Kauan odotettu Finlandia 2017, FEPAn Euroopan tason suurnäyttely alkoi keskiviikkona 25.5.2017 Tampere Talossa. Tulin paikalle keskiviikkona ennen puoltapäivää ja olin erittäin ilahtunut nähdessäni, että näyttelyvalmistelut olivat onnistuneet erittäin hyvin. Varmasti kaikenlaista pientä on tapahtunut kulisseissa, mutta minun näyttelykokemukseni oli lähes täysin positiivinen ja kaikki mistä oli huomautettavaa ei liittynyt näyttelyn järjestelyihin mitenkään – olen valmis toteamaan omalta osaltani, että näyttely oli erittäin onnistunut. Juttelin sunnuntaina näyttelyn loppuvaiheessa tuomariston varapuheenjohtajan Brian Trotterin kanssa ja hän oli sitä mieltä, että näyttely oli erittäin onnistunut. Toki Brian on herrasmies eikä puhu pahaa, mutta minulle jäi kuva, että mies tarkoitti tosissaan sanomaansa – erityisesti hän oli tyytyväinen siitä, että vaikka eräiden maiden komissaarit olivat tehneet lähes kaikkensa näyttelyyn tulevien kohteiden paikallesaamisen myöhästyttämiseksi, niin silti keskiviikkona vähän puolen päivän jälkeen käytännössä kaikki kohteet olivat paikoillaan ja nähtävinä. Vapaaehtoiset hoitivat kohteiden paikalleenlaiton eleettömästi ja tehokkaasti.

Yllä: Näkymä suureen näyttelyhalliin toisen kerroksen sisäikkunasta. Pahoittelen rakeista kuvaa.

Myyjiä ja eri maiden postilaitosten standeja oli paikalla kohtalaisesti. Yleisön kiinnostus eri maiden standeihin oli erilaista kuin muistan sen hämärästi olleen vuoden 1988 Finlandiassa, itse asiassa näytti suorastaan siltä, että uuden tavaran kiinnostus yleisön parissa oli aika vaisua. Toisin oli eräiden postihistoria ja filateliakauppiaiden kanssa – useille kojuille oli jossain kohtaa jopa jonoa. Kuulin, että toisessa kerroksessa sivukäytävällä olleet kauppiat olisivat nurisseet siitä, että ostajia ei heidän kojuilleen ollut löytynyt tarpeeksi. Kun kävin katsomassa tilanteen huomasin, että juuri tällä käytävällä olevilla oli ehkäpä kaikkein kovin hintataso… mahtoiko tässä olla jonkinlainen yhteys näiden asioiden kesken. Kolmannessa kerroksessa ”penthousessa” oli mm. Järvistön myyntipöytä ja siellä ei ollut hiljaista, mutta miehellä onkin tunnetusti järkihinnat. Erittäin hieno idea oli järjestää filateelinen kirpputori lähellä olevan ravintolan toiseen kerrokseen – kysymyksessä oli Telakka nimisen Tullintorilla sijaitsevan teatteriravintolan ullakko ja puuhamiehenä Mika Niininen. Kirppari järjestettiin kahtena iltana – ensimmäisenä tunnelma oli todella tiivis, kun ylisille oli ilmaantunut arviolta sata henkeä pönkimään mm. Mikan myyntilaatikoita. Paikalla oli muitakin myyjiä noin kymmenkunta – hintataso, kuten arvata saattaa, oli aivan eri planeetalta kuin Tamperetalon myyntipisteissä. Tämä vetosi ilmeisesti erityisesti niihin ulkomaaneläviin, jotka olivat paikalle löytäneet. Eräskin italialainen keräilijäherra kertoi löytäneensä pari kuorta omasta mielestään erinomaiseen hintaan. Samaan aikaan toisen iltakirppiksen kanssa järjestettiin Tampere Talolla virallista iltaohjelmaa, jossa Pirkanmaan musiikkiopiston kuoro esiintyi – häpeän myöntääkin, mutta jätin tämän isoisäni perustaman oppilaitoksen kuoron esityksen väliin ja palasin pönkimään laatikoita.

Yllä: Tampere Talo kuvattuna hotelli Tornin kattoravintolasta ikkunoiden läpi.

Järjestäjät olivat ajatelleet myös seuraavaa keräilijäsukupolvea, jonka itäminen on ollut suuren hämärän peitossa ja usein on esitetty pessimistisiä lausuntoja siitä, että onko yhteinen keräilyharrastuksemme loppumassa kokonaan jatkajien puutteessa. Tätä asiantilaa parantaakseen oli Finlandia 2017 järjestänyt ”merkillinen seikkailu” nimisen lapsille suunnatun postimerkkeilyä avaavan kokonaisuuden, jonka ideana oli tutustuttaa lapsia ja nuoria postimerkkeilyyn erilaisin itse tehtävin aktiviteetein. Näihin kuuluivat mm. kirjeen kirjoittaminen, postimerkkien liottaminen leikkeestä ja muutamia muita aktiviteetteja. Yksi mielestäni onnistunut aktiviteetti oli mahdollisuus kuvauttaa ”postimerkkitaustaa” vasten itsensä onkimassa jo julkaistun postimerkin mukaisesti. Merkillisen seikkailun toiminta oli mielestäni reipasta ja merkkejä jaettiin avokätisesti lapsille, näin luotiin hyvä edellytys sille, että joku nuori saattaisi saada kipinän. Ei ollut mitään sellaista nuukuuden jakamista, jota joskus katajaisessa kotimaassamme on filatelistienkin keskuudessa havaittu, vaan tavara, jota annettiin oli asiallista ja sitä oli mielestäni aika runsaasti.

Yllä: Merkillisen seikkailun aktiviteetti – mahdollisuus kuvata oma lapsi postimerkkitaustaa vasten.

Aikuisille Finlandia 2017 tarjosi luentosarjoja  teemapäivien mukaisesti (jokaiselle päivälle oli rakennettu teema) sekä suomeksi, että englanniksi – tähän toimintaan myös allekirjoittanut osallistui torstaina iltapäivällä pitämällä parinkymmenen minuutin pituisen esityksen aiheesta ”Sodan aikainen postinkulku – muutamia kiinnostavia esimerkkejä postihistorian keinoin”, jossa lyhyesti avasin erilaisia sodanaikaisia kommervenkkejä, jotka liittyivät mm. postin sensurointiin, postin kulkureitteihin ja postinkulun katkeamisiin. Kuuntelemassa oli ehkä kolmisen kymmentä henkeä, joka mielestäni oli aivan hyvä ”saalis”, vaikka 400 paikkainen auditorio ei näyttänyt mitenkään liian täydeltä – toisaalta olin liikuttunut järjestäjien uskosta esitykseni vetovoimaan! Esitykseni jälkeen samassa sessiossa esiintyi Tampereen Yliopiston tutkija Ilari Taskinen kertoen kenttäpostista. Kolmas puhuja kertoi Lauri Viidan sodan aikaisista kirjeistä.

Yksi asia mikä on varma on se, että kukaan ei enää voi väittää, etteikö M30 filatelialla olisi mahdollista päästä kiinni kaikkein kovimpiin palkintokategorioihin. Nimittäin Hannu Kaupin kokoelma ”Finland M-30 Definitive Series” voitti näyttelyssä suuren kultamitalin pistemäärällä 95 pistettä. Tämä on nyt viimeistään naula kaikkien epäilijöiden (jos sellaisia on enää vähään aikaan ollut) arkkuun. Muiden osallistuneiden M30 filatelistienkin pisteet olivat seuraavat: Jani Taskinen sai perinteisen filatelian kokoelmallaan ”The 1930-1952 Definitive Stamp Issue of Finland” 88 pistettä ja suuren kullatun hopean eli suuren vermeilin, Carl Appelberg postihistoriakokoelmallaan ”Model 1930 Definitive Series” suuren hopean ja 77 pistettä ja allekirjoittanut postihistoriakokoelmallaan ”Postal History of the Finnish Model 1930 Definitive Stamps” suuren vermeilin ja 87 pistettä. Mielestäni tämä oli hyvä saalis M30 merkkimallin kokoelmille. On ilmeistä, että tuomareilla on ollut hyvä näkemys M30 kokoelmista, koska mitään valtavan suuria epäonnistumisia ei mielestäni näiden neljän kokoelman arvostelussa ollut käynyt – aina voidaan keskustella ja spekuloida, mutta se kuuluu lajin luonteeseen. Itse pidän sitä suurena asiana, että merkkimallin kokoelma sai kautta aikain ensimmäisen suuren kultamitalinsa FEPA tason näyttelyssä. Tämä menestys viimeistään sementoi mahdollisuuden muillekin M30 keräilijöille päästä yhtä korkealle.

Yllä: Finlandia 2017 mitalin etu ja kääntöpuoli.

Palkinnot jaettiin kultamitalien ja suurten kultamitalien osalta Palmarés juhlassa ja muiden osalta Tampere Talon pienessä auditoriossa, jossa allekirjoittanutkin vastaanotti palkintonsa. Mitali, jonka kaikki osanottajat saivat on hieno. Mitalien säilytyslaatikkojen sponsoroijana oli Suomen Filateliapalvelu, tästä lämmin kiitos yritykselle ja Tatu Untiselle, jonka päätös tämä ja yrityksen tekemä muukin sponsorointi Finlandia 2017 näyttelylle on ollut, kustannus nimittäin ei ole ollut mitätön, vaan erittäin huomattava. Mitalit suunnitteli taiteilija Pekka Rytkönen ja sen etupuolella on nähtävissä postimerkkejä ja filatelistin välineitä. Takapuolella on peilityyni saaristomaisema, eli maisema joka löytyy 10mk:n Saimaa M30 kuvamerkistä, joka on myös Zeppelin merkin taustamerkkinä. Jopa näyttelymitali perustuu M30 merkkeihin! Mitalin mukana tuli kunniakirja, jossa ilmoitettiin saatu palkintoluokka ilman saatuja pisteitä. Osapisteitä ei osallistujille kerrottu erikseen – tämä on ilmeisesti FEPAn uusi politiikka. Tästä minulla ei ole mitään sen kummepaa positiivista sanottavaa – olisi nimittäin minun mielestäni ihan fiksua kertoa, että minkä osa-alueen osalta kokoelma on mitäkin saanut. Onneksi suomalaiset tuomarit eivät tässä asiassa ole niuhottajia ja uskon, että heidän kanssaan on saanut hyvin selvitettyä miten pisteet ovat jakautuneet ja mihin on tarpeellista kiinnittää huomiota jatkossa. Vanha totuus ”aloita vahvalla materiaalilla, lopeta vahvalla materiaalilla ja esittele vahvaa materiaalia näiden välissä” lienee paras vinkki ajasta iäisyyteen…

Suomalaista menestystä oli Finlandiassa odotetusti paljon – nostan tässä esiin vain muutamia menestyjiä – osallistujia oli tietysti paljon muitakin. Ehkäpä ajankohtaisimmassa ”sarjassa” eli itsenäisen Suomen ensimmäisen käyttösarjan merkkien M17 kokokoelmissa oli kiven kova taso. Tuomarit näkivät, että Turkulaisen Pekka Rannikon kokoelma oli suuren kultamitalin ja 95 pisteen arvoinen – en voi väittää vastaan. Pekan perinteisen filatelian kokoelman suurin vahvuus on mielestäni se, että hän on satsannut rankasti myös postihistoriaan – lähetykset ovat näyttäviä ja vaikeita, mukana on käytännössä niin laajasti kovimmat postihistoriakohteet kuin on mahdollista. Erinomaisen pistemäärän 93 ja kultaa samassa luokassa sai Jukka Mäkipää. Jukalla on mielestäni erittäin kaunis merkkimateriaali – on suorastaan ilo katsoa, kun on todella suurella pieteetillä kerätty kautta linjan huippuleimainen M17 materiaali yksiin kehyksiin.  Markku Koivuniemen hieno M01/M11 kokoelma sai myös kultaa, ansaitusti. Markku oli käyttänyt taitavasti myös A3 sivuja siellä, missä niitä tarvittiin. Kokoelma oli huolitellusti rakennettu ja sisältää huiman materiaalin. Olisi väärin olla mainitsematta Erkki Toivakkaa, jonka kokoelma on aivan jäätävän kova – ensimmäinen kehys vuoden 1856 viiden kopeekan merkeistä ei jätä mitään arvelujen varaan. Muutenkin materiaali on käytännössä parasta mitä rahalla saa. Palkintona suuri kultamitali. Veli-Heikki Nieminen keräsi suuren vermeilin ja 87 pistettä Zeppelin kokoelmallaan – huomionarvoista on, että aiemmin maailman parhaana Zeppelinin Itämeren lentoa kuvaavana kokoelmana pidetty Anthony Sheehanin kokoelma sai samat pisteet. Veli-Heikin A3 sivuille monteerattu kokoelma oli siisti ja huoliteltu. Väitän, että Veli-Heikillä on varaa parantaa ”helpostikin” siinä, missä Sheehan joutuu tekemään fundamentaalisia muutoksia esitykseensä saadakseen korkeampia pisteitä jatkossa.

Yllä: Palkintojen jako meneillään – vastaanottajana Turkulainen M54 kokoelmallaan osallistunut Asko Haahtela. Haahtela ja Forssan M54 mies Kari Tapola saivat kumpikin M54 perinteisen filatelian kokoelmillaan suuren vermeilin. Haahtelan 86 pistettä lienee kaikkien aikojen korkein pistemäärä, joka M54 kokoelmalla on saavutettu kansainvälisessä näyttelyssä. Tapola jäi tästä vain pisteen – eli hyvin pyyhkii tämänkin käyttöemerkkimallin näyttelyfilatelialla.

Jos jotakin keskusteltavaa pitää nostaa arvosteluissa esiin, niin jälleen kerran tähän kategoriaan kuuluu itseoikeutetusti Esko Seitsosen ison vermeilin ja 87 pistettä saanut postihistoriakokoelma ”Effects of the WWII to letter mail and transit connections between Finland and the British Empire”. Niille, jotka aiheen ja aikakauden postihistoriasta jotain tietävät ja ymmärtävät näkemänsä ei jäänyt mitään epäselvyyttä siitä, että Esko on kerännyt kokoelmaansa aivan huiman materiaalin. Erityisesti kylmiä väreitä laittaa liikkeelle Petsamon kautta kulkeneen postin ”osasto” – käytännössä kokonainen kehyksellinen Petsamon kautta tullutta ja mennyttä postia – niin Suomesta, Norjasta, Ruotsista, Latviasta, Eestistä lähtenyttä kuin Petsamon kautta tulluttakin ja Suomen kautta eteenpäin mennyttä. Huvituin suuresti, kun käytännössä saman kehyksen toisella puolella eräs Ruotsalainen keräilijä esittää omassa kokoelmassaan aivan pokerina, että ruotsalaista postia ei Petsamon kautta kulkenut, vaikka Eskolla on Englantilaisten kaappaamasta Petsamosta lähteneestä laivasta takavarikoitua ja sensuroitua Ruotsalaista postia näytillä – eli kiistämätön todiste päin vastaisesta. Kävin Eskon kokoelmaa sunnuntaina läpi erään pääasiallisesti Belgian Kongon postihistoriaa keräävän brittiläisen herrasmiehen kanssa ja hän oli pyörällä päästään useammasta kohteesta – luuli, että sellaisia ei ole olemassakaan, kun on kuulemma itsekin yrittänyt viimeiset kaksikymmentä vuotta aktiivisesti etsiä eikä ole näkynyt. Mutta Eskolla oli samassa kehyksessä useampia. Ymmärrän tuomarien tuskan Eskon kokoelman kanssa, sillä aihe on vaikea – pitää tuntea erittäin paljon Suomen postihistoriaa ja sodan aikaisia postin kulkureittejä, joiden dokumentointi on hyvin vaikeaa. Lisäksi on hyvin vaikeaa arvioida kohteiden harvinaisuutta, sillä Esko ei käytännössä ole suostunut ilmaisemaan kohteiden harvinaisuutta kokoelmassaan – etulehdellä taitaa lukea suurin piirtein, että ”on siellä varmaan joku hyväkin kohde”. Tämä perin juurin suomalainen vaatimattomuus ei toimi kansainvälisessä näyttelyssä, jossa esimerkiksi estottomat ruotsalaiset kehuvat kokoelmassaan esillä olevia pornolehtiä ja monteeraavat mahdottoman hienosti ja värikkäästi. Olisi myös tärkeää tuoda kokoelmassa esiin, että on osallistunut nimen omaan tätä aikaa käsittelevien taksojen kirjoittamiseen uudessa taksakirjassa, jotta tutkimuspisteet nousisivat tappiin. Ei tämäkään asia siis pelkästään tuomarien piikkiin mene, mutta mielestäni materiaali Eskolla on niin kova, että se on kullan arvoinen. Tämä on kuitenkin vain minun henkilökohtainen mielipiteeni. Kaiken kaikkiaan tuomaritoiminta oli mielestäni hyvää niiden kokoelmien osalta, joita itse kävin tarkemmin katsomassa – jälleen suuren kullan kokoiset kiitokset näyttelyjen aliarvostetuimman työn tekijöille, joiden työ kuitenkin on ratkaisevassa asemassa kokonaisuuden kannalta!

Finlandiassa oli paljon nähtävää ja mukaan tarttui myös jonkin verran kohteita. Näistä myöhemmissä postauksissa. Samaten näyttelyn yhteydessä järjestettiin Suomen Filateliapalvelun huutokauppa – siitäkin vielä myöhemmin lisää.

7.6. tarkennettu Suomen Filateliapalvelun sponsorointiasiaa; SFP toimi näyttelyn filateelisena pääsponsorina