Marraskuun alettua alkoi moni odottelemaan jo Merkki Albertin seuraavaa huutokauppaa, joka päättyi 13.11. illalla. Tällä kertaa myytävänä oli runsaasti M30 kohteita. Koronatilanteesta johtuen kohteita en päässyt katsomaan, mikä teki eristä tarjoamisesta henkisesti erittäin vaikeaa – voin vain kuvitella mitä jäi näkemättä, mutta samalla lohduttautua sillä, että se mitä ei ole nähnyt, niin se ei voi myöskään harmittaa. Vai voiko?

Filateliapuolella myytävänä oli M30 osastossa yhteensä noin seitsemänkymmentä kohdetta. Se on aika paljon, jos vertaa moneen muuhun huutokauppaan. Kohteista suurin osa oli loistoleimattuja merkkejä. Näistä mainittakoon 10mk violetin leijonamerkin 16.7.1950 Suopelto leimattu loisto, jonka hinta oli jo varhain noussut yli kahdeksan kympin ja jonka hinta päätyi yli sataan kahteenkymmeneen euroon. Myös 4½mk sinisen 18.6.194x Kuopiossa leimattu loisto keräsi kiinnostusta ja sen hinta nousi 30 euron mielestäni korkeasta lähdöstä yli seitsemänkymmenen euron. Pidän näitä hintoja aikamoisen kovina. Tai ehkä köyhästä vain tuntuu siltä!

Muuta mainittavaa filateliapuolella olivat mm. esittelyarkin alakulmasta leikattu kahden 2mk violetin merkin hammastamaton kulmapari, joka meni kaupaksi 22 eurolla ja 3½/2,75mk violetin päällepainamamerkin erikoisuus, jossa lisäpainaman sokeisto oli jättänyt merkille jäljen. Vastaavia sokeiston jättämiä jälkiä tunnetaan muutamia mm. Zeppelin merkkeistä ja ne ovat yksi uusi asia suomalaisessa Zeppelinkeräilyssä. Tämä erikoisuus oli myytävänä kympin pohjilla ja sen loppuhinnaksi tuli 12 euroa.

Kotimaan lähetyksistä kiinnostavin oli mielestäni sotatoimien takia katkenneen postiyhteyden takia Kavantsaareen osoitettu ja takaisin lähetetty kirje. Kuten tiedetään, katkesivat postiyhteydet sotatoimien takia talvisodan loppua kohti alueille, joihin tai joiden läheisyyteen neuvostojoukot olivat edenneet. Käytännössä puhutaan helmikuun puolesta välistä 1940 eteenpäin olevasta ajasta. Myytävänä ollut kirje oli lähetetty 24. helmikuuta. Loppuhinta oli 20 euroa, joka oli kohteen limitti. Ei siis kiinnostanut kiviäkään.

Muuta kiinnostavaa ”pikkuhyvää” edusti painotuotteena lähetetty kirje Helsingin Sanomien toimitukseen, joka oli mennyt lunastukseen, koska lähetys oli tulkittu kirjeeksi. HS ei ollut lunastusta halunnut maksaa ja kirje lähetettiin takaisin lähettäjälle. Keltainen 3mk leijonamerkki yksin kotimaan postikortilla vuodelta 1945 oli laitettu myyntiin 25 euron lähtöhinnalla. Kyseisen kohteen ”hyväksi” tekee se, että 3mk keltainen leijonamerkki julkaistiin 16.11.1945 ja koska postikortin taksa pysyi kolmessa markassa vain 15.1.1946 saakka, oli merkin käyttö tällä sen oman käyttötarkoituksensa mukaisella lähetyksellä mahdollista vain pari kuukautta. Kohde meni kaupaksi 33 eurolla. Toinen jopa siistimpi, mutta 1946 leimattu vastaava jäi myymättä kolmella kympillä – ei näitä aina ymmärrä.

Markan oranssi automaattimerkki kortilla ei mennyt kaupaksi 25 eurolla, kaikilla oli jo automaattimerkin singlelähetys. Kotimaan kirjeellä olevat 1mk oranssi ja 50p keltainen rullamerkki ilmeisesti vähän paremmalla leimalla (varhainen leiman käyttö) myytiin 50 eurolla eli pohjahinnallaan.

Mielenkiintoinen oli myös kohde, jolla oli muuten maksuttomalle vapaakirjeelle maksettu kirjaus ja vakuutusmaksu M30 merkein. Kohde oli vuodelta 1937 ja sillä oli yhteensä 2mk 80 pennin edestä merkkejä, eli 2mk kirjaamisen ja 80p vakuutusmaksun ja sinetöinnin maksamiseksi. Lähtöhinnaksi oli laitettu 60 euroa, joka kohteesta maksettiin. Tässäkin kohteessa, jossa oli lakkausmaksu ilmeisesti maksettu olisi ollut suorastaan ”elintärkeää”, että kumpikin puoli kohteesta olisi kuvattu. Sinetöinnin maksu selviää helposti näkemällä, että kohteella on sinetit.

Myytävän pohjoismaihin lähetetyn postin joukossa ei ollut mitään varsinaisia tykkejä – sodanaikainen sensuroitu postikortti Norjaan myytiin 12 eurolla ja pakettikortti vuodelta 1947, myöskin Norjaan teki kauppansa 18 eurolla. Pakettikortista oli ilmeisesti irronnut tullauslipuke tai joku muu Norjassa tai Suomessa siihen kiinnitettynä ollut merkintä, suomalaiset merkit vaikuttivat olevan paikoillaan. Kyseessä saattoi esimerkiksi olla ollut joko tullauslappu tai kuljetustietä osoittava lipuke.

Viroon osoitettua ja kahdenvälisen postisopimuksen taksoilla lähetettyä postia oli myytävänä muutamia kohteita. Tavallinen 1,25mk taksainen postikortti myytiin 15 eurolla ja kaksi 2mk taksalla lähetettyä kirjettä kymmenellä eurolla kumpikin. Kolmas kirje meni 14 eurolla.

Saksan ja Suomen välisen postisopimuksen mukaisella taksalla lähetetty postikortti 2mk keltaisen M30 leijonamerkin singlenä myytiin 31 eurolla – pohjahinta kohteella oli 20 euroa. Ensimmäisen taksa-ajan kirjetaksalla 2,75mk ja saman arvoisella violetilla merkillä lähetetty sensuroitu kirje ei mennyt kaupaksi – lähtöhinta oli 40 euroa. Mielenkiintoisin Saksan erikoistaksainen lähetys oli 29.10.1943 Rigaan Latviaan, eli tuolloiseen Saksan Ostlandiksi kutsutun miehitysalueeseen kuuluvalle ”Generalbezirk Lettland” alueelle lähetetty kirje. Kirje oli leimattu ”Vaihto toistaiseksi keskeytetty” ja lähetetty takaisin lähettäjälle. Postinkulku Ostlandin alueelle oli lähettämisen aikaan mahdollista vain erillisellä luvalla ja vain liikekirjeenvaihdon osalta. Kirjeen lähtöhinta oli 120 euroa ja se myytiin 131 eurolla.

Ulkomaille lähetetyn postin joukossa oli joitakin kiinnostavia kohteita, näistä mainittakoon pakettikortti Saksaan vuodelta 1947, jolloin pakettipostia rajoitti painoon liittyviä rajoituksia. Pakettikortin lähtöhinta oli 10 euroa, josta se nousi aina 35 euroon saakka. Myyjällä oli varmasti hauskaa. Lentopostin osastolla oli myytävänä lentopostikortti Jugoslaviaan vuodelta 1930, taksa oli 1,20mk + 1mk mikä oli oikein ja kortilla oli hyvän näköisiä asianmukaisia leimoja. Lähtöhinta 60 euroa osoittautui sopivaksi.

Tällä kertaa tarjolla oli useita 6mk taksaisia ulkomaan postikortteja – eli vuoden 1945 syyskuun ja vuoden 1946 lopun väliseltä ajalta. Tämä taksa ei kohtalaisen pitkästä taksa-ajasta huolimatta ole loppujen lopuksi erityisen helppo ja vaikka kohteita liikkuu eivät ne ole aivan huonoja – siksi onkin merkillepantavaa, että kerralla taksalla olevia kohteita on myytävänä useita. Kaksi kohteista oli ”kiitoskortteja Marshall avusta” Yhdysvaltoihin. Toisessa kohteessa kaksi korttia 5mk+1mk merkein ja toinen 2*3mk merkein. Kahdella 3mk punaisella merkillä lähetetty kortti oli listattu 50 euron lähtöhinnalla, joka oli huudettu jo hyvissä ajoin ennen huutokaupan loppua. Jälleen puuttuivat kuvat kohteiden toiselta puolelta – mikäli ei ole tietoa siitä, että mitä kortin toisella puolella on, on hyvin vaikea tietää, onko kohde oikeasti postikortti vai olisiko sen voinut lähettää painotuotteen taksalla. Tämän kortin, jonka taustalla ilmeisesti oli tekstiä asian mukaisesti loppuhinta oli 188 euroa – tämä yllätti minut, sillä samalle taksalle tarkoitetun 6mk punaisen merkin singlenä lähetetyt postikortit ulkomaille eivät ole pitkiin aikoihin pystyneet keräämään tämän suuruista kannatusta! Kolmas kohde oli vuoden 1946 loppupuolella Neuvostoliittoon lähetetty postikortti, jossa näkyi selvästi kirjoitettua tekstiä. Kortti oli lähetetty takaisin ja leimattu ”parti” – lähtenyt. Tuntien Neuvostoliiton asukkaiden syitä ”lähtöön” ei voi kuin pohtia onko tämänkin kortin vastaanottaja aikoinaan lähtenyt vankileirien saaristoon tekemään orjatyötä suuren isänmaansa hyödyksi. Kortin lähtöhinnaksi oli laitettu 60 euroa, joka oli liikaa. Kortti jäi myyjälle.

Ensimmäinen koskaan näkemäni suomalainen lähetys Reunionin saarelle oli myytävänä satasen lähtöhinnalla. Reunion on saari Intian valtameressä Madakaskarin Itäpuolella ja virallisesti osa Ranskaa, niin sanottu ”merentakainen departementti” ja näin olleen myös osa Euroopan Unionia ja euroaluetta! Kohteesta oli näkyvillä vain etusivu – pidän asiaa erittäin valitettavana, sillä tällainen kohde, jossa mahdollisesti on paljonkin ”asiaa” taustapuolella ansaitsisi saada myös taustansa näkyviin. Mielestäni se, että ei kuvata kohdetta kokonaan helposti aiheuttaa maksimihinnan osalta painetta alaspäin. Satasen lähtöhinnalla kohteelle ei mielestäni jäänyt paljoakan potentiaalia hinnan nousuun, mutta satanen siitä oli tarjottu jo pitkä aika ennen huutokaupan päätöspäivää. Harvinaiset kohdemaat ovat oma keräilykohteensa ja kaukomaihin menneistä kohteistakin voi tehdä vaikka erikoiskokoelman. Hintaa kohteelle kertyi 130 euroa.

Lentopostin osastolla oli myytävänä kaksi 1930-luvun lopun lentokuorta Etelä-Amerikkaan, ne olivat kulkeneet Lufthansan ja Air Francen lennoilla – nämä herättivät kiinnostusta. Saksan kautta kulkenut kuori nousi yli 50 euron hintaan ja Ranskan kautta kulkenut vastaava yli 30 euron. Reitistä, jota kohteet olivat kulkeneet kirjoitin edellisessä tämän blogin kirjoituksessa ja kuten siitä muistamme, jakoivat Air France ja Lufthansa reitin kuljetuksen kulkemalla kumpikin Marseillen kautta. Suomen posti ohjattiin Berliiniin ja Pariisiin, joissa eri reiteillä kulkeneet kirjeet on usein leimattu. Ikävä todeta ja olla ilonpilaaja, mutta Lufthansan koneella kulkenut kirje, joka oli maksettu kahdella 25 markan merkillä oli väärätaksainen. Pariisin kautta kulkenut sitä vastoin oli oikeataksainen. Lentolisä oli tuolloin 22mk per viisi grammaa ja näin olleen oikea taksa kymmenen gramman kirjeestä oli 44mk lentolisää + 2½mk ulkomaan kirjeen maksu, eli 46,50mk.

Kaiken kaikkiaan myytävänä oli runsaasti kohteita – muutama vähän parempikin kohde niiden joukossa, lentopostiakin oli kivasti. Yleisesti ottaen minusta kuitenkin tuntui, että lähtöhintojen taso oli laitettu verrattaen korkealle ja sitä kautta lopputuloksena oli, että suinkaan kaikki kohteet eivät menneet kaupaksi. Toisaalta tietyistä kohteista syntyi odottamatontakin kilpailua, joka tietysti aina yllättää – on aina mielenkiintoista nähdä miten huutokaupassa voi tapahtua ihmeellisiä asioita.