malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

Turun Kevät 2023

22 huhtikuun, 2023 By Mikael Collan

Kevät tekee taas tuloaan ja siitä varma merkki on Turun Kevät tapahtuma, joka tänä vuonna osui tälle päivälle ja huomiselle, eli tarkemmin sanottuna 22.-23.4.2023. Tilaisuuden järjestämispaikkana on Turun Seurakuntien juhlasali aivan Aurajoen kupeessa Kirkkosillan kohdalla. Kävellessään autolta paikalla on mahdollista ihailla suomalaista kulttuurimaisemaa parhaimmillaan, siis Turun tuomiokirkkoa ja sen miljöötä, joen toiselta puolelta käsin. Sitten viimekerran on yksi asia muuttunut, nimittäin kaikki lähitienoiden parkkipaikat ovat muuttuneet rahanimentäkoneiksi Turun kaupunkimolokin loputtomaan kitaan. Näin Salolaisena, eli ollen kotoisin kaupungista, jossa ei ole ainuttakaan maksullista parkkipaikkaa… tämä tietysti tuntuu pahalta. Kun ”sakkoa” maksetaan peltilehmän paikoittamisesta on kyseessä tietysti suorastaan elämän iloa vähentävä asia. Jätämme jälleen aforismit sikseen ja siirtykäämme itse asiaan, eli tilaisuuteen.

Kuten asiaan kuuluu paikalla oli näyttely, jossa oli näytillä useita kokoelmia niin kortteja kuin merkkejäkin. Ei kuitenkaan mitään erityisesti M30 kiinnostavaa, mikä tietysti oli harmi, mutta ei varsinaisesti himmentänyt muuten hyvää fiilistä. Myyjiä paikalla oli parisen kymmentä, mikä myöskin on tietysti hieno juttu – tavaraa oli taas saatavilla runsaasti ja kuten tavallista, hinnat vaihtelivat pöydästä toiseen. Mielestäni runsas myyjien määrä on merkittävä hyöty harrastajalle, erityisesti jos mukana on myyjiä, joita ei usein näe. Tällöin on jonkinlainen mahdollisuus tehdä myös löytöjä, mikä onkin ehkäpä keräilyn suurin suola. Kuvista on mahdollista nähdä, että Turun kerholla on käytössään ns. A kehykset, joissa jokaisessa kehyksessä on paikka kolmellekymmenelle kokoelmalehdelle, eli kahdelle näyttelykehykselle. Tämä eroaa Liiton kehyksistä, joissa on paikka 16 sivulle per kehys. Jakokin on erilainen 5*3 eikä 4*4. Mikäli kokoelmaan sijoittaa A3 sivuja tai koko kokoelma on tehty A3 sivuilla asialla on merkitystä, muuten tällä asialla ei ole juurikaan merkitystä.

Saavuin parin Salon kerhon jäsenen kanssa paikalle jo ennen virallista aukiolon alkamista ja paikalla oli jo tuolloin jonkin verran väkeä ja kaikki kehykset valmiina. Eli päästiin aikaisuudesta huolimatta välittömästä kiinni itse asiaan. Pikainen kokoelmien läpikäynti ja sen jälkeen tutkimaan myyntipöytiä… Mitä sitten tällä kertaa löytyi? Olin yllättynyt positiivisesti, nimittäin ihan mukavasti löytyi kaikenlaista, myös M30 kohteita.

Nappasin eräältä pöydältä postivaunuleimalla leimatun kotimaassa lähetetyn aivan perus kuoren. En tiedä oikeastaan miksi, mutta hiukan teki mieli tutkia kohdetta ja postileimaa. Olen aiemminkin todennut, että osaamiseni junaleimojen osalta on huonoa ja siksi ajattelin yrittää sivistää itseäni ostamalla kohteen, jotta olisi ”pakko” selvittää mistä on kysymys. Eli tuumasta toimeen: Kohteella on hyvin yleinen 2mk karmiini M30 leijonamerkki ja taksa on kotimaan kirjeen taksa kaksi markkaa. Määränpää on Viipuri, Papula. Leimaus on 23.4.1937 junaleimalla p.vaunu 24, joka aivan erinomaisen (jos saan kehua) Antti Lehmuksen ja Olavi Helmisen ”Postia Junalla” kirjan mukaan ollut käytössä 1.2.1928-16.3.1940 rataosuudella Pieksämäki – Eilisenvaara. Leima ei suinkaan ole harvinainen, vaan yleinen ja ym. kirjasta käy ilmi, että sen käyttöaika on ollut pitkä, 3.4.1928-15.9.1951! Kyseessä on 25mm halkaisijaltaan oleva leima ja sen tunnistenumero on 24.4.03. Kun kohteita määritellään, on tällainen tieto avuksi ja antaa mm. tuomareille käsityksen siitä, että vihkiytyminen on hyvällä tasolla, kun on ”edes” jaksettu katsoa kirjasta, että mitä kohteella oikeastaan tapahtuu. Saadaan lisäväriä kohteisiin, vaikka niillä olisi muutakin meneillään. Tämä kohde maksoi yhden euron, eikä se varmasti arvokkaampi olekaan. Rautatieleimoja vaikuttaa olevan edullisesti saatavilla euron laatikoissa niiden kerääminen on varmasti mielekästä puuhaa, varsinkin kun referenssi löytyy kirjasta. Kaiken keräilyn ei tarvitse olla erityisen kallista.

Toinen ostamani kohde on kotimaan lentopostia Kuusankoskelta Maarianhaminaan vuodelta 1950. Kyseessä on firmaposti Pohjoismaiden Yhdyspankkiin, eli pankkiin, joka yhdistyi Kansallisosakepankin kanssa 1996 ja muodosti Merita-nimisen pankin. Merita oli aina mielestäni aivan täysin epäonnistunut nimi pankille… mieleeni tuli jonkinlainen kahvipaketti, ei suinkaan mikään finanssikeskus. Nimi ei kuitenkaan jäänyt erityisen pitkäikäiseksi, sillä jo vuonna 1997 Merita yhdistyi ruotsalaisen Nordbankenin kanssa ja sai nimen Merita-Nordbanken… eli vielä kammottavamman sanahirviön. Kun pankkiin yhdistettiin vielä Tanskalainen Unibank ja norjalainen Christiania Bank og Kreditkasse oli syntynyt laajempi Pohjoismainen pankki ja sen nimeksi muodostui vuonna 2000 Nordea. Suomessa nimi otettiin käyttöön vuonna 2002. Sinänsä oli jonkinlainen sääli, että vanhat nimet joutuvat unholaan, sillä sekä Yhdyspankilla, että Kansallisosakepankilla oli pitkä historia suomalaisessa pankkimaailmassa ja näidenkin yritysten pankkimiehiä on aina ollut mukana myös filateliassa! Nykyisistäkin näyttelyfilatelisteistammekin osa on ns. pankkimiehiä. Pankit ovat aina lähettäneet paljon postia, tunnetaankin paljon hyviäkin pankkien lähettämiä kirjeitä lähestulkoon kaikkialle maailmaan. Tämän kertainen kohde on pikana lähetetty lentokuori ja sen taksa muodostuu kirjeen (per 20g) taksasta (1.7.1950-31.12.1951) 20,00mk + pikalisästä (1.1.1948-31.12.1951) 25,00mk + lentolisästä (1.10.1942-31.12.1962) 2,00mk ja on näin ollen yhteensä 47,00mk. Kotimaan lentopostilähetykset, joille on maksettu lisämaksuja ovat aina hieman parempia kohteita. Tästä jouduin pulittamaan setelirahaa.

Muuta löytynyttä olivat Englantiin vuonna 1936 lähetetty lentokirje ja Sveitsiin 1943 lähetetty kirje. Lentoliikenne oli 1930-luvun puolessa välissä jo vilkasta ja yöpostilennoilla, joita lennettiin kesäisin, kulki myös lentolisämaksuton posti lentäen reiteillä Eurooppaan. Vuonna 1936 suomalainen lentoposti kulki yhä ponttoonikoneilla Ruotsiin ja Viroon, koska maakenttiä oli olemassa vasta Turussa. Malmin kenttä valmistui juuri vuonna 1936 kovan kiireisen rakentamistyön jälkeen. Nimittäin Tukholman Bromman kenttä oli valmistunut aiemmin 1936 ja sieltä oli ajatus lentää Suomeen nimen omaan maakoneilla… ja asia ei voinut edetä ennen kentän valmistumista. Ensimmäinen ulkomaalainen kone laskeutui Malmin kentälle 16.12.1936 ja se oli ABA:n Junkers Ju 52 3M ”Södermanland”, josta tässä blogissa juuri edellisessä kirjoituksessa oli puhetta. No siinä missä Ruotsissa 1936 jo pitkälti lennettiin maakentiltä oli Suomi yhä lähtökuopissaan ja Englantiin lähetetty kirje, josta nyt siis puhutaan, lensi Suomesta ensimmäisen lentonsa ponttoonikoneella. Leimasta käy selvästi ilmi, että lähetyspäivä on 21.10.1936 ja kellonaika 15. Kaivamme esiin vuoden 1936 kiertokirjeet ja katsomme sisällysluettelosta lentopostia käsittelevien kiertokirjeiden numerot. Ensimmäinen asiaan liittyvä kiertokirje on numero 45/1936, joka kertoo meille, että ilmapostin kuljetus reitillä Tallinna-Helsinki-Turku-Tukholma yhdistyy yöpostilinjoihin välillä 1. toukuuta – 3. lokakuuta. Eli ”ohi meni”, nimittäin kirjeemme on lähetetty 21.10.1936 ja ei siis kulkenut näillä linjoilla. Asia tietysti ei ole niin ”polttava” sillä lentolisä on maksettu ja kirje kulki maksimaalisesti lentona – mikäli kyse olisi muusta kuin lentomaksu-maksettu kirjeestä, olisi ns. peli pelattu ja kirje olisi mennyt eteenpäin Tukholmasta junalla. 16.10.1936 siirryttiin linjaan Helsinki-Turku-Tukholma, eli Tallinna putosi pois. Joka päivä lennettiin Helsingistä 13.45 ja oltiin Tukholmassa 15.30. Tämä siis tarkoittaa, että kun kirje on leimattu klo. 15 se lensi vasta leimaamista seuraavana päivänä, eli 22.10. Mutta eipä hosuta, nimittäin KK 88/1936 kertoo, että ”komento takaisin” – yölennot jatkuvat vuoden 1936 loppuun saakka ja KK 45/1936 mainitut linjat toimivat vuoden loppuun asti. Tämä tarkoittaa sitä käytännössä, että kirjeemme on kulkenut 22.10. ensin reitillä (Tallinna)-Helsinki-Turku-Tukholma lähtien Helsingistä klo 13.45 ja ollen perillä Tukholmassa 15.30 ja jatkanut yölennolla Tukholmasta eteenpäin reitillä Tukholma – Kööpenhamina – Hannover – Köln – Lontoo klo 19.40 ollen perillä Lontoossa viideltä aamulla 23.10.

Tunnemme Englantilaisen postin tehokkuuden ja suuhumme tulee suorastaan lontoonrakeiden anismainen lakritsinen maku, kun kuvittelemme postinkantajan kantavan kuorta kohti Knightsbridgen hienostoaluetta ja sujauttavan sen Wilton Place 37:ssä sijaitsevan asuintalon postiluukusta sisään. Paikka on aika lähellä Buckingham Palacea, jossa henkilöt, joilla on ns. enemmän rautaa kauluksessa kuin allekirjoittaneella asustelevat ja juovat teetä. Jätetään asian mehustaminen sikseen ja siirrytään seuraavaan kohteeseen, joka on siis 1943 Sveitsiin kulkenut lähetys. Kuten olemme Filatelistista saaneet lukea oli Sveitsi maa, johon postiyhteys säilyi käytännössä koko sodan ajan, lukuunottamatta hyvin lyhyttä keskeytystä vuonna 1945. Asia on jollakin tapaa uskomaton, nimittäin kaikkiin muihin maihin pl. Ruotsiin posti keskeytyi pidemmäksi aikaa. Tämä ei kuitenkaan tee kohteesta mitenkään erityistä, nimittäin postia Sveitsiin tunnetaan sodan ajalta jonkin verran. Leima kertoo kirjeen tulleen lähetetyksi 15.12.1943 Helsingistä. Sensuurissa on käyty, ja numero on 24, joka oli käytössä Helsingissä. Taksa Sveitsiin oli ulkomaan taksa, joka oli lähettämisen aikaan 4½mk. Joskus vastaavia kohteita näkee kovilla hinnoilla myynnissä. En oikein tiedä miksi. Ei kannata maksaa liikaa.

Mukaan tuli muutakin, kaiken kaikkiaan oikein mukava reissu Turkuun. Parasta antia oli tietysti tavata keräiiljäkolleegoita ja vaihtaa kuulumisia. Lohileivät ja kahvikin maistuivat. MUTTA pakko on antaa palautetta siitä, että leipien hinta oli lähtenyt käsistä. Vaikka on selvä, että halua on tukea yhteistä harrastusta, niin olisi syytä pitää kohtuus mielessä! Kun ne parkkimaksutkin ovat tulleet mukaan kuvioon. Tämä on sitä inflaatiota nyt!

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: kotimaan lentoposti, lentoposti, postivaunu 24, Sveitsi, Turun Kevät

M30 Blog

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

Eräs malli 1930 käyttöajan lyhimpiä taksoja – 9 päivän taksa Englantiin 1945

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan