malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

5 marraskuun, 2023 By Mikael Collan

Vaikuttaa siltä, että keräily ei koskaan lepää, nimittäin sellaisella tahdilla tuntuu tapahtuvan koko ajan. Sitten viimeisen blogikirjoituksen on tapahtunut yhtä ja toista niin tapahtumia kuin huutokauppojakin sekä kerhovierailuita. Kävin jälleen pitämässä luennon eräästä lentolähetyksestä Upseerifilatelistien kokouksessa ja sain hyviä ja hauskoja kommentteja esitykseen liittyen. Aina oppii uutta, kun keräilijöiden kanssa juttelee.

Postimerkkimessut järjestettiin jälleen kirjamessujen yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa lokakuun loppupuolella. Tavan mukaan paikalla oli myös pieni näyttely, jossa oli pääasiallisesti yhden ja kahden kehyksen kokoelmia. Olin itsekin ”kunnostautunut” ja näytillä oli kaksi kehystä vuoden 1923 inflaatioajan lähetyksiä Saksasta. Saksan hyperinflaatiosta on kulunut juuri näinä päivinä sata vuotta, marraskuun lopussa 1923 postimaksut nousivat miljardiluokkaan ja joulukuun alusta samana vuonna inflaation katkaissut uuden markan käyttöönotto katkaisi kierteen. Kaikki oli saanut alkunsa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksalle asetetuista raskaista sotakorvauksista, jotka olivat mm. taloustieteilijä John Maynard Keynesin mukaan täysin virheellistä politiikkaa. Keynes kirjoitti aiheesta seikkaperäisen kirjan The economic consequences of the peace, jossa hän arveli mielestään ylimitoitettujen sotakorvausten johtavan Saksan talouden tuhoon. Näin asia todellakin meni ja seuraukset olivat omiaan tukemaan kansallissosialistienkin valtaannousua 1930-luvulla. Yhtäkään M30 kokoelmaa ei näytteillä ollut, eikä kovin monta M30 kohdettakaan.

Kauppiaita mukana oli vain Merkki Albert ja Suomen Filateliapalvelu oli mukana omalla standillaan, mutta myytäviä merkkejä ei mukana ollut. SF:llä ja Liitolla oli omat ständinsä ja Ahvenanmaan postin ständi oli ”piilotettu” liiton ständin taakse. Olin hieman ihmeissäni, että Liiton ständillä ei ollut tarjolla Filatelisti-lehtiä eikä oikeastaan muutakaan materiaalia. Kirjallisuutta oli uusien oranssi-kantisten kokoelmakirjojen muodosa näytillä. Hiukan jäi tällä kertaa sellainen olo, että meniköhän kaikki täysin nappiin… Messukeskus on tunnettu erittäin korkeista hinnoistaanja onkin syytä kriittisesti pohtia, että minkälainen presens Liitolla kannattaa jatkossa kirjamessujen yhteydessä olla.

Liiton ständi
Näyttelykehyksiä
Merkki Albert

Merkki Albertin 66. huutokauppa päättyi muutama päivä sitten. M30 osastossa oli myytävänä yli sata kohdetta. Näistä suurin osa filateliakohteita, joiden lähtöhinta oli asetettu kymppiin tai kahteen kymppiin. Paljon myytävistä kohteista oli yksittäisiä M30 leijonamerkkejä loistoleimoin, joiden markkinahinta ei yksittäin myytyinä ole kympin luokkaa… näitä jäikin myymättä useita kymmeniä. Toisaalta muutaman loiston hinta lähti mielestäni aikamoiselle laukalle, mm. 2½mk vihreän loistosta maksettiin 62 euroa, 10mk lilan merkin loistosta 97 euroa ja 15mk sinisen loistosta myöskin 97 euroa. Vaikka nämä hieman haastavia ovatkin, olivat hinnat silti aikamoisen kovia.

Myytävänä oli kiinnostava kenttäpostiosoitteesta lokakuussa 1941 yleisessä postissa lähetetty paketti, jonka leimaus oli sensuroitu (mustattu). Leimasensuuri ei ole erityisen yleistä ja sitä tunnetaan pakettipostilla vain vähän. Kohteen myyntihinta oli asetettu 30 euroon ja se myytiin 34:n euron hintaan, mikä ei ollut erityisen korkea hinta ottaen huomioon kohteen vaikeuden ja sopivuuden monenlaiseen kokoelmaan (sensuuri, kenttäposti, postihistoria, M30). Pohjoismaihin lähetettyä postia edusti Tanskaan lähetetty lehtikääre, jolla oli suomalaisella kohteella harvinainen tanskalainen sensuurileimaus. Kohteen postileima ei ollut luettava, mikä varmasti vaikutti siihen, että myyntihinnaksi jäi 20 euron limitti.

Brasiliaan lähetetyn ja palautetun lentopaketin kortti, jolla oli runsaasti merkkejä postimaksuna oli laitettu myyntiin 45 euron lähtöhinnalla. Kohde oli kuvattu etu-, että takapuoleltaankin ja mukana oli seloste. Nämä asiat yhdessä auttoivat hinnan nousua, jota tapahtui aina 171 euroon saakka. Kohde on hyvä mm. 300mk lentokone-merkin kohdalle filateeliseen kokoelmaan, mutta myös lentopostikokoelmaan se sopii hyvin. Mukanahan täytyisi olla muutakin kuin ensimmäisen painoluokan kirjeitä… Pakettien taksat ovat hieman vaikeampi asia, siis ulkomaan pakettien, ja niiden osalta ei vielä ole olemassa taksakirjaa, joka sisältäisi kaikki taksojen muutokset kaikkiin maihin. Esa Mattilan taksakirjassa on joitakin ulkomaanpakettitaksoja ja Liiton sivuiltakin löytyvästä Petteri Hannulan kokoamasta teoksestakin niitä löytyy. Kummassakin teoksessa on aukkoja ja siksipä onkin vaikeaa ilman täydellistä referenssimateriaalia päästä täysin perille ulkomaanpakettien taksoista. Oma näkemykseni on, että ennen kuin saamme referenssiteoksen, on asiaa ajateltava hieman suurpiiteisesti ja todettava, että paketit lähtivät aina postista, mikä tarkoittaa sitä, että ne on taksoitettu kulloinkin voimassaolevan taksan mukaisesti. Mikäli löytyy sopiva tieto esimerkiksi yllämainituista lähteistä, niin hyvä niin. Muutoin ei kannata ajatella, että paketti olisi automaattisesti väärätaksainen.

M30 kohteita oli myytävänä myös lentopostin osastolla. Mukana oli mm. vaikea toisen painoluokan kotimaan lentokirje Rovaniemeltä Helsinkiin vuonna 1953. Kotimaan lentoposti on kohtalaisen vaikeaa, mikä saattaa olla yllätys monelle keräilijälle ja toisen painoluokan kohteet M30 merkeillä maksettuna ovat perin harvinaisia. Siksi kohteen myynti pohjahinnallaan 30 euroa oli yllätys.

Vaikea kotimaan toisen painoluokan lentokirje

Myytävistä eristä oli vain yksi tai kaksi kuvaa, mikä on ”katastrofi”, nimittäin on hyvin vaikeaa näkemättä huudella eristä suuria summia rahaa. Esimerkiksi kohde 2125, oli varustettu kahdella kuvalla, joista toisessa oli jo edesmenneen postihistoria ja lentopostikeräilijä Jorma Lindebladin kokoelmalehti. Tällainen kohde olisi mukavaa nähdä kokonaisuudessaan, varsinkin, kun todetaan, että kohteita on 10 kappaletta. Nykykameralla hyvän kuvan ottaminen (yhdenkin) siten, että kaikki kohteet ovat näkyvissä pitäisi olla mahdollista. Kohteen hinnaksi oli asetettu 30 euroa ja se myytiin 150 eurolla. Näkyvillä ollut kohde oli Atlantin ylittävää ns. Clipper postia, jonka yksi reitti kulki Pohjois-Atlantin kautta, reittiä käytettiin vähän ja sillä kulkenut posti on vaikeampaa – kyseinen kohde oli juuri tällä reitillä kulkenut. Myös muissa osastoissa oli joitakin M30 kohteita myytävänä – tämä kertoo sitä wanhaa tarinaa, että aina kannattaa katsoa läpi koko huutokauppa, jos on aikaa… ikinä ei voi tietää mistä helmen löytää.

Muutama hiukan suspektikin juttu löytyi M30 osastosta: Kohde 1221 oli Suomesta USA:han lähetetty kirje vuoden 1941 tammikuulta, jonka kohdeselosteessa luki ”50p 7 kpl kirjeellä New Yorkiin, lähetetty Siperian reittiä pitkin!”. Kohde oli leimattu 3.1.1941. Lähtöhinnaksi oli laitettu 35 euroa. Nyt täytyy muistaa, että posti USA:han kulki Siperian kautta kolmeen otteeseen vuonna 1940, mutta kaikki vuoden 1941 posti Yhdysvaltoihin kulki nykyisen tiedon valossa Saksan kautta Lissaboniin, josta laivalla edelleen Amerikkaan, näin on tämäkin kohde kulkenut. Posti USA:han on aina ollut yleistä ja lähtöhinta oli laitettu aikamoisen korkealle. Vaikka kohde olisikin ollut siltä ajalta, kun posti meni Siperian kautta olisi lähtöhinta ollut aika tiukka. Toinen juttu oli kohde 1219, kohdeselosteella ”50p sokeainlähetys, Paavola 4.3.1940, läppä pois, mutta ei ole liimattu, harvinainen”. Kohdeseloste ei ole väärin, mutta sokeainlähetyksen taksa lähettämisajankohtana vuonna 1940 oli yhteen kiloon saakka 30 penniä. Juuri tästä syystä lähtöhinnaksi oli laitettu 30 euroa. Toisen painoluokan sokeainlähetys tältä aikakaudelta, taksaltaan 60p, maksettuna 60p merkin yksittäiskäytöllä olisi fantastinen löytö… ehkäpä voidaan ajatella, että tässä jäätiin vain 10p vajaaksi tästä ihmeestä…

Suurimman pettymyksen kuitenkin tullee kokemaan kohteen 1313 ostanut (”100mk 4 kpl + 10mk V-kuorella Englantiin”) nimittäin tämä hienon näköinen vakuutettu kuori vuodelta 1949. Kuori oli laitettu myyntiin kympin lähdöllä ja kun sen ”ensikertaa äkkäsin” tuli minulle etiäinen siitä, että kuori on tutun näköinen. Kun nyt jälkikäteen asiaa pohdin, niin kuori oli muistaakseni myytävänä eBayssa joitakin aikoja sitten ja silloinkin sitä ihmettelin.

Pettymyksen airut

Villakoiran ydin, eli ongelma tässä tapauksessa, kiteytyy taksaan. Lähettämisen aikaan eli 10.12.1948 oli ulkomaan kirjeen taksa kahteenkymmeneen grammaan saakka 15 markkaa (kuorella merkintä 8g). Kirjausmaksu oli myöskin 15mk ja vakuutusmaksu jokaiselta alkavalta 300 kultafrangilta 20mk. Kun kuorelle on kirjoitettu 5000 Kfr tarkoittaisi tämä siis 17 kertaa 20mk vakuutusmaksua, eli 340mk. Yhteensä nämä tekevät 370mk. Vaikka päälle heitettäisiin vakuutetun lähetyksen lakkausmaksu (10mk) ei päästä samaan summaan kuin mitä merkeillä on kuoren päälle laitettu. Kun kohteen hinta nousi yli kahdensadan euron, tulee mieleen, että sillä saisi nykyhinnoilla noin kymmenen kappaletta taksakirjoja… Kun erikoisempien kohteiden kohdeselosteessa ei lue ”taksa oikein” tai jotain vastaavaa, on tärkeää, että taksa _aina_ tarkastetaan ennen ostamista.

Kaiken kaikkiaan M30 keräilijälle oli tässä huutokaupassa aika montakin kiinnostavaa kohdetta ja M30 kohteiden hinnat nousivat lähdöistään runsaastikin.

Forssan perinteinen pyhäinmiestenpäivän keräilytapahtuma Kuhalankadulla veti taas paikalle suuren määrän kauppiaita ja keräilijöitä. Tällä kertaa mukaan ei ollut tullut ruotsalaisia kauppiaita, joita joskus on paikalla nähty, mutta kaikki myyntipaikat, eteistä ja ruokasalia myöden oli saatu täyteen. Saapuessani Tampereen suunnasta paikalle puolen kymmenen aikoihin oli paikka jo täynnä keräilijöitä. Olin iloinen, sillä Tampereelta lähtiessäni tiet olivat sulat ja vaikka talvi olikin jo ennättänyt kertaalleen Pirkanmaalle ja kaupungin teillä oli jään muodostuminen hiukan tunnettavissa, ei pääteillä ollut enää jäätä laisinkaan. Tampereelle rakennettu ratikka on näppärä tapa liikkua, mutta suurissa kaupungeissa on selvää, että autolla liikkuminen tulee koko ajan vaikeammaksi ja parkkimaksujen hinnoittelu on todella rankkaa. Siinä missä hotelli maksoi noin satasen, maksoi paikoitus yhteensä 34 euroa. Aikamoista! Noh… sanonta ”huoleton on hevoseton poika” on tietysti tässä kohtaa muistettava ja katsottava peiliin, kukaan ei pakota omistamaan autoa… mutta sittenkin… Paikalla oli tosiaan paljon tuttuja ja Helsingistä ja Hämeenlinnasta oli perinteisesti tultu runsain joukoin paikalle. Olin toivonut, että joku helsinkiläinen olisi tuonut mukanaan postimerkkimessuilta kokoelman, joka minulla oli siellä näytillä, mutta näin ei tällä kertaa käynyt.

Etualalla presidenttikerälijä Virtanen ja postikorttimies Nikkanen
Kuhalankadun myyntipöytiä

Forssan keräilytapahtumassa on lähtötilanne aina se, että odotukset sen suhteen, että löytyisi jotain ovat kohtalaisen pienet, mutta yleensä aina jotakin mukavaa löytyy – onko löytö ns. ”iso löytö” niin se selviää viimeistään sitten kotona. Tällä kertaa ei haaviin jäänyt mitään isoa kalaa, mutta joitakin kohteita sentään onnistuin kotiuttamaan ja hintoihin, jotka eivät häiritse kukkaroa ylenpalttisesti. Euron laatikosta löysin syyskuussa 1942 lähtetetyn kuoren, jolla kuun alusta voimaan tullut 3½ markan postimaksu oli maksettu käyttämällä 2:75 markan violettia ja 75 pennin oranssia M30 leijonamerkkiä. Kuten muistamme ja tässäkin blogissa on useisiin otteisiin kerrottu, oli tämä 75p oranssi tarkoitettu juuri tähän käyttötarkoitukseen, eli toimimaan lisäarvona yhdessä 2:75mk merkin kanssa. Kyse oli siitä, että 2:75 arvoista merkkiä oli painettu ilmeisesti ”liikaa” ja sitä oli taksan vaihtuessa jäljellä runsaasti. Asia piti ratkaista painamalla lisämerkki, jolla taksa saatiin sopimaan ja jo painetut 2:75mk merkit kulutettua. Muistamme, että elettiin sota-aikaa ja kaikesta oli pulaa. No se mikä tässä nyt on hieman kiinnostavampaa on, että juurikin syyskuussa 1942 tämä käyttö on ns. parempi, koska lokakuun alusta julkaistiin taksalle sopiva 3½mk oliivi merkki. Aiempi sininen, ulkomaan kirjeelle tarkoitettu 3½mk merkki oli jo käytännössä loppunut postitoimistoista. Syyskuu 1942 oli kiinnostava aika postihistoriallisesti ja erityisesti taksojensa osalta, sillä silloin, yhden kuukauden ajan olivat kirjeen taksat kotimaassa, Pohjoismaihin, Saksaan (erikoistaksa) ja ulkomaille samat, eli 3½mk. On siis mahdollista löytää näitä 2:75mk + 75p yhdistelmiä kaikkiin näille eri taksa-alueille kulkeneina. Löytämäni Oulunkylään (Åggelby) Turusta kulkenut, hiukan ruttuinen kohde on sieltä helpommasta päästä tätä asiaa, mutta tarinan siitäkin saa aikaiseksi.

Toinen löytämäni M30 kohde on sekin aikamoisen tavallinen. Kyseessä on 21.3.1941 Ruotsiin Visbyhyn (eli Gotlannin saarelle) lähetetystä lentokirjeestä. Kirje on sensuroitu todennäköisesti Helsingissä, sensuurileima on hailakka, eikä numeroa näy. Lähettämisen aikaan (1.1.-24.6.1941) lentoposti kulki linjalla 1631 reittiä Helsinki – Turku – Tukholma. Tukholmasta se lienee kulkenut maapostilla ja meritse Visbyhyn. Mitään erikoista tähän ei liity, mutta on muistettava, että sodan aikana lentopostin reitit vaihtelivat. Visbystä sen verran, että kaupunki tunnetaan mm. Visbyn taistelusta, joka käytiin vuonna 1361. Hyvin varustautuneet tanskalaiset hevosin ratsastavat ritarit kuninkaansa Valdemar neljännen johtamina ja mukanaan saksalaista palkkasotilaista koostuvaa jalkaväkeä nousivat maihin Gotlannin länsirannikolla ja alkoivat marssia kohti Visbytä. Vastassa oli talonpojista koostuva gotlantilainen puolustus. Ensimmäisen päivän aikana kahdessa pienemmässä yhteenotossa tanskalaiset peittosivat puolustajat jättäen noin 1500 talonpoikaa hengettömiksi. Saavuttuaan Visbyyn kaupungin edustalle käytiin toinen taistelu muurien ulkopuolella, jossa tanskalaiset teurastivat tuhannen kahdeksansataa talonpoikaa. Tanskalaisten tappioita ei tunneta, mutta vähäisestä alueelta löytyneestä arkeologisesta materiaalista (tanskalaisiin liittyen) voidaan päätellä, että heidän tappionsa ovat olleet huomattavasti matalammat. Verilöylyn jälkeen kaupunki antautui. Gotlanti säilyi kiistakapulana Tanskan ja Ruotsin välillä pitkään ja sitä himoitsivat myös Saksan rannikkovaltiot. Toisen maailmansodan aikana Gotlanti oli Ruotsin yksi ”aktiivisimmista” alueista, nimittäin siellä oli kohotettu sotavalmius ja mm. kulttuuriaarteita oli viety varmuuden varalta turvaan mantereelle. Ruotsalaiset siis arvelivat, että on mahdollista, että joku sotaa käyvä valta pyrkisi miehittämään Gotlannin. Baltiasta pakeni tuhansia ihmisiä Gotlantiin sodan aikana. Gotlanti on tänäkin päivänä strategisen sijaintinsa vuoksi tärkeä alue Itämeren sotilaspolitiikassa.

Näiden kahden kohteen lisäksi sain muutaman muunkin kohteen noukittua ilokseni. Kuten yleensä oli parasta antia kuitenkin tuttujen tapaaminen ja maailman parantaminen verbaalisin keinoin.

Ihmeitä tapahtuu, totesi Hannu Kauppi kertoessaan minulle miten jonkun aiemmin läpikäymästä massasta oli löytynyt 9mk punaisen leijonamerkin kaksoistarttuma, joka lienee ainoa tähän mennessä vastaan tullut tämän merkin osalta. Eli selkeästi kokoelmaan kelpaava erikoisuus! Massaerä oli kuulemma ollut selvästi läpikäytyä ja kyseessä oli erä avattuja sokeripaloja… silti joukkoon oli jäänyt hyvä filateliakohde. Tämä kertoo siitä, että kun tehdään havaintoja massasta kannattaa aina myös tarkistaa merkin valkoinen puoli, sillä joskus se ei olekaan valkoinen. Usein massasta noukitaan vain loistot pois.

Vastaavia kaksinkertaisia tarttumia tai ”kahden tasoisia” tarttumia tunnetaan 2mk vihreästä ja 3mk punaisesta leijonamerkistä, joten erityisen yleisestä asiasta ei ole kysymys. Ajanjaksona katsellaan sodan jälkeistä aikaa.

Aletaan taas lähestyä joulun aikaa, mutta muutamia huutokauppoja ainakin tullaan näkemään vielä ennen lomille lähtöä. Toivottavastti myytävänä on hyviä M30 kohteita!

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10mk lila, 15mk sininen, 2½mk vihreä, 9mk punainen, Forssan tapahtuma, kotimaan lentoposti, leimasensuuri, mustesensuuri, Postimerkkimessut, Upseerifilatelistit

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

18 lokakuun, 2023 By Mikael Collan

Hellman huutokauppojen syyskierros pyöräytettiin pari viikkoa sitten nelipäiväisenä tapahtumana Internetin kautta. Myytävänä kaiken kaikkiaan oli lähes 3800 kohdetta, joista suuri osa filateliaa. Mukana oli myös M30 kiinnostavaa monessakin osastossa. Kaiken kaikkiaan on todettava, että M30 kohteet tekivät kauppansa hyvin ja myymättömäksi jäi vain muutamia kohteita. Kiinnostavaa kyllä, yksi näistä oli 1mk vihreä leijonamerkki painotuoteella ulkomaille, jonka lähtöhinnaksi oli laitettu ”vain” 150€. Näitä 1mk vihreitä, jotka ovat aika vaikeita kohteita tunnetaan ehkäpä alle viisitoista kohdetta ja paikkansa kokoelmasta tällainen yleensä löytää – nyt ei mennyt edes kaupaksi… mutta katsotaanpa huutokauppaa.

M30 osastossa oli muutamia kiinnostavia eriä, joista nostan rullamerkki-erän, jossa oli käytännössä kattavasti niin rullamerkkejä leimattuina ja leimaamattomina sekä lähetyksiä. Oli mahdollista, erä ostamalla, saada ”rullamerkkiosasto” kuntoon kerralla. Alla on kuvattuna kaksi kolmesta erän kuvista. Ilmeisesti useammalla kuin yhdellä keräilijällä oli tarve saada rullamerkkiasia kuntoon, sillä hinta nousi 240 euroon saakka. Tämä ei kuitenkaan ole mielestäni erityisen kova hinta, sillä mukana oli kahdeksan lähetystä, joiden hinta on vaihdellut kahdesta kympistä ylöspäin sekä iso joukko merkkimateriaalia. En pidä toteutunutta hintaa erityisen korkeana.

Myytävänä oli myös itse rullia, eli postimerkkiautomaateissa käytettyjä rullamerkkejä alkuperäisenä kokonaisena tuhannen merkin rullana. Rullia oli myytävänä 10p, 50p ja 1mk arvoista ja näistä 1mk rulla lienee ainoa olemassa ja jäljellä oleva kokonainen rulla tuosta arvosta. Rullat ovat siis historiallisia ja kiinnostavia, mutta ikävä kyllä kokoelman kannalta vaikeita, koska ne eivät ole muodoltaan kehyksiin sopivia. Joka tapauksessa kaikki rullat myytiin, 10p ja 50p rulla 50 ja 70 eurolla, eli hyvin edullisesti ja 1mk rulla 280 eurolla.

Kaupan oli myös hyviä ja vaikeita siirtymiä M30 leijonamerkeillä. Tunnettu 5mk sinisen hammastehyppäys yläreunassa, joka myytävässä kohteessa oli leikattu suoraksi ylhäältä (hammaste pois) on parina vaikea kohde. Olin hämmästynyt, kun se myytiin vain 75 eurolla – meni halvalla. Edullisesti meni myös näyttävä 50p vihreän merkin voimakas siirtymä arkin alareunasta, vain 55 euroa… kun vielä 2:75mk voimakas siirtymä numerokuusilolla, josta näkyy tilauserä meni 55 eurolla oli halpuuden multihuipentuma M30 filatelian hyvissä kohteissa tosiasiaa. Siirtymiä on silloin tällöin myytävänä, mutta nämä kolme tapausta ovat kaikki parasta A ryhmää ja siksi hieman hämilläni asiaa tässä ihmettelen. Kalliimmalla on myyty huonompaa – kävikö niin, että lama iski ostajiin? Siitä olen takuuvarma, että kaikilla ei näitä ole. M30 osaston kohteissa myynti oli lähes 100%. Lähtöhinnat eivät olleet erityisen korkeat, mikä auttoi asiaa.

Kaksi kokonaista näyttelykokoelmaa myytiin omissa osastoissaan, nämä olivat Jorma Keturin postin tarkastusta käsittelevä kokoelma ja John Godfreyn lentopostikokoelma. Kummassakin näistä kokoelmista oli joitakin kiinnostavia M30 kohteita.

Jorma Keturin kokoelmassa, joka käsitteli pitkää aikakautta 1800-luvulta toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti, oli kuten arvata saattaa, juuri kokoelman loppupäässä muutamia M30 kohteita liittyen sodan sensuuritoimenpiteisiin. Kun ostaa kohteita kokoelmasivuilla, auttaa se ymmärtämään mitä ostaa, nimittäin yleisesti ottaen on tilanne usein se, että myynnissä olevat kohteet on vajaavaisesti määritelty – kun kohde on kokoelmasivulla, ei näin ole. Alla näkyvät kohteet olivat myynnissä ja kiinnostavia, koska kokoelmasivuilta voi lukea mistä on kysymys, en lähde seikkaperäisesti avaamaan kohteita, mutta kysymys on kiinnostavista sota-ajan sensuurikäytänteistä, joissa mm. vakuutettu kotimaan kirje on avattu sensuurissa ja suljettu sensuurin omilla sineteillä. Näitä uudelleen sinetöityjä vakuutettuja lähetyksiä tunnetaan aniharvoja. Toinen kiinnostava kohde on mustesensuroitu leima M30 lähetyksellä – tarkoituksena on ollut peittää kirjeen lähetyspaikka. Mustesensuroidut kohteet eivät ole yleisiä, koska toimepidettä harrastettiin kohtalaisen vähän.

Uudelleen sinetöity kuori myytiin sadalla eurolla ja leimasensuroidun lähetyksen sisältänyt kokoelmasivu sadalla kymmenellä. Ostajat saivat hyviä kokoelmakelpoisia kohteita sopivasti. Postimerkkimessuilla on saatavilla tai oikeastaan tilattavissa Jorma Keturin kokoelman sisältävä Liiton julkaisema kirja, eli jatkoa mm. Juhani Pietilän ehiökokoelman esitelleelle kokoelmia dokumentoivalle sarjalle.

John Godfreyn kokoelmassa, joka keskittyy lentopostiin Suomessa, Suomesta ja Suomeen sisälsi useita kiinnostavia M30 lentopostikohteita. Kokoelma myytiin useampana kohteena, joista osa sisälsi yhden kohteen ja osa yhden tai useampia kokoelmalehtiä. Näin ollen yksittäisten M30 kohteiden hankkiminen ei ollut kaikkien kohteiden osalta mahdollista. Kokoelma on aiemmassa ”olomuodossaan” dokumentoitu Postihistoriallisen yhdistyksen kokoelmia esittelevään kirjasarjaan, mikä onkin hieno juttu, sillä nyt se hajoitettiin. Kokoelma tietysti aloitti kotimaisten kohteiden osalta jo 1920 luvulta ja M17 kohteista, suuri osa kokoelman käsittelemästä ajanjaksosta osui kuitenkin M1930 ajanjaksolle.

Kokoelmassa oli hieman yli kaksikymmentä parempaa puhtaasti M30 kohdetta, joista mainittakoon kaksi kirjattua pikalentokirjettä Eurooppaan 1930-luvun alusta, joissa kummassakin oli käytetty postimaksuna M30 10mk Saimaa merkin I painosta. Kirjatut pikalentokirjeet eivät taksana ole erityisen ihmeellisiä, mutta kyseisen merkin hyvät käytöt ovat aina vaikeita kohteita ja allakin kuvassa näkyvät kohteet ovat siksi sopivia niin M30 filateeliseen kuin postihistorialliseenkin kokoelmaan. Kohteet myytiin yhdessä kokoelmasivulla, jonka myyntihinnaksi tuli mielestäni korkea 380 euroa.

Toinen 1930 luvun lentokohde, jonka tässä nostan oli Mannerheimille Bombayhin (nyk. Mumbai) Intiaan lähetetty lentokirje vuodelta 1936. Kirje on kulkenut Ruotsin ja Saksan kautta todennäköisesti Imperial Airwaysin reitillä Karachin kautta Bombayhin. Vastaanottaja tuo tässä tapauksessa lisähintaa ja kohde myytiin 200 eurolla. Kokoelman yksittäisistä kohteista kiinnostavimpiin kuului kirjattu lentopostikortti vuodelta 1941 Algeriaan. Kirjatut postikortit ovat vaikeita kohteita ja Euroopan ulkopuolelle USA:ta lukuunottamatta niitä tunnetaan vain aniharvoja. Kohde myytiin osana erää, jossa oli kuusitoista lähetystä sotavuosilta. Erän hinta nousi 560 euroon.

Vaikea Suomesta sodan aikana Englantiin 1941 lähetetty ja Bagdadin kautta ohjattu lentolähetys myytiin omalla kokoelmasivullaan. Kokoelmasivun tekstiin oli kirjoitettu, että lähetys olisi kulkenut Australiasta Bagdadin kautta Eteläiseen Afrikkaan kulkevaa n. hevosenkenkä (eng. horseshue) reittiä pitkin Etelä-Afrikkaan, josta se olisi kulkenut Englantiin. Oma käsitykseni on, että kyseistä reittiä lähetys kulki ehkäpä Sudaniin asti, josta se lensi Saharan Eteläpuolitse Afrikan Länsi-rannikolle, josta se kulki Englantiin. Koska Afrikan halki kulkeva reitti leikkasi tuhansia kilometrejä matkaa pois, pidän sitä paljon todennäköisempänä kulkureittinä. Kirje ei saavuttanut vastaanottajaansa vaan se lähetettiin takaisin Suomeen, tosin vasta vuonna 1945, postiyhteyden uudelleen avauduttua. Mielenkiintoinen ja hieno postihistoriakohde, joka ei jätä kylmäksi. Kylmäksi ei jäänyt hintakaan, vaan sen osalta puhalsi suorastaan kuuma liekki, nimittäin kohteesta taisteltiin aina 460 euroon saakka, mitä pidän aika kovana hintana.

Kokoelmassa oli myytävänä myös lento-onnettomuuspostia sekä runsaasti Suomen ja Pohjois-Amerikan välistä lentovene, eli ”clipper” postia. Kaiken kaikkiaan hinnat nousivat lähdöistään paljonkin, paremmat kohteet nousivat hyvinkin korkealle. M30 keräilijälle kohteita siis oli, mutta lentopostikokoelmissa, joita esitetään lentopostiluokan sääntöjen mukaan paino tulee jakaa kotimaisten ja ulkomaisten lähetysten kesken ja on harvinaista, että käytettäisiin vain käyttösarjan merkkejä. Näin ollen puristille kohteita ei sittenkään ollut tarjolla erityisen uskomattomia määriä.

Erissä oli varmasti mielenkiintoisiakin M30 kohteita tarjolla, en päässyt tutustumaan eriin työkiireiden takia ja olinkin näin ollen huonosti asemoitu niiden huutamisen suhteen – ja päädyin konservatiiviselle linjalle, mikä näkyi ”saannossa”. Se mikä jäi mieleen on, että huhut filatelian ja postihistorian kuolemasta ovat liioiteltuja.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10mk Saimaa, 2;75mk violetti, 50p vihreä, Algeria, hevosenkenkä, Keturi, kirjattu postikortti, leimasensuuri, sensuuri, sinetti

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

14 toukokuun, 2021 By Mikael Collan

5mk Olavinlinna-merkki jossa laskoksen aiheuttama hammastuksen siirtymä. Myytiin SP-Lehden 103 huutokaupassa.

Toukokuuta mennään ja kesä tekee tuloaan, pitkän koronatalven ja lyhyen koronakevään jälkeen lämpö on tervetullutta vaihtelua. Siinä missä lämpö mahdollistaa ulkoilun ja siihen liittyvät aktiviteetit, tekee se filatelian harrastamisesta hieman vähemmän innostavaa. Tämän ei kuitenkaa pidä antaa vaikuttaa negatiivisesti mm. Savofila 2021 näyttelyyn valmistautumista, joka korvaa peruutetun Nordia näyttelyn Kuopiossa. Odotettavissa on monenlaista, nimittäin Savofilassa on jätetty mestariluokka pois ja tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki mukana olevat kokoelmat arvostellaan. Tärkeintä on, että tämä tarkoittaa sitä, että mestariluokan kokoelmat, joita ei ole arvosteluluokissa vuosikausiin voitu sääntöjen puitteissa nähdä voivat osallistua. Järjestelmähän toimii siten, että jos joku kokoelma saavuttaa riittävän monta suurta kultamitalia ei sitä voi arvosteluluokissa näyttää useiden vuosien karenssin aikana. Tämä voi johtaa ja on jo johtanut siihen, että tiettyjen keräilyalojen parhaita kokoelmia ei ole nähty vuosikausiin. Kun ei päästä näkemään ”mitä on olemassa” voi keräilijäyhteisölle jäädä vääristynyt kuva siitä minkälainen alan paras kokoelma on. Helposti saattaa käydä niin, että kokoelman rakentaja, jolla on ”kaikki pikkuhyvät” ajattelee, että nyt ollaan kultakannassa, kun ei ole vuosikausiin parempaa nähty – todellisuudessa kanuunat ovat pressujen alla huippukokoelmissa näkymättömissä. No eiköhän filosofointi taas riitä, muistetaan ilmoittautua ajoissa, ennen toukokuun loppua!

Huutokauppatoiminta on jatkunut aktiivisena, toukokuussa ovat jo päättyneet SP-lehden 103 huutokauppa noin viidelläkymmenellä M30 kohteellaan ja Järvenpään Filateliapalvelun huutokauppa noin neljälläkymmenellä M30 kohteellaan. Aloitetaan SP-lehden huutokaupan lyhyellä katsauksella ja todetaan heti alkuun, että pääosa myytävistä kohteista oli filateliaa. Mukana oli muutamia mielenkiintoisia kohteita, joista mainittakoon ainakin 5mk Olavinlinna merkki, jonka kulmaan osunut laskos oli aiheuttanut hammastuksen siirtymän. Mielestäni kohde oli sen verran kivan näköinen, että se mahtuu kokoelmaan hyvin. Limitistään 10 euroa kohteen hinta nousi yli kolmen kympin. M30 1½mk punainen leijona Notraco reijitteeellä myytiin 18 eurolla ja nousi reippaasti neljän euron limitistään. Filateliakohteet tekivät hyvin kauppansa ja myymättä jäi vain vähän kohteita.

Posthistorian osalta myytävänä oli kohtalaisen tavallista tavaraa, mutta jokunen mielenkiintoinenkin kohde joukossa oli. Lunastukseen mennyt 10mk vihreällä M30 leijonamerkillä maksettu painotuote oli postissa tulkittu ilmeisesti asiakirjaksi, merkitty kosmos-kynällä ”a” ja laitettu lunastukseen merkitsemällä se ”T” laatikkoleimalla ja kiinnittämällä kuoreen lunastuslipuke. Lunastuksena maksettiin kaksinkertainen puuttuvan postimaksun määrä. Vuonna 1954, kohteen lähettämisen aikoihin (leimaus Kitee 11.2.1954) asiakirjan postimaksu (-250g) oli 25 markkaa. Näin ollen puuttuva postimaksu oli 15mk ja se kertaa kaksi oli 30mk, joka on lipukkeeseen merkitty ja Keskusmetsäseura Tapion frankeerauskoneella maksettu. Kohde myytiin kuudella eurolla, mikä oli mielestäni sopiva hinta.

Toinen kohde, joka vaikutti kiinnostavalta oli vuonna 1941 USAan lähetetty lentokirje, jonka leimaus näytti siltä kuin siitä olisi paikkakunta otettu pois. Kohdeselosteessa luki ”leimauspaikkakunta sensuroitu”. Kohdekuva oli sen verran sotkuinen, että siitä ei käynyt asian selvittäminen täydellisesti päinsä. Leima kuitenkin näytti mykältä, syystä tai toisesta. Ihan mielenkiintoinen juttu. Kuori oli tyypillinen USAan lähetetty lentokirje, joka oli sensuroitu Bermudalla brittien toimesta ennen toimitusta New Yorkiin. Hintaa kohteelle kertyi 24 euroa, mikäli kyseessä tosiaan oli leimasensuuri, oli hinta mielestäni halpa. Kirjallisuuden puolella myytävänä oli Hannu Kaupin kirjoittama M30 käsikirja, joka myytiin 37 euron hintaan. Joku teki hyvät kaupat, sillä ”lukeminen kannattaa aina” ja mikäs sen parempaa luettavaa kuin M30 asia!

24mk single lentokirjeellä ulkomaille ei ole yhtä harvinainen kuin sama merkki singlenä kirjatulla kirjeellä ulkomailla – ei sinne päinkään.

Järvenpään Filateliapalvelun 21 huutokauppa tarjosi sekä M30 filateliaa, että postihistoriaa – filateliapuolella myytävänä muun muassa 10p automaattirullamerkkien kokonainen rulla, joka myytiin 61 eurolla (limitti 50 euroa). Kuten tiedetään, posti myi käyttämättömät rullat halukkaille, nehän olivat käypiä postitukseen. Joitakin kokonaisia rullia jäi keräilijöiden haltuun ja niitä tulee ajoittain huutokaupoissa vastaan. Hammastamaton 6mk punainen merkki arkin alareunasta myytiin 20 eurolla ja 16mk linja-auto jolle leimaus oli osunut hyvin meni 24 eurolla. Myytävänä oli useita kohteita jo edesmenneen Jorma Lindebladin M30 kokoelman lehtiä, joilta oltiin käyty ensin tyhjentämässä herkut pois – pariinkin kertaan. Lindeblad oli tunnettu ainakin maan parhaasta kotimaan lentopostikokoelmastaan sekä erittäin vahvasta sodanaikaista lentopostia esittelevästä lentopostikokoelmastaan. Miehellä oli myös hieno Venäjän postihistoriaa taksoin keskittyen esittelevä kokoelma, joka on näytillä Liiton sivuilla. Kaikki kokoelmasivut menivät kaupaksi – hyvästä kokoelmasta voidaan ammentaa moneen kertaan!

Postihistoriapuolella oli noin kymmenen kohdetta myytävänä. Erikoisempaa ei ollut tarjolla, mutta tarjonnasta jäi hiukan karvas maku suuhun, sillä kohteen 149, jonka seliteteksti kuului seuraavasti ”1948 24 mk lentokirje Helsinki 25.5.48 > USA. Lienee yhtä harvinainen kuin kirjattu kirje ulkomaille 24 mk:n merkillä.” osalta on pakko todeta, että tässä nyt tahallisesti tai tahattomasti ”lienee kustun ostajaa silmään”. Kyseisen kohteen harvinaisuus ei ole samalta planeetalta kuin 24mk ruskeanvioletin merkin kirjatun ulkomaankirjeen tarvekäytön harvinaisuus. Siinä missä kirjattuja tarvekäyttöjä tälle merkille tunnetaan alle viisi, tunnetaan vastaavia lentokirjeitä useita kymmeniä. Kirjattuja ja lentokirjeitä tunnetaan lisäksi ensipäiväkuorilla runsaasti nimen omaan filatelistisina lähetyksinä – niiden arvo pyörii kympin nurkilla. Tässä tuli tiedon merkitys esiin, joku ilmeisesti ilman parempaa tietoa pisti 80 euroa tähän miinaan.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10mk vihreä, 24mk violetinruskea, 5mk olavinlinna, asiakirja, leimasensuuri, lunastus

M30 Blog

Juhannus tulee…

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan