malli1930.fi

  • Etusivu
  • Blog
  • Hakemisto
  • In English

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2 maaliskuun, 2014 By Mikael Collan

Tämän artikkelin tarkoituksena on näyttää malli 1930 merkeillä ns. ”kiertolaisia” eli lähetyksiä, jotka on syystä tai toisesta lähetetty eteenpäin kerran tai useammin kuin kerran. Nähdään, että ”kiertolaisuuteen” useinkin syy on ollut matkustavalle vastaanottajalle lähetetyn kirjeen edelleen lähetys, osoitteen muuttuminen, lähetyksen palautus löytymättömän vastaanottajan johdosta tai joskus jokin muukin syy.

Merimiehille laivoille lähetetyt kirjeet ovat oma kiertolaisten ryhmänsä, joiden yhteydessä nähdään usein jännittäviä kohdemaita ja uskomattoman pitkiäkin lähetyksen tekemiä reissuja. Osa esiteltävistä lähetyksistä sopisi varmaankin hyvin kokoelmiin, joissa pyritään esittelemään mahdollisimman pitkiä matkoja kulkeneita lähetyksiä – tällaisten kokoelmienhan tekeminen on ”muodissa” ja hauska tapa tutkia ja esitellä postihistoriaa. Matkojen pituuksia voi arvioda mm. käyttämällä google mapsia (joka ei kuitenkaan toimi erityisen hyvin valtamerien yli menevillä matkoilla) tai käyttämällä linnuntietä matkat laskevaa matkalaskuria.

En ole näitä kiertolaisiani mitenkään erityisesti ryhmitellyt, vaan olen laittanut eri taksoja, kohdemaita jne. sattumanvaraisesti sekaisin. Mikäli näistä tekisi kokoelman tulisi esitystavassa olla jonkinlainen punainen lanka.

kiertolaiset kiertolaiset0001Yllä: Kirje 22.3.1937 Helsingistä Rotterdamiin Hollantiin laivalle SS Rönnskär. Laiva seilannut eteenpäin ja edeleen lähetetty 23.3.1937 Italiaan Follonicaan. 3½mk sininen yksin. Follonica on Rooman Pohjois-puolella Elban saaren korkeudella oleva satamakaupunki. Taksa: Kirje ulkomaille (-20g) 1.11.1936 – 30.9.1942 3,50mk.

kiertolaiset kiertolaiset0001Yllä: Kuopiosta 26.4.1937 Helsinkiin lähetetty kirje, 2mk karmiini M30 leijona. Vastaanottaja on lähtenyt Unkariin. Lisätty Helsingissä ulkomaan kirjemaksun täydentämiseksi 3 kpl 50p vihreitä 27.4.1937 ja edelleenlähetetty Budapestiin, jonne saapunut 30.4.1937. Taksa: Kotimaan kirje (-20g) 1.12.1931 – 15.6.1940 2,00mk. Kirje ulkomaille (-20g) 1.11.1936 – 30.9.1942 3,50mk. Lähetykset, joihin on edelleenlähetyksen takia lisätty ja mitätöity ”lisää” merkkejä ovat kiinnostavia kohteita.

kiertolaiset0010 kiertolaiset0011Yllä: Lentokirje Tanskaan Köpenhaminaan 24.8.1942 Raumalta laivalle SS Helmi, jonne saapunut 28.7.1942. Suomen ja Tanskan sensuurit. Edelleen lähetetty 29.8.1942 Norjaan Bergeniin, jonne saapunut vasta 15.8.1942. Kulkenut siis lentokirjeeksi kauan. Etupuolella 1mk oranssi ja takana 2,75mk violetti, yhteensä 3,75mk. Taksa: Kirje pohjoismaihin (-20g) 1.4.1942 – 31.8.1942 2,75mk, lentolisä Pohjoismaihin 1.4.1928 – 30.9.1942 (-20g) 1,00mk, yhteensä 3,75mk. Sodanaikainen posti Norjaan ei ole kovin tavallista.

[Kommentti: Yllä olevassa kohteessa ”tavattava” 1.4.1942 – 31.8.1942 oli viiden kuukauden mittainen taksa-aika johtuen painoluokkajaon muutoksesta. Ensimmäisen luokan kirjeen taksa pysyi muuttumattomana; muutos koski toista painoluokkaa ja sitä painavampia kirjeitä.]

kiertolaiset0008 kiertolaiset0009Yllä: Lentokirje kotimaassa Vaasasta 21.6.1951 Rovaniemelle, jonne tullut perille 23.6.1951. 7mk punainen ja 5kpl 3mk keltainen, yhteensä 22mk. Rovaniemeltä edelleen lähetetty Seinäjoelle lääninsairaalaan (Vaasan kautta) 26.6.1951, jossa todettu samana päivänä ”ei lääninsairaalassa” ja lähetetty takaisin Vaasaan jonne saapunut takaisin 26.6.1951. Taksa: Kirje (-20g) 1.7.1950 – 31.12.1951 20,00mk, kotimaan lentolisä (-20g) 1.10.1942 – 31.12.1962 2,00mk, yhteensä 22,00mk.

kiertolaiset0022Yllä: Painotuotepostikortti Orivedeltä 20.9.1946 Roomaan Italiaan. 2kpl 1mk vihreä leijona 2x10p punainen M17 ehiökuorella, jonka käypäisyys on mennyt umpeen 31.12.1930 ja jota varten on ehiöpainanteiden päälle sutaistu kosmoskynällä. Kirjoitettu Italiassa lyijykynällä ”Sconosciuto ad (via Principe) Amedeo 82” eli ”tuntematon Amedeo 82:ssa” ja postinkantajan nimikirjaimet. Leimattu ”Al mittente” lähettäjälle. Taksa: Painotuote ulkomaille (-50g) 1.9.1945 – 31.12.1946 2,00mk.

kiertolaiset0020 kiertolaiset0021Yllä: Kirje Saksaan Berliiniin Turusta 26.8.1930,2kpl 1mk oranssi leijona. Vastaanottaja ilm. lähtenyt hotellista, jonne kirje on lähetetty ja kirje lähetetty takaisin. Taksa: Kirje ulkomaille (-20g) 1.10.1925 – 30.11.1931 2,00mk. Leimattu maamme ensimmäisellä viestillisellä leimalla mennen tullen.

kiertolaiset0018 kiertolaiset0019Yllä: Painotuotepostikortti Viipurista 12.10.1931 Saksaan, Berliiniin, josta kertaalleen edelleenlähetetty kaupungin sisällä. M30 40p vihreä single. Kun vastaanottajaa ei ole löydetty lisätty ”Abgereist ohne Angabe der Adresse” lähtenyt ilmoittamatta osoitetta-lipuke, ”Retour” palautetaan leima ja lähetetty takaisin 16.10.1931. Postinkantajan merkintöjä lyijykynällä. Saapunut takaisin VIipuriin vielä lokakuussa (leimaus kortin etupuolella. Taksa: Painotuote ulkomaille (-50g) 1.1.1922 – 30.11.1931 0,40mk.

kiertolaiset0012 kiertolaiset0013Yllä: Lentokirje Yhdysvaltoihin Helsingistä 24.3.1939 Brooklyniin, New Yorkiin, jonne saapunut 6.4.1939 (Ensimmäinen osoite selviää katsomalla valoa vasten liimatun, koneella kirjoitetun lapun läpi ja ”vahvistuu” taksaa tutkimalla). 3½mk sininen ja 2mk karmiini, yhteensä 5½mk. Eteenpäin lähetetty San Franciscoon Californiaan, jonne saapunut 5.5.1939. Leimaus takana ”May 28 1939” ilmeisesti San Franciscossa, jonka jälkeen lähetetty vieläkin eteenpäin Chicagoon Illinoisiin, jonne saapunut 20.6.1939. Lyöty leimaus ”Observed in bad condition at Chicago, Ill. P.O.” – huomattu kirjeen olevan huonossa kunnossa. Lähetetty takaisin Suomeen. Taksa: Kirje ulkomaille (-20g) 1.11.1936 – 30.9.1942 3,50mk, lentolisä Vyöhyke 1 New Yorkin kaupunki (johon Brooklyn lasketaan): 1.4.1938 – 25.7.1939 2,00mk / 20g, yhteensä 5,50mk. Kulkenut n. 20900km.

kiertolaiset0003 kiertolaiset0004Yllä: Lentokirje Turusta 9.1.1947 Saksaan Bremerhaveniin laivalle SS Occidental Victory. Bremerhavenissa lyöty leima ”Nicht mehr an Bord des Schiffes. Abgereist. Nähere Adresse nicht bekannt” – Ei enää laivalla. Lähtenyt. Uusi osoite tuntematon. Ilmeisesti puolikas miehittäjän sensuurileimaa. Lähetetty takaisin Turkuun 21.1.1947: leimaus ”zuruck”. Matkalla merkit irtautuneet, jäljellä vain 8mk violetti; suomalainen ”Postimerkit irtautuneet”- leimaus. Taksa: Kirje ulkomaille (-20g) 1.1.1947 – 30.6.1948 12,00mk, lentolisä Eurooppaan 24.10.1945 – 30.9.1957 3,00mk/5g. Palautus ei ole ilmeisesti tullut lentopostina, koska lipukkeet yliviivattu.

malli1930 malli19300001

Yllä nähtävänä   17.6.1931 Bromarfista Ranskaan, Hotellissa asuvalle Paronitar Aminoffille lähetetty vakuutettu I luokan (<20g) kirje, joka vakuutetuille lähetyksille epätavallisella tavalla on lähetetty useita kertoja eteenpäin. Yleensä voidaan sanoa, että vakuutettujen lähetysten lähettäjä tiesi missä osoitteessa vastaanottaja oli. Tämä kirje on lähetetty eteenpäin ainakin kaksi kertaa, kunnes se on löytänyt perille ”Tourist Hotel, Lac Chambon”:iin 26.6.1931. Kirjeen takapuolella on Bromarfin sinetit 5kpl ja useita leimoja ja merkintöjä. Käytetyt M30 merkit ovat 5mk olavinlinna ja 2mk mustansininen leijona. Kirjeen taksa (I lk, <20g) ulkomaille oli (1.10.1925 – 30.11.1931) 2,00mk, kirjaaminen ulkomaille (1.1.1922 – 30.11.1931) 2,00mk ja vakuuttaminen (-300 kultafrangiin saakka) ulkomaille (1.1.1922 – 30.6.1945) 2,00mk. Lisäksi kohteelle on suoritettu ns. vakuutetun lähetyksen laskeminen, jonka taksa on ollut (1.7.1924 – 31.12.1934) 1,00mk. Yhteensä 7,00mk. Vakuutuksen arvon laskeminen voidaan myöskin todeta kuoren päälle kirjoitetusta tekstistä ”Assureras med 600:- sexhundra mark” ja tekstin alle kirjoitetusta ”Frs. 78,30″ eli kuudensadan markan arvosta vakuuttamisarvoa vastaava summa kultafrangeissa. Kuljettu matka n. 3000km.

uusia uusia0001

Yllä: Lentokirje Oulusta 18.1.1954 Itävaltaan Solbad Halliin, Poste Restante osoitteeseen; kuorelle kirjoitettu Postlagernd on Poste Restante saksaksi. M30 30mk linja-auto ja 1mk vihreä, yhteensä 31mk. Taksa: Kirje ulkomaille (-20g) 1.1.1952 – 31.5.1956 25,00mk, lentolisä Eurooppaan (per 5g) 24.10.1945 – 30.9.1057 3,00mk – kuori 10g eli 6,00mk; yhteensä 31,00mk.  Kuorta ei ole lunastettu, josta merkkinä ”nicht behoben – non réclamé” lipuke ja vaikka sille on mitätöity 22.1.54 Poste Restante maksua osoittava 30 groshenin Itävaltalainen lunastusmerkki, on se palautettu lunastamattomana Suomeen. Saapunut takaisin Ouluun 22.2.1954. Kuljettu matka n. 5500km

paik_kirj0008

Yllä: Helsingissä 9.3.1951 lähetetty paikalliskirje laivalle (Finlands Syd Amerika Linjen, M/S Aurora) ja edelleenlähetetty laivan perässä 12.3.1951 lentokirjeenä Rio de Janeiroon Brasiliaan. Taksa: Paikalliskirje (-20g) 12,00mk. Paikalliskirjeiden osalta edelleenlähetys tapahtui siten, että paikalliskirjeen taksa otetaan mukaan ja edelleen lähetyksen yhteydessä (paikallistaksa-alueen ulkopuolelle) lisätään vain puuttuva taksan osuus. Frankkeerauskoneella lisätty 60,00mk. Ulkomaan kirjetaksa (-20g) 1.11.1949 – 31.12.1951 20,00mk, lentolisä Brasiliaan (vyöhyke 8) 1.12.1950 – 30.6.1953 26,00mk/5g. Kirjeen paino ollut <10g, joten lentolisä yhteensä 2*26mk = 52mk, ulkomaan kirjetaksan ja paikalliskirjeen taksan ero 8,00mk (20-12=8), paikalliskirje 12mk, yhtensä 72,00mk. Oikea taksa. M30 12mk punaisen ja frankeerauksen sekapostite. Matka n. 12000km.

afrikka0009 afrikka0010

Yllä: Kirje 7.1.1933 Helsingistä Leopoldvilleen Belgian Kongoon, jonne saapunut 2.2.1933. Helsingissä lyöty ”T” lunastusleima ja ilmeisesti Leopoldvillessä sinisellä kosmoskynällä merkintä 10c. Lähetystä ei kuitenkaan ole lunastettu, koska vastaanottaja on tuntematon ”Inconnu a la Maison Maruan?” ja se on palautettu Helsinkiin ”retour Helsingfors”, jonne saapunut ilmeisesti 16.3.1933 ja josta edelleen lähetetty 1.4.1933 Seafordeen, Clough:n, Downin piirikuntaan (Co. Down) Pohjois-Irlantiin, josta edelleen Edinburghiin Skotlantiin, josta lopulta Greenlaw:on Berwickshireen Skotlantiin. Jossakin välissä, joko Edinburghissa tai Greenlawssa lyöty 10.4.1933 päivämääräleima. Ollut matkalla noin viikon yli 2kk. Taksa: Ulkomaan (-20g) kirjetaksa 1.12.1931 – 31.10.1936 2,50mk. Alitaksa 0,50mk. Matka n. 17200km

afrikka afrikka0001

Yllä: Turusta 13.6.1935 lentona Leopoldvilleen Belgian Kongoon lähetetty kirje. Merkintä Par Avion  Bruxelles – Leopoldville. Leimoista nähdään, että kulkenut Tukholman kautta (saapunut ilm. lentona Tukholmaan) 13.6.1935, josta laivalla Sassnitziin Saksaan ja sieltä junalla Berliiniin 14.6.1935. Berliinistä ilmeisesti junalla Lyoniin, josta lentona Marseilleen 17.6.1935 jonne saapunut samana päivänä. Joko lento on kulkenut harvoin tai sitten on Leopoldvilleen menty laivalla, mutta saapuminen sinne 26.6.1935. Leopoldvillessä todettu, että laiva on mennyt Kasai jokea ylös ”Sur riviere Kasai”, jonne kirje on seurannut. 2kpl 2½mk sininen, 2kpl 1½mk punainen ja 50p vihreä leijona, yhteensä 8,50mk. Tämän kapteeni Klas Roosin kirjeenvaihtoa on liikkeellä jonkin verran, mies on seilannut monessa paikassa. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.12.1931 – 31.10.1936 2,50mk, lentolisä ulkomaille (vyöhyke 4) 15.4.1935 – 31.3.1938 6,00mk/5g, yhteensä 8,50mk. Matka n. 8500km.

2mkmusi0001 2mkmusi0002

Yllä: 20.8.1931 Paraisilta Portsmouthiin Englantiin suomalaiselle laivalle lähetetty kirje, joka on lähetetty 24.8.1931 lähettäjän kirjeen takana ilmoittamaan osoitteeseen Tukholmaan Ruotsiin, jonne saapunut 27.8.1931 ja josta lähetetty Halmsundiin Umeåån. Leimattu 29.8.1931 Håknäs (joka on noin 40 kilometriä Umeåsta Etelään).  Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.10.1925 – 30.11.1931 2,00mk. Matka n. 3800km.

2mkmusi0030 2mkmusi0031

Yllä: Kirje Duluthiin Minnesotaan, USA:n  2.1.12.1932 Helsingistä. Postitukseen käytetty 2mk mustansininen ja 50p/40p vihreä, yhteensä 2½mk. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille 1.12.1931 – 31.10.1936 2,50mk. 2kk ajan taksalle ei ollut yksi sopivaa M30 merkkiä ja näin ollen tänä aikana taksa täytyi rakentaa muilla merkeillä. Kirje on palautettu, koska vastaanottajaa ei ole löydetty ”Returned to writer, unclaimed from Duluth Minn.” Useita Duluthin leimoja: 5.2.1932 ilmeisesti saapumisleima, 6.2.1932 Duluth Minn. gen. del. (general delivery – yleinen postinkanto) ja 9.2.1932 ilmeisesti takaisinlähetyksen leima. Matka n. 13700km.

2½mk blue0005 2½mk blue0006

Yllä: Ulkomaan ensimmäisen painoluokan kirje 10.11.1934 Helsingistä Lontooseen laivalle ”S/S L´Avenir”, joka on jo seilannut ja edelleenlähetetty 13.11.1934 Adelaideen, Etelä-Australiaan, josta vielä 18.12.1934 lähetetty Port Victorian satamakaupunkiin Adelaiden lähelle. Merkin käyttötarkoituksen mukainen postite. Matka n. 18200km.

2½mk blue00072½mk blue0008

Yllä: Kirje Taivassalosta 28.12.1932 Brooklyniin New Yorkiin, USA:an. Palautettu ”RETOUR”, koska vastaanottaja ollut tuntematon ”INCONNU” ja ”No such number” -seliteleima edessä ja takana – ilmeisesti osoite väärin. Saapunut ”Brooklyn STA”tion postitoimistoon 12.1.1933 josta seuraavana päivänä lähetetty eteenpäin ”Brooklyn Bush Terminal” postitoimistoon, jossa asiaa ”pohdittu 14.1. – 17.2.1933 kunnes lähetetty takaisin. Ollut reissussa ainakin kaksi kuukautta. Taksa: Ulkomaan kirjetaksa (-20g) 1.12.1931 – 31.10.1936 2,50mk. Matka n. 13200km.

2½mk blue0030 2½mk blue0031

Yllä: Lentokirje Helsingistä (Helsinki lentosatama) 1.10.1932 Singaporeen, tuolloiseen Brittiläisen Malaijisiirtomaahan. 5mk Olavinlinna ja 4kpl 2½mk sininen, yksi merkki lisäksi irtautunut, ilmeisesti ollut 2½mk sininen. Kulkenut Tukholman kautta (1.10.1932). Tullut perille Singaporeen 15.10.1932. Singaporessa todettu, että vastaanottaja on lähtenyt hotellistaan ”Not At” leimaukset ja edelleen lähetetty 17.10.1932 Penangiin, jonne saapunut päivää myöhemmin. Vastaanottajaa ei ole kirjeen ilmeisen kiertelemisen jälkeenkään löytynyt ja kirje on palannut ”Dead letter officeen” eli palautettavien kirjeiden toimistoon 30.11.1933 (HUOM! yli vuotta myöhemmin!) ja leimattu palautettavaksi ”Retour”. Saapunut Helsinkiin 26.12.1933 ja takaisin Lappeenrantaan uudenvuoden aatoksi 1933. Matkaa on tullut palautuksineen hulppeat n. 23000 kilometriä ja kirje on vaeltanut 14½ kuukautta. Taksa: Ulkomaan kirjetaksa (-20g) 1.12.1931 – 31.10.1936 2,50mk, lentolisä Euroopan ulkopuolelle 20.3.1932 – 19.6.1933 vyöhyke 3 15,00mk / 20g, yhteensä 17,50mk (jos kirjeen paino ollut alle 20g). Matka linnuntietä n. 20900km.

LaPe LaPe0001

Yllä: Lentokirje Turusta 23.1.1935 West Hartlepooliin Englantiin laivalle S/S Wipunen, joka seilannut eteenpäin ja edelleen lähetetty 29.1.1935 Genovaan Italiaan, jonne saapunut 2.2.1935. 2½mk sininen ja 2mk violetti, yhteensä 4½mk. Taksa: Ulkomaan kirjetaksa (-20g) 1.12.1931 – 31.10.1936 2,50mk, lentolisä Eurooppaan 1.4.1928 – 30.9.1942 2,00mk jokaiselta 20 grammalta, yhteensä 4,50mk.Matka n. 2900km.

2½mk blue0026 2½mk blue0027

Yllä: Lentokirje Lappeenrannasta 11.5.1932 Varsovaan Puolaan Berliinin kautta. ”Mit Luftpost Befördert – Luftpostamt Berlin C2″ ja Berliinin lähtöleimaus 13.5.1932 kohti Varsovaa, jonne saapunut 13.5.1932. Varsovassa lyöty puolan kielinen seliteleimaus ja edelleenlähetetty Budapestiin Unkariin, jonne saapunut 16.5.1932. Budapestista edelleen lähetetty eteenpäin Adonyyn jonne saapunut 18.5.1932. Adony on pieni kaupunki n. 50km Budapestista Etelään. Taksa: Ulkomaan kirjetaksa (-20g) 1.12.1931 – 31.10.1936 2,50mk, lentolisä Eurooppaan 1.4.1928 – 30.9.1942 2,00mk jokaiselta 20 grammalta, yhteensä 4,50mk.Matka n. 2400km.

seikkailleet

Yllä: Lentopostikortti Helsingistä 22.12.1953 Yhdysvaltoihin New Yorkiin, jossa vastaanottajaa ei ole löydetty. Kulkenut ainakin Lennox Hillin aseman postitoimiston, ja Church Streetin aseman postitoimistojen kautta. M30 25mk sininen ja 3mk harmaa, yhteensä 28mk. Ehkä palautettu Suomeen. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.1.1952 – 31.5.1956) 15,00mk , postikortin lentotaksa vyöhyke 4 (1.7.1953 – 30.9.1957) 12,00mk, yhteensä 27mk. Ylitaksa! Haiskahtaa hieman filateeliselta, koska muuten aika harvoin kukaan kirjoittaa postikorttiin lähettäjän osoitteen, toisaalta filatelisti olisi ehkäpä käyttänyt oikeaa taksaa.

Tarkoituksena on jatkaa kiertolaisten esittelyä toisessakin asiaa käsittelevässä artikkelissa.

Kategoriassa: Blog Avainsanoilla: edelleen lähetys, kiertolaiset, palautus, pitkä matka

M30 Blog

HTO Huutokauppa 70.

Tampereen kerhon kokous, Forssan keräilytapahtuma, Turun Kevät ja JFP:n huutokauppa

Tamcollect 2025

Merkki-Albertin huutokauppa, huhtikuu 2025

Kevään 2025 Hellman

Hannu Kauppi 1946-2025

Kevät etenee, keräily jatkuu

2025 ensimmäiset huutokaupat

Merkki-Albertin ja HTO huutokaupat

Postimerkkimessut, SF ja Forssan tapahtuma

HAFNIA 2024 – Kööpenhamina

Hellman 133.

HTO – JFP – SP

Syyskausi 2024 alkaa – Tanskan postimuseo

Etelän hedelmät

Forssan kerhon kesätapahtuma

JOEX24, Turun Kevät, Tampereen kerho, Upseerifilatelistit, JFP ja Liittokokous

Kirivaihde silmään

Alkuvuoden huutokauppakimara

Uusi merkkeilyvuosi 2024

Joulu tulee!

Postimerkkimessut, Merkki Albertin HK ja Forssan tapahtuma

Hellmanin syyshuutokauppa 2023

Syksy käynnistyi – JFP, HTO & SF

Kesä meni – filateliasyksy alkaa & terveisiä maailmalta

HTO 62 ja Forssan kerhon kesäpäivä Tammelassa

Kerhovierailut, Liittokokous ja SP-Lehden HK 112

Turun Kevät 2023

Forssan pääsiäisen tapahtuma

Merkki-Albertin 65

RiiHeX käteenjääneet ja visiitti Tampereelle

RiiHEx2023 – kansallinen näyttely

JFP, Hellman ja Riihex etkot

Kevään huutokauppoja ja postimerkin päivä

SP-Lehti ja Lahden kerhon huutokauppa

SP-Lehden suurhuutokauppa

Edellisen viimeiset ja uuden ensimmäiset

Vierailu Riihimäellä, huutokaupat ja modernin filatelian kohde

Kiireinen syyskausi

Vierailu HFF:ssa ja Hellman

Forssan kerhonäyttely ja 90-vuotisjuhla

TAVASTEX-22 (Osa 2) ja huutokaupoista

TAVASTEX-22

Hämeenlinnaa odotellessa

Syyskausi alkaa

Postia Ukrainaan ja Ukrainasta

Forssan kerhon kesätapahtuma

SP-Lehden HK 107 ja Liittokokous 2022

Huutokortti 28.

2022 Pääsiäinen Forssassa

Turun Kevät 2022

Huutokauppoja huutokauppoja!

Kairon postikongressi 1934

Hyvinkään kerhoilta

Huutokauppoja!

Vuoden 2021 viimeinen ja 2022 ensimmäinen HK

SF, HML ja HTO

SF 100 vuotta + marraskuun HK:t

Vierailu Jyväskylän kerhossa ja Merkki Albert 62.

Kirjamessut, SP-Lehden ja Vaasan HK

124. Hellman on-line

Syksy 2021: JFP, SP ja Postiljonen

Kylmän syksyn satoa

SAVOFILA 2021, M30 ehiökokoelma

SAVOFILA 2021, tapahtuma

SAVPEX 2021

Forssa, Lahti ja Helsinki ”kimara”

HTO 54. – Ei ihmetekoja

SP-Lehti ja Järvenpää toukokuussa

Lentopostia M30 keräilijän silmin

Merkki Albertin 61. HK

Hellman 120. ja live on-line järjestelmä

Järvenpään FP 20 ja HTO 53

Sinetti 144, SP-Lehti 50. ja kiinnostavaa lentopostia

Iso LaPe 2021 luettelo

Huutokortti ja SF juhla-HK

Kolmijalkainen jellona

Joulukuun HTO

Merkki Albertin 60.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

Alkusyksyn satoa

SFEX-2020 näyttely

Matkailu avartaa ja kesä kuivattaa

Tampereen Kerhoillan esitys

Suomen Filateliapalvelun 118. HK

HTO 50

M30 tietoisku on-line

Merkki-Albertin 59. huutokauppa

M30 fantasiafilateliaa

Hellman 117 Naantalissa

SP-Lehden 46. HK

HTO 49 – Kovia nousuja, mielenkiintoisia kohteita

Postimerkin päivä 2020

Lentoposti kiinnostaa

SP-Lehden ja Sinettipostin huutokaupat ja pikkuisen muutakin

2020-luvun ensimmäiset huutokaupat ja ennustukset

Vaasan Kerhon ja Abophilin huutokaupat

Oulun HK ja Marraskuun SFP

Merkki-Albert HK 58, marraskuu 2019

Lahden kerho ja Forssan tapahtuma

Postimerkkimessut 2019

Syyskuun 2019 JFP, Huutokortti ja HTO huutokaupat

Syyskuun 2019 Hellman

SP-Lehden HK 44

Sinetti 140. – Syyskauden avaus

Kesäkokous Kuopiossa

Stanley Gibbons, Lontoo

Argyll Etkin Ltd., Lontoo

Lahden kerhon HK, toukokuu 2019

JFP, Huutokortti ja SFP huutokaupat, 5/2019

Kevään 2019 VaFi- ja HTO-huutokaupat

Turun Kevät ja Argentinan ihmeet

Tamcollect 2019

Merkki-Albertin 57. HK

Joensuu 2019 ja Tamcollect ennakko

113. Hellman HK Naantalissa

90-luvun alun Filatelisteja selatessani…

HTO 45

SP-Lehti, Sinetti ja Huutokortti huutokaupat 2/2019

Taas Torontossa ja Oulun HK

Esitelmä Suomen Filatelistiseurassa 14.1.

M30 joulurauha ja 2019 ensimmäinen huutokauppa

Viikon 48/2018 huutokauppasuma

Merkki Albertin HK 56 – Marraskuussa

Forssan keräilytapahtuma, pyhäinmiestenpäivä 2018

Postimerkkimessut 2018 Helsingin Messukeskuksessa

111. Hellman HK Naantalissa

HTO 43. huutokauppa

Syyskuun alun huutokaupat

SFP:n syksyn ensimmäinen huutokauppa

KESFILA 2018 – kokoelman läpikäynti

EstEx 2018 Tallinna

Forssan kerhon kesätapahtuma Tammelassa

SFP huutokauppa 109

Toukokuun HTO huutokauppa ja M30 harvinaisuus

Huhtikuun huutokilpailut

Turun Kevät 2018

Merkki Albertin 55. huutokauppa

Kesfila 2018 käteen jääneet kohteet

Kesfila 2018 Jyväskylässä

Forssan kerhon keräilytapahtuma 31.3.2018

Hellman huutokauppa 3/2018

KESFILA 2018 etkot

Helmikuun huutokauppoja 2018

Vuoden 2018 alun huutokauppoja ym.

SP Lehden on-line HK 37

Finland Airmails 1920 – 1946

SFP huutokauppa 106 ja Huutokortti 11

Merkki Albertin 54. HK

Vaasan Filatelistien HK ja Forssan keräilytapahtuma

Vierailu Lahden kerhossa 30.10.2017

Postimerkkimessujen lauantai 28.10.2017

Hellman huutokauppa 13.-14.10.2017 Naantalissa

Vuonna 1947 julkaistut M30 merkit – kokoelma

Salon Filatelistikerhon 70-vuotisnäyttely ja keräilytapahtuma

Lahden kerhon THK 112

HTO huutokauppa #39

Sinetti-Postin huutokauppa 9/2017

Tsekin tragedia ja Puolan pettymys

Avoimen luokan M30 keräilyn buumi ympäri Suomen

SFP:n elokuun huutokauppa ja uudet tilat Naantalissa

Japanin M30 tyhjiö

Postal History of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 4

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 2

SFP huutokauppa Finlandia 2017 yhteydessä

Finlandia 2017 – Suurnäyttely Tampereella, Osa 1

HTO Huutokauppa 38 – Toukokuussa

Kaikkien M30 kohteiden tie ei vie Roomaan

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 3

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 2

Postal history of the Finnish model 1930 definitive stamps, osa 1

Merkki Albertin 53. ja Vaasan Filatelistien 76. huutokauppa

Hellman Huutokauppa 102

Mietteitä Liiton hallituksesta ensimmäisen vuoden jälkeen

Vierailu Tampereen kerhossa

37. HTO huutokauppa

SP-lehden huutokauppa ja muita kuulumisia

Finlandia 2017 ennakko – M30 kokoelmia FEPA näyttelyssä

Vuoden 2017 huutokauppakevään avaus SFP 101

Filateliapalvelun 100. ja HTO:n 36. huutokauppa 12/2016

Merkki Albertin Huutokauppa ja Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2016 Helsingin Messukeskuksessa

JF55 Järvenpäässä 8.-9.10.2016

HTO huutokauppa nro. 35

Lahden PK:n huutokauppa 111

Syyskuu 2016 on huutokauppakuu

SFP:n kesähuutokauppa

Forssan kerhon kesätapahtuma 2.6.2016

Nordia 2016 kuulumisia 2 – käteen jääneitä kohteita

Nordia 2016 kuulumisia 1 – oma osallistumiseni

Filateliapalvelujen huutokaupat maalis-huhtikuussa

Nordia 2016 Jyväskylässä – ennakko

Helmikuun 2016 huutokaupat ja muuta

M30 kokoelma-aiheita

SFP huutokauppa 1/2016

Gärtner Philatelic Promotion Award 2015

Joulukuun 2015 HTO huutokauppa

SFP huutokauppa 11/2015

Merkki Albertin 50. HK

30.10.2015 Forssan keräilytapahtuma

Stamp Forum 2015

Hellman huutokauppa 10/2015

Filatelian perässä Gdanskissa

Salon ja Turun keräilytapahtumat 10. ja 11.10.2015

TamCollect 2015

HTO huutokauppa 31

Syysiltoja sähköistänyttä M30 kauppaa

Vierailu Åbo Frimärkssamlarförening r.f.:n kokouksessa

Karelia Stampsin huutokauppa 9/2015

Suomen Filateliapalvelun 92. huutokauppa

Muutama sana M30 merkkien ”värierikoisuuksista”

6mk punainen – kuudes punainen leijona

Espanja – haastava maa M30 keräilijälle

Berliini ja M30

M30 ja Zeppelin

3mk punainen, viides M30 punainen leijona

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 2/2 ”postihistoria”

HTO huutokauppa 19.5.2015 – 1/2 ”filatelia”

Lahden Postimerkkikerhon 109. THK

LAPOEX 2015 – Lahti 11.4.2015

Forssan keräilytapahtuma 4.4.2015

2½mk punainen – neljäs ulkomaan postikortille tarkoitettu M30 leijona

Vierailu Lappeenrannan kerhossa 23.3.2015

Hellman-huutokauppa 21.3.2015

Turun Kevät 2015

2mk karmiini – talvisodan ajan punainen leijona

29. HTO huutokauppa 24.2.2015

112. Sinetti Posti huutokauppa

Gärtnerin 30. on-line huutokauppa Saksassa

1½mk punainen – toinen punainen leijona

1:20mk karmiini – ensimmäinen punainen leijonamerkki

Punaiset leijonat – ulkomaan postikorttia varten suunnitellut leijonamerkit

Merkki-Albertin 48. HK

Suomen Postimerkkilehden 22. HK

Keräilytapahtuma Forssassa 1.10.2014

Lahden Postimerkkikerhon 108 HK

Italian ihmeet ja M30

SFP / Hellman HK 18.10.2014

Turun kerhon tapahtuma 12.10.2014 Kupittaalla

Salon Filatelistikerhon 35. keräilytapahtuma 11.10.2014

25mk sininen, viimeinen ulkomaan taksalle julkaistu sininen M30 leijona

HTO huutokauppa 30.9.2014 ja M30

M30 perässä Tsekin Tasavallassa, Olomoucissa

20.8.2014 päättynyt SFP:n HK ja M30

1944 pääsiäisen ”erikoistaksa” kenttäpostiosoitteisiin

M30 20mk sininen leijona

7.7.2014 Pikavisiitti Tampereella

Etelä-Satakunnan Postimerkkikerhon 70-vuotis näyttely 28.6.2014 Vammalassa

15mk sininen leijona – 40 luvun viimeinen sininen ulkomaan taksalle julkaistu merkki

M30 kohteiden etsintää Torontossa ja Montréalissa

M30 ja erikoistaksa kenttäpostiosoitteisiin jouluna 1943

12mk sininen leijonamerkki – seitsemäs sininen leijona

10mk sininen – kuudes ulkomaan kirjetaksalle tarkoitettu M30 leijonamerkki

Forssan keräilytapahtuma 19.4.2014

AboEX 2014 – vuoden 2014 näyttelytapahtuma

M30 merkkien paperin paksuuksista ja paksuuden mittaamisesta

5mk sininen – viides M30 ulkomaankirjeelle tarkoitettu leijonamerkki

Lempäälän keräilytapahtuma 29.3.2014 Ideaparkissa

4½mk sininen leijona – neljäs ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Vapaakirjeiden ja postirahavapaiden lähetysten lisämaksuja M30 merkeillä

M30 kuvioleimaus ”Kotka 26b”

Filatelistien oma sensuuri ja M30

3½mk sininen leijona – kolmas ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

M30 ”kiertolaiset” 1/2

2½mk sininen leijona – toinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Ulkomaan kirjeelle tarkoitetut kymmenen M30 ”sinistä” leijonaa

Kotimaisen paketin varaosoitekortti

2mk mustansininen – ensimmäinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu M30 merkki

Turun Postimerkkikerhon keräilytapahtuma 2.2.2014 Kupittaalla

5p ruskea – M30 pieni suuri merkki

Käynti Hangossa LaPe:lla

Pikkupaketti – Saksalaisten Suomeen tuoma lähetyslaji

Joulukuussa tehtyjä päivityksiä artikkeleihin

M30 merkeillä Afrikkaan

M30 Paikalliskirje 3/3 – Neljä viimeistä taksa-aikaa 1948 – 1962

M30 Paikalliskirje 2/3 – Neljä ”keskimmäistä” taksa-aikaa 1942 – 1948

M30 Paikallispainotuote?

M30 paikalliskirjeet 1/3 – Neljä ensimmäistä taksa-aikaa 1930 – 1942

4mk Postitalo

Postiennakko-osoitus M30 merkeillä, sarjassamme ”jännä, mutta ei sittenkään ihmeellinen”

Myöhäiset M30 käytöt

M30 merkkien virallinen loppuunkäyttö 1962

Poste Restante maksu – ulkomaanlähetysten detalji

Tulli-postiosoitus M30 merkeillä

75p oranssi – tarkoituksellinen ”täytearvo”

M30 Ehiöleikkeen käyttö postimaksuna

Lunastuksia M30 Merkeillä

Hammastamattomat M30 merkit

300mk DC-6 Lentokone – M30 yläarvo

Puolitetut M30 merkit

60 penniä harmaa – M30 musta lammas

Vakuutetut lähetykset M30 merkeillä

M30 sanomalehden osoitteenmuutosilmoitus

Eräs malli 1930 käyttöajan lyhimpiä taksoja – 9 päivän taksa Englantiin 1945

M30 Blog in English

M30 Local letters 2/3 the four ”middle” rate periods

Nine day air mail rate to the UK

M30 Local letters 1/3 – the first four rate periods

Using a clipping from a stationary as postage

M30 Customs post-office order

Imperforated M30 definitives

www.malli1930.fi · M30 Blog - M30 keräilijän olohuone · Copyright Mikael Collan