malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

28 helmikuun, 2021 By Mikael Collan

Sinettipostin huutokilpailu päättyi helmikuun puolen välin jälkeen. Filateliapuolen kohteista ei kerrottavaa löydy, mutta postihistoriapuolella kohteita oli myytävänä valtava määrä, yli sata kohdetta. Tämä määrä ei kuitenkaan tarkoittanut, että kaikki kohteet olisivat olleet erinomaisen kiinnostavia ja ”hyviä” vaan mukana oli paljon kohteita, joiden kiinnostavuus ei ollut sitä aivan parasta A ryhmää. Tästä huolimatta kohteita meni runsaasti kaupaksi – likimääräinen arvioni on, että M30 kohteista myytiin hiukan yli puolet. Vaikka on hienoa, että myytävänä oli paljon M30 kohteita, on myönnettävä, että oli jonkin verran raskasta käydä ne kaikki läpi.

Kahteen kertaan eteenpäin lähetetty postiennakkopaketti. Lähetetty Helsingistä 16.9.1930 Jyväskylään, jossa leimattu 20.9.1930. Jyväskylästä edelleen lähetetty Porvooseen, jossa leimattu 3.10.1930. Porvoosta edelleen lähetetty Loviisaan, jossa vastaanottaja on maksanut kaksi eteepäin lähetystä yhteensä 14 mk. Taksa: Paketti (1-3kg) kotimaassa (15.1.1926-31.8.1942) 7,00mk + postiennakko (501-1000mk) 15.1.1926-30.11.1930 3,50mk = 10,50mk. Lisäksi kaksi kertaa 7,00mk edelleen lähetyksistä. Kuva Sinetti HK:n sivuilta.

Mielenkiintoisimmat kohteet olivat tällä kertaa suurimmaksi osaksi kotimaan lähetyksiä. Aloitetaan raskaalla sarjalla ja todetaan, että kahteen kertaan eteenpäin lähetetty postiennakkopaketti, jolla oli 10mk vaaleanvioletin Saimaa-merkin, eli Saimaa-merkin ykköstyypin käyttö, myytiin noin kolmella kympillä. Kohteella oli postihistoriallisesti ajatellen paljon hyvää, koska siinä ei ollut vain yksi, vaan kaksi edelleen lähetystä maksettuna ja lisäksi se oli vielä palautettu lähettäjälleen. Kun paketti lähetettiin edelleen, posti ei tehnyt sitä sydämensä hyvyydestä, vaan maksua vastaan. Nimittäin postimaksua, tässä tapauksessa paketin kuljetusmaksua, joka siis piti maksaa kahdesta edelleen lähetyksestä kaksi kertaa. Postiennakosta perittyä maksua ei peritty kahteen kertaan. Mielenkiintoinen ja tätä postisääntöä hyvin esille tuova kohde.

Pikkupaketti Helsinkiin 1952 alun jälkeen. M30 40mk puunhakkaaja-merkin singlekäyttö. Taksa: Pikkupaketti (1.1.1952-31.5.1956) 40,00mk. Kuva Sinetti HK:n sivuilta.

Pikkupakettileike 40mk merkillä myytiin viiden euron pohjilla alle seitsemällä eurolla. Halpuuteen oli syynä se, että kyseessä oli leike ja se, että leimaus oli eritttäin huono. Hyvää kohteessa oli se, että merkin yläpuolelle oli leimattu teksti ”pikkupaketti”. Oma näkemykseni on, että leikkeenä oleminen ei tee pikkupaketista välttämättä huonoa, sillä merkit piti kiinnittää suoraan pikkupakettiin, jonka käärepaperiin ne siis kiinnitettiin. Olisikin ja on harvinaista, että pikkupakettitaksoja on muuten kuin leikkeenä saatavilla. Kun pikkupaketti kaiken kaikkiaan ei ole aivan triviaali lähetysmuoto, niin pidän myyntihintaa halpana, vaikka leimaus jättää paljon toivomisen varaa.

Kotimaan lentopainotuotteita on myyty Sinetti huutokaupoissa ennenkin ja niin myytiin nytkin. Myytävänä oli niin M30 merkeillä, M30 ja M54 sekakäytöillä ja vain M54 merkeillä lähetettyjä kohteita, joissa useissa oli enemmän kuin yksi kuori myynnissä kerrallaan. Paras ja vaikein yksittäinen kotimaan lentopainotuotekohde oli yksin 9mk oranssilla merkillä Rovaniemeltä Porvooseen 7mk + 2mk taksalla lähetetty lentopainotuote. Taksa on hieman vaikeampi kuin 8mk + 2mk taksa, joita myytävänä oli useita, mutta kohteesta erinomaisen tekee se, että se on samaan aikaan vaikea postihistoriallisesti, että siinä on 9mk oranssin merkin hyvä single käyttö. Nimittäin 9mk oranssille M30 merkille on vaikeaa löytää hyviä yksittäiskäyttöjä. Tämä huomattiin ja kohteen hinta nousi aina 44 euroon saakka, mikä ei kohteen vaikeuden huomioon ottaen ollut erikoisen korkea hinta. Tällaiset ”mikä merkki on vaikea yksittäispostitteena”-asiat avautuvat M30 keräilijöille tyypillisesti vasta vuosien keräilemisen jälkeen, ellei kokeneempi keräilijä auta asiaa ymmärtämään. Tällä kertaa siis oli herkkua tarjolla.

Muiden painotuotteiden erät menivät n. 20 euron hinnalla maailmalle. On todettava, että ennen Sinetti huutokaupoissa myytyjä eriä oli kotimaan lentopainotuotteen harvinaisuus napsua tai paria parempi, nyt ollaan sarjassa ”alle 50 tunnetaan” ja näistä vielä todettava, että suurin osa tunnettuja on 8mk perustaksaisia. Vanhemmat kuin 1940-luvun lopun kotimaan lentopainotuotteet 7mk tai 8mk pohjataksoilla ovat huomattavasti vaikeampia kohteita.

SP-Lehden 50. on-line huutokauppa tarjosi kahdeksan M30 kohdetta. Mitään sen ihmeellisempää ei myytävänä ollut. Todettakoon hintaseurannan takia, että 1,25/50p keltainen ensimmäisen ladelman (tyyppi I) päällepainamamerkin numerokuusilo myytiin 31 eurolla, mikä ei varsinaisesti kuullosta erityisen kalliilta. Tällä kertaa ei siis ollut M30 keräilijän päivä tämän huutokaupan osalta. Kuitenkin on todettava, että huutokaupassa myytävä tavara oli valikoitu siten, että aivan tauhkaa ei myytävänä ollut lainkaan.

Kirjattu lentokirje Helsingistä 15.12.1942 Wieniin. Taksa: Saksan taksan (-20g) mukainen kirje (1.9.1942 – 4.9.1944) 3,50mk + kirjeen lentolisä (per 20g) Saksaan (1.10.1942 – 5.9.1944) 2,00mk + kirjaaminen ulkomaille (1.10.942-30.6.1945) 4,50mk = 10,00mk. Ainoa tunnettu suomalainen lähetys tästä lento-onnettomuudesta. Kuva H.D. Rauchin huutokaupasta.

Itävaltalainen, Suomessa epäilemättä hieman tuntemattomampi huutokauppa H.D. Rauch päätti 175. huutokauppansa helmikuun 18. päivä. Myytävänä oli erittäin mielenkiintoinen ja harvinainen suomalainen lento-onnettomuuskuori vuodelta 1942. Kyseienen kirjattu lentokirje oli lähetetty 15.12.1942 Helsingistä Wieniin ja se oli oikeataksainen ja maksettu kahdella M30 5mk Olavinlinna merkillä. Suomalaiselle postille tyypillisesti kirje oli kulkenut lentona Ruotsin kautta Berliiniin, jossa se oli sensuroitu – sensuurin merkkinä Ab Berlinin sensuurin kauttakulkuleima. Berliinistä kuori oli 18.12.1942 laitettu tanskalaisen Det Danske Luftfartselskabin Junkers Ju-52/3m ”Selandia” (OY-DAL) koneeseen, jonka reitin oli tarkoitus kulkea Wieniin. Yleensä reittiä lensi saman yhtiön Focke Wulf Fw 200 Condor kone, joka kuitenkin 18.12.1942 oli huollossa ja siksi pienempi Junkersin kone oli laitettu korvaamaan huollettavaa konetta.

Lähestyttäessä Wienin Aspernin kenttää Junkers kohtasi huonon sään, matalalla makaavat pilvet ja sankan sumun ja klo. 16.53 lentäjä ilmeisesti menetti koneen hallinnan ja se syöksyi maahan noin kilometrin päässä kiitotien päästä, kaksi kilometriä Wienin lentoasemarakennuksista. Kone tuhoutui korjauskelvottomaksi ja mukana olleista kuudestatoista matkustajasta kaksi menehtyi, lentohenkilöstö jäi henkiin – asiasta on kuitenkin ristiriitaista tietoa, enkä ole varma pitääkö tieto kahdesta menehtyneestä paikkaansa. Mukana ollut posti vahingoittui mm. koneen sytyttyä tuleen. Muutamia tästä onnettomuudesta säilyneitä kohteita tunnetaan, mm. Norjasta lähetetty kirje sekä Sveitsistä lähetettyjä postikortteja. Kyseinen kohde on ensimmäinen ja ainoa tunnettu suomalainen kohde tästä onnettomuudesta.

Kohteelle on lyöty Itävallassa 77x18mm kokoinen violetti käsileima ”Durch Flugzeugunfall beschädigt” eli ”vahingoittunut lento-onnettomuudessa” ja lisäksi kuori on leimattu Wienin lentopostikonttorissa. Kaiken kaikkiaan kyseessä on ns. uniikki kohde, joka sopii monenlaisiin postihistoriakokoelmiin – tämä ei jäänyt huutavalta yleisöltä huomaamatta ja kohteen hinta nousi sadan euron lähtöhinnasta aina 750 euroon saakka. Kun tämä suhteutetaan Barkov ja Doodson merkkien hintoihin, niin halavalla meni. Rehellisesti sanottuna kohteen myyntihinta ei ollut halpa, mutta onnettomuusposti yleensä hakee hintansa ja hyvät onnettomuuspostikohteet myös pitävät hintansa peruskohteita paremmin.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 40mk puunhakkaaja, 9mk oranssi, eteenpäin lähetetty paketti, Lento-onnettomuusposti, lentopainotuote, pikkupaketti, Saksan erikoistaksa, Wien

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

24 tammikuun, 2020 By Mikael Collan

SP-Lehden 45. huutokauppa ehti päättyä jo jonkin aikaa sitten. Olin hieman yllättynyt, kun sen M30 tarjonta oli hyvinkin tavanomaista eikä minua kiinnostavia kohteita ollut oikeastaan tarjolla lainkaan. Usein on nimittäin ollut niin, että SP-lehden huutokaupassa on ollut hyviäkin kohteita myytävänä. Tällä kertaa M30 kohteita oli vain vähän, alle viisitoista. Niistä mainittakoon kohde, jossa oli myytävänä 2mk violetin merkin kaikkien painoerien numerokuusilo, eli yhteensä viisitoista kuusiloa. Normahinnaksi oli kerrottu yli 1200 euroa, eli huima luettelohinta. Kohde meni kaupaksi yli sadan viiden kympin hinnalla ja se nousi yli viisi kymppiä satasen lähtöhinnastaan.

2mk violetin merkin kaikkien painoerien numerokuusilokohde. Oikeudet kuvaan omistaa SP-lehden huutokauppa.

Postihistorian osalta minulla ei ole oikeastaan muuta kerrottavaa kuin, että mitään erikoista ei mielestäni ollut tarjolla – voi tietysti olla, että olikin, mutta meni minulta ohi.

Sinetti 141 huutokauppa on usein ollut kohtalaisen tavallisen tavaran tarjollepanija ja siksi odotukset eivät olleetkaan erityisen korkealla. Tällä kertaa kuitenkin on todettava, että ne ylittyivät reippaasti. Tarjolla oli sekä hyvää, että vaikeaa ja muutamia kohteita, joissa kumpikin näistä adjektiiveistä yhdistyi. Ikävä kyllä tyypillisesti nämä termit liikkuvat samassa porukassa termin kallis kanssa…

Filateliapuolella oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla eikä sieltä ole tällä kertaa oikeastaan yhtikäs mitään kerrottavaa, kaikki kerrottavan arvoinen olikin postihistorian puolella. Kotimaisia kohteita oli tällä kertaa tarjolla useita hyviä kohteita, mikä on tietysti harvinainen tilanne – useinmiten on niin, että juuri kotimaan lähetykset ovat hyvinkin tavallista tavaraa. Yksi huutokaupan ehdottomista kohokohteista oli 9mk oranssilla merkillä yksin maksettu kotimaan lentopainotuote. Erityisen hyvän tästä kohteesta tekee kaksi asiaa, 9mk oranssille leijonamerkille on aivan erityisen vaikeaa löytää hyvä kohde. Jotkut ovat etsineet sellaista jo vuosia… ja nyt sellainen tuli vastaan. Toinen asia on, että lentopainotuotteet ovat vaikeita kohteita eikä niitä usein tule vastaan. Tästä oli tietoa enemmällä kuin yhdellä keräilijällä, sillä hinta kipusi yli 90 euroon. Oli erityisen mielenkiintoista nähdä, että tässä huutokaupassa oli myytävänä kotimaan lentopainotuotteita useita kappaleita – kaiken kaikkiaan olen ennen tätä huutokauppaa nähnyt yhteensä suurin piirtein yhtä monta kotimaan lentopainotuotetta kuin tässä huutokaupassa oli myytävänä kerralla!

Lentopainotuote Rovaniemeltä 5.10.1950 Porvooseen. 9mk oranssi single. Taksa: Painotuote (-50g) kotimaassa (1.7.1950-31.12.1951) 7,00mk + painotuotteen lentolisä (per 20g) kotimaassa (1.10.1942 – 31.12.1962) 2,00mk = 9,00mk. Erittäin hyvä kohde 9mk oranssille merkille, erittäin harvinainen yksittäiskäyttö. Oikeudet kuvaan omistaa Sinetti huutokauppa.

Muut lentopainotuotteet jäivät tämän huippukohteen paitsioon ja niistä toiseksi kallein nousi parin kympin päälle, mutta loput tekivät kauppansa alle kahdella kympillä. Mielestäni oli halpa kyyti tällä kertaa niille, jotka asian tajusivat ja osasivat käyttää hyväkseen. Mutta hyvät kohteet eivät suinkaan jääneet tähän ja sekös minua hymyilytti, nimittäin myytävänä oli myös harvinainen pikana lähetetty pikkupaketti. Pikkupaketit, kuten tiedetään, olivat Suomen ja Saksan välisen postisopimuksen kautta suomalaiseen lähetyslajien kirjoon mukaan tullut erikoisuus. Kyseessä oli siis alle yhden kilon painoinen paketti, joka taksoitettiin erikseen. Pikkupaketti jäi ilmeisesti suurelle yleisölle tuntemattomaksi ja sen käyttö oli verrattaen vähäistä. Pikkupaketteja on säilynyt vähän, koska merkit kiinnitettiin paketin suojapaperiin ja sitä kautta niitä jäi vähemmän jäljelle kokokohteina, koska epäilemättä leimauksetkin olivat tyypillisesti mitä sattuu. Pikkupaketit lisämaksuilla ovat niitä vaikeampia lähetyksiä ja voin hyvällä omatunnolla todeta nyt myynnissä olleen pika-pikkupaketin olevan harvinainen kohde.

Pika-pikkupaketti 7.9.1953 Helsingistä Porvooseen. M30 merkkejä yhteensä 70 markan edestä. Taksa: Pikkupaketti (1.1.1952 – 30.5.1956) 40,00mk + pikalisä kotimaassa (1.1.1952 – 30.5.1956) 30,00mk = 70,00mk. Harvinainen. Oikeudet kuvaan omistaa Sinetti huutokauppa.

Pikkupaketin hinta nousi pikkuisen ylös, eli yli sataan euroon, itse asiassa yli sataan kymmeneen euroon. Kohde on hyvä, mutta liikutaan silti mielestäni kipurajoilla. Kohteesta tekee hyvän ”pikkupaketti” leimaus, joka ei jätä mitään arvailujen varaan.

Pohjoismaihin lähetettyä postia oli muutamia lähetyksiä myytävänä – näistä ehkä kiinnostavin oli Tanskaan vuonna 1955 lähetetty toisen painoluokan lentokirje, jonka sai noin kuudella eurolla mukaansa. 25mk taksainen kirje Norjaan vuodelta 1953 ei herättänyt vitosen lähdöllä mielihaluja. Mukana myytävien joukossa oli myös ”sininen väliinputoaja” eli ennen sinisen 25mk M30 leijonamerkin julkaisua, mutta 25mk kirjetaksan alkamisen jälkeen Ruotsiin lähetetty 25mk M30 puunhakkaaja-merkillä lähetetty kirje. Tämä kohde oli kaksinkertainen väliinputoaja, sillä siihen ei ilmeisesti kiinnittänyt huomiota kuin sen viiden euron limitillä kotiuttanut henkilö.

Myytävänä oli aika tavallista postia Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ja mielenkiintoinen lentokirje Intiaan vuodelta 1955. Intiaan mennyttä kirjettä huudeltiin noin 13 euroon saakka. Intia on parempi kohdemaa. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen Sinetti huutokauppa.

KIRKENES päällepainettu tai leimattu merkki, mikä lienee. Oikeudet kuvaan omistaa VF-huutokaupat.

Myös kotimaan rajojen ulkopuolella tapahtuu, nimittäin eräässä Tanskalaisessa huutokaupassa oli myytävänä mielenkiintoisen näköinen kohde. M30 merkki, jolle oli ilmeisesti päällepainettu tai leimattu sanan ”SUOMI” päälle sana ”KIRKENES” eli Norjan Kirkniemi. Merkki oli leikkeellä ja leimattu Rovaniemellä 2.2.1943. En ole tällaista ennen nähnyt, mutta vahva epäilys on siitä, että kyseessä on jonkin sortin vedätys tai muu filunki. Tästä on kuitenkin helppoa vääntää jos minkälaista tarinaa ja hypoteesia. En itse lähde sille tielle, mutta mieleen juolahtaa aseveljiin liittyvää asiaa enemmän kuin yhden grillitiedon puitteiksi. Oli miten oli tämäkin kohde löysi uuden kodin ja hintaa sille tuli euroissa kuluineen noin 35 euroa, eli ei varsinaisesti halpaa. Kaikenlaista näkee kun kauan elää.

Lisäkommentti 3.2.2020: Sinetti-Postin kohteet tulivat. Kylläpä pihiä sieluani riipaisi, kun lähetyskulut olivat 15 euroa normaali B5 kokoiselle kirjekuorelle. Tämä tietysi johtui siitä, että se oli lähetetty kirjattuna. Kun pienin paketti, jossa on sama seuranta maksaa alle vitosen on 15 euroa kirjeestä, jota ei kanneta kotiin aika paljon. Plus-merkkikin, jossa on seuranta mukana on ”aika paljon halvempi”. Jos ehdot vaativat kirjattuna postittamista, niin niiden päivittäminen kannattaa… useinmiten asiakas osaa vaatia kirjaamista / vakuuttamista erikseen, jos niin haluaa… muuten kannattaisi mennä edukkaammalla vaihtoehdolla.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 9mk oranssi, KIRKENES, kotimaan lentoposti, lentopainotuote, pikkupaketti

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

30 toukokuun, 2017 By Mikael Collan

Suomen Filateliapalvelu (SFP) järjesti huutokaupan Finlandia 2017 näyttelyn yhteydessä. Jostakin syystä Liiton hallitus oli suuressa viisaudessaan valinnut pitää liittokokouksen samaan aikaan ja näin ollen en päässyt paikalle, koska osallistuin liittokokoukseen Salon kerhon edustajana. Liittokokous olikin oma asiansa, palaan ehkä siihen vielä myöhemmin. Huutokaupassa oli tarjolla muutamia hyviä M30 kohteita, mukana kiinnostavan filateliapuolen lisäksi myös hyviä lähetyksiä. Lisäksi myytävänä oli merkkimallin 1930 uniikkeja kilpailuehdotteita.

Yllä: Vaikea 3mk tummanoliivi pystypari hammastesiirtymällä (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Parempiin filateliakohteisiin kuului 3mk tummanoliivin merkin voimakkaasti siirtynyt hammaste pystyparilla. Tämä on vaikea siirtymä ja käsittääkseni näitä vastaavia tunnetaan yhden arkin yläreunan verran. Hinta ei noussut pilviin, sillä myyntihinta oli 80 euroa. Kohde on aidosti vaikea. Kolmen markan tummanoliiville ei ole mitenkään erityisen paljon erikoisuuksia tarjolla, hammastesiirtymän lisäksi oikeastaan vain kolmijalkaisena leijonana tunnettu kuvakevirhe ja kaksoishammastus, joka on erittäin harvinainen. Hyvä kohde siis ns. kovaankin kokoelmaan. Muitakin hammaste-erikoisuuksia oli tarjolla. Kohde 1296 koostui neljästä hammaste-erikoisuuksia sisältävästä merkistä – kaksi näistä oli hammastamattomia – myyntihinta oli 46 euroa. Mielestäni paras M30 filateliakohde tässä huutokaupassa oli 6mk oranssin merkin näyttävä arkin yläreunaan osunut hammaste-erikoisuus. Tässä oli arkki ilmeisesti taittunut ja sitä kautta hammastukset olivat siirtyneet ja menneet vinoon. Hyvänä tätä pitivät muutkin, sillä 80 euron lähtöhinnasta kohteen myyntihinta kipusi aina 520 euroon. Ei mennyt halvalla, mutta kohde ei ollut helppo.

Yllä: Näyttävä 6mk oranssin leijonamerkin hammaste-erikoisuus (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Muuta huomionarvosta myytävänä ollutta oli näyttävä harmaan sellupaperisen (HSP) 100mk Helsinki merkin pystysuuntainen laskos – tämä meni kaupaksi viidelläkympillä. Myytävänä oli myös muutamia eriä numerokuusiloita, jotka tekivät kauppansa.

Postihistoriapuolella myytävää oli suhteellisesti vähemmän. Kotimaassa kulkenutta oli M30 osastossa myytävänä kolme kohdeta – paikalliskirjeenä kulkenut sähkösanoma, pikkupaketti ja asekätkennästä istuneelle upseerille läheetty kirje. Paikalliskirjeestä maksettiin 75 euroa. Olen siinä käsityksessä, että tuomarit ovat ”tykänneet” näistä kohteista ja siksi lienee selvää, että niillä on menekkiä. Itse en pidä niitä kovin erikoisina, vaikka ne sähkösanomia ovatkin sisältäneet. Pikkupaketti oli kiinnostava, sillä se oli 40mk taksainen ja 40mk merkin yksittäiskäyttö. Pikkupaketin lähtöhinta oli 25 euroa ja sillä hinnalla se meni kaupaksi, mielestäni meni halvalla.

Yllä: Pikkupaketti 40mk taksalla, lähetetty Vöyristä Vähäkyröön ilmeisesti vuonna 1953. Leimaus on huono. Taksa: Pikkupaketti (1.1.1952-31.5.1956) 40,00mk. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Myytävänä ollut Islantiin 1948 mennyt lentokirje oli mielenkiintoinen, nimittäin Islantiin oli tuohon aikaan voimassa muista Pohjoismaista poikkeava lentotaksa kirjeille, mikä tarkoittaa sitä, että Islanti on tässä suhteessa muita Pohjoismaita ”parempi” lentokirjeen kohdemaa. Kirjeen perustaksa oli sama kuin muihinkin Pohjoismaihin, mutta siis vain lentolisä oli erisuuruinen. Kirjeen lähtöhinta oli 20 euroa, jolla se myytiinkin – tämä oli minulle yllätys, sillä ei näitä Islantiin menneitä lentokirjeitä mitenkään puissa kasva. Lisäksi on huomattava, että 9mk oranssille merkille ei ole mitenkään erityisen helppoa löytää hyviä käyttöjä ja tästäkin vinkkelistä katsottuna kohde oli ehkäpä parempi kuin miltä se ensisilmäyksellä saattoi näyttää. Tämän kohteen osalta uusi taksakirja näyttää kyntensä, oikea taksa on siellä listattu asianmukaisesti.

Yllä: Lentokirje (<10g) 24.9.1948 Helsingistä Reykjavikiin Islantiin. 9mk oranssin leijonamerkin tupla, yhteensä 18mk. Taksa: Kirje (-20g) Pohjoismaissa (1.1.1948 – 30.11.1948) 12,00mk + lentolisä (jokaiselta 5 grammalta) Islantiin (24.10.1945 – 31.9.1957 ) 3,00mk*2 = 18,00mk (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Yllä jo mainittujen kohteiden lisäksi oli myytävänä vain kaksi kohdetta, joista kuitenkin kumpikin oli kiinnostava. Ensimmäinen näistä kahdesta oli painotuotepostikortti Intiaan 35mk Olavinlinnamerkin singlekäyttönä. Kuten jokainen arvaa on Intia kohtalaisen hyvä kohdemaa ja sinne mennyttä postia ei tunneta mitenkään erityisen paljon. Toinen kohde oli harvinainen OAT-leimattu lähetys M30 merkein Intiaan. Tämä kohde on kuitenkin, ikävä kyllä, väärätaksainen. OAT on lyhenne sanoista ”Onward Air Transmission” eli suomeksi leiman tarkoitus on sanoa, että ”lähetetään (Englannista) eteenpäin lentopostina”. Leimoja lyötiin sodan jälkeen, sillä tuolloin ei suinkaan ollut selvää, että kaikki posti lähetetään eteenpäin lentona, vaan suurin osa postista jatkoi matkaansa Englannista laivoilla. Lentokapasiteetti oli nimittäin sodan jälkeen rajattua ja tästä johtuen kaikkea postia, sellaistakaan jonka lentolisämaksu oli maksettu koko matkalle, ei välttämättä kuljetettu koko matkaa lentokoneella. OAT leimatut lähetykset ovat tyypillisesti kulkeneet mielenkiintoisia sodanaikaisia lentoreittejä käyttäen. Kohteen lähtöhinta oli 50 euroa ja se nousi aina 150 euroon saakka. Luulen tai oikeastaan tiedän, että mikäli kohde olisi ollut oikeataksainen olisi hinta voinut nousta tästä huomattavastikin korkeammalle.

Yllä: Porista 10.3.1945 lähetetty (<15g) lentokirje Bombayhin Intiaan. 4½mk sininen M30 leijona ja 25mk puunhakkaaja, yhteensä 29½mk. Leimattu OAT. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.10.1942 – 31.6.1945) 4,50mk + lentolisä (per 5g) Intiaan (5.3.1945-23.10.1945) 8,00*3 = 28,50mk. Ylitaksa! (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Kuori on sensuroitu Suomessa ja Englannissa, mahdollisesti vielä kolmanteenkin kertaan jossain matkalla – mikähän HO/31 leima tarkoittaa? Voisi olla Home Office, eli osa postista voi olla kulkenut sisäministeriöön erikoissensuuriin. Suomi on saattanut olla vielä maaliskuussa 1945 suspekti entinen vihollisvaltio, jonka postia on erityisesti tarkastettu, varsinkin sellaista, joka on osoitettu majurille. Kuoren takana on Bombayssa lyöty leima 1. toukokuuta 1945, eli matka on kestänyt yli puolitoista kuukautta.

Yllä: M30 kuvamerkkien kilpailuun osallistuneet ehdotteet. Uniikit ehdotteet ovat A4 kokoisia. (Oikeudet kuvaan omistaa Suomen Filateliapalvelu)

Kuten jo postauksen aluksi mainitsin oli myytävänä myös M30 kuvamerkkien kilpailuun osallistuneita ehdotteita. Mielenkiintoista oli se, että ne olivat myytävänä osastossa ”juhlamerkit” eli paikassa, josta niitä ei ehkäpä aivan ensimmäisenä M30 keräilijä osaa etsiä. Merkkimallin M30 kilpailuehdotteet eivät kelpaa ainoastaan M30 keräilijöille, vaan nykytapojen mukaan myös M17 keräilijöiden kokoelmissa pitäisi olla ”viimeisillä lehdillä” seuraavan merkkimallin tavaraa ja tällaiset kilpailuehdotteet ovat siihen tarkoitukseen aivan erinomaisia harvinaisuutensa ja erikoisuutensa takia. Ehdotteet ovat uniikkeja käsin piirrettyjä, eli siis täysin varmasti ainoita tunnettuja kappaleita. Tällaisia ei ole edes postimuseossa. No joka tapauksessa, tällaista tavaraa oli myytävänä juhlamerkkien osastossa lähtöhinnalla 200 euroa. Ja lähtöhinnalla ne myytiinkin. Tämä mielestäni suhteellisen alhainen myyntihinta johtui luultavasti kahdesta syystä, joista yksi on se, että ehdotteet ovat A4 kokoisia, mikä tarkoittaa, että niitä on julmetun vaikeaa sisällyttää ainakaan A4 lehdillä kokoelmaan. Toinen syy on myyntiosasto.

Huomaan, että tätä kirjoitettaessa kaikki M30 osaston kohteet on myyty. Tämä on tietysti aika hyvä tulos mille tahansa huutokaupalle.

 

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 3mk tummanoliivi, 6mk oranssi, 9mk oranssi, ehdote, hammaste-erikoisuus, Intia, Islanti, kilpailu, kilpailuehdote, OAT, Onward Air Transmission, pikkupaketti

Merkki-Albertin 48. HK

11 marraskuun, 2014 By Mikael Collan

Merkki-Albertin 48. huutokauppa päättyi 8.11. ja mukana oli kaiken kaikkiaan mukavasti kohteita, olin huomaavinani M30 kiinnostukseni ohessa myös useita hyvinkin kiinnostavalta näyttäviä ulkomaisten merkkien kokoelmakohteita, sekä mm. Eestin lähetyskohteita. Totuttuun tapaan keskityn näissä jutuissani kuitenkin vain M30 kohteiden esittelyyn; kiitollisuudella totean, että Merkki-Albertin huutokaupan meklari antoi luvan käyttää kuvia tässä artikkelissa, joten reportaasista tulee värikkäämpi.

Aloitan kohteiden läpikäynnin alueelta ”Suomi – 1930 yleismerkit”, jolla oli listattuna yhteensä yli 90 kohdetta, mukana oli filateliakohteita, pääasiallsesti loistoleimaisia merkkejä, pari automaattirullasta tullutta merkkiä ja postihistoriaa. Postihistoriakohteista todettakoon, että mukana oli muutamia täysin ilmeisiä tekelelähetyksiä, joiden ”kapellimestarina” oli toiminut Unto Ollila Ylivieskasta. On syytä painaa nimi muistiin ”jatkon varalta”, nimittäin tietyt filatelistit tekivät kaikenlaisia kepposia saadakseen luotua jännittävän näköisiä kaukaisista maista palautettuja kohteita. Näiden tekelekohteiden postihistoriallinen arvo on mielestäni nolla ja niihin ei kannata rahojaan hukata. Se mikä täytyy todeta on kuitenkin, että mielikuvituksellisiin maihin oli postia Unto lähettänyt: Papua-Uusi Guinea, Jemen, Eritrea ja Palestiina, kaikki hyviä kohdemaita, mutta kun…

845Yllä: 1,25/50p keltainen loistoleimattu, Hamina 1.6.1933. Loppuhinta ”huima” 805€

Hurja nousu nähtiin kohteen 745 ”1,25/50p II L” kohdalla, joka mielestäni aika korkeasta kahden sadan euron limitistä nousi kokonaiseen 805€:n myyntihintaan. En lähde arvioimaan, että oliko hinta järkevä, totean vain, että nämä kakkosladelman 1,25/50p keltaiset päällepainamamerkit ovat loistona haastava kohde. Henkilökohtaisesti pidän loistoleimattuna merkkiä, jossa sillan vaakasuora viiva on merkillä täysin vaakasuoraan. Kiinnostavaa mielestäni oli nähdä, että saman merkin hienoleimainen nelilö myytiin kahdeksalla kympillä. Näiden kahden kohteen loppuhinnan välillä oli jonkinlainen epäsuhta, ainakin minun kirjanpidossani. Korkeaksi nousi myös loistoleimaisen 1,75/1,25 päällepainamamerkin hinta, 15 euron limitistä aina 222€:n saakka!

48_812Yllä: Kirjattu pikkupaketti Maskusta v. 1951 Helsinkiin. 2kpl M30 puunhakkaaja, yhteensä 50mk. Taksa: Pikkupaketti 1.12.1948 – 31.12.1951 30,00mk, kirjaaminen 1.7.1950 – 31.12.1951 20,00mk, yhteensä 50,00mk. Harvinainen.

Kiinnostava ja vaikea kohde oli numerolla 812 myyty ”25mk 2 kpl R-pikkupaketti -lähet. etusivulla Masku -51”, eli kirjattu pikkupaketti. Pikkupaketit ovat yleisestikin ottaen vähän vaikeampia M30 kohteita, koska lähetyslajina ne jäivät suurelle yleisölle vieraammaksi kuin paketit, usein näkee pakettikortteja, joissa paketin paino on ollut alle yhden kilon – nämähän olisi voinut lähettää pikkupaketteina, usein samalla postimaksulla; koska pikkupakettia ”ei tiedetty olevan olemassakaan” kävi näin harvoin ja tästä syystä pikkupaketit ovat harvinaisempia. Toinen harvinaisuutta lisäävä tekijä on ollut se, että pikkupakettia lähetettäessä postimerkit tuli kiinnittää suoraan pikkupakettiin, eikä erillisiä pakettikortteja käytetty. Pikkupakettien kuoret heitettiin arvatenkin usein menemään tai niistä leikattiin merkit irti ja liotettiin. Kirjattuna pikkupaketit ovat toki vielä harvinaisempia, minulla ei ole kymmenien vuosien näkemystä asiasta, mutta tämä myynnissä ollut kirjattu pikkupaketti on ensimmäinen kirjattu pikkupaketti, jonka itse olen nähnyt. Leimaukset ovat lähinnä kammottavia, ainakaan kuvan perusteella ei näy juuri päivää, kuukautta tahi vuotta – selosteessa mainitaan kuitenkin vuosi 1951. Kohteen lähtöhinta oli 40€ ja lopullinen myyntihinta 60€ – kiinnostusta varmasti vähensi huono leimaus.

48_13508Yllä: Hyvinkäältä 19.1.1933 Ondongaan Lounais-Afrikkaan lähetetty kirje, 2mk violetti single. T-leimaus ja Lounais-Afrikassa 1d leimaus lunastuksen merkiksi. Lisäksi Lounais-Afrikkalainen 1d lunastusmerkki. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.12.1931 – 31.10.1936 2,50mk. Alitaksa!

Hieno lunastuskohde oli myytävänä numerolla 756, nimittäin Lounais-Afrikassa lunastettu kohde, selitteellä ”2mk kuorella Lounais-Afrikkaan, jossa lisätty lunastusmerkki!”. Lounais-Afrikkahan oli Suomalaisen lähetystyön kohdealuetta ja siellä asui lähetystyöntekijöitä – kysymyksessä on siis aito tarveposti ja taksan noustua kahteen ja puoleen markkaan oli tämä 2mk violetilla leijonalla lähetetty kirje alitaksainen. Tämä on hieno postihistoriallinen kohde. Lähtöhinta oli 50€ ja lopulliseksi hinnaksi asettui 130€.

Mainittakoon vielä 5mk sininen single vapaapaketin postiennakkomaksuna, joka nousi 81 euroon ja 7mk punainen leijona single postikortilla Yhdysvaltoihin, joka jäi 20 eurolla myymättä. Lisäksi mieleen jäivät kolme 4mk postitalon siirtymäkohdetta, joista edullisin ”matala merkki” myytiin 105 eurolla ja kalliimmat siirtyneet nousivat yli kolmen sadan kukin (309€ ja 350€). Vaikein osaston ”vakavasti otettavista” postihistoriakohteista kohdemaansa suhteen oli Senegaliin lähetetty painotuote, joka oli lähetetty 50p/40p vihreällä päällepainamamerkillä. Kohteen lähtöhinta 100€ oli mielestäni korkea, mutta se nousi silti 130 euroon.

Suomi – Lentopostia osastolla oli tarjolla useita M30 kohteita, joista suurin osa jäi kokonaan ilman huutoja varsinaisen huutokaupan kestäessä, jälkimyynnistä kohteita kuitenkin on näköjään ”napsittu” useampiakin. Hieman yllättävää, että kauppa ei käynyt ”heti”, sillä joukossa oli mielestäni hyviäkin kohteita.

48_14919Yllä: Turusta 29.7.1945 Salemiin, Oregoniin lähetetty lentokirje, 4kpl M30 Saimaa ja 1mk vihreä leijona, yhteensä 41mk. Suomen sensuurin avaama, leimaus ja liuska. Taksa. Kirje ulkomaille 1.7.1945 – 31.8.1945 5mk, kirjeen lentolisä Yhdysvaltoihin (Vyöhyke 6) jokaiselta viideltä grammalta 15.3.1945 – 9.8.1945 18,00mk, yhteensä 41,00mk.

Kohdenumerolla 1831 ja selosteella ”10mk 4 kpl ja 1mk sens. lentokuorella Amerikkaan Turku 29.8.45, taksa voimassa vain 3 viikkoa !” myytiin lentokirjettä Yhdysvaltoihin; tämän kohteen limitin kohdalla oli mielestäni tullut ylilyönti, sillä 130€ lähtöhinta oli mielestäni liian korkea. Kohdetta ei myöskään myyty huutokaupan aukiolon aikana. Perustelen arviotani sillä, että aiemmin tänä vuonna yhdeksän päivän lentotaksainen helmikuussa 1945 Englantiin lentänyt kohde, joka siis on taksa-ajaltaan vielä lyhyempi jäi myymättä lähtöhinnalla 100€. Pidän 9 päivän taksaisia kohteita vaikeampina kuin näitä 21 päivän pituisen taksan USA:n menneitä. Kysymyksessä on kuitenkin lyhin Yhdysvaltoihin M30 käyttöaikana voimassa ollut lentotaksa, joten aivan huonosta kohteesta ei ole kysymys.

48_13754Yllä: Lentokirje Helsingistä 10.10.1945 Bedfordiin, New Yorkiin, USA:n. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.9.1945 – 31.12.1946 10mk, lentolisä Yhdysvaltoihin 10.8.1945 – 23.10.1945 18mk jokaiselta 5g:lta, yhteensä 46mk. Taksa-aika 1kk 23päivää.

Kohde 1953 selitteellä ”M30 1mk + 5mk + 2x20mk lentokuorella Usaan” oli myytävänä 10 euron limitillä ja jäi jälkimyyntiin, josta se tuli myydyksi 10 euron limitillä. Kysymyksessä on lentokirje Yhdysvaltoihin ja sen taksa-ajan pituus on 1kk 23pv. Otan kohteen esiin, koska saman huutokaupan puitteissa oli toinen vähän vastaava kohde myynnissä 50€ lähtöhinnalla (numero 1842) kohdemerkinnällä ”5mk 2 kpl ja 2,50mk lentokuorella Englantiin Hki 15.10.45, lentotaksa voimassa vain 2 ½ kk”. Nämä kumpikin ovat hyviä lentopostikohteita, mutta oman kokemukseni perusteella täytyy todeta, että kymmenen euron lähtöhinta tämän tyyppisille kohteille on kohtalaisen sopiva, sillä ne eivät lyhyehköistä taksa-ajoistaa huolimatta ole valtavan harvinaisia; ja lähtöhinta on vain lähtöhinta, mikäli kilpailua syntyy hintahan nousee… Vuoden 1945 Yhdysvaltoihin lentäneet kohteet ovat kiinnostavia myöskin siksi, että tuolloin oli voimassa lentopostin rajoituksia liittyen mm. sallittuun lähetettävien kirjeiden painoon; kaiken kaikkiaan nihkeästä myynnistä päätellen vaikuttaa siltä, että Yhdysvaltoihin kulkenutta lentopostia tunnetaan yleisesti kohtalaisen vähän siitä huolimatta, että kysymyksessä on erittäin kiinnostava postihistoriallinen ”tutkimusalue”.

48_13513Yllä: Lentokirje Helsingistä 12.4?.1949 Intiaan. Takaisin lähetetty  M30 30mk postiauto ja 7mk punainen, yhteensä 37mk. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.7.1948 – 31.10.1949 15,00mk, kirjeen lentolisä Intiaan (vyöhyke 7) 1.12.1948 – 31.10.1949 jokaiselta 5 grammalta 22,00mk, yhteensä 37,00mk.

Mielenkiintoinen reissannut kohde oli esillä numerolla 1874 ja selitteellä ”m30 7mk + 30mk lentokuorella Intiaan, josta palautettu takaisin, useita leimoja, lipukkeita ja merkintöjä”. Kysymyksessä on alle viisi grammaa painanut lentokirje, joka on jäänyt vastaan ottamatta ja palautettu Suomeen. Kuorelle liimatulla lapukkeella lukee otsikkona ”D.L.O. – 10” eli Dead Letter Office ja tuo 10 taitaa olla lomakenumero. Tämä on mukavan näköinen reissannut kohde, jonka lähtöhinta oli 50€ ja joka jäi myymättä huutokaupan ”normaalin huutoajan” puitteissa. Kohde kiinnosti minua, mutta piheyteen taipuvaisena en kyennyt siitä viittä kymppiä maksamaan.

Yllä mainittujen lisäksi mainittakoon M30 kohteista vielä ainakin se, että myynnissä oli muutamia parempia kirjattuja lentokirjeitä Eurooppaan,  ensilentokuori Palestiinaan Puolan kautta LOT:n ensilennolla ja 2½mk sininen single lentopostikortilla Saksaan.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: huutokauppa, Intia, lentoposti, Lounais-Afrikka, pikkupaketti, senegal, tekeleet, Unto Ollila, USA

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

22 joulukuun, 2013 By Mikael Collan

Pikkupaketti, saksaksi Päckchen, on paketti, jonka paino on alle 1kg. Tätä lähetyslajia ei Suomessa ollut olemassakaan ennen kuin Suomi ja Saksa tekivät Wienissä 12. joulukuuta 1941 postisopimuksen, joka tuli voimaan huhtikuun alusta alkaen vuonna 1942. Tässä sopimuksessa määriteltiin pikkupaketin postitushinta Suomesta Saksaan ja Saksasta Suomeen; vaikka pikkupakettia ei Suomessa lähetyslajina tunnettukaan oli se vastavuoroisuuden takia mainittava sopimuksessa, sillä Saksassa pikkupaketti oli käytössä oleva lähetyslaji ja saksalaiset halusivat sen hinnoittelun mukaan sopimukseen. Pikkupakettia voitiin lähettää ko. sopimuksen puitteissa 1.4.1942 postiyhteyden katkeamiseen asti syyskuulle 1944 Suomesta Saksaan kotimaan pikkupaketin taksalla 8mk. Kysymyksessä on siis ns. ”Saksan erikoistaksa” – en ole koskaan nähnyt Suomesta Saksaan tämän sopimuksen nojalla lähetettyä pikkupakettia (*kts päivitys).

pikkupaketti0001

Yllä: Pikkupaketti Helsingistä 22.5.1950 Lavialle. 6kpl 5mk keltainen leijonamerkki, yhteensä 30mk. Taksa: Pikkupaketti 1.12.1948 – 31.12.1951 30,00mk.

Pikkupaketti lähetyslajina saattoi sopimuksen alkuaikoina olla kotimaassa lähinnä kuollut kirjain, mutta en tiedä asiasta kovinkaan paljoa. Luultavasti lukumäärätietoa pikkupaketeista on mahdollista löytää postin lähetyksiä käsittelevästä tilastotiedosta. Malli 1930 lähetyksillä pikkupaketteja voidaan tavata teoriassa siis  1.4.1942 – 31.12.1962. Pikkupaketin ura lähetyslajina kesti aina 80-luvulle saakka. pikkupaketti

Yllä: Pikkupaketti Kuusankoskelta Kuopioon. M30 30mk linja-auto. Leimasta ei saa selvää, mutta kuukausi on ilmeisesti kesäkuu. Ilmeisesti taksa-aika 1.12.1948 – 31.12.1951, jolloin taksa oli 30,00mk.

Pikkupaketti on yksi ns. vaikeista lähetyslajeista ilmeisesti, koska se ei ollut alunperin ”suomalainen” ja sitä kautta suuri yleisö luultavasti ei koskaan ottanut sitä omakseen. Näin ollen pikkupaketteja lähetettiin ilmeisesti verraten vähän ja siksi niitä on vielä vähemmän jäljellä. Pikkupaketeista ei tehty pakettikortteja, kuten varsinaisista paketeista ja maksuksi mitätöitiin postimerkit suoraan pikkupaketille, eli useissa tapauksissa pikkupaketin pakkauspaperiin. PE_pikkupaketti

Yllä: Pikkupaketti postiennakolla 6.5.1952 Helsingistä Töölöstä Nummelle. Postiennakon määrä 750mk. M30 Tammerkosken silta ja 15mk violetti, yhteensä 65mk. Taksa: Pikkupaketti 1.1.1952 – 31.5.1956 (-1kg) 40,00mk, postiennakko (-25000mk) 1.1.1952 – 31.5.1956 25,00mk, yhteensä 65,00mk.

Minulla on vain nämä kolme pikkupakettilähetystä ja olen kuitenkin niitä jonkin verran yrittänyt pitää silmällä. Taksa-aikoja pikkupaketilla oli kotimaassa M30 virallisen käypäisyysajan puitteissa kymmenen; Saksan kanssa yhteinen taksa ja yhdeksän kotimaan taksaa. Painoluokkia on vain yksi ainoa, alle 1kg. Nostan hattuani, jos joku on pystynyt keräämään kaikilta kotimaan taksa-ajoilta pikkupakettilähetyksen kokoelmiinsa. Pikkupaketteja saattoi myös lähettää ulkomaille ja ilmeisesti Pohjoismaihin käytettiin joko kotimaan tai ulkomaan taksoja, niitäkin on yhdeksän eri taksa-aikaa.

Kuten on helppo huomata tiedän pikkupaketeista aika vähän; toivottavasti tiedot karttuvat matkan varrella.

*Lisäys 30.12.2013: Postihistoriaa keräilevä ”kolleega” lähetti minulle nähtäväksi kokoelmastaan kuvan Suomessa Saksan kenttäpostiin (Suomessa) Helsingistä 28.12.1943 lähetetytystä pikkupaketista. Pikkupaketille oli mitätöity 8mk:n edestä (M30 7mk postitalo ja 2kpl 50p vihreä) merkkejä ja se oli Suomen sensuurin avaama; lisäksi siinä on saksalainen F – Feldpost leimaus. Hän kertoi lisäksi, että pikkupakettien antamisesta vastaanottajalle perittiin erillinen maksu, joka oli Suomessa 3mk.

 

 

 

Kategoriassa: Blog, erikoistaksat, Lähetyslajit, taksa, Taksat Avainsanoilla: erikoistaksa, linja-auto, pikkupaketti

M30 Blog

Juhannus tulee…

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan