Ajattelin, että voisin alkaa kommentoida omaan henkilökohtaiseen tapaani käytyjä huutokauppoja ja niiden kiinnostavia kohteita ja toteutuneita hintoja. Kommentoin tietysti vain niitä kohteita, joita olen itse jostain syystä kiinnostaviksi kokenut ja mieltänyt; en lähde avaamaan mitään detaljitasolla, vaan pohdin yleisellä tasolla ”niitä näitä” liittyen kohteisiin, hintoihin jne. Kommenttini esim. hinnoista perustuvat omaan maailmankuvaani ja niiden kanssa saa olla samaa tai eri mieltä, se ei minua haittaa. Jos olen itse ollut myyjänä olisin kuitenkin aina halunnut saada enemmän ja ostajana maksaa vähemmän!
Viimeisimmässä, keskiviikkona 20.8. päättyneessä Suomen Filateliapalvelun (SFP) huutokaupassa oli myytävänä muutamia vähän parempia M30 kohteita. Aloitan kolmesta M30 osastosta; leijonamerkeistä ja etenen postilähetyksiin (kuvamerkeissä ei ollut mielestäni mitään erikoista). Kuvia en tähän laita, koska ne eivät ole minun omiani (minulla ei ole niihin oikeuksia).
Kohde 2859 ”Erä hammastamattomia virallisia väriehdotteita kuusi erilaita paria” M30 leijonamerkkien väriehdotteet menivät mielestäni erittäin edulliseen hintaan (60€ + huutomaksu), nämähän ovat kohtalaisen harvinaisia ja kuten mm. Kauppi kirjassaan toteaa eivät mitään tekeleitä tai makulatuuria, vaan ”käypää” kokoelmakelpoista tavaraa. Tästä ovat toiset eri mieltä, mutta mitä kokoelman rakentamiseen tulee, niin ainakin kansainvälisen tason M30 filateelisessa kokoelmassa ”ei ainakaan haittaa” mikäli mukana näitä on.
Kohde 2862 ”Mauretanian UPU specimen merkit”. Kysymyksessä ovat siis Suomen merkkien UPU jäsenmaille lähetetyt Specimen eli malli merkit, kahdesta M30 arvosta. Nämä ovat yleensä UPU maiden postimuseoiden suojissa, mutta Mauretanian (ja ilmeisesti joidenkin palmusaarivaltioiden) tapauksessa on näitä merkkejä tullut myyntiin joko virallista tietä tai niitä on varastettu myytäviksi. Merkit ovat ”tavallisia” M30 merkkejä, mutta niissä oleva Specimen leimas on ”uniikki” ja kohteena nämä ovat erittäin sopivia kokoelmaan. Menivät lähtöhinnalla 150€ mitä voidaan pitää aika sopivana hintana.
Kohde 2875 5mk keltaisen hammastamattoman merkin numerokuusilo. Näitä ei ole olemassa kuin 12 kappaletta ja tämän takia kysymyksessä on harvinainen ja hyvä kohde. Kävin katsomassa kohteen ja sen arkin reunaosassa oli jälkiä, mutta itse merkit olivat täysin kunnossa. Hinta ei noussut pilviin.
Kohde 2895 30mk linja-auto yksin vapaakirjeen pikamaksun maksuna vuodelta 1955. Mielenkiintoinen ”erityiskäyttö” tälle merkille vapaakirjeen pikalisän maksuna; hyvä kohde – en ole näitä kovin montaa nähnyt. Meni mielestäni edullisesti, sillä vähän saman tapaisia myytiin taannon systeemi.net:issä huomattavasti kovempaan hintaan.
Lisäksi sanottakoon, että postilähetyksissä oli ”ilahduttavan” monta kotimaan lentokirjettä myytävänä – hinnat vaihtelivat kympin lähdöllä kahdestatoista kahteenkymmeneen neljään euroon. Kotimaan lentoposti on aika hyvää M30 kohteilla, toki kuitenkin siten, että mitä vanhempi kohde on, sitä parempi se on. Nyt myytiin 40-luvun loppupuolen kohteita ja tällöin lentoposti oli jo yleistynyt. Siitä huolimatta lentokirjeet ovat hyviä kohteita.
Varsinaisten M30 ”alueiden ulkopuolella” oli myös myytävänä M30 kohteita, esimerkiksi laivapostin osastossa oli Suomen Joutsenelta lähetettyjä postikortteja sekä Norjaan sodan aikana 1943 lähetetty lentokirje Oslon sensuurilla – kirje oli mennyt laivalle, siksi se oli laivapostin osastossa. Posti sodan ajalta Norjaan ei ole erityisen yleistä.
Sokerina pohjalla parhaat M30 postihistoriakohteet olivat myynnissä tällä kertaa osastossa ”Suomen postilähetyskokoelmat ja erät”. Nostan sieltä kolme kohdetta lähempään tarkasteluun:
Kohde 2275 oli pieni erä lähetyksiä ulkomaille. Näistä ylivoimaisesti kovin kohde ja ehkäpä koko tämän huutokaupan kovin yksittäinen M30 postihistoriallinen kohde oli 9mk postitalo-merkki yksin kirjatulla kirjeellä Sveitsiin vuonna 1943. Tämä on erittäin harvinainen 9mk postitalo-merkin yksittäiskäyttö ja näitä tunnetaan käsittääkseni vain neljä kappaletta tämä kohde mukaan luettuna. Hintaa kohteelle kertyi rapiat 300€ ja huutomaksut päälle. Tämä voi vaikuttaa kovalta hinnalta, mutta todellisuudessa ja kohteen harvinaisuuden huomioiden se on jopa kohtalaisen edullinen hinta. Erässä oli myös muutama muu lähetys, ei kuitenkaan mitään oleellista M30 tavaraa.
Kohde 2279 erä lähetyksiä kansiossa ulkomaille. Tässä erässä oli yksi kiinnostava M30 kohde, jolla oli lähetetty ilmeisesti sotavankipostia Sveitsiin Punaiselle Ristille sodan aikana v. 1942. Kysessä oli kirjattu lentokirje ja taksan kokonaisuus oli 28mk. Sisällä oli ilmeisesti ollut sotavankileirin kirjeenvaihtokortteja, jotka PR toimitti eteenpäin. Tämä on hyvä kohde ja harvinainen, koska se oli korkeamman painoluokan kirje lentotaksoineen.
Kohde 2296 ”Erä M30 ulkomaanlähetyksiä”. Tässä kohteessa oli vain M30 lähetyksiä ulkomaille, joista kaikkein mielenkiintoisin ja postihistoriallisesti merkittävin oli Italiaan loppuvuodesta 1943 lähetetty kirje (isokokoinen) joka oli päässyt Saksaan asti, mutta liittoutuneiden Italiassa tekemän etenemisen takia lähetetty Saksasta takaisin Suomeen postinkulun keskeydyttyä Italiaan. Asiasta kertova leimaus oli lyöty kuorelle; kuori oli sekä Suomessa että Saksassa sensuroitu. Erikseen mainittakoon, että tästä mielestäni parhaasta erässä olleesta kuoresta ei ollut verkossa kuvaa lainkaan. Siitä kuitenkin mainittiin kohteen lyhyessä luonnehdinnassa.
Erässä oli lisäksi kaksi Sodan aikana 1943 ja 1944 Yhdysvaltoihin pintateitse kulkenutta kirjettä. Suomihan oli sodassa Yhdysvaltoja vastaan tuolloin, kuitenkin tunnetaan jonkin verran kulkenutta postia, jonka Saksan postilaitos antoi mennä läpi. Miksi näin tapahtui ja onko tästä olemassa jotain sopimusta tai muuta vastaavaa… sitä en tiedä. Asia on kuitenkin mielenkiintoinen. Erässä oli myös Yhdysvaltain Suomen lähetyston lähettämä kuori Washington D.C.n, jonka postimerkkiliike Harmer’s oli leimannut kuuluvaksi Franklin D. Rooseveltin kokoelmaan. Kyseessä on mielestäni ns. hölynpöly leimaus, jonka ko. postimerkkiliike on kuorelle tehnyt sen hinnan tekohengittämiseksi korkeammalle. Yllä mainittujen lisäksi erässä oli ns. pikkuhyviä. Hintaa koko hommalle kertyi 220€ + huutomaksu.
[Kommentti 30.9.2014: Yllä olen kirjoittanut, että Suomi oli sodassa Yhdysvaltojen kanssa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Itse asiassa Yhdysvallat ei julistanut sotaa Suomelle missään vaiheessa, mutta vuoden 1944 loppupuolella diplomaattisuhteet katkaistiin. Syy miksi Saksalaiset, jotka olivat sodassa Yhdysvaltoja vastaan antoivat Suomalaisen postin mennä läpi oli luultavasti se, että saksalaiset oliva suomalaisten asevelijiä.]
Kaiken kaikkiaan tämä HK oli M30 keräilijälle kiinnostava; useita erinomaisia ja harvinaisia kohteita. Hintataso ei ollut järisyttävän korkea. Huomionarvoinen vertailukohta voi esimerkiksi olla, että M30 UPU mallimerkit maksoivat siis 150€, kun vastaavat M17 UPUn mallimerkit myytiin yli 1300 euron hinnalla. M30 keräily on siis ilmeisesti hieman hiljaisemmassa vaiheessa, tai sitten M17 on nousussa. Tietysti on myös mahdollista, että M30 keräilijöiden keskuudessa ei ymmärretty UPU specimen merkkien harvinaisuutta.