Nyt useamman rokotekerran ja rajoitusten höllentämisen jälkeen on harrastuksemme ympärillä tapahtuva kerhotoiminta jälleen saanut tuulta siipiensä alle. Tämän tilanteen siivittämänä kävin Keski-Suomen Filatelistiseuran kokouksessa Jyväskylässä pitämässä esityksen aiheesta ”postiyhteys keskeytynyt”. Olimme alun perin sopineet Jyväskyläläisten kanssa, että esitys pidettäisiin joulukuussa 2020, mutta se tuli mahdolliseksi vasta nyt, lähes vuotta myöhemmin. Se ei kuitenkaan haitannut ja esityksestäni huolimatta paikalle kerhoiltaan oli saapunut nopean laskun mukaan yli 30 kerholaista. Keski-Suomen Filatelistikerho kokoontuu Kyllikinkatu ykkösessä Jyväskylän keskustassa, kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Kaupunki ylläpitää kerhotoimintaa varten isohkoa kiinteistöä, jossa vaikutti olevan aktiivista kerhotoimintaa muidenkin kuin filatelistien toimesta. Kiitettävä kädenojennus kerhotoiminnalle yleisestikin, tila-asia on nimittäin monelle kerholle ollut vuosien varrella päänvaivaa aiheuttava asia.
Kun huutokauppa oli naputeltu pääsin esitelmöimään. Noin 45 minuutin ajan kerroin erilaisista postiyhteyksien keskeytyksistä toisen maailmansodan aikana ja vastailin muutamaan kysymykseen. Sain nähdä erään keräilijän esittelemänä erittäin harvinaisen Italiaan jouluksi 1943 lähetetyn postikortin 2mk keltaisella merkillä, joka oli postiyhteyksien keskeytymisen takia lähetetty takaisin lähettäjälleen ja asianmukaisesti leimattu ”keskeytys-leimalla”. Ensimmäinen kysymykseni oli vaistonvarainen ”paljonko tämä maksaa”, mutta vastaus oli se pahin mahdollinen ”ei ole myytävänä”. Ymmärrettävää kyllä, sillä kyseessä oli perheen ”albumista” ystävällisesti minua varten näytille otettu kohde. Hienoa, että sain nähdä tämän helmen. Huomaan näin jälkikäteen, etten ottanut kuvaa kerhosta ja se onkin vähän pöllö juttu.
Esityksen jälkeen sain nähdä myös Japaniin välirauhan aikana lähetetyn kirjatun kirjeen. Olin nähnyt saman kirjeen aiemmin eräässä huutokaupassa eräässä erässä ja huutanut huudon, joka vastasi juuri tämän kirjeen hintaa. Jäin neloseksi sillä kertaa (en siis edes kakkoseksi) ja kohde meni ”maailmalle”. Nyt sama kohde sitten tuli vastaan ja kun minulta ilokseni kysyttiin, että kiinnostaako ostaa, tarjosin likimäärin saman kuin millä oli aiemmin erän hävinnyt ja kaupat saatiin aikaan. Tyhjin käsin ei siis tarvinnut tälläkään kertaa kotiin lähteä! Jyväskylän kerho on aktiivinen, järjestää näyttelyitä ja tapahtumia sekä auttaa muita kerhoja järjestämään tapahtumia – kokouksessa Kuopion kerhon pj. Pitkänen erikseen kiitti Jyväskyläläisiä laajasta osallistumisesta Savofila-näyttelyn järjestelyihin. Siinä missä seura- ja järjestötoiminta on kautta linjan tässä maassa alamäessä, taistelevat Jyväskyläläiset ainakin omalta osaltaa kaikenlaista nihilismiä vastaan – nostan hattua!
Merkki Albertin 62. huutokauppa päättyi eilen illalla. M30 osastolla oli myytävänä 130 kohdetta. Tämä on kohtalaisen suuri määrä, mutta mukana oli paljon kohtalaisen tavallista tavaraa, mm. joitakin ”loistoleimaisia” merkkejä kympin pohjalla, jotka omassa kirjanpidossani ovat ns. MERKA eli ”melkein erittäin kauniisti” leimattuja… tällainen merka-merkkeily hieman himmentää homman seriösiteettiä. Kauppa ei loistoilla oikein käynyt ja paljon jäikin myymättä. Myymättä jäi 20 euron pohjalla myös 5mk keltaisen merkin hammastamaton pari, mutta kaupaksi menivät 10mk violetin leijonamerkin loistoleimattu kappale (63 euroa) ja 5mk Olavinlinna-merkin pieni laskos (20 euroa).
Kotimaisen postihistorian puolella kiinnostavin lähetys oli nähdäkseni kohdenumerolla 1741 myyty ”2mk ja 10p 3 kpl V-firmakuorella”, joka myytiin 15 euron pohjahinnallaan. Kyseessä oli virkakirje, jolle oli M30 merkein maksettu kirjaaminen ja vakuutusmaksu. Kohde oli joskus ollut kokoelmalehdellä, jonka selityksessä kerrottiin fantastinen tarina taksan muodostumisesta, joka ei tällä kertaa täysin vastannut todellisuutta. Muistettakoon, että vakuutettujen kirjeiden taksassa oli kirjeen lähettämisen aikaan mukana kirjaus. No, joka tapauksessa hyvä kohde on kyseessä, eikä kovin yleinen – ostaja pääsi halvalla. Muuta kotimaassa kulkenutta kiinnostavaa olivat Jäniskosken voimalaitostyömaalta lähetetty kirjattu pakettikortti, jonka hinta nousi hiukan 20 euron pohjistaan (myytävänä ”luovutettu alue” myyntialueella) sekä kolmella 1mk vihreällä leijonamerkillä lähetetty arvoton näyte, jonka leimoista ei saanut mitään selvää ja ilmeisesti juuri siksipä se jäikin myymättä.
Viron taksalla Tallinnaan lähetetty kirje myytiin 12 eurolla ja kirjattu kirje vastaavalla taksalla nousi yli kahden kympin. Hinnat pysyivät maltillisina – vuosien varrella Viron taksaista kirjepostia on tullut vastaan jo jonkin verran, jos kohta kirjatut ja muut lisämaksulliset lähetykset ovat parempia ja tietyillä lisämaksuilla, kuten pikalisällä ja vakuutettuna harvinaisia. Englantiin lähetetty kirjattu pikakirje myytiin 38 euron hintaan ja myöskin Englantiin mennyt pakettikortti vuodelta 1939 kympin pohjilla. Siisti postikortti 12mk punaisen leijonamerkin yksittäispostitteena meni kaupaksi 14 eurolla. Lentopostin osastolla myytiin lento-pikakirje Yhdysvaltoihin, joka oli maksettu 12mk punaisella leijonamerkillä ja frankkeerausleimalla kympin pohjilla. Tämä oli kiinnostava lähetys ja oman näkemykseni mukaan kympillä hyvä ostos sille, joka kohteen nappasi.
Kirjallisuuspuolella myytiin M30 käsikirja yli 50 euron hintaan. Tämä on tietysti hieno asia sinänsä, mutta käsittääkseni kirjaa on saatavissa yhä mm. Käpylä Merkistä ja ehkäpä jopa Liitolla on kappaleita myytävänä. Tämä vinkkinä niille, jotka kirjaa kaipaavat!