Kesäkuu on jo ohi, mutta vielä ehtii käydä läpi Suomen Filateliapalvelun kesäkuun huutokauppaa ja sen tuloksia. Blogikirjoittaja huomaa, että työ haittaa rankasti harrastuksia ja kirjoittaminen on jäänyt lähiaikoina hieman paitsioon. Kesällä toivottavasti kuitenkin ehdin muutaman tarinan kirjoittaa. Mutta nyt asiaan, eli huutokauppaan: Jälleen kerran Suomen Filateliapalvelun huutokaupassa oli kaikenlaista mielenkiintoista M30 keräilijälle – ei kuitenkaan mitään uskomatonta, mutta ”pikkuhyvää” ja mukana oli muutama kohde, joiden kanssa oli syytä käyttää ns. hoksnokkaa. Aloitan tapani mukaan kotimaan lähetyksistä ja siirryn pikkuhiljaa kaukomaihin. Tällä kertaa jätän ”filatelian” pois tarkastelusta ja keskityn postihistoriaan.
Yllä: Onnittelu postikortti Liperistä kenttäpostiin 18.10.1943. Käytetty ”tavallista” M30 merkkiä lähettämiseen kenttäpostiosoitteeseen 16.10.1943 jälkeen. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Mielestäni erittäin kiinnostava kohde oli vuonna 1943 lähetetty painotuotepostikortti Liperistä kenttäpostiin. Kortti oli kulkenut lokakuussa, eli ei pääsiäisen eikä joulun aikaan, vaan ilmeisesti syntymäpäivä tai nimipäivätervehdyksenä. Mielenkiintoisen kortista tekee se, että se on lähetetty painotuotteen taksalla käyttämällä M30 50p vihreätä leijonamerkkiä aikana, jolloin joulun tai pääsiäisen erikoistaksa kenttäpostiin ei ole ollut voimassa. Kyseessä onkin kiinnostava juttu, josta käsikirja (Suomen Postimerkkien Käsikirja, osa IV, s. 168) kertoo seuraavasti otsikon ”Yleismerkit kenttäpostimerkkeinä” alla: ”Asetuksella määrättiin, että maksullisia kenttäpostimerkkejä oli 16.10.1943 alkaen käytettävä kenttäpostikirjelähetyksillä, joita ei ollut varustettu maksuttomilla kenttäpostimerkeillä. Tästä poiketen annettiin kuitenkin määräys, jolla pelkästään joulu- tai uudenvuodentervehdyksen sisältävän kettäpostilähetyksen sai 10.12.1943-10.1.1944 varustaa 50 pennin merkillä (kirjoittajan huomio: Eli siis painotuotteen taksalla). Määräys oli voimassa myös pääsiäisen aikana 1944. Postilaitos on hyväksynyt myös pelkän onnittelukortin, kihlausilmoituksen tai vastaavan lähettämisen avonaisessa kuoressa muinakin aikoina varustettuna 50 pennin merkillä. Näillä lähetyksillä siis tavalliset postimerkit olivat täysiasteikkoisia kenttäpostimerkkejä.” Tässä on kysessä ”pelkkä onnittelukortti”. Näitä joulun 1943 tai pääsiäisen 1944 pääsiäisen erikoistaksa-aikojen ulkopuolella lähetettyjä painotuotelähetyksiä kenttäpostiin ei tunneta kovinkaan montaa. Myyntihinta 35,20€ – ilmeisesti ostajakunnassa oli asian havainneita henkilöitä enemmän kuin yksi.
Yllä: Vakuutettu toisen painoluokan kirje Helsingistä 30.5.1947 Putkilahdelle.25mk puunhakkaaja single. Vakuutusmäärä viisituhatta markkaa. Taksa: Kirje (21-125g) kotimaassa (1.1.1947 – 31.12.1947) 15,00mk, kirjaaminen (1.1.1947 – 31.12.1947) 10,00mk, vakuuttaminen 1mk / 1000mk (1.7.1945 – 30.6.1950) 5,00mk, yhteensä 25,00mk. Hyvä singlekohde. Myyntihinta 26 euroa. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Yllä: Kotimaan lentokirje Kemistä 20.9.1951 Helsinkiin. M30 leijonamerkeillä maksettu yhteensä 22mk. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.7.1950 – 31.12.1951) 20,00mk, kotimaan (-20g) lentolisä (1.10.1942 – 31.12.1962) 2,00mk, yhteensä 22,00mk. Jäi myymättä huutokaupan aikana – lähtöhinta oli ilmeisesti liian korkea. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Muita kiinnostavia myytävänä olleita kotimaisia ”pikkuhyviä” kohteita olivat mm. 25mk puunhakkaaja merkki singlenä vakuutetulla kuorella ja 5mk violetti yksin korkeamman painoluokan painotuotteella kohtalaisen lyhyeksi jääneellä käyttö / taksa-ajalla. Mukana oli myös ehiöleikkeellä postitettu postikortti ja kotimaan lentokirje.
Yllä: Postikortti 29.7.1939 Toholammilta Helsinkiin. Käytetty ehiöleikettä postimaksun maksamiseen, eli kyseessä on ”laiton” käyttö. Taksa: Postikortti kotimaassa (1.12.1931 – 15.6.1940) 1,25mk. Myyntihinta 22,55€ oli mielestäni yllättävän korkea – vastaavia on saanut aiemmin edullisemmin. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.Yllä: Painotuotekirjekuori 10.11.1945 Turusta Saloon, painomerkintä 230g eli viides painoluokka. M30 5mk violetti single. Taksa: Painotuote (200-250g) kotimaassa ( 1.12.1944 – 15.1.1946) 5,00mk. Kohteen tekee erinomaiseksi se, että 5mk violetti julkaistiin vasta 29.10.1945 ja näin ollen kyseinen taksa oli mahdollinen tällä merkillä vain noin 2½ kuukautta. Lyhyt taksa-aika! Kohteen hyvyys havaittiin ja myyntihinta kipusi aina yli 55 euron. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Pohjoismaisia ”herkkuja” ei ollut varsinaisesti myytävänä ulkomaan painotuotteen taksaista M30 3mk harmaata single postikorttipainotuotetta lukuun ottamatta. Eurooppaan kulkeneita mielenkiintoisia lähetyksiä sitten olikin muutamia. Kuvaavaa oli, että myytävien kohteiden joukossa oli kohteita, joiden ymmärtäminen vaati kohtalaisen hyvää tuntemusta sodanaikaisesta postinkulusta ja ainakin pientä perehtyneisyyttä siihen, että minkälaiset kohteet ovat niitä vaikeampia sodan aikaisia M30 kohteita.
Yllä: Getasta, Ahvenanmaalta 17.3.1948 Mariehamniin merimiehelle (perämies) lähetetty painotuotepostikortti, joka on edelleenlähetetty Norjaan. Taksa: painotuote (-50g) kotimaassa 1.1.1948 – 31.12.1948) 3,00mk => edelleenlähetetty Norjaan, eli ulkomaan painotuotteen taksa-alueelle – ulkomaan painotuotteen taksa oli kuitenkin lähetysaikana sama kuin kotimaassa. Mariehamnin kauttakulkuleimaus 17.3.1948. Tämä 3mk harmaa single ulkomaan painotuotteella on hyvä kohde, tässä tapauksessa kuitenkin kysymys on tapauksesta jota voidaan amerikkalaisittain kutsua sanoilla ”close, but no cigar” eli ei sittenkään aivan nappiin. Myyntihinta oli limitti 30€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Yllä: Erittäin mielenkiintoinen postikortti Helsingistä 24.10.1939 Königsbergiin Itä-Preussiin eli Memelin alueelle. M30 ehiökortilla 3kpl 25p ruskeita M30 leijonia, yhteensä 2mk. Sotasensuurin tarkastama Suomessa ja Saksan asevoimien leimaus ”Von der Wermacht zugelassen” eli Wehrmachtin ”läpipäästämä”. Sensuurileima ”Auslandsnachrichtenprufstelle – Königsberg (Pr)”, jonka epäilen olevan hiukan harvinaisemman. Königsbergin leimaus 28.10.1939. ”Nicht abgeholt – non reclame” lipuke ja kosmos kynällä kirjoitettu ”retour” ja leima ”zurück”. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1936 – 30.9.1942) 2,00mk. Kiinnostavaksi tämän postikortin tekee se, että Itä-Preussiin ei suinkaan kulkenut paljon postia ja ajankohta on erittäin mielenkiintoinen – Saksa oli hyökännyt Puolaan 1.9. ja käytännössä syyskuun puoleen väliin mennessä sota oli ohi, vain Varsova pinnisteli 27.9. asti. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Yllä näkyvä Itä-Preussiin lähetetty postikortti on sinänsä erinomainen kohde, että lähettämisen aikaan Itä-Preussi tai Memel (millä nimellä alue myöskin tunnetaan) oli käytännössä sotatoimialuetta Saksan hyökättyä Puolaan syyskuussa 1939 ja postin kulku alueelle oli suljettu tai ainakin rajoitettu. Neuvostoliittolaiset odottivat 17.9.1939 ennen kuin aloittivat oman hyökkäyksensä – muistetaan, että kyseessä oli Saksan ja Neuvostoliiton välisen Molotov – Ribbentrop sopimuksen mukainen sotatoimi, jossa Puola oli jaettu kummankin maan etupiiriin. Puolan sotavoima oli keskitetty Länsi-rintamalle Saksaa vastaan ja Neuvostoliitto pystyi helposti valloittamaan Itä-Puolan. Alla näkyvä postikortti, jolla on käytetty singlenä 2½mk punainen M30 leijonamerkki näyttää ensialkuun erinomaiselta, mutta tarkempi tutkinta osoittaa, että kyseessä on painotuotteeksi laskettava lähetys – nimittäin kortille on kirjoitettu vain hyvin vähän ja se olisi voitu lähettää painotuotteen taksalla, joka oli 1 markka. 2½mk punainen single postikortti ulkomaille on erittäin harvinainen kohde ja niitä tunnetaan ehkäpä kymmenisen kappaletta.
Yllä: Postikortti 9.10.1942 Amsterdamiin, Hollantiin. M30 2½mk punainen leijona single. Saksan sensuuri (b) Berlin.Huomattavaa on se, että kortille on kirjoitettu niin vähän tekstiä, että se olisi kulkenut painotuotteen taksalla! Näin ollen kohde voidaan tulkita väärätaksaiseksi. Taksa: Painotuote (-50g) ulkomaille (1.10.1942 – 31.8.1945) 1,00mk. Väärä taksa. Myyntihinta 99 euroa. Jos kyseessä olisi ollut ”aito” postikorttilähetys, olisi hinta noussut tästä ylöspäin. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Yllä: Toisen painoluokan kirje Helsingistä 8.6.1943 Nogetiin, Ranskaan. Saksan sensuuri. M30 3½mk oliivi tupla, yhteensä 7mk. Taksa: Kirje (21-40g) ulkomaille (1.10.1942 – 30.6.1945) 7,00mk. Ranska ei kuulunut sodan aikaisten erikoistaksojen piiriin, joten kirjeposti kulki ”normaalilla” ulkomaan taksalla. Toisen painoluokan lähetykset sodan aikana ulkomaille ovat vaikeita kohteita. Myyntihinta 30€, joka oli myös kohteen limitti. Ilmeisesti tavallinen merkki (3½mk oliivi) pelotti? Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Yllä: Helsingistä 16.7.1947 Düsseldorfiin, Saksaan Englantilaiselle vyöhykkeelle lähetetty kirje. Englantilaisten sensuuri Saksassa. M30 6mk oranssi tupla, yhteensä 12mk. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1947 – 30.6.1948) 12,00mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Yllä näkyvä Saksaan sodan jälkeen mennyt lähetys näyttää sensuuriensa takia kiinnostavalta, mutta sensuuri on kuitenkin tavallaan vain osa tarinaa, nimittäin tärkeää on näissä Saksaan menneissä lähetyksissä olla perillä postin aukeamisen aikataulusta. Eli kysymys on siitä, että milloin posti Saksaan sodan jälkeen ylipäätään avautui. Kirjepostin kuljetus Saksaan lakkasi niinkin ”aikaisin” kuin 4.9.1944 ja alkoi uudelleen vasta 4.12.1946. Tämä lähetys ei siis ole kovin aikainen. Esko Seitsonen esitteli Saksan postin avautumista Lapoex 2015 näyttelyssä. Toivottavasti uusi taksakirja, joka on tuloillaan tuo nämäkin asiat ”kaiken kansan” tietoisuuteen entistä paremmin.
Yllä: Helsingistä 30.3.1948 Izmiriin, Turkkiin lähetetty lentokirje. M30 25mk puunkaataja single. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.1.1947-30.6.1948) 12,00mk, lentolisä ( vyöhyke 3 (15.1.1947 – 30.11.1948) 13,00mk, yhteensä 25,00mk. Hyvä yksittäiskäyttö hieman paremmalla lentotaksalla. Ei mennyt kaupaksi huutokaupan aikana. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Yllä: Kuopiosta 21.3.1932 Addis-Abebaan Etiopiaan lähetetty kirjattu kirje. M30 merkejä yhteensä 5,05mk:n edestä. Takana sulkija sekä mikä tärkeintä saapumisleima Addis-Abeba 5.4.1932. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.12.1931 – 31.10.1936) 2,50mk, kirjaaminen ulkomaille (1.12.1931 – 31.8.1942) 2,50mk, yhteensä 5,00mk. Ylitaksa. Harvinainen kohdemaa. Myyntihinta 25,50€. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Tarkkasilmäiset huomaavat yllä näkyvän Etiopiaan menneen lähettäjän ja huomasivat heti myös käsialan: Kysymyksessä on tunnetun filatelistin Kuopiolaisen H.A. Granfeltin lähettämä kirje. Painakaa mieleenne nimi ja käsiala, jos ette sitä aiemmin ole tuntenut, nimittäin kyseinen Granfelt oli aktiivinen filatelisti ja häneltä säilynyttä postia ”mitä ihmeellisimpiin kohdemaihin” tunnetaan. Filatelisteilla oli aivan yhtä suuri oikeus lähettää postia minne halusivat, mutta on toki syytä ajoittain olla hieman kriittinen sen suhteen, että kuinka monta esimerkiksi Granfeltin lähettämää kohdetta laittaa kokoelmaansa yhtäaikaisesti. Helposti tulee mieleen, että aivan kaikki lähetykset eivät välttämättä olekaan olleet tarvepostia.