikki tapahtuu tehokkaasti… ei kuitenkaan mennä asioiden edelle…
Olin käymässä kokouksessa keskiviikkona 16.4. heti Tamcollect näyttelyn jälkeisellä viikolla. Kuten arvata saattaa kerho jakoi mitaleja ja huomionosoituksia jäsenilleen järjestetyn ja erittäin onnistuneen Tamcollect näyttelyn jäljiltä. Useat aktiiviset Tampereen Filatelistiseuran jäsenet huomioitiin. Ilman mitään ennakkovaroitusta turvamiehen näköinen herra kävelee tilaan… sitten Tampereen pormestari Kale Kummola tassutelee rauhallisin askelin tilan ”tapahtumapäätyyn”, jossa puheenjohtaja Kylliäinen ja näyttelystä vastannut ex-puheenjohtaja Valtonen jo tietäväisin ilmein odottelevatkin herraa isoherraa. On mukavaa, että ”edustushenkilöt” noteeraavat filateliaa. Kale kertoo kuulumisia ja Valtonen nyökkäilee. Tapahtuu seremoniallisia asioita, lausutaan kauniita sanoja. Kale poistuu. Monella on mielessä, että mahtaako bile-Ilmari olla yhtä kiinnostunut frama-lipukkeista, kuin Kale koulupoika-filateliasta. Joskus proosa jalostaa sielua.
Jääkiekkoeminenssin poistumisen jälkeen tapahtui illan kohokohta eli se, että Kari Saloselle jaettiin ennen hänen poismenoaan myönnetty kultainen Pro Filatelia mitali. Kuten tiedämme, kultainen Pro Filatelia on korkein Filatelistiliiton myöntämä ansiomerkki, joka vaatii erittäin suuria ansioita filatelian ja sen tukemisen alalta. Lunttaan ja kertaan suoraan Liiton sivuilta mitä kultaiseen Pro Filatelia mitaliin vaaditaan: ”annetaan erittäin ansiokkaasta toiminnasta filatelian hyväksi. Lisäksi edellytetään erityisen merkittäviä, mielellään kansainvälisiä, filateelisia ansioita, kuten näyttely-, tuomari-, tutkimus- tai julkaisutoimintaa”. Kun pohditaan, että Tampereella järjestettiin 2017 Finlandia näyttely ja sitä, että Kari osallistui useilla kokoelmilla näyttelyihin sekä se, että hän oli pitkään Tampereen Filatelistiseuran kantavia voimia, ei ole yllätys, että liittohallitus on päätynyt myöntämään mitalin.
Viimeisin, ehkä viimeiseksi jäävä Karin esiintyminen näyttelyssä on postuumisti Lempäälässä esitetty hieno esitys Tampereen taisteluista (1918) postikortein sekä Tampereen postimestari Rosenbröijerin kynämitätöintejä esittelevä kokoelma. Nostan hattua Tampereen Filatelistiseuralle siitä, että ymmärrettiin pyytää nämä kokoelmat näytille ja tehtiin asiaankuuluva kissan nosto pöydälle. Jokaineen taaplaa omalla tyylillään, tässä oltiin oikealla asialla.
Pro Filatelia mitalin vastaanotti Karin leski, joka oli tilaisuuden kunniaksi varannut kuohuviinitarjoilun koko yleisölle! Tämäkin asia siis tapahtui sillä korkealla laadulla ja tyylillä millä Karikin eläessään toimi. Uskon, että mies olis ollut valtavan ylpeä mitalista ja siitä tavasta miten se vastaanotettiin. Meni vähän ylisanoiksi, mutta Kari oli oikea herrasmies ja se herättää ihailua.
Itse olin Tampereella, koska olin tullut pitämään esitelmää. Tällä kertaa esitelmä aika myöhään tavalliseen verrattuna, mutta ilmeisesti siitäkin huolimatta kukaan ei nukahtanut ja Internetinkin kautta joku sitkeä sissi oli jaksanut odotella linjoilla. Esitelmäni käsitteli erästä postikorttia ja siihen liittyviä kommervenkkejä. Asiaan saattoi liittyä Sibelius. MUTTA… Kuten joskus käy… tekniikka voi pettää. Klubin projektorin lamppu oli palanut… kuvaa ei saatu. Mutta yhtä nopeasti kuin viehkeästi toi klubin toimintaa tuona iltana pyörittänyt lady varaprojektorin ”jostain” ja asia oli viidessä minuutissa kunnossa ja esitys saattoi alkaa. Rehellisesti sanon, kun totean, että käsittämättömällä ammattilaisuudella homma hoidettiin uuteen kukkaan täydellisen mahalaskumahdollisuuden nostettua päätään. On nähty huonompaakin. Tampere rokkasi tuona iltana järjestelyjen osalta.
Esityksen jälkeen pidettiin perinteiseen tapaan pieni tauko huutokauppakohteisiin tutustumiseksi, jonka jälkeen kohteet huudettiin maailmalle. Jotain saattoi jäädä tahmaiseen salolaiseenkin käpälään. Joku, varmasti tulostani tietoinen, oli jättänyt täsmäkohteen myyntiin. Näistä ei voi olla kuin kiitollinen.
Forssan kerho järjestää sveitsiläisen arvokellon luotettavuudella keräilytapahtuman kaksi kertaa vuodessa. Tämänkin vuoden pääsiäisenä oli auton nokka suunnattava kohti Pohjoista heti aamutuimaan, jotta pääsisin näkemään miltä Kuhalankadun kuhinassa tällä kertaa näyttää. Jälleen kerran tila oli täynnä myyjiä ja välillä oli jopa hieman vaikeaa liikkua pöytien välissä, sillä tunkua oli sen verran. Kuulin eräältä myyjältä, että aivan aamulla, tilaisuuden alkaessa oli suorastaan ryntäys sisään ja tavaraa meni hetken aikaa liukuhihnalta kaupaksi. Kyseessä oli erään myyjän tuoma kasa edullisia löytölaatikkoja, jotka hävisivät vauhdikkaasti autojen takabokseihin.
Mukaan tarttui muutama kohde, ei kuitenkaan mitään järisyttävää. Olin jostain syystä nukkunut huonon yön alle ja väsytti – keskittyminen ei ollut paras mahdollinen ja haittasi sitä, että olisin pystynyt istahtamaan tutkimaan ja pläräämään kohteita täydellä ajatuksella. Noh… sitä sattuu. Kotiutuksia siis muutaman kohteen osalta kuitenkin tapahtui. Yhteensä rahaa kului vähän… sekin on tietysti mukava juttu. Yksi mukaan tulleista kohteista on Tanskaan lähetetty painotuote vuodelta 1941. Tuohon aikaan painotuotteen taksa oli 50 penniä ja kohde oli lähetetty kaikkein yleisimmällä M30 merkillä, eli 50p vihreällä merkillä Helsingistä 4.11.1941. Suomalaisen sensuurin leima on hailakka, numero lienee 22. Kyseessä on mainoskortti, jossa tuonti-vienti agentuuri Waldemar Tefke tekee tiettäväksi yhteystietoja tanskalaiselle vastaanottajalle.
Tässä painotuotekortissa ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä, mutta johtuen Ak leimasta se on silti mukavan näköinen aikansa edustaja. Ennen kuin Kööpenhaminaan ”avattiin” saksalainen sensuuri, kulki posti Tanskaan Saksan kautta ja se sensuroitiin Berliinissä. Tätä jatkui 9.4.1940 alkaneen postiyhteyden keskeytymisen ja sen lopun 24.4.1940 jälkeen parisen kuukautta, lähetyksiltä löytyy tyypillisesti Berliinin sensuurileimaus ja joskus lisäksi sensuurin liuskat. Landesmannin kirja kertoo, että leiman tyyppi on KD1.1 ja se on ollut käytössä 11/1940 – 9/1942. Leimaa tunnetaan violettina, mustana ja punaisena. Läpimitta on 21mm. Kun lisäksi löysin muutaman ulkolaisen kohteen, oli päivän annos täynnä. Ajelin takaisin kotiin alle tunnissa.
Turun Kevät tapahtuma järjestyi viikonloppuna 25.-26.4. jälleen Turun Tuomiokirkkoseurakunnan tiloissa aivan Aurajoen rannalla Tuomiokirkkosillan kupeessa, mahtavien Turun Tuomiokirkkonäkymien parhaassa katselupaikassa. Autolle löytyy paikka läheltä ja vaikka se maksullinen onkin, niin nykymaailman kaikenlaiset paikoitusaplikaatiot auttavat jaksamaan… Turkulaiset olivat jälleen laittaneet kerhonäyttelyä näytille ja näyttelyä kiersivät myyntipöydät. Paikalla oli myös ilmeisesti ainakin yksi ruotsalainenkin myyjä. Paikalla oli kymmenittäin keräilijöitä ja tunnelma oli sopivan leppoisa.
Vaikka Turun Postimerkkikerhon sillileipä ei ole se edullisin eines, on se sitä itseään, eli postimerkkeilyn tukemista omalta osaltaan. Lisäksi kun tätä herkkua pääsin purimaan Turkulaisten huippufilatelistien, itseäni menestyneempien herrojen seuraan, oli riski siitä, että pala olisi juuttunut kurkkuun sen verran pieni, että minkäänlainen pelkotilakaan ei päässyt muodostumaan. Maailman parantaminen asiaa itseä paremmin ymmärtävien kanssa on kaunista tekemistä ja siihen voisi käyttää aikaa useamminkin. Hetkessä ehdimme ruotimaan viimeisimmän kansallisen näyttelyn menemiset, tulemiset ja tulematta jättämiset, jatkosuunnitelmat tilaisuuksiin ja näyttelyihin osallistumisista, sääennusteet ja kohteiden hinnat. Vappupläjäyksenä Turusta jäi käteen se tieto, että vaikka turkulaisen miehen saa siirtymään pois turusta, niin Turkua ei saa irti miehestä enää millään. Sillä tavalla filatelia ja turkulaisuus ovat samanlaisia: ”kun se on kerran päässyt käymään, se ei lähde millään pois”. Tulipa taas filosofoitua!
Vesa Järvistön tiskiltä löysin taas muutamia mukaan otettavia, ei mitään ihmeitä… toisaalta euron laatikosta voi odottaa ihmeitä, mutta voi myös jäädä ilman. Tällä kertaa ruma on kaunista, nimittäin kätöseeni tarttui M30 palautusehiökortti 15 markan punaisella arvoleimalla, johon oli laitettu M54 3mk merkillä lentolisä mukaan. Kortti oli palautunut Suomeen Eisenachista Itä-Saksasta. Jostain syystä niin osoite kuin teksti kummaltakin puolelta on ruksatu yli. Sottaakin korttiin on tullut ja se on aikamoisen kokeneen näköinen. Silti, ihan kelpo kohde ja ”varmasti ei filateeelinen kulkenut postite”.
Ne meistä, jotka tietävät jotain saksalaisista autoista tietävät, että BMW on kohtalaisen laadukkaita ja sporttisia autoja valmistava baijerilainen autotehdas, jonka pääkallon paikka löytyy nykyään Münchenista. Lyhenne BMW tulee sanoista Bayerische Motoren Werke ag, eli baijerilainen moottoritehdas oy. Se mitä kuitenkaan aivan kaikki eivät tiedä on, että BMW:n toiminta ja autotehdas oli aikoinaan juuri Eisenachissa ja siellä valmistettiin kaikki BMW merkkiset autot aina vuoteen 1952 saakka. Tämän jälkeen tehtaassa tuotettiin EMW nimistä autoa, ja lyhenne tarkoittaa Eisenacher Motoren Werke. Kyseessä oli itä-saksalainen tässä Eisenachissa sijainneessa BMW:n autotehtaassa tapahtunut autojen valmistus. Vuoteen 1952 asti autoja valmistettiin ilman lupaa venäläisen valvontakomission siunaamana BMW merkillä, mutta Länsi-Saksassa toiminut BMW ei voinut asialle mitään, vaikkei halunnutkaan, että autoja valmistettaisiin ilman lupaa Itä-Saksassa samalla merkillä.
Länsi-Saksaan BMW sai tehtaan pystyyn vasta 1952 ja Eisenachin tehtaan siirrytyä DDR:n omaan hallintoon sai BMW tahtonsa läpi ja lopputuloksena merkki vaihtui EMW:ksi. Mielenkiintoista kyllä, EMW merkkinen auto osallistui aikoinaan jopa Formula 1 osakilpailuun vuonna 1953. Auto kesti 12 kierrosta, jonka jälkeen se keskeytti. Huomataan, että EMW:n logo on punavalkoinen siinä missä BMW:n logo on sinivalkoinen. Päästiin tai jouduttiin taas aika kauaksi filateliasta.
Kun vielä kävi niin, että Juhani Pietilä, turkulainen arkki-filatelisti löi kouraani Abophilin huutokaupasta voittamani M30 kohteen, niin eihän siinä voinut sitten kuin taas todeta, että eihän se ihan huonosti se Turun reissu mennyt. Olen alkanut kehittämään jonkinlaista taikauskoa siihen, että kun Juhani on jossakin paikalla, niin minun ei tarvitse lähteä tyhjin käsin kotiin. Sen verran monta kertaa on näin käynyt.
Seuraavaksi odotetaan Wappua, joka onkin jo ensi viikolla. Voi käydä niin, että tämän filatelistin vappu on aika rauhallinen.
