malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

4 helmikuun, 2023 By Mikael Collan

Suomen Filatelistiseuran aktiivisuus on ihailtavaa, nimittäin huutokaupat seuraavat toisiaan lähes keskeytyksettä. Tämä tietysti tarkoittaa kerholle jatkuvaa rahavirtaa ja toisaalta myös osto ja myyntimahdollisuuksia innokkaille. Tällä kertaa kyseessä oli huutokauppa järjestysnumerolla 110 ja myytävänä kohteita myös alle kympin lähtöhinnoilla, erona siis aiemmin päättyneeseen ”suurhuutokauppaan”.

Filateliapuolella M30 osalta myytävänä oli suuri määrä loistoleimaisia merkkejä, joita pääasiallisesti myytiin lähtöhinnoillaan, neljästä eurosta ylöspäin, mutta joista muutamat nousivat reippaasti saavuttaen yli 20 euron myyntihintoja. Sininen 10mk leijonamerkki loistona meni kaupaksi 41 eurolla, ollen kallein yksittäinen M30 alueella myyty kohde. Kaiken kaikkiaan eniten hintaa keräsi numerokuusiloerä, jonka myyntihinta nousi yli 130 euron.

Myynnissä ollut erä, jossa 60p harmaalla parilla lähetetty postikortti ”jonnekin” (Kuva SP Lehden huutokaupasta)

Mitään erikoisempia M30 postihistoriakohteita ei myynnissä näyttänyt olevan, mutta 15 euron pohjilla myydyssä erässä näytti olevan 60p harmaan M30 leijonamerkin parilla lähetetty postikortti… ehkäpä ulkomaille, koska ulkomaille lähetettävän postikortin taksa oli 1,20mk aina vuoden 1931 marraskuulle saakka. Tämä käyttö on 60p merkille hyvä ja mielestäni 15 euron arvoinen, jos kortti oli oikea-aikaisesti ulkomaille lähetetty. Ostaja, joka sai kohteen pohjahinnalla saa selvittää, että miten kävi – nimittäin kuvasta asia ei selvinnyt.

Kenttäpostin osastossa oli myytävänä kiinnostava tarkastuskonttorin avaama kirje, jonka osalta oli tehty selvityksiä ja havaittu, että kirjeessä mainitaan, että kuoressa pitäisi olla mukana rahaa – rahaa ei kuitenkaan ole tarkastuksessa havaittu löytyvän kuoresta. Mielenkiintoinen sotasensuurin pöytäkirja ja itse lähetys olivat kohteessa mukana. Varmasti kiinnostava sensuurista innostuneelle. Myytiin 20 euron pohjillaan, joka mielestäni oli edullinen hinta, koska sopii esimerkiksi sensuurin toiminnasta hyvinkin. Mitään sen kummallisempaa M30 kerrottavaa ei tästä huutokaupasta olekaan.

Lahden kerho järjestää pari huutokauppaa vuosittain ja perinteisesti myytävänä on ollut myös hyviä kohteita. Lahdessa on aktiivista filateelista toimintaa harrastava kerho ja siksi tavaraa löytyykin aina myytäväksi asti. M30 yleismerkkien osastossa oli tällä kertaa nelisenkymmentä kohdetta, joiden joukossa myös hyviä kohteita. Filateliapuolella ei ollut osastossa mitään kerrottavaa, paitsi yksi erikoinen hinnan nousu, nimittäin kohde, jossa myytiin 8kpl rosohampaisia merkkejä nousi 46 euron hintaan, mikä oli yllättävää. Yllättävää siksi, että rosohampaiset merkit eivät M30 osalta ole erityisen suuri harvinaisuus ja siksi hinta oli kalliinpuoleinen. Lähtöhinta oli 5 euroa, mistä olisi voinut ajatella hinnan hieman nousevan, mutta kävi siis toisin.

Lentopainotuote Yhdysvaltoihin 1940. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.12.1931 – 30.9.1942) 0,50mk + painotuotteen lentolisä (per 5g) Yhdysvaltoihin (25.7.1939-24.1.1941) 8,00mk = 16,50mk. Vaikeahko kohde. Kuva Lahden kerhon huutokaupasta.

Postihistoriapuolella oli muutamia kiinnostavia kohteita, vaikka filateliapuolella olikin ”kuiva kausi”. Aika mielenkiintoinen oli lentopainotuote Yhdysvaltoihin vuodelta 1940. Sodan aikaiset lentopaintuotteet ovat vaikeita ja Euroopan ulkopuolelle yleisestikin ottaen parempia kohteita. Tämä kyseinen painotuote oli lähetetty jouluksi 1940 Helsingistä ja kuorelle oli kirjoitettu kirjoituskoneella asian ilmaiseva ”Christmas card only” teksti (sisältää vain joulukortin). Kuori oli sensuroitu Helsingissä (nro 61). Lähtöhinnaksi oli asetettu 30 euroa ja kohde myytiin karvaa vaille neljällä kympillä. Hinta oli mielestäni asiallinen.

Vastaavasti Yhdysvaltoihin maaliskuussa 1940 lähetetty, mutta vain Euroopan lentolisällä varustettu ja siis vain Euroopassa lentänyt kuori myytiin n. 35 euron hinnalla… tässä kohteessa ei ollut lainkaan yhtä paljon vaikeuskerrointa kuin painotuotteessa, vaikka hinta nousi lähes samoihin lukemiin. Muuta kiinnostavaa oli sodan aikana Algeriaan lähetetty lentokirje, joka nousi 44 euroon ja sodan jälkeen 1945 viiden markan kirjetaksalla Kanadaan lähetetty lentokuori. Kanadaan lähetetty siisti ja Kanadassa sensuroitu kuori nousi vain 23 euron hintaan, vaikka sekin oli kohtalaisen hyvä kohde. Kanada kohdemaana on paljon parempi kuin Yhdysvallat ja viiden markan kirjetaksalla hyvä lähetys. Tämä hinta jäi ihmetyttämään minua.

Huutokaupan musta pekka, sähköpostiosoitus, jolla yksi merkki leimaamatta. Kuva Lahden huutokaupasta.

Tällä kertaa korkeimman hinnan saavutti kotimaan sähköpostiosoitus vuodelta 1930. Tämän kohteen olemme nähneet aikaisemminkin, sitä myytiin aikoinaan Merkki-Albertin huutokaupassa useampaankin otteeseen ja vihdoin ja viimein se meni kaupaksi hieman yli kympin hinnalla. Syynä hintaan oli ja olisi pitänyt olla tälläkin kertaa se, että yksi lomakkeelle laitetuista merkeistä on leimaamatta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ei ole varmuutta siitä, että onko merkki laitettu lomakkeelle jälkikäteen, mikä heittää ikävän varjon kohteen päälle. Kohde on nimittäin niiden merkkien osalta, jotka on leimattu 50p alitaksainen ja tuo 50p merkki siis on leimaamatta… Noh… tämä ilmeisesti oli jäänyt huutajilta ja ehkäpä meklariltakin havaitsematta, koska kohde kipusi 28 euron lähtöhinnastaan aina 198 euron hintaan. Siinäpä on nyt sitten ostajalle nieleskelemistä ja pohtimista. Alun perin kohde on jo edesmenneen Jorma Lindebladin kokoelmista, sen meille kertoo monteeraus. Sähköpostiosoitukset ovat vaikeita kohteita ja niitä ei M30 ajalta tunneta kovinkaan monta. Hintataso on pyörinyt 300 euron kieppeillä ja mennyt siitä ylikin. Silti myyntihinta on erittäin kova kohteelle, jossa ei sittenkään kaikki ole aivan ok.

Muista myytävänä olleista kohteista todettakoon, että myytävänä oli muutamia edesmenneen Tapio Hakoniemen kokoelmia. Näistä kiinnostava postimaksukoneleimakokoelma, joka on mielestäni erinomainen, myytiin 1600 euron hintaan. Ostaja sai mielestäni varmasti hintansa väärtin kokoelman. Toinen ”suurimpia suomalaisia” eli Ryti ja Mannerheim sarjoja kuvaava kokoelma, 16 lehtinen yhden kehyksen mittainen, myytiin alle kahdella sadalla. Tämä oli mielestäni halpa hinta, koska mukana oli aivan erinomaisia taksakohteita mm. Suomen ja Saksan välisen erikoistaksan toisen painoluokan lentokirje kummaltakin taksa-ajalta, jotka ovat kumpikin harvinaisia ja ensimmäisen taksa-ajan kohde suorastaan erittäin harvinainen. Joku sai herkkua edullisesti.

Kaiken kaikkiaan Lahden huutokaupat ovat kohtalaisen hyviä kokonaisuuksia, tämä trendi jatkui tälläkin kertaa.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 60p harmaa, Algeria, Jorma Lindeblad, lentopainotuote, sähköpostiosoitus, Tapio Hakoniemi

Huutokortti ja SF juhla-HK

17 tammikuun, 2021 By Mikael Collan

Vuoden alkuun on ensin saatu ihmetellä Forssalaisten Huutokortti huutokauppaa, jossa M30 tarjonta ei ollut mitenkään erikoista – mukana myytävien joukossa kuitenkin oli jotakin mainitsemisen arvoista. Suomen Filatelistiseuran sataa ensimmäistä toimintavuotta juhlistava huutokauppa sitävastoin sisälsi laajemman kattauksen M30 mielenkiintoista. Käyn ensin läpi Huutokortin kohteita ja sen jälkeen keskityn SF:n juhlahuutokaupan antiin.

Kotimaan lentopostikortti 25.7.1949 Maarianhaminasta Tervakoskelle. Jälkitaksoitettu Turussa seuraavana päivänä. Taksa: Postikortti kotimaassa (1.12.1948-1.7.1950) 9,00mk + kotimaan postikortin lentolisä (1.10.1942 – 31.12.1962) 2,00mk = 11,00mk.

24. Huutokortti-huutokauppä päättyi 11.1.2021 illalla. Malli 1930 osastolla myytäviä kohteita oli alle viisitoista ja niistä kaupaksi meni arviolta kolme neljäsosaa. Erikoisuuksia ei tällä kertaa myytävänä ollut, mutta voidaan mainita, että automaattivihko V2 myytiin vitosella ja 50p keltainen rullamerkki jatkospala kolmella eurolla. Jatkospala oli mielestäni sopivan hintainen, sillä sellaisen jokainen M30 keräilijä kuitenkin tarvitsee kokoelmaansa. Postihistoriakohteiden osalta Huutokortti jäi tällä kertaa kohtalaisen kuivaksi – M30 osastolla ei ollut erityisempää, mutta jos tiheällä kammalla katsotaan löytyi huutokaupasta kuitenkin pari kiinnostavaa kohdetta. Toinen oli kotimaan lentopostikortti vuodelta 1949, jonka toinen merkki (4mk postitalo) oli ikävä kyllä laitettu kortin reunaan ja käännetty reunan yli kortin toiselle puolelle. Tähän kuitenkin liittyi kohtalaisen hyvä syy – nimittäin kyseessä oli jälkitaksoitus, reunaan kiinnitetty merkki oli leimattu Turussa, kun ”alkuperäinen” yläkulman merkki kantoi Maarianhaminan leimaa. Kuten moni tietää ovat kotimaan lentolähetykset aina 1940-luvun loppuun asti kohtalaisen hyviä ja paljon vaikeampia kuin esimerkiksi vastaavat lentolähetykset Ruotsiin. Tällaiset alun perin ”Maarianhaminan taksalla” lähetetyt ja mantereen puolella korjatut ovat tietysti hiukan tavallistakin epätavallisempia. Kohde oli myytävänä ”lentoposti” luokassa ja nousi neljän euron lähtöhinnastaan noin seitsemään euroon.

Toinen kiinnostava kohde oli Suomesta 1930 Belgiaan Poste Restante osoitteeseen lähetetty kirje, johon oli Belgiassa liitetty lunastusmerkki Poste Restante maksun maksamisen osoitukseksi. Tämä tapa kerätä erillinen lunastus Poste Restanten käytöstä ja maksaa se merkillä oli vallalla useassa Euroopan maassa, muttei koskaan Suomessa. Kohde myytiin ”erikoisuudet” osastossa pohjahinnallaan kolme euroa. Eli ei erikoisemmin mennyt.

Sataa vuottaan juhliva Suomen Filatelistikerho on yksi maamme aktiivisimmista filateliayhdistyksistä ja on kokoontunut verkossa koronasta riippumatta järjestäen huutokauppoja ja tuottaen iloa jäsenilleen. Eräs kollegaani totesi, että koronan suurin negatiivinen anti on elämän tylsyttäminen, kun moni pieni ilo jää kokematta – tuntuu kuin jokainen päivä olisi liian samanlainen. Tämä on varmasti totta ja siksi SF esiintyy valopilkkuna tässä synkkyydessä ja on esiintynyt jo sata vuotta! M30 blogi onnittelee ja kiittää sekä kumartaa!

Juhlahuutokaupassa oli M30 kohteita tarjolla useampiakin, mukana oli niin filateliaa kuin postihistoriaakin. Omalta osaltani homma meni sillä tavoin pieleen, että katsoin kelloa hiukan epätarkasti ja siitä johtuen en tajunnut huutokaupan sulkeutuvan – minulta meni ohi eräs kohde, joka oli tarkoitus kotiuttaa. Näin ei siis kuitenkaan käynyt, mutta jatkan luottavaisin mielin kohti seuraavia pettymyksiä. Mutta siinä missä toisen menestys on kolmannen korvapuusti aloitan huutokaupan ruotimisen.

50p keltaisen rullamerkin loppupää, jossa nauhan tekijän nimikirjaimet.

”Käyttösarjat 1930 -” osastolla oli myytävänä yli kaksikymmentä M30 kohdetta, mukana joitakin ihan kivoja filateliakohteita. Ensimmäisenä mainittakoon 50p keltaisen rullamerkin, eli automaattimerkin tullan alku, jossa rullan tekijä on merkinnyt nimikirjaimensa rullan alkuun. Jokaisessa rullassa oli tuhan merkkiä ja ne oli kiinnitetty toisiinsa kymmenen merkin paloissa. Joka kymmenen merkin välein merkit on numeroitu ja niiden välillä on paperijatkos. Näin sata merkittyä kymmenen pätkää on yhteensä tuhat merkkiä per rulla. Kohde lähti 15 euron pohjista ja saavutti 67 euron hinnan. Sopii seriöösiin M30 kokoelmaan mukaan automaattimerkkien kohdalle.

Esittelyarkeista leikatut hammastamattomat liimoittamattomat pystyparit seitsemälle eri merkkiarvolle myytiin yli satasella, lähtöhinnan ollessa 80 euroa. Nämäkin ovat kokoelmatavaraa. Muuten myytävänä oli loistoleimaisia M30 merkkejä, jotka menivät suurelta osalta kaupaksi ja kohteiden hinnatkin nousivat joissakin tapauksissa. Kaksi kuvamerkkien siirtymää, joissa 5mk Olavinlinna ja 9mk postitalo merkkien siirtymä oli laitettu yhdelle kohteelle nousi 20 euron lähdöstä 36 euroon. Tällaisten siirtymien hinta on joskus lähtenyt laukalle, nyt ostaja sai kohteen sopivasti.

Sähköpostiosoitus Oulusta 18.11.1930 Joensuuhun. Osoitusmäärä 250mk. Taksa: Postiosoitus (101-500mk) kotimaassa (15.1.1926 – 30.11.1931) 2,50mk + postiosoituksen pikalisä (15.1.1926 – 31.4.1931) 4,00mk = 6,50mk. Harvinainen ja sähkeen kanssa erinomainen kokoelmakohde.

Postihistoriakohteissa oli muutavia kiinnostavia tarjolla. Yksi kiinnostava kohde oli Oulusta Joensuuhun lähetetty sähköpostiosoitus, jossa oli asianmukainen sähke mukana. Kohde oli monen mielestä kiinnostava ja sen hinta oli lähtenyt 30 euron lähdöstä nousemaan jo ajoissa ennen huutokaupan päättymistä. Sähköpostiosoitukset ovat parempia lähetyksiä ja niitä ei tunneta M30 merkeillä kaiken kaikkiaankaan kovin montaa, arvioni on alle viisitoista kappaletta. Kun vielä otetaan huomioon, että sähköpostiosoitusten taksoja oli kahdenlaisia, niin tämä kohtalaisen pieni lukumäärä jakaantuu vieläkin pienempiin osasiin. Vuoden 1931 huhtikuun loppuun tuli sähköpostiosoituksen postiosoitusmaksun lisäksi maksaa myös pikalisä, joka myydyssä kohteessakin on maksettu. Tämän jälkeen maksettiin vain postiosoituksen maksu. Kohteen hyvyys ymmärrettiin ja siitä maksettiin tällä kertaa täysi hinta 356 euroa. Kyseessä on kuitenkin vaativampaankin M30 kokoelmaan sopiva kokoelmakohde.

ASEA suojareijitettyillä merkeillä maksettu postiennakko-kortti myytiin 35 eurolla, joka mielestäni ei ollut järisyttävän korkea hinta. Joskus reijitettyjen merkkien lähetysten hinnat ovat lähteneet keulimaan rankasti. Raskas korkeamman painoluokan pikapainotuote myytiin 35 eurolla – kohde oli hyvä ja ostaja sai sen kohtalaisella hinnalla. Kotimaan pika-lentopostikortti myytiin 30 euron pohjilla. Kyseessä oli vuonna 1955 Helsingistä Ouluun lähetetty kortti. Postikortit lentona ovat kotimaassa hyviä, mutta lisämaksuilla ne ovat erinomaisia. Tämä minulta meni ohi suun, kun sähläsin muuta samaan aikaan huutokaupan seuraamisen yhteydessä. Hinta oli mielestäni halpa, koska eipä näitä juuri ole näkynyt. Vaikka ollaan jo reippaasti 50-luvun puolella on kohde silti hyvä. Onnea kohteen sopuhintaan napanneelle!

Esperantopostikortti Englantiin 27.8.1946. 6mk punainen leijona single. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 6,00mk. Hyvä singlekohde.

6mk punaisen merkin singlepostikortti Englantiin myytiin 90 euron pohjahinnallaan. Kyseessä oli kohtalaisen siisti Esperanto-aiheinen postikortti tällä hyvällä singlellä. Vaikka viimeisten kymmenen vuoden aikana 6mk punaisia singlejä on tullut vastaan useita, on kohde kuitenkin parempi M30 käyttötarkoituksen mukainen singlekohde.

Kiinaan lähetetty 2½mk taksainen kirje vuodelta 1934 sai kannatusta 57 euron edestä. Eksoottinen kohdemaa kiinnosti. Kirje oli mennyt lähetyssaarnaajaperheeseen – vastaavia tunnetaan jonkin verran, myyty kohde oli kohtalaisen siisti ja siinä oli myös saapumisleimat kunnossa.

Muutakin huutokaupassa oli, mutta ei tällä kertaa tämän enempää…

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 50p keltainen, 6mk punainen, ASEA, ehdotearkki, Kiina, Lentopostikortti, rullamerkki, sähköpostiosoitus

HTO huutokauppa 31

30 syyskuun, 2015 By Mikael Collan

Edellinen HTO huutokauppa oli M30 keräilijän kannalta erittäin kiinnostava, niin kiinnostava, että siitä riitti kerrottavaa kahden artikkelin verran. Tämänkertainenkin huutokauppa sisälsi useita kiinnostavia M30 kohteita, myös sellaisia, joita harvemmin näkee. Huomattavaa on, että lähtöhinnat HTO huutokaupoissa ovat mielestäni järkeviä, mikä mahdollistaa kohteista huutamisen – huomattavaa siksi, että näin suinkaan ei aina ole huutokauppakentässämme tai ulkomaisissa huutokaupoissa ollut. Sain jälleen meklarilta luvan käyttää huutokaupan kuvia blogissani!

Tällä kertaa tekninen vika sotki huutokaupan loppukahinoita, nimittäin Philabid serveri lopetti toimimisensa noin kolmisen minuuttia ennen huutokaupan päättymistä. Itse, varmasti monen muun joukossa, jouduin tyytymään katseluoppilaan rooliin, kun huutokauppakello kävi ja siirtyi jälkimyynnin puolelle ilman, että pystyin asettamaan haluamiani huutoja järjestelmään. Siitä ei jäänyt epäselvyyttä, että Philabid järjestelmässä on vielä luotettavuuspuolella kehittämisen varaa. En lähde arviomaan vian syitä, koska spekulaatio asian suhteen ei tuota kenellekään lisäarvoa, voin vain todeta, että tällaiset episodit ovat harmillisia. En pidä tätä kuitenkaan HTO huutokaupan järjestäjän vikana, vaan virhe on palveluntarjoajan.  Huutokaupan väki lähetti asiaan liittyen mielestäni asiallisen kirjeen pian ongelmien jälkeen ja uudelleen vielä seuraavana päivänä. Koska kerta ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, vahvistui Philabidin tekniseen luotettavuuteen liittyvä negatiivinen muistijälki mielessäni. Noh, siirrytäänpä itse asiaan…

31_sl0574Yllä: Turussa 17.8.1954 leimattu 8mk vihreä loistoleimattu M30 merkki. Myyntihinta 73 euroa.

Filateliapuolella myytävänä ei ollut mitään uskomattomia kohteita, mutta muutamia kiinnostavia sielläkin. Loistoja oli myytävänä useampiakin. Mielestäni tiettyjen yleisempien merkkien loistojen hinnoittelussa kymmenen euron limitti on aika kova – näitä loistoja myydään nimittäin mm. systeemi.net palvelussa usein euron lähtöhinnoilla, joskus alemmillakin. Kauppa kuitenkin kävi. Alla olevasta taulukosta voidaan nähdä toteutuneita hintoja kootusti.

Merkki LO / Läh. LO hinta muuta
20p vihreä LO 10
50p keltainen LO 10 harv. Paikkakunta
50p keltainen LO –
60p harmaa LO 14
5mk sininen lähes 10
8mk vihreä LO 73
8mk violetti lähes 12
15mk lila LO 17
16mk linja-auto LO 29 roso
25mk sininen LO 10
35mk Olavinlinna lähes 22

Erikoisuuksiakin oli myytävänä jonkin verran, mm. hammastamaton 5mk keltaisen merkin liimoitettu pari arkin reunasta oli myytävänä kahden kympin lähtöhinnalla ja myytiin hintaan 28 euroa. Tarttumia oli tarjolla 50p vihreästä (mh. 15€)  ja 5mk keltaisesta (mh. 12€) leijonasta. Hammastesiirtymiäkin oli tarjolla muutamia: 1mk vihreä siirtymä meni kaupaksi kympillä, 4mk oliivin sivuttainen siirtymä jäi myymättä huutokaupan aikana, ja 5mk sinisistä siirtymistä myytiin toinen limitillä. ”Avattu” automaattimerkkirulla 10 pennin merkkejä myytiin hintaan 24 euroa; näitä rullia on ollut viime vuosina myytävänä myös avaamattomina useampaan otteeseen ja taitaa olla tälläkin hetkellä Hellmanin seuraavassa huutokaupassa.

31_sl0572Yllä: Reikäleipä kuvioleima M30 2,75mk violetilla leijonamerkillä. Myyntihinta 22 euroa.

Niin sanottu ”reikäleipä” kuvioleimaus, ilmeisesti postitoimiston tuloleimauksena käytetty epävirallinen, mutta todellinen, oli myytävänä leikkeellä – M30 merkkejä on mitätöity hyvin vähän kuvioleimoilla, joten tällainenkin ehkä mahtuisi kokoelmaan. Lähtöhinta oli 20 euroa ja kauppa tehtiin 22 eurolla.

Postihistoriapuolella oli myytävänä kaikenlaista kiinnostavaa, osa kohteista on erään tunnetun keräilijän kokoelmista. Tapani mukaan ”liikutaan” kotimaasta ulkomaille, läheltä kauaksi.

Harvemmin tavattavia M30 merkkejä ns. tabseilla, eli tässä tapauksessa arkin reunaan yksityisesti tehdyin mainospainatuksin – oli myytävänä. Harmillista kyllä kuori oli sekapostite ja näin ollen vähemmän kiinnostava M30 kokoelmaan. Tämä kirjekuori jäi myymättä huutokaupan aikana, lähtöhinta oli 40€. Myynnissä oli myös kohtalaisen vaikea kirjattu painotuotekuori – siisti sellainen. Kohde oli 1934 Helsingistä Hankoon lähetetty Philipsin firmakuorella. Muistaakseni olen nähnyt aikoinaan tämän kohteen eräässä näyttelykokoelmassakin. Limitti oli 50€ ja osoittautui tällä kertaa liian kovaksi.

Notraco Oy:n kuorella oleva 2mk karmiini M30 leijonamerkki ”N” suojareijittein myytiin limitillä hintaan 50 euroa. Suojareijitteet lähetyksillä ovat kohtalaisen vaikeita kohteita. Kysymyksessä oli ns. ”ikkunakuori” ja sen takia en itse innostunut. Hyvä kohde kuitenkin ja sopiva suojareijitteiden keräilijälle.

31_sl0723 31_sl0724Yllä: Raumalta ?.2.1943 Helsinkiin lähetetty vakuutettu kirje. Vakuutusarvo 10000 mk. Takana Vakka-Suomen Suojeluskuntapiirin sinetti ja tuloleima Helsinkiin 2.2.1943. M30 10mk Saimaa single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk, kirjaaminen (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk, vakuuttaminen jokaiselta 1000mk:lta (1.1.1935 – 30.6.1945) 0,30mk*10=3,00mk, yhteensä 10,00mk. 

M30 10mk Saimaa merkeillä oli tarjolla singlekohteita: Näistä ensimmäinen, oikeataksainen vakuutettu kirje kotimaassa vuodelta 1943 myytiin limitillä 15 euroa – nämä useamman taksan yhdistelmät eivät sittenkään ole mitään erityisen helppoja kohteita singlenä. Toinen kohde oli myöskin oikeataksainen toisen painoluokan kotimaan lentokirje, joka oli Helsingistä lähetetty Turkuun vuonna 1945. Kotimaan lentokirjeet ovat vaikeampia kohteita ja tämäkin olisi erinomainen kohde, mutta se oli mielestäni vähän ”liian kaunis ollakseen totta” – eli mielestäni kohde haiskahti aika filateeliselta ja tähän viittasi myös lähettäjä. Jätin tästä syystä huutamatta tätä kohdetta – olinko typerä, se selviää ehkä joskus, yleensä virheet löytää edestään… myyntihinta oli 36 euroa. Kolmas 10mk Saimaa single kohde oli Helsingistä 31.12.1945 Sveitsiin lähetetty ulkomaan kirje (mh. 10€). Neljänteen 10mk Saimaan singleen palaan alempana…

31_sl0717Yllä: Mikkelissä 26.2.1949 leimattu Lahteen lähetetty Sähköpostiosoitus. M30 12mk sininen leijona single. Taksa: Postiosoitus (-10000mk) kotimaassa (1.12.1948 – 30.6.1950) 12,00mk. 

Vaikein myytävänä ollut lähetyslaji tällä kertaa oli sähköpostiosoitus, joka oli lähetetty Mikkelistä 1949 Lahteen. Kortilla oli myös Mikkeli Kontr. leimaus. Kohteella oli 12mk sininen leijonamerkki yksinään, eli kohtalaisen hyvä single kohde tälle ulkomaan kirjeen taksalle tarkoitetulle merkille. Kohde oli pitkään ilman huutoja ja siinä kohtaa kun tekninen häiriö keskeytti kaupankäynnin oli se minun nähdäkseni yhä myymättä. Myytiin ilmeisesti jälkimyynnissä pohjahinnalla 120€. Kyseessä oli kohtalaisen hyvä M30 kohde, vaikka kortti olikin vasemmasta yläkulmastaan hieman nuhjuinen.

Kiinnostava oli myös radioamatööriluvasta leikattu leike, jolla oli lupamaksun maksamiseksi mitätöityjen leimamerkkien lisäksi postimaksun maksamiseksi käytetty M30 100mk Helsinki merkki. M30 merkkikin oli mitätöity ”Mitätön” leimalla.  Kysymyksessä on mukavahko ”kommervenkki”, vaikkei kyseessä olekaan erillinen lähetyslaji tai ilmeisesti edes taksa. Näitä on nähty joissakin postihistoriallisissa kokoelmissa. Myyntihinta oli 55 euroa.

31_st0156Yllä: Postikortti pikana Helsinki-Töölö 20.4.1951 Storängeniin Ruotsiin. M30 35mk Olavinlinna ja 2mk vihreä, yhteensä 37mk. Vaikeahko kohde. Taksa: Postikortti Pohjoismaihin (1.7.1950 – 31.12.1951) 12,00mk, pikalisä (1.1.1948 – 31.12.1951) 25,00mk, yhteensä 37,00mk. Myyntihinta 16 euroa.

Kiinnostava pikapostikortti Ruotsiin myytiin 16 eurolla – postikortit lentona ovat tavallisia, mutta pikalisä postikortilla yksin on, ehkä yllättävääkin kyllä, vaikeahko kohde. Huutelin tätä kohdetta, mutta teknisen vian takia siitä jäi minun osaltani viimeinen sana sanomatta, pystyin kuitenkin nukkumaan yöni! Kyseinen kohde oli vuodelta 1951 ja sillä oli 35mk Olavinlinna ja 2mk vihreä M30 leijona.

Toinen kiva Pohjoismaihin mennyt kohde oli lentopainotuotteena lähetetty Aeron aikataulu. Lentopainotuotteet ovat mukavia ”pikku-nättejä” kohteita, jotka eivät mielestäni ole lainkaan saaneet ansaitsemaansa arvostusta. Myytiin pohjahinnalla 12€. Myytävänä oli myös pakettikortti Ruotsiin. Kyseessä oleva kortti oli Rovaniemeltä lähetetty ja kulkenut jo leimojensakin perusteella Haaparannan kautta. Harvat tietävät, että pakettipostille Ruotsiin oli useita taksoja riippuen siitä mitä reittiä ne kulkivat, yksi reitti kulki Haaparannan kautta (junalla) ja toinen laivalla Turusta. Pakettikortin lähtöhinta oli kymmenen euroa, mutta kortin hinta lähti varhaisessa vaiheessa nousuun ja päätyi 72 euroon. Mielestäni tämä oli aika kova hinta ja tavoittelee 8mk vihreän loistoleimaisen loppuhinnan kanssa tämän huutokaupan ”kalleimman” M30 kohteen titteliä.

31_st0153Yllä: Kristiinankaupungista 7.7.1944 Bautzeniin lähetetty kirjattu lentokirje. M30 10mk Saimaa single. Taksa: Kirje (-20g) Saksaan (1.9.1942 – 4.9.1944) 3,50mk, kirjaaminen ulkomaille (1.10.1942 – 30.6.1945) 4,50mk, lentolisä (jokaiselta 5g) Saksaan (1.10.1942 – 4.9.1944) 2,00mk, yhteensä 10,00mk. Myyntihinta 22mk. 

Ulkomaille, Pohjoismaiden ulkopuolelle kulkeneita kohteita oli myytävänä useita ja näiden mukana myös monta kiinnostavaa. Mukana oli myös ns. ”Saksan erikoistaksaisia” eli Euroopan Posti- ja Pikatiedotusliiton taksalla lähetettyjä lähetyksiä. Ensimmäinen kohteista oli 3½/2,75mk päällepainamamerkki singlenä kirjeellä Saksaan vuonna 1943. Tälle merkille on aika vaikea löytää hyvää single kohdetta ja tällainen erikoistaksainen ajaa asian. Myyntihinta oli 25 euroa, joka samalla oli kohteen limitti – mielestäni edullinen. Toinen kohde oli 10mk Saimaa single erikoistaksaisella kirjatulla lentokuorella vuodelta 1944, joka myytiin hintaan 22 euroa. Vaikka kohdeselosteessakin mainostettiin ”ajan patinaa” niin siitäkin huolimatta kohde oli mielestäni halpa. Olen nähnyt vastaavia vain pari kertaa.

31_st0152Yllä: Helsingistä 27.2.1945 Lontooseen lähetetty lentokirje. M30 10mk Saimaa ja 2½mk punainen, yhteensä 12½mk. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.10.1942 – 30.6.1945) 4,50mk, lentolisä jokaiselta 5 grammalta Englantiin (19.2.1945 – 27.2.1945) 4,00mk*2=8,00mk, yhteensä 12,50mk. Lyhyt taksa-aika heti yhteyksien auettua. Taksa-ajan viimeisen päivän lähetys.

Lyhyimmän taksa-ajan myytävänä ollut M30 kohde tällä kertaa oli 9 päivän taksainen lentokirje Englantiin 27.2.1945 postiyhteyksien auettua. Näitä yhdeksän päivän taksaisia tunnetaan parisen kymmentä ja niitä on myyty useampia viimeisten parin vuoden aikana. Hinnat ovat pyörineet satasen kummallakin puolen. Tähän hintatasoon verraten oli myydyn kohteen hinta alakanttiin, se nimittäin myytiin 65 eurolla. Limitti oli niinkin alhainen kuin 25 euroa. Edullisesti meni – vaikka näitä on ollutkin myytävänä verraten usein, ei kohde ole kovin helppo. Muista myytävänä olleista Eurooppaan kulkeneista kohteista mainitsen välirauhan aikaisen lähetyksen Italiaan, jolla oli Italian sensuuri ja lentopostikortin Liechtensteiniin.

31_sl0728Yllä: Helsingistä 5.9.1955 Vizogapatamiin Intiaan lähetetty lentokirje. M30 50mk Tampere ja M54 15mk punainen, yhteensä 65mk. Mennyt laivalle S/S Renata. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1952 – 31.5.1956) 25,00mk, lentolisä jokaiselta 5 grammalta (1.7.1953 – 30.9.1957) vyöhyke 6 20,00mk, yhteensä 45,00mk. Ylitaksa. Harvinainen kohdemaa.

Kaukomaihin kulkeneita kohteita oli myynnissä mm. painotuotekirje Iraniin, kirje Tunisiaan, kirje Egyptiin, toisen painoluokan kirje Belgian Kongoon ja lentokirje Intiaan. Huutokaupassa oli myös myytävänä ”arvoton näyte” kuori Portugalin Intiaan. Kuori oli vuodelta 1937 ja sille oli laitettu 50 pennin edestä postimerkkejä, mikä oli liian vähän ja kuorelle oli lyöty ”T” leimaus. Olin aluksi kiinnostunut tästä kohteesta, koska se oli kohdemaansa ja lähetyslajinsa puolesta harvinainen, tarkemmin asiaa pohdittuani ja asiaa pähkittyäni tulin siihen tulokseen, että kuori oli liian paljon ”liian hyvää ollakseen totta” osastoa, nimittäin kaikki tavaranäytteet, jotka minulla on ovat pääsääntöisesti firmojen kuorilla ja enemmänkin näytepusseja eivätkä tavallisia kirjekuoria. Kohdetta ei oltu mitenkään suosioleimattu, vaan siinä oli aivan tavallinen Tampereen ketjuleimaus. Joka tapauksessa en lähtenyt kilpahippasille tämän kohteen osalta, vaikka se kiinnostavalta aluksi vaikuttikin. Kohde myytiin 66 eurolla limitin ollessa 60 euroa.

31_sl0291Yllä: Lahdesta 20.2.1940 Viipuriin lähetetty kirje, M30 2mk karmiini single. Leimattu ”Postitoimisto ei toimi – Postanstalten fungerar ej”, sotasensuurin tarkastama. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.12.1931 – 15.6.1940) 2,00mk. Harvinainen ja erittäin mielenkiintoinen.

Mielenkiintoisia kohteita oli myös muissa osastoissa, erityisesti nostan tässä esiin ”muut sekalaiset leimat / postilähetykset” osaston, jossa oli ainakin kaksi jännittävää kohdetta. Toinen näistä oli Postisäästöpankin (PSP) leimaama M30 20mk postitalo-merkillä oleva kirje ja toinen erittäin mielenkiintoinen Talvisodan postihistoriakohde, nimittäin Viipuriin osoitettu ”tavallinen” M30 2mk karmiinilla merkillä oleva kuori, leimattu 20.2.1940 eli juuri Viipurin kovien pommitusten aikaan. Kuorella oli sotasensuurin leimaus ja erillinen ja minun mielestäni erittäin kiinnostava ja harvinainen leimaus ”Postitoimisto ei toimi – Postanstalten fungerar ej” rivileimaus. Yritin selvitellä erinäisistä lähteistä, että milloin Viipurin postitoimisto evakuoitiin, mutta tarkkaa päivää en pystynyt selvittämään (ehkä joku osaa auttaa, laitan sitten tiedon tänne, sikäli kuin mikäli sen jostain saan), mutta juuri näihin aikoihin on tämän täytynyt tapahtua. Välirauhahan julistettiin 12.3.1940 ja Viipurista vetäydyttiin 13.3.1940. Tämän kohteen hinta oli 120€ eikä se mennyt kaupaksi huutokaupan ”normaalin” kaupankäynnin aikana – oli mennyt kuitenkin kaupaksi jälkimyynnissä. Minulla ”ei ollut varaa” ostaa tätä kohdetta, vaikka kovasti tekikin mieli.

31_sl0285Yllä: PSP leimalla mitätöity kuori, takana saapumisleima 14.8.1950. M30 20mk Postitalo single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.7.1950 – 30.6.1950) 20,00mk. Mielenkiintoinen.

Yllä olevat kaksi leimakohdetta kertovat meille, että on syytä pitää silmät auki myös ”muissa osastoissa” myytävien kohteiden suhteen, sillä M30 kohteita voi löytyä lähes mistä tahansa osastosta.

Lisäksi voidaan huomata, että sotilaspostin osastossa oli myytävänä vuoden 1944 pääsiäistaksainen painotuotepostikortti rintamille. Kohteen lähtöhinta oli 10 euroa ja se myytiin 25 eurolla. Kortti oli päivätty 5.4.1944. M30 postihistorian eriä oli myöskin useita myytävänä, en uskaltautunut niitä mitenkään erityisesti huutelemaan, sillä minulla ei ollut mahdollisuutta käydä katsomassa kohteita.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10mk Saimaa single, 9 päivän lentotaksa, HTO, Notraco, pääsiäistaksa 1944, Postitoimisto ei käytössä, PSP leimaus, radioamatöörilupa, sähköpostiosoitus, Viipuri

M30 Blog

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

Eräs malli 1930 käyttöajan lyhimpiä taksoja – 9 päivän taksa Englantiin 1945

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan