malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

Hammastamattomat M30 merkit

15 marraskuun, 2013 By Mikael Collan

Malli 1930 merkeissä esiintyy useita hammastamattomia merkkejä. Osa näistä käyttöön tarkoitettuja vahingossa hammastamatta jääneitä ja osa  mallikappaleita ns. näyttelyarkeista. Joka tapauksessa kyseessä on malliin 1930 liittyvä erikoisuus. Tarkoituksella ei malli 1930:n käyttöön tarkoitettuja merkkejä kuitenkaan hammastamattomiksi ole jätetty.

hammastamaton0001Yllä: Hammastamaton liimoitettu 50p vihreä merkki. Tilauserä 636 (2-1945).

Hammastamattomat voidaan jakaa kahteen ”luokkaan” hyvin yksinkertaisesti sen mukaan, että onko merkit liimoitettu vai ei. Mikäli hammastamaton merkki on liimoitettu on se oletettavasti silloin tullut myytäväksi tarkoitetusta ”normaalista” erästä, joka on ilmeisesti vahingossa jäänyt hammastamatta ja jostain syystä kulkeutunut käyttöön saakka. Näitä liimoitettuja hammastamattomia löytyy 50p vihreästä, 5mk violetista, 5mk keltaisesta ja 6mk punaisesta M30 leijonamerkistä, eli neljää erilaista. Nämä liimoitetut, käyttöön tarkoitetut hammastamattomat merkit ovat sellaisia, joita voitaneen pitää ”aitoina” hammastamattomina M30 merkkeinä. Tarkemmin asiasta kertoo kirjassaan Kauppi*.

hammastamatonYllä: Hammastamaton liimoitettu 5mk violetti reunapala, numeron kohdalta. Tilauserä 674 (10-1945)

Vihreitä liimoitettuja hammastamattomia 50p merkkejä tiedetään olevan alun perin 200kpl (Kauppi ja LaPe 2010)  ja 5mk violetteja  vastaavia saman verran (Kauppi), eli yksi painoarkki (2 tavallista arkkia, 2*10*10=200kpl).  Kuten ylläolevasta kuvasta voidaan huomata on numerokuusiloita violetista 5mk merkistä korkeintaan 3kpl jäljellä.

Keltaisia 5mk:n leijonamerkkejä on hammastamattomana alun perin ollut liikenteessä 600 kpl (kolme painoarkkia) ja 6mk punaista 200kpl, epäilemättä niistä ja muistakin hammastamattomista liimoitetuista merkeistä suuri osa on löytänyt tiensä filatelistien käsiin ja vain osa kulkenut postitteina normaalien hammastettujen merkkien tapaan. Siksi lähetyksellä olevia hammastamattomia merkkejä tulee katsella kriittisesti ja pohtia onko kysymyksessä filateelinen lähetys vai aito hammastamattomalla merkillä lähetetty tarvelähetys.

hammastamatttomat0003hammastamatonYllä: 5mk keltainen hammastamaton leijonamerkki arkin reunasta. Takana on liima. Tilauserä 690 eli 12-1945. Lisäksi merkin mukana tullut Frimärkshuset AB:n vuonna 1959 antama lausunto (aitoustodistus).

Yllä olevan 5mk keltaisen merkin yhteydessä oleva aitoustodistus on itsessään kiinnostava asia, siis aitoustodistukset yleensä. Nimittäin niihin liittyviä asioita filatelistienkin piirissä tunnetaan huonosti. Pitäisi muistaa, että aitoustodistusten tulisi olla tuoreita, alle viisi vuotta vanhoja. Lisäksi ilman kuvaa oleva aitoustodistus (kuten yllä näkyvä) on pitkälti nollan arvoinen. Filatelistiliiton sivuilta löytyy lisätietoa mm. M30 merkkien aitoutuksesta. Hyvä aitouttamista käsittelevä artikkeli löytyy myös Filatelistin numerosta 2/2013 sivulta 38.

hammastamatttomat0002Yllä: Hammastamaton 6mk punainen leijonamerkkipari, tilauserästä 673 (eli 10-1945). Takana on liimoitus.

Yksittäisiä hammastamattomia liimoitettuja M30 merkkejä liikkuu jonkin verran huutokaupoissa. Hinnat ovat myyjästä riippuen lähteneet alle parista kympistä ylöspäin. On syytä huomioida, että hammastamattomista liimoitetuista merkeistä on numerokuusiloita olemassa vain muutamia, näin ollen niitä voidaan arvostaa korkeammalle. Ylläoleva 5mk keltainen reunakappale, joka on leikattu ”numeron” kohdalta vähentää olemassaolevien 5mk keltaisten liimoitettujen numerokuusiloiden ”teoreettista” määrää yhdellä.

hammastamatttomat hammastamatttomat0001Yllä: Liimoittamattomat reunanelilöt kuudesta eri M30 leijonamerkkiarvosta.

Liimoittamattomiakin M30 merkkejä on siis olemassa: Kyseessä ovat ns. näyttelyarkeista peräisin olevat merkit. Näitä löytyy markkinoilta (eli näitä voi myytävänä löytyä) kahtatoista eri arvoa, kymmentä lejonamerkkiä ja kahta kuvamerkkiä (4mk Postitalo ja 10mk Saimaa). On ollut huomattavaa mielipiteiden kirjoa siitä, että pitääkö näitä liimoittamattomia merkkejä pitää filateelisesti merkittävinä kohteina, lue: Ovatko ne kokoelmiin kuuluvia. Mikäli aihe kiinnostaa kannattaa lukea siihen liittyvä pohdinta Kaupin* kirjasta. Hannu Kaupin kanta vaikuttaisi olevan, että merkkien esittelyyn käytettyinä arkkeina liimoittamattomat ovat M30 filateliaan kuuluvia kohteita ja siten kokoelmaan kuuluvia kohteita samalla tapaa kuin M30 merkkien ehdotteet.

Liimoitus / liimoittamattomuus sääntöön ainoa poikkeus on tietääkseni 50p/40p päällepainamakerkkien hammastamattomat näyttelyarkeissa olevat (niistä tulleet) merkit. Jostain syystä näissä arkeissa oli liimoitus. Kts. Kauppi.

Lisäys 25.1.2014, Hintatietoja:

Tammikuussa 2014 päättyneessä huutokaupassa myytiin hammastamattoman 5mk keltaisen numerokuusilo hintaan 110€ + huutomaksu. Mielestäni hinta oli kohtalaisen maltillinen.

Samassa huutokaupassa myytiin 5mk violetti hammastamaton merkki hintaan n. 25€.

Lisäys 22.2.2014, 5mk sininen:

Fellmanin** levyvirheluettelossa, kirjan takaosassa sivulla 245 Fellman listaa liimoitetut hammastamattomat merkit ja lista onkin Hannu Kaupin kirjasta luettavasta poikkeava siten, että Fellman listaa myös 5mk sininisen (vuodelta 1945 tilausnumerolla 317; lisäys 8.4.2014 => Fellmanin kirjassa on virhe tilausnumerossa, oikein on 657 tai 667) ja toteaa, että tästä tilauserästä löytyy merkkejä, joiden yläreuna on hammastamaton. Eli kysymys olisi tällöin ”osittain hammastamattomista” merkeistä.

Fellman käsittelee myös lyhyesti liimoittamattomia merkkejä ja toteaa niiden olevan väärenteitä; Kauppi, kuten olemme lukeneet yllä on eri mieltä ja kertoo, että liimoittamattomat hammastamattomat merkit ovat näyttelyarkeista.

Lisäys 8.4.2014 Suomen Postimerkkilehden 2/2014 artikkeli:

Hannu Kauppi kertoo hammastamattomista M30 merkeistä Suomen Postimerkkilehdessä* 2/2014 julkaistussa Fieandt mitalipuheessaan laajasti. Artikkelissa kerrotaan tarkemmin mm. keskustelusta jota on käyty liimoittamattomien näyttelyarkkien merkityksestä.

Lisäys 11.4.2014: AboEX 2014 näyttelyssä nähtyä:

WP_001521 WP_001522Yllä: Jouko Kaartisen hammaste-erikoisuuksia AboEX 2014 näyttelykokoelmasta.

Jouko Kaartisen kokoelma hammaste ja painantaerikoisuuksista esittelee hammastamattomia merkkejä, mutta myös 5mk sinisen yläreunasta hammastamattoman leimatun parin sekä 1mk vihreä ylä ja alareunasta hammastamattoman parin leikkeellä. Näistä kohteista täytyy sanoa, että minusta henkilökohtaisesti vaikutti siltä, että 1mk vihreä olisi ehkäpä leikelty tavallisesta merkistä, mutta 5mk sininen pari näytti ”aidosti” yläreunastaan hammastamattomalta, sillä pari oli arkin yläreunasta ja siten, että pystysuuntainen hammastus jatkui merkkien yläreunaan saakka loppuen ”oikeaan kohtaan”, mutta ylimällä rivillä ei vain ollut lainkaan hammastusta. Kyseessä on siis Fellmaninkin mainitsema erikoisuus.

Lisäys 17.6.2014: Keskustelin hammastamattomista erään M30 keräilijäkolleegan kanssa ja hän kertoi, että yllä mainittua 5mk sinistä on tullut esiin postin kilotavaraleikkeestä useammilla leikkeillä ja tuolloin merkit ovat olleet sellaisia, että niissä on näkynyt ylhäällä hammaste; hammastekampa on siirtynyt huomattavasti ja sitä kautta on syntynyt suuri ”hammastamaton rako”, jos tuosta raosta on saksilla kekseliäästi leikattu on tällainen ”ylhäältä hammastamaton” saatu sysntymään. Näitä tällaisia tehtyjä versioita oli kuulemma myytykin ja ilmeisesti jonkinlaiseen ei aivan vähäpätöiseen hintaankin. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että 5mk sininen ylhäältä hammastamaton on siis tekele – se ei vähennä mitenkään sen asian arvoa, että valtava hammastekamman hyppäys on tapahtunut ja kohde näin ollen olisikin ”alkuperäisenä” erinomainen M30 kommervenkki.

 

*Hannu Kauppi, Yleismerkit 1930, Oy Finlandia 88 Ab, Helsinki 2012

** Mauri B. Fellman, Malli 1930 Jalopeuramerkit, Suomen Filatelistiseuran julkaisusarja n:ro 22, Lehtikarin kirjapaino 1984

* Hannu Kauppi, Hammastamattomat mallin 1930 merkit, Suomen Postimerkkilehti, 2/2014, s. 6-9

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 50p, 5mk, 6mk, aitoutus, erikoisuus, esittelyarkki, Hammastamaton, humpuuki, leijonamerkki, liimoite

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

14 marraskuun, 2013 By Mikael Collan

300mk0005 Yllä: 300mk DC-6 lentokone nelilö Helsinki 16.1.1953 (erä 863 VSP)

Kyseessä on malli 1930 merkkien ”yläarvo” eli markkamääräisesti korkein M30 arvo. Merkki julkaistiin 13.2.1950 ja sen käyttötarkoituksena oli toimia maksuna suuria postimaksuja tarvitseville vakuutettuille ja lentopostilähetyksille. Painosmäärä oli suhteellisen pieni, miljoona kappaletta kahdessa tilauserässä (863 eli 1-1950 ja 1006 eli 3-1954). Kummassakin tilauserässä käytetty liima on Lm6 (kirkas ja läpinäkyvä), mutta erän 863 paperi on valkoinen sellupaperi (VSP) ja erän 1006 paperina käytettiin harmaata sellupaperia (HSP).

300mk-6loYllä: 300mk lentokonemerkin ”numeropaloja”, leimattu nelilö tilauserästä 863 ja arkin reunapala numeron kohdalta tilauserästä 1006

Tilauserät voikin erottaa toisistaan katsomalla paperin väriä. Kauppi* kertoo, että erän 1006 paperi on hieman ruskehtavaa ja analyysilampun alla kirkkaampaa kuin erän 863 paperi. Kauppi kertoo lisäksi, että erikoisuuksia tunnetaan vain vähän, joitakin laskoksia ja reunavesileiman osia merkin alueella.

300mk-RW 300mk-RWbackYllä: Osittain merkkien päälle osuva reunavesileima (eli RW). 

Merkille ei ole yksittäiskäyttöä millään perustaksalla, mutta taksakombinaatioita, joilla saavutetaan yhteensä tasan 300mk:n taksa on olemassa. Oikeataksaisia yhden 300mk merkin lähetyksiä tunnetaan kuitenkin äärettömän vähän, Kaupin mukaan vain yksi, joka on kuvattuna hänen kirjassaan sivulla 310. Kyseessä on ulkomaille Yhdysvaltoihin mennyt kirjattu painotuote, joka on Yhdysvalloissa vielä tullattu.

300mk300mk0001Yllä: Helsingistä 21.4.1958 Yhdysvaltoihin, Bronxvilleen lähetetty kirjattu lentokirje. Kirjeen päälle kirjoitettu paino 55g. Taksa: Kirje (41-60g, III painoluokka) ulkomaille (1.6.1956-31.3.1959) 70,00mk, kirjaaminen ulkomaille (1.6.1956 – 31.3.1959) 30,00mk, lentolisä Yhdysvaltoihin (vyöhyke 4, 1.10.1957 – 31.3.1959) kirjeen osalta 17,00mk/5g – 55g => 11*17,00mk => 187,00mk, yhteensä 287,00mk. Eli 13,00mk ylitaksainen lähetys. Etuopuolella leimaus: ”Passed free U.S. customs at New York Apr. 23 1958” eli tarkastettu ilmaiseksi tullissa USA:ssa. Takapuolella pieni leima: ”Hyväksytty vietäväksi HKI II Tullik.” eli lähetys on Suomessakin tullattu, sekä Bronxvillen saapumisleima.

300mk0004Yllä: Helsingistä 17.10.1964 Saksan Liittotasavaltaan Mannheimiin lähetetty lento pikakirje, jolla M30 300mk lentokone ja TUB sarja – yhteensä 346mk. Taksa: Pikana ulkomaille (1.4.1959 – 31.12.1962) 100,00mk, lentona (koko) Eurooppaan (1.4.1959 – 31.12.1962) 5,00mk / 10g, Kirje ulkomaille (1.4.1959 – 31.12.1962) alkaen 40,00mk. Yhteensä jotakin, mutta ei missään tapauksessa 346mk; eli kysymyksessä on hotellista lähetetty aidosti kulkenut ”niitä näitä” lähetys, jonka taksalla ei ole mitään tekemistä oikean taksan kanssa.

300mk0003 Yllä: Helsingistä 27.3.1954 Etelä-Afrikkaan Johannesburgiin lähetetyn lentopaketin pakettikortti. Paketin lentoreitti on ollut Helsinki – Köpenhamina – Johannesburg ja paino 900 grammaa. Köpenhaminan kauttakulkuleimaus. 3kpl M30 300mk lentokoneita, 100mk Helsinki ja 10mk vihreä leijona, yhteensä 1010mk. Taksasta en osaa sanoa, sillä minulla ei ole Afrikkaan menneiden pakettien lentotaksatietoja, eikä niitä taksaluetteloissakaan mainita. Joka tapauksessa mielenkiintoinen kohde, juuri sellainen, joita varten 300mk lentokone-merkki oli suunniteltu.

15mk_sininen0003Yllä: Helsingistä 19.10.1953 Hamiltoniin Ontarioon Kanadaan Ruotsin kautta lähetetty paketti. Paino 5,9kg. Merkkeinä M30 2kpl 300mk lentokone, 50mk Tammerkoski, 40mk puunhakkaaja ja 2kpl 2mk vihreä, yhteensä 694mk. 300mk merkit valkoista sellupaperia. En pysty varmistamaan taksan oikeellisuutta.

15mk_sininen0002Yllä: Helsingistä 26.2.1958 Brysseliin Belgiaan lähetetty lento pikapaketti. Paino 0,9kg. M30 merkkeinä 300mk lentokone ja 9mk oranssi sekä 2kpl M54 40mk eduskuntatalo, yhteensä 389mk. En pysty varmistamaan taksan oikeellisuutta.

*Hannu Kauppi, Yleismerkit 1930, Oy Finlandia 88 Ab, Helsinki 2012

 

Kategoriassa: Blog, kuvamerkit, Merkkiesittelyt, Taksat Avainsanoilla: 300mk lentokone, HSP, lentoposti, Lm6, nelilö, reunavesileima, RW, tullaus, ulkomaan paketti, VSP, yksittäispostite, yläarvo

Puolitetut M30 merkit

10 marraskuun, 2013 By Mikael Collan

Puolitettujen merkkien käyttö Suomessa ei ole ollut kovinkaan yleistä, eri käyttöjä kuitenkin tunnetaan useita. Osa puolitettujen merkkien käytöistä on filatelistien keksimää humpuukia ja jokunen tarpeen sanelema ”oikea käyttö”.  Malli 1930 käyttöajalta puolitettujen merkkien käyttöjä tiedän ilmenneen ainakin kolmessa eri yhteydessä.

Lauri Peltonen käytti talvisodan jälkeen v. 1940 maaliskuussa, juuri ennen Hangon alueen luovutusta Neuvostoliitolle, puolituksia postituksiinsa sillä verukkeella, että Hangon postista olivat merkit loppuneet. Ilmeisesti oli saattanut käydä niin, että Peltonen itse osti merkit tarkoituksella loppuun. Peltosen puolitteet sisältävät itse näkemäni mukaan ainakin vuoden 1938 posti 350v. – sarjan merkkejä ja M30 4mk postitalomerkkejä. Peltonen leimasi vielä puolitekuoret itse tekemällään leimalla ”Sista posten från Hangö” eli ”Viimeinen postitus Hangosta” viitaten alueen luovuttamiseen Neuvostoliitolle. Näitä kohteita kiertää jonkin verran ja hinnat ovat pyörineet kympin ja kahden välillä. Osa puolitteista on aidosti kulkeneita osa mahdollisesti vain Hangossa leimattuja. Kyseessä kuitenkin on siis ollut filatelististinen tarkoitushakuinen toiminta, mutta puolite mikä puolite.

puolitetut”Peltosen puolite” M30 4mk postitalo merkillä, Hangosta 20.3.1940 Ruotsiin Tukholmaan. Kirjeen (<20g) taksa Pohjoismaihin (1.11.1936-15.6.1940) 2,00mk.

Toinen tapaus, josta tiedän kuitenkin huomattavan vähän, on kuulemma ollut sotaharjoitusten yhteydessä Niinisalossa?, jossa olisi postitettu puolitetuilla M30 merkeillä merkkien loppumisen takia. Milloin tämä ajallisesti tarkalleen ottaen tapahtui on minulle myöskin epäselvää. Asiasta en siis paljoakaan tiedä, enkä ole kyseisenlaisia postitteitta koskaan itse nähnyt. Sikäli kuin mikäli joskus viisastun, lisään asiasta informaatiota.

Lisäys 6-7.12.2013: Kauppi* kertoo kirjassaan Niinisalon ylimääräisistä kertausharjoituksista syksyllä 1939, että siellä loppuivat 2mk (kirjetaksan) merkit ja sotilasvirkailija Rafael Svinhufvudin käskystä puolitettiin 4mk postitalo merkkejä, joita käytettiin postituksessa. Kaupin kirjassa sivulla 251 on kuva Niinisalossa 16.10.1939 leimatusta puolitetust 4mk postitalomerkistä. Kauppi arvelee Lauri Peltosen saaneen ajatuksen omiin, yllä jo keskusteltuihin, puolitteisiinsa nimenomaan tästä Niinisalon tapauksesta. Samat tiedot löytyvät myös käsikirjasta*, jossa vielä lisäksi kerrotaan, että varmuudella tiedetään Niinisalosta lähetetyn 17.10.1939 päivätty kirje Kankaanpäähän, joka on kulkenut asianmukaisesti. Mainitaan lisäksi, että tiedetään ”muutamia” kirjeitä näin lähetetyn ja toimitetun.

Lisäys 11.4.2014: Abophilin numerossa 4/2014 JP kertoo Niinisalon 4mk postitalo puolitteesta kokonaisen kulkeneen kuoren kuvan kera.

Kolmas tapaus on ns. Södra Vallgrundin puolite, joka ainakin asiasta korviini kuuluneen grillitiedon mukaan syntyi, koska Södra Vallgrundissa (Mustasaaren kuntaan kuuluvassa Raippaluodon saaressa sijaitseva n. 350 asukkaan kylässä, lähellä Vaasaa) loppuivat 5mk postimerkit jouluna 1948 ja siksi puolitettiin 10mk:n merkkejä, jotta painotuotteen taksaisia (painotuotteen <50g taksa 12.1948 – 30.6.1950 oli 5,00mk) joulukortteja voitiin lähettää. Itse olen nähnyt kaksi tällaista kohdetta, joissa kummassakin puolitettuna on 10mk violetti leijonamerkki.

puolitetut0001  Yllä: Södra Vallgrundin puolite, puolitettu M30 10mk violetti, lähetetty Södra Vallgrundista 23.12.1948, Björkö:n. Painotuotteen (<50g) taksa 12.1948 – 30.6.1950, 5,00mk.

Toinen grillitieto arvelee, että postitteita tunnettaisiin itse asiassa ylipäätäänsäkin vain nämä kaksi – mitään varmaa lukumäärää ei kuitenkaan tiedetä ja kohteita voi olla enemmänkin. Kaksi näkemääni korttia on kirjoitettu eri kynällä, eri käsialoilla ja ne on allekirjoitettu eri allekirjoituksin, ne on myös lähetetty eri osoitteisiin, kumpikin vastaanottaja kuitenkin Björkössä. Kumpikin näkemistäni korteista on leimattu Södra Vallgrundissa 23.12.1948. Se, että mitä yllämainittu mahdollisesti merkitsee kohteiden ”filateelisuuden” kannalta, voi jokainen itse arvioida. Toinen näistä kohteista oli viimeksi myytävänä Hellmanin syyshuutokaupassa 2013 ja jäi myymättä; syynä myymättömyyteen lienee ollut mielestäni voimakkaasti ylimitoitettu 500€ lähtöhinta.

Jos tehdään vähän ”salapoliisityötä” ja vertaillaan kahta näkemääni Södra Vallgrundin puolitettua lähetystä, otetaan niillä olevat 10mk violetit merkit ”irti kortilta” ja laitetaan ne vierekkäin voidaan selvittää, että onko kyseessä saman merkin kaksi puolikasta.

puolite_testi_1Yllä: Kahdesta Södra Vallgrundin puolitetulla merkillä lähetetystä postikortista ”otetut” merkit laitettuna vierekkäin.

Kun ylläolevaa kuvaa katsoo, niin voi huomata seuraavaa: 10mk arvomerkinnän kohdalla on selkeä vako, ikään kuin toinen puolisko olisi leikattu yhdellä ”vedolla” ja toinen kahdella, tai ainakin eri kulmassa ja sitten vinosti kaartuen. Tämä viittaisi siihen, että merkkejä olisi puolitettu enemmän kuin yksi, sillä jos vain yksi merkki olisi puolitettu, niin kahden tunnetun postitetun puolitteen pitäisi silloin sopia yhteen ilman ”koloa”. Onkin siis todennäköistä, että puolitteita on ainakin joskus ollut enemmän kuin kaksi. Missä ne nyt ovat ja ovatko missään, se on tietysti aivan toinen asia.

Lisäys 25.5.2014: Olin tässä juuri erään huutokaupan näytössä ja vieressäni istunut keräilijäkolleega kertoi, että hänellä on leimakokoelmassaan kohde, jossa on Södra Vallgrundissa leimattu vuonna 1940 jouluna puolitettu 1mk oranssi M30 leijonamerkki. Tuolloin oli painotuotteen taksa 50 penniä ja puolittamalla 1mk merkin on ilmeisesti ajateltu saatavan kasaan tämä taksa. Kolleega kertoi, että kortti oli ”erään rouvan toiselle rouvalle lähettämä, siinä lähialueella”, mikä tarkoittaa suomennettuna, että kyseessä on ollut tarvekäyttö, eikä ilmeisesti millään muotoa filatelistin tekemä kommervenkki. Tämä on merkityksellinen huomio tämän Södra Vallgrund asian kannalta, sillä se kertoo siitä, että jo paljon ennen yllä kuvattuja 1948 tapauksia on vastaavaa Södra Vallgrundissa tehty – ilmeisesti siellä on ollut sama postinhoitaja? Tämä ”löydös” mielestäni lisää sen käsityksen uskottavuutta, että painotuotteen taksalle ja joulukortille käyvät merkit ovat tosiaan loppuneet ja tästä syystä olisi näitä puolitteita tehty.

Lisäys 17.6.2014: Keskustelin tästä Södra Vallgrundin puolitteesta erään M30 keräilijäkolleegan kanssa ja hän kertoi, että on esitetty epäilyjä siitä, että kyseessä olisi filatelistien ”harrastustoiminta”; toki tästä ei ole suuntaan tai toiseen todisteita. Mielessä on kuitenkin pidettävä, että Posti on aina kieltänyt puolitteiden tekemisen ja käytön.

 

*Hannu Kauppi, Yleismerkit 1930, Oy Finlandia 88 Ab, 2012 Helsinki

*Suomen Postimerkkien Käsikirja, Osa IV, Suomen Filatelistiliitto ry, Helsinki 1969

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 10mk violetti, 4mk, Lauri Peltonen, Niinisalo, Postitalo, puolite, Södra Vallgrund, tekele

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

8 marraskuun, 2013 By Mikael Collan

60pen_00660 penniä harmaa loistoleimattu, Turku 16.9.1933

Malli 1930 merkkien musta lammas on epäilemättä 60 pennin harmaa leijonamerkki. Syy tälle ”väitteelle” on se, että merkille ei sitä julkaistaessa vuonna 1930 ollut omaa taksaa, eikä se sopinut varsinaisesti minkään toisen merkin kanssa yhdessäkään millekään julkaisuhetkensä taksalle, eli tarpeelliseksi lisämerkiksikään sitä ei voi kutsua. On tainnut käydä niin, että arvo vain ”unohtui” julkaisuohjelmaan.

60pen_00460pen_003Yllä: 60 penniä harmaa numerokuusilo  ja leimattu numero nelilö 1929-12 eli tilauserä 178. Leimaus Orimattila 5.4.1935. Huomioitavaa roskan aiheuttama tilapäinen kuvakevirhe leimatun numeronelilön oikeassa yläkulmassa olevassa merkissä M kirjaimen alapuolella.

Ehkäpä ja todennäköisesti juurikin johtuen tästä ”sopimattomuudestaan” 60p merkin painosmäärä oli mallin vuonna 1930 julkaistuista leijonamerkeistä pienin, 2 miljoonaa kappaletta (1,987 miljoonaa; Kauppi 2012*) ja merkistä otettiin vain yksi painoserä: Erä numero 178. Merkillä käytetty paperi on P1 eli lumppupaperi ja merkkien paksuus on yleensä 0,07mm. Liimoitus on Lm1 eli arabikumiliima. Merkin tarkka ensipäivä on luettelon (LaPe 2010) mukaan epäselvä, eli ?.1.1930, mutta päivä on tammikuun alussa.

60pen_005Yllä: Jonkinlainen tummanharmaan värin tarttuma leimaamattoman merkin takana, luultavasti kysymys on siitä, että liimoituksen jälkeen alla olevasta arkista on tarttunut liimaan väriä

60p merkin myynti lopetettiin vuonna 1936, kiertokirjeellä 4.12.1936. Hannu Kaupin erinomaisessa kirjassa kerrotaan, että erikoisuuksia merkistä tunnetaan ainakin kaksoishammaste ja hammastesiirtymiä.

Kuten jo yllä todettiin, ei merkille löytynyt julkaisuaikanaan mitään sopivaa postitaksaa, joten sen käyttö on pääasiallisesti ollut lisämerkkinä käyttöä, taksanmukaista yksittäispostitetta merkille ei ole. 60p merkkiä on surullisen paljon ylitaksaisilla lähetyksillä, erityisesti siten, että 50p merkin tilalla on käytetty taksasta välittämättä 60p merkkiä, lähetysten ollen näin 10p ylitaksaisia.

60penYllä: Tyypillinen 10p ylitaksainen 60p harmaa lähetys. Lahdesta 23.11.1942 Kauhajoelle painotuotteena ( painotuotteen, <50g, taksa 1.12.1931 – 30.11.1944 0,50mk ) lähetetty postikortti.

60pen_00260pen0002

Yllä: Kaksi oikeataksaista 60p lähetystä kirjetaksalla. Vasemmalla 15.12.1931 Otavasta Suolahdelle lähetetty kirje, jolla 4kpl 5p ruskea, 60p harmaa ja 1,20mk punainen. 1,20mk punaisen käyttö muualla kuin ulkomaan postikortilla on myöskin vähemmän yleistä. Oikealla kokonaan harmaa kirjelähetys, 2kpl 10p harmaa ja 3kpl 60p harmaa, Hirvensalmelta 4.10.1932, Suolahdelle. (<20g  kirjeen taksa oli 2,00mk 1.12.1931 – 15.6.1940)

uusia0008Yllä: Postikortti kotimaassa Vammelsuolta 5.7.1935 Helsinkiin, 2kpl 60p harmaa ja lisäksi 5p ruskea, yhteensä 1,25mk. Taksa: Postikortti kotimaassa 1.12.1931 – 15.6.1940 1,25mk (Lisätty 17.1.2014). Kohde on seillä myös 5p ruskee esittelevässä artikkelissa.

60pYllä: Kirje 26.8.1945 Vaasasta Helsinkiin, 8kpl 60p harmaa ja 20p vaaleanvihreä, yhteensä 5mk. Kirjeen (<20g) taksa 1.7.1945 – 15.1.1945) oli 5,00mk. Kysymyksessä 6½ kuukauden taksa-aika.

Kuten vakuutettuja lähetyksiä käsittelevässä aiemmassa kirjoituksessa todettiin, on niillä käytetty usein penniarvoisia merkkejä. 60p merkin yksi ”sopiva” käyttö on ollut toimia vakuutetuilla lähetyksinä täytearvona.

60pen0003Yllä: Vakuutettu kirje Turusta 23.12.1936 Helsinkiin, vakuutettu 2400 markasta. Kuorella 10p harmaa, 20p vaalean vihreä, 60p harmaa ja 2kpl 3mk oliivia M30 leijonamerkkiä, yhteensä 6,90mk. Taksa: II painoluokan (21-125g) kirje (1.12.1931 – 15.6.1940) 4,00mk, kirjaaminen (1.12.1931 – 31.8.1942) 2,00mk, vakuutus (III maksuluokka, 2001-3000mk, 1.1.1935 – 30.5.1945) 0,90mk, yhteensä 6,90mk.

60pen0006Yllä: 60p merkki täytearvona Ruotsiin, Göteborgiin Helsingistä 14.4.1932 kulkeneella kirjeellä. Merkkeinä 20p vaalean vihreä, 60p harmaa ja 1,20mk punainen. Ketjuleima on osunut sopivasti 20p vaalean vihreän keskelle. Taksa: Kirje Pohjoismaihin (<20g; 1.12.1931 – 31.10.1936) 2,00mk.

60pen0004Yllä: Pika-lentokirje Ruotsiin, Tukholmaan 19.11.1936 Helsingistä. Kuorella 5p ruskea, 10p harmaa, 60p harmaa, 1,25mk keltainen, 3mk oliivi ja 5mk olavinlinna, yhteensä 10mk – aikamoinen merkkien ilotulitus, kun vaihtoehtona olisi ollut käyttää yhtä 10mk ”Saimaata”.  Taksa: Toisen painoluokan (21-125g) kirje Pohjoismaihin (1.12.1931 – 31.10.1936) 4,00mk, pikalisä pohjoismaihin (sama kuin kotimaassa) (1.1.1935 – 24.7.1942) 4,00mk, kirjeen lentolisä (21-125g) pohjoismaihin (1.4.1928 – 30.9.1942) 2,00mk, yhteensä 10,00mk.

Ehkäpä sopivin ja Hannu Kaupinkin* (s. 126) mukaan ”mielenkiintoisin” käyttö 60p merkille on sen käyttö parina ulkomaan 1,20mk (1.1.1922 – 30.11.1931) taksaisella postikortilla.

60pen0005 60pen0007Yllä: Kaksi 1,20mk ulkomaantaksaista postikorttia, joiden taksa on rakennettu 60p harmaan paria käyttämällä. Ylempi kortti 25.9.1931 Lontooseen Englantiin Helsingistä ja alempi  23.5.1930 Helsingistä Schaffhauseniin, Sveitsiin. Sveitsiin menneellä kortilla leima on osunut sattuvasti, vaikkei nappiin.

Kuvakevirheitä (levyvirheitä) 60p harmaalle merkille löytyy luetteloista** parisenkymmentä (Saarinen 4kpl + tilapäiset, Fellman 14kpl, Simberg – Vuorenmaa 7kpl) – osa näistä samoja.

60pen0009Yllä: Malliksi muutama 60p harmaan kuvakevirhe kenttänumeroineen.

En ole kuvakevirheitä varsinaisesti jahdannut, mutta jos on ”silmille pompannut” niin olen ottanut talteen. Alla olevassa kuvassa listattu kaikki luetteloiden tuntemat 60p harmaan kuvakevirheet.

60pen_levyvirheet

 

*Hannu Kauppi, Yleismerkit 1930, Oy Finlandia 88 Ab, Helsinki 2012

** Hannes Saarinen, Levyvirheluettelo – III osa, 1948, Suomen Postimerkkeily Oy, J. Simeliusen perillisten kirjapaino Oy, Helsinki

Mauri B. Fellman, Malli 1930 jalopeuramerkit, Suomen Filatelistiseuran kustannus Oy, Lehtikarin kirjapaino 1984

Jan Simberg & Markku Vuorenmaa, Malli 1930 leijonamerkkien levytunnusluettelo, Ecapaino, Lahti 1983

 

 

Kategoriassa: Blog, kuvakevirheet, leijonamerkit, Merkkiesittelyt, Taksat Avainsanoilla: 60 penniä, harmaa, kuusilo, kuvakevirhe, loisto, tarttuma, vakuutettu, ylitaksa

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

8 marraskuun, 2013 By Mikael Collan

Lähetysten vakuuttaminen on yksi postin asiakkailleen tarjoamista palveluista, jonka käyttö tuli kyseeseen lähetettäessä arvotavaraa tai arvopapereita. Vakuutusmaksut laskettiin kotimaassa markkamäärän mukaan, mutta ulkomaille lähtevissä lähetyksissä käytettiin koko M30 merkkien käyttöajan kultafrangimääräistä vakuutusmaksujen laskuperustetta, eli suomen markkoina ilmoitettu määrä ”käännettiin” kultafrangimääräksi, jonka mukaan vakuutusmaksu määräytyi. Vakuutettujen lähetysten taksoja laskettaessa tulee ottaa huomioon, että lähetyksen normaalitaksan (esim. kirjeen tai paketin taksa) lisäksi lisättiin aina lähetyksen kirjaamismaksu, jonka jälkeen laskettiin vakuutusmaksu. Tämä yksinkertainen asia on mm. tunnetuista taksaluetteloissamme jäänyt ilman mainintaa ja siksi aiheuttanut keräilyä aloittaville päänvaivaa.

vakuutuslipuke_s_47_13pykYllä: Ote vuoden 1944 postisäännöstä soveltamismääräyksineen – soveltamismääräysten II luvun 13§ 9 momentti. (lisätty 17.2.2014)

Vakuutettuihin lähetyksiin tuli kiinnittää vakuutuslipuke eli V-lipuke, jotka oli merkitty juoksevalla numeroinnilla välillä 1-1000. Samaa lipuketta käytettiin kotimaassa ja ulkomailla. Lipukkeen paikka kuorella oli säädelty ja lisäksi se, että lähetyksen paino tuli kirjoittaa lipukkeen alapuolelle. (lisätty 17.2.2014)

vakmalli19309 vakmalli19310

Yllä: Billnäsistä (Pinjainen) 3.1.1933 Ryttylä Asemalle lähetetty 563,45mk:n arvosta vakuutettu kirje. M30 merkit: 2kpl 20p vaalean vihreä, 50p vihreä ja 5mk olavinlinna, yhteensä 5,90mk. Saapunut Ryttylään 4.1.1933. Takana näkyvät 5kpl Billnäsin postitoimiston vahasinettiä. Taksa: Kirje (<20g) (1.12.1931 – 15.6.1940) 2,00mk, kirjaaminen (1.12.1931 – 31.8.1942) 2,00mk, vakuuttaminen (I maksuluokka, – 1000mk; 15.1.1926 – 31.12.1934) 0,40mk,vakuutetun lähetyksen lakkaus (1.2.1921 – 30.11.1944) 0,50mk ja vakuutetun lähetyksen laskeminen (1.7.1924 – 31.12.1934) 1,00mk, yhteensä 5,90mk. Tällä lähetyksellä on mukana kumpikin postin ”lisäpalvelu”.

Vakuutusarvoon liittyvän vakuutusmaksun lisäksi postin vakuutettuihin lähetyksiin liittyviin lisäpalveluihin liittyi vakuutetun lähetyksen lakkausmaksu, eli nykysuomeksi sinetöinnistä (vaha tai paperisinetti) suoritettava maksu ja vakuutusarvon laskemisesta suoritettava maksu. Lisäpalvelut ovat tietysti ”mukava” lisä vakuutettujen lähetysten taksoissa. Vakuutusarvon laskeminen poistui ”tarjottavista palveluista” taksaluetteloiden mukaan v. 1934 lopussa; todellisuudessa palvelu säilyi kyllä postin valikoimassa (vaikka sitä ei taksaluetteloissa luekaan) – siksi luetteloita tutkimalla voi v. 1934 jälkeen lähetetty vakuutettu kohde vaikuttaa alitaksaiselta, vaikka se taksanmukainen olisikin. Joskus lähetyksiä tutkiessa vaikuttaa siltä, että lakkaus ja vakuutusarvon laskemisesta otettavia maksuja otettiin vähintäänkin satunnaisesti, sillä postin leimoin leimatuissa sinetöidyissä kohteissa ei aina ole sinetöintimaksua ainakaan merkeillä maksettu, myöskään vakuutusarvon laskemisesta otettua maksua ei merkkeinä usein löydy.

Lisäys 17.1.2014: Huom! Mattilan ja Rasehornin taksaluetteloiden välillä on ristiriitoja 1.9.1942 alkaen lähetyksen lakkauksen taksan osalta. Rasehorn mainitsee, että lähetyksen lakkauksen taksa oli 1.9.1942 – 1.7.1945 1,00mk ja Mattilan mukaan taksa on tuohon aikaan vielä 0,50mk. Tässä kohtaa on uskominen Rasehornin luetteloa.

malli19300008Yllä: Kortesjärveltä 3.4.1943 Helsinkiin lähetetty 1105mk:n arvosta vakuutettu kirje. M30 merkit 2kpl 5p ruskea, 1½mk harmaa ja 7mk postitalo, yhteensä 8,60mk. Taksa: Kirje (<20g) (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk, kirjaaminen (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk ja vakuuttaminen (II maksuluokka, 1001-2000mk; 1.1.1935 – 30.6.1945) 0,60mk, yhteensä 8,60mk.

Vakuutusmaksut kotimaassa ja ”ulkomaille” olivat erisuuruiset, mutta vakuutusmaksut Pohjoismaihin olivat samat kuin kotimaassa. On kuitenkin huomattava, että Viron ja Latvian kanssa tehdyt postisopimukset, jotka muuten ”oikeuttivat” pohjoismaisen taksan käytön eivät koskeneet vakuutusmaksua. Samaten Saksan kanssa tehty sopimus ei sisältänyt vakuutusmaksua. Vakuutettujen lähetysten yhteydessä on myös todettava, että Saksan kanssa tehdyn postisopimuksen mukaan myös kirjaus tuli suorittaa ulkomaan taksan mukaan.

vakuutettu vakuutettu0001Yllä: Kemissä 22.1.1944 lähetetty vakuutettu paikalliskirje, eli ei aivan jokapäiväinen vakuutettu lähetys. Lähetyksellä 9mk postitalo, 50p vihreä ja 4kpl 10p harmaa, yhteensä 9,90mk. Vakuutettu summa 3500mk. Päälle kirjoitettu lyijykynällä paino: 35g.  Takana paperisinetit. Taksa: Paikalliskirje (21-250g; 1.4.1942 – 30.6.1945) 5,00mk, kirjaaminen (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk, vakuuttaminen 3001-4000mk (IV maksuluokka; 1.1.1935 – 30.6.1945) 1,20mk, vakuutetun lähetyksen lakkaus (1.2.1921 – 30.11.1944) 0,50mk, yhteensä 10,20mk. Eli alitaksa 0,30mk. Ilmeisesti laskettu vakuuttamisen taksa väärin.

Kotimaan vakuuttamisen taksat muuttuivat M30 käyttöaikana harvoin, koko käyttöaika käsittää vain neljä taksa-aikaa. Kuitenkin yhdistettynä kuuteen lakkausmaksutaksaan, lähetyksen laskemisen maksuun ja yhteentoista kirjaamismaksuun ja useisiin eri lähetyslajien taksoihin on mahdollisia taksakombinaatioita ”aivan riittävästi”. Lisäksi tietysti tulevat kaikki ulkomaan taksat! Vakuutetut lähetykset ovat siis kiinnostava kokonaisuus ja epäilemättä tämän ovat monet huomanneetkin.

malli19300004Yllä: Paraisilta 26.6.1945 Turkuun lähetetty 8102mk:n arvosta vakuutetun toisen painoluokan kirjeen etusivu. M30 merkkeinä 2kpl 10p harmaa, 2kpl 1,5mk harmaa ja 9mk postitalo, yhteensä 12,20mk. Vakuutetuissa kirjeissä on usein käytetty pieniä arvoja taksan kasaan saamiseksi ja tulee ymmärtää, että vuoden 1945 jälkeen tavattavilla vakuutetuilla lähetyksillä voi olla (ja on!) käytetty lähetyksillä harvoin tavattavia 5p, 10p, 20p ja 25p sellupaperisia leijonamerkkejä. Kannattaa siis tutkia merkeissä käytetty paperi tällaisten lähetysten osalta. Taksa: Kirje (21-250g) (1.9.1942 – 30.6.1945) 6,00mk, kirjaaminen (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk ja vakuuttaminen (IX maksuluokka, 8001-9000mk; 1.1.1935 – 30.6.1945) 2,70mk, yhteensä 12,20mk.

12mk_pki eng0005 12mk_pki eng0006Yllä: Vakuutettu pikakirje 6.11.1944 Lohjalta Kälviälle. Vakuutusmäärä 1275mk. 2kpl 7mk postitalo, 50p vihreä ja 10p harmaa leijonamerkki, yhteensä 14,60mk. Taksa: Kirje (-20g) 1.9.1942 – 30.6.1945 3,50mk, kirjaaminen 1.9.1942 – 30.6.1945 3,50mk, vakuuttaminen (1001-2000mk) 1.1.1935 – 30.6.1945 0,60mk, vakuutetun lähetyksen lakkaaminen 1.9.1942 – 1.7.1945 1,00mk, pikalisä 1.9.1942 – 30.6.1945 6,00mk, yhteensä, 14,60mk.  (Lisätty 3.5.2014)

malli19300007Yllä: Parolasta 3.4.1946 Puolangalle lähetetty, 1600mk:n arvosta vakuutettu 1,3kg painanut vaatepaketti. M30 merkkeinä 20mk postitalo ja 10mk sininen leijona, yhteensä 30mk.  Taksa: II painoluokan (1 – 3kg) paketti (16.1.1946 – 31.12.1946) 20mk, kirjaaminen (16.1.1946 – 31.12.1946) 8,00mk ja vakuuttaminen (II maksuluokka, 1001-2000mk; 1.7.1945 – 30.6.1950) 2,00mk, yhteensä, 30,00mk. Taksan mukainen.

malli19300005 malli19300006Yllä: Vakuutettu paketti 18.6.1948 Lahdesta Pyhäjoelle, jonne saapunut 20.6.1948 ja kuitattu 21.6. Postinkantajan pyöreä leima 571. Paketissa kulkenut 1,6kg vaatetavaraa vakuutettuna 2000mk:n arvosta. M30 merkkeinä 2mk vihreä, 4kpl 8mk violetti, ja pakettikortin taakse kiinnitetty 10mk violetti leijonamerkki, yhteensä 44mk. Lähetyksen taksa: II painoluokan (1-3kg) paketti kotimaassa (1.1.1948 – 30.11.1948) 30,00mk, kirjaus 1.1.1948 – 30.11.1948) 12,00mk ja vakuuttaminen (II maksuluokka, 1001-2000mk; 1.7.1945 – 30.6.1950) 2,00mk, yhteensä 44,00mk.

vakYllä: Vakuutettu kirje Yttilästä 24.5.1961 Helsinkiin. M30 / M54 sekapostite ja M30 käyttöajan postitoimiston loppuunkäyttöä; 2kpl M54 30mk sininen ja 2kpl M30 1mk vihreä, yhteensä 62mk. Vakuutettu 500mk. Taksa: Kirje (-20g) 1.6.1956 – 31.12.1962 30,00mk, kirjaaminen 1.6.1956 – 31.12.1962 30,00mk, vakuuttaminen (-1000mk)  1.7.1950 – 31.12.1962 2,00mk, yhteensä 62,00mk. (Lisätty 19.1.2014)

Kokoelmassani on vain vähän ulkomaille kulkeneita vakuutettuja lähetyksiä, ne ovatkin harvinaisempia kuin kotimaan vakuutetut lähetykset, mutta niitäkin kyllä liikkuu.

malli1930 malli19300001Yllä nähtävänä ehkä kiinnostavin vakuutettu lähetykseni on tämä  17.6.1931 Bromarfista Ranskaan, Hotellissa asuvalle  Paronitar Aminoffille lähetetty vakuutettu I luokan (<20g) kirje, joka vakuutetuille lähetyksille epätavallisella tavalla on lähetetty useita kertoja eteenpäin. Yleensä voidaan sanoa, että vakuutettujen lähetysten lähettäjä tiesi missä osoitteessa vastaanottaja oli. Tämä kirje on lähetetty eteenpäin ainakin kaksi kertaa, kunnes se on löytänyt perille ”Tourist Hotel, Lac Chambon”:iin 26.6.1931. Kirjeen takapuolella on Bromarfin sinetit 5kpl ja useita leimoja ja merkintöjä. Käytetyt M30 merkit ovat 5mk olavinlinna ja 2mk mustansininen leijona. Kirjeen taksa (I lk, <20g) ulkomaille oli (1.10.1925 – 30.11.1931) 2,00mk, kirjaaminen ulkomaille (1.1.1922 – 30.11.1931) 2,00mk ja vakuuttaminen (-300 kultafrangiin saakka) ulkomaille (1.1.1922 – 30.6.1945) 2,00mk. Lisäksi kohteelle on suoritettu ns. vakuutetun lähetyksen laskeminen, jonka taksa on ollut (1.7.1924 – 31.12.1934) 1,00mk. Yhteensä 7,00mk. Vakuutuksen arvon laskeminen voidaan myöskin todeta kuoren päälle kirjoitetusta tekstistä ”Assureras med 600:- sexhundra mark” ja tekstin alle kirjoitetusta ”Frs. 78,30” eli kuudensadan markan arvosta vakuuttamisarvoa vastaava summa kultafrangeissa.

malli19300002 malli19300003Yllä: Espanjaan, Madridiin 16.3.1936 Raumalta lähetetty vakuutettu  kirje. Kirje on kulkenut Ranskan kautta pyrenneiden vuoriston halki (takana kauttakulkuleima Perpignan 21.3.1936) ja saapunut perille Madridiin 23.3.1936 arvolähetysten toimistoon (Valores Declarados, Madrid). Ensimmäisen luokan kirjetaksa ulkomaille (<20g) on ollut (1.12.1931 – 31.10.1936) 2,50mk, kirjaaminen ulkomaille (1.12.1931 – 31.8.1942) 2,50mk ja vakuuttaminen (-300 kultafrangiin saakka) ulkomaille (1.1.1922 – 30.6.1945) 2,00mk. Yhteensä 7,00mk. Vakuutus on ollut 2000,- markan arvosta, joka on vastannut 166,67 kultafrangia. Käytetyt M30 merkit ovat 2kpl 3mk oliivi ja 1mk oranssi leijona.

vak_ruotsiin vak_ruotsiin0001Yllä: Vakuutettu kirje Helsingistä 14.10.1939 Tukholmaan. Vakuutusmäärä 2000mk. M30 4mk postitalo, 50p vihreä ja 10p harmaa, yhteensä 4,60mk. Taksa: Kirje (-20g) Pohjoismaihin 1.11.1936 – 15.6.1940 2,00mk, kirjaaminen Pohjoismaihin (sama taksa kuin kotimaassa) 1.12.1931 – 31.8.1942 2,00mk, vakuuttaminen Pohjoismaihin (sama taksa kuin kotimaassa) (1001-2000mk) 1.1.1935 – 30.6.1945 0,60mk, yhteensä 4,60mk. (Lisätty 8.4.2014)

12mk_pki eng0007 12mk_pki eng0008Yllä: Vakuutettu kolmannen painoluokan kirje 15.6.1952 Helsingistä Örebrohon Ruotsiin. 2kpl 35mk olavinlinna ja 25mk sininen M30 leijonamerkki, yhteensä 95mk. Vakuutusmäärä 4500mk ja kirjeen painoksi kirjoitettu 150g. Taksa: Kirje (126 – 500g) Pohjoismaihin 1.1.1952 – 31.5.1956 60.00mk, kirjaaminen 1.1.1952 – 31.5.1956 25,00mk, vakuuttaminen (4001-5000mk) 1.7.1950 – 31.12.1962 10,00mk, yhteensä 95,00mk. (Lisätty 3.5.2014)

 

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: lakkaus, laskeminen, palvelut, taksat, V, vakuutettu

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

5 marraskuun, 2013 By Mikael Collan

Sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus on yksi mielenkiintoinen ja erittäin vähän tunnettu lähetyslaji, jota myös malli 1930 merkeillä tavataan. Erittäin vähän tunnettu lienee tosiaan oikea luonnehdinta, sillä mm. Esa Mattilan*taksaluettelo ei listaa lähetyslajille taksoja M30 käyttöajalta lainkaan, vaan tuntee kyseisen lähetyslajin vasta vuodesta 1971 eteenpäin ja silloinkin taksojen käyttöajat ovat epäselvät.

Hannu Rasehornin** postitaksakirja tuntee ”osoitteenmuutoksen”, mutta kysymyksessä lienee eri asia kuin sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus. Tämän lähetyslajin osalta taksatieto on siis postitaksaluettelojen valossa lähes täysi arvoitus.

sanomalehden_osmuutosYllä oleva kohde on yksi tunnetuista M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoituksista. Se on tehty Inkeroisissa 22.7.1952 ja ilmoituksella on kaksi M30 3mk harmaata merkkiä, siis ilmoituksen taksa on ollut yhteensä 6mk. Tiedon hajanaisuudesta huolimatta olen saanut selville, että 1.1.1951 alkaen postin välityksellä tilatun sanomalehden ja/tai aikausilehden osoitteenmuutosilmoituksesta otettu taksa todellakin oli 6,00mk. Näin ollen yllä näkyvä kohde on taksanmukainen.

Kun miettii, että tällaista lomaketta on käytetty sanomalehden osoitteen muuttamiseksi, esimerkiksi kesämökille kesän ajaksi, niin välttämättä tulee mieleen, että näitä on pakko olla jossain jopa paljonkin olemassa. Ilmoituslomake jäi luultavasti postiin tai se lähti edelleen lehtien toimituksiin; näistä paikoista niitä on voinut valua jopa nipuittain keräilijöille. Tästä ajatusleikistä huolimatta M30 osoitteenmuutosilmoituksia tunnetaan ilmeisesti vain muutamia.

*Esa Mattila, Suomen postimaksuja 1881-1985 – ”ehkäpä paras saatavilla oleva taksakirja”

**Hannu Rasehorn, Uusi Postitaksakirja 1891-1991, Joutjärven Postimerkkikerho ry, Lahti Print, 1991

 

Kategoriassa: Blog, Lähetyslajit, Taksat Avainsanoilla: erikoisuus, jälkeenlähettämispyyntö, lähetyslaji, sanomalehden osoitteenmuutospyyntö, taksat

Eräs malli 1930 käyttöajan lyhimpiä taksoja – 9 päivän taksa Englantiin 1945

5 marraskuun, 2013 By Mikael Collan

Malli 1930 merkkien käyttöaika oli 33 vuoden mittainen, ensimmäisten merkkien ilmestymisestä 1930 vuoden 1962 loppuun. Tänä pitkänä käyttöaikana, johon sijoittui toinen maailmansota ja sen jälkeinen nopean rahan arvon alenemisen aika, mahtuu useita lyhyitä taksa-aikoja sekä muutenkin mielenkiintoisia taksoja. Lyhin taksa-aika on parhaan tietoni mukaan yhden päivän mittainen ”Zeppelin-taksa” ja toiseksi lyhimmän taksa-ajan paikasta menestyksellä kilpailee yhdeksän päivän taksa*, joka oli voimassa 19.2. – 27.2.1945 ja oli Englantiin lähetettävien kirjeiden lentotaksa. Käytännössä taksa-ajan kaikki kohteet ovat muodostuneet kahdesta osasta:

Kirje: 1.10.1942-30.6.1945 taksa 4,50mk ja lentolisä Englantiin: 19.-27.2.1945 taksa 4mk/5g – eli yhdeksän päivän lentotaksa-aika on taksan ”määräävä” osanen. Kysymys on siitä, että koska sodan takia lentoposti (ja oikeastaan kaikki posti) oli Suomesta Englantiin estynyt jatkosodan alusta lähtien aina vuoden 1945 helmikuun loppupuolelle (19.2.1945) saakka – tuolloin erikseen avautunut liikenne Englantiin sai tämän 4,00mk/5g lentotaksan ja se muuttui jo 28.2.1945 taksaksi 2,50mk / 5g. Tätä taksaa ei saa sotkea vuonna 1942 alkaneeseen Euroopan lentotaksaan joka oli 4,00mk / 20g. Lentopostiyhteydet avautuivat muuallekin Eurooppaan v. 1945 alussa vain vähitellen ja aluksi lentoposti kulki Englannin kautta.

malli19300013Yllä olevassa kuvassa, yhdeksän päivän 19.-27.2.1945 taksa-aikana 22.2.1945 Englantiin Blackwelliin Tampereelta kulkenut lentokuori (<10g); taksa yhteensä 12,50mk (4,50 + 2 x 4mk).

2½mk_sininen0001Yllä: Helsingistä 27.2.1945 Prestoniin Englantiin lähetetty lentokirje. Yhdeksän päivän 19.-27.2.1945 taksa-aika. M30 5mk olavinlinna ja 3½mk oliivi, yhteensä 8½mk. Kuoren paino <5g.  Taksa: Kirje ulkomaille (<20g) 1.10.1942 – 30.6.1945 4,50mk, Lentolisä Englantiin 19.2.1945 – 27.2.1945 4,00mk / 5g, yhteensä 8,50mk. (Lisätty 28.4.2014)

malli19300014malli1930001520.2.1945 Helsingistä Lontooseen lähetetty lentokirje, joka on palautettu takaisin lähettäjälle, koska vastaanottajaa ei ole tavoitettu. ”Gone away” –” lähtenyt” kirjoitettu lyijykynällä ja postimiehen allekirjoitus; ”RETOUR” ja ”PARTI” leimaukset. Takaisinlähetyksen leimaus London SW 1, 5.3.1945. Kuorella on Suomen sensuuri ja Englannin sensuuriliuska. Postimaksuun on käytetty M30 leijonamerkkejä 3kpl 2mk keltaista, 2kpl 25p ruskeaa ja yksi 5p ruskea, yhteensä siis 6,55mk. Kysymys siis ei ole taksanmukaisesta lähetyksestä; silti kuori on selvästi kulkenut. 5 pennin merkki on sellupaperia ja lähetys on myös siksi kiinnostava.

Kirjeen lisäksi yhdeksän päivän taksa-aikana myös postikortti on ollut mahdollinen lähetyslaji, lisäksi näiden lähetysten kirjaus on ollut mahdollinen; en itse tunne kyseisenä taksa-aikana kulkeneita lentopostikortteja tai kirjattuja lentokirjeitä/postikortteja. Tämä ei toki tarkoita, etteikö sellaisia voisi olla olemassa!

9 päivän taksakohteita on viimevuosina liikkunut huutokaupoissa jonkin verran, hinnat ovat vaihdelleet rankasti:

Lahden kerhon THK:ssa 2012 myytiin siisti lentokirje M30 10mk kuvamerkillä ja 2,5mk punaisella leijonalla (yhteensä taksa siis 12,50mk), Suomen ja Englannin sensuuriliuskalla 23.2.1945 Helsingistä Newcastle-on-Tyneen. Kuoressa oli lievä taite keskellä. Myyntihinta 436,70€

Kolmen Koplan THK:ssa myytiin 2013 tammikuussa lähtöhinnallaan 140€ (+ huutoraha) 12,50mk taksalla Tampereelta 22.2.1945 Backwelliin kulkenut (<10g) lentokirje, jolla oli kaksi 4½ mk sinistä ja yksi 3½mk malli 1930 leijonaa. Yksi merkeistä oli kiinnitetty siten, että se on osittain kuoren ulkopuolella, merkki on kuitenkin vahingoittumaton. Kuorella on Suomen ja Englannin sensuuriliuskat. Kuva tästä kuoresta yllä.

Tätä kirjoitettaessa on myytävänä yksi 8,50mk taksainen siisti Suomen ja Englannin sensuureilla varustettu lentoposti frankeerauskuori (Lahden kerhoon THK:ssa) lähtöhinnalla 140€. Kuori on palautettu lähettäjälle usein asianmukaisin leimoin. Frankeerattujen kohteiden kerääjälle mielenkiintoinen kohde. (Lisätty 28.4.2014; tämä kuori jäi myymättä).

Lahden kerhon THK:ssa 2014 myytiin yllä näkyvä 8½mk:n yhteistaksalla oleva kohde. Ostin sen pohjahinnalla 80€. (Lisätty 28.4.2014)

30. HTO-huutokaupassa toukokuussa 2015 myytiin yksi 9 päivän taksainen palautettu kohde hintaan 72€. (Lisätty 31.5.2015)

Yllämainittujen kohteiden lisäksi Juhani Kerppolan kokoelmassa on ollut näytteillä 23.2. Fiskarsista lähetetty frankeerauksen ja M30 merkkien (2 kpl 4mk postitalo) sekapostite Newcastle-on-Tyneen taksan ollessa yhteensä 12,50mk. Kuori on siisti Suomessa sensuroitu ja Englannin sensuurilipukkeella varustettu.

Lisäys 1.12.2013: Sain eräältä keräilijäkolleegaltani kuvan hänen kokoelmassaan olevasta 9 päivän taksan kohteesta; Kyseessä on 10mk saimaa ja 2½mk punainen (yht. 12,50mk) 20.2.1945 Helsingistä Lontooseen lähetetty lentokirje, joka on sensuroitu sekä Suomessa, että Englannissa.  Lähetys on palautettu ja lähtöleimattu Lontoossa;  siinä on merkintä ”gone away” sekä ”retour” leimaus. Kyseessä on Kolorit Oy:n firmakuori. Näyttävä lähetys.

* Juhani Kerppolan Malli 1930 postihistoriallinen kokoelma, sekä Filatelisti 4/2013 s. 43, Postin ulkomaantoimiston kiertosähkösanoma Helsinki 218 61 17.2.1945 ja postin kiertokirje 47/1945 (jossa lyhyestä lentotaksasta oli ilmoitus postitoimistoille).

[korjaus / lisäys 31.5.2015: Muutettu otsikkoa]

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 9 päivän taksa, englanti, Juhani Kerppola, lentotaksa, lyhyt taksa, sellupaperi, sensuuri

Suomen ja Viron välinen ”erikoistaksa” 20.8.1928 – 6.12.1940

3 marraskuun, 2013 By Mikael Collan

Suomen ja Viron tasavallan välillä solmittiin 20.8.1928 postisopimus, jonka mukaan Suomesta Viroon lähtevän postin taksaryhmäksi sovittiin ”pohjoismaat”. Toisin sanoen Viroon käytettiin samoja taksoja kuin Pohjoismaihin lähtevään postiin. Toisen maailmansodan alkaessa Neuvostoliitto hyökkäsi ja valloitti Viron kesäkuun puolessa välissä 1940. Suomen ja Viron välinen postisopimus päättyi kuitenkin vasta joulukuussa, 6.12.1940. Postisopimuksen voimassaoloaikana M30 merkeillä tavallisimmat tavattavat taksat ovat postikortti ja kirjetaksat, muut taksat ovat harvinaisempia.

Kirjeen taksa Pohjoismaihin vaihtui neljän ensimmäisen painoluokan osalta koko postisopimuksen aikana vain kahteen kertaan. Ensimmäisen painoluokan kirjeen  taksa oli 30.11.1931 asti 1½mk, jonka jälkeen se vaihtui 2,00 mk:n.

Yläpuolella olevan kuvan kohde on 1,50 mk violetilla merkillä ensimmäisen painoluokan (-20g) kirjeen taksalla (20.8.1928 postisopimuksen alusta – 30.11.1931) Revaliin, eli Tallinnaan Kauniaisista  4.4.1930 lähetetty kirje. Takana saapumisleima Tallinn 5.4.1930.

malli19300010Yläpuolella kuvassa 1mk oranssilla merkillä Helsingistä 14.4.1930 Tallinnan lähetetty postikortti (20.8.1928 postisopimuksen alku – 30.11.1931).

Postikortin taksa Pohjoismaihin vaihtui vain kaksi kertaa postisopimuksen aikana, 30.11.1931 asti se oli 1,00 mk, jolloin taksa nousi 1,25mk:n. Taksa vaihtui toiseen kertaan 16.6.1940 1,75 mk:n.

malli19300001Yllä: 1,25 mk keltaisella merkillä postikortin taksalla (1.12.31 – 15.6.1940) Nömmeen  Helsingistä 22.6.1937 lähetetty kortti.

malli19300008Yllä: Postikortti (1.12.31 – 15.6.1940) Tallinnaan Helsingistä 24.6.1932 Tallinnaan, 1,25mk / 50p (tyyppi I) keltaisella merkillä.

malli19300005Yllä: 2mk karmiinilla M30 leijonamerkillä ensimmäisen painoluokan (-20g) kirjetaksalla (1.12.31 – 15.6.1940) Pärnuun Munkkiniemestä 1940. Ei voi väittää tämän olevan kovinkaan kaunis kohde.

kohteitaYllä: Tallinnassa 21.6.1939 leimattu Tallinnaan Viroon osoitettu laivalla postitettu kirje ”Paquebot” leimoin. 2mk karmiini single. Taksa:Kirje (-20g) Viroon  (1.11.1936 – 15.6.1940) 2,00mk. Viron ja Suomen välisen 1928 solmitun postisopimuksen mukainen kirjetaksa oli sama kuin Pohjoismainen kirjetaksa. Näin 2mk karmiini sopi heti ilmestyessään myös tälle taksalle. Suomen Höyrylaiva Oy:n alus S/S Ariadne kulki reittiä Helsinki – Tallinna – Stettin. Tallinnassa leimattuna laivalla lähetetyt kohteet ovat kohtalaisen hyviä, hinnat pyörivät nähdäkseni samoissa summissa kuin Stettinissä leimattujenkin. (Lisätty 10.3.2015)

uusia0007Yllä: Lentokirje Tallinnaan 10.8.1937 Degeröstä, M30 2mk karmiini ja 2kpl 50p vihreä, yhteensä 3mk. Taksa: Kirje (-20g) 1.12.31 – 15.6.1940 2,00mk, lentolisä 20.4.1928 – 30.9.1942 1,00mk, yhteensä 3,00mk.

lunastus_ital0001lunastus_ital0002Yllä: Kirjattu lentokirje 25.2.1938 Helsingistä (Helsinki 7) Tallinnaan.  M30 5mk Olavinlinna single. Taksa: Kirje (-20g) 1.12.31 – 15.6.1940 2,00mk, lentolisä 20.4.1928 – 30.9.1942 1,00mk, kirjaaminen kotimaassa ja Pohjoismaihin 1.12.1931 – 31.8.1940 2,00mk, yhteensä 5,00mk. Vähän suttuinen kohde; nämä Eestiin menneet monimutkaisemmat taksakombinaatiot ovat kohtaialisen vaikeita kohteita. Lisätty 14.6.2014.

Kirjeen taksa Pohjoismaihin vaihtui 1.12.1931 ja säilyi neljän ensimmäisen painoluokan osalta muuttumattomana 15.6.1940 asti.

malli19300011Yllä: 2mk violetilla merkillä kirje (-20g) (1.12.31 – 15.6.1940) Alavuudelta 19.7.1933 Tallinnaan

Yllä: Kahdeksalla 25p ruskealla merkillä rakennettu 2mk ensimmäisen painoluokan (-20g) kirjetaksainen  (1.12.31 – 15.6.1940) kirje Tartuun Helsingistä 8.11.1932. Tartuun kirje on saapunut 11.11.1932.

Painotuotteen taksa Pohjoismaihin ja näin ollen Viroon oli sama kuin kotimaassa.

12mk_pki eng0004Yllä: Painotuote 17.12.1930 Helsingistä Tallinnaan. Saapumisleima Loksa 19.12.1930. M30 40p vihreä leijona single. Taksa: Painotuote (-50g)  Viron sopimuksen alusta – 30.11.1931 0,40mk. (Lisätty 3.5.2014)

malli19300009Yllä: Ensimmäisen painoluokan painotuote Alavus As.emalta 27.9.1935 kihlaparille Tallinnaan. M30 0,50mk vihreä leijonamerkki single. Taksa: Painotuote (-50g) 1.12.1931 – 30.11.1944 0,50mk.

Kirjetaksa pohjoismaihin muuttui 16.6.1940 2,75mk:n ja oli voimassa Viroon kulkevalle postille 16.6.-6.12.1940 välisenä aikana, käytännössä koko tämän ajan Viro oli Neuvostoliiton miehittämä.

malli1930 Yläpuolella 2,75mk violetilla merkillä ensimmäisen painoluokan (-20g) kirjeen taksalla (16.6.-6.12.1940) Kolga-Jaaniin Jyväskylästä 26.9.1940 lähetetty, sensuroitu kirje.

malli19300012Yllä: Toinen 2,75mk violetilla merkillä kulkenut kirje (-20g) (16.6.-6.12.1940) Viialasta 30.9.1940 Tallinnaan. Sensuurin avaama.

Viroon tämän erillisen taksa-ajan puitteissa lähetetyt lähetykset eivät ole mitenkään valtavan harvinaisia, mutta kohti taksa-ajan loppua kohteet tulevat harvinaisemmiksi, erityisesti kohteet lisäpalveluilla (kirjaus ym.), jotka on lähetetty Neuvostoliiton miehityksen aikana ovat hyviä. Hinnoittelu on yleensä kohtalaisen maltillista ns. normaalien kohteiden kohdalla – kirjeet ja postikortit ”irtoavat” yleensä noin viidellä eurolla. Paremmat kohteet voivat olla hyvinkin kalliita.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 1928, 1940, erikoistaksa, Paquebot, sensuuri, taksat, Viro

Malli 1930 sekapostitteet M17 kanssa

3 marraskuun, 2013 By Mikael Collan

Käyttösarjan merkkien postihistoriallista kokoelmaa rakennettaessa tulisi yleisenä periaatteena ottaa huomioon sarjan sekakäyttö edeltävän ja seuraavan käyttösarjan merkkien kanssa. M30 kohdalla tämä tarkoittaa edeltävän käyttösarjan osalta sekapostitteita M17 merkkien kanssa. Itsenäisyytemme ajan ensimmäinen käyttösarja M17 ”Saarisen malli” otettiin käyttöön 1917 ja sen käyttö lakkasi virallisesti 31.12.1930. Vaikka vuonna 1918 otettiin käyttöön M18 ”vaasalaisina” merkkeinä tunnettu käyttösarja, loppui näiden merkkien käypäisyys jo vuonna 1923.

malli19300018

Yllä kirje kotimaassa (<20g) taksa 1,50mk 15.1.1926 – 30.4.1931; Helsingistä 27.5.1930 Ouluun. M30 merkkeinä 1mk oranssi ja 10p harmaa, M17 2kpl 20p punainen. Tyypillinen M17 yksityinen loppukäyttö.

Koska M30 merkkien käypäisyys alkoi vuoden 1930 alussa ja M17 käypäisyys loppui vasta 31.12.1930 tavataan sekapostitteita tältä yhteiseltä, vuoden mittaiselta käyttöajalta runsaasti. Sekapostitteet eivät ole harvinaisia, mutta kauniit, ulkomaille kulkeneet, ja taksaltaan erikoiset kohteet ovat hyvä lisä M30 kokoelmaan. Kuten käyttösarjojen loppuunkäytön yhteydessä on tavallista, on edellistä käyttösarjaa käytetty loppuun erityisesti postitoimistoissa ja erityisesti mm. pakettikorteilla ja postiosoituksilla. Näiden käyttösarjojen yleisin sekapostite lieneekin juuri pakettikortilla ja postiosoituksella oleva sekakäyttö.

M17 osalta mielenkiintoa näiden kohteiden suhteen lisää se, että sekapostitteet ovat myöhäisiä M17 käyttöjä ja niiden joukosta voi löytää ns. valkoisen paperin M17 merkkejä. Alla olevissa kohteissa en ole maininnut M17 paperi tai vesileimoja lainkaan.

malli19300027Sama taksa kuin ylempänä, mutta mielenkiintoinen M30 1,20mk punaisen käyttö kotimaan sekapostitteella; 3kpl M17 10p sininen. Helsinki 22.2.1930 Röykkään. 1,20mk punainen merkki oli tarkoitettu ulkomaan postikortille, mutta sitä tietysti sai käyttää muillakin postitteilla.

malli19300021Postiosoitus 237mk 65p (2. Hintaluokka; 101mk – 500mk) taksa 2,50mk. Hamina KONTR. 16.10.1930 Helsinkiin. M30 50p keltainen, jolla iso siirtymä! Ja M17 2mk.

malli19300022Yllä: 2. painoluokan (1kg – 3kg; taksa 7,00mk, 1.7.1924 – 31.8.1942) paketti Västilästä 4.10.1930 Pudasjärvelle. M30 2mk mustansininen, 3kpl 1,50mk violetti ja 40p vihreä sekä M17 10p vaaleansininen, yhteensä 7,00mk. Tyypillinen M17 postitoimiston loppukäyttö.

malli19300023Yllä: Kirje 26.6.1930 Viipurista Ruotsiin. M30 1mk oranssi ja M17 50p ruskea, yhteensä 1,50. Kirje (<20g) Pohjoismaissa 1.9.1925 – 30.4.1931 taksa 1,50mk.

malli19300025Yllä: Kirjattu kirje 10.4.1930 Porvoosta Helsinkiin. M30 1mk oranssi ja M17 3mk sininen / musta ja 50p vihreä; yhteensä 4,50mk. Taksa: 2. painoluokan (21 – 125g) kirje 15.1.1926 – 30.4.1931 3,00mk + kirjaaminen ( 15.1.1926 – 30.4.1931) 1,50mk = 4,50mk.

malli19300026Yllä: Kirjattu kirje 4.12.1930 Turusta (Turku 2) Tyrväälle. 10kpl M17 30p vihreä ja 1kpl M30 1,5mk violetti, yhteensä 4,50mk. Sama taksa kuin yllä. Kohtalaisen rypistynyt.

malli19300028malli19300029Jälleen samalla taksalla 4,50mk  Kolarista 28.4.1930 KemiinM17 3mk sininen / musta ja M30 1½mk violetti. Takana sinetit ja saapumisleima.

malli19300030Yllä: Postikortti Helsingin sisällä 8.10.1930, taksa (15.1.1926 – 30.11.1931) 1,00mk. M30 2kpl 5p ruskea ja M17 90p / 20p punainen vuoden 1921 päällepainamamerkki. Kortti näyttää kulkeneen, vaikka vuoden 1921 päällepainamamerkeistä ainoastaan 1,50mk / 50p sininen oli käypäinen 31.12.1930 asti ja muiden arvojen käypäisyys lakkasi jo 31.7.1925 (LaPe 2010). Eli kohtalaisen mielenkiintoinen, joskin ”virheellinen” kohde.

malli19300032Postikortti Helsingistä 18.6.1931 Saloon, M30 10p harmaa, 40p vihreä ja M17 50p ruskea. Kulkenut puolisen vuotta M17 käypäisyysajan jälkeen. Postikortin taksa sama kuin yllä. Myöhäinen M17 käyttö.

malli19300031Painotuote 20.4.1930 Kiikalan sisällä. Ei kuitenkaan paikallispainotuote, sillä se oli jo taksana lopetettu. Painotuotteen (<50g) taksa (15.1.1926 – 30.11.1931) 0,40mk. M30 10p harmaa ja M17 30p vihreä.

sekap_17-30 sekap_17-300001Yllä: Lehtikääre 12.8.1931 Helsingistä Saksaan Nurnbergiin, jonne saapunut 15.8.1930. M30 1mk oranssi, 3 kpl 50p keltainen, 40p vihreä ja 20p vihreä sekä M17 10p sininen, yhteensä 3,20mk. Kysymyksessä on kahdeksannen painoluokan painotuote. Taksa: Painotuote ulkomaille (351-400g) 1.1.1922 – 30.11.1930 3,20mk. (Lisätty 1.3.2014)

M17_M30_sekaUlkomaan postikortti 8.4.1930 Helsingistä Yhdysvaltoihin, New Yorkiin M30 1mk oranssi ja M17 20p oranssi, postikortin taksa ulkomaille 1.1.1922 – 30.11.1931 oli 1,20mk. Edelleen lähetetty New Yorkissa. Takana saapumisleimat 22.4.1930.

M17-M30-korttiUlkomaan postikortti 4.6.1930 Salmi, Ranskaan, Pariisiin (Takana saapumisleima Parix IX, Rue Hippolyte Lebas 19.6.1930)  2kpl M30 10p harmaa ja M17 1mk oranssi ehiökortti, postikortin taksa ulkomaille 1.1.1922 – 30.11.1931 oli 1,20mk.

malli19300017Ulkomaan postikortti 17.7.1930 Helsingistä Englantiin M30 50 penniä keltainen ja M17 75p keltainen, postikortin taksa ulkomaille 1.1.1922 – 30.11.1931 oli 1,20mk. Usein käyttösarjojen yksityisessä loppukäytössä vähät välitettiin taksoista, näin tässäkin on kysymyksessä 5p ylitaksa.

malli19300016Kirje Ruotsiin 9.1.1930 Helsingistä. Merkkejä yhteensä 2mk:n edestä, vaikka kirjetaksa pohjoismaissa 1.9.1926 – 30.4.1931 oli 1,50mk. Kuorella on kuusi M30 ensimmäisen sarjan merkkiä ja M17 5p merkki. Näin varhainen M30 käyttö olisi oikeataksaisena hieno kohde. M17-ylilyöntiPaikalliskirje 33.2.1938 Helsingissä.  Pyritty lähettämään 6kpl M17 30p, eli 1,80mk vihreällä merkillä paikalliskirje (paikalliskirjeen (-20g) taksa 1.12.1931-15.6.1940 oli 1,50mk). M17 käyttöaika päättyi 31.12.1930, eli jo yli 7 vuotta aikaisemmin. Tämän johdosta mennyt lunastukseen ja leimattu ”T” ja laitettu lunastuslipuke 3mk. Lunastuksen määrä oli kaksinkertainen puuttuvan postimaksun osalta (15.1.1926 alkaen koko M30 käyttöajan) eli tässä tapauksessa 2x 1,50mk = 3mk). Lunastus on suoritettu 3kpl 1mk oranssilla merkillä, jotka on mustemitätöity.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: 8. painoluokan painotuote, aikainen käyttö, lunastus, M17, M17 ehiö, myöhäinen käyttö, sekapostite, taksat

« Edellinen sivu

M30 Blog

HTO, SF ja Hellman – alkusyksyn huutokauppasuma

SF:n & Järvenpään FP:n huutokaupat ja kerhovierailu

Riihimäen kerhon kesäkokous

Matkailu avartaa ja lämmittää

SF, HTO ja Forssan kerho Tammelassa

Nordia 2026 Dipolissa

Hurja huhtikuu!

Aprillia ja pääsiäistä

Maaliskuu ja kevät tulee

Postimerkin päivä Salossa ja HTO

Kerhovierailu VNF ja SF 127.

Uusi vuosi 2026 ja SF 126.

HTO 72 ja Joulukuulumisia

Forssan keräilytapahtuma ja Merkki-Albertin 70. huutokauppa.

Kuopio 250

Syksyn Hellman ja Turun Kerho

Lohjan tapahtuma ja HTO

Loppukesän huutokauppoja ja Nordia 2025 Malmössä

Heinäkuu lipuu kohti loppuaan…

Juhannus tulee…

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan