malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

24 maaliskuun, 2021 By Mikael Collan

Hellman huutokaupat aloitti uuden ajan suomalaisessa postimerkkihuutokauppatoiminnassa lanseeraamalla uudet verkkosivut, joiden toiminnallisuus sisältää live huutamisen sivuston kautta. Kuten tietojärjestelmäinvestoinnit yleensä ei tämäkään järjestelmä aivan ilman kipuja syntymäänsä saanut, mutta loppujen lopuksi on sanottava, että huutokauppa onnistui eikä tietääkseni muutamia odotuksia lukuunottamatta mitään katastrofaalisia munauksia tapahtunut. Toki aineksia katastrofille oli, nimittäin ensimmäinen huutokaupan julkaistu versio oli sanalla sanoen ”kökköinen ja kamala”, mutta Suomen Filateliapalvelu otti asian tosissaan ja töitä tehtiin palautteen perusteella nopeasti ja suurimmat ongelmat korjattiin parissa päivässä. Mm. filatelistien naamakirjaryhmässä asiaa ruodittiin ja jopa sen kautta parannusehdotuksia kerättiin ja laitettiin tuotantoon. Vaikka joku oli sitä mieltä, että asioihin ei tartuta tosissaan, niin oma näkemykseni on näin jälkiiviisana päinvastainen.

Kotimaan lentokirje 4.5.1937 Helsingistä Tampereelle. M30 ruskeanoliivin 3mk merkin singlekäyttö. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.12.1931–15.6.1940) 2,00mk + lentolisä (-20g) kotimaassa (1.4.1928-30.9.1942) 1,00mk = 3,00mk. Kuva Hellman huutokaupasta 120.

Positiivisuuteni ei tarkoita, etteikö tehtävää varmasti jäänyt tehtäväksi ennen seuraavaa huutokauppaa. Erityisesti huutajan ”oman sivun” toimivuus ei ole vielä sillä tasolla kuin missä sen pitäisi olla, esimerkiksi jälkimyynnistä huudetut kohteet eivät siellä näy lainkaan ja siksi esimerkiksi lasku ei ole ajan tasalla. Toinen asia, joka on keräilijäyhteisön kannalta tärkeä on, että kohteet ja kuvat niistä katoavat huutoajan loputtua eetteristä – ei ole siis mahdollista palata katsomaan mitä mielenkiintoisia kohteita myytävänä oli ja sitä kautta mahdollisuus tutustua jälkikäteen kohteisiin on huono. Erityisesti tämä näkyy siinä, että tuloslistan kautta toteutuneiden hintojen arvioiminen suhteessa itse kohteisiin on mahdotonta – kun ei ole mitään listaa kohteista tietoineen ja kuvineen eivät toteutuneet hinnat paljoa kerro. Asia korostuu erityisesti siksi, että esimerkiksi paperiluetteloa ei ole olemassa. Jää nähtäväksi onko tähän ajateltu jotain ratkaisua, joka tulee näkyviin / tiedoksi sen jälkeen kun huutokaupan jälkimyynti on loppunut. Joka tapauksessa uusi järjestelmä osoitti, että se on toimiva ratkaisu myös etänä järjestettävien huutokauppojen järjestämiseen. Selkeä parannus vanhaan oli se, että myös mobiililaitteelta saatoi helposti tehdä live huutoja ja tämä vapautti keräilijät osallistumaan täysin paikkariippumattomasti. No… tässä tarpeeksi teknologiasta, mennäänpä itse asiaan ja huutokaupan M30 antiin.

Kuten jo totesin, kuvat kohteista katosivat huutoajan loppumisen jälkeen… mikä tietysti tekee tämänkin blogin lukemisesta vaikeata niiltä osin kuin mitä mainittuja kohteita ei ole nähtävissä. Onneksi riskien välttäjänä keräsin kuvat hyvissä ajoin talteen ja on sentään ”jotain näyttää” lukijalle. Kohteita M30 osastossa oli myytävänä alle kaksikymmentä, eli voidaan todeta, että mitään M30 ilotulitusta ei tosiaankaan ollut tarjolla. Mukana oli kuitenkin muutama kiinnostavampikin kohde. Filateliaa tarjolla oli vain muutama kohde, joista mainittakoon ehdotearkista leikattu 1,25mk/50p keltaisen päällepainamamerkin hammastamaton ja liimoittamaton pari, joka myytiin 28 eurolla. Pieni levyllinen 40-luvun M30 sinisten merkkien kohteita myytiin 22 eurolla. M30 filatelian osalta ei siis erikoisempaa.

Kirjattu lentokirje Helsingistä 22.10.1945 Lontooseen. 25mk M30 puunhakkaaja single. Paino 7g. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 10,00mk + lentolisä (per 5g) Englantiin (28.2.1945-23.10.1945) 2*2,50mk + kirjaaminen ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 10,00mk = 25,00mk. Hyvä taksakohde. Kuva Hellman huutokaupasta 120.

M30 alueella postihistoriapuolen kotimaan kohteita oli myytävänä kaksi, kumpikin kotimaan lentokohteita. Toinen kohde oli vuodelta 1937 Helsingistä Tampereelle lähetetty lentokirje 3mk ruskeanoliivin merkin singlenä. Kohteen lähtöhinta oli asetettu sataan euroon, joka mielestäni oli vallitsevassa markkinatilanteessa aika kova. Kohde kuitenkin meni kaupaksi pohjahinnallaan. Huomataan, että pohjahinnan asettaminen on merkittävä muoto filatelian taidetta, nimittäin jos hinnan asettaa liian alas saa vähemmän rahaa… Tässä oli kuitenkin kysymyksessä hyvä ensimmäisen kotimaan sisämaan lentolinjan puitteissa kulkeneesta lähetyksestä ja vielä singlekäytöllä. Kysymys on siis vuoden 1937 kesällä toiminnassa olleesta lentolinjasta Tampere – Helsinki – Viipuri, jota käsiteltiin kahtena linjana Helsinki – Tampere ja Helsinki – Viipuri, mutta todellisuudessa ajatuksena oli, että linjalla oli mahdollista käydä yhden vuorokauden aikana edes takaisin Tampereelta Viipurissa. Myyty kohde oli siis kulkenut tämän linja toisen osan. Toinen kotimaan kohde oli Maarianhaminaan Kuusankoskelta vuonna 1950 lähetetty pikalentokirje, jonka lähtöhinta 40 euroa oli liikaa – se ei mennyt kaupaksi huutokaupan normaalin myyntiajan puitteissa. Tämä on tietysti mielenkiintoista, sillä kotimaan lentoposti ei yleisestikään ottaen ole kovin helppoa ja pikalisällä varustetut kuoret ovat vieläkin vaikeampia. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että kuori oli pitkulainen ja ilmeisesti aika iso, ainakin verrattuna ”normaaliin” kuoreen.

Pohjoismaihin kulkeneita kohteita ei myynnissä ollut, mutta Eurooppaan kulkeneista mielenkiintoinen oli yksin 25mk puunhakkaaja-merkillä lähetetty kirjattu lentokirje Englantiin vuodelta 1945. Kuoressa oli itsestään selvästi hyvää 25mk merkin yksittäiskäyttö, mutta lisäksi taksa-aika oli vain 1kk ja 23 päivää, eli lyhyt. Kuori on englantilaisille tyypilliseen tapaan ristattu sinisellä kosmoskynällä sen merkiksi, että kyseessä on kirjattu lähetys. Kohteen pohjahinnaksi oli asetettu 40 euroa ja siitä se nousi aina 60 euroon asti. Toinen kiinnostava Euroopan kohde oli Unkariin vuonna 1949 lähetetty kirjattu tavaranäytelähetys. Tavaranäytteiden taksa muuttui painotuotteiden kanssa yhdenmukaiseksi 1.12.1948 alkaen, eli painoluokat muutuivat 50 gramman välein tätä edeltävästä ajasta poiketen, jolloin alin painoluokka oli painoltaan ”alle 100g”. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tavaranäyte olisi lähetyslajina poistunut tai muuta dramaattista, kohde oli siis aivan aitoa asiaa.

Kirjattu tavaranäyte 6.11.1949 Helsingistä Budapestiin Unkariin. Taksa: Tavaranäyte (-50g) ulkomaille (1.11.1949 – 31.12.1951) 8,00mk + kirjaaminen ulkomaille (1.11.1949 – 31.12.1951) 20,00mk = 28,00mk. Kuva Hellman huutokaupasta 120.

Tavaranäytteet ulkomaille ovat vaikeita kohteita eikä niitä tunneta suuria määriä. Kirjattuna tavaranäytteet ovat vielä parempia. Tämä ei ollut jäänyt ostavalta yleisöltä huomaamatta, sillä kohteen hinta oli noussut kahden kympin lähdöistään hyvän matkaa jo ennen live-huutokauppaosuuden alkua. Live-osuuden aikana mopo karkasi lopullisesti käpälästä ja hinta nostateltiin aina 281 euroon saakka. Myyjää on mahtanut naurattaa kun kahden sadan euron rajapyykki jäi taakse. Korona-ahdistus selvästi purkautuu mitä erikoisimmilla tavoilla!

Kauemmaksi menneitä kohteitakin oli myytävänä muutamia. Yhdysvaltoihin lähetetty 3mk ruskeanoliivilla merkillä maksettu lentopostikortti, jonka ”pohjana” oli käytetty amerikkalaista ehiötä myytiin 45 euron hintaan. Taksa tällä kortilla oli hyvä, mutta itse en pitänyt lainkaan siitä, että korttina oli käytetty ehiötä. Lisäksi kortin toista puolta ei oltu kuvattu, joten oli mahdotonta päätellä, että oliko kyseessä postikortti vai painotuote. Japaniin mennyt postikortti 2mk punaisen merkin singlenä maksoi Hellmanilla 34 euroa ja oli edullinen – kortti oli siisti, lähetetty vuonna 1939. Kanadaan lähetetty painotuotekortti 10mk vihreällä merkillä teki kauppansa 20 euron pohjilla – ostaja sai hyvän kohteen sopivasti. Meksikoon lähetetty lentopostikortti 30mk linja-auto merkillä ja 8mk violetillä meni kaupaksi 24 euron hintaan, eli edullisesti sekin. Vaikka M30 kohteet menivät kaupaksi hyvin, eivät hinnat tavaranäytettä lukuun ottamatta nousseet korkealle.

Kirjattu toisen painoluokan lentokirje Australiaan 23.11.1957 Helsingistä. Taksa: Kirje (21-40g) ulkomaille (1.6.1956–31.3.1959) 50,00mk + kirjaaminen ulkomaille (1.6.1956–31.3.1959) 30,00mk + kirjeen (per 5g) lentolisä (1.10.1957-31.3.1959) 6*45,00mk = 350,00mk. Hyvä kaukomaan kohde. Kuva Hellman huutokaupasta 120.

Ausraliaan lähetetty kirjattu toisen painoluokan lentokuori kuudella viiden gramman lentolisällä oli mielenkiintoinen kohde, sllä se oli maksettu 300mk lentokone-merkillä ja M55 50mk merkillä. Muutenkin useamman lentolisän kuoret kaukomaihin ovat hyviä – erityisen hyvän tästä kohteesta teki sen koko, kuori oli pieni, mikä mahdollistaa sen monteeraamisen kokoelmalehdelle ilman ongelmia. Neljän kympin myyntihinta yllätti, alhaisuudellaan. Ostaja teki hyvät kaupat.

Vaikka M30 alueen kohteiden myynti oli yhtä kohdetta vajaa täydellinen, ei se kuitenkaan sisältänyt huutokaupan kalleinta M30 kohdetta. Tuo kohde nimittäin myytiin M17 kohteiden joukossa ja vaikka se sisälsikin M30 asiaa oli pääpaino puhtaasti M17 puolella. Kohde oli nimittäin M17 10mk valkoisen paperin merkeillä vuonna 1930 lähetetty postiennakkopaketti. Valkoisen paperin 10mk merkeillä lähetettyjä kohteita tunnetaan aniharvoja ja kun M17 asiaa rankemmin harrastavat ja näyttelyissä esittävät herrat ovat sellaista vailla ei hinta ole este. Tälläkään kertaa 2500 euron pohjahinta ei aiheuttanut M17 keräilijöille päänvaivaa, vaan kohde myytiin 2700 euron hinnalla. Muistinvaraisesti totean, että joskus 10mk valkoinen paperi lähetyksellä on kerännyt kovempaakin kannatusta, mutta kyseessä ei ole mikään pilipalihinta M30 kohteesta (heko heko).

Postiennakkopaketti 14.4.1930 Helsingistä Jämsään. 2*M17 10mk valkoisen paperin merkki, M17 5mk postitorvivesileimainen merkki ja 50p keltainen M30 merkki, yhteensä 25,50mk. Postiennakkomäärä 1104mk. Taksa: Paketti (16-17kg) kotimaassa (15.1.1926–31.8.1942) + postiennakko (1001-2000mk) kotimaassa (15.1.1926–30.11.1931) 4,50mk = 25,50mk. Harvinainen. Kuva Hellman huutokaupasta 120.

Virkistetään niiden muistia, joille tämä valkoinen paperi on mysteeri – kysymyksessä on siis tilanne, jossa M17 viimeisiä painoeriä painettiin samalle paperille kuin M30 merkkejä, eli vesileimattomalle paperille. Painosmäärät olivat pieniä ja suuri määrä erityisesti 10mk merkeistä jäi käyttämättä. Siksi juuri 10mk merkkejä lähetyksillä käytettyinä tunnetaan vähän ja käytöt merkeille ovat pakettikorteilla, joille 10mk merkkejä tarvittiin. Kohteen myyminen oli hoidettu tyylikkäästi, sillä myyjä oli hankkinut sille atestin, mikä onkin erittäin tärkeää tämän tyyppisten kohteiden tullessa kysymykseen, lisäksi on todettava, että atesti oli kuvattuna kohteen yhteydessä – erittäin hieno juttu. Tätä toivoisin tapahtuvan aina vastaavien kohteiden osalta. Muutenkin kohteiden kuvaaminen kummaltakin puolelta ja mahdollisen muun materiaalin mukaan ottaminen myyntitilanteessa on tärkeää ostajan kannalta. Paketin paino on ollut korkea 16-17kg ja kun sisältö on ollut lankaa (garn) on sitä lankaa ollut siinä paketissa aika paljon… Apteekkarin rouvalla on ollut ilmeisesti hiukan isompi neulomisprojekti meneillään.

Myydyllä kohteella tulee erinomaisesti esiin tämä paperiasia ja se yhdistyy toisen mallin väistymiseen ja uuden M30 mallin saapumiseen. Tarinan kannalta kohde on hyvä, tosin M30 merkki on pahasti kärsinyt. Kieli poskessa totean, että ehkä silti uskaltaisin tätä näyttää kokoelmalehdellä minäkin… Se mikä jää päällimmäisenä mieleen on, että M17 keräilyllä on eri hintataso kuin M30 keräilyllä, pääpiireittään ainakin.

Kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen kokemus tämä uusi huutokauppajärjestelmä, vaikka M30 kohteiden osalta ei mitään uskomatonta ollutkaan liikenteessä… toki mielenkiintoisia kohteita useampiakin. Yleisesti ottaen on todettava, että hintataso oli mielestäni huutokaupassa korkealla.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 1930-luvun kotimaan lentoposti, 25mk puunhakkaaja, 300mk lentokone, 3mk tummanoliivi, Australia, Hellman, japani, kirjattu tavaranäyte, kotimaan lentoposti

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

7 maaliskuun, 2021 By Mikael Collan

Järvenpään Filateliapalvelun 20 nettihuutokauppa päättyi 3.3. – mukana oli sekä M30 filateliaa, että M30 postihistoriaa. Kohteiden myyntiprosentti ei noussut uskomattomaksi, mutta myyntiä kuitenkin oli – etenkin parempien kohteiden osalta. Filateliapuolella oli mukana mielenkiintoisia tarttumia ja hammastesiirtymiä, joista mainittakoon ensimmäisenä 5mk keltaisen merkin numeropalalla oleva arkinreunaan tullut hammaste-erikoisuus. Hammaste-erikoisuus nousi 20 euron lähdöstä 29 euron myyntihintaan.

5mk keltaisen arkin vasempaan yläreunaan tullut hammaste-erikoisuus. Kuva Järvenpään Filateliapalvelun huutokaupasta.

Mielestäni toinen siisti siirtymä oli 1½mk harmaan merkin nelilöllä oleva siirtymä, joka myytiin neljänkymmenen euron pohjahinnalla. Numerokuusiloita oli myytävänä ainakin 3mk tummanoliivista merkistä, ja kohteen hinta nousi aina 134 euroon saakka, sekä 1,25/50p keltaisen merkin kaksi kuusiloa, joiden hinta kipusi 66 euroon. Toinen näistä oli tyyppi I ja toinen tyyppi II. M30 20mk postitalo-merkin siisti tarttuma leimatun merkin takaa myytiin 29 eurolla.

20mk postitalo-merkin tarttuma. Kuva Järvenpään Filateliapalvelun huutokaupasta.

Postilähetyksiä oli myytävänä yli kolmekymmentä kappaletta ja arvioni mukaan puolet niistä meni kaupaksi. Pääasiallisesti myytävänä oli aika tavallista tavaraa. Kotimaan kohteista mainittakoon tiedoksiantolomake, jolle oli mitätöity lunastusten maksamiseksi useita yläarvoja (mm. 300mk lentokone-merkkejä) – kohde myytiin lähtöhinnallaan 25 euroa.

Pohjoismaihin lähetetyistä ehkä mielenkiintoisin oli kohde numero 195, jonka seloste luki seuraavasti: ”1931 10 mk Saimaa vaaleanviol.   Rek 18.12.31 Pietarsaaresta > Göteborgiin. Paino oli 465 gr. Taksa on oikea, paketti 8 mk ja kirjaus 2 mk. Erillinen kartonkikortti / etusivu. ollut lähetyksen päällä.” Tämä oli mielestäni hiukan huono juttu, koska itse en saanut taksaa täsmäämään Ruotsiin kulkeneeseen pakettiin. Jos kyseessä olisi ollut kirjattu pakettikortti Ruotsiin, olisi kyseessä ollut erittäin kovan harvinaisuuden kohde ja hinta olisi varmati kivunnut kovastikin. Tässä tapauksessa ei ole kuitenkaan paketista lainkaan kyse, vaan mielestäni kyseessä on painavassa kirjeessä kiinni ollut osoitelappu – myös taksa, joka painavalle kirjeelle sopii, osoittaa mielestäni tämän asian.

Pietarsaaresta joulukuussa 1931 Göteborgiin Ruotsiin lähetetty painavan kirjatun kirjeen pällä ollut osoitelappu. Merkintä 465g. Taksa: Kirje (251-500g) Pohjoismaihin (1.12.1931 – 15.6.1940) 8,00mk + kirjaaminen Pohjoismaihin (1.12.1931 – 31.8.1942) 2,00mk = 10,00mk. Painavat kirjeet ovat hyviä kohteita. Kuva Järvenpään Filateliapalvelun huutokaupasta.

Nimittäin: Alle kilon painavan paketin taksa Ruotsiin (Mattilan taksakirjan mukaan, s. 98) oli 15.10.1931 asti 8,00mk, tämän jälkeen taksa nousi 11,00 markkaan. Kun kirjaamisen maksu Pohjoismaihin oli 1.12.1931 saakka 1,50mk ja sen jälkeen 2,00mk voisi paketin taksa olla, joko 9,50mk, 12,50mk tai 13,00mk, mutta ei 10,00mk. Sitä vastoin, 251-500g kirjeen taksa 1.12.1931 alkaen oli 8,00mk ja tämä täsmäisi kymppiin. Kun merkiltä kuitenkaan ei pysty lukemaan päiväystä erityisen hyvin, voidaan asiaa kuitenkin taksan alkupäivän perusteella arvioida. Merkkinä oli 10mk Saimaa vaaleanvioletti, eli ensimmäinen väri – kaiken kaikkiaan ihan kiinnostava kohde, jonka myyntihinnaksi tuli 37 euroa. Silti on todettava, että satuilu taksojen osalta on hiukan huonoa toimintaa.

Saksaan 1944 lähetetty kirjattu lentokirje oli laitettu myytäväksi 150 euron lähtöhinnalla. Kirjeellä oli 9mk postitalo-merkki yksin. Kuten tiedetään on vaikeaa löytää hyviä single kohteita tälle merkille. Tässä oli nyt tilanne, jossa ei ollut yksi näistä hyvistä kohteista. Syykin oli yksinkertainen ja selvä – kohteen taksa ei ole oikein. Oikein olisi nimittäin ollut 10mk.

Kirjattu lentokirje Turusta 27.3.1944 Berliiniin Saksaan. Taksa: Kirje (-20g) Saksaan (1.9.1942-5.9.1944) 3,50mk + kirjaaminen ulkomaille (1.10.1942-30.6.1945) 4,50mk + lentolisä ( per 20g) Saksaan ja Pohjoismaihin (1.10.1942-5.9.1944)) 2,00mk = 10,00mk. Alitaksa. Kuva Järvenpään Filateliapalvelun huutokaupasta.

Kuori oli avattu kummaltakin puoleltaan leikkaamalla – tämä oli ja on rahoituslaitoksiin lähetetyillä kirjeillä tavallista. Kohde oli hyvän näköinen ja siltä löytyi Suomen kuin Berlinkinkin sensuurileimaus. Mutta kuten todettu, kun ei ole oikein, niin ei ole oikein. Tässä tuli nyt ostajalle kallis ohilaukaus.

Muuta mainittavaa on, että 12/10mk päällepainamamerkki singlenä Ranskaan taksanmukaisella kirjeellä ei mennyt 20 eurolla kaupaksi, kaikilla oli sellainen jo kokoelmassaan. Kohde 214 oli 24mk ruskeanvioletti yksin lentokirjeellä USAan lähetetty kirje ja sen kohdeseloste luki seuraavasti: ”1948 24 mk lentokirje Helsinki 25.5.48 > USA. Lienee yhtä harvinainen kuin kirjattu kirje ulkomaille 24 mk:n merkillä.” – kohde ei 120 euron lähtöhinnalla mennyt kaupaksi ja hyvä niin, nimittäin vastaus selosteessa esitettyyn arveluun on, että ”ei tosiaankaan liene”… 24mk single kirjatulla kirjeellä ulkomaille on harvinainen kohde, toisen painoluokan kirje saman merkin singlenä ulkomaille on myöskin hyvä ja vaikea kohde, mutta lentokirjeitä 24mk singlellä tunnetaan useita, arvaan kolmisen kymmentä ja näin ollen kyseessä on vain ns. pikkuhyvä, jonka lähtöhinta voisi olla vaikkapa kymmenen euroa.

HTO huutokauppojen 53 kattaus päättyi päivää JFP:n huutokaupan jälkeen. Filateliapuolella myytäviä oli noin kaksikymmentä kohdetta ja postihistoriaa kuutisenkymmentä kohdetta. Filatelian osalta on sanottava, että myytävänä oli vain yksi kiinnostava kohde, 50p vihreän merkin arkki, jonka reunassa oli hammaste-erikoisuus. Muuten kaikki kohteet olivat hyväleimaisia merkkejä, joiden vähintään 10 euron lähtöhinta arvelutti ainakin minua…

50p vihreän merkin ylä-oikea kulma, jossa hammaste-erikoisuus. Kuva HTO huutokaupasta.

Hammaste-erikoisuuden myyntihinnaksi tuli mielestäni vaatimaton 22 euroa, olisi voinut olla enemmänkin. Joku sai sopivasti tämän mielenkiintoisen kohteen.

Kotimaan postihistoriakohteista voidaan mainita kotimaan Lentopostikortti Rovaniemeltä Helsinkiin vuodelta 1951, joka myytiin 15 euron pohjilla. 50-luvulle tultaessa oli kotimaan lentopostikin yleistynyt. Siitä huolimatta lentopostikortit kotimaassa ovat hieman parempia kohteita. Toisen painoluokan painotuote 10mk ruskeanlilan leijonamerkin singlellä nousi arvoon arvaamattomaan, kun sen myyntihinta kohosi viidentoista euron pohjista aina 90 euroon saakka. Pidän hintaa aikamoisena.

Toisen painoluokan lehtikääre Helsingistä Vaasaan 3.10.1950. Taksa: Painotuote (51-100g) kotimaassa (1.7.1950–31.12.1951) 10,00mk. Kuva HTO huutokaupasta.

Vaikka 10mk ruskeanvioletille on kohtalaisen vaikeaa löytää erinomaisia single-kohteita pidän toteutunutta hintaa aika kovana. Toinen korkealle noussut kotimaan ”kymppi” oli saantitodistuskirje 10mk violetillä merkillä vuodelta 1947, jonka hinta nousi yli 70 euron. Kahdella 6mk oranssilla maksettu postiosoitus vuodelta 1949 myytiin 81 eurolla ja 350g painoinen kotimaan lehtikääre yli 27 eurolla. Sensuurin mustaama leimaus 2mk punaisella merkillä maksetulla postikortilla nousi yli kolmen kympin. Kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoisia kotimaan kohteita oli myytävänä – hintatasokin oli kohtalaisen korkealla.

Lauri Peltosen lähettämä kortti vuodelta 1942 Norjaan yksin 1,75/1,25 keltaisella merkillä oli tyylikkään näköinen ja leimattu sensuurin leimoilla niin kotimaassa kuin Norjassakin. Ao leimaus kertoo kortin tulleen sensuroitua Oslon sensuurissa. Hinta nousi hiukan yli 20 euron. Englantiin 1940 lähetetty englantilaisella sensuuriliuskalla suljettu talvisodan aikainen kirje meni kaupaksi 15 euron pohjillaan. Kirje oli lähetetty suomalaiselle laivalle. Muuta Eurooppaan mennyttä postia oli mm. 2mk päällepainamamerkin singlellä Saksaan lähetetty kortti, joka teki kauppansa yli 35 eurolla. Painotuote 6mk vihreällä leijonamerkillä Saksaan myytiin hiukan yli 27 euron huudolla.

Etelä-Afrikkaan Kymistä 7.11. vuonna 1936 lähetetty lentokirje. Leimoista näkee, että reitti on kulkenut Tukholman ja Berliinin kautta. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.11.1936–30.9.1942) 3,50mk + lentolisä (per 5g) Etelä-Afrikkaan (15.4.1935-14.3.1941) 2*7,00mk = 17,50mk. Kuvat HTO huutokaupasta.

Mannertenvälistä postia mielestäni myydyistä parhaiten edustaa Etelä-Afrikkaan 1936 lähetetty lentokirje. Ryppyisyydenstään huolimatta tämä yli 80-vuotias on hyvä esimerkki kaukomaihin lähetetystä lentopostista. Kuoren hinta nousi kympin lähdöstä 27,50 euroon.

Yhdysvaltoihin lähetetty posti, mm. lentopostikortti vuodelta 1949 ja kaksi USA:ssa tullattua kirjettä myytiin pohjillaan 10, 20 ja 25 euroa – kaikki hyviä kohteita ja menivät sinänsä edullisesti, että vaikka kirjeiden tullaukset USA:ssa eivät ole erityisen harvinaisia, ne eivät ole kohteita, joita aivan joka päivä tulee vastaan.

Kauniin näköinen 1,25/50p keltaisen merkin parilla Bermudalle lähetetty kirje vuodelta 1932 myytiin kovalla 133 euron hinnalla. Oma näkemykseni on, että jos takapuolella oli olemassa tuloleima, niin se olisi ehdottomasti pitänyt näkyä kohdekuvissa ja jos ei, niin… en halua miettiäkään. Kaiken kaikkiaan kaikki kaunis ei ole totta, toteaisin, jos tässä runolliseksi oikein ryhtyisin… Kuubaan kolmella 1mk vihreällä merkillä lähetetty painotuotekuori myytiin hiukan yli 25 eurolla. Muuten tämä oli hyvä, mutta lähettämisen aikaan taksa oli 2½mk. Kohdemaa on kuitenkin hyvä.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10mk ruskeanvioletti, 10mk vaaleanvioletti, 10mk violetti, 12/10mk päällepainama, 20mk postitalo, 50p vihreä, 5mk keltainen, 9mk postitalo, Etelä-Afrikka, hammaste-erikoisuus, kirjattu lentokirje, Kirjattu paketti

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

28 helmikuun, 2021 By Mikael Collan

Sinettipostin huutokilpailu päättyi helmikuun puolen välin jälkeen. Filateliapuolen kohteista ei kerrottavaa löydy, mutta postihistoriapuolella kohteita oli myytävänä valtava määrä, yli sata kohdetta. Tämä määrä ei kuitenkaan tarkoittanut, että kaikki kohteet olisivat olleet erinomaisen kiinnostavia ja ”hyviä” vaan mukana oli paljon kohteita, joiden kiinnostavuus ei ollut sitä aivan parasta A ryhmää. Tästä huolimatta kohteita meni runsaasti kaupaksi – likimääräinen arvioni on, että M30 kohteista myytiin hiukan yli puolet. Vaikka on hienoa, että myytävänä oli paljon M30 kohteita, on myönnettävä, että oli jonkin verran raskasta käydä ne kaikki läpi.

Kahteen kertaan eteenpäin lähetetty postiennakkopaketti. Lähetetty Helsingistä 16.9.1930 Jyväskylään, jossa leimattu 20.9.1930. Jyväskylästä edelleen lähetetty Porvooseen, jossa leimattu 3.10.1930. Porvoosta edelleen lähetetty Loviisaan, jossa vastaanottaja on maksanut kaksi eteepäin lähetystä yhteensä 14 mk. Taksa: Paketti (1-3kg) kotimaassa (15.1.1926-31.8.1942) 7,00mk + postiennakko (501-1000mk) 15.1.1926-30.11.1930 3,50mk = 10,50mk. Lisäksi kaksi kertaa 7,00mk edelleen lähetyksistä. Kuva Sinetti HK:n sivuilta.

Mielenkiintoisimmat kohteet olivat tällä kertaa suurimmaksi osaksi kotimaan lähetyksiä. Aloitetaan raskaalla sarjalla ja todetaan, että kahteen kertaan eteenpäin lähetetty postiennakkopaketti, jolla oli 10mk vaaleanvioletin Saimaa-merkin, eli Saimaa-merkin ykköstyypin käyttö, myytiin noin kolmella kympillä. Kohteella oli postihistoriallisesti ajatellen paljon hyvää, koska siinä ei ollut vain yksi, vaan kaksi edelleen lähetystä maksettuna ja lisäksi se oli vielä palautettu lähettäjälleen. Kun paketti lähetettiin edelleen, posti ei tehnyt sitä sydämensä hyvyydestä, vaan maksua vastaan. Nimittäin postimaksua, tässä tapauksessa paketin kuljetusmaksua, joka siis piti maksaa kahdesta edelleen lähetyksestä kaksi kertaa. Postiennakosta perittyä maksua ei peritty kahteen kertaan. Mielenkiintoinen ja tätä postisääntöä hyvin esille tuova kohde.

Pikkupaketti Helsinkiin 1952 alun jälkeen. M30 40mk puunhakkaaja-merkin singlekäyttö. Taksa: Pikkupaketti (1.1.1952-31.5.1956) 40,00mk. Kuva Sinetti HK:n sivuilta.

Pikkupakettileike 40mk merkillä myytiin viiden euron pohjilla alle seitsemällä eurolla. Halpuuteen oli syynä se, että kyseessä oli leike ja se, että leimaus oli eritttäin huono. Hyvää kohteessa oli se, että merkin yläpuolelle oli leimattu teksti ”pikkupaketti”. Oma näkemykseni on, että leikkeenä oleminen ei tee pikkupaketista välttämättä huonoa, sillä merkit piti kiinnittää suoraan pikkupakettiin, jonka käärepaperiin ne siis kiinnitettiin. Olisikin ja on harvinaista, että pikkupakettitaksoja on muuten kuin leikkeenä saatavilla. Kun pikkupaketti kaiken kaikkiaan ei ole aivan triviaali lähetysmuoto, niin pidän myyntihintaa halpana, vaikka leimaus jättää paljon toivomisen varaa.

Kotimaan lentopainotuotteita on myyty Sinetti huutokaupoissa ennenkin ja niin myytiin nytkin. Myytävänä oli niin M30 merkeillä, M30 ja M54 sekakäytöillä ja vain M54 merkeillä lähetettyjä kohteita, joissa useissa oli enemmän kuin yksi kuori myynnissä kerrallaan. Paras ja vaikein yksittäinen kotimaan lentopainotuotekohde oli yksin 9mk oranssilla merkillä Rovaniemeltä Porvooseen 7mk + 2mk taksalla lähetetty lentopainotuote. Taksa on hieman vaikeampi kuin 8mk + 2mk taksa, joita myytävänä oli useita, mutta kohteesta erinomaisen tekee se, että se on samaan aikaan vaikea postihistoriallisesti, että siinä on 9mk oranssin merkin hyvä single käyttö. Nimittäin 9mk oranssille M30 merkille on vaikeaa löytää hyviä yksittäiskäyttöjä. Tämä huomattiin ja kohteen hinta nousi aina 44 euroon saakka, mikä ei kohteen vaikeuden huomioon ottaen ollut erikoisen korkea hinta. Tällaiset ”mikä merkki on vaikea yksittäispostitteena”-asiat avautuvat M30 keräilijöille tyypillisesti vasta vuosien keräilemisen jälkeen, ellei kokeneempi keräilijä auta asiaa ymmärtämään. Tällä kertaa siis oli herkkua tarjolla.

Muiden painotuotteiden erät menivät n. 20 euron hinnalla maailmalle. On todettava, että ennen Sinetti huutokaupoissa myytyjä eriä oli kotimaan lentopainotuotteen harvinaisuus napsua tai paria parempi, nyt ollaan sarjassa ”alle 50 tunnetaan” ja näistä vielä todettava, että suurin osa tunnettuja on 8mk perustaksaisia. Vanhemmat kuin 1940-luvun lopun kotimaan lentopainotuotteet 7mk tai 8mk pohjataksoilla ovat huomattavasti vaikeampia kohteita.

SP-Lehden 50. on-line huutokauppa tarjosi kahdeksan M30 kohdetta. Mitään sen ihmeellisempää ei myytävänä ollut. Todettakoon hintaseurannan takia, että 1,25/50p keltainen ensimmäisen ladelman (tyyppi I) päällepainamamerkin numerokuusilo myytiin 31 eurolla, mikä ei varsinaisesti kuullosta erityisen kalliilta. Tällä kertaa ei siis ollut M30 keräilijän päivä tämän huutokaupan osalta. Kuitenkin on todettava, että huutokaupassa myytävä tavara oli valikoitu siten, että aivan tauhkaa ei myytävänä ollut lainkaan.

Kirjattu lentokirje Helsingistä 15.12.1942 Wieniin. Taksa: Saksan taksan (-20g) mukainen kirje (1.9.1942 – 4.9.1944) 3,50mk + kirjeen lentolisä (per 20g) Saksaan (1.10.1942 – 5.9.1944) 2,00mk + kirjaaminen ulkomaille (1.10.942-30.6.1945) 4,50mk = 10,00mk. Ainoa tunnettu suomalainen lähetys tästä lento-onnettomuudesta. Kuva H.D. Rauchin huutokaupasta.

Itävaltalainen, Suomessa epäilemättä hieman tuntemattomampi huutokauppa H.D. Rauch päätti 175. huutokauppansa helmikuun 18. päivä. Myytävänä oli erittäin mielenkiintoinen ja harvinainen suomalainen lento-onnettomuuskuori vuodelta 1942. Kyseienen kirjattu lentokirje oli lähetetty 15.12.1942 Helsingistä Wieniin ja se oli oikeataksainen ja maksettu kahdella M30 5mk Olavinlinna merkillä. Suomalaiselle postille tyypillisesti kirje oli kulkenut lentona Ruotsin kautta Berliiniin, jossa se oli sensuroitu – sensuurin merkkinä Ab Berlinin sensuurin kauttakulkuleima. Berliinistä kuori oli 18.12.1942 laitettu tanskalaisen Det Danske Luftfartselskabin Junkers Ju-52/3m ”Selandia” (OY-DAL) koneeseen, jonka reitin oli tarkoitus kulkea Wieniin. Yleensä reittiä lensi saman yhtiön Focke Wulf Fw 200 Condor kone, joka kuitenkin 18.12.1942 oli huollossa ja siksi pienempi Junkersin kone oli laitettu korvaamaan huollettavaa konetta.

Lähestyttäessä Wienin Aspernin kenttää Junkers kohtasi huonon sään, matalalla makaavat pilvet ja sankan sumun ja klo. 16.53 lentäjä ilmeisesti menetti koneen hallinnan ja se syöksyi maahan noin kilometrin päässä kiitotien päästä, kaksi kilometriä Wienin lentoasemarakennuksista. Kone tuhoutui korjauskelvottomaksi ja mukana olleista kuudestatoista matkustajasta kaksi menehtyi, lentohenkilöstö jäi henkiin – asiasta on kuitenkin ristiriitaista tietoa, enkä ole varma pitääkö tieto kahdesta menehtyneestä paikkaansa. Mukana ollut posti vahingoittui mm. koneen sytyttyä tuleen. Muutamia tästä onnettomuudesta säilyneitä kohteita tunnetaan, mm. Norjasta lähetetty kirje sekä Sveitsistä lähetettyjä postikortteja. Kyseinen kohde on ensimmäinen ja ainoa tunnettu suomalainen kohde tästä onnettomuudesta.

Kohteelle on lyöty Itävallassa 77x18mm kokoinen violetti käsileima ”Durch Flugzeugunfall beschädigt” eli ”vahingoittunut lento-onnettomuudessa” ja lisäksi kuori on leimattu Wienin lentopostikonttorissa. Kaiken kaikkiaan kyseessä on ns. uniikki kohde, joka sopii monenlaisiin postihistoriakokoelmiin – tämä ei jäänyt huutavalta yleisöltä huomaamatta ja kohteen hinta nousi sadan euron lähtöhinnasta aina 750 euroon saakka. Kun tämä suhteutetaan Barkov ja Doodson merkkien hintoihin, niin halavalla meni. Rehellisesti sanottuna kohteen myyntihinta ei ollut halpa, mutta onnettomuusposti yleensä hakee hintansa ja hyvät onnettomuuspostikohteet myös pitävät hintansa peruskohteita paremmin.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 40mk puunhakkaaja, 9mk oranssi, eteenpäin lähetetty paketti, Lento-onnettomuusposti, lentopainotuote, pikkupaketti, Saksan erikoistaksa, Wien

Iso LaPe 2021 luettelo

14 helmikuun, 2021 By Mikael Collan

LaPe 2021 luettelon kansi.

LAPE 2021 Erikoispostimerkkiluettelo, eli tuttavallisemmin ”iso Lape” julkaistiin tammikuun lopussa 2021. Ison Lapen julkaiseminen on aina jonkinlainen merkkeilijän juhlapäivä, sillä tämän noin kymmenen vuoden välein ilmestyvän suomalaisen filatelian kokonaisvaltaisimman luettelon ja hinnaston ilmestyminen on odotettu ja aina tunteita keräilijöissä herättävä tapahtuma. Nykyään luetteloa julkaisee Naantalista käsin operoiva Suomen Filateliapalvelu ja luettelo rakennetaan käytännössä yhtiön panoksin ja talkoovoimin. On tärkeää ymmärtää, että luettelon sisältö on suurelta osin keräilijäkollektiivin tekemää, eikä suinkaan yksin julkaisevan yhtiön kirjoittamaa. Oma kiinnostukseni, kuten yleensä, keskittyy Lapenkin osalta sen M30 merkkejä, ehiöitä ja postihistoriaa käsitteleviin osiin.

M30 asiaa luettelossa on useassa kohdassa. Yli 900-sivuisen luettelon alkupäässä kerrotaan postilähetysten keräilystä (alkaen s. 11). Tässä yhteydessä esitellään kuvin myös useita M30 kohteita. Osastoon kuuluu myös sivuilla 18-20 oleva eri lähetyslajien ja lisäpalveluiden harvinaisuutta käsittelevä taulukoita sisältävä katsaus. Näiden taulukoiden osalta on M30 osalta vedetty hieman mutkia suoraksi. Osin ongelmat johtuvat asian vaikeudesta mm. siitä, että M30 käyttöaika oli yli 30 vuotta ja tästä johtuen erilaisten postitteiden harvinaisuus riippuu voimakkaasti myös käyttöajasta. Esimerkiksi postiosoitusten harvinaisuus vaihtelee 1930-luvun alun ja muiden M30 käyttöaikojen välillä radikaalisti. Toisaalta mukana on myös kohtalaisen selkeitä harvinaisuuden arviointiin liittyviä ongelmia.

Tästä syystä olen koonnut hiukan laajemman vain mallin 1930 käyttösarjan oikeataksaisten postihistoriakohteiden suuntaa-antavan harvinaisuustaulukon, jossa lähtökohtana on se, että käyttöaika on määritelty kymmenluvuittain 30-luku, 40-luku ja 50-60 luvut ja harvinaisuusaste on määritelty erikseen eri taksa-alueille lähetetyille kohteille. Mukana on LaPessa määriteltyjen lisäksi perus lentotaksainen lähetys (ilman muita palveluita), saantitodistukselliset lähetykset sekä erilaisten erikoistaksojen lähetykset eri lähetyslajeilla. Mukaan on otettu myös sähköpostiosoitus. Olen lisäksi merkinnyt lähetyslajit lisäpalveluineen, joita ei oman tietoni mukaan tunneta lainkaan. Harvinaisuuden ”lajit”, eli mitä ”ärrät” tarkoittavat, ovat muuten samat kuin mitä Lapessa on käytetty. Kaikki arviot ovat omiani, samaten mahdolliset virheet. Taulukossa pyritään arviomaan kohteita siten, että mukana on mainittu lisäpalvelu yksin perustaksan kanssa. Esimerkiksi kirjattu kirje kotimaassa 30-luvulla on R0. Taulukko EI ota kantaa esimerkiksi kotimaan 30-luvun kirjatun pikakirjeen harvinaisuuteen, mutta sen harvinaisuus on siis vähintään kirjatun kirjeen tai pikakirjeen harvinaisuus, kumpi sitten näistä harvinaisempi sattuu olemaan – yleensä useiden lisäpalveluiden yhdistelmät ovat harvinaisempia kuin nämä palvelut yksin – toki tähänkin on poikkeuksia, erityisesti lentolisän tullessa mukaan kuvioon.

Taulukon arvioista ja virheistä vastaa yksin kirjoittaja
M30 harvinaisuustaulukko PDF tiedostonaLataa

Taulukko kuvastaa omaa tietämystäni ja se voi muuttua milloin tahansa, uusia kohteita pullahtelee esiin vähän väliä, joten harvinaisuus ei ole muuttumaton asia. Hinnoittelusta totean vain, että annan markkinoiden hoitaa sen ja, että luettelossa on merkkikohtaisiss määrittelyissä mielestäni osuvasti pystytty antamaan osviittaa siihen miten vaikeampien M30 kohteiden hinnoittelu m30 single-kohteiden osalta menee.

Sivulta 332 alkava M30 yleismerkkisarjan perustietoesittely on erinomainen ja tarjoaa niille, jotka eivät M30 käsikirjaa koskaan ole avanneet aivan loistavan mahdollisuuden tutustua M30 maailmaan. Esitellyt kohteet tulevat parhaasta M30 kokoelmasta ja niitä kelpaa katsella. Esittelyn jälkeen ovat merkkikohtaiset hinnoittelut, joihin minulla ei ole nokan koputtamista.

Sivulta 806 alkaen kerrotaan M30 ehiöistä. Mukaan on tullut jonkin verran uutta tietoa, mm. liittyen erikoisuuksiin, mutta mielestäni ehiöiden hinnoittelu ei ole kaikilta osiltaan mennyt aivan nappiin. Olen huomaavinani samanlaista ”alihinnoittelua” kuin mitä ehiöaitouttajamme Juhani Pietilä on havainnut koskien varhaisempia ehiöitä Abophilin uusimmassa numerossa. Vastaavalla tavalla on tainnut siis käydä M30 ehiöiden osalta. Tässä on kuitenkin otettava huomioon muutamia asiota – nimittäin sellaisia, että siinä missä postimerkkien ja postihistorian keräilijöitä on nykyään entistä vähemmän on ehiökeräilijöitä vieläkin vähemmän. Kun kysymyksessä on markkinahinnoittelu on toisaalta järjetöntä ladata luetteloon super-kovia hintoja, jotka eivät koskaan voi toteutua, mutta toisaalta myöskään alihinnoittelu siten, että luettelohinta alittaa markkinahinnat selvästi ei ole paras tapa toimia.

Huomaan mm. että Viron taksan mukaisesti Viroon kulkeneiden ehiöiden hinnat on asetettu n. 15-25 euron luokkaan – pidän tätä hinnoittelua edullisena varsinkin paluukorttien osalta. Samaten Saksaan lähetettynä 1,75mk keltainen ehiö, joka on hinnoiteltu 80 euroon ei kuullosta erityisen hintavalta. Toki muihin, vastaavan taksan päällepainamaehiöihin on merkitty hinnaksi LP eli ”liebhaber preis” – asianharrastajan eli amatöörin hinnoittelu, joka yleisesti sanoen tarkoittaa, että hinta määräytyy markkinoilla. Mitään sen suurempaa en siis näissä huomaa, mutta sanonpa sen, että olen valmis heti maksamaan Viroon lähetetyistä siisteistä 1,25mk postikorttitaksalla lähetetyistä 1,25mk kaksois-ehiöistä luettelohinnan. Huomaan myös, että ehiökorttien ilmestymispäiviä ei ole mainittu – joku etiäinen huutaa korvaani, että joskus aiemmin ne on ollut ilmoitettuna.

Näitä pieniä huomioita liian vakavasti ottamatta totean, että on hienoa, että olemme saaneet uuden luettelon. Se on komea kirja, jota kelpaa esitellä ja jonka sisältämä tietomäärä reippaasti ylittää esimerkiksi vastaavan ruotsalaisen opuksen. Silloin kun ollaan parempia kuin ruotsalaiset ei voi muuta kuin hymyillä.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: Harvinaisuus, Lape 2021, M30 ehiöt, Viron erillistaksa

Huutokortti ja SF juhla-HK

17 tammikuun, 2021 By Mikael Collan

Vuoden alkuun on ensin saatu ihmetellä Forssalaisten Huutokortti huutokauppaa, jossa M30 tarjonta ei ollut mitenkään erikoista – mukana myytävien joukossa kuitenkin oli jotakin mainitsemisen arvoista. Suomen Filatelistiseuran sataa ensimmäistä toimintavuotta juhlistava huutokauppa sitävastoin sisälsi laajemman kattauksen M30 mielenkiintoista. Käyn ensin läpi Huutokortin kohteita ja sen jälkeen keskityn SF:n juhlahuutokaupan antiin.

Kotimaan lentopostikortti 25.7.1949 Maarianhaminasta Tervakoskelle. Jälkitaksoitettu Turussa seuraavana päivänä. Taksa: Postikortti kotimaassa (1.12.1948-1.7.1950) 9,00mk + kotimaan postikortin lentolisä (1.10.1942 – 31.12.1962) 2,00mk = 11,00mk.

24. Huutokortti-huutokauppä päättyi 11.1.2021 illalla. Malli 1930 osastolla myytäviä kohteita oli alle viisitoista ja niistä kaupaksi meni arviolta kolme neljäsosaa. Erikoisuuksia ei tällä kertaa myytävänä ollut, mutta voidaan mainita, että automaattivihko V2 myytiin vitosella ja 50p keltainen rullamerkki jatkospala kolmella eurolla. Jatkospala oli mielestäni sopivan hintainen, sillä sellaisen jokainen M30 keräilijä kuitenkin tarvitsee kokoelmaansa. Postihistoriakohteiden osalta Huutokortti jäi tällä kertaa kohtalaisen kuivaksi – M30 osastolla ei ollut erityisempää, mutta jos tiheällä kammalla katsotaan löytyi huutokaupasta kuitenkin pari kiinnostavaa kohdetta. Toinen oli kotimaan lentopostikortti vuodelta 1949, jonka toinen merkki (4mk postitalo) oli ikävä kyllä laitettu kortin reunaan ja käännetty reunan yli kortin toiselle puolelle. Tähän kuitenkin liittyi kohtalaisen hyvä syy – nimittäin kyseessä oli jälkitaksoitus, reunaan kiinnitetty merkki oli leimattu Turussa, kun ”alkuperäinen” yläkulman merkki kantoi Maarianhaminan leimaa. Kuten moni tietää ovat kotimaan lentolähetykset aina 1940-luvun loppuun asti kohtalaisen hyviä ja paljon vaikeampia kuin esimerkiksi vastaavat lentolähetykset Ruotsiin. Tällaiset alun perin ”Maarianhaminan taksalla” lähetetyt ja mantereen puolella korjatut ovat tietysti hiukan tavallistakin epätavallisempia. Kohde oli myytävänä ”lentoposti” luokassa ja nousi neljän euron lähtöhinnastaan noin seitsemään euroon.

Toinen kiinnostava kohde oli Suomesta 1930 Belgiaan Poste Restante osoitteeseen lähetetty kirje, johon oli Belgiassa liitetty lunastusmerkki Poste Restante maksun maksamisen osoitukseksi. Tämä tapa kerätä erillinen lunastus Poste Restanten käytöstä ja maksaa se merkillä oli vallalla useassa Euroopan maassa, muttei koskaan Suomessa. Kohde myytiin ”erikoisuudet” osastossa pohjahinnallaan kolme euroa. Eli ei erikoisemmin mennyt.

Sataa vuottaan juhliva Suomen Filatelistikerho on yksi maamme aktiivisimmista filateliayhdistyksistä ja on kokoontunut verkossa koronasta riippumatta järjestäen huutokauppoja ja tuottaen iloa jäsenilleen. Eräs kollegaani totesi, että koronan suurin negatiivinen anti on elämän tylsyttäminen, kun moni pieni ilo jää kokematta – tuntuu kuin jokainen päivä olisi liian samanlainen. Tämä on varmasti totta ja siksi SF esiintyy valopilkkuna tässä synkkyydessä ja on esiintynyt jo sata vuotta! M30 blogi onnittelee ja kiittää sekä kumartaa!

Juhlahuutokaupassa oli M30 kohteita tarjolla useampiakin, mukana oli niin filateliaa kuin postihistoriaakin. Omalta osaltani homma meni sillä tavoin pieleen, että katsoin kelloa hiukan epätarkasti ja siitä johtuen en tajunnut huutokaupan sulkeutuvan – minulta meni ohi eräs kohde, joka oli tarkoitus kotiuttaa. Näin ei siis kuitenkaan käynyt, mutta jatkan luottavaisin mielin kohti seuraavia pettymyksiä. Mutta siinä missä toisen menestys on kolmannen korvapuusti aloitan huutokaupan ruotimisen.

50p keltaisen rullamerkin loppupää, jossa nauhan tekijän nimikirjaimet.

”Käyttösarjat 1930 -” osastolla oli myytävänä yli kaksikymmentä M30 kohdetta, mukana joitakin ihan kivoja filateliakohteita. Ensimmäisenä mainittakoon 50p keltaisen rullamerkin, eli automaattimerkin tullan alku, jossa rullan tekijä on merkinnyt nimikirjaimensa rullan alkuun. Jokaisessa rullassa oli tuhan merkkiä ja ne oli kiinnitetty toisiinsa kymmenen merkin paloissa. Joka kymmenen merkin välein merkit on numeroitu ja niiden välillä on paperijatkos. Näin sata merkittyä kymmenen pätkää on yhteensä tuhat merkkiä per rulla. Kohde lähti 15 euron pohjista ja saavutti 67 euron hinnan. Sopii seriöösiin M30 kokoelmaan mukaan automaattimerkkien kohdalle.

Esittelyarkeista leikatut hammastamattomat liimoittamattomat pystyparit seitsemälle eri merkkiarvolle myytiin yli satasella, lähtöhinnan ollessa 80 euroa. Nämäkin ovat kokoelmatavaraa. Muuten myytävänä oli loistoleimaisia M30 merkkejä, jotka menivät suurelta osalta kaupaksi ja kohteiden hinnatkin nousivat joissakin tapauksissa. Kaksi kuvamerkkien siirtymää, joissa 5mk Olavinlinna ja 9mk postitalo merkkien siirtymä oli laitettu yhdelle kohteelle nousi 20 euron lähdöstä 36 euroon. Tällaisten siirtymien hinta on joskus lähtenyt laukalle, nyt ostaja sai kohteen sopivasti.

Sähköpostiosoitus Oulusta 18.11.1930 Joensuuhun. Osoitusmäärä 250mk. Taksa: Postiosoitus (101-500mk) kotimaassa (15.1.1926 – 30.11.1931) 2,50mk + postiosoituksen pikalisä (15.1.1926 – 31.4.1931) 4,00mk = 6,50mk. Harvinainen ja sähkeen kanssa erinomainen kokoelmakohde.

Postihistoriakohteissa oli muutavia kiinnostavia tarjolla. Yksi kiinnostava kohde oli Oulusta Joensuuhun lähetetty sähköpostiosoitus, jossa oli asianmukainen sähke mukana. Kohde oli monen mielestä kiinnostava ja sen hinta oli lähtenyt 30 euron lähdöstä nousemaan jo ajoissa ennen huutokaupan päättymistä. Sähköpostiosoitukset ovat parempia lähetyksiä ja niitä ei tunneta M30 merkeillä kaiken kaikkiaankaan kovin montaa, arvioni on alle viisitoista kappaletta. Kun vielä otetaan huomioon, että sähköpostiosoitusten taksoja oli kahdenlaisia, niin tämä kohtalaisen pieni lukumäärä jakaantuu vieläkin pienempiin osasiin. Vuoden 1931 huhtikuun loppuun tuli sähköpostiosoituksen postiosoitusmaksun lisäksi maksaa myös pikalisä, joka myydyssä kohteessakin on maksettu. Tämän jälkeen maksettiin vain postiosoituksen maksu. Kohteen hyvyys ymmärrettiin ja siitä maksettiin tällä kertaa täysi hinta 356 euroa. Kyseessä on kuitenkin vaativampaankin M30 kokoelmaan sopiva kokoelmakohde.

ASEA suojareijitettyillä merkeillä maksettu postiennakko-kortti myytiin 35 eurolla, joka mielestäni ei ollut järisyttävän korkea hinta. Joskus reijitettyjen merkkien lähetysten hinnat ovat lähteneet keulimaan rankasti. Raskas korkeamman painoluokan pikapainotuote myytiin 35 eurolla – kohde oli hyvä ja ostaja sai sen kohtalaisella hinnalla. Kotimaan pika-lentopostikortti myytiin 30 euron pohjilla. Kyseessä oli vuonna 1955 Helsingistä Ouluun lähetetty kortti. Postikortit lentona ovat kotimaassa hyviä, mutta lisämaksuilla ne ovat erinomaisia. Tämä minulta meni ohi suun, kun sähläsin muuta samaan aikaan huutokaupan seuraamisen yhteydessä. Hinta oli mielestäni halpa, koska eipä näitä juuri ole näkynyt. Vaikka ollaan jo reippaasti 50-luvun puolella on kohde silti hyvä. Onnea kohteen sopuhintaan napanneelle!

Esperantopostikortti Englantiin 27.8.1946. 6mk punainen leijona single. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 6,00mk. Hyvä singlekohde.

6mk punaisen merkin singlepostikortti Englantiin myytiin 90 euron pohjahinnallaan. Kyseessä oli kohtalaisen siisti Esperanto-aiheinen postikortti tällä hyvällä singlellä. Vaikka viimeisten kymmenen vuoden aikana 6mk punaisia singlejä on tullut vastaan useita, on kohde kuitenkin parempi M30 käyttötarkoituksen mukainen singlekohde.

Kiinaan lähetetty 2½mk taksainen kirje vuodelta 1934 sai kannatusta 57 euron edestä. Eksoottinen kohdemaa kiinnosti. Kirje oli mennyt lähetyssaarnaajaperheeseen – vastaavia tunnetaan jonkin verran, myyty kohde oli kohtalaisen siisti ja siinä oli myös saapumisleimat kunnossa.

Muutakin huutokaupassa oli, mutta ei tällä kertaa tämän enempää…

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 50p keltainen, 6mk punainen, ASEA, ehdotearkki, Kiina, Lentopostikortti, rullamerkki, sähköpostiosoitus

Kolmijalkainen jellona

1 tammikuun, 2021 By Mikael Collan

Vuosi 2021 alkaa erikoislaatuisilla eläimillä, tällä kertaa kolmijalkaisella leijonalla. M30 kalenterin mukaan tulossa lienee siis jellonan vuosi? Viittaan tällä erikoisella vuoden alulla Systeemi.netissä myynnissä olleeseen ja vuoden ensimmäisenä päivänä myytyyn M30 3mk tummanoliivin leijonamerkin erikoisuuteen, jossa tilapäisyys, eli käytännössä painolaatalle osunut roska, on saanut vaakunaleijonan näyttämään siltä kuin sillä olisi kolme jalkaa.

Kolmijalkainen leijona – yksi etujalka, kaksi takajalkaa. Yksityiskohta Systeemi.netissä myytävästä kohdekuvasta.

Kohteen myyjä, binäärinen nimimerkki ”101010” oli fiksusti laittanut mukaan kopion Abophilin artikkelista (ilmeisesti vuodelta 1985), jossa vastaavaa kohdetta kuvaillaan ja siitä kerrotaan. Artikkelissa esitetään arvio kohteen arvosta mm. kerrotaan siitä, että ”menneinä aikoina” kyseinen erikoisuus on luettelossa hinnoiteltu jopa yli 10 tuhannen markan arvoiseksi ja vertaillaan hintaa Zeppelinin nelirivilöön. Muinaisista hinta-arvioista huolimatta kohde oli laitettu myytäväksi viiden euron lähtöhinnalla, mikä epäilemättä nykytilanteessa on aivan sopiva lähtöhinta.

Kolmijalkaisesta leijonasta ei suinkaan kirjoitettu Abophilissa 1985 ensimmäistä kertaa, vaan asia oli ollut esillä jo paljon aikaisemminkin. Suomen Postimerkkilehti kertoi erikoisuudesta jo ainakin vuonna 1947, jolloin erikoisuuden arvioitiin sijaitsevan arkilla asemassa 50, eli arkin viidennellä rivillä oikeanpuolimmaisin merkki. Hannu Kauppi kertoo M30 merkkejä käsittelevässä (käsi)kirjassaan, että tämä ei voi pitää paikkaansa, koska tunnetaan merkkipari, jonka vasemmanpuoleisessa merkissä kolmijalkainen leijona esiintyy. Tilauserä jolla erikoisuutta esiintyy lienee kuitenkin 1-1931 numero 210, joka SP:n artikkelissakin mainittiin. Arkkien keräilijät, joilla tämän merkin kokonainen arkki tuosta tilauserästä on, voivat katsoa missä ko. arkilla tämä kolmijalkainen nisäkäs esiintyy. Nykyhinnoilla kyseinen arkki, jos jollakulla sellainen varastossaan on, on ainakin leimaamattomana kohtalaisen arvokas kohde.

3mk tummanoliiville merkille tunnetaan vain muutamia erikoisuuksia, joista tämä kolmijalkainen leijona on yksi, muita ovat mm. pystysuuntainen hammastesiirtymä ja ylämarginaalin kaksoishammaste. Myytävänä ollut kohde on siis filateeliseen M30 kokoelmaan hyvinkin sopiva tämän merkin kohdalle. Muistan Jussi Tuorin aikoinaan esitelleen kolmijalkaista leijonaa kuorella omassa M30 kokoelmassaan.

Seiväs leijonan takana.

Muitakin tilapäisyyksiä tälle merkille tunnetaan, mm. roskan aiheuttama ”seiväs” leijonan takana – kyseessä siis lienee jonkinlainen leijonanmetsästys! Tämä seiväskään ei siis ole ns. kuvakevirhe, jossa virhe on kaiverrettu painolaattaan, vaan kyseessä on tilapäisyys.

Kolmijalkainen jellona löysi uuden kodin 112 euron hintaan. Tunnettu, harvoin saatavilla oleva erikoisuus näköjään kiinnostaa! Toivottavasti kyseessä on myös signaali siitä, että M30 keräily on saanut uutta puhtia!

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 3mk tummanoliivi, kolmijalkainen leijona

Joulukuun HTO

14 joulukuun, 2020 By Mikael Collan

Joulukuussa järjestettiin 52. HTO huutokauppa. Tämä huutokauppa ei jättänyt mitään syviä muistikuvia, mutta jotakin M30 kiinnostavaa oli sentään tarjolla.

HTO huutokauppojen M30 filateliapuolella oli myytävänä pääasiallisesti loistoleimaisia merkkejä 10-15 euron lähtöhinnoilla ja niiden menekki oli kohtalaista. Arviolta noin kolme neljäsosaa filateliakohteista myytiin. Korkeimpaan hintaan nousi 2½mk sinisen merkin Helsingissä leimattu loisto. Myyntihinta oli yli 85€, jota pidän erittäin korkeana. Mitään erikoista myytävää ei tällä kertaa ollut saatavilla.

Yli 85 euroon kivunnut loistoleimattu Helsinki. OIkeudet kuvaan omistaa HTO huutokaupat.

Postihistoriapuolella tarjolla oli noin 35 kohdetta, joiden joukossa oli muutamia mielenkiintoisiakin. Kotimaassa kulkenut kirjattu kirje saantitodistuksella nousi kahden kympin pohjahinnastaan 27,50 euroon, jota en pidä erityisen korkeana hintana. Kohde oli aivan asianmukainen. Kolmen joulun erikoistaksaisen joukkoihin lähetetyn joulukortin kohde ei mennyt kaupaksi 12 eurolla. Näiden harvinaisuus on kokenut siis täydellisen inflaation! Viroon 1939 lähetetty postikortti 1,25mk merkillä myytiin 26 eurolla – kohde oli siis maidemme välisen sopimustaksan mukaisella taksalla.

Mielenkiintoinen ja huutokaupan kallein M30 kohdel oli Turkkiin vuonna 1948 lähetetty pakettikortti, joka oli kulkenut menomatkalla Helsingistä (12.11.1948) Tukholman, Malmön, Saksan ja Baselin kautta (11.12.1948). Paketille oli mitätöity Helsingissä taksan mukaisesti 300 markkaa postimerkkejä. Paketti oli lähetetty takaisin Istanbulista vuonna 1949 ja se oli kulkenut ilmeisesti kuuluisalla Idän Pikajunalla Budapestiin (12.4.1949), josta se oli käynyt ainakin Bohuminissa (Tsekkoslovakia) ja Trelleborgissa ja Tukholmassa (19.4.1949) ennen paluutaan Helsinkiin, jossa sille oli vasta kesäkuussa (22.6.1949) liitetty yhteensä yli 900 markan edestä merkkejä, tarkalleen ottaen 991mk, suoritteina jostakin… mutta mistä? Varmaankin paketin palautuksen maksu on maksettu, mutta mitä muuta ja minkä maksun tai taksan mukaisesti, se ei allekirjoittaneelle auennut. Jollekulle taksa ilmeisesti kuitenkin aukeni, sillä pakettikorttia huudettiin pitkään ja hartaasti. Myyntihinnaksi tuli yhteensä yli 300 euroa, mitä pidän erittäin kovana hintana.

Ulkomaan pakettien taksat ovat vaikeampia selvittää kuin tavallisten lähetysten, koska niistä ei ole olemassa taksakirjaa. Käytännössä selvittäminen on mahdollista vain, jos hallussa on kaikki aikakauden kiertokirjeet kaikkine liitteineen. Tällöin pystyy sekä laskemaan taksat, että seuraamaan niiden kehitystä. Ongelmana on se, että taksat eivät olleet aluekohtaisia kuten muille lähetyslajeille vaan maakohtaisia, eli taksoja voi olla yhtä monta kuin maitakin. Tämä tekee asian vaikeaksi.

Pakettikortin lisäksi kiinnostavaa ulkomaille lähetettyä oli myytävänä kovin vähän. Ainoa mikä hiukan kiinnosti oli Espanjaan lähetetty ehiökortti, jolle oli laitettu lentolisän maksuksi 3mk harmaa lisämerkki. Käytännössä kyseessä on siis jonkinmoinen 3mk harmaan tarkoituksenmukainen käyttö. Kortissa oli toki muutakin kiinnostavaa, nimittäin se oli lähetetty eteenpäin Tetuanin kaupunkiin.

Lentopostikortti Helsingistä 17.3.1951 Madridiin Espanjaan. Eteenpäin lähetetty Tetuaniin. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1949 – 31.12.1951) 12,00mk + postikortin lentolisä Eurooppaan (1.12.1950-30.9.1957) 3,00mk = 15,00mk. Oikeudet kuvaan omistaa HTO huutokaupat.

Tetuan on kaupunki Välimeren toisella puolella Afrikan mantereella nykyisessä Marokossa, mutta kortin lähettämisen aikaan kaupunki oli osa Espanjan hallitsemaa Marokon protektoraattia. Ranska ja Espanja olivat käytännössä jakaneet Marokon hallinnan keskenään vuonna 1912 sovitulla sopimuksella, jonka aiemmin Marokossa vahvasti siirtomaavaltaa pitäneet englantilaiset hyväksyivät. Protektoraatti käsitti käytännössä koko Espanjan vastaisen Välimeren rannikon, kuitenkin siten, että Itä-Marokossa Ranskalla oli pääsy Välimerelle. Espanjalla oli lisäksi alueita Marokon Etelä-osassa ns. Cap Jubyn alue. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen marokkolaiset kapinoivat Rifin alueella 1920-luvun alussa ja aiheuttivat Espanjalaisille tuntuvia menetyksiä. Vuonna 1921 espanjalaiset kärsivät yli 13000 miehen tappiot kansannousussa. Yhdessä ranskalaisten joukkojen kanssa kapina kukistettiin julmasti. Espanjalaisten sotilasvoimien rakentuminen Marokkoon oli pohjana kenraali Miguel Primo de Riveran tekemälle vallankaappaukselle vuonna 1923, jossa hän nousi käytännössä Espanjan diktaattoriksi. Primo de Rivera säilyi vallassa aina vuoteen 1930, jolloin hänet syöstiin vallasta. Mies oli käytännössä lamaannuttanut maan talouden ja muutenkin aiheuttanut suuria ongelmia. Hänen valtakautensa kuitenkin loi momentumin Espanjan myöhemmin alkaneelle sisällissodalle, joka alkoi myöskin Afrikan armeijasta Marokosta ja jota Franco johti. Juuri Primo de Rivera nimitti Francon aikanaan Euroopan nuorimmaksi Kenraaliksi. Koska Afrikan armeijassa palvelleet marokkolaiset olivat ansainneet Francon luottamuksen oli poliittinen elämä Francon valtakaudella vähemmän säädeltyä Marokon protektoraatissa kuin Espanjan emämaassa. Protektoraatti lopetettiin 1956 samaan aikaan kun Ranska lopetti oman protektoraattinsa Marokossa. Maa itsenäistyi. Tässä yhteydessä käytiin Etelä-Marokossa Ifnin sota. Ifni luovutettiin Marokolle vasta 1969. Espanjalla on yhä alueita Marokon rannikolla, Melillan ja Ceutan kaupungit, jotka ovat kuuluneet Espanjaan vuosisatojen ajan, mutta joita Marokko pitää miehitettyinä osina maa-aluettaan. Postikortti ei mennyt kympin pohjilla kaupaksi. Kun tätä kirjoittelen, hiukan harmittaa kun en sitä ostanut – sillä olisi nimittäin voinut kertoa tämän historiallisen tarinan.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 2½mk sininen, Marokko, pakettikortti, Tetuan, Turkki

Merkki Albertin 60.

13 marraskuun, 2020 By Mikael Collan

Marraskuun alettua alkoi moni odottelemaan jo Merkki Albertin seuraavaa huutokauppaa, joka päättyi 13.11. illalla. Tällä kertaa myytävänä oli runsaasti M30 kohteita. Koronatilanteesta johtuen kohteita en päässyt katsomaan, mikä teki eristä tarjoamisesta henkisesti erittäin vaikeaa – voin vain kuvitella mitä jäi näkemättä, mutta samalla lohduttautua sillä, että se mitä ei ole nähnyt, niin se ei voi myöskään harmittaa. Vai voiko?

Filateliapuolella myytävänä oli M30 osastossa yhteensä noin seitsemänkymmentä kohdetta. Se on aika paljon, jos vertaa moneen muuhun huutokauppaan. Kohteista suurin osa oli loistoleimattuja merkkejä. Näistä mainittakoon 10mk violetin leijonamerkin 16.7.1950 Suopelto leimattu loisto, jonka hinta oli jo varhain noussut yli kahdeksan kympin ja jonka hinta päätyi yli sataan kahteenkymmeneen euroon. Myös 4½mk sinisen 18.6.194x Kuopiossa leimattu loisto keräsi kiinnostusta ja sen hinta nousi 30 euron mielestäni korkeasta lähdöstä yli seitsemänkymmenen euron. Pidän näitä hintoja aikamoisen kovina. Tai ehkä köyhästä vain tuntuu siltä!

Sokeiston jälki suurennettuna kohteesta #1847. Oikeudet kuvaan omistaa Merkki Albert huutokaupat.

Muuta mainittavaa filateliapuolella olivat mm. esittelyarkin alakulmasta leikattu kahden 2mk violetin merkin hammastamaton kulmapari, joka meni kaupaksi 22 eurolla ja 3½/2,75mk violetin päällepainamamerkin erikoisuus, jossa lisäpainaman sokeisto oli jättänyt merkille jäljen. Vastaavia sokeiston jättämiä jälkiä tunnetaan muutamia mm. Zeppelin merkkeistä ja ne ovat yksi uusi asia suomalaisessa Zeppelinkeräilyssä. Tämä erikoisuus oli myytävänä kympin pohjilla ja sen loppuhinnaksi tuli 12 euroa.

Kotimaan lähetyksistä kiinnostavin oli mielestäni sotatoimien takia katkenneen postiyhteyden takia Kavantsaareen osoitettu ja takaisin lähetetty kirje. Kuten tiedetään, katkesivat postiyhteydet sotatoimien takia talvisodan loppua kohti alueille, joihin tai joiden läheisyyteen neuvostojoukot olivat edenneet. Käytännössä puhutaan helmikuun puolesta välistä 1940 eteenpäin olevasta ajasta. Myytävänä ollut kirje oli lähetetty 24. helmikuuta. Loppuhinta oli 20 euroa, joka oli kohteen limitti. Ei siis kiinnostanut kiviäkään.

Kirje Hartolasta 24.2.1940 Kavantsaareen. Merkitty kynällä ”Pt suljettu” ja lähetetty takaisin lähettäjälle. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.12.1931-15.6.1940) 2,00mk. Oikeudet kuvaan omistaa Merkki Albert huutokaupat.

Muuta kiinnostavaa ”pikkuhyvää” edusti painotuotteena lähetetty kirje Helsingin Sanomien toimitukseen, joka oli mennyt lunastukseen, koska lähetys oli tulkittu kirjeeksi. HS ei ollut lunastusta halunnut maksaa ja kirje lähetettiin takaisin lähettäjälle. Keltainen 3mk leijonamerkki yksin kotimaan postikortilla vuodelta 1945 oli laitettu myyntiin 25 euron lähtöhinnalla. Kyseisen kohteen ”hyväksi” tekee se, että 3mk keltainen leijonamerkki julkaistiin 16.11.1945 ja koska postikortin taksa pysyi kolmessa markassa vain 15.1.1946 saakka, oli merkin käyttö tällä sen oman käyttötarkoituksensa mukaisella lähetyksellä mahdollista vain pari kuukautta. Kohde meni kaupaksi 33 eurolla. Toinen jopa siistimpi, mutta 1946 leimattu vastaava jäi myymättä kolmella kympillä – ei näitä aina ymmärrä.

Markan oranssi automaattimerkki kortilla ei mennyt kaupaksi 25 eurolla, kaikilla oli jo automaattimerkin singlelähetys. Kotimaan kirjeellä olevat 1mk oranssi ja 50p keltainen rullamerkki ilmeisesti vähän paremmalla leimalla (varhainen leiman käyttö) myytiin 50 eurolla eli pohjahinnallaan.

Vapaakirje Soanlahdesta 2.6.1937 Helsinkiin. Maksettu kirjaaminen ja vakuutusmaksu, yhteensä 2,80mk. Taksa: Kirjaaminen kotimaassa (1.12.1931-31.8.1942) 2,00mk + vakuuttaminen (-1000mk) kotimaassa (1.1.1935 – 30.6.1945) 0,30mk + vakuutetun lähetyksen sinetöintimaksu (1.1.1935-31.8.1942) 0,50mk = 2,80mk. Oikeudet kuvaan omistaa Merkki Albert huutokaupat.

Mielenkiintoinen oli myös kohde, jolla oli muuten maksuttomalle vapaakirjeelle maksettu kirjaus ja vakuutusmaksu M30 merkein. Kohde oli vuodelta 1937 ja sillä oli yhteensä 2mk 80 pennin edestä merkkejä, eli 2mk kirjaamisen ja 80p vakuutusmaksun ja sinetöinnin maksamiseksi. Lähtöhinnaksi oli laitettu 60 euroa, joka kohteesta maksettiin. Tässäkin kohteessa, jossa oli lakkausmaksu ilmeisesti maksettu olisi ollut suorastaan ”elintärkeää”, että kumpikin puoli kohteesta olisi kuvattu. Sinetöinnin maksu selviää helposti näkemällä, että kohteella on sinetit.

Myytävän pohjoismaihin lähetetyn postin joukossa ei ollut mitään varsinaisia tykkejä – sodanaikainen sensuroitu postikortti Norjaan myytiin 12 eurolla ja pakettikortti vuodelta 1947, myöskin Norjaan teki kauppansa 18 eurolla. Pakettikortista oli ilmeisesti irronnut tullauslipuke tai joku muu Norjassa tai Suomessa siihen kiinnitettynä ollut merkintä, suomalaiset merkit vaikuttivat olevan paikoillaan. Kyseessä saattoi esimerkiksi olla ollut joko tullauslappu tai kuljetustietä osoittava lipuke.

Viroon osoitettua ja kahdenvälisen postisopimuksen taksoilla lähetettyä postia oli myytävänä muutamia kohteita. Tavallinen 1,25mk taksainen postikortti myytiin 15 eurolla ja kaksi 2mk taksalla lähetettyä kirjettä kymmenellä eurolla kumpikin. Kolmas kirje meni 14 eurolla.

Suomen ja Saksan välisen postisopimuksen kirjetaksalla lähetetty kirje Latviaan Rigaan, silloiseen Saksan valloittamaan Ostlandiin. Palautettu, koska yksityinen kirjeenvaihto ei ollut sallittua. Taksa: Saksan ja Suomen välisen postisopimuksen (-20g) kirje (1.9.1942-5.9.1944) 3,50mk. Oikeudet kuvaan omistaa Merkki Albert huutokaupat.

Saksan ja Suomen välisen postisopimuksen mukaisella taksalla lähetetty postikortti 2mk keltaisen M30 leijonamerkin singlenä myytiin 31 eurolla – pohjahinta kohteella oli 20 euroa. Ensimmäisen taksa-ajan kirjetaksalla 2,75mk ja saman arvoisella violetilla merkillä lähetetty sensuroitu kirje ei mennyt kaupaksi – lähtöhinta oli 40 euroa. Mielenkiintoisin Saksan erikoistaksainen lähetys oli 29.10.1943 Rigaan Latviaan, eli tuolloiseen Saksan Ostlandiksi kutsutun miehitysalueeseen kuuluvalle ”Generalbezirk Lettland” alueelle lähetetty kirje. Kirje oli leimattu ”Vaihto toistaiseksi keskeytetty” ja lähetetty takaisin lähettäjälle. Postinkulku Ostlandin alueelle oli lähettämisen aikaan mahdollista vain erillisellä luvalla ja vain liikekirjeenvaihdon osalta. Kirjeen lähtöhinta oli 120 euroa ja se myytiin 131 eurolla.

Ulkomaille lähetetyn postin joukossa oli joitakin kiinnostavia kohteita, näistä mainittakoon pakettikortti Saksaan vuodelta 1947, jolloin pakettipostia rajoitti painoon liittyviä rajoituksia. Pakettikortin lähtöhinta oli 10 euroa, josta se nousi aina 35 euroon saakka. Myyjällä oli varmasti hauskaa. Lentopostin osastolla oli myytävänä lentopostikortti Jugoslaviaan vuodelta 1930, taksa oli 1,20mk + 1mk mikä oli oikein ja kortilla oli hyvän näköisiä asianmukaisia leimoja. Lähtöhinta 60 euroa osoittautui sopivaksi.

Tällä kertaa tarjolla oli useita 6mk taksaisia ulkomaan postikortteja – eli vuoden 1945 syyskuun ja vuoden 1946 lopun väliseltä ajalta. Tämä taksa ei kohtalaisen pitkästä taksa-ajasta huolimatta ole loppujen lopuksi erityisen helppo ja vaikka kohteita liikkuu eivät ne ole aivan huonoja – siksi onkin merkillepantavaa, että kerralla taksalla olevia kohteita on myytävänä useita. Kaksi kohteista oli ”kiitoskortteja Marshall avusta” Yhdysvaltoihin. Toisessa kohteessa kaksi korttia 5mk+1mk merkein ja toinen 2*3mk merkein. Kahdella 3mk punaisella merkillä lähetetty kortti oli listattu 50 euron lähtöhinnalla, joka oli huudettu jo hyvissä ajoin ennen huutokaupan loppua. Jälleen puuttuivat kuvat kohteiden toiselta puolelta – mikäli ei ole tietoa siitä, että mitä kortin toisella puolella on, on hyvin vaikea tietää, onko kohde oikeasti postikortti vai olisiko sen voinut lähettää painotuotteen taksalla. Tämän kortin, jonka taustalla ilmeisesti oli tekstiä asian mukaisesti loppuhinta oli 188 euroa – tämä yllätti minut, sillä samalle taksalle tarkoitetun 6mk punaisen merkin singlenä lähetetyt postikortit ulkomaille eivät ole pitkiin aikoihin pystyneet keräämään tämän suuruista kannatusta! Kolmas kohde oli vuoden 1946 loppupuolella Neuvostoliittoon lähetetty postikortti, jossa näkyi selvästi kirjoitettua tekstiä. Kortti oli lähetetty takaisin ja leimattu ”parti” – lähtenyt. Tuntien Neuvostoliiton asukkaiden syitä ”lähtöön” ei voi kuin pohtia onko tämänkin kortin vastaanottaja aikoinaan lähtenyt vankileirien saaristoon tekemään orjatyötä suuren isänmaansa hyödyksi. Kortin lähtöhinnaksi oli laitettu 60 euroa, joka oli liikaa. Kortti jäi myyjälle.

Kirje Varkaudesta 6.10.1932 Reunionin saarelle Intian valtamerelle. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.12.1931-31.10.1936) 2,50mk. Harvinainen kohdemaa. Oikeudet kuvaan omistaa Merkki Albert huutokaupat.

Ensimmäinen koskaan näkemäni suomalainen lähetys Reunionin saarelle oli myytävänä satasen lähtöhinnalla. Reunion on saari Intian valtameressä Madakaskarin Itäpuolella ja virallisesti osa Ranskaa, niin sanottu ”merentakainen departementti” ja näin olleen myös osa Euroopan Unionia ja euroaluetta! Kohteesta oli näkyvillä vain etusivu – pidän asiaa erittäin valitettavana, sillä tällainen kohde, jossa mahdollisesti on paljonkin ”asiaa” taustapuolella ansaitsisi saada myös taustansa näkyviin. Mielestäni se, että ei kuvata kohdetta kokonaan helposti aiheuttaa maksimihinnan osalta painetta alaspäin. Satasen lähtöhinnalla kohteelle ei mielestäni jäänyt paljoakan potentiaalia hinnan nousuun, mutta satanen siitä oli tarjottu jo pitkä aika ennen huutokaupan päätöspäivää. Harvinaiset kohdemaat ovat oma keräilykohteensa ja kaukomaihin menneistä kohteistakin voi tehdä vaikka erikoiskokoelman. Hintaa kohteelle kertyi 130 euroa.

Lentopostin osastolla oli myytävänä kaksi 1930-luvun lopun lentokuorta Etelä-Amerikkaan, ne olivat kulkeneet Lufthansan ja Air Francen lennoilla – nämä herättivät kiinnostusta. Saksan kautta kulkenut kuori nousi yli 50 euron hintaan ja Ranskan kautta kulkenut vastaava yli 30 euron. Reitistä, jota kohteet olivat kulkeneet kirjoitin edellisessä tämän blogin kirjoituksessa ja kuten siitä muistamme, jakoivat Air France ja Lufthansa reitin kuljetuksen kulkemalla kumpikin Marseillen kautta. Suomen posti ohjattiin Berliiniin ja Pariisiin, joissa eri reiteillä kulkeneet kirjeet on usein leimattu. Ikävä todeta ja olla ilonpilaaja, mutta Lufthansan koneella kulkenut kirje, joka oli maksettu kahdella 25 markan merkillä oli väärätaksainen. Pariisin kautta kulkenut sitä vastoin oli oikeataksainen. Lentolisä oli tuolloin 22mk per viisi grammaa ja näin olleen oikea taksa kymmenen gramman kirjeestä oli 44mk lentolisää + 2½mk ulkomaan kirjeen maksu, eli 46,50mk.

Kaiken kaikkiaan myytävänä oli runsaasti kohteita – muutama vähän parempikin kohde niiden joukossa, lentopostiakin oli kivasti. Yleisesti ottaen minusta kuitenkin tuntui, että lähtöhintojen taso oli laitettu verrattaen korkealle ja sitä kautta lopputuloksena oli, että suinkaan kaikki kohteet eivät menneet kaupaksi. Toisaalta tietyistä kohteista syntyi odottamatontakin kilpailua, joka tietysti aina yllättää – on aina mielenkiintoista nähdä miten huutokaupassa voi tapahtua ihmeellisiä asioita.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 3½/2:75, Kavantsaari, Latvia, Norja, Ostland, pakettikortti, Postiyhteys keskeytynyt, Reunion, Sokeisto

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

31 lokakuun, 2020 By Mikael Collan

Vuoden 1939 heinäkuun loppupuolelta (25.7.1939) lähtien lähtien oli Suomesta Etelä-Amerikkan maihin lähetettävälle lentopostille käytössä kaksi pääasialista lentoreittiä, joilla posti lensi Atlantin yli. Tämä tarkoitti myös sitä, että näillä reiteillä oli käytössä oma taksansa (KK 105/1939). Ensimmäinen reitti kulki Etelä-Atlantin kautta ensin Afrikan rannikolle ja sieltä Brasiliaan ja toinen reitti keskisen Pohjois-Atlantin kautta Yhdysvaltoihin ja sieltä Etelä-Amerikkaan. Nopeampi ja suorempi ”eteläinen” reitti oli lentolisältään kalliimpi. Käytännössä lähettäjille annettiin mahdollisuus päättää halusiko saada postinsa nopeammin perille maksamalla kalliimpi lentolisä, vai saiko posti kulkea hitaammin halvemmalla. Käytössä oli myös kolmas vaihtoehto, jolloin posti lensi vain Euroopan satamiin, josta se jatkoi matkaansa Atlantin yli laivalla.

Atlantin yli kulkevat pääasialliset lentoreitit 1941 joulukuun alkupuolelle saakka. Suomalainen posti ei kulkenut Englannin kautta. Lähde: https://www.ibiblio.org/hyperwar/AAF/I/maps/AAF-I-10.jpg

Eteläinen reitti perustui Lufthansan ja Air Francen yhdessä jo useita vuosia operoimaan reittiin, joka oli Lufthansan osalta Frankfurt – Marseilles (FRA) – Sevilla (ESP) – Las Palmas (Kanarian saaret, ESP) – Bathurst (nyk. Gambia) – Natal (BRA). Espanjan sisällissodasta johtuen Lufthansan reitti oli kuitenkin siirtynyt kulkemaan Lissabonin kautta. Etelä-Amerikassa posti jatkoi matkaansa ns. Condor yhtiön kuljettamana useisiin maihin edelleen, kohteinaan mm. Buenos Aires ja Santiago. Condor oli saksalaisten omistama ja operoima lentoyhtiö Etelä-Amerikassa. Air Francen reitti kulki Casablancan ja Dakarin kautta Nataliin, mistä edelleen Rio de Janeiroon, Montevideoon, Buenos Airesiin ja Santiagoon. Reittiyhteistyö toimi siten, että kumpikin yhtiö toimi Marseillen kautta, josta Lufthansan lähdöt tapahtuivat torstaisin ja Air Francen sunnuntaisin. Kuorten päivämääristä voi selvittää kumpi yhtiö kuoren on mahdollisesti kuljettanut, helppoa ja varmaa tämä selvittäminen ja sen tulos ei ole, ellei asia merkinnöistä tai leimoista muuten selkeästi ilmene. Voidaan kuitenkin todeta, että koska Suomen postin ohjaus tunsi nämä lentoaikataulut ja tiesi, että Lufthansalla kulkeva posti voitiin ohjata Berliiniin, jossa se pääasiallisesti leimattiin saksalaisella lentoleimalla (pyöreä punainen ”Deutsche Luftpost, Europa-Sudamerika”) ja Ranskaan ohjattua postia ei tyypillisesti leimattu, voidaan ajatella tämän ainakin helpottavan asiaa. Toisen maailmansodan alun tienoilla elokuussa 1939 Lufthansa lopetti Etelä-Amerikan lentonsa, viimeinen Lufthansan lento Etelä-Amerikasta Eurooppaan lensi 31.8.1939. Tämä tarkoittaa, että ainoaksi vaihtoehdoksi välillä elokuun loppupuoli – joulukuu 1939 muodostui Air France.

Neljännen painoluokan lentokirje 20.8.1939 Porvoosta Buenos Airesiin Argentinaan. Kulkenut suurella todennäköisyydellä Air Francen koneella reittiä: Marseilles – Casablanca – Dakar – Natal – Rio de Janeiro – Buenos Aires. Taksa: Kirje (61-80g) ulkomaille (1.11.1936-30.9.1942) 9,50mk + 16kpl lentolisä (per 5g) Argentinaan (20.6.1933 – 8.9.1940) á 22,00mk = 352,00mk, yhteensä 361,50mk.

Postireittiä Etelä-Amerikkaan alkoi joulukuussa 1939 (21.12.1939) operoida italialainen LATI (Linee Aeree Transcontinentali Italiane). LATIn reitti oli hieman erilainen ja lentoja lennettiin Guidonian lentokentältä, Rooman Itäpuolelta torstai aamuisin. Koneet kulkivat reittiä Rooma – Sevilla (ESP) – Villa Cisneros (Länsi-Sahara, silloin Espanjan hallinnassa) – Sal (Kap Verde, Portugalin hallussa) – Natal tai Recife ent. Pernambuco (BRA) säästä riippuen. Näistä kaupungeista jatkettiin Rio de Janeiroon. LATIn reittiä jatkettiin heinäkuussa 1941 Rio de Janeiron kautta Buenos Airesiin Argentinaan.

LATIn lennoista mielenkiintoinen detalji on se, että neitsytlennon paluulennolla tapahtui onnettomuus ja kone tunnuksella I-ARPA teki pakkolaskun Marokkoon – pahoin palanutta onnettomuuspostia tunnetaan. Toinen reitillä tapahtunut onnettomuus tapahtui 108. lennolla, jolla kone katosi Atlantin yllä noin 300km Brasilian rannikolta. Suurin osa näillä postireiteillä kulkeneesta postista on tyypillisesti saksalaista ja italialaista, asia kuvastaa Saksan kehittyneitä liikesuhteita Etelä-Amerikan maiden kanssa ja suurta italialaista emigranttiväestöä mm. Argentiinassa. Posti Skandinaviasta ja Suomesta on harvinaisempaa ja tyypillisesti liikepostia. Myöskään posti Suomeen ei ole erityisen yleistä.

Koko LATI-reitin olemassaolon ajan britit olivat pitäneet reittiä turvallisuusuhkana, koska he katsoivat lentäjien raportoivan liittoutuneiden laivojen liikkeistä saksalaisille, jotka toimittivat tiedot Atlantilla partioiville sukellusveneilleen. Lisäksi LATI kuljetti strategista materiaalia, kuten varaosia akselivaltioille. Amerikkalaiset jakoivat saman huolen. Kun Japanin hyökättyä Hawaiilla Yhdysvaltain kimppuun 7.12.1941 Saksa ja Italia julistivat Yhdysvalloille sodan muutamaa päivää myöhemmin (11.12.1941), tuli huoli ”akuutiksi” ja amerikkalaiset ryhtyivät huolehtimisen sijaan aktiivisesti toimimaan LATI-reitin lopettamiseksi.

Lentokirje 25.4.1941 Muroleen Kanavalta Rio de Janeiroon, Brasiliaan. Lentänyt LATIn reitillä Rooma – Lissabon – Villa Cisneros – Sal – Natal / Recife – Rio de Janeiro. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.11.1936 – 30.9.1942) 3,50mk + lentolisä (per 5g) Brasiliaan Eteläistä reittiä (15.3.1941-26.4.1942) 27,00mk = 30,50mk.

Sotatila Akselin ja Yhdysvaltain välillä johti luonnollisesti siihen, että amerikkalaiset lopettivat mm. lentopolttoaineen myynnin Italialaisille ja italialaiset lentokoneet joutuivat vihollislistalle. Lisäksi Yhdysvaltain salainen palvelu alkoi punoa juonia Brasilialaisten saamiseksi vastustamaan LATIn toimintaa. Tätä tarkoitusta varten amerikkalaiset kehittivät juonen, jonka tarkoituksena oli saada Brasilian viranomaiset uskomaan, että LATI taustajoukkoineen suunnitteli Brasilian presidentin syrjäyttämistä. Tätä varten kirjoitettiin väärennetty kirje LATIn pääjohtajalle, jonka joutumisesta brasilialaisten käsiin pidettiin huoli. Juoni toimi ja presidentti Vargas, joka aiemmin oli ollut haluton lopettamaan yhteistyön LATIn kanssa lopetti LATIn luvat toimia Brasiliassa. Tämä johti LATIn toiminnan alasajoon joulukuussa 1941 siten, että viimeinen Brasiliasta lähtenyt lento tapahtui 18.12.1941 ja viimeinen Brasiliaan kulkeva lento päivää myöhemmin Villa Cisnerosista.

Condor-LATI yhteydellä Uruguaysta Suomeen 17.5.1941 lähetetty kirjattu kirje. Tuloleima Helsinki 24.5.1941. Yhteys toimi myös Etelä-Amerikasta Suomeen päin.

Keskisen Pohjois-Atlantin yli kulkeva säännöllinen Atlantin yli lentävän postin reitti aloitti toimintansa myöhemmin kuin Eteläinen reitti ja ylitti Atlantin pysähtymällä Azoreilla ja Bermudalla. Syy siihen, että Pohjoisempi reitti alkoi vasta vuosia myöhemmin kuin Eteläinen saksalaisten ja ranskalaisten pyörittämä reitti johtui yksinkertaisesti siitä, että englantilaiset eivät halunneet antaa amerikkalaisille etumatkaa Atlantin ylittävien lentolinjojen osalta. Koska 1930-luvun lopussa koneiden ei ollut mahdollista lentää ”normaalisti” koko matkaa Atlantin yli ilman tankkausta ja koska englantilaiset eivät antaneet amerikkalaisille lupaa käyttää tärkeitä Atlantin ylittämisen mahdollistavia alueitaan hyödykseen (Bermuda ja Pohjois-Kanada) pakottivat he myös amerikkalaiset odottamaan lentoyhteyden avaamista, vaikka amerikkalaisilla oli jo olemassa tarkoitukseen sopivaa kalustoa. Kysymys nimittäin oli siitä, että briteillä ei kalustoa ollut ja siksi he eivät halunneet myöskään muiden (amerikkalaisten, hollantilaisten jne.) alkavan liikennöidä Atlantin yli ja vievän hyvää bisnestä heidän nenänsä edestä.

Saksalaiset ja heitä ennen ranskalaiset olivat kuljettaneet lentopostia Pohjois-Atlantin yli katapulttilennoilla vuodesta 1927 alkaen, kuitenkin siten, että vuoteen 1930 mennessä lentoja oli ollut vain 30. Vuosina 1930-1935 lentojen vuosittainen määrä oli n. 35 vuodessa ja niitä tehtiin kahden laivan toimesta (Bremen ja Europa) – toimintaa tapahtui vain kesäisin ja kyseessä siis ei ollut koko Atlantin lentämällä ylittävä, eikä suurten volyymien postinvaihtoa toteuttava toiminta. Katapulttilennot lopetettiin vuonna 1935, koska Atlantin ylittävä liikennöinti oli tarkoitus siirtää ilmalaiva Hindenburgin hoidettavaksi. Hindenburg alkoikin liikennöidä kaksi kertaa kuukaudessa Atlantin yli vuoden 1936 toukokuun kuudes päivä. Kuten muistamme, tämä liikennöinti katkesi katastrofaaliseen räjähdykseen tasan yksi vuosi liikennöinnin aloittamisesta, kun Hindenburg, ilmeisesti staattisen sähkölatauksen sytyttämänä räjähti Lakehurstissa. Kuten tiedämme, saksalaisissa ilmalaivoissa käytettiin nostekaasuna ilmaa kevyempää vetyä, joka on palava kaasu. Palamatonta jalokaasua Heliumia osattiin jo eristää, mutta amerikkalaiset, jotka osasivat prosessin eivät sitä suostuneet saksalaisille myymään.

Vuonna 1936 englantilainen Imperial Airways ja Pan American Airlines tekivät sopimuksen siitä, että ne jakaisivat Pohjoisen Atlantin ylittävät reitit. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Englanti ja USA puhalsivat yhteen hiileen ja pelasivat itselleen monopolin Atlantin ylittävään lentoposti- ja lentomatkailutoimintaan. Vuonna 1937 sekä Imperial Airways että Pan American Airways tekivät koelentoja (survey flights) Atlantin ylittävillä reiteillä. Brittien testireitit kulkivat Pohjoisessa (Englannista Pohjois-Kanadan kautta New Yorkiin) ja Pan Americanin keskistä Pohjois-Atlantin reittiä Bermudan ja Azorien kautta Lissaboniin sekä Pohjoista reittiä.

Ns. Clipper, eli lentovene, kuljetti postia Pohjois-Atlantin. Reitti kulki Lissabonista Azorien ja Bermudan kautta Yhdysvaltohin. Myös Etelä-Amerikan postia kulki tällä reitillä.

Keväällä 1939 (vasta) Pan American Airlines ja Imperial Airways olivat valmiita aloittamaan säännölliset reittilennot Pohjois-Atlantin yli. Pan Amilla oli käytössään Tyynellä valtamerellä erinomaiseksi osoittautunut Boeing 314 mallinen valtavan kokoinen lentovene. Maaliskuussa 1939 uusi Atlantin reittiä varten valmistettu Boeing 314 lentovene NC18603 kastettiin ”Yankee Clipperiksi”. Kasteen antoi Presidentti Rooseveltin vaimo Eleonore Roosevelt. Toiminta pyörähti toden teolla käyntiin toukokuun 20. päivä 1939, kun Yankee Clipper teki ensimmäisen kaupallisen lentonsa New Yorkista Bermudan ja Azorien kautta Lissaboniin ja sieltä Marseilleen. Tämä reitti sai nimen FAM 18. Lennot eivät aina pysähtyneet Bermudalla, mutta kelin ollessa huonon näin tehtiin. Pan Am lensi myös pohjoisempaa reittiä (New York – Shediac / Botwood, CAN – Foynes, IRL – Southampton, UK) kesäkuusta 1939 eteenpäin, mutta Etelä-Ameriikan postia ei tuota reittiä pitkin kuljetettu.

Reiteiltä putosi pois Marseilles ja Southampton, kun toinen maailmansota alkoi. USA halusi pysyä puolueettomana ja reitit päättyivät puolueettomiin Lissaboniin ja Foynesiin. Mainittakoon, että Pohjoinen reitti keskeytyi talven vuoksi aikataulun mukaisesti lokakuussa 1939 ja sitä ei lainkaan operoitu Pan Amin toimesta 1940-1941 USAn neutraalisuuspolitiikan takia. USAn liityttyä sotaa reitti alkoi taas toimia ja oli toiminnassa touko-lokakuussa vuosina 1942-1945.

Sodan aikana Bermudalla oli brittiläisen sensuurin solmukohta, jossa sensuroitiin suurin osa Atlantin ylittävästä postista – brittiläinen sensuuri alkoi vuoden 1940 keväällä. Tämä ei miellyttänyt amerikkalaisia, mutta Pohjoisen Atlantin talvi ja keli muutenkin ovat raakoja ja siksi koneiden oli usein pysähdyttävä Bermudalla – näissä tapauksissa posti otettiin sensuroitavaksi. Käytännössä voidaan ajatella, että Pohjoista reittiä kulkenut posti, jota ei ole sensuroinut olisi lentänyt suoraan Azoreilta New Yorkiin. On olemassa lähteitä, joista selviävät lennot, jotka eivät Bermudalla pysähtyneet.

Lentokirje Lappeenrannasta 3.9.1941 Rio de Janeiroon Brasiliaan. Kulkenut keskistä reittiä Lissabon – Azorit – Bermuda – New York, sensuroitu Suomessa ja Bermudalla. Leimattu ”Par Service AerienTrans-Atlantique Europe-Stats-Unis”. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.11.1936-30.9.1942) 3,50mk + lentolisä (USA:n kautta, per 5g) Brasiliaan (15.3.1941 – 9.10.1941) 20,00mk = 23,50mk.

Koska suomalainenkin posti jäi sensuuriin, hidastui sen kulku usein olennaisesti – useilla päivillä. Sensuurin kanssa toimittiin usein siten, että kone josta posti vietiin sensuroitavaksi otti kuljetukseen edellisestä koneesta takavarikoidun ja jo sensuroidun postin. Sensuuri oli yksi syy, miksi postille haluttiin jatkuvasti tarjota toinenkin reitti. Brittiläinen sensuuri on taksan lisäksi käytännössä vedenpitävän varmuuden tuova osoitus siitä, että kohde on kulkenut Etelä-Amerikkaan keskistä reittiä pitkin. Tiedetään tosiaan kuitenkin, että joidenkin viikkojen ajan postilennot suuntautuivat Trinidadin kautta, jolloin postia (ainakin osa siitä) sensuroitiin Trinidadilla, eikä Bermudalla. Bermudan ja Trinidadin sensuurit käyttivät erilaista sensuuriliuskaa ja on mahdollista liuskojen, lähetyspäivien ja sensuurien numeroiden perusteella jäljittää onko kohde sensuroitu Bermudalla vai Trinidadilla.

Vaikka keskistä reittiä kulkenut posti Etelä-Amerikkaan oli lentolisämaksunsa osalta edullisempaa kuin Eteläistä reittiä pitkin kulkenut, ei sekään ole yleistä. Voidaan itse asiassa todeta, että mikään sodanaikainen lentoposti Etelä-Amerikkaan Suomesta ei ole helposti saatavilla, vaan kohteet ovat yleensä vaikeita. Sitävastoin sodanaikainen posti Yhdysvaltoihin, samaa keskistä reittiä pitkin ei ole erityisen harvinaista – tämä johtuu tietysti siitä tosiasiasta, että postia Yhdysvaltoihin lähetettiin valtavasti enemmän kuin Etelä-Amerikan maihin.

Lähteet:

Crotty, D., 2011, Development of Transatlantic Airmail Services 1928-1945, Part I: The South Atlantic, Postal History Journal, 149, 17-35

Crotty, D., 2014, Development of Transatlantic Airmail Services 1928-1945, Part 2: Catapult, Zeppelin, and British Airways, 157, 28-35

Crotty, D., 2014, Development of Transatlantic Airmail Services 1928-1945, Part 2a: Pan American Airways Operations, 158, 23-34

Keturi, J. ja Seitsonen, E., 2019, L.A.T.I. – lentolinja Etelä-Amerikkaan, Filatelisti, 7, 2018, 40-42

Pezzillo, S., 2014, The Italian Air Service to South America, December 1939—December 1941, A presentation to the Smithsonian Postal History Seminar, September 12, 2014 Bellefonte, Pennsylvania https://stamps.org/Portals/0/Symposium/PezzilloPaper.pdf

Transatlantic Mail by Air 1928 – 1945 https://transatlanticmailbyair.wordpress.com/

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: Air France, Argentina, brasilia, Condor, Etelä-Amerikka, Imperial Air, LATI, Lufthansa, Pan American

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

17 lokakuun, 2020 By Mikael Collan

Tänään päättyi 119. Hellman huutokauppa Naantalissa. Tarkoituksena oli, että huutokauppa olisi järjestetty normaalina julkisena huutokauppana, mutta korona puuttui peliin ja turvallisuussyistä huutokauppa siirtyi kokonaan nettiin. Oli kuitenkin mahdollista käydä tutustumassa kohteisiin etukäteen Suomen Filateliapalvelun tiloissa Naantalissa ja näin päätin minäkin tehdä. Talven ensimmäiset oireet olivat aamulla ilmassa, kun kävin laittamassa autoni lämmittimen päälle ennen aamupalaa, nimittäin ikkunat olivat jäässä ja ilma viileä, suorastaan kylmä. Teiden pieni liukkaus ei kuitenkaan haitannut matkantekoa ja saavuin Naantaliin ennen aamukymmentä.

Paikalla oli kymmenkunta filatelistia tutkimassa kohteita, kaikki maskit naamallaan ja kädet käsidesillä desinfioituina. Joukossa minullekin tuttuja keräilijöitä ympäri Suomea – mikään näemmä ei voi estää filatelistia pääsemästä kohteen luo! Pienestä näyttöön tulleiden keräilijöiden määrästä johtuen sain kohteita eteeni ennätysvauhtua, eli vielä totuttuakin nopeammin. M30 osastossa oli myytävänä yhteensä viitisentoista kohdetta, eli tarjonta ei sen osalta ollut kovin vahvaa. Huutokaupassa oli toki muitakin M30 kohteita, mutta ne piti löytää muista osastoista.

Erä rosohampaisia ja siirtymiä. Käytännössä kaikkien kuvamerkkien osalta on sanottava, että ne eivät ole siirtymiä. Oikeudet kuvaan omistaa Hellman Huutokaupat.

M30 filateliaa oli tällä kertaa myytävänä hyvin rajoitetusti, kohteita oli vain kolme. Kolmen markan punaisen leijonamerkin lähes loistoleimattu siirtymä myytiin 20 euron pohjillaan, 3mk tummanoliivin merkin numerokuusilo teki kauppansa 60 eurolla ja erä siirtymiä ja rosohammasteita keräsi peräti yli 85 euron edestä kannatusta. On huomattava, että kaikki erässä myydyt siirtymät eivät suinkaan olleet varsinaisia siirtymiä vaan huonosti kohdistettuja merkkejä. Erässä oli kuitenkin hyvä 2½mk punaisen leijonamerkin siirtymä, jopa kahtena kappaleena.

Postihistorian osalta M30 osastossa oli tarjolla kaikenlaista, myös hyviä kohteita. Kotimaan kohteista mielenkiintoinen oli kaksi postiosoitusta, vuosilta 1945 ja 1950 sisältänyt kohde. Sodan jälkeiset postiosoitukset ovat vaikeita ja hyviä kohteita – ostaja sai edullisesti hyvää tavaraa, kun myyntihinta jäi viiteen kymppiin. Toinen kiinnostava kotimaan kohde oli vuonna 1942 Niinisalosta Tampereelle lähetetty kirje, johon oli Tampereella lisätty pikalisän maksuksi merkkejä ja se oli lähetetty eteenpäin Helsinkiin. Tällaiset ”lisien lisäykset” kesken matkan ovat herkullisia juttuja ja tällainen kohde on mielestäni sopiva postihistorialliseen kokoelmaan. Asia ei mennyt keräilijöitä ohi, vaan parin kympin pohjista kohde ponnisti yli kolmen kympin. Olisi hinta voinut korkeammallekin ponnistaa, minun mielestäni – kohde ei ollut kuitenkaan aivan pilipali.

Niinisalosta 24.11.1942 Tampereelle lähetetty kirje, joka on eteenpäin lähetetty Helsinkiin pikana. Maksettu Niinisalossa kotimaan kirjetaksa 3,50mk ja Tampereella kotimaan pikalisä 6,00mk. Hyvä postihistoriallinen kotimaankohde. OIkeudet kuvaan omistaa Hellman Huutokaupat.

Paras kotimaan taksainen M30 lähetys löytyi kuitenkin kenttä- ja sotilaspostin osastosta, jossa oli myytävänä Insinööritoimisto Ratakseen Saksasta kuriirin toimesta toimitettu kirje, joka oli Helsingissä postitettu eteenpäin Tampereelle. Asiaan kuuluen, kohteessa ei ollut takana lähettäjän osoitetta, eli SS joukoissa palvelevan suomalaisen osoitetta, koska lähettämisen aikaan elokuussa 1941 oli pataljoonan olemassaolo vielä pimennossa pidettävä asia. Tämä harvinainen kuriiripostin lähetys meni kaupaksi 32 eurolla, eli sen hyvyys pysyi salassa samalla tavoin kuin sen SS sisältö oli aikoinaan pysynyt.

Siinä missä kuriiripostilla kulkenut kirje ei saavuttanut kovaa hintaa, teki toinen M30 merkeillä SS-miehelle Saksaan 1941 (myöskin asian virallista paljastamista ennen) lähetetty kirje selvää jälkeä hinnan suhteen – kirjeen hinta nousi 30 euron lähdöstä aina yli 300 euron. Kirjeessä huomattavaa on se, että kun se on lähetetty vuoden 1941 elokuussa oli kotimaan postitaksa 2,75mk. Kirje on osoitettu Saksaan Insinööritoimisto Rataksen kautta, jossa sille leimattiin kenttäpostin leima (Feldpost) ja, josta se jatkoi saksalaisessa kenttäpostissa eteenpäin. Tällainen järjestely oli SS-miesten kirjeille sovittu, eli posti lähetettiin ensin Insinööritoimisto Ratakseen SS-miehen nimellä, joko suljettuna toiseen kuoreen tai siten, että kuorella ilmaistiin miehen osoite Saksassa (Wienissä, Itävaltahan oli vuonna 1938 liittynyt Saksaan). Kuorelle ei merkitty sotilasarvoa tai muuta erityisen paljastavaa, vaikka lienee ollut kohtalaisen vähäisen mielikuvituksenkin avulla mahdollista yhdistää pisteet, jos tiesi suomalaisten lähteneen Saksaan taistelukoulutukseen ja taistelemaan.

Taksa kirjeelle Saksaan (ensimmäisen luokan kirjeen taksa ulkomaille) oli samaan aikaan 3½mk, mikä kirjeelle siis oli laitettu M30 merkein. Lähettäjällä on ilmeisesti ollut epäselvyyttä siitä, että kuinka paljon merkkejä kirjeen perillesaattamiseksi tarvitaan – sehän on itse asiassa Saksaan lähetetty, vaikka kotimaassa vain Helsinkiin asti. Tässä tapauksessa olen sitä mieltä, että tiukka tulkinta siitä, että kohde on väärätaksainen, koska kotimaan taksa olisi riittänyt on liian kapea huomioimaan kaiken sen historian ja tarinan, joka kohdetta ympäröi. Oikea-taksaiseksi kirjettä kuitenkin on vaikea kutsua. On ehkäpä viisainta jättää asia sikseen ja todeta, että vaikuttaa siltä, että sotahistorialliset kohteet ovat kuumaa tavaraa markkinoilla tällä hetkellä.

Kirje Kenttäpostikonttori 1:stä Insinööritoimisto Rataksen kautta SS-miehelle Wieniin. Leimattu Rataksessa ”Fedlpost” ja jatkanut kulkuaan Saksan kenttäpostissa. Kotimaan taksa oli 2,75mk, mutta kirjetaksa Saksaan 3,50mk. Kenttäposti Saksaan oli Suomen ja Saksan välisen kenttäpostisopimuksen mukaan maksutonta, mutta tämä sopimus tuli voimaan vasta 1.4.1943. Taksan osalta jää silti tulkittavaa. Hinta ei kuitenkaan jätä tulkinnanvaraa. Oikeudet kuvaan omistaa Hellman huutokaupat.

Pohjoismaihin ei tällä kertaa ollut ainuttakaan myytäväää yksittäiskohdetta, mutta Eurooppaan kulkenutta postia edusti muutama kohde. Näistä kiinnostava oli pikapostikortti lentona Saksaan vuodelta 1940. Postikortit, joille on maksettu kirjauksia tai pikalisiä ovat parempia ja yleensä vaikeita kohteita – tämän kohteen hinta nousi 50 euron lähdöstä aina yli 115 euron, eli asia oli keräilijöillä hyvin tiedossa. Toinen maininnan arvoinen kohde oli lentona lähetetty tavaranäyte Sveitsiin. Kohteen ongelma oli se, että siinä olevat leimat eivät aivan suoraan anna vastausta kysymykseen ”milloin kohde on lähetetty?”. M30 1½mk violetin merkin käyttö viittaa jonnekin 1930-luvun puolenvälin tienoille. Mikäli asia on näin, osuisi taksa hyvin toisen painoluokan tavaranäytteelle ja lentolisälle. Lentona lähetetyt ulkomaan tavaranäytteet ovat parempia kohteita ja vaikka päivämäärän kanssa on epäselvyyksiä, ei kyseessä ole aivan turha kohde.

Toisen painoluokan arvoton näyte lentona Schaffhauseniin Sveitsiin. Lähettämisen aika sijoittunee 1930-luvun puoleen väliin, jolloin taksa olisi tavaranäyte (101-150g) ulkomaille (1.12.1931-30.9.1942) 1,50mk + AO lähetyksen (per 50g) lentolisä (30.4.1928-30.9.1942) 4,00mk*3 = 13,50mk. Hyvä kohde. Oikeudet kuvaan omistaa Hellman Huutokaupat.

Kohteen lähtöhinta oli laitettu mielestäni laatuun nähden hiukan korkealle viiteen kymppiin, mutta se kuitenkin tuplasi hintansa. Osasyynä saattoi olla kohdetta entisestään parantava tullin ”hyväksytty” leimaus.

Kauemmaksi mennyttä postia M30 osastossa edusti M30 20mk postitalomerkin singlellä Argentinaan lähetetty kirje, joka myytiin 20 euron pohjalla – pidän tätä edullisena hintana tälle singlelle. Toinen Euroopan ulkopuolelle lähetetty kohde oli Yhdysvaltoihin vuonna 1934 lähetetty 3. painoluokan kirje, joka oli kokeneen oloinen, mutta juuri siksi viehättävä. Korkeamman painoluokan kirjeet ovat hyviä kohteita postihistorialliseen kokoelmaan, nimittäin jos pitää verrata tavallista ensimmäisen painoluokan kirjettä Yhdysvaltoihin vuodelta 1934 nyt myytyyn 3. painoluokan kirjeeseen on niillä eroa kuin yöllä ja päivällä. Usein unohdetaan, että painavammat kirjeet ovat paljon harvinaisempia ja, että jokaista sataa ensimmäisen painoluokan säilynyttä kirjettä kohti ei välttämättä edes löydy korkeamman painoluokan kirjettä. Ostaja sai hyvä kohteen noin kolmella kympillä.

Kovimman hinnan Euroopan ulkopuolelle lähetetystä M30 kohteesta joutui maksamaan kohteen #205 ostaja. Kohde oli Tove Janssonin lähettämä lentokirje Yhdysvaltoihin vuodelta 1945 ajalta, jolloin kirjeen perustaksa oli 5mk. Eli sattumalta ns. paremmalta ja aika lyhyeltä taksa-ajalta. Tämä asia ei kuitenkaan selitä 150 euron myyntihintaa, vaan sen salaisuus kätkeytyy tietysti lähettäjän henkilöllisyyteen. Ostajalla taisi nimen omaan olla kaikki muumit laaksossa. Ilman tätä ”merkkihenkilöasiaa” kohteen hinta olisi luultavasti pysytellyt 20 euron tuntumassa.

Myytyjen erien joukossa oli useita M30 keräilijää kiinnostavaa erää. Myytävänä oli sekä pienempiä, että suurempia eriä ja joissakin erissä oli parempiakin kohteita myytävänä. Kaiken kaikkiaan erien hinnat nousivat kohtalaisen korkealle ja osa niistä myytiin mielestäni hyvinkin korkeilla hinnoilla. Mm. ulkomaille menneitä tiedustelulomakkeita sisältäny erä (17kpl) myytiin yli 250 euron hinnalla (lähtö 50€) ja M30 materiaalia sisältänyt useampia kansioita sisältänyt erä yli tuhannella eurolla (lim 400€). Moni erä meni pohjahinnallaan vaikka erissä oli hyviäkin kohteita mukana. Tuntuu siltä, että M30 markkina on yhä aika ohut, jos kohta kiinnostusta M30 keräilyyn on.

On todettava, että huutokaupan myynti oli suomalaisten kohteiden osalta erinomainen – paljon mitään ei jäänyt myymättä. Tiukka myyntiprosentti kertoo mielestäni siitä, että korona-aika antaa keräilijöille hyvän mahdollisuuden (ja jopa tekosyyn) keskittyä keräilyyn ja sitä kautta kokoelmiensa parantamiseen. Ostetaan tekemistä ja odotellaan parempia aikoja, että päästään näyttämään keräilyn tuloksia. Viimeisessä SFEX näyttelyssä oli parasta antia se, että mukana oli useita uusia kokoelmia – toivottavasti saamme myös uusia M30 pohjaisia kokoelmia näytille.

P.S. päivitin tekstiä hieman, huomasin nukutun yön jälkeen kirjoittaneeni ns. epäselvää potaskaa eli kaliumkarbonaattia. Potaskahan on mm. lasin valmistuksessa ja elintarvikkeiden happamuudensäätelyssä käytettävä suola. Nimensä potaska saa suoraan alkuperäisen valmistustapansa perusteella germaanisista kielistä (ruotsi, saksa, englanti) ja tarkoittaa ruukkutuhkaa: pott=ruukku, aska=tuhka. On enää kaksi ja puoli kuukautta Jouluun, jolloin lipeäkala kuuluu monen joulupöytään – hämäläisen ja satakuntalaisen lipeäkalan valmistuksessa on perinteisesti käytetty koivuntuhkasta saatua potaskaa.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 2½mk punainen, Feldpost, Insinööritoimisto Ratas, kenttäposti, pikalisä, siirtymä, SS-miehet, tavaranäyte

« Edellinen sivu
Seuraava sivu »

M30 Blog

SF:n & Järvenpään FP:n huutokaupat ja kerhovierailu

Riihimäen kerhon kesäkokous

Matkailu avartaa ja lämmittää

SF, HTO ja Forssan kerho Tammelassa

Nordia 2026 Dipolissa

Hurja huhtikuu!

Aprillia ja pääsiäistä

Maaliskuu ja kevät tulee

Postimerkin päivä Salossa ja HTO

Kerhovierailu VNF ja SF 127.

Uusi vuosi 2026 ja SF 126.

HTO 72 ja Joulukuulumisia

Forssan keräilytapahtuma ja Merkki-Albertin 70. huutokauppa.

Kuopio 250

Syksyn Hellman ja Turun Kerho

Lohjan tapahtuma ja HTO

Loppukesän huutokauppoja ja Nordia 2025 Malmössä

Heinäkuu lipuu kohti loppuaan…

Juhannus tulee…

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan