30. HTO huutokaupan luettelo oli tosiaan hyvin varusteltu M30 keräilijän kannalta, tässä kirjoituksessa käsittelen pelkästään myynnissä olleita postihistoriakohteita. Mukana oli mielestäni erittäin ”kovaakin kamaa” ja se mikä tuli muutaman kohteen osalta esiin oli, että ”tieto on valtaa”, nimittäin mielestäni koko huutokaupan kovimmat M30 postihistoriakohteet lähtivät limitillä uusille omistajilleen. Avaan tässä kirjoituksessa muutamia sellaisia postihistoria-asioita, jotka toivottavasti kiinnostavat muitakin kuin M30 lukijoita. En kuitenkaan kerro mitään ”uusia salaisuuksia”, sillä nämä asiat on jo aiemmin ja hyvin dokumentoitu mm. Hannu Kaupin toimesta ja / tai kohtein esitelty mm. Lahden näyttelyssä Esko Seitsosen ja Juhani Kerppolan kokoelmassa. Esittelen postihistoriakohteita ”läheltä kauas” ja ”wanhemmasta uudempaan”, olen pyrkinyt valitsemaan esiteltäviksi sellaisia kohteita, joissa on mielestäni jotakin jännittävää tai ne mielestäni ”edustavat” jotakin asiaa erinomaisesti. Kiitokset meklarille, että saan käyttää kohdekuvia.
Mielestäni mielenkiintoisia kotimaassa kulkeneita kohteita oli tällä kertaa myynnissä muutamia:
Yllä: Koiviston asemalle 19.7.1935 saapunut sähkösanoma, jolle kynämitätöity 2mk sininen merkki lunastuksen merkiksi. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.12.1931 – 15.6.1940) 2,00mk. Lennätinasemia toimi suurimmissa postitoimistoissa (lähinnä kaupungeissa) sekä rautatieasemien yhteydessä (VR:n lennätinkonttorit). Kun lennätinsanoma vastaanotettiin se lähetettiin eteenpäin vastaanottajalleen edullisinta kotimaan kirjetaksaa käyttäen, eli paikalliskirjeenä tai tavallisena kirjeenä. Tässä kohteessa eteenpäinlähetys on tapahtunut kirjeenä ja kirjetaksan merkiksi on mitätöity 2mk merkki, eikä lunastuksesta ole otettu ”normaalia” kaksinkertaista kirjemaksua. Olen huomannut näitä kohteita kokoelmissa mm. Kerppolan kokoelmassa LAPOEX-15 näyttelyssä ”erillisten maksujen” kohdalla, mielestäni kyseessä on kuitenkin ”tavallinen kirje” vaikka sisältö onkin ollut sähkösanoma. Tuomarit ilmeisesti pitävät näitä kohteita arvossa. Tällaisten sähkösanomien arvostus on myös näkynyt huutokauppahinnoissa. Lähtöhinta 15mk, myyntihinta 167mk. Yllä: Jyväskylästä 10.4.1940 Helsinkiin lähetetty postikortti, jota on itse asiassa käytetty tiedustelulomakkeen sijasta. M30 1,25mk keltainen single. Taksa: Postikortti (1.12.1931 – 15.6.1940) 1,25mk. Mielenkiintoinen kohde, jolla Posti- ja Lennätinhallituksen lyömä iso seliteleima. Kohdeselosteessa pohdittiin, josko kyseessä olisi evakkotavara. Limitti 10€, myyntihinta 17€. Yllä: Vakuutettu kirje Helsingistä 9.3.1943 Huukanmäkeen, vakuutettu 10000 mk:sta. M30 10mk Saimaa single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk, kirjaaminen (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk, vakuutus per 1000mk (1.1.1935 – 30.6.1945) 0,30mk = 10*0,30mk = 3,00mk, yhteensä 10,00mk. Tämä on mielestäni hyvä yksittäispostite 10mk Saimaa merkillä, jos näitä yrittää ”etsiä” niin kauan saa hakea. Myytiin pohjahinnalla 12€ – mielestäni edullinen. Yllä: Pikapostikortti 5.12.1943 Helsingissä, M30 Olavinlinna 5mk, 1mk oranssi leijona ja 2mk keltainen ehiökortti. Taksa: Postikortti (1.9.1942 – 30.6.1945) 2,00mk, pikalisä kotimaassa (1.9.1942 – 30.6.1945) 6,00mk, yhteensä 8,00mk. Postikorttien lisäpalvelut kotimaassa ovat aika vaikeita ja kysymyksessä onkin mielestäni hyvä kohde. Limitti 15€, myyntihinta 30€.
Yllä: Tampereelta 3.5.1945 Helsinkiin ehiöleikkeellä ja lisämerkillä lähetetty postikortti. M30 25p ruskea ja 1:75/1,25mk ehiöleike, yhteensä 2mk. Taksa: Postikortti (1.9.1942 – 30.6.1945) 2,00mk. Tällaiset ehiöleikkeiden käytöt ovat vähintäänkin epäilyttäviä mitä postisäännön tulkintaan tulee mutta niitä tunnetaan kyllä jonkin verran. Tässäkin Posti on antanut kortin mennä läpi. Limitti 10€, myyntihinta 18€. Hauskoja nämä minun mielestäni ovat, vaikkeivat ehkä sopivia vakavaan näyttelykokoelmaan.Yllä: Oulusta 4.3.1953 Nivalaan lähetetty kolmannen painoluokan painotuote, jolle kirjoitettu ”Arvoton näyte”. M30 5mk keltainen ja 15mk punainen, yhteensä 20mk. Taksa: Painotuote (201-300g) kotimaassa (1.1.1952 – 30.6.1956) 20,00mk. Limitti 10€, myyntihinta 18€.
Tavaranäytteen taksasta on tarjolla kahdenlaista tulkintaa: Esa Mattilan taksakirjan mukaan tavaranäytteen taksa yhdistettiin 1.12.1948 painotuotteeseen ja tämän tiedon mukaan kyseessä siis on painotuote. Petteri Hannulan kirjan mukaan (ilmeisesti) tavaranäyte jatkoi elämäänsä vielä vuonna 1953.
Pohjoismaihin, erityisesti rakkaaseen naapuriimme Ruotsiin menneitä lähetyksiä usein aliarvioidaan sillä postinkulku toimi Ruotsiin keskeytyksettä koko M30 käyttöajan. Kuten olen jo aiemmin todennut (useammankin kerran) on Islanti Pohjoismaista vaikein kohdemaa ja sodan aikana Norja on myös vaikea. Tanskaan on postia mennyt aina paljon. Tällä kertaa oli myytävänä muutamia kiinnostavia Pohjoismaihin menneitä kohteita, joista muutama jopa mielestäni erittäin hyväkin kohde.
Yllä: Helsingistä 24.9.1942 Tukholmaan Ruotsiin lähetetty lentokirje. M30 4mk postitalo ja 50p vihreä leijonamerkki, yhteensä 4½mk. Sensuroitu. Taksa: Kirje (-20g) Pohjoismaihin (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk, lentolisä (-20g) Pohjoismaihin (1.4.1928-30.9.1942) 1,00mk, yhteensä 4,50mk. Yhden kuukauden taksa-aika. Kysymyksessä on erittäin lyhyt taksa-aika, joka tekee kohteesta huomattavasti paremman kuin miltä se saattaa lähtökohtaisesti: ”lentokirje Ruotsiin”, vaikuttaa. Limitti 20€, myyntihinta 39€. Mielestäni maltillinen hinta aika vaikeasta kohteesta.
Yllä: Postikortti Hangosta 25.8.1945 Skiveen Tanskaan. M30 3mk punainen leijona single. Tanskan sensuuri. Taksa: Postikortti Pohjoismaihin (1.7.1945 – 15.1.1946) 3,00mk. 6,5kk taksa-aika. On tunnettu tosiasia M30 keräilijöiden (ja muidenkin) keskuudessa, että 3mk punainen yksin postikortilla ulkomaille on käyttösarjan harvinaisin yksittäiskäyttö, vain yksi kohde tunnetaan. Tämän takia Tanskaan postikortilla mennyt single on hyvä kohde ja sitä voi käyttää 3mk punaisen singlekohteena kokoelmassakin. Postikortti on Lauri Peltosen lähettämä, mutta se ei vähennä sen arvoa, sillä ”olihan Peltosellakin oikeus lähettää postia”. Lähtöhinta 20€, myyntihinta 85€. Huutelin vähän aikaa mukana, kunnes hinta tuli liian suolaiseksi minulle.
Yllä: Helsingistä 3.1.1948 Siglufsjöduriin Islantiin lähetetty painotuotekirje. M30 3mk harmaa single. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.1.1948 – 30.6.1948) 3,00mk. 6kk taksa-aika.
Kysymyksessä on vaikea yksittäispostite 3mk harmaalla leijonamerkillä. Vaikeaksi kohteen tekee oikeastaan kaksi asiaa, lyhyehkö taksa aika (6kk) sekä se, että taksa-aikaan ei kuulu Joulu, joka oli painotuotteiden yleisin lähetysaika (joulukortit). Tällaisia kohteita on lähiaikoina kuitenkin liikkunut silloin tällöin, mm. jonkin aikaa sitten Hellman huutokaupassa oli myytävänä vastaava Tsekkoslovakiaan lähetetty kohde, tuolloin limitti oli 400€. Kohde jäi myymättä. Tämä kohde on mielestäni vähintäänkin yhtä hyvä kuin tuo Tsekkoslovakiaan mennyt. Erityishuomiota tulee kiinnittää lähetysaikaan: 3mk painotuotteen taksa ulkomaille alkoi 1.1.1948, mutta taksalle tarkoitettu 3mk vihreä merkki ilmestyi ”vasta” 9.2.1948. Taksalle siis sopivat parin kuukauden ajan yksinään vain aiemmin julkaistut 3mk merkit. Limitti 12€, myyntihinta 90€. Oliko hinta hyvä? Se on kiinni siitä kuka asiaa pohtii, jos kokoelmasta löytyy vastaava kohde, ei ehkä olisi kannattanut, jos ei löydy oli tämä hyvä mahdollisuus saada hyvä kohde järkihintaan. [Korjaus 31.5.2015 – toinen myytävänä ollut kohde ei ollut mennyt Eestiin vaan Tsekkoslovakiaan]
Yllä: Uuraalta (nykyiseltä nimeltään Vysotsk) 14.12.1934 Moskovaan lähetetty kirje. M30 2½mk sininen single. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.12.1931 – 31.10.1936) 2,50mk. Siisti kohde ja hyvä kohdemaa. Neuvostoliittoon menneitä kohteita on aika vähän liikenteessä. Lähtöhinta 10€, myyntihinta 18€.
Yllä: Helsingistä 18.8.1934 Greifswaldiin Saksaan lähetetty lentopainotuote. M30 10mk Single, saksalainen lentopostileimaus. Taksa: Painotuote (51-100g) ulkomaille (1.12.1931 – 30.9.1942) 1,00mk, AO-lähetyksen lentotaksa Eurooppaan jokaiselta 50 grammalta (1.4.1928 – 30.9.1942) 4,00mk = 2*4,00mk=8,00mk, yhteensä 10,00mk. Ylitaksa 1mk! Lentopainotuotteet ovat hyviä kohteita, toki eivät väärätaksaisina niin kovin hyviä. Myytiin pohjahinnalla 15€.
Yllä: Mielestäni ehkä koko huutokaupan kiinnostavin postihistoriakohde, Saksan kenttäpostissa 3.11.1941 lähetetty ja kulkenut kirje, suomalaisen SS-miehen lähettämä. SS-miesten posti kulki saksalaisessa kenttäpostissa ja sitten kuriirin tuomana Suomeen Insinööritoimisto Ratakseen. Rataksessa lisättiin kotimaan postitukseen tarvittava 2,75mk lila merkki 25.10.1941 ja lähetettiin edelleen kotimaiseen osoitteeseen. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (16.6.1946 – 30.9.1942) 2,75mk. Kuriiripostilla kulkeneet M30 lähetykset ovat erittäin harvinaisia. Myytiin pohjahinnalla 50€.
Yllä: SS-vapaaehtoiselle Saksaan (kenttäpostiin) Virenoja as. postipysäkiltä lähetetty kirje. M30 2,75mk violetti single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (16.6.1946 – 30.9.1942) 2,75mk. Kirje on osoitettu Insinööritoimisto Ratakseen, jossa sille on leimattu Saksan kenttäpostileilma, pyöreä ”Feldpost – F”, jonka jälkeen se on jatkanut matkaansa, sensuroitu ja lähetetty Saksaan. Nämä ovat yleisempia kuin posti Saksasta Suomeen M30 merkein ja tunnetumpia. Tällaiset kuoret ovat haluttuja. Lähtöhinta 15€, myyntihinta 182€.
Helsinkiläinen Insinööritoimisto Ratas hoiti SS-vapaaehtoisten postia aina 27.5.1942 osoitteessa Temppelikatu 4B 3krs. Lisätietoja SS-kenttäpostissa mm. täältä.
Yllä: Helsingistä 31.7.1942 Madridiin Helsinkiin lähetetty postikortti. Suomen ja Espanjan sensuuri, ehkä myös Saksan. Ruskea ”töhkä” kortin päällä saattaa olla kemialliseen sensuuriin, eli salakirjoituksen paljastamiseen käytetyn aineen jättämä jälki. Leimattu myös Correio Aereo, eli lentoposti leimalla Madridissa, kulkenut siis lentona ainakin jonkin osan matkaa. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1936 – 30.9.1942) 2,00mk. Espanja oli Sveitsin lisäksi yksi niitä harvoja maita, joihin postikortti sodan aikana meni läpi. Myytiin lähtöhintaan 15€.
Yllä: Helsingistä 18.7.1943 Unkariin lähetetty postikortti. M30 2mk keltainen single, sensuroitu. Taksa: Euroopan Posti- ja Pikatiedotusliiton postikorttitaksa (1.10.1942 – 8.9.1944) 2,00mk. Unkari liittyi liittoon 1.12.1942 ja sopimuksen mukaisesti postikortti kulki kotimaan taksalla. Unkariin menneet lähetykset sodan aikana erikoistaksalla ovat harvinaisia. Pienestä nuhruisuudesta huolimatta kysymyksessä on erinomainen kohde. Lähtöhinta 20€, myyntihinta 34€. Mielestäni halpa hinta tästä vaikeasta kohteesta.
Yllä: Kilosta 24.9.1944 Berniin Sveitsiin lähetetty toisen painoluokan kirje. M30 2kpl 3½mk oliivi, yhteensä 7mk. Suomen ja Saksan sensuurit ja kemiallisen sensuurin jäljet. Ehkä junaleimaus ”153”. Taksa: Kirje (21-40g) ulkomaille (1.10.1942 – 30.6.1945) 7,00mk. Sarjassamme kohteita, jotka eivät näytä juuri miltään, mutta ovat kiinnostavia, nimittäin on syytä huomioida ajankohta taas hyvin tarkkaan – 24.9. 1944 postinkulku Suomesta Saksaan oli jo keskeytynyt ja välirauha solmittu 19.9.1944. Posti Sveitsiin kuitenkin yhä kulki, Saksan kautta! Lähetys on ajalta, jolloin Sveitsi oli Ruotsin lisäksi lähes ainoita ulkomaita joihin posti ylipäätään kulki. Hyvä postihistoriallinen kohde ja vaikeampi toisen painoluokan lähetys. Limitti 20€, myyntihinta 22€. Mielestäni halvalla meni. Yllä: Helsingistä 20.2.1945 Lontooseen Englantiin lähetetty lentokirje. M30 10mk Saimaa ja 2½mk punainen leijona, yhteensä 12½mk. Englannin sensuuri. Takaisinlähetetty ”retour”. Taksa: Kirje (<20g) ulkomaille (1.10.1942 – 30.6.1945) 4,50mk, Lentolisä Englantiin (19.2.1945 – 27.2.1945) 4,00mk / 5g = 2*4,00mk = 8,00mk, yhteensä 12,50mk. Erittäin lyhyt taksa-aika 9pv, M30 käyttöajan lyhyimpiä taksoja. Lyhyin on ns. Zeppelin-taksa, jonka virallinen kesto oli vain yhden päivän. Lähtöhinta 30€, myyntihinta 72€.
Yllä: Helsingistä (Helsinki Avion) 7.33.1948 Bambergiin Saksaan lähetetty kirjattu lehtokirje. M30 30mk linja-auto single. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1947 – 30.6.1948) 12,00mk, kirjaaminen ulkomaille (1.1.1947 – 30.6.1948) 12,00mk, lentolisä Eurooppaan per 5g (24.10.1945 – 30.9.1957) 3,00mk = 2*3,00mk = 6,00mk, yhteensä 30,00mk. Sodan jälkeen Saksaan sai lähettää kirjattuja kirjeitä vasta alkaen 23.2.1948. Taksa-aika oli siis 4kk 1vko mittainen.
Tämän kohteen lisäksi oli myytävänä myös toinen ”varhainen” sodan jälkeinen Saksan mennyt pikana lähetetty kirje. Varhainen siksi, että kirje oli lähetetty vuonna 1948 kesäkuussa ja pikakirjeiden lähettäminen tuli tietyille vyöhykkeille mahdolliseksi vasta kesäkuussa 1948. Kirje oli kulkenut brittiläiselle vyöhykkeelle ja sensuroitu brittiläisten toimesta. Näitä tietoja postin avautumisesta Saksaan sain ongittua Esko Seitsosen kokoelmasta LAPOEX-15 näyttelyssä.
Kauemmaksi menneitäkin lähetyksiä oli myytävänä, esittelen tässä kolme.
Yllä: Vaasasta 11.2.1946 Intiaan lähetetty kirje. M30 Saimaa single. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 10,00mk. Vaikea kohdemaa. Myytiin limitillä 10€, joka mielestäni tämän kohteen hinta oli edullinen, sillä kohdemaa on haastava. Siitäkin huolimatta, että kuori ei ole aivan prima.
Yllä: Karachiin Pakistaniin 7.5.1951 Helsingistä lähetetty lentokirje. M30 35mk Olavinlinna single. Hyvä kohdemaa. Taksa: Kirje ulkomaille (1.11.1949 – 31.12.1951) 20,00mk, lentolisä per 5 grammaa vyöhyke 3 (1.12.1950 – 30.6.1953) 15,00mk, yhteensä 35,00mk. Limitti 12€, myytiin 33€. Vaikea kohdemaa toi hintaa.
Asko Ivalo toimi ulkoministeriön palveluksessa vuodesta 1926 alkaen 40 vuoden ajan. Hän oli syntynyt 1901 ja kuoli 1968. Ivalo toimi diplomaattina ja ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä. Ivalo toimi diplomaattina Tallinnassa, Tukholmassa, Moskovassa, Bulgariassa, Jugoslaviassa, Pariisissa, Haagissa, Ankarassa, Teheranissa, Karachissa, Roomassa ja New Delhissä. Ivalon postia on verrattaen usein myynnissä huutokaupoissa.
Yllä: Helsingistä 11.5.1949 Philadelphiaan USA:n lähetetty painotuotekirjekuori. M30 6mk oranssi single. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.7.1948 – 31.10.1949) 6,00mk. Kuori on lähetetty ennen kuin 6mk vihreä ilmestyi. Limitti 20, myytiin 29e.
Tällä kertaa sorruin kurittamaan lompakkoani vähän liiankin kanssa, mutta kaikkia asioita ei keräilijän kannata oman ruokakuntansa kanssa täydellisesti jakaa, joten uskoisin tästäkin selvittävän! Jos pitää osoittaa kohde, jonka hinta oli mielestäni suhteellisen kallis, niin mieleeni tulee sähkösanoman edelleen lähetys kynämitätöidyllä 2mk mustansinisellä merkillä. Edullisia kohteita oli tällä kertaa mielestäni useita.