Hellman-huutokaupassa, eli Suomen Filateliapalvelun järjestämässä kansainvälisessä huutokaupassa oli taas joitakin malli 1930 kohteita myynnissä; näistä useat olivat mielenkiintoisia. Myyntihinnat olivat vähintäänkin vaihtelevia, osa kohteista myytiin mielestäni kalliilla, toiset vaihtoivat omistajaa edullisemmin. Kaiken kaikkiaan on todettava, että kohteiden lähtöhinnat olivat jo aika korkealla. Nostan taas muutamia kohteita esille, joita ”päivittelen” hiukan laajemmin. Tällä kertaa mukana ei ollut alusta lähtien kuvia, mutta sain onneksi SFP:stä luvan käyttää niitä – kiitos siitä! Kuvien kanssa ”raportointi” on huomattavasti paljon antoisampaa. Aloitan Malli 1930 osastossa myydyistä kohteista:
Yllä: ”Specimen collection mauretanie” leimatut 1:75/1,25mk keltainen, 2:75/2mk punainen ja 2,75 violetti M30 leijona kolmirivilö. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Oy Hellman huutokaupat.
Kohde 2139, selitteellä: ”Harvinaiset Mauritanian UPU SPECIMEN -päällepainama merkit 1.75/1.25 mk 3-rivilö ja 2.75/2 mk 3-rivilö sekä 2.75 mk 3-rivilö asiaan kuuluvalla leikkeellä. Specimen Collection Mauritania -näytemerkkejä on olemassa näistä arvoista vain nämä kappaleet! Uniikki kohde kokoelmaan!”. Loppuhinta sama kuin lähtöhinta, 200€ – kolmen vuonna 1940 julkaistun leijonamerkin UPU näyttemerkit. Kyseessä on siis aikamoinen kommervenkki, joka on näyttelyihin tähtäävälle M30 filatelistille tarpeellinen – muissa kokoelmissa tällaiset ovat ehkä hieman yliampumista. Hinta ei ollut kohteen harvinaisuuden huomioon ottaen mielestäni erityisen kallis.
[Kommentti: Nämä ovat suurella todennäköisyydellä peräisin James Bendonilta, yhdeltä tunnetulta koko maailman specimen merkkien keräilijältä. Bendon on ilmeisesti saanut joskus haltuunsa suuren määrän kaikkien maiden Mauretania UPU specimen leimattuja merkkejä; luultavasti joku on ”ryöstänyt” Mauretaniassa postimuseon tahi sieltä on näitä merkkejä myyty massana ulos. Oli miten oli, nämä ovat tiensä löytäneet tähän huutokauppaan].
Yllä: ”9 päivän taksainen” lentokuori 21.2.1945 Porvoosta Oldhamiin Englantiin. Suomen ja Englannin sensuurit. M30 7mk postitalo ja 1½mk harmaa, yhteensä 8½mk. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.10.1942 – 30.6.1945 4,50mk, lentolisä Englantiin 19.-27.2.1945 taksa 4,00mk/5g (postin sähkösanoman mukainen taksa avautuneelle Englannin lentoliikenteelle), yhteensä 8,50mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Oy Hellman huutokaupat.
Kohde 2146, selitteellä: ”7 markkaa Postitalo ja 1½ markkaa harmaa lentokuorella Englantiin, Porvoo 21.2.45. Harvinainen kolmannen päivän käyttö yhteyden aukeamisesta. Lentotaksa voimassa vain yhdeksän vuorokautta!”. Kysymyksessä on siis M30 postihistorian lyhyin (tai ainakin yksi lyhyimmistä) taksoista, 9 päivän pituinen lentotaksa Englantiin. Lähtöhinta oli 100€, jota ei kukaan maksanut huutokaupassa. Kohde jäi jälkimyyntiin. Tunnettujen 9 päivän taksaisten lukumäärä lienee jossain viidentoista kappaleen paikkeilla, joten kyseessä ei ole erityisen helppo kohde. Limitti oli liian korkealla, näköjään… hinta ei minusta mitenkään valtavan kovalta kuitenkaan vaikuttanut.
Myynnissä oli myös kolme hammastamatonta paria 1,25mk/50p keltainen päällepainamamerkki, 4mk postitalo ja 10mk Saimaa. Näiden myyntihinnat jäivät alle sataan euroon (ilman huutomaksuja jne.).
[Kommentti: Nämä ovat alunperin kokonaisista arkeista leikattuja paloja, joita on pikkuhiljaa tullut markkinoille. Nämä katosivat aikoinaan ja sitten tulivat esiin myöhemmin erään PTL:n korkean virkamiehen kuoltua. Tiedetään erään filatelistin nämä kaikki ostaneen ja grillitiedon mukaan sen jälkeen Hellmanin haltuun joutuneen. Kyseisten arkkien alarivin alle oli allekirjoituksin varmistettu niiden olevan ”aitoa asiaa” ja alarivista leikatut kappaleet ovat olleet Jussi Tuorin kokoelmassa näytillä; ne ovatkin parhaat, mitä näistä arkeista palasina on olemassa. Homman nimi siis kuitenkin on se, että näitä pareja on nyt jo myytyjen lisäksi olemassa ”pari poikineen”]
Kokoelmien (lähetyserät / kokoelmat) osastoissa oli myytävänä muutamia kiinnostavia M30 merkkejä sisältäviä kohteita:
Yllä: Kohdekuva Markku Vuorenmaan näytelykokoelmasta. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Oy Hellman huutokaupat.
Kohde 2809, selitteellä: ”m/30 näyttelykokoelma kauniistit montteerattuna yli 160 sivulle viidessä kansiossa. Paljon lähetyksiä, tutkittu värejä, papereita, erikoisuuksia kuten laskoksia, tarttumia ym. Upea kokoelma jatkettavaksi eteenpäin! Nähtävä! Ex Markku Vuorenmaa”. Edesmenneen turkulaisen Markku Vuorenmaan jäämistöstä hänen M30 kokoelmansa. Kokoelma sisältää kaikki M30 merkit, paljon filateelisia erikoisuuksia, kuten laskoksia, siirtymiä ja muita merkkierikoisuuksia, lisäksi kaikista merkeistä oli mukana yksi tai useampia postitteita. Muutamia huippuhyviäkin postitteita oli mukana, kuten 3½mk sininen yksin kuorella Saksaan syyskuussa 1942, eli ennen 3½mk oliivin julkaisua. Lisäksi Vuorenmaalla on ollut 2:75mk/2mk punainen päällepainamamerkki yksin kuorella Saksaan viiden kuukauden erikoistaksalla, mutta tätä en tajunnut katsoa, kun kävin kohdetta katsomassa. Näiden huippukohteiden lisäksi oli myös kaikenlaista pikkumukavaa. Limitiksi oli asetettu 1200€, joka mielestäni oli kohtalaisen korkea. Tosin minä arvioin hintaa niiden kohteiden perusteella, joita minulta itseltäni puuttuu, näin ollen kyseessä ei ole sama asia, kuin se, että joku haluaisi aloittaa M30 keräilyn ostamalla tämän kokoelman – siihen tarkoitukseen kyseessä oli erinomainen mahdollisuus. Loppuhinnaksi tuli 1550€.
Yllä: Kohdekuva kenttätyyppikokoelmasta, jonka Markku Vuorenmaa oli rakentanut. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Oy Hellman huutokaupat.
Kohde 2811, selitteellä: ”Tutkijan kiintoisa erä m/30 kuvakevirheitä ym kolmessa säiliökirjassa myös hieman vanhempia julkaisuja alkaen 1866. Mukana m/30 levytunnusluettelo. Ex Markku Vuorenmaa”. Markku Vuorenmaa oli tunnettu nimenomaan M30 kuvakevirheiden kanssa tekemästään työstä – ei kuitenkaan niin tunnettu kuin mitä ehkä olisi pitänyt olla, sillä kuvakevirheiden tutkimus on aliarvostettu osa filateliaa, jonka olennaisuus tulee ilmi erityisesti aitoutustoiminnassa. On nimittäin tarkalla työskentelyllä mahdollista identifioida lähes kaikkien merkkien kuvakkeet ja suuri osa painoseristäkin erikseen; näiden tietojen avulla on helpompaa arvioida esimerkiksi leimauksien todenperäisyyttä, varmistaa esimerkiksi sellaisia asioita kuin, että onko merkki tullut postimerkkivihosta jne. Ostin tämän referenssikokoelman pois, sillä Vuorenmaa ei ollut ”etsinyt kuvakevirheitä luettelon perusteella” vaan hänen työnsä perustui siihen, että istutaan lukemattomia tunteja postimuseossa ja vertaillaan merkkejä arkkeihin. Eli siis työtä, jonka perusteella voidaan tehdä kuvakevirhe tai oikeammin kenttätunnusluetteloita. Kohde irtosi limitillä 100€ + kulut.
Kohde 1783, selitteellä: ”Suomen postitaksoja 1930 – 1969 näyttelykokoelma 80 sivua kansiossa mm paikalliskirjeitä, asiakiroja, ulkomaan taksoja ym”. Kyseessä oleva kohde oli mielenkiintoinen sekoitus tavallista materiaalia ja muutamia parempia M30 kohteita. Kyseessä oli taksakeräilijän kokoelma, jossa oli perustaksojen lisäksi myös mm. osoitemuutosilmoituksia (ei kuitenkaan M30 merkeillä). M30 osalta parhaat kaksi kohdetta olivat mielestäni vapaakirje pikana, jolla oli maksettu M30 merkeillä siis pelkästään pikalisä ja M30 paikalliskirje, joka oli edelleen lähetetty Ruotsiin; kumpikin edellämainituista on hyvä kohde. Nämä seikat huomioon ottaen voidaan ajatella myyntihinnan 130€ olleen aika hyvän; limitti kohteessa oli 100€.
Kenttä ja Sotilaspostin osastossa oli tällä kertaa paljon mielenkiintoista. Vaikutti siltä, että erittäin hyvä kenttäpostikokoelma oli pilkottu myytäväksi; mukana oli niin SS-miesten lähettämää postia, hyvää kenttäpostia ja muutamia M30 kiinnostaviakin kohteita. Kaikki kohteet tässä kokoelmassa oli monteerattu tyylikkäästi kokoelmasivuille ja mukana oli erittäinkin hyviä kohteita.
Yllä: Kiinostava kohde 2323. Kohteen hinta nousi lähes nelinkertaiseksi lähtöhintaan verrattuna, joten se oli muidenkin mielestä kiinnostava. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Oy Hellman huutokaupat.
Kohde 2323, selitteellä ”1943 kirjattu sotilasasia m/30 merkeillä 28.1.43 Helsinki Saksan kp-osoitteeseen 38450 + Feldpost F (Militärdienstsache)”. Kysymyksessä oli ilmeisesti yrityksen lähettämä kuori, jolle oli kirjoitettu koneella ”sotilasasia kirjataan” ja kuorelle oli mitätöity 3½mk edestä M30 merkkejä. Kuori oli lähetetty Saksalaiseen kenttäpostiosoitteeseen ja leimattu ”Feldpost” leimalla ja sensuroitu Suomessa. Kysymyksessä on mielestäni kiintoisa lähetys, sillä minulle on hieman epäselvää, että onko kysymyksessä ns. virkakirje, jolle on maksettu vain kirjaaminen ja se on lähetetty kenttäpostiin, vai kenttäpostikirje, joka on kirjattu ja jolle on maksettu kirjaaminen, vai mikä… Kenttäpostiohjesääntö sanoi, että kenttäpostilähetyksiä ei voi kirjata, tämä viittaisi siihen, että kysymyksessä olisi kenttäpostiin lähetetty sotilasasia = virkakirje, joka on haluttu kirjata, mutta koska kuorella ei ole kirjauslipuketta, vaikuttaa siltä, että merkit on ehkäpä ilman kirjaamisen toteuttamista mitätöity. Lisäksi, koska tämä on lähetetty Saksalaiseen kenttäpostiosoitteeseen, niin olisiko mahdollinen (tai siis kenttäpostiohjesäännön mukaan mahdoton) kirjaaminen pitänyt olla taksaltaan 4½mk, joka oli siis kirjaamisen taksa ulkomaille; toisaalta ko. kenttäpostiosoite on saattanut sijaita Suomessa… Eli kohtalaisen kiintoisa lähetys kaiken kaikkiaan. Lähtöhinta oli 30€ loppuhinta 110€.
Yllä: Sekapostite kenttäpostia ja M30; M30 merkillä maksettu lentolisä. Hieno kohde, jossa on useita mukavia postihistoriallisia detaljeja. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Oy Hellman huutokaupat.
Kohde 2330, selitteellä ”1944 hieno kenttäpostilentokuori Valkeakoski 27.5.44 Saksan Feldpost -osoitteeseen 19115 Riga:ssa. Palautettu: Unrichtige Feldpostnummer -leima”. Ja hieno tämä kohde kyllä onkin; lentolisä täytyi aina maksaa erikseen; tässä tapauksessa se on tehty M30 ”tavallisella” merkillä ja varsinainen postimaksu on maksettu kenttäpostimerkillä; eli siis kiinnostava sekapostite. Lisäksi kun tämä on lähetetty ”kotimaan taksalla” saksalaiseen kenttäpostiosoitteeseen on tämä erikoistaksainen. Kuori on palautettu, sillä siinä on ollut väärä kenttäpostinumero. Lähtöhinnaksi oli laitettu 50€, myyntihinnaksi tuli 85€, joka oli mielestäni edullinen tästä hyvästä kohteesta.
Mukana oli muitakin kiinnostavia kohteita, mutta tällä kertaa vain yllä mainitut tulivat lähemmin kommentoitua.