Aiemmin, 2mk mustansinisen merkin esittelyn yhteydessä keskusteltiin UPU:n eli kansainvälisen postiunionin (Union Postale Universelle) suosituksista liittyen postimerkkien väreihin; tässä yhteydessä kävi ilmi, että UPU esitti tiettyjen värien liittämistä julkaistavien merkkien pääasialliseen käyttötarkoitukseen ja, että UPU:n suositus liitti sinisen värin ulkomaan kirjeelle tarkoitettuihin merkkeihin. Suomen postilaitos toimi (tiukasti) UPU:n suosituksen mukaisesti ja julkaistessaan ulkomaan (ensimmäisen painoluokan) kirjeelle merkkejä käytettiin värinä sinistä – ensimmäinen tarkoitukseen julkaistu merkki oli mustansininen (2mk) ja loput ”tavallisia” sinisiä, hieman eri sävyissä, kaikki leijonamerkkejä.
UPUn värisuosituksista kertoo mm. Hannu Kauppi artikkelissaan Abophilissä 3/2000, joka on käännetty myös The Finnish Philatelist lehden numerossa 4/2000 (eli Vol. 5 No. 5, Marraskuulta 2000) myös englanniksi (lisätty 21.3.2014)
Alla näkyvässä taulukossa on koottu mallin 1930 käyttöajan ulkomaan kirjeen taksa-ajat, ulkomaan ensimmäisen painoluokan kirjeen taksat ja taksoille tarkoitetut M30 ”siniset” merkit ilmestymispäivineen. M30 merkkejä julkaistiin ulkokomaan kirjetaksaa varten kymmenen erilaista.
Ulkomaan kirjeen taksat, taksa-ajat ja näille tarkoitetut M30 merkit | |||
Taksa-aika (m30 käyttöaikana) | Taksa (1. painoluokka kirje) | Merkki | Ilmestymispäivä |
1.1.1930 – 30.11.1931 | 2,00mk | 2mk mustansininen | 2.1.1930 |
1.12.1931 – 31.10.1936 | 2,50mk | 2½mk sininen | 16.2.1932? |
1.11.1936 – 30.9.1942 | 3,50mk | 3½mk sininen | 11.12.1936? |
1.10.1942 – 30.6.1945 | 4,50mk | 4½mk sininen | 1.10.1942 |
1.7.1945 – 31.8.1945 | 5,00mk | 5mk sininen | 1.7.1945 |
1.9.1945 – 31.12.1946 | 10,00mk | 10mk sininen | 16.11.1945 |
1.1.1947 – 30.6.1948 | 12,00mk | 12mk sininen | 10.2.1947 |
1.7.1948 – 31.10.1949 | 15,00mk | 15mk sininen | 13.9.1948 |
1.11.1949 – 31.12.1951 | 20,00mk | 20mk sininen | 9.1.1950 |
1.1.1952 – 31.5.1956 | 25,00mk | 25mk sininen | 18.1.1952 |
1.6.1956 – 31.3.1959 | 30,00mk | ||
1.4.1959 – 31.12.1962 | 40,00mk |
Taulukosta nähdään, että viimeinen ulkomaan kirjeelle tarkoitettu sininen M30 merkki on 25mk sininen. Taksa muuttui vielä kaksi kertaa, mutta näille 50-luvun puolen välin jälkeen tulleille taksoille ei enää julkaistu uusia M30 merkkejä – tälle on luonnollisesti selityksenä se, että uusi leijonamerkkimalli, malli 1954 oli korvannut julkaisuohjelmassa malli 1930:n. Näille 50-luvun kahdelle M30 käypäisyysaikana tulleelle ”uudelle” taksalle julkaistiinkin M54 30mk sininen, mutta 40mk:n taksalle ei erityistä ulkomaankirjeen M54 merkkiä julkaistu. Malli 1930 merkeistä luonnollisesti 30mk postiauto ja 40mk puunhakkaaja soveltuvat yksin näille taksoille.
Yllä: M30 ulkomaan taksalle tarkoitetut siniset leijonamerkit
Taksa-aikoja tarkemmin tarkastellessa huomataan, että viiden markan ulkomaan taksa oli voimassa vain kaksi kuukautta vuonna 1945, aikana jolloin ulkomaan kirjeposti oli sodan jälkeisessä ”murroksessa”. Tästä johtuen 5mk sininen ulkomaan kirjeellä on harvinainen kohde ja kuuluu mm. Hannu Kaupin kirjassaan esittelemän ”vaikeimmat M30 postitteet” top-10 listalle.
4½mk:n taksa-aika ei ole erityisen lyhyt (1.10.1942 – 30.6.1945 ), 2 vuotta 8 kuukautta, mutta sen ajoittuminen sota-aikaan tekee 4½mk sinisellä M30 leijonamerkillä lähetetyistä kirjeistä kiinnostavan ja halutun kohteen. On huomattava, että taksa on ”ulkomaan taksa” ja näin ollen 4½mk:n taksa-aikana posti Saksaan ei kuulunut tämän taksan piiriin (johtuen Suomen ja Saksan välisestä taksasopimuksesta ns. Saksan erikoistaksasta). Sodan takia postinkulku yleensä ja erityisesti Saksan vihollismaihin oli rajattua (joten mahdollisten kohdemaiden ryhmä oli kohtalaisen pieni). Sinisellä 4½mk M30 leijonalla yksin lähetettyjä ulkomaan kirjekohteita ei siis ole valtavasti liikenteessä – mutta niitä kuitenkin on liikenteessä. 4½mk sinisten ulkomaankirjeiden arveltiin 70-luvulla olevan äärimmäisen harvinaisia, kohteita on kuitenkin tullut esiin niin paljon, että niiden hinta on laskenut huomattavasti – Mikko Ossa kirjoittaa Keräilyuutisissa 6/2011, että aikoinaan yksin sinisellä 4½mk:n merkillä kulkeneista taksanmukaisista ulkomaankirjeistä maksettiin jopa 3000-4000mk kappale; näistä ajoista hinnat ovat laskeneet huomattavasti. Saman ”kovien kohteiden” vaihtumisen huomioi myös Hannu Kauppi Filatelistissa 6/2006.
Helposti käy niin, että kiinnitetään huomiota vain tietyn merkkiryhmän arvokkaimpiin kohteisiin ja unohdetaan muut merkit ”toisarvoisina” – lähempi tarkastelu usein kuitenkin osoittaa, että myös muissa, kuin ns. etukäteen tunnetuissa kovissa kohteissa on ”särmää”. Tämä pätee erityisesti postihistorian keräilyssä ja tutkimuksessa ja tästä on mielestäni hyvä esimerkki aiemmin kirjoitettu 2mk mustansinisen esittely: Vaikka itse merkissä tai taksoissa ei sinänsä ole juuri mitään ihmeellistä on silti mielenkiintoista nähdä merkin käyttöjen laaja skaala ja tutustua varsinaisen käyttötarkoituksen mukaisen taksan vaihtumisen jälkeenkin tapahtuneisiin kiinnostaviin käyttöihin – yllätyin itsekin siitä, miten ”tylsä merkki” muuttuikin kiinnostavaksi.