Suomen Filateliapalvelun 92. huutokaupassa oli myytävänä jonkin verran M30 kohteita, tällä kertaa ei kuitenkaan mitään kovin erikoista tai ainakaan allekirjoittanutta ylisanoihin siivittänyttä. Itse asiassa vaikutti vähän siltä, että kyseessä olisi tyypillinen ”ensimmäinen kesän jälkeinen” huutokauppa, johon oli jätetty vähän ”laiskasti” kohteita. Käyn muutamia kohteita läpi, mutta kuten sanottu, kohteita oli ylipäätään vähänlaisesti ja mitään erikoista ei tarjolla ollut; aloitan filateliapuolelta ja lopuksi kuvailen muutamia postihistoriakohteita.
Yllä: M30 35mk Olavinlinna-merkki laskoksella. Myyntihinta 20 euroa. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Myytävänä oli kolme M30 kuvamerkkiä, joissa on laskos, yksi 15mk Olavinlinna ja kaksi 35mk Olavinlinna merkkiä. Kaikissa edellämainituissa laskokset olivat kohtalaisen pieniä ja ohuita. Aiemmin, toukokuun HTO huutokaupan yhteydessä kävin läpi siirtymien, laskosten ja loistoleimojen hintoja, näihin hintoihin vertailtuna hintataso pysyi mielestäni jokseenkin samanlaisena. 15mk Olavinlinna laskoksella myytiin nyt 22 eurolla (limitti 20€) ja 35mk Olavinlinna-merkit kymmenellä (limitti) ja kahdellakymmenellä (limitti) eurolla, suuremman laskoksen saadessa korkeamman hinnan. Kuvista päätellen nämä 35mk Olavinlinna-merkit saattoivat olla eri paperilla, koska väri oli niin erilainen, mutta kyseessä saattaa olla myös ”oma keksintöni”…
Yllä: Saimaa 10mk vaaleanvioletti numerokuusilo nro. 184. Myyntihinta 150 euroa (limitti 90 euroa). Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Numerokuusiloita oli myytävänä erinä ja muutama erikseen, huomattava oli 10mk vaaleanvioletin kuusilon myyntihinta 150 euroa. Saman merkin numeropala kolmella merkillä myytiin sekin 46 eurolla. Vaaleanvioletilla on kysyntää!
Yllä: Lähes loisto 2mk keltainen Viipuri-leimattu, myyntihinta 275 euroa, lähtöhinta 5 euroa. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Loistoleimaisiakin oli myytävänä M30 leijonamerkkien ja kuvamerkkien osalta, tähän osastoon kuului myös tämän huutokaupan mielestäni suurin M30 ylilyönti, eli 2mk keltaisen merkin Viipurissa 11.8.1943 leimattu ”lähes loisto” kappale myytiin hintaan 275 euroa. Minun taidoillani ja tiedoillani tästä ei saa mitenkään tehtyä saavutetun hinnan arvoista kohdetta, toivottavasti joku osaa ”valistaa” minua.
Vihreä 20p leijonamerkki nappiloistona, ehkäpä ketjuleimasta jäi myymättä 5 euron limitillä, mielestäni tämä oli ihan ok kohde. Myöskin 1mk oranssi automaattimerkki numerolla loistoleimattuna jäi myymättä, limitti oli 30 euroa ja ehkäpä liian korkea. Harmaa 3mk merkki ei aivan nappiloistona, mutta loistoksi luokiteltavana kuitenkin myytiin vitosella ja vaaleanvioletti 10mk loistoleimainen Saimaa myytiin hintaan 11 euroa.
Myytävänä oli myös puolitettu leikkele, jossa postipysäkkileimalla ”Mantila” oli leimattu 2,75mk ja puolitettu 50p M30 leijonamerkit. Kohde myytiin hintaan 31,50 euroa limitin ollessa 30 euroa. Sama kohde jäi aiemmassa HTO huutokaupassa myymättä (tuolloin 50€ limitillä). FORD reijitetty 3mk oliivinvihreä merkki myytiin hintaan 6,50€ ja 8/5mk violetti merkki, jossa oli pieni lisäpainaman siirtymä meni kaupaksi vitosella.
Yllä: Leimattu 5mk violetti hammastamaton merkki. Limitti 200€, jäi myymättä. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Myytävänä oli myös 5mk violetti hammastamaton merkki Helsingissä 1945 leimattuna, kohteen pyynti oli kokonaiset 200 euroa. Merkki ei mennyt kaupaksi, mielestäni pyynti oli hurja. On erittäin todennäköistä, että kaikki hammastamattomat merkit ovat aikoinaan joutuneet filatelistien käsiin ja tällaiset leimaukset ovat ns. humpuukia. Vastaavaa merkkiä on myyty leimaamattomana huomattavasti edullisempaan hintaan – leimaamattomana siihen ei liity tätä humpuukiaspektia. Mikäli löytyisi kohde, joka on ”aidosti” kulkenut ja jonka voidaan jopa arvella olevan tarvelähetys… niin tilanne olisi eri. Näitäpä ei kuitenkaan vastaan ole ainakaan minun kohdallani tullut.
Yllä: Lentopostikortti ??.2.1940 Tukholman kautta Yhdysvaltoihin. 1,25mk keltainen ehiökortti ja 3kpl 3½mk sinistä M30 leijonamerkkiä, yhteensä 11,75mk. Kortille kirjoitettu ”via Berlin-Rom-Lissabon”. Kenttäpostileimattu ja ehiö mitätöity joukko-osasto leimalla ”Merivoimat 8”, sotasensuurin tarkastama, Tukholman kauttakulkuleima. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1936 – 30.9.1942) 2,00mk, postikortin lentolisä New Yorkiin Yhdysvaltoihin (25.7.1939 – 23.1.1941) 8,00mk kappale (vyöhyke 7), yhteensä 11,00mk. Ylitaksa! Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Yllä näkyvä ”3½ mk sininen 3 kpl lisämerkkeinä 1.25 mk ehiökortilla Usa:n Talvisodan aikana, useita leimoja, kiintoisa” on siis ”kiintoisuudestaan” huolimatta väärätaksainen ja minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että joukko-osasto leimamitätöinti, sensuuri ja kenttäpostileimaus ja kaikki kirjoitukset reittiin liittyen jne. viittaavat vahvasti filatelistin lähettämään postiin. Onnetonta on lisäksi tuo väärätaksaisuus, joka tekee koko hommasta mielestäni aika mauttoman – mikäli kyseessä olisi oikeataksainen lähetys, olisi tilanne hieman parempi, sillä lentopostikortteja Yhdysvaltoihin talvisodan aikaan kulki paljon vähemmän kuin kirjeitä. Sinänsä Yhdysvaltoihin lentoveneellä menneet lähetykset eivät ole mitenkään erityisen harvinaisia, mutta kortit tosiaan harvinaisempia kuin lentokirjeet. Myyntihinta 67 euroa (limitti oli 50 euroa).
Postihistoriapuolella myytävänä oli tällä kertaa nihkeästi tavaraa, joitakin lehtikääreitä ja yksi tiedustelulomake. Yksi kohde oli myynnissä ”paikallislehtikääre” otsikolla – tämä on tietysti M30 ajanjaksona ”harhaanjohtavaa markkinointia”, sillä lehtikääreet ovat yleisesti ottaen aina painotuotteita ja paikallispainotuotteita ei M30 käyttöaikana tunnettu lähetyslajina lainkaan.
Yllä: Lempäälästä 1945 Internointileiri 1:stä lähetetty kirje, leimaus ”Internointileiri 1”, 3½mk oliivi leijona single. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.9.1942 – 30.6.1945) 3,50mk. Kaikki oikeudet kuviin omistaa Suomen Filateliapalvelu Oy.
Kenttäpostin osastossa oli myytävänä yksi kiinnostava M30 kuori, Lempäälän internointileirin leimalla varustettu kuori 3½mk:n oliivilla merkillä varustetulla kotimaan kirjeellä. Nämä internointileirien leimoilla varustetut kuoret ovat ihan kivoja kohteita. Kohde myytiin hintaan 25,30 € lähtöhinta oli 15 €.